Skip to main content

Paluu Spiel’17 hankintojen pariin: hittejä, huteja ja kysymysmerkkejä

Aika tarkkaan puoli vuotta takaperin toteutui 7. reissuni Spiel-messuille. Tapahtumaraportit löytyvät blogissa (linkit: torstai, perjantai, yhdistetty lauantai-sunnuntai), mutta palataan tässä kohtaa reissuun hivenen toisesta näkökulmasta. Tämä on puolivuotiskatsaus siihen, minkälaisen vastaanotot pelimessuilta tehdyt hankinnat (okei, pari näistä vielä hieman messujen jälkeenkin ostettua) ovat saaneet kotipuolessa.

Olen jakanut pelit alla muutamaan eri kastiin: ‘Hitit’, ‘Hyvät’, ‘Taskulämpimät’, ‘Hutit’. Ääripäidensä osalta “tuomio” on jo pitkälti lopullinen, mutta muiden osalta ollaan ehdonalaisella. Etenkin niiden pelien osalta, joita on pelattu vasta kerran taikka pari, se oma lokero hakee vielä paikkaansa.

Tämä jos mikä on hyvinkin henkilökohtainen lista eli se mikä osoittautuu itselleni inhokiksi, on toiselle parasta koskaan – ja toisin päin.

HITIT – nämä kolahtivat ja kovaa

Azul: Tämä yksinkertainen “kaakelinasettelu” – joka ei olekaan niin läpijuostu juttu kuin mitä ensi silmäyksellä saattaisi kuvitella – on osoittautunut erinomaiseksi. Laattojen ottamiseen ja pisteenlaskuun on tehty ne merkittävimmät jujut, joiden vuoksi peli on niin hyvä kuin se on. Koreakin se on, vaikka peli on teematon. Lue erillinen blogiteksti: ‘Azul: Kaakeleita järjestelmässä‘.

Tuomio: Erinomainen peli, jota on luukutettu hyvinkin erilaisissa tilanteissa jo miltei parikymmentä peliä. Eikä minkäänlaisia “kulumisen” merkkejä nähtävissä. Hyvästä vastaanotosta johtuen Azul heilahti omalle Top-100 -listalleni. Mikä hienointa, tämä peli on nyt myös suomenkielisenä saatavissa. Tätä peliä voin lämpimästi suositella kaikille.

Kolme ylintä riviä ovat valmiita ja rivien oikeanlaitimmaiset siirretään samalle riville ja pisteytetään. Tuloksena kolme pistettä, kun huomioidaan miinukset. Keltaiset kaakelit jäävät odottamaan seuraavalle kierrokselle.
Azul.

Bunny Kingdom: Jänöjen valtakunta on edelleen niin hyvä (tai jopa napsun verran parempi) kuin mitä ensitesti Spiel-messuilla lupaili. Peli on kevyttä korttien draftausta, jonka pohjalta pelissä tehdään paljon pieniä päätöksiä ilman, että peli jumittaa. Pisteytys on onnistunut ja laudan kokonaistilanne kaikkien helposti nähtävissä. Toimii erinomaisesti kaikilla eri pelaajamäärillä. Kaksinpeli on vähän kuin eri peli, mutta hämmästyttävän hienosti toimiva sekin. Toistakymmentä pelattua peliä myöhemmin Bunny Kingdom edelleen maistuu.

Tuomio: Loistohankinta, yksi Spiel’17 -messujen parhaista peleistä. Tähän ostaisin lisäosankin jos vaan sellainen tulee – lisäkortteja tähän olisi ainakin helposti lisättävissä. Lue erillisestä blogitekstistä lisää: ‘Bunny Kingdom: Kun pupujussiset saivat vallan‘. Niinikään Bunny Kingdom kiilasi kirkkaasti Top-100 -listalleni.

Pienestä se jänökin ponnistaa. Pinkillä 2 pisteen lääni keskellä: se tuottaa yhden porkkanan ja läänissä on kaksi tornia.
Bunny Kingdom.

HYVÄT – siis nämä oikein positiivisen vastaanoton saaneet

1920 Wall Street: Osakepeli rondelilla. Tykästyin heti ensitestillä messujen aikaan ja odottelen, että tätä pääsee pelaamaan lisää. Ensivaikutelman perusteella 1920 Wall Street menee keskivertoa parempien osakepelien joukkoon.

Tuomio: Alustava fiilis on, että tätä haluaa pelata lisää. Jatko näyttää mihin kategoriaan peli lopulta päätyy.

Hotellilla heti testissä uutuuksista 1920 Wall Street.
1920 Wall Street.

Karuba-korttipeli: vartin kestäväksi pikafilleriksi Karuba-korttipeli on suorastaan erinomainen. Se on miltei moninpelipasianssi, mutta pienellä lisätvistillä se ei ihan sitä olekaan. Pelinä se peittoaa esikuvansa Karuba-lautapelin tai vaikkapa Take It Easyn. Ja mikä parasta, peliin mahtuu jopa kuusi pelaajaa.

Tuomio: Vielä parikymmentä pelattua peliä myöhemminkin Karuba-korttipeli tupsahtaa tiskiin sopivan tilaisuuden tullen. Eihän se itsessään pelinälkää täytä, mutta pikapelinä tai odottelupelinä se ajaa asiansa oikein mainiosti. Hyllypaikka ansaittu! Lue erillisestä blogitekstistä lisää: ‘Karuba-korttipeli – viidakon ihmeet paljastuvat vartissa‘.

Seikkailijat viidakossa, temppeleistä vaan ei tietoakaan.
Karuba-korttipeli.

Merlin: Feld & Rieneck -kaksikon noppakikkailu poikkeaa Feldin perinteisistä pistesalaateista. Tässä on käytännössä kolme pistekategoriaa, joista kahdessa kilpaillaan enemmistöistä muiden kanssa ja se kolmas on henkilökohtaisempi tiketintäyttö -osuus. Päätöspuu rajautuu joka kierros neljän nopan ympärille, mikä pitää pelitemmon nopeana ja vaikka toisten tekemisillä onkin merkitystä ja vaikutusta, niin omien vaihtoehtojen suunnittelu onnistuu silti etukäteen. Vaatii mielestäni sen paketin mukana tulevan lisäosan ja erikseen hankinttavan Queenie 1-lisäosan. Näillä boosteilla Merlin toimii. Kestoltaan kyllä menee pidempien pelien joukkoon eli ei tätä nyt ihan laatikon 75 minuuttiin pelaa.

Tuomio: Hyllypaikka on ansaittu ja tämä pääsee peluuseen myös jatkossa. Toimii 3-4 pelaajalla. Lue erillisestä blogitekstistä lisää: ‘Merlin – Pyöreän pöydän valkoparta vanha pukki‘.

Merlin siirrettynä kartanonrakennus -ruutuun. Graalin maljaa odottaa sekin vielä poimijaansa.
Merlin.

Mini Rails: Se Winsomemainen junailu, joka ei kuitenkaan aito Winsome ole. Yksinkertainen “rakennanko rataa vai otanko osakkeen” -peli, joka toimii hienosti, mutta loppu kaipaisi hieman yllätyksellisyyttä. Niinpä kokeiltaneen seuraavan kerran pientä house-rulea, että pelin alussa lisätään yhdet ylimääräiset namiskat kangaspussiin. Tällaisella pikafiksillä viimeisen kierroksen tilannetta ei pysty laskeskelmaan viimeistä edellisellä kierroksella, kun kaikki namiskat eivät tule peliin. Tällä sääntömuutoksella Mini Rails tullee olemaan napsun verran nautittavampi? Ehkä.

Tuomio: Lisää tätä, jotta näkee onko tämä niin hyvä kuin tällä hetkellä tuntuu.

Taiwanilaisten "Winsome"-peli, joka on kauniimpi kuin ne penseännäköiset aidot Winsomet.
Mini Rails.

Riverboat: Toimintovalintapeli, jossa kaikki tekevät samoja asioita samaan aikaan, mutta toiminnon valinnut toimii ensin ja saa siitä etuja – siis hieman kuin Puerto Ricossa. Riverboat vain on leppoisampi ja jos rahaa on taskunpohjalla, niin monissa paikoissa sitä käyttämällä pystyy joustamaan toiminnoissa ihan älyttömästi. Onneksi sitä rahaa ei kasva puissa. Tässä siis pohjimmiltaan ensin räimitään ukkoja pellolle, kasvatetaan niissä erilaisia syötäviä ja kärrätään niitä lopulta New Orleansiin. Paljon tapahtumia, mutta silti Riverboat on selkeä ja helposti pelattava kokonaisuus. Ei nyt kuitenkaan ihan sitä kirkkainta kärkeä, johtuen tietystä halinallemaisuudestaan, mikä ei itseäni miellytä – vähän saisi peli potkia enemmän vastaankin. Hiekkalaatikkopelien ystävät sen sijaan nauttinevat kaikesta pelin tarjoamasta joustosta.

Riverboatissa kasvatetaan turnipseja ja kärrätään niitä laivalla New Orleansiin.
Riverboat. Turnipsien ynnä muiden kasvatusta ja kärräämistä laivoilla New Orleansiin.

Sentient: Hienoilla komponenteilla varusteltu noppa-puzzle, johon on lisättynä enemmistönahistelua lisäpisteistä. Vähän tässä on samaa nopanpyörittelyä kuin listalta jäljempää löytyvässä pelissä Favelas, mutta Sentient tekee ne keskeiset asiat paremmin: pisteytys on mielenkiintoisempi ja monipuolisempi ja pelaajien välillä on pientä kahnausta. Kestoa on toki lisää, mutta sisältö kantaa kyllä sen 45 minuuttia mitä laatikossa lupaillaan ja jos peli on tuttu, niin puoleen tuntiin tämän saa kirityksi – ainakin kolmella. Kauneusvirheenä pari noppaväriä on liki toisiaan (sen siitä saa, kun pitää tehdä näitä kustomoituja noppia eikä käytetä standardikamaa), mutta onneksi kömmähdys ei ole kokemuksen rikkoja, koska nopat asetetaan kertaalleen oikeille paikoilleen kierroksen aluksi.

Tuomio: Sentientin “tiketintäyttö” mekaniikka on oivaltava ja helppo sisäistettävä ja peli tarjoaa muutenkin mielekästä päätöksentekoa. Oikein mainio peli ja jää siten hyllyyn. Lue erillisestä blogistekstistä lisää: ‘Sentient – Noppia ja robotteja – vaan ei terminaattoreita‘.

Korttimarkkinoiden tarjontaa.
Sentient.

Voodoo Prince: Näppärä tikkipeli, joka yhdistää tikkien laistamisen ja niiden ottamisen. Jokainen haluaa alkuun vältellä tikkien ottamista, mutta samalla haetaan sopivia asetelmia, että saa toiseksi viimeisenä kasaan vaadittavat kolme tikkiä. Nerokas osoitus siitä, että pienillä säädöillä saadaan aikaiseksi ihan uudenoloinen viritys.

Tuomio: Tätä pelaan koska tahansa. Pitkän tauon jälkeen Voodoo Prince tuo tikkipeleihin jotakin uutta.

Niinikään uutuus: Voodoo Prince. Mainio tikkipeli Reiner Knizialta.
Voodoo Prince.

TASKULÄMPIMÄT – eivät siis herätä isoja täpinöitä ja osassa vähän “jo liiaksi nähdyn” tunnetta

Clans of Caledonia: Pelaajakohtaiset klaanien erikoisominaisuudet ovat keskiössä CoC:ssa – siinä mielessä tässä on paljon samaa kuin Terra Mysticassa. Pelinä pidän CoC:ia hitusen parempana, mutta kun en ole tällaisten pelien ystävä, niin samaan kaatoluokkaan menee tämäkin. Minua häiritsee CoC:ssa se, että peliä pitää pelata hyödyntäen klaanin erikoiskykyjä eli ennen peliä jo ohjataan tekemistä tiettyyn muottiin. Pisteitä tämä klaanipeli saa siitä, että tavoitelaatat vaihtelee pelin aikana, joten ihan kaikkea ei voi laskeskella etukäteen, mutta muuten minulla on CoC:n parissa vähän tylsää.

Tuomio: Pelaan toki, mutta aika montaa muuta mieluummin kuin tätä.

Clans of Caledonia
Clans of Caledonia.

Fantasy Realms: Se vähän erilainen korttipeli. Peruslähtökohta ‘Ota kortti, laita kortti pois’ ei ole ihmeellinen, mutta Fantasy Realmsin hilpeys tuleekin niiden korttikombojen rakentamisesta. Tarkoitus on haalia seitsemän kortin käsi, joka antaa mahdollisimman paljon pisteitä. Ja niitä pisteitä tulee paitsi korttien perusarvosta, niin ennen kaikkea korttien keskinäisistä – osin mauttomistakin – komboista.

Tuomio: Hauska idea, nopea pelattava, jota tahkoaa kierroksen silloin ja toisen tällöin, mutta ei tästä kestohitiksi ole. Siksipä se onkin taskulämpimien kategoriassa. Tarjoaa Fantasy Realms silti viihdyttävää vaihtelua ja sen vähän erilaisen elämyksen.

Seitsemän kortin superkättä rakentamassa (Fantasy Realms).
Fantasy Realms.

Fox in the Forest: Kompaktista paketista kuorituu kaksinpelattava tikkipeli. On tässä ihan ideaakin ja ne muutamat erikoiskortit tuovat sopivasti lisäpähkäiltävää. Tikkipelit nyt yleensäkin ovat kuitenkin parempia useammalla ja se kaksinpelattavuus on isoin kynnys ylitettäväksi “kettumetsälläkin”.

Tuomio: Vaikka tämä nyt ei sukkia jaloissa saakaan pyörimään, niin pelaan kyllä Fox in the Forestia jatkossakin.

Fox in the Forest: kahden pelaajan tikkipeli.
Fox in the Forest: kahden pelaajan tikkipeli.

Heaven & Ale: Pelaajien työläiset juoksevat 400 metrin sileää useamman kierroksen, mutta kierroksen päätteeksi jäädään odottelemaan, että muutkin saapuvat maaliin. “Juosta” tässä saa miten pitkälle tahansa, mutta peruuttaa ei ja kohderuudussa odottaa yksi pelin neljästä eri toimintovaihtoehdosta. Kaikella tekemisellä koetetaan hilata oluenpanemisen eri träkkejä mahdollisimman ylös, sillä loppupisteytyksessä se sun alin suoritus on koko sopan heikoin lenkki. Heaven & Ale on melkoinen brainburner ja etenkin neljällä peli tuntuu itse asiassa vähän turhankin pitkältä. Muuten tässä on yllättävän paljon samoja fiiliksiä ja elementtejä kuin Riverboatissa (ks. ylempänä), mutta verrokkipeli on paremmin rytmitetty.

Tuomio: Kyllä Heaven & Alea pelaa jatkossakin, mutta sitä pelatessa pitää varautua vuorojen odotteluun. Tästä syystä yhdistettynä pitkähköön peliaikaan peli päätyy tähän hieman alempaan kastiin. On ehkä lopulta parhaimmillaan kolmella pelattuna?

Ilôs: Kevyt, lyhyt ja helposti lähestyttävä käsikortein pelattava laattojen asettelu ja pisteidenteko –härveli, jonka pyöräyttää alle puolen tunnin. Kuulostaa hyvälle eikä peli huono olekaan. Ulkonäöllisestikin aika napakymppi. Pelillisesti Ilôs tosin tarjoaa kovin vähän uutta ja ihmeellistä, joten en nyt ihan jatkuvasti ole kinuamassa uusinnan perään.

Tuomio: Perushyvä miltei filleri, jota pelataan varmasti jatkossakin. Toisaalta en ihmettele, jos/kun tästä ei laajemminkaan paljoa kirjoitella.

Ilos
Ilôs.

Indian Summer: Patchwork on erinomainen peli, mutta vain kahdelle. Cottage Garden yritti laajentaa tuon elämyksen useammalle, mutta ei osunut maaliin. Bärenpark (Lue lisää: ‘Bärenpark – parasta karhupuistoa rakentamassa‘) yritti seuraavaksi hivenen paremmalla menestyksellä, mutta vähän taskulämpimäksi jätti sekin. Uwe palasi vielä sisuuntuneena ja lohti kansan käpisteltäväksi Indian Summerin. Tämä nyt ei ihan pöllö ole tämäkään, mutta laattojen ottamisessa ei ole sitä toivottua tenhoa ja pisteenlasku on unohdettu kokonaan – nyt voittaa kun on nopeampi kuin muut, mikä on vähän ‘blääh’.

Tuomio: Pelaan kyllä jatkossakin, mutta vielä olisi sille ‘Patchwork for 4’ -versiolle tilaa. “Intiaanikesän” eduksi on toki laskettava se, että yhden pelin pelaa 20 minuuttiin.

Indian Summer
Indian Summer.

Majesty: 12 kortin valtakunta on kaunis paitsi ulkonäöltään, myös komponenteiltaan. Pelin mini-chipit on mainiot. Alkuun pidin tästä enemmän, mutta muutaman lisäpelin jälkeen tuli jo “tämä nyt on nähty” -olo. Siitäkin huolimatta, että tarjolla on ne korttien kääntöpuolen vaihtoehdotkin. Isoin miinus tulee tylsästä loppupisteytyksestä, jolloin etenkin loppukierrokset on vain kaverin korttitilanteen laskeskelua (toki nopeaa sellaista, mutta silti) ja jotenkin se ei istu muuten hyvän flown omaavaan peliin. Muutaman kortin piilokäsi tai jotain tähän olisi kaivattu ja sellainen olisi ollut helppo siihen suunnitella.

Tuomio: Pelaan Majestyä kyllä toisinaan kun se on niin lyhyt ja näpsäkkä, mutta oma kappaleeni sai lähteä kiertoon. Älkääkä nyt herran tähden kyselkö onko tämä parempi/huonompi kuin Splendor? Nämä pelit ovat aivan erilaisia.

Majesty
Majesty.

Perfect Hotel: Pienestä ja kompaktista laatikosta kuoriutuu… niin pieni ja kompakti settienkeräily, jonka pelaa 20 minuuttiin. Perfect Hotel tarjoaa kepeitä päätöksiä koreassa ulkoasussa, mutta eipä oikeastaan juuri muuta. Ei siis mikään ihme, että pelin ympärillä on melkoinen radiohiljaisuus: ei vain ole mitään mistä kouhkata tai keskustella. Graafisesti peli on kivannäköinen.

Tuomio: ok perhepeli, jota läiskii kierroksen silloin, toisen tällöin, mutta pärjään kyllä ilmankin. Eli lähtee jossain vaiheessa varmastikin kiertoon. Lue erillisestä blogistekstistä lisää: ‘Perfect Hotel – Mistä on täydellinen hotelli tehty‘.

Pöydän korttivalikoimaa.
Perfect Hotel. Pöydän korttivalikoimaa.

Shinobi Just: Kuka on pöydän kovin Ninja Warrior? Kullakin pelaajalla on salaiset ninja-identiteetit ja kasa käsikortteja. Joka vuorolla yhdelle pöydässä nököttävälle ninjalle on pelattava kortti, jolla se ottaa iskuja vastaan tai toisinaan saa lisää energiaa. Ensimmäinen juju tulee siitä, että osa korteista pelataan naamapuoli alaspäin ja osa näkyviin. Vielä isompi juju taas siitä, että iskuja halutaan ottaa vastaan sillä tavalla “sopivasti”. Vielä kun kahmaistaan pussin pohjalta koukku, että lopussa kunkin pelaajan pisteet tulevat yhteenlaskettuna oman ninjan voimista ja yhden toisen pelaajan saamista iskuista, niin Shinobi Just on selätetty.

Tuomio: Tällaisia pelejä tulee vain Japanista. Useimmiten ne eivät toimi, mutta kevyeksi outguessing-peliksi Shinobi Just on itse asiassa ihan ok. Hyvin lähellä hönöä, mutta ei voi mitään – kyllä mä tätä silloin tällöin voin pelata.

Shinobi Just on ninjapeli. Turpiin vaan ja onnea!
Shinobi Just on ninjapeli. Turpiin vaan ja onnea!

Startups: Korealaisten pikkunäppärä osakepeli on hiukkasen kiero. Tavoite on pöydätä eri startup-yritysten osakkeita pöytään ja haalia enemmistöosakkuus ja samalla välttää turhien osakkeiden omistusta – niistä sakotetaan lopussa. Kolmen kortin käsilimitti tekee pelaamisesta hankalaa ja riskinottoa on pakko tehdä. Niinikään se, että pelaajalla on pöydässä enemmän tietyn firman osakkeita kuin muilla hankaloittaa lisäkorttien saamisessa ko. firmaan. 

Tuomio: Ensitestin perusteella menee ok-luokkaan, mutta pinnan alla voi kyteä jotain parempaakin. Joka tapauksessa kompakti pikkupeli, jonka pelaa parissa kymmenessä minuutissa. 

HUTIT – pahnanpohjimmaiset, joiden pariin ei ole haluja palata

Cat Lady: Coloretto on vielä vuosien jälkeenkin hyvässä huudossa (edelleen Top-100 -listallani) ja tässä pelissä on samanlaisia elementtejä – ei vaan yhtä onnistuneesti. Peleittäin vaihtuvilla tavoitekorteilla saa pieniä muutoksia, mutta nekin ovat lopulta aika kosmeettisia.

Tuomio: Cat Lady on yhdentekevä etenkin kun vastaavaan slottiin on jo valmiiksi erittäin hyviä pelejä, mutta kissaihmisten nyt ainakin kannattaa ottaa testiin.

Cat Lady
Cat Lady.

Dragon Castle: Tämä on nyt se monien tuntema solitaire-Mahjong, jossa etsitään ja poimitaan mahjong-tiilipareja pelin alussa rakennetusta rakennelmasta. Peliä ovat monet pelanneet yksinpelinä tietokoneella (ja pelaavat vieläkin), myös minä mukaanlukien. Dragon Castle laventaa pelin useammalle pelaajalle ja lisää erityisesti pisteytykseen vähän lisäkikkaa. Mutta kun ei ne lisäkikat riitä, ei edes vaikka käytössä olisi ne lohikäärme- ja henkikortit. Kovasti kaipaisin vielä lisäjippoja mukaan ja eritoten pelaajien omiin lautoihin, josta pisteet lopulta lasketaan. Toinen “vika” liittyy pelin lopetukseen, josta puuttuu jännite.

Tuomio: Jo muutaman pelin jälkeen tuntui, että tämä on nyt nähty. Yhtään asiaa ei tietenkään helpottanut se, että vieressä köllötti ihan samalla tavalla helposti lähestyttävä, mutta kaikilta osin enemmän peliä sisältävä Azul. Siispä Dragon Castle lähti kiertoon.

Dragon Castle
Dragon Castle.

Ex Libris: Mielettömän nätti, mutta käytettävyydeltään osin parannusta kovasti kaipaava työläistenasettelupeli. ExLibriksessä kaikki tekeminen ja valinnat tiivistyvät lopulta siihen, mitä kirjakortteja saat haalituksi ja kuinka asettelet ne mahdollisimman tehokkaasti aakkosjärjestykseen hyllyysi. Peli tuntuu vallan mainiolle kaikkinensa, mutta antikliimaksi tulee äärimmäisen tylsästä pisteytyksestä. Se nimittäin on kaukana jännittävästä ja mielenkiintoisesta. Isosti tulee sellainen “menetetty mahdollisuus” fiilis ja en hinkua tämän perään sen enempää.

Tuomio: Edellisestä ei liene vaikea tehdä johtopäätöstä, että kiertoon lähtee.

Kirjastonhoitoa ExLibriksen malliin.
Kirjastonhoitoa ExLibriksen malliin.

Expanse the Boardgame: Moninpelattava Twilight Struggle/1989 Dawn of Freedom – sellaiseksi tämän pelin voisi tiivistää. Tai jos on Founding Fathers tuttu, niin ollaan vielä lähempänä. Sikäli toteutus eroaa noista em. kaksinpeleistä, että pelattava kortti valitaan yhteisestä poolista eikä käsikorteista, mutta muuten mennään ‘käytätkö pisteitä’ vai ‘teetkö kortin eventin’ -valinnoilla. Lopputuloksena on maksimissaan neljän pelaajan kähinää pelilaudalla enemmistöistä ja pisteytyskortit laukaistaan pöydästä ne erikseen valitsemalla. Kovasti haluaisin tästä tykätä enemmän kuin lopulta pidin. Pahasti Expansessa tökkii se jatkuva korttien toimintojen lukeminen niska väärällä. Kun ne kortit valitaan pöydältä, niin voin kuvitella vähän jokaisen hiljaa mielessään pohtivan “entäpä jos valitsen tämän, niin miten muut pelaajat voivat muilla pöydän korteilla reagoida toimintaani”. Tai jollei pohdi, niin sitten ne vuorot vasta kestävätkin.

Tuomio: Minulle riitti yksi peli Expansea. Tämäntyyppisen nälän sammuttavat nuo alussa mainitut kaksinpelit paremmin ja useammalla pelaajalla pelataan sitten jotain muuta.

Expanse the Board Game
Expanse the Board Game.

Favelas: “Tönöä tönön päälle” -abstraktilta odotin hieman samanlaista sisältöä kuin Rumis/Blokus 3D, joka on oikeinkin nautittava vartin kestävä rakentelu. Favelas saa plussaa paksuista ja isoista laatoistaan ja napakasta kestostaan, mutta  muuten testipelit vähän eri kokoonpanoilla jättivät vilunväreitä. Laattojen pinoaminen ei ole niin mielenkiintoista kuin etukäteen toivoin. Suurin ongelma on kuitenkin pisteytys, joka kaipaisi isoa remonttia – tällaisenaan on puisevan tylsä.

Tuomio: Karmaisevin (oma) hutihankinta Spielistä – toivottavasti tämä oli samalla se pohjakosketus. Kuten arvata saattaa, lähti Favelas pikaisesti kiertoon.

Favelas
Favelas.

Meeple Circus: Tässäpä “hönökki” näppäryyspeli, jossa pieniä (liian pieniä) erimuotoisia ja kokoisia puunappuloita pinotaan toistensa päälle siten, että ne miellyttävät maksavan yleisön muuttuvia toiveita. Ennen kierrosten alkua valitaan tarjolla olevista lapuista vuorojärjestyksessä pari ja sen mukaiset lisäkomponentit pelaaja saa käyttöönsä. Etukäteen elättelin toiveita, että tässä voisi olla peliäkin kun näppäryyspeleistä pääsääntöisesti tykkään, mutta aika köykäisellä sisällöllä ollaan nyt liikkeellä. Pinoamiseen käytettäviä komponentteja on liian vähän ja ne ovat liian pieniä – näillä lähtökohdilla kovin moni muu peli tekee asiat paremmin. Tähän kun lisätään mukahauskat kolmoskierroksen tavoitteet, jossa “pääsee” laulamaan taustamusiikin tahtiin (peliä varten on ladattava puhelimeen sovellus) mukana tai vaikkapa toistamaan “And… Hop” aina kun areenalle asettelee puu-ukkoja, niin jotenkin se on se lopullinen rimanalitus.

Johtopäätös: Pelit ja pelaaminen saa olla hauskaa, mutta Meeple Circus on väkinäisen hauska. Ei näin.

Meeple Circus
Meeple Circus.

Nusfjord: Uwe Rosenbergin uusi viritys mitä näihin työläistenasetteluihin tulee. Nusfjord on hivenen napakampi kuin moni muista Uwen vastaavista, mutta ei tämä mikään genren uudistaja ole. Annan kyllä krediittiä siitä, että on kolme eri pakkaa mitä tulee rakennuksiin ja kun vain yksi pakka on mukana per peli, niin saadaan vähän vaihtelua; Uwehan oikein lähti revittelemään! Mutta kun ei tämän tyyppiset pelit ole oma lajini ja kun muuten uusia koukkuja on mitättömästi, niin ei se kala napannut nytkään.

Tuomio: Tahkottuamme muutamat pelit, oli koko konkkaronkka sitä mieltä, että peli on nähty. Next please!

Nusfjord (kuva: Mariella Barra)
Nusfjord (kuva: Mariella Barra).

Origami: Näyttää hivenen Dale of Merchantsilta ja pelin valmistelutkin – jossa peliin tulevat pakat valitaan isommasta setistä – vahvistaa samankaltaisuuden tunnetta. Pelinä Origami on kuitenkin omanlaisensa. Ja on se lopulta myös paljon helpommin lähestyttävä ja sujuvammin soljuva kuin verrokkinsa. Peli tarjoaa puolituntiseksi kevyttä päätöksentekoa ja mielekkäämmän pistelaskun.

Tuomio: Ei tämä nyt sukkia jaloissa pyöräytä, mutta menee sinne parempien dVGiochi-korttipelien joukkoon.

Origami
Origami.

Otys: Syvänmerensukeltelua – pasianssina. Eri roolien käyttö on kekseliäs, mutta harmillisesti koko peli on käytännössä sitä pasianssia ja kestoa liikaa. Suoritettavat tiketit ovat yhteiset toki joo ja tietyt pelaajien tekemät päätökset muuttavat myös ilmaisten toimintojen järjestystä ja siten saattavat sekoittaa muidenkin pelaajien suunnitelmia. Edelliset “muutokset” tosin tapahtuvat vahingossa eikä tarkoituksella ja aiheuttavat seuraavan pelaajan vuoron mietintää uudelleen mikä tekee fiiliksille vain hallaa. Graafisesti ja komponenteiltaan Otys on todella miellyttävä. Pelaajalaudat kaikkine koloineen ja lokeroineen on todella hienot, mistä syystä onkin harmi, että pahvilevyjen liimaus on vetänyt laudat ikävästi mutkalle (ainakin meidän pelaamassamme versiossa).

Tuomio: Pasianssi + liian pitkä kesto = ei pitäisi olla yllätys, että peli päätyi osaltani pohjamutiin.

Otys
Otys.

Pot de Vin: Tikkipeli, jossa valtti vaihtuu joka tikin jälkeen. Pelissä yhdistyy tietyllä tapaa myös halu laistaa tikkejä tai napsia niitä oikein urakalla, sillä kaikista voitetuista korteista löytyy joku pelin kahdeksasta killasta. Näitä kiltamerkkejä pitää haalia joko vähän tai sitten käytännössä ne kaikki, jotta niistä oma pistepotti kasvaa – puoliväli tietää aina miinuspisteitä. Graafisesti tämä on ihan kiva joskin hiukan epäkäytännöllinen. Pelillinen anti ei tarjoa mitään uutta ja jatkuvasti randomilla vaihtuva valtti tekee Pot de Vinistä melko lailla kaoottisen. Kun pisteytysmallikin on mitä on, niin odotettavissa on melkoisia swingejä pistepotissa ihan yksittäisten tikkien kautta.

Tuomio: Melko yhdentekevä kokemus. Kun otetaan verrokkipeliksi toinen messuilla julkaistu tikkipeli Voodoo Prince, niin Pot de Vinin voi huoletta unohtaa nurkkaan.

Pot de Vin
Pot de Vin.

Reworld: Kramer & Kiesling -kaksikon avaruuspeli, joka yhdistää enemmistöpelin ja tavoitelaattojen tekemisen, jossa palkinto on tarjolla vain nopeimmalle. Kiinnostavinta – ja samalla ennennäkemätöntä – Reworldissä on pelin kaksivaiheisuus: 1. vaiheessa valmistellaan itse planeetan asutusta korttipelin kautta ja 2. vaiheessa tuupataan ykkösvaiheessa kerätyt laatat “käänteisessä” järjestyksessä planeetalle. Tuossa jälkimmäisessä vaiheessa on samalla kilpailua, kuka toteuttaa tietyt asiat nopeammin kuin muut. Lopussa on vielä enemmistötarkastelut tiettyjen suoritusten kohdalla. Periaatteessa kaikki toimii, mutta jättää kyllä minut vähän kylmäksi. Pelin avaruusteemoitus ja ankeahko grafiikka ei sekään isommin houkuta pöydän ääreen – kaikesta paistaa sellainen liika kliinisyys.

Tuomio: Reworld lähtee kiertoradalle sopivassa kohtaa ja tuskinpa tulee palattua pelin ääreen jatkossa.

Reworld (kuva: W. Eric Martin).
Reworld (kuva: W. Eric Martin).

Skull Port: Yatzee-mekaniikkaan pohjautua merkkaripeli. Päällisin puolin kaikki kunnossa, mutta paljon tässä olisi korjattavaa ja viilattavaa.

Tuomio: Nooh… sanotaan nyt näin, että tätä pelattiin kertaalleen hotellilla Essenissä heti tuoreeltaan ja tämän pariin ei itselläni ole mitään tarvetta enää palata. En olisi ihmetellyt, vaikka olisi jäänyt hotellihuoneen roskiin, mutta on tästä pelistä sittemmin tehty näköhavaintoja (pelihyllyssä, ei onneksi pöydällä) Viikin suunnalla.

Skull Port on vaihteeksi yksi Yatzy-henkinen peli, nyt merkkariteemalla.
Skull Port. 

Star Plus: Ajatuksena Star Plussan ostossa oli saada filleriosastolle uusia vaihtoehtoja, kun Amigolta ei viime vuosina oikein osumia ole tullut. Star Plussan perusajatus on paperilla kiva ja yksinkertainen ja muutamat miedot erikoisominaisuudet istuvan peliin hienosti. Vaan liian tuuriarvaksi Star Plus lopulta osoittautui: viimeisten korttien onnistunut pelaaminen on enemmän tuurista kuin taidosta kiinni eli kun kortti ei osu, niin aina joutuu nostopakalle. Toki se pakka ei ole suurin suuri ja siten kierrokset päättyvät pakostakin  nopeasti, mutta silti meno tuntuu liian randomilta.

Tuomio: kyllä tätä suostun pelaamaan, mutta peli siirtyi lähipiirille toivottavasti onnellisempaan kotiin.

Star Plus
Star Plus.

Sweet Honey: Bee Mine!: Huono Geschenkt kuvaa tämän hunajapelin tiiviisti. Kyseessä on bluffipeli, jossa on liian vähän tietoa käytössä, jotta pelin bluffielementti olisi mielekäs. Saat siis eteesi kortin, jonka osalta ei (yleensä) ole mitään tietoa mikä se on ja pitäisi päättää, että otatko sen itsellesi vai kulutatko rahaa ja laitat mahdollisen vahingon kiertämään. Tällaisenaan pakettiin kääräisty päätöksenteko ja päättely ei ole missään määrin hauskaa saati jännittävää.

Tuomio: Ei tarvetta palata tämän ääreen.

Japanilaisten uutuus: Sweet Honey, Bee Mine! perustuu pitkälti bluffaukseen.
Sweet Honey, Bee Mine!

Transatlantic: Tähän peliin on Concordiasta lainattu korttien peluu ja hallinnointi, mutta muilta osin ihan omanlaisensa peli. Odotuksia oli (kun tuo korttihallintamekaniikka on mielenkiintoinen), mutta pettymys jäi. Pelin pisteytyskuvioon kaipaisin kaikkein eniten jännitettä, sillä tällaisenaan se ei ole riittävän kiinnostava ja testipelien perusteella se laivakorttien siirtely satamaan on melkoisen turha lisäkoukero – vaikutus on melko mitätön. Kun ei ole kunnon pelilautaakaan, niin itseäni alkoi jo toisella pelikerralla häiritsemään erityyppisten korttien jatkuva siirtely eli ei tätä nyt kovin elegantiksi voi kehua.

Tuomio: Liikaa korttien kanssa hallinnointia ja jännite puuttuu. Kun kestoakin on liikaa, niin tämä tipahti taskulämpimääkin alemmas ja siten en hinkua tämän ääreen enää. Nyt ei pelasta edes se korttihallintamekaniikka, joka itsessään on edelleen mainio.

TransAtlantic
Transatlantic.

VIELÄ PELAAMATTOMAT eli se “häpeähylly” vuoroaan odottamassa

Seuraavat pelit odottavat vielä pelivuoroaan (9 kpl): Keyper, MercatoreS, Ore-Some, Pioneer Days, Riga, Star Cartel, Wir sind das Volk!: 2+2. 

VAAN MITKÄ OVAT OMAT SUOSIKIT (JA INHOKIT) SPIEL-MESSUJEN PELEISTÄ?

Merlin – Pyöreän pöydän valkoparta vanha pukki

Stefan Feld ja Michael Rieneck löivät kättä ja lopputuloksena on lautapeli, joka ajoittuu Kuningas Arthurin aikakauteen. Arthurilla on huoli löytää sopiva jatkaja valtaistuimelle ja tässä kohtaa avuksi on huudettu Merlin – tuo velhoista valkopartaisin ja kuninkaan luotettu neuvonantaja. Yhdessä kaksikko päättää kääntää katseensa pyöreän pöydän ritareiden suuntaan, jolloin mukaan astuvat (maksimissaan) neljä urheaa pelaajaa. Kuka näistä ritareista osoittautuukaan etevimmäksi saa prinsessan ja puoli valtakuntaa… tai jotain.

Taustatarinasta peliin asti periytyy pyöreä juoksurata ritareille, mutta muuten Queen Gamesin tapaan teema ei ole se mikä kokonaisuutta kannattelee, vaan jouhevasti rullaava peli ja pelimekaniikat ratkaisevat, miten pitkälle Merlin houkuttaa ja koukuttaa.

Pelin tavarapaljous levitettynä pöydälle pelikuntoon.
Pelin tavarapaljous levitettynä pöydälle pelikuntoon.

Monenlaista natteria laatikossa

Pöydälle peliä levitettäessä huomaa, kuinka paljon – ja monimuotoista – tavaraa Merlin pitää sisällään: on iso ja selkeä pelilauta, jonka joka nurkka on tarkkaan mietitty. Päälaudan viereen rakentuu heksalaatoista kyhättävä maastolauta, jossa laattojen paikat arvotaan joka pelikertaa varten erikseen. Lisäksi on pelaajakohtaiset linnalaudat, jonne paikkansa pitäisi löytää kasa pelaajakohtaisia komponentteja. Eikä unohdeta tavoitekorttejakaan, joita jokainen pelaaja saa jo pelin alussa neljä kappaletta ja määrätty määrä tulee tarjolle pelilaudan viereen noukittavaksi.

Pelin valmisteluihin menee hyvä tovi aikaa eli jos halajaa peliä jonka pääsee aloittamaan heti-miten, niin silloin on valinnut väärin. Kun alkuvalmistelut on tehty, niin onhan näky vallan mainio – ja kaikelle tavaralle löytyy selkeät ja loogiset paikkansa.

Pelaajan oma linnalauta ja nopat heitettynä. Huomaa muurin yli pyrkivä "roskasakki".
Pelaajan oma linnalauta ja nopat heitettynä. Huomaa muurin yli pyrkivä “roskasakki”, jotka eivät suinkaan ole omia joukkoja vaan vihollisia. Ylälaidan kruunupää on aloittavan pelaajan markkeri.

Yleisilme on ylitsepursuavan runsas ja fokus saattaa helposti harhailla vähän sinne tänne. Lopulta itse pelissä kaikki tiivistyy kuitenkin neljään kohtaan, joiden äärelle pysähdytään jakamaan pisteitä joka toinen kierros. Tiukasti tiivistäen pitää keskittyä seuraaviin:

  1. Blokkaa linnanvaltaajat
  2. Hanki enemmistöjä maastolaudalla
  3. Hanki enemmistöjä pyöreän pöydän linnoituksissa
  4. Suorita henkilökohtaisia tavoitekortteja

3+1 päivät: kolme omaa toimintoa ja neljäs vielä kaveriksi

Merlinissä itse toiminnot suoritetaan vuoron perään noppien suomin ja rajaamin mahdollisuuksin. Siispä omalla pelivuorolla käytetään yksi kierroksen alussa heitetyistä neljästä nopasta. Kolme näistä on varattu pelaajan oman ritarin ja neljäs yhteisesti liikuteltavan Merlinin siirtelyyn. Ritari liikkuu aina myötäpäivään, mutta Merliniä liikutettaessa suunnan saa valita. Velholla on siis erikoiskohtelu!

Merlin siirrettynä kartanonrakennus -ruutuun. Graalin maljaa odottaa sekin vielä poimijaansa.
Merlin siirrettynä ‘rakenna kartano’ -ruutuun. Graalin malja odottaa sekin vielä poimijaansa.

Tehdyn siirron jälkeen suoritetaan kohderuudun toiminto. Tarjolla on esimerkiksi kuutioiden, kilpien tai viirien hankintaa tai vaikkapa vaikutusvallan kasvattamista yhdellä pelilaudan kuudesta linnoituksesta. Näissä valinnoista laitetaan merkiksi vastaavaan linnoitukseen yksi pelaajan neljästä työläisestä.

Jos taas päätyy pisteiden keruuseen, niin tällöin katsellaan pelaajan tilannetta pelilaudoilla ja lisätään nykysuoritusta vastaava pistemäärä. Hyvinkin simppeliä.

Jos askellus osuu oikein sopivasti, voi löytää myös Excalibur-miekan tai Graalin maljan. Ensimainitulla häätää suoraan yhden linnanvaltaajista, jälkimmäinen tuottaa omenan, jolla yhden nopan silmäluvun saa pyöräyttää haluamakseen siinä vaiheessa kun sellaiselle kokee tarvetta. Molemmista esineistä voi olla lisäiloa omistajalleen pisteytyksessäkin, mutta harmittavasti nämä esineet myös siirtyvät uusille omistajille jos pelaajat vastaaviin ruutuihin laudalla kapsahtavat.

Ottaisitko omenan tältä neidolta? Nämä omput eivät ole myrkytettyjä... se on ihan toinen satu se!
Ottaisitko omenan tältä neidolta? Nämä omput eivät ole myrkytettyjä… se on ihan toisesta sadusta se!

Pelilaudan keskeisiä ruutuja ovat myös kartanon rakentamisruudut. Tällöin katse käännetään erilliselle maastolaudalle, jonne yhden kuution kuluttamalla pääsee rakentamaan kartanon. Käytetty kuutio rajoittaa rakennusoikeuden tiettyihin riveihin, joten sikäli on paljonkin merkitystä minkävärisiä kuutioita laudalta itselleen haalii. Tälle maastolaudalle tähytään pisteytysten yhteydessä, joten siksi tämä toiminto on tärkeässä osassa.

Harmaalla kuutiolla saa rakentaa vasempaan pystyriviin tai ylhäältä vasemmalta kohti oikeaa alanurkkaa. Minne rakennatkin, tarjolla on kertabonus (mistä kiittäminen lisäosaa, peruspelissä pääosa maalänteistä ei anna mitään).
Harmaalla kuutiolla saa rakentaa vasempaan pystyriviin tai ylhäältä vasemmalta kohti oikeaa alanurkkaa. Minne rakennatkin, tarjolla on ruudun kertabonus. Huom! kuvan laattavalikoima on 1. lisäosasta, peruspelissä suurin osa maastolaatoista ei anna mitään.

Merliniä pelaajat liikuttelevat yhteisesti, mutta sen lisäksi velhoon sisältyy toinenkin merkittävä seikka: kolme kertaa pelin aikana yksittäinen pelaaja voi tehdä Merlinin kohderuudun toiminnon kahdesti. Tästä muistutuksena pelaajille on jaettu Merlinin sauvoja kolme kappaletta. Tuplatoiminto on jytäkkä kuten kuuluukin – toisaalta jokainen säästetty sauva on lopussa kahden voittopisteen arvoinen.

Kun lopulta kukin pelaaja on neljä noppaansa (ja siten saman määrän toimintoja) suorittanut aloitetaan uusi kierros noppia heittäen ja niitä taas yksi kerrallaan käyttäen. Kierroksilla 2, 4 ja 6 pysähdytään välipisteytyksiin – ja kuudennen kierroksen päätteeksi päättyy pelikin.

Linnanvaltaajille huutia tai tulee penalti!

Pisteytyksissä katsotaan ensin mitä käy oman linnan puolustuksen. Pelaajien riesaksi arvotut kolme karvaista linnanvaltaajaa tulisi blokata vastaavanvärisillä kilvillä. Jokainen läpimurtautuva pahis rokottaa pelaajan pistepottia -3 pisteellä, mikä vahvasti kannustaa puolustautumaan. Excalibur-miekan omistajaa palkitaan täydellisesti suoritetusta “miesvartioinnista” kolmella lisäpisteellä.

Sininen pelaaja on luutinut yhden linnanvaltaajan muureilta jo aiemmin ja nyt sininen sekä harmaa kilpi blokkaavat loputkin. Ei siis pistemenetyksiä!
Sininen pelaaja on luutinut yhden linnanvaltaajan muureilta jo aiemmin ja nyt sininen sekä harmaa kilpi blokkaavat loputkin. Ei siis pistemenetyksiä!

Kun linnanvaltaajat on hoideltu, poistetaan sekä karvanaamat että käytetyt kilvet ja jokainen pelaaja saa uuden petturikolmikon riesakseen.

“Mulla on enempi kun sulla” -pisteytyksiä

Talonvaltaajista päästään enemmistöihin. Ensin katsastetaan maastolaudan tilanne: Enemmistön kartanoita alueilla omistava saa alueen koon mukaisen pistemäärän. Tätä seuraa päälaudan eri sektoreiden linnoitusten enemmistöpisteytykset. Runsaimmat korviinsupattajat palkitaan, muut jäävät ilman. Pisteytyksen jälkeen nämä linnoitusten neuvonantajat tiputetaan minimiin, joten sikäli tulevia kierroksia varten homman joutuu polkaisemaan käyntiin melkein nollista.

Viimeisenä huomioidaan lisäpiste jokaisesta linnoitusten välillä sukkuloivista pelaajan työläisistä – sikäli kun ne pelilaudalla ovat. Nuo ahkerat työmyyrät valitettavasti kotiutuvat aina, kun jonkun toisen pelaajan vastaava työläinen saapuu linnoitukseen.

Sinisen ja keltaisen pelaajan neuvonantajat tuovat molemmille pisteen. Lisäksi isommat työläiset ovat nekin pisteen arvoisia.
Sinisen ja keltaisen pelaajan neuvonantajat tuovat molemmille pisteen. Lisäksi kuvan isommat työläiset ovat nekin pisteen arvoisia.

Pistesaldon kasvattajina toimivat vielä pelaajien omat salaiset tavoitekortit, jotka ovat temaattisesti aivan huikeita tyyliin “omistuksessa pitää olla oranssi kuutio ja harmaa viiri” tai vaikkapa “neljä vapaavalintaista kuutiota”. Tavoitekortin saa suorittaa omalla vuorolla näyttämällä se muille ja ottamalla tilalle uuden.

Tavoitekortteja: Päällimmäinen antaa pisteen, kun kaksi tiettyä työläistä saa samaan linnoitukseen. Seuraavassa tietty työläinen pitää saada tiettyyn linnoitukseen. Neljällä rakennuskuutiolla saa kolme pistettä jne.
Tavoitekortteja: Päällimmäinen antaa pisteen, kun kaksi tiettyä työläistä saa samaan linnoitukseen. Seuraavassa tietty työläinen pitää saada harmaaseen  linnoitukseen. Kolmas kortti antaa kolme pistettä, jos hallussa on neljä rakennuskuutiota. Ja alimmaisessa kaksi työläistä täytyy saada mustaan linnoitukseen.

Noin puolitoista tuntia myöhemmin on peli paketissa eli kuusi kierrosta pelattuna. Lopussa huomioidaan lisäpisteet käyttämättömistä velhon sauvoista ja omenoista, mutta juuri muusta ei hyvitystä saakaan.

Hiottua ja nokkelasti rajattua tekemistä

Merlin on hyvällä tavalla mielenkiintoinen sekamelska. Se ei ole perinteinen Feldimäinen pistesalaatti, vaikka niitäkin piirteitä siitä löytyy. Enemmistömekaniikka parissakin eri kohtaa istuu kokonaisuuteen siististi tekemättä pelistä silti raskassoutuista.

Noppia käytetään pelissä varsin perinteisesti ja ne rajoittavat pelaajan tekemisiä niin paljon, että omat vaihtoehdot supistuvat varsin pieneen näennäisen isosta määrästä: oma ritari menee (pääsääntöisesti) vain myötäpäivään, joten kolme noppaa ja niiden tuomat vaihtoehdot on nopeasti käyty läpi. Siihen päälle vielä Merlinin siirto, jonka saa tehdä kertaalleen. Tuo Merlinin yhteiskäyttöisyys istuu peliin hienosti ja antaa vähän mahdollisuuksia ajoituksen kanssa kikkailuun.

Vaihtoehtojen tiukka rajaaminen nopeuttaa peliä paljon ja siltikin ollaan kaukana “putkijuoksusta”: toimintoja on riittävästi valittavissa, mutta ympäri pelilautaa ei tarvitse tähytä, koska toinen puolisko lautaa on käytännössä tavoittamattomissa.

Kun vielä linnanvaltaajat antavat suuntaa tavoitteille jättäen silti aikaa muutamille sivuaskelluksillee, niin pakko kehaista pelisuunnittelua onnistuneeksi.

Pelilaudan yhdestä nurkasta löytyy kierroslaskuri ja muistutus pisteytyksistä.
Pelilaudan yhdestä nurkasta löytyy kierroslaskuri ja muistutus pisteytyksistä.

Monista nykypeleistä poiketen noppia Merlinissä ei näprätä ihan helposti. Vain arvokkaan omenan uhraamalla saa mieleisen noppaluvun – uusia omenoita saakin sitten todella harvakseltaan jos ollenkaan. Lisäksi on yksi pelin kuudesta viiristä, joka mahdollistaa nopan pyöräytyksen vastakkaiselle puolelle.

Nämä rajoitukset noppien pyörittämiseksi tekevät pelille pelkästään hyvää ja pelaajat joutuvat vakavasti miettimään, missä kohtaa tehdä noppien räpläys ja mahdollisesti jättää samalla itsensä tilanteeseen, jossa jatkokierroksilla joudutaan menemään sen kuuluisan noppatuurin rajaamin vaihtoehdoin. Tehty suunnitteluratkaisu ei välttämättä sovi pullamössö-pelaajille, jotka haluavat kokea pelkkiä onnistumisia kompromissien sijaan, mutta “Hei, tämä onkin sitä karua elämää keskiajalla!”.

Pelaajamäärän suhteen 3 tai 4 on se optimi, koska enemmistöpisteytys nyt vain on sitä mielenkiintoisempi, mitä enemmän on pelaajia. Pelaajamäärä näkyy myös päälaudalla eli lisäsutina sielläkin on tervetullutta. Kaksinpelin mielekkyyttä epäilen vahvasti.

Kartanoita pukkaa maastolaudalle pelin edetessä. Kisaa käydään alue-enemmisstöistä.
Kartanoita pukkaa maastolaudalle pelin edetessä. Kisaa käydään alue-enemmistöistä.

Ne pakolliset (?) lisäosat

Jos nyt jotakin moitetta Merlinille voi antaa, niin sääntökirjan “peruspelistä” on rajattu ‘Sinetti’-osuus erillismoduliksi. Tämä moduli tuo mukanaan pelaajakohtaiset lisälaudat ja neljä sinettiä, joilla pelaajat saavat käyttöönsä pysyviä lisäetuja tiettyihin toimintoihin.

Lisäedut aktivoidaan tavoitekortin suorittamisen yhteydessä, mutta niiden hintana on tavoitekortin pisteiden menetys. Modulin käyttöönotto ei peliä monimutkaista tai pidennä, mutta antaa mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten vahva suositus sen käyttöön heti alusta alkaen.

Ottaako kolme pistettä nyt vai vaihtaa ne tuplarakentamiseen jatkossa? Tässä tuli valittua jälkimmäinen, mistä keltainen sinetti apulaudalla.
Ottaako kolme pistettä nyt vai vaihtaa ne tuplarakentamiseen jatkossa? Tässä tuli valittua jälkimmäinen, mistä merkkinä keltainen sinetti apulaudalla.

‘Sinetti’-lisäosaa harmittavampi ratkaisu Queeniltä oli tuupata pari muuta lisäosaa erillisostettaviksi. Lisäosa 1: ‘Treasures of the Environs’ vie peliä vain parempaan suuntaan. Se tuo uuden kasan maastolaattoja, jotka korvaavat peruspelin vastaavat. Nyt kartanon rakentamisen yhteydessä kohderuutu antaa pienen lisäedun, minkä johdosta kartanoiden rakentaminen kiinnostaa pelaajia peruspeliä enemmän. Edut on selkeästi kuvattu ja sopivat symboliikan puolesta niin hyvin peruspeliin, että ei voi kuin ihmetellä tehtyä ratkaisua?

En ole ajatuksineni tässä kohtaa yksin, vaan Boardgamegeekin kommenttien perusteella ‘Treasures of Environs’ -lisäosaa suositellaan vahvasti. Nämä vaihtoehtomaastolaatat näkyvät edellä olevissa kuvissakin.

Minilisäosa 2. ‘King’s Decree’ tuo mukanaan lakikääröt, jotka antavat lisävaihtoehtoja työläisten toimintoihin: sen sijaan, että saat sen tietyn sektorin mukaisen kuution, viirin tai neuvonantajan kartalle, voitkin ottaa jotain muuta mitä sillä hetkellä lakikääröt tarjoavat. Pieni lisämauste tämäkin, mutta ei ihan samalla tapaa pakollinen kuin edelliset.

Pelinsä aikanaan kickstartanneet saivat edelliset lisäosat automaattisesti mukaan, me muut joudumme (tarvittaessa) hankkimaan nr muita reittejä pitkin. Onneksi lisäosia saa verkkokaupoista ja/tai BGG:n marketplace:sta.

Valkoparta-Merlin patsastelee pelilaatikon kannessa.
Valkoparta-Merlin patsastelee pelilaatikon kannessa.
Infolaatikko: Merlin
Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Perfect Hotel – mistä on täydellinen hotelli tehty?

Otsikon kysymystä ‘Perfect Hotel’ lähestyy ainoastaan “isompi on parempi” -näkökulmasta. Unohtakaa siis hotellin yleisilme, aulatilojen viihtyvyys, notkuvat buffee-pöydät tai suureelliset hotellihuoneet muhkeine sänkyineen, johon painaa pää päivän päätteeksi. Tällä kertaa keskitytään ainoastaan siihen, että eri tiloja on enemmän kuin kaverilla, mutta myös hotellin korkeudesta ja laajimmasta kattokerroksesta palkitaan. Suuria linjoja pienten detaljien sijaan siis!

Pieni on kaunista

‘Perfect Hotel’ on pakattu “japanilaiseen tyyliin” kompaktiin pakettiin. Laatikosta löytyy 60 hotellihuone-kortin pakka, hotelleista tutunmuotoiset ‘Älä-häiritse’ -läpyskät korttisarakkeita kuvaamaan sekä pisterata ja pari pelaajakohtaista markkeria. Graafinen ilme on valtavirrasta poikkeavaa, mutta miellyttää ainakin omaa silmääni. Korttien laatu on sekin hyvää vaikka eivät ne paksuudellaan vakuutakaan, mutta vahamaisesta pinnasta plussaa. Ainoa, mistä peli saa sapiskaa komponenttien osalta , on taitettu pieni pisterata: se on paitsi halvannäköinen ohut lirpake, myös ruma. Jos pelin olisi tehnyt Amigo, niin pisterata olisi korvattu joko pistelapulla (pisteitä lasketaan vasta lopussa) tai jätetty kokonaan pois. Jälkimmäinenkin olisi ollut lopulta parempi ratkaisu kuin nyt pakettiin yhytetty.

Käsikortit. '-3' -kortit ovat jokereita.
Käsikortit. ‘-3’ -kortit ovat jokereita.

Pelivalmistelut ovat tällä komponenttimäärällä nopeasti tehty: korttipakka sekaisin ja kaikille jaetaan kaksi korttia. Lisäksi korttisarakkeita havainnoivat läpyskät laitetaan pöytään riviin. Ja ei kun pelaamaan!

Otanko kortteja vai pöytäänkö niitä?

Monimutkainen peli ‘Perfect Hotel’ ei ole ja selkeitä ovat pelivuorotkin. Vaihtoehtoja on tasan kaksi ja molemmat niistä kovin yksinkertaisia:

  1. Nosta pakasta kaksi korttia, laita yksi kortti pöytään muiden poimittavaksi TAI
  2. Pelaa kädestä samanlaisia kortteja ja (tarvittaessa) täydennä niitä pöydässä poimintaa odottavilla

Ensimmäisessä vaihtoehdossa pelaajan käsi kasvaa lopulta yhdellä kortilla, koska vuorolla joutuu luopumaan yhdestä kortista. Pois laitettu kortti menee vastaavaan korttisarakkeeseen kuin mikä kortti itsessään on TAI jos luopuu jokerista, saa sarakkeen valita itse. Käsikorttien määrää ei pelissä rajata millään tavalla.

Pöydän korttivalikoimaa.
Pöydän korttivalikoimaa. Poimittavissa on vitonen, seiska, kaksi kasia (toinen näistä on jokeri) tai yksi ysi.

Jos pelaaja pöytää kortteja, hän valitsee yhden korttityypin (=numeron) ja pöytää niitä vähintään kaksi korttia. Kortteja pöydättäessä riittää, että tämän kahden kortin minimimäärän saavuttaa yhdistelemällä pöydästä napattavia kortteja ja käsikortteja. Pöydättävät kortit laitetaan vieri viereen ja ne muodostavat hotellin yhden kerroksen. Uudet kortit pelataan aina edellisen kerroksen päälle eli oma hotelli rakentuu alhaalta ylöspäin. Hotellin ylemmät kerrokset voivat olla sekä numeroarvoltaan että kooltaan pienempiä tai suurempia kuin alemmat kerrokset eli pöydättävien korttien määrää ei rajoiteta. Ainoa rakentamiseen liittyvä muistettava sääntö on, että jos pelaaja on jo pöydännyt tiettyä numeroa, hän ei saa pöydätä sitä enää uudelleen jollei kyseinen numero ole viimeisin ko. pelaajan pöytäämä.

Näin ne hotellit rakentuvat.
Näin ne hotellit rakentuvat. Keskellä alhaalla oleva keltainen pelaaja ei saa rakentaa enää 5. eikä 7. kortteja, kaikkia muita saa.

Tätä korttien nostoa ja peluuta jatketaan, kunnes pakka loppuu – mikä tapahtuu yllättävänkin nopeasti. Pakan loppuessa siirrytään pistelaskuun, joka sekin on pelille ominaisesti, hyvin suoraviivainen.

Enemmistöjä ja bonustavoitteita

Pisteytyksessä käydään eri huonetyypit (=numerot) läpi yksi kerrallaan. Pelaaja, jolla ko. huonetyyppiä on lukumääräisesti eniten, saa siitä pisteitä kortin numeroarvon mukaisesti. Tasatilanteessa pelaajat saavat omien korttiensa lukumäärää vastaavan pistemäärän. Mikäli enemmistön pelanneella on jokeri tai jokereita sisällytettynä settiin, vähentää kukin jokeri pistepottia kolmella. Samalla kaavalla käydään kaikki huonetyypit läpi.

Loppubonukset: -3 pistettä kaikille, joilla on alle neljää huonetyyppiä; +3 pistettä suurimman kattokerroksen omistajalle; +5 pistettä korkeimman hotellin omistajalle.
Loppubonukset: -3 pistettä kaikille, joilla on alle neljää huonetyyppiä; +3 pistettä suurimman kattokerroksen omistajalle; +5 pistettä korkeimman hotellin omistajalle.

Lisäksi katsotaan loppubonukset kolmessa eri kategoriassa, jossa voidaan paitsi rokottaa liian suppeasta hotellista, myös palkitaan parhaan näköalan ja isoimman kattokerroksen tarjoavasta hotellista. Isoimman pistepotin pelaajalla on se “täydellinen hotelli”.

Kevyt perhepeli, joka toimii ainoastaan kolmella

‘Perfect Hotel’ jos mikä, on helposti lähestyttävä ja kevyt pelattava. Peli toimii myös hyvänä johdatuksena enemmistöpeli-mekaniikan äärelle. Pieniä päätöksiä tehdään joka vuoro, mutta pelivuorot eivät jumita ja loppukin tulee vastaan jo vartissa. Ensimmäisellä kerralla pelin nopea loppuminen voi jopa yllättää pelaajat. Tässä pelissä ei todellakaan ole aikaa hamstrata isoa korttimäärää käteen ja aloittaa sitten pelaamaan, vaan rakentamiseen on siirryttävä jo alkuvaiheessa ja siihen pelin kortinottomekaniikkakin ajaa.

Pelaajan hotelli hieman ennen pelin päättymistä.
Pelaajan hotelli hieman ennen pelin päättymistä.

Pelin skaalautuvuus on pieni ongelma – ‘Perfect Hotel’ toimii nimittäin oikeastaan vain kolmella. Tähän syynä on korttipakan pienehkö koko, eli pakka loppuu neljällä pelaajalla liiankin nopeasti ja pelaajien hotellit jäävät vähän tyngiksi. Kolminpeli on tämän vuoksi se optimaalisempi, koska kortteja riittää paremmin, mutta enemmistöistä on vääntämässä useampikin silmäpari. Kaksinpeli toimii toki sekin, mutta enemmistöpelit nyt pääosin ovat kaksinpeleinä vähän turhia.

‘Perfect Hotel’ ei tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä peliharrastajalle ja tuskin satunnaiselle pelaajallekaan. Kokonaisuus on eheä ja toimiva, mutta sisällön keveyden myötä siitä tuskin jää mitään jälkipuitavaa tai tarinoita kerrottavaksi. Eipä pelistä BGG:ssäkään juuri kohista – toki osasyynä radiohiljaisuuteen voi olla pelin hieman hankalampi saatavuus.

Infolaatikko: Perfect Hotel
Pelaajia: 2-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Sentient – noppia ja robotteja, vaan ei pelkoa terminaattoreista

Renegade Game Studiosin peli Sentient (2017) vie pelaajat lähitulevaisuuteen: robotisaatio on levinnyt kaikkialle – nyt käydään enää kilpailua siitä mikä alalla toimivista firmoista onnistuu “ohjelmoimaan” robottinsa parhaiten markkinoiden tarpeisiin.

Futuristisen graafisen ilmeen taakse kätkeytyy peli noppien manipuloinnista ja sitä kautta “tikettien täyttämisestä” unohtamatta myöskään enemmistönahistelua. Ei  siis mitään maata mullistavaa, mutta useamman pelikerran myötä käsissä on hyvin suunniteltu paketti jonka pelailee kolmeen varttiin.

Sentient levitettynä: pelaajakohtaiset robottitehtaat ja keskellä pöytää "korttimarkkinat".
Sentient levitettynä: reunoilla pelaajakohtaiset tehdaslaudat ja keskellä pöytää “korttimarkkinat”.

Kustomoituja noppia ja korttien “nurkkien” tuijottelua

Pelin alkaessa pelaajien edessä kököttävät tyhjät tehdaslaudat, johon kierrosten alussa asetetaan (heitetyt) viisi noppaa omille paikoilleen. Tehtaassa on tilaa neljälle robottikortille.

Mistä päästäänkin pelin robottikorttipakkaan. Kortteja on kaikkiaan 60 ja fyysiseltä kooltaan ne ovat isoja ja graafisesti varsin näyttäviä. Kortit jakautuvat viiteen eri tyyppiin: on sotilas-, palvelu-, informaatio-, kuljetus- ja teollisuusrobotteja. Pakasta tarjolle käännetään neljä korttia pelaajien valittavaksi.

Oleellista kortissa on paitsi ylälaidan tyyppi, erityisesti ylänurkkien symbolit, jotka muuttavat vastaavissa kohdissa tehdaslaudalla odottavia noppia siinä vaiheessa kun robottikortti asetetaan tehtaaseen “ohjelmoitavaksi”. Sikäli kun kierroksen päätteeksi kortin nurkissa köllöttävät nopat täyttävät robottikortissa kuvatun ehdon, ropisee siitä pisteitä pelaajalle.

Lähikuvaa korteista: Vasemmalla oleva informaatiorobotti haluaa ympärilleen noppia, joiden silmäluku on 4. Kuljetusrobotti taas vasemmalle suuremman tai yhtäsuuren nopan kuin oikealle. Korttien alalaidassa tarjolla olevat pisteet korteista.
Lähikuvaa korteista: Vasemmalla oleva informaatiorobotti haluaa ympärilleen noppia, joiden silmäluku on 4. Kuljetusrobotti taas vasemmalle suuremman tai yhtäsuuren nopan kuin oikealle. Korttien alalaidassa tarjolla olevat pisteet korteista.

Huolimatta siitä, että korttin pinta-alasta suurin osa on varattu puhtaasti kuvitukselle, niin pelin aikana katse on kiinnittyneenä täysin kortin eri nurkkiin. Pelin jälkeen onkin hankalaa kuvailla minkälaisia robotteja pelistä löytyy. (Vasta tätä juttua kirjoittaessani kävin pakkaa tarkemmin läpi ja huomasin, että korteissa on vain viittä eri kuvaa eli jokainen sotilasrobotti on identtinen jne. – mikä on itse asiassa vähän laiska ratkaisu.)

Ottaako kortti vai eikö ottaa? -Kas siinä pulma

Yksittäinen pelivuoro on Sentientissä ytimekäs: vaihtoehtona on ottaa yksi tarjolla olevista robottikorteista tai passata, jolloin vaihdetaan koko tarjolla oleva korttivalikoima. Passata voi vain kerran.

Korttimarkkinoiden tarjontaa.
Korttimarkkinoiden tarjontaa.

Kortteja napsitaan vuorotellen ja otetun kortin tilalle käännetään heti uusi. Kortin oton yhteydessä kortin yläpuolelle asetetaan oma “agentti” ja halutessaan 1-5 kappaletta omista “assistenteista”. Agenteilla ja assistenteilla ratkotaan enemmistöpelinä kierroksen päätteeksi, kuka saa tarjolla olevat lisäpistebonukset.

Capital Partnershipin agentit ja assistentit valmiina toimintaan. Erillistä nelilölaattaa käytetään passaukseen. Oman firman nimiyhdistelmän pääsee rakentamaan pelin alkaessa, mikä on hauska pieni lisämauste vaikka pelillisesti sillä ei mitään merkitystä olekaan.
Capital Partnershipin “agentit” ja “assistentit” valmiina toimintaan. Erillistä nelilölaattaa käytetään passaukseen. Oman firman nimiyhdistelmän pääsee yhdistelemään kahdesta laatasta pelin alkaessa, mikä on hauska pieni lisämauste vaikka pelillisesti sillä ei mitään merkitystä olekaan.

Otettu kortti istutetaan “ohjelmoitavaksi” vapaaseen slottiin omalla tehdaslaudalla. Tässä kohtaa säädetään tehdaslaudan noppien silmälukuja asetetun kortin osoittaman mukaisesti, jollei pelaaja erikseen “assistentilla” blokkaa kortin symboleita. Näin siis kierroksen alussa heitettyjä noppia joutuu/saa säätää kerran taikka pari kierroksen kuluessa. Tavoite noppien säätämisellä on luonnollisesti täyttää robottikortissa kuvattu ehto.

Blokkaamalla oikean nurkan nopan pyöräytys (6->1) takaa 5 pistettä itse kortista. Bonuksena pelaaja saa palvelusrobotista vähintään yhden pisteen pelin lopussa, koska ylälaidassa on näkyvissä kertaalleen jo oranssi bonussarake painettuna pelaajan tehdaslaattaan.
Blokkaamalla oikean nurkan nopan pyöräytys (6->1) takaa 5 pistettä itse kortista. Bonuksena pelaaja saa palvelusrobotista vähintään yhden pisteen pelin lopussa,
koska ylälaidassa on näkyvissä kertaalleen jo oranssi bonus painettuna pelaajan tehdaslaattaan.

Pelaajien tehtaiden täytyttyä siirrytään korttien kierrospisteytykseen. Mikäli robottikortin ylänurkissa köllöttävät nopat täyttävät kortin ehdot, pelaajan pistepotti kattaa. Kun kortit on pisteytetty, ne kerätään sivuun odottamaan mahdollisia pelin lopussa saatavia lisäpisteitä.

Kierroksen viimeisenä toimena jaetaan aiemmin mainitut investointi- ja pistebonukset niiden pelaajien kesken, jolla on ko. markkereiden ympärillä vahvin edustus. Tämän jälkeen pelaajat heittävät noppansa uudelleen ja aloitetaan uusi kierros tyhjillä tehdaslaatoilla.

Enemmistöpisteytys: Punaiselle oikean laidan investointibonus ja valkoiselle pistelaatta. Seuraava investointibonus menee keltaiselle ja vastaavasti irtopiste punaiselle.
Enemmistöpisteytys: Punaiselle oikean laidan investointibonus ja valkoiselle pistelaatta. Seuraava investointibonus menee keltaiselle ja vastaavasti irtopiste punaiselle.

Kolme kierrosta ja lopputekstit

Sentientiä tahkotaan kolme keskenään identtistä kierrosta. Sinä aikana pelaajille kertyy lopun lisäpisteytystä varten 12 robottikortin setti. Lisäpisteitä kortista saa sen mukaan, paljonko vastaavia investointimarkkereita on pelin aikana haalinut. Käytännössä mahdollisuus on 0-4 lisäpisteeseen per kortti, joten pelin aikana yksittäisten itselle sopivien korttien ohella on syytä huomioida myös korttien tyyppi ja valintojen yhteydessä agentti+assistentti -enemmistöpeli.

Mukavat kierrospisteet, sillä vasemmalta lukien: 7+5+4+5 = 21 pistettä. Lisäksi ylänurkasta näkee, että pelaaja saa jokaisesta palvelusrobotista 2 pistettä ja informaatiorobotista 1 pisteen pelin lopussa, johon nyt napatut kortit istuvat oikein hyvin.
Mukavat kierrospisteet, sillä vasemmalta lukien: 7+5+4+5 = 21 pistettä. Lisäksi ylänurkasta näkee, että pelaaja saa jokaisesta palvelusrobotista 2 pistettä ja informaatiorobotista 1 pisteen pelin lopussa, johon nyt napatut kortit istuvat oikein hyvin.

Pelin pisteenlasku on hyvin suoraviivaista ja helppoa.

Hiottu kokonaisuus yhdellä pienellä kauneusvirheellä

Rosoreunoja Sentientistä on turha etsiä, sillä peli on hyvin suunniteltu paketti. Jos siis kevyehkö noppamanipulointi ja tiketintäyttö ovat lähellä sydäntä, Sentientiä voi suositella lämpimästi. Mikään yksityiskohta ei hierrä taikka haittaa ja kun pelaamaan pääsee ensikertalaisten kanssakin nopeasti, niin peliä voi pelata minkälaisella porukalla tahansa. Mikään syvällinen kokemus saati monitahoinen Sentient ei ole, vaan enemmän kevyempi välipeli.

Graafisesti peli on näyttävä ja komponentit laadukkaat. Pelin kortit ovat kooltaan isoja ja miellyttäviä käsitellä – korttimuovittajille tiedoksi, että kooltaan ne vastaavat Tarot-kortteja, joten sopiva korttimuovikin varmastikin löytyy. Miinusta on annettava siitä, että graafisesti on lopulta menty laiskaa linjaa eli samat kuvat toistuvat korttityypeittäin – mikä on sääli, kun korteissa kuitenkin on varattu iso osa itse kuvitukselle.

Sentientin laatikon kannessa on pelin graafikon näkemys hottis-palvelurobotista?
Sentientin laatikon kannessa on pelin graafikon näkemys hottis-palvelurobotista?

Kokonaispaketti on kaikkinensa hyvä, mutta tuotannollisesti pieni kauneusvirhekin pelistä löytyy: käytetyistä noppaväreistä kaksi punaisen/violetin sävyä on kovasti lähellä toisiaan. Niin lähellä, että keinovalossa heikomman värinäön omaava saa tarkasti katsoa nopat läpi, jotta ne päätyvät oikeisiin ruutuihin pelaajan tehdaslaudalla. Onneksi tämä on pieni ja varsin harmiton piirre, sillä Sentientissä nopat eivät sentään seilaa paikasta toiseen kierroksen aikana.

Siinä määrin paketti miellyttää, että omasta pelihyllystäni Sentient varasi itselleen oman paikkansa. Ei siitä varmasti koskaan tulla mitään jännittäviä tarinoita kertomaan, mutta eipä kaikkia pelejä ole sellaista silmällä pitäen suunniteltukaan. Välillä riittää hyvin se, että on helposti lähestyttävä, johdonmukainen ja toimiva. Sellainen Sentient todellakin on.

Infolaatikko: Sentient
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30-45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Lunkisti-Teron Top-100: sijat 1-50

Tämä on jatkoa TOP-100 -listan julkaisulle. Jos aiempi blogiteksti sijoista 51-100 on vielä lukematta, suosittelen aloittamaan lukemisen siitä; tuossa ensimmäisessä osassa on pureskeltu taustoja auki tarkemmin. Nyt hyppäämme suoraan ytimeen ilman pidempiä jaaritteluja.


(Kuva: Seon Gyo Lee)
(Kuva: Seon Gyo Lee)

50. Pioneers (2017); BGG ranking 2961

Reitin rakentelua, pelaajien yhteisesti siirtämää (jokainen vuorollaan) hevosvankkureita ja laattojen keräilyä – sitä kaikkea tarjoaa Pioneers. Rehellisesti sanottuna pelissä ei oikeastaan ole mitään mullistavaa uutta, mutta se on onnistunut yhdistelmä edellisiä ja jätti ensi testillä Spiel’17 -messuilta (raportti) hyvinkin positiiviset fiilikset. Pelkästään tällä päästiin Top-100:n paremmalle puoliskolle.

Katsotaan johtaako tämä “kutittelu” vielä tästä pelin hankintaan ja siten tarkempaan syynäilyyn vai haihtuuko Pioneers hiljalleen tulevilta listoilta…

 

 

 


(Kuva: Nuno Bizarro Sentieiro)
(Kuva: Nuno Bizarro Sentieiro)

49. Extrablatt (1991); BGG ranking 3124

Sanomalehden taittamisesta saa mainion pelin, siitä Extrablatt on oiva todiste. Pohjimmiltaan tässä taistellaan pelaajien kesken eri uutislajien (urheilu, juorut jne.) palstatilaenemmistöistä, mutta siihen on tuotu kevyesti lehden taittamisajatustakin.

Omistamani vanha Mosquiton painos pelistä ei ole järin kaunis, mutta uudempi Valley Gamesin versio korjaa ulkoasupuolen – jos se nyt häiritsee. Peli suorastaan huutaa oikeiden lehtiartikkelien perään (nyt siinä on ainoastaan hupaisat otsikot), mutta saa nähdä saanko koskaan aikaiseksi? Yhdessä vaiheessa sellainenkin projekti oli käynnissä, mutta se suunnitelma jäi viemättä maaliin asti.

Extrablattia pitäisi vaan saada enemmän pöydälle, jotta sen todellinen paikka listalla tarkentuisi. Nyt noustiin vanhoilla “höyryillä” näinkin ylös mikä siis tarkoittaa sitä, että vaarana on kovakin pudotus alaspäin.

 


(Kuva: Sergio Rasal)
(Kuva: Sergio Rasal)

48.Reef Encounter (2004); BGG ranking 474

Kuka olisi osannut arvata, että lautapeli koralliriutan elämästä olisi näin mielenkiintoinen?

Reef Encounter on hyvin omintakeinen peli, jossa eriväristen korallien popsiminen on jotain ihan muuta kuin mitä Richard Breeseltä on yleensä totuttu näkemään. Kun jälki on näin hienoa, niin saisi mies rohkeasti yrittää jatkossakin näillä poikkeavilla teemoilla.

Pelin tarjoama interaktion määrä kylmää hiekkalaatikko-pelien ystäviä, mutta mitenkään kaoottiseksi peliksi Reef Encounteria ei pääse haukkumaan.

Pisteitä Reef Encounter saa siitä, että se toimii erityisen hyvin kolmella ja neljällä pelaajalla.

 

 


(Kuva: What's Eric playing?)
(Kuva: What’s Eric playing?)

47. Factory Funner (2016); BGG ranking 2142

“Vieläkin hauskempi tehdas” on edeltäjänsä Factory Fun -pelin tapaan yhdistelmä nopeuspeliä ja oman tehtaan rakentelua. Eli taas tehdään hätäisiä päätöksiä, minkä masiinan tarjolla olevista valitsee omaan tehtaaseen asennettavaksi. Kun laite on näin hankittu, pitäisi se valjastaa vielä töihin. Haastetta ja hauskuutta on lisätty samalla kun on siirrytty neliölaatoista heksalaattoihin.

Hyvin pitkälti Factory Funner on (edelleen) yksinpeli-puzzle vaikka masiinalaatat yhteispoolista otetaankin “nopeat syövät hitaat” periaateella. Silti tämä on hyvä tai oikeastaan jopa erinomainen pulmapähkinä. Kun se kestonsa puolestakin on napakka, niin soolomaisuuden antaa anteeksi. Puzzlepelien parhaita, ei mulla muuta ole lisättävää.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Scott Henshaw)
(Kuva: Scott Henshaw)

46. Mogul (2002); BGG ranking 2927

Yksinkertainen korttivetoinen osakepeli ja suljetut rahamarkkinat: yhdistelmä toimii hienosti Mogulissa. Joka vuoro tarjolle käännetään osake ja pysyäksesi huutokaupassa mukana on kortille laitettava raha, passaaja taas nappaa kortille siihen mennessä kertyneet “pätäkät”. Lopulta voittaja ja kakkonen saavat osakkeen otto – ja myyntitoiminnot, eniten tarjonnut valitsee kumman noista toiminnoista haluaa. Myyntitoiminto sallii vain tietyn osaketyypin myynnin ja samalla tulee romauttaneeksi osakkeen hinnan.

Kun lisätään vielä loppu, jonka ihan tarkka ajankohta ei ole selvillä, niin kakku on valmis. Mogul on nerokas peli ja junatrilogiansa ainoa onnistunut peli, ne muutamat muut on osastoa “karmeaa ryönää”.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Carsten Wesel)
(Kuva: Carsten Wesel)

45. Gemblo (2005); BGG ranking 1456

Suomessa laajemmin tunnettu Blokus on oletettavasti toiminut innoittajana aina kuudelle pelaajalle asti skaalautuvaan Gembloon. Idea näillä peleillä on sama: pyrkimys on saada omat palat laudalle ja samalla pitää huoli, että muut eivät siinä onnistu. Gemblon tapauksessa Blokuksen Tetrikestä tutuille laattamuodoille on sanottu hei-hei ja tilalla ovat heksamuotoiset palat. Pidän molemmista peleistä aika tavalla, mutta Gemblo on käytännössä korvannut tarpeen tarttua enää lainkaan Blokukseen, vaikka sekin pelikaapista löytyy. Siksipä ‘G’ on listalla ja ‘B’ ei.

Niin ja siihen tunnettuvuuteen: Gemblo julkaistiin 2018 suomeksi, joten sekin asia saatiin viimein kuosiin. Suomenkielisen pelin mittasuhteista en tiedä, mutta ainakin oma 2005 vuodelta oleva ensipainos on mukavan iso laattoja myöten ja ne loksahtavat kivasti pelilaudalle. Silmäkin lopputuloksesta pitää.

 

 


(Kuva: Łukasz Segiet)
(Kuva: Łukasz Segiet)

44. Tichu (2004); BGG ranking 112

Tichu on äärimmäisen hieno korttipeli – toistaiseksi se paras paripelattava korttipeli jonka tiedän.

Tichun “ongelma” on siinä, että se vaatii tutun porukan ja riittävästi pelikertoja, jotta sen kaikki nyanssit tulevat esiin ja pääsevät arvoonsa. Ei se nyt satunnaisemmallakaan sakilla pöllömpi peli ole muttei vaan niin hyvä.

Ja jos Gang of Four on näistä kiipeämispeleistä tuttu ja maistuu, niin Tichun pariin kannattaa ehdottomasti hakeutua, se kun on kuitenkin ihan omaa luokkaansa.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

43. Deus (2014); BGG ranking 298

Ensinäkemältä lähtötilanne muistuttaa klassikkoa Catan, mutta siihen se sitten jääkin. Deus on yhdistelmä kädenhallintaa ja sitä kautta koneiston rakentelua, mutta uutta on, että se sun koneistosi hyytyy jo muutaman pinotun kortin jälkeen. Tämä on mahtava idea!

Pelin pisteytys on hyvin suunniteltu. Se on yhdistelmä omaa pitkän tähtäimen suunnittelua temppelikorttien kautta ja toisaalta pelilaudalta pisteitä ropisee pienemmillä siirroilla.

Lisäksi pelilaudan toimet tuovat mukavasti interaktiota ja blokkailumahdollisuuksia. Kyllä kiitos, maistuu Deus jatkossakin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


(Kuva: Reno Delft)
(Kuva: Reno Delft)

42. Strike (2012); BGG ranking 1665

Strike on äärimmäisen simppeli ja nopea noppapeli, jossa on normaaleista noppapeleistä poikkeava mekaniikka. Sen myötä top-50 sijoitus napsahti, että heilahti! “Areenalla” olevia noppia saa Strike:ssa kilkata uusiin asentoihin ja tätäkin manööveriä hyödyntäen koetetaan olla viimeinen jolla noppia ylipäätään on käytettävissä.

Strike sopii kaikille ja vaikka ei kaikkein kompaktein noppapeli kooltaan olekaan, niin kulkeutuu riittävän vaivattomasti eri tilanteisiin. En ihmettele, että eri kieliset painokset on näin hyvin loppuunmyyty. Ranskasta tätä saa… vielä.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Ender Wiggins)
(Kuva: Ender Wiggins)

41. Galaxy Trucker (2007); BGG ranking 122

Galaxy Trucker on yhdistelmä puzzle-peliä ja avaruusseikkailua. Ja peli toimii, vaikka onkin Vlaada Chvatilin käsialaa. Tämä tsekkiläinen pelisuunnittelija ampuu omaan makuuni enemmän huteja kuin osumia, mutta tästä minä kyllä tykkään. Ohjekirja on jälleen Vlaada-maiseen tapaan muka hauska ja asioiden löytäminen sieltä on siten tehty vähän vaikeaksi, mutta onneksi Galaxy Trucker on loppujen lopuksi varsin simppeli peli ja säännöt intuitiiviset.

Avaruusaluksen rakentelu on kivaa puuhaa ja kun perään sillä omalla kyhäelmällä pitäisi selvitä avaruuden haasteista, niin hauskuus nousee uusiin sfääreihin.

Paljon on Galaxy Truckeria pelattu ja kyllästymisestä ei ole tietoakaan. Tästä osakiitos ensimmäiselle lisäosalle, joka tuo riittävästi lisävaihtoehtoja ja -vaihtelua peliin ja on siten välttämätön niille, jotka tätä pelaavat yhtään enempää.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.


Top100_2017_Trains40. Trains (2013) / Trains: Rising Sun (2014); BGG ranking 365

Dominionia on turha etsiä listalta, mutta Trains – kiitos pelilautansa – nousee listoille kirkkaasti. Pakan ja junaradan -rakentelu mielekkäämmällä teemalla on siinä määrin hilpeää puuhaa, että Trainsin parissa on vietetty peli jos toinenkin ja näin tapahtuu jatkossakin.

Trains: Rising Sun vie pelisarjaa vielä askeleen parempaan suuntaan, joten jos ei näihin molempiin halua investoida, niin suosittelen “nousevaa aurinkoa” – kiitos sen mielenkiintoisempien korttien.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja Todellisuuspako diggailee tätä ihan kympillä.

 

 


Top100_2017_Bohnanza39. Bohnanza (1997); BGG ranking 365

Uwe Rosenberg on minulle edelleen “papu-Uwe” kaikkien Agricolan ja sen variaatioiden jälkeenkin. Agricola ja “nämä muut”  eivät TOP-100:een edes yltäneet, mutta Bohnanza täältä löytyy. Sen tiesin jo etukäteen, mutta sijoituksesta vain ei ollut mitään hajua.

Papujen viljely tiukasti rajatun kädenhallinnan kautta on pelisuunnittelultaan timanttinen ja söpö ulkoasu viimeistelee toimivan paketin.

Bohnanza taitaa lopulta olla se ensimmäinen “moderni” lautapeli, johon tutustuin silloin kun se oli uutuus ja peli vei heti mennessään. En ole luonteeltani torikauppias, mutta tässä pelissä sekin uinuva puoli herää jostakin. Papukauppaa on meillä tahkottu hurjat pelimäärät – jopa siinä määrin, että välillä piti pitää taukoakin, mutta nyt se taas maistuu.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.


(Kuva: Reinaldo Guazzelli)
(Kuva: Reinaldo Guazzelli)

38. Timbuktu (2005); BGG ranking 1387

Niitä harvoja pelejä, joiden kohdalla olen pelin oston jälkeen hyökännyt Spiel-messuilla suunnittelijan hihaan (Dirk Henn) kinuamaan nimmarit. On noita nimmaroituja muutama muukin ollut, mutta tämä on edelleen pelikaapissa ja visusti pysyykin kokoelmassa.

Tehtävänä Timbuktussa on salakuljettaa tavaraa ohi varasjoukkioiden. Varasjoukkioiden sijainnista vain on etukäteen kovin vähän tieto, mutta se tietomäärä kasvaa kierroksen edetessä. Pelissä on pieni muistielementti mukana, mikä siihen istuu erittäin hyvin: saat aina yhden “varasryhmän sijainti+tuotteet” -yhdistelmän tietoon ja kun on uuden yhdistelmän aika, pitää vanha tieto pitää muistissa – kortit kun kiertävät pelaajalta toiselle.

Mitä mainioin peli ja jälleen uniikkia ideaa sisältävä. Lisäpisteitä peli saa siitä, että peli tuli yhden vakijäsenemme uniin heti seuraavana yönä kun sitä oli pelattu. Sehän on hyvän pelin merkki se!

Tästä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

37. The Palaces of Carrara (2012); BGG ranking 523

Carraran palatsit on Kramer & Kiesling –tehokaksikon tuotos. Vain parin toimintovaihtoehdon ympärille kyhätty viritys, jossa joko kerätään resursseja itse rakentelua varten tai rakennetaan. Raha ja pisteet ovat tiukassa ja pisteytystavoitteet vaihtelevat pelikohtaisesti.

K&K –kaksikolle ominaisesti käsissä on äärimmäisen hiottu kokonaisuus, jonka pariin istahtaa mieluusti ja pelaamaan pääsee nopeasti vaikka et olisi peliä aiemmin pelannutkaan.

Peli on todella hyvä, mutta osin väärinymmärretty: aikanaan Spiel-messuilla vastaanotto oli nyrpeä mistä ”kiitos” basic-pelimuodon ja liian helppojen tavoitteiden. Tätä pitää ehdottomasti pelata Advanced-säännöillä ja niiden kautta jokainen peli on myös vähän erilainen. Paljon pelaavakin välttyy siis uriutumiselta, koska omaa peliä pitää säätää kulloistenkin tavoitteiden mukaisesti.

Palaces of Carraraa pelaa aina hymyssä suin. Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.


(Kuva: Evgeni Liakhovich)
(Kuva: Evgeni Liakhovich)

36. Luna (2010); BGG ranking 387

Yksi Stefan Feldin monista pistesalaateista, mutta sieltä paremmasta päästä. Graafisesti peli on todella nätti.

Lunaa olen pelannut vain kerran, joten tarkempaa tutkintaa pitäisi tehdä,  jotta sen hyvyydestä saisi paremmin selkoa. Pelissä on kuitenkin monta pientä jujua, minkä vuoksi se jäi kutkuttamaan takaraivoon.

Yksi pelikerta tarkoittaa kuitenkin sitä, että peli on minulle edelleen pieni kysymysmerkki, eli sijoitus voi hilautua yhtä hyvin ylös- kuin alaspäin.

 

 

 

 


(Kuva: Hannu Sinisalo)
(Kuva: Hannu Sinisalo)

35. The World Cup Game (2006); BGG ranking 1719

Jalkapallosta on värkätty monenmoista lautapeliä, mutta vain The World Cup Game mahtuu omaan Top-100 -listaan. Pelin lähestymiskulma aiheeseen on myös muista pelaamistani futispeleistä poikkeava: Nyt pelataan kerralla koko MM- tai EM-kisat ja pelaajat ohjastavat useampaa maata läpi ottelukaavion.

Peli on kuin tosi karkea ylätason esitys Football Managerista, jossa ei edes joukkueen rosteriin pääse käsiksi. Kaikkien pelien tuloksia lähdetään purkamaan auki kortti kerrallaan pelaamalla ja pelata saa kortteja mihin otteluun tahansa – oli niissä omat joukkueet mukana taikka ei.

The World Cup Game on vahvasti sosiaalinen peli, joka toimiakseen vaatii paljon pelaajia. Mutta kun tuo jalkapalloa fanittava kööri on kasassa, niin sitten tämä rokkaa ja rokkaakin kovaa. Pelisuunnittelun saralla täytyy antaa iso plussa siitä, että lisäosiensa kautta on mahdollista pelata eri vuosien MM-kisoja mukaillen kulloisenkin vuoden kisamenestyjiä.

Harmi, että pelin korttipeliversio on vain hiljainen kuiskaus tämän lautapelin tenhosta.


(Kuva: Andreas H.)
(Kuva: Andreas H.)

34. Voodoo Prince (2017); BGG ranking 6448

Voodoo Prince on kiero ja yksinkertainen tikkipeli. Periaatteessa se on laistotikkiä, jossa kuitenkin haluat olla toiseksi viimeinen, joka saa kasaan vaaditut kolme tikkiä.

Tikkipelit ovat pääosin enemmän taikka vähemmän nähtyjä ja uudet tulokkaat saavat olla tosi kovia herättääkseen kiinnostuksen. Voodoo Prince iski kuitenkin tosi kovaa eli se jätti ensipelissä todella positiiviset fiilikset – tulevaisuus näyttää oliko kyse vain ensihuumasta vai onko tässä pysyvä hitti. Reiner Knizian nimi kannessa enteilee kuitenkin hyvää…

 

 

 


Top100_2017_AtlanticStar33. Atlantic Star (2001) / Show Manager (1996); BGG ranking 1111

Unelmien risteilyreitin rakentaminen tai päräyttävän shown järjestäminen – teemasta viis, mutta peli on hyvä. Tässä siis rakennetaan käteen reittisettejä neljässä eri värissä ja kun aika on, setti pöydätään ja aloitetaan toisen värisetin rakentaminen. Nopsaan rullaavat kierrokset yhdistettynä tiukasti rajattuun korttilimitin ja rahavarantojen kanssa kärvistelyyn sekä kilpailuun kussakin “kategoriassa” nostaa Atlantic Starin osakkeita. Kun kylkeen on pultattu lainanottokin, niin tämä nostaa Atlantic Starin eittämättä Dirk Hennin kautta aikain parhaimpien pelien joukkoon.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Mark Hamburg)
(Kuva: Mark Hamburg)

32. Mahjong (1850); BGG ranking 604

Settien keräilypelit ovat aina olleet mieleeni ja kun törmäsin Mahjongin yli 20 vuotta sitten, olin myyty. Peliä on tullut pelattua aikanaan paljon ja muutamillakin eri säännöillä.

Mahjong on edelleen kovasti mieleeni, mutta käytännössä se vaatii osaavan ja säännöllisesti pelaavan porukan, jotta peli pääsee loistamaan ja etenee sujuvasti. Jos edelliset ehdot täyttyvät, niin vatsan täydeltä on hyvää tarjolla.

Jos olisin hiljattain päässyt peliä taas myllyttämään, niin Mahjong voisi olla listalla korkeammallakin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Geni Palladin)
(Kuva: Geni Palladin)

31. Holiday AG (1990) / Coup (1975); BGG ranking 6368

Holiday AG on suoraviivainen korttivetoinen “osakepeli”, jonka pisteenlasku nostaa pelin harmaasta massasta parhaiden lautapelien joukkoon. Kierros kierrokselta napsitaan osakkeita yhteisestä poolista, jonka jälkeen on pelattava käsikorteista pari kasvattamaan “firmojen” arvoja – pelin lopussa kunkin firman arvo on sen pisimmän ketjun mitta. Niinpä kriittisiä kortteja pihdataan niiden firmojen osalta, joiden arvo haluaa pitää matalalla, mutta kukin luonnollisesti koettaa peitellä omia lopullisia pyrkimyksiään.

Korttien pihtaamispuoli tuo mieleen klassinen ristiseiskan, mutta tässä kädenhallinta on paljon paremmin toteutettu ja tekeminen ei ole niin tuurista kiinni. Holiday AG on hauska ja nopea pelattava, joka skaalautuu aina kuudelle pelaajalle asti. Se on myös parhaita hankintojani Spiel-messuilta koskaan. Excel-ulkoasua kaipaavat vuoden ’75 painokseen.

 

 


30. Bunny Kingdom (2017); BGG ranking 941

Yhdistelmä korttien draftausta, pelilautaa ja koreita komponentteja. Bunny Kingdom on paitsi söpö, myös äärimmäisen sulava ja mukava pelattava, jossa valintoja tehdään jatkuvasti ja sopivasti annostellen ja päätöksenteon tueksi kokonaistilanne on helposti nähtävissä pelilaudalta.

Pitkästä aikaa Bunny Kingdom on muutenkin peli, johon draftaus-mekanismi istuu todella hyvin. Hieno Spiel’17 -uutuus, mutta tässä taistossa silti vasta kakkonen.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: James Fehr)
(Kuva: James Fehr)

29. Lost Cities: The Boardgame (2008); BGG ranking 916

Varmaan meistä kaikki ovat tahkonneet Kadonneet kaupungit -korttipeliä? Tai ainakin toivottavasti, onhan se melkoisen näppärä helposti lähestyttävä korttipeli. Sitä seurasi vasta 2008 julkaistu Lost Cities: The Boardgame, jonka jälkeen (viimeistään) minulla ei ole ollut tarvetta palata tuohon alkuperäiseen kaksinpelattavaan korttipeliin. Sen sijaan tätä moninpelattavaa versiota on tahkottu… ja paljon. Ja ostettu lahjaksi, muutamaankin eri kotiin.

Suomalaisille enemmän kelloja soittaa Keltis joka on miltei sama peli karmaisevammalla grafiikalla ja ilman useamman kierroksen pelimuotoa, mikä taas on kiinnostava lisä peliin.

 

 

 


(Kuva: Ibrahim Rodríguez)
(Kuva: Ibrahim Rodríguez)

28. Parade (2008); BGG ranking 678

Parade on pieni ja simppeli korttipeli, jonka perimmäinen pelimekaniikka on nokkela. Kortin otto pöydästä on pahasta, mutta väistely loppuun asti ei yleensä toimi jollei nyt ihan valtava korttituuri käy. Kun ottamaan lähdetään, niin koetetaan ottaa “just sillai sopivasti”, jotta muillekin jää kortteja miinuksiksi.

Jollain porukalla pelattuna Parade saattaa kestää eli vähän tämä voi mennä myös sellaiseksi kortin laskemiseksi, mutta pääosin peli rullaa joutuisasti ja tälläisissa olosuhteissa Parade toimii. Pelin pisteytyssysteemi on äärimmäisen nerokas, mutta simppeli minkä vuoksi Parade kiipeää listoillani näin korkealle.

 

 

 


Top100_2017_Wallenstein27. Wallenstein (2002) / Shogun (2006); BGG ranking 323

Wallensteinin toimintojen ohjelmointi ja muiden pelaajien toimien arvuuttelu on jo itsessään jännittävää, mutta kun siihen yhdistetään noppatornin tuoma lisämauste sotien ja kapinoiden ratkomisessa, niin kyllä sen jännityksen aistii ihan pöydän ääressä asti.

Vaan Wallenstein ei ole pelkkää sotimista, sillä yhtä lailla tärkeässä roolissa on ruokahuolta ja verotus. Keitos on kaikkinensa mellevän erilainen verrattuna mihin tahansa muuhun lautapeliin – siitä ropisee pisteitä Dirk Hennin laariin ja oiva sijoitus Top-100 -listalla.

Viimeisen kierroksen mahdollistamasta “läpimurtoyritys ilman, että omissa kolisee” suunnittelulapsuksesta huolimatta Wallenstein on mahtava peli.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitellyt myös Puutyöläinen.


(Kuva: Kevin Landdeck)
(Kuva: Kevin Landdeck)

26. Crokinole (1876); BGG ranking 69

Puisten näppäryyspelien saralla Crokinole on parhaista parhain. Pelissä on helpot säännöt ja nopeasti pääsee alkuun, mutta silti se on mitä suuremmissa määrin taitopeli. Erityisesti nelinpeli 2v2 on säkenöivä kokemus tasaisella porukka – siinäkään kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä, kunhan saadaan tasaiset parit. Aivan parhautta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 

 


Top100_2017_LaCitta25. La Cítta (2000); BGG ranking 536

Kaupunkipeli vailla vertaa. Se täydellinen kaupunginrakentelu-lautapeli antaa edelleen odottaa itseään (ja jos tässä kohtaa huudahdit Suburbia; niin olet pahasti metsässä), mutta La Citta pääsee jo aika lähelle. Oikeammin se jättää sen kaupunginrakentelun vähän vähemmälle, mutta tuo ihmisten muuttovirrat kuvioon tavalla, mikä taas tuo mieleen ne myöhäisemmät Simicityt. Kansa siis katselee aika ajoin ympärilleen ja jos naapurikaupunki on riittävän lähellä ja se tarjoaa tänä vuonna asiat paremmin kuin nykyinen pitäjä, niin ’ei kun kapsäkit kantoon’.

La Citta on kivasti omanlaisensa kokemus ja pelisuunnittelupuolella tässä on monta todella onnistunutta pikkujippoa.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Ender Wiggins)
(Kuva: Ender Wiggins)

24. Pingu-Party (2008); BGG ranking 2654

Äärimmäisen simppeli korttipeli, melkein liiankin. Mutta Pingu-Partyssä on just sopivasti peliäkin mukana, että se jaksaa viihdyttää. Yhteisen pyramidin rakentaminen kavereita “sopivasti” blokaten toimii – mitä ei voi sanoa pelin näppäryysversio Pinguin Party:stä joka on surullisen huono.

Pingu-Party taitaa olla lopulta koko listan “hönöin” peli, mutta tätä on tahkottu satoja jakoja ilolla joten kyllä se on ansaitusti raivannut paikkansa itselleen. Ai niin, jos tätä jostain saisi, niin ostaisin kymmenen pakkaa – ottajia olisi.

 

 

 


Top100_2017_Concordia23. Concordia (2013); BGG ranking 24

Ainoa Mac Gerdtsin peli, joka mahtuu koko listalle. Tällä kertaa, kun se iänikuinen rondel-mekaniikka on unohdettu, niin lopputuloskin miellyttää. Concordian vahvuus on hauska kädenrakentelusysteemi, mutta yhtä lailla isot lisäpisteet ropisee siitä, että pisteytys tapahtuu vasta pelin lopussa – näin peli pitää kaikki pelaajat varpaisillaan. Omassa tärkeässä roolissaan on pelilauta, mikä kasvattaa pelaajien välistä interaktiota.

Pelisuunnittelija hyödynsi samaa kädenrakentelusysteemiä myöhemmin Transatlanticissa, mutta muilta osin se toteutus ei ole yhtä timanttinen.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Pelistä löytyy myös Lautapelioppaan arvostelu ja Todellisuuspaon bloggaajat ovat siihen myös tykästyneet.

 


(Kuva: Juan Carlos Goyes)
(Kuva: Juan Carlos Goyes)

22. Castles of Mad King Ludwig (2014); BGG ranking 72

Niin paljon kuin pelin synkeä ulkoasu yrittääkin pitää minut poissa, niin sisältö imaisee puoleensa. “Hullun kuninkaan linnanrakentelussa” yhdistyy paitsi tarjolla olevien huoneiden hinnoittelu ja hankinta, myös itse linnojen rakentaminen. Lisäksi on sekä pelaajien salaisia pistekortteja että yhteisesti kilvoiteltavia kategorioita, joten ei tämä pelkkää pasianssia ole.

Hienoa, että suomennoskin saatiin, mutta samassa yhteydessä ohjekirjan olisivat voineet kirjoittaa ja taittaa uusiksi. Kaikki tyynni, hyvä peli ja on paikkansa ansainnut tällä listalla. Harmi, että The Palace of Mad King Ludwig ei ihan samalla tavalla osu maaliinsa, vaikka ei sekään ihan pöljä ollut.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 


Top100_2017_Plunder21. Plunder (2013); BGG ranking 8594

Hivenen perinteisempi lähestyminen deduktiopeleihin kantaa listan sijalle 21. Plunder on tiivis paketti, jossa asiat on tehty oikein: maksimissaan 15 kysymykseen ja vastaukseen on saatu peli, jossa kavereiden aarteet tulevat (tai pitäisi tulla) selville.

Kun aarteiden kaivuusysteemikin on nerokas, niin mikäpä on pelatessa. Graafinen ulkoasu on kaukana erinomaisuudesta, mutta siinä on menty nyt käytettävyys edellä. Deduktiopelien ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän, mutta listalla on yksi vieläkin kovempi – ja vähän vaativampi genren edustaja, joten lompakon nyörejä kannatta vielä hetkinen pitää kiinni.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Chris Norwood)
(Kuva: Chris Norwood)

20. Poison (2005); BGG ranking 1401

Näppärille ja helposti mukanakulkeville korttipeleille on aina tilausta ja tässä on yksi erityisen oivallinen sellainen. ”Vältä korttien ottamista, mutta jos otat, niin ota sitten samaa maata eniten” –on oiva lähtökohta peliin kuin peliin ja Poisonin tapauksessa coctail on kohdillaan. Poisonissa lätkitään korttia kolmeen eri värikeitokseen ja pyritään pitämään korttien summa riittävän pienenä, jotta itse ei sieltä mitään tarvitsisi ottaa. Mukana on jokereita, joita saa lätkiä keittoon kuin keittoon, mutta jos niitä päätyy omaan ottopinoon, niin niistä saa miinuspisteitä enemmän.

Poison toimii näppärästi niin neljällä kuin viidellä, pienemmille pelaajamäärille pelataan sitten jotain muuta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Bruno Valerio)
(Kuva: Bruno Valerio)

19. Mombasa (2015); BGG ranking 59

Monenlaista pientä hilavitkunta yhdistelevä Mombasa kolahti heti tuoreeltaan. Nerokas pakanrakennussysteemi ja korttien käyttö yhdistettynä yhteisellä pelilaudalla operointiin ja eri firmojen osakkeiden arvojen kanssa puljailuun toimii. Alexander Pfisterin seuraavan vuoden repäisy Great Western Trail ei ollut omissa silmissäni lainkaan Mombasan kaltainen elämys, joten se päätyi sivuraiteille.

Vaan Mombasan pariin palaan koska tahansa hymyssä suin, vaikka se sääntöjensä puolesta hivenen työläs opeteltava onkin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


Top100_2017_Turmbauer18. Turmbauer (2011); BGG ranking 4154

Yhdistelmä yhteistä tornin rakentamista ja kapuamista tuon rakentuvan tornin huipulle. Pelissä on todella kauniit puuosat ja mikä tärkeintä, Turmbauerissa on toimivat säännötkin mukana. Omintakeinen makeinen, jossa noppa vaikuttaa tarjolla oleviin vaihtoehtoihin, mutta ei ole kuitenkaan ohjurin paikalla vaan päätöksenteko jää pelaajalle.

Jos lompakko antaa myöten, yhdistämällä kaksi peliä saa alkuperäisen Cornerstonen, jolloin pelin näppäryyselementti kasvaa. Olen sitäkin versiota testannut, mutta minulle riittää silti tämä napakampi laitos.

Turmbauer on virkistävän erilainen elämys – tai no, Climbers yritti ihan samaa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Jeff Coon)
(Kuva: Jeff Coon)

17. Age of Steam (2002) / Steam (2009); BGG ranking 105

Mitä tulee yhtään raskaampiin junapeleihin, niin Age of Steamin tarjoama taso riittää minulle: 18xx:t ja muut, älkööt vaivautuko, koetettu on ja tämä toimii itselleni parhaiten.

AoS on yhdistelmä tiukkaa huutokauppaa, ahtaita karttoja ja niukkuutta kuljetusmarkkinoilla. Toimii, joskin toisinaan jään kaipaamaan hieman piilotietoa – mistä syystä eräs toinen “samaan lokeroon” istuva peli on tällä listalla rahtusen ylempänä.

Age of Steam on moderni klassikko karusta ulkonäöstään huolimatta ja erilaisia lisäkarttoja on tarjolla loppuelämän tarpeiksi, jos sellaisille kokee tarvetta (ja kieltämättä, erilaisten karttojen pelaaminen pitää pelin freesinä).

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


Top100_2017_Razzia16. Razzia! (2004) / Ra (1999); BGG ranking 132

Razzia! on yhdistelmä huutokauppaa, settien rakentelua ja epätietoisuutta kierroksen päättymisestä. Reiner Knizian käsiala näkyy tässä Razzia!:ssa niin kovin selkeästi. Peli on hiottu ja hauska kokonaisuus, jonka uniikki lisä on pelaajalta toiselle kiertävät kiinteät ”huutolaput”.

Kun pelin kestokin on napakka, niin käsissä on huutokauppapelien parhaimmistoa oleva tekele.

 

 

 

 


(Kuva: Virginie Roger)
(Kuva: Virginie Roger)

15. Speculation (1992); BGG ranking 2248

Pelin suorasukainen lähestyminen osakekauppaan miellyttää siinä määrin, että mitenkään itseäni yllättämättä se nousee parhaaksi puhtaaksi osakepeliksi tällä listalla. Speculation on vain ja ainoastaan nopeaa osakkeiden ostoa ja myyntiä, jossa omaa pelin suunnittelua ohjaa pieni kahden kortin käsi sekä jo pelatut kortit.

Hieno peli ja toinen kautta historian, josta piti aikanaan tehdä itsetehty versio, kun peliä ei kaupasta saanut mistään. Onneksi tämä asia korjaantui vuoden 2013 painoksen myötä, joka on komponenteiltaan toimivan käytännöllinen. Pelin kickstartanneet pääsevät vieläpä (niin halutessaan) pelaamaan peliä alkuperäisillä Spekulation-säännöillä, kiitos mukana tulleen minilisäosan (kaiketi sitäkin saa erikseen jostakin).

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


Top100_2017_ForSale14. For Sale (1998); BGG ranking 260

Vartin kestävä korttipeli, jossa yhdistyy perinteisempi myötäpäivään kiertävä huutokauppa ja kakkosvaiheessa sokkohuutokauppa, joka istuu pakettiin hienosti.

Kun mukaan ympätään nätti korttigrafiikka ja pelisuunnittelun kulmakivi ”kaikki kortit eivät ole pelissä”, niin onhan tämä kastissaan aivan kirkkainta kärkeä.

“Superfillerien” kategoriassa ainoastaan yksi peli on enää For Salea parempi.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut sekä Tuomo Pekkasen videoarvio.

 

 


Top100_2017_Kingsburg13. Kingsburg (2007); BGG ranking 266

Kingsburg on fantasiateemoitettu noppavetoinen resurssihärveli, jota on ilo pelata. Ja todiste siitä, että italialaisetkin osuvat joskus maaliin. Kingsburgissa noppia käytetään kivasti paitsi resurssien keruuseen myös kaverin jaloille polkemiseen aina kun se vaan mitenkään edistää samalla omaa peliä. Muutaman rakennuskierroksen jälkeen mörököllit iskee kimppuun, joten rakentamisessa koetetaan pitää huoli myös puolustuksesta. Tykkään.

Käytännössä ‘To Forge a Realm’ -lisäosa on pakollinen, sillä ilman sitä peli saattaa urautua liiaksi samoille raiteille pelistä toiseen.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


Top100_2017_Medici12. Medici (1995); BGG ranking 439

Näin korkealle päästään yksinkertaisella once-around –huutokaupalla. Medici on koukuttavan kutkuttava huutokauppailu, jossa isossa roolissa toimii pelaajan ruumakapasiteetti: heti kun viidestä paikasta kolme on täytetty, olet ulkona kaikista kolmen kortin huutokaupoista. Toisaalta huomioitavaa on sekin, että tarjolla olevaa lastia voidaan kipata mereenkin, jos kukaan ei siitä mitään tarjoa, mutta sitä kautta välttämättä kaikkien pelaajien ruumat eivät täyty lastista ennen kuin kierros jo päättyy.

Iso syy ihastuksestani Mediciin selittyy siitä, että huutokaupattavat lastikortit tulevat pakasta, joten olo on kuin “Varaston metsästäjillä”: koskaan ei voi tietää, onko se seuraava setti unelmien setti? Edellisen myötä omaa peliään joutuu säätämään jatkuvasti vallitsevan tilanteen mukaan.

Edes kautta historian rumin ja epäselvin pisterata saati muutenkin kalsea graafinen asu ei tiputa Medicin pisteitä.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.


Azul11. Azul (2017); BGG ranking 115

Azul on toistaiseksi Spiel’17 pelijulkaisuista se, joka on kolahtanut kaikkein kovimmin. Yksinkertaisen peittelemätön teematon “kaakelipeli”, jossa yhdistyy pelaajien oma pulmapelailu ja yhteisesti tarjolla oleva laattasetti. Pelin pisteytys on äärimmäisen onnistunut.

Juuri viimemainitusta johtuen Azul on listalla, mutta esimerkiksi Dragon Castle ei. Azul on myös todiste siitä, että Michael Kiesling osaa pelisuunnittelun myös yksin eli Wolfgang Krameria ei aina tarvita kaveriksi. Yksinkertaisesti jäätävän herkullinen peli.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


Top100_2017_Macao10. Macao (2010); BGG ranking 236

Parasta mitä Stefan Feld on tehnyt. On tässä nopat ja pistesalaattikin tämä mokoma on. Vaan nytpä ei niitä noppia räplätäkään kuten niin monissa muissa Feldeissä ja muutenkin koneistojen rakentelu on tehty nihkeämmäksi. Macaossa on kaikki muu kohdallaan paitsi komponenttien ulkonäkö, joka taas on linjassa perusankean Alea-laadun kanssa. Kortteja Macaossa tulee siinä määrin, että pelistä toiseen vaihtelua riittää mikä on iso plussa.

Suunnittelupuolella on joitakin kämmejä eli tekstejä ja lyhenteitä olisi voitu korvata symboliikalla, mutta menee se näinkin. Macao on rautainen paketti ja listallani paras kolmella pelaajalla pelattava vähän lihaisampi peli.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


Top100_2017_PowerGrid9. Power Grid (2004); BGG ranking 26

Sähköverkkoyhtiönä toimiminen on hauskaa puuhaa. Power Grid yhdistää hienosti taloudenpidon, resurssit ja huutokaupan – unohtamatta (jälleen) sitä satunnaiselementtiä, mikä tulee voimalaitospakan kautta. Juuri se erillinen voimalaitospakka ja sen tuoma yllätyselementti nostaa Power Gridin listalla korkeammalle kuin edellä majaillut Age of Steam. Lisäkartat, uudet voimalapakat ynnä muu sälä varmistaa sen, että myös Power Gridissä riittää pelattavaa loppuelämän tarpeiksi.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on sekä Lautapelioppaan arvostelu että Tuomo Pekkasen videoarvio.

 

 


(Kuva: Gary James)
(Kuva: Gary James)

8. Keythedral (2002); BGG ranking 649

Edelleen Key-sarjan peleistä se rakkain. Keythedral on monilta osin simppelimpi kuin myöhäisemmät sarjan pelit, mutta tässä osaset napsahtavat kohdalleen siinä määrin, että sen pelaaminen on aina nautinto.

Joiltakin osin on myös harvemmin peleissä nähtyjä elementtejä: ennen itse pelin alkua rakennetaan pelilauta ja pohjustetaan omat asemat, jonka jälkeen aletaan vasta keräilemään resursseja ja rakentamaan katedraalia – eli päädytään siis perinteisempään resursseja pisteiksi osuuteen.

Kaikkinensa Keythedral on mainio kokonaisuus, jossa keskiössä on oman pelin ajoittaminen, piilotieto ja myös vuorojärjestyksestä kilvoittelu.

Keythedral on “syypää” siihen, että lähes kaikki sarjan myöhäisemmät pelit on pitänyt koluta läpi; ja sekään ei ole ollut hullumpi seikkailu vaikka ihan tämän tasoisia timantteja ei vastaan olekaan tullut.

 


Top100_2017_EinfachTierisch7. Einfach Tierisch! (2003) / High Society (1995); BGG ranking 849

Pikkusöpö korttipeli ja puhun tässä kohtaa nimenomaan Einfach Tierisch! -versiosta. Kyseessä on lyhyt ja turboahdettu filleri, johon on saatu pakattua paljon peliä. “Mikä on kaupattavan kortin arvo?” “Montako korttia ylipäätään enää tulee tarjolle ennen kuin peli päättyy?”

Ja lopulta se oleellisin: “Paljonko on varaa käyttää rahaa, jotta ylipäätään voin voittaa?” – nimittäin porukan tuhluri on automaattisesti ulkona, kun voittajaa setvitään. Niin paljon kysymyksiä, niin pienessä pelissä. Parhaita fillereitä koskaan ja pelin suunnittelu on suorastaan nerokas.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Rafael Fuentes)
(Kuva: Rafael Fuentes)

6. Indonesia (2005); BGG ranking 187

Indonesia on monella tapaa poikkeus omassa top-100 –listassa. Ensinnäkin tämä on Splotter ja toiseksi peli on varsin pitkä. Kumpikin edellisistä on itselleni enemmän miinus kuin plussa, mutta Indonesia saa nämä molemmat anteeksi. Loppupelistä se on varsin yksinkertainen peli, mutta firmojen kanssa operointi ja fuusioiden rakentelu tarjoaa paljon vaihtoehtoja ja eri toiminnot on (pääosin) toteutettu hienosti.

Peli kärsii jonkun verran käytettävyysongelmista (huomio ainakin näin 1. painoksen omistajana) eli kartan ruutuja olisi voinut osin suurentaa ja viivoja vahventaa, mutta menee se näinkin kun niissä muutamissa paikoin on riittävän tarkkana. Indonesia on talouspelien kirkkainta kärkeä.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Paris est Ludique)
(Kuva: Paris est Ludique)

5. Coal Baron (2013); BGG ranking 473

Tämä Kramer&Kiesling –kaksikon hiilikaivospeli tekee asiat oikein: vain muutama erilainen toiminto, jotka nivoutuvat selkeästi yhteen ja siten kokonaisuus on helposti ymmärrettävissä ja napakasti pelattavissa. Tekemisessä on se tuntu, että aika loppuu kesken eikä millään kaikkea ehdi tekemään ja näin todella onkin. Piilotietoa on sopiva ripaus mukana. Coal Baron vaan osuu just eikä melkein omaan pelimakuuni. Jonkun vuoden myöhemmin ulosputkahtanut Coal Baron: The Card Game ei sekään ole pöljä, mutta sen olisi voinut rohkeasti nimetä ihan omaksi pelikseen – sitä se nimittäin on.

Coal Baron on muuten yksi niistä, jota peluutettuani uusille pelaajille olen kuullut sen klassisen kysymyksen: “Mistäs tätä peliä saa ostettua?”. Näin siis useampaan eri kertaan.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


Top100_2017_TajMahal4. Taj Mahal (2000); BGG ranking 301

Taj Mahalin sijoittuminen näin ylös ei ole millään tapaa yllätys. Pelissä yhdistyy juuri sellaiset asiat, mistä lautapeleissä ja pelaamisessa ylipäätään pidän: sopivasti piilotietoa ja korttituuria, vaaditaan pelin lukua sekä lyhyellä että vähän pidemmällä aikavälillä. Eikä unohdeta sitä pientä riskinottoa! Ja kaikki paketissa, joka kulkee nopalla flowlla ja isommin pelivuoroja odottamatta.

Kun suunnittelusta vastaa Reiner Knizia, niin rosokulmia ei löydy. Ainoa ihmetyksen aihe on se, että missä viipyy tämän pelin uusintapainos?

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


Top100_2017_Menolippu3. Menolippu (2004); BGG ranking 118

1000 pelattua peliä takana ja edelleen maistuu. Pahimmat överit on selätetty ja ihan en puhki pelatuksi saanut tätä klassikkoa. Menolippu on hieno peli osaavassa seurassa ja lisäosan 1912 kanssa on riittävä omaan hyllyyni.

Tämä Perus-Menolippu tekee asiat yksinkertaisesti ja toimivasti ja on omasta mielestäni se paras pelin eri versioista. Sveitsin-kartta kolmelle on vielä edelliseen hyväksyttävä lismyönnytys, mutta muuten lisäosat ja sisarpelit ovat olleet enemmän taikka vähemmän takapakkia – ihan Märklin-versiota myöten.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.

 

 

 


Top100_2017_Code7772. Code 777 / Tricoda (1985); BGG ranking 1316

Deduktiopelien ykkönen ja koko listani kakkonen. Code 777 on hauska ja haastava (vaikeustasoa pystyy itse säätämään), joka tekee asioita hivenen toisin verrattuna moniin muihin päättelypeleihin: pelivuorolla oma peli ei etene, mutta sen sijaan tulet auttaneeksi muita, kun vastaat käännetyn kortin kysymykseen, joka voi olla vaikkapa: “montako vihreää numeroa näet?”. Vuorot etenevät korttipakan kysymyksiin vastaten, kunnes joku pelaajista on sitä mieltä, että pystyy nimeämään mitä laattoja omasta telineestä löytyy.

Myönnän fanittavani tällaisia suunnitteluratkaisuja, joissa pelaajan eteen lykätään jotakin, jota kyseinen pelaaja itse ei tiedä. Suunnittelupuolella Code 777 on siitäkin poikkeava esimerkki deduktiopeliksi, että väärin vastaaminen ei päätä peliä, vaan kaikki pysyvät mukaan pelin loppuun asti. Tämä on täyttä timanttia ja uusin painos pelistä on tosi siisti, vaikkakin pelaajien muistilaput olisi pitäneet olla värilliset mustavalkoisten sijaan.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Aaron Hall)
(Kuva: Aaron Hall)

1. Fresh Fish (1997); BGG ranking 1931

Se oli rakkautta jo ensi silmäyksellä ja rakkautta se on vieläkin.

Fresh Fish on yhdistelmä huutokauppaa ja rakentelua tavoitteena turvata lyhyet yhteydet varastoilta omiin myyntikojuihin. Jokainen laudalle putkahtava rakennus voi osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka itse reitit lopulta rakentuvat – se osuus on pelin suola ja nerokkain idea pelisuunnittelun puolella.

Oma painokseni pelistä on vuoden 2003 susiruma, mutta uusin 2014 painos on jo ihan säällinen. Valitettavasti uusimmassa versiossa pelin perussäännöt on vesitetty, mutta sääntökirjan variantti tarjoaa sen aidon elämyksen. Toivottavasti uuden painoksen omistajat ymmärtävät tarttua varianttina esitettyihin sääntöihin, sillä siellä se pelin nerokkuus piilottelee.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on Lautapelioppaan arvostelu.

 


Näin on ensimmäinen Top-100 listani valmis ja julkaistu. Se on tosiaan pyöräytetty Turnamentin kautta tammikuussa 2018, mutta jutun työstö on venyttänyt aikataulua aina maaliskuulle asti. Mitään en mene varmaksi lupaamaan, mutta ajatuksena olisi sama rumba päivittää jossain vaiheessa, jolloin saan ehkä jotakin trendiäkin näkyviin nousijoista ja laskijoista.

Vaan herättikö lista ajatuksia ja jos niin mitä? Kaikenlainen palaute ja kehitystoiveet otetaan mieluusti vastaan.

Lunkisti-Teron TOP-100: sijat 51-100

Sain sitten minäkin aikaiseksi oman TOP-100 -listani. Voisi sanoa “vihdoinkin”, sillä tulen jäljessä tällä aiheella muita lautapelibloggaajia, joilta näitä listoja on nähty – monilta jo useampikin kierros. Katsokaapa vaikkapa seuraavat (mikäli eivät ole tuttuja), joista löytyy monen monta kiinnostavaa pelinimikettä:

Nämä siis vuoden 2017 listauksia ja siihen junaan hyppään minäkin, tosin oma 2017 -listani tulee reilusti 2018 puolella, mutta mitäpä sen on väliä. Tämä projekti kesti pitkään useastakin eri syystä (Spiel’17 näistä isoimpana) ja viimeiset kuukaudet on mennyt muuttotohinoissa. Takaraivossa Top-100 lista on sen sijaan muhinut kuukausitolkulla.

Kuinka listaus tehtiin?

Onneksi tällaisten listojen tekemiseen löytyy loistavia apuvälineitä – näistä Mikko Saaren Turnamentti ilmeisimpänä. Ennen tuon välineen kautta tapahtuvaa kliksuttelua pitää toki se pohjalista vain saada karsituksi riittävän pieneksi. Esikarsintana toimi Boardgamegeekkiin arvostelemani pelit arvoasteikolta 7-10. Raja muodostui puhtaasti siitä syystä, että sillä tavalla lista karsiutui valmiiksi noin 300 nimikkeeseen, josta seuraavassa vaiheessa karsin “tuplaksi” laskettavat pelit. Listalta lähti siten esimerkiksi ‘Wallenstein-Shogun‘ -kaksikosta ja ‘Last Train to Wensleydale-First Train to Nürnberg‘ -kaksikosta toinen pois. Näin mahdollistin hivenen monipuolisemman kattauksen lopulliselle Turnamentti-listalle.

Siitä päästiin itse Turnamentti-myllytykseen, jossa siis ‘1 vs 1’ -periaattella arpoutuu kaksi peliä vastakkain ja pitää valita kumpi näistä voittaa. Kun peli saa riittävästi tappioita niskaansa se tipahtaa pois ja näin alun 300 pelin lista karsiutuu pienemmäksi ja pienemmäksi. Näin siis lopulta oli käsissä Top-100 pelit, joiden “tulosjulkistus” tapahtuu nyt kahdessa osassa. Esirippu aukeaa, ja listasijoitukset 51-100 on tässä blogitekstissä. Kuumin viisikymppinen paljastetaan noin viikon kuluttua.


TOP-100, sijat 51-100.

(Pelin ja julkaisuvuoden perässä on pelin Boardgamegeek-sijoitus tammikuussa 2018)


Top100_2017_LouisXIV100. Louis XIV (2005); BGG ranking 510

Rüdiger Dornin käsialaa oleva Louis XIV on palkintoja kahminut enemmistöpeli, joka aikanaan oli kovassa huudossa minullakin. Vähän on vuosien saatossa sijoitus lähtenyt rapisemaan, mutta pelillä on silti ansionsa minkä vuoksi on mukava nähdä se listan aloittajana. “Pelilaudan” (ei siinä mitään lautaa ole, vaan käänneltäviä laattoja) ympärillä käydään kiivasta kilpailua saatavilla olevista eduista, joita sitten vaihdetaan pistekorteiksi. Muitakin pieniä muuttujia on siroteltu ympärille niin, että pelissä pysyy riittävä jännite. Ja kyllähän Louis XIV:tä edelleen pelaa mielellään – etenkin, kun kesto on ruuvattu himppasen alle tunnin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 

 


99. Vegas Showdown (2005); BGG ranking 396Top100_2017_VegasShowdown

Vegas Showdown yhdistää Amun-Re:stä tutun huutokaupan oman kasinon rakenteluun. Pelin komponenttipuoli on karmeaa kökköä alusta loppuun (puistattaa erityisesti ne pokerichipit), mutta kun niistä pääsee yli, niin peli on näemmä minunkin mielestäni siinä määrin hyvä, että se pääsee parrasvaloihin asti. Vähän siis murtautuminen sadan joukkoon tuli yllätyksenä minullekin, myönnän.

Vaan kyllä tätä kasinon rakentelua meilläkin aika ajoin pelataan, joten kaiketi siinä on jotain tehty oikein?

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan lyhyt arvio.

 

 

 


Top100_2017_Alhambra98. Alhambra (2003); BGG ranking 390

Tämä jo klassikko enemmistöpeli jaksaa nipinapin sekin Top-100 -listaan. Ja onhan Alhambra hyvä, joten miksei jaksaisi? Minulle Alhambra edustaa hyväntuulen korttivetoista laattojen ostostelua ja asettelua, jossa onnella on oma roolinsa ja sen kanssa pitää elää. Siksipä se on myös äärimmäisen hyvä perhepeli.

Tätä (ja pelin eri versioita) on pelattu paljon, mutta kaikista variaatioista huolimatta se on nimenomaan perus-Alhambra, joka näistä selviää voittajaksi. Jotakin pelin lisureista olen joskus testannut, mutta lopulta pelaan peliä mieluiten ihan sellaisenaan.

Tästä pelitä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peli on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 

 


(Kuva: Virginie Roger)

(Kuva: Virginie Roger)

97. Sleuth (1971); BGG ranking 926

Sid Sacksonin Sleuth haastaa pelaajat selvittämään mikä pelin 36 timantista on kadoksissa. Peli on puhdas korttipeli ja viihdyttävä sellainen ja kompaktin kokonsa puolesta kulkee helposti matkassa. Sleuthin vaikeusaste (ja kesto) on täysin riippuvainen siitä, paljonko pelaajia on mukana.

Iästään huolimatta peli on edelleen täysin toimiva paketti ja jos/kun deduktiopelit maistuvat (kuten minulle), niin tähän kannattaa ehdottomasti tutustua. Jos nyt jotain huonoa siitä etsii niin lajin perisynti “vain yksi arvaus ja väärällä arvauksella olet ulkona”, mutta se päteekin miltei kaikkiin deduktiopeleihin. Sleuth on ensimmäinen – mutta ei likimainkaan viimeinen päättelypeli tällä listalla.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan lyhyt arvio.

 

 

 


(Kuva: Francois Haffner)
(Kuva: Francois Haffner)

96. Black Vienna (1987); BGG ranking 2290

Hupaisana yhteensattumana heti perään toinen iäkkäämpi deduktiopeli. Tämä kasari-vakoojapeli olisi maistunut takuulla jo lapsena, mutta hienoa että törmäsin Black Viennaan edes myöhemmällä iällä. Tässä siis selvitetään rikolliskolmikkoa isommasta epäiltyjen joukosta, mutta se mikä Black Viennasta tekee muista poikkeavan on pelin kysely-vastaus mekaniikka: pelaajat asettelevat toistensa eteen kolmen ihmisen joukkioita ja toinen vastaa pelimerkein, montako korttia ko. kolmikosta omistaa.

Unohtakaa Cluedo, Black Vienna tekee samoja asioita kuitenkin haastaen pelaajaa sopivasti rahtusen enemmän. Aidon kopion hankkiminen voi olla hankalaa (itse omistan), mutta moni pelaa itsetehdyillä versioilla – sitä kautta Black Vienna itsellekin alkujaan tuli tutuksi (BGG:stä löytyy tarvittavat tiedostot). Hyvä peli ja ansaitusti napsun verran parempi kuin Sleuth.

 

 

 


(Kuva: Mikko Saari)
(Kuva: Mikko Saari)

95. Bargain Hunter (2006) / Schnäppchen Jagd (1998); BGG ranking 1996

Bargain Hunter on kelpo näyte siitä, että Uwe Rosenberg on monipuolinen pelintekijä. Tämä “alennusten” metsästys on nokkela pieni tikkipeli, jossa voitetuista tikeistä vain tietyt  numerokortit päätyvät suoraan plussapinoon ja loput hulahtavat miinuksiksi. Kierrosten välissä miinuspinosta saa louhia jotakin sentään plussan puolelle, mutta se miinuspinon pitäminen pienenä on pelin merkittävä haaste.

Yksinkertainen, mutta oivaltava kuvaa Bargain Hunterin napakasti. Näillä taikasanoilla varustetut pelit menestyvät listoillani ja siksi myös Bargain Hunter on paikkansa ansainnut. Tämä on alkujaan itselleni tullut tutuksi Schnäppchen Jagd -versiona, mutta sittemmin olen pelannut uudempaakin laitosta – jonka korttien laadussa olisi paljonkin sanomista.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Carly - BoardGeekgirl)
(Kuva: Carly – BoardGeekgirl)

94. Welcome to the Dungeon (2013); BGG ranking 776

Kuinka vähillä varusteilla selviää luolassa väijyvistä mörökölleistä? Sitä kysymystä pohditaan joka pelivuorolla Welcome to the Dungeon -pelissä. Tämä on hilpeä press-your-luck -peli, jossa vuorolla joko kurkataan seuraava monsteri ja laitetaan se luolassa odottavien pahisten joukkoon tai liputetaan monsu sivuun yhdessä sankarin yksittäisen esineen kanssa. Tai jos siltä tuntuu, että kuolo korjaa, voi jättäytyä leikistä ulos sen sijaan että korttipakkaan tartuu.

Oikeassa seurassa aivan parhaita onnenkoetuspelejä ja olenkin tahkonnut tätä peliä määrättömän määrän jakoja.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Rhiannon Lee)
(Kuva: Rhiannon Lee)

93. Ubongo 3D (2009); BGG ranking 1103

Ubongo sai aikanaan ison pöhinän aikaiseksi: yhtä aikaa nopeuspelinä tehtävät pikkupulmat tetris-paloilla tuntuivat maistuvan vähän kaikille. Niinpä ei ollut ihme, että ideaan palattiin uusin aatoksin – useampaankin kertaan. Ubongo Extreme toi nimensä mukaisesti lisähaastetta, kun peruslaatat korvautuivat hankalammilla heksalaatoilla. Lopulta saatiin Ubongo 3D, jossa saatiin lituskapahvilaattojen sijaan pinottavia ja käsituntumaltaan miellyttäviä palasia.

Pelaajien yhtä aikaa suorittama pulmapelin ratkonta 3D-version miellyttävillä paloilla ei sovi kaikille, mutta minä pyörittelen tätä oikein mielelläni. Tässä versiossa pisteytys on napattu Extremen onnistuneesta mallista eli pärjätä voi vaikka ei ihan se porukan paras pulman ratkoja olisikaan. Tämä sopii minulle enemmän kuin hyvin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


(Kuva: Erik Ny)
(Kuva: Erik Ny)

92. Expedition (1996); BGG ranking 1528

Hieman vanhempi Wolfgang Kramerin löytöretkeilypeli ei välttämättä ole mikään kaunistus, mutta pelin idea on siinä määrin hyvä, että peli jaksoi listalle. Expeditionissa ohjastetaan kolmea retkikuntaa kartalla tarkoituksena täyttää omia, pääosin piilossa pidettäviä, tikettejä. Lisäpisteitä saa suorittamalla pöydän yhteisiä avoimia tikettejä, joita putkahtaa peliin sitä mukaa lisää kun vanhoja tulee suoritettua.

Keskeinen juju Expeditionissa on, että tiketin täyttö onnistuu vain omalla vuorolla retkikunnan ollessa kohteessa. Kun tähän lisätään se, että kaikki voivat ohjastaa mitä tahansa retkikuntaa, aiheutuu siitä tarve kikkailla kartalla tämän tästä. Oivallinen perhepeli, josta toivoisin saavani joskus ihan aidon englanninkielisen version käsiini; ne ovat vain vähän kiven alla.

 

 


91. Hazienda (2005); BGG ranking 681Top100_2017_Hazienda

Heti perään toinen Kramerin peli. Hazienda on näistä ehkä se vieläkin perinteisempi Kramer: muutaman yksinkertaisen elementin ympärille rakentuu peli, jossa aika ja raha on tiukassa, mutta silti pitäisi haalia pisteitä vähän sieltä täältä. Pelivuorolla on vain pari toimintoa, jonka jälkeen on muiden vuoro.

Laudalta varataan maata, joilta rakennetaan karjajonoja markkinoille – nämä tapahtumat tehdään korteilla, joita ostetaan joko tarjolla olevista tai nostopakasta sokkona.

Hazienda on myös siitä oivallinen peli, että muiden tekemisiä pitää seurata tarkkaan ja niihin pitää reagoida – muuten yksin häärivä vie muita kuin litran mittaa. Ja jos oli edellinen listan peleistä sopiva perheille, niin tämä sitä vasta onkin. Ja samaan pöytään mahtuu jopa viisi pelaajaa.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


(Kuva: Nuno Silva)
(Kuva: Nuno Silva)

90. New Haven (2013); BGG ranking 3371

New Havenia ei saata kehua minkään genren uudistajaksi, mutta aina ei tarvitsekaan. Laattoja lätkitään vuorotellen laudalle ja laatan tuomilla resursseilla pykätään rakennuksia omalle laudalle. Mitä saaduista resusseista jää yli on seuraavien pelaajien käytettävissä, joten (kerrankin) ei tarkoitus ole hamstrata älyttömästi kaikkea vaan pikemminkin  mahdollisimman sopivasti.

Näkösuojien taakse kerättävät laatat ja rakennukset tuovat mukavasti piilotietoa ja niinpä peliä ei voi ylianalysoida ja onneakin on tällaiseksi perhepeliksi sopivasti.

Pientä viilausta pelimekaniikkoihin ja mattapintaisemmat laatat, niin New Haven voisi olla korkeammallakin. Vaan pikkuvioistaankin huolimatta tykkään New Havenin flowsta.

 

 


Top100_2017_Completto89. Completto (2015); BGG ranking 4265

Tämä napsahtaa tasan tarkkaan Rummikub-hermoon, vaikka mitään settejä ei rakennellakaan. Completto on samalla tapaa äärimmäisen helposti omaksuttavissa, komponenteiltaan miellyttävä, mutta päätöksenteoltaan huomattavasti nopeampi – silti niitä pieniä valintoja on tehtäväksi.

Edellisistä johtuen Completto on mitä oivallisin filleri silloin tällöin pelattavaksi.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 

 


(Kuva: Toshiyuki Hashitani)
(Kuva: Toshiyuki Hashitani)

88. Die Händler (1999) / Merchants of the Middle Ages (2010); BGG ranking 1457

Yksi isoimmista yllätyksistä listaa tehdessäni. Tämä on ‘Die Händler’ -nimellä itselleni tutuksi tullut ja sen version olen omistanutkin. Ja jälleen Wolfgang Kramer on ollut peliä kynäilemässä.

Peli on yhdistelmä neuvottelua, tavaran kuljettelua laudalla (hienoilla kärryillä) ja pelaajakohtaisia erikoisominaisuuksia. Monella tapaa ilkeä peli, sillä se tarjoaa paljon “peliliikkeitä” tehtäväksi, jossa herkkähipiäisempi vetää herneen nenään. Iso osa peliä on myös ennen peliä huutokaupalla jaetut erikoisominaisuudet.

Kesto on lopulta se, mikä Die Händlerissä eniten itseäni häiritsee eli vaikka sisältö on monipuolinen, niin jotenkin homma ei ole kestonsa väärti? Josko pelin uudemmissa versioissa peliä olisi virtaviivaistettu?

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

87. Träxx (2015); BGG ranking 2875

Träxx on kevyt tussifilleri, jossa yhdistetään numeroruutuja laudalta – ja mielellään nopeammin kuin mitä muut pelaajat. Ei kuitenkaan mikään nopeuspeli vaan pakasta käännetty kortti kertoo minkävärisiin (ja moneenko) ruutuun saa tällä kierroksella levittäytyä.

Tätä markkinoin aikanaan “Nokian matopelin lautapeliversioksi” ja sitä se käytännössä onkin. Vartin pikkufilleri, jollaiselle on aikansa ja paikkansa. Varsin oivallinen matkapelikin eli sen sijaan, että jokainen näpyttelee älypuhelinta tai tablettia, niin tätä voi tussailla automatkoillakin – kokeiltu on!

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 

 


Top100_2017_MrJackinNewYork86. Mr Jack in New York (2009); BGG ranking 584

Puhtaat kaksinpelit ovat harvassa omalla listalla, mutta Mr Jack in New York on yksi poikkeuksista. Peli etenee vahvasti edeltäjänsä Mr Jack:in jalanjäljissä, mutta roolien erikoisominaisuuksia on viilattu paremmaksi ja siten mahdollistettu paremmat “peliliikkeet”.

Peli on kekseliäs kahden pelaajan deduktiopeli, jossa molemmat pelaajat pääsevät siirtelemään kaikkia pelilaudan hahmoja, mutta toisen pelaajan tehtävänä on pitää Mr Jackin todellinen henkilöllisyys piilossa ja toisen taas paljastaa ja sen jälkeen vangita Mr Jack.

Tavallisuudesta poikkeava peli yhdistettynä kovasti pitämääni päättelyelementtiin ja tuloksena sijoitus listalla. Hauska peli kaikkinensa.

 

 

 


(Kuva: Ann Th.)
(Kuva: Ann Th.)

85. AquaSphere (2014); BGG ranking 336

Aqua Sphere on Stefan Feldin yksi monista pistesalaateista. Edellinen ei ole mikään moite, vaan ihan on kehuksi tarkoitettu. Teema on AquaSpheressä harvinaisen pökkelö, mutta kun sen antaa anteeksi ja pääsee kiinni pelin keskiössä olevien  toimintojen ja niiden keskinäisen järjestyksen aiheuttaman haasteen kanssa pähkäilyyn, niin onhan tämä hyvä. Erityisesti kolmella pelaajalla.

AquaSphere menee sinne parempien Stefan Feldin tuotosten joukkoon pessen mm. sellaiset kuin Bora Bora, Trajan, Castles of Burgundy. Toisaalta ihan kirkkain timantti se ei ole tämäkään – näistä lisää listalla.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Cayden Catelyn)
(Kuva: Cayden Catelyn)

84. Carcassonne (2001); BGG ranking 136

Kaikki tämän laattapelien klassikon tuntevat ja niin se pitää ollakin. Perhepelien timanttia. Carcassonne tekee sen minkä tekee hienosti ja vanhemman painoksen graafinen ilmekin miellyttää – uusi ei niinkään. Toimiakseen Carcassonne vaatii sen ensimmäisen lisäosan (Kirkot ja kievarit), mutta muut ovatkin sitten ylimääräistä ryönää. Okei, en ole ihan kaikki lisäosia edes koettanut, mutta lukuisia kuitenkin ja on ne… painolastia.

Tästä pelistä löytyy arvosteluja (Lautapeliopas) ja muuta tarinointia niin paljon, että parempi antaa suunvuoro peliä ja pelisarjaa enemmän avanneille, katso mm. Puutyöläinen, Tuomo Pekkasen videoesittelyt minilisäosista tai vaikkapa Todellisuuspaon viiden suora eri Carcassonneista.

 

 

 

 


(Kuva: Toshiyuki Hashitani)
(Kuva: Toshiyuki Hashitani)

83. Greyhounds (1985); BGG ranking 6401

Vinttikoirakisoja en ole elävässä elämässä koskaan ollut todistamassa, mutta se estä nauttimasta tästä oivallisesta, hivenen vanhemmasta lautapelistä. Greyhounds-pelissä yhdistyy paitsi tavoite tehdä rahaa erilaisilla voittajavedoilla, myös rahapalkinnot ovat tarjolla parhaiten menestyneiden koirien omistajille.

Greyhounds on yksinkertainen ja hauska pelattava ja parasta genressään vielä tänäkin päivänä. Pelin graafinen ilme ansaitsee erityiskiitoksen.

 

 

 

 

 


Top100_2017_CosmicEidex82. Cosmic Eidex (1998); BGG ranking 2490

Tismalleen kolmen pelaajan vinkeä tikkipeli, jossa perusasiat on lainattu perinteisemmästä korttipelistä Jass. Tuohon pohjaan on tuotu mukaan pelaajille jaettavat erikoisvoimat ja maukas keitos nimeltä Cosmic Eidex on valmis.

Lopputulos lähentelee nerokkuutta ja siksipä se onkin listoilla. Cosmic Eidex on siitäkin harvinainen tapaus, että tätä myllytettiin yhdessä vaiheessa yhtenään peli-illoissa. Nyt edellisestä pelikerrasta on jo tovi aikaa, mutta vanhoilla höyryilläänkin sijoitus kasikympin korville.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


Top100_2017_Uptown81. Uptown (2007) / Blockers! (2011); BGG ranking 1340

Mikä oivallinen perhepeli. Uptownin kantava idea “muodosta mahdollisimman vähän eri alueita” on niin yksinkertainen, että sen istuttaminen vähemmän pelaavan päähänkin on helppoa, mutta käytännön toteuttamisen osalta peli haastaa myös enemmän pelanneita. Tämä puhtaasti siksi, että pelaajan laattavalikoimasta laatat nousevat satunnaisesti, mikä tekee omien suunnitelmien toteuttamisesta haastavaa ja hauskaa.

Uptownin eri versioita (Blockers! -versio löytyy sekin lähipiiristä) on tahkottu paljon ja peli on osoittanut kestävän kulutusta niin, että listasijoitus on taatusti ansaittu.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


Top100_2017_CastlesofBurgundyCardgame80. Castles of Burgundy: The Card Game (2016); BGG ranking 543

Isoveljensä Castles of Burgundy -lautapelin korkea BGG-sijoitus on itselleni edelleen suuri mysteeri: olen sen aikanaan omistanut, mutta muutamien pelikertojen jälkeen oli selvää, että se joutaa kiertoon. Pelin sisältö versus kesto ei vain kohdannut riittävässä määrin. ‘CoB: The Card Game’ oikoo asioita oikeista kohdin ja kesto on saatu puolitettua. Karsittuja oksia en ole jäänyt kaipaamaan ja noppien korvaaminen monikäyttöisillä korteilla on näppärä ratkaisu.

Settien rakentelu on aina ollut kiinnostava mekaniikka ja tässä sitä on kivasti mukana. Erilaisten korttien levittely pitkin pöytää nyt vähän häiritsee (kun ei ole sitä lautaa), mutta on tämä silti hyvä.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Alex Singh)
(Kuva: Alex Singh)

79. KLASK (2015); BGG ranking 534

Köyhän miehen WeyKick:ltä näyttävä Klask pesee verrokkinsa, kun sille vain sen testimahdollisuuden antaa. Tämä näppäryyspeli on esimerkillisen hyvä silmä-käsi -koordinaatioharjoitus, jota on vaikea pelata vain kerran – revanssin perään kun huudellaan välittömästi.

Klask sopii kaikille, siis ihan kaikille – eikä tämän jälkeen ole enää paluuta Stiga-pöytälätkään.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 

 


(Kuva: Danielle)
(Kuva: Danielle)

78. Codenames (2016); BGG ranking 37

Mikä oivaltava “partypeli”. Kun Codenames aikanaan putkahti ulos, niin pelkän kuvauksen perusteella tiesin, että tästä minä tykkään. Ja tykkäänhän minä!

Yksittäisillä vihjesanoilla pitäisi oma joukkue saada ymmärtämään, mitkä pöydällä olevista koodisanoista pitäisi poimia ja mitkä jättää poimimatta. Saa partypeli oli edellä sitaateissa, koska ei tämän ääressä iloista naurunremakkaa juuri kuule, sillä peli vaatii keskittymistä ja hoksottimien käyttöä. Mutta se ei Codenamesia millään tavalla huononna – pitää vain huomioida miettii millaisissa tilanteissa ja minkälaiselle yleisölle sitä tarjoaa pelattavaksi.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.

 

 


(Kuva: Matt Poole)
(Kuva: Matt Poole)

77. Patchwork (2014); BGG ranking 50

Patchwork on se toiseksi paras peli Uwelta. Erilaisten tetrispalasten mahduttaminen pelilaudalle yhdistettynä äärimmäisen hienosti suunniteltuun vuorojärjestys- ja rahanansainta- mekaniikkaan tekee Patchworkista yhden parhaista kaksinpeleistä.

Kun peli on vielä helposti omaksuttavissa, niin eipä ole ihme että peli keikkuu niinkin ylhäällä BGG:ssä. Patchworkin suurin “synti” on se, että se on vain kaksinpeli, muuten se olisi omallakin listalla hurjasti ylempänä. Menestyksestään johtuen paitsi Rosenberg itse, myös muut ovat koettaneet laventaa ideaa useammalle siinä kuitenkaan täysin onnistumatta – yrittäjinä vaikkapa Cottage Garden, Bärenpark ja Indian Summer.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 


Top100_2017_WebofPower76. Web of Power (2000); BGG ranking 492

Enemmistöpeligenren turboahdettu kuningas. Isossa laatikossa on peli, joka näyttääkin isolta, mutta jonka pelaa 20 minuuttiin osaavissa käsissä. Web of Power on hieno yhdistelmä tuuria, sopivaa pelin ajoittamista ja kaikki rosoreunat on hiottu minimilleen.

Tämän parempaa puhdasta enemmistöpeliä ei olekaan. Siispä kun pelaajia on neljä ja aikaa alle puoli tuntia, niin se tämän Michael Schachtin klassikon aika.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

75. Qwinto (2015); BGG ranking 1267

Nopeita ja pikkunäppäriä kupongintäyttö-noppailuja on viimeisinä vuosina tullut kiihtyvää tahtia. Tästä saanemme kiittää mm. Qwixx:in menestystä. Harmi vain, että pääsääntöisesti kaikki yrittäjistä ovat olleet Qwixx:iä heikompia.

Yksi tekee kuitenkin asioita oikein ja niillä avuilla ollaan tälläkin listalla. Qwinto nimittäin rynnii aina sijalle 75. Ja ihan vain siitä syystä, että sen noppavalinta -systeemi tuo peliin sopivasti lisätaktikointia venyttämättä peliä. Kun pelin pisteytys on esikuvaansa nerokkaampi, niin Qwintoa lätkii mielellään. Ja kymmeniä pelejä sitä on pelattukin.

Tätä kompaktia noppapeliä olemme suositelleet blogissamme jo aikaisemmin ja siitä löytyy myös Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Allen O'Connor)
(Kuva: Allen O’Connor)

74. Mississippi Queen (1997); BGG ranking 1550

Koko listan kovin kilvanajo ei ole puhdas kilvanajo sekään, vaan peliin yhdistyy myös matkustajien nappaaminen lautureilta. Aikanaan Spiel des Jahres -voittajaksi yltänyt Mississippi Queen on hauska pelattava, jossa nopeuden säätely on kimuranttia kun vauhti ei pysähdy (tai kiihdy) ihan samaan tapaan kuin monissa kuivan maan menopeleissä.

Ilonaihetta tuo “radan” eli joen rakentuminen pitkin peliä, mikä tuottaa osaltaan yllätyksiä ja on sopivasti tasoittava elementti takaa-ajajille. Tähän vielä ne pari pakollista “varikkokäyntiä”, jotta ihanat naiset rannalla saadaan kyytiin, niin miellyttävän perhepelin ainekset on kasassa.

Lisäosan (joka kantaa timeä ‘Black Rose‘) matalikot, hiililaiva yms. tuovat paljon pelaaville vaihtelua, mutta eivät ole millään tapaa pakollinen osa, jotta tästä jokikilpailusta saattaa nauttia.

 

 


73. Karuba: The Card Game (2017); BGG ranking 6823Top_100_KarubaCardGame

Moninpelipuzzlepasianssi – onko se yhdyssana? En tiedä, mutta ei juututa siihen. Karuba: The Card Game on kuitenkin sitä itseään, mutta ah, niin kompaktissa muodossa. Olen aikoinaan omat Take It Easy, Don Quixote tai vaikkapa ihan vain Karuba -pelini pelannut, mutta tämän vartin kestävän ihmeen jälkeen ei ole kysymystäkään etteikö tämä olisi siinä vertaillussa se paras.

Kiitosta erityisen napakasta kestostaan, mutta myös siitä pienestä oivalluksesta, joka tekee pelistä muutakin kuin pelkkää pasianssia. Oiva pikku puzzlefilleri lihaisampien pelien väliin.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Tom Reuhl)
(Kuva: Tom Reuhl)

72. Dixit (2009); BGG ranking 177

Partypeli Dixit se vaan jaksaa. Tämän kohdalla muistan olleeni varsin epäileväinen sen hyvyydestä, mutta aina ei ne omat antennit ole valmiiksi kalibroituna kohdalleen. “Kymppitonni” kuvilla on erittäin hauska pelattava ja Dixit toimii todella monissa tilanteissa.

Lisäpakka tai pari on käytännössä pakolliset hankinnat, jotta samoja kuvia ei jatkuvasti tarvitse tuijottaa, mutta muuten tämä (tai Dixit: Odyssey) toimii erinomaisesti. Parhaita partypelejä koskaan ja paketistä löytyy valmiiksi toimiva peli, mitä ei voi sanoa esimerkiksi Concept:sta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitellyt myös Puutyöläinen.

 

 

 

 


(Kuva: Ro Sato)
(Kuva: Ro Sato)

71. Members Only (1996); BGG ranking 3403

Members Only on näppärä, mutta ulkonäöllisesti karuhko (ei näitä “taistoja” korealla ulkokuorella voiteta, toim.huom.) vedonlyöntipeli ajalta ennen Areena: Titaanien taisto -peliä. Reiner Kniziaa siis tämäkin. Se ei sisällä verrokkipelin  korttien erikoisominaisuuksien kanssa puljaamista, minkä vuoksi Members Only on omasta mielestäni parempi.

Se onko se lopulta näin hyvä, onkin vähän isompi kysymysmerkki? Listasijoitus lipsahti joko hyvällä tuurilla vastuspareja arvottaessa ja/tai vanhojen meriittien avulla. Ihan hetkeen ei ole peliä pelattuna, mikä on yksi niitä asioita, mikä pitäisi korjata kuntoon pikimmiten.

 

 

 

 


(Kuva: Marc Majcher)
(Kuva: Marc Majcher)

70. Piratenbillard (1959); BGG ranking 3278

Se täysin omanlaisensa näppäryyspeli. Piratenbillardin pallojen liikuttelu pelilaudan veran alapuolelta pompauttamalla on mielenkiintoinen lähtökohta… ja etenkin ensipeleissä haastavaa. Muutaman pelin jälkeen siihen saa jo siinä määrin tuntumaa, että kiinnostavan ulkokuoren alta löytyy se itse pelikin. Vaatii toimiakseen neljä pelaajaa ja näille saman osaamistason.

Edellisten kriteerien täyttyessä Piratenbillard on helmi, jota harva on pelannut, koska pelin ostohinta ei ole ihan halvimmasta päästä. Rahalle saa kyllä vastinetta, sillä komponentit ovat viimeisen päälle hienot ja toimivat.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Kapus Katalin & Szabó Tibor)
(Kuva: Kapus Katalin & Szabó Tibor)

69. Le Passe-Trappe Grande (2003); BGG ranking 2741

Le Passe-Trappen ideaa yksinkertaisempaa saa hakea: kumpi saa lauottua kaikki puukiekot portin läpi kaverin puolelle kuminauhalla, voittaa. Kun tuo simppeli idea vielä käytännössä toimii, niin mikäpä on kiekkoja portin läpi ampuessa.

Pelkkää aivotonta räiskintää peli ei ole (vaikka onneakin tietysti tarvitaan), vaan pitkässä juoksussa parempi lopulta on… parempi. Le Passe-Trappe on nautinnollinen nopea lätkittävä, jota on hauska pelata ja yksi peli on nopeasti klaarattu. Tällaisia yksinkertaisia pelejä pitää olla ja tämä on sillä rintamalla ihan kirkkainta kärkeä.

 

 

 

 

 


Top100_2017_EuphratTigris68. Euphrat & Tigris (1997); BGG ranking 64

Mahtuu se tämäkin klassikko-Knizia listalleni ja syystä. Kyseessä on paitsi kaunis (etenkin se 1997 painos) peli, myös peli joka tarjoaa paljon kekseliäitä peliliikkeitä tehtäväksi, kun vaan hoksaisi ne tehdä.

Keskeisenä elementtinä on nerokas ja piilotettu pisteidenkeruu ja kun siihen yhdistetään rajattu laattakäden koko, niin jatkuvasti pitää olla varpaillaan ja näyttää “vahvemmalta” kuin mitä todellisuudessa onkaan.

Euphrat & Tigris on taattua Kniziaa miehen kultaisilta ajoilta ja peli on vielä tänäkin päivänä sellainen, joka rokkaa ihan täysillä.

 

 

 


67. Steam Time (2015); BGG ranking 1151Top100_2017_SteamTime

Iso osa worker placement -peleistä tuntuu varsin puuduttavilta, mutta Steam Time on yksi poikkeus tähän sääntöön. Kokenut pelisuunnittelija Rüdiger Dorn yhdessä Kosmoksen julkaisusta vastaavien tahojen kanssa ovat saaneet puristettua 90 minuuttiin keitoksen, joka kulkee jouhevasti eteenpäin ja sisältää riittävästi vaihtuvia muuttujia pitäen homman mielenkiintoisena alusta loppuun. Steam Timessa miellyttää ovelasti toteutettu ‘vähentyvät vaihtoehdot’ -malli ja se, että osaan valinnoista liittyy epävarmuustekijöitä.

Saatan korvissani kuulla, kuinka moni raskaampien pelien ystävä huutaa “liikaa tuuria ja kaaosta”, mutta minä sanon että lisää höyryä – antaa tulla vaan.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


Top100_2017_Flowerpower66. Flowerpower (2001); BGG ranking 2349

Flowerpower on kukkameren rakentelua dominolaatoilla kahdelle pelaajalle. Osittain yhteinen pelilauta, osittain omat hiekkalaatikot – mutta niihin hiekkalaatikoihinkin pääsee parit miinat kylvämään. Kun edelliseen lisätään onnistunut pisteytysmalli ja sopiva tuurielementti, niin Flowerpower on pysynyt meillä kestosuosikkina.

Tässä on todellinen pariskuntien hyvän tuulen peli, jota lätkii kierroksen silloin, toisen tällöin tilanteessa, jossa haluaa hiukan pähkäiltävää, mutta ei liiaksi.

 

 

 

 

 


Top100_2017_EinfachGenial65. Einfach Genial / Genial (2004); BGG ranking 320

Nerokas laattojenasettelu, jossa Reiner Knizian käsiala näkyy pisteytyksen myötä: loppupisteesi on niin paljon (tai vähän) kun olet niitä haalinut siinä värissä mitä sinulla on vähiten.

Pelin perusversio “kaikki kaikkia vastaan” peli on vähän nihkeä ja liiaksi tuuristakin kiinni, mutta paripelin erinomaisuuden vuoksi Genial pääsee kirkkaasti tälle listalle.

Niin joo, ja pelin hankintaa mietitte, niin se vanhempi muoviset laatat sisältävä versio on se, johon kannattaa rahansa pistää.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: John Carlton)
(Kuva: John Carlton)

64. Rum & Pirates (2006); BGG ranking 1881

Astetta erikoisempi noppailu Stefan Feldiltä, joka sai aikanaan negatiivistakin porinaa, että kuinka Alea-sarjassa tällainen peli julkaistaan? Rum & Piratesissa siirretään vuorotellen piraattikapteenia pimeillä kujilla ja koetetaan haalia pisteitä eri tavoin. Hyvin poikkeuksellinen Alea-julkaisuksi, koska se on kevyt ja sisältää varsin paljon tuuria. Kauhean kummoista vastaanottoa tämä ei peliharrastajissa ole saanut, mutta minä arvostan pelin vähän erilaista lähestymistä ihan sitä kierroksen päättävää noppanujakkaa myöten.

Tutulla porukalla, kun ei tarvitse sääntöjä olla alusta alkaen selittämässä vaan päästään nopeasti peliin, niin Rum & Pirates toimii.

 

 

 

 


(Kuva: Alexandre Carvalho)
(Kuva: Alexandre Carvalho)

63. Hanabi (2013); BGG ranking 269

Koko listan ainoa yhteistyöpeli on tässä, Hanabi. Minähän en siis yhteistyöpeleistä pidä, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että pelin “voittaminen” aiheuttaa pöydän ympärillä vain hymistelyä. Tästä syystä esimerkiksi Mechs vs Minions, Mysterium tai vaikkapa Pandemia saavat jatkossakin mielihyvin päätyä toisten pelipöytiin. Olen siis mm. noita kaikkia kyllä jokusen pelin pelannut ja saatan joskus kohteliaisuudesta pelata jatkossakin, mutta en niistä koe mitään saavani.

Hanabi nousee listalle syystä, että se tuo mukanaan päättelyelementin tavalla, mikä on kiehtova. Peliä pelatessa tuntuu, että on osa ihmiskoetta, kun koettaa ymmärtää mitä (ja miksi) kaverit antavat sellaisia vihjeitä kun antavat. Pelin vinkityssysteemi on mainio ja omien korttien kanssa pähkäily antoisaa puuhaa. Se on kaikkinensa vähän erilainen yhteistyöpeli.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 


(Kuva: Korea Boardgames)
(Kuva: Korea Boardgames)

62. Coco Loco (2013); BGG ranking 735

Vuoden 2013 Spiel -messujen yllätyslöytö, joka olisi heti testin jälkeen ostettu mukaan, mutta myivät jo ‘ei-oota’. Onneksi Coco Loco löysi pohjoismaisille markkinoille. Pelissä siis ammutaan vuorotellen apinakatapultilla kookoksia muovikuppeihin ja tästä parhaiten suoriutuva voittaa.

Peli näyttää halvalta muovirihkamalelulta, josta on kokeilematta satavarma, että tuo keksintö ei toimi.Onneksi edellisestä vain toinen puoli pitää kutinsa. Peli näyttää kyllä muovirihkamalelulta, mutta kaikeksi onneksi se myös toimii. Paljon on kookoksia apinoilla ammuttu ja paljon tullaan jatkossakin ampumaan. Sopivaa niin lapsille, perheille kuin kevyenä fillerinä peliharrastajallekin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

61. Kingdomino (2016); BGG ranking 190

Kingdominon hyvyyden saattoi aistia jo pelkkien sääntöjen perusteella ja tällä kertaa tämä esikutina piti paikkansa. Helposti omaksuttavissa oleva, komponenteiltaan erinomainen dominohenkinen peli, jota peluuttaa mielellään uudellekin yleisölle.

Pisteytys on todella toimiva ja kun muutenkin paketti ja kesto on kompakti, niin Spiel des Jahres -palkinto oli enemmän kuin ansaittu.

Harmi, että sisarpeli Queendomino menee sitten ihan toiseen suuntaan toimivan yksinkertaisuuden saralta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Paulo Soledade)
(Kuva: Paulo Soledade)

60. Brass: Lancashire (2007); BGG ranking 31

Brass on kohtuullisen tuhti talouspeli Martin Wallacelta. Siinä rakennetaan teollisuuslaitoksia ja kiikutetaan niissä tuotettua tavaraa satamiin. Kaikki pyörii rahan- ja pisteidenansainnan ympärillä. Taikasana, mikä nostaa sen omalle listalleni on käsikortit eli pitkälti toimintoja tehdään käsikorttivetoisesti, mikä lisää aimo annoksen mielenkiintoa.

Pari vuotta myöhemmin julkaistu Age of Industry koetti oikoa joitain asioita ja lyhentää pelin kestoa, mutta se  ei ihan osunut maaliin. Peli vähän vesittyi enkä ole ihan varma siitä onko se nyt edes yhtään lyhyempikään. Se on siis originaali Brass tai ei mitään – vaikka sitten kestäisikin tovin pidempään.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


59. Piece ‘o Cake (2008) / New York Slice (2017); BGG ranking 1421Top100_2017_AberBitteMitSahne

“Yksi jakaa, muut valitsevat ensiksi” -peli parhaasta päästä. Ja tässä pelissä ei sitten muita mekaniikkoja olekaan. Moni muukin peli osaltaan pohjautuu edellä mainittuun jakomekanismiin, mutta yleensä lopputulos ei jaksa maaliin saakka, koska ko. jakomekanismi lisää peliin kestoa ja odottelua mikä sitten latistaa vähän tunnelmaa.

Kun itse kuitenkin pidän jakomekanismista ja Piece ‘o Caken tapauksessa keskitytään vain ja ainoastaan siihen, niin lopputulos on turboahdettu 15 minuuttinen kakun jakamishaasteen parissa ja siten ansaittu paikka myös tällä listalla.

Hyvä peli, jonka uusin versio New York Slice… no se keskittyy kakkujen sijaan pizzoihin ja mukaan on ängetty hieman muitakin erikoismausteita. En tiedä, mentiinkö sillä parempaan vai huonompaan suuntaan, mutta ainakin peliä on taas saatavilla.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Erik Gibbons)
(Kuva: Erik Gibbons)

58. O Zoo le Mio (2003); BGG ranking 1353

O Zoo le Mio yhdistää sokkohuutokaupan ja dominolaatat tavalla, joka yllättäen pelaa. Niin ja teitäkin tässä rakennellaan vähän Carcassonnen malliin. Lopputulos on parasta Corné van Moorselia, mitä minä olen pelannut.

O Zoo le Miossa on hiukan “rikkaat rikastuu” meininkiä, joten siinä mielessä pelissä on jonkun verran oppimiskäyrää, mutta muilta osin tätä voikin sitten pelata ihan minkälaisessa seurassa tahansa.

Sisältöä ei riitä isoksi peliksi, mutta kun yhden pelin pelaa puoleen tuntiin, niin kummasti tästä tykkää enkä yhtään ihmettele listasijoitusta.

 

 

 

 


57. Samurai (1998); BGG ranking 162Top100_2017_Samurai

Peliharrastamisen alkuvuosien suosikki on joutunut antamaan sijoituksen jos toisenkin periksi, mutta on sillä edelleen omat ansionsa. Samuraissa alkuun katseen kiinnittää mielenkiintoinen pelilaudan muoto ja kauniit komponentit, mutta on se pelikin vaan hieno.

Samuraissa yhdistyy tiukasti rajattu laattavalikoima ja siten käden hallinta ja kermana kakussa Reiner Knizian kiero pisteytyssysteemi.  Vielä tänäkin päivänä ihan ensiluokkainen peli etenkin 3-4 pelaajalla ja sijoitus listalla ansaittu vielä nyt ja uskallan luvata, että pysyy vielä pitkään.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


Top100_2017_MysteryRummy56. Mystery Rummy: Jack the Ripper (2003); BGG ranking 768

Listalle murtautui myös paljon pelattu rommipeli, jota meillä tahkotaan erityisesti kaksinpelinä. Mystery Rummy: Jack the Ripperiin on lisätty onnistuneesti pikkukikkoja pisteytykseen vaikka muuten mennäänkin melko tuttuja rommipelien latuja.

Kompaktin kokonsa vuoksi “eukkoa on pistetty lihoiksi” myös matkoilla – tuo lause helähtää ilmoille, kun sarjamurhaaja saa uuden uhrinsa. Tämä on myös ainoa koko Mystery Rummy -sarjassa, joka on pysyvästi saanut paikkansa pelihyllyssämme. Ne muut ovat vain käväisseet ja lähteneet sitten kiertoon.

Tästä pelistä on mainintansa myös blogimme artikkelissa ‘Matkassa kulkevat pelit‘.

 

 

 


55. The Hanging Gardens (2008); BGG ranking 1142Top100_2017_HangingGardens

Korttia osin toisensa päälle asettelu ja temppeleiden kanssa kikkailu on The Hanging Gardens -pelissä tehty miellyttävästi. Kun edelliseen on yhdistetty onnistunut, laattojen haalimisen kautta hoituva pisteytys, niin peli saa toistuvasti peliaikaa. Aivan erinomainen perhepeli!

Paljon samaa The Hanging Gardens tarjoaa kuin Honshu, mutta tässä kohtaa vanhassa vara vanhempi.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

54. Love Letter (2012); BGG ranking 196

Love Letter on pieni ja toimiva korttipeli, jossa yhdistyy hienolla tavalla bluffaus, valistunut arvaaminen ja onni. Tarkoituksena on tiputtaa kaverit pois pelikierrokselta ennen kuin pakka loppuu tai edes omistaa kierroksen jälkeen isoin kortti, jolla silläkin voittaa. Todella turboahdettu peli.

Meillä Love Letteriä on pelattu paljon – siis satoja jakoja – ja edelleen se vaan maistuu. Myös erilaisia jatkovirittelyjä pelistä on testattu, mutta toistaiseksi ei ole alkuperäisen voittanutta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Noppapotin arvostelut.

 

 

 

 


(Kuva: Matt Simpson)
(Kuva: Matt Simpson)

53. Key to the City: London (2016); BGG ranking 1403

Se toinen Key-sarjan peli, joka jaksaa omalle sadan listalleni. “Suoraviivaistettu Keyflower” tiivistää tämän pelin osuvasti kahteen sanaan ja kulmia tosiaan on hiottu oikeista kohdista.

Pelin huutokauppa ja laattojen käyttö kolmella eri valuutalla on pelin keskiössä. Ja klassisesti kaikkeen ei vaan ehdi mukaan vaikka kuinka haluaisi.

Key to the City: London loistaa etenkin kolmella, jolloin se on sopivan napakka paketti myös kestonsa puolesta.  Graafisesti pelissä olisi paljonkin toivomisen varaa, mutta onneksi ei sentään käytettävyysongelmia ilmene.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Toshiyuki Hashitani)
(Kuva: Toshiyuki Hashitani)

52. Zoff in Buffalo (1998); BGG ranking 4293

Yksinkertainen voi olla kaunista – tästä Zoff in Buffalo on mainio esimerkki. Peli on karja-aitausten täyttöä lehmillä ja valinnat kullekin kierrokselle tehdään yhtä aikaa – mekaniikka, jota pääsääntöisesti inhoan. Zoff in Buffalossa vain on pari niksiä, minkä vuoksi se rynnii heittämällä listoille.

Karja-aitauksiin ei nimittäin koskaan saa tulla tilannetta, jossa siellä on useammalla pelaajalla sama määrä karjaa ja toisaalta karja-aitauksen täyttyessä jaetaan bonuksia niille pelaajille, jotka aitauksessa ovat positiossa 2., 3. tai 4.

Pelin ikä ei paina millään tavalla ja lehmänamiskat ovat vielä tämän päivän mittapuullakin äärimmäisen söpöjä.

 

 

 

 


51. Coloretto (2003); BGG ranking 477Top100_2017_Coloretto

Eriväristen settien keräily on Coloretton keskiössä. Tässäpä napakka korttipeli, jossa korttisetit rakennetaan yhdessä pöydälle ja ne sieltä myös poimitaan. Tässä jos missä kaverin keittoon koetetaan sekoittaa sellaista mitä sinne ei ”kuulu”, mutta se pitää osata tehdä siten, että pilattu keitos ei kapsahda omalle pöydälle.

Hyvä peli, joka kestää käyttöä. Peli-ideasta lavennettiin myöhemmin Zooloretto mikä ei sekään ole huono, mutta miksi pelata sitä kun korttipeli on parempi?

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 

 

 


Tässä oli ensimmäinen puolikas Top-100 listastani. Kärkiviisikymppinen (TOP 100, sijat 1-50) julkaistaan sivuilla hivenen myöhemmin.

Speculation – kiivasta kauppaa pörssissä

Speculation vie 3-6 pelaajaa pörssikaupan maailmaan. Tällä kertaa se maailma ei ole suuri ja ihmeellinen, vaan asioita on suoraviivaistettu ja yksinkertaistettu isolla kädellä. Osakkeita ostetaan ja myydään edestakaisin ja kurssimuutoksia tehdään kortti- ja noppavetoisesti. Perimmäisenä tarkoituksen pelissä on tietenkin osoittaa omien sijoitustaitojen ylivertaisuus suhteessa kanssaveljiin ja -sisariin. Kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta Dirk Henn on Speculationillaan osunut maaliin: peli on nimittäin yksi parhaista osakepeleistä – ellei peräti paras.

Kahdeksan firmaa samalla viivalla

Pelissä operoidaan kahdeksan firman osakkeilla. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin eivät ne mitään firmoja ole vaan Queen Gamesin vuoden 2013 painoksessa firmat korvattiin pelisuunnittelijan eri peleillä. Vastaan astelee siten pelipöydästä muutenkin tutuiksi tulleita nimikkeitä: Alhambra, Carat, Colonia, Eketorp, Metro, Shogun, Show Manager sekä Timbuktu. Tässäpä oivallinen hetki itse kullekin pysähtyä hetkeksi laskemaan, moniko näistä Dirkin peleistä on entuudestaan tuttu? Itselläni tulos on 7/8.

Vaan kun tältä sivupolulta herää taas itse pelin ääreen, on aika asettaa firmojen osakkeiden lähtöhinnaksi 20 euroa ja varmistaa, että tarjolla on kutakin osaketta yksi vähemmän kuin on pelaajia.

Alkutilanteessa kaikkien firmojen osakkeiden arvo on 20 euroa.
Alkutilanteessa kaikkien firmojen osakkeiden arvo on 20 euroa.

Pelaajien alkupääoma on yksi osake vapaavalintainen osake sekä 20 euroa rahaa. Todellisia piensijoittajia siis ollaan! Tämän alkupääoman ohella pelaajat saavat yhdeksän kortin identtiset pakat. Pakassa on kertaalleen kuvattuna jokainen pelin firmoista sekä yksi ‘pankkivapaa’, joka pelattuna tarkoittaa ettei kyseisenä päivänä käydä osakekauppaa. Nämä yhdeksän kortin pakat sekoitetaan ja käteen nostetaan kaksi korttia. Tämä kahden kortin pieni käsi on Speculationin keskiössä läpi pelin.

Pelaajan käsikortit.
Pelaajan käsikortit.

Pelilauta on kaksipuolinen, joiden molemmilla puolilla on kuvattuna kurssihinnasto laudan vasemmasta reunasta oikeaan. Pelilautojen ero tulee itse kurssihinnoista: toinen puoli on hivenen aloittelijaystävällisempi ja toinen sopii tiukempaa peliä hakeville.

Ensin toiminto, sitten kurssimuutokset

Kierroksen aluksi yksi pelaaja nostaa yhdestä kangaspussista toimintolaatan ja toisesta kurssimuutoslaatan (tai sama voidaan tehdä nopin, jos omistaa kyseisen minilisäosan mikä kuvissakin näkyy). Toimintolaatan tapahtuma ratkotaan aina ennen kurssimuutoksia. Mikäli esiin nostettu toimintolaatta on osto-/myyntilaatta (näitä on puolet kaikista laatoista) saa kukin pelaaja suorittaa yhden osakkeen oston ja/tai myynnin sen hetkiseen markkinahintaan. Kunkin firman markkinahinta määrittyy kahden muuttujan yhdistelmästä: missä kohtaa pelilautaa firman merkki sijaitsee JA mikä on firman sijoitus suhteessa muihin firmoihin.

Osto/Myyntitoiminnon ohella pussista voi nousta ‘ei tapahdu mitään’ -laatta tai ‘muuta yhden firman sijoitusta laudalla yhden parempaan tai huonompaan positioon’ -laatta. Viimeksi mainitun tapauksessa ainoastaan pussista kyseisen laatan vetänyt tekee tämän toiminnon.

-1 nopalla on mahdollista tiputtaa yhden firman sijoitusta osakeradalla yhdellä sijoituksella. Esimerkiksi punaisen Show Manager -yhtiön voisi tiputtaa laudalla ruutuun 8.
-1 nopalla on mahdollista tiputtaa yhden firman sijoitusta osakeradalla yhdellä sijoituksella. Esimerkiksi punaisen ‘Show Manager’ -yhtiön voisi tiputtaa laudalla oranssin ‘Alhambran’ perään eli ruutuun 8.

Seuraavaksi kurssimuutosten pariin ja tähän osallistuvat kaikki pelaajat.

Kullakin pelaajalla on kädessään kaksi korttia, joista toinen pelataan. Valitut kortit paljastetaan yhtä aikaa. Nyt firmat etenevät jokaista ko. firman korttia kohti niin monta ruutua pelilaudalla kuin mitä kangaspussista nostettu kurssimuutoslaatta (tai noppa, jos sitä käytettiin) kertoo. Ja koska kurssilaudalla yksittäisessä ruudussa saa olla vain yksi firma, niin mahdolliset varatut ruudut hypätään yli näitä siirtoja tehtäessä. Näin siis esimerkiksi vihreä firma ao. kuvassa liikkuisi kaksi pykälää eteenpäin, jokaista pelattua vihreän firman osaketta kohti, koska kurssimuutoslaatta (tai tässä tapauksessa noppa) näyttää kakkosta.

Niin, ja mahdollista myös on, että minkään firman osakekurssi ei muutu. Näin siinä tapauksessa, jossa yksi tai useampi pelaaja pelasi ‘pankkivapaa’ -kortin. 5-6 pelaajan pelissä yhdellä ‘pankkivapaa’ -kortilla kukin firma liikkuu puolet kurssimuutoslaatan määrästä ja vasta kahdella tai useammalla ‘pankkivapaalla’ pysytään paikallaan.

Sininen firma on kärjessä, osakkeen arvo nyt 175. Punainen firma kakkosena, osakkeen arvo 110, mutta kaksi pykälää pidemmälle päästessään arvo nousee jo 150:een.
Sininen firma on kärjessä, osakkeen arvo nyt 175. Punainen firma kakkosena, osakkeen arvo 110 (arvo katsotaan tummemmasta taulukosta, koska firman osakekin on tummalla), mutta kaksi pykälää pidemmälle päästessään arvo nousee jo 150:een.

Vuoron päätteeksi pelaajat täydentävät käsikorttien määrän jälleen kahteen.

Näin peliä jatketaan kunnes vähintään yksi kahdeksasta firmasta pääsee pelilaudan oikean laidan punaiselle alueelle, jolloin peli päättyy. Pelin lopussa osakkeet muutetaan vielä rahaksi ja lisätään tähän summaan hallussa olevat käteisvarat. Eniten rahaa tehnyt luonnollisesti voittaa.

Spekulointia hyvinkin…

Speculation on säännöiltään erittäin yksinkertainen ja siten uusi pelaaja on sinut pelin kanssa heti ensimmäisellä pelikerralla. Pelin haasteellisuus ei tulekaan säännöistä vaan omien sekä kanssapelaajien toimien ajoituksesta ja pelitilanteen luvusta. Tässä pelissä pitää valmistautua nopeaan osto- ja myynti-sykliin eli harvoin yksittäisiä osakkeita kannattaa jemmailla pysyvästi, vaan enemmänkin juostaan pikavoittojen perässä. Kaikkia pelaajien suorittamia manöövereitä ja niiden perimmäisiä syitä on silti hankala hahmottaa. Tekemisiin vaikuttavat vahvasti jo pelatut kortit, toisaalta myös ne mitä itse kullakin on paraikaa kädessä. Huomioon pitää ottaa myös kierroksen kurssimuutoslaatta: mitä isompi numero, sitä houkuttelevampi hyppäys on tarjolla – jollei sitten joku pelaa “pankkivapaa” -kortin. Hmm… mutta kenellä se ‘pankkivapaa’ olikaan jo käytettynä?

Voi sitä spekuloinnin määrää, mitä tässä pelissä tehdään. Mutta koska peli on kaikesta huolimatta äärimmäisen pelkistetty, niin pähkäilyistä huolimatta Speculation rullaa nopeasti kohti loppuaan.

Speculation-pelilauta ei välttämättä ole maailman kaunein, mutta se on selkeä.
Speculation-pelilauta ei välttämättä ole maailman kaunein, mutta se on selkeä.

Mikään erityisen vakavamielinen peli Speculation ei ole ja pinnan alta on turha etsiä syvällisempää sisältöä. Aihetta lähestytään nyt keveällä otteella, mutta tällaisenaan peli toimii todella hienosti. Miltei joka kierros on oma pieni jännitysnäytelmänsä osakekurssien muuttuessa ja pelaajien hakiessa niitä pikavoittoja. Ja koska pelaajien osakesalkut pysyvät pelissä pieninä, nopeuttaa se entisestään yleistä tilanteen analysointia.

Kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta Speculation tekee hienosti sen minkä se tekee: se on napakka ja hauska osakepeli. Äkkiseltään ei parempia puhtaita osakepelejä tule mieleen, vaikka varsin monia olen pelannutkin (Hab & Gut, Black Friday, Mogul, 1920 Wall Street, Trade). Ainoa miinus, jonka Speculation saa liittyy pelin “osakkeisiin”: olisin niin paljon mieluummin katsonut vaikkapa naurettavia sanamuunnoksia olemassaolevista firmoista kuin Dirk Hennin pelien nimiä, mutta menee se toki näinkin.

Minilisäosia Queen Games:mäiseen tapaan

Speculationiin on tarjolla muutama minilisäosa eli sikälikin se noudattaa julkaisijan tuttua linjaa. Kaikki seuraavassa listatut tulevat pelin Kickstarter-versiossa mukana, mutta vielä jälkikäteenkin niitä on ostettavissa esimerkiksi Queen Gamesin kautta ja/tai BGG Storesta:

  • Vaihtoehtoiset toimintolaatat (BGG)
  • 7-8 pelaajan komponentit (BGG)
  • Toiminto- ja Kurssimuutosnopat (BGG)
Queen Gamesin lisäosia; nämä tulevat pelin Kickstarter-painoksen mukana, mutta ovat ostettavissa myös erikseen.
Speculation lisäosat: nämä tulevat pelin Kickstarter-painoksen mukana, mutta ovat ostettavissa myös erikseen.

Vaihtoehtoiset toimintolaatat korvaavat pelin vakiolaatat. Tarjolle tulee uusia vaihtoehtoisia toimintoja sisältäen mm. pelaajien välistä pakotettua korttien vaihtoa, ‘pankkivapaa’ -kortin kumoamistoimintoja jne. Toimintolaattoja on 12 erilaista, joten variaatioita löytyy ja sen vuoksi lisäosan ohjeista löytyy valmiiksi jo kolme eri suosituskokoonpanoa ensi alkuun testattavaksi. Myönnän, että vaikka olen pelin omistanut julkaisustaan lähtien, niin en ole tätä lisäosaa koettanut.

7-8 pelaajan komponentit mahdollistavat isommalla porukalla pelaamisen. Sinällään suunta on oikea, sillä Speculation on sitä parempi mitä enemmän on pelaajia. Minimipelaajamäärällä (3) se ei oikein toimi eli neljää pidän itse ehdottomana alarajana. Viidellä pelattuna se on silti vielä parempi ja olettaisin, että kuudellakin toimii hienosti. En sitten tiedä, miten 7-8:lla?

Toiminto- ja kurssimuutosnopat ovat omissa peleissäni vakiokäytössä. Speculationin alkuperäinen painos vuodelta 1992 oli nimenomaan noppavetoinen ja tällä lisäosalla pelistä saa täysin identtisen kokemuksen pelin ensipainoksen kanssa. Kaupastas ostettu pelin perusversio tulee siis laatoilla, joita nostetaan pussista. Näin on kasvatettu todennäköisyyttä tiuhempaan osto-/myynti-toimintoon, mutta kun ehdin jo alkujaan pelaamaan peliä noppavetoisena ja totesimme sen toimivaksi sellaisena, niin olemme tyytyväisesti jatkaneet samalla linjalla. Noppalisäosa tekee pelistä todennäköisesti hiukkasen napakamman, mutta puhutaan varmaankin vain minuuteista.

Speculation, osakepeli vailla vertaa.
Speculation, osakepeli vailla vertaa.
Infolaatikko: Speculation
Pelaajia: 3-6 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2013
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Fresh Fish – mahdollisimman tuoretta tavaraa

Friedemann Friesen vanhempaa tuotantoa oleva Fresh Fish (1997) sai päivitetyn versionsa vuonna 2014. Uuden painoksen yhteydessä päivitettiin pelin ulkoasun ohella sääntökirja. Sääntöjen osalta uudistus ei välttämättä osunut ihan nappiin, mutta sääntökirjan ’variantti’ –osiossa on ohjeet myös alkuperäisen Fresh Fishin pelaamiseksi, joten peruuttamatonta haittaa tehdyistä muutoksista ei aiheutunut.

Pääsääntöisesti blogiteksti pohjautuu pelin alkuperäissääntöihin, mutta lopusta löytyy oma kappaleensa eri versioiden eroista. Kaikki pelikuvat ovat hivenen vanhemmasta, Plenary Gamesin vuoden 2003, painoksesta.

Fresh Fishissä tavoitteena on rakentaa mahdollisimman lyhyet toimitusreitit varastoista myyntikojuihin. Mikä tekee pelistä erityisen mielenkiintoisen ja täysin uniikin on se, että näitä reittejä ei suinkaan rakenneta, vaan ne rakentuvat sitä mukaa kun laudalle ilmestyy pelaajien toimintojen myötä rakennuksia.

Tonttivarauksia ja huutokauppaa

Pelin alussa laudalla on ainoastaan neljä eri varastoa. Tästä tilanteesta edetään tonttivarausten kautta itse rakentamisiin.

Pelin alussa laudalla on ainoastaan varastot. Niinikään pelaajien ensimmäiset tonttivaraukset on tehty.
Pelin alussa laudalla on ainoastaan varastot. Kuvassa on tämän lisäksi pelaajien ensimmäiset tonttivaraukset tehtynä.

Pelivuorolla pelaaja valitsee toisen kahdesta vaihtoehdosta:

  • vapaana olevan tontin varaus TAI
  • rakennuslaatan nosto alassuin olevien rakennuslaattojen joukosta ja sen rakentaminen.

Tontin varaaminen on näistä se suorasukaisempi toimenpide. Pelaaja laittaa oman markkerinsa vielä vapaalle tontille, joka on jo rakennetun tai aiemmin varatun tontin vieressä. Pelin alussa varattavien tonttien valikoima on siten pienehkö, mutta kasvaa pelin edetessä nopeasti. Tontin varaamiseen käytettäviä markkereita ei ole kuin puolen kymmentä per pelaaja, mikä pakottaa siirtymään varsin nopeasti rakentamiseen.

Rakentamisen osalta vaihtoehtoja on kaksi: laattapinosta paljastuu joko neutraali rakennus tai myyntikoju. Jos kyseessä on neutraali rakennus, se rakennetaan yhdelle pelaajan varaamista tonteista. Tällöin tontin varaukseen käytetty markkeri palautetaan pelaajalle. Neutraalien rakennusten ainoa, mutta tärkeä virka on pakottaa tieverkosto sivureiteille.

Keltaiselle pelaajalle nousi pakasta neutraali rakennus. Tälle pitää "uhrata" yksi omista tonttivarauksista.
Keltaiselle pelaajalle nousi pakasta neutraali rakennus. Tälle pitää “uhrata” yksi omista tonttivarauksista.

Jos taas laattapinosta paljastui myyntikoju, seuraa siitä huutokauppa joka Fresh Fishissä hoituu sokkohuutokaupalla. Kukin pelaaja, jolla ei vastaavaa kojua vielä ole, jemmaa nyrkkiinsä rahamäärän jonka on kojusta valmis maksamaan. Suurimman summan tarjonnut rakentaa kojun omalle tontilleen TAI jos tonttivarausta ei ole lainkaan, asettaa sen itsensä eteen pöydälle. Mahdollisesti pöydälle kertyneitä kojuja ei koskaan rakenneta, vaan ne huomioidaan pisteenlaskussa maksimimiinuksin.

Pelin huutokauppoihin kullakin pelaajalla on käytössään 15 rahaa, joka pitää riittää neljän myyntikojun hankintaan. Isoja summia ei ole varaa käyttää yksittäisen kojun hankintaan, mutta viimeisenä tietyntyyppisen myyntikojun saava saa sen sentään ilmaiseksi (koska muita ei ole enää kojusta kilpailemassa). Toisaalta, mitä pidempään odottaa kojun saannin kanssa, sitä todennäköisemmin sitä ei saa sijoitetuksi ns. “parhaalle paikalle”. On myös täysin mahdollista, että viimeisiä kojuja ei edes ehditä rakentaa ennen kuin peli päättyy.

Niin, ja Fresh Fish jatkuu, kunnes pelilauta on täynnä rakennuksia ja teitä.

…hetkinen, mitä teitä?!

Tieverkosto, jota ei rakenneta koska se rakentuu

Pelin laattavalikoimasta tielaattoja on suurin osa. Pelin alussa kartalla ei ole teitä lainkaan, mutta lopulta kaikkiin varastoihin ja myyntikojuihin sellainen pitää johtaa. Ja vieläpä niin, että tielaatoista muodostuu yhtenäinen verkosto.

Sininen pelaaja rakentamassa neutraalia rakennusta. Tämä laukaisee tien rakentumisen laudalle, sillä satamaan (sininen "kalalaatta") pitää saada tie.
Sininen pelaaja rakentamassa neutraalia rakennusta. Tämä laukaisee tien rakentumisen laudalle, sillä satamaan (sininen “kalalaatta”) pitää saada tie.

Niinpä viimeistään tilanteessa, jossa yhden varaston tai myyntikojun muut sivut on blokattu rakennuksin, tulee viimeiselle sivulle tie. Ja muistaen, että koska tielaatoista pitää muodostua yhteinäinen verkosto, tulee tietä myös heti tämän tielaatan viereen – välttämättä vaan se kohderuutu ei heti ole selvillä.

Jatkoa edellisestä kuvasta: tie jyrää altaan vihreän pelaajan tonttivaraukset. Lähti siitä yksi mustakin (mutta siihen ei enää rakentaa saanutkaan).
Jatkoa edellisestä kuvasta: tie jyrää altaan vihreän pelaajan tonttivaraukset. Niin ja lähti siitä yksi mustakin (mutta siihen ei enää rakentaa saanutkaan).

Tie jyrää altaan pelaajien tonttivarauksia sitä mukaa kun peli etenee. Tieruutuja tupsahtaa laudalle kiihtyvään tahtiin ja on eritoten tärkeää pitää huolta siitä, että lopulta on yksi yhtenäinen tieverkosto. Vaikka tien rakentamisen säännöt ovat periaatteessa hyvinkin yksinkertaiset, käytännössä sen hahmottaminen vaatii tarkkuutta ja kaikkien pelaajien yhteistä havainnointia. Ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että pelin aikana tehdään pieniä lisähuomioita siitä, mihin tielaattoja kuuluu tulla mutta joita ei heti tuoreeltaan hoksattu laudalle lisätä.

Lyhimmillä reiteillä voittoon

Pelin päättyessä lasketaan pelaajakohtaiset pisteet. Tämä tapahtuu laskemalla pelaajan lyhin reitti tietä pitkin kuljettuna kultakin varastolta pelaajan omaan myyntikojuun. Maksimipistemäärä yhdestä reitistä on 8-14 riippuen pelaajamäärästä. Pelaajan yhteenlasketuista reittituloksista vähennetään jäljellä olevat rahavarat. Pienimmän tuloksen saanut voittaa.

Eri pelaajien reittien pituudet varaston ja oman myyntikojun välillä.
Esimerkki eri pelaajien reittien pituuksista varaston ja oman myyntikojun välillä.

Yksinkertainen, mutta silti kiharainen

Fresh Fish on säännöiltään äärimmäisen helppo. Pelin sisäistämisen kannalta haastavuus tulee tiestön rakentumisen säännöistä ja sen vaikutuksesta tontteihin ja tonttivarauksiin. Hyväksi puoleksi tässä kohtaa voidaan toki katsoa se, että tietä voidaan rakentaa yhteisesti. Useampi silmäpari kun havainnoi paremmin kuin yksi.

Ja vaikka toimintovaihtoehtoja on ainoastaan kaksi, päätöksiä pelissä joutuu tekemään tämän tästä. Miten käyttää omaa hyvinkin rajallista markkerimäärää? Jos valitsen rakennusvaihtoehdon, onko minulla hyvä vaihtoehto mille tahansa puuttuvalle myyntikojulle tai toisaalta neutraalille rakennukselle? Ja mitä rakentaminen tarkoittaa mahdollisesti tieverkostolle?

Pelilauta pelin päättyessä.
Pelilauta näyttää pelin päättyessä tällä kertaa tältä.

Pelin tietty yksinkertaisuus takaa sen, että peliin pääsee yleensä sisään heti ensi pelistä. Ja yksinkertaisuus johtaa siihenkin, että peli on todella nopea pelattava millä tahansa pelaajamäärällä. Parhaimmillaan se on 4-5 pelaajalla, jolloin huutokaupatkin toimivat parhaiten.

Fresh Fishissä viehättää eniten pelin täysin omanlainen tienrakentumisen säännöt. Se yhdistettynä valmiiksi ahtaaseen pelilautaan ja ennalta arvaamattomat hetket huutokaupoille on yhdistelmä, joka miellyttää suuresti. Huutokaupoissa itse kukin joutuu punnitsemaan sitä, että milloin tulee seuraava vastaava myyntikoju tarjolle ja kun se tulee, niin vieläkö oma “hyvä” tonttivaraus on silloin olemassa vai onko se jo jyrätty tiellä. Ja toisaalta niinkin, että liian aikaisin rakennettu koju on alttiimpi muiden pelaajien sabotoinnille: välttämättä kun se miltei vieressä oleva varasto ei tarkoita sitä, että reitistä tulee lyhyt, jos muut vieriruudut rakennetaan täyteen muita rakennuksia!

Vuorovaikutusta on siis rutkasti: tietysti on se huutokauppa, mutta eritoten rakentamisen kanssa kikkailemalla tieverkoston saa pakotettua sellaisille kiertoteille, että yksi jos toinenkin pelaaja haroo harmistuksissaan tukkaansa.

Vasemmalla uuden (2014) painoksen, oikealla vanhan painoksen (2003) ulkoasu tarkastelussa.
Vasemmalla uudemman, vuoden 2014, painoksen ulkoasu ja oikealla verrokkina karumpaa 2003 painosta.

Graafisesti mikään editio Fresh Fish -peleistä ei ole kaunis – näin niin kuin mahdollisimman neutraalisti sanottuna. Vuoden 2014 laitos on sentään ihan ok, mutta vanhemmat ovat suorastaan rumia. Ehkä käytännöllisiä, mutta rumia. Lisäksi vanhemmissa painoksissa on tulkinnanvaraa säännöissä ja osin jopa sääntövirheitä. Sääntöjen saralla uusin painos on aimo loikka parempaan päin.

Edellisistä pienistä (tai suuremmista) kauneusvirheistään huolimatta Fresh Fish jaksaa kiehtoa siinä määrin, että peli keikkuu edelleen omassa top-10:ssä.

Fresh Fish - peli mahdollisimman lyhyistä kuljetusreiteistä.
Fresh Fish – peli mahdollisimman lyhyistä kuljetusreiteistä.

Merkittäviä eroja eri peliversioiden välillä

Kuten jo artikkelina alussa sanoin, on pelin eri versioiden välillä merkittäviä eroja.

Ensimmäisenä kiinnittää huomiota pelilautaan. Siinä missä vanhemmissa painoksissa on kiinteä 10×10 kokoinen pelilauta (josta pelaajamäärästä riippuen rajataan osa laudasta pois), on uusimmassa vuoden 2014 painoksessa useampia pienempiä laattoja, joista pelilauta rakennetaan. Tällä ratkaisulla on se hyvä puolensa, että ei tarvitse tehdä erillistä laudan “rajaamista”, vaan käyttöön otetaan kulloisellekin pelaajamäärälle sopiva määrä pienempiä lautoja.

Pelilautaa isompi muutos on tien rakentamiseen tehdyt sääntömuutokset. Uusimmassa painoksessa pelilauta on pilkottu pienempiin alueisiin ja näillä pienemmillä alueilla on omat rakennusrajansa: kun alueella on numeroa vastaava määrä rakennuksia, loput tontit muutetaan heti tieksi. Tämän vuoksi tiestä ei lopulta tule yhtenäistä verkostoa. Siten myös pelaajien myyntikojut voi jäädä mottiin ja sääntöihin on lisätty omat kiemuransa kuinka tilanne kierretään ja mitä se pisteytyksessä tarkoittaa (lyhyesti: lopussa rakennetaan tarvittaessa tietä pelilaudan ulkoreunojen kautta, mutta nämä reitit maksavat ekstraa). Näiden lisäkiemuroiden myötä häviää kuitenkin myös tietty tilanahtauden tuntu, mikä on yksi olennainen osa Fresh Fishiä.

Tiestön rakentumisen isompi sääntömuutos on tehty helpottamaan siihen liittyvää visuaalista haastetta – nyt kaikki tietävät satavarmasti mihin tietä kuuluu missäkin tilanteessa laittaa. Samalla on kuitenkin kadotettu osa alkuperäisen pelin viehätyksestä ja laudasta ei tule ehyttä vaan enemmänkin tilkkutäkki. Omakohtaista kokemusta itselläni ei tästä muutoksesta ole, mutta moni molempia versioita pelannut kehottaa pelaamaan uudesta sääntökirjasta löytyvällä variantilla, joka siis on se originelli Fresh Fish. Kaikeksi onneksi julkaisija on tämän tosiaan mahdollistanut ja pelilaudan osasten kääntöpuoli on tätä varten ”neutraali”. Mutta moniko älyää tarttua siihen paremmin toimivaan versioon variantin kautta onkin toinen juttu? Toivottavasti tämän blogitekstin perusteella edes jokunen enemmän…

Lisäosalaatat tarkastelussa.
Vanhemman painoksen lisälaatat tarkastelussa.

Viimeinen ero painosten välillä on vanhemmista painoksista löytyvät hidaste- ja rakennustyömaa –laatat, jotka peliin voi halutessaan lisätä. Hidastelaatat lasketaan tielaatoiksi, jotka reittejä laskettaessa ovat kolmen pisteen laattoja. Rakennustyömaa-laatat voidaan rakentaa laudalla olevan neutraalin rakennuksen päälle, jonka jälkeen rakennustyömaan päälle voi rakentaa uudelleen. Kummatkaan laattatyypeistä eivät peliä isosti muuta eli ne toimivat kyllä tarvittaessa kivana pienenä lisänä, mutta jos näistä jää paitsi, niin sen tähden ei kannata yöuniaan menettää.

Infolaatikko: Fresh Fish
Pelaajia: 2-5 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 1997
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek (Fresh Fish 2014)
Lisätietoa: Boardgamegeek (Fresh Fish 1997)
Muualla arvosteltuna: Lautapeliopas

That’s You – konsolipelihybridi viihdyttää noviisejakin

Konsolipelaamista ei ole juurikaan ehtinyt käsitellä blogissamme, vaikka tuotakin tulee harrastettua etenkin Lunkisti-Teron toimesta. Omalla kohdallani konsolikikkailu on lähes jäänyt, sillä sopivaa pelattavaa ei ole sattunut haaviin. Olihan se kiva saada Grim Fandango takaisin moderniin pelikirjastoon, mutta That’s You oli ehkä sittenkin pelisyksyn todellinen yllättäjä.

That’s You on kuuluu PlayStationin uuteen PlayLink-pelisarjaan, joka yhdistää konsoli- ja mobiilipelaamista. Kyllä. Peli ladataan konsolille ja sitä pelataan kännyköihin ladattavalla That’s You -sovelluksella. Osallistujat aktivoivat pelin, valitsevat hahmon ja antavat hahmolleen nimen (oikean tai keksityn) ja sitten vaan jäädään odottelemaan, että kaikki halukkaat ovat saaneet pelikohtaisen profiilinsa luotua. Kun kaikki ovat mukana, peli valitsee henkilön, josta aloitetaan. Sitten alkaa kysymysten esittäminen. Kysymyksiin liittyy usein jonkinmoinen vastaajien aktivointi älypuhelimia hyödyntäen. Joihinkin kysymyksiin vastataan kirjoittamalla, joihinkin kysymyksiin liittyy jonkun kuvan valinta ja joissakin tehtävissä piirretään annetun kuvan päälle. Tehtäviin kuuluu aina osuvimman vastauksen arvaaminen ja tästä saa pisteitä. Pelin lopuksi vastaajat listataan paremmuusjärjestykseen.

That's You kulkee puhelimessa, tarvitaan vain pari pelikaveria ja PS4
That’s You kulkee puhelimessa, tarvitaan vain pari pelikaveria ja PS4

Se, miksi koukutuin That’s Yousta oli osallistumisen helppous puhelimella, pelin upea grafiikka ja ennen kaikkea pelin selostus. Se on harvinaisen onnistunutta, joskin toki kuivan nasevaa, mutta silti kaikin puolin pelin ideaan nähden hyvällä maulla ja suhteellisen hyvällä tilannetajulla toteutettua. Eri pelaajiin liittyvissä pelimaailmoissa on paljon yksityiskohtia, mitä ihmetellä toisten vastauksia odotellessa. Vastauksista kilahtavissa pelimerkeissäkin on leikitelty eri aiheilla. Pelin viiihdearvoon vaikuttaa ennen kaikkea kenen kanssa pelaa: tällä pelillä on sukulaisten piirustustaitojen selvittämisen lisäksi ajettu tiimiin sisään uutta työkaveria (luulot pois:).

Kanssapelaajien taiteilemia hattuja Lunkisti-Maijalle
Kanssapelaajien taiteilemia hattuja Lunkisti-Maijalle eli hatut jokainen on piirtänyt omalla puhelimellaan ja That’s You kokoaa ne yhteen

Seuraavaksi pitäisi pelata lisää aikaa ja kokeilla PlayLink-sarjan muita julkaisuja, Hidden Agenda ja Knowledge is Power. Viimeisimmästä mainitusta tietovisasta olen saanut pikaiset maistiaiset, toisen pelaajan vastaamisen hankaloittamisesta  (esimerkiksi jäädyttämällä toisen näyttö) voi olla apua tiukan paikan tullen. Voittohan se on joka ratkaisee…

Matkassa kulkevat pelit

Loma – ihana rentouttava olotila. Omaa aikaa. Yhteistä aikaa. Ja kun kerran aikaa on, niin täytyyhän sitä pakata matkaan viihdykettä. Lunkisti-väellä laukkuun livahtaa pari peliä. Pelikortit pelastaa aina tilanteen kuin tilanteen, niillä voi tahkota seiskaa, tikkiä, maijaa – mitä näitä nyt on.  Mukava moninpeli on myös Phase 10 – tätä pelattiin appivanhempien kanssa Kreetalla sillä seurauksella, että ensimmäisen peli-illan jälkeen anoppi halusi lainata peliä treenatakseen sitä seuraavaa pelikertaa varten. Molempien anopeille on tarjottu reissun päällä myös aimo annos Poisonia.

Mustapekka Ruuska peluuttamassa Lunkisti-Teroa Barcelonassa
Talentista tuttu Mustapekka Ruuska peluuttamassa Lunkisti-Teroa Barcelonassa

Oma ensikosketukseni Jaipuriin tapahtui Rhodoksella. Oijoi. Voi sitä tylytystä. Ja eikun taas valitsemaan kankaita, kameleita tai timantteja – ihan kuten paikallismarkkinoilla, not:)

Mystery Rummy: Jack the Ripper onkin sitten kulkenut siellä täällä. Reissuaminen näkyy jo hieman paketin kulmassa. Tämä se on leppoisa kaksinpeli makaaberista aiheestaan huolimatta.

Finitoakin pelattiin joskus pidemmällä junamatkalla. Pelilauta mahtui vielä istuinkohtaiselle pöydälle, mutta niin sanottua räveltämistilaa ei juurikaan jäänyt. Kunnon jarrutus olisi todennäköisesti auttanut tutustumaan kanssamatkustajien jalkatiloihin hieman tarkemmin. Finiton suhteen kannattaa siis malttaa mielensä ja käydä matkaseuran pöllyttämiseen vasta vaikka asemaravintolassa.

Kompaktit pelit kulkevat matkassa siinä missä kirjatkin.
Kompaktit pelit kulkevat matkassa siinä missä kirjatkin

Kerran (!) Münchenin reissulla jouduttiin hakemaan pelattavaa. Tähän akuuttiin tarpeeseen vastattiin Rat Hotilla. Hieno kaksinpeli sinänsä, hieman kuten kukkapeltotaistelua vastaava Flower Power, mutta lisätwistin tuo se, että tiilejä voi osittain peittää. Tämä keikka opetti, että himoharrastajalle pelin valitseminen ex tempore ei välttämättä ole niin helppoa, etenkin kun kyse on kaupungin isoimmasta leluliikkeestä peliosastoineen!

On ollut hauska huomata, miten harrastus voi vaikuttaa havannoimiseen. Vai onko se oire jostakin vakavammasta kun, matkamuistohässäkän keskeltä sitä bongaa tammipeliin keskittyneet kreikkalaisvanhukset?

* Toim.huom. Essen-reissuja ei lasketa lomareissuksi. Ne ovat eri reissuja ne:)

Aiheen hengessä, ehkä hullaannuttamanakin, arvomme su 14.1.2018 klo 20 kaksi Matka 2018 -lippua tämän artikkelin kommentteihin oman matkapelisuosikkinsa maininneiden kesken!