Skip to main content

Macao – kuutiokaupan mestarit

Macao, Alea-pelisarjan ns. isojen pelien nro 13, näki päivänvalonsa 2009. (Jos kysyt itseltäsi mikä ihmeen pelisarja, lue vaikkapa Suomen lautapeliseuran foorumilta lisää, linkki.)

Tämä Stefan Feldin käsialaa oleva peli vie pelaajat kaukoidän vilkkaan kaupankäyntisataman Macaon ympyröihin. Taustatarina on ohuen ohut eikä välity itse pelaamiseen oikein mitenkään, mutta sehän ei pelistä välttämättä tee huonoa – vai tekeekö? Otetaanpa siitä selvää.

Tutut Alean tunnusmerkit

Pelilaatikosta kuoriutuu valtava läjä resursseja (=kuutioita) kuudessa eri värissä, kasa erimuotoisia pahvilätkiä, satakunta korttia ynnä muuta pikkunippeliä. Komponenttien laatu on päällisin puolin ok mikä tarkoittaa, että yksikään nattereista ei herätä erityisiä riemun kiljahduksia mutta ala-arvoiseksikaan ei voi haukkua. Ulkoasu, niin hyvässä kuin pahassa, on siis Alea-maisessa linjassa.

Kun edellä kerrottu komponenttipaljous on levitetty pelilaudan ja pelaajien apulautojen ympärille asianmukaisesti vie lopputulos  paljon pöytätilaa.

Alkuvalmistelut tehty. Pelilaudan lisäksi on pelaajakohtaista apulautaa, pahvilätkiä ja iso määrä puukuutioita.
Kolminpelin alkuvalmistelut tehty. Pelilaudan lisäksi on pelaajakohtaista apulautaa, pahvilätkiä ja kasa puukuutioita.

Haastavaa kuutioiden pyörittelyä

Macaon keskiössä ovat kortit, joita kullekin pelin 12 kierroksesta tulee tarjolle pelaajamäärästä riippuen 4-6. Osa näistä on näkyvissä pelin alusta alkaen, mutta suurin osa käännetään pakasta vasta uuden kierroksen alkaessa. Pelaajat joutuvat vuorojärjestyksessä poimimaan yhden tarjolla olevista korteista itselleen. Käytän tietoisesti edellä verbiä ‘joutuvat’, sillä vaikka kortit loppujen lopuksi on tarkoitettu auttamaan pelaajia kartuttamaan pisteitä, niin läheskään aina korttia ei haluaisi ottaa.

Joka kierros tarjolla on kaksi ylärivin mukaista toimisto-korttia, joilla yksittäisen kuution vaihtaa rahaksi. Lisäksi on henkilö- ja rakennuskortteja. Huomatkaa nostopakan koko, josta yksittäiseen peliin tulee vain noin puolet korteista.
Joka kierros tarjolla on kaksi ylärivin mukaista toimisto-korttia, joilla yksittäisen kuution vaihtaa rahaksi. Lisäksi on henkilö- ja rakennuskortteja. Huomatkaa nostopakan koko, josta yksittäiseen peliin tulee vain noin puolet korteista.

Poimittu kortti asetetaan pelaajan apulaudalle, jossa on tilaa vain viidelle kortille. Jos oma apulauta on jo täynnä, ylimääräiset kortit tietävät miinuspisteitä. Apulaudalta kortit on aktivoitava käyttöön, jotta niiden toimintoja voi oikeasti hyödyntää. Aktivointiin tarvitaan resurssikuutioita, joten katse kääntyy Macaon omintakeiseen kuutiomekaniikkaan.

Korttien valinnan jälkeen heitetään kuutta eriväristä noppaa. Kukin valitsee näistä nopista kaksi jonkamukaisia ja -värisiä resursseja pelaaja saa. Isompi määrä kuulostaa tietysti paremmalta, mutta tässä kohtaa pelisuunnittelijalla on jekku odottamassa: yksittäisen resurssin saa käyttöön heti, kahta resurssia joutuu odottamaan kaksi kierrosta ja kuuden resurssin valinta tietää odottelua puolen pelin verran.

Pelin nerokkain idea: valitse kaksi noppaa ja saat sen mukaisesti kuutioita, mutta mitä enemmän kuutioita otat, sitä myöhemmin ne saat käyttöösi.
Pelin nerokkain idea: valitse kaksi noppaa ja saat sen mukaisesti kuutioita, mutta mitä enemmän kuutioita otat, sitä myöhemmin ne saat käyttöösi.

Valitut resurssikuutiot asetetaan pelaajan henkilökohtaisen “nopparondelin” ympärille vastaavan numeron kohdalle. Tämän jälkeen pelaajat pyöräyttävät rondeliaan pykälän myötäpäivään ja nyt rondelin nuolen kohdalla odottavat resurssit saa tälle kierrokselle käyttöön. Jos odottamassa ei ole yhtään kuutiota tietää se miinuspisteitä. Tästä syystä välillä on pakko valita sellaisiakin noppia ja värejä, jotka eivät välttämättä tue omaa peliä ihan niin hyvin kuin mahdollista.

“Mihin mä näitä (resurssi)kuutioita tungen?”

Toivottavasti edellinen kysymys ei tule eteen kovin usein vaan olet tehnyt edellä oikeita noppa- eli resurssivalintoja. Resurssikuutioiden pääkäyttökohteet liittyvät korttien aktivointiin ja aktivoitujen korttien käyttöön sekä tuotteiden ostamiseen Macaosta. Nämä samoin kuin muut käyttökohteet löytyvät muistilistana pelaajien apulaudoilta.

Pelaajien apulaudasta löytyvät kaikki pein vaiheet ja lisäksi lauta toimii välisäilönä korteille, josta ne pitää aktivoida (hinta korteissa kuutioina) ennen kuin niitä voi käyttää.
Apulaudasta löytyvät kaikki pelin vaiheet ja lisäksi lauta toimii välisäilönä korteille, joita ei vielä ole aktivoitu. Yksittäisen kortin aktivoinnin hinta näkyy kuutioväreinä kortin ylälaidassa.

Kierroksen kuutiot käytetään pelaaja kerrallaan eli yhden pelaajan toimiessa muut voivat vain odotella. Odotteluajan voi onneksi käyttää oman vuoron suunnitteluun varsin hyvin, sillä toisten tekemiset vaikuttavat vain muutamissa kohdin omaan peliin.

Etualalla Macaon kaupunki, josta ostetaan tuotteita muualle myytäväksi. Lisäksi vuorojärjestys-muuri ja pelaajien laivat.
Etualalla Macaon kaupunki, josta ostetaan tuotteita muualle myytäväksi (hinta tässäkin kohtaa tietyn värisillä kuutioilla). Lisäksi näkyvissä vuorojärjestyksen määrittelevä muuri, jossa liikkuminen maksetaan sekin – yllätys yllätys – kuutioilla. Niin ja kuvan laivat, nekin liikkuvat samojen kuutioiden voimalla. 

Pääsääntöisesti pelaajat pyrkivät joka vuoro aktivoimaan yhden tai useamman kortin käyttöön, jotta apulaudalla on aina tilaa tulevia kortteja varten. Tämä “tahti” on sikälikin hyvä pitää mielessä, sillä jokainen omalla apulaudalla pelin lopussa nököttävä kortti tietää miinuspisteitä.

Jo aktivoitujen korttien avulla pystyy osan resurssikuutioista muuttamaan rahaksi. Tämä on sikäli tärkeä vaihtoehto, että joka kierros rahalla voi ostaa merkittävän määrän pisteitä. Kulloinenkin vaihtosuhde määräytyy kierroksen alussa eli se ei ole kenelläkään ennalta tiedossa.

Vasemmalla joka kierros vaihtuva 'rahalla pisteitä -vaihtotaulukko', jossa vaihtosuhde määräytyy kierroksen korttien mukaan.
Vasemmalla joka kierros vaihtuva ‘rahalla pisteitä -vaihtotaulukko’, jossa vaihtosuhde määräytyy kierroksen korttien mukaan.

Mitä enemmän resurssikuutioita, sitä parempi? Pääosin näin, mutta valitettavasti vuorojärjestysmuuria ja laivan liikuttamista lukuunottamatta kaikissa tapauksissa käytössä olevien resurssikuutioiden värillä on väliä. Kun edelliseen lisätään vielä se, että vuoron päätteeksi mahdolliset ylimääräiset kuutiot menevät hukkaan eli mitään ei saa talteen, ollaan Macaon perimmäisen haasteen ytimessä.

Aktivoidut kortit (ja (suomenkielinen apulappu). 'Treasurer' ja 'Finance' kombottavat kivasti yhteen: harmaan kuution palauttamalla saa kaksi rahaa yhden sijaan. 'Moneylender' on vieläkin parempi: joka kierros 1 raha ja 1 voittopiste.
Aktivoidut kortit (ja (suomenkielinen apulappu). ‘Treasurer’ ja ‘Finance’ kombottavat kivasti yhteen: harmaan kuution palauttamalla saa kaksi rahaa yhden sijaan. ‘Moneylender’ on vieläkin parempi: joka kierros 1 raha ja 1 voittopiste; kova kortti, jonka aktivointi vain vaatii pienen ihmeen. 

Macaossa on haastavaa saada samalle kierrokselle käyttöön edes kahta toivottua kuutioväriä kolmesta puhumattakaan. Osa pelin korteista kuitenkin vaatii aktivoinnissa kahta tai kolmeakin eri väriä, mutta on niissä “palkintokin” sitten parempi.

Kahdentoista kierroksen lopuksi selviää Macaon mestari. Merkittävin osa pisteistä on pitänyt kaapia kasaan pelin aikana, mutta lopussa osasta aktivoiduista korteista saa voittopisteitä. Lisäksi kukin pelaaja saa Macaon kaupungista isoimmasta omien kiinteistöjen ketjusta pisteitä. Ja sen pituinen se.

Antwerpen on saanut tuotteita (ja oranssi pelaaja 8 pistettä).
Antwerpen on saanut tuotteita (ja oranssi pelaaja 8 pistettä).

Se omanmakuinensa pistesalaatti

Stefan Feld on yksi monista pelisuunnittelijoista, jotka tekevät aika-ajoin näitä niin kutsuttuja “pistesalaattipelejä” – siis pelejä, joissa erilaisilla pelimekaniikoilla valmistellaan tapoja kerätä voittopisteitä yhdessä jos toisessa kategoriassa. Vähän kaikesta Macaokin pisteitään jakelee, mutta verrattuna Feldin uudempiin peleihin, eri tapoja on silti vähemmän.

Macao erottautuu joukosta toisaalla – kiitos innovatiivisen nopparondelin, jollaista ei ole nähty. Pelisuunnittelija taisi itsekin noppien räknäämisestä pitää, sillä Castles of Burgundy tai pelin korttipeliversio (joka arvosteltu Lunkisti-sivuilla) sekä Bora Bora perustuvat noppailuun. Macaon tapauksessa noppien silmälukuja vain ei pääse muuksi muuttamaan, joten sikäli se on alkukantaisempi.

Ei näin. On kourallinen harmaita ja sinisiä kuutioita, mutta niillä ei aktivoida yhtäkään apulaudan korteista. Kun apulautakin on täynnä jo täynnä, niin seuraavalla kierroksella tulee miinuksia.
Ei näin. On kourallinen harmaita ja sinisiä kuutioita, mutta niillä ei aktivoida yhtäkään apulaudan korteista. Kun apulautakin on täynnä jo täynnä, niin seuraavalla kierroksella tulee miinuksia.

Toinen mikä pelissä erityisesti miellyttää on korttien paljous. Yksittäisessä pelissä koko korttikatraasta tulee käyttöön vain noin puolet mikä pitää pelin riittävän erilaisena ja tuoreena kerrasta toiseen. Yksittäisten korttien puuttuminen ei silti pilaa tai kaada kenenkään peliä.

Nopat tuovat peliin luonnollisesti tietyn määrän tuuria. Tämän tuurin kanssa kaikkien pitää tulla toimeen ja kuinka paljon tuurin varaan lopulta laskee, voi itse vaikuttaa omilla korttivalinnoilla. Siispä on turha valittaa, jos niitä kolmen eri kuutiovärin kortteja ei saa koko pelin aikana käyttöön – olisiko kannattanut tarttua helpompien ja varmemmin tehtävien korttien kimppuun? Ja piilotietoa, sitä Macaossa on riittävästi eli läheskään kaikki ei ole heti luettavissa laudalta.

Macao on coctail, joka julkaisunsa yhteydessä nousi tuoreeltaan suosikkipelieni joukkoon. Se on peli, joka on Feldiä parhaimmillaan ja jonka tenho on säilynyt vuosien saatossa. Pistekikkailua ja vaihtelua on riittävästi, mutta kokonaisuus ei silti ole tuskastuttavan monimutkainen opettaa uusillekaan pelaajille – toisin kuin valitettavasti monien muiden yhtään monimutkaisempien pistesalaattipelien kohdalla.

Macao. Alea-sarjan 13. peli.
Macao. Alea-sarjan 13. ns. iso peli.

Ylistyssanoista huolimatta ei Macao täydellinen ole. Korttien design on heikkoa ja niissä on käytetty turhaan parin kirjaimen salaperäisiä lyhenteitä ‘AC’, ‘GC’ tai ‘PP’ kun olisi voitu puhua kuutioista, kullasta ja pisteistä. Jotkin tekstit olisi kannattanut korvata myös symboleilla, sillä nyt näiden yhdistäminen jää pelaajien pääteltäväksi. Edelliset pieniä valuvikoja, jotka taklaa onneksi parissa pelissä. Ja kuvissakin näkyvä apulappu (vastaavia löytyy Boardgamegeekistä) kannattaa ottaa avuksi, sillä se viimeistään kertoo sen, mitä korteista voi käyttää useamman kerran kierroksessa, jos on yhtään epäselvää.

Niin, ja Macao on parhaimmillaan kolmella pelaajalla. Kaksinpeli on kokemuksista kaikein ontoin, nelinpeli taas ei eroa kolminpelistä muuta kuin lisäkestollaan. Siksi kolmas pyörä on paras valinta.

Infolaatikko: Macao
Pelaajia: 2-4 Kesto: 50-100 minuuttia Julkaisuvuosi: 2009
Saatavuus: loppuunmyyty
Lisätietoa: Boardgamegeek

Castles of Burgundy: The Card Game – parempi kuin isoveljensä

Korttipelin muotoon muovattu lautapeli on kaukana uudesta ideasta, mutta ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ on sikäli mielenkiintoinen julkaisu onhan lautapeli ‘Castles of Burgundy’ (2011) julkaisustaan asti köllöttänyt kaikkein suosituimpien pelien joukossa Boardgamegeek-sivustolla (tätä kirjoitettaessa sijalla 9). Vaikka itselleni tuli kyllästymispiste tuohon lautapeliversioon jo muutaman pelin jälkeen, riitti kiinnostusta silti korttipelille, sillä se lupailee tiivistetympää ja nopeampaa elämystä unohtamatta kuitenkaan alkuperäisen lautapelin toimivia pelimekaniikkoja. Siispä tästä piti ottaa selvää!

Kompakti paketti tutulla graafisella ilmeellä

Jo ensivilkaisulla huomaa, että ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ mukailee isoveljensä ulkoasua niin pelikotelon kuin korttien graafisen ilmeenkin osalta. Tällä kertaa pelikotelo vain on puserrettu huomattavasti kompaktimpaan laatikkoon. Enää ei riittänyt Alea-sarjassa aiemmin käytetty ‘Small serie’ (mm. San Juan, Wyatt Earp) -sarjan boksi vaan vielä tätäkin pienempi.

Havainnoiva kuva siitä, miten paljon pienempi laitos Castles of Burgundy -korttipeli on vastaavasta ison boksin Alean pelistä. Itselläni ei enää Castles of Burgundyn lautapeliversiota ole, joten siksi en sitä saanut tähän vertailukuvaan, mutta toisaalta mihinkä minä sitä lautapeliversiota tarvitsisinkaan, silla tämä korttipeli on kokonaisuutena parempi.
Havainnoiva kuva siitä, miten paljon pienempi laitos Castles of Burgundy -korttipeli on ison boksin Alean pelistä. Valitettavasti tähän yhteiskuvaan ei itselläni ollut tuoda lautapeliversiota samasta pelistä, sillä en sitä enää omista.

Ja nimensä mukaisesti kyseessä on puhdas korttipeli, sillä laatikosta kuoriutuu 240 kappaletta pieniä kortteja (vrt. lautapelin ~270 laattaa) sekä 16-sivuinen ohjekirja. 16 sivua kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta kun sääntökirjan kokokin on pieni, ei luettavaa liiaksi asti ole. Itse asiassa pari sivua lisää olisi ollut jopa suotavampaa, sillä jäin kaipaamaan yhden aukeaman kokoista yleiskuvaa siitä, miten pelaajien kortit vs. “yleinen pöytä” kannattaa pelipöydälle asemoida. Tämä jää nyt kokonaan pelaajan oman hahmottamisen/päättelyn varaan.

Kompaktista pelilaatikosta ja korttipelistä huolimatta itse pelaaminen vaatii enemmän tilaa kuin moni lautapeli. Toisaalta... ei ihan ensimmäinen kerta kuin näin käy.
Kompaktista pelilaatikosta ja korttipelin luonteesta huolimatta itse pelaaminen vaatii enemmän tilaa kuin moni lautapeli. Osviittaa antaa oheinen kuva.

Kovin tuttua lautapelistä, mutta suoraviivaisemmin

Ja mistä Castles of Burgundy -korttipelissä on sitten pohjimmiltaan kyse? Aivan samanlaisesta pisteidenkeruusta kuin esikuvassaan, mutta siinä missä lautapelissä pyrittiin omalle pelilaudalle rakentamaan vierekkäin 1-8 samanvärisen laatan rykelmiä tiettyjä rakentamissääntöjä noudattaen, riittää korttipelissä se, että saa pöytään kolme samanväristä korttia. Näistä seteistä saa lopussa pisteitä ja pelin aikana kertaedun, mutta nopeimmille settien tekijöille on luvassa vielä lisäpisteitäkin. Tämän kilpajuoksun ohella erilaisten eläinkorttien seteillä ja pelin aikana myytyjen tuotekorttien kautta on mahdollisuus kartuttaa pistepottia. Kaikki toiminnot mukailevat alkuperäistä julkaisua kuitenkin hivenen suoraviivaistettuna.

Voittopistekortit ja yleispooli tavara-, eläin-, hopea- ja työmies-korteille. Ohjekirja on 16-sivuinen, joskin siis kooltaan hyvin pieni.
Voittopistekortit ja yleispooli tavara-, eläin-, hopea- ja työmies-korteille. Käytetty korttikoko on monista peleistä (mm. TransAmerica) jo entuudestaan tuttua minikokoa.

Peliä pelataan viisi keskenään identtistä kierrosta yhden kierroksen sisältäessä pelaajille jaettujen käsikorttien käyttämisen yksi kerrallaan nostamatta tilalle  uutta korttia. Käsikortteina ollessaan ainoa niissä kiinnostava tieto on kortissa näkyvä nopan silmäluku eli kortin värillä tai muilla symboleilla ei ole merkitystä. Kortin noppaluku taas ikävästi rajaa mahdollisuuksia osassa toimintovaihtoehdoista ja aivan kuten lautapelissäkin, niin korttipelissäkin tulee tarve puljata noppalukua enemmän mieleiseksi. Tämä puljausmekaniikka ja menetelmä on suora kopio lautapelistä. Merkittävin ero lauta- ja korttipelin välillä on kuitenkin se, että tällä kertaa “nopat” eivät ole etukäteen kaikkien nähtävissä vaan piilotietoa on hivenen enemmän mikä tuo pientä yllätyselementtiä mukaan.

Kuuden kortin käsi, jonka jälkeen onkin jo viidesosa pelistä pelattu. Käsikorteissa ainoa "käytettävä osa" on kortin yläosan nopan silmäluku, muut osat huomioidaan vain kortteja pöydästä ostettaessa/rakennettaessa.
Esimerkkisetti pelaajalle jaetuista kuudesta kortista. OIKEASTI näistä on kädessä aina vain kaksi, joista toinen käytetään noppana – eli käsikorteista ainoa kiinnostava tieto on yläosan nopan silmäluku. Kortin värillä tai muilla symboleilla ei ole merkitystä.

Pelatulla käsikortilla tehdään yksi kuudesta eri toimintovaihtoehdosta:

  • Ota pöydältä kortti omalle suunnittelupöydälle (kädestä pelattu kortti rajaa, minkä kortin voi ottaa).
  • Siirrä suunnittelupöydältä kortti valmistuneiden korttien joukkoon (kädestä pelattu kortti rajaa, minkä kortin voi siirtää).
  • Myy tuotekortteja varastosta (kädestä pelattu kortti rajaa, mitä tuotekortteja voi myydä).
  • Täydennä omat työmies-kortit kahteen.
  • Ota yksi hopea-kortti.
  • Muuta työmies- ja hopeakortteja pisteiksi vaihtosuhteella 3:1.
Tällainen tarjooma tässä kohtaa otettavissa sopivalla käsikortilla.
Tällainen tarjooma tässä kohtaa kortteja suunnittelupöydälle lisättäväksi. Eli pelaamalla käsikortin ‘3’ voi pelaaja ottaa keskellä näkyvistä kolmosrivin korteista joko keltaisen tai vihreän kortin.

Hyvin suunniteltu on puoliiksi tehty? Ei vaan puoliksi suunniteltu on jo puoliksi tehty!

Pelin keskiössä on edellä kuvatuista toiminnoista kaksi ensimmäistä eli lautapelistä tuttu kaksivaiheinen korttien pöytäysmekaniikka, joka tekee settien rakentamisesta hitaampaa ja aavistuksen hankalampaa. Settien rakentamisessa haaste on niinikään se, että pelaajat taistelevat samoista pöytäkorteista, joita on varsin rajatusti tarjolla joka kierros. Nopeat syövät hitaat ja sitä rataa.

Sen lisäksi, että pöydätyt korttisetit tuovat pelaajille pisteitä pelin lopussa, antavat ne valmiiksi siirtämisen yhteydessä kertakäyttöisen edun. Kertakäyttöinen etu on kussakin värissä aina keskenään identtinen beigenvärisiä rakennuksia lukuunottamatta, joten sikäli ne tulevat pelaajille hyvinkin tutuiksi  jo ensimmäisellä pelikerrallla. Kun korteissa käytetty symboliikka on selkeää, ei ohjekirjan pläräämiselle ole pelin aikana isommin tarvetta. Korteista saatavat kertakäyttöedut ja niiden tehokas hyödyntäminen ovat pelissä menestymisen kannalta keskeisessä asemassa, joten oman pelin suunnittelu pidemmälle maksaa vaivan.

Yksittäisen pelaajan oma pelialue. Vasemmalle mahtuu kolme suunnittelussa olevaa korttia, keskellä on jo rakennetut kortit, ja oikealla on varasto.
Yksittäisen pelaajan oma pelialue. Vasemmalle mahtuu kolme suunnittelussa olevaa korttia, keskellä on jo rakennetut kortit, ja oikealla on varasto, jossa on kerätyt mutta vielä myymättömät tuotekortit.

Hiottu ja mietitty kokonaisuus

Viisi vuotta lautapeliversion jälkeen julkaistu ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ on – kuten edeltä on hyvin käynyt ilmi – erittäin uskollinen esikuvalleen. Ainoa korttipelistä selkeästi poisjätetty elementti on lautapelin keltaiset knowledge-laatat, joita rakentamalla yksittäinen pelaaja saattoi saada tiettyyn toimintoon tai loppupisteytykseen lisäelementtejä ja -parannuksia. Muilta osin toimintoja on hiottu virtaviivaisemmiksi ja yksinkertaisemmiksi, jotta ne toimivat puhtaasti kortteja käyttämällä. Selkein esimerkki virtaviivaistuksesta on korttien pöytämiseen liittyvä toiminto, jossa enää ei kulje mukana erityisiä rakentamissääntöjä, jotka lautapelissä olivat aika pitkälti pelin keskiössä.

Samalla kun peliä on sujuvoitettu, on korttien myötä toisaalta tullut jotain lisääkin: korttipelissä pelaajilla ei edessään kökötä käytettävissä olevat nopat jotka näkyvät kaikille, vaan noppatieto pysyy salassa muilta. Tämä rahtunen piilotietoa tekee mielestäni pelkästään hyvää ja vähentää pelaajien tarvetta ylianalysointiin – otan siis muutoksen riemumielin vastaan.

Kaksi pientä kauneusvirhettäkin mukaan mahtuu, joista toisen onneksi korjaa helposti. Olisi ollut toivottavaa liittää paketin mukaan lyhyet pelaajakohtaiset tiivistelmät toimintovaihtoehdoista ja loppupisteytyksestä. Tällaisen toki värkkää nopeasti itsekin ja/tai tulostaa Boardgamegeekistä (malleja löytyykin jo). Toinen kauneusvirhe on enemmän esteettinen ja jokainen kokee sen omalla tavallaan. Korttipeliksi ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ vie paljon pöytätilaa ja kompaktiudun kustannuksella on jätetty apulaudat ja muut yleisilmettä rauhoittavat elementit pois jolloin lopputulos on villi: kortteja on pöydällä vähän siellä täällä. Pelin toimivuus ei tästä sekamelskasta onneksi häiriinny, mutta onhan se yleisilme silti hiukkasen rauhaton.

Isoin kömmähdys koko pelissä, mikä piti siten itse korjata: tiivistelmä eri toimintovaihto-ehdoista ja kääntöpuolella loppupisteytyskoukerot.
Kauneusvirhe, joka piti korjata sitten itse: pelin mukana ei tullut lainkaan tiivistelmää eri toimintovaihtoehdoista ja loppupisteytyksestä.

Tiivistettynä ‘Castles of Burgundy: The Card Game’ on kaikkinensa erittäin onnistunut kokonaisuus. Monia pieniä kulmia on hiottu pyöreämmiksi ja sitä myöten pelin kestoa on saatu hilattua lyhyemmäksi – mikä oli lautapelissä se suurin kompastuksen aihe. Onnistuneen yksinkertaistuksen myötä siitä on tullut samalla helpommin lähestyttävä ja pelin opettaminen/oppiminen helpottuu. Vuorovaikutusta on riittävästi ja kilpailuelementtejäkin löytyy, joten pasianssiksi peliä ei pääse haukkumaan.

Pidin Castles of Burgundya aikanaan ihan näpsäkkänä, mutta kestoltaan liian pitkänä ja muutenkin liian toisteiselta pelistä toiseen. Samaa settienkeräilyhän se nytkin on joka pelillä, mutta kun vuorot kiertävät nopeammin ja kokonaiskesto on lyhyempi, pystyn sen helpommin antamaan pelille anteeksi. Tämä on siten mitä mainioin lisä kenen tahansa pelikokoelmaan ja viimeistään tässä vaiheessa poistaa itselläni tarpeen palata Castles of Burgundy -lautapelin pariin. Hintakaan ei hirvitä ja pelin englanninkielinen painos on juuri sopivasti saapunut myös Suomessa lautapelikauppojen hyllyille. Kipin kapin ostoksille!

Infolaatikko: Castles of Burgundy: The Card Game
Pelaajia: 1-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek