Pelaajien valinta -finalistit 2021

Ollaan jälleen jännän äärellä, kun näin loka-marraskuun taitteessa julkistetaan ’Pelaajien valinta’ -voittajat eli suomalaisten lautapelibloggaajien valinnat parhaiksi perhe- ja harrastajapeleiksi. Lunkisti.fi oli myös tämänvuotisessa raadissa mukana. Finalistit molemmissa sarjoissa julkistettiin jo 4.10.2021, lopulliset voittajat marraskuun alussa.

Tässä artikkelissa on lyhyet esittelyt molempien sarjojen finalisteista sekä päällimmäiset mietteet peleistä ilman suurempia paljastuksia omista saati raadinkaan suosikeista. Pelit esitellään sarjoittain aakkosjärjestyksessä.

Vaan ennen finalisteihin pomppaamista vielä yksi ”ohi listan nosto” joka koskee perhepelisarjaa: erinomaisen mainio Pictures (Lautapelit.fi) jäi nimittäin jo karsintavaiheeseen mikä oli itselleni kovan luokan pettymys. Pictures jos mikä olisi ollut blogimme ylivoimainen voittajasuosikki – yhtään neljää sarjan finalistia väheksymättä. Pistäkääpä siis Pictures mieleen jos etsinnässä on huikeanhauska partypeli – ja lukekaa toki blogistamme lisää siitä, miksi sitä niin paljon kehun!

Pictures, peli joka haastaa pelaajat visuaalisesti. Niin vain tämä Spiel des Jahres -voittaja vuodelta 2020 jäi ’Pelaajien valinta’ -finalistien ulkopuolelle.

Perhepelisarjan finalistit

Vuoden 2021 perhepelifinalistit ovat kaikki omassa lokerossaan vahvoja voittajakandidaatteja. Kaikilla on omat vahvuutensa ja koukkunsa tarjottavaksi. Jos vain yksi pitäisi valita on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään minkälaiseen tilanteeseen tai millaisissa piireissä pelejään pääasiassa pelaa? Em. kysymystä hetken pohtimalla voi nimittäin helpottaa päätöksentekoa.

10 Days in Europe (Peliko) haastaa pelaajat, 2-4, rakentamaan 10 kortin reitti eri Euroopan maiden välille. Esimerkiksi Ranskasta Espanjaan kulkemiseen ei tarvitse kuin ko. kortit vierekkäin omassa korttitelineessä, mutta Espanjasta Suomeen oikeanvärisen lentokoneen. Ja tokihan lautalla pääsisi kätsysti Espanjasta vaikkapa Irlantiin. Kuka omaan korttitelineeseensä lopulta saa venkslatuksi 10 korttia sopivasti järjestykseen vie euroopanmatkaajan tittelin.

10 Days in Europe ja pelaajan korttiteline: ehkä tästä jotain vielä syntyy…

10 Days in Europe on sikäli mielenkiintoinen tapaus, että pelihän on miltei 20 vuotta vanha ja itsellenikin valmiiksi tuttu jo noilta ajoilta. Hyvä peli kestää kuitenkin aikaa ja onkin hieno teko Pelikolta tuoda kymmenen päivän Euroopan reissailu viimein tarjolle suomeksi. Sopivan matkareitin rakentelu on kepeää, toimivaa ja perhepeliksi sisältää myös sopivan rahtusen tuuria. En pelaisi tätä koskaan kahdella, mutta 3-4 pelaajaa ja jo toimii.

Gravity Superstar (Lautapelit.fi) erikoisine liikkumisineen tuo mieleen videopelit. Pelaajien hahmoja liikutellaan laudalla korttien avulla, mutta pääpaino liikkumisessa on putoaminen vaihtuvasuuntaisen painovoiman myötä tasoilta toiselle. Matkalla mahdollisesti pyyhitään kaveri ulos laudalta, joten toisten pelaajien tulevia siirtoja saa varoa.

Gravity Superstarissa tähtien keruu vaatii jatkuvaa ”sopivasti” putoamista.

Vaikka itse pelivuorot ovat sinällään nopeita ja yksinkertaisia, niin homma menee todella kaoottiseksi isoilla pelaajamäärillä ja todennäköisimmin aloitatkin seuraavan vuoron taas pelilaudan sivusta. Juuri tästä syystä Gravity Superstar on parhaimmillaan 3-4 pelaajalla, jolloin on hivenen enemmän tilaa hengittää ja siten peliä voi sopivassa määrin suunnitellakin. Karkkivärigrafiikoista ja lapsellisesta ulkoasusta huolimatta Gravity Superstar yllättää ja tätä pelaa mielikseen aikuistenkin kesken.

My City (Lautapelit.fi) vie 2-4 pelaajaa rakentamaan yhä uudestaan ja uudestaan omia kaupunkeja pelikerroittain vaihtuvin tavoittein. Pelaajien laudat muuttuvat kunkin pelikerran jälkeen osin pelaajan aiemman menestyksen/ menestymättömyyden johdosta ja osittain siksi, että pelin seuraava kuori tuo peliin jotakin uutta. My City on siis legacy-peli: peli, jossa pelaajat muokkaavat pysyvästi pelin komponentteja pelikerrasta toiseen.

My City. Reiner Knizian taidonnäyte kevyestä legacy-pelistä.

Tällä kertaa pelisuunnittelijaguru Reiner Knizia on työstänyt kevyen perhepelin tetris-laattojen asettelusta, joka lähtee liikkeelle hyvin kevyesti, mutta kehittyy pelikerta pelikerralta mukavasti eteenpäin pitäen mielenkiinnon yllä läpi 24 mittaisen skenaarionsa. Laudan kääntöpuoli tarjoilee ”ikuisen pelin” muuttumattomilla säännöillä, mutta pelin pihvi on kyllä se muuttuva tarina suljettuine kuoriyllätyksineen. Kelpo viritys ja tetristelyiden ystäville helppo suositella etenkin tilanteessa, jossa saman porukan saa pelin äärelle uudestaan ja uudestaan. My Citystä löytyy jo blogissamme oma artikkelinsa (linkki).

Nova Luna (Lautapelit.fi) on laattapulma, jossa 2-4 pelaajaa noukkii laattoja yhteisestä ympyrästä asetellen ne mahdollisimman tehokkaasti omaan kyhäelmäänsä saadakseen laatoissa kuvatut tavoitteet täytetyksi. Pelivuorot eivät kierrä perinteisesti myötäpäivään vaan aina toimii se, joka on ”pelikelloa” käyttänyt säästeliäimmin. Kuka onnistuu noukkimiaan laattoja lopulta hyödyntää tehokkaimmin vie pelin.

Nova Lunan laattahaaste on Uwe Rosenbergin käsialaa.

Nova Luna rullaa pitkälti tuttuja raiteita sikäli kun Uwe Rosenbergin muut puzzlepelit eli Patchwork – Tilkkutäkki tai vaikkapa ”luontotrilogia” ovat tuttuja. Polyominot on tällä kertaa vaihtuneet neliölaattoihin, mutta muuten on varsin tuttuja makuja. Sittenkin Nova Luna yllättää haastellaan ja kilpajuoksu pelikelloa ja muita pelaajia vastaan on kutkuttava. Pelinä se toimii kaikilla pelaajamäärillä joskin neljän pelaajan pelissä kannattaa varautua toisinaan vuoron odotteluun, etenkin jos oikein päätyy rientämään laatanvalinnan myötä. Nova Luna on sekin esitelty blogissamme jo aiemmin samassa yhteydessä Saganin kanssa (linkki).

Harrastajasarjan finalistit

Harrastajapelien finalistit ovat vuonna 2021 astetta erikoisempi kattaus. Yksikään finalisteista ei ole säännöiltään haastava, mutta useampaa näistä voisi kuvailla ryhmädynamiikkaharjoitteeksi. No, on siellä joukossa myös yksi perinteisempi riskinottoon pohjautuva pelikin mutta se mukavilla lisäkeitoksilla ryyditettynä.

Captain Sonar (Lautapelit.fi) haastaa kaksi sukellusvenemiehistöä upotuskilpaan: kumpi miehistöistä pääsee ensin kartalle vastustajan liikkeistä ja onnistuu torpedoin ja merimiinoin upottamaan vihollisen? Kapteeni kailottaa ohjeita perämiehelle ja konemestarille samalla kun ohjastaa sukellusvenettä, radisti kuuntelee vastajoukkueen kapteenin käskyjä ja etsii kartastaan vihollissukellusveneen mahdolista sijaintia. Captain Sonaria voi pelata reaaliaikaisesti tai vuoropohjaisesti. Ainoana sukelluksista pintaan selviytyvä voittaa.

Captain Sonar. ”Laivakoiran” ehtii kuvata vain jos pelataan vuoropohjaisesti – reaaliaikaisessa pelimuodossa sellaiseen ei ole aikaa.

Vaikka Captain Sonar ei ole finalisteista ainoa poikkeuksellinen kokemus, on se porukan poikkeuksellisin kokemus. Eritoten reaaliaikaisesti pelattuna se tarjoaa yllätyksiä, haasteita ja haastaa kokeneempien kettujenkin yhteispelaamisen taidot. Kun vastajoukkue tietää missä olette, niin kuinka päästä takaisin piiloon ja vaanimaan takaa-ajajaa? Captain Sonar ei sovi kaikkiin tilanteisiin eikä kaikenlaisille pelaajille. Reaaliaikaisesti pelattuna ja mielellään 6-8 pelaajalla se on kuitenkin elämys, joka kannattaa kokea. Peli on esitelty blogissamme aiemmin (linkki).

Räävelin rohtotohtorit (Lautapelit.fi) yhdistää riskioton ja oman pussinrakentelun tavalla, josta varsinainen soppa syntyy. Uskaltaako nostaa vielä säkistä yksi ainesosa lisää vai kiehahtaako jo sekoitus yli? Tätä kysymystä joutuu kukin sopanrakentaja pähkimään päässänsä kunkin pussista napatun ainesosan jälkeen. Kierrosten päätteeksi jaetaan palkintoja pisteinä ja uusien ainesosien ostona ja hommaa pyöräytetään näin kahdeksan jännittävää kierrosta.

Räävelin rohtotohtorit ja punaisen pelaajan kattilassa porisee jo mukavasti.

Keitosten rakentelun Räävelin rohtotohtorit hoitaa mallikkaasti ja pelikerrasta toiseen siihen saa mukavasti vaihtelua vaihtelemalla tarjolla olevia keittokirjoja. Kestoltaan se on napakka, mutta ensimmäisillä kerroilla kannattaa varata vähän enemmän aikaa, jotta homman sisäistää. Kesto ei lopulta ole ongelma, mutta vaikka mukaan on yritettykin saada tasoitusmekanismia pisteissä jälkeenjääneille, niin se voisi tarjoilla sitä vähän enemmänkin – nyt voittaja saattaa erottua jo hyvä tovi ennen loppua.

Survivors of Hellapagos (Lautapelit.fi) heittää pelaajat autiolle saarelle, josta pitäisi selviytyä pois ennen hurrikaanin tuloa. Selviytyäkseen porukan pitää saada jostakin ruokaa, mutta myös sopivia tarvikkeita saarelta lautan rakentamiseksi ja pois pääsemiseksi. Kun niukkuutta jaetaan on lopulta väistämättä harvennettava joukkiota… kuka lähtee, kestävätkö pelaajien tekemät liittoumat? Ja lopulta, selviääkö kukaan pois saarelta?

Survivors of Hellapagos: selviytymisseikkailu autiolla saarella.

Pelin asetelma ja äänestykset tuovat mieleen television suositun Selviytyjät-sarjan ja oletettavasti tätä kytkyä on haluttu alleviivata lisäämällä pelin pohjoismaisen laitoksen nimeen mukaan ’Survivors’. Selviytymiskamppailu on todella napakasti toteutettu ja pelivuoron vaihtoehdot niin ytimekkäät, että yksi selviämiskamppailu on ohitse jo parissakymmenessä minuutissa. Kestoonsa nähden se tarjoilee hämmästyttävän määrän kiperiä päätöksiä, neuvottelua ja suhmurointia mainioiden komponenttiensa avustamana. Pelilaatikko lupailee pelaajamäärää 3-12 välillä, mutta oman kokemukseni mukaan parhaimmillaan tämä selviytymiskokemus on kun nuppiluku lähentelee viittä.

Tappajahai (Ravensburger) työstää klassikkoelokuvan lautapelin muotoon: yksi pelaajista vaanii tappajahain roolissa uimareita toisten pelaajien pyrkiessä ensin paljastamaan pedon sijainnin ja lopulta eliminoimaan sen ennenkuin joutuvat itse hain hampaisiin. Peli käy nämä kaksi vaihetta (etsintä, selviytymiskamppailu) läpi kaksipuolisen pelilautansa avulla pelin kokonaiskeston ollessa tunnin luokkaa.

Tappajahaita jahtaamassa.

Tappajahain yksi-vastaan-muut -asetelma on mielenkiintoinen, mutta kuten yleensäkin tämäntyyppisissä peleissä se yksin pelaavan tontti on lopulta mielekkäin. Pelin ensimmäisen vaiheen lopputulos muovaa kakkosvaiheen lähtökohtia joiltakin osin, mutta isommankin määrän variaatiota toivottaisin tervetulleeksi, sillä siinämäärin samankaltaisiksi eri pelikerrat muotoutuvat. Tappajahai-lautapeli on tietystä putkijuoksustaan huolimatta silti onnistunut paketti, jossa jännitys säilyy useimmiten viime hetkiin saakka.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.