Skip to main content
Spile'18 -banneri

Spiel ’18 tulee – nämä pelit kiinnostaa!

Tätä kirjoittaessa on vuoden 2018 Spiel-messuihin aikaa enää joitakin päiviä.  Edellisen kerran näissä kekkereissä tuli piipahdettua vuosi takaperin ja kun viimevuotiset valmistelut tuli todettua toimiviksi, niin samanlaisilla etukäteissuunnitteluilla mennään tänäkin vuonna. Omat tärppini onnistuneista messuvalmisteluista löydät aiemmin julkaistusta blogitekstistä: ‘Lautapelaajan neljän päivän joulu – Spiel messut‘.

Mutta missä mennään nyt? Miltä näyttää pelimessujen tarjonta vuonna 2018? Mitkä pelit kiinnostavat? Näistä seuraavassa.

Toistatuhatta peliä kahlattavaksi (ja välinehehkutusta)

Tabletop Together Tool:n kautta katsottuna Spiel-pelien läpikäyntitilanne näyttää tältä 7.10.2018.

Elokuusta alkaen olen Spiel-messujen pelitarjontaa alkanut perkaamaan sitä mukaa, kun niistä on BGG:n tai julkaisijan sivuille tihkunut tietoa. Ja heti kun Tabletop Together Tool:in Spiel’18 lista lyötiin tulille, on omat muistiinpanot tehty sinne. Tuota mainiota välinettä ei voi liiaksi kehua: se paitsi listaa kaikki pelit, jättää myös tilaa omille muistiinpanoille ja ruksiruudutkin löytyvät jos peli on varattu ja/tai maksettu etukäteen. Niinikään omat muistiinpanot voi jakaa nykyisin kaveripiirille, joten erilainen ristiintarkistelu on tehty helpoksi.

Loppusilaus välineeseen kirjatulle listalle tehdään muutama päivä ennen messuja: tällöin pullautetaan kiinnostuslista pihalle, jonka voi sitten paperisena tai sähköisesti kiikuttaa messuilla mukana. Varsin kätevää!

Tällä hetkellä pelien läpikäynnin osalta tilanne Tabletop Together Tool:n kautta katsottuna näkyy oheisessa kuvassa. Tuhatkunta peliä listalta löytyy tällä hetkellä, mutta päivittäin lista vain kasvaa aivan messujen alkuun asti. Listan peleistä vajaa 100 on vielä analysoimatta.

Säännöt olen lukenut noin 100 pelistä ja videoitakin katsottu reilut 60. Aikaa sääntöjen lukuun, videoiden katseluun ja muutenkin listan läpikäyntiin menee, mutta kun sitä tekee pienemmissä osissa ja aloittaa ajoissa, niin se on mielenkiintoista puuhaa eikä tunnu työltä.

Tabletop Together Tool:n kautta pelilistojen läpikäyntiä helpottaa erilaiset suodatusmahdollisuudet: parilla klikkauksella listalta saa ‘ignore’ -osastolle esimerkiksi vain demotuksessa olevat pelit tai vaikkapa pelkästään yksinpelattavat, tai tietyn julkaisijan tai suunnittelijan pelit. Esim. omalla kohdalla en käytä juurikaan aikaa yhteistyöpelien perkaamiseen, sillä pääosin ne eivät kiinnosta.

Nostoja kiinnostavista peleistä (A:sta W:hen)

Architects of the West Kingdom. Työläistenasettelu -mekaniikkaan pohjautuvia pelejä on tänä(kin) vuonna yltäkylläisesti (yli 100), joiden joukosta Architects of the West Kingdom päätyi ostoslistalle. Suunnittelija Shem Phillips (Raiders of the North Sea) on taitonsa todistanut, joten toivottavasti tämä AotWK tekee asiansa hyvin. Sääntöjenluvun ja katsottujen videoiden perusteella odotettavissa on resurssienkeruuta, rakentelua ja spesialistien palkkausta ja tämä kaikki tehdään enemmän tai vähemmän tasapainoillen hyvän ja pahan välillä.

Architects of the West Kingdom (kuva: Shem Phillips).

Arraial. Portugalilaisten perinteisistä katujuhlista teemansa ammentava tuotos on pohjimmiltaan tetris-paloilla pelailua. Suunnittelupuolella häärii paljon raskaammista peleistä tunnettu kaksikko Nuno Bizarro Sentieiro ja Paulo Soledade (mm. Madeira, Nippon, Panamax). Tuo raskaampi trilogia ei ole itselle tuttu, mutta Arraialin tapauksessa ollaan huomattavasti kevyemmällä jalalla liikkeellä ja sääntöjen perusteella tämä vaikuttaa varsin hilpeälle tetristelylle. Tässä on potentiaalia olla jopa paras jatkumo haettaessa Patchwork-henkistä peliä neljälle vaikka samalla linjalle olisi Uwen moninpelituotokset tai Bärenpark.

Arrial (kuva: Fabio Lima).

Azul: Stained Glass of Sintra. Viime vuoden Spiel-messuilla putkahti myyntiin Azul, joka on sen jälkeen marssinut menestyksestä toiseen (pelistä on lunkisti-sivuillakin arvostelu: linkki). Pelin menestysreseptiä koetetaan monistaa myös tämän vuoden Spielissä ‘Azul: Stained Glass of Sintra’ -pelin muodossa. Uutuus lainaa alkuperäisestä laattojen ottomekaniikan, mutta tuo pelivuoroon myös toisen vaihtoehdon: liikuta oma lasimestari alkuruutuunsa. Tuo lasimestari nimittäin höntyilee pelaajan laudalla eteenpäin sen mukaan, minne pelaaja on viimeisemmät ruudut asettanut ja tulee samalla rajanneeksi käypien ruutulaattojen valikoimaa. Myös pisteytys on uusittu. Silti, vaikuttaahan tämä uutuuskin nyt hyvältä, vaikkakin pelin ulkonäkö ei yllä Azulin tasolle.

Azul Stained Glass of Sintra (kuva: Michael Young).

Blackout: Hong Kong. Uusi peli Alexander Pfisteriltä, joka on yksi tämän hetken kuumimmista pelisuunnittelijoista. No tottakai kiinnostaa! Peli vie sähkökatkojen riivaamaan Hong Kongiin, jossa koetetaan saada asioita taas jollekin tolalle. Pelimekaanisesti se tarjoaa Mombasamaisen korttien peluutussysteemin, mutta muuten tässä on pääasiassa ihan omaa tekemisen meininkiä. Riittävästi piilotietoa ja sääntöjen perusteella hyvä vuororytmitys, niin Blackout: Hong Kongilta on lupa odottaa hyvää. Ulkonäkö ei kuvista päätellen (omat johtopäätökset voit tehdä alla olevan kuvan perusteella) ole ihan nappiosuma, mutta toivottavasti se luonnossa toimii. Niin joo, ja hyvä mainita sekin, että sääntökirjasta löytyy myös viiden luvun mittainen kampanjapeli, jossa kunkin skenaarion lähtötilanteet ja voittotavoitteet vaihtelevat. Skenaarion lopuksi voi laskea kyseisestä osasta saamasi pisteet ja lopulta ynnätä yhteen koko kampanjan pistepotin ja verrata suoriutumista sääntökirjan taulukkoon. Veikkaan, että meillä ei tule kampanjapelin pisteenlaskua tarkisteltua vaan rymistellään yksittäisten skenaarioiden varassa, mutta mistäpä sitä koskaan tietää?

Blackout: Hong Kong (kuva: Eggertspiele).

Captain of the Gulf. Astetta pidempikestoinen (parituntinen) kalastusaiheinen talouspeli. Tässä paitsi koetetaan haalia isompaa ja kauniinpaa kalansaalista kuin kilpaveljet- ja siskot, myös viritellään oma kalastuspurkki sopivaan kuosiin. Korttivetoisuus kiehtoo ja sillä saralla mennään monikäyttöisyys edellä: riippuen mille sivulle omaa pelilautaa (laivaa) kortin sujauttaa, niin se toimii eri tavalla. Lisäpisteitä Captain of the Gulf saa mainiosta kuvituksesta. Vahva usko, että tässä on mukavasti peliä.

Captain of the Gulf (kuva: Uli Biennemann).

Carpe Diem. Stefan Feldin uusin Alea-sarjan peli. Tarvitseeko tätä sen enempää perustella? 🙂 Alea-sarjan aiempaa linjaa mukaillen peli on ruma kuin mikä, mutta nuhruisen pinnan alta näyttäisi paljastuvan varsin mielenkiintoinen laattojenasettelu. Omalle laudalle kyhätyt valmiit rakennelmat huomioidaan pisteytyksissä ja sen lisäksi pisteytyksissä pitää valmistautua maksamaan tiettyjä vaadittuja elementtejä. Kuriositeettina Feld teki Carpe Diemiin “liikkumishässäkän” (ks. kuva ja siihen piirretty viivoitus), joka olisi ollut korvattavissa pyöreälläkin ja helpommin hahmotettavalla – minkä myönsi itse suunnittelijankin BGG:ssä, mutta suunniteltu mikä suunniteltu. Niin tai näin, Carpe Diem haiskahtaa huomattavasti mielenkiintoisemmalta kuin saman suunnittelijan Forum Trajanum, joka sekin on Spiel-uutuus.

Carpe Diem (kuva: Timo Grieszat).

Ceylon. Peli teen valmistamisesta Ceylonissa, nykyisessä Sri Lankassa. Elävästä elämästä on napattu idea siitä, että teetä viljellään kolmessa eri korkeudessa, muilta osin ollaankin varmaan otettu erivapauksia suunnittelussa. Pelissä paitsi kilpaillaan sopivista maalänteistä, myös kerätään satoa ja toimitetaan teetä asiakkaille. Pelin suunnittelijakaksikko Chris ja Suzanne Zinsli ei nimenä sano mitään, mutta käsissä on peli, jossa kaikki toimivat joka pelivuorolla: kortin pelannut valitsee toisen kortin päätoiminnoista ja se toinen jää muille pelaajille – mikä kuulostaa ainakin näin paperilla hyvältä. Ja graafisesti peli miellyttää hyvin paljon – nähtäväksi jää, miten lie on komponenttien laadun kanssa.

Ceylon (kuva: David Prieto).

Cosmic Factory. Kullakin pelaajalla on käsissään yhdeksän laatan puzzle, jota ratkotaan nopeuspelinä. Vaihtuvia tavoitteita ja ovela pisteytys nostavat tämän vähintäänkin testattavien listalle, vaikka en nopeuspeleistä niin paljon perusta. Mutta Cosmic Factoryssa on aineksia tehdä asiat monta pykälää Turbo Taxia mielenkiintoisemmin. Toivottavasti tämän pääsee testaamaan ja tekemään vasta sitten ostopäätöksen.

Cosmic Factory (kuva: Ellen M.).

Cryptid. Kuka löytää piiloissa lymyilevän otuksen ennen muita? Äärimmäisen simppeli ja pelkistetty deduktioviritelmä, jossa kukin pelaajista tietää murusen otuksen kätköpaikasta, mutta toisilta kyselemällä pyritään saamaan “palapeli” kasaan ennen muita. Päättelypelien suurena ystävänä tämä kiinnostaa kovasti, sillä tässä on uudenlaista tulokulmaa puhallettu koko genreen. Pelin ulkonäkö on varsin karu ja vakiköörissä on yksi, joka ei tästä varmasti innostu, mutta ehkä tälle silti löytyy oma slottinsa.

Cryptid (kuva: Marc Rey).

Expancity. Hyviä kaupunginrakentelu -pelejä ei ole liiaksi asti ja Expancity vaikuttaa lähdöiltään hyvältä. Pelataan laatta laajentaen yhteistä kaupunkia ja lykätään kartalle uusi rakennus tai jatketaan kesken jääneitä projekteja. Tavoitteena siten jatkuvasti laajentuvalta kartalta napata ne parhaat tontit ja kerätä valmistuvista rakennuksista enemmän pisteitä kuin kilpailijat. Tämä sujahtaa hyvin vahvasti perhepelikategoriaan, joten syvällistä brainburneria kaipaava tulee pettymään. Manhattanmaisten tornien pykääminen näyttää kuitenkin hyvältä ja sääntöjen perusteella Expancity vaikuttaa paria pykälää paremmalta kuin joskus omistettu Big City.

Expancity (kuva: Benjamin Kocher).

Fertility. Erilaiset “laattoja pelilaudalle” -tyyppiset pelit ovat lähellä sydäntäni ja tästä syystä Fertility herätti kiinnostuksen. Omalla pelivuorolla pelataan yksi käsilaatoista yhteiselle laudalle ja kerätään sen tuomat resurssit, jotka pitää vuoron päätteeksi lykätä omalle laudalle tai jos eivät mahdu, niin ne menevät hukkaan. Ennen kuin mitään tarvitsee kipata roskiin on kuitenkin mahdollista ostaa kaupunginosalaatta tarjolla olevista, joka tuo toivottavasti helpotusta tavaran varastointiin. Kuulostaa yksinkertaiselta peliltä ja varmasti onkin sitä, mutta veikkaan että osuu just eikä melkein omaan sweetspottiini. Vähän toki riskikerrointa nostaa pelisuunnittelijan nimi Cyril Leroy, joka ei sano mitään eikä aikaisempia meriittejäkään löydy, mutta ei nämä lähtöasetelmat silti estäneet tekemästä etukäteisvarausta pelistä.

Fertility (kuva: Clément Milker).

Key Flow. Sebastian Bleasdale ja Richard Breese -kaksikko palaa jälleen Keyflowerin pariin (johan he kertaalleen poikkesivat näillä raiteilla Key to the City: Londonin muodossa). Tällä kertaa on tusattu korttipeli samasta aiheesta, mutta ensikommenttien perusteella tässä on omaakin taikaa mukana eikä pelkästään ‘lautapelistä korttipeliksi’ -muunnos. Perinteisesti Key-sarjan pelit on joka vuosi napattu matkaan, joten jatkettaneen samaa rataa tänäkin vuonna.

Key Flow (kuva: Richard Breese).

Lighthouse Run. Tätä peliä on tehty pitkään ja hartaasti ja ilmeisesti vaadittiin kokeneempi julkaisijataho Amigo mukaan, että saatiin jotain lopulta uloskin. Veikeännäköinen kilpapurjehdus, jonka perimmäinen idea on hyvä: Laivat liikkuvat (jos liikkuvat) pelattujen korttien mukaan mikäli lähimajakat niitä vain opastavat ja majakoiden valoja ohjastetaan niillä samaisilla korteilla. Jokea pitkin pyritään mahdollisimman pitkälle ennen kuin mereltä lähestyvä myrsky tavoittaa. Olisikohan tässä pitkästä aikaa hyvä Amigon lautapeli? Amigon osasto on aina ollut messujen isoimpia, joten vahva luotto on siihen, että Lighthouse Runin pääsisi testaamaan ennen ostopäätöksen tekoa.

Lighthouse Run (kuva: Amigo).

Manitoba. Pelin keskiössä on “toteemi”, jonka aktiivinen pelaaja splittaa sen mukaan, minkävärisellä alueella haluaa tehdä varsinaisen toimintonsa. Toiminnot itsessään on ytimekkäitä ‘levittäydytään laudalle ja kerätään resursseja’ tai ‘edetään yksittäisellä näkyradalla’. Aktiivisen pelaajan jälkeen muut saavat tehdä niinikään toisen edellisistä, mutta alue rajautuu splitatun toteemin kautta. Tähän päälle vielä erilaisia pisteytysmausteita pelin aikana ja päätteeksi. Näillä näytöillä ja Lohausenin kuvituksella Manitoba nousee kiinnostavien pelien listalle.

Manitoba (kuva: dlp Games).

Micropolis. Bruno Cathalan nimen tietävät kaikki ja Micropolis on työstetty yhdessä toisen varsin tuotteliaan pelisuunnitteljan Charles Chevallierin kanssa. Nyt pelaajat rakentelevat ympyränmuotoiset muurahaiskeot ja kun keko on valmis, niin pelikin päättyy – tämä siis tapahtuu kaikilla pelaajilla samalla pelikierroksella. Lopputulos tuo mieleen vähän Kingdominon mutta rajatummalla laattojenrakentelulla, jonka kylkeen on pultattu enemmistöpisteytyksiä, erilaista settienkeräilyä ja laattojen ostomekaniikka lainattu Majestystä. Micropoliksen nerokkuus selviää vain testaamalla, mutta vahva arvaus on, että ei tästä kauhean rikkinäistä peliä saa aikaiseksi ja joku tämän vielä nappaa suomennoksen allekin.

Micropolis (kuva: Matagot).

Orbis. 15 kierroksen viritelmä, jossa joka kierros pelaaja ostaa yhden laatan tarjolla olevista ja laatan otto aiheuttaa resurssien kylvön naapurilaatoille. Ostettu laatta asetetaan pelaajan omaan pyramidiin, jossa ylempiin kerroksiin saa asettaa vain sellaisen laatan, jonka alla on vastaavaa laattaa tarjolla. Tähän hyppysellinen laattakohtaisia bonuksia ja peleittäin vaihtuvat jumalalaatat (joista yksi päätyy kullekin pelaajalle), niin Orbiksen resepti on leivottu. Kaikin puolin haiskahtaa ja näyttää hyvältä, mutta onko se lopulta sitä?

Orbis (kuva: Ellen M.).

Reef. Mainionnäköinen korallien latomispeli, jossa vuorotellen joko otat (tai ostat) yhden tarjolla olevista korallikorteista tai pelaat kädestä korallikortin, jonka mukaiset korallit saat pelata omalle laudalle. Jos valitsit jälkimmäisen on pelatusta kortista sauma myös saada pisteitä, jos olet järjestellyt korallit kortin mukaiseen järjestykseen. Haiskahtaa kaikin puolin toimivalle perhepelille ja mennee hankintaan.

Reef (kuva: Seon Gyo Lee).

Roll to the Top! Tämän vuoden Spiel-tarjonnasta ei roll & write -pelejä puutu: näitä simppeleitä “kupongintäyttöpelejä” on ainakin parikymmentä, joista suurin osa ei tarjoa mitään uutta toistaen sitä samaa mitä on jo nähty ihan riittävästi – ja jokunen näistä on ehditty jo testatakin. Roll to the Top! saattanee olla kuitenkin koko köörin mielenkiintoisin ja siksi se on omalla listalla. Corné van Moorsel on ollut mukana tässä kuponkiarpajaisissa, jossa laitetaan numeroa numeron päälle ja mitä ylemmäs mennään, niin numerolitanian pitää kasvaa. Noppasetti kattaa tällä kertaa erikokoisia noppia: 4, 6, 8, 12, 20 ja kuponkipuolellakin on monenmuotoista ja näköistä viritystä tarjolla. Ja jos ei sekään vielä riitä, niin lisäosaakin on heti tarjolla.

Roll to the top! (kuva: Corné van Moorsel).

Skylands. Tämä peli, tai oikeammin sen edeltävä muutaman vuoden takainen versio, The King of Frontiers, oli hakusessa vuosi sitten Spielistä. No, hirveä tuuri olisikin pitänyt olla jos olisi löytynyt, mutta onneksi peli päätyi isomman julkaisijan haaviin ja samalla saatiin uusi nimikin, Skylands. Varsin simppeliä laattojenasettelua, jossa vuorolla teet yhden neljästä eri vaihtoehdosta, jonka jälkeen muutkin saavat toimia jos haluavat. Seuraavalla kierroksella pitää siirtyä tekemään joku muu pelin toiminnoista, joten sikäli omaan peliin pitää löytää hyvä rytmitys. Peli on tasapainoilua laattojen kautta saarien rakentelun, tuotannon ja pisteytysten kanssa. Graafisesti ei mikään kaunistus, mutta olen melkoisen varma, että tämä osuu ja uppoaa. Pelin Kickstarter-kampanjaan osallistuminen oli n-ä-i-n lähellä (yleensä en niitä harrasta), mutta kun peli luvattiin samaan hintaan samoilla lisäosilla Spielistä, niin sieltä sitten hankintaan.

Skylands (kuva: Travis Reynolds).

The Bark Side. Korealaisten käsialaa oleva muunnos ‘Viimeisestä tikistä’. Tikkipelejä on jo vähän liiaksikin asti ja harva niistä aidosti jaksaa kiinnostaa, mutta The Bark Side on Stichelnpakalla varmistettu toimivaksi. Pelissä pelataan yhden kortin tikkejä, kunnes joku ei pysty pelaamaan yhtä isoa tai isompaa numeroa kuin edeltävä pelaaja – tällöin joutuu heittämään pienimmän kortin pois. Samalla avautuu mahdollisuus pelata useamman kortin tikkejä, joka tuo peliin uutta pöhinää. Viimeiseen tikkiin isoimman kortin pelannut saa sakkoa. Juu, ei kuulosta oikein miltään, mutta on toimiva, joten The Bark Side menee ostoon.

The Bark Side (kuva: Arisa Uotani).

The River. Pitkästä aikaa Days of Wonderin peli, joka kiinnostaa. Sääntöjen perusteella odotettavissa on suoraviivainen ja nopea työläistenasettelu, jonka läpiajaa puoleen tuntiin. Sisältö on pitkälti sitä tuttua huttua: kerätään resursseja ja rakennetaan rakennuksia oman joen varteen ja lopuksi katsotaan, kuka tonttinsa hoiti parhaiten? Pientä jujuakin on tarjolla, eli mitä pidemmälle jokea rakennuksia rakentaa, niin käytettävissä olevien työläisten määrä vähenee. Mielellään testiin.

The River (kuva: Days of Wonder).

Valparaiso. Malzin isä-poika kaksikon uusin pitää sisällään toimintojen etukäteisohjelmointia Edon tapaan, mutta Valparaisossa ohjelmoitujen toimintojen järjestystä voi muuttaa lisähintaan. Ja niihin muutoksiin varmasti joutuu, sillä kauppapaikkojen perustamiset ja markkinatoiminnot vaikuttavat toisten pelaajien toimintoihin. Jos porukassanne on liian pitkään pähkäileviä, niin pelissä on mukana myös tiimalasi-variantti, jolla peliin saa tarvittaessa lisää tempoa. Tiimalasille ei omassa porukassamme ole tarvetta, mutta Valparaison cocktail on sellainen, että tämä kyllä kiinnostaa siitäkin huolimatta, että Edo nyt ei mikään täysosuma ollutkaan (ja Rococo on kokeilematta).

Valparaiso (kuva: Stefan Malz).

Wangdo. Kilpajuoksu siitä, kuka saa ensimmäisenä täytettyä oman laudan pelilaudalle alussa arvotuista tietämysmerkeistä. Pelivuorot on ytimekkäitä: ota “kaniin joutuneita” pikkupandoja laudalta 2, jolloin värin pääsee valitsemaan TAI vedä kolme pussista. Toinen vaihtoehto on lykätä panda laudalle aiempien jatkoksi, mutta uusi panda ei saa olla samanväristen vieressä. Näin pandoja ketjuttamalla koetetaan päästä ruutuun, jossa on itseltä puuttuva tietämysmerkki. Merkin ottaminen maksaa lisäpandoja, jotka pelaaja maksaa yleiseen “kaniin”. Kaikki edellä oleva on kaikille näkyvää, joten tässä osa pelaajista analysoi kavereiden lautoja enemmän kuin tarpeeksi. Vaan (onneksi) pelissä on piilotietona sinettikortteja, joita saa pelin edetessä ja joilla saadaan Wangdoon vähän yllätyksellisyyttä. Wango on näppäränoloinen ja näyttävän näköinen peli, jonka pelailee sopivalla porukalla puoleen tuntiin helpostikin.

Wangdo (kuva: Kevin Kim).

Täkyjä vähän erikoisemmista peleistä

Spiel-messut on oiva paikka testata myös vähän erikoisempia pelejä, joiden toimivuudesta ei ole niin takeita ja joita ei sen vuoksi haluaisi suoralta kädeltä ostaa. Viime vuonna tällainen oli mm. Fantastic Gymnastics, joka nyt oli lopulta tosi pöljä eikä oikein pelikään. Toisaalta Coco Loco vuonna 2013 osoittautui sellaiseksi hitiksi, että peli myytiin messuilla loppuun ja oma kappale jäi siten saamatta. Onneksi se sittemmin – hivenen yllättäenkin – suomennettiin ja saatoin täydentää omaan pelikokoelmaankin.

Tämän vuoden osalta testipelejä toivoisin ainakin seuraavista erikoisemmista tekeleistä:

Carreau. Puinen näppäryyspeli. Keinulaudalla nakataan vuoron perään puukuutioita peliareenalle koettaen saada ne mahdollisimman lähelle kohdepalloa. Siis vähän kuin Petankkia pelaisi,mutta kompaktimmin. Carreau näyttää videoiden perusteella “kivalta, mutta jossa peliä on vähän”. Kenttäkokeilun jälkeen tietää enemmän.

Carreau (kuva: Allen O’Connor).

Marble Bobsleigh. No tässäpä vasta idea! Korealaisten kelkkailuteemoitettu kuulapeli, jossa vuorotellen vapautetaan pelaajan “piiloputkesta” kuula ja jos sille löytyy laudalta sopiva vastinpari vapautetaan (nostetaan jarruna oleva lippu, ks. kuva) vastaavan värin oma kuula radalle. Puhaltamalla voi omalle kuulalle antaa lisävauhtia, mutta liian kova puhallus heilauttaa kuulan pois kelkkaurasta. Nopeimmin oikean kuulansa maaliin rullauttanut saa kuulia palkinnoksi, jotka syötetään “piiloputkeen”. Tässä on valtava “tätä täytyy päästä testaamaan” -koukku, mutta paljonko Marble Bobsleigh tarjoaa peliä onkin sitten toinen juttu. Nopea peli kun on, niin tämän pääsee varmastikin testaamaan.

Marble Bobsleigh (kuva: Hyukmoon Kwon).

Takla. Puinen näppäryyspeli, jossa pelaajien tavoiteena on rakentaa kalteva torni, joka lopulta osuu laudan keskellä olevan “juhannussalon” punaiseen palloon. Taklaa voi pelata joko nopeuspelinä, tai vuoropohjaisesti ja mikä hienointa, se tarjoaa myös tasoituselementin, jossa osa pelaajista voi aloittaa rakentamisen lähempänä tuota salkoa. Tässä haiskahtaisi olevan pelikin mukana ja kuvista päätellen komponenttien laatu on enemmän kuin kohdallaan. Laadukkuudesta antaa osvittaa kallis hinta (75 e) ja se, että Takla painaa viisi kiloa. Huomioiden suolainen hinta, niin tämän mielelllään testaisi ennen jatkopäätöksiä. Ja jos tuon sitten lopulta ostaakin, niin ehkäpä kuitenkin vasta jälkitoimituksena?

Takla (kuva: Steffen-Spiele).

Tässä oli meikäläistä kiinnostavien pelien listaa. Vaan nyt kysymys kuuluukin, että mitä tuolta listalta puuttui? Lisätärppejä otetaan mielellään vastaan!

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota kiinnostavat myös konsoli- ja tietokonepelit. Uusiin peleihin tutustuminen kiinnostaa aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan sedät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.