Skip to main content

Pelitapahtumissa voi selvittää pelaajaprofiilinsa onnistuneita hankintoja varten

Käsi ylös jos olet pelannut Afrikan Tähteä tai paukuttanut Kimbleä? Entä onko Monopoli tai Trivial Pursuit tuttuja? Näistä kukin edustavat lajissaan hienoja pelejä, mutta samaan aikaan ne ovat vain pieni otos lautapelien maailmasta. Omaa pelimakua kannattaa haastaa ja hakea – aivan kuin kulinaristista tuntemustaankin!

Itse olen ajautunut lautapelien maailmaan, koska Tero ja ystävänsä tarvitsivat aika ajoin “täytepelaajaa” usemman pelaajan peleihin. Sitten lähdin poikien mukaan lautapelimessuille Esseniin pelikassien kantajaksi… Tänä päivänä lautapelivalikoima on niin laaja, että sieltä todellakin löytyy vaihtoehtoja erilaisille pelaajille – oikean pelin löytymistä helpottaa kun tunnistaa millainen pelaaja itse on. Itse en juuri jaksa yli 60 minuutin pelejä ja säännöt pitää olla helposti selitettävissä. Korttipelit ovat eniten oma juttuni. Suunnittelijoista Knizian lautapelejä on tullut pelattua useampia (Samurai, Aavikon Karavaani, Medici, Eufrat & Tigris, Lost Cities, Quin, Taj Mahal, Poison, Kilpikonna Kisa, Genial…). Onpa sitä tullut osallistuttua lautapeli-SM-kisoihinkin peliprofiilia hakiessa (voitto meni ansaitusti toisaalle, aina voi tosin syyttää voitelua:).

Lautapelaamaan-tapahtuman pelikirjasto v.2015
Lautapelaamaan-tapahtuman pelikirjasto v.2015

Oman harrastuksen myötä sitä on tutustunut muihinkin pelaajiin. Suomalaisen lautapelaajaan profiili on kenttäarvioni mukaan yllättävän vanha (30-45-vuotias) ja yleistiedon omaavaa (peleistä oppii laskemisen ohella vaivihkaa kaikennäköistä; historiaa, taiteita, maantiedettä, kieliä…). Monelle lautapelaaminen on mukavaa, aivoja sopivasti rassaavaa puuhaa sudokujen ja ristikoiden tapaan.

Oman profiilin hakeminen kylmiltään eli ostamalla summa mutikalla peli tai kolme, joista ei takatekstiä enempää juuri tiedä, on eittämättä hankalaa. Myös pelikaverienkin löytäminen voi olla hankalaa. Loistoratkaisu on erilaiset pelikerhot ja niiden peliKIRJASTOT! Näissä on hyvä luukuttaa peliä kuin peliä ja hakea omia rajojaan. Toinen hyvä vaihtoehto ovat laadukkaat pelitapahtumat . Esimerkiksi LAUTAPELAAMAAN on Suomen lautapeliseuran järjestämä peliviikonloppu, mihin SLS tuo laajan kirjastonsa pelattavaksi. Siinä on muutama hyllymetri pelattavaa. Pelin saa lainaan panttia vastaan. Pelikavereitakin löytyy… Tänä vuonna tapahtumaan on vapaa pääsy koko viikonlopun ajan (11.-13.11.2016). Pelitapahtuma on avoin kaikille ja ikärajaton! 

Lautapelit ovat mukana myös Digi- ja SkiExpon yhteydessä järjestettävässä GameExpo-tapahtumassa 4.-6.11.2016. Meidät (Maija & Tero) löytää paikanpäältä tositoimista esittelemästä pelejä SLS:n vapaaehtoisina (la klo 9-12)!

Lautapelaaminen ei ole kallis laji – mutta säästääkin voi, kun tietää mistä tykkäää. Pelitapahtumat tarjoavatkin loistavan mahdollisuuden testata pelejä niin omaan pelikaappiin kuin pukin konttiin! Viimeksi kummipojan kanssa pelatessa kummi sai vihjeitä muutamasta mielenkiintoisesta pelisuosikista. Oliver – vinkkisi on annettu eteenpäin tontuille:)

 

Villa Hortensian maskotti

Tallinna ja Tarto koirien kera

Joskus on vaan kiva vaihtaa maisemaa, sukeltaa erilaiseen kulttuuriin ja kieleen. Viro on verrattain mukavan matkan päässä, laivamatka kestää nopeimmilla laivoilla vain muutaman tunnin. Koirallekin matka on suhteellisen vaivaton. Olemme käyneet Tallinnassa aikaisemmin koirien kanssa näyttelymatkalla. Näyttelymatka on aivan omantyyppisensä reissu, tuolloin ei juuri nähtävyyksiä ennätä ihmettelemään kun edessä on näyttelypaikalle navigointia sun muuta valmistautumishässäkkää. Tällä erää lähdimme reissun päälle ihan lomamielessä, Tallinnan lisäksi päätimme piipahtaa hieman pidemmällä, Tartossa.

Laivaan – hii-o-hoi!

Koirilta löytyi jo entuudestaan passit – sellaisen saa tarvittaessa eläinlääkäriltä. Kaikki Suomesta Viroon suuntaavat laivayhtiöt ottavat koiria kyytiin, mutta säännöt vaihtelevat yhtiöittäin. Ohjeisiin ja sääntöihin kannattaa tutustua hyvissä ajoin. Helpointa on jos koiran saa jättää autoon autokannelle, mutta esimerkiksi kesällä se ei onnistu, koska autokansi voi muodostua liian lämpimäksi paikaksi koiralle. Tällöin koira otetaan mukaan laivaan; osa edellyttää, että koira viedään niille tarkoitettuun kuljetustilaan ja osa antaa pitää koiran mukana kuljetuskopassa. Meillä kesäinen matka meni kuljetuskopassa ulkona kannella tuulen suojassa matkasta nauttien.

Tallinnan vanhakaupunki toimii aikakoneen tavoin...
Tallinnan vanhakaupunki toimii aikakoneen tavoin…

Hotelli Tallinnasta

Hotelli on hyvä varata etukäteen – mitä aikaisemmin hotellin varaa, sitä edullisempi huonehinta todennäköisesti on. Samalla voi varmistaa, että saa koiraihmisille varatun huoneen, sillä näitä on rajoitetusti. Tallinnan majapaikkamme, Villa Hortensia, löytyi booking.comista – sieltä löytyy suoraan koirat sallivat hotellit. Majapaikkamme keskustasijainti oli mitä parhain, mutta autolla liikuttaessa ei niinkään… Vanhankaupungin kapeat kujat ovat todella kapeita autolla ajettaessa – myös parkkipaikkoja on naftisti. Majapaikkamme isäntä oli mitä ystävällisin ja lupasi meille oman autopaikkansa kun kuuli meidän viipyvän vain yhden yön. Koiratkin saivat tulla – jos ovat kilttejä eivätkä hauku  – noo, ainahan tähän pyritään. Pääsimme kuin pääsimme majapaikkaamme.

 

Villa Hortensian piha pienine naapuriputiikkeineen
Villa Hortensian piha pienine naapuriputiikkeineen
Villa Hortensian maskotti
Dodi ja Diego sekä Villa Hortsensian maskottinalle

Kun olimme saaneet tavarat purettua (ja yhden kännykän uitettua vessanpöntössä), lähdimme koirien kanssa kävelylle. Totesimme olevamme aivan Vanhankaupungin ytimessä. Kaupunkikierroksen jälkeen veimme koirat takaisin huoneeseen ja lähdimme syömään. Peppersäck tarjoilee tuhtia ruokaa keskiaikaistvistillä. Kunnon pihviaterian ja hunajaoluen jälkeen oli mukava kömpiä kämpille nukkumaan.

Villa Hortensian sisäpihalla on ihania käsityöläispuoteja sekä kaakaohon erikoistunut kahvila. Siitä saa myös kahvilan avautuessa aamupalaa. Hortensian huoneissa on myös pieni keittolevy, tiskiallas ja jääkaappi joten aamupalaa voi nauttia myös huoneessa. Kävimme aamusta vielä kierroksen kaupungilla kunnes lähdimme kohti Tartoa.

Akateeminen Tarto

Tie Tallinnasta Tartoon on yllättävän suora. Maisemat ovat pian peltoisen metsäisiä. Haikaran pesiä ja haikaroitakin nähtiin paljon. Yövyimme paikallisen ravintola- ja hotellikoulun yhteydessä toimivassa Kutsehariduskeskuse Hotellissa. Se oli viihtyisä perushotelli, joskin palvelu oli hiukan virallisen kankeaa. Siinä missä Villa Hortensia ei ottanut koirista lisämaksua, täällä koirista otettiin 7 euroa koira.

Taukokahvila välillä Tallinna-Tarto
Taukokahvila välillä Tallinna-Tarto

Tarton keskustaan oli hotellilta noin viitisen kilometriä, mutta toisaalta täällä oli rauhallista ja helppo liikkua koirien kanssa. Kävimme keskustassa – ja samalla hakemassa koirille Virosta Suomeen palattaessa viranomaisten edellyttämän ekinokokkoosi-matolääkkeen. Tartosta löytyi parikin eläinlääkäriä, mutta menimme lähimpään (Loomaklinik Animal). Lääkäri otti meidät vastaan samantien “voitte puhua suomea”, katsoi millaisia koiria ja kysyi painoa, antoi lääkkeen annettavaksi koirille ja merkkasi lääkkeen antamisen passeihin. Koko projekti kahdelta koiralta lääkkeineen oli 14 euroa. Samalla hän muistutti ystävällisesti, että Virossa koirille pitää antaa joka vuosi raivotautirokotus, kun Suomessa rokote annetaan yleensä joka toinen vuosi.

Tarton raatihuone ja suutelevat opiskelijat -patsas
Tarton raatihuone ja suutelevat opiskelijat -patsas
mihinka-seuraavaksi
Mihinkäs seuraavaksi?
Enkelisillalla
Enkelisillalla

Sitten kiireesti meille suositeltuun pizzapaikkaan ja kaupunkikierrokselle. Kiipesimme mm. tähtitornimäelle ja sieltä takaisin keskustaan. Tarton keskusta on siisti ja muistuttaa Tallinnan vanhaakaupunkia. Nähtiinpä kylttejä Alvar Aallon suunnittelemalle villalle, mutta kahvihammasta alkoi vihloa jo siihen malliin, että kaarsimme kahvilaan. Koirat olivat tervetulleita katetulle terassille ja koirat saivat kahvilan puolesta vettä kun ryystimme mustaa vettä oivien paakkelsien kera.

Ilta kului “pojilla” ikkunalaudalla maatessa ja “koirien telkkaria” katsellessa kun me muut kulutumme aikaa korttipöydän ääressä. Aamulla olikin aika suunnata takaisin Tallinnaan, missä kävimme katsastamassa Ülemiste-keskuksen ja vielä Kadriorg-puistossa kävelemässä ja kahvilla. Sitten vielä Superalkoon ja kotiin…

Koirien oma "telkkari"
Koirien oma “telkkari”
Kadriorgin puisto on upea kesäkeidas
Kadriorgin puisto on upea kesäkeidas

Kiinnostaako lähteä Tallinnaan koiran kanssa? Tripsterissa on erinomainen artikkeli aiheesta, ja vielä enemmän mm. kahvilavinkkejä!

Tallinnassa koiran kanssa

Moustache Smash – Viikset vaihtoon! Täydellinen Movember-peli

Vauhtiviikset viihdyttää

Movember tuo erilaiset viikset marraskuiseen katukuvaan ja muistuttaa samalla miesten terveydestä. Myös Vauhtiviiksillä voi saada jonkinlaisen kuntoa kehittävän hikikarpaloon aikaiseksi.

Vauhtiviikset (Moustasche Smash) on nimensä mukaisesti vauhdikas peli – ja yksinkertainen oppia. Sekoita laatikon mukana tuleva korttipakka ja valitse mieleisesi viikset. Käännä kortti kerrallaan pinosta ja nappaa viiksilläsi oikea kortti talteen. Kortti on oikea jos siinä oleva kuva vastaa viiksesi muotoa tai väriä. Kannattaa olla nopea, sillä jollakulla toisella saattaa olla samanväriset tai juuri oikeanmuotoiset viikset ja hän voi haluta korttia yhtä pahasti kuin sinä!

Aika ajoin pakasta saattaa tulla sininen kortti – tämä tarkoittaa, että kyseinen kortti ei ole jaossa, siihen ei siis pidä koskea. Jos kuitenkin korttia paiskaa viiksillään, joutuu maksamaan omistaan yhden (jos on) – samalla kaikkien pitää vaihtaa viiksiä. Kovin nopea tempoisessa pelissä onkin haaste muistaa minkälaiset uudet viikset ovatkaan. Punainen kortti taas tarkoittaa, että kaikki saavat yrittää kyseistä korttia. Voittaja on se kenellä on eniten kortteja.

Tätä peliä on tullut pelattua niin työkavereiden kuin kummilasten kanssa. Peliin kannattaa suhtautua kevyenä hassutteluna sekä lasten kohdalla hahmotustaitoa leikin ohella kehittävänä harjoitteena. Kenttätestit osoittavat, että palttiarallaa viiden pelin jälkeen Vauhtiviikset kannattaa laittaa hetkeksi jäähylle ettei homma mene turhaksi huitomiseksi.

Ja sitten ei muuta kuin viikset vaihtoon!

Infolaatikko: Moustache Smash – Vauhtiviikset
Pelaajia: 3-6 Kesto: 20 minuuttia Julkaisuvuosi: 2014
Saatavuus: pelialan liikkeet ja marketit (suomeksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Potion Explosion – Candy Crush lautapelinä

Potion Explosion lainaa keskeisen pelimekaniikkansa Candy Crush -tyyppisistä peleistä: tavoitteena on törmäyttää samanvärisiä komponentteja keskenään, jolloin ne poistetaan pelilaudalta pelaajan omaan käyttöön. Tätä pelimekaniikka varten Potion Explosioniin on suunniteltu aivan erityinen ‘ainesosakone’ paksusta pahvista. Kuulat tuodaan pelin aparaatin takaosan kaltevan kannen kautta, josta ne valuvat sattumanvaraisessa järjestyksessä koneen etuosan uomiin poimittavaksi.

Ainesosakone lähitarkastelussa. Käytetyt kuulat "kierrätetään" yläosan kannen kautta, josta ne valuvat takaosan rei'istä takaisin alaosaan käytettäväksi. Toimiva systeemi.
Ainesosakone lähitarkastelussa. Käytetyt kuulat “kierrätetään” yläosan kannen kautta, josta ne valuvat takaosan rei’istä etuosaan käytettäväksi. Idealtaan simppeli, toimiva ja helppokäyttöinen systeemi. Kaikkea ne pelisuunnittelijat keksivätkin…

Ainesosakoneen ja kuulien ohella pelilaatikosta löytyy iso nippu rei’itettyjä juomapulloja, joissa toistuvat kuulista tutuiksi tulleet värit. Ei tarvitse olla Sherlock Holmes hoksatakseen, että kuulat ja pullot liittyvät läheisesti toisiinsa. Edellisten lisäksi on vielä läjä pahvisia pistemerkkejä sekä kullekin pelaajalle oma “työpöytä”, jossa on pieni rei’itetty tislausastia ja paikat kahdelle juomapullolle.

Kaiken kaikkiaan käsissä on erittäin mielenkiintoiset komponentit, jotka herättävät kiinnostuksen kokeilemaan. Mutta kuoriutuuko pinnan alta pelikin vai onko Potion Explosion pelkkää silmäkarkkia?

Tarvitsisin kaksi keltaista, kolme punaista ja yhden mustan

Ennen pelin aloitusta kukin pelaaja saa vuorollaan valita kaksi juomapulloa, jotka asetetaan niille varatuille paikoille omalla työpöydällä. Loput pullot jaetaan viiteen pinoon pöydälle. Näin on alkuvalmistelut tehty ja ei kun peli käyntiin.

Kolmen pelaajan peli aloitettu, ensimmäinen pelaaja on vuoronsa pelannut.
Kolmen pelaajan peli aloitettu, ensimmäinen kierros meneillään.

Pelivuorot ovat varsin napakoita. Katse käännetään ainesosakoneeseen, josta vuorossa oleva pelaaja ottaa yhden kuulan mistä tahansa. Poistetun kuulan yläpuolella olevat kuulavat valuvat näin alaspäin ja jos samanväriset kuulat näin törmäävät, saa pelaaja myös kaikki nämä samanväriset kuulat jotka ovat nyt kytköksissä toisiinsa. Ja taas, jos kuulien poiston jälkeen samanväriset kuulat törmäävät saa pelaaja vielä lisää kuulia. Ketjureaktiot, ne ovat Potion Explosionissa kovasti toivottuja.

Esimerkki kuinka peli toimii: Jos pelaaja ottaa sormen osoittaman punaisen kuulan, törmää punaisen yläpuolella oleva musta kuula toiseen mustaan kuulaan. Näin ollen pelaaja saa myös kaksi mustaa kuulaa. Ja ottaessaan nämä, törmäävät siniset kuulat ja sen jälkeen vielä keltaiset kuulat. Lopputulos: 1 punainen, 2 mustaa, 2 sinistä ja 2 keltaista. Kuulostaa (ja onkin) varsin jytäkältä, mutta...
Esimerkki kuinka peli toimii: Jos pelaaja ottaa sormen osoittaman punaisen kuulan, törmää punaisen yläpuolella oleva musta kuula toiseen mustaan kuulaan. Näin ollen pelaaja saa myös kaksi mustaa kuulaa. Ja ottaessaan nämä, törmäävät siniset kuulat ja sen jälkeen vielä keltaiset kuulat. Lopputulos: 1 punainen, 2 mustaa, 2 sinistä ja 2 keltaista. Kuulostaa varsin jytäkältä, mutta…

Edellä kerätyt kuulat ovat nyt pelaajan kädessä, josta ne asetetaan omalla työpöydällä odottaviin juomapulloihin. Asetettavan kuulan voi luonnollisesti asettaa pulloon vain, jos kuulan väri vastaa pullossa olevaa tyhjää paikkaa. Tavoitteena on näin täyttää pullon kaikki reiät, jolloin juoma valmistuu ja tuottaa pelin lopussa pisteitä.

...kun edessä könöttää tällaiset juomat, niin ei välttämättä silti se paras siirto, sillä tarve olisi ollut isommalle määrälle punaisia ja keltaisia kuulia.
(jatkoa edelliseen kuvaan) …kun edessä könöttää tällaiset juomat, niin ei välttämättä silti se paras siirto, sillä tarve olisi ollut isommalle määrälle punaisia ja keltaisia kuulia.

Ainesosakoneesta tulee miltei joka vuoro ylimääräisiä kuulia, jolle pelaaja ei löydä paikkaa. Tätä varten on työpöydän tislausastia, jonne voi jemmata kolme ylijäämäkuulaa odottamaan myöhempää käyttöä. Jos/Kun vielä tämän jälkeenkin on liikaa kuulia, nakataan ne ainesosakoneen kannelle, josta ne palautuvat taas käyttöön.

Kuulanpoimimisen ja mahdollisten ketjureaktioiden kautta saatujen kuulien ohella pelaaja saa halutessaan ottaa vielä yhden vapaavalintaisen kuulan, mutta tästä rokotetaan -2 pisteen lätkällä. Yksittäisen lisäkuulan tarve kannattaa siten tarkkaan punnita, mutta toisinaan tähän optioonkin kannattaa tarttua.

Settien keräilyä ja erikoisvoimien käyttöä

Pelivuoroon viimeinen vaihe on siirtää täyttyneet pullot pistepinoon kääntäen pullo samalla ympäri – näin ne eivät pääse sekoittumaan vahingossakaan keskeneräisiin tekeleisiin. Kuulat valmistuneista pulloista palautetaan tässä vaiheessa ainesosakoneeseen. Sitten pelaaja valitsee uuden pullon viidestä tarjolla olevasta ja näin työpöydällä on taas kaksi pulloa valmistettavaksi.

Uuden pullon valinnassa ohjenuorana on pyrkiä keräämään kolme samanlaista tai viisi erilaista juomapulloa, sillä tällaisista seteistä palkitaan ylimääräisellä 4-pisteen sinetillä. Samaisilla sineteillä seurataan myös pelin loppumista eli kun x-määrää (määrä riippuu montako pelaajaa on) sinettejä on jaettu, on viimeinen kierros menossa.

Pelaajan valmistuneet juomat. Vihreällä juomista saatavat pisteet. Kolmen samanlaisen tai viiden erilaisen juoman valmistamisesta palkitaan neljällä bonuspisteellä (=sinetti). Huomaa myös -2 pisteen lätkä, jonka saa, jos ottaa pelivuorolla yhden ylimääräisen ainesosa-kuulan. Miinus kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa käyttää aika-ajoin.
Pelaajan valmistuneet juomat. Numero pullon kaulassa kertoo siitä saatavat pisteet. Huomaa myös kolmen violetin juoman päällä muistutuksena oleva 4-pisteen sinetti valmiista setistä. Niinikään -2 pisteen lätkä on “ansaittu” ylimääräisen kuulan otosta. Miinus kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa käyttää aika-ajoin.

Viimeinen ja Potion Explosioniin lisäväriä tuova elementti on valmistuneiden juomapullojen antamat kertakäyttöiset erikoisvoimat, joita voi hyödyntää pelivuoron aikana. Erikoisvoimat ovat luokkaa ‘ota yksi kuula ainesosalaitteeesta’, ‘ota alarivistä kuula jokaista tarjolla olevaa väriä’ aina vuorovaikutusta lisääviin ‘ota kuulia vastapelaajan tislausastiasta’ -tyylisiin. Erikoisvoimat ovat mukava lisä muuten varsin suoraviivaiseen peliin ja näiden voimien oikea-aikainen hyödyntäminen on pisteidenkeruun kannalta tärkeässä roolissa. Juoman käyttö merkitään kääntämällä pullo alassuin… tietysti. Erilaisia juomia ja siten erikoiskykyjä on Potion Explosionissa kaikkiaan kahdeksaa lajia, joista yhdessä pelissä käytetään kuutta. Jos siis jokin erikoiskyky ei miellytä, niin inhokin voi jättää pelistä toiseen pois tai arpoa vaikka joka peliin erilaisen cocktailin tarjolle.

Ainoa puute, mikä muuten niin laadukkaasti tuotetusta pelistä puuttuu on muistilaput mitä mikin juomapullo tekee. No, eihän noita erilaisia erikoisvoimia ole kuin kahdeksaa lajia ja siten opittavissa nopeastikin, mutta pieni kauneusvirhe se on silti. Kuvissakin näkyvät apulaput on pitänyt tehdä siten itse.

Ainoa miinus, mitä pelikomponentteihin tulee (ja mikä pitää fiksata tarvittaessa itse): muistilaput siitä mikä minkäkin valmistuneen juoman kertakäyttöinen efekti on.
Ainoa miinus, mitä pelikomponentteihin tulee (ja mikä pitää fiksata tarvittaessa itse): muistilaput siitä mikä minkäkin valmistuneen juoman kertakäyttöinen efekti on.

Siisti toteutus, kepeä pelattava koko perheelle

Potion Explosion on kevyt perhepeli, joka erityisesti komponenttiensa puolesta on aivan parasta A-luokkaa. Niinikään pelilaatikon suunnittelusta täytyy antaa täydet pisteet: se nimittäin imaisee ensimmäisellä kerralla koottavan ainesosakoneenkin ilman, että yhtäkään osaa tarvitsee purkaa. Ja vielä on tilaa muillekin komponenteille niin, että halutessaan pelilaatikkoa voi säilöä vaikka pystyasennossa ilman että osat ovat sikin sokin seuraavalla pelikerralla.

Ennen ensimmäistä pelikertaa edessä on ainesosalaitteen kasaaminen. Pelilaatikko on onneksi suunniteltu sikäli fiksusti, että valmis aparaatti ja muut osat mahtuvat juuri mukavasti laatikkoon ilman, että mitään pitää purkaa. Ja vieläpä niin, että pelilaatikkoakin voi säilyttää halutessan pystyasennossa ilman, että sisältö on tuhannen sekaisin laatikkoa avattaessa. Erinomaista suunnittelua!
Pelilaatikon suunnittelussa on huomioitu pelin komponentit erinomaisesti.

Pelinä Potion Explosion on helposti lähestyttävä. Se tarjoaa kevyttä pähkäiltävää, jossa pelivuorojaan ei voi miettiä juuri käsillä olevaa pidemmälle. Omaan vuoroon pystyy silti valmistautumaan katsomalla mitä kuulia erityisesti tarvitsee ja onko käyttämättömiä erikoisvoimia, joista voisi olla kohta apua. Näin valmistautuen pelivuorotkin menevät sujuvasti, jolloin valmista tulee jopa puolessa tunnissa, mutta hitaammallakin porukalla kolme varttia lienee yläraja.

Syvällisempiä strategioita hakevalle tai pelivuorojaan viimeiseen asti optimoivalle Potion Explosion on joka tapauksessa väärä valinta. Sen sijaan Candy Crushia mielekseen naksuttelevan kannattaa panna nimi mieleen, sillä näistä molemmista löytyy paljon yhtäläisyyksiä joskin myös riittävästi eroja.

Pelin saatavuus arvostelun kirjoitushetkellä on kohtuullinen. Ensimmäinen painos vuodelta 2015 myytiin aikanaan jo pelimessuilla loppuun, mutta kakkospainosta (vuodelta 2016) on paremmin saatavilla ja myös lisäosaa pukkaa. Jos tilaaminen ulkomailta ei houkuta, niin vinkkaamalla lautapelien erikoisliikkeisiin, niin asia varmaan korjaantuu myös täällä Pohjolassa.

Infolaatikko: Potion Explosion
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Piece ’o Cake – kakkupalojen uusjako

Piece ’o Cake –pelin teema ei jää epäselväksi nimen ja kansikuvan jälkeen – nyt todella ollaan kakkujen kanssa tekemisissä. Ja peli-idea, sekin on se kaikkein perinteisin mitä minkä tahansa herkun jakamiseen liittyy: kuinka jakaa kakku mahdollisimman tasaisesti siten, että kaikilla on hyvä mieli? Tosielämässä tilanne ratkaistaan siten, että se joka jakaa kakun saa oman palansa vasta viimeisenä. Tähän tiivistyy myös Piece ’o Cake pelin juoni, sillä peli on mitä puhtain esimerkki ”minä jaan, sinä valitset” -pelimekaniikasta.

Erinomainen insertti muutenkin kompaktille pelille.
Erinomainen insertti muutenkin kompaktille pelille.

Kompaktista neliönmallisesta pelilaatikosta löytyy vajaat 60 kakkusiivua sekä lyhyet ohjeet. Alkuvalmisteluiksi riittää kakkulaattojen sekoittaminen. Järjestyksen ystävä voi halutessaan tehdä vielä 11 laatan valmiit pinot ja laittaa ylijääneet laatat katsomatta sivuun, mutta tämä ei ole pakollista, jos vaan pelipöydälle mahtuu tuo epämääräinen laattaröykkiö.

Viisi kierrosta, viisi kakkua jaettavaksi

Yksi pelaajista on vuorollaan kakuntekijä ja -jakaja. Hän kääntää kakkulaattoja näkyville yksi kerrallaan asettaen uusimman aina edellisen viereen. Näin toimien kakuntekijä ei pääse taktikoimaan minkälainen kakku valmistuu. Valmista tulee 11 palan jälkeen, jolloin edessä on valmis kokonainen kakku.

Peli alkamassa. Ensimmäinen valmis kakku odottamassa jakoa sekä neljä pinoa seuraavia kierroksia odottamassa.
Peli alkamassa. Ensimmäinen kakku odottamassa jakoa sekä neljä pinoa seuraaville kierroksille.

Seuraavaksi kakuntekijä jakaa edessään olevan kakun yhtä moneen osaan kuin on pelaajiakin. Tavoite tässä kohtaa tietysti on tehdä mahdollisimman tasaiset osuudet, koska tämän jälkeen kukin pelaaja ottaa vuorollaan yhden osuuden ja se viimeinen osuus jää jakajalle. Kakunjakajan ensimmäinen havainto tässä kohtaa on, että identtisen kokoisiin osiin jakaminen on mahdotonta, koska kakku koostuu 11 pienemmästä palasesta. Toinen kakun jakamiseen liittyvä haaste on, että yksittäiset palaset ovat keskenään eriarvoisia, mutta siitä tarkemmin alempana.

Viiden pelaajan peli ja jako tehty.
Viiden pelaajan peli menossa ja ositus tehtynä.

Kun pelaaja pääsee valitsemaan minkä osuuden kakusta itselleen ottaa, pitää samalla tehdä päätös kullekin yksittäiselle palalle, että syökö sen heti (=takuuvarmoja pisteitä, mutta vähemmän) vai säästääkö sen loppupisteytystä varten (=epävarmoja pisteitä, mutta enemmän). Jos palan syö, se käännetään alassuin pelaajan eteen, säästettävät palat taas jäävät kuvapuoli ylöspäin. Kun yksi pelaaja on osuutensa valinnut ja syöntipäätökset tehnyt, siirrytään seuraavaan pelaajaan ja niin edelleen kunnes lopulta myös kakunjakaja on osansa saanut ja vastaavat päätökset tehnyt.

Kun yksi kakku on jaettu, siirtyy kakuntekijän rooli myötäpäivään seuraavalle, mutta muutoin kierrokset etenevät keskenään samalla tavalla.

Neljäs kierros menossa. Kierroksen kakku on jaettu, nyt pelaajat pääsevät valitsemaan osansa. Ympärillä pelaajien aiempien kierrosten saaliit.
Neljäs kierros alkamassa. Kierroksen kakku keskellä ositettuna ja pelaajat pääsevät valitsemaan omat osuutensa. Ympärillä pelaajien aiempien kierrosten saaliit.

Viiden kierroksen ja viimeisten siivujen syönnin jälkeen homma on paketissa ja katsotaan kuka on porukan herkkusuu. Pelikello on tässä kohtaa raksuttanut vartin verran eteenpäin, joten täytekakku… tai siis täytepeli Piece o’ Cake todellakin on.

Kakkusiivujen lyhyt oppimäärä

Pelissä on yhdeksää (9) erilaisia kakkulajia. Kakkusiivuissa näkyvä numero kertoo sen, montako tämän lajin kakkusiivua pelistä löytyy ja mikä on kyseisen kakkulajin arvo pelin lopussa, jos pelaajalla on niitä edessään eniten.

Pelaajan kakkupalat tässä vaiheessa. Kolme syötyä kakkupalaa (alassuin) ja loppuun säästetyt kakut.
Pelaajan kakkupalat. Kolme “syötyä” kakkusiivua (alassuin) ja loppupisteytykseen säästetyt siivut.

Kakkusiivuissa on lisäksi pursottimella tehtyjä kermanökäreitä (1-3 per siivu). Kermanökäreet huomioidaan loppupisteissä niiden kakkusiivujen osalta, jotka pelaaja on päättänyt ”syödä” heti siivun saatuaan.

Edellä mainitulla laattajakaumalla on päästy siihen, että pelin arvokkaimmat 11 pisteen siivut ovat myös ne, joita pelissä on eniten, joten niiden enemmistöstä taistellaan myös verisimmin. Pienempiarvioisten siivujen osalta enemmistön saanti on luonnollisesti helpompaa, mutta saadut pisteetkin pienemmät.

Makeaa ja vähäkalorista vartiksi

Piece o’ Cake on mitä mainioin vartin filleri, joka sopii koko perheelle. Pelin idea on kaikille tuttu elävästä elämästä ja kun mekaniikan ”minä jaan, sinä valitset” ympärillä ei ole muuta opeteltavaa kuin pisteytys – joka sekin on varsin suoraviivaista – päästään pelaamaan nopeasti. Vielä kun kakun jaettavat osuudet koostuvat ainoastaan 2-4 siivusta (riippuen pelaajamäärästä), niin itse jakoprosessi etenee joutuisasti. Näin tulee taklatuksi pelimekaniikkaan “minä jaan, sinä valitset” usein yhdistetty ongelma siitä, että yhden pähkäillessä ositusta muut joutuvat odottamaan määrättömän ajan. Piece ‘o Cakessa näin ei siis onneksi ole.

Pelissä pärjätäkseen pelaajat joutuvat aktiivisesti tekemään päätöksiä siitä, mitkä kakkusiivut syödä heti ja mitä jemmataan lopun enemmistöpisteytykseen. Ja homma ei suinkaan mene yksioikoisesti autopilotilla niin, että jos tulit säästäneeksi alkukierroksilta esim. 10-pisteen arvoiset mansikkakakut, niin säästät myös koko loppupelin ajan kaikki mansikkakakkusiivut. Ei todellakaan näin, vaan jokaisen mansikkakakkupalan kohdalla pitää tehdä lyhyt riskikartoitus siitä, mikä on tilanne muilla pelaajilla ko. kakkulajissa ja voisinko osan näistäkin siivuista syödä heti riskeeraamatta mansikkakakkuenemmistöäni pelin lopussa. Onnistunut optimointi tuo loppupisteissä silloin sekä ne enemmistöpisteet että myöskin heti syödyistä ylimääräisistä paloista tärkeitä lisäpisteitä. Em. päätöksenteko ei vie pelaajilta paljoa aikaa, mutta pitää pelin mielenkiintoisena loppuun asti.

Jos taas ylipäätään ei pelin keskiössä olevasta jakomekaniikasta tykkää, niin ei tykkää myöskään Piece o’ Cakesta. (Liian) vakavasti peleihin suhtautuvaa saattaa tökkiä sekin, että käytännössä peli antaa yhtäläiset lähtöasetelmat voittoon ainoastaan viidellä pelaajalla, jolloin kukin joutuu kakunjakajan rooliin kerran, se kun on se haastavin pelaajapositio. Toisaalta silloinkin viimeisenä kakunjakajaksi joutuva on hivenen huonommassa positiossa, kun on jo nähtävissä kuka on mitäkin kakkusiivuja loppupisteytykseen säästänyt. Minua ei kumpikaan edellisistä “ongelmista” haittaa, vaan osaan nauttia ja arvostaa Piece ’o Cakea sellaisena kuin se on: hauskana vartin rykäisynä, jossa on harvemmin käytetty pelimekaniikka parrasvaloissa.

Infolaatikko: Piece o’ Cake
Pelaajia: 2-5 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2008
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Castles of Burgundy: The Card Game – parempi kuin isoveljensä

Korttipelin muotoon muovattu lautapeli on kaukana uudesta ideasta, mutta ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ on sikäli mielenkiintoinen julkaisu onhan lautapeli ‘Castles of Burgundy’ (2011) julkaisustaan asti köllöttänyt kaikkein suosituimpien pelien joukossa Boardgamegeek-sivustolla (tätä kirjoitettaessa sijalla 9). Vaikka itselleni tuli kyllästymispiste tuohon lautapeliversioon jo muutaman pelin jälkeen, riitti kiinnostusta silti korttipelille, sillä se lupailee tiivistetympää ja nopeampaa elämystä unohtamatta kuitenkaan alkuperäisen lautapelin toimivia pelimekaniikkoja. Siispä tästä piti ottaa selvää!

Kompakti paketti tutulla graafisella ilmeellä

Jo ensivilkaisulla huomaa, että ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ mukailee isoveljensä ulkoasua niin pelikotelon kuin korttien graafisen ilmeenkin osalta. Tällä kertaa pelikotelo vain on puserrettu huomattavasti kompaktimpaan laatikkoon. Enää ei riittänyt Alea-sarjassa aiemmin käytetty ‘Small serie’ (mm. San Juan, Wyatt Earp) -sarjan boksi vaan vielä tätäkin pienempi.

Havainnoiva kuva siitä, miten paljon pienempi laitos Castles of Burgundy -korttipeli on vastaavasta ison boksin Alean pelistä. Itselläni ei enää Castles of Burgundyn lautapeliversiota ole, joten siksi en sitä saanut tähän vertailukuvaan, mutta toisaalta mihinkä minä sitä lautapeliversiota tarvitsisinkaan, silla tämä korttipeli on kokonaisuutena parempi.
Havainnoiva kuva siitä, miten paljon pienempi laitos Castles of Burgundy -korttipeli on ison boksin Alean pelistä. Valitettavasti tähän yhteiskuvaan ei itselläni ollut tuoda lautapeliversiota samasta pelistä, sillä en sitä enää omista.

Ja nimensä mukaisesti kyseessä on puhdas korttipeli, sillä laatikosta kuoriutuu 240 kappaletta pieniä kortteja (vrt. lautapelin ~270 laattaa) sekä 16-sivuinen ohjekirja. 16 sivua kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta kun sääntökirjan kokokin on pieni, ei luettavaa liiaksi asti ole. Itse asiassa pari sivua lisää olisi ollut jopa suotavampaa, sillä jäin kaipaamaan yhden aukeaman kokoista yleiskuvaa siitä, miten pelaajien kortit vs. “yleinen pöytä” kannattaa pelipöydälle asemoida. Tämä jää nyt kokonaan pelaajan oman hahmottamisen/päättelyn varaan.

Kompaktista pelilaatikosta ja korttipelistä huolimatta itse pelaaminen vaatii enemmän tilaa kuin moni lautapeli. Toisaalta... ei ihan ensimmäinen kerta kuin näin käy.
Kompaktista pelilaatikosta ja korttipelin luonteesta huolimatta itse pelaaminen vaatii enemmän tilaa kuin moni lautapeli. Osviittaa antaa oheinen kuva.

Kovin tuttua lautapelistä, mutta suoraviivaisemmin

Ja mistä Castles of Burgundy -korttipelissä on sitten pohjimmiltaan kyse? Aivan samanlaisesta pisteidenkeruusta kuin esikuvassaan, mutta siinä missä lautapelissä pyrittiin omalle pelilaudalle rakentamaan vierekkäin 1-8 samanvärisen laatan rykelmiä tiettyjä rakentamissääntöjä noudattaen, riittää korttipelissä se, että saa pöytään kolme samanväristä korttia. Näistä seteistä saa lopussa pisteitä ja pelin aikana kertaedun, mutta nopeimmille settien tekijöille on luvassa vielä lisäpisteitäkin. Tämän kilpajuoksun ohella erilaisten eläinkorttien seteillä ja pelin aikana myytyjen tuotekorttien kautta on mahdollisuus kartuttaa pistepottia. Kaikki toiminnot mukailevat alkuperäistä julkaisua kuitenkin hivenen suoraviivaistettuna.

Voittopistekortit ja yleispooli tavara-, eläin-, hopea- ja työmies-korteille. Ohjekirja on 16-sivuinen, joskin siis kooltaan hyvin pieni.
Voittopistekortit ja yleispooli tavara-, eläin-, hopea- ja työmies-korteille. Käytetty korttikoko on monista peleistä (mm. TransAmerica) jo entuudestaan tuttua minikokoa.

Peliä pelataan viisi keskenään identtistä kierrosta yhden kierroksen sisältäessä pelaajille jaettujen käsikorttien käyttämisen yksi kerrallaan nostamatta tilalle  uutta korttia. Käsikortteina ollessaan ainoa niissä kiinnostava tieto on kortissa näkyvä nopan silmäluku eli kortin värillä tai muilla symboleilla ei ole merkitystä. Kortin noppaluku taas ikävästi rajaa mahdollisuuksia osassa toimintovaihtoehdoista ja aivan kuten lautapelissäkin, niin korttipelissäkin tulee tarve puljata noppalukua enemmän mieleiseksi. Tämä puljausmekaniikka ja menetelmä on suora kopio lautapelistä. Merkittävin ero lauta- ja korttipelin välillä on kuitenkin se, että tällä kertaa “nopat” eivät ole etukäteen kaikkien nähtävissä vaan piilotietoa on hivenen enemmän mikä tuo pientä yllätyselementtiä mukaan.

Kuuden kortin käsi, jonka jälkeen onkin jo viidesosa pelistä pelattu. Käsikorteissa ainoa "käytettävä osa" on kortin yläosan nopan silmäluku, muut osat huomioidaan vain kortteja pöydästä ostettaessa/rakennettaessa.
Esimerkkisetti pelaajalle jaetuista kuudesta kortista. OIKEASTI näistä on kädessä aina vain kaksi, joista toinen käytetään noppana – eli käsikorteista ainoa kiinnostava tieto on yläosan nopan silmäluku. Kortin värillä tai muilla symboleilla ei ole merkitystä.

Pelatulla käsikortilla tehdään yksi kuudesta eri toimintovaihtoehdosta:

  • Ota pöydältä kortti omalle suunnittelupöydälle (kädestä pelattu kortti rajaa, minkä kortin voi ottaa).
  • Siirrä suunnittelupöydältä kortti valmistuneiden korttien joukkoon (kädestä pelattu kortti rajaa, minkä kortin voi siirtää).
  • Myy tuotekortteja varastosta (kädestä pelattu kortti rajaa, mitä tuotekortteja voi myydä).
  • Täydennä omat työmies-kortit kahteen.
  • Ota yksi hopea-kortti.
  • Muuta työmies- ja hopeakortteja pisteiksi vaihtosuhteella 3:1.
Tällainen tarjooma tässä kohtaa otettavissa sopivalla käsikortilla.
Tällainen tarjooma tässä kohtaa kortteja suunnittelupöydälle lisättäväksi. Eli pelaamalla käsikortin ‘3’ voi pelaaja ottaa keskellä näkyvistä kolmosrivin korteista joko keltaisen tai vihreän kortin.

Hyvin suunniteltu on puoliiksi tehty? Ei vaan puoliksi suunniteltu on jo puoliksi tehty!

Pelin keskiössä on edellä kuvatuista toiminnoista kaksi ensimmäistä eli lautapelistä tuttu kaksivaiheinen korttien pöytäysmekaniikka, joka tekee settien rakentamisesta hitaampaa ja aavistuksen hankalampaa. Settien rakentamisessa haaste on niinikään se, että pelaajat taistelevat samoista pöytäkorteista, joita on varsin rajatusti tarjolla joka kierros. Nopeat syövät hitaat ja sitä rataa.

Sen lisäksi, että pöydätyt korttisetit tuovat pelaajille pisteitä pelin lopussa, antavat ne valmiiksi siirtämisen yhteydessä kertakäyttöisen edun. Kertakäyttöinen etu on kussakin värissä aina keskenään identtinen beigenvärisiä rakennuksia lukuunottamatta, joten sikäli ne tulevat pelaajille hyvinkin tutuiksi  jo ensimmäisellä pelikerrallla. Kun korteissa käytetty symboliikka on selkeää, ei ohjekirjan pläräämiselle ole pelin aikana isommin tarvetta. Korteista saatavat kertakäyttöedut ja niiden tehokas hyödyntäminen ovat pelissä menestymisen kannalta keskeisessä asemassa, joten oman pelin suunnittelu pidemmälle maksaa vaivan.

Yksittäisen pelaajan oma pelialue. Vasemmalle mahtuu kolme suunnittelussa olevaa korttia, keskellä on jo rakennetut kortit, ja oikealla on varasto.
Yksittäisen pelaajan oma pelialue. Vasemmalle mahtuu kolme suunnittelussa olevaa korttia, keskellä on jo rakennetut kortit, ja oikealla on varasto, jossa on kerätyt mutta vielä myymättömät tuotekortit.

Hiottu ja mietitty kokonaisuus

Viisi vuotta lautapeliversion jälkeen julkaistu ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ on – kuten edeltä on hyvin käynyt ilmi – erittäin uskollinen esikuvalleen. Ainoa korttipelistä selkeästi poisjätetty elementti on lautapelin keltaiset knowledge-laatat, joita rakentamalla yksittäinen pelaaja saattoi saada tiettyyn toimintoon tai loppupisteytykseen lisäelementtejä ja -parannuksia. Muilta osin toimintoja on hiottu virtaviivaisemmiksi ja yksinkertaisemmiksi, jotta ne toimivat puhtaasti kortteja käyttämällä. Selkein esimerkki virtaviivaistuksesta on korttien pöytämiseen liittyvä toiminto, jossa enää ei kulje mukana erityisiä rakentamissääntöjä, jotka lautapelissä olivat aika pitkälti pelin keskiössä.

Samalla kun peliä on sujuvoitettu, on korttien myötä toisaalta tullut jotain lisääkin: korttipelissä pelaajilla ei edessään kökötä käytettävissä olevat nopat jotka näkyvät kaikille, vaan noppatieto pysyy salassa muilta. Tämä rahtunen piilotietoa tekee mielestäni pelkästään hyvää ja vähentää pelaajien tarvetta ylianalysointiin – otan siis muutoksen riemumielin vastaan.

Kaksi pientä kauneusvirhettäkin mukaan mahtuu, joista toisen onneksi korjaa helposti. Olisi ollut toivottavaa liittää paketin mukaan lyhyet pelaajakohtaiset tiivistelmät toimintovaihtoehdoista ja loppupisteytyksestä. Tällaisen toki värkkää nopeasti itsekin ja/tai tulostaa Boardgamegeekistä (malleja löytyykin jo). Toinen kauneusvirhe on enemmän esteettinen ja jokainen kokee sen omalla tavallaan. Korttipeliksi ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ vie paljon pöytätilaa ja kompaktiudun kustannuksella on jätetty apulaudat ja muut yleisilmettä rauhoittavat elementit pois jolloin lopputulos on villi: kortteja on pöydällä vähän siellä täällä. Pelin toimivuus ei tästä sekamelskasta onneksi häiriinny, mutta onhan se yleisilme silti hiukkasen rauhaton.

Isoin kömmähdys koko pelissä, mikä piti siten itse korjata: tiivistelmä eri toimintovaihto-ehdoista ja kääntöpuolella loppupisteytyskoukerot.
Kauneusvirhe, joka piti korjata sitten itse: pelin mukana ei tullut lainkaan tiivistelmää eri toimintovaihtoehdoista ja loppupisteytyksestä.

Tiivistettynä ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ on kaikkinensa erittäin onnistunut kokonaisuus. Monia pieniä kulmia on hiottu pyöreämmiksi ja sitä myöten pelin kestoa on saatu hilattua lyhyemmäksi – mikä oli lautapelissä se suurin kompastuksen aihe. Onnistuneen yksinkertaistuksen myötä siitä on tullut samalla helpommin lähestyttävä ja pelin opettaminen/oppiminen helpottuu. Vuorovaikutusta on riittävästi ja kilpailuelementtejäkin löytyy, joten pasianssiksi peliä ei pääse haukkumaan.

Pidin Castles of Burgundya aikanaan ihan näpsäkkänä, mutta kestoltaan liian pitkänä ja muutenkin liian toisteiselta pelistä toiseen. Samaa settienkeräilyhän se nytkin on joka pelillä, mutta kun vuorot kiertävät nopeammin ja kokonaiskesto on lyhyempi, pystyn sen helpommin antamaan pelille anteeksi. Tämä on siten mitä mainioin lisä kenen tahansa pelikokoelmaan ja viimeistään tässä vaiheessa poistaa itselläni tarpeen palata Castles of Burgundy -lautapelin pariin. Hintakaan ei hirvitä ja pelin englanninkielinen painos on juuri sopivasti saapunut myös Suomessa lautapelikauppojen hyllyille. Kipin kapin ostoksille!

Infolaatikko: Castles of Burgundy: The Card Game
Pelaajia: 1-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Dr. Eureka – työelämään tutustumisjakso laboranttina

 Edessäni seisoo kolme omilla jaloillaan pönöttävää koeputkea. Koeputkien sisällä on kaksi keskenään samanväristä palloa, mutta kunkin putken sisältö erivärinen. Huomaan, että kollegoillani on sama tilanne. Pöydällä odottaa pino asiakkaiden tehtäväksiantoja, päällimmäinen kortti paljastetaan – ja sitten onkin jo kiire… tulenpalava kiire.

…sillä Dr. Eureka on nopeuspeli. Nopeuspeli ihan sieltä kirkkaimmasta päästä.

Ensimmäisen pelikierroksen lähtöasetelma on kaikille pelaajille sama. Tästä se lähtee!
Ensimmäisen pelikierroksen lähtöasetelma on kaikille pelaajille sama. Tästä se lähtee!

Pelaajien tehtävänä on koeputkesta toiseen kuulia vierittämällä järjestää putkien sisältö oikein ja asettaa lopulta koeputket pöydälle samaan järjestykseen kuin mitä tehtäväksiantokortissa on kuvattuna. Ja tämän pelaajat tekevät yhtä aikaa. Nopeimmin tehtävästä suoriutuva hihkaisee ’Eureka’, ja mikäli suoritus vastaa annettua tehtävää, hän saa palkinnoksi kyseisen kortin. Kierroksen voi voittaa myös mikäli muut pelaajat epäonnistuvat suorittaessaan tehtävä. Kierrokselta nimittäin tippuu jos huutaa ’Eureka’ ja oma ratkaisu on väärä TAI jos koskettaa siirreltäviin kuuliin käsin tai tiputtaa kuulan koeputkesta pöydälle.

Tehtäväksiantokortti on käännetty: ja hupsista - olenkin vain muutaman siirron päässä valmiista.
Tehtäväksiantokortti on käännetty: ja hupsista – olenkin vain muutaman siirron päässä valmiista.

Seuraava kierros aloitetaan niistä lähtökohdista mihin jäätiin edellisen kierroksen päättyessä – pelaajilla voi siten pallot olla eri järjestyksessä ja eri putkissa. Tästä seuraa se, että osa pelaajista voi olla lähempänä ratkaisua uusi tehtäväksiantokortti käännettäessä kuin toiset, mutta se ei ole mikään show stopper. Kenelläkään ei ole aikaa katsoa muiden tilannetta ja kaikilla on kiire, jolloin virheitäkin sattuu. Ja toisaalta kun kierroksen väleissä tilannetta ei nollata, niin pelikin etenee nopeammin.

Dr. Eurekaa pelataan kunnes yhdellä pelaajista on viisi suoritettua tehtäväksiantokorttia. Pelin päättyessä pelikello näyttää 10-15 minuuttia riippuen vähän pelaajamäärästä ja siitä kuinka ristiin voitot menevät.

Parhaita ellei peräti paras usean pelaajan nopeuspeli

Nopeuspelejä maailmalla riittää ja uusia yrittäjiäkin pukkaa miltei joka vuosi. Itsekin olen tämän genren pelejä pelannut kymmeniä erilaisia ja jos rajataan ulos kaksinpelattavat nopeuspelit, niin monenpelaajan nopeuspeliksi Dr. Eureka on pelaamistani parhaita tai peräti paras. Ja se on aika paljon sanottu se. Dr. Eureka siis pesee esimerkiksi sellaiset pikaisesti mieleen tulevat nimikkeet kuin Halli Galli (1990), Blitz (2010), Rings Up! (2015), Jungle Speed! (1997), Pick-a-Pig/Dog (2012), Speed Cups(2013).

Ja miksikä näin? Edellä luetelluista useat perustuvat siihen, että yhteisestä poolista otetaan nopeasti jotain tai läpsäistään käsi keskelle pöytää merkiksi siitä, että tietty tavoite täyttyy. Näistä seuraa aina enemmän tai vähemmän epäselviä tilanteita kun kohdekortti/-esine liukuu käsien alta pois ja/tai pelaajat tulevat vahingossa ”kynsineeksi” kanssapelaajiaan. Myös ”varaslähtö” on tällaisten pelien ongelma.

Edellä mainitsemistani verrokeista Speed Cups ja Rings Up! eivät kärsi tästä ongelmasta ollen siten Dr. Eurekan kanssa samalla viivalla. Dr. Eureka vetää silti pidemmän korren kiinnostavammilla komponenteillaan ja mekaniikallaan: kuulien järjestely putkesta toiseen siirtelemällä hermopaineen alla nyt vain on hauskempaa ja jännittävämpää kuin kippojen pikainen pinoaminen tai rinkuloiden järjestely sormissa.

Diasarja kuulien siirtelystä putkesta toiseen. Näyttää helpolta eikä kovin hankalaa olekaan, mutta kun on kiire, niin myös virheiden mahdollisuus kasvaa.
Diasarja kuulien siirtelystä putkesta toiseen. Näyttää helpolta eikä kovin hankalaa olekaan, mutta kun on kiire, niin myös virheiden mahdollisuus kasvaa.

Entäpä sitten pelaajien väliset taitotasoerot? Hahmotus-, nopeus- ja näppäryyspeleissä toiset ovat jo lähtökohtaisesti parempia kuin toiset ja tähän ei Dr. Eurekassakaan ole viisastenkiveä. Havaintojeni mukaan taitotasoero ei näy silti ihan yhtä räikeästi kuin monissa muissa nopeuspeleissä, kiitos tuon kuulien siirtomekanismin jossa itse kukin tekee virheitä vielä kymmenienkin pelien jälkeen. Meillä on siis hyvinkin voitu pelata turnauksia alkukarsintakierroksineen päivineen isommalla joukkiolla, jossa ikähaitari on ollut välillä 10-70 vuotta ja jossa kaikilla on ollut hauskaa ja turnauksen voittajatkin ovat vaihdelleet.

Niin, ja pelin laadukkaita komponentteja on pakko vielä kehaista erikseen. Muovisten koeputkien käsittely on todella miellyttävää ja suunnitteluratkaisut aina pelilaatikon inserttiä myöten ovat kunnossa, niin eipä ihme että Dr. Eurekan pariin jaksaa palata vielä usean pelikerran jälkeen.

Pelilaatikon insertti on erinomainen:  jokaiselle koeputkelle on omat lokeronsa, samoin tehtäväksiantokorteille.
Pelilaatikon insertti on erinomaisen suunnittelun taidonnäyte: jokaiselle koeputkelle on omat lokeronsa, samoin tehtäväksiantokorteille. Komponentit pysyvät hyvin paikoillaan, mutta ne ovat myös helposti otettavissa käyttöön.

Viime kädessä totuus toki kaikissa nopeuspeleissä on, että ei näitä määräänsä enempää jaksa pelata yhteen putkeen tai lyhyessäkään aikaikkunassa, mutta Dr. Eureka on jo meidän taloudessamme ollut jo pidemmän aikaa ja osoittanut ihan erilaista kestävyyttä ja pysyvyyttä kuin monet muut nopeuspelit, jotka ensihuuman jälkeen ovat jääneet keräämään pölyä. Ja tosiaan… se on myös mitä hilpein turnauspeli, kun paikalla on isompi kaveri- tai sukulaissakki.

Pelilaatikon kansi onnistuu kytkemään sekä peli-idean että pelin hektisyyden esimerkillisen hyvin. Niinikään tilaa on vielä "kurkistusluukulle", josta näkee peliä avaamatta minkälaisilla komponenteilla pelaajat operoivat.
Pelilaatikon kansi onnistuu kytkemään sekä peli-idean että pelin hektisyyden esimerkillisen hyvin. Niinikään tilaa on vielä “kurkistusluukulle”, josta näkee peliä avaamatta minkälaisilla komponenteilla pelaajat operoivat.
Infolaatikko: Dr. Eureka
Pelaajia: 1-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: marketit ja pelialan liikkeet (suomeksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Oceanos – sukellus meren syvyyksiin

Oceanos vie pelaajat tutkimusmatkalle vedenpinnan alapuolelle. Pelin teema välittyy jo pelkästään värikkäästä ja graafisesti upeasta pelilaatikon kannesta, joka on ainakin näin lautapelipuolella hivenen tuoreemman tapauksen – Jérémie Fleuryn käsialaa. Fleuryn kädenjälki näkyy muutoinkin pelin komponenttien graafisessa ilmeessä, mikä on leikkisä ja sarjakuvamainen. Pelin suunnittelusta vastaa sen sijaan huomattavasti tunnetumpi ja kokeneempi Antoine Bauza, jonka ansioiksi voidaan laskea mm. 7 Wonders, Tokaido, Hanabi.

Pelilaatikkoa ensimmäistä kertaa käsiteltäessä huomio kiinnittyy grafiikasta kuitenkin hyvin nopeasti sisältöön, sillä Oceanos painaa enemmän kuin mitä tämän kokoluokan peliltä yleensä on tottunut odottamaan. Paino tulee paksuista sukellusvene-paloista, joita riittää arkkitolkulla eli ennen ensimmäistä pelikertaa saa viettää jonkun tovin komponenttien irrottamisesta pahvikehikoistaan. Sukellusvene-paloja on viidelle eri pelaajalle ja pelaajaa kohden kutakin yksittäistä osaa on vieläpä kolme kappaletta: perustaso 1, päivitetty 2. taso ja järein 3. taso. Sukellusvene-palojen lisäksi kullekin pelaajalle on kolme sukeltaja- ja polttoaine- merkkiä sekä kaksipuolinen pisteytyksestä muistuttava apulaatta. Kun edellä listatut komponentit pussittaa pelaajakohtaisesti pelilaatikosta löytyviin minigrippeihin (joita on enemmän kuin riittävästi), niin pelaamisen aloittaminen pelistä toiseen nopeutuu huomattavasti.

Keltaisen pelaajan komponentit. Vasemmalla sukellusvene pelin alussa, oikealla päivityskomponentit: on parempaa peräsintä, isompaa moottorihuonetta tai eläinvarastoa sekä sukeltajatilaa, unohtamatta useampaa periskooppia parempaa näkyvyyttä takaamaan.
Keltaisen pelaajan komponentit. Vasemmalla tason 1 sukellusvene asianmukaisin varustein, oikealla päivityskomponentit: on parempaa propellia, isompaa moottorihuonetta tai eläinvarastoa sekä sukelluskelloa, unohtamatta myöskään useampaa periskooppia parempaa näkyvyyttä takaamaan.

Pelaajakohtaisten komponenttien lisäksi mukana on vielä kangaspussi, jonne sujahtavat neliönmalliset aarrearkkulaatat, sekä kolme pakallista kortteja pelin kolmelle eri kierrokselle, kolmenkokoiset merihirviölaatat sekä pisteenlaskuvihko.

Komponenttien kirjo huokuu laadukkuutta ja pelaajien sukellusveneet, jotka ovat kuin pieniä palapelejä itsessään, ovat erittäin näyttäviä. Ulkoisesti pelistä on siten tehty houkutteleva ja kiinnostava, vaan miten on sisällön laita?

Valintoja muutaman kortin käsi kerrallaan

Alkuvalmistelut on nopeasti tehty: kukin pelaaja rakentaa oman sukellusveneensä viidestä tason 1. osasta. Vaikka sukellusveneet graafisesti eroavatkin toisistaan, ei niissä toiminnallisuuksien osalta ole eroja. Pelaajan aloitussukellusveneeseen mahtuu yksi sukeltaja ja yksi polttoaine, näille molemmille on sukellusveneessä omat paikkansa. Kun vielä kukin pelin kolmesta korttipakasta sekoitetaan ja sama tehdään merihirviölaatoille, on esileikit tehty.

Kolme eri pakkaa kortteja ja kolme hirviölaattapinoa pelin kolmelle pelikierrokselle. Lisäksi pussillinen aarrelaattoja ja pistelaskuvihko.
Kolme eri pakkaa kortteja ja kolme hirviölaattapinoa pelin kolmelle pelikierrokselle. Lisäksi pussillinen aarrelaattoja ja pistelaskuvihko.

Peliä pelataan kolme toistensa kanssa identtistä kierrosta yhden kierroksen koostuessa viidestä vuorosta. Ensimmäisen kierroksen aikana tutkitaan lähimpänä pintaa oleva meri, kakkoskierroksella sukelletaan hivenen syvemmälle ja viimeisellä kierroksella ollaan meren pimeimmissä osissa. Korteista rakentuu lopulta hieno merellinen maisema oman sukellusveneen alapuolelle.

Pelaajat joutuvat (taikka pääsevät) vuorollaan kapteenin rooliin. Kapteenin tehtävänä on jakaa kortteja muille pelaajille, mutta hän ei korttien jakovaiheessa itse saa kortteja lainkaan. Pelaajat saavat kortteja pakasta periskooppiensa määrän +1 verran. Se tarkoittaa käytännössä pelin alussa kahta korttia, sillä tason 1 ohjaamossa periskooppeja on vain yksi, mutta päivitysosien myötä periskooppien määrä voi kasvaa kahteen tai kolmeenkin. Saamistaan korteista pelaajat valitsevat yhden ja valitut kortit pelataan yhtä aikaa oman sukellusveneen alapuolelle vasemmalta oikealle täyttäen. Useammankin kortin saa pelata, jos on käyttämättömiä polttoaineita (pelin alussa kaikilla on yksi, joka palautuu kierrosten välissä uudelleen käytettäväksi). Polttoainetankin kasvattaminen on yksi sukellusveneen päivitettävissä olevista osista ja esim. tasolla 3 se mahdollistaa kolmen ylimääräisen kortin pelaamisen kierroksessa.

Pelaajan ylijäämäkortit palautetaan kapteenille, joka valitsee jäljelle jääneistä korteista mieleisensä ja pelaa sen nyt samaan tapaan kuin muut pelaajat. Kapteenin rooli on siten sekä huono että hyvä: huono sikäli, että hänelle palautuvat muilta pelaajilta ylijääneet ja siten kenties hivenen heikommat kortit, mutta toisaalta hyvä sillä kapteeni näkee mitä muut ovat pelanneet.

Kun kaikki ovat korttinsa pelanneet, siirtyy kapteenin vuoro myötäpäivään seuraavalle. Edellä kuvatun kaltaisia – varsin nopeita – vuoroja pelataan viisi, jonka jälkeen seuraa pisteenlasku ennen kuin siirrytään kierrokselle kaksi ja aikanaan kierrokselle kolme. Tätä pelirytmiä rikkovat ainoastaan pelaajien sukellusvenepäivitykset, joista lisää hivenen alempana, mutta ennen sitä tutustutaan merenalaisen maailman ihmeisiin tarkemmin… korttien muodossa.

Violetin pelaajan sukellusseikkailu kahden kierroksen jälkeen. Sukellusveneen varustelussa peräsin, moottoritila ja eläinvarasto on saanut jo parannuksia. Myös suurin koralliriutta on mukiinmenevää kokoa (=5, vasemmassa laidassa) ja sukeltajakin on hamuamassa kolme aarrearkkua. Mutta tällä kaikella on ollut myös hintansa: pelaajalle osui kierrokselta kaksi merihirviön hyökkäys ja ikävästä se oli kovinta mahdollista (-3) luokkaa.
Violetin pelaajan sukellusseikkailu kahden kierroksen jälkeen. Sukellusveneen varustelussa propelli, moottori ja eläinvarasto on saanut jo parannuksia. Myös pelaajan suurin koralliriutta on mukiinmenevää kokoa (=5, vasemmassa laidassa) ja sukeltajakin kahmii kolme aarrearkkua (toinen sarake vasemmalta). Mutta vaikka eteenpäin on menty, on tällä kaikella ollut myös hintansa: eniten hirviövaara-merkkejä ja sitä kautta -3 pistettä. Auts!

Mereneläviä, aarteita, kristalleja ja merihirviöitä

Oceanoksen korteista on kuvattuna koralleja, eläimiä, aarrearkkuja, kristalleja, päivitysmoduuleita sekä merihirviön vaaraa kuvaavia symboleita. Korallien osalta pelaajien tavoitteena on tehdä mahdollisimman iso kortilta toiselle jatkuva koralliriutta, sillä pelin lopussa jokainen pelaaja saa pisteitä suurimman koralliriuttansa mukaisesti. Eläinten osalta keskitytään keräämään erilaisia eläimiä samalle riville, sillä niistä saa kierroksen päätteeksi 2 pistettä per erilainen eläin. Eläinten keruuseen liittyy yksi sukellusveneen päivitysosista, eläinvarasto, joka rajoittaa eläimistä saatavia pisteitä. Tason 1 eläinvarastoon mahtuu ainoastaan kolme eri eläintä, tasolla 2 jo viisi eläintä ja jytäkimmällä 3-tasolla peräti 8 eläintä.

Aarrearkkujen osalta tavoitteena on asemoida niitä keskenään pystysuuntaisesti, sillä aina aarrearkkukortin pelattuaan pelaaja voi asettaa juuri pelaamalleen kortille sukeltajan, joka pelin lopussa poimii pystysuuntaan samassa linjassa olevilta korteilta niin monta aarretta kuin korteissa on kuvattuna aarrearkkuja. Kerran asetettua sukeltajaa ei voi myöhemmin enää siirtää, joten jos haluaa useamman sukeltajan peliin, pitää vastaavaa sukelluskello-osa päivittää omassa sukellusveneessä. Sukeltajien hamuamat aarteet poimitaan pelin lopussa erillisestä kangaspussista ja kukin laatta on arvoltaan 2-4 pistettä.

Suoran pisteiden keruun ohella pelin korteista löytyy kristalleja ja päivitysmoduuleita, joita sopivasti yhdistelemällä pelaaja pääsee päivittämään sukellusvenettään. Kristalleja on kahta eri väriä ja jo yhden kristallin pelaaminen pöytään ennen kuin samaan riviin pelaa kortin jossa on kuvattuna päivitysmoduuli, antaa oikeuden yhteen päivitykseen tasolta 1 tasolle 2. Buustaus tasolta 2 tasolle 3 vaatii kaksi eriväristä kristallia (ja päivitysmoduulin). Päivitysmoduuli ”nollaa” aina kaikki edellä olevat kristallisymbolit, mutta pelaamalla taas uusia kristalleja ja päivitysmoduuleita pääsee päivityksiä tekemään kierroksessa useamman. Peli vieläpä auttaa pelaajia sukellusveneen päivittämisessä, sillä kierroksen päättävässä pisteytyskortissa on aina päivitysmoduuli-symboli, jolloin mahdollisesti vielä käyttämättä jääneet kristallit saa hyödynnettyä.

Sukellusveneen päivittäminen on keskeinen osa Oceanosta, sillä päivitysrumbaan pääsee vähintään sen puolenkymmentä kertaa vaikkei siihen erityisesti keskittyisikään. Panostamalla kristallien keruuseen päivittämään pääsee tietysti useamminkin, mutta koko sukelluveneen päivittäminen jytäkimmälle tasolle ei käytännössä onnistu – eikä ole oikeastaan edes järkevää, sillä samalla on varmasti unohtunut pisteidenkeruu. Siispä pelaajan päätettäväksi jää mitä päivittää ja miten nopeasti?

Viimeinen korteista mahdollisesti löytyvä symboli on punainen merihirviö-vaara. Näitä voi olla nollasta kahteen per kortti ja pelin suunnittelija on tässä ei-niinkään-yllättäen kylvänyt vaara-merkkejä paremmille korteille. Kierroksen päätteeksi se tai ne pelaajat, joilla merihirviö-vaara -merkkejä on eniten joutuvat merihirviön hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäävä lonkero-ölliäinen vähentää pelaajan kierrospisteitä 0-4, tämä arvotaan tarjolla olevista merihirviölaatoista, mutta ei tee sen ihmeellisempää. Hirviövaara-merkkien kertymisen osalta kapteenin roolissa toimimisesta saa sen edun, että näkee mikä on kanssapelaajien saldo ennen oman kortin pelaamista.

Edellä muiden toimintojen ja korttisymbolien yhteydessä tuli kerrotuksi yhtä vailla kaikki oman sukellusveneen päivitysosat. Se puuttumaan jäänyt päivityskohde on sukellusveneen potkuri, joka tasolla 1 ei tee/anna mitään, mutta tason 2 potkuri on kahden pisteen arvoinen kierroksen päätteeksi ja tasolla 3 pistearvo kasvaa viiteen pisteeseen. Voi kuulostaa vaatimattomalta, mutta jos potkuri on päivitetty parhaalle tasolle jo ensimmäisen kierroksen päätteeksi, on siitä koko pelin aikana saadut 15 pistettä ”ilman että tekee mitään” hyvinkin merkittävä saalis pelissä, jossa loppupisteet huitelevat siellä 60 hujakoilla.

Kolmen samankaltaisen kierroksen jälkeen on enää loppupisteiden laskemisen aika. Pisteenlasku on joka kierroksella muutoin samanlainen, mutta lopussa kukin pelaaja katsoo vielä isoimman koralliriuttansa arvon ja noukkii aarrelaattoja kangaspussista sen mukaan, miten ahkeria omat sukeltajat olivat. Suurimman pistesaaliin kerännyt merentutkija julistetaan voittajaksi.

Pelin loppu voi näyttää vaikkapa tältä: kukin pelaaja on maalannut oman merellisen maisemansa.
Pelin loppuessa kukin pelaaja on “maalannut” oman merellisen maisemansa.

Kevyttä pistekeräilyä mukavilla pienillä lisämausteilla

Oceanos on helposti sisäistettävä peli. Komponenttien paljous saattaa hämätä, mutta jo parin pelatun vuoron jälkeen ensikertalainenkin on pelissä sisällä, joten sikälikin jo Oceanos sopii koko perheelle. Pelin sarjakuvamainen ulkoasukin houkuttaa varmasti nuorempia mukaan ja kun tuuriakin on mukana sopiva annos, niin pelistä voivat nauttia kaikenikäiset. Hardcore-osaston pelaajille tai syvällistä päätöksentekoa kaipaavalle Oceanos on sen sijaan väärä valinta.

Ilman päätöksiä ei Oceanoskaan silti ole: korallien, eläinten ja aarteiden erilaiset tavoitteet ja korttien välinen asemointi pisteytyksiä ajatellen muodostavat mielenkiintoisen yhtälön. Pitkän tähtäimen suunnittelu ei silti ole mahdollista – korteista kun tulee mitä tulee – mutta pelaajalle jää jo alusta alkaen vastuu siitä miten paljon korttien armoilla pelaa ja mistä keskittyy pisteensä hankkimaan.

Jeremie Fleuryn käsialaa oleva pelin grafiikka aina kansikuvaa myöten on todella hienoa.
Jérémie Fleuryn kädenjälki on todella upeaa aina pelikotelosta alkaen. Fleury käyttää värejä vahvasti ja taidokkaasti, mikä miellyttää ainakin allekirjoittaneen silmää.

Ulkoasua ja komponentteja ei voi liiaksi kehua: pelin lopussa edessä näkyvä merellinen korteista muodostunut maisema on hieno. Käytetty symboliikka on selkeää ja näkyy riittävässä määrin myös kanssapelaajille. Vaikka suoraa blokkailua ja kilpailua elintilasta ei ole, pitää muiden peliä seurata sikäli, että omat ylijäämäkorttinsa joutuu luovuttamaan vuorossaolevalle kapteenille. Siinä valossa muiden pelaajien yleistilanne pitää nähdä, jotta ilmaisia pisteitä ei tule antaneeksi. Käytettävyyden osalta ainoa miinus tulee siitä, että sukellusveneen osat kiinnittyvät toisiinsa palapeleistä tutulla menetelmällä. Tässä kohtaa suorakaiteenmuotoiset palat olisivat olleet parempi ratkaisu, sillä osien vaihtaminen sujuisi helpommin ja nopeammin. Palapeli-kiinnityksellä sukellusvene toki pysyy nyt paremmin koossa, mutta koska sitä ei ole tarvetta liikutella minnekään, niin nykyinen ratkaisu ei tuo lisäarvoa.

Kokonaisuutena Oceanos on virkistävä ja selkeästi omanlaisensa uutuus, joka toivon mukaan löytää tiensä perheiden pelipöytään tai täytepeliksi aikuisten kesken pelattavaksi. Ja vaikka kyseessä ei olekaan aallonharjalla kiitävä hitti 7 Wondersin tapaan, välttää Oceanos kirkkaasti myöskään vajoamasta meren pohjamutiin.

Infolaatikko: Oceanos
Pelaajia: 2-5 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Rondo – laatupeli koko perheelle

Rondo on kovastikin tuotteliaan pelisuunnittelijan, Reiner Knizian, käsialaa vuodelta 2012. Peli oli ehdolla useammassakin maassa vuoden peliksi heti julkaisunsa jälkeen. Mutta koska itse voittoa ei osunut kohdalle, jäi Rondo maailmalla aika tavalla paitsioon. Ja aivan syyttä, pinnan alla on nimittäin mitä oivallisin koko perheelle soveltuva peli.

Viimeisen päälle laadukkaat komponentit

Pelilaatikosta kuoriutuu iso kaksipuolinen pelilauta, mikä tuo pikaisesti katsottuna asemoinniltaan mieleen Trivial Pursuitin. Pelilaudan lisäksi on neljä telinettä, yksi kullekin pelaajalle, sekä iso kangaspussi täynnä pyöreitä lätkiä viidessä värissä. Ja löytyyhän sieltä vielä varsin huomaamattomat neljä pistekirjanpitoon käytettävää puunappiakin.

Pelitilannekuvaa...
Pelilaudan sininen puoli. Kääntöpuolen punainen puoli noudattelee pitkälti samaa kuviointia, mutta pisteitä sillä puolella on tarjolla avokätisemmin.

Lauta on sitä perinteistä hyvää laatua, mitä nykypeleiltä sopiikin odottaa. Kiitosta saavat erityisesti laadukkaat telineet ja pelissä käytettävät lätkät. Pyöreät lätkät ovat materiaaliltaan jonkinsorttista muovia joiden selkämys on tasainen mutta väripuoli on uurrettu. Lätkien käsittely on samalla tapaa miellyttävää kuin vaikkapa pokerichippien vaikka Rondon tapauksessa käytetyt lätkät huomattavasti pienempiä ovatkin.

Rondon lätkätelineet ansaitsee vielä itse lätkiäkin enemmän kehuja. Ensinnäkin telineessä on omat lokoset viidelle eri lätkälle ja noissa lokosissa lätkät pysyvät hyvin paikallaan ilman kaatumisen ja siten paljastumisen vaaraa. Toiseksi lätkät asettuvat telineeseen siten, että ne kertovat väriään paljastamatta kanssapelaajille sen, montako lätkää pelaajalla juuri sillä hetkellä on. Tämä lukumäärätieto on Rondossa ensiarvoisen tärkeä tieto ja siten toteutusratkaisu on pelaamisen kannalta todella onnistunut.

Pelaajien telineet on todella hienosti suunniteltu.
Pelaajien telineet ansaitsevat kiitosta. Hyvillä välineillä on ilo pelata.

Lätkiä laudalle sopivasti passaillen

Pelin alkuvalmistelut on nopeasti tehty. Kukin pelaaja saa oman telineen ja kangaspussista kaksi lätkää. Aloittajan päättämisen/arpomisen jälkeen vuorot etenevät myötäpäivään. Pelivuorot ovat nopean napakoita sillä omalla vuorolla edessä on kaksi vaihtoehtoa joista valita: joko passaat, jolloin saa nostaa 1-2 uutta lätkää pussista TAI pelaat lätkiä laudalle tavoitteena kerätä niillä mahdollisimman paljon pisteitä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa vuoro päättyy yhden uuden lätkän nostamiseen pussista.

Lätkien pelaaminen aloitetaan pelilaudan keskusalueen tai aiemmin pelattujen lätkien vierestä. Pelivuorolla laitettavien lätkien pitää muodostaa yhtenäinen jono, joka ei laattojen asetteluhetkellä saa haarautua. Laudalle asetettaessa lätkä jätetään ruutuun oikeinpäin, jos sen väri vastaa pelilaudan ruudussa olevan numeron väriä. Näin laitetuista lätkistä saa numeron verran pisteitä. Vääränvärisiin ruutuihinkin saa pelata, mutta tällöin pistesaldo ei kartu ja lätkä pyöräytetään laudalle nurinpäin. Viimeinen olennainen lätkien laudalle latomiseen liittyvä sääntö on, että lätkiä saa pelata tyhjään ruutuun useamman samaa väriä, jolloin jokaisesta laitetusta lätkästä saa ruudussa mainitut pisteet.

Nippu punaisia lätkiä oli juuri sopivasti tarjolla!
Tässä on päästy tavallista arvokkaammalle punaiselle ruudulle juuri kun telineessä on ollut odottamassa nippu punaisia lätkiä.

Pelin kannalta olennaista on siten tavoitella pääsyä arvoruutuihin mahdollisimman helposti ja juuri silloin, kun oma teline on tankattu täyteen useammasta samanvärisestä lätkästä. Ja samalla kun pelaat omaa peliä, on seurattava ettei tule jättäneeksi liian otollista tilannetta kanssapelaajille.

Yksi peli Rondoa vie noin 20 minuuttia. Peli päättyy, kun pelilaudan ruuduista viimeinenkin tummemman harmaa ruutu saa oman lätkänsä, jolloin kyseinen kierros pelataan loppuun, jonka jälkeen katsotaan kuka veikään voiton pisteissä.

Pienillä yksityiskohdilla riittävästi peliä – Knizian käsiala näkyy

Rondoon pääsee nopeasti sisään ja jo viimeistään toisesta pelistä alkaen pelaajat ovat hyvinkin samalla viivalla: syvälliseksi ja moniulotteiseksi peliksi Rondoa ei voi kehua, mutta menestymisen kannalta olennaista on seurata minkälainen tilanne muilla on. Onko odotettavissa, että tulee ”purskahdus”, jossa pelaaja pääsee useamman laatan pelaamalla arvopisteisiin kiinni vai onko telineet juuri pelattu tyhjäksi ja siten voi kenties itsekin vielä tankata lätkiä ja toivoa pelitilanteen parantuvan vieläkin edullisemmaksi. Vai pelatako sittenkin itse muutama laatta nyt, kun niillä pääsee ihan mukiinmeneviin pisteisiin? Tällaista kevyttä pohdintaa Rondo tarjoaa läpi pelin vuorojen silti viuhuessa nopeasti pelaajalta toiselle.

Pitkän tähtäimen suunnittelu on joka tapauksessa mahdotonta, koska pussista nousee mitä sieltä nousee. Sikäli pelissä on paljon pimennossa olevaa tietoa mukana, jota joku voisi tuuriksikin haukkua. Mutta pelilaudan tilanteet vaihtelevat ja kaikille väreille on silti suhteellisen tasaisesti käyttöä, joten pelkäksi tuurilotoksi Rondo ei mene, vaan enemmän kyse on oman pelin oikeanlaisesta ajoittamisesta.

Hyvän pelin merkki on yleensä se, että revanssia ollaan pelin päätteeksi heti vaatimassa – ja tämä pätee Rondonkin tapauksessa. Ja mikäpä on ottaa uusintamatsi tilanteessa, jossa pelattu peli on nopeasti nollattu ja erä ei vie sitä pariakymmentä minuuttia kauempaa.

Rondo on näitä “hiljaisia helmiä”, joista harva pukahtaa ja vielä harvempi on edes kuullut. Pelin saatavuus on Suomessa käytannössä olematon, mutta ulkomailta tätä löytyy eikä hintakaan päätä huomaa. Hyvää perhepeliä hakevan kannattaa Rondon nimi kuitenkin laittaa mieleen. Ja epävirallisen sääntösuomennoksen perään halajavien kannattaa olla yhteydessä lunkisti-toimitukseen.

Infolaatikko: Rondo
Pelaajia: 2-4 Kesto: 20 minuuttia Julkaisuvuosi: 2012
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat.
Lisätietoa: boardgamegeek

Escape the Room: Mystery at the Stargazer’s Manor – pakohuone-trendi lautapelinä

Pakohuone-pelit (Room Escape), jossa ryhmä ihmisiä asetetaan suljettuun tilaan ja josta näiden pitää yhteisvoimin päästä pois 60 minuutissa, ovat viimeisen vuoden-kahden aikana kasvattaneet suosiotaan ja tulleet suurellekin yleisölle tutuksi. Tämä elämystarjonta on keskittynyt sinne missä potentiaaliset asiakkaatkin ovat eli kasvukeskuksiin.

Mutta entäpä, jos asut pienemmällä paikkakunnalla, jossa pakohuone-pelejä ei ole tarjolla? Tai jos pelin hinta (Suomessa sadan euron molemmin puolin) tuntuu liian isolta investoinnilta, onko vaihtoehtoja?

On. Viimeisen vuoden aikana tarjolle on tullut Room Escape -kokemus lautapelinä, jota voi pelata tutulla porukalla kotona ja huomattavasti live-pelejä edullisemmin. Useampi eri pelijulkaisija on huomannut pakohuonepelien suosion ja siten ovat joko jo julkaisseet tai julkaisemassa omia versioitaan pakohuone-elämykselle.

Mitä on Room Escape – Live-pelit?

Mikäli pakohuone-pelit eivät ole entuudestaan tuttu juttu, tässä lyhyt yhteenveto, miten homma toimii.

Room Escapessa ryhmä pelaajia (2-6) menee fyysisesti pelipaikalle, joka yleensä on jossakin kerrostalohuoneiston katutason liiketilassa, varastorakennuksessa tai muussa vastaavassa. Peliaika pelille varataan etukäteen yrityksen nettisivuilta tai soittamalla. Ja vaikka pelit suosiotaan ovatkin kasvattaneet, niin useimmiten vapaita aikoja löytyy vielä samalle päivälle etenkin jos on mahdollista mennä pelaamaan keskellä päivää.

Yksi lukuisista Helsingin pakopelejä tarjoavista yrittäjistä: Labyrinth Games.
Yksi lukuisista Helsingin pakopelejä tarjoavista yrittäjistä: Labyrinth Games (http://www.lgames.fi/).

Osallistujille annetaan noin vartti ennen pelin alkua pakohuone-peliin liittyvä ohjeistus. Useimmiten se sisältää eri lukkojen käsittelyyn (jos sellaisia on) liittyvän esittelyn, mitä saa tai ei saa tehdä ja minkälainen vinkityssysteemi on käytössä. Lisäksi yleensä tulee lyhyt alustus kyseisen pakohuoneen teemasta eli mitä ollaan tekemässä tai tutkimassa. Alustuksen jälkeen ryhmä saatetaan suljettuun tilaan, josta peli alkaa. On siis tunti aikaa päästä vihjeiden avulla ulos huoneesta!

Jokainen Room Escape on omanlaisensa kokemus ja kertakäyttöinen elämys. Et etukäteen voi tietää, mitä edestäsi löydät ja minkälainen sisustus, valaistus ja tehtävät ovat odottamassa. Kun peli on pelattu, juuri sitä samaa ei voi pelata enää toiste, koska pulmat ovat samat ja ratkeavat aina samalla tavalla. Osin tästä syystä – ja koska näissä peleissä haetaan onnistumisen ja hoksaamisen elämyksiä – mukana on yleensä aiemmin mainitsemani vinkityssysteemi, josta ryhmä voi hakea apua/tukea päästäkseen pulmissa eteenpäin.

Ryhmässä yksityiskohtien yhdistely ja pulmien ratkominen on mukavaa ja kaikille uudessa tilassa ja tilanteessa huomaa kuinka tutut ihmiset havainnoivat asioita eri tavalla ja kiinnittävät niihin huomiota. Escape Room on mitä oivallisin tapa viettää kaveriporukan kanssa tiivis tunti tai esim. mennä työporukan kanssa koeistamaan porukan ryhmädynamiikkaa.

Mystery at the Stargazer’s Manor – lautapeli

Vuoden 2016 aikana useampi eri lautapelivalmistaja julkaisee omia versioitaan Room Escape -peleistä. Lunkisti-toimitus apujoukkoineen tutustui lautapeliversioihin pelaamalla ThinkFunin ensimmäisen pakopelin ‘Escape the Room: Mystery at the Stargazer’s Manor’. Tähän sarjaan on julkaistuna kirjoitushetkellä jo toinenkin osa.

Escape the Room: Mystery at the Stargazer's Manor -pelilaatikko tuo mieleen 90-luvun tietokonepelien laatikot... hyvällä tavalla.
Escape the Room: Mystery at the Stargazer’s Manor -pelilaatikko tuo mieleen 90-luvun tietokonepelien laatikot… hyvällä tavalla.

‘Mystery at the Stargazer’s Manor’ lupailee 90 minuutin kokemusta 2-8 pelaajalle suositusiän ollessa 10-vuodesta ylöspäin. Normaalin lautapelilaatikon sisälä on kaikki mitä pelaamiseen tarvitsee kelloa lukuunottamatta. On lyhyet säännöt, jossa samalla esitellään myös pakohuonepelien idea. Itse pulmakokonaisuuteen liittyen on viisi erilaista esine/asiakokonaisuus -kuorta, joiden sisältä löytyy jatko-ohjeita, pulmien ratkomiseen tarvittavia tavaroita ja juonta edistäviä tekstikatkelmia.

Lisäksi on kaikkien pulmien ratkontaan käytettävä ratkaisukiekko, jota käytetään tarkistamaan ratkaisiko ryhmä annetun tehtävän oikein vai ei. Jos tehtävä on oikein ratkaistu, saa ryhmä oikeuden avata esinekuoren, jota sillä hetkellä oltiin ratkomassa.

Kaiken keskiössä on 'Solution wheel': neljä eriväristä pyöritettävää kiekkoa, jotka oikein asetettuna paljastavat valkean pohjakiekon alta merkintöjä jotka kertovat pelaajille onko pulma ratkaistu oikein vai ei. Toimiva systeemi!
Kaiken keskiössä on ‘Solution wheel’: neljä eriväristä pyöritettävää kiekkoa, jotka oikein asetettuna paljastavat valkean pohjakiekon alta merkintöjä jotka kertovat pelaajille onko pulma ratkaistu oikein vai ei. Toimiva systeemi!

ThinkFun-pelisarjan ensimmäinen pakohuonepeli osoittautui monipuoliseksi kokonaisuudeksi, joka mukailee live-kokemusta varsin hyvin. Toki tutkittavaa on vähemmän kuin oikeasti ja siten “taustakohinan” eli epäoleellisen tiedon määrä on minimalistisempaa, mutta pulmat ovat vaihtelevia ja pelin aikana vastaantulevat palaset pitää osata yhdistää oikeaan aikaan oikeassa paikassa – aivan kuten livepelissäkin.

Alun viisi kuorta purkautuu tehtävän alitehtäväksi ja toinen toistaan uudeksi pulmaksi. Pulmia riittää yllättävän paljon huomioiden se, että alkuun nähtävissä on vain viisi eri kuorta.
Alun viisi kuorta purkautuu tehtävän alitehtäväksi ja toinen toistaan uudeksi pulmaksi. Pulmia riittää yllättävän paljon huomioiden se, että alkuun nähtävissä on vain viisi eri kuorta.

‘Mystery at the Stargazer’s Manor’ on kertakäyttöinen viihde kuten esikuvansakin, mutta 25 euron hinta on saatuun huviin nähden ihan kohdillaan etenkin kun pelin voi itse pelattuaan peluuttaa vielä ystävillä ja tutuilla. Mitään pulmien ratkontaan käytettyä ei tuhota tai rikota pelin edetessä vaan kaikki palaset on asetettavissa takaisin  lähtötilanteeseensa – tähän ohjeet löytyvät pelijulkaisijan kotisivuilta.

"Mitä tässä pitää tehdä... ja tehdäänkö me edes oikeaa tehtävää?"
“Mitä tässä pitää tehdä… ja tehdäänkö me edes oikeaa tehtävää oikeilla palasilla?”

Koska puhutaan kuitenkin pöydällä pelattavasta pelistä, ovat eteen tulevat pulmat ja tehtävät luokkaa pienempiä kuin live-peleissä. Niinpä niiden ratkominen toimii parhaimmillaan 2-3 pelaajan voimin, koska isommalla joukolla esineiden tutkiminen ja pulmien ratkaisemiseen osallistuminen on vaikeampaa ja osin mahdotontakin.

ThinkFunin esikoinen on kokonaisuutena hyvä ja ainakin allekirjoittanut odottaa jo innolla mitä sarjan seuraava kokonaisuus tarjoaa.

Infolaatikko: Escape the Room – Mystery of the Stargazer’s Manor
Pelaajia: 2-8 Kesto: 90 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: pelialan liikkeet (suomeksi).
Lisätietoa: boardgamegeek