Dice Forge – vähän erilaista noppamanipulointia

Dice Forgen nimi kertoo paljon itse pelistä: Kyllä, tässä on noppia. Ja kyllä, niitä muovataan. Muokkaus ei ole sitä useista europeleistä tuttua ”nopan kääntöä eri sivulle” jonkin toiminnon tai tokenin käytön myötä vaan ihan nopan fyysistä muovaamista. Talttaa ja vasaraa ei tarvita, vaan Dice Forgen isohkot nopat on suunniteltu siten, että yksittäiset nopansivut vaihtuvat toisiin korvaavaa noppasivua apuna käyttäen. Tätä muokkausta tehdään jatkuvasti ja sen hyödyntäminen on pelin keskiössä – siksi pelin nimikin on todella osuva.

Näitä muokattavia noppia pelilaatikosta löytyy vain kahdeksan – kaksi kullekin pelaajalle. Vaihdettavia nopansivuja sen sijaan on huomattavasti laajempi valikoima.

Vaan ennen kuin pelaamaan ja tähän noppien kanssa puljaamiseen päästään, on pöydälle levittyvän pelilaudan ympärille asetettava pelissä ostettavissa olevat kortit. Tähän on vähän ekstravalikoimaa tarjolla, mutta siitä hivenen lisää jäljempänä.

Kun kukin pelaaja saa vielä omat pelilaudat markkereineen sekä kaksi noppaa, ollaan valmiita aloittamaan. Alkuvalmisteluissa ei kauaa nokka tuhise!

Kaikki heittävät, mutta yksi toimii

Pelaajamäärästä riippuen pelikierroksia Dice Forgessa on 9-10. Yksittäinen pelikierros kattaa niin monta vuoroa, että kukin pelaaja pääsee kertaalleen aktiviiseksi pelaajaksi, jolloin toimintoja saa enemmän.

Vaan riippumatta siitä, kuka toimii aktiivisena pelaajana, niin vuoron aluksi kaikki heittävät noppansa ja merkitsevät pelilaudalleen saamansa ”herkut”: tarjolla on kultaa, punaisia tai sinisiä kristalleja tai voittopisteitä.

Aktiivinen pelaaja pääsee lisäksi käyttämään aiemmin ostamiaan kortteja sekä ostamaan uusia kortteja tai parempia noppasivuja. Vuoron lopuksi käyttämällä kaksi punaista kristallia saa tehdä joko kortti- tai noppasivuostoksen vielä uudemman kerran – siksi punaiset kristallit ovat erityisen arvokkaita.

Kaikkea kivaa noppasivumarkkinoilta

Jotta nopistaan saisi enemmän irti, on mentävä tekemään hankintoja markkinoilta. Tarjolla on isompi satsi kultaa, sinisiä ja punaisia kristalleja, pisteitä tai edellisten yhdistelmiä. Ostokset maksetaan kullalla ja jokainen hankinta pultataan jonkin aiemmin noppasivun paikalle. Se, mihin noppaan mitäkin laittaa on täysin pelaajan oma asia eli peli ei rajoita asettelua millään tavalla.

Ostoksia tehdessä joutuu tarjolla olevan valikoiman ohella pohtimaan sitä, ostaako yksittäisiä kalliita mutta samalla jytäkämpiä sivuja vai tyytyäkö vähän halvempiin vaihtoehtoihin joita saisi kerralla enemmän? Sillä loppuviimein eihän se auta, että on yksi jytäkkä noppasivu, jos sitä ei koko pelin aikana heitä tarjolle kertaakaan!

Käykö kortti?

Noppasivujen hankinnan sijaan mieli saattaa viedä korttimarkkinoille. Tätä varten pelilaudan ympärille on levitetty korttikavalkadi, jossa kaikilla korteilla on tietyt kiinteät paikkansa ja siten kiinteät hintansa. Korttien osto tapahtuu punaisilla ja/tai sinisillä kristalleilla.

Aktiivinen pelaaja saa ostaa yhden kortin kierroksessa. Näin toimiessaan oma nappula surffaa laudalla vastaavaan ruutuun, josta haluttu kortti löytyy. Korttimarkkinoiden nappulasurffauksella on sikäli merkitystä, että jos kohderuutu on varattu, niin kaverin ”poisajaminen” antaa tälle kertaedun: häädetty pelaaja heittää kertaalleen noppansa ja hyötyy niiden antamien herkkujen verran. Miten paljon tätä etua lopulta pääsee hyödyntämään on siis muiden toimista kiinni, mutta pistää ainakin miettimään onko se tietty kortti sen arvoinen jos samalla antaa kaverille ylimääräisen nopanheiton.

Kortin oston ja maksun jälkeen hankitun kortin toiminto tehdään kertaalleen, jos siinä sellainen etu on. Tämän jälkeen kortti kipataan ympäri odottamaan loppupisteytystä. Osa korteista on pelkkiä pistekortteja. Mutta on lapuissa muitakin vaihtoehtoja tarjolla: rataskortit antavat joka kierros (omalla vuorolla) pienen lisäedun tai vaikkapa yksittäisen nopan lisäheiton. On myös pidempää ”mittaristoa” kerättävälle kullalle sekä kristalleille – pelaajalaudan oma asteikko kun on varsin lyhyt. Tai miltäpä kuulostaisi leka, jolla heitetyn kullan voi muuttaa pisteiksi? Edelliset vain muutamina esimerkkeinä.

Dice Forgen korttitoiminnallisuuksissa on käytetty mukavasti mielikuvitusta ja kun laatikosta löytyy suurimmalle osalle vaihtoehtokortitkin, niin vaihtelua on tarjolla eri pelikerroille estämään liikaa pelin urautumista.

Kun lopulta on tarvittava määrä kierroksia takana lasketaan pelin aikana kerätyt voittopisteet ja lisätään saldoon ostettujen korttien tuomat voittopisteet. Isoimman pistepotin haalinut on Dice Forge -mestari.

Kuka on nopein sileällä satasella?

Dice Forge rullaa napakasti alusta loppuun. Noppien muuttuminen paremmaksi ei hidasta pelaamista, koska tässä ei rakenneta koneistoja tai tapahdu muutenkaan toimintojen ketjutuksia. Peli on ohi puolessa tunnissa ja hitaammallakin sakilla viimeistään kolmessa vartissa. Läpi pelin oman vuoron suunnittelu onnistuu samalla kun odottaa omaa aktiivista pelivuoroa – mitä ei sitäkään tarvitse pitkin odotella.

Temmoltaan Dice Forge on kuin sileän satasen juoksu: alkukiihdytyksen aikana tehdään merkitykselliset päätökset noppa- ja korttiapuboostausten osalta joilla pyritään tuottamaan maksimitehot. Loppu rullataan näillä tehoilla maaliviivalle ja nautitaan noppien tuottamista pistemahdollisuuksista.

Osasyy ripeään pelitempoon juontuu siitä, että kovinkaan monitahoiseksi tai monimuotoiseksi Dice Forgea ei voi kehua. Pelissä on kolmea valuuttaa ja vaikka kuinka noppasivumarkkinoilta parempia osia hakisikin, niin vaihtoehdot ovat vain sitä samaa kuin ennenkin mutta paremmalla hyötysuhteella. Toki korttien kautta tarjolla on vähän vinkeämpiäkin virityksiä noppasivuihin, mutta ei niitäkään liiaksi asti.

Vaikka jatkopeleissä käyttöön ottaa vaihtoehtokorttejakin, niin Dice Forgessa on eittämättä se vaara, että pitkässä juoksussa ja tiuhaan pelattuna pelin rajat tulevat vastaan. Se on hinta siitä, että peli on niinkin helposti lähestyttävä kuin se nyt on. Paljon pelaava kaivannee siis jossain vaiheessa lisäosaa, jonka pultata peruspelin kylkeen ja silloin katse kääntyy lisäosan ’Dice Forge: Rebellion’ (2019) suuntaan.

Kaltaiselleni paljon, mutta monipuolisesti pelejä pelaavalle Dice Forge maistuu peruspelin muodossa oikein hyvin, joten olen osaltani tyytyväinen. Lisäosankin olen omistanut ja useamman kerran sitä pelannut, mutta enpä tiedä… sen myötä tuli monenmonta pientä nippelinappelia ja säädettävää siinä määrin, että peruspelin viehättävä yksinkertaisuus katosi sekametelisoppaan. Joku muu saattaa antaa lisäosan kahdelle eri lisälaudalle ja uusille jutuille enemmän arvoa – itselleni se oli epämiellyttävä huti.

Loppuun vielä muutama sana komponenteista. Se osa Dice Forgesta on kunnossa: muokattavat nopat ovat näppäriä käyttää ja pelaajalaudat on rei’itetyt, mikä tekee eri mittareiden säätämisestä miellyttävää. Ja graafisestikin peli on näyttävä – ehkä nyt sitä tylsää laatikon kantta lukuunottamatta.

Moni pelin omistava (lähde: Boardgamegeek) kehuu Dice Forgen inserttiä yhdeksi parhaista. Sieltä löytyykin korteille (myös muovitettuna), laudoille, nopille ja jopa kaikkein pienimmille markkereille omat lokeronsa ja pelin ohjekirjakin hehkuttaa, kuinka näppärä koteloratkaisu on. Ja pääosin ohjekirja on oikeassa. Kun pelin pakkaa kuten ohjeissa sanotaan, niin palaset pysyvät paikallaan myös kun laatikko on pystyssä ja vaikka sitä käsissä vähän pyörittelisikin. Siitäkin huolimatta niiden kaikkein pienimpien nattereiden pakkaaminen minigrippiin on parempi ja nopeampi ratkaisu niin pakattaessa kuin pelaaminen aloitettaessa. Mutta kukin tavallaan.

Dice Forgen noppien fyysinen muovaaminen ei ole uuden uusi idea, mutta melkoisen vähän käytetty: Rio Grande Gamesin julkaisussa Rattlebones (2014) ja Legon peleistä Race 3000 (2009) ja Lava Dragon (2009) nyt ainakin vastaava idea löytyy. Edellisiä en ole pelannut, mutta Dice Forgen suoritus on siinä määrin hieno ja lupaava, että toivottavasti samaa systeemiä nähdään myös tulevaisuudessa.