Aniharvalle lautapelien ystävälle pariskunta Chris ja Suzanne Zinsli soittaa minkäänlaisia kelloja, sillä siinä määrin pienimuotoista kaksikon pelisuunnittelu on. Meille harvoille, joille nimi on tuttu, syyllinen löytyy pelistä Ceylon (2018), jonka julkaisusta vastaa Ludonova.
Ceylon, joka nykyisin tunnetaan paremmin nimellä Sri Lanka, on tunnettu teen tuotannostaan. Teetä tuolla saarella on viljelty 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien – sitä ennen maa tunnettiin paremmin kahvintuottajana, mutta 1800-luvun puolivälin tuhoisa kasvirutto tappoi saaren kahviviljelmät ja näiden tapahtumien jälkimainingeissa siirryttiin teehen. Tähän teen tuotantoon tartutaan nyt siis Zinslin pariskunnan suunnittelemassa pelissä.
Pelaajat istutetaan tuottajien saappaisiin kasvattamaan tätä arvokasvia, mutta lisäksi luomaan kontaktit paitsi paikallisiin päättäjiin niin eritoten varmistamaan, että omat tuotteet päätyvät ostokandidaateille.
Toimintoja itselle, mutta aina myös muille
Pelin alkaessa pelaajilla (2-4) on pala maata teen tuotantoon sekä pieni alkupääoma bisneksen kasvattamiseksi. Pelivuorot hoituvat korttivetoisesti yksi kolmesta käsikortista pelaten ja valiten pelatusta kortista toiminto suoritettavaksi. Vuoron päätteeksi nostopakasta saa uuden kortin tilalle.
Korteissa on vaihtelevasti kuvattuna kaksi pelin viidestä päätoimintovaihtoehdosta: viljelmän perustaminen, sadonkorjuu, teen myynti, sopimuksen teko paikallisen päättäjän kanssa TAI teknologian kehittäminen. Jos ei mikään näistä päätoiminnoista napostele – voi aina valita kartalla liikkumisen tai kahden rupian (Sri Lankan rahayksikkö) ottamisen.
Osaan päätoiminnoista liittyy oleellisesti se, missä kohtaa pelaajan hahmo on kartalla. Voidakseen perustaa teeviljelmän, tulee olla vapaassa karttaruudussa. Sadonkorjuu taas on sitä kannattavampaa mitä enemmän teeviljelmiä on ympärillä. Ja tietyssä kohdin karttaa voi tehdä sopimuksen vain tietyn paikallispäättäjän kanssa.
Lokaatiorajoituksista johtuen pelaajien nappuloita pitää siis aika-ajoin siirrellä päälaudalla. Mutta käyttääkö siihen oma pelivuoronsa vai “säästääkö” liikkuminen toisten vuorolle, siinäpä pohdittavaa. Niin, Ceylonin yksi hienoimmista suunnittelun oivalluksista on pelaajan omalla vuorolla tapahtuneen kortin peluun ja tehdyn toiminnon päätteeksi se, että samalla tulee jättäneeksi muille kortin vielä käyttämättömän toiminnon.
Ilman rahaa ei Ceylonin talous pyöri, mutta varsinaisesti talouspeliksi peliä ei voi kehua. Viljelysten perustaminen, sopimusten teko että teknologian kehittäminen maksavat, mutta aina kiinteähintaisesti viisi rupiaa. Ja jos rahasta on tiukkaa, niin pienimuotoisesti (kahden rupian verran) sitä saa valitsemalla korttitoiminnoista rahanoton.
Isomman kassavajeen kuittaa teen myynnillä, mutta tällöinkin vaakakupissa joutuu punnitsemaan, josko roima voittopistepotti olisi lopulta se tärkeämpi? Myynnistä saa siis vain joko rahaa tai pisteitä.
Teen myyntiin liittyy rajoitteitakin. Ensinnäkin toimituksen pitää sisältää haluttu määrä eri teelajikkeita, joita pelissä on kaikkiaan kolmea eri ilmanalassa kasvavaa laatua. Lisäksi omaa tuotantoaan voi alkuun myydä vain yhdelle valitsemalleen ostajalle, mutta perustamalla lisää teeviljelmiä avautuu tilaa toimia myös muiden kanssa. Vapaiden “slottien” tilaa seurataan pelaajan omalla pelilaudalla, jossa teeviljelmiä pelilaudalla kuvaavat teelehdet blokkaavat ostajaruutuja.
Paikallisten päättäjien kanssa solmitaan sopimuksia kahdesta syystä. Ensinnäkin sopimuksilla saa pysyvän lisäedun pelin tiettyyn toimintoon ja toiseksi vain sopimuksen tehneet voivat netota lisäpisteitä pelin päätteeksi teeviljelmistään. Se, kuinka monen toimijan kanssa sopimukseen haluaa ja kannattaako kartalla edes juosta joka kolkassa jää pelaajan päätettäväksi.
Arvokkaasti ‘teknologian kehittämiseksi’ -nimetyn toiminnon ideana on tuoda joustoa oman pelin suunnitteluun. Kolmen käsikortin valikoima ei ole suuren suuri ja nostopakastakin nousee mitä nousee. Näin ollen lähellekään aina kädestä ei löydy juuri sitä toimintoa mitä kipeimmin tarvitsee, mutta teknologian kehittäminen tarjoaa tähän kertakäyttölätkän, jonka käyttämällä saa tehdä minkä tahansa päätoiminnoista ennen tai jälkeen varsinaisen kortin peluun ja siihen kytketyn toiminnon. Teknologiaa kehittämällä tulee edenneeksi teknologiaradalla pykälän verran mitä tarvitaan muilta osin vasta pelin päätteeksi tasapelien ratkaisemisessa.
Niin mukava kuin teknologian kehittäminen onkin, sen kääntöpuolena on toiminnon maksullisuus – se kiinteä viisi rupiaa kilahtaa valtion kassaan ja valtio vieläpä hövelisti jakaa rahaa samalla kanssapelaajille yhteisen edun nimissä.
Yksi peli Ceylonia kestää noin tunnin. Perälauta tulee vastaan joko nostopakan loppumisen muodossa tai kun joku pelaajista perustaa viimeisenkin omista teeviljelmistään. Kumpikin vaihtoehdoista on kokemusten mukaan ihan yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja.
Pelin päätteeksi jaetaan lisäpisteitä oikeastaan kaikesta mahdollisesta: kenellä on eniten rahaa, mikä on pelaajien järjestys teknologiaradalla, entä teeviljelmät eri alueilla ja niin edelleen. Niinikään palkitaan teen myynniistä mahdollisimman usealle eri ostajalle ja toisaalta rankaistaan niitä, jotka perustivat teeviljelmiään kitsaasti. Kaikki loppupisteytyksen osa-alueet ja pisteytyskaava on kuvattuna pelaajalautoihin, mutta etenkin ensimmäisellä pelikerralla vertailu näinkin monella osa-alueella saattaa silti yllättää.
Tämä kupillinen on moneen makuun
On aina suurempi riski ostaa (miltei) ensikertalaisen suunnittelema peli kuin valita turvallisesti kokeneen konkarin tekele. Ceylonin tapauksessa olen enemmän kuin tyytyväinen, että rahat ja peli vaihtoivat omistajaa Spiel’18 -messuilla Ludonovan osastolla, koska on tämä mainio, oikeastaan hävyttömän hyvä. Kestoonsa nähden Ceylon tarjoilee sisältöä runsaasti: nopeita pelivuoroja, tekemisen meininkiä ja siten paljon pelattavaa – kiitos nokkelan korttienpeluumekaniikan.
Omaa peliään pystyy suunnittelemaan hyvin ja teknologian kehittämisellä vieläkin paremmin. Samalla kun miettii oman pelinsä rytmittämistä pitää silti pelata joustavasti siten, että oma peli etenee myötätuulessa myös toisten vuoroilla. Tärkeä osa pelissä menestymisen kannalta on tehdä itseähyödyttäviä toimintoja siten, että ei avokätisesti auta muita: jos kortti tarjoaa itselle myyntitoiminnon, mutta samalla tulet lipsauttaneeksi aimo kasan teetä kavereiden tyhjiin varastoihin on ehkä hyvä miettiä voisiko tilanteen pelata fiksumminkin?
Mitään suoraa kavereiden nilkoille potkimista Ceylon ei tarjoile, mutta “yritys tarjoilla mahdollisimman turhia toimintoja” muille on pelin henki, se on sanomattakin selvä. Pelaajien välinen vuorovaikutus ei jää kuitenkaan yksin korttitoimintojen luovuttamiseen kavereille. Ei, vaan samaan aikaan kamppaillaan maa-alasta kartalla, asiakkaista, alue-enemmistöistä ja niin edelleen. Vuorovaikutuksen elementtejä on nykymittapuulla runsaasti ja kaikki nivottu peliin saumattomasti. Erinomaista!
Pelin yksinkertaistettu talous ja toimintojen yksinkertaisuus kielii siitä, että Ceylon on vahvasti suunniteltu perhepeliksi. Ja näin onkin. Peli on täysin kielivapaa sääntöjä lukuunottamatta, ohjekirja on selkeä ja säännöt siinämäärin yksinkertaiset, että peliä pelaa jo yli 10-vuotiaiden kanssa. Näistäkin lähtökohdista se on silti myös peli, josta nauttii aktiviisempikin peliharrastaja. Tästä syystä Ceylon on pyörähtänyt useamman kerran vakipeli-illoissamme pöydällä, missä sen tarjoamaa haastetta on makusteltu, ei tee-, vaan kahvikupposen ääressä.
Pelaajamäärästä on loppuun todettava, että Ceylon toimii erinomaisesti niin kolmella kuin neljällä pelaajallakin. Kaksinpeliä en ole kokeillut enkä tule kokeilemaankaan, sillä pelin loppupisteytys kaipaa useamman pelaajan läsnäoloa. Muilta osin peli toki toiminee kaksinkin, sillä mm. pelialuetta pienennetään jotta saadaan tilanahtauden tuntua.
