Skip to main content

Hamsterrolle – elämää hamsteripyörässä

Peli-idean ei tarvitse olla monimutkainen ollakseen toimiva. Yksinkertainen idea ei silti tarkoita yksinkertaisia pelikomponentteja. Tästä oivallinen esimerkki on Hamsterrollen keskiössä oleva, halkaisijaltaan noin 30 senttimetrinen puinen hamsteripyörä. Tähän rakennelmaan pelaajat asettavat vuorotellen puisia palikoita tavoitteena pitää sinne ladotut puupalikat pyörän sisällä niin kauan kuin oma vuoro kestää. Tehtävä ei ole ihan helpoimmasta päästä, sillä hamsteripyörä pyörii hiljalleen palikoiden tuoman painojakauman muutoksen myötä ja ennemmin tai myöhemmin se väistämätön tapahtuu: pyörä sylkee sinne aiemmin asetettuja palikoita ulos yhden jos toisenkin…

Näppäryyspeli, jonka pelkkä olemus herättää jo kiinnostuksen

On Hamsterrollesta lopulta pelinä mitä mieltä hyvänsä, vangitsee se sekä pelaajien että ohikävelevien katseet ollessaan pöydällä:  iso puinen hamsteripyörä on kaikessa yksinkertaisuudessaan näyttävä katsottava. Keltainen pyörä on sisärenkaaltaan jaettu mustilla poikkipuilla sektoreihin, muuta ihmeellistä tuossa hamsteripyörässä ei sitten olekaan.

Kun pyörän pohjalle asetetaan vielä kartion muotoinen aloituspala ja muut palikat on jaettu tasan pelaajien kesken, on itse peli valmis alkamaan. Tästä eteenpäin peli kysyy vakaata kättä, sopivasti pelisilmää ja miksei tuuriakin.

Alkutilanne.
Tästä se lähtee.

Omalla vuorolla tehtävänä on asettaa yksi omista puisista palikoista hamsteripyörään. Kaikki pyörään lisättävät palikat asetetaan ennalta sovittuun pyörimissuuntaan ja uuden palikan tulee sen asettamisen jälkeen olla äärimmäisenä pyörimissuunnassa. Em. sääntö huomioiden palikan saa asettaa joko samaan sektoriin, jossa entuudestaan oli jo palikoita TAI jompaan kumpaan kahteen seuraavista vielä palikoista tyhjillään olevasta sektorista. Kun kerrotaan vielä lisäsääntö, että samaan sektoriin ei koskaan saa asettaa toista tismalleen samanväristä puupalikkaa, on Hamsterrollen palikoiden asettelusäännöt käyty läpi.

Lähikuvaa palikoista.
Lähikuvaa palikoista.

Sikäli kun vuoron aikana tai päätteeksi hamsteripyörästä putoaa palikoita pöydälle, päätyvät ne vuorossaolevalle pelaajalle. Onnistuneen tai epäonnistuneen suorituksen jälkeen pelivuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Kun yksi pelaajista pääsee viimeisestäkin palikastaan eroon, peli päättyy ja kyseinen henkilö julistetaan voittajaksi.

Yksinkertaisen koukuttava

Tällaiset pelit kapsahtavat helposti jo tekniseen toteutukseen. Onneksi pelin valmistaja Zoch on pitänyt huolen, että hamsteripyörä on teknisesti virheetön. Se on täydellisen pyöreä, lähtee hiljalleen liikkeelle jo parista palikasta ja on näin ollen juuri niin herkkä kapistus tällaiseen näppäryyspeliin kuin pitääkin olla.

Kohta pyörä sylkee taas palikoita...
Tässä kohtaa tietää, että seuraava tai sitä seuraava palikka on jo liikaa…

Parilla helposti sisäistettävällä säännöllä on saatu kokoon peli, jossa tiukat tilanteet toistuvat ja toistuvat uudelleen – ja siinä mielessä Hamsterrolle eroaakin suurimmasta osasta sortumisvaaran ympärille kyhätyistä näppäryyspeleistä. Siinä missä liki jokainen muu vastaava peli päättyy rakennuskyhäelmän kokonaisvaltaiseen sortumiseen ja pelin loppumiseen, on Hamsterrollen tapauksessa kyseessä pienempi purskahdus, jonka jälkeen parin palikan jälkeen ollaan taas uudessa jännitysnäytelmässä.

Yksi peli Hamsterrollea ei kestä pelilaatikkoon raapustettua puolta tuntia vaan oikeampi aika on luokkaa max 15 minuuttia. Tuohon varttiin sisältyy useampia jännittäviä palikoiden asetteluhetkiä ja harvemmin pelaaminen muutenkin sujuu hiljaisuuden vallitessa. Peli vaan vie yksinkertaisesti mennessään. Hamsterrollen jälkeen suurin osa muista näppäryys- ja/tai tasapainopeleistä tuntuu kovin kömpelöiltä ja yhdentekeviltä.

Peli skaalautuu hyvin 2-4 pelaajalle, nelinpelin ollessa 2 vs 2 joukkuepeli. Joukkuepelimuodossa kiitosta saa se, että yksi joukkue pelaa putkeen kaksi palikkaa ennen toisen joukkueen vuoroa. Tämä jättää mukavasti saumaa rakennella pelitilanteen sen salliessa “ansaa” toiselle joukkueelle.

Näinkin voi käydä: palikat kiilautuvat toistensa kanssa siten, että ne pysyvät hamsteripyörässä vaikka pyörä pyörähtää kuinka ympäri.
Näinkin voi käydä: palikat kiilautuvat toistensa kanssa siten, että ne pysyvät hamsteripyörässä vaikka pyörä pyörähtää kuinka ympäri.

Ja vaikka kovasti edellä Hamsterrollea kehunkin, juolahtaa mieleen pientä parannettavaakin: olisi ollut mukava nähdä vaihtelevampi setti puupalikoita hamsteripyörään aseteltavaksi. Nyt setti koostuu erimittaisista, pääosin lituskaisista, puupalikoista vaikka muodot olisivat voineet olla mitä tahansa muutakin.

Ainoaksi ongelmaksi jää, että peliä haikailevan on käytännössä pakko kääntää katse ulkomaille – koto-Suomesta tätä herkkua ei saa. Mutta tässä jos missä on peli ja peli-idea jollaiseen enemmän pelejäkin pelanneet ovat harvoin törmänneet.

Infolaatikko: Hamsterrolle
Pelaajia: 2-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2000
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Barony – abstrakti tarina paronista, joka halusi kuninkaaksi

Barony on suunnittelija Marc Andren käsialaa oleva täyden informaation peli. Tämän lisäksi se on hyvinkin abstrakti, mutta se ominaisuus on häivytetty silmäkarkin ja päälleliimatun teeman taakse siinä määrin, että pelin ääreen istahtaa helposti sellainenkin henkilö, joka ei normaalisti abstrakteista peleistä perusta. Baronyn saama vastaanotto on BGG:ssä ollut todella hyvää – ja huomioiden että Marc Andre on suunnitellut myös Splendorin – että edellisistä huolimatta Barony päätyi itselläkin hankintalistalle vaikka pääsääntöisesti en abstrakteista täyden informaation peleistä niin perustakaan. Vaan tuliko hankittua hitti vai huti?

Vaikuttava kasa komponentteja 

Pelin “syvällinen” taustatarina on kerrottu yhdellä lauseella: pelaajat ovat paroneita, jotka valtaavat alaa pelilaudalta ja parhaiten tästä suoriutuva kruunataan kuninkaaksi. Keskiaika-teema on niin päälleliimattu kuin vain voi olla, mutta mitäpä sen on lopulta väliä, jos paketti muuten vain toimii? Teemaa tukee sentään laatikon kuvitus ja puisten komponenttien muotokieli, mutta muuten pelatessa ritarit ja keskiajan henki unohtuu täysin.

Baronyn kansikuvataide oli kuulemani mukaan syy siihen, että peliä yhteen lautapelikauppaan ylipäätään hankittiin myyntiin.
Baronyn kansikuvataide oli kuulemani mukaan syy siihen, että peliä erääseen lautapelikauppaan Suomessa alkujaan hankittiin myyntiin. Kansi on siten tehtävänsä tehnyt. 🙂

Teemaa taikka ei, pelilaatikosta löytyy iso kasa kolmen heksan kokoisia pelilaudan palasia, joista pelialue kasataan kutakin peliä kohden erikseen. Pelilaudan muotoa ei ole mitenkään ennalta rajattu tai määritelty. Tästä yhtälöstä seuraa se, että jokainen peli tulee olemaan lähtökohdiltaan taatusti erilainen ja jos pelaajia ei ole maksimimäärää, niin osa pelilaudan palasista jää käyttämättä.

Pelilaudan palasten lisäksi löytyy pelaajakohtaiset puiset komponentit minkä näköisiin en ole aiemmin törmännyt: isoimmat kaupunkipalat on useammasta osasta yhteen liimattuja, pienemmät kylä-, linnoitus- ja ritariosat taas ovat yksiosaisia. Puisten komponenttien osalta huomio kiinnittyy lisäksi siihen, että osa komponenteista on sävyltään hivenen vaaleampia kuin toiset. En tiedä (ja sääntökirja ei sitä kerro), että onko tämä ollut tarkoituksellista vai ei, mutta BGG tukee sitä olettamaa minkä itsekin tein: ritarit ovat väriltään hivenen hailakampia, jotta ne erottuisivat laudalla paremmin muista komponenteista. Ne ovat samalla ainoita nappuloita joita pelaajat voivat liikutella laudalla.

Pelaajan puunappulat: tämän muotoisiin komponentteihin en ole ennen törmännyt.
Yksittäisen pelaajan nappulaarsenaali.

Edellisten lisäksi on erikoisen näköinen pistelauta – mikä osoittautuu pelatessa hyvinkin toimivaksi – ja iso kasa pistelaattoja palkkioksi siitä, kun pelaaja valtaa pelilaudalta alaa.

Pisterata on toteutettu erilliselle minilaudalle.
Pisterata on toteutettu erilliselle minilaudalle.

Pelin aloituspaikkojen valinta on kriittisen tärkeä

Kun pelilauta on rakennettu seuraa aloituspaikkojen valinta. Kukin pelaaja valitsee kolme ruutua (tämä tehdään kahdessa vaiheessa ja siten, että vuorojärjestyksessä huonommassa positiossa olevia pelaajia huomioidaan paremmin), joihin asettaa kaupungit ja kuhunkin kaupunkiin saa lisäksi ritarin. Kaksi kaupunkia jää tässä kohtaa kaikille vielä reserviin ja ne saa perustaa pelin aikana sopivan tilaisuuden tullen. Kaupungit ovat Baronyssa tärkeässä asemassa, sillä ainoastaan niiden kautta pelaajat voivat tuoda peliin uusia ritareita.

Baronyn alku muistuttaa sikäli 'Catanin uudisasukkaita', että peliä ei voita linnoja aseteltaessa, mutta sen voi kyllä hävitä jo tässä vaiheessa.
Alkukaupungit asetettu.

Tällaisessa täyden informaation pelissä pelin alun kaupunkien sijoittamisvaihe on jo kriittinen paikka: Baronya ei voita kolmen aloituskaupungin asettamisvaiheessa, mutta sen voi kyllä takuulla hävitä. Mieleen palaa väistämättä Catanin Uudisasukkaat, joissa alkumökkien asemointi on yhtä lailla merkittävssä roolissa.

Ritari retee on vähemmän retee ollessaan yksin

Pelivuorot Baronyssa ovat mukavan napakoita mistä seuraa se, että omaa vuoroaan ei tarvitse pitkin odotella. Vuorollasi valitset yhden kuudesta mahdollisesta toiminnosta, jonka suoritettuaan onkin seuraavan pelaajan vuoro. Toimintovaihtoehdot ovat:

  • Tuo yhteen kaupunkiin 2-3 uutta ritaria.
  • Liikuta kahta eri ritaria yhden ruudun verran. Ruutuihin, jossa on toisen pelaajan nappuloita, ei saa mennä poikkeuksena yksittäiset ritarit tai kylät. Tällaisen yksittäisen ritarin tai kylän saa poistettua laudalta, jos ruutuun juoksuttaa kaksi omaa ritaria. Poisto palkitaan aina pistelätkän ryöstöllä vastapelaajalta.
  • Poista ritari laudalta ja rakenna ruutuun kylä tai linnoitus. Rakentamisesta saa 2-5 pisteen arvoisen pistelätkän riippuen siitä minkälaiseen maastoon rakennus tehtiin.
  • Poista kylä laudalta ja korvaa se kaupungilla. Tämän toiminnan pystyy tekemään kaksi kertaa pelin aikana per pelaaja.
  • Poista yksi ritari kokonaan pelistä ja tuo uusi ritari peliin pelilaudan reunaheksasta. Toimintoa käytetään harvoin ja useimmiten hätäliikkeenä tilanteessa, jossa pelaaja on toisten pelaajien toimesta blokattu pääsemästä tiettyyn osaan pelilautaa. Tämä on sikälikin poikkeuksellinen siirto, että ritareita ei muutenkaan ole liiaksi asti käytössä ja jokainen näin menetetty ritari saattaa näkyä muuten loppupelissä.
  • Osta pistelaatoilla (vähintään 15 pistettä) parempi arvonimi.

Edellä esitetyt vaihtoehdot on kuvattu pelaajakohtaisilla apulapuilla ja vaikka ensivilkaisulla käytetty ikonologia ei ihan aukeakaan, tulee se harvinaisen selkeäksi sääntöjen opettelun yhteydessä.

Keltaisen pelaajan lunttilappu eri toimintovaihtoehdoista. Näyttää pikavilkaisulla sekavalta, mutta kun ikonien ja värien käytön selittää, niin lunttilapussa on koko pelin säännöt.
Keltaisen pelaajan lunttilappu eri toimintovaihtoehdoista. Lunttilapussa on käytännössä kaikki pelin keskeiset säännöt ja koko on silti säällinen.

Toimintovaihtoehdoista pelin keskiössä on ritarien peliin tuonti ja siirtely sekä se minne kylät ja kaupungit rakentaa. Ritareita on vähänlaisesti käytössä, joten niitä ei riitä joka paikkaan minne haluaisi. Lisäksi pelaajat joutuvat huolehtimaan siitä, että eivät jätä yksittäistä ritaria tai yksittäistä kylää suojattomaksi vastapelaajan tuhottavaksi. Vielä oman strategisen ulottuvuutensa peliin tuovat pelilaudan vuoriruudut, jossa yksittäinen ritari tai kylä on aina suojassa vihollisilta.

Sinisen pelaajan kaupunki on muiden pelaajien puristuksissa. Tässä pelissä kaupungit ja linnoitukset ovat kuitenkin muilta suojassa, huolta herättävät ainoastaan yksittäiset ritarit ja kylät, joiden suojelusta täytyy pitää huolta.
Sinisen pelaajan kaupunki on muiden pelaajien puristuksissa. Tässä pelissä kaupungit ja linnoitukset ovat automaattisesti suojassa muilta pelaajilta, mutta huolta herättävät yksittäiset ritarit ja kylät, joiden suojelu ei saa unohtua.

Toinen strateginen ulottuvuus Baronyssa on pelialueen rajaaminen siten, että muut pelaajat eivät pääse niihin lainkaan. Tällainen rajaaminen mahdollistuu sopivalla vuori+rakennus, kaupunki, linnoitus ja kylä+ritari tai hätätilanteessa ritari+ritari -heksojen linjastolla. Tähän pyrkivät pelissä kaikki, mutta kuka siinä onnistuu parhaiten ilman, että itse pisteiden tekeminen unohtuu, on pelin keskeinen kysymys.

Läjä Baronyn pistemerkkejä.
Läjä Baronyn pistemerkkejä. Näihin pääsee käsiksi ainoastaan rakentamalla rakennuksia pelilaudalle.

Baronya pelataan 80 voittopisteeseen. Tuon pistemäärän saavuttamiseksi pelaajien tulee rakentaa reservissä olevat kaupungit laudalle ja ostaa haalituilla pistemerkeillä neljä kertaa pelin aikana itselleen parempi arvonimi. Koska pistemerkkien haaliminen on pelissä hyvin suoraviivaista ja pelissä tilanteet ja tapahtumat eivät kenellekään tule yllätyksenä on osaavien pelaajien kesken peli loppuun asti kutkuttavan tasaista. Siten myös jännitys pysyy yllä koko sen kolmen vartin mitä yksi peli Baronya kestää.

…mutta olisi tämä voinut vielä mielenkiintoisempikin olla?

Lähdetään liikkeelle siitä, että Baronyssä on kieltämättä paljon tehty oikein. Komponentit on todella hienot ja houkuttelevat. Pelin idea on yksinkertainen ja säännöt suoraviivaiset ja nopeasti opetettu vähemmän pelanneillekin. Tällaisilla lähtöasetelmilla päästään pelaamisessa nopeasti siihen, että itse peli pääsee keskiöön ja sääntönippelit jäävät vähemmälle. Onnistumisen ja pelissä pärjäämisen kannalta keskiössä onkin siten enää pelilaudan yleistilanteen lukeminen oikein. Mihin suuntaan oma peli pitää tässä vaiheessa viedä? Missä on minun kannaltani merkittävimmät heksat, joihin pitää päästä ennen kuin joku toinen pääsee?

Pelin edetessä vapaat heksat käyvät hetki hetkeltä harvinaisemmiksi.
Pelin edetessä vapaat heksat käyvät hetki hetkeltä harvinaisemmiksi.

Baronyn uskoisinkin hyvin uppoavan tällaisenaan esimerkiksi Gipf-sarjan peleistä pitäville – heitä tosin voi jo pelkästään Baronyn “teema” ja ulkokuori karkoittaa pelin ääreltä. Myös klassisen shakin tai vaikkapa Go:n ystäville Barony saattaa hyvinkin toimia, mutta mikä parasta, pelikokemus on tarjolla laajemmalle pelaajajoukolle (2-4) kerralla.

Mutta minä jään silti kaipaamaan rahtusen “jotakin” lisää. Se jokin voisi olla lisää yllätyksellisyyttä piilotiedon muodossa tai pelaajakohtaisia tavoitekortteja täytettäväksi – siis jotakin, joka kantaa kokonaisuutta vielä pidemmälle. Tällaisenaan Barony oli minulle muutaman pelin kestävä seikkailu, jonka jaksoi kyllä alusta loppuun, mutta josta ei jäänyt tarinoita elämään pelin poissiivouksen jälkeen tai muutenkaan poltetta päästä pelin ääreen aina vaan uudelleen. Niinpä peli sai tehdä tilaa mahdollisesti mielenkiintoisemmille tulokkaille.

Kilpavarustelua mitä ritareihin tulee.
Pelin alkupuolella tapahtuvaa ritarien kilpavarustelua.

 

Infolaatikko: Barony
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Welcome to the Dungeon – oletko jänishousu vai yllytyshullu?

Jere katsoo kortin näyttämättä sitä muille ja asettaa sen hirviöpinon ensimmäiseksi kortiksi: “Soturi näillä varusteilla selviää kyllä tästä hirviöstä”.
Teemu katsoo seuraavan kortin, asettaa myös sen hirviöpinoon ja on siten sitä mieltä, että “Samainen sankari selviää näistä molemmista”.
Maija katsoo kolmannen kortin, asettaa sen pakan sivuun ja poistaa sankariltamme viiden osumapisteen haarniskan. “Soturi selviää siis ilman haarniskaa edellisistä monstereista”.
On jälleen Jeren vuoro.
Jere katsoo seuraavan kortin, asettaa senkin sivuun ja poistaa sankarilta nyt soihdun. “Soturi selviää ilman soihtuakin niistä hirviöistä”.
Teemu katsoo seuraavan kortin ja epäröimättä asettaa sen hirviöpinoon. “Eiköhän soturi selviydy kaikista kolmesta hirviöstä.”
Maija näyttää olevan samaa mieltä vaikka ei ole yhtäkään odottavista monstereista nähnyt ja ja kortin katsottuaan lisää senkin hirviöpinoon. “Neljä hirviötä menee siinä missä kolmekin”.
Jere toteaa (tietäen, että hirviöpakassa on seitsemän osumapisteen demoni): “Minulle riittää, hyppään siis tässä kohtaa sivuun”.
Teemu sitä vastoin katsoo taas uuden kortin ja nakkaa senkin hirviökasaan. “Viisi hirviötä ei tee edes tiukkaa”.
Maija katsoo uuden kortin, laittaa sen sivuun ja poistaa sankarilta keihään, jolla surmataan eteentuleva lohikäärme. “Noista viidestä selviää ilman tätäkin apuvälinettä.”
Teemu on tässä kohtaa eri mieltä. “No sinä saat nyt sitten selvitä jäljellä olevilla varusteilla noista viidestä hirviöstä.”
Maijalla on siten edessä näytönpaikka ja palkinto on joko puolimatka voitosta tai tappiosta.

Edellinen on ‘Welcome to the Dungeon’ -pelin henki. Kyseessä on pieni mutta pippurinen korttipeli, jossa pelaajat joutuvat omalla vuorollaan pohtimaan vieläkö nostaa vaikeustasoa vai astuako sivuun ja jättää tuleva haaste jonkun muun pelaajan kohdattavaksi. Puhutaan siis press-your-luck -pelimekaniikasta puhtaimmillaan, jonka tunnetuimpia edustajia Suomessa lienevät Can’t Stop ja Diamant.

Hirviöpakka, lunttilaput pelaajille ja voittopistepakka sekä neljä eri sankaria apuvälineineen.
Hirviöpakka, lunttilaput pelaajille ja voittopistepakka sekä neljä eri sankaria apuvälineineen.

Kompaktista pelilaatikosta kuoriutuu 13 kortin hirviöpakka, neljä hirviöpakan sisällöstä kertovaa kaksipuolista muistilappua ja kahdeksan käärökorttia merkitsemään onnistuneita luolastoseikkailuita. Korttien lisäksi on neljä seikkailijalaattaa ja kullekin seikkailijalle omat kuusi tarvikelaattaa. Sekä tietysti lyhyt mutta selkeä sääntökirja.

Alkuvalmistelut tehty.
Alkuvalmistelut tehty.

Ennen pelin alkua hirviöpakka sekoitetaan. Pelaajat valitsevat yhteisesti millä seikkailijalla ko. kierros pelataan. Valittu seikkailija tarvikelaattoineen asetetaan keskelle pöytää. Tästä alkaakin sitten pelaajien välinen kissa-hiirileikki, jossa koetetaan pelata joko kaveri kiikkiin kohtaamaan monsterit ilman riittäviä varusteita tai pitämään huoli, että pääsee itse luolastoon sellaisilla välineillä, jolla annetusta haasteesta selviää voittajana.

Kierroksen alkaessa soturi on kova jätkä: osumapisteitä 11, soihdulla kukistaa pikkuhirviöt 1-3, graalin maljalla kaikki parilliset hirviöt (2, 4, 6), tikarilla hoituu yksi etukäteen ilmoitettu hirviö ja keihäällä hoituu lohikäärme.
Kierroksen alkaessa soturi on kova jätkä: osumapisteitä 11, soihdulla kukistaa pikkuhirviöt voimakkuudeltaan 1-3, graalin maljalla kaikki parilliset hirviöt (2, 4, 6), tikarilla hoituu yksi etukäteen ilmoitettu hirviö ja keihäällä selviää lohikäärmeestä.

Vuorot – kuten artikkelin alussa on kuvattu – etenevät siten, että pelaajalla on kaksi vaihtoehtoa: joko passaat ja olet tältä kierrokselta ulkona TAI nostat hirviöpakan päällimmäisen kortin ja lisäät sen kohdattavien hirviöiden pakkaan tai jätät kyseisen hirviön sivuun, mutta samalla poistat yhden sankarin varusteista. Näin jatketaan, kunnes vain yksi pelaaja on jäljellä.

Hirviöpakassa neljä korttia. Sankarillamme enää kolme varustetta: osumapisteitä yhteensä 6, hirviöt väliltä 1-3 saa kukistettua soihdulla ja yhden monsun saa kukistettua tikarilla, mutta hirviö pitää nimetä ennen luolaan menoa.
Hirviöpakassa neljä korttia ja sankarillamme enää kolme varustetta: osumapisteitä yhteensä 6, hirviöt väliltä 1-3 kukistaa soihdulla ja yhden monsun saa kukistettua tikarilla, mutta hirviö pitää nimetä ennen luolaan menoa.

Jäljelle jäänyt pelaaja kohtaa hirviöt yksi kortti kerrallaan. Kun hirviökortti paljastetaan se kuluttaa sankarin osumapisteitä sen mukaisesti mikä numero hirviökortissa on (1-9) ellei sitten sankarillamme ole varustekorttia, joka hoitaa juuri kohdatun hirviön. Kun sankarilla parhaassakin tapauksessa on osumapisteitä vain 11, niin kovin monesta hirviöstä ei selviä ilman sopivia varusteita.

Hirviöpakka paljastettu. Pari pikkuilkimystä, yksi keskikastilainen ja koko pakan kovin eli lohikäärme.
Kieroksen hirviöpakka paljastettu. Pari pikkuilkimystä, yksi keskikastilainen ja koko pakan kovin eli lohikäärme. Edellisen kuvan varusteilla selviäisi, jos olisi onnistunut ennakoimaan (tikaria käyttäen), että lohikäärme on noiden neljän kortin joukossa.

Jos hirviöpinosta selviää hengissä, saa käärökortin merkiksi voittoisasta retkestä – kahdella kääröllä voittaa koko pelin. Jos taas hirviöt pieksevät sankarin, pelaajasta jää vain verilammikko jäljelle mistä merkiksi kyseinen pelaaja kääntää apulappunsa ympäri punainen puoli näkyviin. Toistamiseen häviö tiputtaa pelaajan kokonaan pelistä pois. Koko pelin voi siten voittaa myös niin, että on ainoa, joka pelissä ylipäätään on enää mukana.

Pelaajan apulappu on erinomaisen selkeä: se kertoo hirviöiden jakauman ja millä varusteilla minkäkin monsterin saa kukistettua.
Pelaajan apulappu on erinomaisen selkeä: se kertoo hirviöiden jakauman ja millä varusteilla minkäkin monsterin saa kukistettua.

Onnistunut yhdistelmä bluffausta ja riskinottoa

Peli on kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä. Welcome to the Dungeon onkin äärimmäisen helposti lähestyttävä paketti, joka tarjoaa samalla tavalla kutkuttavia hetkiä kuin vaikkapa kovasti kehuttu ja rakastettu Love Letter, mutta samalla pelielämys on silti tyystin erilainen. Kukin pelaaja näkee vain osan hirviöpinon korteista ja kunkin kortin kohdalla joutuu pohtimaan miten saadun tiedon käyttää: poistaako jokin kriittinen tarvike tältä kierrokselta vai sujauttaako kortti alati kasvavaan hirviöpinoon? Vai pitääkö nyt passata vai pääseekö kaveri silloin liian helpolla TAI käykö tässä niin, että jos nostan kortin, niin se olen lopulta minä, joka joutuu kohtaamaan pahikset ja varusteet ovat jo nyt kovin vähissä?

Pelistä löytyvät neljä eri sankarihahmoa poikkeavat riittävästi toisistaan varusteidensa osalta, mikä pitää pelin mielenkiintoisena vielä useiden pelien jälkeen. Sankarien varustelaatat vaihtelevat simppeleistä osumapisteitä kasvattavista panssareista aina nerokkaampaan “sano ennen luolaan menoa jokin hirviö; jos se tulee vastaan, niin se ei tuota vahinkoa” -tikariin ja muihin vieläkin oudompiin virityksiin.

Komponentit mahtuvat oikein hyvin laatikkoon. Vielä jää tyhjääkin tilaa.
Kompakti peli kompaktissa laatikossa. Vielä jää tyhjääkin tilaa (lisäosalle?).

Minulle Welcome to the Dungeon on parasta, mitä press-your-luck -genrestä on tullut toistaiseksi vastaan. Olen myös saanut todistaa, että jo pelkästään teemansa puolesta peli tuntuu maistuvan loputtomiin nuorisolle, joka viihtyy Heartstonen kaltaisten pelien parissa. Tämä nyt hetken mietittynä ei itse asiassa edes yllätä, sillä on näissä kahdessa sopivasti yhtymäkohtia.

Yleensä karsastan peleissä pelaajaeliminaatiota, mutta Welcome to the Dungeonin tapauksessa edes se ei ole isompi kivi kengässä, sillä peli on pituudeltaan kuitenkin fillerikamaa ja uuden pelin alkuun ei loputtoman kauan tarvitse varttoa. Ja kun kerran pelin kaivaa esiin, niin harvemmin yksi erä riittää.

Pelin hinta pyörii 15 euron hujakoilla, joten suosittelen tähän kompaktiin laatikkoon tarttumista kun tilaisuus tulee. Minä en ainakaan pelin ostoa ole katunut – sen sijaan useammankin kerran sitä, että olen ollut se, joka on  liian vähissä varusteissa joutunut luolaan. Mutta sehän se tämän pelin juoni onkin.

Infolaatikko: Welcome to the Dungeon
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2013
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Turm Bauer – huipulle on päästävä

Alkujaan vuonna 2008 Good Games Companyn julkaisema Cornerstone muovautui Kosmoksen käsittelyssä puolet vähemmän rakennuspalikoita sisältäväksi peliksi Turm Bauer (ja alkuperäisen julkaisijan käsissä tämä kompaktimpi laitos sai peräänsä lisäsanan Essential). Dramaattisen palikoiden vähenemisen myötä herää luonnollisesti kysymys, katosiko tornin rakentamiseen keskittyvässä pelissä samassa yhteydessä itse pelikin? Siitä otamme nyt selvää.

Pussikaupalla puisia komponentteja

Perinteisestä neliönmallisesta Kosmoksen pelilaatikosta kuoriutuu viisi kangaspussillista puisia rakennuspalikoita, siis yksi pussi per pelaaja, sekä siinä viidennessä pienempiä namiskoita ja noppapari. Lisäksi on lyhyehköt saksankieliset säännöt.

Pelin komponentit säilyvät kangaspusseissa, joita tulee viisi pelin mukana. Pienempään menevät mukavasti nopat ja pelaajakohtaiset markkerit, isompiin sitten rakennuspalat.
Pelin komponentit säilyvät kangaspusseissa, joita tulee viisi pelin mukana. Kaikkein pienimpään menevät mukavasti kuvan nopat ja pelaajakohtaiset markkerit, isompiin sitten rakennuspalikat.

Pelaajakohtaisista pussukoista löytyy 12 rakennuspalikkaa kuudessa eri koossa. Kukin rakennuspalikka koostuu pienemmistä kuutioista, jotka on liimattu yhteen. Yksittäisen palikan väritys on shakkilautamainen eli joka toinen kuutio on maalaamatonta puuta ja joka toinen vastaa pelaajan omaa väriä. Tämä kuviointi tekee palikoista mielenkiintoisen näköisiä, mutta pelkästään ulkoinen kikka ei ole kyseessä vaan kuvioinnilla on pelin kannalta merkitystäkin, mutta palataan siihen hivenen jäljempänä. Pakko silti jo alkuun on kehua ja ihastella laadukkaita ja puisia osia, jotka on viimeistelty aina kulmien pyöristyksestä lähtien. Jälleen kerran Kosmos hoitaa homman kotiin, mitä laatuun tulee!

Sinisen pelaajan komponentit: 12 rakennuspalaa, kiipeilijä ja kaksi kertakäyttöistä nappia hädän hetkellä käytettäväksi.
Sinisen pelaajan komponentit: 12 rakennuspalaa, kiipeilijä ja kaksi kertakäyttöistä nappia hädän hetkellä käytettäväksi.

Itse pelaamisen alkuun pääsee nopeasti. Riittää, kun kukin pelaaja kippaa pussinsa sisällön pöydälle ja nappaa itselleen kiipelijän ja kaksi markkeria. Lisäksi pöydän keskelle asetetaan tornin rakentamisen aloittava neutraali pohja, joka on 2×2 -kokoa oleva puupalikka. Kun vielä nopat ojennetaan ensimmäisenä vuorossa olevalle pelaajalle, niin alustukset on suoritettu.

Näistä lähtöasetelmista peli alkaa: keskellä tulevan rakennelman "perustukset" eli 2x2 aloituspala.
Näistä lähtöasetelmista peli alkaa: keskellä tulevan rakennelman “perustukset” eli 2×2 aloituspala.

Heitä noppaa, rakenna, kurota huipulle

Turm Bauerissa pelaajat rakentavat yhteistä tornia, mutta toisin kuin useimmissa torninrakentelupeleissä, tässä voittaja ei ole se, joka onnistui viimeisimpänä asettamaan sinne palan ilman että torni kaatuu (toki peli voi päättyä myös näin, mutta se on äärimmäisen harvinaista) vaan se, joka saa juoksutettua kiipeilijänsä korkeimmalle pelin aikana kasvavassa tornissa.

Pelivuorot etenevät napakasti: omalla vuorolla heitetään kahta noppaa ja nopat kertovat minkäkokoinen rakennuspalikka pitää tällä vuorolla laittaa torniin. Jos siis pelaaja heittää vaikkapa numerot 4 ja 5, pitää laittaa jompaa kumpaa kokoa oleva rakennuspalikka. Jos kumpaakaan kokoa ei ole enää tarjolla, on yksi vapaavalintainen palikka palautettava omaan pussiin (=se poistuu pelistä). Näin palikoiden määrä vähenee joka kierros yhdellä ja peli siten etenee vääjäämättömästi kohti loppua. Heittämällä nopilla kaksi samaa numeroa voi onnitella itseään: tällöin saa itse valita, mikä rakennuspalikoistaan rakentaa.

Vihreä pelaaja heitti vuorollaan 3 ja 6. Joten joku kuvan rakennuspalasista pitäisi rakentaa...
Vihreä pelaaja heitti vuorollaan 3 ja 6. Joten joku kuvan rakennuspalasista pitäisi rakentaa…

Rakentamisessa on pari keskeistä sääntöä:

  • Kunkin pelaajan ensimmäinen palikka rakennetaan pöytää vasten, mutta aloituspalan yhteyteen. Pelaajan seuraavat palikat eivät saa enää koskettaa pöytää.
  • Palikoiden tulee rakennettaessa noudattaa shakkilautakuviota joka suuntaan ELI tornin joka toisen palan tulee siten olla sekä ylöspäin että sivusuuntaan puunväriä ja joka toisen pelaajavärejä.
  • Reunaylitykset on sallittu yhden kuution verran.
  • Rakentamisella ei saa blokata kiipeilijöiden liikkumista kokonaan (tästä tarkemmin alla).
Kierros 3/12. Perustukset on valettu ja kiipelijät kurkottavat yhä ylemmäs.
Kierros 3/12. Perustukset on valettu ja kiipelijät nousseet askelmia ylöspäin.

Rakentamisen jälkeen saa liikuttaa omaa kiipeilijää, tarkoituksena johdattaa kiipelijä mahdollisimman ylös tai muutoin hyviin asemiin. Kiipeilijä aloittaa pelin alussa pöydän pinnan tasolta, mutta se saa pelivuoron aikana nousta ja laskeutua kuinka paljon tahansa (myös palata takaisin pöydän tasolle), kunhan nousut ja laskut tapahtuvat yksi kerros kerrallaan. Lisäksi kiipeilijä saa liikkua (ja pysähtyä) vain neutraaleihin ja pelaajan omaa väriä oleviin ruutuihin.

Näin siis jo tornia rakennettaessa pelaajat pyrkivät sopivassa määrin rakentamaan itselle sopivaa porrastusta neutraaleista ja oman värin ruuduista ja toisaalta myös peittämään vastapelaajien ruutuja silloin kun se omiin tarpeisiin sopii. Liikkumista haittaa myös kanssakiipelijät, jotka blokkaavat ne ruudut joissa kullakin hetkellä ovat.

Näin se torni rakentuu, kierros 5/12 menossa. Rakentamisessa on sallittu jättää tunneleita ja/tai tehdä yhden ruudun ylityksiä suhteessa alempaan rakennuspalaan, mikä on kuvastakin nähtävissä.
Näin se torni rakentuu, kierros 5/12 menossa. Rakentamisessa on sallittua jättää tunneleita ja/tai tehdä yhden ruudun ylityksiä suhteessa alempaan rakennuspalaan, mikä on kuvastakin nähtävissä.

Kertakäyttöisillä markkereilla tarvittavaa lisätvistiä

Edellä on esitettynä koko peli lukuunottamatta kertakäyttöistä markkereita, joita kullekin pelaajalle on kaksi. Nämä tuovat juuri sopivasti lisämaustetta peliin, joka muuten saattaisi olisi jopa liian (?) suoraviivainen. Markkerin käyttämällä saa tehdä yhden seuraavista toiminnoista:

  • Pelaaja saa vuoron aikana liikkua mitä tahansa ruutuja pitkin ja myös  pysähtyä mihin tahansa ruutuun. Myös toisen kiipeilijän läpi saa juuri tällä kierroksella liikkua.
  • Pelaaja saa liikkumisen yhteydessä kiivetä tai pudottautua kertaalleen kaksi kerrosta kerralla.
  • Pelaaja voi rakentaa minkä tahansa rakennuspalikoistaan riippumatta siitä, mitä on nopilla heittänyt.

Markkereitten oikea-aikainen käyttö antaa pelaajille paljon mahdollisuuksia, mutta milloin on se oikea aika? Sitä kukin pelaaja joutuu pohtimaan läpi pelin ja pelivuorojen.

Pelin puoliväli on ohitettu (kierros 7/12) ja vielä on tasaista.
Pelin puoliväli on ohitettu (kierros 7/12) ja vieläkin taisto on kärkipaikasta tasaista.

Kun kierroksia on takana 12 ja kaikki palikat käytetty on voittaja se, joka on saanut kiipeilijänsä juoksutettua korkeimmaksi tornissa. Tai, mikäli torni kaatuu kesken pelin, on voittaja se, joka on tornissa korkeimmalla ennen sortumista – poislukien luonnollisesti se, joka tornin hajotti.

Tornin sortumista en ole ollut todistamassa kuin kertaalleen kymmenien pelattujen pelien jälkeen, joten tämä vaihtoehto on harvinainen Turm Bauerissa, kun rakennuspalikoitakaan ei ole kuin maksimissaan se 48 kappaletta.

Mitä mainioin perhepeli, joka melkein tuli suomeksi

Turm Bauer on hauska peli: kaikesta pelkistyksestä huolimatta se herättää mielenkiintoa ja vaikka valmistuva torni harvoin on kovinkaan kiikkerä, myös se tornin sortumisen vaara on riittävästi läsnä. Pelin idea on myös uniikki, joten vielä reilun 1500 erilaisen pelin jälkeen tällaiseen peli-ideaan olen törmännyt vain kerran aiemmin. Samaan kastiin kuuluvan Climbersin Turm Bauer kuitenkin jättää surutta kakkoseksi, sillä Turm Bauer erikoisliikkeisiin oikeuttavien markkereiden avulla ja muutenkin eheämmällä kokonaisuudellaan nyt vaan on paljon innostavampi ja houkuttelevampi vaihtoehto.

Voittaja on selvillä. Musta kiipeilijä on kaikkein ylimpänä.
Voittaja on selvillä. Musta kiipeilijä on kaikkein ylimpänä.

Niinpä onkin harmi, että Turm Bauer ei koskaan tullut Suomen pelimarkkinoille. Tiettävästi lähellä tämä suomi-julkistuskin oli, mutta komponenttien laatua pohjoismaista painosta varten ei saatu riittävälle tasolle suhteessa kustannuksiin. Joten jos pelin haluaa pitää tähytä ulkomaisten pelikauppojen suuntaan.

Ja alkuperäiseen kysymykseen ‘katosiko peli samalla kun Turm Bauerista pudotettiin puolet komponenteista pois?’ vastaus on edellä luetusta ilmeinen: peli ei kadonnut mihinkään, mutta se muuntui onnistuneesti hieman toisenlaiseksi.

Kaksi Turm Baueria yhdistämällä (ja säännöt BGG:stä lukemalla) on mahdollista kokea myös se alkuperäinen Cornerstone -elämys, ja tähänkin pelimuotoon olen tutustunut pari kertaa. Cornerstonea pelatessa jätetään  pelaajamarkkerit pois ja tornin rakentamisessakin on laajemmin valinnanvaraa. Tuplamäärä rakennuspalikoita tuo tuplaten lisää peliaikaa, mutta vastineeksi saa myös tornin luhistumisen vaaran kasvun.

Omaan makuuni Turm Bauerin napakkuus on kuitenkin mieleisempi. Ja onhan näitä tornin sorruttamispelejäkin nähty ihan riittävästi, joten sitä osaa en niin jää kaipaamaan Turm Bauerissa.

Viimeistä kierrosta viedään. Torni on korkea ja hutera, mutta niin vain mustan pelaajan kiipeilijä on rakennelman huipulla.
Viimeisellä kierroksella torni on vaikuttava Turm Bauerin vähemmälläkin palikkamäärällä.

Lyhyesti kyseessä on laadukas puinen pinoamispeli, johon suosittelen tutustumaan, jos vaan mahdollisuus siihen tulee. Ja jollei muuten tule, niin ei kun peliä tilaukseen. Lunkisti-toimitus olisi noita myynyt itsekin useamman kuin mitä alkujaan ulkomailta tuli tilanneeksi… kai se sekin kertoo jo jotakin?

Infolaatikko: Turm bauer
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2010
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (saksaksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Kingsburg – kuninkaan asialla rajanvartijana

Kingsburgin kuningas Trituksella, tuolla suurella ja karvaisella mutta ah niin rakastetulla hallitsijallamme on ongelma: valtakunta on laajentunut, mutta rajaseudut kumisevat tyhjyyttään ja siten puolustus hunningolla. Tähän on tultava muutos, sillä kuningaskunnan reunamilla tiedetään vaanivan niin goblineita, örkkejä kuin vieläkin pimeämpiä voimia, jotka ovat uhka Kingsburgin tulevaisuudelle. Niinpä Tritus on kutsunut paikalle muutaman riittävän epätoivoisen kuvernöörin, joiden tehtävänä on hoitaa asia kuntoon. Ja vaikka resursseja projektin aloittamiseksi ei juurikaan ole, lupaa kuningas Tritus sentään neuvonantajiensa avun.

Onhan se sekin jo jotain… ja riittää paikalla oleville kuvernööreille, sillä vaikka komennus tulee viemään seuraavat viisi vuotta, on projektista parhaiten selviytyvälle luvassa auvoinen tulevaisuus: paikka kuninkaan neuvonantajien keskuudessa ja siten turvattu ja ylellinen loppuelämä. Siispä kädet ranteita myöten saveen ja töihin!

Yleiskuva pelistä, mikä kertoo hyvin sen, että pöytätilaa Kingsburg vaatii paljon.
Yleiskuva pelistä paljastaa sen, että pöytätilaa Kingsburg vaatii paljon. Kuvassa lisäosan pari riviä peruspeliä suuremmat pelaajalaudat.

Taustatarina on peruskökköä huttua, mutta onneksi komponentit eivät. Pelin suuri pelilauta on hyvää euro-laatua ja siinä on kuvattuna 17 kuninkaan neuvonantajaa ja kuningas itse, kullakin oma numeronsa väliltä 1-18. Näiden lisäksi on muutama pelin kannalta oleellinen träcki eli voittopiste-, vuorojärjestys- ja sotavoimaradat ja pelin etenemisen seurantaan käytettävät vuodenaika- ja vuosiradat. Näiden lisäksi on viidelle pelaajalle nopat ja pahvisia pyöreitä markkereita merkitsemään valmistuneita rakennuksia pelaajakohtaisiin suuriin lautoihin.

Pelilaudalle tai laudan viereen asetettavaksi on vielä resurssikuutioita ja neutraaleja valkoisia noppia sekä 25 vihollisten joukkoja kuvaavaa korttia, joista yksittäiseen peliin arvotaan viisi korttia. Koko komeus levitettynä pöydälle vielä runsaasti tilaa.

Nopilla neuvonantajia avuksi

Peli kestää viisi rakenteeltaan samanlaista vuotta. Yhteen vuoteen mahtuu kolme rakennus- & varustelukierrosta, joissa nopat näyttelevät merkittävää roolia. Talven tullessa kansa pakkautuu turvaan puolustusrakennelmien ja sotavoimien taakse, sillä vuoden kylmimpään aikaan vihollinen hyökkää. Tätä vuoden etenemistä seurataan pelilaudan alalaitaan kuvatulla harvinaisen selkeällä träckillä.

Pelilaudan alalaidan träckillä (1-8) seurataan vuoden etenemistä: 1. Vähiten rakentaneelle ylimääräinen noppa, 2. Rakennuskierros, 3. Eniten rakentaneelle voittopiste, 4. Rakennuskierros, 5. Vähiten rakentaneelle kuninkaan apu, 6. Rakennuskierros, 7. Sotavoimien palkkaus, 8. Vihulainen hyökkää.
Pelilaudan alalaidasta löytyy vuodenaika-track on onnistunut: ei mitään tarvetta plärätä sääntökirjaa, sillä oleelliset asiat on tiivistetty pelilaudalle selkein symbolein.

Kevään, kesän ja syksyn kierrokset alkavat nopanheitoilla. Tässä kohtaa kysyntää olisi hyvälle noppakädelle: kukin pelaaja heittää kolme (tai neljä) noppaansa, isomman tuloksen ollessa lähtökohtaisesti parempi. Pelaajan noppien silmäluvut lasketaan yhteen ja pelaajat laitetaan sitä kautta vuorojärjestykseen järjestyksessä heikot ensin ja vahvemmat sitten.

Tämän jälkeen kukin pelaaja käyttää vuorollaan yhden tai useamman nopan summana ja varaa pelilaudan neuvonantajista vastaavan numeroruudun. Samaan ruutuun kaverin kanssa ei ole asiaa eli nopeammat syövät hitaat. Tällä tavalla huonosti heittäneet saavat edes jotain tasoitusta paremmin heittäneisiin nähden.

Neuvonantajian valintaa. Punainen pelaaja saa kolme kultaa. Sininen vastaavasti puun sekä kulta-puu- tai kivi-puu- yhdistelmän. Vihreä pelaaja vaihtaa voittopisteen kolmeen vapaavalintaiseen resurssiin.
Neuvonantajian valintaa. Punainen pelaaja tulee saamaan kolme kultaa. Sininen vastaavasti puun sekä kulta-puu- tai kivi-puu- yhdistelmän. Vihreä pelaaja vaihtaa voittopisteen kolmeen vapaavalintaiseen resurssiin.

Kun kaikki nopat on laudalle kylvetty jaetaan neuvonantajien antamat edut pelaajille: tarjolla on voittopisteitä, resursseja kolmessa eri lajissa, jokeriresursseja, sotilaita, kertakäyttöisiä +2 noppalukuun lätkiä, tiedustelijoita joilla saa katsoa talvella hyökkäävän vihollisen TAI erilaisia yhdistelmiä edellisistä.

Seuraavaksi kukin pelaaja saa rakentaa yhden rakennuksen pelaajakohtaiselta laudaltaan. Rakennuksen saa valita miltä riviltä tahansa, mutta aina rivin vasemmanlaitimmainen vielä rakentamaton pitää rakentaa ensin. Rakentaminen kuluttaa resursseja, joten sekin pitää ottaa huomioon. Pääsääntöisesti rakennukset tuovat voittopisteitä ja/tai pysyviä plussia puolustukseen, mutta ne voivat tuoda pientä säätövaraa myös nopanheittoon tai muuta mukavaa hyödyllistä.

Tässä kohtaa pelattu jo jokunen kierros. On rakennettu puolustuslinnoitus (+1 sotavoimaan), sekä majatalo ja patsas, jotka tuovat apua heikompaan noppaonneen.
Tässä kohtaa takana jo jokunen kierros. Punainen pelaaja on rakentanut vartiotornin (+1 sotimiseen), sekä majatalon ja patsaan, jotka tuovat apua heikompaan noppaonneen. Käytettävissä on yksi puu, kivi ja kulta (= kuvan kuutiot) sekä +2 noppalukuun -lätkä.

Vuodenaikojen vaihtumiseen kytkeytyy toinen peliä tasapainottava elementti: keväisin vähiten rakentanut saa ylimääräisen nopan seuraavaa heittokierrosta varten ja syksyisin vähiten rakentanut saa kuninkaan avun. Tämä kerta-apu mahdollistaa joko tuplarakentamisen yhdellä rakentamisvuorolla TAI luvan valita sellainen neuvonantaja, joka on jo varattu. Toisaalta kesän alkaessa eniten rakentanut saa ylimääräisen voittopisteen, mikä kannustaa rakentamaan joka kierros jos vaan mahdollista.

Talvi kutsuu vihollisen kylään

Vuoden pimeimpään aikaan, talvella, vihollinen ryntää päälle. Ennen tätä pelaajat voivat vielä palkata lisäsotilaita: uhraamalla kaksi resurssia saa yhden kertakäyttöisen sotavoiman ja tällaisia vaihtoja saa tehdä niin paljon kuin oma talous kestää.

Kun hätävara-varustelu on tehty paljastetaan vihollispakan päällimmäinen kortti, joka kertoo mitä laatua ja miten voimakas hyökkäys kohdistuu kuhunkin pelaajaan. Vihollisen hyökkäysvoimaa verrataan omaan pysyvään puolustuskoneistoon, johon lisätään kertakäyttöiset sotavoimat + nopalla tässä vaiheessa heitetty ‘kuninkaan apujoukot’. Lopputulos on jokin seuraavista:

  • Vihollinen on voimakkaampi. Pelaaja menettää viholliskortissa punaiselle alueelle merkityt asiat/resurssit. Yleensä tämä tarkoittaa yhden rakennuksen menetystä, voittopisteitä ja resursseja.
  • Tulee tasapeli. Pelaaja ei menetä mitään, mutta ei myöskään saa viholliskorttiin kuvattua palkintoa.
  • Pelaajan joukot ovat voimakkaampia. Pelaaja voittaa taistelun ja saa viholliskortissa kuvatun palkinnon. Lisäksi, jos pelaajalla oli pelaajien kesken vertailtuna vahvimmat sotajoukot, saa pelaaja lisäpisteen.
1. Vuoden päätteeksi Goblinit (hyökkäysvoima 3) iskevät. Valkealla nopalla heitetty kuninkaan apujoukot, jotka jo yksin riittävät päihittämään heikot goblinit. Palkkioksi kaikille kiviresurssi. Jee!
1. Vuoden päätteeksi Goblinit (hyökkäysvoima 3) iskevät. Valkealla nopalla on heitetty kuninkaan apujoukot, jotka jo yksin riittävät päihittämään heikot goblinit. Palkkioksi kaikille kiviresurssi. Jee!

Kingsburgin sotiminen ei siis tapahdu pelaajien välillä vaan jokainen pelaaja vastaa omasta puolustuksestaan ja puolustuskoneistostaan. Pelin sotimisvaihde on tehty yksinkertaiseksi, jotta se soljuu pelin kannalta nopeasti läpi, mutta silti siinä on riittävästi liikkuvia osia mukana, että se pitää pelin mielenkiintoisena. Sotavaiheesta suoriutuminen on pelissä menestymisen kannalta sikäli merkittävässä roolissa, että pahimmassa tapauksessa jo yksi hävitty sota voi vesittää mahdollisuudet voittoon – riippuen pitkälti siitä, minkälaiset sanktiot tappiosta tulee.

Sotiminen on myös pelissä se osuus, jossa on mahdollisuus harkittuun riskinottoon jos jättää puolustuksen vähemmälle ja pyrkii nopeammin pisteille. Tai sotimisen voi ottaa niinkin varman päälle, että käy kurkkaamassa etukäteen hyökkäävän vihollisen (pari pelilaudan neuvonantajaa antaa tähän mahdollisuuden), jolloin talvea ja vihollista vastaan on helpompi varustautua. Luonnollisesti tällä tapaa tehty varmistelu on osittain muista voittopisteistä pois, sillä siinä tuhrautuu arvokkaita noppia.

Zombit (hyökkäysvoima 6) käyvät päälle. Punaisella pelaajalla rakennukset antavat lopulta puolustukseen vain +1, joten kuninkaan apujoukkojen oltava varsin väkevät tai muuten hukka perii.
Zombit (hyökkäysvoima 6) käyvät päälle. Punaisella pelaajalla rakennukset antavat lopulta puolustukseen vain +1, joten kuninkaan apujoukkojen on oltava varsin väkevät tai muuten tulee penaltia…

Viisi vuotta pyöräytetään edellä esitetyllä kaavalla, jonka jälkeen voittopisterata kertoo, kuka kuninkaan antamasta tehtävästä suoriutui parhaiten ja ansaitsee siten paikkansa kuninkaan neuvonantajien joukossa.

Antoisa puolitoistatuntinen noppaillen

Kingsburg tuli ja valloitti allekirjoittaneen jo ensi pelillä. Se yhdistää onnistuneella tavalla nopat, resurssien keräilyn ja pisteyden metsästämisen. Mitään isoja koneistoja pelissä ei rakennella, mutta menestyvä pelaaminen vaatii sopivaa tasapainoilua pisteiden keruun ja puolustuksen rakentamisen välillä – tai sitten sitä hullun tuuria, jos puolustamisen jättää vähemmälle ja pyrkii alusta asti maksimoimaan pisteitä. Taustatarina ei Kingsburgissa välity pelaamiseen asti, mutta kaukana kokonaisuus silti on abstraktista rykäisystä.

Graafisesti Kingsburg on pöydälle levitettynä kaunista katsottavaa. Kun pelin komponentit ovat löytäneet oikeat paikkansa pelilaudalta on kokonaisuus houkutteleva. Ihan samalle tasolle ei päästä pelaajakohtaisten lautojen osalta: infoähky uhkaa etenkin ensikertalaista kauniin ulkoasun hämärtyessä runsaaseen tekstipränttiin. On aika outoa, että pelaajalaudat ovat ainoa osa pelissä jossa oikeastaan on tekstiä, mutta niissä sitä on sitten sitäkin enemmän – tulee itse asiassa fiilis, että pelilaudan ja apulaudan tehneet eivät ole oikein tienneet toistensa tekemisistä ja lopputulos näyttää kuin osat olisivat eri peleistä. Pelaajalautojen laatukin voisi olla parempi, sillä nyt ne ovat sellaiset ohuet lirpakkeet eivätkä siten laadultaan yllä muiden komponenttien ja/tai laudan tasolle.

Neuvonantajien numero 17 on yleensä nobrainer-liike: kaksi vapaavalintaista resurssia, kolme voittopistettä ja kurkistusoikeus vuoden päätteeksi hyökkäävään vihulaiseen on väkevä apu. Sinivalkoisella träckillä seurataan pelaajien sotavoimia ko. vuodelle (nollataan vuosien välillä). Vasemmalla vuorojärjestys.
Neuvonantajien numero 17 on yleensä nobrainer-liike: kaksi vapaavalintaista resurssia, kolme voittopistettä ja kurkistusoikeus vuoden päätteeksi hyökkäävään vihulaiseen on väkevä apu. Sinivalkoisella träckillä seurataan pelaajien sotavoimia ko. vuodelle (nollataan vuosien välillä). Vasemmalla vuorojärjestys.

Pelaajalaudan pieni harmitus unohtuu silti nopeasti, sillä pelaaminen on nautintoa alusta loppuun. Neuvonantajien valinta on tiukkaa “omaa peliä yhdistettynä kavereiden blokkaamiseen” -tasapainoilua eli moninpelipasianssi Kingsburg ei todellakaan ole vaan etenkin alarivin neuvonantajia varaillessa poljetaan kaverin jaloille ihan urakalla. Vuorojen odotteluakaan ei juuri ole, sillä keskeiset asiat tehdään yhtä aikaa, jolloin myös peliin käytetty kokonaisaika on sama kuin kunkin pelaajan oma tehokas peliaika. Kun edelliseen lisätään vielä se, että pelin opettaa nopeasti ja pelaamisesta pääsee nauttimaan jo ensikertalainen, niin mikäpä on Kingsburgia suositellessa oikeastaan kenelle tahansa.

Kingsburg: To Forge a Realm -lisävärinää peliin

Kingsburg sai jatkoa lisäosan ‘To Forge a Realm’ -muodossa pari vuotta peruspelin julkaisun jälkeen. Lisäosa on kokoelma erilaisia moduleita, joita pelaajat voivat oman harkintansa mukaan tuoda mukaan peruspeliin.

Kingsburg: To Forge A Realm -lisäosan sisältö.
Kingsburg: To Forge A Realm -lisäosan sisältö.

Lisäosan modulit ovat:

  • Vaihtoehtoiset (ja isommat) pelaajakohtaiset laudat
  • Korvaavat liuskat pelaajalautoihin
  • Tapahtumakortit
  • Pelaajakohtaiset ‘kuninkaan apujoukko’ -lätkät
  • Henkilöhahmokortit

Pelaajakohtaisiin lautoihin liittyvät modulit tarjoavat vaihtoehtostrategioita peliin, mikä on ehdottomasti tervetullut lisä yhtään enemmän Kingsburgia pelaavalle. Peruslaudan viisi rakennusträckiä kun on kuitenkin varsin nopeasti kaluttu ja siten tulee liian helposti tarponeeksi samoja polkuja pelistä toiseen. Isomman laudan pari uutta träckiä sisältävät jo itsessään houkuttavia vaihtoehtoja, mutta jos mukaan hämmennetään vielä vaihtoehtoliuskat, joilla osa tutuistakin träckeistä voi halutessaan korvata, on peli tuoreen erilainen pitkään.

Kingsburg-lisäosan mukana tulevissa pelaajalaudoissa on pari ylimääräistä rakennusträckiä, jotka antavat mahdollisuuksia vaihtoehtostrategioihin. Paljon on kultaa, mutta 'kuninkaan avusta' (violetti puu-ukko) päätellen ei pelin alku ole mennyt välttämättä ihan putkeen...
Kingsburg-lisäosan suuremman pelaajalaudan ylin träck on houkuttava. Paljon on kultaa, mutta ‘kuninkaan avusta’ (violetti puu-ukko) päätellen ei pelin alku ole silti mennyt välttämättä ihan putkeen…

Tapahtumakorteilla peliin saa lisää yllätttäviä elementtejä, joihin ei etukäteen voi varautua. Kuulostaa ennakkoon itse asiassa vähän turhankin epämääräiseltä, mutta yllättäen ne sopivat Kingsburgiin todella hyvin, sillä kortit eivät ole millään tapaa poskettomia tai peliä rikkovia. Tai no… pakasta löytyy kaksi ‘kuningas on sairas’ -korttia, jotka päättävät pelin samantien jos molemmat nousevat pelin aikana – tämä todennäköisyys tosin on kovasti minimalistinen, sillä tapahtumakortteja on lisäosassa vino pino.

Lisäosan kolme modulia tarkastelussa: sinisen pakan tapahtumakortit ovat vuoden voimassa. Henkilökortit sisältävät pelaajakohtaisia etuja läpi pelin. Pyöreillä sotavoima-lätkillä korvataan nopalla heitettävä kuninkaan apu.
Lisäosan kolme muuta modulia tarkastelussa: sinisen pakan tapahtumakortit ovat aina yhden vuoden voimassa. Henkilökortit sisältävät pelaajakohtaisia etuja läpi pelin. Pyöreillä sotavoima-lätkillä korvataan nopalla heitettävä kuninkaan apu.

Pelaajakohtaiset ‘kuninkaan apujoukko’ -lätkät korvaavat nopalla heitettävät apujoukot. Näin pelin tuuria pystytään minimoimaan mikä mahdollistaa vuoden aikana tehtävien suunnittelujen laskelmointia pidemmälle. Näistä kuudesta lätkästä yksi jää jokaisella pelaajalla käyttämättä ja tästä saa pelin lopussa pisteitä sen mukaan, miten “vahva” lätkä jäi yli.

Viimeinen lisäosan moduli on henkilöhahmokortit. Pelin alussa kukin pelaaja saa jokusen henkilöhahmokortin, joista yhden saa valita. Henkilöhahmot tuovat pelaajalle apua pelin aikana sen mukaan, mitä kortissa lukee. Henkilöhahmokorteistä toiset ovat parempia kuin toiset, joten jos haluaa yhtäläiset lähtökohdat peliin, niin nämä kannattaa jättää sivuun.

Lisäosa on “pakollinen” yhtään enemmän pelaavalle

Lisäosan modulit mahtuvat sellaisenaan peruspelin laatikkoon, mikä on pelkästään hyvä juttu sillä niistä tulee yhtään enempää pelaavalle käytännössä pakollisia. Lisäosa tuo erityisesti rakentamiseen liittyviä vaihtoehtostrategioita, mutta pidän myös tapahtuma- ja henkilöhahmokorttien tuomasta lisäväristä. Yksikään moduli ei kasvata pelikelloa kuin muutamalla minuutilla. Ainoa lisäosan moduli, jonka koen itse turhaksi ja mitä siten ei tule käytettyä on ‘kuninkaan apujoukot’, joka tekee pelistä enemmän ennakkoon laskettavan ja siten tylsemmän. Mutta tästäkin monet tuntuvat pitävän, joten kaiketi se kuvaa hyvin sitä, että paketissa on vähän jokaiselle jotakin.

Kingsburgin saatavuudesta – kakkoslaitos sisältää itsessään lisäosan

Kingsburg on sikäli taas ajankohtainen, että tämä alkujaan vuonna 2007 julkaistu peli on ollut vähän nihkeästi saatavilla viime vuosina. Saatavuus on kuitenkin nyt parantunut uuden painoksen (2016) myötä ja mikä parasta, kakkosedikka pitää sisällään edellä esitetyn lisäosan.

Kingsburgin kansikuvataide miellyttää silmää.
Kingsburgin ensimmäisen painoksen kansikuvataide miellyttää silmää.

Uutta painosta pelistä en ole itse vielä livenä nähnyt (ainoastaan kuvat BGG:stä), mutta ainakin graafinen ilme on uuden painoksen myötä mennyt kovasti takapakkia – komponenttien laadusta toivottavasti ei ole kuitenkaan tingitty. Vanhaa painosta on silti vielä saatavilla siellä täällä, joten jos se miellyttää enemmän, niin kannattaa kiirehtiä vielä kun voi. Vanha painos lisäosineen saattaa toki tulla kalliimmaksi kuin uusi kakkoslaitos. Mutta tämä taas on näitä elämän suuria valintoja.

Infolaatikko: Kingsburg
Pelaajia: 2-5 Kesto: 90 minuuttia Julkaisuvuosi: 2007
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Poliittisesti epäkorrektia – aikuisten partypeli

‘Poliittisesti epäkorrektia’ on poikkeuksellinen partypeli: siinä on nimittäin K-18 lätkä kannessa. Miksi näin? Annetaanpa pelilaatikon takakannen tekstipoimintojen avata syitä enemmän, sillä se kertoo asian paremmin kuin itse osaisin kuvailla:

 “Poliittisesti epäkorrektia on peli, jossa saa sanoa kaiken sen, mikä ei muulloin tule kuuloonkaan. Tässä pelissä voi liikkua täsmälleen rajalla ja nauraa joutumatta silmätikuksi. Peli saattaa vaikuttaa loukkaavalta, mutta hauskuus tulee nimenomaan siitä, että pelaajat tietävät liikkuvansa täsmälleen hyväksyttävyyden rajoilla. Poliittisesti epäkorrektia aiheuttaa aina yllättäviä ja hulvattomia tilanteita pelipöydän ääressä.”

Kyseessä on siis hyvän maun roskakoriin heittävä aikuisten partypeli, joka ei sovellu herkkähipiäisille tiukkapipoille. Mystinen musta pelilaatikko ei pelin sisällöstä sen enempää sitä tutkailevalle sitten kerrokaan: komponenteista ei nimittäin ole kuvan kuvaa, mutta tekstikuvaus avaa sisuskaluja sen verran, että tehtävä- ja vastauskortteja on yli 500. Ainakin mielenkiinto on herätetty!

Poliittisesti Epäkorrektia. Laatikko on mustanpuhuvan tyylikäs. Huomatkaa K-18 lätkä: tätä näkee lautapeleissä äärimmäisen harvoin.
Poliittisesti Epäkorrektia. Laatikko on mustanpuhuvan tyylikäs. Huomatkaa K-18 lätkä: tätä näkee lautapeleissä äärimmäisen harvoin.

Kun tuon mystisen laatikon pääsee lopulta avaamaan, on sen sisältö nopeasti käyty läpi: lyhyet yksisivuiset säännöt sekä neljä pakkaa pelikortteja. Aikaisemmasta pelikokemuksesta riippumatta pelaamaankin pääsee nopeasti, sillä riittää kun pakat sekoitetaan kukin erikseen ja kullekin pelaajalle jaetaan yhteensä 12 vastauskorttia kolmessa eri värissä. Siten pelilaatikossa kököttävä teksti ‘3 minuuttia sääntöjen opettelua’ pitää hyvinkin kutinsa.

Kun kullakin pelaajalla on kädessään vastauskortit voidaan homma startata käyntiin. Peli etenee siten, että yksi pelaajista kääntää päällimmäisen tehtäväkortin ja lukee kortissa olevan lauseen ääneen.

Tehtävä: täydennä lause sopivalla vastauskortilla.
Tehtävä: täydennä lause sopivalla vastauskortilla.

Nyt muut pelaajat valitsevat omista vastauskorteistaan mielestään “sopivimman” täyttämään tehtäväkortin aukon (tai aukot). Valitut vastauskortit asetetaan pinoon siten, että tehtäväkortin kääntänyt ei näe mikä on kenenkin pelaajan vastaus. Seuraavaksi vastauskortit luetaan yksi kerrallaan ääneen ja tehtäväkortin lukenut valitsee mielestään parhaan vastauksen.

Tehtäväkorttiin tarjotut vastauskortit.
Tehtäväkorttiin tarjotut vastauskortit.

Parhaan vastauksen tarjonnut pelaaja saa tehtäväkortin itselleen – jokainen näin saatu kortti on yhden pisteen arvoinen. Vastauskortin käyttäneet saavat yhden uuden vastauskortin haluamastaan pakasta ja tehtäväkorttipakka kiertää myötäpäivään seuraavalle pelaajalle. Näin jatketaan kunnes jollakin pelaajalla on viisi pistettä.

Pelimekaniikka on siten tuttu kaikille ’52 hullunkurista kysymystä ja vastausta’ -lapsuudessa pelanneille, joskin nyt saa vastauksensa valita 12 erilaisesta.

Esimerkkikattaus pelaajan käsikorteista: näistä valinta "sopivaksi" vastaukseksi.
Esimerkkikattaus pelaajan käsikorteista: näistä valinta “sopivaksi” vastaukseksi.

Vähän peliä, paljon hauskaa – sopivassa seurassa

‘Poliittisesti epäkorrektia’ osuu ja uppoaa, kunhan peliseura on valittu oikein. Se tarjoaa mielettömät naurut aivan poskettomine vastausyhdistelmineen ja vaikka se ei pelillisiä nerokkuuksia tarjoakaan – mikä pätee lähes kaikkiin partypeleihin – jättää se teräville hoksottimille silti tilaa. Tiukkapipot ja tosikot älkööt vaivautuko, mutta pubipelinä, tupareissa, opiskelijaporukoissa ja nuorten aikuisten kesken pelattuna ‘Poliittisesti epäkorrektia’ on melkoisen varma valinta. Jos siis vaikkapa Radio SuomiPopin Aamulypsyn tarinointi jaksaa naurattaa tai tykkää ronskista huumorista luokkaa ‘Comedy Central Roast’ – niin silloin uppoaa varmasti tämäkin. Mutta perheen kesken pelattuna kun pöydän ääressä on isä, äiti, jälkikasvua ja vaikkapa isovanhemmat… niihin tilanteisiin valinta on jotakin muuta ‘Poliittisesti epäkorrektia’.

Peli siis aiheuttaa naurunremakkaa, mutta komponenttiensa puolesta jää tympeämpi fiilis: pelilaatikon kansi ja käännös kauttaaltaan on onnistunut, mutta muilta osin on menty kovin halvanoloisesti. Kortit ovat kauttaaltaan ohuita ja b-luokkaa ja tympeän näköisiä. Olisikin ollut mukavaa, jos graafisessa ilmeessä olisi irroteltu teemaan sopivasti eikä tyydytty pelkkään tekstiin.

Isosta pelilaatikosta kuoriutuu neljä pakkaa kortteja. Valitettavasti pelilaatikon insertti on mokattu ja korttipakat eivät mahdu omina pakkoinaan laatikon inserttiin vaan ne joutuu jakamaan osin sekaisin. Ei näin.
Isosta pelilaatikosta kuoriutuu neljä pakkaa kortteja. Valitettavasti pelilaatikon insertti on mokattu ja korttipakat eivät mahdu omina pakkoinaan laatikon inserttiin vaan ne joutuu jakamaan osin sekaisin. Ei näin.

Pelilaatikon sisuskalut herättävät nekin kulmien kurtistusta: laatikko on yli puolet suurempi kuin mitä sen tarvitsisi olla, mutta sittenkin laatikon insertti on mokattu. Pelin neljä korttipakkaa eivät sellaisenaan mahdu korteille varattuihin koloihin vaan osa korteista on pakko sekoittaa viidenteen insertissä olevaan koloon. Ei näin.

Komponenteista viis… onneksi sisältö on kunnossa. Se tärkein kysymys kuuluukin: ‘Kuinka poliittisesti epäkorrekti sinä olet? Entäpä ystäväsi?’ Se selviää vain pelaamalla ‘Poliittisesti epäkorrektia’.

Infolaatikko: Poliittisesti epäkorrektia
Pelaajia: 4-12 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: pelialan liikkeet ja marketit (suomeksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Tapahtumaraportti: Lautapelaamaan 11.-13.11.2016 (Helsinki, Kaapelitehdas)

On yksi täydellinen suora, josta olen erityisen ylpeä ja iloinen lautapelaajana: minulla on ollut ilo osallistua joka ikiseen Lautapelaamaan-tapahtumaan, joita koskaan on järjestetty ja vielä tätä tapahtumaa edeltäneisiin Helcon-pelitapahtumiinkin. Ja tuo ensimmäinen Helcon on pidetty siis vuonna 2002. Olen siten päässyt aitiopaikalta todistamaan alkuperäisen pienen porukan viikonloppu-pelitapahtuman laajentumista aikaa myöten isompaan ja julkisempaan tilaan ja samalla kävijämäärässä tapahtunutta kasvua ja toisaalta muutosta. Kaapelitehtaalle siirtymisen myötä  Suomen lautapeliseuran yhteiskumppaneita on voitu tuoda aiempaa paremmin esiin, mikä on erityisen hieno asia.

Vaikka petrattavaa järjestelyjen puolesta varmasti olisi paljonkin, niin hämmästyttävän hyvä tapahtuma saatiin tällekin vuodelle aikaiseksi – taustalla kuitenkin on varsin pieni aktiiviporukka. Takavuosina olin itsekin muutamana vuonna tapahtuman järjestelyjä hoitamassa ja mm. jakelemassa mainoksia eri kouluihin ympäri Helsinkiä, joten järjestelypuolikin on tullut tutuksi.

Viimeiset vuodet tämä on kuitenkin ollut itselleni puhtaasti pelitapahtuma, jonne koetamme saada edes yhdeksi viikonlopuksi vanhan köörin kasaan – köörin, joka aikanaan muodostui juurikin Helconissa – olisikohan vuosi ollut 2004; noh, kaikkea ei voi muistaa.

Vakioporukan saaminen kasaan yhdeksi viikonlopuksi ei tänä päivänä ole enää ihan niin sanottua, onhan tällä ukkoutuvalla sakilla useammalla jo perhettä ja onpa yksi sankareista pysyvästi muuttanut Andorraan.

Mutta niin vain tuttu jengi oli Kaapelitehtaalla tänäkin vuonna – osa piipahtaen, osa koko viikonlopun. Tapahtumaa edeltävänä päivänä Andorran asukki saapui pääkaupunkiseudun leveysasteille ja torstai-ilta lämmiteltiinkin Kivistössä pelaten pienemmällä porukalla Steam Time, Completto ja The Hanging Gardens – kaikki oikein mainioita pelejä. Lautapelaamaan-tapahtumassa toivottavasti sitten saataisiin maistiaisia Spiel-uutuuksista.

Perjantai 11.11.

Kaapelitehtaalle pöräytimme heti tapahtuman alkuun viideksi kolmen hengen voimalla ja olipas yllättävän paljon porukkaa paikalla jo heti ensihetkistä alkaen. Seuran pelikirjaston puoleisessa salissa oli kohtuullisesti vilinää jo perjantaina, mutta me jäimme pääsalin puolelle koko illaksi tutustumaan yhteistyökumppaneiden pelitarjoomaan.

Lautapelaamaan sisäänkäynti.
Lautapelaamaan sisäänkäynti.Tapahtuman alkuhetkillä ja ylipäätään aamutuimaan on vielä hiljaista, mutta päivän edetessä vilinää riittää.

Dokmus (Lautapelit.fi). Tämä abstrakti ‘tönöjä laudalle arvoruutuihin’ -kylvämispeli tuo paljolti mieleen Kingdom Builderin, mutta siinä missä verrokkipelissä ‘kylväminen’ tapahtuu saadun kortin rajoittamana, Dokmuksessa aiemmat mökit rajoittavat siirtoja. Dokmuksen hienoin elementti on jatkuvasti elävä pelilauta, se kun koostuu yhdeksästä siirrettävästä osasta. Muilta osin peli on kuitenkin turhan kuivakka omaan makuun ja kun Kingdom Builderkin tuntuu jo loppuunkalutulta, niin vielä vähemmän jään haikailemaan Dokmuksen perään.

Dokmus ja "telttojen" marssitusta pelilaudalle.
Dokmus ja “telttojen” marssitusta pelilaudalle.

Nooa (Lautapelit.fi). Tämä oli kevyt eläinsettien keruupeli, jossa pelaajat joko jakavat pöydässä olevia eläinlaattoja pienempiin setteihin tai ottavat yhden setin maksaen siitä tietyn hinnan. Pisteytys pelastaa tässä paljon, minkä vuoksi Nooassa on ideaakin. Heilahti itselläni kategoriaan “yllättävän hyvä” ja pelinä sopii hyvin eri-ikäisille, joten jos kevyt perhepeli on hakusessa niin laittakaapa nimi mieleen.

Nooa - eläinsettien tekoa.
Nooa – eläinsettien tekoa.

Imhotep (Lautapelit.fi). Saksan vuoden peli -finaaliehdokkaaksikin päässyt peli tuli hivenen yllättäen myös suomeksi. Omia kuutioita koetetaan kuskata pelaajien yhteisellä laivoilla rakennuspaikoille. Aikanaan jo englanninkielisen julkaisun yhteydessä tavasin säännöt ja sen perusteella totesin, että tämä ei ole minulle. Nyt suoritettu käytännön kenttäkoe todisti olettamuksen oikeaksi. Tylsä peli, jonka parasta antia on miellyttävä ulkonäkö ja komponentit.

Imhotep ja abstraktien rakennustyömaiden haaste.
Imhotep ja abstraktien rakennustyömaiden haaste.

Tadaa! (Lautapelit.fi) Nopeuspeli, jossa pinotaan erikokoisia ja muotoisia esineitä pinoksi tehtäväksiantokortin mukaisesti. Pelipöydässämme oli yksi jäätävän nopea peluri, joten jäi ratkaisut itseltä tekemättä, mutta kivaa oli silti. Nopeuspelien saralla vain on hurjan kova kilpailu ja Tadaa! jää hetken huviksi. Pidempikestoista hupia tarjoavat vaikkapa tämä aiemmin arvostelemani Dr. Eureka, joka sekin on nyt suomenkielisenä julkaistu joulumarkkinoille.

Tadaa!:n pelaajakohtaiset komponentit.
Tadaa!:n pelaajakohtaiset komponentit.

Otrio (Competo). Voi itku… Vuoden perhepeli 2016 on klassinen ristinolla pienellä variantilla. Nopeasti opittavia ja pelattavia pelejä toki tarvitaan, mutta en ymmärrä miten tästä on voitu leipoa vuoden peli? Karmea kokemus, jonka paras anti oli, että saatiin koko viikonlopun läpi kestänyt lentävä lausahdus “nyt tuli Otrio!”. Ei jatkoon.

Otrio pelikokemuksena aiheutti vilunväreitä vaikka näyttääkin ihan vinkeältä.
Otrio pelikokemuksena aiheutti vilunväreitä vaikka näyttääkin ihan vinkeältä.

Maze Race (Competo). Tätä magneetti-labyrinttiä tuli edellinen viikonloppu jo peluutettua GamExpossa Helsingin Messukeskuksessa ja siellä se osoittautui hitiksi etenkin nuorempien pelaajien keskuudessa. Nyt kun sauma oli, niin tuli esiteltyä se myös muille peliporukassamme. Alla pari aloittelijan labyrintti-suoristusta.

Maze Race ja pelaajien tekemät labyrintit.
Maze Race ja pelaajien tekemät labyrintit.

Dungeon Rush (Lautapelit.fi). Tämäkin oli tuttu GamExposta, mutta sama kuin edellä niin omalla peliporukalla tätä oli mukavaa testata. Kelpo nopeuspeli vähän aikuisempaankin makuun vaikka ei tämä ihan se minun juttuni olekaan. Tällaisille kompakteille korttipeleille kuitenkin aina on kysyntää, joten säilynee pelikokoelmassa pelkästään senkin tähden, että Maijaa kiinnostaa.

Flamme Rouge (Lautapelit.fi). Spiel-messuilla tämän englanninkielinen painos myytiin nopeasti loppuun, joten peli on saanut hyvän vastaanoton ja omatkin odotukset olivat korkealla. Ja onhan tämä pyöräkilpailupeli hyvä. Joka pelikertaa varten on mahdollista rakentaa uusi kilparata ja korttivetoisena tässä on riittävästi tuuria taitoakaan unohtamatta. Flamme Rouge on kuin yksinkertaistettu Um Reifenbreite – no, vähän huumoria mukana, mutta silti hauska pelattava. Flamme Rouge nousi heittämällä omaan top-3:een mitä pyöräilypeleihin tulee – ja tämän genren pelejä on kuitenkin tullut kohtuusetti pelattua sillä vakiseurueessa on yksi pyöräilypelejä erityisesti harrastava. Peli oli itse asiassa siinä määrin hyvä, että suosittelin sitä joulun uutuuspeleistä perhepeli-kategoriassa yhdelle lehtitoimittajallekin tällä viikolla, kun minulta kyseltiin suosituksia joulun hittipeleiksi.

Ice Cool (Lautapelit.fi). Näppäryysneppailu hippa-aiheesta. Yllättävän hyvä, kun huomioidaan lähtökohdat jossa koko komeus on ympätty pieneen pelilaatikkoon. Kompaktista pelilaatikon koosta tosiaan kuoriutuu kookas pelialue, jolloin neppailemisestakin tulee mielekästä. Ei nyt ehkä juuri minulle tehty, mutta edullista näppäryyspeliä hakevien kannatta kyllä tutustua.

Noppahippailua Ice Coolin tapaan.
Noppahippailua Ice Coolin tapaan.

Tässä kohtaa ilta alkoikin olla siinä vaiheessa, että käytiin kurkkaamassa seuran pelihyllyjä seuraavaa päivää silmällä pitäen, että voidaan tarvittaessa illan viimeiset tunnit kuluttaa sääntöjen lukuun. Näin säästyisi aikaa seuraavana päivänä, kun ei ihan tyhjästä tarvitse sääntöjentavausta polkaista pystyyn. Harmillisesti hyllyillä ei näyttänyt lainkaan olevan Days of Wonderin Quadropolista, jota olisin mielelläni testannut.

Lauantai 12.11.

Sankokunkku (Lautapelit.fi). Aamupäivä alkoi viisinpeleillä Sankokunkun ollessa ensimmäinen testipenkkiin päässyt. Alkuperäinen Bucket King oli entuudestaan jo tuttu (olen sen aikanaan omistanut) ja tämä on melkein sama peli – nyt vain sangot ovat fyysisiä pahvisten lätkien sijaan. 3D-elementti ei tuo kuitenkaan peliin mitään uutta ja alkuperäisestä hivenen viilatut säännöt vievät peliä huonompaan suuntaan. Mikään ei kuitenkaan estä pelaamasta originellin säännöillä, joten jos ja kun Sankokunkkuun tutustuu, niin suosittelen kaivamaan BGG:stä myös alkuperäisen pelin säännöt. Pelinähän tämä on oikein oivallinen kevyt korttipeli maksimissaan viidelle pelaajalle.

Sankokunkkua 3D:nä. 3D-elementti jää vähän turhaksi, mutta se ei tee pelistä millään tapaa huonoa.
Sankokunkku. Pelin 3D-elementti jää vähän turhaksi, mutta se ei tee pelistä millään tapaa huonoa.

Dice Devils. Entuudestaan tuntemattomia viisinpelejä tuntui löytyvän nihkeästi, joten tämä Kosmoksen noppapelikin päätyi testattavaksi. Eipä ollut ihmeellinen tämäkään. Kevyttä ja helppoa settien keräilyä, jonka unohtaa muutamassa viikossa. Ei ihme, että Dice Devils on jäänyt unholaan.

Dice Devilsin pirulliset noppakupit.
Dice Devils ja pirulliset noppakupit.

Loony Quest (Lautapelit.fi). Tämä erityisesti lapsille suunnattu piirustelupeli oli pääosin muulle porukalle uusi tuttavuus, joten pyöräytettiin yksi peli tätäkin. Loony Questin idea on vaihtuvissa “tasoissa”, joiden pohjalta jokainen yrittää piirtää läpinäkyvälle kalvolle tussilla reitin, joka suorittaa annetun tason mahdollisimman hyvin. Yleensä siis piirretään viivareitti ja kerätään bonuksia ja pisteitä tasosta samalla välttäen seiniä ja vihollisia. Piirtovaihteen jälkeen kalvo asetetaan tason päälle ja katsotaan miten annetusta tehtävästä suoriutui. Helppoa ja hauskaa, mutta peliä pitää pelata harvakseltaan, jotta se pysyy tuoreena ja kiinnostavana.

Loony Quest:issa tussataan tasoja läpi läpinäkyville kalvoille.
Loony Quest:issa tussataan tasoja läpi läpinäkyville kalvoille.

Quartermaster General: 1914. Essen-uutuudet olivat vähissä, mutta kiitos Petrin saimme pelattavaksemme Quartermaster General: 1914 -pelin. Alkuperäinen Quartermaster General ei ollut kenellekään meistä tuttu, joten sikäli oltiin syvissä vesissä. Onneksi Petrillä oli Agricolan SM-kisapelien välissä sopivasti aikaa opettaa peli meille, joten aloitus oli sikäli helpompaa. Joitakin asioita jäi silti tulkittavaksi eikä sääntökirjakaan avannut asioita siinä määrin kuin olisi toivonut, mutta yhteisymmärrykseen pelipöydässä pääsimme ja toivottavasti pelasimme pelin kohtuu oikein. QG:1914 on varsin virtaviivainen korttivetoinen sotapeli, jossa kolmen pelaajan johtama liittouma (Englanti+Yhdysvallat, Ranska+Italia, Venäjä) sotivat kahden pelaajan liittoumaa (Saksa, Itävalta-Unkari+Turkki) vastaan. Pelasimme sikäli testipelin “pimennossa”, että emme käyneet etukäteen kunkin maan korttipakkoja läpi (kortit ovat pelaamisen keskiössä) – niinpä erityisesti korttien mahdolliset erikoistoiminnallisuudet tulivat kaikille yllätyksenä. Siitä huolimatta, tai ehkä sen vuoksi, Quartermaster General: 1914 piti mielenkiinnon yllä pelin loppuun asti. Totesimme nimittäin muuten jo pelin aikana, että ehkä tämä ei kuitenkaan ollut se meidän juttu, mutta puursimme pelin loppuun asti. Peli päättyi lopulta parin pisteen erolla Saksan ja Itävalta-Unkari-Turkki liittouman tappioon. Tietääpä nyt mistä porukka kouhkaa, mutta tuskin tulee itse tämän sarjan peleihin enää palattua. Kevyttä eurotyylistä sotapeliä kaipaavien kannattaa kyllä tähänkin tutustua.

Quartermaster General: 1901 - viiden pelaajan kevyt sotapeli.
Quartermaster General: 1914 – viiden pelaajan kevyt eurosotapeli.

La Granja. Seuran pelikirjastosta löytyi saksankielinen La Granja, jota otettiin testipenkkiin neljällä pelaajalla. Saksankielentaitoisiahan meistä ei ole yksikään, mutta älypuhelinten avulla kortit kortit kääntyivät englanniksi ja pelaaminen oli mahdollista. Ei tämä nyt sukkia pyöräyttänyt ihan ympäri, mutta ei La Granjaa huonoksikaan voi moittia. Vielä tuosta saisi silti hioa nurkkia pyöreämmiksi jolloin pelikin pyörähtäisi läpi joutuisammin.

Mömmen. Osallistuin ennen Lautapelaamaan-tapahtumaa lautapelien ketjuvaihtoon ensimmäistä kertaa koskaan. Sitä kautta sain mm. 10 pelin “kaatissäkin”, joista oikeasti halusin vain kaksi peliä loppujen kahdeksan joutaessa samantien kiertoon (tai roskiin). Mömmen oli yksi näistä kahdeksasta ei-ehkä-niin-kaksisesta-korttipelistä, mutta testattiin se tapahtumassa ennen kuin luovutin ilmaiseksi eteenpäin. Mömmen osoittautui kevyeksi settientekopeliksi, jossa oikeastaan ainoa söötti elementti olivat lammasteemaiset pelikortit.

Illusio. Toinen kaatissäkin peleistä, joka pelattiin ennen kuin jouti kiertoon (tai eihän se nyt kiertoon olisi päätynyt, jos olisi ollut hyvä, mutta kun ei ollut). Illusio on taikuriteemoitettu tiketintäyttöpeli, joka sekin oli kaunista ulkonäköä lukuunottamatta kovasti yhdentekevä. Illusion kohtalo on päätyä tarveaineiksi muille pelinrakentelu-projekteille.

Illusion on kevyt tiketinteko-peli - ei valitettavasti sieltä parhaasta päästä.
Illusion on kevyt tiketinteko-peli – ei valitettavasti sieltä parhaasta päästä.

Great Western Trail. Lauantai-ilta päätettiin “kevyesti” Great Western Trail:in parissa. Kyseessä on Alexander Pfisterin uutuus tälle vuodelle. Kyseessä on sikäli kiinnostava nimike, että pidin saman pelisuunnittelijan edellisen vuoden Essen-uutuutta Mombasaa kenties ko. messujen aikaan julkaistuista peleistä parhaana. Kun etukäteen olin kuullut hyvää myös tästä, niin oli tiettyjä etukäteisodotuksia. Laatikosta kuoriutuikin varsin raskas europeli, jonka opettelu vaatii samanlaisen opettelujumpan kuin Mombasakin, mutta itse pelaaminen on silti joutuisaa ja suoraviivaista – kuten Mombasankin. Great Western Trail muistuttaa tietyssä määrin mm. Caylusta, näissä molemmissa kun rakennetaan laudalle pelin edetessä yhä enemmän ja enemmän rakennuksia kaikkien käytettäväksi. Lisäksi on pakanrakentelua lehmäsettien muodossa ynnä muita pisteitä tuovia elementtejä. Kokonaisuutena Great Western Trail ei kuitenkaan tunnu yhtä eheältä kokonaisuudelta kuin Mombasa eli samanlaista paloa päästä pelata peliä heti uudelleen ei tullut. Siltikin, pelaisin tätä kyllä mielelläni uudemmankin kerran, mutta tällä haavaa Mombasa vie siis pidemmän korren.

Vähän raskaampaa euroa: Great Western Trail, jossa sälää ja rompetta riittää.
Vähän raskaampaa euroa: Great Western Trail, jossa sälää ja rompetta riittää.

Sunnuntai 13.11.

X-Tiles (Tactic). Nätinnäköinen abstrakti osoittautui klassista Dominoa huonommaksi. Ennen peliä (ja sääntöjä) sanoin kanssapelaajille, että tämän voisin hyvinkin kuvitella ostavani omille vanhemmilleni, jos peli on hyvä, mutta nyt siis ostolle ei ole tarvetta. Näistä vaihtoehto-dominoista Chromino ajaa saman asian paremmin.

X-Tiles näyttää mielenkiintoiselta, mutta peli jää puuttumaan.
X-Tiles näyttää mielenkiintoiselta, mutta peliä siinä on vähänlaisesti.

Baobab. Näppäryyskorttipeli, jossa tavoitteena tyhjentää oma pakka nopeammin yhteiseen “puuhun” kuin muut. Peliä pelataan kuitenkin pelivuoroissa eli nopeuspelistä ei ole kyse. Kukin kortti kertoo säännöt, miten kortit tulee puuhun asettaa useimpien vaatiessa vähintään yhden kortin kulman olevan ilmassa eli näin puun kasvusto leviää koko ajan ulospäin. Osaa korteista ei aseteta vaan ne joko heitetään puuhun tai tiputetaan ilmasta. Tämä jos mikä oli sitä kuuluisaa kategoriaa “helppoa ja hauskaa”.

Näin kasvaa Baobab-puu.
Näin kasvaa Baobab-puu.

Mit Mist und Tücke. Hönökki lastenpeli, jossa vieritetään muovisia kuulia pelilaudalle tarkoituksena saada ne pysähtymään pelilaudan reikiin. Ei aikuisille, mutta en tiedä onko tämä oikein lapsillekaan riittävän hauska?

Mit Mist und Tucke: kevyttä kuularallattelua, ei muuta.
Mit Mist und Tücke: kevyttä kuularallattelua, vähänlaisesti mitään muuta.

Multiuniversum. Spiel-uutuus on kompakti tiketintäyttöpeli. Käyttöliittymältään peli on hivenen epäselvä (tarkoitan värien epäselvyyttä), muilta osin oikein näppärä lyhyt peli. Pelattiin variantilla, joka helpottaa liikkumista – alkuperäissäännöillä tämä kun on kuulemma turhan tuskainen kokemus. Multiuniversum oli yllättävän hyvä. Ei ehkä se kaikkein omaperäisen peli, mutta pelaisin mieluusti uudemmankin kerran.

Flying Kung-Fu Frogs. Perinteiseen “sammakkopeliin” on tuotu muovinen puu, jossa kohdeoksat sammakoille ja koko komeus toimii ja pyörii paristoilla – jos vain olisi ne paristot. Seuran omistamassa pelissä ei siis ollut paristoja eikä sellaisia löytynyt kysymälläkään. Testattiin tämä silti, kun odoteltiin seuraavan pelin vapautuvan. Ei silti yllättäne kun tiivistän pelin sanomalla: kiitos, mutta ei kiitos.

Flying Kungfu Frogs: kevyttä muovihuttua näyttävässä puussa.
Flying Kungfu Frogs: kevyttä muovihuttua näyttävässä puussa.

Cottage Garden. Uwe “papu” Rosenbergin Spiel-uutuus kierrättää saman herran Patchwork-ideaa. Kyseessä siis erilaisten tetris-palasten täyttöä, nyt kasvimaalla aiemman tilkkutäkki-teeman sijaan. Cottage Garden laajentaa pelaajamäärän maksimissaan neljään ja vaikka ulkonäöllisesti ja sisältöntä puolesta peli ei ehkä yllä ihan Patchworkin hiotulle tasolle, oli tämä silti miellyttävä pelattava. Saattaakin olla, että Cottage Garden päätyy lopulta ostolistalle juurikin monipuolisemman pelaajamääränsä vuoksi. Ja jos tämän sitten ostankin, niin samalla Patchwork päätyy myyntiin – molempia kun ei ole mitään mieltä omistaa.

Keekee the Rocking Monkey. Näppäryys ja tasapainoilupelit kiinnostavat aina ja Rocking Monkey oli kiinnostavan näköinen. Harmi, että hyvyys jäi ainoastaan kiinnostavan ulkoasun tasolle, sillä itse peli osoittautui vähemmän hyväksi. Ja onhan tämä tasapainoilun varaan laskevien pelien kategoria kuitenkin jäätävän kova siellä kärkipäässä: harva nimittäin vetää Hamsterrollea tai vaikkapa Riff Raffia paremmaksi.

Keekee the Rocking Monkey näyttää paremmalta kuin mitä käytännössä on.
Keekee the Rocking Monkey näyttää paremmalta kuin mitä käytännössä on.

Targets. Kompakti noppaneppailu, jossa noppia ammutaan”noppatornista” kohdekorteille ja tarkin laukoja saa kohdekortin itselleen. Helppo oppia ja ihan hauskaakin, mutta tässäkin vähän sitä samaa ongelmaa kuin Keekee the Rocking Monkeyn kohdalla, että pitää olla jäätävän kova, päätyäkseen ostoslistalle. No, Targets oli hyvä, mutta ei riittävän hyvä.

First Class. Tällä Hans im Glückin Spiel-uutuudella oli ehkä ne kaikkein kovimmat etukäteisodotukset. Peli on lopulta pistesalaattijahti, jossa haalitaan voittopisteitä niin junaa laajentamalla kuin tikettien keruun muodossakin. Pohjimmiltaan korttipeli eli varsinaista pelilautaa ei ole. First Classissa on paljon hyvää – erityisesti miellyttää se, että odotteluaikaa on vähänlaisesti ja peli on riittävän suoraviivainen. Pisteytys tosin on sitten ainakin ensifiiliksillä liian häsmäinen ja vähän tulee muutenkin tunne, että asioita olisi muutenkin kannattanut vielä suoraviivaistaa TAI sitten tuoda mukaan pelilauta ja tehdä “isompi” peli. No, aika näyttää lämpeänkö pelille enemmän, nyt ensituntemus on sellainen varovaisen optimistinen.

First Class. Lupaava peli.
First Class. Hans im Glückilta on yleensä tae odottaa jotain hyvää.

Out Balance. Tapahtuman viimeiseksi peliksi valikoitui kaksinpelattava tasapaino-viritys, joka näyttää hauskemmalta kuin mitä lopulta onkaan. Vähän peliä, enempi ajantappoa -luokkaa.

Out Balance -puuhäkkyrä hieman ennen kuin koko komeus sortuu...
Out Balance -puuhäkkyrä hieman ennen kuin koko komeus sortuu…

Iltakuudelta oltiinkin sitten jo kotosalla ja Andorran vieras kyseli vielä kaksinpelien perään, joten illan aikana pelattiin mm. aiemmin tässä jutussa mainittu Patchwork sekä sen lisäksi Fungi ja Musée.

Kokonaisuutena Lautapelaamaan 2016 oli tällaisen vakikävijän silmin onnistunut tapahtuma, vaikka Spiel-uutuuksia ei tavanomaista määrää ollutkaan tarjolla. Ensi vuonna asiaan saadaan ainakin sikäli pieni ryhtiliike, että oman porukan osalta on hotellit jo Esseniin varattu ja maksettu, joten täältä tullaan Spiel… jo seitsemännen kerran muuten sinnekin!

Tapahtumaraportti: GamExpo 4.-6.11.2016 (Helsinki, Messukeskus)

Suomen lautapeliseuralla oli ensimmäistä kertaa oma osastonsa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Ski-, Digi- ja GamExpossa. Seuran foorumilla (linkki) kyseltiin lokakuussa vapaaehtoisia esittelemään messuosastolle lautapelejä ja seuraamme. Kun lunkisti-toimituksen kalenterista löytyi sopivasti lauantaiaamulle vapaata, niin päätimme kantaa kortemme kekoon.

Siispä ilmoittautumiset sisään (tämä tapahtui lokakuun alussa) tietämättä vielä sen enempää esiteltävistä peleistä kuin muistakaan yksityiskohdista – seikkailumielellähän tällaisiin lähdetään yleensäkin mukaan.

Yhteistyökumppaneiden pelilista julkistettiin pari viikkoa ennen GamExpoa. Pelien säännöt piti tänä vuonna opetella kuivaharjoitteluna, koska aikaa ei jäänyt enää järjestää yhteistä pelien opettelu- ja testausiltaa. No, jos näistä messuista tulee seurallemme vuosittainen perinne, niin tässä nyt on ainakin yksi helppo kohde, mistä lähteä parantamaan valmistelujen osalta.

Esiteltävinä peleinä oli seuraava kvintetti: Klask (Competo), Maze Race (Competo), Dungeon Rush (Lautapelit.fi), Honshu (Lautapelit.fi) sekä Dale of Merchants I & II (Snowdale). Näistä itselle entuudestaan tuttuja ja omistettujakin olivat Klask ja Dale of Merchants, mutta muut sitten uusia tuttavuuksia. Kaikki noista osoittautuivat kuitenkin varsin helposti opittavaksi ja opetettaviksi.

Työvuoromme osui messuille lauantai-aamun ensimmäiseen vuoroon 8.30-12.00. Tämä tarkoitti siis sitä, että edeltävänä päivänä aikaisemmat vuorolaiset olivat hoitaneet jo messuständin pystytyksen ja levittäneet pelit pöydille. Riitti siis kun tuli itse paikalle oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Ennen työvuoron aloitusta saimme niinikään oppia ja huomioita edellisen päivän messuilla olleelta, joten tie oli siloiteltu kovin helpoksi kulkea.

Messujen avautuessa suurelle yleisölle 09.00 oli osastollamme alkuun hiljaisempaa. Tähän hiljaisuuteen tarttui myös eräs Pohjois-Suomen radiotoimittaja, joka halusi tehdä haastattelun messuosastostamme. Tuli siis turinoitua jokunen minuutti lautapelaamisesta ja messupeleistä myös radiotaajuuksille ilman ennakkovaroitusta. Vaan mikäpä on turista itselle tutusta aiheesta ja tutuista peleistä.

Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan, kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.
Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.

Ja alkoihan sitä lautapeleistä kiinnostunutta kansaakin, niin nuorempaa kuin vanhempaa, valua osastollemme enenevässä määrin. Pelipöydät (kymmenkunta) täyttyivät tasaisesti ja erityisesti Klask sekä Maze Race tuntuivat toimivan” sisäänheittopeleinä” – niiden ulkonäkö kun herättää ihan varmasti kiinnostuksen. Peliesittelijän kannalta molemmat näistä ovat vielä sääntöjenselittäjällekin siitä oivallisia, että ne opettaa erityisen helposti.

Mutta niin tuntuivat keräävän pelaajia myös Dungeon Rush, Honshu kuin myös Dale of Merchants. Näistä ensimainittu jäi erityisesti siitä mieleen, että parikin eri sakkia palasi saman pelin ääreen uusintamatsin muodossa vietettyään hetken ensin muilla messuosastoilla. Ja sehän on yleensä hyvän pelin merkki se!

Kolmituntinen työvuoro oli nopeasti hoidettu. Keltainen duunipaita vaihtui siviiliin ja pikaisen muiden messuosastojen kiertelyn jälkeen lunkisti-toimitus saattoi karauttaa muiden viikonloppu-touhujen perään.

Vaan vielä ensifiilikset peliharrastajan silmin katsottuna esitellyistä peleistä – näistä ainakin osaan palataan myöhemmin vielä peliarvostelujen merkeissä.

Klask. Kaksinpelattava “ilmakiekko”. Käsi-silmä -koordinaatioharjoitus, joka näyttää hiukan viimeistelemättömät ja halvalta. Mutta kun sitä kokeilee, niin kylläpä se vaan koukuttaa – jos siis ylipäätään tällaisesti näppäryyspeleistä pitää. Tätä tuli vuoden Lautapelaamaan 2015 -tapahtumassa testattua heti tapahtuman aluksi ja niin vain oli minun mielestäni ko. tapahtuman paras peli. Erinomainen hankinta mihin vaan talouteen.

Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli ei riitä.
Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli harvoin riittää.

Honshu. Kompaktin korttipelin muotoon tehty lautapeli. Muka tikkipeli yhdistettynä oman “laudan” rakenteluun. Ei siis ole tikkipeliä nähnytkään, mutta oman pelin rakentelu kortteja rakentelemalla on mukavaa puuhaa. Lainaa paljon The Hanging Gardens -peliltä, mutta on tässä jotain omaakin. Menee ilman muuta vielä jatkotestiin ja oletettavasti pidän tästä. Pelilaatikon pienuus yllätti sekin positiivisesti.

Kompaktit Lautapelit.fi:n julkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.
Kompaktit Lautapelit.fi:n uutuusjulkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.

Dungeon Rush. Fantasiateemoitettu nopeuspeli. Kullakin pelaajalla kaksi sankaria, joista toista pelataan vasemmalla kädellä ja toista oikealla kädellä. Joka vuoro pelaajat kääntävät mörkökortteja näkyviin ja nopeuspelinä läiskäistään kädet sellaisille korteille, joista sankarit (toivottavasti) suoriutuvat. Näin parannetaan varusteita ja kerätään pisteitä kunnes yhdeksännen kierroksen jälkeen kohdataan loppuviholliset (tai painellaan käpälämäkeen). Toimii monessakin eri porukassa ja mahdollisesti ei töki myös niitä, joille nopeuspelit eivät maistu. No, ei ehkä minunkaan juttuni loppupelistä, mutta ideasta plussaa.

Dale of Merchants I & II. Kompakti pakanrakennuspeli, joka painottuu paljolti korttien erikoiskykyjen tehokkaaseen käyttämiseen. Tämä oli entuudestaan tuttu (olen ykkösosan omistanut), mutta pelin nerokkuus ei itselle missään vaiheessa auennut. Eniten tökki pelin flow, jota tekniikkakortit jatkuvasti rikkovat. Jos tämäntyyppistä peliä haluan pelata, valitsen suoraviivaisemmaksi hiotun Babelin mieluummin. Suosittelen testaamaan ennen ostoa.

Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.
Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.

Maze Race. Kaksinpelattava magneetti-labyrintti. Kumpikin pelaaja rakentaa toisilleen labyrintin, laudat vaihdetaan päittäin ja kilpaa ohjataan kuula läpi tehdyn labyrintin. Näyttävä ja komponenteiltaan toimiva, mutta ei kestä kyllä aikaa. Isosti tässä ei peliä ole, mutta markkinarako kyllä löytyy, sillä kukapa meistä ei olisi ruutupaperilabyrinttejä rustannut ja pelannut?

Maze Race magneettilabyrintti.
Maze Race magneettilabyrintti.

Potion Explosion – Candy Crush lautapelinä

Potion Explosion lainaa keskeisen pelimekaniikkansa Candy Crush -tyyppisistä peleistä: tavoitteena on törmäyttää samanvärisiä komponentteja keskenään, jolloin ne poistetaan pelilaudalta pelaajan omaan käyttöön. Tätä pelimekaniikka varten Potion Explosioniin on suunniteltu aivan erityinen ‘ainesosakone’ paksusta pahvista. Kuulat tuodaan pelin aparaatin takaosan kaltevan kannen kautta, josta ne valuvat sattumanvaraisessa järjestyksessä koneen etuosan uomiin poimittavaksi.

Ainesosakone lähitarkastelussa. Käytetyt kuulat "kierrätetään" yläosan kannen kautta, josta ne valuvat takaosan rei'istä takaisin alaosaan käytettäväksi. Toimiva systeemi.
Ainesosakone lähitarkastelussa. Käytetyt kuulat “kierrätetään” yläosan kannen kautta, josta ne valuvat takaosan rei’istä etuosaan käytettäväksi. Idealtaan simppeli, toimiva ja helppokäyttöinen systeemi. Kaikkea ne pelisuunnittelijat keksivätkin…

Ainesosakoneen ja kuulien ohella pelilaatikosta löytyy iso nippu rei’itettyjä juomapulloja, joissa toistuvat kuulista tutuiksi tulleet värit. Ei tarvitse olla Sherlock Holmes hoksatakseen, että kuulat ja pullot liittyvät läheisesti toisiinsa. Edellisten lisäksi on vielä läjä pahvisia pistemerkkejä sekä kullekin pelaajalle oma “työpöytä”, jossa on pieni rei’itetty tislausastia ja paikat kahdelle juomapullolle.

Kaiken kaikkiaan käsissä on erittäin mielenkiintoiset komponentit, jotka herättävät kiinnostuksen kokeilemaan. Mutta kuoriutuuko pinnan alta pelikin vai onko Potion Explosion pelkkää silmäkarkkia?

Tarvitsisin kaksi keltaista, kolme punaista ja yhden mustan

Ennen pelin aloitusta kukin pelaaja saa vuorollaan valita kaksi juomapulloa, jotka asetetaan niille varatuille paikoille omalla työpöydällä. Loput pullot jaetaan viiteen pinoon pöydälle. Näin on alkuvalmistelut tehty ja ei kun peli käyntiin.

Kolmen pelaajan peli aloitettu, ensimmäinen pelaaja on vuoronsa pelannut.
Kolmen pelaajan peli aloitettu, ensimmäinen kierros meneillään.

Pelivuorot ovat varsin napakoita. Katse käännetään ainesosakoneeseen, josta vuorossa oleva pelaaja ottaa yhden kuulan mistä tahansa. Poistetun kuulan yläpuolella olevat kuulavat valuvat näin alaspäin ja jos samanväriset kuulat näin törmäävät, saa pelaaja myös kaikki nämä samanväriset kuulat jotka ovat nyt kytköksissä toisiinsa. Ja taas, jos kuulien poiston jälkeen samanväriset kuulat törmäävät saa pelaaja vielä lisää kuulia. Ketjureaktiot, ne ovat Potion Explosionissa kovasti toivottuja.

Esimerkki kuinka peli toimii: Jos pelaaja ottaa sormen osoittaman punaisen kuulan, törmää punaisen yläpuolella oleva musta kuula toiseen mustaan kuulaan. Näin ollen pelaaja saa myös kaksi mustaa kuulaa. Ja ottaessaan nämä, törmäävät siniset kuulat ja sen jälkeen vielä keltaiset kuulat. Lopputulos: 1 punainen, 2 mustaa, 2 sinistä ja 2 keltaista. Kuulostaa (ja onkin) varsin jytäkältä, mutta...
Esimerkki kuinka peli toimii: Jos pelaaja ottaa sormen osoittaman punaisen kuulan, törmää punaisen yläpuolella oleva musta kuula toiseen mustaan kuulaan. Näin ollen pelaaja saa myös kaksi mustaa kuulaa. Ja ottaessaan nämä, törmäävät siniset kuulat ja sen jälkeen vielä keltaiset kuulat. Lopputulos: 1 punainen, 2 mustaa, 2 sinistä ja 2 keltaista. Kuulostaa varsin jytäkältä, mutta…

Edellä kerätyt kuulat ovat nyt pelaajan kädessä, josta ne asetetaan omalla työpöydällä odottaviin juomapulloihin. Asetettavan kuulan voi luonnollisesti asettaa pulloon vain, jos kuulan väri vastaa pullossa olevaa tyhjää paikkaa. Tavoitteena on näin täyttää pullon kaikki reiät, jolloin juoma valmistuu ja tuottaa pelin lopussa pisteitä.

...kun edessä könöttää tällaiset juomat, niin ei välttämättä silti se paras siirto, sillä tarve olisi ollut isommalle määrälle punaisia ja keltaisia kuulia.
(jatkoa edelliseen kuvaan) …kun edessä könöttää tällaiset juomat, niin ei välttämättä silti se paras siirto, sillä tarve olisi ollut isommalle määrälle punaisia ja keltaisia kuulia.

Ainesosakoneesta tulee miltei joka vuoro ylimääräisiä kuulia, jolle pelaaja ei löydä paikkaa. Tätä varten on työpöydän tislausastia, jonne voi jemmata kolme ylijäämäkuulaa odottamaan myöhempää käyttöä. Jos/Kun vielä tämän jälkeenkin on liikaa kuulia, nakataan ne ainesosakoneen kannelle, josta ne palautuvat taas käyttöön.

Kuulanpoimimisen ja mahdollisten ketjureaktioiden kautta saatujen kuulien ohella pelaaja saa halutessaan ottaa vielä yhden vapaavalintaisen kuulan, mutta tästä rokotetaan -2 pisteen lätkällä. Yksittäisen lisäkuulan tarve kannattaa siten tarkkaan punnita, mutta toisinaan tähän optioonkin kannattaa tarttua.

Settien keräilyä ja erikoisvoimien käyttöä

Pelivuoroon viimeinen vaihe on siirtää täyttyneet pullot pistepinoon kääntäen pullo samalla ympäri – näin ne eivät pääse sekoittumaan vahingossakaan keskeneräisiin tekeleisiin. Kuulat valmistuneista pulloista palautetaan tässä vaiheessa ainesosakoneeseen. Sitten pelaaja valitsee uuden pullon viidestä tarjolla olevasta ja näin työpöydällä on taas kaksi pulloa valmistettavaksi.

Uuden pullon valinnassa ohjenuorana on pyrkiä keräämään kolme samanlaista tai viisi erilaista juomapulloa, sillä tällaisista seteistä palkitaan ylimääräisellä 4-pisteen sinetillä. Samaisilla sineteillä seurataan myös pelin loppumista eli kun x-määrää (määrä riippuu montako pelaajaa on) sinettejä on jaettu, on viimeinen kierros menossa.

Pelaajan valmistuneet juomat. Vihreällä juomista saatavat pisteet. Kolmen samanlaisen tai viiden erilaisen juoman valmistamisesta palkitaan neljällä bonuspisteellä (=sinetti). Huomaa myös -2 pisteen lätkä, jonka saa, jos ottaa pelivuorolla yhden ylimääräisen ainesosa-kuulan. Miinus kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa käyttää aika-ajoin.
Pelaajan valmistuneet juomat. Numero pullon kaulassa kertoo siitä saatavat pisteet. Huomaa myös kolmen violetin juoman päällä muistutuksena oleva 4-pisteen sinetti valmiista setistä. Niinikään -2 pisteen lätkä on “ansaittu” ylimääräisen kuulan otosta. Miinus kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa käyttää aika-ajoin.

Viimeinen ja Potion Explosioniin lisäväriä tuova elementti on valmistuneiden juomapullojen antamat kertakäyttöiset erikoisvoimat, joita voi hyödyntää pelivuoron aikana. Erikoisvoimat ovat luokkaa ‘ota yksi kuula ainesosalaitteeesta’, ‘ota alarivistä kuula jokaista tarjolla olevaa väriä’ aina vuorovaikutusta lisääviin ‘ota kuulia vastapelaajan tislausastiasta’ -tyylisiin. Erikoisvoimat ovat mukava lisä muuten varsin suoraviivaiseen peliin ja näiden voimien oikea-aikainen hyödyntäminen on pisteidenkeruun kannalta tärkeässä roolissa. Juoman käyttö merkitään kääntämällä pullo alassuin… tietysti. Erilaisia juomia ja siten erikoiskykyjä on Potion Explosionissa kaikkiaan kahdeksaa lajia, joista yhdessä pelissä käytetään kuutta. Jos siis jokin erikoiskyky ei miellytä, niin inhokin voi jättää pelistä toiseen pois tai arpoa vaikka joka peliin erilaisen cocktailin tarjolle.

Ainoa puute, mikä muuten niin laadukkaasti tuotetusta pelistä puuttuu on muistilaput mitä mikin juomapullo tekee. No, eihän noita erilaisia erikoisvoimia ole kuin kahdeksaa lajia ja siten opittavissa nopeastikin, mutta pieni kauneusvirhe se on silti. Kuvissakin näkyvät apulaput on pitänyt tehdä siten itse.

Ainoa miinus, mitä pelikomponentteihin tulee (ja mikä pitää fiksata tarvittaessa itse): muistilaput siitä mikä minkäkin valmistuneen juoman kertakäyttöinen efekti on.
Ainoa miinus, mitä pelikomponentteihin tulee (ja mikä pitää fiksata tarvittaessa itse): muistilaput siitä mikä minkäkin valmistuneen juoman kertakäyttöinen efekti on.

Siisti toteutus, kepeä pelattava koko perheelle

Potion Explosion on kevyt perhepeli, joka erityisesti komponenttiensa puolesta on aivan parasta A-luokkaa. Niinikään pelilaatikon suunnittelusta täytyy antaa täydet pisteet: se nimittäin imaisee ensimmäisellä kerralla koottavan ainesosakoneenkin ilman, että yhtäkään osaa tarvitsee purkaa. Ja vielä on tilaa muillekin komponenteille niin, että halutessaan pelilaatikkoa voi säilöä vaikka pystyasennossa ilman että osat ovat sikin sokin seuraavalla pelikerralla.

Ennen ensimmäistä pelikertaa edessä on ainesosalaitteen kasaaminen. Pelilaatikko on onneksi suunniteltu sikäli fiksusti, että valmis aparaatti ja muut osat mahtuvat juuri mukavasti laatikkoon ilman, että mitään pitää purkaa. Ja vieläpä niin, että pelilaatikkoakin voi säilyttää halutessan pystyasennossa ilman, että sisältö on tuhannen sekaisin laatikkoa avattaessa. Erinomaista suunnittelua!
Pelilaatikon suunnittelussa on huomioitu pelin komponentit erinomaisesti.

Pelinä Potion Explosion on helposti lähestyttävä. Se tarjoaa kevyttä pähkäiltävää, jossa pelivuorojaan ei voi miettiä juuri käsillä olevaa pidemmälle. Omaan vuoroon pystyy silti valmistautumaan katsomalla mitä kuulia erityisesti tarvitsee ja onko käyttämättömiä erikoisvoimia, joista voisi olla kohta apua. Näin valmistautuen pelivuorotkin menevät sujuvasti, jolloin valmista tulee jopa puolessa tunnissa, mutta hitaammallakin porukalla kolme varttia lienee yläraja.

Syvällisempiä strategioita hakevalle tai pelivuorojaan viimeiseen asti optimoivalle Potion Explosion on joka tapauksessa väärä valinta. Sen sijaan Candy Crushia mielekseen naksuttelevan kannattaa panna nimi mieleen, sillä näistä molemmista löytyy paljon yhtäläisyyksiä joskin myös riittävästi eroja.

Pelin saatavuus arvostelun kirjoitushetkellä on kohtuullinen. Ensimmäinen painos vuodelta 2015 myytiin aikanaan jo pelimessuilla loppuun, mutta kakkospainosta (vuodelta 2016) on paremmin saatavilla ja myös lisäosaa pukkaa. Jos tilaaminen ulkomailta ei houkuta, niin vinkkaamalla lautapelien erikoisliikkeisiin, niin asia varmaan korjaantuu myös täällä Pohjolassa.

Infolaatikko: Potion Explosion
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Piece ’o Cake – kakkupalojen uusjako

Piece ’o Cake –pelin teema ei jää epäselväksi nimen ja kansikuvan jälkeen – nyt todella ollaan kakkujen kanssa tekemisissä. Ja peli-idea, sekin on se kaikkein perinteisin mitä minkä tahansa herkun jakamiseen liittyy: kuinka jakaa kakku mahdollisimman tasaisesti siten, että kaikilla on hyvä mieli? Tosielämässä tilanne ratkaistaan siten, että se joka jakaa kakun saa oman palansa vasta viimeisenä. Tähän tiivistyy myös Piece ’o Cake pelin juoni, sillä peli on mitä puhtain esimerkki ”minä jaan, sinä valitset” -pelimekaniikasta.

Erinomainen insertti muutenkin kompaktille pelille.
Erinomainen insertti muutenkin kompaktille pelille.

Kompaktista neliönmallisesta pelilaatikosta löytyy vajaat 60 kakkusiivua sekä lyhyet ohjeet. Alkuvalmisteluiksi riittää kakkulaattojen sekoittaminen. Järjestyksen ystävä voi halutessaan tehdä vielä 11 laatan valmiit pinot ja laittaa ylijääneet laatat katsomatta sivuun, mutta tämä ei ole pakollista, jos vaan pelipöydälle mahtuu tuo epämääräinen laattaröykkiö.

Viisi kierrosta, viisi kakkua jaettavaksi

Yksi pelaajista on vuorollaan kakuntekijä ja -jakaja. Hän kääntää kakkulaattoja näkyville yksi kerrallaan asettaen uusimman aina edellisen viereen. Näin toimien kakuntekijä ei pääse taktikoimaan minkälainen kakku valmistuu. Valmista tulee 11 palan jälkeen, jolloin edessä on valmis kokonainen kakku.

Peli alkamassa. Ensimmäinen valmis kakku odottamassa jakoa sekä neljä pinoa seuraavia kierroksia odottamassa.
Peli alkamassa. Ensimmäinen kakku odottamassa jakoa sekä neljä pinoa seuraaville kierroksille.

Seuraavaksi kakuntekijä jakaa edessään olevan kakun yhtä moneen osaan kuin on pelaajiakin. Tavoite tässä kohtaa tietysti on tehdä mahdollisimman tasaiset osuudet, koska tämän jälkeen kukin pelaaja ottaa vuorollaan yhden osuuden ja se viimeinen osuus jää jakajalle. Kakunjakajan ensimmäinen havainto tässä kohtaa on, että identtisen kokoisiin osiin jakaminen on mahdotonta, koska kakku koostuu 11 pienemmästä palasesta. Toinen kakun jakamiseen liittyvä haaste on, että yksittäiset palaset ovat keskenään eriarvoisia, mutta siitä tarkemmin alempana.

Viiden pelaajan peli ja jako tehty.
Viiden pelaajan peli menossa ja ositus tehtynä.

Kun pelaaja pääsee valitsemaan minkä osuuden kakusta itselleen ottaa, pitää samalla tehdä päätös kullekin yksittäiselle palalle, että syökö sen heti (=takuuvarmoja pisteitä, mutta vähemmän) vai säästääkö sen loppupisteytystä varten (=epävarmoja pisteitä, mutta enemmän). Jos palan syö, se käännetään alassuin pelaajan eteen, säästettävät palat taas jäävät kuvapuoli ylöspäin. Kun yksi pelaaja on osuutensa valinnut ja syöntipäätökset tehnyt, siirrytään seuraavaan pelaajaan ja niin edelleen kunnes lopulta myös kakunjakaja on osansa saanut ja vastaavat päätökset tehnyt.

Kun yksi kakku on jaettu, siirtyy kakuntekijän rooli myötäpäivään seuraavalle, mutta muutoin kierrokset etenevät keskenään samalla tavalla.

Neljäs kierros menossa. Kierroksen kakku on jaettu, nyt pelaajat pääsevät valitsemaan osansa. Ympärillä pelaajien aiempien kierrosten saaliit.
Neljäs kierros alkamassa. Kierroksen kakku keskellä ositettuna ja pelaajat pääsevät valitsemaan omat osuutensa. Ympärillä pelaajien aiempien kierrosten saaliit.

Viiden kierroksen ja viimeisten siivujen syönnin jälkeen homma on paketissa ja katsotaan kuka on porukan herkkusuu. Pelikello on tässä kohtaa raksuttanut vartin verran eteenpäin, joten täytekakku… tai siis täytepeli Piece o’ Cake todellakin on.

Kakkusiivujen lyhyt oppimäärä

Pelissä on yhdeksää (9) erilaisia kakkulajia. Kakkusiivuissa näkyvä numero kertoo sen, montako tämän lajin kakkusiivua pelistä löytyy ja mikä on kyseisen kakkulajin arvo pelin lopussa, jos pelaajalla on niitä edessään eniten.

Pelaajan kakkupalat tässä vaiheessa. Kolme syötyä kakkupalaa (alassuin) ja loppuun säästetyt kakut.
Pelaajan kakkupalat. Kolme “syötyä” kakkusiivua (alassuin) ja loppupisteytykseen säästetyt siivut.

Kakkusiivuissa on lisäksi pursottimella tehtyjä kermanökäreitä (1-3 per siivu). Kermanökäreet huomioidaan loppupisteissä niiden kakkusiivujen osalta, jotka pelaaja on päättänyt ”syödä” heti siivun saatuaan.

Edellä mainitulla laattajakaumalla on päästy siihen, että pelin arvokkaimmat 11 pisteen siivut ovat myös ne, joita pelissä on eniten, joten niiden enemmistöstä taistellaan myös verisimmin. Pienempiarvioisten siivujen osalta enemmistön saanti on luonnollisesti helpompaa, mutta saadut pisteetkin pienemmät.

Makeaa ja vähäkalorista vartiksi

Piece o’ Cake on mitä mainioin vartin filleri, joka sopii koko perheelle. Pelin idea on kaikille tuttu elävästä elämästä ja kun mekaniikan ”minä jaan, sinä valitset” ympärillä ei ole muuta opeteltavaa kuin pisteytys – joka sekin on varsin suoraviivaista – päästään pelaamaan nopeasti. Vielä kun kakun jaettavat osuudet koostuvat ainoastaan 2-4 siivusta (riippuen pelaajamäärästä), niin itse jakoprosessi etenee joutuisasti. Näin tulee taklatuksi pelimekaniikkaan “minä jaan, sinä valitset” usein yhdistetty ongelma siitä, että yhden pähkäillessä ositusta muut joutuvat odottamaan määrättömän ajan. Piece ‘o Cakessa näin ei siis onneksi ole.

Pelissä pärjätäkseen pelaajat joutuvat aktiivisesti tekemään päätöksiä siitä, mitkä kakkusiivut syödä heti ja mitä jemmataan lopun enemmistöpisteytykseen. Ja homma ei suinkaan mene yksioikoisesti autopilotilla niin, että jos tulit säästäneeksi alkukierroksilta esim. 10-pisteen arvoiset mansikkakakut, niin säästät myös koko loppupelin ajan kaikki mansikkakakkusiivut. Ei todellakaan näin, vaan jokaisen mansikkakakkupalan kohdalla pitää tehdä lyhyt riskikartoitus siitä, mikä on tilanne muilla pelaajilla ko. kakkulajissa ja voisinko osan näistäkin siivuista syödä heti riskeeraamatta mansikkakakkuenemmistöäni pelin lopussa. Onnistunut optimointi tuo loppupisteissä silloin sekä ne enemmistöpisteet että myöskin heti syödyistä ylimääräisistä paloista tärkeitä lisäpisteitä. Em. päätöksenteko ei vie pelaajilta paljoa aikaa, mutta pitää pelin mielenkiintoisena loppuun asti.

Jos taas ylipäätään ei pelin keskiössä olevasta jakomekaniikasta tykkää, niin ei tykkää myöskään Piece o’ Cakesta. (Liian) vakavasti peleihin suhtautuvaa saattaa tökkiä sekin, että käytännössä peli antaa yhtäläiset lähtöasetelmat voittoon ainoastaan viidellä pelaajalla, jolloin kukin joutuu kakunjakajan rooliin kerran, se kun on se haastavin pelaajapositio. Toisaalta silloinkin viimeisenä kakunjakajaksi joutuva on hivenen huonommassa positiossa, kun on jo nähtävissä kuka on mitäkin kakkusiivuja loppupisteytykseen säästänyt. Minua ei kumpikaan edellisistä “ongelmista” haittaa, vaan osaan nauttia ja arvostaa Piece ’o Cakea sellaisena kuin se on: hauskana vartin rykäisynä, jossa on harvemmin käytetty pelimekaniikka parrasvaloissa.

Infolaatikko: Piece o’ Cake
Pelaajia: 2-5 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2008
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek