Skip to main content

That’s You – konsolipelihybridi viihdyttää noviisejakin

Konsolipelaamista ei ole juurikaan ehtinyt käsitellä blogissamme, vaikka tuotakin tulee harrastettua etenkin Lunkisti-Teron toimesta. Omalla kohdallani konsolikikkailu on lähes jäänyt, sillä sopivaa pelattavaa ei ole sattunut haaviin. Olihan se kiva saada Grim Fandango takaisin moderniin pelikirjastoon, mutta That’s You oli ehkä sittenkin pelisyksyn todellinen yllättäjä.

That’s You on kuuluu PlayStationin uuteen PlayLink-pelisarjaan, joka yhdistää konsoli- ja mobiilipelaamista. Kyllä. Peli ladataan konsolille ja sitä pelataan kännyköihin ladattavalla That’s You -sovelluksella. Osallistujat aktivoivat pelin, valitsevat hahmon ja antavat hahmolleen nimen (oikean tai keksityn) ja sitten vaan jäädään odottelemaan, että kaikki halukkaat ovat saaneet pelikohtaisen profiilinsa luotua. Kun kaikki ovat mukana, peli valitsee henkilön, josta aloitetaan. Sitten alkaa kysymysten esittäminen. Kysymyksiin liittyy usein jonkinmoinen vastaajien aktivointi älypuhelimia hyödyntäen. Joihinkin kysymyksiin vastataan kirjoittamalla, joihinkin kysymyksiin liittyy jonkun kuvan valinta ja joissakin tehtävissä piirretään annetun kuvan päälle. Tehtäviin kuuluu aina osuvimman vastauksen arvaaminen ja tästä saa pisteitä. Pelin lopuksi vastaajat listataan paremmuusjärjestykseen.

That's You kulkee puhelimessa, tarvitaan vain pari pelikaveria ja PS4
That’s You kulkee puhelimessa, tarvitaan vain pari pelikaveria ja PS4

Se, miksi koukutuin That’s Yousta oli osallistumisen helppous puhelimella, pelin upea grafiikka ja ennen kaikkea pelin selostus. Se on harvinaisen onnistunutta, joskin toki kuivan nasevaa, mutta silti kaikin puolin pelin ideaan nähden hyvällä maulla ja suhteellisen hyvällä tilannetajulla toteutettua. Eri pelaajiin liittyvissä pelimaailmoissa on paljon yksityiskohtia, mitä ihmetellä toisten vastauksia odotellessa. Vastauksista kilahtavissa pelimerkeissäkin on leikitelty eri aiheilla. Pelin viiihdearvoon vaikuttaa ennen kaikkea kenen kanssa pelaa: tällä pelillä on sukulaisten piirustustaitojen selvittämisen lisäksi ajettu tiimiin sisään uutta työkaveria (luulot pois:).

Kanssapelaajien taiteilemia hattuja Lunkisti-Maijalle
Kanssapelaajien taiteilemia hattuja Lunkisti-Maijalle eli hatut jokainen on piirtänyt omalla puhelimellaan ja That’s You kokoaa ne yhteen

Seuraavaksi pitäisi pelata lisää aikaa ja kokeilla PlayLink-sarjan muita julkaisuja, Hidden Agenda ja Knowledge is Power. Viimeisimmästä mainitusta tietovisasta olen saanut pikaiset maistiaiset, toisen pelaajan vastaamisen hankaloittamisesta  (esimerkiksi jäädyttämällä toisen näyttö) voi olla apua tiukan paikan tullen. Voittohan se on joka ratkaisee…

Matkassa kulkevat pelit

Loma – ihana rentouttava olotila. Omaa aikaa. Yhteistä aikaa. Ja kun kerran aikaa on, niin täytyyhän sitä pakata matkaan viihdykettä. Lunkisti-väellä laukkuun livahtaa pari peliä. Pelikortit pelastaa aina tilanteen kuin tilanteen, niillä voi tahkota seiskaa, tikkiä, maijaa – mitä näitä nyt on.  Mukava moninpeli on myös Phase 10 – tätä pelattiin appivanhempien kanssa Kreetalla sillä seurauksella, että ensimmäisen peli-illan jälkeen anoppi halusi lainata peliä treenatakseen sitä seuraavaa pelikertaa varten. Molempien anopeille on tarjottu reissun päällä myös aimo annos Poisonia.

Mustapekka Ruuska peluuttamassa Lunkisti-Teroa Barcelonassa
Talentista tuttu Mustapekka Ruuska peluuttamassa Lunkisti-Teroa Barcelonassa

Oma ensikosketukseni Jaipuriin tapahtui Rhodoksella. Oijoi. Voi sitä tylytystä. Ja eikun taas valitsemaan kankaita, kameleita tai timantteja – ihan kuten paikallismarkkinoilla, not:)

Mystery Rummy: Jack the Ripper onkin sitten kulkenut siellä täällä. Reissuaminen näkyy jo hieman paketin kulmassa. Tämä se on leppoisa kaksinpeli makaaberista aiheestaan huolimatta.

Finitoakin pelattiin joskus pidemmällä junamatkalla. Pelilauta mahtui vielä istuinkohtaiselle pöydälle, mutta niin sanottua räveltämistilaa ei juurikaan jäänyt. Kunnon jarrutus olisi todennäköisesti auttanut tutustumaan kanssamatkustajien jalkatiloihin hieman tarkemmin. Finiton suhteen kannattaa siis malttaa mielensä ja käydä matkaseuran pöllyttämiseen vasta vaikka asemaravintolassa.

Kompaktit pelit kulkevat matkassa siinä missä kirjatkin.
Kompaktit pelit kulkevat matkassa siinä missä kirjatkin

Kerran (!) Münchenin reissulla jouduttiin hakemaan pelattavaa. Tähän akuuttiin tarpeeseen vastattiin Rat Hotilla. Hieno kaksinpeli sinänsä, hieman kuten kukkapeltotaistelua vastaava Flower Power, mutta lisätwistin tuo se, että tiilejä voi osittain peittää. Tämä keikka opetti, että himoharrastajalle pelin valitseminen ex tempore ei välttämättä ole niin helppoa, etenkin kun kyse on kaupungin isoimmasta leluliikkeestä peliosastoineen!

On ollut hauska huomata, miten harrastus voi vaikuttaa havannoimiseen. Vai onko se oire jostakin vakavammasta kun, matkamuistohässäkän keskeltä sitä bongaa tammipeliin keskittyneet kreikkalaisvanhukset?

* Toim.huom. Essen-reissuja ei lasketa lomareissuksi. Ne ovat eri reissuja ne:)

Aiheen hengessä, ehkä hullaannuttamanakin, arvomme su 14.1.2018 klo 20 kaksi Matka 2018 -lippua tämän artikkelin kommentteihin oman matkapelisuosikkinsa maininneiden kesken!

 

Amerikkalaiset cookiet

Iso, kullankeltainen keksi suorastaan vaatii päästä suuhun.  Tällä ohjeella valmistaa parikymmentä  pehmeän mureaa “cookieta” noin 30 minuutissa. Paistolämpötila on 200 astetta.

Ainekset:

  • 200 g voita (mielestäni voilla kekseistä tulee koostumukseltaan parempia kuin leivontamargariinilla)
  • 2 dl sokeria
  • 2 rkl siirappia
  • 1 keltuainen (kokonainen munakin käy)
  • 2 tl soodaa
  • 3 tl vaniljasokeria (voi käyttää myös vaniljaesanssia)
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • Herkkuja – pilko makusi mukaan esim. desi taateleita, rusinoita tai pähkinöitä – itse pilkon useimmiten joukkoon Taloussuklaata 1/2 levyä; joskus käytän myös tumma- ja valkosuklaapaloja… Riippuu kuka on tulossa kylään:)

Sekoita pehmeä voi (älä lämmitä voita kuitenkaan sulaksi) ja sokeri tasaiseksi seokseksi. Lisää siirappia, sekoita. Lisää kananmuna, sekoita taas. Lisää vaniljasokeri, ja sooda-vehnäjauho-sekoitus (sekoita sooda jauhoihin) desi kerrallaan ja lopuksi lisukkeet.  Valmiin taikinan pitäisi irrota hyvin astian seinämistä ja olla suht jämäkkää, jotta siitä saa pyöräytettyä keksitaikinapallerot.

Ota reilu ruokalusikallinen taikinaa ja pyöräytä tästä pallero (voit ottaa käsiin hyppysellisen jauhoja tarvittaessa), laita se pellille ja painele keksiksi. Jätä keksien väliin suht paljon tilaa (teen yhdelle pellille n. 9 keksiä) koska ne leviävät aika paljon paistettaessa.

Paista keksit 200 asteessa, keskitasossa n. 8 min. Ensimmäisen pellillisen jälkeen voi olla, että seuraavat pellilliset valmistuvat nopeamminkin.

Ota valmis pellillinen ulos, anna keksien olla hetken pellillä (esim. kun siirrät seuraavan pellillisen uuniin) ja siirrä sitten keksit esim. jäähdytysritilälle, sillä tämä tuo rapsakkuutta kekseihin.

Sitten vain nauttimaan!

Onko bichon friseillä korvia?

Bichon frisée -rotuiset koirat ovat helposti lähestyttäviä, iloisia hännän heiluttajia.  Onhan ne suloisia, itsekin huomasin seuraavani hellyydellä aamulla työmatkan varrella olleessa puistossa terhakkaasti tassuttelevaa valkoista pumpulikoiraa. Bichon friséen taluttaja saa vastata monenlaisiin kysymyksiin, kokosin muutaman yleisimmän ihmetyksen aiheen oheen.

Onko bichon friséillä korvia? 

On toki, mutta klassisessa ns. eurooppalaisessa trimmissä korvat eivät yleensä erotu pään pyöreästä trimmityylistä. Amerikassa bichon frisée -rotuisilla koirilla jätetään korvien karvat hieman pidemmäksi, jolloin koiran yleisilmekin muuttuu jonkin verran.

Bichon friséen korvat trimmataan osaksi pyöreää lookia
Bichon friséen korvat trimmataan osaksi pyöreää lookia

Esimerkiksi Amerikan Talentissa vuonna 2013 esiintynyt koiratanssiparin Baileyllä on pidempi korvatrimmistaili.

Onko toinen näistä tyttö? 

Meillä on taluttimina kaksi flexiä, toinen on punainen ja toinen keltainen, jotta ne on nopeampi selvittää, kun nauhat sotkeutuvat (ja sitä tapahtuu…). Moni päättelee usein väreistä, että punainen on “tytön” väri.  Punainen on ihan käytännön sanelemaa, etenkin kun sininen flexi meni rikki ja keltainen tuli tilalle. Tiedä mitä tapahtuu, kun punaisesta aika jättää… Toinen syy “tytöttelyyn” on koirakaverusten kokoero, koska Diego on Dodia pienempi. Mitäpä tähän toteamaan muuta kuin että koko ei kerro kaikkea…

Pesetkö ja harjaatko näitä usein?

Dodilla ja Diegolla on pesupäivä noin 2-3 viikon välein.  Hoitoväli voi olla neljäkin viikkoa, mutta meillä on tiuhempi pesutahti sillä:

  1. Mikään ei ole ihanampaa kuin puhdas bichon
  2. Turkin hoito käy sutjakkaammin, kun turkki ei ehdi takkuuntumaan
  3. Yleinen siisteys. Bichon frisée -perheissä ei juuri karvoja näy, mutta hiekkaa, keppejä, neulasia jne. kyllä 🙂

Teen “koko hoidon” eli pesun, föönäyksen, turkin harjauksen ja kampaamisen sekä leikkaamisen samalla kertaa, enkä koske turkkiin ennen seuraavaa pesua. Kokemukseni mukaan likaisen turkin harjaaminen ei tee hyvää turkille. Olen tätä toki kokeillut, mutta likainen karva muuttuu höttöiseksi eikä harjaus erityisesti tilannetta mitenkään paranna. Takkujen selvittämisenkin jätän pesen yhteyteen (pesen vaikka nopeammalla syklillä jos takkuja on paljon) ellei kyse ole esim. kepin ympärille syntynyt hässäkkä.

Miten olet saanut nämä käyttämään pukuja?

Helposti, tai no, Dodi juoksee edelleen reilun neljän vuoden jälkeekin piiloon, kun puvun ottaa esille – Diegoa pukeminen taas ei haittaa lainkaan. Dodiakaan ei puku haittaa enää siinä vaiheessa, kun puku on saatu päälle ja toisaalta pukeminen itsessään on Dodillekin helppoa.

Meille pukujen käyttö oli selviö, koska bichon friséen karva on mitä on – kerää kaiken itseensä. Toisaalta puku tuli molemmilla nuoresta jo tarpeeseen, koska kumpikin tuli meille talvella ja villapaitaa on tarvittu paukkupakkasilla jo pikkupentuajoista lähtien. Siitä se pukeminen oikeastaan on lähtenyt, aluksi on totuteltu pehmeään villapaitaan ja sitten siirrytty kura/välikauden pukuihin.

Pukumateriaalejakin on muuten erilaisia, joten kannattaa testata mikä sopii kullekin parhaiten. Itse olen Janutexin pukujen vankka kannattaja, heidän mallistossaan on hyvin vaihtoehtoja – ja urosten ja naaraitten fysiologiakin otettu huomioon.  Janutexin urosversio 30/35 senttisestä puvusta on meillä vakio. Lisäksi näissä puvuissa on todella hyvin sijoitetut heijastimet! Janutexin pukuja olen ostanut Klaukkalan Kuonomäestä ja onlinenä Findogsilta.

 

Hieronta kelpaa koirallekin

Hieronta tekee hyvää niin ihmiselle kuin koiralle. Monet agilitykoirat käyvät hieronnassa lihashuollon vuoksi, mutta näyttelykoirakin hyötyy hieronnasta, esimerkiksi askellus on rennolla koiralla sulavaa. Kotikoiraa kannattaa sitäkin hierotuttaa; rappusissa kulkemisen tai sohvalle ja sohvalta hyppäämisen vaikeutuminen voi olla merkki jumiutuneista paikoista. Meillä Dodilla huomaa hieronnan tarpeen selän kaareutumisesta. Kaveri vetää selän kippuraan aivan kuin ihminen, jolla esimerkiksi selkää jäytää.

Paikat voivat jämähtää koiralla erinäisistä syistä. Esimerkiksi talven liukkaat kelit saavat koirankin varomaan askellusta ja pitkään jatkuva varominen saa paikat kirraamaan. Dodi on muutenkin tyypiltään jännittäjä, hieronnan tarpeen huomaa kun ottaa koiran syliin ja toinen kipristää kropallaan vastaan. Apua jäykkyyteen on haettu sekä kraniosakraaliterapiasta että tavallisesta hieronnasta.

Kraniosakraaliterapia koiralle

Kraniosakraaliterapia pohjautuu osteopatiaan, missä esimerkiksi työstetään esimerkiksi kehon kalvojen jännitteitä. Kraniosakraaliterapia on hellävarainen menetelmä, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koiran kehoon. Aloitimme Dodin rentouttamisen tällä menetelmällä, koska kaveri oli todella hieronnan tarpeessa. Päättelin, että tämä voisi olla hyvä, sillä jos itse olen oikein jumissa, täytyy lihaksia avata alkuun jotenkin muuten kuin klassisella hieronnalla.

Dodi seuraa hoidon etenemistä peilistä
Dodi seuraa hoidon etenemistä peilistä

Sain suosituksen mennä Riitalle yhdeltä bichon frisee -tutulta. Riitalla on vastaanotto Espoossa, hierontaa saa jäädä seuraamaan ja maksaa voi kortilla. Dodi ei suostunut käymään lepoasentoon, joten hieronta tehtiin istuma-asennossa. Dodi läähätti jonkin verran, mikä oli Riitan mukaan normaalia ja koiralle on hyvä tarjota runsaasti vettä session jälkeen. Myös hieronnan jälkeinen lenkki kannattaa ottaa iisisti. Dodi oli sen verran jumissa, että kävimme hieronnassa pariin otteeseen muutaman viikon välein. Dodin erityinen pulma-alue on lavat ja näiden kautta jäykkyys myös heijastuu nivusalueelle.

Klassinen hieronta kelpaa myös hauvalle

Hierojalle kulkeminen voi olla haasteellista, etenkin kun käy töissä Helsingissä, yrittää napata koiran matkaan Vantaalta ja suunnata sitten Espooseen. Iloa pintaan -hierontapalvelun Nina tuli vastaan Koirakeitaan avoimissa ovissa. Päätimme kokeilla hänen palveluaan juuri matkajärjestelyjen vuoksi, sillä Nina hieroo kotikäynteinä.

Ensimmäisellä kerralla Dodi oli päässyt taas jumiin eikä halunnut mennä Ninan toivomaan kylkiasentoon. No, hieronta järjestyi sylissäkin. Dodin lapojen väli oli suorastaan kosketusherkkä ja tämän vuoksi Nina helpotti lihaskireyttä infrapunan avulla.  Muut osat olivat selkeästi paremmassa tilassa, takajalkoja hierottaessa Nina kertoi koiran henkäisseen syvään – tämä lienee kunnon Nirvanan saavuttamisen merkki.

Olin siirtynyt hieronnan  alkamisvaiheen jälkeen toisaalle, jotta Dodi ja Nina pääsisivät keskittymään olennaiseen. Toisella kerralla Dodi oli jo paremmassa kunnossa, infrapunaa ei tarvittu. Takajaloissa oli tiukkuutta, mutta hyvin Nina sai pikkukaverin rentoutumaan.

Dodi klassisen hieronnan pauloissa
Dodi klassisen hieronnan pauloissa

Nina tekee hierottavasta koirasta epikriisin jokaisella hoitokäynnillä. Ensimmäisellä kerralla hän kyseli alkuun hieman taustatietoja Dodista ja tämän yleisestä kunnosta. Maksu käy lopuksi kätevästi esimerkiksi kortilla – aivan kuten Riitallakin.

Fungi – Sienimetsään kaverin kanssa

Käyn mielelläni sienimetsällä. Se se vasta on antoisaa puuhaa, kun sattuu juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan eli apajalle, jossa kukaan muu ei ole vielä käynyt – siinä kori täyttyy kuin itsestään. Kanttarellit on sienistä helpoiten tunnistettavissa, mutta myös lampaankääpiä, karvarouskuja ja suppilovahveroita tulee joka vuosi kerättyä.

Alkuvalmistelut tehtynä. Jalkojen edessä siintävät metsän sieniaarteet.
Alkuvalmistelut tehtynä. Jalkojen edessä siintävät metsän sieniaarteet mukavasti rivissä.

Fungi – joka myös tunnetaan nimellä Morels – on teemallisesti ja visuaalisesti mukava sienestyspeli kahdelle. Sienilajien kanssa saa tässäkin olla tarkkana. Mallikuvissa näkyy, kuinka pöytäsin komeat rivit erilaisia sieniä, mutta hävisin kuin hävisinkin Terolle pistemäärissä. Määrä ei pelissä korvaa laatua – oli kyse oikeista tai korttisienistä!

Fungissa pelaaja voi valita pelivuorollaan viidestä toimenpiteestä, jotka ovat:

  1. Kortin ottaminen rivistä eli “metsästä”.
  2. Kortin tai korttien ottaminen hylkypakasta (tarjolla aina 1-4 korttia).
  3. Keppikorttien ostaminen (kädestä samanlaisia sienikortteja voi vaihtaa keppeihin).
  4. Pannukortin pöytääminen.
  5. Korttien pöytääminen pannulle (vähintään 3 samaa sienikorttia).

Riippumatta siitä, minkä toiminnon tekee, päätyy metsän sienikorteista ykis hylkypakkaan. Hylkypakan kortit päätyvät kokonaan pois pelistä, kun sinne ollaan siirtämättä viidettä korttia. Näin alkaa aina uuden hylkypakan kerryttäminen. Keppikorteilla voi noukkia sieniä “syvemmältä” metsästä – muuten joutuu valitsemaan toisen niistä korteista, jotka ovat juuri jalkojen juuressa. Tällä kertaa en ostanut näitä keppejä kertaakaan, ehkä se olisi kannattanut?

Korttien joukossa on muutama erikoiskortti: ‘siideri’ ja ‘voi’. Näillä voi lisämaustaa valitsemiaan sienilajikkeita. Voi-kortin ehtona on pöydätä kerralla vähintään neljä saman lajin edustajaa ja siiderin viisi. Lisäksi on kuutamo- ja korikortteja. Napattu kuutamokortti vaihdetaan kuutamopakan päällimmäiseen tuplasienikorttiin tietystä lajikkeesta. Korikorteilla voi nostaa kädessä olevien korttien maksimimäärää.

Lopussa pöydätyt sienisetit pisteytetään. Ne on paitsi paistettu, parhaassa tapauksessa myös maustettu.
Lopussa pöydätyt sienisetit pisteytetään. Ne on paitsi paistettu, parhaassa tapauksessa myös maustettu.

Pelistä hankalan tekee sienien rytmittyminen ja onnistuuko valitsemaan oikeita lajikkeita. Keppikorteilla voi hämmentää korttien rytmittymistä metsässä. Kuutamokortit ovat mielenkiintoisia: niiden kerääminen houkuttaa, mutta saatu tuplakortti on täysi yllätys. Täytyy vain toivoa että kädessä on jo lajiketta entuudestaan tai että kyseistä lajiketta ehtii ja pystyy kerryttämään ennen pelin loppua, muuten tuplakortista ei liiemmin ole iloa.

Fungi on hauskaa vaihtelua kaksinpeligenressä. En tosin ihan ymmärrä kuutamokortin symboliikkaa. Pitäisiköhän testata, täyttyykö sienikori nopeammin jos menisi pimeällä metsään? 🙂

Fungi: kompaktissa paketissa korttipeli sienestyksestä.
Fungi: kompaktissa paketissa korttipeli sienestyksestä.
Infolaatikko: Fungi
Pelaajia: 2 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2012
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek
Muualla kirjoitettua:
Todellisuuspako: ‘Ei sulle tattipaistos maistuis?’
Puutyöläinen: ‘Paras sienestyspeli jota voit ikinä pelata’

Ikiaikainen Istanbul

Sain mahdollisuuden vierailla työn merkeissä Istanbulissa huhtikuussa 2016. Matka oli kaikin puolin kiehtova, sillä en ollut aikaisemmin käynyt Turkin kamaralla. Maasta oli lähinnä jäänyt mieleen tuttavien ja sukulaisten hilpeän aurinkoiset lomakuvat. Istanbul oli näihin verrattuna kuin toisesta ulottuvuudesta olemalla täysverinen kaupunkilomakohde – museoineen, ostoskeskuksineen ja hulppeine nähtävyyksineen. Samaan aikaan kaupungin kumpuileva siluetti moskeijoineen sekä tuhannen ja yhden yön satujen rekvisiittaa myyvine mystisine pikkuliikkeineen loi tunnelman kuin olisin ollut jossakin reilusti kauempana kuin vaivaisen 3,5 tunnin lentomatkan päässä. Pieni aarrejahdeista innostuva seikkailijatar sisälläni heräsi automaattisesti kun Turkish Airlinesin koneen renkaat ottivat tuntumaa kentän asfalttipintaan…

Täysverinen kaupunkilomakohde 

Istanbul on miljoonakaupunki mutta äärimmäisen organisoitu sellainen. Jos esität pienenkin toiveen, joku lähtee sitä selvittämään, vaikket sitä välttämättä huomaa. Olet saattanut jo unohtaa toiveesi, kun joku tulee luoksesi vastauksen tai lisäkysymyksen kanssa. Joka puolella on paljon ihmisiä, mutta kaikki liikkuvat kalaparven tavoin organisoidusti. Kauppiaita on paljon, ehkä suomalaiseen makuun liiaksikin – yrittäjyys on täällä verissä, siksi tarjontaakin on. Ymmärsin suomalaisen ja turkkilaisen ajatusmaailman erilaisuuden, kun Suomessa työnsä puolesta asuva turkkilainen tuttavani tuskaili sunnuntaista jäätelönostokokemustaan Esplanadilla. Hän kertoi kuinka kioskilla oli valtava jono, ja kioskissa oli vain yksi tyttö pyörittämässä palloja. Jonotus oli kestänyt kauan koville joutuneen tyttöparan pyörittäessä ties monettako palloa ja hoitamalla myös rahastuksen. “Mitä jos tytölle olisi sattunut jotain”, kysyi tuttavani. Mieleeni tuli juuri istanbulilaiset ruokakojut turistilauttojen suosikkilähtöpaikassa, missä pieneen ruokakojubussiin oli ahtautunut neljäkin iloista asiakaspalvelijaa. Ruoka olisi halutessaan ollut nälkäisen nenän alla parissa minuutissa – ehkä nopeamminkin, jos vain tietää millä lisukkeilla esimerkiksi muhkean ja paljon kehutun uuniperunansa haluaa. Ruokapuoli on muutenkin enemmän kuin kohdillaan tässä kaupungissa – tosin Suomessa kebabiin tottuneelle Istanbul voi olla jopa pettymys (Huom! Nautin suomalaiskebabista itsekin aina silloin tällöin, mutta tässä yhteydessä tilanne on sama kuin yrittäisi verrata italialaista ja suomalaista pizzaa). Turkkilainen tee ja kahvi ovat niin ikään nautinnollisia makuelämyksiä – kahvin osalta unohda lusikka, juo sen verran, että huulesi koskettaa pohjalla olevaa purumössöä ja jätä juominen siihen – tai jos välttämättä haluat nauttia kunnon sammiollisen, niin tilaa joku yleismaailmallisempi latte.

Ostoksia Istanbulissa tekee helposti olipa kiinnostunut sisustamisesta, vaatteista tai kauneudenhoidosta. Tarjolla on niin omia kuin kansainvälisiä brändejä, basaareja ja amerikkalaismallisia ostoskeskuksia. Itseasiassa Istanbulissa on kolmisenkymmentä ostoskeskusta! Eli jos et löydä tuliaisia… Turkissa on muuten käytössä oma valuuttansa, drakhma. Vanha kunnon “mitähän tämä on euroissa” -matikkaleikki lisää mukavasti matkustamisen nautintoon liittyvää “nyt todella ollaan vieraalla maalla” -tunnetta.

Kirkot on jo niin nähty – mutta älä vaan missaa näitä!

Olen miettinyt, miten hassua on, miten kirkot listautuvat yleensä Euroopassa eri kaupunkien päänähtävyyskohteiksi. Helsingissä on hyvä ainakin käydä Tuomiokirkon rappusilla todistaakseen olleensa kaupungissa. Pariisissa sekä Notre Dame että Sacre Coeur ovat suosittuja käyntikohteita, Barcelonassa Sagrada Familia, Lontoossa Westminster Abbey, Pietarissa Iisakin kirkko sekä Verikirkko, Roomassa – Vatikaanista puhumattakaan. Kirkoissa tulee toki esille maan erilaiset kulttuuriset ja historialliset piirteet ja vaiheet, mutta kun jossakin vaiheessa sitä oppii poimimaan nämä viitteet muualtakin. Vaikka olisit saanut jo niin sanotut kirkkoöverit, vaivaudu silti käymään Haga Sofiassa sekä saman aukion toisessa päässä sijaitsevassa Sinisessä moskeijassa. Ne ovat todella huikeita rakennuksia kaikkinensa. Samaan aikaan kun niiden mittasuhteet saavat pään pyörryksiin, aktiivisisustaja poimii inspiraatiota yksityiskohdista. Jos olet liikkeellä lyhyessä hameessa tai sortseissa, sisäänkäynniltä saa suojapeitteen jolla piilottaa polvet. Kevyt lämmin huivi on hyvä olla matkassa kaupunkikierrokselle lähtiessä, sillä peittää pään kirkkokierroksella, mutta suojautuu viileydeltä virkistävällä mannerten välisellä parituntisella risteilyllä.

Itse ihastuin syvästi niin ikään kävelymatkan päässä moskeijoilta sijaitsevaan Topikapin palatsiin. Olin juuri lukenut ennen reissulle lähtöä Reeta Paakkisen Kuun ja tähden mailla -kirjaa, missä kerrottiin palatsin vaiheista. Niin huikeita aarteita ei villi mielikuvitukseni voinut edes kuvitella, mitä esille oli laitettu. Mieleen jäi palatsin päätanssijattaren pääkoriste sekä huikea kaulakoru, missä keskelle sijoitettu timantti ei juuri koossa häviä Kinder-munalle. Aseet olivat niin ikään yksityiskohtaisia taidonnäytteitä. Mietin Reetan kirjaa lukiessa miten ahdistavaa varmaan esimerkiksi palatsin naisilla oli, sillä he eivät saaneet poistua palatsin alueelta, mutta toisaalta palatsi ei ollut mikään yksittäinen talo, vaan se koostui useista rakennuksista. Porukkamme aikataulu oli tiukahko, joten varsinaiset haaremitilat jäivät kokematta, mutta toisaalta tämä antaa hyvän syyn palata paikanpäälle uudestaan.

Osa porukastamme kävi hamamissa ja kehuivat tätä monen muun hamamin käyneen tapaan vuolaasti. Oikean hamamin tunnistaa siitä, että se on oma paikkansa. Sitä ei siis tehdä missään hotellin uima-allasosaston suihkukopissa – tai käytävällä, kuten äitini sai kokea Tunisiassa… Kertoessani oppaallemme tästä, häntä harmitti suunnattomasti miten hamam-kulttuuristakin on levinnyt näitä “halpoja kopioita”. Ei siis kannata tyytyä mihin tahansa! Itse tyydyin ottamaan perinteiset kauneusunoset ennen kuin siirryimme illalliselle…

Pistäydyimme myös Kemer Golf & Country Clubilla. Vaikka Belek on golffaajan ykköskohde Turkissa, Istanbulistakin löytyy kenttä, itseasiassa parikin. Osa porukastamme lähti pelaamaan, itse jäin hiomaan swingiä kuntoon Mikko Ilosta aikoinaan kisagreeneillä haastaneen proomme avustuksella. Kuulemma kenttä oli hyvässä kunnossa, joskin maastollisesti haastava.

Swingiä hieromassa Istanbulin Kemer Golf & Country Clubilla
Swingiä hieromassa Istanbulin Kemer Golf & Country Clubilla

Voiko samassa paikassa käydä useita kertoja – alle nelikymppisenä?!

Matkamessut lähestyvät. Messumeininki näkyy muun muassa matkatarjouksina siellä täällä. Olemme käyneet Matkamessuilla useampana vuotena. Aiemmin messuilta on tullut haettua ideoita ja tunnelmaa, viime vuonna tuli tartuttua tarjoukseenkin. Varasimme nimittäin jo hyvissä ajoin kolmannen (!) reissun Rodoksen Falirakiin. Messuilta saimme toivomamme hotellin hyvään hintaan merinäköalalla.

Rentouttava Rodos

Rodosta valittaessa tuli pieni ikä- ja uskottavuuskriisi. 🙂 Kyseessä olisi siis kolmas kerta samassa paikassa, tosin hotellit ovat vaihtuneet, joskin ne kaikki ovat olleet toistensa naapureita. Laulaja Dannyn sanotaan käyneen Rodoksella yli 20 vuotta. Hyvä Dannylle, mutta olemmeko me vielä karvan alle nelikymppiset jotenkin säälittäviä raahautuessamme yhä uudelleen samaan aurinkolomapaikkaan, sillä maailmahan on täynnä upeita kohteita? Siis kyllähän nyt Lontooseen, Pariisiin, Barcelonaan, Tukholmaan,Berliiniin, Ateenaan sekä muihin citykohteisiin passaa ja kuuluukin “nuorena” mennä, mutta että Rodokselle?!

Rodos on takuulämmin
Rodos on takuulämmin

Vastaus lienee kyllä ja ei. Rodos on soveltunut tarpeisiimme hyvin – kyseessä on usein juuri koulujen syyslomia edeltävät pari viikkoa, jolloin kesäloma on enää muisto vain ja alkusyksyn hässäkästä on vastikään selvitty. Rodokselle lentää vain nelisen tuntia. Sää syyskuussa on ollut todella passeli, kerran kolmesta kerrasta on ollut yksi sateisempi puolipäivää. All inclusive (oh yes) on toiminut täydellisesti, ruokapöydässä pitää harjoittaa itsehillintää todella. Toisaalta suosikkialueellamme ei juurikaan ole tuohon aikaan hotellin ulkopuolisia ruokapaikkoja – tämäkin on tullut testattua kerran puolihoitolaisena. Joten no stress, napa kohti aurinkoa ja ei kun nauttimaan. Falirakistakin löytää myös hässäkkää (tuliaisia, kuppiloita, tatuointimestoja) etenkin keskustasta, mutta ns. Rodoksen kaupungin puoleinen ranta on nautinnollisen rauhallinen.

Alila
Hotellimme vuosimallia 2016, Alila Exclusive Resort & Spa

Video hotellin terassilta, video hotellin aulasta

Uimarengas on aurinkoloman ykkösvarusteita
Uimarengas on aurinkoloman ykkösvarusteita
edf
Hotellin kirjapinosta löytyi varsin mukavaa lomaluettavaa

Helposti kierrettävä saari

Ensimmäisellä Rodos-reissulla (2012) pistäydyimme hotellimme rannasta lähtevällä vesibussilla Rodoksen kaupungissa. Sieltä löytyy vanhaa rakennusta yms. ja se on ehdottomasti pistäytymisen arvoinen paikka. Toisella kerralla (2015) emme lähteneet hotellista mihinkään (!), aika meni rentoutuessa niin nopeasti. Kolmannella kerralle (2016) vuokrasimme hotellissa vierailleen Apollomatkojen virkailijan avustuksella auton ja ajelimme päivän verran ympäri saarta päätyen Lindokseen (“Jos et ole käynyt Lindoksella, et ole käynyt Rodoksella”). Söpö paikkahan se oli, mutta jos on käynyt Kreikassa useamman kerran (Kypros x 6, Kreeta x 1, manner x 2, Rodos x 3) ei se välttämättä enää ihan niin saa sukkia pyörimään jaloissa. Mutta jos et ole kokenut Mamma Mia – elokuvan maisemia, niin Lindoksesta on hyvä aloittaa.

7 springs

7 Springs jäi mieleen ehkä parhaiten siitä kun aiheutin pienen liikenneselkkauksen… Syytän tästä jyrkkää ylämäkeä ja tiukkaa kurvia!

Melonijuoma
7 Springsin jälkeen oli hyvä siirtyä toiselle puolen saarta katselemaan Turkkia ja nauttimaan virkistävää melonijuomaa!
Sitten päätimme valloittaa taustalla häämöttävän Lindoksenl linnoituksen
Sitten päätimme valloittaa Lindoksen
Lindoksen kukkulalta on hulppeat näkymät merelle ja alhaalle jäävään kylään
Lindoksen kukkulalta on hulppeat näkymät merelle ja alhaalle jäävään kylään

Pikavisiitti Lindoksen linnoituskukkulalle (video)

Autoilu Rodoksella on varsin helppoa, etenkin jos välttää pääkaupungin. Maalaisteillä ja vuorilla on kiva huristella. Ilma on selkeästi kirpakkaampaa ja raikkaampaa mitä ylemmäs menee. Pärjäsimme hyvin autovuokraamosta saadulla perinteisellä kartalla (“no nyt tulis risteys, jonka nimi alkaa teltannäköisellä kirjaimella”).

Vinkit rentoreiskalomaan

  • Pakettimatka on rentouttavin tapa hankkia aurinkoloma; kun laskee ruoat, lennot ja majoituksen, niin hinta on usein varsin edullinen. Lisäksi jos matkalla sattuu jotakin, matkanjärjestäjä auttaa.
  • Matkanjärjestäjän hotellivalikoima on usein hyvä; kuitenkin jos arvot mikä 3-5 tähden hotelleista olisi paras, katso hotellin kuvat/kuvaus myös jostakin muusta järjestelmästä, esim. hotels.com, booking.com tai tripadvisor.com. Itse suosin Tripadvisoria, koska sieltä näkee matkailijoiden ottamia kuvia.
  • Ole realistinen ns. kolmansien osapuolten matkailusivustojen arvioiden suhteen. Sielläkin voidaan kaikesta valvonnasta ja säännöistä huolimatta kehua/mollata suosikkihotelliasi. Lue useampi mielipide ennen kuin teet päätöksesi.

Superhelpot riisimuroherkut

Rice Crispie Treats ovat jenkkiperheiden “mokkapaloja”. Ne ovat supernopeita eikä valmistamiseen tarvitse edes uunia. Lasten on helppo osallistua tekemiseen.

Perusohje: 6 rkl voita, pussi vaahtokarkkeja (n. 250 g) ja 12 dl riisimuroja

Sulata voi hellalla tai mikrossa, sekoita vaahtokarkkeja voihin (tästä tulee sellaista massaa, ja sitä voi mikrottaa kevyesti jos sulamista ei tapahdu), sekoita joukkoon lopuksi riisimurot. Vaahtokarkkimassan pitäisi sekoittua seitin tapaan riisimuroihin.

Levitä nyt massa leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Alkuun yleensä levitän massaa lusikalla, ja lopuksi muotoilen siitä levyn toisen leivinpaperin avulla. Anna levyn jähmettyä noin puolituntia joko jääkaapissa tai paperilla suojattuna viileässä ulkona.

Koristele esim. sulatetulla valko / tummasuklaalla ja leikkaa tarjoilupaloiksi.

Massaan voi sekoittaa esim. M & M-karkkeja.

Riisimuroherkusta saa hyvän Halloween-tarjoiltavan koristeilla
Riisimuroherkusta saa hyvän Halloween-tarjoiltavan koristeilla

 

 

Pelitapahtumissa voi selvittää pelaajaprofiilinsa onnistuneita hankintoja varten

Käsi ylös jos olet pelannut Afrikan Tähteä tai paukuttanut Kimbleä? Entä onko Monopoli tai Trivial Pursuit tuttuja? Näistä kukin edustavat lajissaan hienoja pelejä, mutta samaan aikaan ne ovat vain pieni otos lautapelien maailmasta. Omaa pelimakua kannattaa haastaa ja hakea – aivan kuin kulinaristista tuntemustaankin!

Itse olen ajautunut lautapelien maailmaan, koska Tero ja ystävänsä tarvitsivat aika ajoin “täytepelaajaa” usemman pelaajan peleihin. Sitten lähdin poikien mukaan lautapelimessuille Esseniin pelikassien kantajaksi… Tänä päivänä lautapelivalikoima on niin laaja, että sieltä todellakin löytyy vaihtoehtoja erilaisille pelaajille – oikean pelin löytymistä helpottaa kun tunnistaa millainen pelaaja itse on. Itse en juuri jaksa yli 60 minuutin pelejä ja säännöt pitää olla helposti selitettävissä. Korttipelit ovat eniten oma juttuni. Suunnittelijoista Knizian lautapelejä on tullut pelattua useampia (Samurai, Aavikon Karavaani, Medici, Eufrat & Tigris, Lost Cities, Quin, Taj Mahal, Poison, Kilpikonna Kisa, Genial…). Onpa sitä tullut osallistuttua lautapeli-SM-kisoihinkin peliprofiilia hakiessa (voitto meni ansaitusti toisaalle, aina voi tosin syyttää voitelua:).

Lautapelaamaan-tapahtuman pelikirjasto v.2015
Lautapelaamaan-tapahtuman pelikirjasto v.2015

Oman harrastuksen myötä sitä on tutustunut muihinkin pelaajiin. Suomalaisen lautapelaajaan profiili on kenttäarvioni mukaan yllättävän vanha (30-45-vuotias) ja yleistiedon omaavaa (peleistä oppii laskemisen ohella vaivihkaa kaikennäköistä; historiaa, taiteita, maantiedettä, kieliä…). Monelle lautapelaaminen on mukavaa, aivoja sopivasti rassaavaa puuhaa sudokujen ja ristikoiden tapaan.

Oman profiilin hakeminen kylmiltään eli ostamalla summa mutikalla peli tai kolme, joista ei takatekstiä enempää juuri tiedä, on eittämättä hankalaa. Myös pelikaverienkin löytäminen voi olla hankalaa. Loistoratkaisu on erilaiset pelikerhot ja niiden peliKIRJASTOT! Näissä on hyvä luukuttaa peliä kuin peliä ja hakea omia rajojaan. Toinen hyvä vaihtoehto ovat laadukkaat pelitapahtumat . Esimerkiksi LAUTAPELAAMAAN on Suomen lautapeliseuran järjestämä peliviikonloppu, mihin SLS tuo laajan kirjastonsa pelattavaksi. Siinä on muutama hyllymetri pelattavaa. Pelin saa lainaan panttia vastaan. Pelikavereitakin löytyy… Tänä vuonna tapahtumaan on vapaa pääsy koko viikonlopun ajan (11.-13.11.2016). Pelitapahtuma on avoin kaikille ja ikärajaton! 

Lautapelit ovat mukana myös Digi- ja SkiExpon yhteydessä järjestettävässä GameExpo-tapahtumassa 4.-6.11.2016. Meidät (Maija & Tero) löytää paikanpäältä tositoimista esittelemästä pelejä SLS:n vapaaehtoisina (la klo 9-12)!

Lautapelaaminen ei ole kallis laji – mutta säästääkin voi, kun tietää mistä tykkäää. Pelitapahtumat tarjoavatkin loistavan mahdollisuuden testata pelejä niin omaan pelikaappiin kuin pukin konttiin! Viimeksi kummipojan kanssa pelatessa kummi sai vihjeitä muutamasta mielenkiintoisesta pelisuosikista. Oliver – vinkkisi on annettu eteenpäin tontuille:)