Skip to main content

Tumblin’ Dice – näppäryysnoppailu

Tumblin' Dice -pelilaatikko
Tumblin’ Dice -pelilaatikko

Tumblin’ Dice on 2-4 pelaajan näppäryysnoppailu, jossa pelaajat vuorollaan neppaavat tai liu’uttavat oman värisen noppansa lähtötasosta portaittain laskeutuvaa pelilautaa alas tarkoituksena pysäyttää noppa alatasoille ja vieläpä siten, että pysähtyneen nopan silmäluku olisi mahdollisimman suuri.

Noppien liu’uttamiseen liittyy lisäksi olennaisena osana torpata vastapelaajien nopat pois pelilaudalta, jotta nämä saavat vähemmän pisteitä. Pelikierros päättyy, kun kaikki nopat on pelattu, jolloin seuraa välipisteenlasku. Pisteenlaskussa jokaisen nopan silmäluku kerrotaan tasolla, jossa noppa sijaitsee, joten mitä alempana noppa on ja mitä suurempi on nopan silmäluku, sitä arvokkaampi noppa on kyseessä.

Pelilauta tarkemmassa tarkastelussa.
Pelilauta tarkemmassa tarkastelussa.

Pelikierroksia pelataan yhtä monta kuin on pelaajia ja pelikierrosten välillä aloittaja aina vaihtuu eli jokainen pelaaja joutuu kertaalleen aloittamaan (huonoin positio) ja toisaalta taas viimeiseksi pelaajaksi (paras positio). Lopussa kaikki kierrospisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä kerännyt on voittaja.

Kevyttä viihdettä

Tumblin’ Dice tarjoaa koko perheelle sopivaa kevyttä näppäryysviihdettä. Edellinen sillä olettamuksella, että jokainen laudan äärelle asettuva ymmärtää, että pelissä olennainen osa on kilkkailla toisia laudalta pois tai vähintäänkin pyrkiä heikentämään toisten pistesaalista. Jollei tätä peruslähtökohtaa hyväksy, kannattaa etsiä muuta pelattavaa.

Pelilauta on kooltaan noin 40cm x 50cm ja eri tasojen välinen korkeusero aina luokkaa 1 cm, joten kokonsa puolesta pelissä on riittävässä määrin ”tähdättävää” eli toisiin noppiin osuminen ei ole itsestäänselvyys, mutta ei liian hankalaakaan.

Hyvät kierrospisteet ovat lopulta enemmän tuuria kuin taitoa ja pistevaihtelut siten voivat olla suuret, mutta koska yksi kierros ei paria minuuttia enempää vie ja koko pelikin on ohi 10-20 minuutissa, niin kokonaisuus toimii eikä pisteenlasku töki.

Alemmilta tasoilta saa parhaat pisteet ja noppia "suojelemassa" on myös tappeja, jotka pysäyttävät niihin osuvat nopat.
Alemmilta tasoilta saa parhaat pisteet ja noppia “suojelemassa” on myös tappeja, jotka pysäyttävät niihin osuvat nopat.

Erityisen taktinen peli Tumblin’ Dice ei ole, mutta noppien hajauttamisen tärkeyden ymmärtää jokainen hetkessä – muussa tapauksessa tekee itsestään liian ilmiselvän kohteen toisille pelaajille.

Omaan makuuni Tumblin’ Dice osuu ja uppoaa. Pelaan peliä mielelläni oikeastaan koska vain ja harvoin sitä voi jättää pelaamiseen yhteen peliin vaan revanssi on saatava – ja sehän se on aina hyvä merkki. Komponenttien laatu on riittävän hyvä, joskin pelilauta voisi olla aavistukseen laadukkaampaakin puuta – ajaa kuitenkin siis asiansa.

Plussaa:

  • Helppo oppia – hauska pelata.
  • Sopii kaikille.

Miinusta:

  • Isot vaihtelut pisteissä.
Infolaatikko: Tumblin’ Dice
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2004
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: boardgamegeek

Piratenbillard – merirosvobiljardi vai jotakin muuta?

Piratenbillard on 2-4 pelaajan näyttävä näppäryyspeli, jossa pelaajien tavoitteena on siirtää omia puukuulia pelilaudan läpi vastapäätyyn asti yrittämällä samalla estää vastapelaajia onnistumasta vastaavassa tavoitteessa. Kuulan saaminen vastapäätyyn palkitaan kolmella pisteellä, vastapelaajan kuulan kaappaamisesta saa pisteen. Piratenbillard päättyy, kun joku pelaajista saa kerätyksi seitsemän pistettä tai kun kaikilta loppuvat kuulat. Yksi peli kestää noin 10 minuuttia.

Piratenbillard pelilaatikon kansi, jonka "kurkistusluukusta" näkyy mailat ja puupalloja.
Piratenbillard pelilaatikon kansi, jonka “kurkistusluukusta” näkyvät pelissä käytettävät pelivälineet: mailat ja värilliset puupallot.

Pelilauta on puujalkojen päälle kyhätty 55cm x 55cm puuristikko. Koko ristikon pohjaksi on viritetty kangas, millä mahdollistetaan omaperäinen kuulien siirtotapa. Nimittäin puukuulia siirrellään Piratenbillardissa ”pompauttamalla” pelilaudan kangasta alapuolelta kapeakärkisellä mailalla.

Piratenbillard -pelilauta puujaloillaan.
Piratenbillard -pelilauta puujaloillaan. Olennaista, on että korkeat jalat mahdollistavat riittävän tilan alapuolelle pallojen “pompauttelemiseksi”.
Pelilauta lähemmässä tarkastelussa.
Pelilauta lähemmässä tarkastelussa.

Mailat ovat toinen pelin erikoisuus ja ulkonäöltään poikkeavat mistään aiemmin nähdystä: pitkähkön varren päässä loppuosa kääntyy ylöspäin ja mailan kärki on muodoltaan kapea ja tylppä. Kärki on riittävän painava ja kookas, jotta yksittäiseen ruutuun tehty tähtääminen on mahdollista ja mailan kärki näkyy kangasta kevyesti painettaessa. Maila on siten tarkan suunnittelun tulos ja selkeästi juuri tätä peliä varten suunniteltu ja tehty.

Piratenbillard mailan kärki lähikuvissa.
Piratenbillard mailan kärki lähikuvissa.

Lopputuloksena pelin tärkein osuus – pallojen pompauttaminen – on kokonaisuutena riittävässä määrin taitoa vaativa suoritus, jossa on ripaus tuuria mukana. Pelaajille annetaan vahva tuntemus kontrollista erityisesti lyhyissä pompautuksissa, mutta yhtään pidemmälle tehtävät siirrot kasvattavat tuurin vaikutusta. Tämä yhdistelmä takaa sen, että jo pienen harjoittelun jälkeen vähemmän pelannutkin pystyy haastamaan kokeneemman pelaajan eli Piratenbillard tarjoaa mielekkään kokemuksen kaikentasoisille pelaajille vaikka viime kädessä taitavammalla pelaajalla onkin parempi todennäköisyys voittaa.

Plussaa:

  • Todella laadukkaat ja viimeistellyt komponentit.
  • Houkutteleva ulkoasu.
  • Omaperäinen peli-idea.
  • Poikkeuksellisen onnistunut yhdistelmä taitoa ja tuuria.

Miinusta:

  • Kallis hinta (90e).
  • Huono saatavuus (tilattava ulkomailta).
Infolaatikko: Piratenbillard
Pelaajia: 2-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisija: Abacus
Julkaisuvuosi: 1990 Saatavuus: ulkomaisista nettikaupoista.
boardgamegeek
PS4-peliohjain

Playstation 4 – konsolisukupolven voittaja kestotestissä

Kyllä, meillä pelataan myös videopelejä – on pelattu vuosia siinä missä PC-pelejäkin. Tämän sukupolven (Playstation 4, XboxOne, WiiU) vaihtoehdoista talouteemme valikoitui Playstation 4 keväällä 2014. Kahden vuoden käyttökokemuksen pohjalta tarkastelen lyhyesti missä mennään tällä hetkellä: mitä hyvää ja huonoa on käyttötuntien myötä tullut vastaan ja löytyykö selittäviä tekijöitä väitteelle, joka on jo otsikkoonkin kirjattuna: ‘Mikä tekee Playstation 4:stä tämän konsolisukupolven voittajan?’

Myöhemmissä artikkeleissa katsotaan myös miltä näyttää pelitarjonta keväällä 2016, mutta aloitellaan näin alkuun itse konsoliin ja ohjaimiin liittyvistä käyttökokemuksista.

Konsoli

Itselläni on alkuperäinen 500 Gt:n musta malli, kokoonpano tehty tämän yksilön osalta Kiinassa. Käytössä ei ole tullut vastaan mitään erityisiä ongelmia ja laite on varsin hiljainen. Konsolin käyttöönotto oli hyvinkin helppoa, ja itse konsolin ulkonäössä ja koossa ei ole valittamista – sinnehän tuo tv-tasoon hukkuu siinä missä muutkin laitteet.

Yleisesti käytöstä löytyy ainoastaan pari moitittavaa yksityiskohtaa. Ensimmäinen niistä liittyy fyysisesti itse laitteeseen. Konsolin etupaneelin upotetut kosketukseen reagoivat virta- ja levynpoisto- painikkeet kun eivät ensinnäkään erotu konsolista että kumpi on kumpi – painikkeiden symbolit kun ovat pienet ja tummat muutenkin tummassa konsolissa. Toiseksi, kosketuspainikkeita kun ovat, niin niinikin arkinen toimenpide kuin pölyjen pyyhkiminen laitteesta aktivoi painikkeet ja laite käynnistyy syyttä suotta.

PS4:n käyttöliittymä saisi sekin olla enemmän konfiguroitavissa. Viimeisimmät tapahtumat, pelatut pelit ja uutisvirta on sekamelska, johon ainakin itse toivoisin parempaa räätälöintiä. Ei ensinnäkään paljoa kiinnosta se, että kuukauden “ilmais-PS+” -pelejä pikatestattua ja poistettua ne näkyvät viimeisimmissä tapahtumissa vielä kuukausien jälkeenkin. Toisaalta taas Yle Areena ynnä muut sovellukset toivoisin voivani asetella paraatipaikalle ilman, että huitelevat viimeisimpien sovellusten “stripissä” milloin missäkin ja osan pikku hiljaa kadotessa pimentoon kirjastoon.

Peliohjain

Dualshock 4 -peliohjain muotoiltiin monilta osin uusiksi vs. edellisen sukupolven Dualshock 3. Uuden ohjaimen ulkonäkö kyllä heti viestii, että kyse on PS-ohjaimesta, vaikka ohjain onkin saanut lisää kokoa ja painikkeiden asettelua on viilattu, jotta on saatu tilaa mm. kosketuslevylle. Ohjaimen etuosaan on lisätty LED-valopalkki, jota voidaan hyödyntää eri peleissä.

PS4-peliohjainDualshock 4 -ohjain + latausteline. Vasemmasta ohjaimesta näkyvissä LED-valopalkki.

Makukysymyksiähän nämä, että mikä sopii kenenkin käteen, mutta ohjaintuntumasta en itse ainakaan löydä mitään nurinan aihetta. Samaan hengenvetoon on syytä lisätä, että harvemmin olen “allergikko” millekään vakio-ohjaimelle ollut, ehkä nyt ainoana poikkeuksena Atari Jaguarin mötikkä.

Kokonaisuutena sanoisinkin, että on ohjain ajaa asiansa, mutta uusille ominaisuuksille eli kosketuslevylle ja LED-valopalkille en ole nähnyt kovinkaan järkevää käyttöä – tai ainakaan yhdessäkään pelissä niitä ei ole hyödynnetty sillä tavalla, että kokisin niiden antavan lisäarvoa. Tästä syystä tuntuu hivenen rahastukselta ettei edellisen sukupolven Dualshock –laitteita tueta. Toisaalta Dualshock 4:n LED-valopalkin hyöty tullee parhaiten ilmi vasta, kun syksyllä 2016 Sony tuo markkinoille virtuaalilasit.

”Tyyppivioista”

Vaikka oma konsolini on toiminut hienosti, niin PS4:sta on julkaisustaan lähtien raportoitu muutamista tyyppivioista. Etenkin ensimmäisissä kokoonpanoissa ilmeni jonkun verran (0,4 %) ’blue light of death’ –ongelmaa eli kone ei käynnistynyt / näyttänyt kuvaa lainkaan. Toinen tyyppivika on ’auto eject’ –ongelma eli PS4 ei suostu enää pitämään levyä sisuksissaan vaan sulkee sen samantien ulos. Tähän ongelmaan on raportoitu useitakin eri korjausvaihtoehtoja (valmistajankin toimesta), mm. on pyydetty leikkaamaan levynpoisto-painikkeen viereistä kumia, joka saattaa aiheuttaa tuon ongelman ilmenemisen. Takuuvaihtoja on myöhemminkin (2015-2016) tehty mm. liian kovaäänisistä yksilöistä – Japanissa kootut mallit ovat olleet huhujen mukaan hiljaisempia, joten asioista paremmin tietäneet ovat pyrkineet varmistamaan konsolin oston yhteydessä, että kyseinen malli olisi nimenomaan Japanissa kasattu – joten valmistuslinjassa on kyllä ollut parannettavaa.

Konsolin osalta en itse ole tyyppivioista kärsinyt ja kun huomioidaan valmistusmäärät vs. raportoidut viat, niin mitään erityisen hälyttävää tai laatuongelmaa ei voi sanoa olevan.

Peliohjaimen osalta sen sijaan olen törmännyt samaan mihin moni muukin käyttäjä: ’Dualshock 4’-ohjaimen tatit eivät nimittäin kestä käyttöä. Konsolin mukana tulleen ohjaimen vasen tatti lähti kuoriutumaan reilun puolen vuoden käytön jälkeen, toinen ohjain on sentään vielä ehjä. Näitä kuoriutuneita ohjaimia käyttäjät ovat palautelleet ostoliikkeisiin/maahantuojalle ja niitä on vaihdettu uusiin, mutta itse korjaan tilanteen vaihtamalla ohjaimen tatit parempilaatuisiin itse kun ei nuo uudet tatit montaa euroa maksa + samalla pääsen valitsemaan mistä materiaalista tatit on tehty. Oli joka tapauksessa itselleni ensimmäinen kerta konsoliohjainten kohdalla, kun ohjain ei kestä normaalikäyttöä.

Ohjaimien ongelmista puhuttaessa on jonkun verran raportoitu myös liipaisinpainikkeiden (L2, R2) rikkoutumisesta, mutta tämä keskustelu on ollut vähäisempää.

Pelitarjonta

”Pelikonsoli on yhtä hyvä kuin laitteen pelitarjonta on” – ja tällä rintamalla tämän konsolisukupolven jokainen laite kärsii laatuyksioikeuspelien niukkuudesta. Erinomaiset yksinpelit on joka konsolilla yhden tai kahden käden sormin laskettavissa eikä niitä erittäin hyviäkään montaa ole. Itselläni Playstation 4:n kohdalla pelastus uusien laatupelien vähyyteen on ollut se, että en ole juurikaan tutustunut PS3:n pelitarjontaan, joten PS4:lle remasteroidut PS3-pelit on itselläni kokematta. Jos taas edellisen sukupolven pelit tuli jo kaluttua, niin tarjoama on todella nihkeätä uusissa yksinoikeuspeleissä.

Multiplatform-julkaisut mukaan luettuna pelivalikoima on kuitenkin jo kattavampi ja pelattavaa siten löytyy. Palaan ylipäätään näihin peleihin hivenen myöhemmin.

Konsolisukupolven voittaja?

Mihin perustan väitteen, että Playstation 4 on tämän konsolisukupolven voittaja? Ensimmäinen ja merkitykseltään suurin on se fakta, että PS4 on konsolimyynneissä reilusti kilpailijoitaan edellä. Mutta miksi näin?

Nintendo WiiU-konsolillaan ei ensinnäkään onnistunut haalimaan kolmannen osapuolen pelitaloja pelinkehitykseen ja tehoiltaan konsoli oli vain pieni kehitysaskel edellisen sukupolven Wiistä. Näillä eväillä konsoli ei houkuttanut loppukäyttäjiä ja laite jäi marginaaliin.

Microsoft Xbox One-konsolillaan taas mokasi heti lähtöruudussa naittamalla konsolin kylkeen pakollisen Kinect-laitteen (=liikkeen- ja äänentunnistus), jonka myötä konsoli oli heti alkuun 100e kalliimpi kuin tehoiltaan aavistuksen väkevämpi Playstation 4. Niinikään Xbox Onen houkuttelevuutta vähensi DRM-malli, jossa konsolin tulee aina olla yhteydessä nettiin, jotta pelaaminen on mahdollista. Näistä molemmista Microsoft sittemmin perääntyi ja Kinect kuopattiin kokonaan, mutta markkinoinnillisesti ja myös myynnillisesti oltiin annettu iso etumatka PS4:lle.

Kun vielä multiplatform -julkaisujen osalta PS4 päihittää paremman resoluutionsa ja tarkempien yksityiskohtien muodossa pahimman kilpailijansa – joskin hiuksen hienosti, niin palapelin palat ovat Sonyn suunnalta katsoen hyvällä tolalla. Riippumatta siis siitä, että loppupelistä PS4 ei esitellyt tähän konsolisukupolveen  mitään erityisen uutta tai hienoa. Konsoli oli itse asiassa tehoiltaan hivenen vanhanaikainen jo julkaisussaan, minkä vuoksi virtuaalilasien julkistamisen yhteydessä Sonyn on huhuttu julkaisen hivenen tehokkaamman PS4.5 -konsolin. Jääkin nähtäväksi, minkälainen boosti on tulossa vai onko kyseessä vain huhut.