Skip to main content

Träxx – “nokialainen” matopeli laudalla

Kaikkihan meistä muistavat Nokia-puhelimien klassisen matopelin? Osalle se vieläkin varhaisempi muistikuva matopelistä on QBasicistä tuttu Nibbles jostakin 90-luvun taitteesta. Ovat nämä edellä mainitut tuttuja taikka ei, niin lautapeliversiona Träxx lienee lähimpänä tätä samaista ideaa vaikka matopeliksi se ei itseään tituleeraakaan.

Träxxin laatikko - ei ihan niitä kaikkein houkuttelevimpia.
Träxxin laatikko – ei ihan niitä kaikkein houkuttelevimpia.

Lituskaisesta pelilaatikosta löytyy neljä pinnoitettua uudelleenkäytettävää pelilautaa, sama määrä tusseja, 15 korttia sekä lyhyet säännöt. Pelilaudat koostuvat värillisistä hexa-ruudukosta värien ollessa iloisesti sekamelskassa toisiinsa nähden. Lisäksi ruudukosta löytyvät kertaalleen numerot  väliltä 1-10. Laudat ovat muilta osin identtiset, mutta aloitusruutu josta ”mato” lähtee on kullakin pelaajalla hivenen eri kohdassa.

Pelin komponentit: neljä pelilauttaa ja tussia, lyhyet säännöt ja 15 korttia.
Pelin komponentit: neljä pelilauttaa ja tussia, lyhyet säännöt ja 15 korttia.

Kun jokaiselle annetaan vielä tussi ja yhteinen 15 kortin pakka sekoitetaan, on alkuvalmistelut tehty. Matopeli alkakoon.

Kilpajuoksua numeroruutuihin

Pelikierros alkaa sillä, että korttipakan päällimmäinen kortti paljastetaan. Kortissa on kuvattuna 4-5 hexaruutua ja ruutujen värit. Pelaajat saavat kasvattaa omaa matoaan tällä kierroksella yhtä moneen ja sen värisiin ruutuihin kuin mitä kortissa on kuvattuna. Matoa saa kasvattaa molemmista päistä eli sikäli peli poikkeaa ”matopelistä”. Muilta osin taaas tutut säännöt ”mato ei saa törmätä itseensä” ja ”mato ei saa törmätä pelialueen seinään” kuitenkin pätevät.

Kahden kierroksen jälkeen...
Kahden kierroksen jälkeinen tilanne.

Pelaajien tehtävänä on yksi kerrallaan paljastuvien korttien avulla täyttää oma ruudukko mahdollisimman hyvin omaa matoa kasvattamalla. Lisäksi kilpaillaan siitä kuka pääsee pelilaudan numeroruutuihin nopeimmin. Nopein tai nopeimmat palkitaan täysillä pisteillä eli esimerkiksi numeroon 7 ensimmäisenä päätyvät saavat ruudusta 7 pistettä. Mutta myös hitaammat ovat oikeutettuja vielä puoleen tästä pistemäärästä (pyöristettynä ylöspäin) elil esimerkissämme 4 pisteeseen, jos kyseiseen ruutuun pelin aikana vain pääsevät.

Peli päättyy pakan loppumiseen eli 15 kierroksen jälkeen homma on paketissa. Kaikki ne ruudut, jotka jäivät tyhjäksi tuovat miinuksia ja pelin aikana saavutetut numeroruudut plussaa. Pelilautojen oikeaan laitaan on pisteenlaskua ja kirjanpitoa varten omat ruudut, joten loppupisteiden laskenta on helppoa.

Valmista tuli. Kuusi ruutua jäi saavuttamattomiin tällä kertaa.
Valmista tuli ja saldona 32 pistettä. Kuusi ruutua jäi saavuttamattomiin tällä kertaa.

Nopea ja hauska filleri

Träxx on komponenteiltaan hyvinkin toimiva kokonaisuus: tussit ja pyyhittävät pelilaudat ansaitsevat täydet pisteet. Sisällöllisesti kyseessä ei todellakaan ole kiperä pulmapeli vaan ennemminkin helposti lähestyttävä piirtelypeli, josta pelilliset elementitkään eivät ole unohtuneet (vrt. Huhupuheita). Träxxissä yhdistyvät erittäin hyvin ”kuinka täytän pelitilani mahdollisimman hyvin” ja ”kiire” arvokkaisiin numeroruutuihin. Nämä elementit ja korttien tuoma satunnaisuus siitä, mitä värejä ja ruutuja milläkin kierroksella on käytettävissä muodostavat lopputuloksen, jonka pariin palaa peli toisensa jälkeen. Näin siitäkin huolimatta, että käytännössä kyse on moninpelipasianssista pienestä kilvanajoelementistä huolimatta, mutta tällaiseksi max vartin peliksi tämäkään fakta ei itseäni haittaa.

Träxx on siten mitä mainioin lisä pelikokoelmaan, jos on tarvetta kevyille täytepeleille tai huomaat olevasi usein tilanteessa, jossa sääntöjen opetteluun ei haluaisi käyttää isommin aikaa, mutta vartti olisi luppoaikaa. Ja näin digitaalisuuden aikakautena Träxx on myös mitä mainioin vaihtoehto automatkoille ajantappajaksi niiden ainaisten kännykkäpelien sijaan. Suosittelen!

Infolaatikko: Träxx
Pelaajia: 1-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (saksaksi).
Lisätietoa: boardgamegeek
Muualla arvosteltuna: Lautapeliopas

 

Kerala – kaksi pientä elefanttia marssi näin

Kerala on kevään ’Nürnberg 2016’ –messujen satoa ja julkaisijana toimii Kosmos. Spielbox-lehden julkaisusta 3/2016 löytyy sekä pelin arvostelu, että myöskin artikkeli kyseisen pelin suunnittelusta/suunnittelijasta. Kannattaa lukaista mikäli siihen tulee mahdollisuus.

Peli on pakattu perinteiseen Kosmoksen neliönmuotoiseen laatikkoon, jonka ulkoasu on hyvinkin minimalistinen kahden suuren elefantin täyttäessä muuten punataustaisen kannen. Sama minimalistisuus ja selkeys jatkuu laatikon sisältä löytyviin komponentteihin asti, sillä tarjolla on isojen puisten elefanttien (kaksi kullekin pelaajalle) ohella kangaspussillinen paksuja laattoja viidessä värissä sekä pieni pisteenlaskuvihko. Vaikka komponentit ovat suuria jää tyhjää tilaa laatikkoon runsaasti eli kompaktimman laatikon käyttö olisi ollut mahdollista. Ymmärrän toki julkaisijan halun käyttää vakiokokoista pelilaatikkoa, mutta yhtään enempää pelejä omistavat arvostaisivat tässä kohtaa oikeampaa laatikkokokoa.

Ja alussa oli kaksi norsua sekä yksi aloitusruutu.
Ja alussa oli kaksi norsua sekä yksi aloitusruutu.

Pelin alkuvalmistelut on suoritettu nopeasti: jokainen pelaaja ottaa kaksi puista elefanttia sekä vastaavan värisen aloituslaatan, jolle elefantit asetetaan. Mikäli pelaajia on vähemmän kuin viisi, poistetaan kangaspussista tietty määrä laattoja, mutta muilta osin ollaankin valmiita itse peliin.

Ota laatta.. aseta laatta… liikuta elefanttia… Toista

Keralassa kukin pelaaja tekee omaa pelilautaansa. Kierroksen aloittaja nostaa kangaspussista pelaajien määrän verran laattoja ja myötäpäivään kukin pelaaja ottaa laatoista yhden, viimeisenä vuorossa olevalle ei siten jää valinnanvaraa. Näin saadut laatat kukin asettaa omalle pelilaudalleen elefantin viereen, jonka jälkeen yksi elefanteista siirtyy tälle uudelle laatalle. Laattojen asettelussa vanhojen laattojen päällerakentaminen on sallittua ja joskus kannattavaakin.

Neljän hengen peli ja pelivuoro: pelaajien verran laattoja, joista yksi kullekin pelaajalle. On 2 tai 3 pisteen laattaa tai musta laatta, joka on 5 pisteen arvoinen, jos sen vieressä vain on punainen laatta.
Neljän hengen peli ja pelivuoron alkutilanne: pelaajien verran laattoja pussista ja näistä yksi päätyy kullekín pelaajalle.

Kun kaikki ovat laattansa näin pelanneet, siirtyy kangassäkki myötäpäivään seuraavalle pelaajalle, joka nostaa taas pussista pelaajien määrän laattoja ja joista kukin valitsee taas yhden, jonka pelaa laudalle yhden elefantin viereen, jolle elefantti taas liikkuu jne. Näin jatketaan kunnes kangaspussi on tyhjä. Kaksi kertaa pelin aikana pelaaja voi jättää laatanottamisen väliin, mikä merkitään kaatamalla toinen pelaajan elefanteista. Passaamisen hinta on yksi piste pelin lopussa.

Laattojenasettelun haaste

Pelissä on laattoja viidessä värissä. Tavoitteena laattojenasettelussa on tehdä mahdollisimman suuria alueita yhtä väriä, sillä pelin päättyessä pelaaja saa pisteitä ainoastaan yhdestä alueesta per väri – poislukien pelaajan oma väri, jossa alueita sallitaan kaksi. Kaikki muut mahdolliset laatat päätyvät pelaajan miinuspinoon, joka luonnollisesti yritetään pitää mahdollisimman pienenä.

Samanväristen isojen alueiden rakentaminen ei ole kovinkaan helppoa, sillä laattoja saa asettaa ainoastaan jommankumman elefantin viereen, jotka siten joka laatan asettamisen jälkeen vielä liikkuvat tälle uudelle laatalle. Viiden värin yhtäaikainen hallinta on tehty käytännössä mahdottomaksi – ainakin täydellisen rakentamisen osalta.

Pelin edetessä norsut ovat levittäytyneet jo laajalle.
Pelin edetessä norsut ovat levittäytyneet jo varsin laajalle.

 

Ja jotta soppa olisi astetta mielenkiintoisempi niin tarjolla olevat laatat eivät suinkaan ole kaikki samanarvoisia vaan laattojen mahdollinen arvo vaihtelee väliltä 0-5. Suurimmassa osassa laatoista on kuvattuna 1-3 elefanttia, jolloin niiden arvo on yhtä kuin laatassa olevien elefanttien lukumäärä. Lisäksi on laattoja, joiden lähtöarvo on 0, mutta jotka ovat 5 pisteen arvoisia, jos niiden vieressä erikseen merkityllä sivulla on tiettyä väriä oleva laatta. Mukana on myös muutamia erikoislaattoja, jotka mahdollistavat aiemmin asetetun laatan siirtämisen uuteen paikkaan tai vaikkapa elefantin siirtämisen ihan mihin tahansa omalla pelilaudalla. Erikoislaattojen kikkailun kanssa on tosin hyvä muistaa se, että samalla mahdollinen pistesaalis ei kartu vaikka ne muuten helpotusta toisivatkin.

Valmista tulee miltei vartissa

Elefanttifestivaali päättyy kun kangaspussista loppuvat laatat. Tässä kohtaa pelikello näyttää noin 20 minuuttia, nopeamminkin on mahdollista. Seuraa enää pisteenlasku, jota varten mukana tulee pieni mutta kätevä ja selkeä pisteenlaskuvihko on hyvä kaivaa esiin.

Aivan alkuun kukin pelaaja poistaa rakennelmastaan kaikki sellaiset laatat, jotka ylittävät asetetut ’vain yksi alue per väri paitsi omassa värissä kaksi aluetta’ –rajat. Tämä laattapino tuo -2 pistettä per poistettu laatta. Tämän jälkeen tarkistetaan, onko pelaajalla kaikkia laattoja kaikissa väreissä. Jollei, sakotetaan puuttuvista väreistä -5 pistettä per väri. Mikäli pelaajalla jäi käyttämättä passausmahdollisuuksia, näistä hyvitetään 1 piste per käyttämätön passaus. Tämän jälkeen lasketaan laatoissa näkyvät elefantit väreittäin, jotka tuovat 1-3 pistettä per laatta sekä tarkistetaan, saako pelaaja niistä tietyistä erikoislaatoista 5 pistettä vai ei. Suoritetaan yhteenlasku ja näin eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Keralan pelilaatikko - yksinkertaisen tyylikäs ja sitä kooltaan sitä perinteistä Kosmoksen kokoa.
Keralan pelilaatikko – yksinkertaisen tyylikäs ja sitä kooltaan sitä perinteistä Kosmoksen kokoa.

Yksinkertaista, kevyttä ja helposti lähestyttävää – jopa vähän tylsää?

Kerala on kaikessa yksinkertaisuudessaan nopeasti opetettu ja jo ensimmäinen peli sujuu joutuisasti. Peliä on helppo suositella koko perheen kanssa pelattavaksi tai tilanteisiin, jossa joukossa on vähemmän kokeneita pelaajia. Koska varsinainen kiusanteko ei ole mahdollista, niin pelaaminen on väistämättä varsin leppoisaa. Minun makuuni jopa liian leppoisaa, sillä jäin kovasti kaipaamaan lisää syvyyttä, mielekkäämpiä valintoja ja enemmän haastetta. Nyt Kerala kolahtaa ’ihan kiva, mutta…’ –kategoriaan, mikä tarkoittaa sitä ettei sitä parin pelin jälkeen jaksa enää enempää. Kevyiden helposti lähestyttävien pelien kategoriasta löytyy siis parempiakin vaihtoehtoja.

Keralan eduksi on joka tapauksessa laskettava se, että vaikka peli on hyvin abstrakti ja siten saattaisi karkottaa osan potentiaalisesta yleisöstään, on abstraktiuden taso onnistuttu häivyttämään hienoilla komponenteilla, joiden hypistely on miellyttävää. Laatukomponenteista siten taas kiitosta julkaisija Kosmokselle. Se isompi ongelma ainakin täällä Pohjolan perukoilla tämän pelin suhteen on kuitenkin se, että toistaiseksi peliä ei ole kuin saksankielisenä saatavilla, joten Kerala jäänee harvojen herkuksi. Niinpä näillä elefanteilla on melkoinen vuori kiivettävänään ennen Kerala päätyy suuren yleisön tietoon.

Infolaatikko: Kerala
Pelaajia: 2-5 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (saksaksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Alchemists – keitoksia ja tieteellisiä julkaisuja älyluuri kourassa

Alchemists jos jokin poikkeaa valtavirta-lautapeleistä: pelin keskiössä toimii nimittäin älypuhelin-sovellus, jonka avulla alkemistit yhdistelevät pelin ainesosakortteja tarkoituksena selvittää yksittäisen ainesosan tarkka koostumus. Tutkimuksista saatuja tietoja pelaajat pyrkivät hyödyntämään omaksi parhaakseen sekä taloudellisesti että maineen kasvattamisen (=voittopisteitä) kannalta. Ja vaikka tutkimukset olisivatkin vielä vaiheessa ja lopullinen totuus selvittämättä, niin omat tutkimustulokset julkistetaan ainoana totuutena – huolehtien samalla siitä, että mahdollisesta bluffaamisesta ei jää kiinni ainakaan heti. Ja tämä kaikki vain syystä, että omaa mainetta saa pönkitettyä enemmän kuin kilpa-alkemistit.

Alchemists vie reilusti pöytätilaa. On varsinainen pelilauta, apulauta julkaisuja varten, pienempiä pelaajakohtaisia apulautoja, nappuloita ynnä muita sekä pelaajien isot näkösuojat.
Alchemists vie reilusti pöytätilaa.

Olo on kuin avaruusaluksen ohjaamossa… ynnä muut nippelit ja nappelit

Ensimmäinen huomio Alchemistsissa liittyy pelilaatikon painoon:  laatikko nimittäin painaa huomattavan paljon. Paino tulee isosta kasata pahvitavaraa eli on suuri pelilauta, apulautoja sekä osista rakentuvat pelaajien näkösuojat. Näiden lisäksi löytyy pelikortteja moneen eri käyttötarkoitukseen, pelaajien omia nappuloita sekä pelin päättelyosuuteen liittyviä markkereita sekä muistiinpanovihkot. Ohjekirja on massiivinen 20 sivuinen luomus, joka on – perinteiseen tsekkiläiseen tyyliin – yhdistelmä teemaa tukevaa täytetekstiä että oikeita sääntöjä. Makukysymyksiähän nämä, mutta kun pelin opettelu on kohtuuraskas harjoitus muutenkin, niin itselleni napakampi kirjoitusasu olisi ollut parempi ratkaisu ja flavour-tekstit olisi voinut jättää kokonaan pois.

Pelin näkösuoja on... vaikuttava... ja pitkälle mietitty.
Pelin näkösuoja on… vaikuttava. Ja yksityiskohdiltaan tarkoin mietitty.

Pelaajien näkösuojat rakentuvat useasta osasta. Aivan ylimmäisenä osana on korttiteline ainesosakorteille, josta kortit on helposti skannattavissa älypuhelimen kameralla. Tämän telineen alla on rei’itetty ja värikoodattu kolmionmuotoinen rakennelma, johon merkitään ainesosien sekoittelusta saadut vastaukset. Vielä tämän rakennelman alla, pöytätasolla, on pelaajan muistiinpanopaperi pelaajan tekemälle päättelylle. Näkösuojan sivuosissa on muistinavuksi tiettyjä pelin kannalta oleellisia yksityiskohtia, joten näin rakentunut kokonaisuus on varsin massiivinen ja kunnioitusta herättävä.

Näkösuojien ohella pelaajilla on pienet apulaudat, josta on nähtävissä pelaajien rahatilanne sekä aineksien sekoittelun tulokset, joskin viimemainittujen osalta ei täsmällisellä tarkkuudella. Kun pöytätilasta vaatii osansa vielä suurehko pelilauta, tieteellisten julkaisujen kirjanpitoon käytettävä apulauta ja iso joukko muita nippeleitä, niin kokonaisuus on vaikuttava oli verrokkipelinä ihan mitä tahansa.

Komponenttien laatu on pikavilkaisuna kunnossa, mutta jättää ainakin näin pelin ensimmäisen painoksen omistavana aika paljon toivomisen varaa – mikä siis tulee ilmi vasta, kun peliä pelaa, mutta tästä jäljempänä lisää.

Työläistenasettelua, juomailtoja, harhapäätelmiä ja kopioituja väitöskirjoja?

Kaikista hilavitkuttimista huolimatta Alchemistsin perusmekanismina on työläistenasettelu, jota ennen kuitenkin käydään once-a-round huutokauppa vuorojärjestyksestä. Mitä ylemmäs pelaaja haluaa pelivuorossa sitä vähemmän ”ilmaista” hyvää pelaaja saa avukseen: ilmainen tässä kohtaa tarkoittaa sokkona nostettavia ainesosakortteja ja/tai kertakäyttöisiä erikoiskortteja, joita voi käyttää korteissa erikseen mainituissa tilanteissa.

Vuorojärjestyksen "huutokauppa" osuus ja muoviset pullot.
Vuorojärjestyksen “huutokauppa” osuus ja muoviset pullot.

Kun vuorojärjestys on selvillä ja ”ilmaiset hyvät” noukittu siirrytään varsinaisiin toimintoihin – tai oikeammin pelaajat ensin käänteisessä vuorojärjestyksessä kuutioita pelilaudalle asettamalla ilmaisevat toiminnot, joita tällä kierroksella haluaisivat tehdä. Tämä tehdään yksi pelaaja kerrallaan eli omat 4-6 kuutiota asetetaan kerralla, jonka jälkeen seuraava pelaaja toimii jne. Kun kaikkien pelaajien kuutiot on laudalla käydään toimintoruudut yksitellen läpi ja vuorojärjestyksessä itse toiminnot suorittaen.

Yo. kuvasta alhaalla keskellä näkee esimerkiksi sen, että sekä keltainen että sininen pelaaja haluaa yhden ainesosakortin lisää, ja punainen kaksi.
Yo. kuvasta alhaalla keskellä näkee esimerkiksi sen, että sekä keltainen että sininen pelaaja haluaa yhden ainesosakortin lisää, ja punainen kaksi.

Toimintoina tarjolla on sekä perinteisempiä ’ainesosakorttien otto’, ’ainesosakorttien myynti’, ’artefaktien (tuovat apua ja/tai voittopisteitä) osto’ että myöskin toimintoja, joissa tarvitaan peliä varten kehitettyä älypuhelinsovellusta. Luuri tulee tarpeeseen, kun pelaaja ’yhdistää kaksi ainesosakorttia juomaksi ja myy sen asiakkaalle’ tai kun ’ainesosakortteja sekoitellaan ja joko juodaan itse tai juotetaan se opiskelijalle, jotta saadaan selville mistä molekyyleistä ainesosat koostuvat’.

Näiden lisäksi voittopisteitä kartuttamaan on vaihtoehtoina ’tieteellisen julkaisun tekeminen’ jossa pelaaja tekee väitöksen siitä, että ainesosa ’A’ koostuu molekyyleistä XYZ tai vaihtoehtoisesti tuo julki epäilynsä, että jokin aiemmista julkaisuista on silkkaa puppua. Pelin kuudennella ja viimeisellä kierroksella mukaan tulee vielä toimintovaihtoehtona ’messut’, jossa pelaajat voivat sekoittaa juomia ja muuttaa näin ylijäämä-ainesosakortit pisteiksi, mikäli aikaa tähän jää.

Älypuhelinsovellus ja logiikka taustalla – päättelyä ja saadun tiedon härskiä hyödyntämistä toimintojen yhteydessä…

Mutta palataan vielä tuohon älypuhelinsovellukseen ja niihin toimintoihin, jotka läheisesti liittyvät luurin käyttöön. Ja jotta tähän päästää, täytyy pikaisesti avata ainesosien taustaa – monimutkaista eikö?

Alchemists-pelissä on kahdeksaa laatua ainesosakortteja ja kutakin ainesosaa varten on yksi molekyylilätkä, jossa on kuvattuna kolme eri väriä kahdessa eri koossa ja värin varaus (+/-). Puhelinsovellus arpoo pelin alussa mikä molekyylilätkä vastaa mitäkin ainesosakorttia ja pelaajien tehtäväksi jää selvittää näiden yhdistelmät.

Tässä "skannataan" kahta ainesosakorttia. Puhelimen näytön alareunassa näkyy, että laite on kortit tunnistanut. Ja kun painetaan 'Confirm'...
Tässä “skannataan” ainesosakortteja. Puhelimen näytön alareunassa näkyy, että laite on kortit tunnistanut. Ja kun painetaan ‘Confirm’…

Kun pelaaja suorittaa ainesosakorttien yhdistelyn, asettaa hän kaksi yhdistettävää eri ainesosakorttia vierekkäin ja ”skannaa” ne puhelimella. Puhelin kertoo sen jälkeen minkävärinen juoma tuli ja mikä on juoman varaus. Väri ja varaus määrittyvät sen mukaan, mitkä kaksi molekyyliä ko. korttien taustalla olevissa molekyylilätkissä kohtaavat vai kohtaavatko mitkään. Kohtaavuus saadaan, kun samanvärinen ja varaukseltaan samanlainen molekyyli on ainesosakorteilla sama, mutta koko eri. Jos taas minkäänlaista kohtaavuutta ei ole, tulee luoneeksi ”neutraalin juoman”, jonka senkin kertoo puhelin.

...kertoo sovellus, että tässä pelissä tulit tehneeksi sinisen juoman, jonka varaus on positiivinen.
…kertoo sovellus, että tässä pelissä tulit tehneeksi sinisen juoman, jonka varaus on positiivinen.

Edellinen kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei loppujen lopuksi sitä ole. Pelin ohjekirja vääntää rautalankaa tästä peruslogiikasta useamman sivun verran unohtamatta havainnollistavia kuvia ja esimerkkejä. Ja mikä hienointa, tätä aineisosien yhdistelyä ja puhelimen käyttöä voi ”harjoitella” ohjekirjan esimerkeillä ja siten näyttää käytännössä uusille pelaajille, miten asiat toimivat. Tästä nimenomaisesta kohdasta ohjekirjalle siten täydet pisteet.

Ohjekirja opastaa selkeästi, kuinka juomien väri & varaus muodostuu.
Ohjekirja opastaa selkeästi, kuinka juomien väri ja varaus muodostuu.

Juomasekoittelun lopputuloksen vuorossa oleva pelaaja merkitsee ”päättelykolmioon” ja vastaava väri+varaus –yhdistelmä asetetaan kaikkien näkyviin myös pelaajalaudalle, jotta muut pelaajat tietävät minkälaisia sekoituksia kyseinen pelaaja on pelin tuoksinassa tullut tehneeksi (muille jää arvoitukseksi se, mitä ainesosia yhdistämällä ko. yhdistelmä saatiin aikaiseksi). Jo yhden sekoituksen jälkeen pelaaja saa rajatuksi pois neljä molekyyliyhdistelmää, jotka eivät ainakaan käy testatuille kahdelle ainesosalle.

Alchemists ja päättelymerkinnät. Violetin ja vaalean ruskean yhdistäminen teki juoman, jonka väri on sininen ja varaus positiivinen. Siten saatetaan ruksia yli jo neljä eri molekyylikaavaa, jotka eivät yhdistettynä tuota sinistä plussaa...
Alchemists ja päättelymerkinnät. Violetin ja vaalean ruskean yhdistäminen teki juoman, jonka väri on sininen ja varaus positiivinen. Tämä tieto laitetaan päättelykolmioon ja lisäksi saatetaan ruksia yli jo neljä eri molekyylikaavaa, jotka eivät yhdistettynä tuota sinistä plussaa voi muodostaa…

Riippuen siitä missä tarkoitusperässä ainesosakortteja on yhdistellyt voi tästä aiheutua joko tiettyjä hyviä tai huonompia seuraamuksia, itselle tai muille.

’Ainesosien sekoittelu ja tehdyn coctailin juominen itse tai juottaminen opiskelijalle, jotta saadaan juoman vaikutukset (molekyylit) selville’ –tuo pelin teemaa hivenen enemmän esille. Kun kokeiluja tehdään, täytyyhän drinksujen vaikutus luonnollisesti testata. Juomat voi juottaa opiskelijalle, joka tekee tämän ilmaiseksi tai pienestä rahasta TAI cocktailit voi aina kulauttaa omasta kurkusta alas jos rahavarat ovat vähissä tai opiskelija ei toimeen ryhdy enää ilmaiseksi. Omakohtaisen ryystämisen kohdalla riskinä on, että oma maine voi ryvettyä, kun tuli juoneeksi ’hulluus-juoman’ (kaikeksi onneksi sentään lyhytvaikutteinen) tai jotakin muuta yhtä mukavaa. Vaan kokeilunhaluinen ei tiedä – paitsi sen, että olemalla itse koekaniini tulee siis säästäneeksi rahaa ja saa koetulokset jatkokäytettäväkseen.

’Juoman myyminen asiakkaalle’ –toiminnossa laudalla näkyvästä asiakaskortista näkyy minkälaisen juoman tämä haluaa. Alkemistin tehtävänä on tehdä mahdollisimman liki sitä mitä asiakas haluaa ja mitä paremmin tässä onnistuu, sitä isompi on rahallinen palkkio. Epäonnistuneesta keitoksesta palkkio on pienempi ja täyttä kuraa tehdessään pelaaja jälleen menettää mainetta.

Alchemists ja tämän kierroksen salamyhkäinen asiakas, jota kiinnostavat erilaiset myrkyt ja hallusinaatioita aiheuttavat juomat. Mutta mitäpä sitä ei vähävarainen alkemisti tekisi elääkseen...
Tämän kierroksen salamyhkäinen asiakas, jota kiinnostavat erilaiset myrkyt ja hallusinaatioita aiheuttavat juomat. Mutta mitäpä sitä ei vähävarainen alkemisti tekisi elääkseen vaikka asiakkaalla eittämättä vähemmän kunnialliset aikeet onkin.

’Aiemmin tehdyn tieteellisen julkaisun riitauttamisessa’ vuorossaoleva pelaaja haastaa yhden olemassa olevista ainesosa ’A’:ta vastaa molekyylit XYZ’ –yhdistelmän. Tässä tapauksessa haastajan tulee kertoa mikä yksittäinen molekyyli on varaukseltaan väärä ja tämä epäily-yhdistelmä syötetään älypuhelinsovellukselle. Puhelin kertoo tämän jälkeen oliko epäily oikea vai väärä. Mikäli syytös ei pidä paikkaansa, menettää syyttäjä mainetta, mutta päinvastaisessa tilanteessa maine kasvaa. Lisäksi, jos tehty julkaisu oli puppua, menettää julkaisun tehnyt pelaaja mainetta tiettyjen sääntöjen mukaan ja aiemmin lukittuna ollut molekyylilaatta vapautuu odottamaan uutta julkaisua.

Sininen pelaaja on tehnyt tieteellisen julkaisun, jossa vihreän yrtin molekyylirakenteeksi on tullut +++. Vasemmalta samaisen pelaajan apulauta kertoo, että pelaaja on onnistunut sekoittamaan sinisen ja vihreän juoman positiivisella varauksella, mutta ei punaista. Onko päättely oikein, vedetäänkö bluffilla vai osin arvaamalla? Se jää muiden pelaajien pohdittavaksi.
Sininen pelaaja on tehnyt tieteellisen julkaisun, jossa vihreän yrtin molekyylirakenteeksi on tullut +++. Vasemmalta näkyvä samaisen pelaajan apulauta kertoo, että pelaaja on pelin aikana onnistunut sekoittamaan sinisen ja vihreän juoman positiivisella varauksella, mutta ei punaista. Onko saatu tieto käytetty oikein tehdyn julkaisun yhteydessä vai vedetäänkö bluffilla? Tämä pähkäily jää kanssapelaajien tehtäväksi.

Kuten edeltä käy hyvin ilmi, on puhelinsovellus useassa eri toimintovaihtoehdoissa oleellisesti mukana eli mistään pienestä sivuroolista ei voida puhua. Mikäli älyluuria ei juuri pelihetkellä ole saatavilla tai akku muuten vain vetää viimeisiään, on viimeisenä hätävarana mahdollista ”uhrata” yksi pöytäseurueesta pelinjohtajaksi, joka pystyy pelin mukana tulevalla apulaudalla imitoimaan älysovelluksen toimintoja. Pelinjohtaja ei valitettavasti tällöin voi osallistua millään muulla tavoin peliin, sillä apulautansa avulla hän tietää suoraan mikä ainesosa vastaa mitäkin molekyylirakennetta.

Pelinjohtajan deduktiokolmio - tätä siis käytetään vain niissä tilanteissa kun älypuhelinsovellusta ei haluta käyttää. Kolmion alaosaan arvotaan neliönmalliset ainesosalaatat niille varattuihin aukkoihin ja ei kun peliä johtamaan.
Pelinjohtajan deduktiokolmio – tätä siis käytetään vain niissä tilanteissa kun älypuhelinsovellusta ei haluta käyttää. Kolmion alaosaan arvotaan neliönmalliset ainesosalaatat niille varattuihin aukkoihin ja ei kun peliä johtamaan.

En ole kertaakaan tätä pelinjohtaja-varianttia testannut, joten en tiedä minkälainen kokemus sitä kautta on saatavissa, mutta sinällään suunnittelijalta hyvä idea tarjota vaihtoehtoja.

Sekametelisoppa joka toimii… ja ei toimi

Lähtötilanne, jossa älypuhelin toimii osana peliä, on mielenkiintoinen ja vieläkin varsin uutta lautapeleissä. Ainakin itse myönnän myös olevani epäilevä Tuomas aina kun digitaalisia värkkejä tuodaan perinteisiin lautapeleihin, mutta kantaako idea tällä kertaa aina käytäntöön asti?

Ja pakko se on myöntää, että itse asiassa tuo älypuhelinosuus on Alchemistsin vahvuus: puhelimen käyttäminen ei hidasta pelaamista, sillä käytettävä sovellus on sekä helppokäyttöinen että selkeä. Puhelimen kameralla tehtävä korttien ”skannaus” toimii hienosti ja tarvittavat erityyppiset toiminnot ovat helposti tehtävissä eikä harhalaukauksia ole peleissämme tehty kertaakaan.

Harmi vaan, että muu peli ja komponentit eivät yllä samalle käytettävyyden tasolle. Ainakin ensimmäisen painoksen osalta voin antaa ison miinuksen siitä, että ainesosien koostumuksen selvittelyyn käytettävät markkerit eivät mahdu sitä varten tehtyyn kehikkoon ja väritulosteiset päättelyyn käytettävät muistipaperit ovat tarkkuudeltaan Ö-luokkaa eli niistä ei tahdo saada selvää ja väritkin on painettu siihen todella haaleasti. Käsittämättömiä kämmejä molemmat, joista etenkin ensimainittu tarkoittaa samalla sitä, että ihan sellaisenaan ei pelaajien näkösuojia pysty käyttämään kun suunnittelija on tarkoittanut; ainesosien markkerit nimittäin varisevat kehikostaan alas pienestä tönäisystä, kun eivät alkujaankaan mahdu kehikon sisään.

Alchemistsin pelilautaosuus on kokoelma keskinkertaista työläistenasettelua isohkolla määrällä pieniä opeteltavia lisäsääntöjä. Pelin opettelukynnys on näiden nippelisääntöjen vuoksi tuskaisa eli ennen kuin pelaamaan päästään, on ensikertalaisen varauduttava 30-45 minuutin sääntöjen kuunteluun – mikä on monille liikaa. Ja käy se työstä myös säännöt osaavallekin eli olen noita tahkonnut useampaan kertaan uudelle yleisölle, joten tiedän minkälaisesta savotasta on kyse.

Itse peli ei moninaisista säännöistä huolimatta ole mitenkään raskas, mutta kaiken keskinkertaisuuden laaksossa kestoa kertyy silti se pari tuntia josko aina ihana riittääkään. Pelin eduksi voidaan laskea sen skaalautuus hyvin sekä kolmelle että neljälle pelaajalle. Alchemistsin päättelyä vaativa osuus toimii sekin hyvin ja poikkeaa deduktiopelien valtavirrasta, sillä Alchemists pohjaa paljolti harkittuun riskinottoon ja bluffaamiseen sataprosenttisen tiedon hankkimisen sijaan. Peli ei siis todellakaan ole täsmällisen tiedon deduktiopeli vaan tiedon murusia pitää hyödyntää sopivalla riskillä, jotta pisteitä kertyy jo pelin edetessä.

Kokonaisuus ei ole ihan balanssissa: sisältö ei riitä perusteluksi pitkälle kestolle ja pelin opettelukynnys ja sääntöjen kuuntelu vaatii kärsivällisyyttä. Aidosti toimiva ja peliä tukeva puhelinaplikaatio on sen sijaan iloinen yllätys ja vahvuus, jonka toivoisin jossakin muodossa päätyvän parempaan viitekehykseen ja peliin.

Uskallankin suositella peliä ainoastaan tilanteeseen, jossa on vakipeliporukka, joka jaksaa läpi sen pakollisen ensimmäisen sääntöjentankkauksen ja palaa pelin ääreen lyhyessä ajassa useamman kerran. Tällöin edellä esittämieni negatiivisten fibojen ylitse pääsee paremmin ja pelaaminen korostuu suhteessa nähtyyn opettelun vaivaan. Siltikin, muutama merkittävä käytettävyysongelma jää hiertämään, jotka toivottavasti ovat korjautuneet myöhemmissä painoksissa. Alchemists ei tällaisena kokonaispakettina omaan pelikaappiini jäänyt, vaikka se edustaakin älypuhelinsovelluksineen jotakin vielä toistaiseksi kovin uniikkia kokemusta.

Infolaatikko: Alchemists
Pelaajia: 2-4 Kesto: 120 minuuttia Julkaisuvuosi: 2014
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Matkalle mukaan: Qwixx, Qwinto ja Rolling Japan – kompaktit noppapelit

Käsittelen tällä kertaa poikkeuksellisesti kolme noppapeliä kerralla. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä että kaikki nämä kolme on mahdutettavissa yhden pelin laatikkoon (esim. Qwixx), jolloin jo itsessäänkin kompaktissa paketissa kulkee useampi eri peli mukana. Mikä tahansa nyt esitellyistä peleistä on jo itsessään mielekkäämpi pelattava kuin vaikkapa se kaikkien tuntema Yatsy, mutta yhdistettynä tämä pienessä paketissa kulkeutuva trio on mitä oivallisin valinta esim. patikka- moottoripyörä- tms. reissuille, jossa jo muutenkin joutuu tekemään kompromisseja mukaanotettavista tavaroista. Todellinen win-win –tilanne siis.

Qwixx

Qwixx on kansainvälistä menestystäkin saanut noppapeli, joka on suomennettu ja ostettavissa ihan perinteisistä tavarataloistakin pikkurahalla. Qwixxin peli-ideana on kerätä neljässä värissä lukuja joko ylös- tai alaspäin väristä riippuen. Numeroita saa jättää välistä, mutta jo kerätyn numeron jälkeen ei kyseisessä värissä pääse enää taaksepäin.

Peli etenee siten, että pelaaja heittää vuorollaan kuutta noppaa. Nopista neljä on eri värisiä ja kaksi on valkoisia. Heitetyistä nopista kaikki saavat, niin halutessaan, laittaa valkoisten noppien summan mihin tahansa väriin omassa pisteytyslapussa, kuitenkin ottaen huomioon pelin perussäännön että luvun pitää olla isompi (tai pienempi) kuin kyseisen värin edellinen omaan pistelappuun merkitty ruksi. Valkoisten noppien summan lisäksi vuorossa oleva pelaaja saa lisäksi yhdistää yhden värinopan ja yhden valkoisen nopan ja laittaa näin muodostuneen summan omaan pistelappuun sille riville, minkävärisen värinopan tähän edellä mainittuun summaan valitsi – ja taas noudattaen aiempaa merkintäsääntöä.

Summien merkitseminen omaan lappuun on muille pelaajille aina vapaaehtoista, mutta heittovuorossa olleen pelaajan pitää laittaa jompikumpi (tai molemmat) summista omaan pistelappuun. Mikäli kyseinen pelaaja ei pysty tai halua laittaa mitään summista pistelappuunsa pitää hänen merkitä rasti oman pistelapun -5 pistettä ruutuun. Miinuspisteet ovat sen verran isohkot, että pelaaja joutuu pohtimaan hyvän tovin, että kannattaisiko sitten ruksia joku tarjolla olevista summista jos mahdollista – vaikka sitten jäisikin useampia tyhjiä ruutuja väliin.

Qwixxiä jatketaan, kunnes kaksi värinoppaa menee lukkoon tai yksittäisellä pelaajalle tulee neljäs -5 pistettä rasti. Värinoppa voi mennä lukkoon, kun pelaajalla on kyseisessä värissä vähintään viisi ruksittua summaa ja kun kyseinen pelaaja pääsee laittamaan ruksin värin oikeanpuolimmaiseen sarakkeeseen (joka on 2 tai 12). Lopuksi lasketaan pisteet (pisteenlaskussa palkitaan sitä paremmin, mitä enemmän on numeroitu ruksittuna yhdessä värissä) ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Infolaatikko: Qwixx
Pelaajia: 2-5 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2012
Saatavuus: tavaratalot, pelialan liikkeet (suomeksi)
Lisätietoa: boardgamegeek

Qwinto

Vuosi pari Qwixxiä myöhemmin julkaistiin Qwinto, joka jatkojalostaa Qwixxiä ja tuo hivenen lisäsyvyyttä peliin. Siinä missä Qwixxissä numeroita kerätään nousevaan tai laskevaan järjestykseen ja värejä on neljä, Qwintossa numerot saa laittaa minne tahansa vastaavanvärisessä rivissä, mutta värien määrää on tiputettu kolmeen. Samassa yhteydessä on myös valkoiset nopat ovat saaneet jäädä.

Qwintossa vuorossaoleva pelaaja päättää, heittääkö yhtä, kahta vai kolmea noppaa. Sen lisäksi pitää tehdä valinta siitä, minkävärisiä noppia heitetään. Heiton saa kertaalleen uusia, jollei heitetty summa miellyttänyt. Heitetyn summan saavat hyödyntää kaikki pelaajat, mutta ainoastaan heittovuorossa olleen on pakko tuo summa laittaa – tai jollei laita, seuraa tästä -5 pistettä merkittäväksi pistelapulle.

Summa pitää kirjata omaan pistelappuun sen väriselle riville kuin minkä värinen noppa oli kierroksella mukana. Eli jos pelaaja on heittänyt vain keltaisen ja violetin nopan, pitää näiden noppien summa laittaa joko keltaiselle tai violetille riville. Paikan johon summan kirjaa saa valita itse, mutta Qwixxin tapaan rivillä olevien summien pitää olla nousevassa järjestyksessä. Lisäksi pystysarakkeittain (eli eri värejä vertaillen) ei samassa linjassa saa olla kahta samaa numeroa.

Näin peliä jatketaan kunnes yhdellä pelaajista on kaksi eri väriä täynnä tai neljä -5 pistettä rastia pistelapussaan. Tämän jälkeen seuraa pisteenlasku, joka sekin on viritetty Qwixxistä. Jokainen väri katsotaan erikseen ja pisteitä saa joko ko. rivissä olevien numeroiden lukumäärän mukaan tai jos koko väri on täynnä, niin sen rivin oikeanpuolimmaisen numeron (suurin luku) verran. Lisäksi pistelapussa on viisi pystysaraketta, johon kuhunkin on tavoite saada kolmessa eri värissä numerot. Mikäli tässä on onnistunut, pelaaja saa tästä suorituksesta lisäpisteitä.

Ja Qwinton luonnollisesti voittaa pelaaja, joka onnistui saalistamaan suurimmat pisteet.

Infolaatikko: Qwinto
Pelaajia: 2-6 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (saksaksi/englanniksi)
Lisätietoa: boardgamegeek

Rolling Japan (Rolling World, Rolling America)

Rolling Japan on vuodelta 2014 ja japanilaista suunnittelutyötä. Peli asettaa saman haasteen jokaiselle pelaajalle: kukin saa pienen kartan, jossa on kuvattu Japani pienempiin alueisiin jaettuna kuudessa eri värissä ja tuo kartta on tarkoitus täyttää numeroilla. Lisäksi pelissä tulee kangaspussi ja seitsemän eriväristä noppaa, kuusi näistä vastaa suoraan kartalla olevia värejä – se seitsemäs eli violetti noppaa toimii jokerina. Nopat sujautetaan pussiin, jonka jälkeen voidaankin aloittaa.

Peliä pelataan kaikkiaan kahdeksan kierrosta – tätä varten karttapaperissa on myös kierroslaskuri-osio. Yksi kierros pitää sisällään kolme toisiaan toistavaa samanlaista vaihetta: nosta kangaspussista kaksi noppaa, heitä ne ja jokainen merkitsee omalle kartalleen heitetyt numerot vastaavan värisiin alueisiin kuin mikä on nopan väri. Numerot tosin pitää laittaa kartalle siten, että vieressä pitää olla aina joko sama numero, numeroa pienempi tai isompi. Jos tähän ei pysty, pitää joku ruuduista merkitä ’X’:llä mikä ei ole toivottavaa, sillä pelaaja se pelaaja viimekädessä voittaa jolla pelin lopussa on vähiten ’X’:iä.

Kun kolme noppaparia on käytetty, jää pussiin käyttämättä yksi noppa – ja näin pitääkin olla. Tämän jälkeen nopat palautetaan pussiin, siirrytään seuraavalle kierrokselle ja näin peliä jatketaan se kahdeksan kierrosta. Kolme kertaa pelin aikana pelaaja voi vaihtaa heitetyn nopan värin joksikin toiseksi – tätäkin varten karttapaperissa on pieni ’change color’ –laskuri.

Lopuksi jokainen vielä kartassa tyhjänä oleva ruutu merkitään ’X’:ksi ja lasketaan ’X’:ien summa. Pelaaja, jolla näitä ’X’:iä on vähiten, voittaa.

Otsikossa mainitut Rolling World ja Rolling America ovat vastaavia pelejä kuin edellä käsitelty, mutta kuten nimestä voi päätellä, on kartta eri.

Infolaatikko: Rolling Japan
Pelaajia: 1-99 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2014
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi)
Lisätietoa: boardgamegeek

Yhteenveto

Kaikki edellä esitellyt pelit ovat erinomaisia valintoja kevyiksi matkapeleiksi sillä ne eivät juurikaan vaadi tilaa ja todellakin tulevat hyvin kompaktissa laatikkossa. Mutta aivan yhtä hyvin pelit toimivat myös normaalissa peli-illassa pidempien pelien väliin ”täytepelinä” tai miksei alkuun/loppuun kun odotellaan vielä väkeä saapuvaksi tai kun osa on jo lähtenyt.

Qwixxin, Qwinton ja Rolling Japanin yksi erityinen etu moniin muihin noppapeleihin verrrattuna on se, että jokainen pelaaja osallistuu peliin koko ajan eli perinteisiä ”yksi pelaaja heittää noppansa ja tekee päätöksiä minkä ajan muut pelaajat vain odottavat omaa vuoroaan” –tilanteita ei tule. Lisäksi kukin näistä kestää kulutusta erittäin hyvin eli pelien pariin palaa erittäin mielellään uudelleen ja uudelleen. Qwixx:iin on saatavilla – joskaan ei Suomesta – myös erilaisia pisteytyslappuja, mikä muuttaa enemmän taikka vähemmän sitä järjestystä, jossa numerot eri riveillä tulevat. Olen näitä vaihtoehto-pisteytyslappuja pelannut, mutta pohjimmiltaan ne eivät peliä muuksi muuta, mutta tekee hahmottamisen vaikeammaksi eli en voi suositella kuin kaikkein kokeilunhaluisimmille.

Mutta onko näistä toinen parempi kuin toinen eli voiko nämä pelit laittaa paremmuusjärjestykseen?

Omasta mielestäni Qwinto on näistä kolmesta paras. Qwintosta todella huomaa, että se on inkarnaatio Qwixxistä ja tehdyt muutokset ovat kaikki vieneet peliä parempaan päin: siinä on eniten päätöksiä tehtäväksi ja pelaajien välisen pelitilanteen lukeminen ja taktikointi mahdollista. Tämän myötä Qwinto on myös se peli, jossa pelaajien väliset pisteet voivat vaihdella suurestikin pelistä toiseen. Pidän siitäkin huolimatta Qwintoa kolmikon parhaana ja onkin harmi, että peli ei ole päätynyt yhtä laajaan jakeluun kuin Qwixx, mutta eiköhän tuo viimeistään vuoden 2016 aikana päädy lautapelien erikoisliikkeisiin Suomessakin.

Qwixx on hivenen kevyempi versio ja loppupelistä se aavistuksen harmittomampi yksilö. Sitä on silti hauska pelata ja pelikokemuksena poikkeaa riittävästi Qwintosta. Tämä suoritus riittää tällä erää hopealle, ihan vain siitä syystä että pelissä on edes pieni kilpailuelementti mukana.

Rolling Japan on puhtaasti pasianssi. Se tekee kyllä sen minkä pitääkin ihan mainiosti ja käytettävyyskin (pelikierrokset, värinvaihto) on huomioitu, mutta Rolling Japanista puuttuu pelaajien välinen keskinäinen kilpailu ja vuorovaikutus. Silti tätäkin on oikein mukava pelata peli silloin toinen tällöin ja simppeleillä säännöillä on silti saatu aikaiseksi aivan uudenlainen peli. Käytettävyyden osalta pieni miinus joka tapauksessa siitä, että osittain kartan alueet ovat todella pieniä, joten numeroiden rustaamisessa saa olla tarkkana, että mahtuvat osaan ruuduista. Rolling Japanista on viralliset maailma ja Amerikka-versiot, mutta vinkiksi lukijalle, että tähän on iso määrä fanien itsetekemiä lisäkarttoja, jotka on boardgamegeekistä tulostettavissa. Eli sikäli variaatioita tähän trion heikoimmaksi rankkaamaani peliin on tarjolla hurjasti.

Pietari päivässä

Teimme ystäväni kanssa aiemmin kerran, pari vuoteen tyttöjen reissuja eri puolelle Eurooppaa. ”Tyttöjen reissu” tarkoitti sitä, että saatoimme keskittyä täysin rinnoin shoppailuun, linnojen ja museoiden koluamiseen sekä herkutteluun ihanissa kahvisalongeissa. Pesueidemme kasvaessa tyttöjen reissut ovat olleet kortilla, joten nyt kun molempien kalentereihin tuli sopiva rako, päätimme repäistä ja suunnata Pietariin!

Olemme käyneet ystäväni kanssa Pietarissa aiemmin omilla reissullamme. Itse kävin kaupungissa työmatkalla lähes 10 vuotta sitten ja näin päänähtävyydet vilaukselta taksin ikkunasta. Mieleeni jäi sinänsä mielenkiintoinen, mutta maaliskuisen harmaa kaupunki. Kumpaakin kiehtoi käydä katsomassa, miltä Pietari näyttäisi nyt.

Tunnelmallinen kaupunkikierros
Lähdimme reissuun laivalla, koska St. Peter Line tarjoaa edullisen mahdollisuuden pikaisiinkin Pietari-käynteihin. Laiva on myös tällä hetkellä ainoa tapa vierailla Pohjoisen Venetsiassa ilman viisumia. Laivareissu oli sinänsä kätevä, sillä saatoimme mennessä ja tullessa rentoutua ja nukkua kunnon yöunet ja olla pirteitä perille saavuttaessa. Todellakin ensimmäisenä iltana illallisen jälkeen molemmat kipusivat punkkiinsa jo yhdeksän maissa heräten vasta aamupalalle laivan lipuessa Pietarin satamaan. Energiaa tarvittiinkin, sillä aioimme valloittaa kaupungin parissa tunnissa (aikaa oli noin klo 10-18).
Passin tarkastuksen jälkeen suuntasimme ripeästi St. Peter Linen tarjoamaan kyytiin, joka vei meidät Iisakin kirkolle. Täältä suuntasimme rantakadulle ja lähdimme kävelemään Kesäpuistoa kohden. Matka taittui verrattain nopeasti, sillä kaupungin siluetti joen toisella puolella oli viehättävä. Kesäpuisto oli jo laitettu talvikuntoon, mutta silti saattoi kuvitella miten upea ja runsas se olisi kesällä. Puistossa on mm. kaunis lintu- ja eläinsuoja. Pysähdyimme puiston pittoreskissa kahvilassa cappuccinolla.

Pietarilainen kahvila
Tämä ihana ja edullinen kahvila löytyi kuninkaallisesta puutarhasta

Tämän jälkeen matka jatkui Verikirkolle eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraalille. Kirkko oli todella huikea ulkoa ja sisältä. Mosaiikkiteokset olivat sanoinkuvaamattoman kauniita. Matkalla kirkolle näimme hääparin ottamassa kuvia – tätä ilonpäivää on aina mukava olla todistamassa.

Verikirkko isompi

Verikirkko

Verikirkko sisältä

Maatuskojen missikisat
Verikirkon vierellä oli ystävällisiä matkamuistomyyjiä, joiden tuotevalikoima oli yllättävän laadukas. Saman tyyppisiä tavaroita oli myynnissä myöhemmin vierailemissamme matkamuistomyymälöissä. Ostin perinteistä maatuskatyyliä edustavan puutytön, mutta matkaansa olisi saanut myös Putinin tai lähes minkä tahansa julkkishahmon. Täältä suuntasimme varsinaiselle ostoskadulle Nevski Prospektille. Vierailimme Gostinyi dvor ja Passage -ostoskeskuksissa ennen kuin oli luovutettava ja istahdettava lounaalle. Italialaista keittiötä edustavan Marchelliksen kahden ruokalajin lounas oli alle kuusi euroa. Päädyimme lihaiseen linssikeittoon ja pastaan – ruokaa odotellessa hypistelimme ystäväni löytämää kivaa pikkumustaa mekkoa sekä tuliaisia lapsille. Mukavan tauon jälkeen suuntasimme Eremitaasille ja sieltä takaisin Iisakin kirkolle.

Maatuskat

Iisakin kirkko

Eremitaasiin emme ennättäneet kassaa pidemmälle, mutta Iisakin kirkossa oli pakko pistäytyä. Komea mahtirakennus sisälsi sekin upeita taideteoksia. Iisakin kirkko oli kätevä päätepiste päiväreissullemme, sillä sieltä pääsimme jälleen St. Peter Linen tarjoaman auton kyytiin ja takaisin satamaan. Satamassa ehti tehdä vielä pari pikkuostosta ennen kuin suuntasimme laivalle.

Paluu meni menomatkan tapaan joutuisasti. Piipahdimme iltaruokailun jälkeen tanssiravintolassa katsomassa kehuttua tanssiryhmää. Väliin mahtui venäjänkielistä tietovisailuja ja juontajan saksofonisooloja. Hauska meno välittyi kanssaihmisissä, joka koostui pitkälle venäläisistä lapsiperheistä (menomatkalla kyydissä oli paljon kansainvälisiä opiskelijoita). Testasimme myös ystäväni hankkimaa Kickstarter-peliä, jonka ideana oli kilvoitella naimakaupoista Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjan henkeen.

Mr Darcy

Paluu arkeen

Laivan aamupala kuohuviineineen tarjosi meille pehmeän laskun takaisin Suomi-arkeen. Reissu oli kaikin puolin antoisa ja rentouttava. Pääsimme näkemään yllättävän paljon kaupunkia ihan vain jalkapatikassa*. Henkilökohtaisesti minun on vielä tehtävä ainakin vielä yksi Pietarin reissu – olen päässyt Eremitaasin pihaan ja nyt kassajonoon, seuraavaksi aion ehdottomasti linnoittautua taloon ja tutustua sen aarteisiin. Tiedän, että kokoelmia on paljon ja saan varmasti taideähkyn, mutta uskon että se on sen arvoista!

*Teimme matkan marraskuussa 2015 to-la-risteilynä, niin sanottu off season -ajankohta selittänee sen, että pääsimme näkemään niin paljon ja esimerkiksi jonot kirkkoihin olivat niin lyhyet. Myös ravintolassa ja kahvilassa palvelu oli joutuisaa.

Steam Time – ilmalaivailun mestarit pistesalaattijahdissa

Rudiger Dornin käsialaa oleva Steam Time julkaistiin Kosmoksen toimesta Essenin Spiel ’15 –messuilla. Perinteiseen isoon Kosmoksen neliömalliseen laatikkoon pakattu peli pitää sisällään runsaslukuisen määrän erikoisia ja näköisiä komponentteja. Ison osan sisällöstä vie kasa pahvilautoja, joista koostetaan sekä pelilaudan kehykset että itse pelilauta, joka koostuu kuudesta liuskasta joiden järjestys arvotaan pelin alussa ja joiden keskinäinen sijainti hivenen elää pelikierrosten välissä. Lisäksi on pelaajien omat pelilaudat – ilmalaivat – jossa pidetään kirjaa pelaajan ilmalaivan kehityksestä sekä eri ”moottorien” tilasta.

Yleisnäkymä pelilaudasta ja pelaajien laudasta. Peli tarvitsee varsin paljon pöytätilaa.
Yleisnäkymä pelilaudasta ja pelaajien laudasta. Peli tarvitsee varsin paljon pöytätilaa.

Näiden pahvilautojen lisäksi laatikosta löytyy kahdenkokoisia kortteja useampaan eri käyttöön, iso kasa eri värisiä kristalleja ilmalaivan ”moottoreiden” polttoaineiksi, muutamia puisia markkereita sekä hivenen toisellekymmenelle sivulle menevä ohjekirja, joka on hyvin selkeä ja sisällöltään yksiselitteinen.

Pisteiden keruuta sopivasti rajoitettuna

Peli on pohjimmiltaan pisteidenkeruuta eri tavoilla höystettynä. Omalla pelivuorolla pelaajan pitää tehdä päätös minkä kuudesta perustoiminnosta haluaa tehdä (tämä nivoutuu pitkälti oman ilmalaivan moottoreiden ”tilaan”) ja mitä tehty valinta toisaalta tarkoittaa hieman pidemmällä perspektiivillä. Pelin suunnittelua eteenpäin joutuu tekemään vähintäänkin kolmen vuoron verran, sillä aina kolmen pelivuoron jälkeen pelilauta nollautuu ja järjestellään uudelleen.

Steam Timen "aikajanat"
Steam Timen pelilaudan “liuskat” lähemmässä tarkastelussa.

 

Pelaajan valitsema toiminto niinikään rajautuu sen mukaan, miten ylhäältä pelilaudalta toimintonsa valitsee. Perussääntö nimittäin on, että pelilaudan liuskoissa pitää jokaisella vuorolla edetä vähintään yksi liuska ylöspäin. Jos siis jo ensimmäisellä vuorolla hyppäät liuskan 3 johonkin toimintoon, on kahdella seuraavalla vuorolla enää käytössä liuskat 4, 5 ja 6. Yksittäisen liuskan sisällä on tarjolla vähintään viisi pelin kuudesta toiminnosta, mutta toisten pelaama toiminto on aina muilta pois, mikä sekin osaltaan pitää kilpailua yllä pelin toimintoja valitessa.

Toiminnot lyhyesti

Kuhunkin pelin perustoimintoon liittyy sen suorittamisen ohella bonus, jonka hyvyys määräytyy sen mukaisesti, miten rasvattu ”moottori” pelaajalla on kyseisessä tyypissä (=värissä).

Keltaisen pelaajan ilmalaiva ja "moottorit" tarkemmassa syynissä. Mihin pitäisi keskittyä tässä vaiheessa... siinäpä pulma?
Keltaisen pelaajan ilmalaiva ja eri “moottorit” tarkemmassa syynissä. Piste-, kristalli- ja rahamoottorit (vihreä, musta ja harmaa) paremmassa hapessa, mutta saanko näistä tällä erää etua?

Seuraavassa lyhyt kuvaus toiminnoista ja saatavista bonuksista:

 

  • Tehtäväkortti: pelaaja ottaa laudan päässä olevan tehtäväkortin itselleen. (Tähän huomiona, että alkuperäisessä englanninkielisessä sääntökirjassa on tässä kohtaa virhe: pelaaja ei suinkaan saa valita mitä tahansa näkyvissä olevaa tehtäväkorttia vaan nimenomaan ko. liuskan päässä oleva kortti – tämä on tarkennettu mm. Boardgamegeek:stä löytyvään Steam Timen FAQ:n). Tehtäväkortit paljastetaan pelin lopussa ja niistä saa kortissa kuvatun pistemäärän mikäli pelaaja omistaa / pystyy luovuttamaan pois kortissa kuvatut kristallit, rahat tms. Tämän toiminnon bonuksena pelaaja saa lisäpisteitä 0-4, riippuen oman vihreän moottorin pöhinästä.
  • Kohtaaminen: pelaaja nostaa pakasta 2-3 kohtaamiskorttia, valitsee näistä yhden ja toimii kortin mukaisesti. Kohtaamiskorteista saa joko erilaisia kristalleja, rahaa tai voittopisteitä TAI maksamalla kristalleja voi saada vähän enemmän voittopisteitä. Toiminnon bonuksena pelaaja saa 0-4 höyryä lisää ilmalaivaansa, riippuen oman vihreän moottorin pöhinästä.
  • Kristallien osto: pelaaja ostaa ruudussa olevia kristalleja hintaan 2 kultaa per kristalli ja laittaa ne vastaavanväriseen moottoriin ilmalaivassaan. Toiminnon bonuksena pelaaja saa 0-2 jokerikristallia riippuen oman mustan moottorin pöhinästä.
  • Ilmalaivan päivitys: pelaaja ostaa ruudussa olevan päivityspalan ilmalaivaansa. Hinta vaihtelee 2-6 kristallin välillä päivityksestä riippuen ja maksettavien kristallien väri vaihtelee kierroksittain. Bonuksena pelaaja etenee ilmalaivansa T.I.M.E-laitteessa 0-2 pykälää riippuen oman pinkin moottorin pöhinästä. T.I.M.E-laitteen perimmäinen ajatus on, että liikuttuaan viisi pykälää ko. laitteessa saa pelaaja palkinnoksi ylimääräisen pelivuoron.
  • Kullan kerääminen: Pelaaja saa rahaa toimintoruudussa kuvatun määrän. Bonuksena pelaaja saa 0-8 kultaa lisää riippuen oman harmaan moottorin pöhinästä.
  • Tutkimusretki: pelaaja ottaa laudan päässä olevan tutkimusretki-kortin itselleen ja maksaa kortissa kuvatun hinnan (2-6) kristalleissa. Tutkimusretken tuomat palkkiot on kuvattu korttiin (rahaa, voittopisteitä, etenemisiä T.I.M.E.-laitteessa, kristalleja…) ja näitä pelaaja saa siinä määrin minkälainen pöhinä pelaajan keltaisessa moottorissa on. Palkkiot on jaettu viiteen pykälään eli maksimipalkkiot on saatavissa vain, kun keltainen moottori rullaa täydellä teholla. Jos taas pelaajalla käy vaikkapa 60 prosenttisesti, saa hän palkkiona kolme kortin ensimmäisistä palkkioista.

Näiden toimintojen lisäksi yksi pelaaja voi kerran kierroksessa valita ’aloittava pelaaja’ –lätkän, minkä yhteydessä hän saa vaihtaa höyryä voittopisteiksi vaihtosuhteelle 1:1 tai vaihtaa yhden höyryn yhdeksi jokerikristalliksi.

15 vuoroa täyttä höyryä on liki pari tuntinen koetinkivi

Steam Time kestää 5 kierrosta ja kun yhden kierroksen aikana jokainen pelaaja saa kolme pelivuoroa on yhtälönä 15 vuoroa (+päälle mahdolliset T.I.M.E –laitteen tuomat lisävuorot) ennen kuin peli päättyy. Pelikello näyttää perille päästessä noin 75-90 minuuttia peliporukasta riippuen eli mistään aivan lyhyestä pelistä ei ole kyse. Lopussa pelaajat paljastavat pelin aikana keräämänsä tehtäväkortit ja pyrkivät keräämään niistä vielä mahdollisimman mojovat pisteet. Toinen mokoma pistesaalista on tullut toivottavasti kerättyä jo pelin aikana. Ja pisteillähän tämä peli luonnollisesti voitetaan.

Lisämodulit

Monissa peleissä on nykyään sisäänistutettuna lisämoduli tai moduleita, jotka voi oman harkinnan mukaan ottaa peliin mukaan tai tiputtaa pois. Näin myös Steam Timessä, joskin modulit ovat varsin pieniä. Muutama sananen näistä moduleista.

Ensimmäinen moduli tuo peliin sabotöörit eli ennen varsinaisten pelivuorojen alkua kukin pelaaja saa asettaa yhden sabotöörimerkin pelilaudalle yhteen toimintoruutuun. Mikäli kukaan pelaaja valitsee toimintoruudun, jossa sabotööri on, täytyy ruutuun menemisestä maksaa lisähintaa.

Toinen pelillisesti merkittävämpi moduli tuo jokaiselle pelaajalle identtiset spesialisti-pakat. Pakka sisältää kymmenkunta henkilökorttia, joista saatavilla on kerrallaan kaksi. Kaksi ensimmäistä spesialistia pelaajat saavat valita itse, loput tulevat nostopakasta sattumanvaraisessa järjestyksessä. Spesialisteja voi pelata omalla pelivuorolla ja ne tuovat joko helpotusta pelilaudan toimintoruutujen valintaan, alennusta toimintoihin tai lisätuloja. Spesialisti ei ole kertakäyttöinen vaan tämän tuoma etu on käytettävissä kunnes pelaaja pelaa uuden spesialistin vanhan päälle.

Rahamoottori viritetty, on aika valjastaa pankkiiri-spesialisti töihin. Kuvan kortit on tekstin kirjoittaja itse suomentanut; ne ovat ainoat saksankieliset komponentit ohjekirjan lisäksi.
Rahamoottori viritetty, on aika valjastaa pankkiiri-spesialisti töihin. (Kuvan kortit on tämän peliarvostelun kirjoittaja itse suomentanut, ne kun ovat pelilaatikon ainoat saksankieliset komponentit ohjekirjan lisäksi.

Lisämoduleiden käyttö tuo Steam Timen yhden taktisen elementin lisää  ja erityisesti spesialistien myötä voittopistesaldot voivat kasvaa jopa tuplasti verrattuna siihen, että pelaa ilman niitä.

Mielipide

Steam Timen komponenttien kirjo on silmiinpistävä. On erikokoista pelilaudan osaa, useampaa kokoa pelikorttia useampaan eri käyttötarkoitukseen. Komponenteissa ei kuitenkaan ole – Kosmoksen tyyliin – pahaa sanottavaa, vaan ne ovat jokaista yksityiskohtaa myöten sekä käytännölliset että selkeät. Ainoa missä iso määrä komponentteja näkyy on se, että alkuvalmistelut vievät hiukkasen enemmän aikaa. Toisaalta vaa’an toisella puolella positiivisena asiana painaa se, että osista koostuva pelilauta ja ylimääräiset kortit ja laatat takaavat sen, että jokainen peli on hivenen erilainen.

Laadukkaita komponentteja on moneen lähtöön.
Pelin laadukkaita komponentteja moneen lähtöön ja kokoon.

Komponenttimäärästään huolimatta Steam Time on pelimekaanisesti varsin simppeli peli. Tarjolla on kuudenlaista toimintovaihtoehtoa läpi pelin ja pelaajan tehtäväksi jää tasapainottelu eri valintojen suhteen. Siltikään kyse ei ole ihan kevyestä pelistä vaan tiukkoja valintoja joutuu tekemään tämän tästä, sillä läheskään kaikkeen ei ole aikaa ja valintoja tehdessä joutuu pohtimaan toisten pelaajien pelitilannetta ja sitä, mitä he kenties ovat tekemässä, jotta mahdollinen toimintoruudun blokkaus ei hajota kokonaan omaa peliä.

Itse arvostan lisäksi suuresti sitä, että peli ei ole pelkkää näkyvissä olevan tiedon analysointia vaan esimerkiksi kohtaamiskortit tuovat peliin sopivan annoksen tuurielementtiä. Niiden mahdollinen hyvyys/ huonous vaihtelee pelaajan oman tilanteen ja toisaalta yleisen pelitilanteen mukaan ja valinta siitä, lähteekö ko. pakalle koettamaan onneaan jää luonnollisesti pelaajan itsensä harteille. Tämä ennalta-arvaamattomuus yhdistettynä kierrosten välillä vaihtuviin tehtävä- ja tutkimuskortteihin sekä kristallihintakorttiin luovat kokonaisuuden, jossa ihan kaikkeen ei voi koskaan varautua vaan pelaajien kannattaa jättää joustonvaraa tekemisissään.

Nurinanaihetta on vähänlaisesti. Ensimmäisenä tietysti voi kysyä tuoko Steam Time peligenreen mitään uutta? No, jos on todella paljon erilaisia worker placement –pelejä pelannut, niin myöntää täytyy että ei Steam Time genreä kyllä isommin uudista. Mutta se minkä peli tekee, tekee se sen huolitellusti ja ulkoisesti hienosti – kokonaisuus on selkeä ja hiottu; tämän Rüdiger Dorn ja Kosmos kyllä osaavat. Ja vaikka itselläkin on runsaasti tämän pelityypin pelejä ”vyöllä” ja tiettyjä puutumisen merkkejä on havaittavissa mitä worker placement –peleihin tulee, niin Steam Time kutittaa siltikin mukavasti, mikä on aina hyvä merkki.

Ehkä merkittävimpänä huomiona ostamista harkitsevalle nostaisin sen, että ensimmäinen sääntöjenluku vaatii hetkisen enemmän aikaa ja se kannattaa tehdä ennen kuin pelipöydän ääreen istahtaa. Kun yksi pelaajista on etusäännöt sisäistänyt, ne kyllä opettaa muille kymmenessä minuutissa ja samalla opetteluajan voi hyödyntää pelin esivalmisteluja tehden.

‘I like this!’

Infolaatikko: Steam Time
Pelaajia: 2-4 Kesto: 90-120 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi/saksaksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Completto – yksinkertaisen addiktoiva numeropeli

Aika-ajoin sitä löytää(*) pelejä, jotka pystyy pelkän kuvauksen lukemisen perusteella – ilman minkäänlaista suurempaa pöhinää tai kenenkään suosituksia – päättelemään hyväksi peliksi. Completto on tästä oivallinen esimerkki.

Completton pelilaatikosta paljastuu 100 hyvälaatuista neliömuotoista puupalikkaa, joissa on palikan toiselle puolelle painettu numerot väliltä 1-100. Tai no, ainakin periaatteessa näin, sillä osan laatoista pystyy ja eritoten saa kääntää pelin aikana myös ylösalaisin, jolloin numero onkin jotain muuta – eli esim. 18 onkin ylösalaisin käännettynä 81.

Tavoite: numerot järjestykseen ensimmäisenä

Pelin tavoite on perin yksinkertainen: saada ensimmäisenä rakennetuksi itselle 22 laatan rivi, jossa numerolaatat ovat vasemmalta oikealle nousevassa järjestyksessä. Sillä ei ole mitään merkitystä ovatko vierekkäiset laatat peräkkäisiä numeroita vai jääkö välistä useampia numeroita, joskin peräkkäisistä numerolaatoista saa tiettyä etua.

Alkuvalmisteluissa kaikki laatat sekoitetaan numeropuoli alassuin ja jokainen pelaaja tekee 17 laatan jonon itsensä eteen laattojen ollessa edelleen väärinpäin. Tämän jälkeen kukin pelaaja ottaa vielä viisi laattaa, jotka yksitellen numeropuoli ylöspäin asetetaan aiemman rivistön joukkoon siten, että pienet numerolaatat jonon alkupäähän ja isoimmat loppupäähän.

Completto_aloitus_1024x768

Kun nämä alkuvalmistelut on tehty, alkaa itse peli. Vuorot etenevät myötäpäivään ja omalla vuorolla on kaksi vaihtoehtoa:

  • Numerolaatan ottaminen keskeltä. Otettu laatta käännetään numeropuoli näkyviin (jos se on vielä piilossa) ja asetetaan pelaajan omaan rivistöön korvaten yhden vielä väärinpäin olevan laatan. Uuden laatan tulee edelleen täyttää se sääntö, että ko. laatan vasemmalta puolelta löytyy pienempiä ja oikealta puolelta isompia numeroita. Mikäli pelaaja ei tätä sääntöä pysty noudattamaan nostettu laatta palautetaan keskelle, mutta se jätetään numeropuoli näkyviin eli se on seuraavien pelaajien helpompi poimia täydentämään omia rivistöjään. Laattojen asettamiseen sisältyy bonus uudesta pelivuoron muodossa, mikäli numerolaatan saa asetettua rivistössä paikkaan, jossa ko. laatan vieressä on numeroa pienempi tai isompi laatta.
  • Omassa rivistössä vielä alassuin olevan laatan siirtäminen uuteen kohtaan rivistössä. Alkukierroksilla rivistön järjestelyyn ei ole vielä tarvetta, mutta heti kun numerolaattoja on yhtään enempää asetettuna, joutuvat pelaajat ennemmin tai myöhemmin järjestelemään tilaa sopiviin kohtiin tulevia laattoja varten.

Ja näin vuoroja jatketaan, kunnes yksi pelaajista lopulta saa rivistönsä valmiiksi. Eli hyvin yksinkertaista ja varsin helppoa. Yksi kierros Complettoa kestää oikeasti noin 15 minuuttia ja siten pelilaatikon kylkeen merkitty 30 minuuttia alittuu selvästi.

Completto_komponentit_1024x768

Mielipide: Nerokasta… mutta miksei kukaan ollut keksinyt tätä aikaisemmin? 

Completto on oivallinen esimerkki pelistä, joka on nopea opettaa, on päällepäin yksinkertainen ja helppo pelattava, mutta joka ei ainoastaan tuurilottoa vaan jättää juuri sopivasti tilaa myös taitopelaamiselle.

Tässä on peli, jota pelaa välipelinä mielellään peliharrastajien kesken, mutta yhtä kaikki se sopii erinomaisesti vaikka koko perheelle ja/tai vähemmän pelaaville. Completton soisikin pääsevän isompaan jakeluun, sillä näen pelissä paljon potentiaalia jopa ihan ’Vuoden perhepeli’ –voittajaksi asti.

*Completto tarttui allekirjoittaneen verkkokalvoille käydessäni läpi Nürnbergin messujen lautapelisatoa Boardgamegeekistä.

Infolaatikko: Completto
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi).
boardgamegeek

Tumblin’ Dice – näppäryysnoppailu

Tumblin' Dice -pelilaatikko
Tumblin’ Dice -pelilaatikko

Tumblin’ Dice on 2-4 pelaajan näppäryysnoppailu, jossa pelaajat vuorollaan neppaavat tai liu’uttavat oman värisen noppansa lähtötasosta portaittain laskeutuvaa pelilautaa alas tarkoituksena pysäyttää noppa alatasoille ja vieläpä siten, että pysähtyneen nopan silmäluku olisi mahdollisimman suuri.

Noppien liu’uttamiseen liittyy lisäksi olennaisena osana torpata vastapelaajien nopat pois pelilaudalta, jotta nämä saavat vähemmän pisteitä. Pelikierros päättyy, kun kaikki nopat on pelattu, jolloin seuraa välipisteenlasku. Pisteenlaskussa jokaisen nopan silmäluku kerrotaan tasolla, jossa noppa sijaitsee, joten mitä alempana noppa on ja mitä suurempi on nopan silmäluku, sitä arvokkaampi noppa on kyseessä.

Pelilauta tarkemmassa tarkastelussa.
Pelilauta tarkemmassa tarkastelussa.

Pelikierroksia pelataan yhtä monta kuin on pelaajia ja pelikierrosten välillä aloittaja aina vaihtuu eli jokainen pelaaja joutuu kertaalleen aloittamaan (huonoin positio) ja toisaalta taas viimeiseksi pelaajaksi (paras positio). Lopussa kaikki kierrospisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä kerännyt on voittaja.

Kevyttä viihdettä

Tumblin’ Dice tarjoaa koko perheelle sopivaa kevyttä näppäryysviihdettä. Edellinen sillä olettamuksella, että jokainen laudan äärelle asettuva ymmärtää, että pelissä olennainen osa on kilkkailla toisia laudalta pois tai vähintäänkin pyrkiä heikentämään toisten pistesaalista. Jollei tätä peruslähtökohtaa hyväksy, kannattaa etsiä muuta pelattavaa.

Pelilauta on kooltaan noin 40cm x 50cm ja eri tasojen välinen korkeusero aina luokkaa 1 cm, joten kokonsa puolesta pelissä on riittävässä määrin ”tähdättävää” eli toisiin noppiin osuminen ei ole itsestäänselvyys, mutta ei liian hankalaakaan.

Hyvät kierrospisteet ovat lopulta enemmän tuuria kuin taitoa ja pistevaihtelut siten voivat olla suuret, mutta koska yksi kierros ei paria minuuttia enempää vie ja koko pelikin on ohi 10-20 minuutissa, niin kokonaisuus toimii eikä pisteenlasku töki.

Alemmilta tasoilta saa parhaat pisteet ja noppia "suojelemassa" on myös tappeja, jotka pysäyttävät niihin osuvat nopat.
Alemmilta tasoilta saa parhaat pisteet ja noppia “suojelemassa” on myös tappeja, jotka pysäyttävät niihin osuvat nopat.

Erityisen taktinen peli Tumblin’ Dice ei ole, mutta noppien hajauttamisen tärkeyden ymmärtää jokainen hetkessä – muussa tapauksessa tekee itsestään liian ilmiselvän kohteen toisille pelaajille.

Omaan makuuni Tumblin’ Dice osuu ja uppoaa. Pelaan peliä mielelläni oikeastaan koska vain ja harvoin sitä voi jättää pelaamiseen yhteen peliin vaan revanssi on saatava – ja sehän se on aina hyvä merkki. Komponenttien laatu on riittävän hyvä, joskin pelilauta voisi olla aavistukseen laadukkaampaakin puuta – ajaa kuitenkin siis asiansa.

Plussaa:

  • Helppo oppia – hauska pelata.
  • Sopii kaikille.

Miinusta:

  • Isot vaihtelut pisteissä.
Infolaatikko: Tumblin’ Dice
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2004
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: boardgamegeek

Piratenbillard – merirosvobiljardi vai jotakin muuta?

Piratenbillard on 2-4 pelaajan näyttävä näppäryyspeli, jossa pelaajien tavoitteena on siirtää omia puukuulia pelilaudan läpi vastapäätyyn asti yrittämällä samalla estää vastapelaajia onnistumasta vastaavassa tavoitteessa. Kuulan saaminen vastapäätyyn palkitaan kolmella pisteellä, vastapelaajan kuulan kaappaamisesta saa pisteen. Piratenbillard päättyy, kun joku pelaajista saa kerätyksi seitsemän pistettä tai kun kaikilta loppuvat kuulat. Yksi peli kestää noin 10 minuuttia.

Piratenbillard pelilaatikon kansi, jonka "kurkistusluukusta" näkyy mailat ja puupalloja.
Piratenbillard pelilaatikon kansi, jonka “kurkistusluukusta” näkyvät pelissä käytettävät pelivälineet: mailat ja värilliset puupallot.

Pelilauta on puujalkojen päälle kyhätty 55cm x 55cm puuristikko. Koko ristikon pohjaksi on viritetty kangas, millä mahdollistetaan omaperäinen kuulien siirtotapa. Nimittäin puukuulia siirrellään Piratenbillardissa ”pompauttamalla” pelilaudan kangasta alapuolelta kapeakärkisellä mailalla.

Piratenbillard -pelilauta puujaloillaan.
Piratenbillard -pelilauta puujaloillaan. Olennaista, on että korkeat jalat mahdollistavat riittävän tilan alapuolelle pallojen “pompauttelemiseksi”.
Pelilauta lähemmässä tarkastelussa.
Pelilauta lähemmässä tarkastelussa.

Mailat ovat toinen pelin erikoisuus ja ulkonäöltään poikkeavat mistään aiemmin nähdystä: pitkähkön varren päässä loppuosa kääntyy ylöspäin ja mailan kärki on muodoltaan kapea ja tylppä. Kärki on riittävän painava ja kookas, jotta yksittäiseen ruutuun tehty tähtääminen on mahdollista ja mailan kärki näkyy kangasta kevyesti painettaessa. Maila on siten tarkan suunnittelun tulos ja selkeästi juuri tätä peliä varten suunniteltu ja tehty.

Piratenbillard mailan kärki lähikuvissa.
Piratenbillard mailan kärki lähikuvissa.

Lopputuloksena pelin tärkein osuus – pallojen pompauttaminen – on kokonaisuutena riittävässä määrin taitoa vaativa suoritus, jossa on ripaus tuuria mukana. Pelaajille annetaan vahva tuntemus kontrollista erityisesti lyhyissä pompautuksissa, mutta yhtään pidemmälle tehtävät siirrot kasvattavat tuurin vaikutusta. Tämä yhdistelmä takaa sen, että jo pienen harjoittelun jälkeen vähemmän pelannutkin pystyy haastamaan kokeneemman pelaajan eli Piratenbillard tarjoaa mielekkään kokemuksen kaikentasoisille pelaajille vaikka viime kädessä taitavammalla pelaajalla onkin parempi todennäköisyys voittaa.

Plussaa:

  • Todella laadukkaat ja viimeistellyt komponentit.
  • Houkutteleva ulkoasu.
  • Omaperäinen peli-idea.
  • Poikkeuksellisen onnistunut yhdistelmä taitoa ja tuuria.

Miinusta:

  • Kallis hinta (90e).
  • Huono saatavuus (tilattava ulkomailta).
Infolaatikko: Piratenbillard
Pelaajia: 2-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisija: Abacus
Julkaisuvuosi: 1990 Saatavuus: ulkomaisista nettikaupoista.
boardgamegeek
PS4-peliohjain

Playstation 4 – konsolisukupolven voittaja kestotestissä

Kyllä, meillä pelataan myös videopelejä – on pelattu vuosia siinä missä PC-pelejäkin. Tämän sukupolven (Playstation 4, XboxOne, WiiU) vaihtoehdoista talouteemme valikoitui Playstation 4 keväällä 2014. Kahden vuoden käyttökokemuksen pohjalta tarkastelen lyhyesti missä mennään tällä hetkellä: mitä hyvää ja huonoa on käyttötuntien myötä tullut vastaan ja löytyykö selittäviä tekijöitä väitteelle, joka on jo otsikkoonkin kirjattuna: ‘Mikä tekee Playstation 4:stä tämän konsolisukupolven voittajan?’

Myöhemmissä artikkeleissa katsotaan myös miltä näyttää pelitarjonta keväällä 2016, mutta aloitellaan näin alkuun itse konsoliin ja ohjaimiin liittyvistä käyttökokemuksista.

Konsoli

Itselläni on alkuperäinen 500 Gt:n musta malli, kokoonpano tehty tämän yksilön osalta Kiinassa. Käytössä ei ole tullut vastaan mitään erityisiä ongelmia ja laite on varsin hiljainen. Konsolin käyttöönotto oli hyvinkin helppoa, ja itse konsolin ulkonäössä ja koossa ei ole valittamista – sinnehän tuo tv-tasoon hukkuu siinä missä muutkin laitteet.

Yleisesti käytöstä löytyy ainoastaan pari moitittavaa yksityiskohtaa. Ensimmäinen niistä liittyy fyysisesti itse laitteeseen. Konsolin etupaneelin upotetut kosketukseen reagoivat virta- ja levynpoisto- painikkeet kun eivät ensinnäkään erotu konsolista että kumpi on kumpi – painikkeiden symbolit kun ovat pienet ja tummat muutenkin tummassa konsolissa. Toiseksi, kosketuspainikkeita kun ovat, niin niinikin arkinen toimenpide kuin pölyjen pyyhkiminen laitteesta aktivoi painikkeet ja laite käynnistyy syyttä suotta.

PS4:n käyttöliittymä saisi sekin olla enemmän konfiguroitavissa. Viimeisimmät tapahtumat, pelatut pelit ja uutisvirta on sekamelska, johon ainakin itse toivoisin parempaa räätälöintiä. Ei ensinnäkään paljoa kiinnosta se, että kuukauden “ilmais-PS+” -pelejä pikatestattua ja poistettua ne näkyvät viimeisimmissä tapahtumissa vielä kuukausien jälkeenkin. Toisaalta taas Yle Areena ynnä muut sovellukset toivoisin voivani asetella paraatipaikalle ilman, että huitelevat viimeisimpien sovellusten “stripissä” milloin missäkin ja osan pikku hiljaa kadotessa pimentoon kirjastoon.

Peliohjain

Dualshock 4 -peliohjain muotoiltiin monilta osin uusiksi vs. edellisen sukupolven Dualshock 3. Uuden ohjaimen ulkonäkö kyllä heti viestii, että kyse on PS-ohjaimesta, vaikka ohjain onkin saanut lisää kokoa ja painikkeiden asettelua on viilattu, jotta on saatu tilaa mm. kosketuslevylle. Ohjaimen etuosaan on lisätty LED-valopalkki, jota voidaan hyödyntää eri peleissä.

PS4-peliohjainDualshock 4 -ohjain + latausteline. Vasemmasta ohjaimesta näkyvissä LED-valopalkki.

Makukysymyksiähän nämä, että mikä sopii kenenkin käteen, mutta ohjaintuntumasta en itse ainakaan löydä mitään nurinan aihetta. Samaan hengenvetoon on syytä lisätä, että harvemmin olen “allergikko” millekään vakio-ohjaimelle ollut, ehkä nyt ainoana poikkeuksena Atari Jaguarin mötikkä.

Kokonaisuutena sanoisinkin, että on ohjain ajaa asiansa, mutta uusille ominaisuuksille eli kosketuslevylle ja LED-valopalkille en ole nähnyt kovinkaan järkevää käyttöä – tai ainakaan yhdessäkään pelissä niitä ei ole hyödynnetty sillä tavalla, että kokisin niiden antavan lisäarvoa. Tästä syystä tuntuu hivenen rahastukselta ettei edellisen sukupolven Dualshock –laitteita tueta. Toisaalta Dualshock 4:n LED-valopalkin hyöty tullee parhaiten ilmi vasta, kun syksyllä 2016 Sony tuo markkinoille virtuaalilasit.

”Tyyppivioista”

Vaikka oma konsolini on toiminut hienosti, niin PS4:sta on julkaisustaan lähtien raportoitu muutamista tyyppivioista. Etenkin ensimmäisissä kokoonpanoissa ilmeni jonkun verran (0,4 %) ’blue light of death’ –ongelmaa eli kone ei käynnistynyt / näyttänyt kuvaa lainkaan. Toinen tyyppivika on ’auto eject’ –ongelma eli PS4 ei suostu enää pitämään levyä sisuksissaan vaan sulkee sen samantien ulos. Tähän ongelmaan on raportoitu useitakin eri korjausvaihtoehtoja (valmistajankin toimesta), mm. on pyydetty leikkaamaan levynpoisto-painikkeen viereistä kumia, joka saattaa aiheuttaa tuon ongelman ilmenemisen. Takuuvaihtoja on myöhemminkin (2015-2016) tehty mm. liian kovaäänisistä yksilöistä – Japanissa kootut mallit ovat olleet huhujen mukaan hiljaisempia, joten asioista paremmin tietäneet ovat pyrkineet varmistamaan konsolin oston yhteydessä, että kyseinen malli olisi nimenomaan Japanissa kasattu – joten valmistuslinjassa on kyllä ollut parannettavaa.

Konsolin osalta en itse ole tyyppivioista kärsinyt ja kun huomioidaan valmistusmäärät vs. raportoidut viat, niin mitään erityisen hälyttävää tai laatuongelmaa ei voi sanoa olevan.

Peliohjaimen osalta sen sijaan olen törmännyt samaan mihin moni muukin käyttäjä: ’Dualshock 4’-ohjaimen tatit eivät nimittäin kestä käyttöä. Konsolin mukana tulleen ohjaimen vasen tatti lähti kuoriutumaan reilun puolen vuoden käytön jälkeen, toinen ohjain on sentään vielä ehjä. Näitä kuoriutuneita ohjaimia käyttäjät ovat palautelleet ostoliikkeisiin/maahantuojalle ja niitä on vaihdettu uusiin, mutta itse korjaan tilanteen vaihtamalla ohjaimen tatit parempilaatuisiin itse kun ei nuo uudet tatit montaa euroa maksa + samalla pääsen valitsemaan mistä materiaalista tatit on tehty. Oli joka tapauksessa itselleni ensimmäinen kerta konsoliohjainten kohdalla, kun ohjain ei kestä normaalikäyttöä.

Ohjaimien ongelmista puhuttaessa on jonkun verran raportoitu myös liipaisinpainikkeiden (L2, R2) rikkoutumisesta, mutta tämä keskustelu on ollut vähäisempää.

Pelitarjonta

”Pelikonsoli on yhtä hyvä kuin laitteen pelitarjonta on” – ja tällä rintamalla tämän konsolisukupolven jokainen laite kärsii laatuyksioikeuspelien niukkuudesta. Erinomaiset yksinpelit on joka konsolilla yhden tai kahden käden sormin laskettavissa eikä niitä erittäin hyviäkään montaa ole. Itselläni Playstation 4:n kohdalla pelastus uusien laatupelien vähyyteen on ollut se, että en ole juurikaan tutustunut PS3:n pelitarjontaan, joten PS4:lle remasteroidut PS3-pelit on itselläni kokematta. Jos taas edellisen sukupolven pelit tuli jo kaluttua, niin tarjoama on todella nihkeätä uusissa yksinoikeuspeleissä.

Multiplatform-julkaisut mukaan luettuna pelivalikoima on kuitenkin jo kattavampi ja pelattavaa siten löytyy. Palaan ylipäätään näihin peleihin hivenen myöhemmin.

Konsolisukupolven voittaja?

Mihin perustan väitteen, että Playstation 4 on tämän konsolisukupolven voittaja? Ensimmäinen ja merkitykseltään suurin on se fakta, että PS4 on konsolimyynneissä reilusti kilpailijoitaan edellä. Mutta miksi näin?

Nintendo WiiU-konsolillaan ei ensinnäkään onnistunut haalimaan kolmannen osapuolen pelitaloja pelinkehitykseen ja tehoiltaan konsoli oli vain pieni kehitysaskel edellisen sukupolven Wiistä. Näillä eväillä konsoli ei houkuttanut loppukäyttäjiä ja laite jäi marginaaliin.

Microsoft Xbox One-konsolillaan taas mokasi heti lähtöruudussa naittamalla konsolin kylkeen pakollisen Kinect-laitteen (=liikkeen- ja äänentunnistus), jonka myötä konsoli oli heti alkuun 100e kalliimpi kuin tehoiltaan aavistuksen väkevämpi Playstation 4. Niinikään Xbox Onen houkuttelevuutta vähensi DRM-malli, jossa konsolin tulee aina olla yhteydessä nettiin, jotta pelaaminen on mahdollista. Näistä molemmista Microsoft sittemmin perääntyi ja Kinect kuopattiin kokonaan, mutta markkinoinnillisesti ja myös myynnillisesti oltiin annettu iso etumatka PS4:lle.

Kun vielä multiplatform -julkaisujen osalta PS4 päihittää paremman resoluutionsa ja tarkempien yksityiskohtien muodossa pahimman kilpailijansa – joskin hiuksen hienosti, niin palapelin palat ovat Sonyn suunnalta katsoen hyvällä tolalla. Riippumatta siis siitä, että loppupelistä PS4 ei esitellyt tähän konsolisukupolveen  mitään erityisen uutta tai hienoa. Konsoli oli itse asiassa tehoiltaan hivenen vanhanaikainen jo julkaisussaan, minkä vuoksi virtuaalilasien julkistamisen yhteydessä Sonyn on huhuttu julkaisen hivenen tehokkaamman PS4.5 -konsolin. Jääkin nähtäväksi, minkälainen boosti on tulossa vai onko kyseessä vain huhut.