Skip to main content

Tapahtumaraportti: Spiel’18 (25.-28.10.2018) – osa 1

Vuoden 2018 Spiel-messut ovat jo takanapäin, mutta pelituliaisten pureskelussa menee pitkälle ensi vuoteen. Tämä on Lunkisti-raportti Spiel’18 -messuista; tarkemmin sanottuna sen ensimmäinen osa.

Olimme paikalla kahdeksatta kertaa, joten sikäli Messe-Essenin perusmetkut ovat tulleet jo tutuiksi. Pohjatyöt ja valmistelut oli aloitettu jo elokuussa, joten nyt keskityttäisiin nauttimaan neljä päivää messuturismista tehtyjen etukäteissuunnitelmien pohjalta. Oman kiinnostuslistani olin jakanut jo aiemmassa blogitekstissä: Spiel ’18 tulee – olen tai tulen olemaan valmis.


Kuvassa Spiel’18 valmistelujen lopputulos, joiden pohjalta oli helppo liikkua messuilla: Tabletop Together Tool:ista ulospullautettu kiinnostus-/ostoslista. Tämän listan kaveriksi vielä messukartat, johon on merkitty mitä miltäkin osastolta löytyy. Juuri muuta sitten ei tarvitakaan –  paitsi riittävän paksu lompakko.

Keskiviikko 24.10. – messuosastojen rakentelua ja tankkausta

Kohteeseen lensimme tuttuun tapaan keskiviikon aamulennolla (Helsinki-Düsseldorf). Lentokoneessa pyöräytettiin tutusti jo ensimmäiset pelitkin. Noppapaketista löytyi tälle vuodelle pari vielä itsellekin uutta peliä: Rolling America ja Spiel’18 -uutuus Knapp Daneben! Edelliset sullottuna Qwixxin laatikkoon jo siellä majailleiden muutaman muunnoppapelin kanssa.

Lentokoneessa matkalla Düsseldorfiin pelattiin noppapelejä. Kuinkas muuten?

Düsseldorfin kentältä otettiin kimppataksi Esseniin. Koska olimme jo aamupäivästä Essenissä ja hotellihuoneet saataisiin vasta puolen päivän jälkeen, niin meillä oli hyvää aikaa mennä apukäsiksi Lautapelit.fi:n osaston pystytykseen.

Näitä Spiel’18 mainoskylttejä näki kaikkialla kaupungissa muistuttamassa neljän päivän pelirallista.

Samalla kun purettiin pari eurolavaa lautapelejä Lautapelit.fi:n osastolle luovutettiin heille myös survival-paketti, johon idea tuli edellisvuodelta. Tuolloin puskaradiot viestivät, että messuosastolta oli välillä kynät, milloin muistilaput tai muuten vaan energiatasot alhaalla, joten kannoimme osaltamme kortemme kekoon tällä saralla. Tarina ei kerro, pitikö lasi koskaan rikkoa vai pysyikö loppuun asti ehjänä.

Huumorilahja Lautapelit.fi:n väelle. Viime vuonna vähän väliä kynät, paperit yms. hakusessa, joten porukalla väsäsimme kuvan hätävaralaatikon.

Keskiviikkona kaikilla muillakin osastoilla oli ahkera rakenteluvaihe menossa eli pelejä paitsi purettiin pahvilaatikoista esiin, pöytiä ja tuoleja viriteltiin ja osastoja somistettiin. Käytävillä liikkuivat paitsi ihmiset, myös eurolava poikineen.

Kun Lautapelit.fi:n osasto oli saatu valmiiksi, kierreltiin vähän muitakin osastoja. Days of Wonderilla oltiin sielläkin jo valmiina – vain messuvieraat ja pelit pöydistä puuttuvat.

Pikaisen yleiskierroksen jälkeen kävelimme hotellille ja kun huoneet oli lunastettu oli aika poiketa syömään.

Maassa maan tavalla: aiemmista vuosista tuttu ja hyväksi havaittu Orkiden döner-mesta oli kävelymatkan päässä hotellilta, joten sinne syöksyttiin jo heti keskiviikkona.

Illalla hotellihuoneessa pelattiin lisää noppailua, jonka ohella tehtiin viimeiset suunnitelmat ensimmäisen messupäivän aamuun. Knapp Daneben! osoittautui muutamien pelien perusteella oikein mukiinmeneväksi lisäksi noppailuihin.

Noppapelitarjoomassa oli paitsi tutut Qwixx, Qwinto ja Rolling Japan – niin nyt myös Rolling America ja Knapp Daneben! Kaikki saa sullottua Qwixxin laatikkoon, kun pikkasen näkee lisävaivaa.

Torstai 24.10. – messuja koko rahalla

Messujen ensiminuuttien suunnitelma oli varmistaa oma kappale niistä muutamista peleistä, jotka epäiltiin loppuvan ensimmäisenä. Ei siis heti rynnitty pelipöytiin vaan tehtiin täsmäiskuja osastoille – yhtenä Eggert Spiele ja englanninkielinen versio hypessä liitävästä pelistä Blackout: Hong Kong, josta etukäteen viestittiin jo kertaalleen, että englanninkielinen versio olisi Eggertin osastolla loppuun varattu – no onneksi sitä kuitenkin sai.

Messe-Esseniin oli tänä vuonna kolme sisäänkäyntiä. Ihan sama, mistä pyrit sisälle niin porukkaa riittää.

Itse poikkesin hakemassa Queen Gamesilta Skylandsin, jolla ei toki ollut kiire, mutta sattui muuten reitille sopivasti. Tämän pelin edellistä versiotahan olin etsiskellyt samassa tapahtumassa viime vuonna, joten kiva saada laukkuun mieleistä täytettä. Niin oli naama heti näkkärillä!

Tältä näyttää mies, jonka kantolaukkuun on juuri sujahtanut mieleinen uutuus Queen Gamesin osastolta.

Mutta päästiin sitä nopeasti pelaamisen makuunkin. Messujen ensimmäiset pelit pelattiin Korean osastolla. Kun Marble Bobsleigh -kelkkailut oli varattu, päädyttiin ensin Dig It Up -pöytään, jonka säännöt oli nekin tullut jossain vaiheessa lukaistua. Saatiin toki tähän sääntöopastus kuten asiaan kuuluu, joten ei tarvinnut mitään muistinsyövereistä kaivella.

Dig It Up – kevyttä noppailua ja tikentäyttöä.

Dig It Up osoittautui kevyeksi noppavetoiseksi tiketintäytöksi, joka oli varsin harmiton tapaus. Valitaan kaivettava rivi, heitetään noppaa ja nopan silmäluku kertoo mikä laatta tulee oman setin jatkoksi. Kivat ja toimivat komponentit sekä selkeä yleisilme, mutta näihin raameihin olisi saanut enemmänkin peliä kuin nyt oli tarjolla. Salainen tavoitekortti oli kelpo lisä, toisaalta sattumakorttiviritys pääsääntöisesti turha.

Vaan peli hoiti asiansa sikäli, että noppailupöydästä noustessa oli Marble Bobsleigh -pöytäkin jo vapaana!

Marble Bobsleigh – korealaisten näkemys kelkkailupelistä.

Marble Bobsleigh on kuulapeli, jossa pelaajat vuorotellen vapauttavat kampea kieputtamalla yksittäisen kuulan piilopankistaan ja jos tämän myötä laudalla näkyy samanvärinen pari kuulia, pitää pelaajien kilpaa vapauttaa vastaavanvärisen lipun takana kanissa ollut oma kelkka (joka sekin on kuula). Vapautetulle kelkalle saa puhaltaa lisävauhtia, mutta liian kova puhallus pyöräyttää kuulan pois rännistään. Lisähönkäisylle on sikäli tarvetta, että vain nopeimmin oikean kuulansa maaliin ajattanut palkitaan lisäkuulilla omaan piilopankkiin. Marble Bobsleighin idea on veikeä, mutta käytännön kenttäkoe osoitti, että tällä kertaa jäätiin vain hyvän idean tasolle. Toisaalta onneksi näin – tuon pelin raahaaminen mukana olisi sekin ollut varsin iso työ.

Monstrite – pikkumörköjen kasvatusta oikeiksi hirviöiksi.

Yllätysosastoa edusti Monstrite. Tästä ei ollut etukäteen tiedossa kuin pelin graafinen ilme – sääntöjä ei ollut tarjolla missään. Mutta kun pelipöytä on vapaana, niin ei kun testiin, sitä vartenhan täällä ollaan! Monstrite on tiketintäyttöä, jossa alkuun vedetään pussista pikku-monstereita, joita pelilaudan koneiden avulla muutetaan isommiksi. Vasta isoilla möröillä pystyy pelottelemaan ihmisiä ja täyttämään tarjolla näkyviä tikettejä. Kun pikku-monsut lopulta loppuvat pussista, käydään vielä muutama lopputaisto sokkokaupoilla.

Eipä Monstritesta jäänyt käteen mitään – sellaista perushöttöähän tämä oli. Kun koko komeus on kuorrutettu halvanoloisilla komponenteilla ja tyyriillä hinnalla, niin mörköpelin voi unohtaa. Vähän jäi kyllä kutina, että osa säännöistä olisi mennyt pelin opastaneen piikkiin, mutta vaikea nähdä että tuosta kuoriutuisi esiin mitään nerokasta.

Corne van Moorselin nimmarit Roll to the Top!:iin oston yhteydessä. Tämä(kin) peli myytiin messuilla loppuun.

Pelejä tuli porukalla hankittua ensimmäisen messupäivän aikana sellainen määrä, että pienen harkinnan jälkeen osa päätettiin tuupata pakettitavarana Suomeen. Reilun 20 kilon kevennys kuormassa tiesi paitsi kevyempää kannettavaa iltapäivälle, mutat myös sitä, että paluuta varten pakkaushuolet hävisivät kertarysäyksellä. On se vaan käteväksi tehty noiden pakettien lähettäminen! Ennen se meni niin, että pelit raijattiin hotellille, pakkailtiin siellä ja toimitettiin erikseen postiin. Nyt kaiken voi toimittaa hetkessä poistumatta koko messuilta – ja postittamisen hintakin on ihan säällinen.

Jossain vaiheessa torstaita: ostostilanne näytti jo “siltä miltä pitääkin”.

Ja jotta jaksaa pelata, pitää tankatakin. Galleriasta valikoitui kebabia… kuinkas muuten. Ruokahuollon saralla on menty siinäkin aimoharppauksin eteenpäin – eli on siellä paljon muutakin kuin sitä kebua.

Kun nälkä yllättää, mm. messukebabit saa Galleria-käytävältä.

Vaan lisää pelejä – eihän tämä mikään ruokablogi ole.

Brains-sarjaan kuuluva Burgen & Drachen.

Brains-Familyn uutena tulokkaana on Reiner Knizian käsialaa oleva Burgen & Drachen. Maksimissaan neljä pelaajaa pääsee kilvoittelemaan varsin perinteisessä puzzle-pelissä, jossa omalle pelilaudalle pitää vaihtelevista alkutilanteista rakentaa reitti ritarilta linnoihin. Uutena jujuna mukana on tasoituselementti, jossa aiemman kierroksen voittaneen pitää linnojen ohella yhyttää toinen lohikäärmelaatoista ja jos tästäkin on jo selvinnyt, niin yhdistää lopulta sekä linnat että molemmat lohikäärmeet. Burgen & Drachen oli perushyvä, mutta edes tuo pieni lisätvisti ei tuonut niin paljon lisäpontta, että olisin lompakkoni kaivanut esiin.

Korttipelejä: vasemmalla Karate Tomate, oikealla One to 9.

Pelatuista korttipeleistä nostoina kuvan Karate Tomate ja One to 9, joista ensimainittu on sekin Reiner Knizian käsialaa (mieheltä oli reilut 10 peliä Spielissä). Karate Tomatessa pelataan kortti kerrallaan yhtä maata pöytään ja siinä vaiheessa kuin vain kaksi pelaajaa on enää jäljellä jaetaan pöydällä odottavat pystikortit näiden pelaajien kesken. Pysteillä peli voitetaan, mutta jotta pelin voi lopulta viheltää poikki, pitää pelin lopettajalla olla riittävästi pystikorteissa näkyviä puukkojakin. Kymmenen vuotta sitten Karate Tomate olisi varmaan saanut paremman vastaanoton. Nyt se jäi hyllyyn, osaksi senkin vuoksi, että peliä myytiiin isommassa boksissa kuin Amigon korttipelejä normaalisti.

‘One to 9’ vastaavasti oli ihan mainio suorien rakentelu yhteiselle pelilaudalle, jota voisi hyvinkin pelata vaikkapa omien vanhempien kanssa. Siinä vain harmittavasti tuotantoarvot olivat sellaiset, että se karsi ainakin tämän potentiaalisen ostajan menemästä kassajonoon.

Zochin Trollfjord tarjosi uutena ideana puutornin, josta kilkutellaan värikuutioita ulos.

Trollfjord oli näyttävä viritys – eritoten puutornin ja vasaransa vuoksi. Pelivuorot pelissä menevät aikajanan mukaisesti eli taaimmaisena oleva toimii ennen kuin saavuttaa muun joukon kiinni. Pelilautaa kiertämällä kylvetään ukkoja pelilaudalle, mitä kautta pääsee lopulta nakuttelemaan puutorniakin sen mukaan, montako ukkoa laudan eri positioista löytyy. Puutorni-osuus oli Trollfjordin mielenkiintoisin osa, muu peli taas kaipaisi lisävirkistystä. Tällaisenaan peli uppoaa vähän vaikeaan rakoon: se voi olla hiukkasen liian monimutkainen satunnaisesti pelaavalle, mutta harrastaja taas toivoisi vähän lisää lihaa veikeän perusideansa ympärille.

Amigon Lighthouse Run näytti kiinnostavalta.

Lighthouse Run oli etukäteen kovasti kiinnostava nimike ja sen pariin päästiin heti torstaina. Kyseessä on puolituntinen korttivetoinen kilpapurjehdys, jossa liikkuminen onnistuu vain jos paatit saavat tarvittavaa opastusta lähimmistä majakoista. Vuorolla pelataan kortti, joka paitsi kertoo mihin majakkaan valo pitää siirtää, myös sen miten laivat liikkuvat. Kun alkuun on päästy, mereltä nousee myrsky joka ottaa lopulta purjeveneet kiinni, mutta mitä pidemmälle purjeveneensä saa ajettua sitä enemmän siitä saa pisteitä. Peli oli mainio, mutta pieni lisähaastekin olisi ollut tervetullut. Nyt tuntui siltä, että majakoiden asettamat liikkumisrajoitteet eivät aiheuttaneet ihan siinä määrin vaivaa mitä etukäteen oletin. Pienestä moitteestaan huolimatta Lighthouse Run jäi takaraivoon kutkuttelemaan, joten saapi nähdä…

Kryptovaluuttakauppaa ei-niin-nokkelaasti nimetyssä pelissä: Cryptocurrency.

Messuilla oltiin niiden viime hetkiin asti. Iltaruokailun jälkeen päädyttiin hotellilla silti vielä pelaamaan yksi peli, kun testiin otettiin vastahankittu Cryptocurrency. Kyseessä on valuuttakeinottelua vahvasti push-your-luck -hengessä. Otin tässä niin isosti pataan parin ensimmäisen kriittisen kierroksen aikana, kun ei onni ollut yhtään myötä, että loppupeli meni seuratessa muiden peliä. Alku tuossa on ainakin hyvin kriittinen, jotta siinä olisi pelattavaa.

Illan päätteeksi tehtiin suunnitelmaa perjantaille, mutta mitä sitten sattuikaan – siitä seuraavassa raportin osassa enemmän.

Perjantai 26.10. – hulinat sen kuin jatkuu

Messupäivä oli tarkoitus aloittaa Solenialla, mutta ne muutamat pöydät oli jo varattuna kun syöksähdimme paikalle. Viereisellä osastolla oli Orbis-pöytiä vapaana, joten koska myös se kiinnosti, niin ei kun pelin pariin.

Orbis. Populous-hengessä luodaan maailma?

Orbis on suoraviivainen, mutta sen myötä soljuvasti eteenpäin vyöryvä “maailmanluonti” -peli. Pelivuorolla o(s)tetaan tarjolla olevista maalaatoista yksi ja rakennetaan se itselle alati laajenevan maailman jatkoksi. Jokainen otettu laatta pulauttaa vieressä oleville laatoilla resurssikuution, joita taas tarvitaan pelin edetessä koko ajan kallistuvien laattojen ostoon. Valtakunnasta tulee lopulta pyramidin mallinen, jonka kärkeen pelin tuoksinassa tulee valittua yksi peleittäin vaihtuvista jumala-laatoista. Orbiksen laattojen rakentamissäännöt on simppelit ja peli on täynnä pieniä päätöksiä – sitä kautta lopputuloksena on oikein toimiva perhepeli, joka heti huutaa versiota kotimaan markkinoille. Niin jätti hyvän maun, että pienen harkinnan jälkeen päädyin ostamaan tämän kotiin kannettavaksikin.

VIP-meininkiä messuilla.

Messuilta bongattua tämäkin: miltäpä kuulostaisi päivä VIP:ssä? Sisältää oman pelipöydän ja sääntöjenselitykset läpi päivän? Tällaiseenkin oli mahdollisuus, jos onni osui kohdalle erillisen kilpailun kautta.

Gnomelandin pelaajakohtainen lauta.

Gnomeland oli niinikään peli, josta etukäteen ei sääntöjä ollut luettavissa, joten päädyttiin tämä testaamaan. Peli kestää viisi kierrosta, joiden aluksi heitetään nopat ja asetetaan ne pelaajalaudalle. Noppien kautta saa käyttöönsä rahaa, miekkoja ja manaa, jotka koetetaan muuttaa mahdollisimman tehokkaasti pisteiksi. Gnomeland on ulkonäköään huomattavasti suoraviivaisempi tuotos ja kun hetken pysähtyy miettimään, niin se on puhdas pasianssi – näin siitäkin huolimatta, että pelin opettanut ja sitä seurannut kaveri väistämättä halusi, että teemme toimintomme vuorojärjestyksessä. Simultaanisti pelattuna Gnomelandin pelaisi 20 minuuttiin, millaisena se olisi vielä ihan ok – joskaan silloinkaan se tuo mitään uutta ja ihmeellistä, mutta vuoroja odotellessa se kesti nyt kauemmin.

Varrella virran… The River.

Etukäteen yksi odotetuimmista peleistä oli Days of Wonderin uutuus The River. Peli lupaili työläistenasettelua, resurssien keruuta ja tiketintäyttöä – kaikki tämä puoleen tuntiin ja Days of Wonderin tapauksessa saattoi odottaa viimeisen päälle hiottua kokonaisuutta. Ja olihan se toimivaksi rakennettu: vuorot on nopeita, käytettävyys kunnossa, laatat tulevat peliin sattumanvaraisesti joten vaihtelua piisaa…. mutta jotenkin jäi valju fiilis. Neljällä pelattuna tuli vähän samaa fiilistä kuin Viticulturessa, että paikkoja työläisille oli vähänlaisesti ja tekeminen loppuu siten kesken. Toiseksi peli ei ollut graafisesti kuitenkaan niin kivannäköinen kuin kuvissa. Ei sillä, puolituntiseksi The River on sellainen, että kyllä tämän pariin palaan mielelläni toistekin, mutta tätä kyllä tarvitse omaan hyllyyn hankkia.

Klaskin osastolla riitti tunnelmaa ja bilemeininkiä. Poppi raikasi ja baari oli auki.

Tänäkin vuonna Klask oli isosti esillä, vaikka ei enää uutuus olekaan. Iso messuosasto veti porukkaa hyvin ja pöydissä riitti vilinää. Ja edelleen on itseltäkin kokeilematta pelin nelinpeliversio, joka kovasti kiinnostaa. Niitä oli tarjolla vähänlaisesti ja aina kun osastolta mentiin ohi, niin ei ollut peli vapaana. Ehkäpä sitten joskus…

Takla ja kaltevan tornin haaste.

Klaskin nelinpeliversion sijaan päästiin testaamaan toinen puupeli – etukäteen kiinnostavien listalle merkitty Takla. Steffen-Spiele värkkäilee erilaisia puisia pelejä ja tämän vuoden uutuus vaikutti vinkeälle: kuka rakentaa nopeimmin (tai toisessa pelimuodossa vähimmällä palikkamäärällä) kaltevan rakennelman, joka lopulta koskettaa keskellä olevaa punaista merkkipaalua, jonka senkin korkeutta pystyy säätämään pelikerrasta toiseen.

Varsin veikeä haaste, joka saa lisäpisteitä siitä, että se tarjoaa mahdollisuuden tasoituselementin käyttöön jossa taitavampi aloittaa rakentamisen kauempaa. Kokeilimme molempia pelimuotoja ja palikoiden kanssa näprääminen oli kyllä mukavaa. Hinta (69e) vain hirvittää ja kieltämättä jäätiin pohtimaan sitäkin, että toistuuko lopulta sama rakennustekniikka tuossa liiaksi? Kaikki rakennuspalat ovat nimittäin samanlaisia, joten tietty struktuuri sieltä taustalta varmaan lopulta löytyy jota toistaa pelistä toiseen.

Pelimaailman suunnittelijastaroja. Jätetään nimet mainitsematta, jotta jää jotain pähkäiltäväksi lukijallekin. Pitäisi toki olla molemmat hyvinkin helppoja. 🙂
Käytettyjen pelien kauppiaiden valikoimaa.

Messuosastoja kiertäessä nähtiin useampiakin yo. kuvien kaltaisia käytettyjen pelien kauppiaita. Näiden osalta näppituntuma on, että tarjoama ulkomaisen peliharrastajan silmin ei ole enää ihan yhtä kattava ja mielenkiintoinen kuin silloin joskus, vaan valikoima on suunnattu enemmän täydentämään saksalaisten perheiden valikoimaa. Enää ei siis bongaa samassa määrin vanhempia pelihelmiä, vaikka toki niitäkin vielä yksittäin sieltä täältä löytyy.

Push-your-luck kiipeilyä.

Seinäkiipeily Roll & Wall tupsahti vastaan käytäviä kävellessä ja kun porukasta yksi kiipeilyä harrastava löytyy, niin otettiin sitten tämäkin testiin. Pelin sääntöjen perusteella olin tämän jo “ohitettavien” joukkoon laittanut, mutta mikseipä sitä testaisi kun sellainen mahdollisuus on tarjolla?

Roll & Wall on onnenkoetusta: valitse haluamasi määrä noppia, joilla yrität saada tavoiteruudun vaatiman numeron – yksittäisellä nopalla. Jos onnistut ja on vielä heittämättömiä noppia voit jatkaa. Epäonnistuneesta suorituksesta kiipeilijä tipahtaa alaspäin edeltävälle lepäilytasolle tai maahan. Kullakin kiipeilijällä on lisäksi kertakäyttöapuja ja haasteellisempaa peliä toivovalle tarjolla on vähän lisäsääntöjäkin. Niin tai näin, niin olihan tämä just niin taskulämmin kuin odotinkin. Yllätys oli myös se, että peli myydään ihan ison pelin laatikossa, mikä sekään ei ole oikein hyvä juttu.

Blöde Kuh – simppeli eläinkorttipeli.

Sitten ensimmäinen peli, josta ei ollut etukäteen minulla mitään käryä – edes nimestä: Blöde Kuh. Olikohan pakassa viittä eri eläintä ja tarkoitus oli päästä omasta kädestä eroon. Yksittäisinä pelattuna eläimillä käytettiin niiden erikoiskykyä, jotka olivat tyyliin “seuraava pelaaja nostaa pakasta yhden kortin”, mutta eläinparilla laitettiin vastaava sakkokortti kiertämään pelaajalta toiselle. Kun yhdeltä loppuu kortit, jaetaan kierroksen sakkopisteet ja kun riittävä määrä jakoja on pelattu loppuu pelikin.

Blöde Kuh oli ihan mainio viritys. Sellainen leppoisa sakotuspeli, jota pelaa mielellään jaon silloin, toisen tällöin.

Messuosastoilla riittää säpinää.

Perjantain osalta todettiin, että koska messuyleisöä oli paikalla “riittävästi” ja edellisenä päivänä tuli tötöiltyä paikalla valomerkkiin asti, niin nyt voitaisiin livahtaa pois pari tuntia ennen täyttä aikaa. Siispä syömään ja hotellille tutustumaan hankittuihin peleihin.

Family Trade väittää olevan yhtä, mutta on kyllä ihan toista.

Hotellipelit aloitettiin japanilaisella suunnittelukukkasella Family Trade. Se maalailee kuvausteksteissään olevansa jonkin sortin talouspeli, mutta kattia kanssa: ihan perinteistä settienrakentelua se on klassisten Mahjonggien, rommi- ja Hanafuda-pelien hengessä. Talouspuoli on kytketty kylkeen noppien kautta, joka tuo periaatteessa ihan kivaa pientä lisämaustetta eri kierroksille (minkälaisia settejä kannattaa kerätä), mutta valitettavasti koko paletti kaatuu ala-arvoisiin komponentteihin. Kortit (kuten kuvasta näkyy) on halpaa clipart-tasoa 20 vuoden takaa, nopat suttuiset ja epäselvät ja pelilauta paperinen paske jossa tarvittavat markkerit eivät pysy paikoillaan, koska paperi aaltoilee miten sattuu. Että ei todellakaan näin! Noh, tämä olisi lataistu suoraan roskiin, mutta lahjoitettiin nyt kuitenkin Suomen BGG-reittauskärjelle kun sillä suunnalla tämä peli ei ole tuttu.

Agenttikehveilyä.

Die Rote Kralle oli keveä korttipeli, joka meinasi jäädä pelaamatta kun englanninkielisistä säännöistä ei tahtonut ottaa tolkkua. Nettiin ladatuista videoista saatiin se pelikin lopulta tulkittua ja olihan sitä tässä sitäkin – tosin aika pintapuolisesti. Omalla vuorolla pelataan lappua pöytään, joka kertoo mistä rivistä pitää kortti napata tilalle. Kun rivi loppuu jaetaan sakkoa pelaajille sen mukaan, kenellä kortteja on eniten. Sakotettu saa jatkokierroksille erikoistoimintoja käyttöönsä eli pelissä on tasoituselementti, mutta niiden muistamisessa on oma hommansa – niitä kun tulee joka kierros lisää sitä enemmän mitä pidemmälle pelaaja on edennyt. Toteutus kaipaisi tässäkin viilausta, jotta Die Rote Krallen pariin palaisin uudemman kerran. Myös tämä lahjoitettiin suoriltaan eteenpäin.

Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea.

Illan päättävänä pelinä oli nimihirvitys Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea. En meinaa tuota nimeä enää tässä toistaa enkä myöskään käyttää lyhennettä LMTCFLASFT. Sen sijaan kerron, että peli on kilpajuoksua ruokapöydässä: jokaisella pelaajalla on kaksi monsteria, joilla kullakin on oma erikoisominaisuutensa. Vuorolla nostetaan pakasta lappua tai jos saa vähintään 15 pisteen käden aikaiseksi ne päräytetään pöydälle ja suoritetaan korttien toiminnot pelaajan mieleisessä järjestyksessä. Lopputulos on yleensä niin, että monsteri poikineen sahaa ruudun eteen taikka taakse – usein useammankin. Eli ennen kuin oma vuoro tulee uudestaan, niin tilanne ruokapöydässä on ehtinyt muuttua jo isosti.

Ruoka-monsterit on söpöllä grafiikalla varustettu tekele, jota pelaa kyllä jatkossakin, mutta vähän sen rytmityksessä olisi toivomisen varaa. Usein vuoro menee siihen, että nostat kortin ja seuraava saa jatkaa. Vaan sitten, kun kortteja pöydätään, niin sitten niitä läpikäydäänkin tarvittaessa vähän pidempään, jolloin pelivuorot kestävät.

Vaan tässäpä oli messukokemukset torstain ja perjantain osalta. Loppupuolikas sitten omana osanaan täällä.

Tapahtumaraportti: Spiel ’17 (26.-29.10.2017) – osa 1

Vuoden 2017 Spiel-messut olivat itselleni järjestyksessään seitsemännet. Neitsyys tällä saralla tuli menetettyä jo 12 vuotta aiemmin eli vuonna 2005. Kiitos aiempien vuosien kokemusten, oli nytkin etukäteissuunnitteluun selvä sapluuna olemassa. Nämä niksit olen blogissa aiemmin jo jakanutkin.

Vaan minkälaiset fiilikset Spiel ’17 jätti? Oliko yllätyksiä ja jos oli, niin olivatko ne positiivisia vai negatiivisia? Tästä alkaa messuraportti, joka on jaettu kolmeen osaan, sillä jaettavaa on paljon. Jos mielenkiintoa riittää, niin H-hetken fiilikset (päivää ennen Spiel-messujen alkua) kannattaa lukea pohjille.

Majapaikka Essenin ytimessä

Hotellimme oli tällä kertaa ’Essener Hof’, joka sijaitsee aivan Essenin rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Jonkin rankkauksen mukaan tämä oli kaupungin parhaiden hotellien joukossa, mutta aika perushotellilta tuo lopulta vaikutti. Spiel-messut näkyivät aika vähän hotellilla, mikä oli pienoinen pettymys. Sitä kun on näillä reissuilla tottunut näkemään pelailujen levittäytyvän hotellien ravintoloihin ja baareihin, niin Essener Hofissa pelejä näyttäytyi pöydissä vain yksittäisiä. Osin tästä syystä mekin päädyimme iltaisin levittämään pelit omiin huoneisiimme.

Hotelli Essener Hof aivan Essenin rautatieaseman välittömässä läheisyydessä.
Hotelli Essener Hof aivan Essenin rautatieaseman välittömässä läheisyydessä.

Saavuimme Essener Hofiin keskiviikkona jo puolen päivän korvilla. Siten koko loppupäivä oli aikaa tutustua lähitavaratalojen tarjontaa katsellen mahdollisten tuliaisten ja/tai joululahjojen perään. Niin, niitä jouluvaloja keskustaan viriteltiin jo kovaa vauhtia. Teimme niinikään tietysti eväshankintoja tuleville messupäiville.

Tuloiltana, kun vakijoukkiomme neljäskin osapuoli saapui paikalle, pelailtiin hotellilla kätsyjen noppapelien (Qwixx ja Qwinto) lisäksi Hessulta saatuja miniversioita Amigon vanhemmista peleistä. Siis viime hetken herkistelyä toivottavasti vilkkaisiin tuleviin pelipäiviin! Keskiössä oli myös lyödä lukkoon suunnitelma ensimmäiseen messupäivään eli minne kukin ampaisee heti alkuun?

 Torstai on toivoa täynnä (ja ensiminuutit tarkoin suunniteltu)

Se ensimmäinen messupäivä. H-hetkeä eli klo 10:00 ja messujen aukeamista odotellessa olimme mekin ovien takana odottamassa ”muutaman muun kanssa”. Se, että odotusaulat ovat tupaten täynnä ei yllättänyt, näinhän se on ollut aina. Koskaan ei odottelu saati messumassassa liikkuminen ole kuitenkaan mennyt tuuppimiseksi ja tönimiseksi – me lautapelaajat osaamme selvästikin käyttäytyä. 

Messukansa odottamassa messujen alkua.
Messukansa odottamassa ovien avautumista läntisellä sisäänkäynnillä.

Järjestäjät päätyivät avaamaan osastojen ovet lopulta noin vartin etuajassa. Syytä aikaistukseen en tiedä, mutta ainakin läntisen sisäänkäynnin (jossa me olimme) ongelmana oli, että porukkaa oli aulassa niin paljon ettei uusille tulijoille pystytty myymään lippuja lipunmyyntipisteillä. Ai miksikö? No koska jo lippunsa ostaneiden massa ylti lipunmyyntiin saakka ja ylikin. Tästä me emme kärsineet, sillä omat neljän päivän tiketit tuli ostettua netistä jo etukäteen. 

Lunkisti-porukan torstai-aamu oli suunniteltu seuraavasti: Jussi ampaisee WizKidin osastolle hakemaan pelit The Expanse Board Game ja Favelas. Samalla keikalla mukaan lisäosa Snowdoniaan ja koukku Pandasauruksen kojulle, josko olisi ollut Coaster Parkia saatavilla. No se syötti ei tuottanut tulosta, vaan kaikki messuille kärrätyt kappaleet oli jo etukäteen varattu. Taiwanilaisjulkaisijan osastolta Jussi nappasi vielä Mini Railsin ennen kuin lähti yhyttämään muuta sakkia hallista 7.

Kolmen hengen ryhmä aloitti hallista 3. Korealaisten putiikista nappasin Star Plus -korttipelin. Siitä jonottamaan melkein viereiseen kojuun Azulia ilmaislisäosan kera – jota sitten joutuikin jonottamaan kohtuu tovin! Ylipäätään nämä messuaamujen ”ostosjonot” olivat uutta johon ei tässä määrin oltu aiemmin törmätty. Ryhmämme kolmas jäsen Jani kiersi heti startista 3. hallissa isomman ostosreissun. Matkaan tarttuivat niin Cat Lady, Coloretto Duell, Heaven & Ale sekä Riga. Tämä ostostelu kesti sen verran, että ehdimme odottaessa pelaamaan porukan viimeisen jäsenen, Mikon, kanssa ensimmäisen pelin. Se oli korealaisten osastolla esillä ollut Pile-Up Rush.

Pile It Rush nopeuspeli 2-4 pelaajalle.
Pile-Up Rush on palikoiden pinoamis- ja nopeuspeli 2-4 pelaajalle. Tiimalasi antaa tietyn määrän rakennusaikaa, mutta vuoronsa voi päättää jo aiemmin ennen kuin aika loppuu, jolloin tiimalasi käännetään ympäri ja vastapelaajalla on nyt vähemmän rakenteluaikaa. Ihan kelpo näppäryyspeli, mutta onhan näitä toki nähty.

Kun Jani saapui oli tämä ihan peruskiva puupalojen pinoamispeli lopussa ja siirryttiin yhteiseen kohtaamispaikkaan. Ensiostokliimaksi oli selätetty!

Yleisfiilistelyä ja kun tilaisuus tekee varkaan… myös pelailua

Torstain messupäivään ei aamun ensiminuuttien jälkeen ollut erityistä suunnitelmaa. Käytiin kiertämässä hallit läpi, katsottiin osastojen ja kauppojen tarjontaa sekä pelien hintatasoa. Pelipöytään istahdettiin pelipöytään, kun sellainen oli vapaana ja peli itsessään kiinnostava.

Koskisen Antti yhytettiin Klaskia ja Bonk!:ia opettamasta Competon osastolta ensimmäisen kerran jo torstaina aamupäivästä. Hyvin näytti kaverin kunto kestävän myös muina messupäivinä – en tiedä monelleko tuhannelle messukävijälle pääsi pelejä esittelemään. Kuitenkin sunnuntaina käytävillä törmättäessä Anttia piti opastaa 2F:n osastolle eli sen verran “sumussa” mentiin messujen viimeisinä tunteina, kun ei tarvinnut enää niin skarpata.

Antti Koskinen Bonkin sääntöjä opettamassa.
Antti Koskinen Bonkin sääntöjä opettamassa.

Ensimmäinen yhteinen tilaisuus pelin testaukseen tuli Haban osastolta. Karuba-korttipeli kiinnosti, sillä sen lautapeliversio oli jo aiemmin hyväksi todettu. Korttipeliversio tulee kompaktissa paketissa ja osoittautuikin todella toimivaksi. Itse asiassa korttipelissä on mukana elementti, joka tekee siitä jopa paremman kuin alkuperäinen. Jokaisella pelaajalla on sama korttipakka, mutta korteista kädessä on kerrallaan kolme. Näistä kolmesta kaksi paljastetaan yhtä aikaa ja pienimmän summan pelannut menettää toisen juuri pelaamistaan korteista. Muuten peli on tuttua ja turvallista Karubaa, mutta kestoltaan aavistuksen lyhyempi. Tykkäsin ja jäin mutustelemaan kokemusta siinä määrin, että lopulta messujen viimeisenä päivänä ostin omaankin hyllyyn kun ei lautapeliversiota sieltä vielä löytynyt. Toivoa sopii, että tämä peli löytää isoveljensä jalanjäljissä myös Suomen markkinoille. 

Karuban korttipeli onnistui yllättämään - sehän on parempi kuin esikuvansa!
Karuba-korttipeli onnistui yllättämään – sehän on parempi kuin esikuvansa!

Würfelkönig Haban osastolla oli niinikään vapaana, joten se pääsi testiin heti edellisen pelin päätyttyä. Perinteisestä Yatzystä mekanisminsa lainaava ”nopittelu” ei isoja riemunkiljahduksia tarjonnut ja korttien symboliikassakin olisi ollut toivomisen varaa. Omalla vuorolla heitellään noppia maksimissaan kolme kertaa, ja koetetaan täyttää jonkun pöydällä olevan tiketin ehto. Jos tehtävässä onnistuu, saa kyseisen tiketin ja mahdollisesti kortin yläpuolella olevan lisäpistekortin, jos näiden kahden kortin värit osuivat yksiin. Epäonnistuneesta suorituksesta palkitaan miinuskortilla. Kävi kummin tahansa, niin aina rivistä poistuu kortti ja jäljellä olevat siirtyvät pykälän verran eteenpäin. Näin jatketaan, kunnes miinuspakka on jaettu tai yksi pelin lisäpistepakoista loppuu. Ei “noppakunkkua” nyt ihan huonoksikaan voi haukkua, mutta pelkästään jo messuilla pelatuista noppapeleistä tämä päätyy sinne jämäpaikoille.

Haban Würfelkönig pohjautuu vahvasti Yatzyn perusmekaniikkaan.
Haban Würfelkönig pohjautuu vahvasti Yatzyn perusmekaniikkaan.

Queen Gamesin osastolla oli toive päästä useammankin eri pelin pöytään, mutta kun ”ykkösryhmäläisiä” (tästä lisää myöhemmissä raporteissa) ei ollut vapaana, niin testattiin ensin lastenpeli Captain Silver. Siinä pelaajat yhtä aikaa tunnustelevat omassa kangaspussissa olevia esineitä ja koettavat nykiä oikeat esineet mahdollisimman nopeasti tiskiin. Nopea ja harmiton tapaus, mutta epäilen ettei se jaksa kiehtoa muutamaa peliä kauempaa edes lasten keskenään pelatessa – aikuisista puhumattakaan. Captain Silverin jälkeen istahdettiin edellisvuoden julkaisun High Tiden pariin. Dirk Henn on pelisuunnittelijana vanhempaa ja kokeneempaa kaartia, jolta on pelejä tullut jo kauan. Viime vuosina todelliset osumat ovat kiertäneet kaukaa. Miehen CV:stä löytyy kuitenkin kovasti arvostamiani nimikkeitä, kuten Wallenstein, Timbuktu, Speculation tai Alhambra, joten sikälikin kaikille Dirkin uusille tuotoksille pitää antaa mahdollisuus. 

High Tide vie pelaajat biitsille.
Saksalaisena turistina rannalla – High Tide.

High Tidessa pelaajat ovat “saksalaisia turisteja uimarannalla” – näin sääntöjenselittäjä asian meille kauniisti ilmaisi. Tarkoittaa siis sitä, että oma rantatuoli kiikutetaan biitsillä parhaalle paikalle eli mahdollisimman lähelle merta. Tämä on toteutettu pussista noppia nykimällä ja heiton jälkeen siirretään vastaavilla värisarakkeilla olevia omia rantatuoleja lähemmäs merta. Pari kertaa saa nykiä pussista noppia lisää, jos niitä siellä on vielä jäljellä, jolloin aiemmin heitetyt nopat jäävät muille. Lopulta ylijäämäpari nopista kertoo sen, missä sarakkeessa meri tulee lähemmäs. Kierroksen päätteeksi nopat palautellaan pussiin ja hommaa jatketaan, kunnes joku hulahtaa rantatuolinsa kanssa mereen. Lopussa jokaisen sarakkeen parhaat paikat varanneet palkitaan pisteillä ja jämäpisteitä jaetaan myös siitä, jos oma rantatuoli on vielä lähtötelineissä.

Queen Gamesin nykylinjan mukaisesti laatikosta löytyy jo lähtökohtaisesti pari minilisäriä, joilla halutessaan saa lisävivahteita mukaan. Tämä rantapaikkojen valtaaminen osoittautui kelpo viihteeksi, jonka pelaa nopeasti ja päätöksiä on tehtäväksi ihan mukavasti. Pelaisin mieluusti toistekin. Hyvä Dirk! 

Etukäteen ne kovimmat odotukset napakoista noppapeleistä oli asetettu Zochin Café Fatalille. Tässä sirotellaan pienen pelilaudan ruuduille ensin pizza- ja kakkupaloja, jonka jälkeen koetetaan omat nopat levittää niihin siten, että ruudussa on enemmistö toisiin nähden. Vuoron alussa omat nopat heitetään ja valitaan yksi noppaluku jonkamukaiset nopat siirretään laudalle. Seuraavalla kierroksella heitetään jäljellä olevat nopat uudelleen ja levittäydytään aiempien ruutujen viereen TAI jos valitsee jo pelaajan lukitseman noppaluvun, niin nämä päätyvät samaan ruutuun kuin aiemmat vastaavat. Tasatilanteet kierroksen päätteeksi ratkeavat isomman silmäluvun heittäneen eduksi. Cafe Fatalessa noppien asettelu on fiksusti rajattua, mikä tekee pelistä toimivan ja kierrokset rullaavat hyvää tahtia muutenkin. Tykkäsin ja peli oli testatuista noppapeleistä lopulta ehkäpä se messujen paras. Mutta oli porukassamme myös yksi joka oli ihan päinvastaista mieltä – ehkäpä osin siksi tämä jäi ostamatta. Toinen ostoa rajoittanut syy oli lilliputti-kokoa olevat komponentit eli mielellään olisin käsitellyt isompia noppia, paksumpia kakkupaloja jne. Mutta pankaapa nimi mieleen.

Café Fatalin komponentit ovat aina nopista lähtien minikokoa.
Café Fatalin komponentit ovat aina nopista lähtien minikokoa.

Kun Zochin osastolla oltiin, niin testattiin myös Schüttel, tuo täysin hönökki peli, jossa nopat on korvattu miltei yhtä arvaamattomalla ”kaada mukista nappuloita kaukaloon” –tyyppisellä ratkaisulla. Kaatotulos kertoo, minkä pelilaudan ruudun toiminto suoritetaan. Suurin osa ruuduista antaa rahaa tai edes lupauksen siitä, mutta mukana on myös muutamia suoria rahan menetys -ruutuja. Tehdyn toiminnon jälkeen nappulat palautetaan kuppiin ja on seuraavan pelaajan vuoro. Tarkoituksena on tahkota rahaa mahdollisimman paljon ennen pelin loppumista. Olin tämän(kin) säännöt lukenut etukäteen ja todennut että ei tässä peliä paljoakaan ole ja käytännön kenttäkoe osoitti asian todella olevan näin. Komponenttipuoli oli siisti ja kiva, jopa ne paperirahat – harmi vain, että peli puuttuu.

Schüttelissä vuorolla tehtävä toimintonumero määräytyy kupista puunamiskoita astialle tiputtamalla.
Schüttelissä vuorolla tehtävä toiminto määräytyy kupista puunamiskoita astialle kaatamalla.

Ja vielä kertalleen Zochia. Niin, näinhän se usein menee, että samalla osastolla testataan useampi peli, jos mahdollista. Kimono on Hisashi Hayashin (mm. Trains) uudelleenlämmitys pari vuotta aiemmin ilmestyneestä Zooscapesta. Pelin keskiössä on jakomekaniikka, jossa yksi pelaajista jakaa tarjolle käännetyn korttisetin kahteen osaan, jonka jälkeen pelaajat salaa toisiltaan valitsevat kumman seteistä haluavat. Valinnat paljastetaan ja jos vain yksi valitsi tietyn setin, tämä pelaaja saa sen. Jos ottajia on useampia, niin setin aluksi jakanut jakaa sen taas pienempiin osiin ja valinnat tehdään uudelleen. Näin jatketaan, kunnes jokaisella on setti tai jäljellä on enää yksi kortti jolla on useampi ottaja. Tällöin nämä jäljellejääneet pelaajat saavat pakan sivusta Kimono-kortit. Tarkoitus on kerätä pistekorteista settejä niin, että samanlaisia kortteja ei ole tiettyä määrää enempää, sillä rajan ylittyessä ne kääntyvät miinuksiksi. Paperilla peli kuulostaa vielä ihan ok:lta, mutta ei se nyt oikein toiminut. Meillä moni setti meni Kimono-korttien poimimiseen ja se pino lopulta loppuikin. Jos tällaista kevyttä “jakomekaniikkapeliä” haluaa pelata, niin esimerkiksi Noa on huomattavasti toimivampi.

Kimono on päällepäin ihan nätti, mutta settien splittaus ja pelaajien ajatusten arvailu ei vakuuttanut.
Kimono on päällepäin nätti, mutta settien splittaus ja pelaajien ajatusten arvailu ei vakuuttanut.

Jossain välissä ensimmäistä messupäivää tuli käytyä myös Renegade Studiosin kojulla. Tarkoitus oli ostaa omalla ostoslistalla korkealla olevat Sentient, ExLibris ja pari kappaletta Fox in the Forest:ia, mutta Renegaden pelit olivat vielä tullissa. Lupailivat perjantaille saapuvaksi, joten siispä uudemman kerran sitten. Aivan tyhjän panttina Renegaden porukan ei kuitenkaan tarvinnut olla eli heillä oli sentään joitakin pelejä (ei tosin mitään edellisistä) joita peluuttaa osastollaan.  

Väliin piti saada kahvia koneeseen ja lepuuttaa jalkoja. Niin, tähän väliin on hyvä mainita, että aika pitkälle on tultu vuodesta 2005, mitä messujen ruokahuoltoon tulee. Tuolloin tarjolla oli vain yksi (?) isompi ravintola ja joukko pienempiä kärrymyymälöitä siellä täällä. Nykyään valinnanvaraa on huomattavasti enemmän ja virvokkeita saa jokapuolelta. Tämä suuntaus on hyvä!

Välille kaipaa pientä breikkiä - kahvi maistuu Saksassakin.
Välille kaipaa pientä breikkiä ja karttojen tarkastelua – kahvi maistuu Saksassakin.

Yksi messujen vakiokohde on legendaarinen “häkkikauppa” – myymälä, jossa myydään enemmän taikka vähemmän halvalla lautapelejä laidasta laitaan. Jonot tuohon kohteeseen ovat yleensä aina pitkät, niin myös tällä kertaa vaikka kävimme siellä vasta iltapäivällä. Arvata saattaa, että siihen mennessä parhaat yksittäislöydöt on jo tehty (jos niitä ylipäätään edes oli) ja jäljellä oli sekalaista ryönää. Ryönästä ei hittejä tältä kertaa löytynyt.

Ei... tässä ei kuvata Fantasy Flight Gamesin osastoa eikä Star Wars -peliä. Edestä alkaa jono "legendaariseen" häkkikauppaan, josta moni messukävijöistä tekee löytöjä. No, tällä kertaa vedettiin vesiperä mitä löytöihin tulee.
Ei… tässä ei kuvata Fantasy Flight Gamesin osastoa eikä Star Wars -peliä. Edessä keskellä olevat ihmiset jonottavat “häkkikauppaan”.

Toinen, etenkin ensimmäisinä Spiel-vuosina, merkittävä kohde olivat käytettyjen pelien kauppiaat. Näiltä löytää monia sellaisiakin pelejä, joita vielä internet-aikakaudella on muualta vaikea saada. Pari vanhempaa peliä oli itsellänikin hakusessa, mutta niiden osalta ei lykästänyt. Silti, varsin vaikuttava näky nähdä näiden kauppiaiden tarjooma ja hintatasokin tuntui edelleen olevan varsin kohtuullinen. Itse asiassa monia vanhempia esimerkiksi Reiner Knizian hyviä pelejä olisi irronnut 10e hintaan.

Ensimmäisillä kerroilla nämä käytettyjen pelien kauppiaiden hyllyt saavat haukkomaan henkeä: pelejä on tarjolla todella paljon.
Ensimmäisillä kerroilla nähntynä nämä käytettyjen pelien kauppiaiden hyllyt saavat haukkomaan henkeä: pelejä on todella paljon.

Kun ostoskassit vähän jokaisella alkoivat olla varsin täynnä ja vapaiden pelipöytien löytäminen hankalaa, päätimme kellon ollessa noin 17:30 siirtyä hotellin suuntaan. Seuraavaksi syömään kunnolla, sitten tehtyjen ostosten tutkiskelua ja tietenkin pelailua.

Iellon osaston perussäpinää - tässä pelataan Bunny Kingdomsia
Iellon osaston perussäpinää – tässä pelataan Bunny Kingdomia

Hotellipelailua

Kun illan vietnamilais-annos oli puraistu aloitimme hotellipelailut. Baarin puolella oli hiljaista – taisi yhdessä loosissa olla pelisessio menossa ja ravintolakin uinui. Siispä omaan huoneeseen. Uunituoreista ostoskasoista valikoitui pöydälle seuraavat pelit: ‘1920 Wall Street’, ‘Voodoo Prince’ sekä ‘Sweet Honey, Bee Mine!’.

Hotellilla heti testissä uutuuksista 1920 Wall Street.
‘1920 Wall Street’. Espanjalaisten näkemys pörssiromahduksesta.

‘1920 Wall Street’ oli porukan “talouspelivastaavalle” markkinoitu ja tämä tarttuikin matkaan. Käytännössä muuten korttipeli, mutta pienellä apulaudalla seurataan osakemarkkinoiden kehitystä ja toinen apulauta toimii hallinnollisena apulautana. Pelaajat saavat alkuun piilo-osakkeen, mutta muuten osakkeet hankitaan ja niiden hitntaa säädellään yhteisessä korttirondelissa, jossa kierretään myötä- ja vastapäivään. Vuorolla liikutaan x-ruutua kuvan korttirinkiä ja rahalla saa lisäliikkumisia. Kortti johon päätyy, joko ostetaan itselle (jos se on osake) tai sillä muutellaan osakekursseja tai tehdään muu vastaava liike. Tai myydään osake lisälikviditeetin saamiseksi. Pelin tapahtumakortit päätyvät lopulta yhteen kolmesta sivupinosta, joista pelin lopussa laukeaa mahdollisesti yksi lisätoiminto sen mukaan, onko johonkin pinoon päätynyt enemmän dynamiitteja kuin muihiin. Näin peliä jatketaan, kunnes nostopakasta tulee pörssin kaatava kortti vastaan – se on pakan alimmaisten korttien sekaan sekoitettu.

Tämä espanjalaista käsialaa oleva osakepeli on yksinkertainen ja nopea pelattava ja se toimi kivasti. Peliin liian vakavasti suhtautuva voi toki laskeskella sivupinoihin päätyvien korttien dynamiitteja jos haluaa ja siten päätellä mikä lopputoiminto laukeaa, mutta itse en koe moiselle tarvetta eikä se lisätapahtuma (jos edes laukeaa) nyt niin järkyttävästi asioita muuta, että olisi edes vaivan arvoinen. Hyvä peli ja kun kokokin on kompakti, niin odottelen jo tulevia lisäpelejä.

Niinikään uutuus: Voodoo Prince. Mainio tikkipeli Reiner Knizialta.
Voodoo Prince. Tikkiä tvistillä – taas. Reiner Knizian käsialaa – taas.

Tikkipelejä on maailma täynnä ja ilmeisesti niille vaan on loputtomasti tilausta, kun joka vuosi uutta pukkaa. Omaan makuun Stich-Meister -korvaa näistä miltei kaikki (juuri muita en siksi enää omistakaan), mutta etukäteen sääntöjen perusteella Voodoo Prince vaikutti silti pätevälle. Pelissä on kortit viidessä maassa ja pelaajamäärästä riippuen vain osa numeroalueesta käytössä. Pelaajat saavat tietyn määrän kortteja käteensä, mutta jokunen jää yli – tämä on korttipeleissä aina tervetullut merkki (hähää korttien laskijat). Ensimmäisellä kierroksella valtti arvotaan, jatkokierroksilla edellisen kierroksen viimeiseksi jäänyt pelaaja päättää valtin.

Voodoo Prince mukailee sääntöjensä puolesta muuten perinteisiä tikkipelejä, mutta koska se on Reiner Knizian käsialaa, niin muutama koukku on mukana. Ensinnäkin 0 voittaa saman maan isoimman kortin, jos ovat molemmat samassa tikissä. 5- ja 7-korteilla voitetut tikit ovatkin kaksi tikkiä yhden sijaan. Pelin merkittävin sääntö liittyy voitettujen tikkien määrään. Pelaaja nimittäin tippuu kierrokselta pois siinä vaiheessa kun haltuun napsahtaa kolmas (tai neljäs) tikki. Tipahtanut pelaaja saa kierrospisteikseen muiden pelaajien sillä hetkellä olevien tikkien määrän. Paitsi aivan viimeinen pelaaja, joka saakin vain omien tikkiensä mukaiset pisteet. Näillä muutamilla säännöillä on keitetty helposti omaksuttava peli, jossa jokainen pyrkii olemaan kierroksessa mukana mahdollisimman kauan, mutta kuitenkin ulos haluaa päästä toiseksi viimeisenä. Sopivasti kiero ja omanmakuinen peli, jota suosittelen kaikille tikkipelien ystäville.

Japanilaisten uutuus: Sweet Honey, Bee Mine! perustuu pitkälti bluffaukseen.
Japanilaisten uutuus: Sweet Honey, Bee Mine! perustuu pitkälti bluffaukseen.

Illan viimeinen oli japanilaisten mehiläispeli ‘Sweet Honey, Bee Mine!‘. Tämä on käytännössä puhdasta bluffia, jossa koetetaan syöttää kaverille sakkokortti joka tällä jo on, jolloin kyseinen pelaaja tippuu kierrokselta pois. Alussa kukin pelaaja valitsee käsikorteistaan yhden sakoksi eteensä, minkä jälkeen alkaa itse peli. Yksi pelaaja asettaa seuraavan pelaajan eteen kortin ja 1-3 hunajamerkkiä päälle. Tämän pelaajan tulee joko ottaa kortti, jolloin kortti käännetään ympäri ja katsotaan tuliko pari vai ei, tai laittaa kortti kiertoon seuraavalle ja lisätä siihen vastaava määrä hunamerkkejä. Jos kortti kiertää täyden kierroksen ympäri, päätyy kortti sen alun perin lähettäneen sakkokortiksi.

Täysin älyvapaata, ei käytännössä mitään kontrollia. Vajaassa puolessa pakan korteista on selkämyksessä LOW tai HIGH -teksti, jolloin niistä tietää että onko kortti numeroltaan pieni vai iso. Tämän tiedon olisin suonut lisättäväksi kaikkiin kortteihin, jolloin päätöksentekoon saisi edes hitusen apuja. Tällaisenaan ei jatkoon – etenkin kun Geschenkt on keksitty. Se ajaa samaa asiaa ihan riittävän hyvin, vaikka bluffia ei sisälläkään.

Tällaisella rypistyksellä oltiin torstaina liikkeellä. Oma pelikasa näytti tuolloin hyvinkin inhimilliseltä, kun muutamia pakko-ostoksia ei päässyt tekemään vaikka tarkoitus oli. Jatkoa seuraa messuraportin seuraavissa osissa: ks. perjantai sekä yhdistetty lauantai & sunnuntai.

Ensimmäisen messupäivän hankintoja.
Ensimmäisen messupäivän hankintoja.

 

Tapahtumaraportti: GamExpo 4.-6.11.2016 (Helsinki, Messukeskus)

Suomen lautapeliseuralla oli ensimmäistä kertaa oma osastonsa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Ski-, Digi- ja GamExpossa. Seuran foorumilla (linkki) kyseltiin lokakuussa vapaaehtoisia esittelemään messuosastolle lautapelejä ja seuraamme. Kun lunkisti-toimituksen kalenterista löytyi sopivasti lauantaiaamulle vapaata, niin päätimme kantaa kortemme kekoon.

Siispä ilmoittautumiset sisään (tämä tapahtui lokakuun alussa) tietämättä vielä sen enempää esiteltävistä peleistä kuin muistakaan yksityiskohdista – seikkailumielellähän tällaisiin lähdetään yleensäkin mukaan.

Yhteistyökumppaneiden pelilista julkistettiin pari viikkoa ennen GamExpoa. Pelien säännöt piti tänä vuonna opetella kuivaharjoitteluna, koska aikaa ei jäänyt enää järjestää yhteistä pelien opettelu- ja testausiltaa. No, jos näistä messuista tulee seurallemme vuosittainen perinne, niin tässä nyt on ainakin yksi helppo kohde, mistä lähteä parantamaan valmistelujen osalta.

Esiteltävinä peleinä oli seuraava kvintetti: Klask (Competo), Maze Race (Competo), Dungeon Rush (Lautapelit.fi), Honshu (Lautapelit.fi) sekä Dale of Merchants I & II (Snowdale). Näistä itselle entuudestaan tuttuja ja omistettujakin olivat Klask ja Dale of Merchants, mutta muut sitten uusia tuttavuuksia. Kaikki noista osoittautuivat kuitenkin varsin helposti opittavaksi ja opetettaviksi.

Työvuoromme osui messuille lauantai-aamun ensimmäiseen vuoroon 8.30-12.00. Tämä tarkoitti siis sitä, että edeltävänä päivänä aikaisemmat vuorolaiset olivat hoitaneet jo messuständin pystytyksen ja levittäneet pelit pöydille. Riitti siis kun tuli itse paikalle oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Ennen työvuoron aloitusta saimme niinikään oppia ja huomioita edellisen päivän messuilla olleelta, joten tie oli siloiteltu kovin helpoksi kulkea.

Messujen avautuessa suurelle yleisölle 09.00 oli osastollamme alkuun hiljaisempaa. Tähän hiljaisuuteen tarttui myös eräs Pohjois-Suomen radiotoimittaja, joka halusi tehdä haastattelun messuosastostamme. Tuli siis turinoitua jokunen minuutti lautapelaamisesta ja messupeleistä myös radiotaajuuksille ilman ennakkovaroitusta. Vaan mikäpä on turista itselle tutusta aiheesta ja tutuista peleistä.

Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan, kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.
Radiohaastattelu lauantaina aamutuimaan kun messuosastolla on muuten vielä hiljaista.

Ja alkoihan sitä lautapeleistä kiinnostunutta kansaakin, niin nuorempaa kuin vanhempaa, valua osastollemme enenevässä määrin. Pelipöydät (kymmenkunta) täyttyivät tasaisesti ja erityisesti Klask sekä Maze Race tuntuivat toimivan” sisäänheittopeleinä” – niiden ulkonäkö kun herättää ihan varmasti kiinnostuksen. Peliesittelijän kannalta molemmat näistä ovat vielä sääntöjenselittäjällekin siitä oivallisia, että ne opettaa erityisen helposti.

Mutta niin tuntuivat keräävän pelaajia myös Dungeon Rush, Honshu kuin myös Dale of Merchants. Näistä ensimainittu jäi erityisesti siitä mieleen, että parikin eri sakkia palasi saman pelin ääreen uusintamatsin muodossa vietettyään hetken ensin muilla messuosastoilla. Ja sehän on yleensä hyvän pelin merkki se!

Kolmituntinen työvuoro oli nopeasti hoidettu. Keltainen duunipaita vaihtui siviiliin ja pikaisen muiden messuosastojen kiertelyn jälkeen lunkisti-toimitus saattoi karauttaa muiden viikonloppu-touhujen perään.

Vaan vielä ensifiilikset peliharrastajan silmin katsottuna esitellyistä peleistä – näistä ainakin osaan palataan myöhemmin vielä peliarvostelujen merkeissä.

Klask. Kaksinpelattava “ilmakiekko”. Käsi-silmä -koordinaatioharjoitus, joka näyttää hiukan viimeistelemättömät ja halvalta. Mutta kun sitä kokeilee, niin kylläpä se vaan koukuttaa – jos siis ylipäätään tällaisesti näppäryyspeleistä pitää. Tätä tuli vuoden Lautapelaamaan 2015 -tapahtumassa testattua heti tapahtuman aluksi ja niin vain oli minun mielestäni ko. tapahtuman paras peli. Erinomainen hankinta mihin vaan talouteen.

Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli ei riitä.
Klask on addiktiivinen näppäryyspeli. Yksi peli harvoin riittää.

Honshu. Kompaktin korttipelin muotoon tehty lautapeli. Muka tikkipeli yhdistettynä oman “laudan” rakenteluun. Ei siis ole tikkipeliä nähnytkään, mutta oman pelin rakentelu kortteja rakentelemalla on mukavaa puuhaa. Lainaa paljon The Hanging Gardens -peliltä, mutta on tässä jotain omaakin. Menee ilman muuta vielä jatkotestiin ja oletettavasti pidän tästä. Pelilaatikon pienuus yllätti sekin positiivisesti.

Kompaktit Lautapelit.fi:n julkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.
Kompaktit Lautapelit.fi:n uutuusjulkaisut: Honshu ja Dungeon Rush.

Dungeon Rush. Fantasiateemoitettu nopeuspeli. Kullakin pelaajalla kaksi sankaria, joista toista pelataan vasemmalla kädellä ja toista oikealla kädellä. Joka vuoro pelaajat kääntävät mörkökortteja näkyviin ja nopeuspelinä läiskäistään kädet sellaisille korteille, joista sankarit (toivottavasti) suoriutuvat. Näin parannetaan varusteita ja kerätään pisteitä kunnes yhdeksännen kierroksen jälkeen kohdataan loppuviholliset (tai painellaan käpälämäkeen). Toimii monessakin eri porukassa ja mahdollisesti ei töki myös niitä, joille nopeuspelit eivät maistu. No, ei ehkä minunkaan juttuni loppupelistä, mutta ideasta plussaa.

Dale of Merchants I & II. Kompakti pakanrakennuspeli, joka painottuu paljolti korttien erikoiskykyjen tehokkaaseen käyttämiseen. Tämä oli entuudestaan tuttu (olen ykkösosan omistanut), mutta pelin nerokkuus ei itselle missään vaiheessa auennut. Eniten tökki pelin flow, jota tekniikkakortit jatkuvasti rikkovat. Jos tämäntyyppistä peliä haluan pelata, valitsen suoraviivaisemmaksi hiotun Babelin mieluummin. Suosittelen testaamaan ennen ostoa.

Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.
Suomalaista tuotantoa oleva Dale of Merchants on omintakeinen pakanrakennuspeli.

Maze Race. Kaksinpelattava magneetti-labyrintti. Kumpikin pelaaja rakentaa toisilleen labyrintin, laudat vaihdetaan päittäin ja kilpaa ohjataan kuula läpi tehdyn labyrintin. Näyttävä ja komponenteiltaan toimiva, mutta ei kestä kyllä aikaa. Isosti tässä ei peliä ole, mutta markkinarako kyllä löytyy, sillä kukapa meistä ei olisi ruutupaperilabyrinttejä rustannut ja pelannut?

Maze Race magneettilabyrintti.
Maze Race magneettilabyrintti.