Skip to main content

Hanging Gardens – riippuvien puutarhojen lumo

Hanging Gardens lainaa teemansa nimen mukaisesti Babylonin riippuvista puutarhoista, yhdestä antiikin ajan seitsemästä ihmeestä. Se, sijaitsivatko puutarhat todella Babylonissa vai jossakin muualla (tästä on eriäviä näkemyksiä) on tässä kohtaa toisarvoista – keskitytään tällä kertaa pelkästään Din Li Tsanin suunnitteleman pelin antiin.

Selkeät komponentit, simppelit mekaniikat

Pelin keskeinen elementti on yhdistää samanvärisiä rakennuksia toisiinsa vähintään kolmen rakennuksen ryppäissä. Edellinen tapahtuu korttien avulla, joita pelilaatikosta löytyy pakallinen. Yksittäinen kortti on jaettu kuuteen ruutuun ruutujen ollessa yhdistelmä tyhjiä ja neljässä värissä olevia rakennuksia. Näitä kortteja pelaajat sitten sommittelevat itsensä eteen kortti kerrallaan sääntöjen mukaan.

Kun korteissa olevia rakennuksia saa yhdisteltyä ryppäiksi pääsee käsiksi pistelaattoihin, joita mukana on yhteensä viitisenkymmentä. Laatat ovat keskenään eriarvoisia, mutta pelaajien pyrkimyksenä on saada samanlaisten laattojen settejä jolloin niistä saa enemmän pisteitä – keskittäminen (kuten meitä ovat kauppaketjut opastaneet) kun kannattaa. Hanging Gardensin kortit ja laatat ovat graafiselta asultaan selkeitä ja käytännöllisiä, joskaan eivät herätä ihmeemmin ihastusta. Nyt on menty käytettävyys edellä.

Korttien ja laattojen lisäksi pelilaatikosta löytyy kaksipuolinen apulauta, jonka toinen puoli on pelkästään loppupisteiden merkitsemistä varten (en ole koskaan käyttänyt) ja toinen laattojen ja korttien hallinnointiin. Lisäksi on pelaajakohtaiset puiset temppelit joilla merkitään onnistuneet rakennusryppäät sekä aloittavan pelaajan markkeri. Ja tietysti lyhyehköt, mutta erittäin havainnolliset, säännöt.

Pelilaatikon sisältö.
Pelilaatikon sisältö.

Kaikki tämä on pakattu Carcassonnen kokoiseen pelilaatikkoon, mutta pienempäänkin tilaan komponenttimäärä olisi mahtunut.

Korttia kortin päälle

Pelin alussa kukin pelaaja saa eteensä tyhjän aloituskortin. Lisäksi pistelaatat sekoitetaan ja niistä paljastetaan tarjolle kuusi – laatoille löytyy paikat apulaudalta. Pakasta käännetään pelaajien lukumäärän verran kortteja ja alkaen aloittavasta pelaajasta pelaajat noukkivat itselleen yhden korteista. Viimeisenä vuorossaoleva ei siten valitse, vaan on tyytyminen siihen mitä jäi. Onneksi aloittaja vaihtuu joka kierros, joten jokainen pääsee ja joutuu vuorollaan hyvään tai vähän huonompaan positioon.

Ensimmäinen kierros alkamassa. Aloittajalla kävi nyt korttituuri: keskimmäinen kortti on itsessään jo erinomainen.
Ensimmäinen kierros alkamassa. Aloittajalla kävi korttituuri: keskimmäinen kortti on itsessään jo erinomainen, koska sillä saa ensimmäisen temppelin peliin.

Saatu kortti on rakennettava aiempien korttien päälle (eli pelin alussa aloituskortin) siten, että siinä kuvatut rakennukset eivät osu koskaan pöydän pintaan. Sen sijaan rakennuksilla saa peittää aiempien korttien rakennuksia, joskaan tätäkään ei useimmiten mielellään tee. Heti, kun pelaaja onnistuu kortin asettamisen myötä tekemään uuden vähintään kolmen samanvärisen rakennuksen ryppään, merkitään rakennusrypäs pelaajan puisella temppelillä ja pelaaja saa poimia yhden pistelaatan.

Viisi temppeliä saatu peliin. Tästä lähtien alkaa temppelien siirtely.
Viisi temppeliä saatu peliin. Huomaa, että kun temppeli on kerran saatu laudalle, se ei enää poistu vaikka samanväristen rakennusryppäiden alue myöhemmin pienenisi.

Pistelaatta valitaan apulaudalla olevista. Tarjolla olevat laatat ovat kolmessa ryhmässä: 3, 4 ja 5. Kun pelaaja muodostaa kolmen kokoisen rakennusryppään valitsee hän pistelaatan ryhmästä 3. Jos taas rakennusrypäs on kooltaan neljän kokoinen, saa pelaaja valita minkä tahansa laatan ryhmistä 3 tai 4; ja niin edelleen. Apulaudalta napattu laatta korvataan aina nostopinosta uudella, joten sikäli laattojen tarjooma pysyy määrällisesti aina samana, mutta sisältö elää.

Eikä tässä vielä kaikki!

‘Eikä tässä vielä kaikki’ toistetaan tv-shopin mainoksissa vähän väliä ja sama hokema pätee myös Hanging Gardensiin. Nimittäin siinä vaiheessa, kun pelaaja on saanut kaikki viisi puista temppeliään peliin ja onnistunut tekemään kuudennen rakennusryppään, alkaa temppelien siirtely: joku aiemmista temppeleistä siirretään uudelle alueelle vapauttaen alkuperäisen jo kertaalleen pisteytetyn alueen uudelleen tarjolle.

Tilanne, mistä peli palkitsee: vähintään kuuden kokonainen alue.
Tilanne, mistä peli palkitsee: vähintään kuuden kokonainen alue.

Kun tällaiseen rakennusryppääseen saa lisätyksi edes yhden uuden rakennuksen, saa pelaaja siirtää yhden puisista temppeleistään takaisin ja jälleen tarjoutuu pistelaatan keruu. ‘Eikä tässäkään vielä kaikki!’ huudahtaa tv-shopin myyntitykki ja peliarvostelijan yhtyy tähän huutoon. Sillä jos rakennusryppään koko on vähintään kuusi saa ennen varsinaisen pistelaatan valintaa nostaa yhden ylimääräisen pistelaatan – kaksi yhden hinnalla siis! Tämä ylimääräinen laatta sentään tulee nostopakan päältä, joten sitä ei saa samalla tapaa vapaasti valita kuin muita otettavia laattoja. Jotain rajaa siis näihin toinen toistaan parempiin tarjouksiin.

Pelaajan loppupisteet: punaisista 15p, harmaista 29p, sinisistä 22p ja oranssista 4p = 70p ja kakkossija.
Punaisen pelaajan loppupisteet: punaisista laatoista 15p, harmaista 29p, sinisistä 22p ja oranssista 4p. Yhteensä 70p, millä irtoaa tällä kertaa kakkossija. 

Näin Hanging Gardensia jatketaan, kunnes kortit loppuvat. Pelin lopussa kerätyt pistelaatat paljastetaan ja lasketaan kunkin pelaajan loppupisteet. Eniten pisteitä kerännyt on tehnyt komeimmat riippuvat puutarhat ja julistetaan voittajaksi.

Kertakaikkisen mainio perhepeli

Hanging Gardens on hiottu kokonaisuus, josta vikoja on hankala löytää – niitä kun ei oikein ole. Peli skaalautuu mukavasti kaikille pelaajamäärille (2-4) kolminpelin ollessa kenties silti se paras. Neljällä pistelaattoja ehtii saada vähemmän, jolloin laattatuurillakin on hiukkasen enemmän merkitystä.

Interaktiota pelissä on vähänlaisesti senkin vähäisen keskittyessä ainoastaan tarjolla olevien korttien valintaan vuorojärjestyksessä. Sama pätee pistelaattojen napsimiseen eli nopeat syövät hitaat ja osin tahtomattakin viedään himoittuja laattoja toisten nenän edestä. Pidän pääasiassa suoremmasta vuorovaikutuksesta pelaamisessa, mutta Hanging Gardens on oivallinen esimerkki pelistä, jossa en suorempaa interaktiota edes jää kaipaamaan.

Pelitilannekuvaa kolminpelistä.
Pelitilannekuvaa kolminpelistä.

Peli soljuu nopeasti, tehtävät valinnat ovat mielekkäitä ja korttien pelaaminen toistensa päälle sopiva pieni hahmotusleikki ilman, että vuoroja joutuu odottamaan käytännössä lainkaan. Pisteytys kerättävien pistelaattojen kautta pitää pelin tuoreena kerrasta toiseen ja osaltaan pakottaa välillä siihen, että nopea laattojenkeruu ei olekaan aina tärkeintä vaan lisävuoron ja yhden tai kahden rakennuksen lisäämisellä pääsee suoraan itselleen varmasti hyödylliseen laattaan käsiksi.

Pelaamisen ja opettelun kannalta sääntöjä on vähänlaisesti, joten Hanging Gardens sopii hyvin erilaisiin tilanteisiin: se sopii siis sekä harrastelijapelaajalle, että perheen kanssa pelattavaksi. Korttien ja laattojen kautta peliin tulee myös tuurielementtiä mukaan, mikä on oikein tervetullutta, koska se ei kuitenkaan ole peliä ohjaava tai ratkaiseva tekijä. Paremmalla ja/tai kokeneemmalla pelaajalla on siis edelleen suurempi todennäköisyys voittaa kuin vasta-alkajalla.

Pistelauta löytyy apulaudan kääntöpuolelta. Tätä emme yleensä käytä, sillä pisteidenlasku on helpompaa ilmankin.
Pelin lopussa lasketaan vasta kaikki pisteet. Sitä varten on apulaudan kääntöpuolen pistelauta, jota tosin ainakin meillä tulee harvemmin käytettyä, sillä pisteenlasku on lopulta suoraviivainen – toisin kuin tämä pistelauta.

Ikä ei ole tehnyt tepposia Hanging Gardensille vaan se jaksaa edelleen viihdyttää yli 10 vuoden jälkeenkin. Ja tietyllä tavalla peli on jälleen ajankohtainenkin: suomalaista käsialaa oleva Honshu tarjoaa paljolti samanlaisen kokemuksen – siinämäärin näistä peleistä löytyy yhtäläisyyksiä. Omaan makuuni Hanging Gardens tekee asiat vain Honshua monimuotoisemman kokemuksen vaikka se pelinä onkin yksinkertaisempi ja virtaviivaisempi. Keskeisimpänä mielenkiinnon ylläpitäjänä toimii Hanging Gardensin pisteytys, joka pitää pelin freesimpänä kuin Honshun eri asioiden pisteytys: hyvän pistesaaliin kerryttäminen pelistä toiseen on Hanging Gardensissa hankalampaa.

Joskus siis vähemmän (sääntöjä ja liikkuvia osia) voi olla enemmän.

Infolaatikko: Hanging Gardens
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2008
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Tapahtumaraportti: GamExpo 4.-6.11.2016 (Helsinki, Messukeskus)

Suomen lautapeliseuralla oli ensimmäistä kertaa oma osastonsa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Ski-, Digi- ja GamExpossa. Seuran foorumilla (linkki) kyseltiin lokakuussa vapaaehtoisia esittelemään messuosastolle lautapelejä ja seuraamme. Kun lunkisti-toimituksen kalenterista löytyi sopivasti lauantaiaamulle vapaata, niin päätimme kantaa kortemme kekoon.

Siispä ilmoittautumiset sisään (tämä tapahtui lokakuun alussa) tietämättä vielä sen enempää esiteltävistä peleistä kuin muistakaan yksityiskohdista – seikkailumielellähän tällaisiin lähdetään yleensäkin mukaan.

Yhteistyökumppaneiden pelilista julkistettiin pari viikkoa ennen GamExpoa. Pelien säännöt piti tänä vuonna opetella kuivaharjoitteluna, koska aikaa ei jäänyt enää järjestää yhteistä pelien opettelu- ja testausiltaa. No, jos näistä messuista tulee seurallemme vuosittainen perinne, niin tässä nyt on ainakin yksi helppo kohde, mistä lähteä parantamaan valmistelujen osalta.

Esiteltävinä peleinä oli seuraava kvintetti: Klask (Competo), Maze Race (Competo), Dungeon Rush (Lautapelit.fi), Honshu (Lautapelit.fi) sekä Dale of Merchants I & II (Snowdale). Näistä itselle entuudestaan tuttuja ja omistettujakin olivat Klask ja Dale of Merchants, mutta muut sitten uusia tuttavuuksia. Kaikki noista osoittautuivat kuitenkin varsin helposti opittavaksi ja opetettaviksi.

Työvuoromme osui messuille lauantai-aamun ensimmäiseen vuoroon 8.30-12.00. Tämä tarkoitti siis sitä, että edeltävänä päivänä aikaisemmat vuorolaiset olivat hoitaneet jo messuständin pystytyksen ja levittäneet pelit pöydille. Riitti siis kun tuli itse paikalle oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Ennen työvuoron aloitusta saimme niinikään oppia ja huomioita edellisen päivän messuilla olleelta, joten tie oli siloiteltu kovin helpoksi kulkea.

Messujen avautuessa suurelle yleisölle 09.00 oli osastollamme alkuun hiljaisempaa. Tähän hiljaisuuteen tarttui myös eräs Pohjois-Suomen radiotoimittaja, joka halusi tehdä haastattelun messuosastostamme. Tuli siis turinoitua jokunen minuutti lautapelaamisesta ja messupeleistä myös radiotaajuuksille ilman ennakkovaroitusta. Vaan mikäpä on turista itselle tutusta aiheesta ja tutuista peleistä.

Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan, kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.
Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.

Ja alkoihan sitä lautapeleistä kiinnostunutta kansaakin, niin nuorempaa kuin vanhempaa, valua osastollemme enenevässä määrin. Pelipöydät (kymmenkunta) täyttyivät tasaisesti ja erityisesti Klask sekä Maze Race tuntuivat toimivan” sisäänheittopeleinä” – niiden ulkonäkö kun herättää ihan varmasti kiinnostuksen. Peliesittelijän kannalta molemmat näistä ovat vielä sääntöjenselittäjällekin siitä oivallisia, että ne opettaa erityisen helposti.

Mutta niin tuntuivat keräävän pelaajia myös Dungeon Rush, Honshu kuin myös Dale of Merchants. Näistä ensimainittu jäi erityisesti siitä mieleen, että parikin eri sakkia palasi saman pelin ääreen uusintamatsin muodossa vietettyään hetken ensin muilla messuosastoilla. Ja sehän on yleensä hyvän pelin merkki se!

Kolmituntinen työvuoro oli nopeasti hoidettu. Keltainen duunipaita vaihtui siviiliin ja pikaisen muiden messuosastojen kiertelyn jälkeen lunkisti-toimitus saattoi karauttaa muiden viikonloppu-touhujen perään.

Vaan vielä ensifiilikset peliharrastajan silmin katsottuna esitellyistä peleistä – näistä ainakin osaan palataan myöhemmin vielä peliarvostelujen merkeissä.

Klask. Kaksinpelattava “ilmakiekko”. Käsi-silmä -koordinaatioharjoitus, joka näyttää hiukan viimeistelemättömät ja halvalta. Mutta kun sitä kokeilee, niin kylläpä se vaan koukuttaa – jos siis ylipäätään tällaisesti näppäryyspeleistä pitää. Tätä tuli vuoden Lautapelaamaan 2015 -tapahtumassa testattua heti tapahtuman aluksi ja niin vain oli minun mielestäni ko. tapahtuman paras peli. Erinomainen hankinta mihin vaan talouteen.

Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli ei riitä.
Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli harvoin riittää.

Honshu. Kompaktin korttipelin muotoon tehty lautapeli. Muka tikkipeli yhdistettynä oman “laudan” rakenteluun. Ei siis ole tikkipeliä nähnytkään, mutta oman pelin rakentelu kortteja rakentelemalla on mukavaa puuhaa. Lainaa paljon The Hanging Gardens -peliltä, mutta on tässä jotain omaakin. Menee ilman muuta vielä jatkotestiin ja oletettavasti pidän tästä. Pelilaatikon pienuus yllätti sekin positiivisesti.

Kompaktit Lautapelit.fi:n julkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.
Kompaktit Lautapelit.fi:n uutuusjulkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.

Dungeon Rush. Fantasiateemoitettu nopeuspeli. Kullakin pelaajalla kaksi sankaria, joista toista pelataan vasemmalla kädellä ja toista oikealla kädellä. Joka vuoro pelaajat kääntävät mörkökortteja näkyviin ja nopeuspelinä läiskäistään kädet sellaisille korteille, joista sankarit (toivottavasti) suoriutuvat. Näin parannetaan varusteita ja kerätään pisteitä kunnes yhdeksännen kierroksen jälkeen kohdataan loppuviholliset (tai painellaan käpälämäkeen). Toimii monessakin eri porukassa ja mahdollisesti ei töki myös niitä, joille nopeuspelit eivät maistu. No, ei ehkä minunkaan juttuni loppupelistä, mutta ideasta plussaa.

Dale of Merchants I & II. Kompakti pakanrakennuspeli, joka painottuu paljolti korttien erikoiskykyjen tehokkaaseen käyttämiseen. Tämä oli entuudestaan tuttu (olen ykkösosan omistanut), mutta pelin nerokkuus ei itselle missään vaiheessa auennut. Eniten tökki pelin flow, jota tekniikkakortit jatkuvasti rikkovat. Jos tämäntyyppistä peliä haluan pelata, valitsen suoraviivaisemmaksi hiotun Babelin mieluummin. Suosittelen testaamaan ennen ostoa.

Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.
Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.

Maze Race. Kaksinpelattava magneetti-labyrintti. Kumpikin pelaaja rakentaa toisilleen labyrintin, laudat vaihdetaan päittäin ja kilpaa ohjataan kuula läpi tehdyn labyrintin. Näyttävä ja komponenteiltaan toimiva, mutta ei kestä kyllä aikaa. Isosti tässä ei peliä ole, mutta markkinarako kyllä löytyy, sillä kukapa meistä ei olisi ruutupaperilabyrinttejä rustannut ja pelannut?

Maze Race magneettilabyrintti.
Maze Race magneettilabyrintti.