Skip to main content

Kingsburg – kuninkaan asialla rajanvartijana

Kingsburgin kuningas Trituksella, tuolla suurella ja karvaisella mutta ah niin rakastetulla hallitsijallamme on ongelma: valtakunta on laajentunut, mutta rajaseudut kumisevat tyhjyyttään ja siten puolustus hunningolla. Tähän on tultava muutos, sillä kuningaskunnan reunamilla tiedetään vaanivan niin goblineita, örkkejä kuin vieläkin pimeämpiä voimia, jotka ovat uhka Kingsburgin tulevaisuudelle. Niinpä Tritus on kutsunut paikalle muutaman riittävän epätoivoisen kuvernöörin, joiden tehtävänä on hoitaa asia kuntoon. Ja vaikka resursseja projektin aloittamiseksi ei juurikaan ole, lupaa kuningas Tritus sentään neuvonantajiensa avun.

Onhan se sekin jo jotain… ja riittää paikalla oleville kuvernööreille, sillä vaikka komennus tulee viemään seuraavat viisi vuotta, on projektista parhaiten selviytyvälle luvassa auvoinen tulevaisuus: paikka kuninkaan neuvonantajien keskuudessa ja siten turvattu ja ylellinen loppuelämä. Siispä kädet ranteita myöten saveen ja töihin!

Yleiskuva pelistä, mikä kertoo hyvin sen, että pöytätilaa Kingsburg vaatii paljon.
Yleiskuva pelistä paljastaa sen, että pöytätilaa Kingsburg vaatii paljon. Kuvassa lisäosan pari riviä peruspeliä suuremmat pelaajalaudat.

Taustatarina on peruskökköä huttua, mutta onneksi komponentit eivät. Pelin suuri pelilauta on hyvää euro-laatua ja siinä on kuvattuna 17 kuninkaan neuvonantajaa ja kuningas itse, kullakin oma numeronsa väliltä 1-18. Näiden lisäksi on muutama pelin kannalta oleellinen träcki eli voittopiste-, vuorojärjestys- ja sotavoimaradat ja pelin etenemisen seurantaan käytettävät vuodenaika- ja vuosiradat. Näiden lisäksi on viidelle pelaajalle nopat ja pahvisia pyöreitä markkereita merkitsemään valmistuneita rakennuksia pelaajakohtaisiin suuriin lautoihin.

Pelilaudalle tai laudan viereen asetettavaksi on vielä resurssikuutioita ja neutraaleja valkoisia noppia sekä 25 vihollisten joukkoja kuvaavaa korttia, joista yksittäiseen peliin arvotaan viisi korttia. Koko komeus levitettynä pöydälle vielä runsaasti tilaa.

Nopilla neuvonantajia avuksi

Peli kestää viisi rakenteeltaan samanlaista vuotta. Yhteen vuoteen mahtuu kolme rakennus- & varustelukierrosta, joissa nopat näyttelevät merkittävää roolia. Talven tullessa kansa pakkautuu turvaan puolustusrakennelmien ja sotavoimien taakse, sillä vuoden kylmimpään aikaan vihollinen hyökkää. Tätä vuoden etenemistä seurataan pelilaudan alalaitaan kuvatulla harvinaisen selkeällä träckillä.

Pelilaudan alalaidan träckillä (1-8) seurataan vuoden etenemistä: 1. Vähiten rakentaneelle ylimääräinen noppa, 2. Rakennuskierros, 3. Eniten rakentaneelle voittopiste, 4. Rakennuskierros, 5. Vähiten rakentaneelle kuninkaan apu, 6. Rakennuskierros, 7. Sotavoimien palkkaus, 8. Vihulainen hyökkää.
Pelilaudan alalaidasta löytyy vuodenaika-track on onnistunut: ei mitään tarvetta plärätä sääntökirjaa, sillä oleelliset asiat on tiivistetty pelilaudalle selkein symbolein.

Kevään, kesän ja syksyn kierrokset alkavat nopanheitoilla. Tässä kohtaa kysyntää olisi hyvälle noppakädelle: kukin pelaaja heittää kolme (tai neljä) noppaansa, isomman tuloksen ollessa lähtökohtaisesti parempi. Pelaajan noppien silmäluvut lasketaan yhteen ja pelaajat laitetaan sitä kautta vuorojärjestykseen järjestyksessä heikot ensin ja vahvemmat sitten.

Tämän jälkeen kukin pelaaja käyttää vuorollaan yhden tai useamman nopan summana ja varaa pelilaudan neuvonantajista vastaavan numeroruudun. Samaan ruutuun kaverin kanssa ei ole asiaa eli nopeammat syövät hitaat. Tällä tavalla huonosti heittäneet saavat edes jotain tasoitusta paremmin heittäneisiin nähden.

Neuvonantajian valintaa. Punainen pelaaja saa kolme kultaa. Sininen vastaavasti puun sekä kulta-puu- tai kivi-puu- yhdistelmän. Vihreä pelaaja vaihtaa voittopisteen kolmeen vapaavalintaiseen resurssiin.
Neuvonantajian valintaa. Punainen pelaaja tulee saamaan kolme kultaa. Sininen vastaavasti puun sekä kulta-puu- tai kivi-puu- yhdistelmän. Vihreä pelaaja vaihtaa voittopisteen kolmeen vapaavalintaiseen resurssiin.

Kun kaikki nopat on laudalle kylvetty jaetaan neuvonantajien antamat edut pelaajille: tarjolla on voittopisteitä, resursseja kolmessa eri lajissa, jokeriresursseja, sotilaita, kertakäyttöisiä +2 noppalukuun lätkiä, tiedustelijoita joilla saa katsoa talvella hyökkäävän vihollisen TAI erilaisia yhdistelmiä edellisistä.

Seuraavaksi kukin pelaaja saa rakentaa yhden rakennuksen pelaajakohtaiselta laudaltaan. Rakennuksen saa valita miltä riviltä tahansa, mutta aina rivin vasemmanlaitimmainen vielä rakentamaton pitää rakentaa ensin. Rakentaminen kuluttaa resursseja, joten sekin pitää ottaa huomioon. Pääsääntöisesti rakennukset tuovat voittopisteitä ja/tai pysyviä plussia puolustukseen, mutta ne voivat tuoda pientä säätövaraa myös nopanheittoon tai muuta mukavaa hyödyllistä.

Tässä kohtaa pelattu jo jokunen kierros. On rakennettu puolustuslinnoitus (+1 sotavoimaan), sekä majatalo ja patsas, jotka tuovat apua heikompaan noppaonneen.
Tässä kohtaa takana jo jokunen kierros. Punainen pelaaja on rakentanut vartiotornin (+1 sotimiseen), sekä majatalon ja patsaan, jotka tuovat apua heikompaan noppaonneen. Käytettävissä on yksi puu, kivi ja kulta (= kuvan kuutiot) sekä +2 noppalukuun -lätkä.

Vuodenaikojen vaihtumiseen kytkeytyy toinen peliä tasapainottava elementti: keväisin vähiten rakentanut saa ylimääräisen nopan seuraavaa heittokierrosta varten ja syksyisin vähiten rakentanut saa kuninkaan avun. Tämä kerta-apu mahdollistaa joko tuplarakentamisen yhdellä rakentamisvuorolla TAI luvan valita sellainen neuvonantaja, joka on jo varattu. Toisaalta kesän alkaessa eniten rakentanut saa ylimääräisen voittopisteen, mikä kannustaa rakentamaan joka kierros jos vaan mahdollista.

Talvi kutsuu vihollisen kylään

Vuoden pimeimpään aikaan, talvella, vihollinen ryntää päälle. Ennen tätä pelaajat voivat vielä palkata lisäsotilaita: uhraamalla kaksi resurssia saa yhden kertakäyttöisen sotavoiman ja tällaisia vaihtoja saa tehdä niin paljon kuin oma talous kestää.

Kun hätävara-varustelu on tehty paljastetaan vihollispakan päällimmäinen kortti, joka kertoo mitä laatua ja miten voimakas hyökkäys kohdistuu kuhunkin pelaajaan. Vihollisen hyökkäysvoimaa verrataan omaan pysyvään puolustuskoneistoon, johon lisätään kertakäyttöiset sotavoimat + nopalla tässä vaiheessa heitetty ‘kuninkaan apujoukot’. Lopputulos on jokin seuraavista:

  • Vihollinen on voimakkaampi. Pelaaja menettää viholliskortissa punaiselle alueelle merkityt asiat/resurssit. Yleensä tämä tarkoittaa yhden rakennuksen menetystä, voittopisteitä ja resursseja.
  • Tulee tasapeli. Pelaaja ei menetä mitään, mutta ei myöskään saa viholliskorttiin kuvattua palkintoa.
  • Pelaajan joukot ovat voimakkaampia. Pelaaja voittaa taistelun ja saa viholliskortissa kuvatun palkinnon. Lisäksi, jos pelaajalla oli pelaajien kesken vertailtuna vahvimmat sotajoukot, saa pelaaja lisäpisteen.
1. Vuoden päätteeksi Goblinit (hyökkäysvoima 3) iskevät. Valkealla nopalla heitetty kuninkaan apujoukot, jotka jo yksin riittävät päihittämään heikot goblinit. Palkkioksi kaikille kiviresurssi. Jee!
1. Vuoden päätteeksi Goblinit (hyökkäysvoima 3) iskevät. Valkealla nopalla on heitetty kuninkaan apujoukot, jotka jo yksin riittävät päihittämään heikot goblinit. Palkkioksi kaikille kiviresurssi. Jee!

Kingsburgin sotiminen ei siis tapahdu pelaajien välillä vaan jokainen pelaaja vastaa omasta puolustuksestaan ja puolustuskoneistostaan. Pelin sotimisvaihde on tehty yksinkertaiseksi, jotta se soljuu pelin kannalta nopeasti läpi, mutta silti siinä on riittävästi liikkuvia osia mukana, että se pitää pelin mielenkiintoisena. Sotavaiheesta suoriutuminen on pelissä menestymisen kannalta sikäli merkittävässä roolissa, että pahimmassa tapauksessa jo yksi hävitty sota voi vesittää mahdollisuudet voittoon – riippuen pitkälti siitä, minkälaiset sanktiot tappiosta tulee.

Sotiminen on myös pelissä se osuus, jossa on mahdollisuus harkittuun riskinottoon jos jättää puolustuksen vähemmälle ja pyrkii nopeammin pisteille. Tai sotimisen voi ottaa niinkin varman päälle, että käy kurkkaamassa etukäteen hyökkäävän vihollisen (pari pelilaudan neuvonantajaa antaa tähän mahdollisuuden), jolloin talvea ja vihollista vastaan on helpompi varustautua. Luonnollisesti tällä tapaa tehty varmistelu on osittain muista voittopisteistä pois, sillä siinä tuhrautuu arvokkaita noppia.

Zombit (hyökkäysvoima 6) käyvät päälle. Punaisella pelaajalla rakennukset antavat lopulta puolustukseen vain +1, joten kuninkaan apujoukkojen oltava varsin väkevät tai muuten hukka perii.
Zombit (hyökkäysvoima 6) käyvät päälle. Punaisella pelaajalla rakennukset antavat lopulta puolustukseen vain +1, joten kuninkaan apujoukkojen on oltava varsin väkevät tai muuten tulee penaltia…

Viisi vuotta pyöräytetään edellä esitetyllä kaavalla, jonka jälkeen voittopisterata kertoo, kuka kuninkaan antamasta tehtävästä suoriutui parhaiten ja ansaitsee siten paikkansa kuninkaan neuvonantajien joukossa.

Antoisa puolitoistatuntinen noppaillen

Kingsburg tuli ja valloitti allekirjoittaneen jo ensi pelillä. Se yhdistää onnistuneella tavalla nopat, resurssien keräilyn ja pisteyden metsästämisen. Mitään isoja koneistoja pelissä ei rakennella, mutta menestyvä pelaaminen vaatii sopivaa tasapainoilua pisteiden keruun ja puolustuksen rakentamisen välillä – tai sitten sitä hullun tuuria, jos puolustamisen jättää vähemmälle ja pyrkii alusta asti maksimoimaan pisteitä. Taustatarina ei Kingsburgissa välity pelaamiseen asti, mutta kaukana kokonaisuus silti on abstraktista rykäisystä.

Graafisesti Kingsburg on pöydälle levitettynä kaunista katsottavaa. Kun pelin komponentit ovat löytäneet oikeat paikkansa pelilaudalta on kokonaisuus houkutteleva. Ihan samalle tasolle ei päästä pelaajakohtaisten lautojen osalta: infoähky uhkaa etenkin ensikertalaista kauniin ulkoasun hämärtyessä runsaaseen tekstipränttiin. On aika outoa, että pelaajalaudat ovat ainoa osa pelissä jossa oikeastaan on tekstiä, mutta niissä sitä on sitten sitäkin enemmän – tulee itse asiassa fiilis, että pelilaudan ja apulaudan tehneet eivät ole oikein tienneet toistensa tekemisistä ja lopputulos näyttää kuin osat olisivat eri peleistä. Pelaajalautojen laatukin voisi olla parempi, sillä nyt ne ovat sellaiset ohuet lirpakkeet eivätkä siten laadultaan yllä muiden komponenttien ja/tai laudan tasolle.

Neuvonantajien numero 17 on yleensä nobrainer-liike: kaksi vapaavalintaista resurssia, kolme voittopistettä ja kurkistusoikeus vuoden päätteeksi hyökkäävään vihulaiseen on väkevä apu. Sinivalkoisella träckillä seurataan pelaajien sotavoimia ko. vuodelle (nollataan vuosien välillä). Vasemmalla vuorojärjestys.
Neuvonantajien numero 17 on yleensä nobrainer-liike: kaksi vapaavalintaista resurssia, kolme voittopistettä ja kurkistusoikeus vuoden päätteeksi hyökkäävään vihulaiseen on väkevä apu. Sinivalkoisella träckillä seurataan pelaajien sotavoimia ko. vuodelle (nollataan vuosien välillä). Vasemmalla vuorojärjestys.

Pelaajalaudan pieni harmitus unohtuu silti nopeasti, sillä pelaaminen on nautintoa alusta loppuun. Neuvonantajien valinta on tiukkaa “omaa peliä yhdistettynä kavereiden blokkaamiseen” -tasapainoilua eli moninpelipasianssi Kingsburg ei todellakaan ole vaan etenkin alarivin neuvonantajia varaillessa poljetaan kaverin jaloille ihan urakalla. Vuorojen odotteluakaan ei juuri ole, sillä keskeiset asiat tehdään yhtä aikaa, jolloin myös peliin käytetty kokonaisaika on sama kuin kunkin pelaajan oma tehokas peliaika. Kun edelliseen lisätään vielä se, että pelin opettaa nopeasti ja pelaamisesta pääsee nauttimaan jo ensikertalainen, niin mikäpä on Kingsburgia suositellessa oikeastaan kenelle tahansa.

Kingsburg: To Forge a Realm -lisävärinää peliin

Kingsburg sai jatkoa lisäosan ‘To Forge a Realm’ -muodossa pari vuotta peruspelin julkaisun jälkeen. Lisäosa on kokoelma erilaisia moduleita, joita pelaajat voivat oman harkintansa mukaan tuoda mukaan peruspeliin.

Kingsburg: To Forge A Realm -lisäosan sisältö.
Kingsburg: To Forge A Realm -lisäosan sisältö.

Lisäosan modulit ovat:

  • Vaihtoehtoiset (ja isommat) pelaajakohtaiset laudat
  • Korvaavat liuskat pelaajalautoihin
  • Tapahtumakortit
  • Pelaajakohtaiset ‘kuninkaan apujoukko’ -lätkät
  • Henkilöhahmokortit

Pelaajakohtaisiin lautoihin liittyvät modulit tarjoavat vaihtoehtostrategioita peliin, mikä on ehdottomasti tervetullut lisä yhtään enemmän Kingsburgia pelaavalle. Peruslaudan viisi rakennusträckiä kun on kuitenkin varsin nopeasti kaluttu ja siten tulee liian helposti tarponeeksi samoja polkuja pelistä toiseen. Isomman laudan pari uutta träckiä sisältävät jo itsessään houkuttavia vaihtoehtoja, mutta jos mukaan hämmennetään vielä vaihtoehtoliuskat, joilla osa tutuistakin träckeistä voi halutessaan korvata, on peli tuoreen erilainen pitkään.

Kingsburg-lisäosan mukana tulevissa pelaajalaudoissa on pari ylimääräistä rakennusträckiä, jotka antavat mahdollisuuksia vaihtoehtostrategioihin. Paljon on kultaa, mutta 'kuninkaan avusta' (violetti puu-ukko) päätellen ei pelin alku ole mennyt välttämättä ihan putkeen...
Kingsburg-lisäosan suuremman pelaajalaudan ylin träck on houkuttava. Paljon on kultaa, mutta ‘kuninkaan avusta’ (violetti puu-ukko) päätellen ei pelin alku ole silti mennyt välttämättä ihan putkeen…

Tapahtumakorteilla peliin saa lisää yllätttäviä elementtejä, joihin ei etukäteen voi varautua. Kuulostaa ennakkoon itse asiassa vähän turhankin epämääräiseltä, mutta yllättäen ne sopivat Kingsburgiin todella hyvin, sillä kortit eivät ole millään tapaa poskettomia tai peliä rikkovia. Tai no… pakasta löytyy kaksi ‘kuningas on sairas’ -korttia, jotka päättävät pelin samantien jos molemmat nousevat pelin aikana – tämä todennäköisyys tosin on kovasti minimalistinen, sillä tapahtumakortteja on lisäosassa vino pino.

Lisäosan kolme modulia tarkastelussa: sinisen pakan tapahtumakortit ovat vuoden voimassa. Henkilökortit sisältävät pelaajakohtaisia etuja läpi pelin. Pyöreillä sotavoima-lätkillä korvataan nopalla heitettävä kuninkaan apu.
Lisäosan kolme muuta modulia tarkastelussa: sinisen pakan tapahtumakortit ovat aina yhden vuoden voimassa. Henkilökortit sisältävät pelaajakohtaisia etuja läpi pelin. Pyöreillä sotavoima-lätkillä korvataan nopalla heitettävä kuninkaan apu.

Pelaajakohtaiset ‘kuninkaan apujoukko’ -lätkät korvaavat nopalla heitettävät apujoukot. Näin pelin tuuria pystytään minimoimaan mikä mahdollistaa vuoden aikana tehtävien suunnittelujen laskelmointia pidemmälle. Näistä kuudesta lätkästä yksi jää jokaisella pelaajalla käyttämättä ja tästä saa pelin lopussa pisteitä sen mukaan, miten “vahva” lätkä jäi yli.

Viimeinen lisäosan moduli on henkilöhahmokortit. Pelin alussa kukin pelaaja saa jokusen henkilöhahmokortin, joista yhden saa valita. Henkilöhahmot tuovat pelaajalle apua pelin aikana sen mukaan, mitä kortissa lukee. Henkilöhahmokorteistä toiset ovat parempia kuin toiset, joten jos haluaa yhtäläiset lähtökohdat peliin, niin nämä kannattaa jättää sivuun.

Lisäosa on “pakollinen” yhtään enemmän pelaavalle

Lisäosan modulit mahtuvat sellaisenaan peruspelin laatikkoon, mikä on pelkästään hyvä juttu sillä niistä tulee yhtään enempää pelaavalle käytännössä pakollisia. Lisäosa tuo erityisesti rakentamiseen liittyviä vaihtoehtostrategioita, mutta pidän myös tapahtuma- ja henkilöhahmokorttien tuomasta lisäväristä. Yksikään moduli ei kasvata pelikelloa kuin muutamalla minuutilla. Ainoa lisäosan moduli, jonka koen itse turhaksi ja mitä siten ei tule käytettyä on ‘kuninkaan apujoukot’, joka tekee pelistä enemmän ennakkoon laskettavan ja siten tylsemmän. Mutta tästäkin monet tuntuvat pitävän, joten kaiketi se kuvaa hyvin sitä, että paketissa on vähän jokaiselle jotakin.

Kingsburgin saatavuudesta – kakkoslaitos sisältää itsessään lisäosan

Kingsburg on sikäli taas ajankohtainen, että tämä alkujaan vuonna 2007 julkaistu peli on ollut vähän nihkeästi saatavilla viime vuosina. Saatavuus on kuitenkin nyt parantunut uuden painoksen (2016) myötä ja mikä parasta, kakkosedikka pitää sisällään edellä esitetyn lisäosan.

Kingsburgin kansikuvataide miellyttää silmää.
Kingsburgin ensimmäisen painoksen kansikuvataide miellyttää silmää.

Uutta painosta pelistä en ole itse vielä livenä nähnyt (ainoastaan kuvat BGG:stä), mutta ainakin graafinen ilme on uuden painoksen myötä mennyt kovasti takapakkia – komponenttien laadusta toivottavasti ei ole kuitenkaan tingitty. Vanhaa painosta on silti vielä saatavilla siellä täällä, joten jos se miellyttää enemmän, niin kannattaa kiirehtiä vielä kun voi. Vanha painos lisäosineen saattaa toki tulla kalliimmaksi kuin uusi kakkoslaitos. Mutta tämä taas on näitä elämän suuria valintoja.

Infolaatikko: Kingsburg
Pelaajia: 2-5 Kesto: 90 minuuttia Julkaisuvuosi: 2007
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Poliittisesti epäkorrektia – aikuisten partypeli

‘Poliittisesti epäkorrektia’ on poikkeuksellinen partypeli: siinä on nimittäin K-18 lätkä kannessa. Miksi näin? Annetaanpa pelilaatikon takakannen tekstipoimintojen avata syitä enemmän, sillä se kertoo asian paremmin kuin itse osaisin kuvailla:

 “Poliittisesti epäkorrektia on peli, jossa saa sanoa kaiken sen, mikä ei muulloin tule kuuloonkaan. Tässä pelissä voi liikkua täsmälleen rajalla ja nauraa joutumatta silmätikuksi. Peli saattaa vaikuttaa loukkaavalta, mutta hauskuus tulee nimenomaan siitä, että pelaajat tietävät liikkuvansa täsmälleen hyväksyttävyyden rajoilla. Poliittisesti epäkorrektia aiheuttaa aina yllättäviä ja hulvattomia tilanteita pelipöydän ääressä.”

Kyseessä on siis hyvän maun roskakoriin heittävä aikuisten partypeli, joka ei sovellu herkkähipiäisille tiukkapipoille. Mystinen musta pelilaatikko ei pelin sisällöstä sen enempää sitä tutkailevalle sitten kerrokaan: komponenteista ei nimittäin ole kuvan kuvaa, mutta tekstikuvaus avaa sisuskaluja sen verran, että tehtävä- ja vastauskortteja on yli 500. Ainakin mielenkiinto on herätetty!

Poliittisesti Epäkorrektia. Laatikko on mustanpuhuvan tyylikäs. Huomatkaa K-18 lätkä: tätä näkee lautapeleissä äärimmäisen harvoin.
Poliittisesti Epäkorrektia. Laatikko on mustanpuhuvan tyylikäs. Huomatkaa K-18 lätkä: tätä näkee lautapeleissä äärimmäisen harvoin.

Kun tuon mystisen laatikon pääsee lopulta avaamaan, on sen sisältö nopeasti käyty läpi: lyhyet yksisivuiset säännöt sekä neljä pakkaa pelikortteja. Aikaisemmasta pelikokemuksesta riippumatta pelaamaankin pääsee nopeasti, sillä riittää kun pakat sekoitetaan kukin erikseen ja kullekin pelaajalle jaetaan yhteensä 12 vastauskorttia kolmessa eri värissä. Siten pelilaatikossa kököttävä teksti ‘3 minuuttia sääntöjen opettelua’ pitää hyvinkin kutinsa.

Kun kullakin pelaajalla on kädessään vastauskortit voidaan homma startata käyntiin. Peli etenee siten, että yksi pelaajista kääntää päällimmäisen tehtäväkortin ja lukee kortissa olevan lauseen ääneen.

Tehtävä: täydennä lause sopivalla vastauskortilla.
Tehtävä: täydennä lause sopivalla vastauskortilla.

Nyt muut pelaajat valitsevat omista vastauskorteistaan mielestään “sopivimman” täyttämään tehtäväkortin aukon (tai aukot). Valitut vastauskortit asetetaan pinoon siten, että tehtäväkortin kääntänyt ei näe mikä on kenenkin pelaajan vastaus. Seuraavaksi vastauskortit luetaan yksi kerrallaan ääneen ja tehtäväkortin lukenut valitsee mielestään parhaan vastauksen.

Tehtäväkorttiin tarjotut vastauskortit.
Tehtäväkorttiin tarjotut vastauskortit.

Parhaan vastauksen tarjonnut pelaaja saa tehtäväkortin itselleen – jokainen näin saatu kortti on yhden pisteen arvoinen. Vastauskortin käyttäneet saavat yhden uuden vastauskortin haluamastaan pakasta ja tehtäväkorttipakka kiertää myötäpäivään seuraavalle pelaajalle. Näin jatketaan kunnes jollakin pelaajalla on viisi pistettä.

Pelimekaniikka on siten tuttu kaikille ’52 hullunkurista kysymystä ja vastausta’ -lapsuudessa pelanneille, joskin nyt saa vastauksensa valita 12 erilaisesta.

Esimerkkikattaus pelaajan käsikorteista: näistä valinta "sopivaksi" vastaukseksi.
Esimerkkikattaus pelaajan käsikorteista: näistä valinta “sopivaksi” vastaukseksi.

Vähän peliä, paljon hauskaa – sopivassa seurassa

‘Poliittisesti epäkorrektia’ osuu ja uppoaa, kunhan peliseura on valittu oikein. Se tarjoaa mielettömät naurut aivan poskettomine vastausyhdistelmineen ja vaikka se ei pelillisiä nerokkuuksia tarjoakaan – mikä pätee lähes kaikkiin partypeleihin – jättää se teräville hoksottimille silti tilaa. Tiukkapipot ja tosikot älkööt vaivautuko, mutta pubipelinä, tupareissa, opiskelijaporukoissa ja nuorten aikuisten kesken pelattuna ‘Poliittisesti epäkorrektia’ on melkoisen varma valinta. Jos siis vaikkapa Radio SuomiPopin Aamulypsyn tarinointi jaksaa naurattaa tai tykkää ronskista huumorista luokkaa ‘Comedy Central Roast’ – niin silloin uppoaa varmasti tämäkin. Mutta perheen kesken pelattuna kun pöydän ääressä on isä, äiti, jälkikasvua ja vaikkapa isovanhemmat… niihin tilanteisiin valinta on jotakin muuta ‘Poliittisesti epäkorrektia’.

Peli siis aiheuttaa naurunremakkaa, mutta komponenttiensa puolesta jää tympeämpi fiilis: pelilaatikon kansi ja käännös kauttaaltaan on onnistunut, mutta muilta osin on menty kovin halvanoloisesti. Kortit ovat kauttaaltaan ohuita ja b-luokkaa ja tympeän näköisiä. Olisikin ollut mukavaa, jos graafisessa ilmeessä olisi irroteltu teemaan sopivasti eikä tyydytty pelkkään tekstiin.

Isosta pelilaatikosta kuoriutuu neljä pakkaa kortteja. Valitettavasti pelilaatikon insertti on mokattu ja korttipakat eivät mahdu omina pakkoinaan laatikon inserttiin vaan ne joutuu jakamaan osin sekaisin. Ei näin.
Isosta pelilaatikosta kuoriutuu neljä pakkaa kortteja. Valitettavasti pelilaatikon insertti on mokattu ja korttipakat eivät mahdu omina pakkoinaan laatikon inserttiin vaan ne joutuu jakamaan osin sekaisin. Ei näin.

Pelilaatikon sisuskalut herättävät nekin kulmien kurtistusta: laatikko on yli puolet suurempi kuin mitä sen tarvitsisi olla, mutta sittenkin laatikon insertti on mokattu. Pelin neljä korttipakkaa eivät sellaisenaan mahdu korteille varattuihin koloihin vaan osa korteista on pakko sekoittaa viidenteen insertissä olevaan koloon. Ei näin.

Komponenteista viis… onneksi sisältö on kunnossa. Se tärkein kysymys kuuluukin: ‘Kuinka poliittisesti epäkorrekti sinä olet? Entäpä ystäväsi?’ Se selviää vain pelaamalla ‘Poliittisesti epäkorrektia’.

Infolaatikko: Poliittisesti epäkorrektia
Pelaajia: 4-12 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: pelialan liikkeet ja marketit (suomeksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Tapahtumaraportti: Lautapelaamaan 11.-13.11.2016 (Helsinki, Kaapelitehdas)

On yksi täydellinen suora, josta olen erityisen ylpeä ja iloinen lautapelaajana: minulla on ollut ilo osallistua joka ikiseen Lautapelaamaan-tapahtumaan, joita koskaan on järjestetty ja vielä tätä tapahtumaa edeltäneisiin Helcon-pelitapahtumiinkin. Ja tuo ensimmäinen Helcon on pidetty siis vuonna 2002. Olen siten päässyt aitiopaikalta todistamaan alkuperäisen pienen porukan viikonloppu-pelitapahtuman laajentumista aikaa myöten isompaan ja julkisempaan tilaan ja samalla kävijämäärässä tapahtunutta kasvua ja toisaalta muutosta. Kaapelitehtaalle siirtymisen myötä  Suomen lautapeliseuran yhteiskumppaneita on voitu tuoda aiempaa paremmin esiin, mikä on erityisen hieno asia.

Vaikka petrattavaa järjestelyjen puolesta varmasti olisi paljonkin, niin hämmästyttävän hyvä tapahtuma saatiin tällekin vuodelle aikaiseksi – taustalla kuitenkin on varsin pieni aktiiviporukka. Takavuosina olin itsekin muutamana vuonna tapahtuman järjestelyjä hoitamassa ja mm. jakelemassa mainoksia eri kouluihin ympäri Helsinkiä, joten järjestelypuolikin on tullut tutuksi.

Viimeiset vuodet tämä on kuitenkin ollut itselleni puhtaasti pelitapahtuma, jonne koetamme saada edes yhdeksi viikonlopuksi vanhan köörin kasaan – köörin, joka aikanaan muodostui juurikin Helconissa – olisikohan vuosi ollut 2004; noh, kaikkea ei voi muistaa.

Vakioporukan saaminen kasaan yhdeksi viikonlopuksi ei tänä päivänä ole enää ihan niin sanottua, onhan tällä ukkoutuvalla sakilla useammalla jo perhettä ja onpa yksi sankareista pysyvästi muuttanut Andorraan.

Mutta niin vain tuttu jengi oli Kaapelitehtaalla tänäkin vuonna – osa piipahtaen, osa koko viikonlopun. Tapahtumaa edeltävänä päivänä Andorran asukki saapui pääkaupunkiseudun leveysasteille ja torstai-ilta lämmiteltiinkin Kivistössä pelaten pienemmällä porukalla Steam Time, Completto ja The Hanging Gardens – kaikki oikein mainioita pelejä. Lautapelaamaan-tapahtumassa toivottavasti sitten saataisiin maistiaisia Spiel-uutuuksista.

Perjantai 11.11.

Kaapelitehtaalle pöräytimme heti tapahtuman alkuun viideksi kolmen hengen voimalla ja olipas yllättävän paljon porukkaa paikalla jo heti ensihetkistä alkaen. Seuran pelikirjaston puoleisessa salissa oli kohtuullisesti vilinää jo perjantaina, mutta me jäimme pääsalin puolelle koko illaksi tutustumaan yhteistyökumppaneiden pelitarjoomaan.

Lautapelaamaan sisäänkäynti.
Lautapelaamaan sisäänkäynti.Tapahtuman alkuhetkillä ja ylipäätään aamutuimaan on vielä hiljaista, mutta päivän edetessä vilinää riittää.

Dokmus (Lautapelit.fi). Tämä abstrakti ‘tönöjä laudalle arvoruutuihin’ -kylvämispeli tuo paljolti mieleen Kingdom Builderin, mutta siinä missä verrokkipelissä ‘kylväminen’ tapahtuu saadun kortin rajoittamana, Dokmuksessa aiemmat mökit rajoittavat siirtoja. Dokmuksen hienoin elementti on jatkuvasti elävä pelilauta, se kun koostuu yhdeksästä siirrettävästä osasta. Muilta osin peli on kuitenkin turhan kuivakka omaan makuun ja kun Kingdom Builderkin tuntuu jo loppuunkalutulta, niin vielä vähemmän jään haikailemaan Dokmuksen perään.

Dokmus ja "telttojen" marssitusta pelilaudalle.
Dokmus ja “telttojen” marssitusta pelilaudalle.

Nooa (Lautapelit.fi). Tämä oli kevyt eläinsettien keruupeli, jossa pelaajat joko jakavat pöydässä olevia eläinlaattoja pienempiin setteihin tai ottavat yhden setin maksaen siitä tietyn hinnan. Pisteytys pelastaa tässä paljon, minkä vuoksi Nooassa on ideaakin. Heilahti itselläni kategoriaan “yllättävän hyvä” ja pelinä sopii hyvin eri-ikäisille, joten jos kevyt perhepeli on hakusessa niin laittakaapa nimi mieleen.

Nooa - eläinsettien tekoa.
Nooa – eläinsettien tekoa.

Imhotep (Lautapelit.fi). Saksan vuoden peli -finaaliehdokkaaksikin päässyt peli tuli hivenen yllättäen myös suomeksi. Omia kuutioita koetetaan kuskata pelaajien yhteisellä laivoilla rakennuspaikoille. Aikanaan jo englanninkielisen julkaisun yhteydessä tavasin säännöt ja sen perusteella totesin, että tämä ei ole minulle. Nyt suoritettu käytännön kenttäkoe todisti olettamuksen oikeaksi. Tylsä peli, jonka parasta antia on miellyttävä ulkonäkö ja komponentit.

Imhotep ja abstraktien rakennustyömaiden haaste.
Imhotep ja abstraktien rakennustyömaiden haaste.

Tadaa! (Lautapelit.fi) Nopeuspeli, jossa pinotaan erikokoisia ja muotoisia esineitä pinoksi tehtäväksiantokortin mukaisesti. Pelipöydässämme oli yksi jäätävän nopea peluri, joten jäi ratkaisut itseltä tekemättä, mutta kivaa oli silti. Nopeuspelien saralla vain on hurjan kova kilpailu ja Tadaa! jää hetken huviksi. Pidempikestoista hupia tarjoavat vaikkapa tämä aiemmin arvostelemani Dr. Eureka, joka sekin on nyt suomenkielisenä julkaistu joulumarkkinoille.

Tadaa!:n pelaajakohtaiset komponentit.
Tadaa!:n pelaajakohtaiset komponentit.

Otrio (Competo). Voi itku… Vuoden perhepeli 2016 on klassinen ristinolla pienellä variantilla. Nopeasti opittavia ja pelattavia pelejä toki tarvitaan, mutta en ymmärrä miten tästä on voitu leipoa vuoden peli? Karmea kokemus, jonka paras anti oli, että saatiin koko viikonlopun läpi kestänyt lentävä lausahdus “nyt tuli Otrio!”. Ei jatkoon.

Otrio pelikokemuksena aiheutti vilunväreitä vaikka näyttääkin ihan vinkeältä.
Otrio pelikokemuksena aiheutti vilunväreitä vaikka näyttääkin ihan vinkeältä.

Maze Race (Competo). Tätä magneetti-labyrinttiä tuli edellinen viikonloppu jo peluutettua GamExpossa Helsingin Messukeskuksessa ja siellä se osoittautui hitiksi etenkin nuorempien pelaajien keskuudessa. Nyt kun sauma oli, niin tuli esiteltyä se myös muille peliporukassamme. Alla pari aloittelijan labyrintti-suoristusta.

Maze Race ja pelaajien tekemät labyrintit.
Maze Race ja pelaajien tekemät labyrintit.

Dungeon Rush (Lautapelit.fi). Tämäkin oli tuttu GamExposta, mutta sama kuin edellä niin omalla peliporukalla tätä oli mukavaa testata. Kelpo nopeuspeli vähän aikuisempaankin makuun vaikka ei tämä ihan se minun juttuni olekaan. Tällaisille kompakteille korttipeleille kuitenkin aina on kysyntää, joten säilynee pelikokoelmassa pelkästään senkin tähden, että Maijaa kiinnostaa.

Flamme Rouge (Lautapelit.fi). Spiel-messuilla tämän englanninkielinen painos myytiin nopeasti loppuun, joten peli on saanut hyvän vastaanoton ja omatkin odotukset olivat korkealla. Ja onhan tämä pyöräkilpailupeli hyvä. Joka pelikertaa varten on mahdollista rakentaa uusi kilparata ja korttivetoisena tässä on riittävästi tuuria taitoakaan unohtamatta. Flamme Rouge on kuin yksinkertaistettu Um Reifenbreite – no, vähän huumoria mukana, mutta silti hauska pelattava. Flamme Rouge nousi heittämällä omaan top-3:een mitä pyöräilypeleihin tulee – ja tämän genren pelejä on kuitenkin tullut kohtuusetti pelattua sillä vakiseurueessa on yksi pyöräilypelejä erityisesti harrastava. Peli oli itse asiassa siinä määrin hyvä, että suosittelin sitä joulun uutuuspeleistä perhepeli-kategoriassa yhdelle lehtitoimittajallekin tällä viikolla, kun minulta kyseltiin suosituksia joulun hittipeleiksi.

Ice Cool (Lautapelit.fi). Näppäryysneppailu hippa-aiheesta. Yllättävän hyvä, kun huomioidaan lähtökohdat jossa koko komeus on ympätty pieneen pelilaatikkoon. Kompaktista pelilaatikon koosta tosiaan kuoriutuu kookas pelialue, jolloin neppailemisestakin tulee mielekästä. Ei nyt ehkä juuri minulle tehty, mutta edullista näppäryyspeliä hakevien kannatta kyllä tutustua.

Noppahippailua Ice Coolin tapaan.
Noppahippailua Ice Coolin tapaan.

Tässä kohtaa ilta alkoikin olla siinä vaiheessa, että käytiin kurkkaamassa seuran pelihyllyjä seuraavaa päivää silmällä pitäen, että voidaan tarvittaessa illan viimeiset tunnit kuluttaa sääntöjen lukuun. Näin säästyisi aikaa seuraavana päivänä, kun ei ihan tyhjästä tarvitse sääntöjentavausta polkaista pystyyn. Harmillisesti hyllyillä ei näyttänyt lainkaan olevan Days of Wonderin Quadropolista, jota olisin mielelläni testannut.

Lauantai 12.11.

Sankokunkku (Lautapelit.fi). Aamupäivä alkoi viisinpeleillä Sankokunkun ollessa ensimmäinen testipenkkiin päässyt. Alkuperäinen Bucket King oli entuudestaan jo tuttu (olen sen aikanaan omistanut) ja tämä on melkein sama peli – nyt vain sangot ovat fyysisiä pahvisten lätkien sijaan. 3D-elementti ei tuo kuitenkaan peliin mitään uutta ja alkuperäisestä hivenen viilatut säännöt vievät peliä huonompaan suuntaan. Mikään ei kuitenkaan estä pelaamasta originellin säännöillä, joten jos ja kun Sankokunkkuun tutustuu, niin suosittelen kaivamaan BGG:stä myös alkuperäisen pelin säännöt. Pelinähän tämä on oikein oivallinen kevyt korttipeli maksimissaan viidelle pelaajalle.

Sankokunkkua 3D:nä. 3D-elementti jää vähän turhaksi, mutta se ei tee pelistä millään tapaa huonoa.
Sankokunkku. Pelin 3D-elementti jää vähän turhaksi, mutta se ei tee pelistä millään tapaa huonoa.

Dice Devils. Entuudestaan tuntemattomia viisinpelejä tuntui löytyvän nihkeästi, joten tämä Kosmoksen noppapelikin päätyi testattavaksi. Eipä ollut ihmeellinen tämäkään. Kevyttä ja helppoa settien keräilyä, jonka unohtaa muutamassa viikossa. Ei ihme, että Dice Devils on jäänyt unholaan.

Dice Devilsin pirulliset noppakupit.
Dice Devils ja pirulliset noppakupit.

Loony Quest (Lautapelit.fi). Tämä erityisesti lapsille suunnattu piirustelupeli oli pääosin muulle porukalle uusi tuttavuus, joten pyöräytettiin yksi peli tätäkin. Loony Questin idea on vaihtuvissa “tasoissa”, joiden pohjalta jokainen yrittää piirtää läpinäkyvälle kalvolle tussilla reitin, joka suorittaa annetun tason mahdollisimman hyvin. Yleensä siis piirretään viivareitti ja kerätään bonuksia ja pisteitä tasosta samalla välttäen seiniä ja vihollisia. Piirtovaihteen jälkeen kalvo asetetaan tason päälle ja katsotaan miten annetusta tehtävästä suoriutui. Helppoa ja hauskaa, mutta peliä pitää pelata harvakseltaan, jotta se pysyy tuoreena ja kiinnostavana.

Loony Quest:issa tussataan tasoja läpi läpinäkyville kalvoille.
Loony Quest:issa tussataan tasoja läpi läpinäkyville kalvoille.

Quartermaster General: 1914. Essen-uutuudet olivat vähissä, mutta kiitos Petrin saimme pelattavaksemme Quartermaster General: 1914 -pelin. Alkuperäinen Quartermaster General ei ollut kenellekään meistä tuttu, joten sikäli oltiin syvissä vesissä. Onneksi Petrillä oli Agricolan SM-kisapelien välissä sopivasti aikaa opettaa peli meille, joten aloitus oli sikäli helpompaa. Joitakin asioita jäi silti tulkittavaksi eikä sääntökirjakaan avannut asioita siinä määrin kuin olisi toivonut, mutta yhteisymmärrykseen pelipöydässä pääsimme ja toivottavasti pelasimme pelin kohtuu oikein. QG:1914 on varsin virtaviivainen korttivetoinen sotapeli, jossa kolmen pelaajan johtama liittouma (Englanti+Yhdysvallat, Ranska+Italia, Venäjä) sotivat kahden pelaajan liittoumaa (Saksa, Itävalta-Unkari+Turkki) vastaan. Pelasimme sikäli testipelin “pimennossa”, että emme käyneet etukäteen kunkin maan korttipakkoja läpi (kortit ovat pelaamisen keskiössä) – niinpä erityisesti korttien mahdolliset erikoistoiminnallisuudet tulivat kaikille yllätyksenä. Siitä huolimatta, tai ehkä sen vuoksi, Quartermaster General: 1914 piti mielenkiinnon yllä pelin loppuun asti. Totesimme nimittäin muuten jo pelin aikana, että ehkä tämä ei kuitenkaan ollut se meidän juttu, mutta puursimme pelin loppuun asti. Peli päättyi lopulta parin pisteen erolla Saksan ja Itävalta-Unkari-Turkki liittouman tappioon. Tietääpä nyt mistä porukka kouhkaa, mutta tuskin tulee itse tämän sarjan peleihin enää palattua. Kevyttä eurotyylistä sotapeliä kaipaavien kannattaa kyllä tähänkin tutustua.

Quartermaster General: 1901 - viiden pelaajan kevyt sotapeli.
Quartermaster General: 1914 – viiden pelaajan kevyt eurosotapeli.

La Granja. Seuran pelikirjastosta löytyi saksankielinen La Granja, jota otettiin testipenkkiin neljällä pelaajalla. Saksankielentaitoisiahan meistä ei ole yksikään, mutta älypuhelinten avulla kortit kortit kääntyivät englanniksi ja pelaaminen oli mahdollista. Ei tämä nyt sukkia pyöräyttänyt ihan ympäri, mutta ei La Granjaa huonoksikaan voi moittia. Vielä tuosta saisi silti hioa nurkkia pyöreämmiksi jolloin pelikin pyörähtäisi läpi joutuisammin.

Mömmen. Osallistuin ennen Lautapelaamaan-tapahtumaa lautapelien ketjuvaihtoon ensimmäistä kertaa koskaan. Sitä kautta sain mm. 10 pelin “kaatissäkin”, joista oikeasti halusin vain kaksi peliä loppujen kahdeksan joutaessa samantien kiertoon (tai roskiin). Mömmen oli yksi näistä kahdeksasta ei-ehkä-niin-kaksisesta-korttipelistä, mutta testattiin se tapahtumassa ennen kuin luovutin ilmaiseksi eteenpäin. Mömmen osoittautui kevyeksi settientekopeliksi, jossa oikeastaan ainoa söötti elementti olivat lammasteemaiset pelikortit.

Illusio. Toinen kaatissäkin peleistä, joka pelattiin ennen kuin jouti kiertoon (tai eihän se nyt kiertoon olisi päätynyt, jos olisi ollut hyvä, mutta kun ei ollut). Illusio on taikuriteemoitettu tiketintäyttöpeli, joka sekin oli kaunista ulkonäköä lukuunottamatta kovasti yhdentekevä. Illusion kohtalo on päätyä tarveaineiksi muille pelinrakentelu-projekteille.

Illusion on kevyt tiketinteko-peli - ei valitettavasti sieltä parhaasta päästä.
Illusion on kevyt tiketinteko-peli – ei valitettavasti sieltä parhaasta päästä.

Great Western Trail. Lauantai-ilta päätettiin “kevyesti” Great Western Trail:in parissa. Kyseessä on Alexander Pfisterin uutuus tälle vuodelle. Kyseessä on sikäli kiinnostava nimike, että pidin saman pelisuunnittelijan edellisen vuoden Essen-uutuutta Mombasaa kenties ko. messujen aikaan julkaistuista peleistä parhaana. Kun etukäteen olin kuullut hyvää myös tästä, niin oli tiettyjä etukäteisodotuksia. Laatikosta kuoriutuikin varsin raskas europeli, jonka opettelu vaatii samanlaisen opettelujumpan kuin Mombasakin, mutta itse pelaaminen on silti joutuisaa ja suoraviivaista – kuten Mombasankin. Great Western Trail muistuttaa tietyssä määrin mm. Caylusta, näissä molemmissa kun rakennetaan laudalle pelin edetessä yhä enemmän ja enemmän rakennuksia kaikkien käytettäväksi. Lisäksi on pakanrakentelua lehmäsettien muodossa ynnä muita pisteitä tuovia elementtejä. Kokonaisuutena Great Western Trail ei kuitenkaan tunnu yhtä eheältä kokonaisuudelta kuin Mombasa eli samanlaista paloa päästä pelata peliä heti uudelleen ei tullut. Siltikin, pelaisin tätä kyllä mielelläni uudemmankin kerran, mutta tällä haavaa Mombasa vie siis pidemmän korren.

Vähän raskaampaa euroa: Great Western Trail, jossa sälää ja rompetta riittää.
Vähän raskaampaa euroa: Great Western Trail, jossa sälää ja rompetta riittää.

Sunnuntai 13.11.

X-Tiles (Tactic). Nätinnäköinen abstrakti osoittautui klassista Dominoa huonommaksi. Ennen peliä (ja sääntöjä) sanoin kanssapelaajille, että tämän voisin hyvinkin kuvitella ostavani omille vanhemmilleni, jos peli on hyvä, mutta nyt siis ostolle ei ole tarvetta. Näistä vaihtoehto-dominoista Chromino ajaa saman asian paremmin.

X-Tiles näyttää mielenkiintoiselta, mutta peli jää puuttumaan.
X-Tiles näyttää mielenkiintoiselta, mutta peliä siinä on vähänlaisesti.

Baobab. Näppäryyskorttipeli, jossa tavoitteena tyhjentää oma pakka nopeammin yhteiseen “puuhun” kuin muut. Peliä pelataan kuitenkin pelivuoroissa eli nopeuspelistä ei ole kyse. Kukin kortti kertoo säännöt, miten kortit tulee puuhun asettaa useimpien vaatiessa vähintään yhden kortin kulman olevan ilmassa eli näin puun kasvusto leviää koko ajan ulospäin. Osaa korteista ei aseteta vaan ne joko heitetään puuhun tai tiputetaan ilmasta. Tämä jos mikä oli sitä kuuluisaa kategoriaa “helppoa ja hauskaa”.

Näin kasvaa Baobab-puu.
Näin kasvaa Baobab-puu.

Mit Mist und Tücke. Hönökki lastenpeli, jossa vieritetään muovisia kuulia pelilaudalle tarkoituksena saada ne pysähtymään pelilaudan reikiin. Ei aikuisille, mutta en tiedä onko tämä oikein lapsillekaan riittävän hauska?

Mit Mist und Tucke: kevyttä kuularallattelua, ei muuta.
Mit Mist und Tücke: kevyttä kuularallattelua, vähänlaisesti mitään muuta.

Multiuniversum. Spiel-uutuus on kompakti tiketintäyttöpeli. Käyttöliittymältään peli on hivenen epäselvä (tarkoitan värien epäselvyyttä), muilta osin oikein näppärä lyhyt peli. Pelattiin variantilla, joka helpottaa liikkumista – alkuperäissäännöillä tämä kun on kuulemma turhan tuskainen kokemus. Multiuniversum oli yllättävän hyvä. Ei ehkä se kaikkein omaperäisen peli, mutta pelaisin mieluusti uudemmankin kerran.

Flying Kung-Fu Frogs. Perinteiseen “sammakkopeliin” on tuotu muovinen puu, jossa kohdeoksat sammakoille ja koko komeus toimii ja pyörii paristoilla – jos vain olisi ne paristot. Seuran omistamassa pelissä ei siis ollut paristoja eikä sellaisia löytynyt kysymälläkään. Testattiin tämä silti, kun odoteltiin seuraavan pelin vapautuvan. Ei silti yllättäne kun tiivistän pelin sanomalla: kiitos, mutta ei kiitos.

Flying Kungfu Frogs: kevyttä muovihuttua näyttävässä puussa.
Flying Kungfu Frogs: kevyttä muovihuttua näyttävässä puussa.

Cottage Garden. Uwe “papu” Rosenbergin Spiel-uutuus kierrättää saman herran Patchwork-ideaa. Kyseessä siis erilaisten tetris-palasten täyttöä, nyt kasvimaalla aiemman tilkkutäkki-teeman sijaan. Cottage Garden laajentaa pelaajamäärän maksimissaan neljään ja vaikka ulkonäöllisesti ja sisältöntä puolesta peli ei ehkä yllä ihan Patchworkin hiotulle tasolle, oli tämä silti miellyttävä pelattava. Saattaakin olla, että Cottage Garden päätyy lopulta ostolistalle juurikin monipuolisemman pelaajamääränsä vuoksi. Ja jos tämän sitten ostankin, niin samalla Patchwork päätyy myyntiin – molempia kun ei ole mitään mieltä omistaa.

Keekee the Rocking Monkey. Näppäryys ja tasapainoilupelit kiinnostavat aina ja Rocking Monkey oli kiinnostavan näköinen. Harmi, että hyvyys jäi ainoastaan kiinnostavan ulkoasun tasolle, sillä itse peli osoittautui vähemmän hyväksi. Ja onhan tämä tasapainoilun varaan laskevien pelien kategoria kuitenkin jäätävän kova siellä kärkipäässä: harva nimittäin vetää Hamsterrollea tai vaikkapa Riff Raffia paremmaksi.

Keekee the Rocking Monkey näyttää paremmalta kuin mitä käytännössä on.
Keekee the Rocking Monkey näyttää paremmalta kuin mitä käytännössä on.

Targets. Kompakti noppaneppailu, jossa noppia ammutaan”noppatornista” kohdekorteille ja tarkin laukoja saa kohdekortin itselleen. Helppo oppia ja ihan hauskaakin, mutta tässäkin vähän sitä samaa ongelmaa kuin Keekee the Rocking Monkeyn kohdalla, että pitää olla jäätävän kova, päätyäkseen ostoslistalle. No, Targets oli hyvä, mutta ei riittävän hyvä.

First Class. Tällä Hans im Glückin Spiel-uutuudella oli ehkä ne kaikkein kovimmat etukäteisodotukset. Peli on lopulta pistesalaattijahti, jossa haalitaan voittopisteitä niin junaa laajentamalla kuin tikettien keruun muodossakin. Pohjimmiltaan korttipeli eli varsinaista pelilautaa ei ole. First Classissa on paljon hyvää – erityisesti miellyttää se, että odotteluaikaa on vähänlaisesti ja peli on riittävän suoraviivainen. Pisteytys tosin on sitten ainakin ensifiiliksillä liian häsmäinen ja vähän tulee muutenkin tunne, että asioita olisi muutenkin kannattanut vielä suoraviivaistaa TAI sitten tuoda mukaan pelilauta ja tehdä “isompi” peli. No, aika näyttää lämpeänkö pelille enemmän, nyt ensituntemus on sellainen varovaisen optimistinen.

First Class. Lupaava peli.
First Class. Hans im Glückilta on yleensä tae odottaa jotain hyvää.

Out Balance. Tapahtuman viimeiseksi peliksi valikoitui kaksinpelattava tasapaino-viritys, joka näyttää hauskemmalta kuin mitä lopulta onkaan. Vähän peliä, enempi ajantappoa -luokkaa.

Out Balance -puuhäkkyrä hieman ennen kuin koko komeus sortuu...
Out Balance -puuhäkkyrä hieman ennen kuin koko komeus sortuu…

Iltakuudelta oltiinkin sitten jo kotosalla ja Andorran vieras kyseli vielä kaksinpelien perään, joten illan aikana pelattiin mm. aiemmin tässä jutussa mainittu Patchwork sekä sen lisäksi Fungi ja Musée.

Kokonaisuutena Lautapelaamaan 2016 oli tällaisen vakikävijän silmin onnistunut tapahtuma, vaikka Spiel-uutuuksia ei tavanomaista määrää ollutkaan tarjolla. Ensi vuonna asiaan saadaan ainakin sikäli pieni ryhtiliike, että oman porukan osalta on hotellit jo Esseniin varattu ja maksettu, joten täältä tullaan Spiel… jo seitsemännen kerran muuten sinnekin!

Tapahtumaraportti: GamExpo 4.-6.11.2016 (Helsinki, Messukeskus)

Suomen lautapeliseuralla oli ensimmäistä kertaa oma osastonsa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Ski-, Digi- ja GamExpossa. Seuran foorumilla (linkki) kyseltiin lokakuussa vapaaehtoisia esittelemään messuosastolle lautapelejä ja seuraamme. Kun lunkisti-toimituksen kalenterista löytyi sopivasti lauantaiaamulle vapaata, niin päätimme kantaa kortemme kekoon.

Siispä ilmoittautumiset sisään (tämä tapahtui lokakuun alussa) tietämättä vielä sen enempää esiteltävistä peleistä kuin muistakaan yksityiskohdista – seikkailumielellähän tällaisiin lähdetään yleensäkin mukaan.

Yhteistyökumppaneiden pelilista julkistettiin pari viikkoa ennen GamExpoa. Pelien säännöt piti tänä vuonna opetella kuivaharjoitteluna, koska aikaa ei jäänyt enää järjestää yhteistä pelien opettelu- ja testausiltaa. No, jos näistä messuista tulee seurallemme vuosittainen perinne, niin tässä nyt on ainakin yksi helppo kohde, mistä lähteä parantamaan valmistelujen osalta.

Esiteltävinä peleinä oli seuraava kvintetti: Klask (Competo), Maze Race (Competo), Dungeon Rush (Lautapelit.fi), Honshu (Lautapelit.fi) sekä Dale of Merchants I & II (Snowdale). Näistä itselle entuudestaan tuttuja ja omistettujakin olivat Klask ja Dale of Merchants, mutta muut sitten uusia tuttavuuksia. Kaikki noista osoittautuivat kuitenkin varsin helposti opittavaksi ja opetettaviksi.

Työvuoromme osui messuille lauantai-aamun ensimmäiseen vuoroon 8.30-12.00. Tämä tarkoitti siis sitä, että edeltävänä päivänä aikaisemmat vuorolaiset olivat hoitaneet jo messuständin pystytyksen ja levittäneet pelit pöydille. Riitti siis kun tuli itse paikalle oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Ennen työvuoron aloitusta saimme niinikään oppia ja huomioita edellisen päivän messuilla olleelta, joten tie oli siloiteltu kovin helpoksi kulkea.

Messujen avautuessa suurelle yleisölle 09.00 oli osastollamme alkuun hiljaisempaa. Tähän hiljaisuuteen tarttui myös eräs Pohjois-Suomen radiotoimittaja, joka halusi tehdä haastattelun messuosastostamme. Tuli siis turinoitua jokunen minuutti lautapelaamisesta ja messupeleistä myös radiotaajuuksille ilman ennakkovaroitusta. Vaan mikäpä on turista itselle tutusta aiheesta ja tutuista peleistä.

Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan, kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.
Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.

Ja alkoihan sitä lautapeleistä kiinnostunutta kansaakin, niin nuorempaa kuin vanhempaa, valua osastollemme enenevässä määrin. Pelipöydät (kymmenkunta) täyttyivät tasaisesti ja erityisesti Klask sekä Maze Race tuntuivat toimivan” sisäänheittopeleinä” – niiden ulkonäkö kun herättää ihan varmasti kiinnostuksen. Peliesittelijän kannalta molemmat näistä ovat vielä sääntöjenselittäjällekin siitä oivallisia, että ne opettaa erityisen helposti.

Mutta niin tuntuivat keräävän pelaajia myös Dungeon Rush, Honshu kuin myös Dale of Merchants. Näistä ensimainittu jäi erityisesti siitä mieleen, että parikin eri sakkia palasi saman pelin ääreen uusintamatsin muodossa vietettyään hetken ensin muilla messuosastoilla. Ja sehän on yleensä hyvän pelin merkki se!

Kolmituntinen työvuoro oli nopeasti hoidettu. Keltainen duunipaita vaihtui siviiliin ja pikaisen muiden messuosastojen kiertelyn jälkeen lunkisti-toimitus saattoi karauttaa muiden viikonloppu-touhujen perään.

Vaan vielä ensifiilikset peliharrastajan silmin katsottuna esitellyistä peleistä – näistä ainakin osaan palataan myöhemmin vielä peliarvostelujen merkeissä.

Klask. Kaksinpelattava “ilmakiekko”. Käsi-silmä -koordinaatioharjoitus, joka näyttää hiukan viimeistelemättömät ja halvalta. Mutta kun sitä kokeilee, niin kylläpä se vaan koukuttaa – jos siis ylipäätään tällaisesti näppäryyspeleistä pitää. Tätä tuli vuoden Lautapelaamaan 2015 -tapahtumassa testattua heti tapahtuman aluksi ja niin vain oli minun mielestäni ko. tapahtuman paras peli. Erinomainen hankinta mihin vaan talouteen.

Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli ei riitä.
Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli harvoin riittää.

Honshu. Kompaktin korttipelin muotoon tehty lautapeli. Muka tikkipeli yhdistettynä oman “laudan” rakenteluun. Ei siis ole tikkipeliä nähnytkään, mutta oman pelin rakentelu kortteja rakentelemalla on mukavaa puuhaa. Lainaa paljon The Hanging Gardens -peliltä, mutta on tässä jotain omaakin. Menee ilman muuta vielä jatkotestiin ja oletettavasti pidän tästä. Pelilaatikon pienuus yllätti sekin positiivisesti.

Kompaktit Lautapelit.fi:n julkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.
Kompaktit Lautapelit.fi:n uutuusjulkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.

Dungeon Rush. Fantasiateemoitettu nopeuspeli. Kullakin pelaajalla kaksi sankaria, joista toista pelataan vasemmalla kädellä ja toista oikealla kädellä. Joka vuoro pelaajat kääntävät mörkökortteja näkyviin ja nopeuspelinä läiskäistään kädet sellaisille korteille, joista sankarit (toivottavasti) suoriutuvat. Näin parannetaan varusteita ja kerätään pisteitä kunnes yhdeksännen kierroksen jälkeen kohdataan loppuviholliset (tai painellaan käpälämäkeen). Toimii monessakin eri porukassa ja mahdollisesti ei töki myös niitä, joille nopeuspelit eivät maistu. No, ei ehkä minunkaan juttuni loppupelistä, mutta ideasta plussaa.

Dale of Merchants I & II. Kompakti pakanrakennuspeli, joka painottuu paljolti korttien erikoiskykyjen tehokkaaseen käyttämiseen. Tämä oli entuudestaan tuttu (olen ykkösosan omistanut), mutta pelin nerokkuus ei itselle missään vaiheessa auennut. Eniten tökki pelin flow, jota tekniikkakortit jatkuvasti rikkovat. Jos tämäntyyppistä peliä haluan pelata, valitsen suoraviivaisemmaksi hiotun Babelin mieluummin. Suosittelen testaamaan ennen ostoa.

Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.
Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.

Maze Race. Kaksinpelattava magneetti-labyrintti. Kumpikin pelaaja rakentaa toisilleen labyrintin, laudat vaihdetaan päittäin ja kilpaa ohjataan kuula läpi tehdyn labyrintin. Näyttävä ja komponenteiltaan toimiva, mutta ei kestä kyllä aikaa. Isosti tässä ei peliä ole, mutta markkinarako kyllä löytyy, sillä kukapa meistä ei olisi ruutupaperilabyrinttejä rustannut ja pelannut?

Maze Race magneettilabyrintti.
Maze Race magneettilabyrintti.

Superhelpot riisimuroherkut

Rice Crispie Treats ovat jenkkiperheiden “mokkapaloja”. Ne ovat supernopeita eikä valmistamiseen tarvitse edes uunia. Lasten on helppo osallistua tekemiseen.

Perusohje: 6 rkl voita, pussi vaahtokarkkeja (n. 250 g) ja 12 dl riisimuroja

Sulata voi hellalla tai mikrossa, sekoita vaahtokarkkeja voihin (tästä tulee sellaista massaa, ja sitä voi mikrottaa kevyesti jos sulamista ei tapahdu), sekoita joukkoon lopuksi riisimurot. Vaahtokarkkimassan pitäisi sekoittua seitin tapaan riisimuroihin.

Levitä nyt massa leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Alkuun yleensä levitän massaa lusikalla, ja lopuksi muotoilen siitä levyn toisen leivinpaperin avulla. Anna levyn jähmettyä noin puolituntia joko jääkaapissa tai paperilla suojattuna viileässä ulkona.

Koristele esim. sulatetulla valko / tummasuklaalla ja leikkaa tarjoilupaloiksi.

Massaan voi sekoittaa esim. M & M-karkkeja.

Riisimuroherkusta saa hyvän Halloween-tarjoiltavan koristeilla
Riisimuroherkusta saa hyvän Halloween-tarjoiltavan koristeilla