Skip to main content

Barony – abstrakti tarina paronista, joka halusi kuninkaaksi

Barony on suunnittelija Marc Andren käsialaa oleva täyden informaation peli. Tämän lisäksi se on hyvinkin abstrakti, mutta se ominaisuus on häivytetty silmäkarkin ja päälleliimatun teeman taakse siinä määrin, että pelin ääreen istahtaa helposti sellainenkin henkilö, joka ei normaalisti abstrakteista peleistä perusta. Baronyn saama vastaanotto on BGG:ssä ollut todella hyvää – ja huomioiden että Marc Andre on suunnitellut myös Splendorin – että edellisistä huolimatta Barony päätyi itselläkin hankintalistalle vaikka pääsääntöisesti en abstrakteista täyden informaation peleistä niin perustakaan. Vaan tuliko hankittua hitti vai huti?

Vaikuttava kasa komponentteja 

Pelin “syvällinen” taustatarina on kerrottu yhdellä lauseella: pelaajat ovat paroneita, jotka valtaavat alaa pelilaudalta ja parhaiten tästä suoriutuva kruunataan kuninkaaksi. Keskiaika-teema on niin päälleliimattu kuin vain voi olla, mutta mitäpä sen on lopulta väliä, jos paketti muuten vain toimii? Teemaa tukee sentään laatikon kuvitus ja puisten komponenttien muotokieli, mutta muuten pelatessa ritarit ja keskiajan henki unohtuu täysin.

Baronyn kansikuvataide oli kuulemani mukaan syy siihen, että peliä yhteen lautapelikauppaan ylipäätään hankittiin myyntiin.
Baronyn kansikuvataide oli kuulemani mukaan syy siihen, että peliä erääseen lautapelikauppaan Suomessa alkujaan hankittiin myyntiin. Kansi on siten tehtävänsä tehnyt. 🙂

Teemaa taikka ei, pelilaatikosta löytyy iso kasa kolmen heksan kokoisia pelilaudan palasia, joista pelialue kasataan kutakin peliä kohden erikseen. Pelilaudan muotoa ei ole mitenkään ennalta rajattu tai määritelty. Tästä yhtälöstä seuraa se, että jokainen peli tulee olemaan lähtökohdiltaan taatusti erilainen ja jos pelaajia ei ole maksimimäärää, niin osa pelilaudan palasista jää käyttämättä.

Pelilaudan palasten lisäksi löytyy pelaajakohtaiset puiset komponentit minkä näköisiin en ole aiemmin törmännyt: isoimmat kaupunkipalat on useammasta osasta yhteen liimattuja, pienemmät kylä-, linnoitus- ja ritariosat taas ovat yksiosaisia. Puisten komponenttien osalta huomio kiinnittyy lisäksi siihen, että osa komponenteista on sävyltään hivenen vaaleampia kuin toiset. En tiedä (ja sääntökirja ei sitä kerro), että onko tämä ollut tarkoituksellista vai ei, mutta BGG tukee sitä olettamaa minkä itsekin tein: ritarit ovat väriltään hivenen hailakampia, jotta ne erottuisivat laudalla paremmin muista komponenteista. Ne ovat samalla ainoita nappuloita joita pelaajat voivat liikutella laudalla.

Pelaajan puunappulat: tämän muotoisiin komponentteihin en ole ennen törmännyt.
Yksittäisen pelaajan nappulaarsenaali.

Edellisten lisäksi on erikoisen näköinen pistelauta – mikä osoittautuu pelatessa hyvinkin toimivaksi – ja iso kasa pistelaattoja palkkioksi siitä, kun pelaaja valtaa pelilaudalta alaa.

Pisterata on toteutettu erilliselle minilaudalle.
Pisterata on toteutettu erilliselle minilaudalle.

Pelin aloituspaikkojen valinta on kriittisen tärkeä

Kun pelilauta on rakennettu seuraa aloituspaikkojen valinta. Kukin pelaaja valitsee kolme ruutua (tämä tehdään kahdessa vaiheessa ja siten, että vuorojärjestyksessä huonommassa positiossa olevia pelaajia huomioidaan paremmin), joihin asettaa kaupungit ja kuhunkin kaupunkiin saa lisäksi ritarin. Kaksi kaupunkia jää tässä kohtaa kaikille vielä reserviin ja ne saa perustaa pelin aikana sopivan tilaisuuden tullen. Kaupungit ovat Baronyssa tärkeässä asemassa, sillä ainoastaan niiden kautta pelaajat voivat tuoda peliin uusia ritareita.

Baronyn alku muistuttaa sikäli 'Catanin uudisasukkaita', että peliä ei voita linnoja aseteltaessa, mutta sen voi kyllä hävitä jo tässä vaiheessa.
Alkukaupungit asetettu.

Tällaisessa täyden informaation pelissä pelin alun kaupunkien sijoittamisvaihe on jo kriittinen paikka: Baronya ei voita kolmen aloituskaupungin asettamisvaiheessa, mutta sen voi kyllä takuulla hävitä. Mieleen palaa väistämättä Catanin Uudisasukkaat, joissa alkumökkien asemointi on yhtä lailla merkittävssä roolissa.

Ritari retee on vähemmän retee ollessaan yksin

Pelivuorot Baronyssa ovat mukavan napakoita mistä seuraa se, että omaa vuoroaan ei tarvitse pitkin odotella. Vuorollasi valitset yhden kuudesta mahdollisesta toiminnosta, jonka suoritettuaan onkin seuraavan pelaajan vuoro. Toimintovaihtoehdot ovat:

  • Tuo yhteen kaupunkiin 2-3 uutta ritaria.
  • Liikuta kahta eri ritaria yhden ruudun verran. Ruutuihin, jossa on toisen pelaajan nappuloita, ei saa mennä poikkeuksena yksittäiset ritarit tai kylät. Tällaisen yksittäisen ritarin tai kylän saa poistettua laudalta, jos ruutuun juoksuttaa kaksi omaa ritaria. Poisto palkitaan aina pistelätkän ryöstöllä vastapelaajalta.
  • Poista ritari laudalta ja rakenna ruutuun kylä tai linnoitus. Rakentamisesta saa 2-5 pisteen arvoisen pistelätkän riippuen siitä minkälaiseen maastoon rakennus tehtiin.
  • Poista kylä laudalta ja korvaa se kaupungilla. Tämän toiminnan pystyy tekemään kaksi kertaa pelin aikana per pelaaja.
  • Poista yksi ritari kokonaan pelistä ja tuo uusi ritari peliin pelilaudan reunaheksasta. Toimintoa käytetään harvoin ja useimmiten hätäliikkeenä tilanteessa, jossa pelaaja on toisten pelaajien toimesta blokattu pääsemästä tiettyyn osaan pelilautaa. Tämä on sikälikin poikkeuksellinen siirto, että ritareita ei muutenkaan ole liiaksi asti käytössä ja jokainen näin menetetty ritari saattaa näkyä muuten loppupelissä.
  • Osta pistelaatoilla (vähintään 15 pistettä) parempi arvonimi.

Edellä esitetyt vaihtoehdot on kuvattu pelaajakohtaisilla apulapuilla ja vaikka ensivilkaisulla käytetty ikonologia ei ihan aukeakaan, tulee se harvinaisen selkeäksi sääntöjen opettelun yhteydessä.

Keltaisen pelaajan lunttilappu eri toimintovaihtoehdoista. Näyttää pikavilkaisulla sekavalta, mutta kun ikonien ja värien käytön selittää, niin lunttilapussa on koko pelin säännöt.
Keltaisen pelaajan lunttilappu eri toimintovaihtoehdoista. Lunttilapussa on käytännössä kaikki pelin keskeiset säännöt ja koko on silti säällinen.

Toimintovaihtoehdoista pelin keskiössä on ritarien peliin tuonti ja siirtely sekä se minne kylät ja kaupungit rakentaa. Ritareita on vähänlaisesti käytössä, joten niitä ei riitä joka paikkaan minne haluaisi. Lisäksi pelaajat joutuvat huolehtimaan siitä, että eivät jätä yksittäistä ritaria tai yksittäistä kylää suojattomaksi vastapelaajan tuhottavaksi. Vielä oman strategisen ulottuvuutensa peliin tuovat pelilaudan vuoriruudut, jossa yksittäinen ritari tai kylä on aina suojassa vihollisilta.

Sinisen pelaajan kaupunki on muiden pelaajien puristuksissa. Tässä pelissä kaupungit ja linnoitukset ovat kuitenkin muilta suojassa, huolta herättävät ainoastaan yksittäiset ritarit ja kylät, joiden suojelusta täytyy pitää huolta.
Sinisen pelaajan kaupunki on muiden pelaajien puristuksissa. Tässä pelissä kaupungit ja linnoitukset ovat automaattisesti suojassa muilta pelaajilta, mutta huolta herättävät yksittäiset ritarit ja kylät, joiden suojelu ei saa unohtua.

Toinen strateginen ulottuvuus Baronyssa on pelialueen rajaaminen siten, että muut pelaajat eivät pääse niihin lainkaan. Tällainen rajaaminen mahdollistuu sopivalla vuori+rakennus, kaupunki, linnoitus ja kylä+ritari tai hätätilanteessa ritari+ritari -heksojen linjastolla. Tähän pyrkivät pelissä kaikki, mutta kuka siinä onnistuu parhaiten ilman, että itse pisteiden tekeminen unohtuu, on pelin keskeinen kysymys.

Läjä Baronyn pistemerkkejä.
Läjä Baronyn pistemerkkejä. Näihin pääsee käsiksi ainoastaan rakentamalla rakennuksia pelilaudalle.

Baronya pelataan 80 voittopisteeseen. Tuon pistemäärän saavuttamiseksi pelaajien tulee rakentaa reservissä olevat kaupungit laudalle ja ostaa haalituilla pistemerkeillä neljä kertaa pelin aikana itselleen parempi arvonimi. Koska pistemerkkien haaliminen on pelissä hyvin suoraviivaista ja pelissä tilanteet ja tapahtumat eivät kenellekään tule yllätyksenä on osaavien pelaajien kesken peli loppuun asti kutkuttavan tasaista. Siten myös jännitys pysyy yllä koko sen kolmen vartin mitä yksi peli Baronya kestää.

…mutta olisi tämä voinut vielä mielenkiintoisempikin olla?

Lähdetään liikkeelle siitä, että Baronyssä on kieltämättä paljon tehty oikein. Komponentit on todella hienot ja houkuttelevat. Pelin idea on yksinkertainen ja säännöt suoraviivaiset ja nopeasti opetettu vähemmän pelanneillekin. Tällaisilla lähtöasetelmilla päästään pelaamisessa nopeasti siihen, että itse peli pääsee keskiöön ja sääntönippelit jäävät vähemmälle. Onnistumisen ja pelissä pärjäämisen kannalta keskiössä onkin siten enää pelilaudan yleistilanteen lukeminen oikein. Mihin suuntaan oma peli pitää tässä vaiheessa viedä? Missä on minun kannaltani merkittävimmät heksat, joihin pitää päästä ennen kuin joku toinen pääsee?

Pelin edetessä vapaat heksat käyvät hetki hetkeltä harvinaisemmiksi.
Pelin edetessä vapaat heksat käyvät hetki hetkeltä harvinaisemmiksi.

Baronyn uskoisinkin hyvin uppoavan tällaisenaan esimerkiksi Gipf-sarjan peleistä pitäville – heitä tosin voi jo pelkästään Baronyn “teema” ja ulkokuori karkoittaa pelin ääreltä. Myös klassisen shakin tai vaikkapa Go:n ystäville Barony saattaa hyvinkin toimia, mutta mikä parasta, pelikokemus on tarjolla laajemmalle pelaajajoukolle (2-4) kerralla.

Mutta minä jään silti kaipaamaan rahtusen “jotakin” lisää. Se jokin voisi olla lisää yllätyksellisyyttä piilotiedon muodossa tai pelaajakohtaisia tavoitekortteja täytettäväksi – siis jotakin, joka kantaa kokonaisuutta vielä pidemmälle. Tällaisenaan Barony oli minulle muutaman pelin kestävä seikkailu, jonka jaksoi kyllä alusta loppuun, mutta josta ei jäänyt tarinoita elämään pelin poissiivouksen jälkeen tai muutenkaan poltetta päästä pelin ääreen aina vaan uudelleen. Niinpä peli sai tehdä tilaa mahdollisesti mielenkiintoisemmille tulokkaille.

Kilpavarustelua mitä ritareihin tulee.
Pelin alkupuolella tapahtuvaa ritarien kilpavarustelua.

 

Infolaatikko: Barony
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Welcome to the Dungeon – oletko jänishousu vai yllytyshullu?

Jere katsoo kortin näyttämättä sitä muille ja asettaa sen hirviöpinon ensimmäiseksi kortiksi: “Soturi näillä varusteilla selviää kyllä tästä hirviöstä”.
Teemu katsoo seuraavan kortin, asettaa myös sen hirviöpinoon ja on siten sitä mieltä, että “Samainen sankari selviää näistä molemmista”.
Maija katsoo kolmannen kortin, asettaa sen pakan sivuun ja poistaa sankariltamme viiden osumapisteen haarniskan. “Soturi selviää siis ilman haarniskaa edellisistä monstereista”.
On jälleen Jeren vuoro.
Jere katsoo seuraavan kortin, asettaa senkin sivuun ja poistaa sankarilta nyt soihdun. “Soturi selviää ilman soihtuakin niistä hirviöistä”.
Teemu katsoo seuraavan kortin ja epäröimättä asettaa sen hirviöpinoon. “Eiköhän soturi selviydy kaikista kolmesta hirviöstä.”
Maija näyttää olevan samaa mieltä vaikka ei ole yhtäkään odottavista monstereista nähnyt ja ja kortin katsottuaan lisää senkin hirviöpinoon. “Neljä hirviötä menee siinä missä kolmekin”.
Jere toteaa (tietäen, että hirviöpakassa on seitsemän osumapisteen demoni): “Minulle riittää, hyppään siis tässä kohtaa sivuun”.
Teemu sitä vastoin katsoo taas uuden kortin ja nakkaa senkin hirviökasaan. “Viisi hirviötä ei tee edes tiukkaa”.
Maija katsoo uuden kortin, laittaa sen sivuun ja poistaa sankarilta keihään, jolla surmataan eteentuleva lohikäärme. “Noista viidestä selviää ilman tätäkin apuvälinettä.”
Teemu on tässä kohtaa eri mieltä. “No sinä saat nyt sitten selvitä jäljellä olevilla varusteilla noista viidestä hirviöstä.”
Maijalla on siten edessä näytönpaikka ja palkinto on joko puolimatka voitosta tai tappiosta.

Edellinen on ‘Welcome to the Dungeon’ -pelin henki. Kyseessä on pieni mutta pippurinen korttipeli, jossa pelaajat joutuvat omalla vuorollaan pohtimaan vieläkö nostaa vaikeustasoa vai astuako sivuun ja jättää tuleva haaste jonkun muun pelaajan kohdattavaksi. Puhutaan siis press-your-luck -pelimekaniikasta puhtaimmillaan, jonka tunnetuimpia edustajia Suomessa lienevät Can’t Stop ja Diamant.

Hirviöpakka, lunttilaput pelaajille ja voittopistepakka sekä neljä eri sankaria apuvälineineen.
Hirviöpakka, lunttilaput pelaajille ja voittopistepakka sekä neljä eri sankaria apuvälineineen.

Kompaktista pelilaatikosta kuoriutuu 13 kortin hirviöpakka, neljä hirviöpakan sisällöstä kertovaa kaksipuolista muistilappua ja kahdeksan käärökorttia merkitsemään onnistuneita luolastoseikkailuita. Korttien lisäksi on neljä seikkailijalaattaa ja kullekin seikkailijalle omat kuusi tarvikelaattaa. Sekä tietysti lyhyt mutta selkeä sääntökirja.

Alkuvalmistelut tehty.
Alkuvalmistelut tehty.

Ennen pelin alkua hirviöpakka sekoitetaan. Pelaajat valitsevat yhteisesti millä seikkailijalla ko. kierros pelataan. Valittu seikkailija tarvikelaattoineen asetetaan keskelle pöytää. Tästä alkaakin sitten pelaajien välinen kissa-hiirileikki, jossa koetetaan pelata joko kaveri kiikkiin kohtaamaan monsterit ilman riittäviä varusteita tai pitämään huoli, että pääsee itse luolastoon sellaisilla välineillä, jolla annetusta haasteesta selviää voittajana.

Kierroksen alkaessa soturi on kova jätkä: osumapisteitä 11, soihdulla kukistaa pikkuhirviöt 1-3, graalin maljalla kaikki parilliset hirviöt (2, 4, 6), tikarilla hoituu yksi etukäteen ilmoitettu hirviö ja keihäällä hoituu lohikäärme.
Kierroksen alkaessa soturi on kova jätkä: osumapisteitä 11, soihdulla kukistaa pikkuhirviöt voimakkuudeltaan 1-3, graalin maljalla kaikki parilliset hirviöt (2, 4, 6), tikarilla hoituu yksi etukäteen ilmoitettu hirviö ja keihäällä selviää lohikäärmeestä.

Vuorot – kuten artikkelin alussa on kuvattu – etenevät siten, että pelaajalla on kaksi vaihtoehtoa: joko passaat ja olet tältä kierrokselta ulkona TAI nostat hirviöpakan päällimmäisen kortin ja lisäät sen kohdattavien hirviöiden pakkaan tai jätät kyseisen hirviön sivuun, mutta samalla poistat yhden sankarin varusteista. Näin jatketaan, kunnes vain yksi pelaaja on jäljellä.

Hirviöpakassa neljä korttia. Sankarillamme enää kolme varustetta: osumapisteitä yhteensä 6, hirviöt väliltä 1-3 saa kukistettua soihdulla ja yhden monsun saa kukistettua tikarilla, mutta hirviö pitää nimetä ennen luolaan menoa.
Hirviöpakassa neljä korttia ja sankarillamme enää kolme varustetta: osumapisteitä yhteensä 6, hirviöt väliltä 1-3 kukistaa soihdulla ja yhden monsun saa kukistettua tikarilla, mutta hirviö pitää nimetä ennen luolaan menoa.

Jäljelle jäänyt pelaaja kohtaa hirviöt yksi kortti kerrallaan. Kun hirviökortti paljastetaan se kuluttaa sankarin osumapisteitä sen mukaisesti mikä numero hirviökortissa on (1-9) ellei sitten sankarillamme ole varustekorttia, joka hoitaa juuri kohdatun hirviön. Kun sankarilla parhaassakin tapauksessa on osumapisteitä vain 11, niin kovin monesta hirviöstä ei selviä ilman sopivia varusteita.

Hirviöpakka paljastettu. Pari pikkuilkimystä, yksi keskikastilainen ja koko pakan kovin eli lohikäärme.
Kieroksen hirviöpakka paljastettu. Pari pikkuilkimystä, yksi keskikastilainen ja koko pakan kovin eli lohikäärme. Edellisen kuvan varusteilla selviäisi, jos olisi onnistunut ennakoimaan (tikaria käyttäen), että lohikäärme on noiden neljän kortin joukossa.

Jos hirviöpinosta selviää hengissä, saa käärökortin merkiksi voittoisasta retkestä – kahdella kääröllä voittaa koko pelin. Jos taas hirviöt pieksevät sankarin, pelaajasta jää vain verilammikko jäljelle mistä merkiksi kyseinen pelaaja kääntää apulappunsa ympäri punainen puoli näkyviin. Toistamiseen häviö tiputtaa pelaajan kokonaan pelistä pois. Koko pelin voi siten voittaa myös niin, että on ainoa, joka pelissä ylipäätään on enää mukana.

Pelaajan apulappu on erinomaisen selkeä: se kertoo hirviöiden jakauman ja millä varusteilla minkäkin monsterin saa kukistettua.
Pelaajan apulappu on erinomaisen selkeä: se kertoo hirviöiden jakauman ja millä varusteilla minkäkin monsterin saa kukistettua.

Onnistunut yhdistelmä bluffausta ja riskinottoa

Peli on kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä. Welcome to the Dungeon onkin äärimmäisen helposti lähestyttävä paketti, joka tarjoaa samalla tavalla kutkuttavia hetkiä kuin vaikkapa kovasti kehuttu ja rakastettu Love Letter, mutta samalla pelielämys on silti tyystin erilainen. Kukin pelaaja näkee vain osan hirviöpinon korteista ja kunkin kortin kohdalla joutuu pohtimaan miten saadun tiedon käyttää: poistaako jokin kriittinen tarvike tältä kierrokselta vai sujauttaako kortti alati kasvavaan hirviöpinoon? Vai pitääkö nyt passata vai pääseekö kaveri silloin liian helpolla TAI käykö tässä niin, että jos nostan kortin, niin se olen lopulta minä, joka joutuu kohtaamaan pahikset ja varusteet ovat jo nyt kovin vähissä?

Pelistä löytyvät neljä eri sankarihahmoa poikkeavat riittävästi toisistaan varusteidensa osalta, mikä pitää pelin mielenkiintoisena vielä useiden pelien jälkeen. Sankarien varustelaatat vaihtelevat simppeleistä osumapisteitä kasvattavista panssareista aina nerokkaampaan “sano ennen luolaan menoa jokin hirviö; jos se tulee vastaan, niin se ei tuota vahinkoa” -tikariin ja muihin vieläkin oudompiin virityksiin.

Komponentit mahtuvat oikein hyvin laatikkoon. Vielä jää tyhjääkin tilaa.
Kompakti peli kompaktissa laatikossa. Vielä jää tyhjääkin tilaa (lisäosalle?).

Minulle Welcome to the Dungeon on parasta, mitä press-your-luck -genrestä on tullut toistaiseksi vastaan. Olen myös saanut todistaa, että jo pelkästään teemansa puolesta peli tuntuu maistuvan loputtomiin nuorisolle, joka viihtyy Heartstonen kaltaisten pelien parissa. Tämä nyt hetken mietittynä ei itse asiassa edes yllätä, sillä on näissä kahdessa sopivasti yhtymäkohtia.

Yleensä karsastan peleissä pelaajaeliminaatiota, mutta Welcome to the Dungeonin tapauksessa edes se ei ole isompi kivi kengässä, sillä peli on pituudeltaan kuitenkin fillerikamaa ja uuden pelin alkuun ei loputtoman kauan tarvitse varttoa. Ja kun kerran pelin kaivaa esiin, niin harvemmin yksi erä riittää.

Pelin hinta pyörii 15 euron hujakoilla, joten suosittelen tähän kompaktiin laatikkoon tarttumista kun tilaisuus tulee. Minä en ainakaan pelin ostoa ole katunut – sen sijaan useammankin kerran sitä, että olen ollut se, joka on  liian vähissä varusteissa joutunut luolaan. Mutta sehän se tämän pelin juoni onkin.

Infolaatikko: Welcome to the Dungeon
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2013
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Turm Bauer – huipulle on päästävä

Alkujaan vuonna 2008 Good Games Companyn julkaisema Cornerstone muovautui Kosmoksen käsittelyssä puolet vähemmän rakennuspalikoita sisältäväksi peliksi Turm Bauer (ja alkuperäisen julkaisijan käsissä tämä kompaktimpi laitos sai peräänsä lisäsanan Essential). Dramaattisen palikoiden vähenemisen myötä herää luonnollisesti kysymys, katosiko tornin rakentamiseen keskittyvässä pelissä samassa yhteydessä itse pelikin? Siitä otamme nyt selvää.

Pussikaupalla puisia komponentteja

Perinteisestä neliönmallisesta Kosmoksen pelilaatikosta kuoriutuu viisi kangaspussillista puisia rakennuspalikoita, siis yksi pussi per pelaaja, sekä siinä viidennessä pienempiä namiskoita ja noppapari. Lisäksi on lyhyehköt saksankieliset säännöt.

Pelin komponentit säilyvät kangaspusseissa, joita tulee viisi pelin mukana. Pienempään menevät mukavasti nopat ja pelaajakohtaiset markkerit, isompiin sitten rakennuspalat.
Pelin komponentit säilyvät kangaspusseissa, joita tulee viisi pelin mukana. Kaikkein pienimpään menevät mukavasti kuvan nopat ja pelaajakohtaiset markkerit, isompiin sitten rakennuspalikat.

Pelaajakohtaisista pussukoista löytyy 12 rakennuspalikkaa kuudessa eri koossa. Kukin rakennuspalikka koostuu pienemmistä kuutioista, jotka on liimattu yhteen. Yksittäisen palikan väritys on shakkilautamainen eli joka toinen kuutio on maalaamatonta puuta ja joka toinen vastaa pelaajan omaa väriä. Tämä kuviointi tekee palikoista mielenkiintoisen näköisiä, mutta pelkästään ulkoinen kikka ei ole kyseessä vaan kuvioinnilla on pelin kannalta merkitystäkin, mutta palataan siihen hivenen jäljempänä. Pakko silti jo alkuun on kehua ja ihastella laadukkaita ja puisia osia, jotka on viimeistelty aina kulmien pyöristyksestä lähtien. Jälleen kerran Kosmos hoitaa homman kotiin, mitä laatuun tulee!

Sinisen pelaajan komponentit: 12 rakennuspalaa, kiipeilijä ja kaksi kertakäyttöistä nappia hädän hetkellä käytettäväksi.
Sinisen pelaajan komponentit: 12 rakennuspalaa, kiipeilijä ja kaksi kertakäyttöistä nappia hädän hetkellä käytettäväksi.

Itse pelaamisen alkuun pääsee nopeasti. Riittää, kun kukin pelaaja kippaa pussinsa sisällön pöydälle ja nappaa itselleen kiipelijän ja kaksi markkeria. Lisäksi pöydän keskelle asetetaan tornin rakentamisen aloittava neutraali pohja, joka on 2×2 -kokoa oleva puupalikka. Kun vielä nopat ojennetaan ensimmäisenä vuorossa olevalle pelaajalle, niin alustukset on suoritettu.

Näistä lähtöasetelmista peli alkaa: keskellä tulevan rakennelman "perustukset" eli 2x2 aloituspala.
Näistä lähtöasetelmista peli alkaa: keskellä tulevan rakennelman “perustukset” eli 2×2 aloituspala.

Heitä noppaa, rakenna, kurota huipulle

Turm Bauerissa pelaajat rakentavat yhteistä tornia, mutta toisin kuin useimmissa torninrakentelupeleissä, tässä voittaja ei ole se, joka onnistui viimeisimpänä asettamaan sinne palan ilman että torni kaatuu (toki peli voi päättyä myös näin, mutta se on äärimmäisen harvinaista) vaan se, joka saa juoksutettua kiipeilijänsä korkeimmalle pelin aikana kasvavassa tornissa.

Pelivuorot etenevät napakasti: omalla vuorolla heitetään kahta noppaa ja nopat kertovat minkäkokoinen rakennuspalikka pitää tällä vuorolla laittaa torniin. Jos siis pelaaja heittää vaikkapa numerot 4 ja 5, pitää laittaa jompaa kumpaa kokoa oleva rakennuspalikka. Jos kumpaakaan kokoa ei ole enää tarjolla, on yksi vapaavalintainen palikka palautettava omaan pussiin (=se poistuu pelistä). Näin palikoiden määrä vähenee joka kierros yhdellä ja peli siten etenee vääjäämättömästi kohti loppua. Heittämällä nopilla kaksi samaa numeroa voi onnitella itseään: tällöin saa itse valita, mikä rakennuspalikoistaan rakentaa.

Vihreä pelaaja heitti vuorollaan 3 ja 6. Joten joku kuvan rakennuspalasista pitäisi rakentaa...
Vihreä pelaaja heitti vuorollaan 3 ja 6. Joten joku kuvan rakennuspalasista pitäisi rakentaa…

Rakentamisessa on pari keskeistä sääntöä:

  • Kunkin pelaajan ensimmäinen palikka rakennetaan pöytää vasten, mutta aloituspalan yhteyteen. Pelaajan seuraavat palikat eivät saa enää koskettaa pöytää.
  • Palikoiden tulee rakennettaessa noudattaa shakkilautakuviota joka suuntaan ELI tornin joka toisen palan tulee siten olla sekä ylöspäin että sivusuuntaan puunväriä ja joka toisen pelaajavärejä.
  • Reunaylitykset on sallittu yhden kuution verran.
  • Rakentamisella ei saa blokata kiipeilijöiden liikkumista kokonaan (tästä tarkemmin alla).
Kierros 3/12. Perustukset on valettu ja kiipelijät kurkottavat yhä ylemmäs.
Kierros 3/12. Perustukset on valettu ja kiipelijät nousseet askelmia ylöspäin.

Rakentamisen jälkeen saa liikuttaa omaa kiipeilijää, tarkoituksena johdattaa kiipelijä mahdollisimman ylös tai muutoin hyviin asemiin. Kiipeilijä aloittaa pelin alussa pöydän pinnan tasolta, mutta se saa pelivuoron aikana nousta ja laskeutua kuinka paljon tahansa (myös palata takaisin pöydän tasolle), kunhan nousut ja laskut tapahtuvat yksi kerros kerrallaan. Lisäksi kiipeilijä saa liikkua (ja pysähtyä) vain neutraaleihin ja pelaajan omaa väriä oleviin ruutuihin.

Näin siis jo tornia rakennettaessa pelaajat pyrkivät sopivassa määrin rakentamaan itselle sopivaa porrastusta neutraaleista ja oman värin ruuduista ja toisaalta myös peittämään vastapelaajien ruutuja silloin kun se omiin tarpeisiin sopii. Liikkumista haittaa myös kanssakiipelijät, jotka blokkaavat ne ruudut joissa kullakin hetkellä ovat.

Näin se torni rakentuu, kierros 5/12 menossa. Rakentamisessa on sallittu jättää tunneleita ja/tai tehdä yhden ruudun ylityksiä suhteessa alempaan rakennuspalaan, mikä on kuvastakin nähtävissä.
Näin se torni rakentuu, kierros 5/12 menossa. Rakentamisessa on sallittua jättää tunneleita ja/tai tehdä yhden ruudun ylityksiä suhteessa alempaan rakennuspalaan, mikä on kuvastakin nähtävissä.

Kertakäyttöisillä markkereilla tarvittavaa lisätvistiä

Edellä on esitettynä koko peli lukuunottamatta kertakäyttöistä markkereita, joita kullekin pelaajalle on kaksi. Nämä tuovat juuri sopivasti lisämaustetta peliin, joka muuten saattaisi olisi jopa liian (?) suoraviivainen. Markkerin käyttämällä saa tehdä yhden seuraavista toiminnoista:

  • Pelaaja saa vuoron aikana liikkua mitä tahansa ruutuja pitkin ja myös  pysähtyä mihin tahansa ruutuun. Myös toisen kiipeilijän läpi saa juuri tällä kierroksella liikkua.
  • Pelaaja saa liikkumisen yhteydessä kiivetä tai pudottautua kertaalleen kaksi kerrosta kerralla.
  • Pelaaja voi rakentaa minkä tahansa rakennuspalikoistaan riippumatta siitä, mitä on nopilla heittänyt.

Markkereitten oikea-aikainen käyttö antaa pelaajille paljon mahdollisuuksia, mutta milloin on se oikea aika? Sitä kukin pelaaja joutuu pohtimaan läpi pelin ja pelivuorojen.

Pelin puoliväli on ohitettu (kierros 7/12) ja vielä on tasaista.
Pelin puoliväli on ohitettu (kierros 7/12) ja vieläkin taisto on kärkipaikasta tasaista.

Kun kierroksia on takana 12 ja kaikki palikat käytetty on voittaja se, joka on saanut kiipeilijänsä juoksutettua korkeimmaksi tornissa. Tai, mikäli torni kaatuu kesken pelin, on voittaja se, joka on tornissa korkeimmalla ennen sortumista – poislukien luonnollisesti se, joka tornin hajotti.

Tornin sortumista en ole ollut todistamassa kuin kertaalleen kymmenien pelattujen pelien jälkeen, joten tämä vaihtoehto on harvinainen Turm Bauerissa, kun rakennuspalikoitakaan ei ole kuin maksimissaan se 48 kappaletta.

Mitä mainioin perhepeli, joka melkein tuli suomeksi

Turm Bauer on hauska peli: kaikesta pelkistyksestä huolimatta se herättää mielenkiintoa ja vaikka valmistuva torni harvoin on kovinkaan kiikkerä, myös se tornin sortumisen vaara on riittävästi läsnä. Pelin idea on myös uniikki, joten vielä reilun 1500 erilaisen pelin jälkeen tällaiseen peli-ideaan olen törmännyt vain kerran aiemmin. Samaan kastiin kuuluvan Climbersin Turm Bauer kuitenkin jättää surutta kakkoseksi, sillä Turm Bauer erikoisliikkeisiin oikeuttavien markkereiden avulla ja muutenkin eheämmällä kokonaisuudellaan nyt vaan on paljon innostavampi ja houkuttelevampi vaihtoehto.

Voittaja on selvillä. Musta kiipeilijä on kaikkein ylimpänä.
Voittaja on selvillä. Musta kiipeilijä on kaikkein ylimpänä.

Niinpä onkin harmi, että Turm Bauer ei koskaan tullut Suomen pelimarkkinoille. Tiettävästi lähellä tämä suomi-julkistuskin oli, mutta komponenttien laatua pohjoismaista painosta varten ei saatu riittävälle tasolle suhteessa kustannuksiin. Joten jos pelin haluaa pitää tähytä ulkomaisten pelikauppojen suuntaan.

Ja alkuperäiseen kysymykseen ‘katosiko peli samalla kun Turm Bauerista pudotettiin puolet komponenteista pois?’ vastaus on edellä luetusta ilmeinen: peli ei kadonnut mihinkään, mutta se muuntui onnistuneesti hieman toisenlaiseksi.

Kaksi Turm Baueria yhdistämällä (ja säännöt BGG:stä lukemalla) on mahdollista kokea myös se alkuperäinen Cornerstone -elämys, ja tähänkin pelimuotoon olen tutustunut pari kertaa. Cornerstonea pelatessa jätetään  pelaajamarkkerit pois ja tornin rakentamisessakin on laajemmin valinnanvaraa. Tuplamäärä rakennuspalikoita tuo tuplaten lisää peliaikaa, mutta vastineeksi saa myös tornin luhistumisen vaaran kasvun.

Omaan makuuni Turm Bauerin napakkuus on kuitenkin mieleisempi. Ja onhan näitä tornin sorruttamispelejäkin nähty ihan riittävästi, joten sitä osaa en niin jää kaipaamaan Turm Bauerissa.

Viimeistä kierrosta viedään. Torni on korkea ja hutera, mutta niin vain mustan pelaajan kiipeilijä on rakennelman huipulla.
Viimeisellä kierroksella torni on vaikuttava Turm Bauerin vähemmälläkin palikkamäärällä.

Lyhyesti kyseessä on laadukas puinen pinoamispeli, johon suosittelen tutustumaan, jos vaan mahdollisuus siihen tulee. Ja jollei muuten tule, niin ei kun peliä tilaukseen. Lunkisti-toimitus olisi noita myynyt itsekin useamman kuin mitä alkujaan ulkomailta tuli tilanneeksi… kai se sekin kertoo jo jotakin?

Infolaatikko: Turm bauer
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2010
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (saksaksi).
Lisätietoa: boardgamegeek