Rondon kansi ei välttämättä ole kaikkein houkuttelevinta sorttia.

Rondo – laatupeli koko perheelle

Date: 22/08/2016 Posted by: Tero In: hiljaiset helmet, lautapelit

Rondo on kovastikin tuotteliaan pelisuunnittelijan, Reiner Knizian, käsialaa vuodelta 2012. Peli oli ehdolla useammassakin maassa vuoden peliksi heti julkaisunsa jälkeen. Mutta koska itse voittoa ei osunut kohdalle, jäi Rondo maailmalla aika tavalla paitsioon. Ja aivan syyttä, pinnan alla on nimittäin mitä oivallisin koko perheelle soveltuva peli.

Viimeisen päälle laadukkaat komponentit

Pelilaatikosta kuoriutuu iso kaksipuolinen pelilauta, mikä tuo pikaisesti katsottuna asemoinniltaan mieleen Trivial Pursuitin. Pelilaudan lisäksi on neljä telinettä, yksi kullekin pelaajalle, sekä iso kangaspussi täynnä pyöreitä lätkiä viidessä värissä. Ja löytyyhän sieltä vielä varsin huomaamattomat neljä pistekirjanpitoon käytettävää puunappiakin.

Pelitilannekuvaa...

Pelilaudan sininen puoli. Kääntöpuolen punainen puoli noudattelee pitkälti samaa kuviointia, mutta pisteitä sillä puolella on tarjolla avokätisemmin.

Lauta on sitä perinteistä hyvää laatua, mitä nykypeleiltä sopiikin odottaa. Kiitosta saavat erityisesti laadukkaat telineet ja pelissä käytettävät lätkät. Pyöreät lätkät ovat materiaaliltaan jonkinsorttista muovia joiden selkämys on tasainen mutta väripuoli on uurrettu. Lätkien käsittely on samalla tapaa miellyttävää kuin vaikkapa pokerichippien vaikka Rondon tapauksessa käytetyt lätkät huomattavasti pienempiä ovatkin.

Rondon lätkätelineet ansaitsee vielä itse lätkiäkin enemmän kehuja. Ensinnäkin telineessä on omat lokoset viidelle eri lätkälle ja noissa lokosissa lätkät pysyvät hyvin paikallaan ilman kaatumisen ja siten paljastumisen vaaraa. Toiseksi lätkät asettuvat telineeseen siten, että ne kertovat väriään paljastamatta kanssapelaajille sen, montako lätkää pelaajalla juuri sillä hetkellä on. Tämä lukumäärätieto on Rondossa ensiarvoisen tärkeä tieto ja siten toteutusratkaisu on pelaamisen kannalta todella onnistunut.

Pelaajien telineet on todella hienosti suunniteltu.

Pelaajien telineet ansaitsevat kiitosta. Hyvillä välineillä on ilo pelata.

Lätkiä laudalle sopivasti passaillen

Pelin alkuvalmistelut on nopeasti tehty. Kukin pelaaja saa oman telineen ja kangaspussista kaksi lätkää. Aloittajan päättämisen/arpomisen jälkeen vuorot etenevät myötäpäivään. Pelivuorot ovat nopean napakoita sillä omalla vuorolla edessä on kaksi vaihtoehtoa joista valita: joko passaat, jolloin saa nostaa 1-2 uutta lätkää pussista TAI pelaat lätkiä laudalle tavoitteena kerätä niillä mahdollisimman paljon pisteitä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa vuoro päättyy yhden uuden lätkän nostamiseen pussista.

Lätkien pelaaminen aloitetaan pelilaudan keskusalueen tai aiemmin pelattujen lätkien vierestä. Pelivuorolla laitettavien lätkien pitää muodostaa yhtenäinen jono, joka ei laattojen asetteluhetkellä saa haarautua. Laudalle asetettaessa lätkä jätetään ruutuun oikeinpäin, jos sen väri vastaa pelilaudan ruudussa olevan numeron väriä. Näin laitetuista lätkistä saa numeron verran pisteitä. Vääränvärisiin ruutuihinkin saa pelata, mutta tällöin pistesaldo ei kartu ja lätkä pyöräytetään laudalle nurinpäin. Viimeinen olennainen lätkien laudalle latomiseen liittyvä sääntö on, että lätkiä saa pelata tyhjään ruutuun useamman samaa väriä, jolloin jokaisesta laitetusta lätkästä saa ruudussa mainitut pisteet.

Nippu punaisia lätkiä oli juuri sopivasti tarjolla!

Tässä on päästy tavallista arvokkaammalle punaiselle ruudulle juuri kun telineessä on ollut odottamassa nippu punaisia lätkiä.

Pelin kannalta olennaista on siten tavoitella pääsyä arvoruutuihin mahdollisimman helposti ja juuri silloin, kun oma teline on tankattu täyteen useammasta samanvärisestä lätkästä. Ja samalla kun pelaat omaa peliä, on seurattava ettei tule jättäneeksi liian otollista tilannetta kanssapelaajille.

Yksi peli Rondoa vie noin 20 minuuttia. Peli päättyy, kun pelilaudan ruuduista viimeinenkin tummemman harmaa ruutu saa oman lätkänsä, jolloin kyseinen kierros pelataan loppuun, jonka jälkeen katsotaan kuka veikään voiton pisteissä.

Pienillä yksityiskohdilla riittävästi peliä – Knizian käsiala näkyy

Rondoon pääsee nopeasti sisään ja jo viimeistään toisesta pelistä alkaen pelaajat ovat hyvinkin samalla viivalla: syvälliseksi ja moniulotteiseksi peliksi Rondoa ei voi kehua, mutta menestymisen kannalta olennaista on seurata minkälainen tilanne muilla on. Onko odotettavissa, että tulee ”purskahdus”, jossa pelaaja pääsee useamman laatan pelaamalla arvopisteisiin kiinni vai onko telineet juuri pelattu tyhjäksi ja siten voi kenties itsekin vielä tankata lätkiä ja toivoa pelitilanteen parantuvan vieläkin edullisemmaksi. Vai pelatako sittenkin itse muutama laatta nyt, kun niillä pääsee ihan mukiinmeneviin pisteisiin? Tällaista kevyttä pohdintaa Rondo tarjoaa läpi pelin vuorojen silti viuhuessa nopeasti pelaajalta toiselle.

Pitkän tähtäimen suunnittelu on joka tapauksessa mahdotonta, koska pussista nousee mitä sieltä nousee. Sikäli pelissä on paljon pimennossa olevaa tietoa mukana, jota joku voisi tuuriksikin haukkua. Mutta pelilaudan tilanteet vaihtelevat ja kaikille väreille on silti suhteellisen tasaisesti käyttöä, joten pelkäksi tuurilotoksi Rondo ei mene, vaan enemmän kyse on oman pelin oikeanlaisesta ajoittamisesta.

Hyvän pelin merkki on yleensä se, että revanssia ollaan pelin päätteeksi heti vaatimassa – ja tämä pätee Rondonkin tapauksessa. Ja mikäpä on ottaa uusintamatsi tilanteessa, jossa pelattu peli on nopeasti nollattu ja erä ei vie sitä pariakymmentä minuuttia kauempaa.

Rondo on näitä “hiljaisia helmiä”, joista harva pukahtaa ja vielä harvempi on edes kuullut. Pelin saatavuus on Suomessa käytannössä olematon, mutta ulkomailta tätä löytyy eikä hintakaan päätä huomaa. Hyvää perhepeliä hakevan kannattaa Rondon nimi kuitenkin laittaa mieleen. Ja epävirallisen sääntösuomennoksen perään halajavien kannattaa olla yhteydessä lunkisti-toimitukseen.

Infolaatikko: Rondo
Pelaajia: 2-4 Kesto: 20 minuuttia Julkaisuvuosi: 2012
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat.
Lisätietoa: boardgamegeek

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *