Skip to main content

Ikiaikainen Istanbul

Sain mahdollisuuden vierailla työn merkeissä Istanbulissa huhtikuussa 2016. Matka oli kaikin puolin kiehtova, sillä en ollut aikaisemmin käynyt Turkin kamaralla. Maasta oli lähinnä jäänyt mieleen tuttavien ja sukulaisten hilpeän aurinkoiset lomakuvat. Istanbul oli näihin verrattuna kuin toisesta ulottuvuudesta olemalla täysverinen kaupunkilomakohde – museoineen, ostoskeskuksineen ja hulppeine nähtävyyksineen. Samaan aikaan kaupungin kumpuileva siluetti moskeijoineen sekä tuhannen ja yhden yön satujen rekvisiittaa myyvine mystisine pikkuliikkeineen loi tunnelman kuin olisin ollut jossakin reilusti kauempana kuin vaivaisen 3,5 tunnin lentomatkan päässä. Pieni aarrejahdeista innostuva seikkailijatar sisälläni heräsi automaattisesti kun Turkish Airlinesin koneen renkaat ottivat tuntumaa kentän asfalttipintaan…

Täysverinen kaupunkilomakohde 

Istanbul on miljoonakaupunki mutta äärimmäisen organisoitu sellainen. Jos esität pienenkin toiveen, joku lähtee sitä selvittämään, vaikket sitä välttämättä huomaa. Olet saattanut jo unohtaa toiveesi, kun joku tulee luoksesi vastauksen tai lisäkysymyksen kanssa. Joka puolella on paljon ihmisiä, mutta kaikki liikkuvat kalaparven tavoin organisoidusti. Kauppiaita on paljon, ehkä suomalaiseen makuun liiaksikin – yrittäjyys on täällä verissä, siksi tarjontaakin on. Ymmärsin suomalaisen ja turkkilaisen ajatusmaailman erilaisuuden, kun Suomessa työnsä puolesta asuva turkkilainen tuttavani tuskaili sunnuntaista jäätelönostokokemustaan Esplanadilla. Hän kertoi kuinka kioskilla oli valtava jono, ja kioskissa oli vain yksi tyttö pyörittämässä palloja. Jonotus oli kestänyt kauan koville joutuneen tyttöparan pyörittäessä ties monettako palloa ja hoitamalla myös rahastuksen. “Mitä jos tytölle olisi sattunut jotain”, kysyi tuttavani. Mieleeni tuli juuri istanbulilaiset ruokakojut turistilauttojen suosikkilähtöpaikassa, missä pieneen ruokakojubussiin oli ahtautunut neljäkin iloista asiakaspalvelijaa. Ruoka olisi halutessaan ollut nälkäisen nenän alla parissa minuutissa – ehkä nopeamminkin, jos vain tietää millä lisukkeilla esimerkiksi muhkean ja paljon kehutun uuniperunansa haluaa. Ruokapuoli on muutenkin enemmän kuin kohdillaan tässä kaupungissa – tosin Suomessa kebabiin tottuneelle Istanbul voi olla jopa pettymys (Huom! Nautin suomalaiskebabista itsekin aina silloin tällöin, mutta tässä yhteydessä tilanne on sama kuin yrittäisi verrata italialaista ja suomalaista pizzaa). Turkkilainen tee ja kahvi ovat niin ikään nautinnollisia makuelämyksiä – kahvin osalta unohda lusikka, juo sen verran, että huulesi koskettaa pohjalla olevaa purumössöä ja jätä juominen siihen – tai jos välttämättä haluat nauttia kunnon sammiollisen, niin tilaa joku yleismaailmallisempi latte.

Ostoksia Istanbulissa tekee helposti olipa kiinnostunut sisustamisesta, vaatteista tai kauneudenhoidosta. Tarjolla on niin omia kuin kansainvälisiä brändejä, basaareja ja amerikkalaismallisia ostoskeskuksia. Itseasiassa Istanbulissa on kolmisenkymmentä ostoskeskusta! Eli jos et löydä tuliaisia… Turkissa on muuten käytössä oma valuuttansa, drakhma. Vanha kunnon “mitähän tämä on euroissa” -matikkaleikki lisää mukavasti matkustamisen nautintoon liittyvää “nyt todella ollaan vieraalla maalla” -tunnetta.

Kirkot on jo niin nähty – mutta älä vaan missaa näitä!

Olen miettinyt, miten hassua on, miten kirkot listautuvat yleensä Euroopassa eri kaupunkien päänähtävyyskohteiksi. Helsingissä on hyvä ainakin käydä Tuomiokirkon rappusilla todistaakseen olleensa kaupungissa. Pariisissa sekä Notre Dame että Sacre Coeur ovat suosittuja käyntikohteita, Barcelonassa Sagrada Familia, Lontoossa Westminster Abbey, Pietarissa Iisakin kirkko sekä Verikirkko, Roomassa – Vatikaanista puhumattakaan. Kirkoissa tulee toki esille maan erilaiset kulttuuriset ja historialliset piirteet ja vaiheet, mutta kun jossakin vaiheessa sitä oppii poimimaan nämä viitteet muualtakin. Vaikka olisit saanut jo niin sanotut kirkkoöverit, vaivaudu silti käymään Haga Sofiassa sekä saman aukion toisessa päässä sijaitsevassa Sinisessä moskeijassa. Ne ovat todella huikeita rakennuksia kaikkinensa. Samaan aikaan kun niiden mittasuhteet saavat pään pyörryksiin, aktiivisisustaja poimii inspiraatiota yksityiskohdista. Jos olet liikkeellä lyhyessä hameessa tai sortseissa, sisäänkäynniltä saa suojapeitteen jolla piilottaa polvet. Kevyt lämmin huivi on hyvä olla matkassa kaupunkikierrokselle lähtiessä, sillä peittää pään kirkkokierroksella, mutta suojautuu viileydeltä virkistävällä mannerten välisellä parituntisella risteilyllä.

Itse ihastuin syvästi niin ikään kävelymatkan päässä moskeijoilta sijaitsevaan Topikapin palatsiin. Olin juuri lukenut ennen reissulle lähtöä Reeta Paakkisen Kuun ja tähden mailla -kirjaa, missä kerrottiin palatsin vaiheista. Niin huikeita aarteita ei villi mielikuvitukseni voinut edes kuvitella, mitä esille oli laitettu. Mieleen jäi palatsin päätanssijattaren pääkoriste sekä huikea kaulakoru, missä keskelle sijoitettu timantti ei juuri koossa häviä Kinder-munalle. Aseet olivat niin ikään yksityiskohtaisia taidonnäytteitä. Mietin Reetan kirjaa lukiessa miten ahdistavaa varmaan esimerkiksi palatsin naisilla oli, sillä he eivät saaneet poistua palatsin alueelta, mutta toisaalta palatsi ei ollut mikään yksittäinen talo, vaan se koostui useista rakennuksista. Porukkamme aikataulu oli tiukahko, joten varsinaiset haaremitilat jäivät kokematta, mutta toisaalta tämä antaa hyvän syyn palata paikanpäälle uudestaan.

Osa porukastamme kävi hamamissa ja kehuivat tätä monen muun hamamin käyneen tapaan vuolaasti. Oikean hamamin tunnistaa siitä, että se on oma paikkansa. Sitä ei siis tehdä missään hotellin uima-allasosaston suihkukopissa – tai käytävällä, kuten äitini sai kokea Tunisiassa… Kertoessani oppaallemme tästä, häntä harmitti suunnattomasti miten hamam-kulttuuristakin on levinnyt näitä “halpoja kopioita”. Ei siis kannata tyytyä mihin tahansa! Itse tyydyin ottamaan perinteiset kauneusunoset ennen kuin siirryimme illalliselle…

Pistäydyimme myös Kemer Golf & Country Clubilla. Vaikka Belek on golffaajan ykköskohde Turkissa, Istanbulistakin löytyy kenttä, itseasiassa parikin. Osa porukastamme lähti pelaamaan, itse jäin hiomaan swingiä kuntoon Mikko Ilosta aikoinaan kisagreeneillä haastaneen proomme avustuksella. Kuulemma kenttä oli hyvässä kunnossa, joskin maastollisesti haastava.

Swingiä hieromassa Istanbulin Kemer Golf & Country Clubilla
Swingiä hieromassa Istanbulin Kemer Golf & Country Clubilla

Maija

Maija innostuu melkein mistä tahansa ja tämä näkyy monipuolisena artikkelituotantona Lunkisti-blogissa. Matkailualalla työskennelleenä häneltä voi tipahtaa reissuvinkki jos toinenkin. Hän jaksaa myös imeytyä television ääreen - vaikka kukaan ei kuulemma enää tee niin! Samassa taloudessa asuu myös kaksi Bichon Friseetä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.