Skip to main content

Team3 – tiimissä on voimaa

Mitä saadaan, kun trio laitetaan rakennuspuuhin rajoituksella, jossa yksi osapuolista on mykkä, toinen kuuro ja kolmas sokea? Hilpeä tiimipeli tietenkin!

Team3 on yhteistyöpeli, jossa nimenmukaisesti kolmen hengen joukkue laitetaan rakennuspuuhiin. Rakentelun tekee haastavaksi kuitenkin se, että rakennuspiirrustuksen näkevä pelaaja, arkkitehti, ei saa puhua vaan hän viittoo ohjeet kuurolle työnjohtajalle. Työnjohtaja taasen välittää saamansa ohjeet puhumalla sokealle rakentajalle, joka silmät kiinni etsii ensin sopivan palan ja kuulemansa ohjeistuksen mukaisesti asettaa sen oikeaan asentoon ja paikkaan rakennelmassa.

Team3 ja roolit jaettu

Roolit jakoon ja niitä kierrättäen kohti “voittoa”

Pelin alkuvalmistelut on napakat: pelilaatikon 10 isohkoa rakennuspalikkaa kipataan yhden pelaajan eteen, joka toimii sokeana rakentajana. Yksi pelaajista ottaa arkkitehdin roolin mikä tarkoittaa kirkkaan seisontatuen ottoa ja rakennuskortin asettamista tuelle siten, että vain arkkitehti näkee “rakennuspiirustuksen”. Kolmas pelaaja toimii työnjohtopuuhissa eli valmistautuu tulkkaamaan sokealle sen mitä mykkä hänelle viittoo ohjeina. Kullekin Team3:n roolille on muistiksi roolikortitkin, joita nyt ei loppuviimeksi välttämättä edes tarvita.

Mykkä viittoo ohjeet näkevälle, joka selostaa näkemänsä sokealle rakentajalle.

Team3:sta pelataan joko peliä vastaan tai kilvan toista/toisia joukkueita vastaan. Kun vastassa on peli, on tavoitteena onnistua kolmen minuutin aikarajan puitteissa rakentamaan annettu rakennuspiirustus ja onnistua tässä tehtävässä 4, 5 tai 6 kertaa valitusta vaikeustasosta riippuen. Peli vastaavasti voittaa, jos rakentelu jää kesken kolme kertaa. Kierrosten välissä roolit kiertävät myötäpäivään, joten jokainen pelaaja joutuu/pääsee kaikkiin pelin rooleista vähintään kerran.

Team3 ja pelin kolme vaikeusastetta.

Vaikeustasoja Team3:sta löytyy kolme: helpoimmalla tasolla rakennelma koostuu 4-5 erimuotoisesta palikasta, keskimmäiseen vaikeustasoon tarvitaan vähintään kuutta palaa ja vaikeimpaan jopa kaikkia pelin 10 palaa.

Jos taas pelataan toista kolmihenkistä tiimiä vastaan, jaetaan rakennuspalikat tasan joukkueiden kesken ja käytetään pelkästään helpoimman tason rakennustehtäviä. Erillistä ajanottoa ei tarvita, vaan se joukkue voittaa kierroksen, joka rakennusprojektissa onnistuu ensimmäisenä. Tiimi vs Tiimi -kisamuodossa voittaa, kun vastajoukkueen peittoaa kuudennen kerran.

Versioissa eroja minilisäosan verran

Team3 -peliä myydään kahtena eri versiona: Team3 Green ja Team3 Pink. Peli ja sisältö on identtinen lukuunottamatta mukana tulevaa pientä lisäosaa, joka tulee tehtäväkorttien muodossa. Minilisäosan nimi Team3 Greenissä kantaa nimeä ‘Aivojumitus’ ja Team3 Pinkissä se on saanut nimen ‘Ulottuvuuspelottavuus’.

Team3 Pink -version minilisäosa ‘Ulottuvuuspelottavuus’.

Vihreän version ‘Aivojumitus’ on viiden hengen yhteistyöhaaste, jossa on peruspelistä tutut roolit tuplana, mutta rakentajia vain yksi. Rakentajalla on siten kaksi eri työmaata hoidettavanaan kahdelle eri työnjohtajalle. Yksittäiseen työmaahan rakentaja saa käyttää vain yhtä kättä.

Pinkin version ‘Ulottuvuuspelottavuus’ sopii 3-6 pelaajalla ja sitä voi pelata myös peruspelin mukaisesti “tiimi vs tiimi” -pelimuodolla. Ulottuvuuspelottavuus muuttaa peliä siten, että rakennelma ei ole enää pelkästään ylöspäin rakentuva littana, vaan osa rakennuspalikoista hävitetään syvyyssuunnassa – pääasia on, että rakennelma näyttää yhdeltä sivulta katsottuna siltä miltä tehtäväksiannossa.

Näppärä yhteistyöpeli, mutta kestääkö se aikaa?

Team3:n perusidea toimii ja se on hauska pelattava. Pelin komponenteista kriittisin eli rakennuspalikat ovat mukavan kookkaat ja niitä on miellyttävä käsitellä. Rakentajan kannalta palikat ovat ikävän liukkaat mikä tekee korkeampien rakennelmien kyhäämisestä silmät kiinni haastavaa.

Komponenttiensa puolesta peli houkuttaa hyvinkin kokeilemaan sitä, jos mahdollisuus osuu kohdalle. Spiel’19-messuilla Team3 oli tarjolla useammallakin osastolla ja sen ympärillä tasaisesti riitti kuhinaa ja iloa irtosi ohikulkijoillekin. Pelatessa jokainen löytää nopeasti sen itselle mieluisimman roolin ja eiköhän se inhokkikin paljastu, jos niikseen tulee. Kaikki tyynni, kimpassa tehtävien ratkonta jaksaa miellyttää ainakin hetken.

Team3: yhteistyössä sen taika.

Peruspeli on kuitenkin nopeasti nähty eikä sitä jaksa kovin pitkään riippumatta siitä millä vaikeustasolla pelaa. ‘Tiimi vs Tiimi’ -pelimuoto tuo pelille tarvittavaa lisäikää, mutta yhdellä pelillä sitäkin voi pelata ainoastaan kaksi joukkuetta ja sittenkin helpoimmalla vaikeustasolla.

“Kaksi fyysistä kopiota on ‘must’, jos pelille haluaa pitkää ikää.”

Lunkisti-Tero

Uskallankin väittää, että jos Team3:n haasteesta pitää ja joukkuekisailuun tarvittava innostunut yleisö on useasti läsnä, kannattaa ostaa kerralla kaksi Team3 -peliä: tällöin peli laajenee jopa 12 pelaajalle, mutta eritoten aukeaa maailma kahdelle joukkueelle niiden haastavampien ja siten hauskempien rakennelmien rakenteluun kilpajuoksuna.

Team3 on erinomainen peli uuden porukan ryhmäytymiseen.

Team3 on myös mitä erinomaisin työväline mm. tiimiytymisharjoitteeksi työpaikalle/vapaa-aikaan, kun on tarve saattaa yhteen entuudestaan vähemmän toisiaan tuntevia ihmisiä: pari fyysistä kopiota mahdollistaa jo neljän kolmihenkisen tiimin kilpailut ja finaalikierroksia varten voi parhaat triot haastaa vaikkapa niillä vaikeammilla tehtävillä. Testattu on – ja toimii!

Jos kotioloihin haluaa kaikesta huolimatta hankkia alkuun sen yhden kopion pelistä, niin pidän ‘Team3 Pink’ -version minipeliä mielekkäämpänä, joten hienoihin suositus sille jos näistä kahdesta pitää valita.

Mukavia rakenteluelämyksiä tarjoavat loppuviimein molemmat.

Team3: yhteistyössä sen taika!

Carnival of Monsters – hirviöjahdissa

Carnival of Monsters vie pelaajat hirviöjahtiin. Pitkän linjan pelisuunnittelija Richard Garfield on loihtinut tällä kertaa yllättävänkin suoraviivaisen korttipelin, jonka perustana on kovin trendikäs pelimekaniikka: korttien draftaaminen. Kun graafisesta asusta vastaa joukko timanttisen rutinoituneita lautapeligraafikoita mm. Vohwinkel, Menzel, Lohausen, niin on monta hyvää syytä paneutua peliin tarkemmin.

Alkuasetelmat: laudat levitettynä, kullakin neljä rahaa ja kahdeksan kortin aloituskäsi.

Maiseman haalintaa hirviöille asuttavaksi

Pelin alkaessa kullakin pelaajalla on alkuun arvalla saadut kaksi maisemakorttia sekä neljä rahaa. Käsikorteiksi pelaajille jaetaan pelin ruhtinaallisen runsaasta yli 200 kortin pakasta kahdeksan korttia. Näillä eväillä hirviöjahti alkakoon!

Pelin avauskäsi näyttää heti lupaavalta: parikin sinistä hirviötä, jotka saanee pienellä vaivalla peliin – etenkin kuin aloitusmaisemista löytyy jo yksi sininen kortti.

Perusmekaniikka on tuttua draftausta: kukin valitsee käsikorteistaan yhden, joka laitetaan pelaajalaudalle odottamaan, että muut ovat niinikään valinneet omansa. Loput korteista kiertävät joko vasemmalla tai oikealla olevalle pelaajalle kiertosuunnan riippuessa pelikierroksesta. Tehdyt valinnat paljastetaan yhtä aikaa tai jollei korttiaan halua/voi pelata sen voi säästää myöhempää käyttöä varten. Näistä “pantattavista” korteista tosin joutuu maksamaan yhden rahan sakkoa. Kortin draftausrumba jatkuu kunnes kaikki kortit on pelattu.

Carnival of Monsters -pelin pakka koostuu viidestä eri korttityypistä: maisema-, hirviö-, henkilökunta-, tapahtuma- ja tehtäväkorteista. Pääosa pakasta (75 %) on varattu maisema- ja hirviökorteille, joita on kuudessa maassa.

Hirviökortit ovat ne, jotka tuovat lopulta valtaosan pistepotista, mutta niiden pelaamiseksi tarvitaan riittävästi sille sopivaa maisemaa. Siispä, voidakseni pelata kolmostason tulihämähäkin, minulla pitää olla vähintään kolmen edestä sen kelpuuttamaa maata.

Kolmostason tulihämähäkille löytyi elintilaa.

Maisemakortteja ei niitäkään voi aina latoa peliin tuosta vaan, sillä joukossa on numeroarvoltaan suurempia, joiden pöytäämiseksi samaa maisemaa pitää olla yhden tai kahden kortin verran.

Vaan kun hirviön sitten lopulta pöytään saa, se varaa itselleen numeroarvoaan vastaavan määrän sopivaa maata. Esimerkiksi edellä olevan kuvan tapauksessa vapaata on nyt toistaiseksi ainoastaan ykköstason luolissa viihtyville hirvityksille. Kun kerrotaan hirviökorteista vielä se, että yksi pelin hirviötyypeistä on maisemavaatimuksiltaan kaikkiruokainen, on tämä korttityyppi käsitelty toistaiseksi riittävällä tarkkuudella.

Henkilökortit ovat kauttaaltaan käteviä, mutta niiden pöytäys vaatii muutaman rahan kertakorvauksen. Pääosa henkilökorteista tuo pelaajalle rahaa tietynlaisten hirviöiden pöytäyksestä tai ne auttavat niiden vangitsemisessa tai vangittuna pitämisessä muutoin.

Tapahtumakorteista saa suoraa rahaa tai kertakäyttöhäkkejä, joten näiden panttaamisessa ei ole järkeä. Mutta on joukossa myös sellaisia, joilla esim. rahaa voi olla otettavissa enemmänkin, jos korttia hilloaa pidemmän aikaa ja tilanne etenee suotuisammaksi.

Kahden kortin kädestä on enää vähän mistä valita. Periaatteessa molemmat kortit on ok, mutta juuri nyt kummankaan peluu ei onnistu tai ole järkevää – tietää siis rahan menoa tämäkin.

Ja lopuksi on joukko tehtäväkortteja, jotka kuiskuttelevat lisäpisteistä erilaisista asioista pelin päätteeksi. Ne siis asettavat joukon minitavoitteita klaarattavaksi ja ohjaavat osaltaan pelaajan tekemään kenties osin erityyppisiä kortinvalintoja kuin tulisi muutoin tehtyä. Tehtäväkortit ovat arvokas lisäpistelähde, mutta ne maksavat aina sen yhden rahan, minkä välillä mielellään säästäisi toisaalle.

Ja se raha on Carnival of Monstersissa usein todella tiukassa. Sitä on kyllä aina lopulta saatavilla, jos omat rahavarat eivät riitä, mutta jokainen pelin aikana lainattu kolme rahaa maksaa pelin päättyessä kivuliaat viisi voittopistettä.

Vaaran tuntua kierroksen päätteeksi

Kun kierroksen kortit on draftattu, ja pelattu tai pantattu siirrytään tarkastamaan pysyvätkö kierroksen aikana pöydätyt hirviöt ruodussa vai pitääkö maksaa “vaarallisen työn lisää”.

Pistepotiltaan arvokas Queatzalcoatl eli Sulkakäärme on myös vaarallinen ja sen pitämiseksi aisoissa tarvitaan kahdet häkit.

Merkittävällä osalla vangituista hirviöistä on yksi tai useampi vaaraa kuvaava symboli – luonnollista, kun kyse on hirviöitä eikä mistään lutuisista lemmikeistä. Kutakin vaarasymbolia vastaan pitää olla osoittaa häkki, joita on voinut saada kierroksen aikana esim. tapahtumakorteista tai palkattu henkilökunta voi antaa pysyväisetuna sellaisia. Yksin nämä harvoin riittävät, mutta onneksi monsterikarnevaaleja järjestävä taho tulee tässä vastaan: kolme heitettyä noppaa osoittavat, montako ilmaista häkkiä kullekin pelaajalle on tarjolla – jos lopulta ensimmäistäkään!

Kuningas on hövelillä päällä tälle kertaa ja tarjoaa jokaiselle pelaajalle neljät ilmaiset häkit!

Jos sitten noppien, irtohäkkien ja henkilökunnan tuoman avun jälkeenkin häkkejä on liian vähän, kolmella rahalla saa aina yhden lisähäkin. Pahimmassa tapauksessa rahaa voi kulua siis rutkastikin mikä tarkoittaa helposti isoakin lainanottoa, jos talous ei ole vatupassissa.

Viimeisenä vaiheena katsotaan kuka suoriutui parhaiten kierroksen yhteistavoitteesta, joka on paljastettu kierroksen alkaessa: yksi pelin hirviötyypeistä on ollut erityisen kiinnostuksen kohteena ja pelaaja, joka näitä hirviöitä vangitsi pistearvoltaan eniten palkitaan kolmella lisäpisteellä.

Lopuksi vangitut hirviöt siirretään odottamaan pelin loppupisteytystä. Toisin sanoen jo pöydätyt maisemakortit vapautuvat uusien hirviöiden käytettäväksi. Pelaajille jaetaan uusi kahdeksan kortin käsi ja rumba alkaa muutoin alusta. Neljän rakenteeltaan samanlaisen kierroksen jälkeen siirrytään pisteiden laskuun ja setvitään voittaja. Tässä vaiheessa ylimääräiset rahavarat ja häkit muutetaan nekin pisteiksi.

Sujuvista sujuvinta draftausta

Carnival of Monsters tekee saman kuin Kansalaisopiston tarjoama yhden illan ‘setsuanin keittiö tutuksi’ -kurssi. Eli pelattuasi voit hyvinkin todeta:

“Olipa mielenkiintoinen ja lämminhenkinen kurssi draftaamisen saloihin. Ei nyt ehkä se eksoottisin, mutta mukavia juttuja jotka jäivät kutittelemaan makunystyröitä.”

Niinpä pelipäiväkirjaasi kertyy pelejä kuin huomaamatta lisää ja Carnival of Monsters päätyy pysyväksi osaksi kokoelmaasi. Peli keskittyy perusasioidensa äärelle eikä yritäkään tyrkyttää kylkeen minkäänlaista koneiston rakentelua tai vaikkapa 7 Wondersista tuttua korttien ketjutuksen ideaa. Ei, nyt mennään alussa opetettua tuttua latua pelikerran loppuun asti selkeääkin selkeämmillä visuaalisilla avuilla.

Niin vahvasti plussapuolelle menee se, että omalta jakkaralta on helppo katsastaa pelin yleistilanne – mitä muilla on tai mahdollisesti sinne rakentumassa. Mistä päästään korttidraftauksen perinteisempään pohdintaan, mitä tämäkin peli on pullollaan: mikä näistä mainioista korteista pitää napata talteen nyt, mikä ehkä kiertää muiden pelaajien käsien kautta vielä uudemmankin kerran omiin näppeihin? Tai onko kenties uhrauduttava ja otettava pois kortti, joka on itselle arvoton ja käytännössä verottaa omia rahavaroja yhden verran, mutta antaisi naapurille ilmaiset 15 pistettä?

Graafisesti peli on selkeyden lisäksi todella nätti. Tämä nyt ei pitäisi suuri ihmetyksen aihe ollakaan, kun on tekijämiehet olleet asialla: kuusi kokenutta kynänikkaria on kukin työstänyt yhden pelin kuudesta hirviökatraasta ja henkilökortit on nekin tehnyt vielä erillinen henkilö – ja luojan kiitos ei Klemens Franz.

Carnival of Monsters – sujuvaa ja suoraviivaista korttidraftausta 2-5 pelaajalle.

Komponenttien laatu noin muutoin ajaa asiansa vaikka ei graafisen ilotulituksensa tasolle ylläkään. Korteissa ei ole moitittavaa, pelaajakohtaiset laudat ovat ohuet lirpakkeet, mutta eipä niitä käytetäkään muutoin kuin jemmaamaan jo pisteytettyjä tai pantattuja kortteja. Päälauta on paksumpaa sorttia, mutta rehellisesti sanottuna täysi turhake. Se toimii tukikohtana, jonne säilöä rahat, häkkimerkit ja on siellä paikat eri korttityypeillekin. Ilman päälautaa kokonaisuuden olisi sullonut huomattavasti pienempäänkin pelilaatikkoon, mutta toivottavasti (nyt) turhalle tilalle tulee käyttöä mahdollisten lisäosien myötä.

Sujuvahenkistä ja tyylikästä draftauspeliä hakevalle Carnival of Monsters on nappivalinta ja toimiikin pätevästi kaikilla pelaajamäärillä. Vielä vahvemmin suositus pätee, jos on valmis hyväksymään sen, että ruhtinaallisen kokoisesta korttipakasta jää iso osa näkemättä – mitä vähemmän pelaajia sen enemmän. Tämä tarkoittaa siis sitä, että osa pelaajan rakentamasta potentiaalista voi jäädä kokonaan piippuunsa kun pakasta ei nousekaan niitä mojovimpia hirviöitä just siihen tiettyyn väriin. Minua tämä ei ole häirinnyt lainkaan, mutta ymmärrän myös jos jotakuta haittaa.

Jos hakusessa oli “jatketta” 7 Wondersille, niin sitä ei näiden monstereiden maailmasta kannata etsiä. Carnival of Monsters on tuota verrokkia yksinkertaisempi, mutta samalla sujuvampi. Palataan tähän vertailuun uudemman kerran, jos/kun lisäosa tilanne johonkin suuntaan keikauttaa.

(Tämä artikkeli on alkujaan julkaistu Lautapelioppaassa 5/2020).

Solenia – resurssiroudausta ja reikäkortteja

Vuosituhansia takaperin Soleniana tunnettu planeetta kadotti, jostakin tuntemattomasta syystä, päivä- ja yösyklinsä. Lopputuloksena planeetan toinen puolisko kylpee ainaisessa valossa ja toisessa vallitsee ikuinen pimeys. Tapahtuneella oli luonnollisesti seurauksensa: tietyt elämisen kannalta välttämättömät resurssit kuten vaikkapa vilja kasvavat nyt vain planeetan aurinkoisella puolella, kun taas esimerkiksi vesivarat löytyvät pääosin pimeältä puoliskolta.

Seuraa siis, pakostakin, tarve armottomalle tavarankuljetukselle planeetan osista toiseen ja tästä logistisesta tarpeesta lohkeaa markkinarako myös pelaajien hallinnoimille kuljetusyhtiöille. Solenian keskushallinto vastaa kuljetuksen “päävaltimona” toimivasta ilmalaivasta, joskin sitäkin purkkia pelaajien valinnat puskevat eteenpäin. Pelaajien vastuulle jää sukkulointi ja tavaranraijaus ilmalaivan ja planeetan eri kolkkien välillä. Vaan se perimmäinen kysymys kuuluu: kuka hoitaa logistiikkabisneksensä tehokkaimmin? Se selviää 16 kierroksessa, johon peliaikaa menee puolisen tuntia.

Kolmen “reikäkortin” käsi: 1 taikka 2 heti sitä “jotakin” mikä kortin aukosta kurkistaakaan tai vaihtoehtoisesti 0, mutta ilmalaivan liike ja kaksi sitä “jotakin” sitten joskus.

Teematonta napakkaa resurssipuljausta

Pelin taustatarina on mielenkiintoinen, mutta paljastuu täydelliseksi päälleliimatuksi hötöksi nopeammin kuin huomaatkaan. Voisi olettaa, että kaikkinaisen tavarankuskauksen keskiössä pyöritetään rahatukkoja, mutta kattia kanssa: onnistuneista toimituksista irtoaa niitä kuuluisia voittopisteitä ja jos vaikkapa kuljetuksia varten tarvitsee koukata kauemmas, niin ylimääräiset polttoainekulut kuitataan millä tahansa raaka-aineella. Teemattomuutensa puolesta Solenia on hyvinkin geneerinen europeli, mutta paljastetaan jo nyt, että pelinä silti oivallinen sellainen.

Pelivuoro alkaa kortin peluulla. Kädessä olevista kolmesta reikäkortista pelataan laudalle yksi. Ilmaiseksi sen saa asettaa pelilaudan keskellä olevan ilmalaivan välittömään läheisyyteen ja sama ilmaisuuden sääntö pätee, jos uuden kortin pelaa jonnekin aiemmin pelatun oman kortin viereen. Kauemmaksikin pelata saa, mutta näitä kuluja joutuu maksamaan resursseilla.

Yksi puu nyt, koska kortin aukosta sellainen kurkistaa. Toinen puu (kortin alalaidan mukaisesti) sitten, kun kyseinen kortti tippuu pois pelilaudalta.

Kortit antavat resursseja tai pisteitä yhdestä kahteen tai niillä pääsee tekemään toimituksen kaupunkiin. Mitä ikinä laudalle tulikaan pelattua, niin pelatusta kortista pääsee hyötymään kahdesti: ensimmäisen kerran kortin toiminto tapahtuu heti pelattua, jälkimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun se “tippuu” pois pelilaudalta. Se ‘mitä ja miten paljon’ kortti antaa heti näkyy kortin ylälaidan numeron ja kortin reiästä pilkistävän symbolin yhdistelmänä. Kortin alalaidan (ja toisinaan reiän) -yhdistelmä vastaavasti kuvaa mitä saat, kun kortti aikanaan poistuu pelistä.

Keltainen pelaaja on pelannut ilmalaivan edessä olevan 0-kortin. Kortista pilkistää tähti mikä tarkoittaa tavaratoimituksen tekoa kaupunkiin – tällä kertaa pimeydessä sijaitsevaan sellaiseen. Lisäksi ilmalaiva liikkuu kartalla.

Keskiössä on siis haalia riittävästi resursseja omalle laudalle, jotta niitä on riittävästi kaupunkien tarpeisiin. Kun sopiva tilaisuus on käsillä, pelataan kortti laudan kaupunkiruutuun ja täytetään yksi tarjolla olevista toimituksista. Toimitusten kanssa saakin olla tarkkana, sillä osa kaupungeista on valossa ja osa pimeydessä ja näille molemmille on omat tikettinsä toimitettavaksi.

Tarjolla olevat toimitukset pimeyden ja valon kaupunkeihin: pääasiassa puuta ja viljaa pimeyteen, kiveä ja puuta valoon. Kuva kolminpelistä.

Niinikään kartta elää koko ajan. Pelin alkaessa mennään joko kohti pimeyttä tai valoa (riippuen alkuasetelmasta) ja jo muutaman kierroksen jälkeen ollaan kokonaan pimeydessä/valossa, jolloin puolet tarjolla olevista toimituksista ei ole edes mahdollisia. Pelin edetessä maisema lähtee kääntymään täysin päinvastaiseen näkymään, kun pelaajien pelaamien korttien toiminto siirtää pelilaudan keskiössä oleva ilmalaivaa. Muuttuvasta tilanteesta johtuen välillä on kiirekin hoitaa toimitus esim. valoisaan kaupunkiin vielä kun se hetken on saatavilla tai ennen kuin kilpailija vie sen viimeisen mahdollisuuden ennen pimeyttä.

Kun ilmalaiva liikkuu, kartan taaimmainen pala “putoaa” pois ja siinä olevat kortit aktivoituvat uudemman kerran: mustalla pelaava saa puuta ja vettä, pinkin kortin omistaja puuta. Laatta itsessään käännetään ympäri ja palautetaan pelilaudan ensimmäiseksi. Näin ilmalaiva lopulta pysyy koko ajan kartan keskellä.

Vuoron lopuksi nostetaan omasta 16 kortin pakasta yksi uusi kortti korvaamaan juuri käytettyä ja aloitetaan seuraavan pelivuoron suunnittelu. Johtuen napakoista pelivuoroista, se seuraava oma vuoro on nopeammin kuin huomaatkaan.

Solenia päättyy, kun kukin pelaaja on kaikki korttinsa pelannut. Tässä kohtaa lasketaan pisteet tehdyistä toimituksista, huomioidaan pelin aikana napsitut irtopisteet ja palkitaan vielä tasaisesti diilejä valon ja pimeyden kaupunkeihin hoitaneita. Isoimmalla pistepotilla luonnollisesti voittaa.

Ne muutamat nerokkaat oivallukset

Solenian perusidea on kaikkea muuta kuin uusi. Näitä “resursseja voittopisteiksi” -pelejä on tarjolla pilvin pimein, joten uusilta tulokkailta odottaa aina joitakin innovaatioita, joilla erottua massasta. Solenia niitä onneksi tarjoileekin – ainakin kaksin kappalein.

Pelaajan kuljetusalus, jossa on rajallisesti tilaa resursseille ja paikat jo hoidetuille toimituksille. Kunkin toimitusslotin yllä/alla näkyy ilmaisresurssi/pisteet), jonka saa tehdyn toimituksen myötä.

Ensimmäinen plussa papereihin tulee jatkuvasti muuttuvasta pelilaudasta: pelialueen nurkat, jotka ovat alkuun kaukana ja liian kalliita, tulevat ajan kanssa lähemmäksi “ja halvemmiksi”, kunnes taas etääntyvät ennen kuin katoavat kokonaan. Kun edelliseen lisätään vielä valon ja pimeyden leikki, jolla on toimitusten kannalta paljonkin merkitystä, on pelilauta jatkuvasti kiinnostava olematta kuitenkaan kaoottinen.

Toinen pelisuunnittelun kiitosta saava osa on kahdesti laukeavat kortit. Mitä edemmäs kortin pelaa, sitä pidempään se toimii “ilmaisjatkeena” tulevien korttien peluulle, mutta sitä pidempään joutuu odottamaan, että kortista hyötyy toistamiseen. Pikavoitosta taas pääsee nauttimaan, kun kortit pelaa putoamisen rajalle. Vaan näihinkin liittyy silti myös oikea ajoittaminen: pelaajien kuljetusaluksissa on varsin rajallisesti tilaa resursseille, joten uhkana on ettei tila riitä uudelle tavaralle.

Pelin yleisilme on ensiluokkaisen selkeä ja onnistunut.

Sooloilua ja lisäkilkettä

Jos pelkkä peruspeli ei riitä – millä kyllä itsessään pääsee mielestäni riittävän pitkälle – tarjolla on vaihtelua omiin kuljetusaluksiin: kaksipuoleisina ne tarjoavat erilaista variaatiota, jonka ohella erillisillä erikoislaatoilla saa kuljetusaluksiin vielä pelaajakohtaisia erojakin.

Pelaajalautojen kääntöpuolet ja erikoislaatat. Kuvan noppaa tarvitsee yksinpelissä.

Mukana on myös niin kovin trendikäs “leivotaan nyt joku soolipeli-muotokin mukaan”, jonka osalta tunnustan etten ole kokeillut eikä oikein kiinnostakaan. Se keskittyy pelkästään oman tuloksen paranteluun mikä ei ole riittävä kimmoke levittää Solenia pöydälle.

Muutenkin Solenia paranee, mitä enemmän on pelaajia: täydempi pelilauta ja useampi silmäpari kilvoittelemassa samoista kontrahteista tekevät tälle pelille pelkästään hyvään. Ja mikäpä on pelatessa vaikka nyt sillä neljällä pelaajalla, koska vuorot vilistävät pikavauhtia ja jännitystä piisaa loppuun saakka.

Menoa ei millään tapaa haittaa sekään, että peli ei oikeastaan kehity koko puolituntisen aikana minnekään vaan se on sitä samaa tavarantoimituksen kanssa tuskailua alusta loppuun. Sillä sittenkin Solenia tuntuu siltä, että saat enemmän peliä kuin mitä pelin kesto antaa muutoin olettaa. Se on harvinaista herkkua se!

Solenia: hämärästä aamunkoittoon ja taas kohti hämärää.

Lunkisti-Teron top-100 “2020 Edition”

Edellisestä top-100 -listastani on vierähtänyt parisen vuotta (jos se kiinnostaa, tässä suora linkki), joten on hyvä aika tehdä päivityskierros ja katsoa mitkä uutuudet ovat murtautuneet listalle. Entä oliko edellisellä listalla tähdenlentoja, jotka eivät ole kestäneet tätäkään vähää aikaa? Ja löytyykö vanhemmista peleistä paluumuuttajia? Näihin kysymyksiin saa vastauksen kahlaamalla ao. sadan pelin listan läpi.

Jos listan tekoprosessi kiinnostaa, siitäkin löytyy oma kappaleensa aivan viimeisenä. Sen enemmittä löpinöittä käydään listan kimppuun, tällä kertaa se on yhdessä blogitekstissä, joten edessäsi on tuhti paketti luettavaa.

Top-100

Kunkin pelin kohdalla on alkuun taulukko, jossa sijoitus&nimi -pari ohjaa kyseisen pelin Boardgamegeek-sivulle. Lisäksi kerrotaan pelin julkaisuvuosi, pelaajamäärä, pelin kesto ja Top-100 -sijoitus edellisellä listallani.

100. Oregon

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2007 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Viimeisenä pelinä top-100 -listalleni kurkottaa vanha kunnon Oregon. Peli tarjoilee kolme varttia kartan täyttämistä rakennuksilla ja työläisillä korttivetoisesti pisteitä maksimoiden. Oregonin hienous tiivistyy korttiparien peluumekaniikkaan, jolla osoitetaan minne pelataan (ja usein vastaa myös kysymykseen ‘mitä pelataan’). Kun tähän lisätään peliin oivasti ympätyt erikoislaatat ja niiden uudelleenaktivointi, ollaan jonkin astetta hienomman äärellä. Oregon on hieno yhdistelmä taitoa ja tuuria, joten paikka auringossa on ansaittu.

99. Marrakech

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2007 Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 min

“Pelataanko mattokauppiasta?” -lausahdus tarkoittaa kutsua Marrakechin pariin. Näyttävän ulkoasun alta paljastuu hiukkasen ilkeäkin pelilaudan valtauspeli, jossa kaverin mattoja peitellään omilla ja raha vaihtaa omistajaa kourasta toiseen. Pelivuorolla liikutetaan yhtä ja samaa mattokauppiasta pelilaudalla, mutta liikkeen määrä tulee nopalla vaikka suunnan saakin rajatusti valita. Lopuksi seuraa (useimmiten) maksu, kun on päätynyt kaverin matolle. Marrakech on hilpeä, nopea ja jännittäväkin perhepeli, jolle on oma aikansa, paikkansa ja tilauksensa.

Marrakech

98. Factory Funner

Edellinen sijoitus: 47.
Julkaisuvuosi: 2016 Pelaajia: 1-5 Kesto: 30 min

Se viritetympi laitos vanhemmasta pelistä Factory Fun. Tehdashupaelma on yhdistelmä nopeuspeliä ja oman tehtaan koneiden ketjutusta: hätäisesti tehdään valinta seuraavasta laatasta, joka sitten mahdollisimman vähillä putkilla ja hilavitkuttimilla yritetään virittää osaksi laajempaa kokonaisuutta. Factory Funnerissa on jotain samaa kuin vaikkapa Galaxy Truckerissa, mutta peli ei ole yhtä aloittelijaystävällinen eikä hauskakaan. Lisäksi Factory Funner on pitkälti yksinpeli-puzzle. Tykkään tästä pelistä edelleen, mutta harmittavasti muita faneja ei ole lähipiirissä. Edellisestä johtuen veikkaan, että peli tippuu lisäpelailun puutteen vuoksi listoilta jossain kohtaa, mikä on sääli.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Factory Funner

97. Kingdomino

Edellinen sijoitus: 61.
Julkaisuvuosi: 2016 Pelaajia: 2-4 Kesto: 20 min

Kingdominossa viehättää edelleen sen helppous: yksinkertainen ja ymmärrettävä dominohenkinen peli laadukkailla komponenteilla, joten sitä on peluutettu paljon niin sanotusta “uudellekin yleisölle”. Pisteytys on toimiva ja kaikki paketoituna kestoon joka on justiinsa kohdillaan. Kingdominon Spiel des Jahres -palkinto oli enemmän kuin ansaittu. Kokonaislistalla syöksyä alaspäin tuli nyt hurjasti, mutta uskoisin pelin taistelevan silti paikasta myös tulevilla top-100 -listoilla.

96. Bohnanza

Edellinen sijoitus: 39.
Julkaisuvuosi: 1997 Pelaajia: 2-7 Kesto: 45 min

“Papu-Uwe”:n klassikko on jo aikuisiässä ja edelleen vedossa vaikka listasijoituksissa tulikin takapakkia. Papujen viljely tiukasti rajatun kädenhallinnan kautta on pelisuunnittelultaan timanttinen ja söpö ulkoasu viimeistelee kokonaisuuden. En edelleenkään syty näille “torikauppa-huudantapeleille”, mutta Bohnanzassa sekään elementti ei niin haittaa. Niinpä taloudessamme kuuluu jatkossakin aika-ajoin näitä “vaihdatko kaksi vahapapua ja länkkärin yhteen nyrkkeilijään?” ja muita yhtä eeppisiä lausahduksia oli Bonanzan sijoitus mitä hyvänsä.

95. Fauna

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2010 Pelaajia: 2-6 Kesto: 45 min

Kaikkihan me tiedetään, mistäpäin maailmaa löytyy Hainaningibboneita – saati, että mitä sellaiset painavat? Arvuuttelupelien parhaimmistoa oleva eläintietopeli Fauna on paitsi hieno näyte toimivasta pelisuunnittelusta myös mitä erinomaisinta ajanvietettä. Samalla tulee salakavalasti sivistäneeksi itseään. Siinä missä eläinlajien strategisia mittoja ja elinalueita pystyy tasapuolisemmin kaikki arvioimaan, pelisarjan jatko-osa Terra maantieteineen ei onnistu omassa tehtävässään yhtä tyydyttävästi.

94. Pergamon

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2011 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Taideaarteiden kaivuuta maanuumenista ja osasten yhteennaittamista arvonmäärittämiseksi. Eritoten jälkimmäinen on oivallus, jota en mielestäni olen muissa peleissä nähnyt ja minkä Pergamonista päällimmäisenä muistaa. Kaivettuja aarteita ei parane loputtomasti pantata, vaan ne pitää saada kaiken kansa nähtäväksi museoon lipputulojen toivossa. Pergamon yhdistää asiat oikein ja kokonaisuus on makoisan omintakeinen, vaikka Franz Klemensin graafinen ilme ei niin kiehdokaan. Toivotamme Pergamonin ilolla listalle.

Tästä pelistä on sananen pari lisää blogimme artikkelissa ‘Pelimuseoita ja museopelejä‘.

Pergamon

93. Welcome to the Dungeon

Edellinen sijoitus: 94.
Julkaisuvuosi: 2013 Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 min

Kuinka vähillä varusteilla selviän luolissa väijyvistä vihulaisista vai jätänkö haasteen seuraavalle selätettäväksi? Tätä kysymystä pohditaan joka vuoro Welcome to the Dungeon -pelissä. Hilpeästi teemoitettu onnenkoetus joka on samalla genrensä terävintä kärkeä. Oikeassa seurassa tätä tahkoaa määrättömiä jakoja ja kompakti peli on vieläpä osoittanut kestopysyvyyttä, sillä parissa vuodessa sijoitus ei juuri ole muuttunut. Erityismaininta pelille sikäli, että eritoten teini-ikäisten ja nuorten aikuisten sakissa tätä tunnutaan jaksavan loputtomasti.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Welcome to the Dungeon

92. Black Vienna

Edellinen sijoitus: 96.
Julkaisuvuosi: 1987 Pelaajia: 3-6 Kesto: 60 min

Ikävuosia on jo 33, mutta ikä tässä deduktiopelissä näkyy ainoastaan komponenteissa. Black Viennassa selvitetään rikolliskolmikkoa isommasta epäiltyjen joukosta, mutta vaikka lähtökohta on liki sitä samaa mitä kaikissa päättelypeleissä, niin poikkeavuus valtavirtaan löytyy pelin kysely-vastaus -mekaniikasta: pelaajat asettelevat toistensa eteen kolmen ihmisen joukkioita, joihin vastataan pelimerkein montako korttia ko. kolmikosta omistaa. Annettu informaatio jää näkyviin pelin loppuun asti, mikä nopeuttaa mukavasti pelin kestoa.

91. Codenames

Edellinen sijoitus: 78.
Julkaisuvuosi: 2016 Pelaajia: 2-8 Kesto: 30 min

Codenames on oivaltava “partypeli”, joka pakottaa säästämään sanoissa ja jättää sitävastoin estraadin tulkinnalle. Yksittäisellä vihjesanalla oma joukkue pitäisi saada poimimaan pöydästä ne oikeat koodisanat väärien joukosta. Jo tuoreeltaan ihastuin peliin eikä tykästys ole minnekään kadonnut. Oletin, että viime vuoden uutuus Decrypto kutittelisi samoja nystyröitä ja tietyllä tapaa näin onkin, mutta lopputulos ei sitten kuitenkaan ollut ihan niin rautainen vaikka Decryptokaan ei huono peli ole. Mutta Codenames on paitsi tällä listalla niin myös pelihyllyssä, kun taas Decrypto loistaa näistä molemmista jo poissaolollaan.

90. Samurai

Edellinen sijoitus: 57.
Julkaisuvuosi: 1998 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Peliharrastamisen alkuvuosien suosikkini on joutunut aikapäiviä sitten luopumaan sijoituksesta kärkikymmenikössä, mutta on sillä edelleen paikkansa. Alkuun Samurain katseen kiinnittäjänä toimii pelilaudan muoto ja kauniit komponentit, mutta pelin avut eivät jää pelkäksi silmäkarkiksi. Se on kutkuttava yhdistelmä tiukasti rajattua laattavalikoiman käyttö ja kniziamaisen kieroa pisteytysysteemiä – peli, joka tasaisessa 3-4 hengen peliseurassa on tänäkin päivänä timanttia.

89. Automobile

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2009 Pelaajia: 3-5 Kesto: 120 min

Martin Wallacen Automobile on mehukas ja kiperä talouspeli – mutta vain maksimipelaajamäärällään (=viisi). Yhdenkin pelaajan puuttuminen helpottaa myyntimarkkinoita liiaksi, jolloin kyllä voittaja saadaan edelleen selville, mutta tilintekemisen lisähaastavuus ja siten osa pelin tenhoa katoaa. Kierrosrakenteeltaan tässä on paljon samaa kuin Age of Steamissä, mutta sittenkin nämä ovat kaksi aivan eri peliä. Mainioita molemmat ja siksi Automobile(kin) on listoilla.

88. Rock the Bock

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 2-4 Kesto: 15 min

Vieläkö bileisiin mahtuisi pari kaverusta sisään – edes VIP-alueelle? Rock the Bock on hilpeällä teemalla varustettu korttipeli, jossa jokainen tekee yhtäaikaisesti omien käsikorttien rajoissa päätöksen siitä, mitä eläimiä tarjoaa bileisiin ja valinnat paljastetaan yhtä aikaa. Tarkoitus on pyrkiä riittävän röyhkeällä määrällä eläimiä sisään koska siitä palkitaan isommilla pisteillä, mutta liian ahneelle jää luu käteen. “Mitä kaverit mahtaa pelata ja mitä minun siten pitää pelata?” -arvuuttelu on omia inhokkejani, mutta kokeneen pelisuunnittelijan (Christward Conrad) käsissä Rock the Bock kutittelee kyllä oikeita makuhermoja. Yksi listan “hidden gem” -peleistä, ehdottomasti.

87. Rum & Pirates

Edellinen sijoitus: 64.
Julkaisuvuosi: 2006 Pelaajia: 2-5 Kesto: 60 min

Astetta erikoisempi noppailu Stefan Feldiltä, joka sai aikanaan negatiivistakin porinaa, koska eihän tämänkaltaista kevyempää peliä saata julkaista osana arvostettua Alea-pelisarjaa. Höpöjä puhuivat. Rum & Piratesissa siirretään vuorotellen piraattikapteenia pimeillä kujilla ja koetetaan haalia pisteitä hyvinkin eri tavoin. Vähän väliä tartutaan noppaan ja “minipelin” voittajat ratkotaan sillä. Huonoa noppakättä voi pyrkiä kompensoimaan tynnyrimerkeillä, joilla saa lisäyrityksiä. Rum & Pirates osuu ja uppoaa kiitos vähän erilaisen lähestymistapansa ja tutulla porukalla sen arvo vain kasvaa, kun sääntöjä ei tarvitse olla selvittelemässä alusta pitäen.

86. Mystery Rummy: Jack the Ripper

Edellinen sijoitus: 56.
Julkaisuvuosi: 2003 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Listapaikan varmisti tälläkin kertaa paljon pelattu rommipeli, jota meillä tahkotaan erityisesti kaksinpelinä. Mystery Rummy: Jack the Ripperiin on lisätty onnistuneesti muutamia pikkukikkoja pisteytykseen maustamaan perinteistä rommipelipisteytystä. Kompaktin kokonsa vuoksi “eukkoa on pistetty lihoiksi” myös matkoilla – tuo lause helähtää ilmoille, kun sarjamurhaaja saa uuden uhrinsa. Tämä on myös ainoa koko Mystery Rummy -sarjassa, joka on pysyvästi saanut paikkansa pelihyllyssämme. Ne muut ovat vain käväisseet ja lähteneet sitten kiertoon.

Tästä pelistä on mainintansa myös blogimme artikkelissa ‘Matkassa kulkevat pelit‘.

85. Gemblo

Edellinen sijoitus: 45.
Julkaisuvuosi: 2005 Pelaajia: 2-6 Kesto: 30 min

Suomessa laajemmin tunnettu Blokus on oletettavasti toiminut innoittajana aina kuudelle pelaajalle asti skaalautuvaan Gembloon. Idea näillä peleillä on sama: pyrkimys on saada omat palat laudalle ja samalla pitää huoli, että muut eivät samassa onnistu. Gemblon tapauksessa Blokuksen käyttämät Tetriksestäkin tutut laattamuodot ovat joutaneet romukoppaan ja tilalle on otettu heksalauta ja -palat. Tällä muutoksella on mahdollistettu paitsi lisäpelaajat, myös haastavammat palamuodot. Pidän näistä molemmista peleistä aika tavalla, mutta Gemblo on käytännössä korvannut tarpeen tarttua Blokukseen. Siinä myös syy, miksi ‘G’ on listalla ja ‘B’ ei ole.

84. Rune Stones

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Useampi pelisuunnittelija on halunnut tehdä oman versionsa kovasti pinnalla olevasta pakanrakentelu -mekaniikasta. Rune Stones on Rüdiger Dornin näyte ja kelpo näyte onkin. Kortit ovat monikäyttöisiä eivätkä kulu paitsi silloin kun niiden efektin haluaa ajaa, jolloin pelatuista korteista menettä parhaan ainiaaksi. Pohjimmiltaan Rune Stunes on kilpajuoksua tiettyyn pistemäärään ja sinne päästääkseen on pitännyt konvertoida aika satsi timantteja ensin artifakteiksi, jotka konvertoidaan edelleen riimukiviksi. Mainio uutuus, joka voisi olla vieläkin korkeammalla, jos olisi napsun lyhyempi kestoltaan. Ja muuten peli, minkä ensimmäinen lisäosa on täysin turhake.

Rune Stones

83. Texas Showdown

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2015 Pelaajia: 3-6 Kesto: 45 min

Tikkipelit ovat aina olleet lähellä sydäntä ja eritoten laistoversiot – siis ne, jossa tikkien ottaminen on enempi vähempi pahasta. Olin luullut nähneeni tässä tikkipelien alakategoriassa jo kaiken, mutta niin vain Texas Showdown tuli ja esitteli vähän lisää. Pelissä mennään muutoin tuttuja latuja, mutta tikin voittaja määräytyy siitä maasta mitä tikkiin pelattiin lopulta eniten – mikä siis voi olla ihan muuta maata kuin millä se alkujaan aloitettiin. Tämän kieron twistinsä myötä Texas Showdown vaatii käytännössä 5-6 pelaajaa toimiakseen ja kuusi on tosiaan se ihannemäärä. Pienemmillä pelaajamäärillä kannattaa pelata jotain muuta. Millään haavaa tikkipeleistä pitävien kannattaa Texas Showdowniin tutustua.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

82. Sukimono

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2013 Pelaajia: 2-6 Kesto: 30 min

Edelliseltä top 100 -listalta viimeisten joukossa pudonnut Sukimono raivasi itsensä nyt mukaan pippaloihin. Pelin idea ja toteutus on uniikki, vaikka alkuun ei siltä näytäkään. Pöydällä on joukko ostotoimeksiantoja ja pelaajat yrittävät vauhdilla etsiä valitsemastaan korttipakasta näitä tuotteita. Ensimmäinen jenga tulee siitä, että tuotteet ovat osittain hyvin lähellä toisiaan, joten hutihankintoja saattaa kiireessä tulla tehdyksi. Toiseksi pakasta kaivetut tuotteet pitää ensin maksaa itse ennen kuin ne voi myydä edelleen ja tuotteilla onkin kortin kääntöpuolella vaihtelevat hintansa. Siispä tohinassa on vaara ostaa tavaraa liian kalliilla, jonka joutuu seuraavassa vaiheessa myymään persnetolla. Jokainen kierros päättyy tosiaan myyntivaiheeseen, jossa nopeammin etsintävaiheensa päättäneet myyvät löytönsä ensin ja jokainen onnistunut myynti tiputtaa ko. tuotteen osalta ostotoimeksiantajien maksamaa hintaa. Cocktail on valmis ja sen cocktailin nimi on Sukimono.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Sukimono

81. The World Cup Game

Edellinen sijoitus: 35.
Julkaisuvuosi: 2006 Pelaajia: 3-16 Kesto: 120 min

Jalkapallosta on värkätty monenmoista lautapeliä – useimmiten näppäryyspainotteisia – mutta The World Cup Game pyöräyttää läpi kokonaiset MM- tai EM-kisat. Kukin pelaaja saa ohjastettavakseen useamman maajoukkueen, jotka pitäisi luotsata mahdollisimman pitkälle kisoissa. Itse ottelut käydään läpi hyvin karkealla tasolla pelaten peleihin yksittäisiä kortteja ottelukaavioon, jotka tuovat maaleja, rankkareita ja muita tilanteita – unohtamatta sattumaakaan. The World Cup Game on vahvasti sosiaalinen peli, joka toimiakseen vaatii paljon pelaajia. Vaan kun lajia fanittava kööri on kasassa, niin silloin peli rokkaa ja kovaa. Eri lisäosien kautta saa pelattavakseen käytännössä mitkä tahansa arvokisat väliltä 1934-2010. The World Cup Game jaksaa listoille vielä vanhoilla meriiteillään, niin lähtemättömän vaikutuksen peli on tehnyt. Mutta kovasti polttelisi päästä tämän pariin palaamaan pitkän tauon jälkeen.

80. Luxor

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Lisää Rüdiger Dornin työnäytteitä. Luxor on toisaalta kilpajuoksua pyramidin uumeniin, mutta toisaalta vauhdillakaan ei ole niin merkitystä, jos matkan aikana onnistuu keräämään hyvän kattauksen aarteita ja artifakteja. Pelaat kortin, siirrät yhtä seikkailijaasi laudalla ja keräät kohderuudun herkut tai ruudun muun toiminnon – napakkaa ja toimivaa. Kädenhallinta on toteutettu ovelasti: pelaajilla on viiden kortin käsi, mutta vain jompi kumpi reunakorteista on pelattavissa ja uusi kortti pakasta sujautetaan aina aivan keskimmäiseksi. Esimerkillinen perhepeli, sillä tätä pelaa harrastelijaporukallakin kovin mielellään – ja paljon on pelattukin.

Luxor

79. Qwinto

Edellinen sijoitus: 75.
Julkaisuvuosi: 2015 Pelaajia: 2-6 Kesto: 15 min

Nopeita ja pikkunäppäriä kupongintäyttö-noppailuja on tänä päivänä riesaksi asti, kiitos eritoten Qwixxin menestyksen. Riesaksi siksi, että suuri osa tyytyy monistamaan tuttuja juttuja ilman uusia innovaatioita. Qwinto on kuitenkin toista maata: sen noppavalinta-systeemi tuo peliin sopivasti lisätaktikointia venyttämättä pelin kestoa. Lisäksi on pidetty huoli siitä, että kaikki osallistuvat peliin ihan jokaisella heitolla. Kun pisteytyskin on onnistuneesti pultattu kokonaisuuteen on Qwinton menestysresepti valmis ja sijoitus top-listallakin kutakuinkin sama kuin pari vuotta takaperin.

Tästä kompaktista helmeä olemme blogissa hehkuttaneet jo aiemmin.

78. Euphrat & Tigris

Edellinen sijoitus: 68.
Julkaisuvuosi: 1997 Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 min

Mahtuu se tämäkin klassikko-Knizia edelleen listalleni eikä tehnyt tiukkaakaan. Euphrat & Tigris tarjoaa paljon kekseliäitä peliliikkeitä tehtäväksi ja hoksattavaksi, mutta koskaan ei voi olla ihan varma mihin suuntaan peli lopulta etenee: hetken vahvalta näyttänyt tilanne laudalla voi arvaamattomilla siirroilla muuttua ihan toisennäköiseksi – kiitos sermin takana jemmattavien laattakäsien. Varpaillaan pitää siis olla, ja jos joku pykää temppelin tai toisenkin laudalle, haluavat kaikki mukaan noihin karkeloihin. Euphrat & Tigris on taattua Kniziaa miehen kultakaudelta ja kestänyt aikaa erinomaisesti.

77. Miyabi

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 min

Yksi eniten pelatuista Spiel ’19-uutuuksista. Ei siis yllätä, että Miyabi jaksaa top-listalle mukaan, sijoitus vain oli tähän saakka epäselvä. Michael Kiesling on työstänyt tarjolle mielenkiintoisen puutarhahaasteen, jossa vuorotellen poimitaan laattoja yhteisestä poolista ja koetetaan kurottautua niitä rakentamalla koko ajan ylemmäs ja ylemmäs. Peli palkitsee tästä paitsi isommilla pisteillä, myös lisäporkkanaa nopeimmille viitoskerrokseen yltäneille. Suoraviivainen, mutta silti herkullinen peli, jonka ainoa miinus tulee hivenen valjuhkosta värimaailmasta. Jos Haba olisi virittänyt ulkoasua pari napsua houkuttelevammaksi, käsissä voisi olla miltei Azulin kaltainen menestys.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Miyabi

76. O Zoo le Mio

Edellinen sijoitus: 58.
Julkaisuvuosi: 2002 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

O Zoo le Mion yhdistelmä sokkohuutokauppaa ja dominolaattojen peluuta on yllättävän vangitseva. Dominolaatoin työstetään oikein maisemaakin hivenen Carcassonnen malliin. Lopputulos on parasta Corné van Moorselia, mitä minä olen pelannut. Vähän O Zoo le Mio kärsii “rikkaat rikastuu” meiningistä, mutta muuten siitä on vähänlaisesti pahaa sanottavaa. Pitkäksi peliksi tenhoa ei olisi riittävästi, mutta puolituntiseksi viritettynä se viihdyttää siinä määrin, että peli luikertelee top-listalle tälläkin kertaa.

75. Jaipur

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2010 Pelaajia: 2 Kesto: 30 min

Puhtaita kaksinpelejä sataseeni mahtuu vähänlaisesti, mutta Jaipur on yksi poikkeuksista. Se tarjoilee kekseliästä settien rakentelua, jossa kytätään ahkerasti sitä mitä kortteja vastapelaaja pöydästä noukkii ja toisaalta jännitetään aina seuraavaa pakasta paljastuvaa korttia. Tuuria Jaipurissa on runsaasti, mutta taidollekin jää sijaa. Yhden jaon pelaa vajaaseen kymmeneen minuuttiin, joten sääntökirjan ‘paras kolmesta’ on nappi-idea. Kun se on tosi kompaktikin, on peli päässyt myös parhaiden matkapelien blogitekstiin.

74. Love Letter

Edellinen sijoitus: 54.
Julkaisuvuosi: 2012 Pelaajia: 2-4 Kesto: 20 min

Pienien ja näppärien sosiaalisten deduktiopelien ykkönen on Love Letter. Tarkoituksena on tiputtaa kaverit pois pelikierrokselta tavalla tai toisella ennen kuin pelin pieni korttipakka loppuu – tai olla edes se, jolla on pakan loppuessa suurin kortti kädessä. Todella turboahdettu peli! Meillä Love Letteriä on pelattu paljon – siis satoja jakoja – ja edelleen se vaan maistuu. Myös niitä jatkovirittely-versioita on tullut joitain testattua, mutta toistaiseksi ei ole tämän alkuperäisen voittanutta.

73. Karuba: The Card Game

Edellinen sijoitus: 73.
Julkaisuvuosi: 2017 Pelaajia: 2-6 Kesto: 15 min

Tasan tarkkaan samalta sijalta ‘Karuba: The Card Game löytyi kaksi vuotta takaperinkin. Moninpelipuzzlepasianssien ykkönen yltää kokonaislistalla sijalle 73. Se on vartin kestävä napakkuus, jonka etuna samaan lokeroon istuviin verrokkeihin – kuten vaikkapa Take It Easy tai Don Quixote – verrattuna on se, että peli ei sittenkään ole pelkästään omaan napaan tuijottelua. Tässä on oiva pizzu puzzlefilleri lihaisampien pelien väliin.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Karuba: The Card Game

72. Completto

Edellinen sijoitus: 89.
Julkaisuvuosi: 2015 Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 min

Peli, joka napsahtaa tasan tarkkaan Rummikub-hermoon, vaikka siinä ei settejä rakennellakaan. Completton ideaan “kuka rakentaa ensimmäisenä vasemmalta oikealle nousevan numerosuoran” pääsee välittömästi sisään, mutta se on päätöksenteoltaan Rummikubia huomattavasti nopeampi olettamatta läpihuutojuttu. Tästä johtuen Completto on mitä oivallisin filleri silloin tällöin pelattavaksi.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Completto

71. Carcassonne

Edellinen sijoitus: 84.
Julkaisuvuosi: 2000 Pelaajia: 2-5 Kesto: 45 min

Laattapelien klassikko on perhepelien timanttia vielä tänäkin päivänä. Maiseman rakentelu laatta kerrallaan on jotenkin palkitsevaa ja vaikka laattaonnellakin on merkitystä, niin paljon jää sittenkin omiin käsiin. Peli tarvitsee kylkeensä sen ‘Kirkot ja kievarit‘ -lisäosan, mutta noin muuten muut lisäkilkkeet on omaan silmääni enemmän turhia ja peliä pidentäviä kuin tuikitarpeellisia.

70. Mahjong

Edellinen sijoitus: 32.
Julkaisuvuosi: 1850 Pelaajia: 3-4 Kesto: 120 min

Jollei ole jo aiemmin käynyt selväksi, niin tulkoon tässä kohtaa: settien rakentelut ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja kun törmäsin Mahjongiin ensimmäisen kerran 25 vuotta sitten olin heti myyty. Peliä on tullut pelattua aikanaan todella paljon ja muutamillakin eri säännöillä. Edelleen peli on kovasti mieleen, mutta käytännössä vaatisi säännöt osaavan ja säännöllisen porukan, jotta siitä pääse nauttimaan täysillä. Jos nämä ehdot täyttyvät, niin on vatsan täydeltä hyvää tarjolla. Tällä hetkellä tilanne on se, että Mahjong on listoilla vanhoilla meriiteillään – ja siksi syöksyä listallakin on aika tavalla. Mutta eihän tämän hienous ole tietysti minnekään kadonnut.

69. Dice Forge

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2017 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Pelin edetessä muunneltavat noppasivut on harvemmin käytetty idea. Dice Forgeen tuo kuningasidea on ympätty tavalla, mikä tukee muuta peliä mainiosti. Kaikki pelaajat heittävät noppansa ja keräävät niiden kautta saamansa “sadon”, vuorossa ollut pelaaja saa lisäksi kustomoida noppiaan lisää tai tahkota pisteitä/lisätoimintoja ostettavien korttien kautta. Puolituntinen Dice Forgen parissa menee kuin siivillä ja uusintapelien perään hinkuu miltei heti miten. Pelkällä peruspelillä homma voi käydä liian toisteiseksi, mutta lisäosan ‘Rebellion‘ myötä tutkittavaa riittää pidemmäksikin aikaa.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Dice Forge

68. Scrabble

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 1948 Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 min

Yli 70 vuoden ikään päässyt sanapelien grand old man on sekin listoilla. Scrabble on vielä tänäkin päivänä mitä mainiointia pelattavaa ja kaiken maailman sanapelien runsaudesta huolimatta se mieluisin etenkin jos pelaajia on 2-3. Neljäs tuo jo hiukka liikaa odottelua, joten silloin valinta voi osua jo toisaalle.

67. Schotten Totten / Battle Line

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 1999 Pelaajia: 2 Kesto: 20 min

Kolmen kortin pokerikäsien rakentelu kaksinpelinä on yllättävän koukuttavaa puuhaa mikä on tullut todistetuksi jo parinkymmenen vuoden ajan kiitos Schotten Tottenin. Pienehkön korttikäden hallinta ja korttituuri ovat avainasemassa, mutta jos se rouva Fortuna sitten pyllistääkin yhdessä jaossa, on uusintamatsi helppo ottaa – siinä määrin nopeasti on yksi peli pelattu. Enkä kaipaa mukaan niitä erikoiskortteja, tämä on kelpo menoa ihan sellaisenaan. Edellisessä listassa peli jäi kalkkiviivoilla rannalle, nyt murtauduttiin roimalla marginaalilla läpi.

66. Piece ‘o Cake / New York Slice

Edellinen sijoitus: 59.
Julkaisuvuosi: 2008 Pelaajia: 2-5 Kesto: 20 min

“Yksi jakaa, muut valitsevat ensiksi” -peli parhaasta päästä. Ja Piece ‘o Cakessa ei sitten mitään muuta olekaan. Moni peli tätä samaista jakomekaniikkaa käyttää osana laajempaa kokonaisuutta, mutta yleensä ne eivät jaksaa ihan maaliin saakka, koska se jakomekaniikka tuo mukanaan odottelua ja tunnelma helposti latistuu. Piece ‘o Caken tapauksessa koko homma on paketoitu vartissa, joten kakkupalahaaste on täytteiltään balanssissa. Pelin uusin versio ‘New York Slice’ sukeltaa pizzojen maailmaan ja mukaan on ängetty vähän extratäytteitäkin – muilta osin idea on silti sama.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Piece ‘o Cake

65. Rumis / Blokus 3D

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2003 Pelaajia: 2-4 Kesto: 20 min

Rumis on yksinkertaisuudessaan abstraktien palikkapelien parhaimmistoa. Vuorotellen pelilaudalle laitetaan yksi omista palikoista ja sen pitää koskettaa joltakin sivultaan aiempaan omaan palikkaan. Kun lopulta kaikki palat on laitettu tai kukaan ei sääntöjen ja/tai korkeusrajoitusten vuoksi pysty enempää laajentamaan siirrytään nerokkaaseen pisteytykseen: kyhättyä rakennelmaa katsotaan ylhäältä päin ja jokaisesta oman väärin ruudusta rapsahtaa piste. Ylijäämälaatoista vastaavasti miinuksia. Rumis on napakkaa pelisuunnittelua riittävillä “koukuilla” – ei ihme, että maistuu eikä ihme, että tämä on aikoinaan ollut Mensa-voittajakin. Meillä Rumis on vakiotavaraa, jos halutaan pelata jotain kevyttä ja helppoa uusien naamojen kanssa. Hivenen yllättäen näillä meriiteillä noustiin tällä kertaa näinkin hyvään positioon.

64. Dixit

Edellinen sijoitus: 72.
Julkaisuvuosi: 2009 Pelaajia: 3-6 Kesto: 30 min

Partypeli Dixit se vaan jaksaa. “Kymppitonni” kuvilla on erittäin hauska pelattava ja Dixit toimii todella monissa tilanteissa. Mikäli yhtään enemmän pelaa, on lisäpakka tai pari käytännössä pakollinen hankinta, mutta muuten pelistä ei negatiivista sanottavaa ole. Dixit tai Dixit Odyssey -on partypelien kärkikastia ja pelillisesti esim. Conceptia valovuosia edellä.

63. Zoff in Buffalo

Edellinen sijoitus: 52.
Julkaisuvuosi: 1998 Pelaajia: 2-5 Kesto: 45 min

Että yksinkertainen voi olla kaunista – tästä Zoff in Buffalo on mainio esimerkki. Peli on karja-aitausten täyttöä lehmillä ja valinnat kullekin kierrokselle tehdään yhtäaikaisesti. Zoff in Buffalossa vain on lisänä pari niksiä, minkä vuoksi se rynnii heittämällä listoille: karja-aitauksiin ei koskaan saa muodostua tilannetta, jossa usealla pelaajalla olisi sama määrä lehmiä. Lisäksi aitauksen täyttyessä jaellaan bonuksia tietyllä sijoituksella oleville. Todella mainio peli, joka on vieläpä hellyttävän näköinen – tässä pelissä ikä ei juuri näy!

Zoff in Buffalo

62. Uptown / Blockers!

Edellinen sijoitus: 81.
Julkaisuvuosi: 2007 Pelaajia: 2-5 Kesto: 40 min

Uptown yllättää listasijoituksen nousullaan vaikka se kestoklassikkoja meillä on ollutkin. Peli tarjoaa mielenkiintoisen haasteen: “muodosta mahdollisimman vähän eri alueita” laattasetillä, joiden asettelu on tiukasti säädettyä. Haastavuus kasvaa sillä, että noista laatoista on tarjolla kerrallaan vain pieni setti ja kun muut ovat sotkemassa laudan yleistilannetta, on Uptown alusta loppuun taistelua yhtenäisten alueiden rakentamisesta. Peli kestää kummasti uudelleenpeluuta, joten tässä senkin pohjalta vahva suositus hivenen keveämpien laattapelien ystäville.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Uptown

61. No Return

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 min

Napakasti nimetty ‘No Return’ meni jo pelkän kuvauksen perusteella ostoon Spiel’19 -messuilta. Ja hyvä kun ostin! Vartin kestoon se tarjoilee alkuun settien rakentelua ja pöytäämistä ja jossain kohtaa peliä pelaajan on tehtävä päätös, jossa settien pöytäämisestä siirrytään niiden kotiuttamiseen. Settien rakenteluun ja vaihtoon tarvitsee hyvää pelisilmää ja tietysti nostokättä, sillä pussista nousee mitä nousee. Pelisilmän osalta osa jujua on siinä, että isonumeroiset laatat tuovat eniten pisteitä, mutta niiden kotiuttaminenkin vaatii isoja numeroita tai riittävän määrän pienempiä numeroita yhdestä väristä. Tässä pelissä tuuri, jännitys ja pelisilmä paiskaavat iloisesti kättä – erinomainen filleri siis!

No Return (Huom! Laattatelineet lainattu Scrabblesta).

60. Ceylon

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Ceylon on toinen niistä “oikeasti uusista” uutuuksista tällä listalla, joista huokuu hyvällä tapaa vuosituhannen vaihteen lautapelien olemus: simppelit ja suoraviivaiset säännöt yhdistettynä freeseihin suunnitteluideoihin. Nyt paitsi perustetaan teeviljelmiä, kerätään niiden satoa ja täytetään asiakaskontrahteja. Kaikkia vaiheita on yksinkertaistettu reilulla kädellä, jotta pelistä on saatu jouheva ja peliaika siten puristettua tuntiin. Vuorot surautetaan läpi yksittäisen kortinpeluun kautta, jossa itselle saa yhden pelin viidestä toimintovaihtoehdosta, mutta aina samalla kortin toinen puoli jää muiden hyödynnettäväksi. Siis oma napa ensin ja muille mielellään toiminto, josta eivät hyödy liiaksi. Pelin kesto on just passeli, uudelleenpeluuarvoa löytyy ja näillä listasijoitus ei ole yllätys.

Ceylon

59. Träxx

Edellinen sijoitus: 87.
Julkaisuvuosi: 2015 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Kevyiden tussifillereiden parhaimmistoa oleva Träxx muistuttaa sitä legendaarista Nokia-puhelimen matopeliä: täytä jatkuvasti kasvavalla madolla pelialue maksimaalisesti ja nappaa matkalla pisteruudut ennen kilpaveljiä ja -siskoja. Homma hoituu kierros kerrokselta käännettävillä korteilla mikä ohjeistaa mihin ruutuihin tällä kierroksella matoaan saa laajentaa. Vartin puraisuksi tälle todellakin on aikansa ja paikkansa.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

58. Strike

Edellinen sijoitus: 42.
Julkaisuvuosi: 2012 Pelaajia: 2-5 Kesto: 15 min

Listan seuraavakin on supernopea laatufilleri. Strike on äärimmäisen simppeli noppapeli, jossa on normaaleista noppapeleistä poikkeava idea: areenalla olevia noppia saa kilkata uusilla jaa yrittää niitä manipuloimalla parantaa omaa tilannetta. Pelivuorolla pitää areenalle uhrata noppa tai noppia ja se voittaa, jolla noppia on lopulta ainoana jäljellä. Tiettyä gladiaattorihenkeä siis. Peli sopii kaikille ja vaikka ei kaikkein kompaktein noppapeli kooltaan olekaan, niin kulkeutuu riittävän vaivattomasti eri tilanteisiin. Strikellä on monissa piireissä kulttimaine ja saatavuus oli välillä rajusti “ei oota”, kun jenkit hamstrasivat omansa jo Saksasta asti. Nyt peliä saa taas paremmin.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Strike

57. Museum

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Korttisettien keruuta ja niiden peluuta omaan museoon, sitä tarjoilee tämä kickstarterin kautta markkinoille pullautettu Museum. Reilun kymmenen pelikerran jälkeenkin pelistä huokuu läpi sen potkustarttitausta: asioita olisi voitu viilata sieltä täältä jouhevammaksi ja selkeämmäksi. Mutta ei auta, on tämä silti miellyttävä peli piilotavoitteineen päivineen. Ja ne pelin viimeiset kierrokset sekä lopetushetken arvaamattomuus (“Tuleehan mulle vielä yksi vuoro, tai ehkä peräti kaksi”?) – ne ovat Museumin hienoimpia hetkiä. Kaikki tämä tarjoillaan tunnin kestoon.

Tästä pelistä on sananen pari lisää blogimme artikkelissa ‘Pelimuseoita ja museopelejä‘.

Museum

56. Draftosaurus

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 2-5 Kesto: 15 min

Viime vuonna tuli useampikin mainio nopea “täytepeli” ja tähän jengiin liittyy sijalle 56. putkahtava Draftosaurus. Pelin söpöt dino-meeplet johdattavat pelaajat draftaamisen saloihin: jos pelimekaniikka ei ole entuudestaan tuttu, niin tässäpä oivallinen opetuspeli. Pikku dinot SIIS kiertävät nyrkistä nyrkkiin ja joka vaihdon yhteydessä kukin pelaa yhden dinosauruksista omaan puistoon. 12 dinon jälkeen seuraa pisteytys ja homma on paketissa. Dinosaurukset pisteytetään hivenen eri tavoin eri ruuduissa ja noppa pahalainen vieläpä sotkee suunnitelmia niiden asetteluvaiheessa. Kaikki kelpo fillerin elementit ovat just eikä melkein kohdallaan.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Draftosaurus

55. In the Year of the Dragon

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2007 Pelaajia: 2-5 Kesto: 90 min

In the Year of the Dragonin pariin palattiin viimeisen vuoden aikaan pariinkin otteeseen ja samalla saatiin muistutus miten hyvä peli se onkaan. Seurauksena luonnollisesti nousi listoille, josta se edellisen kerran jäi parikymmentä pykälää ulkopuolelle. Ja hieno pelihän tämä Feld on: tuskaisasti se koettaa jarruttaa pelaajan pistelingon rakentelua ja varomatonta peluria se potkiikin nivusiin niin, että tuntuu. Mutta osin juuri siksi “lohharin vuosi” onkin niin hyvä peli kuin se on. Vaan vielä sittenkin matkaa parhaisiin Feldeihin riittää, minkä tulemme huomaamaan.

54. Timbuktu

Edellinen sijoitus: 38.
Julkaisuvuosi: 2005 Pelaajia: 3-5 Kesto: 60 min

Tehtävänä Timbuktussa on salakuljettaa tavaraa ohi varasjoukkioiden. Beduiinipahisten sijainnista vain on etukäteen kovin vähän tieto, mutta se tietomäärä kasvaa kierroksen edetessä. Pelissä on pieni muistielementti mukana, mikä istuu siihen erittäin hyvin: saat aina yhden “varasryhmän sijainti+tuotteet” -yhdistelmän tietoon ja kun on uuden yhdistelmän aika, pitää vanha tieto pitää muistissa – kortit kun kiertävät pelaajalta toiselle. Mainiosti ja suoraviivaisesti toteutettu peli, jossa voittajaa saa jännittää maaliviivoille asti. Sekin on hyvän pelin merkki!

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Timbuktu

53. La Cìtta

Edellinen sijoitus: 25.
Julkaisuvuosi: 2000 Pelaajia: 2-5 Kesto: 120 min

Kaupunkipelien kärki löytyy tällä kertaa sijalta 53. Ei La Cìttakaan aivan täydellinen ole, mutta lähellä ollaan. Se jättää osan infran rakentamishaasteista kokonaan huomioitta, mutta sen sijaan mallintaa mukaan pelaajien muuttovirrat: kansa katselee oman kaupungin ohella vähän lähiympäristönkin suuntaan ja nostaakin kytkintä, jos se ruoho näyttää naapurissa vihreämmältä. La Citta on kivasti omanlaisensa kokemus ja pelisuunnittelupuolella tässä on monta todella onnistunutta pikkujippoa.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

La Cìtta

52. The Hanging Gardens

Edellinen sijoitus: 55.
Julkaisuvuosi: 2008 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Kortin latominen osin toisensa päälle ja niiden kautta mahdollistettu temppeleiden kanssa kikkailu on tehty riippuvissa puutarhoissa oivallisesti. Kun tähän yhdistetään settien keräilyn kautta miellyttävästi rakentuva pisteytys, niin ollaan laadun äärellä. The Hanging Gardens on maistuva perhepeli, joka tarjoilee paljon samaa kuin suomalaista käsialaa oleva Honshu, mutta tällä kertaa tämä varhaisempi ulkomainen vastine on pisteytyksensä osalta parempi. En tosin tätä tarjoilisi neljän pelaajan peliksi, mutta pienemmillä pelaajamäärillä kylläkin.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

51. The Bark Side

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 3-6 Kesto: 30 min

Listan puoliväliin parkkeeraa kaksi uutuutta. Ensin on tämä korealaisten käsialaa oleva koira-aiheinen tikkivariaatio viimeisestä tikistä. Pelatun tikin koko voi vaihdella yhdestä tai useammasta kortista jossa tvistinä lisäksi se, että jos ei pysty nokittamaan tikin kärkipaikalle, joutuu käsikortin pienempiä lappuja latomaan poistoon. Vaan millään muulla ei lopulta ole väliä kuin vasta sillä viimeisellä tikillä: sen voittanut saa ko. tikistä sakkokortteja eteensä ja kun niitä on suoran verran edessä tulee seinä vastaan. The Bark Side on kaikessa yksinkertaisuudessaan monella tapaa oivaltava ja hauska tikittely ja se korkeammin sijoittunut tikkipeli koko listalla.

50. Solenia

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 1-4 Kesto: 30 min

Tiketintäyttöä jatkuvasti elävällä pelilaudalla ja identtisellä korttisetillä. Sitä tarjoilee listan viideskymmenes, Solenia. Se tekee edellisen tavalla, jossa pelin eri mekaniikat nivoutuvat selkeästi ja ymmärrettävästi toisiinsa ja kokonaisuus tuntuu pykälän verran isommalta peliltä, kuin mitä se lopulta kestääkään. Kun tähän päälle huomioidaan kekseliäs, jatkuvasti elävä pelilauta, on Solenia todettava viihdyttäväksi peliksi, joka toimii soljuen eri pelaajamäärillä.

Solenia

49. Plunder

Edellinen sijoitus: 21.
Julkaisuvuosi: 2013 Pelaajia: 2-6 Kesto: 30 min

Listan seuraavakin peli puristaa perusajatuksensa siinä määrin kompaktiksi, että sen tarjoamaan haasteeseen pitäisi löytyä vastaus viimeistään 15. kysymyskierroksen jälkeen. Plunder on perinteisempi merirosvoteemainen deduktiopeli, jossa koetetaan selvittää kavereiden aarteiden sijainnit ennen muita. Itse aarteenkaivuusysteemi on pultattu kylkeen kekseliäästi ja siten, että ajankäytöltään se ei hidasta peliä ja vääristä arvauksistakaan ei kukaan putoa pois, koska totuus paljastuu vasta lopuksi. Graafisesti Plunder on rujo, mutta ulkoasu on värkätty käytettävyys edellä. Deduktiopelien ystäville pakkotestattava, muiden ei kannata vaivautua. Itse pidän Plunderia suorastaan erinomaisena!

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Plunder

48. Pictures

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 3-5 Kesto: 30 min

Listan seuraava uutuus on täyttä timanttia, mitä partypeleihin tulee. Pictures on niin simppeli idealtaan, että tätä pelaa kenen ja minkäikäisten kanssa tahansa. Pöydälle läväytetään setti kortteja, jokaiselle epämääräiset tarveaineet ja pussista koordinaatti, jota ei näytetä muille. Nyt jokainen värkkää tarveaineistoon vihjeen, jonka perusteella toisten pitäisi löytää vihjettä vastaava kuva tarjolla olevista ja mitä useampi kohdistuksen osaa tehdä oikein, sitä parempi. Pictures on aivan lyömätön peli ja pelisuunnittelultaan erinomainen esimerkki siinä mielessä, että kaikki osallistuvat peliin koko ajan. Pelin parissa on vietetty hilpeitä hetkiä runsaasti enkä näe, että ihan hetkeen tilanne miksikään muuksi muuttuisi.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Pictures

47. The Palaces of Carrara

Edellinen sijoitus: 37.
Julkaisuvuosi: 2012 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Carraran palatsit jaksaa viihdyttää. Parin toimintovaihtoehdon ympärille on kyhätty viritys, jossa vuorolla joko kerätään resursseja itse rakentelua varten tai rakennetaan. Raha ja pisteet ovat tiukassa ja pisteytystavoitteet vaihtelevat pelikohtaisesti. Hiottu kokonaisuus, jonka pariin palaan hymyssähuulin ja pelaamaan pääsee nopeasti oli mukana sitten ensikertalaisia taikka ei. Pelikerrottain vaihtelevat pisteytyskortit takaavat erilaiset pelikerrat, mutta ne voivat olla myös akilleen kantapää: osa sattumalla valittavista tavoitekorteista kun on huomattavasti mälsempiä kuin toiset.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

46. Parade

Edellinen sijoitus: 28.
Julkaisuvuosi: 2007 Pelaajia: 2-6 Kesto: 45 min

Kestosuosikkeja, mitä tulee kompakteihin ja vähän kevyempiin korttipeleihin. Perimmäinen idea Paradessa on välttää kortinottoa pöydästä. Omalla vuorolla jonon jatkeeksi joutuu aina lapun pelaamaan ja mitä pidempi jono on, sitä todennäköisemmin jotain tarttuu haaviin. Jos sitten tarttuukin, niin syytä olisi pitää huolta siitä, että sitä (tai niitä) värejä on sitten enemmän kuin muilla. Jollakin porukalla Parade saattaa kestää eli vähän tämä voi mennä myös sellaiseksi kortin laskemiseksi, mutta pääosin peli rullaa joutuisasti ja tälläisissa olosuhteissa Parade toimii.

45. Kingsburg

Edellinen sijoitus: 13.
Julkaisuvuosi: 2007 Pelaajia: 2-5 Kesto: 90 min

Kaikenkarvaisia työläistenasetteluja noppavetoisesti on viime vuosina tullut pilvin pimein, mutta ne olen pääsääntöisesti kokenut pitkäpiimäisiksi. Mutta kun hommaa kevennetään riittävästi ja mennään suoraviivaisemman nopittelun tasolle tyyliin Kingsburg, niin jo kelpaa! Kingsburgissa noppia käytetään kivasti paitsi resurssien keruuseen myös kaverin jaloille polkemiseen aina kun se vaan mitenkään edistää samalla omaa peliä. Muutaman näppärän rakennuskierroksen jälkeen mörököllit iskevät kimppuun, joten rakentamisessa koetetaan pitää huoli myös puolustuksesta. Ja tätä kaavaa toistetaan muutama kierros. Tykkään Kingsburgista vielä vuosien jälkeenkin, vaikka tämänkertaisessa taistossa tulikin useampi kymmentä pykälää takapakkia sijoituksessa. Ja jos peliä yhtään enempää pelaa, niin To Forge a Realm’ -lisäosa on pakollinen – mikä itse asiassa taitaa pelin uusimmassa painoksessa tullakin jo vakiona mukana.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Kingsburg

44. Members Only

Edellinen sijoitus: 71.
Julkaisuvuosi: 1996 Pelaajia: 3-5 Kesto: 60 min

Members Only on näistä vedonlyöntipeleistä yksi parhaista, vaikka ikää sillä on jo neljännesvuosisata. Ulkonäöllisesti karu mutta ainakin selkeä peli haastaa arvailemaan, montako sateista päivää Lontoossa mahtaakaan olla tässä kuussa, moniko arvon lady huomaakaan Ascotin hevoskisoissa sonnustautuneensa samanlaisella päähineellä kuin kanssasisaret tai muuta vastaavaa. Joka vuoro pelaajat paljastavat omia tietojaan muille kortti kerrallaan ja samalla tulee tilaisuus lyödä vetoa. Kokonaiskuva siten kirkastuu kierroksen edetessä, mutta samaa tahtia on parhaat eli todennäköisimmin ne oikeat ruudut varattu. Edelliseltä top 100-listaltakin Members Only löytyi pelkästään vanhoilla meriiteillään ja tuolloin arvuuttelin, että mikähän sen oikeampi paikka olisi? No, pelin pariin on sittemmin palattu ja sen myötä sijoituskin on oikaistu oikeammaksi.

Members Only

43. Steam Time

Edellinen sijoitus: 67.
Julkaisuvuosi: 2015 Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 min

Se astetta vähemmän puuduttava työläistenasettelu. Kokenut pelisuunnittelija Rüdiger Dorn yhdessä Kosmoksen julkaisusta vastaavien tahojen kanssa ovat Steam Timella puristaneet jouhevasti eteenpäin matkaavan ja riittävästi vaihtuvia muuttujia sisältävän pelin, jossa homma pysyy mielenkiintoisena alusta loppuun. Steam Timessa miellyttää ovelasti toteutettu ‘vähentyvät vaihtoehdot’ -malli ja se, että osaan valinnoista liittyy aina epävarmuustekijöitä. Saatan korvissani kuulla, kuinka moni raskaampien pelien ystävä huutaa “liikaa tuuria ja kaaosta”, mutta minä sanon että “lisää höyryä”.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Steam Time

42. Turmbauer

Edellinen sijoitus: 18.
Julkaisuvuosi: 2011 Pelaajia: 1-4 Kesto: 45 min

Sijalle 42 tällä kertaa yltää valtavirrasta poikkeava torninrakennuspeli. Ei mitään ‘Huojuva torni‘ -meininkiä vaikka välillä rakentuva kyhäelmä hivenen horjuva onkin. Turm Bauerissä perimmäinen idea on saada oma kiipeilijä ylemmäs rakennelmassa kuin muilla pelaajilla ja tässä onnistuakseen tarvitaan yhdistelmä hyvää noppakättä – mikä auttaa rakentamisvaiheessa – sekä sopivasti parkkeerattua kiipeilijänappulaa, jolla blokata muita pelaajia. Komponenttiosasto on viimeisen päälle kunnossa ja pelin sääntökuorma kevyt. Mainio peli, josta saa aidon Cornerstone-elämyksen yhdstämällä pelejä kaksi. Sitäkin on tullut testattua, mutta olen napakamman Turm Bauerin kannalla.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Turm Bauer

41. Atlantic Star / Show Manager

Edellinen sijoitus: 33.
Julkaisuvuosi: 2001 Pelaajia: 2-6 Kesto: 60 min

On se teema sitten “Unelmien risteily” tai “Päräyttävä lavashow” niin ollaan hyvyyden äärellä joka tapauksessa. Pelissä rakennetaan käteen reitti-/bändisettejä neljässä eri värissä yksi väri kerrallaan ja kun aika on, setti pöydätään ja aloitetaan toisen värisetin rakentaminen. Nopsaan rullaavat kierrokset yhdistettynä tosi tiukasti rajattuun korttilimiittiin ja rahavarantoihin sekä katkeraan kilpailuun settien paremmuudesta tekevät Atlantic Starista erinomaisen. Peli on täynnä hiljaista “toivottavasti tuo kortti on vielä tuossa mun vuorolla” ja “Älä vaan nyt vaihda niitä kortteja” -tuskaa, joka usein purkautuu myös ääneen lausutuksi, kun vastapelaaja juuri edellä tekee niitä siirtoja mitä et toivonut tämän tekevän. Kun pelin kylkeen on pultattu lainanottokin kekseliäällä tavalla, niin tämä nostaa Atlantic Starin eittämättä Dirk Hennin kautta aikain parhaimpien pelien joukkoon.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Atlantic Star

40. Castles of Mad King Ludwig

Edellinen sijoitus: 22.
Julkaisuvuosi: 2014 Pelaajia: 1-4 Kesto: 90 min

Väistelin “hullun kuninkaan linnanrakentelua” hyvän tovin pääsääntöisesti ulkonäöllisistä syistä, mutta kun viimein annoin sille hiukan siimaa, niin tykkäsin kuin hullu puurosta eikä tuo ihastus ole minnekään kadonnut vaikka alamäkeen listasijoitus tulee parikymmentä pykälää. Castles of Mad King Ludwig yhdistää hienosti huoneiden hinnoittelun itse linnan rakentamiseen ja erilaisiin bonustoimintoihin. Päälle vielä yhteisesti käytävää kilvoittelua pelikerroittain vaihtelevissa kategorioissa ja piilotavoitteita, niin kekkerit on valmiit. Pelin ulkoasu puistattaa edelleen, mutta kaikkea ei voi saada.

39. Mogul

Edellinen sijoitus: 47.
Julkaisuvuosi: 2002 Pelaajia: 3-6 Kesto: 45 min

Yksinkertainen korttivetoinen osakepeli ja suljetut rahamarkkinat: tämä yhdistelmä toimii hienosti Mogulissa. Joka vuoro tarjolla on osake ja tietyn osakesarjan myyntioikeus – toinen huutokaupan voittajalle ja toinen kakkoselle. Jotta huutiksessä pysyy mukana, pitää omalla vuorolla laittaa kolikko tiskiin tai jos ei hotsita tai rahat on loppu, passataan ja napataan kaikki sillä hetkellä pöydässä lojuvat rahat. Tätä kun maustetaan vielä osittain yllättävällä pelin lopetuksella, niin menestysresepti on valmis. Appiukkoni hokemaa lainatakseni: “Toimii!”.

38. Code 777 / Tricoda

Edellinen sijoitus: 2.
Julkaisuvuosi: 1985 Pelaajia: 2-5 Kesto: 60 min

Deduktiopelien ykkönen tulee näissä karkeloissa nyt rytisten alaspäin, mutta peli on rakas kaikesta huolimatta. Code 777 on hauska ja haastava (vaikeustasoa pystyy itse säätämään) peli, joka tekee asioita hivenen toisin verrattuna moniin muihin päättelypeleihin. Omalla vuorolla käännetään pakan päällimmäinen kortti, vastataan sen esittämään kysymykseen ja autetaan siten muita, mutta oma peli ei etene. Kysymys voi olla vaikkapa: “montako pinkkiä numeroa näet?” Nyt katsot pelaajien edessä nököttäviä telineitä, joiden sisällön nämä itse eivät näe ja vastaat kysymykseen. Kun joku luulee tietävänsä mitä omasta telineestä löytyy, pääsee arvaamaan. Oikea arvaus vie lähemmäs voittoa, väärästä pelaajan laatat vaihdetaan uusiin ja sisällön selvittely alkaa alusta.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Code 777

37. Power Grid

Edellinen sijoitus: 9.
Julkaisuvuosi: 2004 Pelaajia: 2-6 Kesto: 120 min

Lisää laatua – tai no, mitäpä sitä toistamaan, tässä vaiheessa kaikki on enemmän kuin vain hyvää. Kuka rakentaa nopeiten riittävän sähköverkoston ja tuuppaa valoa kotitalouksiin – siitähän tässä on loppuviimein kyse. Power Grid yhdistää taloudenpidon, resurssit ja huutokaupan – joista viimemainitun mukana tulee myös tarvittava määrä arvaamattomuutta ja siten lisämaustetta. Lisäkarttoja on yli loppuelämän tarpeiksi olemassa, on vaihtoehtoista voimalapakkaa ja ties mitä. Kaikille talouspelien ystäville ehdoton valinta ja suositus.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

36. Merlin

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2017 Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 min

Tämän näppärän pähkinän purtavaksi tarjoilee pelisuunnittelija Stefan Feld. Ympärillä on tavaraa kuin runsaudensarvessa, mutta peli kaiken tavarapaljouden takana yllättävän suoraviivainen. Tarjolla on enimmilläänkin vain neljä noppaa, joista valita ja vain yksi – Merlin – antaa niistä hiukkasen enemmän joustoa. Näillä rajoitteilla pitäisi sitten blokata paitsi muurin yli pyrkivät hyökkääjät, myös hankkia enemmistöjä maasto- ja päälaudalta. Kokonaisuus on harmoniassa ja kokemus rikastuttava. Olen Merlinin lumoissa, mutta pelaan peliä vain ja ainoastaan kolmella pelaajalla. Kaksi ei tarjoile riittävästi vuorovaikutusta, mitä sitäkin pelistä löytyy ja neljäs pelaaja tuo vain lisäkestoa. Em. rajauksella sija 36 on Merlinille enemmän kuin ansaittu.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Merlin

35. Azul: Summer Pavilion

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Kesäinen versio Azulista on pelisarjassaan jo kolmas viritelmä. Sarjan edellisen, blogissakin tarkastelussa olleen Azul: Stained Glass of Sintran, jälkeen suunta on taas parempaan päin. Tuttua peruskaavaa laattojen oton ja pelaamisen osalta on rikottu Summer Pavilionissa siten, että ensin jaetaan kaikki laatat ja vasta sitten alkaa niiden asettelu omalle laudalle. Tähän päälle on ympätty lisälaattojen saanti aika-ajoin päälaudalta ja kierroksittain vaihtuva ennalta määritetty jokeriväri. Kaikki muutokset voin allekirjoittaa toimiviksi ja Azul: Summer Pavilionia onkin pelattu meillä runsaasti. Ei se ehkä sittenkään sitä alkuperäistä Azulia päihitä, mutta juuri tällä hetkellä saatan sittenkin tarttua mieluummin tähän kuin originelliin – siitäkin huolimatta, että top-listalla pelit tulevat nyt tässä järjestyksessä.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Azul: Summer Pavilion

34. For Sale

Edellinen sijoitus: 14.
Julkaisuvuosi: 1997 Pelaajia: 3-6 Kesto: 15 min

Vartin kestävä hupaelma, joka yhdistää perinteisen myötäpäivään kiertävän huutokaupan ja kakkosvaiheessa tapahtuvan sokkohuutokaupan. Kun huomioidaan nätti korttigrafiikka ja pelisuunnittelussa aina toimiva kulmakivi ”kaikki kortit eivät ole pelissä”, niin kiinnostava paketti on kasassa. Niin sanottujen luottofillerien sarjassa For Sale on kärkikastia, on ollut sitä jo pitkään enkä näe että tilanne miksikään muuksi muuttuukaan.

33. Keythedral

Edellinen sijoitus: 8.
Julkaisuvuosi: 2004 Pelaajia: 2-5 Kesto: 90 min

Se ensimmäinen koskaan pelaamani Key-sarjan peleistä ja pidän tätä parhaimpana, vaikka kaikkia myöhemmin julkaistujakin on pelattu ja suurin osa jopa omistettu. Keythedralin arvoa silmissäni nostaa peleissä harvemmin nähty elementti: ennen pelin alkua rakennetaan pelilauta ja pohjustetaan omat asemat, jonka jälkeen aletaan vasta keräilemään resursseja ja rakentamaan katedraalia – jolloin vaihdetaan perinteisempään “resuja voittopisteiksi moodiin”. Itse peli on toimiva cocktail pelinajoitusta, piilotietoa ja vuorojärjestyksestä kilvoittelua. Listasijoitus Keythedralilla hivenen valahtaa mistä osasyy voi olla, ettei sitä ole ihan hetkeen pelattu.

32. Crokinole

Edellinen sijoitus: 26.
Julkaisuvuosi: 1876 Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 min

Puisten näppäryyspelien saralla ei ole Crokinolen voittanutta. Nopeasti pääsee tässäkin alkuun, mutta homma ei ole päätöntä räiskettä vaan taidolle jää reilusti tilaa. Meillä tätä pelataan käytännössä vain nelinpelinä 2vs2, jolloin Crokinole suorastaan säihkyy. Silloinkaan ei tarvitse porukan olla tasaisen hyvä, kunhan saa muuten suht’ tasaväkisen jaon aikaiseksi. Aivan parhautta.

Crokinole

31. Lost Cities: The Board Game

Edellinen sijoitus: 29.
Julkaisuvuosi: 2008 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Lost Cities -korttipeli lienee se tutumpi versio suurimmalle omalle, mutta pelin lautapeliversio korvasi itselläni tarpeen koko korttipelille. Lautapeliversio tarjoilee hyvin pitkälti saman kuin kaksinpelattava korttipeli, mutta laajentaa pelaajamäärän neljään ja hoitaa mm. paremmin reittien tuplaukset. Muuten tämä on vahvasti sitä “toivottavasti pakka antaa sopivaa maata & numeroa” -toiveita ja päätöksentekoa siitä milloin avataan pellit ja lähdetään reissun päälle. Siis mitä mainioin perhepeli, jota on lahjaksikin ostettu jo puolenkymmentä kertaa.

30. Pioneer Days

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2017 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Top-30 -joukkion aloittaa mainio uudisraivaajapeli Pioneer Days. Yhteisestä noppapoolista valitaan vuorollaan noppa ja tehdään sen toiminto, jonka jälkeen onkin jo seuraavan vuoro. Kaikki mitä nopilla saa on pääsääntöisesti hyvää ja tie pisteisiin tavalla tai toisella, mutta se mihin kukin keskittyy ja mihin lopulta on “varaa” pysyvämpää hyötyä saadakseen vaihtelee. Kun edelliseen lisätään Pioneer Daysin kierrepallo, jossa viimeiseksi jäänyt noppa ei päädy kenellekään vaan se tuuppaa pykälän verran tietyn värin uhkaa todennäköisemmäksi, on kelpo keitos valmis. Pioneer Days on nätti ja toimiva paketti, jossa kirsikkana kakun päällä vaihtoehtoiset hahmopakat tuomaan lisävaihtelua pelikertoihin.

29. Galaxy Trucker

Edellinen sijoitus: 41.
Julkaisuvuosi: 2007 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Galaxy Trucker on yhdistelmä puzzle-peliä ja avaruusseikkailua. Ja peli toimii, vaikka onkin Vlaada Chvatilin käsialaa. Juu, en siis ole Vlaada-fani. Avaruusaluksen rakentelu on kivaa puuhaa ja kun perään sillä omalla kyhäelmällä pitäisi selvitä avaruuden haasteista, niin hauskuus nousee uusiin sfääreihin. Paljon on peliä pelattu ja kyllästymisestä ei ole tietoakaan. Tästä osakiitos ensimmäiselle lisäosalle The Big Expansion, joka tuo riittävästi lisävaihtoehtoja ja vaihtelua peliin ja on siten välttämätön niille, jotka tätä pelaavat yhtään enempää. Jos joku peli on hilpeä, niin se on tämä!

28. Maya

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Olin pähkinöinä tämän pelin kohdalla heti sääntöjenluvun jälkeen ja nyt kun Mayaa on myllytetty eri pelaajamäärillä, niin se on osoittautunut odotusten mukaiseksi. Rajatulla laattasetillä pyritään ympäröimään pelilaudan hiljalleen laajenevia kaupunkeja ja toisaalta ketjuttamaan saman satolajin laattoja yhteen. Kutkuttava, säännöiltään äärisimppeli peli toimii sekä perhepelinä että harrastajien kesken.

Maya

27. Riverboat

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2017 Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 min

Michael Kieslingin se kolmas peli vuodelta 2017, joka jäi niiden kahden muun (Azul, Heaven & Ale) varjoon. Mutta ei sen tarvitsisi, sillä Riverboat on mitä makoisin mix vaihevalintaa (vrt. Puerto Ricon roolivalinta) yhdistettynä laatanasetteluun viljelysten muodossa ja tavaratoimituksiin isolle kirkolle. Peli ei lopulta tarjoa ehkä sitä kaikkein jyrkintä draamankaarta, mutta ei sen tarvitsekaan. Ja kun muiden pelaamisella ja pelillä on merkitystä, niin kummasti Riverboat maistuu ja se onkin yksi luottovalinnoistani kolminpeleihin.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Riverboat

26. Poison

Edellinen sijoitus: 20.
Julkaisuvuosi: 2005 Pelaajia: 3-6 Kesto: 30 min

Luottovalinnoista puheenollen, tässä niistä yksi kun haetaan kompaktia korttipeliä. ”Vältä korttien ottamista, mutta jos otat, niin ota sitten samaa maata eniten” –on oiva lähtökohta peliin kuin peliin ja Poisonin tapauksessa coctail on kohdillaan. Pöytään paiskotaan korttia kolmeen väripinoon ja pyritään pitämään korttien summa riittävän pienenä, jotta itse ei sieltä mitään tarvitsisi ottaa. Mukana on jokereita, joita saa lätkiä keittoon kuin keittoon, mutta jos niitä päätyy omaan ottopinoon, niin niistä saa miinuspisteitä enemmän. Erinomainen peli, kun pöydän ääressä on neljä tai viisi pelaajaa.

25. Gingerbread House

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 min

Tiketintäyttöpelit ovat lähellä sydäntäni ja tämä on kaikin puolin onnistunut sellainen – itse asiassa niin hyvä, että se teki kertaheitolla blogissakin esitellyn ja kehutun Reefin turhaksi. Piparkakkutalossa on kiinteä määrä pelivuoroja, joiden aikana kerätään pipareita satuhahmojen vangitsemiseksi ja valmistellaan muutenkin omat projektit siten, että loppupistekorteista rapsahtaa riittävästi lisäpisteitä voittoon. Rakenteluvaiheessa on onnistuneita suunnittelujippoja ja pieniä kombotusmahdollisuuksia mikä jo osaltaan erottaa pelin edellä mainitusta verrokistaan. Vaihtelevilla loppupistekorteillakin taataan uudelleenpeluuarvoa. Tykkään.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Gingerbread House

24. Razzia! / Ra

Edellinen sijoitus: 16.
Julkaisuvuosi: 1999 Pelaajia: 2-5 Kesto: 45 min

Kolmen kovan huutokauppapelin ensimmäinen jäsen tulee tässä. ‘Razzia!’ on yhdistelmä huutokauppaa, settien rakentelua ja epätietoisuutta kierroksen päättymisestä. Peli on hiottu ja kutkuttava kokonaisuus, jonka uniikki lisä on pelaajalta toiselle kiertävät kiinteät ”huutolaput”, jotka ovat merkittävässä roolissa päätöksenteossa. Reiner Kniziasta voi olla montaa mieltä, mutta eritoten huutokauppapelien suunnittelun saralla mies on velho.

23. Hacienda

Edellinen sijoitus: 91.
Julkaisuvuosi: 2005 Pelaajia: 2-5 Kesto: 75 min

Hacienda (tai Hazienda) rakentuu muutaman yksinkertaisen elementin ympärille: korttivetoisesti varataan pelilaudalta maata tai rakennetaan eläinjonoja teuraaksi vietäväksi, jotta niistä saa pisteitä. Raha on tiukassa ja vahvasti peli myös tarjoilee “pitäisi päästä vähän joka paikkaan, mutta vuorotoimintoja on liian vähän” -tunnetta, joten sellainen mukava perusahdistus on päällä. Pelilaudalla on muutoinkin tunkua ja vaikkei siinä kavereille ilkeilläkään, niin silti on fiilis, että muut tökkii sinua vähintäänkin sukkapuikoilla kylkeen. Erinomainen peli, josta on vuonna 2019 putkahtanut uusi painoskin.

22. Pingu-Party

Edellinen sijoitus: 24.
Julkaisuvuosi: 2008 Pelaajia: 2-6 Kesto: 30 min

Kaikilla meillä lienee niitä luottopelejä, joita voi tarjota tilanteeseen kuin tilanteeseen? Kun tarvitaan peliä, jota voin pelata vaikkapa anopin kanssa, joka ei sääntökuormaa jaksa, niin mm. Pingu-Party on luottokaveri. Ja sittenkin se on samalla peli, jota voidaan tyytyväisenä vetää pikaisena fillerinä vakiopeli-illassakin. Yhteistä pyramidia rakennetaan kortti kerrallaan, mutta samalla “sopivasti” blokataan sellaiset värit ulos, joita ei itseltä enää kädestä löydy. Saattaa olla, että Pingu-Party on listan simppelein peli, mutta kun sitä on tahkottu satoja jakoja tyytyväisenä ja fiilis ei ole muuksi muuttunut, niin korkea sijoitus on perusteltu ja näemmä ollaan samoilla korvilla kuin pari vuotta takaperin.

21. Speculation

Edellinen sijoitus: 15.
Julkaisuvuosi: 1992 Pelaajia: 3-6 Kesto: 45 min

Suorasukainen ja konstailematon osakepeli miellyttää siinämäärin, että Speculationin sijoitus ei ole merkittävästi muuttunut. Peli tarjoilee vain ja ainoastaan nopeaa osakkeiden ostoa ja myyntiä, jossa omaa pelin suunnittelua ohjaa pieni kahden kortin käsi sekä aiemmin pelatut kortit. Pelin potkustartanneet pääsevät vieläpä (niin halutessaan) pelaamaan peliä alkuperäisillä Spekulation-säännöillä, joita pidän itsekin parempana. Pelkän jälleenmyyntiversion hankkineiden kannattaa jostakin raapia kätösiinsä lisäosa ‘Queenie 3: Action and Movement Dice‘ (tai pienellä vaivalla tehdä se itse), joka pitää pelin vähemmän arvattavana.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Speculation

20. Cartographers: A Roll Player Tale

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2019 Pelaajia: 1-100 Kesto: 45 min

Listan korkein kupongintäyttely ja uutuuskin vielä kapuaa heti tuoreeltaan sijalle 20. Cartographers maustaa kaluttua ja kovin uriutunutta genreä pienesti, mutta sopivasti: välillä pääset tuhertamaan esteitä kaverin paperiin! Kuulostaa mitättömältä, mutta virkistää kummasti. Kun pelin ulkoasuunkin on panostettu niin ettei peli näytä penseältä excel-taulukolta, niin mikäpä on pelatessa. Uutuudenviehätystä tai ei, mutta listasijoitus on enemmän kuin ansaittu. Tätä lisää jatkossakin.

Cartographers: A Roll Player Tale

19. Holiday AG

Edellinen sijoitus: 31.
Julkaisuvuosi: 1990 Pelaajia: 2-6 Kesto: 45 min

Peli, jonka tietävät vain pienet piirit syystä, että se on paitsi vanha myös siksi, ettei peliä oli koskaan julkaistu muilla kielillä kuin saksaksi. Ja se on sääli se! Pelinä Holiday AG on suoraviivainen korttivetoinen “osakepeli”, jonka pisteenlaskussa on pelin nerokkuus. Kierros kerrokselta pelaajat noukkivat osakkeita yhteispoolista ja kasvattavat laudalla nököttävien firmojen potentiaalista arvoa korttien avulla. Firman loppuarvo on sen pisin yhtenäinen ketju laudalla, joten etenkin alkuun peli on kyttäilyä ja omista aikeista haluaa paljastaa mahdollisimman vähän. Korttien pihtailu muistuttaa hivenen ristiseiskaa, mutta kädenhallinta on toteutettu kiinnostavammin. Pisteitä myös siitä, että se skaalautuu hienosti aina kuuteen pelaajaan asti.

18. Age of Steam / Steam

Edellinen sijoitus: 17.
Julkaisuvuosi: 2002 Pelaajia: 1-6 Kesto: 120 min

Age of Steam tuli tutuksi jo peliharrastuksen alkuvuosina ja sen yhdistelmä tiukkaa huutokauppaa, ahtaita karttoja ja niukkuutta kuljetusmarkkinoilla jaksaa lämmittää vielä tänäkin päivänä. Se näkyy myös listasijoituksessa eli sijoitus on käytännössä sama kuin kaksi vuotta takaperin. Age of Steam on moderni klassikko karusta ulkonäöstään huolimatta ja erilaisia lisäkarttoja on tarjolla loppuelämän tarpeiksi, jos sellaisille kokee tarvetta. Niin ja minulle junapeleissä riittää AoS:n tarjoama taso, 18xx:n pelejäkin on jokunen testattu, mutta totesin etteivät ne ole mun juttuni.

17. Mombasa

Edellinen sijoitus: 19.
Julkaisuvuosi: 2015 Pelaajia: 2-4 Kesto: 120 min

Mombasa pitää sekin paikkansa listalla. Se tarjoaa modernien europelien tapaan miltei liikaakin hilavitkuttimia, pieniä sääntödetaljeita jne, mutta asiat nivoutuvat yhteen tavalla, jossa sääntökirjaan ei tarvitse palata kun pelaamaan päästään. Pelin nerokas pakanrakennussysteemi ja korttien käyttö yhdistettynä yhteisellä pelilaudalla operointiin ja eri firmojen osakkeiden arvojen kanssa puljailuun toimii upeasti ja tekee pelistä vuorovaikutteisemman kuin monet muut Alexander Pfisterin raskaat pelit. Niinpä Mombasan pariin palaan koska tahansa hymyssä suin ja pidän sitä kyseisen pelisuunnittelijan toistaiseksi parhaana pelinä.

16. Azul

Edellinen sijoitus: 11.
Julkaisuvuosi: 2017 Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 min

Viime vuosien yksi kovimmista hiteistä löytyy tällä kertaa sijalta 16. Azul on teematon “kaakelipeli”, jossa yhdistyy pelaajien oma pulmapelailu ja yhteisesti tarjolla oleva laattasetti. Pelimekaniikat paiskaavat kättä tavalla, joka on maistunut pelaavalle kansalle paitsi maailmalla, myös meillä Suomessa minä mukaanlukien. Ja onpa perusideasta riittänyt tarpeita kahteen muuhunkin Azul-sarjan peliin. Tämän originelli-Azulin vahvuus piilee simppelissä, mutta toimivassa pisteenlaskussa mistä syystä se on lopulta listan kovin Azul.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Azul

15. Diamonds Club

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2008 Pelaajia: 2-4 Kesto: 75 min

Tämänkertaisen listan kolmanneksi kovin uutuus on Diamonds Club. Peli ei itsessään ole uusi eikä se ole itsellekään ole uusi, olenhan pelannut sitä ensimmäisen kerran heti tuoreeltaan julkaisun jälkeen ja jokusen kerran vielä myöhemminkin. Mutta vuosia on vierinyt ilman jälleennäkemistä kunnes sitten viime syksynä kohtasimme jälkeen. Diamonds Club on settienrakentelua, jossa settiin tarvittavat ainekset kerätään yhteiseltä jatkuvasti hinnoiltaan kallistuvalta pelilaudalta. Rakennetut setit vaihtuvat timantteihin, joita edelleen vaihdetaan rakennuksiin mikä samalla johtaa kilpajuoksuun tavoitelaatoista. Kun päälle ympätään jännitysnäytelmä siitä, milloin peli päättyy ollaan Diamonds Clubin ytimessä. Muistin, että tämä peli on hyvä mutta että näin hyvä!

Diamonds Club

14. Menolippu

Edellinen sijoitus: 3.
Julkaisuvuosi: 2004 Pelaajia: 2-5 Kesto: 45 min

Vanha sotaratsu Menolippu tulee nyt kymmenisen pykälää alaspäin, mutta sen ajat eivät suinkaan ole ohi. Peli on edelleen mitä hienointa hupia osuvassa seurassa ja kun kylkeen on pultattu lisäosa 1910, niin en muita sarjan peleistä omaan pelihyllyyni edes kaipaa vaikka merkittävää määrää olen niistä pelannutkin. Menolipussa kiehtoo edelleen sääntöjen kompaktius, epävarmuus reittien rakentelusta ja pelin loppumisesta ja kiinnostava pisteytys. Klassikko, syystäkin!

13. Einfach Tierisch! / High Society

Edellinen sijoitus: 7.
Julkaisuvuosi: 1995 Pelaajia: 3-5 Kesto: 20 min

Puhtaitten huutokauppapelien kakkonen tällä kertaa. High Society -teemoitettuna en ole tätä pelannut koskaan, minulle peli näyttäytyy pikkusöpönä eläinteemoitettuna ‘Einfach Tierisch!’ -versiona. Lyhyt turboahdettu filleri, johon on saatu pakattua paljon peliä. “Mikä on kaupattavan kortin arvo?” “Montako korttia ylipäätään enää tulee tarjolle ennen kuin peli päättyy?” Ja lopulta se oleellisin: “Paljonko on varaa käyttää rahaa, jotta ylipäätään voin voittaa?” Pelipöydän kovin tuhlaaja kun ei voi voittaa. Niin paljon kysymyksiä, niin pienessä pelissä. Parhaita fillereitä koskaan ja pelin suunnittelu on suorastaan nerokas.

12. Medici

Edellinen sijoitus: 12.
Julkaisuvuosi: 1995 Pelaajia: 2-6 Kesto: 60 min

Medici on tismalleen samalla sijoituksella kuin kaksi vuotta takaperin. Näin korkealle päästään yksinkertaisella once-around –huutokaupalla, jossa pelaaja voi hankkia maksimissaan viisi korttia ennen kuin paukahtaa jo yksi pelin kolmesta pisteytyksestä. Lisäksi tämä viiden kortin ruumakapasiteetti on muutenkin merkittävässä roolissa: jos ruumastasi on jo 3/5 täytetty, et voi osallistua enää kolmen kortin huutokauppoihin. Iso osa Medici-ihastustani on myös tapa, jossa kortti kerrallaan tehdään päätöstä vieläkö huudettavan lastin settiä kasvatetaan vai ei – mitä sieltä pakasta mahtaa seuraavaksi kääntyä ja sopiiko se kenen setinteko-tarpeisiin? Kun Medici toimii vieläpä äärimmäisen hyvin viidellä ja kuudellakin pelaajalla, niin siinä unohtuu jo pelin ruma ulkoasukin.

11. Taj Mahal

Edellinen sijoitus: 4.
Julkaisuvuosi: 2000 Pelaajia: 3-5 Kesto: 90 min

Reiner Knizian nimi putkaa vielä kertaalleen listalla, kun Taj Mahal parkkeeraa sijalle 11. Tässä pelissä kiteytyvät monet lautapeleistä hakemani asiat: sopivasti piilotietoa ja korttituuria, vaatimusta sekä lyhyen että pidemmän aikavälin pelin lukuun unohtamatta riskinottoa ja nopeita pelivuoroja. Rosokulmia tästä pelistä on turha hakea ja graafinen puolikin on ihan uusimmassa laitoksessa edes joltisenkin kuosissa. Hyvänen aika ihmiset, hankkikaa nyt tämä!

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Taj Mahal

10. Concordia

Edellinen sijoitus: 23.
Julkaisuvuosi: 2013 Pelaajia: 2-5 Kesto: 100 min

Concordian vahvuudet löytyvät kädenrakentelusysteemistä, mutta yhtä lailla lisäpisteitä ropisee pisteytyksestä, mikä tapahtuu vasta pelin lopussa pitäen kaikki pelaajat kokonaistilanteen osalta hivenen varpaisillaan. Omassa tärkeässä roolissaan on myös pelilauta, mikä kasvattaa pelaajien välistä interaktiota. Pelisuunnittelija Mac Gerdts hyödynsi samaa kädenrakentelusysteemiä myöhemmin Transatlanticissa, mutta pelilaudan poistaminen johti ylimääräiseen jatkuvaan korttien kanssa puljaamiseen eikä se nyt muiltakaan osin ollut samanlainen osuma.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

9. Cosmic Factory

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 2-6 Kesto: 30 min

Viisi minuutin mittaista avaruusmaiseman rakentelukierrosta tehdyt kyhäelmät kierrosten välissä pisteyttäen. Siinä tiivistettynä Cosmic Factoryn idea. Kun kylkeen pultataan draftaten tehty laattojen valinta ja loppupisteytyksen kulmakivi, jossa suorituksessa huomioidaan eri kategorioiden mahdollisimman tasaisesti tehty pisteidenkeruu on loputkin pelin keskeisistä menestyselementeistä esitelty. Cosmic Factory on hitti, sillä kaiken minkä se tekeekin se tekee erinomaisesti. Pelin ykköspainos katosi nopeimmille, mutta lisäpainosten myötä tätä on taas saatavilla.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Cosmic Factory

8. Wallenstein / Shogun

Edellinen sijoitus: 27.
Julkaisuvuosi: 2002 Pelaajia: 3-5 Kesto: 150 min

Wallensteinin toimintojen ohjelmointi ja muiden pelaajien toimien arvuuttelu on jo itsessään jännittävää, mutta kun siihen yhdistetään noppatornin tuoma lisämauste sotien ja kapinoiden ratkomisessa, niin kyllä sen jännityksen aistii ihan pöydän ääressä asti. Wallenstein ei ole pelkkää sotimista, sillä yhtä lailla tärkeässä roolissa on ruokahuolta ja verotus. Keitos on kaikkinensa mellevän erilainen verrattuna mihin tahansa muuhun lautapeliin. Viimeisen kierroksen suunnittelulapsuksesta, jossa tarjotaan siimaa tehdä läpimurtoyritys ilman vastahyökkäyksen uhkaa, huolimatta Wallenstein on mahtava peli.

7. Coal Baron

Edellinen sijoitus: 5.
Julkaisuvuosi: 2013 Pelaajia: 2-4 Kesto: 75 min

Kramer&Kiesling –kaksikon hiilikaivospeli on viimeiseen asti hiottu esimerkki hyvin tehdystä pelistä: vain muutama erilainen toiminto, jotka nivoutuvat selkeästi yhteen ja siten kokonaisuus on helposti ymmärrettävissä ja napakasti pelattavissa. Toimintovuoroja tuntuu aina olevan muutama liian vähän ja piilotietoakin on sopiva ripaus mukana. Coal Baron vaan osuu just eikä melkein omaan pelimakuuni enkä ole ainoa. Useamman kerran olen peliä pelattuani kuullut pöydästä sen klassisen kysymyksen: “Niin, mistäs  tätä peliä saa ostettua?”.

6. Macao

Edellinen sijoitus: 10.
Julkaisuvuosi: 2009 Pelaajia: 2-4 Kesto: 100 min

Parhaimmistoa mitä Stefan Feldillä on tarjota. On tässä nopat ja pistesalaattikin tämä mokoma on. Vaan nytpä ei niitä noppia räplätäkään mieleisiksi kuten niin monissa muissa peleissä ja muutenkin koneistojen rakentelu on tehty nihkeämmäksi. Macaossa on kaikki muu kohdallaan paitsi komponenttien ulkonäkö, joka taas on linjassa perusankean Alea-laadun kanssa. Korttejakin se tarjoilee siinä määrin, että vaihtelua riittää eri pelikerroille. Suunnittelupuolella on joitakin kämmejä eli tekstejä ja lyhenteitä olisi voitu korvata symboliikalla, mutta menee se näinkin. Macao on rautainen paketti.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Macao

5. Carpe Diem

Edellinen sijoitus: *UUSI*
Julkaisuvuosi: 2018 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Listan korkein uusi tulokas parkkeeraa viiden parhaan joukkoon. Carpe Diemin tympeän ulkoasun takaa paljastuu suoraviivaiseksi viilattua laattojen keruuta ja asettelua yhdistettynä kekseliääseen välipisteytykseen ja perinteisempään loppupisteytykseen. Toimii kaikilla pelaajamäärillä, mutta elämys paranee sitä mukaa kun pelaajamäärä kasvaa sillä samalla kasvaa haaste eri sektoreilla onnistumisessa. Eihän tässä tosiaan mikään muu harmita kuin epäonnistuminen graafisella puolella mikä saattoi maksaa sen, että peli jää vailla ansaitsemiaan pelialan palkintoja.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Carpe Diem

4. Bunny Kingdom

Edellinen sijoitus: 30.
Julkaisuvuosi: 2017 Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 min

Pupujen valtakunta on yhdistelmä korttien draftausta, pelilaudalla tehtävää asemointia ja koreita komponentteja. Bunny Kingdom on paitsi söpö, myös äärimmäisen sulava ja mukava pelattava, jossa valintoja tehdään jatkuvasti sopivasti annostellen ja päätöksenteon tueksi kokonaistilanne on helposti nähtävissä pelilaudalta. Niinikään jännitys säilyy useimmiten loppuun saakka eli vaaditaan pelin aikana kerättyjen käärökorttien läpikäynti ennen kuin voittaja on selvillä. Lisäosaakin peliin on jo tarjolla.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

Bunny Kingdom

3. Fresh Fish

Edellinen sijoitus: 1.
Julkaisuvuosi: 1997 Pelaajia: 2-5 Kesto: 60 min

Jo miehen ikään varttunut Fresh Fish on uniikki yhdistelmä huutokauppaa ja rakentelua tavoitteena turvata lyhyet yhteydet varastoilta omiin myyntikojuihin. Jokainen laudalle putkahtava rakennus voi osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka itse tiestö lopulta rakentuu – sitä kun ei rakenneta. Juuri se osuus on Fresh Fishin suola ja nerokkain idea. Hienoa, että pelistä saatiin vuonna 2014 uusi painos, tässä välissä kun ehti olla kymmenen vuotta jossa peliä ei saanut käytännössä mistään. Jos uuden painoksen omistat tai jostain käsiisi saat, niin kannattaa ottaa suoraan käyttöön sääntökirjan variantti, jossa koko pelin nerokkuus piilottelee.

Kiinnostuitko? Pelistä on blogissamme erillinen artikkelinsa.

2. Reef Encounter

Edellinen sijoitus: 48.
Julkaisuvuosi: 2004 Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 min

Kuka olisi osannut arvata, että lautapeli koralliriutan elämästä olisi näin mielenkiintoinen? Reef Encounter on hyvin omintakeinen peli, jossa eriväristen korallien popsiminen on jotain ihan muuta kuin mitä Richard Breeseltä on sittemmin totuttu näkemään. Kun jälki kerran oli aikanaan näin hienoa, niin saisi herra jatkossakin lähestyä rohkeammin poikkeavilla ideoilla ja teemoilla. Reef Encounter tarjoilee vuorovaikutusta annoskoossa, joka kylmää kaikkia hiekkalaatikko-pelien ystäviä, mutta mitenkään kaoottiseksi peliksi Reef Encounteria ei sittenkään pääse haukkumaan vaan kyse on yrityksestä blokkailla kanssapelaajia ja turva oma tila. Edellisellä listalla peli oli mukana vahvasti vanhoilla meriiteillä, mutta viime aikoina mahdollistuneet lisäpelit muistuttivat, että Reef Encounterin oikea paikka on kovin paljon korkeammalla.

Reef Encounter (kuva: Matthew Marquand)

1. Indonesia

Edellinen sijoitus: 6.
Julkaisuvuosi: 2005 Pelaajia: 2-5 Kesto: 180 min

Tämän kertaisen listan ykköseksi kipuaa Indonesia, joka oli toki edellisen listankin kymmenen kärjessä. Peli on on monellakin tapaa poikkeus omassa top-100 –listassa, sillä se on paitsi ainoa Splotterin julkaisu myös ainoa kestoltaan näin pitkä peli. Kumpikin edellisistä on itselleni yleensä enemmän miinusta kuin plussaa, mutta Indonesiassa palikat osuvat poikkeuksellisesti kohdalleen. Säännöiltään se on kevyehkö ja varsin suoraviivainen, mutta firmojen kautta tehtävä operointi ja fuusioiden rakentelu tarjoavat paljon vaihtoehtoja ja itse toiminnot on tehty pääosin tosi hienosti. Pelillisen täydellisyyden keskelle on lipsahtanut jokunen käytettävyysongelma (kartan ruudut ja viivat kovin ohuita ja osin himmeitä), mutta onneksi riittää kun niissä muutamissa paikoin on riittävän tarkkana. Kun avuksi ottaa vielä pokerichipit, niin on pakko todeta, että Indonesia on talouspelien kirkkainta kärkeä kun pöydässä on 4-5 pelaajaa.

Indonesia

Mietteitä ja ajatuksia listasta? Kommentit ja nostot ovat enemmän kuin tervetulleita!

Tulen palaamaan tietyiltä osin edellä olevaan listaan vielä tulevissakin artikkeleissa, mutta siihen saakka kaikki kysymykset, kommentit ja nostot ovat enemmän kuin tervetulleita. Itse listan tekoprosessin avaan kuitenkin vielä seuraavassa, jos se kiinnostaa.

Näin lista tehtiin

Mikäli top-100 listan tekoprosessi kiinnostaa, siitä lyhyesti seuraavassa.

Olen pelannut himppasen vajaata 2000 eri peliä, kaikki nämä löytyvät Boardgamegeekkiin merkittynä nimimerkin ‘kystas‘ taakse. Esikarsintana poimin BGG:n listaltani vain ne pelit, joille olin antanut arvosanan väliltä 7-10 (käytän pelien arvioinnissa ohjenuorana BGG:n arvosanojen yhteyteen liitettyjä sanallisia arvosanoja) – vain noilla näin aidosti mahdollisuuden rynniä sadan parhaan joukkoon. Tällä rajauksella sain vielä yli 300 peliä, mikä on liikaa seuraavaa vaihetta varten.

Jatkokarsintana tein ensin yhdistelyä: samat tai melkein samat pelit yhdistin. Näin esimerkiksi Wallenstein ja Shogun päätyivät samaan kastiin, samoin vaikkapa Menolipuista suurin osa. Lisäksi tarkempaan tarkasteluun joutuivat arvosanaltaan heikoimpaan (7) kastiin kuuluneet pelit. Tästä joukosta harvensin niitä joilla ei ollut oletettavasti mahdollisuutta kärkisataseen eli esimerkiksi sellaisia pelejä, joita en ollut aikoihin pelannut ja jotka loistivat poissaolollaan jo edelliseltä listalta tai eivät “kärkkyneet lähellä ko. listan ulkopuolellakaan”.

Em. toimenpiteillä sain 170 pelin ‘short-listan’ aikaiseksi, mikä oli jo sopiva määrällisesti ‘Turnamentin’ tuomiseksi mukaan peliin.

‘Turnamentti’ on Mikko Saaren käsialaa oleva erinomainen härveli, johon syötetään lista pelejä joista sitten tuo värkki arpoo ‘1 vs 1’ -taistoon kaksi peliä. Kysymys kuuluu: “Kumpi näistä pelistä voittaa – kumpaa peliä haluaisit mieluummin pelata juuri nyt?” Turnamenttia ajelin kymmenkunta kierrosta, jonka jälkeen käsissäni oli viimeistä viilailua vailla valmis trendilista mikä maistuu juuri nyt.

Nyt valmistunut lista siten kertoo paitsi kestosuosikeista, nostaa myös uusia ja uudempia pelejä, joita olen ehtinyt testaamaan edes kerran ja jotka kovasti polttelevat lisäpelikertoja.

Lovelace & Babbage – pikalaskentaa

Lovelace & Babbage (jatkossa ‘L&B’) istuttaa teemansa puolesta pelaajat 1800-luvun ropelihattujen saappaisiin. Tavoitteena on pistää tulille historian ensimmäiset mekaaniset numeronmurskaajat – siis tietokoneiden esiasteet.

Vaan varsin nopeasti käy ilmi, että ainoa missä rattaiden pitää pyöriä jouhevasti on pelaajan omassa pääkopassa. Ja silläkin saralla tyydytään varsin yksinkertaisiin laskutoimituksiin – mutta nopea sentään pitää olla.

Tällä kierroksella käytössä (vasta) pelilautaan painetut kahdeksan vakiofunktiota. Kohdenumerot em. funktioiden alla.

L&B on siis matematiikkaharjoitusta nopeuspelinä! Kuka on mukana?

Räknää räknää!

Kullakin pelikierroksella on käytössä joukko funktioita, joita käyttämällä pyritään tiettyyn tavoitelukuun. Ensimmäisellä kierroksella pelaajat lähtevät kaikki numerosta 55 liikkeelle ja käytettävissä on on kuusi kiinteästi pelilautaan printattua +/- funktiota tietyillä numeroilla, kakkosen kerto-/jakolasku sekä numeroiden vaihto “päittäin”.

Käytetyt laskukaavat kirjataan omaan kuponkiin tyyliin ‘B1+’ mikä tarkoittaa pelilaudan sarakkeen B ensimmäistä numeroa ja perässäoleva merkintä ‘+’ sitä, että tuo luku lisätään aiempaan summaan. Tämän perässä olevaan lokeroon kirjataan laskutoimituksen lopputuloksena saatu summa.

Kierroksen tavoiteluvut tulevat arvalla. Kun nämä luvut on esiin käännetty on minuutti aikaa laskentavaiheelle, jonka aikana kukin pelaaja pyrkii yhteensä viidellä laskutoimenpiteellä mahdollisimman moneen kohdenumeroon. Näiden tavoitelukujen lisäksi kukin pelaaja on kierroksen aluksi asettanut eteensä yhden henkilökohtaisen kohdenumeron, jonka toteuttamalla saa kertakäyttöisen edun tulevia pelikierroksia silmällä pitäen.

Minuutin ähräämisen tuloksena kolme “osumaa”, jotka selvyyden vuoksi ympyröitynä. Osumista yksi on pelaajan henkilökohtainen kortti numerolla 63.

Kierroksen päätteeksi pelaajien tekemät laskutoimitukset käydään rivi riviltä läpi ja nopein/nopeimmat kaksi tavoiteluvun ährännyttä palkitaan tavoitekorttiin printatulla symbolilla. Niiden osalta tarjolla on yhdeksän ja neljän pisteen pistepotit symboleittain jaettuna pelin lopussa niille pelaajille, joilla ko. symboleita on pelin päätteeksi eniten.

Laskennan tarkistuksen yhteydessä voi vastaan tulla virheellisiä laskutoimituksia. Näiden ratkaisemiseen L&B tarjoaa pelaajan käytettäväksi henkilökohtaisen minuutin “debuggaukseen”: tiimalasi pyöräytetään siis ympäri ja pelaaja tekee laskentasuorituksensa uudelleen. Käytetyistä debuggauksista rankaistaan miinuspisteillää pelin päätteeksi.

Henkilökohtaisen tavoitekortin täyttäminen ropsauttaa sekin pistepinoon pisteitä: alkuun kaksi pistettä kortilta, kolmas kortti jo neljä ja jos vielä viimeiselläkin kierroksella tavoitekortille yltää, jo kahdeksan pistettä.

Kierrokselle kaksi on arvottu neljä lisäfunktiota, joiden käyttämisestä ropsahtaa vieläpä lisäpiste. Uudet tavoitekortit alla – ja taas pitäisi sauhuta paitsi kynä niin myös pää!

Kolmas ja merkittävä pistelähde on kierrosten 2-4 myötä mukaan arvotut laskentafunktiot: niiden käyttäminen tavoitelukuihin päästen palkitaan lisäpisteillä. Koska nämä arvotut funktiot ovat yhtä lailla helposti hyödynnettävissä kuin pelilautaan printatutkin, kannattaa niihin tarttua aina kuin mahdollista.

Viiden pikalaskentakierroksen päätteeksi on aika tarkistella koelaput ja laskea pisteet. L&B:n voittaa luonnollisesti isoimmalla pistepotilla. Aikaa yhteen peliin menee välitunnin verran eli 15 minuuttia. Tehokasta!

Kaksinpeli ja pelin loppu. 45 pistettä, joista pääosa “enemmistötaistelun” tuloksena.

Nätti vaan pelillisesti hivenen köyhä

L&B:n perusajatus on mielenkiintoinen ja uniikki: nopeuslaskentaa muotoiltuna lautapeliksi on jotakin mikä pitää kokea nähdäkseen toimiiko se. Kirjasin pelistä tuoreeltaan “Spiel ’19 -tarkkailuluokka” muistiinpanoihin seuraavaa:

Lovelace & Babbagen idea kutkuttaa jollain kierolla tavalla meikäläistä ja tätä olisi kiinnostava päästä testaamaan. Toisaalta samalla takaraivossa jyskyttää myös tieto, että kovin moni ei varmaankaan jaa kiinnostustani pelin ideaan.

Nyt, kun sitä on muutamat pelit myllytetty voin todeta, että peli menee tosiaan enemmän huti- kuin kunnariosastolle. Ja miksikö näin?

Keskeisimmät ongelmat löytyvät L&B:n “pelillistämisosuuksissa”. Symbolienemmistöistä taistelu – joista jaossa on merkittävä pistepotti – on lopulta kokoelma sattumuksia. Pelaajilla ei ole aikaa katsoa ja pohtia, mistä symboleista on kisaa ja kuinka paljon, vaan kun tavoitekortit on käännetty on kiireempi päästä edes osaan tavoitteista kuin tarkastella kokonaistilanteita ja pohtia sitä kautta suuntaa. Lopulta siis saat mitä saat – kunhan saat jotakin – mikä on epätyydyttävää.

Lovelace & Babbage, korea mutta pelinä karu.

Toiseksi “ilmaisten” lisäpisteiden saaminen myöhempien kierroksien funktioita hyödyntäen tuntuu oudolta – etenkin kun niiden käyttö on tosiaan aivan yhtä vaivatonta ja helppoa kuin pelilautaan jo valmiiksi painettujenkin.

Edellä olevat ongelmat jättävät varjoonsa sen kolmannen pelin heikkoiden mikä koskettaa laskentaosuutta: laskentapäätä L&B ei kuormita nimittäin nimeksikään.

Tästä päästäänkin siihen, että minkälaiseen tilanteeseen tai porukkaan Lovelace & Babbagea lopulta kannattaa tarjota? Matematiikkapeleistä kiinnostuneiden kannattaa siihen puutteistaankin huolimatta tutustua. Toinen sopiva kohderyhmä voisi olla koulut ja matematiikan opetus: kyllä minä L&B:tä olisin voinut kuvitella pelaavani “bonustehtävänä” ala-asteen matematiikan tunneilla mieluummin kuin opettajan tarjoamaa lisätehtävää sivulla 84. Toki opetuskäytön oheistehtäväksikin osa L&B:n komponenteista olisi kiva saada huomattavasti isompikokoisina.

Omalla kohdallani Lovelace & Babbage on siis sittenkin hutiosuma. Muutaman pelatun pelin jälkeen se lähti kiertoon enkä jää sen perään haikailemaan – mitä nyt ehkä hivenen onnistuneen graafisen ilmeen osalta. Next please!

Miyabi – japanilaiset puutarhat

Yhdistelmä pitkän linjan suunnittelija- ja julkaisijakokemusta eli Michael Kiesling + Haba sekä itse pelistä julkaistut ensikuvat tiesivät sitä, että Miyabi (2019) -nimen saanut peli oli ostoslistallani jo hyvä tovi ennen sen julkaisua.

Sittemmin peliä on pöydätty tasaiseen tahtiin kaikilla eri pelaajamäärillä (2-4), joten on aika jakaa Miyabin kokemukset ja tuntemukset muillekin.

Kaunis päältä vaan ei sisältä

Miyabin pelilaatikko on kaunista katseltavaa. Ja vaikkei sen värimaailma vastaakaan erään Fazerin suklaan vastaavaa, niin ei auta: pään sisällä alkaa se tietty “tilulilu”-sävel raikaamaan samantien. Että kiitos vaan Fazerille, että ovat vuosien saatossa aivopesseet meikäläisen.

Miyabi. Pelin kansi on upea ilmestys, mutta graafinen iloittelu ei jatku muihin komponentteihin.

Vaan kun korea laatikon kansi on asetettu sivuun, on muu pelilaatikon sisältö värimaailmaltaan aika paljon karumpaa: verkkokalvoja hyväillään lapsuuden rosoisella Commodore 64 -laadulla ja 80-lukufiilis oikein korostuu kun mieli assosioi Miyabin hailakat värit ala-asteen surkeisiin väriliituihin, joista ei tahtonut sitä väriäkään irrota paperiin oikein millään.

No fuskasin vähän edellä: olin toki nähnyt, että komponenttien graafinen laatu ei ole viimeisen päälle. Mutta se kaikki yksinkertaisuus yllätti silti.

Värimaailmasta ja rosoisuudesta viis, muilta osin komponenttien laatu on kohdillaan. Ne tärkeimmät eli pelissä pinottavat laatat ovat tuhdin paksut ja pelaajakohtaisissa puuosissakaan ei ole vikaa. Pari napsua laadusta pitää tinkiä pisteradan osalta ja sama pätee ohuisiin pelaajalautoihin, mutta näillä pärjätään.

Ylöspäin ja nopeammin kuin muut

Peli-idea Miyabissa on yksinkertainen: neljä samanlaista kierrosta, joiden aluksi pöydälle läväytetään laattoja sellainen määrä, että siitä riittää kuusi jokaiselle pelaajalle.

Vuorotellen laatoista poimitaan yksi ja poimittu laatta asetetaan omalle pelilaudalle. Perimmäinen tarkoitusperä on latoa laattoja toistensa päälle, sillä mitä ylemmäs laatalla pääsee sitä enemmän irtoaa pisteitä. Käytännössä tätä tavoitetta vaikeutetaan kahdella säännöllä.

Joka pelivuoro asetetaan yksi laatta kartalle ja merkitään yksi sarake, johon juuri laitettu laatta osuu.

Ensinnäkin laattoja on kuudessa eri elementissä: puita, kalalammikoita, kiviä, kahta eri pensasta ja minialttareita. Oletan, että elementit mukailevat sitä mitä löytää oikeistakin japanilaisista puutarhoista, mutta en tartu tähän pohdintaan sen enempää jottei se “tilulilu”-musiikki palaa.

Valittu laatta pelataan siten, että laatan elementti osuu vastaavalle riville kuin mikä pelaajalaudalle on merkitty. Lisäksi laatan peluun yhteydessä täytyy “kiinnittää” yksi pystysarake, johon juuri pelattu laatta osuu. Pystysarakkeita on kaikkiaan kuusi, joten joka pelivuoro tarjolla olevien sarakkeiden määrä vähenee.

Ja sitten ne pisteet. Laatan koosta riippuen siitä saa 1-3 pistettä: yhden ruudun kokoisista sen yhden, kakkosista kaksi ja kolmosista arvatenkin kolme. Laatasta saatavat pisteet kerrotaan sillä, monenteenko kerrokseen sen onnistuu pelaamaan. Siispä kakkosen laatta, jonka pelaa pohjalle tietää 2 pistettä (2×1), mutta sama laatta neloskerroksessa ropsauttaa pottiin jo mojovat 8 pistettä (2×4).

Tässä alkaa olla jo jotain ideaa: Kivet, puut ja kukkapensaat muodostavat rykelmän, johon on hyvä lähdetä pinoamaan laattoja toistensa päälle.

Jotta varsin suoraviivainen puutarhastelu ei kutistu pelkäksi moninpelipasianssiksi, mukana on muutama kilpailullinen elementti. Ensimmäinen näistä keskittyy pelinaikaiseen rakenteluun: kussakin pelin kuudesta elementistä tarjolla on nopeimmille sen viidenteen kerrokseen rakentaneille lisäpisteitä 5-10 elementistä riippuen.

Toinen liittyy pelin lopussa valmiiden puutarhojen vertailuun: kussakin kuudessa elementissä jaossa on lisäpisteitä niille kahdelle pelaajalle, joilla niitä on näkyvissä eniten puutarhassaan.

Molemmat em. lisäpistepoteista ovat siinä määrin merkittävässä roolissa, että niiden perään kannattaa nähdä vaivaa jos voittoon asti mielii.

Viidennen kerroksen saavuttaville on tarjolle bonuspisteitä, mutta vain nopeimmille. Alhaalla pelin viisi minilisäosaa, joilla peliin saa mukavasti vaihtelua.

Napakka ja helposti omaksuttava perhepeli

Miyabin säännöt ovat suoraviivaiset ja niiden sisäistäminen ei ponnistuksia vaadi. Niinpä se on kovin kovin helppo valinta hyvinkin erilaisiin tilanteisiin ja erilaisten pelaajien kesken. Ja kyllä, Miyabi jaksaa viihdyttää myös peliharrastajaa, sillä siinä määrin herra Kiesling on peliin koukkuja rakentanut.

Pelivuorot ovat suoraviivaisia ja nopeita, mutta päätöksiä on silti paljon tehtävänä: Mitkä tarjolla olevista laatoista on ehdottomasti saatava? Entä onko jotain, mitä pitää ehdottomasti ottaa pois toisilta?

Ja jos pelkät Miyabin perussäännöt eivät riitä, on laatikossa lisämausteeksi viisi pientä minilisäosaa, joista mukaan voi leipoa yhden, kaksi tai vaikkapa kaikki. No, kaikkien veivaaminen yksittäiseen peliin ei ehkä ole suositeltavaa, mutta useampi niistä mahtuu hyvinkin mukaan, sillä siinä määrin hyvin ne integroituvat mukaan.

Ka-ching! Ylärivillä saavutetaan viides kerros, tästä napsahtaa mukavat 10 bonuspistettä (normaalin pisteytyksen lisäksi).

Miyabi ei ehkä nerokkuudessaan yllä ihan Azulin tasolle, mutta ei se kyllä paljon siitä jääkään. Ei siis ihme, että peli on päätynyt pöydälle uudelleen ja yhä uudelleen!

Ishtar: Gardens of Babylon – timanttiset puutarhat

Vuoden 2019 koreimpien pelijulkaisujen joukkoon kuuluva Ishtar on tuotantoarvoiltaan alusta loppuun asti viimeistelty. Säälliseen 45 € hintaan saa tavaraa kuin potkustartatussa pelissä konsanaan ja asioita on pohdiskeltu aina pelilaatikon inserttiä myöten: kaikille komponenteille löytyy omat lokeronsa ja on aivan sama säilyttääkö Ishtarin boksia vaaka- vai pystyasennossa, niin sisältö pystyy napakasti paikallaan. Iello on siis tehnyt erinomaista jälkeä, mutta onko silmäkarkin takana oleva – Bruno Cathalan ja Evan Singhin suunnittelema – peli yhtä timanttinen kuin ulkoinen loistonsa?

Alkuasetelma vie joltisenkin aikaa, mutta tarjoaa bling blingiä koko rahan edestä.

Aavikko vihertämään pala kerrallaan

Ishtar on pohjimmiltaan laattojenasettelua yhteisellä pelilaudalla. Pelivuoron aluksi pelaaja “kastelee” palan aavikkoa ja kas kummaa: jo alkaa ruoho vihertää ja osanen hiekkalaatikosta muuttuu vehreäksi puutarhan aluksi.

Käytännössä edellä kuvattu suoritus hoidetaan siihen erikseen dedikoidun laattarondelin turvin, jossa pelaajien yhteinen kastelukannu matelee myötäpäivään pysähtyen aina seuraavan laattapinon kohdalle. Jos pinon tarjooma ei miellytä, timantin uhraamalla pääsee laattapinoissa pykälän pidemmälle.

Pelin laattarondeli ja vuorottain liikuteltava kastelukannu.

Laattoja on tarjolla kolmessa eri muodossa, mutta muotonsa ohella merkittävä osa niistä tarjoaa myös mahdollisuuden asettaa puutarhuri laudalle tai maksua vastaan erikoiskyvyn. Palataan näihin molempiin vielä hetken päästä, sillä laattojen asetteluun liittyy pari oleellista juttua.

Kädessäsi on siis laatta, joka pitäisi saada peliin. Yhteisellä pelilaudalla on pelaajien määrästä riippuen 3-5 kastelulaitetta, jonka yhteyteen uusi laatta asetetaan tai sitten sillä laajennetaam jo aloitettua vehreää puutarhaa.

Pelilaudalta löytyy runsas määrä timantteja odottamassa noukkijaansa. Fiksu pelaaja pyrkii uudella laatalla peittämään mahdollisimman paljon timantteja, sillä tällöin ne saa noukittua omaan varastoon. Timantit toimittavat Ishtarissa valuutan virkaa, joten mitä enempi sen parempi.

Laatat rakennetaan katselujärjestelmän kylkeen tai aiempien laattojen viereen.

Kun viherlaatta on laudalla ja mahdolliset timantit poimittu on aika tarkastella juuri asetettua laattaa tarkemmin. Jos siinä on kuvattuna puutarhuri, saa kyseiseen ruutuun pultata yhden harvoista omista puutarhureistaan. Jos taas laatasta löytyy “heittotähti”, voi pelaaja avata käyttöönsä yhden erikoiskyvyistä.

Kastelulaitteet tarjoavat myös enemmistön omistavalle loppupisteitä. Tämä valkoinen katselulaite on hyvin vahvasti sinisen hallussa (10 vs 2).

Pelaajien puutarhurit tykkäävät puuhastella kukkaloiston keskellä, joten tämä mielessään sitä pyrkii lätkimään kukkalaattojen rykelmät oman puutarhurinsa työstettäväksi maksimaalisesti – jokainen puutarhurin hallussa oleva kukka kun tuottaa pisteitä pelin päätteeksi. Ja nämä Ishtarin puutarhurit ovat mustasukkaista sorttia: ne eivät suvaitse muita puutarhureita samoille apajille, joten meininki on vähän toista kuin kunnan puutarhatoimessa.

Pelaajakohtainen lauta, jossa tarjolla eri kykyjä.

Erikoiskykyjen kirjo löytyy pelaajakohtaisilta apulaudoilta. Tarjolla on kymmenen avattavaa ominaisuutta, jotka on jaettu viiteen sarakkeeseen, joista ylempi tulee tarjolle vasta kun alempi on avattuna.

Yksittäisen kyvyn avaaminen maksaa kaksi timanttia ja palkkioksi saa kyvystä riippuen timantteja, lisäpuutarhureita, viherlaattojen varausta/peluuta, lisäpisteoptioita pelin lopussa ja niin edelleen.

Pelivuoron päätteeksi – siis laatan peluun, timanttien keruun ja mahdollisen laattatoiminnon jälkeen – on mahdollisuus istuttaa puutarhaan puita. Pelaajan keräämiä timantteja voi konvertoida puiksi, jotka antavat paitsi pisteitä, myös luvan töräyttää puutarhaan yhden puun.

Puumarkkinat, jossa valuuttana toimii timantit.

Puiden latominen laudalle tarjoaa paitsi pienen blokkauselementin, mutta mahdollisuuden lisäpisteisiin, jos pelaaja on avannut siihen tarvittavan erikoiskyvyn.

Peli Ishtaria kestää, kunnes yksi pelin viherlaattapinoista kolutaan tyhjäksi. Tätä seuraa pisteenlasku, jossa lasketaan pelaajien puutarhureiden tuottamat pisteet, lisätään siihen puukortit sekä pelaajien avattujen erikoiskykyjen tuomat lisäpisteet. Ajallisesti tähän aavikon elävöittämiseen menee kolme varttia.

Bling blingiä koko perheelle – ja miksei enemmän pelaavallekin

Jo alkuun hehkutin Ishtarin ulkonäköä ja sitä ei kyllä voi kehua liiaksi: pöydälle levitettynä peli on näyttävä, joten sen pariin on helppo houkutella uusia pelaajia. Peli ei myöskään ole monimutkainen vaikka se saattaa siltä näyttää eli kyllä tämä istuu ihan perhepelikategoriaan.

Ishtarin komponentteja on ilo katsella ja ihastella. Ja tämä siis ei todellakaan ole mikään deluxe-laitos.

Pelillisesti Ishtar tarjoilee oivan yhdistelmän laattojenasettelun haastetta, tikettien (puukortit) täyttöä ja oman pistepotin optimointia vaihtoehtoisiin reitein. Ja näitä eri reittejä voittoon peli toden totta tarjoilee: voit keskittyä puukortteihin, puutarhureihin tai haalimaan pisteitä tiettyjen kykyjen kautta. Eri tavoilla voi pärjätä ja voittaa ja asiat mitkä saattavat alkuun tuntua pieniltä lisäbonuksilta voivatkin oikeinkäytettynä ja oikeissa käsissä avata silmiä pelipöydän äärellä kun pisteenlaskuun asti päästää.

Vuorovaikutusta Ishtar tarjoilee mukavasti, kiitos yhteisellä pelilaudalla häärimisen. Peli ei missään nimessä ole kiusantekoa, mutta tarjoilee toki jonkun verran laattojenasettelun kautta vaikuttaa siihen, kuinka paljon elintilaa kanssapelaajien puutarhurit saavat omien sijaan.

Eri kykyineenkin Ishtar on lautapelejä enemmän pelaavalle kevyehkö kokemus, mutta tarjoaa silti kelpo viihdykettä. Ja kyllä tämä ylipäätään kilpaillussa laattojenasettelu -genressä ponnistaa helposti harmaasta massasta esiin – jo pelkästään pirtsakan ulkonäkönsä turvin.

Ishtar ja timanttiset puutarhat aavikolla.

Parasta: “10 hyvää ja kaunista pelivuodessa 2019”

Vuosi 2019 oli ja meni. Mitä lautapeliharrastamiseen tulee, kuului menneeseenkin vuoteen monen monta hienoa peliä – niin uutta kuin vanhaakin. Eivätkä positiiviset muistijäljet jääneet pelkästään yksittäisiin peleihin vaan yleisemmin pelitapahtumiin ja -kulttuuriin niin kotimaassa kuin maan rajojemme ulkopuolellakin.

Seuraavassa oma Top-10 -lista pelivuodesta 2019. Lista on aakkosjärjestyksessä, sillä seuraavia poimintoja on vaikea vertailla keskenään. Tämän listan myötä voi kääntää katseen vuoteen 2020: olkoon se vieläkin parempi kuin oikein mainioksi osoittautunut 2019.

1. Carpe Diem (2019)

Tämä Alea-sarjan uutuus vuodelta 2019 on osoittautunut viimeisen päälle oivalliseksi: se on ruma kuin se kuuluisa ankanpoikanen, mutta sisuksista kuoriutuu suoraviivaisen ylväs laattapelien joutsen, joka haastaa pelaajat ihanan monella rintamalla.

Carpe Diem ja maanläheiset värit.

Carpe Diem toimii kaikilla pelaajamäärillä upeasti ja eritoten se saa kehuja siitä, että lisäpelaajat eivät juuri venytä kestoa. Kiperimpiä päätöksiä peli tarjoilee maksimipelaajamäärällään (=neljä) kun yksikään laatta ei jää käyttämättä.

Olisin suonut Carpe Diemille jonkun pelialan palkinnoista sillä siinä määrin se on tasapainoisen toimiva, mutta nyt se saa valloittaa pelaajien sydämet ilman ylimääräisiä plakaateja laatikon kannessa. Niin tai näin, kiistatta vuoden 2019 parhaita valopilkkuja.

Peli on ehditty arvostella blogissa jo aiemmin: linkki.

2. Cartographers: A Roll Player Tale (2019)

Roll & Write -pelien saralla ei ole hyvään aikaan nähty merkittäviä idealtaan uusia pelinavauksia ja siksipä olen jo genreen melkoisen kyllästynyt. Ei Cartographerskaan tätä osastoa isosti uudista, mutta se että aika-ajoin pääsee töhertämään kaverin lapulle elävöittää peliä juuri sen verran, että olen halunnut palata pelin pariin uudestaan ja uudestaan.

Cartographers ja yksittäisen pelaajan tuherruspaperi. Näkyy sinne jokunen monsterikin ilmestyneen…

Niinikään graafisesta ilmeestään Cartographers saa pisteitä: peli ei todellakaan näytä enää excel-harjoitteelta kuten muut pidemmät ja venytetyt kupongintäyttelyt. Pirtsakkaamman ilmeen myötä joukkoon on lipsahtanut käytettävyyskukkasia koko joukko ja esim. vaihtuvat pisteytyskortit voisivat olla kovasti paljon selkeämpiä, mutta näillä nyt mennään.

Vaikka hiukkasen arveluttaa Cartographersin uudelleenpelattavuus pidemmässä juoksussa, niin näillä eväillä ansaitaan kupongintäyttöpelien kuninkuus toistaiseksi ja siten myös paikka vuoden 2019 helmien joukossa.

Cartographersista Todellisuuspako kirjoitteli aivan hiljan ylistyssanoja, joten jos mielenkiinto peliä kohtaan heräsi, niin täältä lisää Kaitsun mietteitä pelistä – ei puhu mies pehmoisia.

3. Diamonds Club (2008)

Timanttiklubi on kutkuttanut takaraivossa pidemmän aikaan. Muistikuvissa oli, että peli on hyvä ja peliporukastammekin se on löytynyt pelin julkaisusta lähtien. Valitettavasti kyseinen kappale on lojunut vuosikaudet ulkomailla eikä sitä päässyt pelaamaan, mutta sittemmin tilanteeseen tuli parannus. Lokakuussa 2019 Diamonds Club saatiin viimein pöydälle ja oli totuuden aika: onko aika kullannut muiston (kuten varsin monen pelin kohdalla käy) vai vieläkö peli maittaa? Arvuuttelu on tietysti sikäli turhaa, että nyt tarkastellaan viime vuoden parhaita hetkiä…

‘Sparkling Diamonds’ yhtiön omistaman kartanon pihamaa kaunistuu laatta laatalta.

Pitkän linjan pelisuunnitteluvelho Rüdiger Dorn tarjoilee Diamonds Clubissa resurssien keruuta ja tiketintäyttöä kehikossa, jossa pelaajan mieli lepää: kutkuttavia, nopeasti tehtäviä pieniä päätöksiä, joita ei voi millään tavalla laskea loppuun sillä nyt ei olla yksin omalla hiekkalaatikolla. Ja viime kädessä kaikki johtaa kilpajuoksuun yhteisten tavoitelaattojen täyttämisessä unohtamatta pelin lopetustakaan, jonka suhteen pitää olla tarkkana.

Diamonds Club on hieno peli, jonka ulkoasu on toki jo hiukkasen retro, mutta ajaa silti asiansa.

4. Gingerbread House (2018)

Pidän valtavasti tiketintäyttöpeleistä ja Gingerbread House on sitä ihan omimmillaan. Mutta tämän lisäksi se tarjoilee pelaajakohtaiset laattojenasettelu-pulmat mikä sekin maistuu. Kaikki tämä on leivottu kompaktiksi kokonaisuudeksi kera kiinteän kierrosmäärän, jolloin kesto on just eikä melkein passeli.

Gingerbread House ja pelaajan oma piparitorni.

Peli on Phil Walker-Hardingia parhaimmillaan: pelivuorot ovat napakoita, mutta tarjoavat silti mukavasti kombojen rakentelua. Tavoitekorttien tekemiseen (=satuhahmojen vangitseminen) liittyy sopivasti tuurielementtiä ja kun peli tarjoilee kilpajuoksua mm. loppupistekorttien muodossa, ei voi keskittyä pelkästään omaan napaan.

Gingerbread House teki toisesta, hivenen samantyyppisestä pelistä lopulta täysin turhan. Reef sai väistyä tämän siirappihuuruisen unelman tieltä.

Myös Gingerbread House on ehditty arvostella blogissa jo aiemmin: linkki.

5. Indonesia (2005)

Säännöiltään yllättävän napakka Indonesia on niiden harvojen Splotter-pelien joukossa, joista pidän. Kesto on saatu kuristettua muottiin, jossa tämän talouspelien terävimpään kärkeen kuuluvan pelin vääntää arki-iltana siinä missä jotain muutakin lihaisampaa.

Peli loistaa 4-5 pelaajalla ja tarjoilee läpi pelin toinen toistaan mielenkiintoisempia tilanteita, joista läpiluoviminen menestyksekkäästi ei ole ihan niitä helpoimpia tehtäviä. Se on alusta loppuun kutkuttavaa kärkkymistä siitä, milloin ajoittaa fuusiot liikkeelle ja tarjoilee arvuuttelua siitä riittävätkö omat rahavarat tarvittaviin peliliikkeisiin.

Indonesia on talouspelien aatelia.

Ulkoasu on utuisen nättiä, mutta seitinohuen viivoituksen myötä ei ihan kaikkein selkeintä. Pelistä selviää silti kuivin jaloin, kunhan pelaajat hitusen skarppaavat kartan kanssa. Indonesian sijoitus tällä listalla kielii siitä, että pelin äärellä on vietetty taas mieluisia hetkiä.

Indonesia on kuningasluokan peli, joka on riemastuttanut jo miltei 15 vuotta, alkaen Helcon 2005 (Lautapelaamaan edeltäjä) -tapahtumassa pelatun ensipelin.

6. Lautapelaamaan 2019, Helsinki

Edellä Indonesia tarjoili sopivasti aasinsillan Lautapelaamaan-tapahtumaan. Tämän Suomen suurimman ja kauneimman lautapelitapahtuman sijainti (edeltäjä Helconit huomioiden) on vaihdellut Suomen lähetysseuran tiloista päätyen lopulta useammaksi vuodeksi Kaapelitehtaalle ja viimein vuonna 2019 kauppakeskus Rediin.

En ole yhden yhtä Lautapelaamaan-tapahtumaa jättänyt välistä ja näillä kilometreilla täytyy sanoa, että vuoden 2019 sijainti, tilat ja järjestelyt olivat kautta aikain parhaimmat. Pelien lainaus oli eriytetty varsinaisesta pelialueesta mallikkaasti omaan osastoonsa ja pelikirjasto oli kaiken kansa saatavilla ilman “välikäsiä”. Niinikään (ainakin näin vierailijan silmin) sponsoreiden sijoitus omiin osastoihin oli toimiva ratkaisu, joissa niissäkin pääsi paitsi pelaamaan, myös tekemään ostoksia.

Kauppakeskus Redi ja Lautapelaamaan 2019 pelitila.

Kaiken kruunasi luonnollisesti se, että Rediin on erinomaiset julkiset kulkuyhteydet ja kauppakeskuksessa monipuolinen valikoima ruokapaikkoja nälkäisille pelureille.

Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa Redissä tai muussa yhtä hyvässä lokaatiossa. Vuoden 2019 järjestelyistä joka tapauksessa täydet pisteet.

7. Pictures (2019)

Spiel-messujen ainoa “listojen-osto-ohi” Pictures on lukuisien lisäpelien myötä osoittautunut kuuluvansa partypelien parhaimmistoon. Väkisinkin hieman epämääräisten vinkkien rakentelu kovin karkeilla tarveaineilla yhtäaikaa muiden pelaajien kanssa ja noiden erinäköisten tuotosten arvuuttelu on ihastuttanut aivan jokaisessa pelipöydässä, johon peliä on tarjonnut.

Pictures ja viisi eri vihjettä: löydätkö vastinparit valokuvien joukosta?

Picturesia on pelattu paljon ja hyvin erilaisilla porukoilla. Ja mikäpä on pelatessa, kun se on niin tavattoman napakka, sopii kaikenikäisille ja on säännöiltään hyvin simppeli. Näillä eväillä se murtautuu kiistatta 2019 vuoden parhaiden pelielämysten listalle.

Näin oivallinen peli on tietenkin ehditty myös arvostella blogissa: linkki.

8. Reef Encounter (2004)

Richard Breese tunnetaan eritoten Key-pelisarjastaan, mutta mies on suunnitellut aikoinaan myös jotain muutakin nerokasta. Reef Encounter tarjoilee täysin uniikin pelikokemuksen ihan riippumatta siitä mitä tai miten paljon eri pelejä on muuten pelannut.

Reef Encounter ja koralleja popsivat katkaravut. (kuva: Matthew Marquand)

Korallielämä kera toisten pelaajien katkarapujen ei ole todellakaan laakereilla makailua vaan elintila pitää ansaita ja omia koralleja puolustaa.

Reef Encounter tuli tutuksi jo vuonna 2006 pelin uuden painoksen myötä, mutta tällä pelillä on ollut samanlainen “pitkä tauko” kuin edellä Diamonds Clubilla. Vuonna 2019 pääsin pelin äärelle uudemman kerran ja voi pojat, että peli maistui! Ei epäilystäkään etteikö sen paikka olisi tällä listalla. Ja kun peli majailee jälleen lähellä, niin pidän kyllä taatusti huolen ettei samanlaista vuosikausien mittaista pelaamatonta kuilua pääse Reef Encounterin kohdalla tapahtumaan.

9. Spiel’19 -messut, Essen

Vuoden 2019 kohokohtiin kuului ehdottomasti myös neljän päivän Spiel’19 pelimessuhulabaloo Saksassa, Essenissä. Näillä maailman suurimmilla kuluttajille suunnatuilla pelimessuilla on koluttu monia kertoja aiemminkin, mutta ilokseni voin todeta vuoden 2019 tapahtuman olleen järjestelyiltään parhaat: messualue oli pinta-alaltaan taas suurin koskaan, mutta myös kävijämäärissä paukkui aiemmat ennätykset. Sittenkin tilaa oli liikkua paikasta toiseen aiempia vuosia enemmän.

Spiel’19 ja yksi sen lukuisista messuhalleista.

Tässä vaiheessa vuotta 2020 on jo selvää, että matkamme suuntaa myös tänä vuonna Esseniin. Lentoliput ja majoitus on jo hoidettu – on siis jotakin mitä odottaa.

Spiel’19 -messuista on oma kolmiosainen raporttinsa: linkki.

10. Suomennettujen laatupelien kirjo vuonna 2019

Listan täydentää oiva havainto: vuosi 2019 oli nimittäin erittäin hyvä pelivuosi, jos sitä tutkailee suomennettujen pelien kantilta. Tuutista tuli ulos monipuolinen kattaus pelejä eri tarpeisiin ja moneen makuun. Toivottavasti nämä suomennokset löysivät tiensä heti tuoreeltaan pukinkontteihin ja jäävät muutenkin ihmisten mieliin myös tulevina vuosina.

Pelaajien Valinta ja osa esikarsintalistalaisista.

Laatupelien kirjo tuli konkreettisesti todistettua myös Pelaajien Valinta -raatilaisena. Esikarsintaa parhaimpien löytämiseksi saatiin käydä alkuvuosi ja lopulta meillä oli käsissämme oikein mainiot finalistit: perhepelisarjassa Copenhagen, Pearls, Planet, The Mind ja Welcome to… harrastajasarjassa taas Amul, Azul: Stained Glass of Sintra (arvostelu), Dawn of Peacemakers (eng), Decrypto ja Terraforming Mars (arvostelu).

Ja vaikka Decrypton lipsahtaminen “väärään kastiin” Pelaajien Valinnassa vähän kismittääkin (meillä oli tästä tiukka äänestys), niin täytyy myöntää, ettei Copenhagenin voitto perhepelisarjassa ollut lainkaan huono valinta. Harrastajasarjassa titteli meni yksimielisesti Terraforming Marsille ja ihan ansaitusti.

Azul: Summer Pavilion – tutunoloisia kesämakuja

Miksi tappaa lypsävä lehmä? Tätä kysymystä ovat suussaan makustelleet varmastikin pelisuunnittelija Michael Kiesling yhdessä pelijulkaisija Next Move Gamesin kanssa seuratessaan Azul-pelisarjan menestystä. Niinpä – ei kenenkään yllätykseksi – pelisarja sai jatkoa myös vuonna 2019, kun Spiel’19 -messuilla esiteltiin Azul: Summer Pavilion.

Pelin tunnusmerkit ovat ulkokuorta ja sisältöä myöten siinä määrin tutut ja turvalliset, että peliin tarttuva tietää pitkälti mitä saa. Toisaalta, lähempi tarkastelu osoittaa, että pelimekaniikkoja on siinä määrin taas viilattu, että uusi laitos on ihan perusteltu. Vaan mitä tekee tämä “kesäpainos” toisin, kenelle se sopii ja kenen kannattaa peli kiertää kaukaa? Pyrin vastaamaan näihin kysymyksiin tässä blogitekstissä.

Lisätvistejä, viivytyspeluuta ja bonareita

Azulinsa pelanneille lähtöasetelma on tuttu, mutta avataan perusidea silti alkuun kaikille: kullakin pelaajalla on oma pelilautansa, joka yritetään täyttää yhteisestä poolista poimittavilla laatoilla. Yhteispooli koostuu joukosta erillisiä tarjottimia, jossa kussakin on neljä pussista nostettua laattaa odottamassa ottajaansa.

Tuttu lähtötilanne.

Yhdeltä tarjottimelta otetaan kaikki laatat yhdestä väristä muiden laattojen solahtaessa keskelle pöytää josta sieltäkin laattoja otetaan samoin säännöin. Kaikki edellinen linjassa Azul-pelisarjan aiempiin osiin. Mutta seuraava on uutta: joka pelikierros yksi väreistä toimii jokerivärinä ja jos laatanoton yhteydessä tarjolla on jokeri tai useampikin, saa näistä yhden mukaansa.

Laattojenottoa suurempi pelillinen muutos liittyy laattojen asetteluun pelaajakohtaisille laudoille: kerätyt laatat (jotka, kuten kuvista näkyy, ovat tällä kertaa salmiakinmuotoisia) jäävät odottamaan pelilaudan viereen kunnes kaikki laatat on poimittu. Vasta tässä kohtaa niitä aletaan latomaan omalle pelilaudalle.

Pelaajalauta palkitsee pylväiden, patsaiden (tässä ympäröityvä) ja ikkunoiden blokkaamisesta. Tilannetta korostaaksemme kuvassa pelaaja asettaa kolmen keltaisen laatan pinon (joista yksi lopulta jätetään laudalle ja muut palautetaan kiertoon) ja tulee saartaneeksi patsaan.

Pelaajalaudat koostuvat seitsemästä eri tähdestä: yksi tähti per laattaväri ja seitsemäs, johon kuhunkin sakaraan tulee yksi laatta muista väreistä. Yksittäinen tähti koostuu sakaranumeroista 1-6 numeron kertoessa sen montako ko. värin (+jokereita) laattaa kuluu laatan rakentamisessa. Käytetyistä laatoista yksi jätetään pelilaudalle, muut menevät kiertoon.

Laatan peluusta ropisee pisteitä: yksi juuri rakennetusta laatasta ja lisäpiste jokaisesta rakennettuun laattaan kytköksissä olevasta laatasta. Yksittäisten tähtiruutujen täyttö järjestelmällisesti kannattaa, koska laattojen ketjutuksesta saa lisäpisteitä. Lisäksi, jos tähden saa valmiiksi pelin loppuun mennessä, napsahtaa siitä vielä mojovat lisäpisteet.

Erillisellä laudalla pidetään kirjaa paitsi pisteistä, muistutetaan myös eri kierrosten jokeriväristä. Isossa roolissa on myös bonuslaattavarasto, josta pääsee aika-ajoin poimimaan 1-3 laattaa.

Laattojen asettelu pelaajakohtaisille pelilaudoille sujuisi muilta osin kaikilta pelaajilta yhtäaikaisesti, mutta koska yksi jos toinenkin pelaaja pääsee aika-ajoin käsiksi bonuslaattoihin, on vuorojärjestyksessä pelaaminen pakollista. Kun pelaaja saartaa laudaltaan pylvään, patsaan tai ikkunat, palkitaan suorituksesta bonuslaatoilla, jotka napsitaan päälaudan kymmenen laatan vaihtuvasta varastosta.

Kierroksen aikana kerättyjä laattoja siis asetellaan vuorotellen kunnes pelaaja enää pysty tai halua jatkaa. Maksimissaan neljä laattaa voi säästää seuraavaa kierrosta varten ilman sanktiota, tätä enemmät on pakko palauttaa kiertoon ja maksaa niistä sakkoja.

Kuuden rakenteeltaan samanlaisen kierroksen jälkeen seuraa vielä loppupisteytys: valmistuneista tähdistä saa väristä riippuen 12-18 pistettä. Lisäksi jos on laudaltaan onnistunut täyttämään kaikki 1:set, 2:set, 3:set tai 4:set, irtoaa näistäkin suorituksista lisäpisteitä. Suurimmalla pistepotilla voittaa Azulin “kesähaasteen”.

Se vähiten rankaiseva Azul

“Kyllähän mä tätä olen pelannut… ei kun hetkonen…” – on se ensimmäinen lause, jonka kuulee kun ‘Azul: Summer Pavilion’ -laatikon kaivaa esiin. Pelilaatikko huokuu tuttuuttaan, komponenteistaankin pelin tunnistaa Azul-sarjaan kuuluvaksi.

Laatoissa on palattu (onneksi) ensimmäisen Azulin miellyttävään ulkoasuun ja tuntuun: paksuhkot laatat ovat sileitä ja käteen miellyttäviä ja väritkin erottaa hyvin toisistaan. Komponentit ansaitsevat muutenkin kiitosta, mutta on joukkoon lipsahtanut edellisestä osasta tullut lapsuskin: erillinen pistelauta on edelleen ohut lirpake mikä oudoksuttaa etenkin kun pelaajalaudat ovat paksut ja laadukkaat.

Kaksi täyttä “tähteä” odottamassa loppupisteytystä.

Laattojen otossa “paljon laattoja on (yleensä) parempi kuin vähän” on läsnä Azul: Summer Pavilionissa. Tässä mielessä pelin henki on siten sama kuin sarjan muissakin peleissä. Summer Pavilionissa tämä tuntemus vain korostuu, koska miinuspisteitä peli tarjoilee äärimmäisen harvoin. Pelaajalaudoilla on yleensä tilaa laatalle kuin laatalle, joten laattojen otto on periaatteessa huolettomampaa kuin aiemmin. Pelatessa kuitenkin huomaa viimeistään ensimmäisen pelin jälkeen, että “paljon mitä tahansa” ei ole se paras strategia, vaan fokus pitää olla muualla sillä kovin montaa tähteä ei ehdi valmiiksi rakentaa.

Niin, niitä miinuspisteitä Azul: Summer Pavilion tarjoilee oikeastaan vain seuraavan kierroksen aloitusvalinnan muodossa, mutta siitä sakotetaankin aiempaa enemmän: uusi aloittaja määräytyy edellään siten, kuka ensimmäisenä tulee poimineeksi laattoja keskeltä. Miinuksia tästä valinnasta tulee yhtä paljon kuin laattoja tulee keskeltä poimineeksi, joten jos aina pyrkii ahnaasti aloittajaksi, voi yksittäisen pelaajan miinussaldo pompsahtaa jopa 20 pisteen tietämille, joten aloituksesta on syytä saada vastaavasti etuakin!

Azul: Summer Pavilion ja “Suomen kesä”.

Kokonaisuutena Azul: Summer Pavilion on hyvä. Ei se samanlaista”wau!” -elämystä tarjoile kuin sarjan ihka ensimmäinen (koska perusidea on jo tuttu ja kierrätetty,) mutta pakko tunnustaa, että peli yllätti positiivisesti. Azul: Stained Glass of Sintran -tuoman pienoisen pettymyksen jälkeen olin skeptinen uusimman tulokkaan suhteen, mutta olen iloinen että annoin sille mahdollisuuden. Toistaiseksi se on hyvinkin ansainnut hyllypaikkansa alkuperäisen Azulin vieressä.

Voin siis peliä lämpimästi suositella Azul-pelisarjan ystäville, sillä se tekee asioita riittävästi toisin tuodakseen raikkaan tuulahduksen. Jos taas aiemmatkaan Azulit eivät ole maistuneet, niin en kiirehtisi hankkimaan tätä “kesäsarjalaistakaan” sillä siinämäärin samanlainen on pelin henki nytkin.

Vaihtelua pelikertoihin saa halutessaan pelaajalautojen kääntöpuolen neutraalilla lähtöasetelmalla jossa pelaaja itse saa määritellä mihin kohtaan lautaa mikäkin tähtiväri muodostaa. Tämä idea siis suoraan lainattuna alkuperäisestä Azulista ja toimii Summer Pavilionissakin hienosti.

Lisäksi tarjolla on – erikseen ostettavana – minilisäosa “bonus cards” (kuva alla), joka tuo pientä lisäkilpailua eri tavoitteiden täyttämisessä. Tämä minilisuri ei peliä juuri muuksi muuta, mutta jos sen tulee hankkineeksi, niin sen kyllä mielellään laittaa tarjollekin.

‘Bonus cards’ -minilisäosa (ostettava erikseen) palkitsee nopeimmin tietyt tavoitteet täyttävän pelaajan.

Minne menet Azul?

Onko Azulit nyt nähty? Tätä ei tarvitse arvuutella enempää, sillä jo nyt tiedetään, että ainakin laajennusosa alkuperäiseen Azuliin on tulossa vuonna 2020. BGG tietää tälle jo nimenkin: ‘Azul: Crystal Mosaic‘.

Tarkemmista kuvista käy ilmi, että kyseessä on uudet kaksipuoliset pelilaudat vaihtelevalla alkuasettelulla. Lisäksi mukana on läpinäkyvät pelilaudan päälle asetettavat muotit, jossa on lokerot Azulin neliönmuotoisia kaakeleita varten pitämään nuo kaakelit paikallaan. Lokerointi yltää pisteradalle asti, mikä on se tervetullut parannus ja poistaa tarpeen kotikutoiselle korjaukselle “laita sinitarra pistekuution alle”, jota tiedän monen käyttäneen.

Tuleeko sitten kokonaan ihan uuttakin Azulia, sen aika näyttää…

Draftosaurus – pari kourallista dinoja vartissa

Montako pelisuunnittelijaa tarvitaan kesyttämään yksinkertainen peli-idea kourallisesta puisia dinosauruksia? Draftosaurus antaa tähän eittämättä kaikkia askarruttaneeseen kysymykseen viimein vastauksen: neljä.

Kyseessä on Ankaman julkaisema kevyt peli, jonka keskiössä on – no ei kenenkään yllätykseksi – draftaus-pelimekaniikka.

12 dinosaurusta marssi näin…

Draftosauruksen idea on yksinkertainen. Jokainen pelaaja vetää alkuun kangaspussista kourallisen dinosauruksia näyttämättä saalistaan muille. Yksi pelaajista heittää noppaa, joka kertoo mihin osaan pelaajalautaa yksi kädessä olevista dinosauruksista asetetaan. Loput dinot kiertävät seuraavalle pelaajalle, nopanheittovuoro vaihtuu, asetetaan taas yksi dinosaurus nopan mukaisesti… ja tämä ralli jatkuu kunnes kourat ovat tyhjentyneet.

Minkäs mä näistä nyt sitten valitsen? Peli on tässä vaiheessa tasan puolivälissä.

Nyt kädet käyvät uudemman kerran kangaspussilla ja edellinen kaava toistetaan sellaisenaan uudestaan. Lopulta kaikilla on pelilaudallaan 12 dinosaurusta ja on aika pisteytyksen.

Settien rakentelua

Jotta lopputulos olisi muutakin kuin väritön ja mauton kevyesti paistettu kanan paistisuikale, kaivetaan pelisuunnittelupakista tarvittavat marinadiainekset esiin. Pelilaudalla on seitsemän paikkaa, jonne dinosauruksia asettaa ja jokaisessa näissä omanlaiset tavoitteensa: yhteen kerätään samanlaisia dinoja, toisaalle aina erilaisia, kolmanteen dinopareja ja niin edelleen.

Keltaisten dinosaurusten Jurassic Park.

Jotta peli ei ole pelkästään omaan napaan katsomista, mukana on myös joko enemmistöpeliä tai vieruskaverin tietyistä dinoista pisteitä antava ruutu. Edellinen vaihtelee sen mukaan, kumpi puoli pelaajalaudasta on käytössä.

Dinosaurusten asettelu laudalle olisi muuten kovin helppoa, mutta aiemmin mainittu noppa asettaa omat rajoitteensa: välillä dino on laitettava vasemmalle välillä oikealle puolelle jokea tai sitten metsikköön tai kivikkoon. Tai kohteeseen, jossa ei entuudestaan ole dinosaurusta. Asettamisen rajoituksista johtuen se viimeinen mahdollinen vaihtoehto on joki, jonne dinosauruksia mahtuu loputtomasti, mutta sieltä tarjolla on enää säälipisteitä.

Dinosaurukset itsessään ovat toisiinsa nähden samanarvoisia paitsi punaiset T-Rexit: niistä napsahtaa aina lisäpiste per pelilaudan alue, jossa niitä esiintyy. Ja miksikö näin? Kukapa ei haluaisi omaan dinopuistoonsa dinosaurusten kuningasta!

Peli on pisteidenlaskua vailla valmis.

Lopuksi palataan vielä siihen noppaan, sillä siihen liittyy Draftosauruksen viimeinen pelisuunnittelun kikkavitonen: nopanheittäneen pelaajan ei tarvitse välittää nopasta tuon taivaallista vaan dinosauruksensa saa asettaa juuri sinne osaan pelilautaan kun omaan “pelikirjaan” vain parhaiten sopii. Ah, tuota valinnanvapautta – omaa heittovuoroa odottaa aina kummasti.

Vaihtelua kupongintäyttelylle

Draftosaurus on vartin pikafilleri, joka näyttää pöydälle levitettynä todella hyvälle. Puiset dinosaurukset olisi helposti korvattavissa vaikkapa kuutioilla, mutta samalla lentäisi romukoppaan viimeinenkin pelin gimmick-efekti. Erimuotoisten ja näköisten puisten dinojen hypistelyssä on pientä magiaa.

Pelin keskiössä on keveä draftaus, mutta hämmästyttävästi siitä silti huokuu kupongintäyttöpelien (roll & write) -henki. Toteutustapa vain on mukavasti freesimpi.

Draaman kaari pelistä puuttuu, mutta voiko sellaista 15 minuutin peliltä vaatiakaan? Riittävästi lisäpotkua se saa kuitenkin jo siitä, että aina on mahdollista pelata kertaalleen pelilaudan molemmat puolet ja laskea molempien pistepotit yhteen. Toki kestoa tulee kymmenisen minuuttia lisää, mutta sen keston Draftosaurus jaksaa kantaa kevyesti.

Draftosaurus. Etualalla esillä pelaajalautojen kaksi eri puolta.

Kokonaisuus on hyvä ja tällaiseksi pikapeliksi se on riittävän kompaktikin, jotta peli sujahtaa matkaan hyvinkin erilaisiin tilaisuuksiin. Vaan olisiko neljän – osin hyvin kokeneenkin – pelisuunnittelijan (Bauza-Lebrat-Maublanc_Rivière) lopputuloksesta muuta voinut odottaakaan?