Skip to main content

Riverboat – punainen tupa, perunamaa ja nälkäiset New Orleansin asukkaat

Riverboat on Michael Kieslingin käsialaa olevista peleistä se vähiten tunnettu mitä Spiel’17 -julkaisuihin tulee: Azul oli välitön hitti ja Heaven & Ale (BGG) sai nimeä viimeistään Kennerspiel des Jahres -ehdokkuutensa myötä. Vaan lähempi paneutuminen tähän jokilaivailuun kyllä kannattaa sillä käsissä on oikein miellyttävä ja pelimekaniikaltaan monipuolinen paketti.

Laatikosta kuoriutuu erilaista lautaa ja komponenttia ihan kiitettävästi.
Laatikosta kuoriutuu erilaista lautaa ja komponenttia ihan kiitettävästi. Tässä alkuvalmistelut tehtynä.

Viljelyä, sadonkorjuuta ja laivausta

Peli kestää neljä keskenään samankaltaisesti rytmitettyä kierrosta. Yksittäinen kierros koostuu viidestä vaiheesta: ensin viljellään ja korjataan satoa, jota seuraa lastin laivaaminen kaupunkiin. Viimeiset kaksi vaihetta keskittyvät pisteytykseen. Ensin napsitaan mahdollisia pisteytyskortteja, jonka perään suoritetaan pisteytys.

Vaiheet suoritetaan aina edellä mianitussa järjestyksessä, mutta se kuka pelaajista pääsee minkäkin vaiheen aloittamaan ratkaistaan kierroksen alussa. Puerto Ricon (BGG) tapaan vaihelätkät (vrt. Puerto Ricon roolit) valitaan vuorojärjestyksessä ja lätkän omistaja pääsee paitsi aloittamaan ko. vaiheen, saa siitä myös jotain pientä ekstraa.

Riveriboatin viisi vaihelätkää.
Riveriboatin viisi vaihelätkää.

Kierroksen aloittavan viljelyvaiheen pelaajat suorittavat samaan aikaan. Viljelypakasta käännetään yksi kerrallaan yhteensä kahdeksan korttia ja pelaajat laittavat korttia vastaavalle läntille työmiehen töihin. Maatyyppejä pelissä on viisi ja tässä vaiheessa tavoitteena on saada käännetyistä korteista riippumatta työmiehet mahdollisimman liki toisiaan.

Sadonkorjuuvaiheessa napsitaan vuorotellen tuotelaattoja erilliseltä laudalta ja asetetaan ne omalle laudalle ruutuihin, joissa työmies on töissä. Isommista laatoista saa voittopisteitä, mikä on yksi syy sille, miksi työmiehiä haluaa pelin edellisessä vaiheessa lähekkäin.

Työmiehet pelloilla. Taustalla yleislauta, jolta satolaatat napsitaan vuorojärjestyksessä yksi laatta kerrallaan.
Työmiehet pelloilla. Taustalla yleislauta, jolta satolaatat napsitaan vuorojärjestyksessä yksi laatta kerrallaan.

Toinen syy tiiviiseen maankäyttöön liittyy siihen, että pelin aikana muiden toimintojen kautta saatavat kaivot ja varastot luovat mahdollisuuksia mukaviin pisteisiin, jos samaa satolajiketta on useampi laatta lähekkäin.

Sadonkorjuuta seuraa lastausvaihe. Tarjolla on erikokoisia laivoja odottamassa ruoan kuskausta “isolle kirkolle”. Vuorotellen pelaajat valitsevat yhden laivoista, asettavat sen oman pelilaudan laituriin ja poistavat laivan kapasiteettia vastaavan määrän työmiehiä viljelyspelloilta. Yhteen laivaan lastataan vain yhtä tavaraa, joten jos haluaa esimerkiksi sen kaikkein arvokkaimman 7-laivan, pitää omalla laudalla olla työmiehet ahertamassa seitsemän samanlaisen satolajikkeen kimpussa.

Näitä lastauksia tehdään kaksi kierrosta ja kun jokainen valittu laiva on toisilta pois, tarkoittaa se samalla sitä, että jälkimmäisellä lastauskierroksella valikoima on jo varsin suppea – mikä on yksi hyvä syy olla tässä toiminnossa aloittajan roolissa.

Pelaajan lastaamat laivat ja satamamestari.
Pelaajan lastaamat laivat ja satamamestari.

Yksittäinen lastattu laiva antaa sen ottovaiheessa pienen ekstraedun (rahaa, pisteitä, satamamestarin liikettä yms.), mikä osaltaan voi vaikuttaa pelaajien valintoihin. Niinikään kaikista laivoista saa pelin lopussa pisteitä niiden kapasiteetin verran – tai vähintäänkin puolet, mutta vain jos oma satamamestari on kävellyt laiturilla riittävän pitkälle.

Pistekortteja ja pisteytysmahdollisuuksia

Kierroksen nelosvaiheessa pelaajat saavat poimia tarjolla olevista pisteytyskorteista itselleen yhden. Kortin oton yhteydessä on tarjolla taas jotain pientä kivaa – niitä samoja mitä edellisessäkin vaiheessa oli laivojen kohdalla. Korttien otto itsessään ei laukaise siinä kuvattua pisteytystä vaan se suoritetaan vaiheessa viisi, sitten kun pelaajalla on siihen itsellä halu ja kyvykkyys.

Ja miksei haluaisi pisteytystä? Siihen voi olla kaksi syytä: pisteytykseen käytettäviä vihreitä insinöörejä puuttuu tai pisteitä on luvassa myöhemmin enemmän. Insinöörejä pelaajalla on pelin alussa vain kaksi, mutta niitä on mahdollisuus saada isompien laivausten yhteydessä tai vaikkapa yhdestä pisteytyskorttislotista. Kun tähän soppaan lisätään vielä se, että insinöörejä saa käyttää vain kaksi kierroksessa, ollaan jännän äärellä: kaikkea haluaisi säästää myöhemmäksi, mutta liiaksi ei parane pantata, sillä muuten jää pisteitä saamatta.

Yksi insinööri on jo käytetty, nyt tarjolla olisi kahden laivan pisteytys ja siten 12 pistettä.
Yksi insinööri on jo käytetty (alempi kortti), nyt tarjolla olisi kahden laivan pisteytys ja siitä saatavat 12 pistettä. Kyllä kannattaa.

Pisteytysten tekemiseen usuttaa lisäksi se, että jokaisesta jo pisteytetystä insinööristä saa joka kierros lisäpisteen, tämä sama sääntö pätee New Orleansiin lähetettyihin agentteihinkin. Jaa – että mistäs agenteista nyt puhutaankaan? Niin, näitä viljelyyn käytettäviä työmiehiä voi muutamissa paikoin lähettää myös agenteiksi New Orleansiin. Useimmiten tämä mahdollisuus aukeaa isompien laivausten yhteydessä.

New Orleans -lauta, joka hoitaa mm. kierroslaskurin virkaa, mutta tänne myös agentit päätyvät "kaniin".
New Orleans -lauta, joka hoitaa mm. kierroslaskurin virkaa ja laivamarkkiinoita, mutta tänne myös agentit päätyvät “kaniin”.

Loppupisteytyksessä agentti-enemmistöistä on tarjolla mukavat lisäpisteet mikä kannustaa kiinnittämään tähänkin osaan pelissä huomiota. Kolikon kääntöpuolena jokainen agentiksi lähetetty ukko on pois viljelyyn käytettävistä.

Raha tuo helpotusta kaikkeen

Riverboatissa raha antaa joustomahdollisuuksia pisteytysvaihetta lukuunottamatta pelin jokaisessa käänteessä, joten sikäli rikkaalla on helpompaa. Raha ei kuitenkaan (onneksi) kasva puissa, joten Riverboat ei solahda täysin halinalleosastolle.

Rahalla saa viljelysvaiheessa lykätä työmiehen mihin ruutuun tahansa sen sijaan, että kortti määräisi maatyypin. Sadonkorjuussa rahalla voi kaivella nostopakasta mieleisen laatan välittämättä tarjolla olevista. Kätevää välillä tämäkin.

Tarjolla olleet pari pisteytyskorttia eivät kelpaa, mutta rahalla voi nostopakasta käydä hakemansa mieleisensä. Tämä "viisi pistettä ja kaksi liikkumista satamestarilla" kelpaa.
Tarjolla olleet pari pisteytyskorttia eivät kelpaa, mutta rahalla voi nostopakasta käydä hakemansa mieleisensä. Tämä “viisi pistettä ja kaksi liikkumista satamestarilla” kelpaa.

Laivan lastauksessa lompakkoa raottamalla taas saa luvan napata minkä laivan tahansa pelilaudan sivusta. Ja pisteytyskorttien oton yhteydessäkin rahalla voi käydä kaivamassa pakasta itselle mieleisen kortin.

Kaikki mainitut joustotoiminnot ovat hyödyllisiä ja vaikka ne alkuun kuulostavat jopa liiankin avustavilta, niin tehty ratkaisu istuu kyllä Riverboatiin mallikkaasti.

Man thinks, the river flows

Väliotsikon teksti on lainattu Spiel des Jahres -voittaja Mississippi Queenin kannesta. Lause sopii Riverboatiin nimittäin paremmin: pelin flow on erinomainen ja vuorot soljuvat mukavasti pelin tarjotessa mielekästä tekemistä ja pikkupähkäiltävää loppuun saakka. Ja vaikka tämä ei ole niitä kaikkein lyhyimpiä pelejä (90 minuuttia 3-4 pelaajalla), niin pelatessa ajankulua ei huomaa. Kaksinpelin mielekkyyttä epäilen, mutta en ole kokeillut – eikä niin kiinnostakaan.

Riverboat tarjoaa vähän kaikkea: on laattojen asettelua omalle laudalle, laivaushaasteita ja pisteytysten miettimistä. Pelin pisteytyskortit ovat hyvin tasapainossa kuten peli kaikkensa muutenkin. Riippuen siitä mihin suuntaan oma peli lähtee menemään, muodostuu toki tietyistä pisteytyskorteista itselle parempia kuin toisista ja siten sopivat kannattaa olla hakemassa ennen muita.

Pelin kansitaide on tasoa ok.
Pelin kansitaide on tasoa ok, kuten myös muutenkin graafinen ilme.

Kekseliäällä ‘New Orleans -enemmistöt ja toisaalta ‘satamamestari -juoksukilpailulla’ on estetty Riverboatin menemästä liiaksi pasianssiksi. Interaktion osalta se siten tarjoaa muutakin vain sitä perustylsää “ehdin ottaa tämän laatan ennen sinua”.

Kaikkinensa Riverboat jättää mukavan jälkimaun. Eihän se nyt mitään jännittävää tarinaa tai draaman kaarta rakenna, mutta se on hiottu ja toimiva paketti, jonka ääreen palaa mielellään. Ja jos saman suunnittelijan Heaven & Ale on tuttu, niin näissä kahdessa huomaa vääjäämättä yhtäläisyyksiä. Itse asiassa niin paljon, että näinköhän on alkujaan ollut yksi idea, josta on lopulta riittänyt aineksia kahteen peliin?

Oli tässä huomiossa totuuden siemen taikka ei, näistä kahdesta Riverboat istuu omaan makuuni enemmän kiitos pelin paremman rytmityksen. Vahva suositus siis… ja tällä kertaa edes Klemens Franzin kuvitus ei häiritse (muttei myöskään häikäise).

Infolaatikko: Riverboat
Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Dice Forge – vähän erilaista noppamanipulointia

Dice Forgen nimi kertoo paljon itse pelistä: Kyllä, tässä on noppia. Ja kyllä, niitä muovataan. Muokkaus ei ole sitä useista europeleistä tuttua “nopan kääntöä eri sivulle” jonkin toiminnon tai tokenin käytön myötä vaan ihan nopan fyysistä muovaamista. Talttaa ja vasaraa ei tarvita, vaan Dice Forgen isohkot nopat on suunniteltu siten, että yksittäiset nopansivut vaihtuvat toisiin korvaavaa noppasivua apuna käyttäen. Tätä muokkausta tehdään jatkuvasti ja sen hyödyntäminen on pelin keskiössä – siksi pelin nimikin on todella osuva.

Näitä muokattavia noppia pelilaatikosta löytyy vain kahdeksan – kaksi kullekin pelaajalle. Vaihdettavia nopansivuja sen sijaan on huomattavasti mukavampi valikoima.

Nopan sivu vaihtuu uuteen kätevästi työntämällä korvaava sivu vaihdettavan alle nurkka edellä, jolloin vanha sivu pullahtaa pihalle.
Nopan sivu vaihtuu uuteen kätevästi työntämällä korvaava sivu vaihdettavan alle nurkka edellä, jolloin vanha sivu pullahtaa pihalle.

Vaan ennen kuin pelaamaan ja tähän noppien kanssa puljaamiseen päästään, on pöydälle levittyvän pelilaudan ympärille asetettava pelissä ostettavissa olevat kortit. Tähän on vähän ekstravalikoimaakin tarjolla, mutta siitä hivenen lisää jäljempänä.

Peli levitettynä pelikuntoon.
Peli levitettynä pelikuntoon. Pelilaatikko toimittaa noppasivumarkkinoiden virkaa.

Kun kukin pelaaja saa vielä omat pelilaudat markkereineen sekä kaksi noppaa, ollaan valmiita aloittamaan. Alkuvalmisteluissa ei kauaa nokka tuhise!

Kaikki heittää, mutta vain yksi toimii

Pelaajamäärästä riippuen pelikierroksia Dice Forgessa on 9-10. Yksittäinen pelikierros kattaa niin monta vuoroa, että kukin pelaaja pääsee kertaalleen aktiviiseksi pelaajaksi, jolloin toimintoja saa enemmän.

Vaan riippumatta siitä, kuka toimii aktiivisena pelaajana, niin vuoron aluksi kaikki heittävät noppansa ja merkitsevät pelilaudalleen saamansa “herkut”: tarjolla on kultaa, punaisia tai sinisiä kristalleja tai voittopisteitä.

Ja alussa oli surkeat nopat: nyt tuli kaksi rahaa. Wheee!
Ja alussa oli kämäiset nopat: nyt tuli oikein kaksi rahaa. Wheee!

Aktiivinen pelaaja pääsee lisäksi käyttämään aiemmin ostamiaan kortteja sekä ostamaan uusia kortteja tai parempia noppasivuja. Vuoron lopuksi käyttämällä kaksi punaista kristallia saa tehdä joko kortti- tai noppasivuostoksen vielä uudemman kerran – siksi punaiset kristallit ovat erityisen arvokkaita.

Kaikkea kivaa noppasivumarkkinoilta

Jotta nopistaan saisi enemmän irti, on mentävä tekemään hankintoja markkinoilta. Tarjolla on isompi satsi kultaa, sinisiä ja punaisia kristalleja, pisteitä tai edellisten yhdistelmiä. Ostokset maksetaan kullalla ja jokainen hankinta pultataan jonkin aiemmin noppasivun paikalle. Se, mihin noppaan mitäkin laittaa on täysin pelaajan oma asia eli peli ei rajoita asettelua millään tavalla.

Noppasivujen markkinat. Jo parilla kullalla pääsee valikoimiin käsiksi, parhaat maksavat yli kympin.
Noppasivujen markkinat. Jo parilla kullalla pääsee valikoimiin käsiksi, parhaat maksavat yli kympin kipale.

Ostoksia tehdessä joutuu tarjolla olevan valikoiman ohella pohtimaan sitä, ostaako yksittäisiä kalliita mutta samalla jytäkämpiä sivuja vai tyytyäkö vähän halvempiin vaihtoehtoihin joita saisi kerralla enemmän? Sillä loppuviimein eihän se auta, että on yksi jytäkkä noppasivu, jos sitä ei koko pelin aikana heitä kertaakaan!

Käykö kortti?

Noppasivujen hankinnan sijaan mieli saattaa viedä korttimarkkinoille. Tätä varten pelilaudan ympärille on levitetty korttikavalkadi, jossa kaikilla korteilla on tietyt kiinteät paikkansa ja siten kiinteät hintansa pelistä toiseen. Korttien osto tapahtuu punaisilla ja/tai sinisillä kristalleilla.

Kortit hankitaan sinisillä ja/tai punaisilla kristalleilla, riippuen mitä haluaa.
Kortit hankitaan sinisillä ja/tai punaisilla kristalleilla, riippuen mitä haluaa.

Aktiivinen pelaaja saa ostaa yhden kortin kierroksessa. Näin toimiessaan oma nappula surffaa laudalla vastaavaan ruutuun, josta kortti on ostettavissa. Korttimarkkinoiden nappulasurffauksella on sikäli merkitystä, että jos kohderuutu on varattu, niin kaverin “poisajaminen” antaa tälle kertaedun: häädetty pelaaja heittää kertaalleen omat noppansa ja hyötyy niiden antamien herkkujen verran. Miten paljon tätä etua lopulta pääsee hyödyntämään on siis muiden toimista kiinni, mutta pistää ainakin miettimään onko se tietty kortti sen arvoinen, että antaa kaverille lisäheiton.

Lekalla kulta vaihtuu pisteiksi hitaasti... tai nopeammin jos on kuvan kuuden kullan noppasivu!
Lekalla nakuttaa kultaa hitaasti pisteiksi… tai nopeammin jos on kuvan kuuden kullan noppasivu!

Kortin oston ja maksun jälkeen hankitun kortin toiminto tehdään kertaalleen, jos siinä sellainen etu on. Tämän jälkeen kortti kipataan ympäri odottamaan loppupisteytystä. Osa korteista on pelkkiä pistekortteja. Mutta on niissä lapuissa muitakin vaihtoehtoja tarjolla: rataskortit antavat joka kierros (omalla vuorolla) pienen lisäedun tai vaikkapa toisen nopan lisäheiton. On myös pidempää “mittaristoa” kerättävälle kullalle sekä kristalleille – pelaajalaudan oma asteikko kun on varsin lyhyt. Tai miltäpä kuulostaisi leka, jolla heitetyn kullan voi muuttaa pisteiksi? Edelliset vain muutamina esimerkkeinä.

Noppien jälkeen toimivat kuvan insinöörikortit. Kuvan kortilla saa yhden kullan tai kristallin.
Noppien jälkeen toimivat kuvan rataskortit. Kuvan kortilla saa yhden kullan tai kristallin. Huomaa myös jytäkämmät noppasivut: kaksi sinistä kristallia sekä kolme rahaa tai kaksi voittopistettä.

Dice Forgen korttitoiminnallisuuksissa on käytetty mukavasti mielikuvitusta ja kun laatikosta löytyy suurimmalle osalle vaihtoehtokortitkin, niin vaihtelua on tarjolla eri pelikerroille estämään liikaa pelin urautumista.

Kun lopulta on tarvittava määrä kierroksia takana lasketaan pelin aikana kerätyt voittopisteet ja lisätään saldoon ostettujen korttien tuomat voittopisteet. Isoimman pistepotin haalinut on Dice Forge -mestari.

Kuka on nopein sileällä satasella?

Dice Forge rullaa todella napakasti alusta loppuun. Noppien muuttuminen paremmaksi ei hidasta pelaamista, koska tässä ei rakenneta koneistoja tai tapahdu muutenkaan ketjureaktioita. Peli on ohi puolessa tunnissa ja hitaammallakin sakilla viimeistään kolmessa vartissa. Läpi pelin oman vuoron suunnittelu onnistuu samalla kun odottaa omaa aktiivista pelivuoroa – mitä ei sitäkään tarvitse pitkin odotella.

Temmoltaan Dice Forge on kuin sileän satasen juoksu: alkukiihdytyksen aikana tehdään merkitykselliset päätökset noppa- ja korttiapuboostausten osalta joilla pyritään tuottamaan maksimitehot. Loppu rullataan näillä tehoilla maaliviivalle ja nautitaan noppien tuottamista pistemahdollisuuksista.

Pelaajakohtaiset nappulat surffaamassa korttimarkkinoilla.
Pelaajakohtaiset nappulat surffaamassa korttimarkkinoilla.

Osasyy ripeään pelitempoon juontuu siitä, että kovinkaan monitahoiseksi tai monimuotoiseksi Dice Forgea ei voi kehua. Pelissä on kolmea valuuttaa ja vaikka kuinka noppasivumarkkinoilta parempia osia hakisikin, niin vaihtoehdot ovat vain sitä samaa kuin ennenkin mutta paremmalla hyötysuhteella. Toki korttien kautta tarjolla on vähän vinkeämpiäkin virityksiä noppasivuihin, mutta ei niitäkään liiaksi asti.

Dice Forgen paketista löytyy muutamia korvaavia kortteja eli kaikkia pelejä ei tarvitse pelata samanlaisella setupilla.
Dice Forgen laatikosta löytyy muutamia korvaavia kortteja, jotka tuovat vaihtelua aloitussetuppiin.

Vaikka jatkopeleissä käyttöön ottaa vaihtoehtokorttejakin, niin Dice Forgessa on eittämättä se vaara, että pitkässä juoksussa ja tiuhaan pelattuna pelin rajat tulevat vastaan. Se on hinta siitä, että peli on niinkin helposti lähestyttävä kuin se nyt on. Paljon pelaava kaivannee siis jossain vaiheessa lisäosaa, jonka Dice Forgeen pulttaisi helpostikin. Hieman on lisäosan perään ollut huhuja, mutta tuleeko sellaista, niin varmaa tietoa ei toistaiseksi ole.

Kaltaiselleni paljon, mutta monipuolisesti pelejä pelaavalle Dice Forge maistuu tällaisenaan oikein hyvin, joten olen osaltani tyytyväinen. Jos lisäosa sitten joskus tuleekin, niin toivottavasti siinä samalla ei menetä pelin viehättävää yksinkertaisuutta. Pidetään siis toivottavasti jatkossakin erillään ne jo valmiiksi monimutkaiset noppapelit.

Dice Forgen kansi on... vähän tylsä.
Dice Forgen kansi on… vähän tylsä.

Loppuun vielä muutama sana komponenteista. Se osa Dice Forgesta on kunnossa: muokattavat nopat ovat näppäriä käyttää ja pelaajalaudat on rei’itetyt, mikä tekee eri mittareiden säätämisestä miellyttävää. Ja graafisestikin peli on näyttävä – ehkä nyt sitä tylsää laatikon kantta lukuunottamatta.

Moni pelin omistava (lähde: Boardgamegeek) kehuu Dice Forgen inserttiä yhdeksi parhaista koskaan. Sieltä löytyykin korteille (myös muovitettuna), laudoille, nopille ja jopa kaikkein pienimmille markkereille omat lokeronsa ja pelin ohjekirjakin hehkuttaa, kuinka näppärä koteloratkaisu on. Ja pääosin ohjekija on oikeassa. Kun pelin pakkaa kuten ohjeissa sanotaan, niin palaset pysyvät paikallaan myös kun laatikko on pystyssä ja vaikka sitä käsissä vähän pyörittelisikin. Siitäkin huolimatta niiden kaikkein pienimpien nattereiden pakkaaminen minigrippiin on parempi ja nopeampi ratkaisu niin pakattaessa kuin pelaaminen aloitettaessa. Mutta kukin tavallaan.

Pelin insertti on yhdenlainen taidonnäyte: löytyy omat kolot kaikille komponenteille, mutta pienimmät hilut on kyllä kätevämpää pitää minigripeissä.
Pelin insertti on yhdenlainen taidonnäyte: löytyy omat kolot kaikille komponenteille, mutta pienimmät hilut on kyllä kätevämpää pitää minigripeissä.

Dice Forgen noppien fyysinen muovaaminen ei ole uuden uusi idea, mutta melkoisen vähän käytetty: Rio Grande Gamesin julkaisussa Rattlebones (2014) ja Legon peleistä Race 3000 (2009) ja Lava Dragon (2009) nyt ainakin vastaava idea löytyy. Edellisiä en ole pelannut, mutta Dice Forgen suoritus on siinä määrin hieno ja lupaava, että toivottavasti samaa systeemiä nähdään myös tulevaisuudessa.

Infolaatikko: Dice Forge
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Palaces of Carrara – kun marmorilla on väliä

Wolfgang Kramer & Michael Kiesling -suunnittelijakaksikko on yksi historian tunnetuimmista ja menestyneimmistä “tutkapareista” lautapelirintamalla. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana heiltä on tullut useita pelejä, jotka ovat olleet ehdolla ja/tai voittaneet Saksan Spiel des Jahres -palkinnon. Niinpä kun tältä tehokaksikolta putkahtaa ulos uusi luomus, on lupa odottaa hiottuja, helposti lähestyttäviä ja toimivia pelejä. Pelejä, jotka sopivat paitsi perheille maistuvat useimmiten myös peliharrastajille. Palaces of Carrara on tästä oiva esimerkki ja kaikin puolin K&K-kaksikon tunnuspiirteet täyttävä peli. Ja osittain – valitettavasti – myös hieman väärinymmärretty.

Pelilautaa, näkösuojaa ja apulautoja. Yleisilme selkeä ja euromainen.
Pelilauta, näkösuojia ja apulautoja. Yleisilme on selkeä ja hyvin europelimainen.

Palaces of Carraran perusilme saattaa hämätä: komponenttipaljoudesta huolimatta se on yksinkertainen peli. Pöydälle levittävää kuitenkin riittää, sillä laatikosta putkahtaa pelilaudan lisäksi pelaajakohtaiset näkösuojat ja rakennuslaudat. Lisäksi on vielä oma piste- ja bonuskortti -lirpakkeensa, johon arvotaan pelikohtaisesti piste- ja bonuskortit. Lisäksi edellisillä on sikäli merkitystä, että ne myös määrittelevät milloin peli loppuu.

Pelaajakohtaisten tukevien näkösuojien taakse sujautetaan alkupääoma ja ensimmäinen marmoritiilet. Marmoria on kuutta eri laatua (väriä), mutta tästä lisää myöhemmin. Näkösuojien taakse piilotetaan kaikki pelin aikana saadut rahavarat, marmorit ja tavoitemerkit.

On aika selvittää kuka pöydän äärestä on rakennusmestarien mestari?

Muuttuvat marmorimarkkinat

Pelivuorolla suoritetaan yksi kolmesta vaihtoehdosta: voit ostaa marmoria, rakentaa aiemmin hankitulla marmorilla TAI laukaista henkilökohtaisen pisteytyksen. Kaikki nämä enemmän tai vähemmän ytimekkäitä ja selkeitä toimintoja.

Tiilirondel. Täältä ostetaan tiiliskivet myöhempää käyttöä varten.
Marmorirondeli. Täältä ostetaan marmoria myöhempää käyttöä varten. Alareunan sektorista valkea marmori lähtee kolmosen hinnalla, keltainen kahdella ja punainen yhdellä. Muut värit (joita ei nyt sektorissa ole) saisi ilmaiseksi.

Kun on tarve ostaa rakennusaineksia, käännetään katse pelilaudan marmorirondeliin. Täältä on ostettavissa marmoria kuudessa eri laadussa, mutta tarjolla oleva valikoima vaihtelee, samoin hinnat. Ennen ostovaihetta on tehtävä päätös: käännetäänkö rondelia pykälä myötäpäivään, mikä tiputtaa marmorin hintaa joka sektorissa ja samalla markkinat täytetään uudella marmorilla VAI ostetaanko marmori sen hetkisellä hinnalla ja valikoimalla. Varsinaisen oston saa tehdä vain yhdestä sektorista, joten mahdollisista hintamuutoksista hyötyvät myös muut pelaajat. Mistä sektorista marmorinsa lopulta ostaakin, niin osan marmorista saattaa saada myös ilmaiseksi.

Halvalla marmorilla ei ole asiaa Livornoon, Lériciin taas kelpaa kaikki

Rakentamisessa pitää huomioida pari asiaa. Ensinnäkin rakentamiseen tarvittava marmorimäärä vaihtelee 1-5 välillä sen mukaan mitä rakennuksia on tarjolla sillä hetkellä. Toinen merkittävä yksityiskohta taas liittyy pelaajan käyttämään marmorilaatuun. Se nimittäin rajaa sen, minne pelaaja saa rakennuksensa rakentaa. Jos yksikin rakentamiseen käytetty marmorilaatta on mustaa (eli halvinta), menee rakennus Lériciin – ei ole muita vaihtoehtoja. Jos taas sininen, niin vaihtoehtona on Léricin ohella Massa. Vastaavasti jos pytinkiin käyttää parasta marmorilaatua (valkoista) on tervetullut mihin tahansa pelin kuudesta kaupungista.

Tarjolla olevat rakennukset.
Tarjolla olevat rakennukset.

Valmistunut rakennus asetetaan pelaajan oman rakennuslaudan yläpuolelle vastaavan kaupungin sarakkeeseen ja käytetyt marmorit palautetaan kangaspussiin. Itse rakentamisesta ei suoraan saa mitään hyötyjä vaan etu tulee myöhemmin, kun pelaaja päättää suorittaa pisteytyksen.

Nyt on marmoria, mutta rahaa ei. Viimeistään nyt on siirryttävä rakentamiseen.
Nyt on marmoria, mutta rahat miltei nollissa. Viimeistään nyt on siirryttävä rakentamiseen, jotta pääsee pisteyttämään, jotta saa rahaa…

Pidä huolta pisteytyksistä

Palaces of Carrarassa pelin aikaisesta pisteytyksestä pitää pelaajien itse pitää huoli. Niitä suoritetaan siten juuri niin usein (tai harvoin) kun pelaaja päättää pisteytykseen pelivuoronsa käyttää. Ja niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin iso osa pisteytyksiä saattaa jäädä kokonaan hyödyntämättä ennen kuin peli loppuu. Näin siitäkin huolimatta että henkilökohtaisia pisteytyksiä on tarjolla vain kuusi.

Kun päättää suorittaa pisteytyksen, pitää pelaajan tehdä valinta pisteyttääkö hän tietyn rakennustyypin vai kaupungin.

Punainen pelaaja on kaksi rakennustyyppiä jo pisteytettänyt, mistä merkkinä pisteytysnappulat vastaavien rakennusten kohdalla.
Punainen pelaaja on kaksi rakennustyyppiä jo pisteyttänyt, mistä merkkinä pisteytysnappulat vastaavien rakennusten kohdalla.

Rakennustyypin pisteytyksessä katsotaan kaikki vastaavat rakennukset oman rakennuslaudan yläpuolelta ja ne tuovat rahaa tai voittopisteitä sen mukaan missä kaupungissa (sarakkeessa) ovat. Esimerkiksi katedraali Livornossa tuottaa voittopisteitä kolminkertaisen määrän rakennuksen hintaan verrattuna, kun taas vastaava pytinki Viareggiossa antaa pisteiden sijaan tuplatulot. Rakennustyyppiin liittyvät pisteytykset kannustavat ensin rakentamaan samaa rakennusta useammin, jolloin yhdellä pisteyttämisellä pääsee nauttimaan isommasta kasasta voittopisteitä ja tuloja.

Siinä missä eri rakennustyyppien pisteytyksen voi säästää haluamalleen ajanhetkelle on kaupunkipisteytyksessä toinen ääni kellossa. Tietty kaupunki voidaan pisteyttää vain kerran ja nopeimman pelaajan toimesta. Kaupunkipisteyttämisen lisäehtona n on, että pelaaja on rakentanut 2-3 rakennusta kyseiseen kaupunkiin. Muilta osin kaupungin ja rakennustyypin pisteytyksissä ei ole eroja.

Riippumatta valitusta pisteytyksestä, saa palkkioksi rahan ja voittopisteiden lisäksi myös pisteytettyjä rakennuksia vastaavat tavoitemerkit. Näille tavoitemerkeille ei pelin aikana ole käyttöä, mutta niistä rakennetaan settejä loppupisteytystä silmällä pitäen. Minkälaisia settejä, se taas riippuu arvotuista pisteytyskorteista. Tavoitemerkkejä on hyvin rajatusti, joten tällä saralla nopeat syövät hitaat.

Viareggion pisteytys tuo pikkupotin rahaa ja rakennuksia vastaavat tavoitemerkit.
Viareggion pisteytys: 2x rakennusten hinnan verran rahaa ja rakennuksia vastaavat tavoitemerkit.

Pelinaikainen pisteytys on ainut tapa saada lisärahaa ja kaikessa rakentamisessa pitääkin huomioida se, että osan rakennuksista tulee rakentaneeksi sellaisiin kaupunkeihin joista tätä lisärahaa on tarjolla. Peli on pitkälti tasapainoilua sen kanssa, kuinka paljon ‘rahaa vs pisteitä’ lopulta tarvitsee.

“Nyt mä sanon, että lopetetaan!”

Palaces of Carraran loppu tulee enemmän taikka vähemmän yllätyksenä. Peli päättyy joko siihen, kun viimeinenkin 30 rakennuksesta on rakennettu (harvinaista) tai kun yksi pelaajista ilmoittaa, että hän täyttää lopettamiseen liittyvät ehdot (yleisempää). Kumpi tahansa laukaiseekaan lopetuksen, niin kyseinen kierros pelataan loppuun, jotta kaikilla on ollut sama määrä pelivuoroja.

Pelin lopettamiseen liittyvät ehdot arvotaan pelin alussa ja ehtojen yhteydessä määräytyy myös se, miten eri asioista lopussa saa pisteitä. Näillä on iso merkitys ja arvottujen korttien mukaisesti pitäisi oma pelikin suunnittella. Kiitos vaihtuvien tavoitteidensa Palaces of Carrara voi olla hyvin erilainen kokemus eri kerroilla vaikka aina samojen rakennussääntöjen ja pelaajakohtaisten pisteytysvaihtoehtojen kanssa painitaankin.

Kolme lopetusehto- ja (samalla) pisteytyskorttia ja yksi bonuskortti.
Kolme lopetusehto- ja (samalla) pisteytyskorttia ja yksi bonuskortti.

Pelaaja, joka ilmoittaa pelin lopettamisesta palkitaan 5 voittopisteellä. Muuten pisteytys tapahtuu pisteytyskorttien kautta, jonka lisäksi jokaista viittä rahaa kohti saa yhden voittopisteen (jollei joku pisteytyskorteista ilmoita muuta “vaihtosuhdetta”). Niinikään pisteytyskorttien kautta hyödyntämättä jääneet yksittäiset tavoitemerkit ovat yhden voittopisteen arvoisia.

Tunti laatuaikaa

Mitenkäpäin vain asiaa pyöritteleekin, niin en voi olla pitämättä Palaces of Carrarasta. Erityisesti tässä pelissä kiehtoo se, että mikä toimi edellisellä kerralla ei välttämättä toimi seuraavalla – kiitos vaihtuvien pisteytyskorttien. Pöydän ympärille paljon jännitettä tuo sopivan epämääräinen lopetusajankohta: onko minulla vielä tarvittavat kolme-neljä kierrosta aikaa toteuttaakseni tämän suunnitelman vai pitääkö nopeuttaa peliä ja pelastaa se mikä vielä pelastettavissa on?

Palaces of Carrara - mainio peruseuro.
Palaces of Carrara – mainio peruseuro.

Pelkkä omaan napaan tuijottaminen Palaces of Carrarassa kostautuu ja ei ole ihan yksi taikka kaksi kertaa käynyt niin, että pelaajia on jäänyt lähtötelineisiin nopeimman ylittäessä jo maaliviivan. Eli on ajoitettu oma peli pahasti pieleen minkä kautta merkittävä määrä pisteitä jää ottamatta ajanpuutteen ja ahneuden vuoksi. “Vielä tähän vitosen rakennus nyt ja ensi kierroksella pisteytys, kun se tuo 10 lisäpistettä” -ansaan on helppo mennä. Edellisestä johtuen se yllätysloppu voi jättää osalle karvaan maun, kun ei ollut valmis vielä lopetukseen, mutta se syyllinen löytyy peiliin katsomalla. Tässä mielessä Palaces of Carraraa ei voi suositella “hiekkalaatikkopelien” ystäville, jotka saavat nautintoa rauhallisesta rakentelusta kohti ennalta arvattavaa loppua – ei tässä sitä samaa hiekkaa kuluttavat kaikki pelaajat ja yhtäkkiä joku viheltää pelin poikki.

Graafisesta ilmeestä vastaa Franz Vohwinkel. Sillä puolella kaikki on vähän tylsää ok-tasoa: käytössä on selkeitä symboleita ja käytettävyys kunnossa. Mutta kauniiksi peliä ei voi kyllä kehua ja jos joku haukkuu sitä rumahkoksi, niin en voi isosti vasta-argumentoida.

Blogitekstin alkupuolella mainitsin, että Palaces of Carrara on vähän väärinymmärretty tapaus. Tällä viittaan siihen, että aikanaan kun peli julkaistiin ja sitä peluutettiin mm. Spiel-messuilla, niin käytössä olivat peruspelin pisteytyskortit, jotka eivät ole sieltä onnistuneimmasta päästä. Paha vaan, että ohjekirja suosittelee pelaamaan ensimmäiset kerrat juurikin sillä kokoonpanolla ilman lisäosan kilkkeitä, jotka taas toimitetaan erillisessä suljetussa kuoressa.

Pelin mukana tulevan lisäosan kilkkeet on erillisessä kuoressa. Suosittelen vahvasti niiden käyttöönottoa heti ensimmäisestä pelikerrasta lähtien.
Pelin mukana tulevan lisäosan kilkkeet on erillisessä kuoressa. Suosittelen vahvasti niiden käyttöönottoa heti ensimmäisestä pelikerrasta lähtien.

Jos siis takana on vain peruspeli ja kokemuksesta jäi karvas maku, niin suosittelen antamaan Palaces of Carraralle uuden mahdollisuuden, mutta lisäosan kanssa. Minulle tämä on kautta aikain suosikkipelien joukkoon ja heilahtaa heittämällä top-100 -listallenikin. Tämän pelin pariin palaan uudestaan ja uudestaan enkä onneksi ole tunteeni kanssa yksin. Lähipiiristä löytyy muitakin, jotka diggaavat Palaces of Carraran  tahtiin.

Infolaatikko: Palaces of Carrara
Pelaajia: 2-4 Kesto: 60 minuuttia Julkaisuvuosi: 2012
Saatavuus: englanninkielisenä heikko, saksankielisenä ulkomaisista nettikaupoista
Lisätietoa: Boardgamegeek

Sukimono – ostotoimeksiantoja täyttämässä

Miltä kuulostaisi rentouttava teehetki tee-aiheisen pelin parissa? Ei varmastikaan pöllömmältä, mutta mikäli peliksi valikoituu nyt tarkastelussa oleva Sukimono, niin voit unohtaa rentoutumisen. Ja se teekin ehtii jäähtyä. Sukimono yhdistää paitsi nopeuspelin, myös tarpeen tunnistaa mitä asiakkaat haluavat ja missä olet vastaavia tuotteita nähnyt. Pelaajat täyttävät asiakkaiden ostotoimeksiantoja, joissa kaikki mielenkiinnon kohteet ovat teen valmistamiseen tai käyttöön tarkoitettuja antiikkisia esineitä: on teeruukkuja, teen keittimiä, teekulhoja, teelusikoita… you name it.

Myyntitilanteessa nopeat syövät hitaat. Nopeimmin tarvittavat tuotteet löytänyt saa antiikistaan parhaan hinnan ja pahimmassa tapauksessa hitaammille jää koko tuote myymättä. Ja voi olla niinkin, että jos asiakas ei saa haluamaansa riittävän nopeasti, poistuu tämä etsimään tuotetta ihan toisaalta.

Alkuasettelut tehty. 5 ryon alkupääomalla ei kalleimpia aarteita osteta.
Alkuasettelut tehty. 5 ryon alkupääomalla ei kalleimpia aarteita osteta.

Osta jotta voit myydä

Sukimonon ostotoimeksiantoja ja asiakkaiden kulloinkin maksamia hintoja seurataan erillisellä laudalla. Antiikkiesineet on jaettu kolmeen kategoriaan niiden harvinaisuuden mukaan: harmaiden korttien myyntihinnat lähtevät 4 ryo:sta ja niitä markkinoilta löytyy eniten. Keskimmäisen kategorian kellertävien korttien myyntihinta lähtee 6 ryosta, ja harvinaisimpien punaisten korttien myyntihinta 10 ryosta. Viime mainittuja on markkinoilta löydettävissä vain parit kappaleet ja koska harvinaisia ovat, niin niiden ostohintakin on suolaisin.

Ostotoimeksiannot ja hinta, minkä asiakkaat ovat valmiita maksamaan.
Ostotoimeksiannot ja hinta, minkä asiakkaat ovat valmiita maksamaan.

Pelikierroksen alkaessa pelaajat jalkautuvat ympäri Japania etsimään ostotoimeksiantojen esineitä. Tuotekortit on jaettu kahdeksaan pakkaan, joista pelaajat valitsevat omansa edellisen kierroksen nopeusjärjestyksessä – ja pelin alussa arvalla.

Kunkin antiikkipakan päällä on muistiapuna kuvattu osa Japania.
Kunkin antiikkipakan päällä on muistiapuna kuvattu osa Japania.

Kun pelaajat ovat valmiita, pakan saa kääntää tarkempaan syyniin. Pelin alkaessa kussakin pakassa on noin 25 enemmän taikka vähemmän samannäköistä esinettä tutkittavaksi.

Valmiina tutkimaan ostospakkaa.
Valmiina tutkimaan ostospakkaa.

Kun mieleistä ostettavaa löytää, asetetaan ostoon menevät kortit pöytään kuvapuoli alaspäin. Mutta ennen ostopäätöstä kannattaa katsoa kortin taustapuolelta hinta, jolla antiikkiesineen nykyinen omistaja on sen valmis myymään. Sillä aivan kuten oikeassakin elämässä, hinnat vaihtelevat. Samalla tuotteella on useampia eri hintoja ja välttämättä kaikkea et halua ostaa, sillä oma myyntivoitto jää osalla tavarasta pienemmäksi ja Sukimonossa ei tinkaaminen onnistu!

Sama tuote, eri hinta. Aivan kuten tv-mainoksissa mainostetaan hotellihuoneita eri hinnoilla, niin Sukimonossa samalla tuotekortilla voi olla eri ostohinnat.
Sama tuote, mutta eri hinta. Aivan kuten tv-mainoksissa mainostetaan hotellihuoneita eri hinnoilla, niin Sukimonossa samoilla tuotteilla on eri ostohinnat. Ok, kuvan tapauksessa ero on pienin mahdollinen, mutta vaihteluväliä riittää joten tarkkana pitää olla.

Kun pelaaja on pakasta mieleisensä kortit löytänyt (tai toteaa, että ei halua ostaa mitään), voi oman etsintäretkensä lopettaa. Tällöin napataan pöydältä pienin siellä vielä tarjolle oleva vuoronumero ja palautetaan ostopakka pöydälle. Tässä vaiheessa tätä pakkaa ei saa enää tutkia, vaan kaikkia mahdolliset havainnot sen sisällöstä pitää muistaa – ja muistaa tietysti mikä pakka oli kyseessä.

...hupsista! Siellähän se pilkistää myyntihinnaltaan kympin arvoinen teekulho, johon ei juuri nyt ole varaa. Toisaalta sen myyntihinta noussee vielä...
…hupsista! Siellähän se pilkistää myyntihinnaltaan nyt kympin arvoinen teekulho, johon ei ole vielä varaa. Toisaalta sen myyntihinta noussee vielä…

Kun viimeinenkin on mahdolliset ostoksensa tehnyt suoritetaan mahdolliset myynnit vuorojärjestyksessä, nopeimman aloittaessa. Pelaajat pääsevät myymään ostotoimeksiantoja vastaavia tuotteita sen minkä pystyvät ja haluavat. Kukin myyty tuote tiputtaa vastaavan tuotteen myyntihintaa ennen kuin seuraava pelaaja pääsee myyntivuoroon. Ja jos pystyy toimittamaan tavaraa riittävästi ostajalle, poistuu tämä markkinoilta tyytyväisenä jolloin loput vastaavat tuotteet ovat muille hukkahankinta. Kaikkein kalleimman hintakategorian antiikille jo yksi vastaava tuote riittää tyydyttämään tilaustarpeet, joten sillä osastolla pitää olla nopeimmin liikkeellä, jos tiliä haluaa tehdä.

Kun myynnit on hoidettu, poistuu ostotoimeksiannoista vielä laitimmainen – tämä asiakas on turhautunut pidempään odotteluun. Vastaavasti vielä markkinoille jääneiden ostotoimeksiantojen osalta ostajat ovat valmiita maksamaan antiikistaan pykälän verran enemmän! Lopuksi markkinoille käännellään pakasta uusia toimeksiantoja, jotta siellä on aina tarjolla se viisi.

Nyt sen teekulhon hinta on tapissa! Mistäs pakasta se löytyikään...?
Nyt sen teekulhon hinta on tapissa! Mistäs pakasta se löytyikään…?

Uuden kierroksen alkaessa pelaajat saavat kiinteän kuukausipalkkansa 5 ryoa, lopputili pitää tehdä osto-myynti -toimintojen erotuksella. Tästä siirrytään taas valitsemaan tuotekorttipakat (vuorojärjestyksessä), jota seuraa kiihkeä tavaran etsintä ja myynti. Näin peliä jatketaan kunnes joku pelaajista on kierroksen päätteeksi saavuttanut 50 ryon rajapyykin. Isoimman tilin tehnyt voittaa.

Melkein kuin olisiti kirpparilla löytöjä tekemässä

Jos Sukimonossa olisi mukana tinkiminen, niin peli olisi kuin pikaspurtti kirpparimaailmaan. Nyt vain etsittävä kohde on spesifimpi, mutta samalla tavalla isomman tauhkan seasta sitä “neulaa” etsitään. Ja pelkkä löytäminenkään ei (välttämättä) riitä, vaan hinnankin pitäisi miellyttää. Tinkaamista Sukimonoon en edes kaipaa, tällaisenaan peli toimii erinomaisesti ja napakasti – yksi peli on helpostikin pelattu puoleen tuntiin.

Kylmänviileälle kauppamiehelle on tarjolla mahdollisuus hintojen vedättämiseen: vaikka haluttu tavara olisi jo hallussasi, niin aina on mahdollista jemmata se kierrosta tai kahta pidemmäksi aikaa ja nostaa siten sen arvoa. Toki tämä tehdään sillä uhalla, että kaveri löytää vastaavan tavaran ja ehtii myymään sen sinua ennen. Mutta kuten sanottua: tällainenkin mahdollisuus on tarjolla.

Sukimonon japanilaisuus huokuu läpi kaikkien komponenttiensa.
Sukimonon japanilaisuus huokuu läpi kaikkien komponenttiensa.

Pelinä Sukimono on uniikki tapaus, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Siinä yhdistyy nopeus- ja muistielementtiä ja kokonaisuus on pultattuna osaksi muuttuvia markkinoita. Yksinkertaisesti toimii. Peliin pääsee helposti sisään ja käytetyt mekaniikat kaikkinensa hyvin ymmärrettäviä. Sisältönsä puolesta Sukimono istuu perhepeli-kategoriaan, mutta toimii se välipelinä peliharrastajienkin kanssa.

Komponenteista on annettava kiitosta – erityisesti graafisesti. Kaikki pelin antiikkiesineet ovat elävästä elämästä ja erillisessä infolappusessa on käyty kukin esine lyhyesti läpi. Niinikään se, että kaikki pelin arvotavara on samasta aihealueesta tarkoittaa sitä, että osa tuotteista on hyvin lähellä toisiaan. Vaaditaan siis tarkkaavaisuutta pelaajilta, että omiin hoteisiin tarttuu sitä mitä pitääkin. Tämä(kin) elementti sopii peliin kuin nenä päähän.

Miinuspuoli ei jää kuitenkaan kokonaan tyhjäksi, sillä korttien ohuus arveluttaa. Siksipä korttisuojat ovat käytännössä pakolliset eli kuvissakin nähty muovittelu ei ole pelkkää hifistelyä. Reilun 200 kortin muovittamisesta juontuu seuraava haaste, joka on saada kokonaisuus mahtumaan alkuperäiseen kompaktiin laatikkoonsa. Mutta kyllä sekin onnistuu jotenkuten.

Vaan ennen kuin pelin pakkailuongelmaan pääsee, pitää selättää saatavuusongelma: Sukimonoa on todella heikosti saatavilla. Kaupoista tätä ei tahdo löytää enää mistään, edes Japanista. Käytettynä ainakin BGG:n ; mutta käytettynä Sukimonoa löytyy mm. BGG:n market Placesta. Sisältönsä mukaisesti pelin löytäminen sopivaan hintaan vaatii siis hivenen viitseliäisyyttä ja kaivelua.

Infolaatikko: Sukimono
Pelaajia: 2-6 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2013
Saatavuus: heikko (käytettynä esim. BGG:stä)
Lisätietoa: Boardgamegeek

 

Merlin – Pyöreän pöydän valkoparta vanha pukki

Stefan Feld ja Michael Rieneck löivät kättä ja lopputuloksena on lautapeli, joka ajoittuu Kuningas Arthurin aikakauteen. Arthurilla on huoli löytää sopiva jatkaja valtaistuimelle ja tässä kohtaa avuksi on huudettu Merlin – tuo velhoista valkopartaisin ja kuninkaan luotettu neuvonantaja. Yhdessä kaksikko päättää kääntää katseensa pyöreän pöydän ritareiden suuntaan, jolloin mukaan astuvat (maksimissaan) neljä urheaa pelaajaa. Kuka näistä ritareista osoittautuukaan etevimmäksi saa prinsessan ja puoli valtakuntaa… tai jotain.

Taustatarinasta peliin asti periytyy pyöreä juoksurata ritareille, mutta muuten Queen Gamesin tapaan teema ei ole se mikä kokonaisuutta kannattelee, vaan jouhevasti rullaava peli ja pelimekaniikat ratkaisevat, miten pitkälle Merlin houkuttaa ja koukuttaa.

Pelin tavarapaljous levitettynä pöydälle pelikuntoon.
Pelin tavarapaljous levitettynä pöydälle pelikuntoon.

Monenlaista natteria laatikossa

Pöydälle peliä levitettäessä huomaa, kuinka paljon – ja monimuotoista – tavaraa Merlin pitää sisällään: on iso ja selkeä pelilauta, jonka joka nurkka on tarkkaan mietitty. Päälaudan viereen rakentuu heksalaatoista kyhättävä maastolauta, jossa laattojen paikat arvotaan joka pelikertaa varten erikseen. Lisäksi on pelaajakohtaiset linnalaudat, jonne paikkansa pitäisi löytää kasa pelaajakohtaisia komponentteja. Eikä unohdeta tavoitekorttejakaan, joita jokainen pelaaja saa jo pelin alussa neljä kappaletta ja määrätty määrä tulee tarjolle pelilaudan viereen noukittavaksi.

Pelin valmisteluihin menee hyvä tovi aikaa eli jos halajaa peliä jonka pääsee aloittamaan heti-miten, niin silloin on valinnut väärin. Kun alkuvalmistelut on tehty, niin onhan näky vallan mainio – ja kaikelle tavaralle löytyy selkeät ja loogiset paikkansa.

Pelaajan oma linnalauta ja nopat heitettynä. Huomaa muurin yli pyrkivä "roskasakki".
Pelaajan oma linnalauta ja nopat heitettynä. Huomaa muurin yli pyrkivä “roskasakki”, jotka eivät suinkaan ole omia joukkoja vaan vihollisia. Ylälaidan kruunupää on aloittavan pelaajan markkeri.

Yleisilme on ylitsepursuavan runsas ja fokus saattaa helposti harhailla vähän sinne tänne. Lopulta itse pelissä kaikki tiivistyy kuitenkin neljään kohtaan, joiden äärelle pysähdytään jakamaan pisteitä joka toinen kierros. Tiukasti tiivistäen pitää keskittyä seuraaviin:

  1. Blokkaa linnanvaltaajat
  2. Hanki enemmistöjä maastolaudalla
  3. Hanki enemmistöjä pyöreän pöydän linnoituksissa
  4. Suorita henkilökohtaisia tavoitekortteja

3+1 päivät: kolme omaa toimintoa ja neljäs vielä kaveriksi

Merlinissä itse toiminnot suoritetaan vuoron perään noppien suomin ja rajaamin mahdollisuuksin. Siispä omalla pelivuorolla käytetään yksi kierroksen alussa heitetyistä neljästä nopasta. Kolme näistä on varattu pelaajan oman ritarin ja neljäs yhteisesti liikuteltavan Merlinin siirtelyyn. Ritari liikkuu aina myötäpäivään, mutta Merliniä liikutettaessa suunnan saa valita. Velholla on siis erikoiskohtelu!

Merlin siirrettynä kartanonrakennus -ruutuun. Graalin maljaa odottaa sekin vielä poimijaansa.
Merlin siirrettynä ‘rakenna kartano’ -ruutuun. Graalin malja odottaa sekin vielä poimijaansa.

Tehdyn siirron jälkeen suoritetaan kohderuudun toiminto. Tarjolla on esimerkiksi kuutioiden, kilpien tai viirien hankintaa tai vaikkapa vaikutusvallan kasvattamista yhdellä pelilaudan kuudesta linnoituksesta. Näissä valinnoista laitetaan merkiksi vastaavaan linnoitukseen yksi pelaajan neljästä työläisestä.

Jos taas päätyy pisteiden keruuseen, niin tällöin katsellaan pelaajan tilannetta pelilaudoilla ja lisätään nykysuoritusta vastaava pistemäärä. Hyvinkin simppeliä.

Jos askellus osuu oikein sopivasti, voi löytää myös Excalibur-miekan tai Graalin maljan. Ensimainitulla häätää suoraan yhden linnanvaltaajista, jälkimmäinen tuottaa omenan, jolla yhden nopan silmäluvun saa pyöräyttää haluamakseen siinä vaiheessa kun sellaiselle kokee tarvetta. Molemmista esineistä voi olla lisäiloa omistajalleen pisteytyksessäkin, mutta harmittavasti nämä esineet myös siirtyvät uusille omistajille jos pelaajat vastaaviin ruutuihin laudalla kapsahtavat.

Ottaisitko omenan tältä neidolta? Nämä omput eivät ole myrkytettyjä... se on ihan toinen satu se!
Ottaisitko omenan tältä neidolta? Nämä omput eivät ole myrkytettyjä… se on ihan toisesta sadusta se!

Pelilaudan keskeisiä ruutuja ovat myös kartanon rakentamisruudut. Tällöin katse käännetään erilliselle maastolaudalle, jonne yhden kuution kuluttamalla pääsee rakentamaan kartanon. Käytetty kuutio rajoittaa rakennusoikeuden tiettyihin riveihin, joten sikäli on paljonkin merkitystä minkävärisiä kuutioita laudalta itselleen haalii. Tälle maastolaudalle tähytään pisteytysten yhteydessä, joten siksi tämä toiminto on tärkeässä osassa.

Harmaalla kuutiolla saa rakentaa vasempaan pystyriviin tai ylhäältä vasemmalta kohti oikeaa alanurkkaa. Minne rakennatkin, tarjolla on kertabonus (mistä kiittäminen lisäosaa, peruspelissä pääosa maalänteistä ei anna mitään).
Harmaalla kuutiolla saa rakentaa vasempaan pystyriviin tai ylhäältä vasemmalta kohti oikeaa alanurkkaa. Minne rakennatkin, tarjolla on ruudun kertabonus. Huom! kuvan laattavalikoima on 1. lisäosasta, peruspelissä suurin osa maastolaatoista ei anna mitään.

Merliniä pelaajat liikuttelevat yhteisesti, mutta sen lisäksi velhoon sisältyy toinenkin merkittävä seikka: kolme kertaa pelin aikana yksittäinen pelaaja voi tehdä Merlinin kohderuudun toiminnon kahdesti. Tästä muistutuksena pelaajille on jaettu Merlinin sauvoja kolme kappaletta. Tuplatoiminto on jytäkkä kuten kuuluukin – toisaalta jokainen säästetty sauva on lopussa kahden voittopisteen arvoinen.

Kun lopulta kukin pelaaja on neljä noppaansa (ja siten saman määrän toimintoja) suorittanut aloitetaan uusi kierros noppia heittäen ja niitä taas yksi kerrallaan käyttäen. Kierroksilla 2, 4 ja 6 pysähdytään välipisteytyksiin – ja kuudennen kierroksen päätteeksi päättyy pelikin.

Linnanvaltaajille huutia tai tulee penalti!

Pisteytyksissä katsotaan ensin mitä käy oman linnan puolustuksen. Pelaajien riesaksi arvotut kolme karvaista linnanvaltaajaa tulisi blokata vastaavanvärisillä kilvillä. Jokainen läpimurtautuva pahis rokottaa pelaajan pistepottia -3 pisteellä, mikä vahvasti kannustaa puolustautumaan. Excalibur-miekan omistajaa palkitaan täydellisesti suoritetusta “miesvartioinnista” kolmella lisäpisteellä.

Sininen pelaaja on luutinut yhden linnanvaltaajan muureilta jo aiemmin ja nyt sininen sekä harmaa kilpi blokkaavat loputkin. Ei siis pistemenetyksiä!
Sininen pelaaja on luutinut yhden linnanvaltaajan muureilta jo aiemmin ja nyt sininen sekä harmaa kilpi blokkaavat loputkin. Ei siis pistemenetyksiä!

Kun linnanvaltaajat on hoideltu, poistetaan sekä karvanaamat että käytetyt kilvet ja jokainen pelaaja saa uuden petturikolmikon riesakseen.

“Mulla on enempi kun sulla” -pisteytyksiä

Talonvaltaajista päästään enemmistöihin. Ensin katsastetaan maastolaudan tilanne: Enemmistön kartanoita alueilla omistava saa alueen koon mukaisen pistemäärän. Tätä seuraa päälaudan eri sektoreiden linnoitusten enemmistöpisteytykset. Runsaimmat korviinsupattajat palkitaan, muut jäävät ilman. Pisteytyksen jälkeen nämä linnoitusten neuvonantajat tiputetaan minimiin, joten sikäli tulevia kierroksia varten homman joutuu polkaisemaan käyntiin melkein nollista.

Viimeisenä huomioidaan lisäpiste jokaisesta linnoitusten välillä sukkuloivista pelaajan työläisistä – sikäli kun ne pelilaudalla ovat. Nuo ahkerat työmyyrät valitettavasti kotiutuvat aina, kun jonkun toisen pelaajan vastaava työläinen saapuu linnoitukseen.

Sinisen ja keltaisen pelaajan neuvonantajat tuovat molemmille pisteen. Lisäksi isommat työläiset ovat nekin pisteen arvoisia.
Sinisen ja keltaisen pelaajan neuvonantajat tuovat molemmille pisteen. Lisäksi kuvan isommat työläiset ovat nekin pisteen arvoisia.

Pistesaldon kasvattajina toimivat vielä pelaajien omat salaiset tavoitekortit, jotka ovat temaattisesti aivan huikeita tyyliin “omistuksessa pitää olla oranssi kuutio ja harmaa viiri” tai vaikkapa “neljä vapaavalintaista kuutiota”. Tavoitekortin saa suorittaa omalla vuorolla näyttämällä se muille ja ottamalla tilalle uuden.

Tavoitekortteja: Päällimmäinen antaa pisteen, kun kaksi tiettyä työläistä saa samaan linnoitukseen. Seuraavassa tietty työläinen pitää saada tiettyyn linnoitukseen. Neljällä rakennuskuutiolla saa kolme pistettä jne.
Tavoitekortteja: Päällimmäinen antaa pisteen, kun kaksi tiettyä työläistä saa samaan linnoitukseen. Seuraavassa tietty työläinen pitää saada harmaaseen  linnoitukseen. Kolmas kortti antaa kolme pistettä, jos hallussa on neljä rakennuskuutiota. Ja alimmaisessa kaksi työläistä täytyy saada mustaan linnoitukseen.

Noin puolitoista tuntia myöhemmin on peli paketissa eli kuusi kierrosta pelattuna. Lopussa huomioidaan lisäpisteet käyttämättömistä velhon sauvoista ja omenoista, mutta juuri muusta ei hyvitystä saakaan.

Hiottua ja nokkelasti rajattua tekemistä

Merlin on hyvällä tavalla mielenkiintoinen sekamelska. Se ei ole perinteinen Feldimäinen pistesalaatti, vaikka niitäkin piirteitä siitä löytyy. Enemmistömekaniikka parissakin eri kohtaa istuu kokonaisuuteen siististi tekemättä pelistä silti raskassoutuista.

Noppia käytetään pelissä varsin perinteisesti ja ne rajoittavat pelaajan tekemisiä niin paljon, että omat vaihtoehdot supistuvat varsin pieneen näennäisen isosta määrästä: oma ritari menee (pääsääntöisesti) vain myötäpäivään, joten kolme noppaa ja niiden tuomat vaihtoehdot on nopeasti käyty läpi. Siihen päälle vielä Merlinin siirto, jonka saa tehdä kertaalleen. Tuo Merlinin yhteiskäyttöisyys istuu peliin hienosti ja antaa vähän mahdollisuuksia ajoituksen kanssa kikkailuun.

Vaihtoehtojen tiukka rajaaminen nopeuttaa peliä paljon ja siltikin ollaan kaukana “putkijuoksusta”: toimintoja on riittävästi valittavissa, mutta ympäri pelilautaa ei tarvitse tähytä, koska toinen puolisko lautaa on käytännössä tavoittamattomissa.

Kun vielä linnanvaltaajat antavat suuntaa tavoitteille jättäen silti aikaa muutamille sivuaskelluksillee, niin pakko kehaista pelisuunnittelua onnistuneeksi.

Pelilaudan yhdestä nurkasta löytyy kierroslaskuri ja muistutus pisteytyksistä.
Pelilaudan yhdestä nurkasta löytyy kierroslaskuri ja muistutus pisteytyksistä.

Monista nykypeleistä poiketen noppia Merlinissä ei näprätä ihan helposti. Vain arvokkaan omenan uhraamalla saa mieleisen noppaluvun – uusia omenoita saakin sitten todella harvakseltaan jos ollenkaan. Lisäksi on yksi pelin kuudesta viiristä, joka mahdollistaa nopan pyöräytyksen vastakkaiselle puolelle.

Nämä rajoitukset noppien pyörittämiseksi tekevät pelille pelkästään hyvää ja pelaajat joutuvat vakavasti miettimään, missä kohtaa tehdä noppien räpläys ja mahdollisesti jättää samalla itsensä tilanteeseen, jossa jatkokierroksilla joudutaan menemään sen kuuluisan noppatuurin rajaamin vaihtoehdoin. Tehty suunnitteluratkaisu ei välttämättä sovi pullamössö-pelaajille, jotka haluavat kokea pelkkiä onnistumisia kompromissien sijaan, mutta “Hei, tämä onkin sitä karua elämää keskiajalla!”.

Pelaajamäärän suhteen 3 tai 4 on se optimi, koska enemmistöpisteytys nyt vain on sitä mielenkiintoisempi, mitä enemmän on pelaajia. Pelaajamäärä näkyy myös päälaudalla eli lisäsutina sielläkin on tervetullutta. Kaksinpelin mielekkyyttä epäilen vahvasti.

Kartanoita pukkaa maastolaudalle pelin edetessä. Kisaa käydään alue-enemmisstöistä.
Kartanoita pukkaa maastolaudalle pelin edetessä. Kisaa käydään alue-enemmistöistä.

Ne pakolliset (?) lisäosat

Jos nyt jotakin moitetta Merlinille voi antaa, niin sääntökirjan “peruspelistä” on rajattu ‘Sinetti’-osuus erillismoduliksi. Tämä moduli tuo mukanaan pelaajakohtaiset lisälaudat ja neljä sinettiä, joilla pelaajat saavat käyttöönsä pysyviä lisäetuja tiettyihin toimintoihin.

Lisäedut aktivoidaan tavoitekortin suorittamisen yhteydessä, mutta niiden hintana on tavoitekortin pisteiden menetys. Modulin käyttöönotto ei peliä monimutkaista tai pidennä, mutta antaa mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten vahva suositus sen käyttöön heti alusta alkaen.

Ottaako kolme pistettä nyt vai vaihtaa ne tuplarakentamiseen jatkossa? Tässä tuli valittua jälkimmäinen, mistä keltainen sinetti apulaudalla.
Ottaako kolme pistettä nyt vai vaihtaa ne tuplarakentamiseen jatkossa? Tässä tuli valittua jälkimmäinen, mistä merkkinä keltainen sinetti apulaudalla.

‘Sinetti’-lisäosaa harmittavampi ratkaisu Queeniltä oli tuupata pari muuta lisäosaa erillisostettaviksi. Lisäosa 1: ‘Treasures of the Environs’ vie peliä vain parempaan suuntaan. Se tuo uuden kasan maastolaattoja, jotka korvaavat peruspelin vastaavat. Nyt kartanon rakentamisen yhteydessä kohderuutu antaa pienen lisäedun, minkä johdosta kartanoiden rakentaminen kiinnostaa pelaajia peruspeliä enemmän. Edut on selkeästi kuvattu ja sopivat symboliikan puolesta niin hyvin peruspeliin, että ei voi kuin ihmetellä tehtyä ratkaisua?

En ole ajatuksineni tässä kohtaa yksin, vaan Boardgamegeekin kommenttien perusteella ‘Treasures of Environs’ -lisäosaa suositellaan vahvasti. Nämä vaihtoehtomaastolaatat näkyvät edellä olevissa kuvissakin.

Minilisäosa 2. ‘King’s Decree’ tuo mukanaan lakikääröt, jotka antavat lisävaihtoehtoja työläisten toimintoihin: sen sijaan, että saat sen tietyn sektorin mukaisen kuution, viirin tai neuvonantajan kartalle, voitkin ottaa jotain muuta mitä sillä hetkellä lakikääröt tarjoavat. Pieni lisämauste tämäkin, mutta ei ihan samalla tapaa pakollinen kuin edelliset.

Pelinsä aikanaan kickstartanneet saivat edelliset lisäosat automaattisesti mukaan, me muut joudumme (tarvittaessa) hankkimaan nr muita reittejä pitkin. Onneksi lisäosia saa verkkokaupoista ja/tai BGG:n marketplace:sta.

Valkoparta-Merlin patsastelee pelilaatikon kannessa.
Valkoparta-Merlin patsastelee pelilaatikon kannessa.
Infolaatikko: Merlin
Pelaajia: 2-4 Kesto: 90 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Perfect Hotel – mistä on täydellinen hotelli tehty?

Otsikon kysymystä ‘Perfect Hotel’ lähestyy ainoastaan “isompi on parempi” -näkökulmasta. Unohtakaa siis hotellin yleisilme, aulatilojen viihtyvyys, notkuvat buffee-pöydät tai suureelliset hotellihuoneet muhkeine sänkyineen, johon painaa pää päivän päätteeksi. Tällä kertaa keskitytään ainoastaan siihen, että eri tiloja on enemmän kuin kaverilla, mutta myös hotellin korkeudesta ja laajimmasta kattokerroksesta palkitaan. Suuria linjoja pienten detaljien sijaan siis!

Pieni on kaunista

‘Perfect Hotel’ on pakattu “japanilaiseen tyyliin” kompaktiin pakettiin. Laatikosta löytyy 60 hotellihuone-kortin pakka, hotelleista tutunmuotoiset ‘Älä-häiritse’ -läpyskät korttisarakkeita kuvaamaan sekä pisterata ja pari pelaajakohtaista markkeria. Graafinen ilme on valtavirrasta poikkeavaa, mutta miellyttää ainakin omaa silmääni. Korttien laatu on sekin hyvää vaikka eivät ne paksuudellaan vakuutakaan, mutta vahamaisesta pinnasta plussaa. Ainoa, mistä peli saa sapiskaa komponenttien osalta , on taitettu pieni pisterata: se on paitsi halvannäköinen ohut lirpake, myös ruma. Jos pelin olisi tehnyt Amigo, niin pisterata olisi korvattu joko pistelapulla (pisteitä lasketaan vasta lopussa) tai jätetty kokonaan pois. Jälkimmäinenkin olisi ollut lopulta parempi ratkaisu kuin nyt pakettiin yhytetty.

Käsikortit. '-3' -kortit ovat jokereita.
Käsikortit. ‘-3’ -kortit ovat jokereita.

Pelivalmistelut ovat tällä komponenttimäärällä nopeasti tehty: korttipakka sekaisin ja kaikille jaetaan kaksi korttia. Lisäksi korttisarakkeita havainnoivat läpyskät laitetaan pöytään riviin. Ja ei kun pelaamaan!

Otanko kortteja vai pöytäänkö niitä?

Monimutkainen peli ‘Perfect Hotel’ ei ole ja selkeitä ovat pelivuorotkin. Vaihtoehtoja on tasan kaksi ja molemmat niistä kovin yksinkertaisia:

  1. Nosta pakasta kaksi korttia, laita yksi kortti pöytään muiden poimittavaksi TAI
  2. Pelaa kädestä samanlaisia kortteja ja (tarvittaessa) täydennä niitä pöydässä poimintaa odottavilla

Ensimmäisessä vaihtoehdossa pelaajan käsi kasvaa lopulta yhdellä kortilla, koska vuorolla joutuu luopumaan yhdestä kortista. Pois laitettu kortti menee vastaavaan korttisarakkeeseen kuin mikä kortti itsessään on TAI jos luopuu jokerista, saa sarakkeen valita itse. Käsikorttien määrää ei pelissä rajata millään tavalla.

Pöydän korttivalikoimaa.
Pöydän korttivalikoimaa. Poimittavissa on vitonen, seiska, kaksi kasia (toinen näistä on jokeri) tai yksi ysi.

Jos pelaaja pöytää kortteja, hän valitsee yhden korttityypin (=numeron) ja pöytää niitä vähintään kaksi korttia. Kortteja pöydättäessä riittää, että tämän kahden kortin minimimäärän saavuttaa yhdistelemällä pöydästä napattavia kortteja ja käsikortteja. Pöydättävät kortit laitetaan vieri viereen ja ne muodostavat hotellin yhden kerroksen. Uudet kortit pelataan aina edellisen kerroksen päälle eli oma hotelli rakentuu alhaalta ylöspäin. Hotellin ylemmät kerrokset voivat olla sekä numeroarvoltaan että kooltaan pienempiä tai suurempia kuin alemmat kerrokset eli pöydättävien korttien määrää ei rajoiteta. Ainoa rakentamiseen liittyvä muistettava sääntö on, että jos pelaaja on jo pöydännyt tiettyä numeroa, hän ei saa pöydätä sitä enää uudelleen jollei kyseinen numero ole viimeisin ko. pelaajan pöytäämä.

Näin ne hotellit rakentuvat.
Näin ne hotellit rakentuvat. Keskellä alhaalla oleva keltainen pelaaja ei saa rakentaa enää 5. eikä 7. kortteja, kaikkia muita saa.

Tätä korttien nostoa ja peluuta jatketaan, kunnes pakka loppuu – mikä tapahtuu yllättävänkin nopeasti. Pakan loppuessa siirrytään pistelaskuun, joka sekin on pelille ominaisesti, hyvin suoraviivainen.

Enemmistöjä ja bonustavoitteita

Pisteytyksessä käydään eri huonetyypit (=numerot) läpi yksi kerrallaan. Pelaaja, jolla ko. huonetyyppiä on lukumääräisesti eniten, saa siitä pisteitä kortin numeroarvon mukaisesti. Tasatilanteessa pelaajat saavat omien korttiensa lukumäärää vastaavan pistemäärän. Mikäli enemmistön pelanneella on jokeri tai jokereita sisällytettynä settiin, vähentää kukin jokeri pistepottia kolmella. Samalla kaavalla käydään kaikki huonetyypit läpi.

Loppubonukset: -3 pistettä kaikille, joilla on alle neljää huonetyyppiä; +3 pistettä suurimman kattokerroksen omistajalle; +5 pistettä korkeimman hotellin omistajalle.
Loppubonukset: -3 pistettä kaikille, joilla on alle neljää huonetyyppiä; +3 pistettä suurimman kattokerroksen omistajalle; +5 pistettä korkeimman hotellin omistajalle.

Lisäksi katsotaan loppubonukset kolmessa eri kategoriassa, jossa voidaan paitsi rokottaa liian suppeasta hotellista, myös palkitaan parhaan näköalan ja isoimman kattokerroksen tarjoavasta hotellista. Isoimman pistepotin pelaajalla on se “täydellinen hotelli”.

Kevyt perhepeli, joka toimii ainoastaan kolmella

‘Perfect Hotel’ jos mikä, on helposti lähestyttävä ja kevyt pelattava. Peli toimii myös hyvänä johdatuksena enemmistöpeli-mekaniikan äärelle. Pieniä päätöksiä tehdään joka vuoro, mutta pelivuorot eivät jumita ja loppukin tulee vastaan jo vartissa. Ensimmäisellä kerralla pelin nopea loppuminen voi jopa yllättää pelaajat. Tässä pelissä ei todellakaan ole aikaa hamstrata isoa korttimäärää käteen ja aloittaa sitten pelaamaan, vaan rakentamiseen on siirryttävä jo alkuvaiheessa ja siihen pelin kortinottomekaniikkakin ajaa.

Pelaajan hotelli hieman ennen pelin päättymistä.
Pelaajan hotelli hieman ennen pelin päättymistä.

Pelin skaalautuvuus on pieni ongelma – ‘Perfect Hotel’ toimii nimittäin oikeastaan vain kolmella. Tähän syynä on korttipakan pienehkö koko, eli pakka loppuu neljällä pelaajalla liiankin nopeasti ja pelaajien hotellit jäävät vähän tyngiksi. Kolminpeli on tämän vuoksi se optimaalisempi, koska kortteja riittää paremmin, mutta enemmistöistä on vääntämässä useampikin silmäpari. Kaksinpeli toimii toki sekin, mutta enemmistöpelit nyt pääosin ovat kaksinpeleinä vähän turhia.

‘Perfect Hotel’ ei tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä peliharrastajalle ja tuskin satunnaiselle pelaajallekaan. Kokonaisuus on eheä ja toimiva, mutta sisällön keveyden myötä siitä tuskin jää mitään jälkipuitavaa tai tarinoita kerrottavaksi. Eipä pelistä BGG:ssäkään juuri kohista – toki osasyynä radiohiljaisuuteen voi olla pelin hieman hankalampi saatavuus.

Infolaatikko: Perfect Hotel
Pelaajia: 2-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Fresh Fish – mahdollisimman tuoretta tavaraa

Friedemann Friesen vanhempaa tuotantoa oleva Fresh Fish (1997) sai päivitetyn versionsa vuonna 2014. Uuden painoksen yhteydessä päivitettiin pelin ulkoasun ohella sääntökirja. Sääntöjen osalta uudistus ei välttämättä osunut ihan nappiin, mutta sääntökirjan ’variantti’ –osiossa on ohjeet myös alkuperäisen Fresh Fishin pelaamiseksi, joten peruuttamatonta haittaa tehdyistä muutoksista ei aiheutunut.

Pääsääntöisesti blogiteksti pohjautuu pelin alkuperäissääntöihin, mutta lopusta löytyy oma kappaleensa eri versioiden eroista. Kaikki pelikuvat ovat hivenen vanhemmasta, Plenary Gamesin vuoden 2003, painoksesta.

Fresh Fishissä tavoitteena on rakentaa mahdollisimman lyhyet toimitusreitit varastoista myyntikojuihin. Mikä tekee pelistä erityisen mielenkiintoisen ja täysin uniikin on se, että näitä reittejä ei suinkaan rakenneta, vaan ne rakentuvat sitä mukaa kun laudalle ilmestyy pelaajien toimintojen myötä rakennuksia.

Tonttivarauksia ja huutokauppaa

Pelin alussa laudalla on ainoastaan neljä eri varastoa. Tästä tilanteesta edetään tonttivarausten kautta itse rakentamisiin.

Pelin alussa laudalla on ainoastaan varastot. Niinikään pelaajien ensimmäiset tonttivaraukset on tehty.
Pelin alussa laudalla on ainoastaan varastot. Kuvassa on tämän lisäksi pelaajien ensimmäiset tonttivaraukset tehtynä.

Pelivuorolla pelaaja valitsee toisen kahdesta vaihtoehdosta:

  • vapaana olevan tontin varaus TAI
  • rakennuslaatan nosto alassuin olevien rakennuslaattojen joukosta ja sen rakentaminen.

Tontin varaaminen on näistä se suorasukaisempi toimenpide. Pelaaja laittaa oman markkerinsa vielä vapaalle tontille, joka on jo rakennetun tai aiemmin varatun tontin vieressä. Pelin alussa varattavien tonttien valikoima on siten pienehkö, mutta kasvaa pelin edetessä nopeasti. Tontin varaamiseen käytettäviä markkereita ei ole kuin puolen kymmentä per pelaaja, mikä pakottaa siirtymään varsin nopeasti rakentamiseen.

Rakentamisen osalta vaihtoehtoja on kaksi: laattapinosta paljastuu joko neutraali rakennus tai myyntikoju. Jos kyseessä on neutraali rakennus, se rakennetaan yhdelle pelaajan varaamista tonteista. Tällöin tontin varaukseen käytetty markkeri palautetaan pelaajalle. Neutraalien rakennusten ainoa, mutta tärkeä virka on pakottaa tieverkosto sivureiteille.

Keltaiselle pelaajalle nousi pakasta neutraali rakennus. Tälle pitää "uhrata" yksi omista tonttivarauksista.
Keltaiselle pelaajalle nousi pakasta neutraali rakennus. Tälle pitää “uhrata” yksi omista tonttivarauksista.

Jos taas laattapinosta paljastui myyntikoju, seuraa siitä huutokauppa joka Fresh Fishissä hoituu sokkohuutokaupalla. Kukin pelaaja, jolla ei vastaavaa kojua vielä ole, jemmaa nyrkkiinsä rahamäärän jonka on kojusta valmis maksamaan. Suurimman summan tarjonnut rakentaa kojun omalle tontilleen TAI jos tonttivarausta ei ole lainkaan, asettaa sen itsensä eteen pöydälle. Mahdollisesti pöydälle kertyneitä kojuja ei koskaan rakenneta, vaan ne huomioidaan pisteenlaskussa maksimimiinuksin.

Pelin huutokauppoihin kullakin pelaajalla on käytössään 15 rahaa, joka pitää riittää neljän myyntikojun hankintaan. Isoja summia ei ole varaa käyttää yksittäisen kojun hankintaan, mutta viimeisenä tietyntyyppisen myyntikojun saava saa sen sentään ilmaiseksi (koska muita ei ole enää kojusta kilpailemassa). Toisaalta, mitä pidempään odottaa kojun saannin kanssa, sitä todennäköisemmin sitä ei saa sijoitetuksi ns. “parhaalle paikalle”. On myös täysin mahdollista, että viimeisiä kojuja ei edes ehditä rakentaa ennen kuin peli päättyy.

Niin, ja Fresh Fish jatkuu, kunnes pelilauta on täynnä rakennuksia ja teitä.

…hetkinen, mitä teitä?!

Tieverkosto, jota ei rakenneta koska se rakentuu

Pelin laattavalikoimasta tielaattoja on suurin osa. Pelin alussa kartalla ei ole teitä lainkaan, mutta lopulta kaikkiin varastoihin ja myyntikojuihin sellainen pitää johtaa. Ja vieläpä niin, että tielaatoista muodostuu yhtenäinen verkosto.

Sininen pelaaja rakentamassa neutraalia rakennusta. Tämä laukaisee tien rakentumisen laudalle, sillä satamaan (sininen "kalalaatta") pitää saada tie.
Sininen pelaaja rakentamassa neutraalia rakennusta. Tämä laukaisee tien rakentumisen laudalle, sillä satamaan (sininen “kalalaatta”) pitää saada tie.

Niinpä viimeistään tilanteessa, jossa yhden varaston tai myyntikojun muut sivut on blokattu rakennuksin, tulee viimeiselle sivulle tie. Ja muistaen, että koska tielaatoista pitää muodostua yhteinäinen verkosto, tulee tietä myös heti tämän tielaatan viereen – välttämättä vaan se kohderuutu ei heti ole selvillä.

Jatkoa edellisestä kuvasta: tie jyrää altaan vihreän pelaajan tonttivaraukset. Lähti siitä yksi mustakin (mutta siihen ei enää rakentaa saanutkaan).
Jatkoa edellisestä kuvasta: tie jyrää altaan vihreän pelaajan tonttivaraukset. Niin ja lähti siitä yksi mustakin (mutta siihen ei enää rakentaa saanutkaan).

Tie jyrää altaan pelaajien tonttivarauksia sitä mukaa kun peli etenee. Tieruutuja tupsahtaa laudalle kiihtyvään tahtiin ja on eritoten tärkeää pitää huolta siitä, että lopulta on yksi yhtenäinen tieverkosto. Vaikka tien rakentamisen säännöt ovat periaatteessa hyvinkin yksinkertaiset, käytännössä sen hahmottaminen vaatii tarkkuutta ja kaikkien pelaajien yhteistä havainnointia. Ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että pelin aikana tehdään pieniä lisähuomioita siitä, mihin tielaattoja kuuluu tulla mutta joita ei heti tuoreeltaan hoksattu laudalle lisätä.

Lyhimmillä reiteillä voittoon

Pelin päättyessä lasketaan pelaajakohtaiset pisteet. Tämä tapahtuu laskemalla pelaajan lyhin reitti tietä pitkin kuljettuna kultakin varastolta pelaajan omaan myyntikojuun. Maksimipistemäärä yhdestä reitistä on 8-14 riippuen pelaajamäärästä. Pelaajan yhteenlasketuista reittituloksista vähennetään jäljellä olevat rahavarat. Pienimmän tuloksen saanut voittaa.

Eri pelaajien reittien pituudet varaston ja oman myyntikojun välillä.
Esimerkki eri pelaajien reittien pituuksista varaston ja oman myyntikojun välillä.

Yksinkertainen, mutta silti kiharainen

Fresh Fish on säännöiltään äärimmäisen helppo. Pelin sisäistämisen kannalta haastavuus tulee tiestön rakentumisen säännöistä ja sen vaikutuksesta tontteihin ja tonttivarauksiin. Hyväksi puoleksi tässä kohtaa voidaan toki katsoa se, että tietä voidaan rakentaa yhteisesti. Useampi silmäpari kun havainnoi paremmin kuin yksi.

Ja vaikka toimintovaihtoehtoja on ainoastaan kaksi, päätöksiä pelissä joutuu tekemään tämän tästä. Miten käyttää omaa hyvinkin rajallista markkerimäärää? Jos valitsen rakennusvaihtoehdon, onko minulla hyvä vaihtoehto mille tahansa puuttuvalle myyntikojulle tai toisaalta neutraalille rakennukselle? Ja mitä rakentaminen tarkoittaa mahdollisesti tieverkostolle?

Pelilauta pelin päättyessä.
Pelilauta näyttää pelin päättyessä tällä kertaa tältä.

Pelin tietty yksinkertaisuus takaa sen, että peliin pääsee yleensä sisään heti ensi pelistä. Ja yksinkertaisuus johtaa siihenkin, että peli on todella nopea pelattava millä tahansa pelaajamäärällä. Parhaimmillaan se on 4-5 pelaajalla, jolloin huutokaupatkin toimivat parhaiten.

Fresh Fishissä viehättää eniten pelin täysin omanlainen tienrakentumisen säännöt. Se yhdistettynä valmiiksi ahtaaseen pelilautaan ja ennalta arvaamattomat hetket huutokaupoille on yhdistelmä, joka miellyttää suuresti. Huutokaupoissa itse kukin joutuu punnitsemaan sitä, että milloin tulee seuraava vastaava myyntikoju tarjolle ja kun se tulee, niin vieläkö oma “hyvä” tonttivaraus on silloin olemassa vai onko se jo jyrätty tiellä. Ja toisaalta niinkin, että liian aikaisin rakennettu koju on alttiimpi muiden pelaajien sabotoinnille: välttämättä kun se miltei vieressä oleva varasto ei tarkoita sitä, että reitistä tulee lyhyt, jos muut vieriruudut rakennetaan täyteen muita rakennuksia!

Vuorovaikutusta on siis rutkasti: tietysti on se huutokauppa, mutta eritoten rakentamisen kanssa kikkailemalla tieverkoston saa pakotettua sellaisille kiertoteille, että yksi jos toinenkin pelaaja haroo harmistuksissaan tukkaansa.

Vasemmalla uuden (2014) painoksen, oikealla vanhan painoksen (2003) ulkoasu tarkastelussa.
Vasemmalla uudemman, vuoden 2014, painoksen ulkoasu ja oikealla verrokkina karumpaa 2003 painosta.

Graafisesti mikään editio Fresh Fish -peleistä ei ole kaunis – näin niin kuin mahdollisimman neutraalisti sanottuna. Vuoden 2014 laitos on sentään ihan ok, mutta vanhemmat ovat suorastaan rumia. Ehkä käytännöllisiä, mutta rumia. Lisäksi vanhemmissa painoksissa on tulkinnanvaraa säännöissä ja osin jopa sääntövirheitä. Sääntöjen saralla uusin painos on aimo loikka parempaan päin.

Edellisistä pienistä (tai suuremmista) kauneusvirheistään huolimatta Fresh Fish jaksaa kiehtoa siinä määrin, että peli keikkuu edelleen omassa top-10:ssä.

Fresh Fish - peli mahdollisimman lyhyistä kuljetusreiteistä.
Fresh Fish – peli mahdollisimman lyhyistä kuljetusreiteistä.

Merkittäviä eroja eri peliversioiden välillä

Kuten jo artikkelina alussa sanoin, on pelin eri versioiden välillä merkittäviä eroja.

Ensimmäisenä kiinnittää huomiota pelilautaan. Siinä missä vanhemmissa painoksissa on kiinteä 10×10 kokoinen pelilauta (josta pelaajamäärästä riippuen rajataan osa laudasta pois), on uusimmassa vuoden 2014 painoksessa useampia pienempiä laattoja, joista pelilauta rakennetaan. Tällä ratkaisulla on se hyvä puolensa, että ei tarvitse tehdä erillistä laudan “rajaamista”, vaan käyttöön otetaan kulloisellekin pelaajamäärälle sopiva määrä pienempiä lautoja.

Pelilautaa isompi muutos on tien rakentamiseen tehdyt sääntömuutokset. Uusimmassa painoksessa pelilauta on pilkottu pienempiin alueisiin ja näillä pienemmillä alueilla on omat rakennusrajansa: kun alueella on numeroa vastaava määrä rakennuksia, loput tontit muutetaan heti tieksi. Tämän vuoksi tiestä ei lopulta tule yhtenäistä verkostoa. Siten myös pelaajien myyntikojut voi jäädä mottiin ja sääntöihin on lisätty omat kiemuransa kuinka tilanne kierretään ja mitä se pisteytyksessä tarkoittaa (lyhyesti: lopussa rakennetaan tarvittaessa tietä pelilaudan ulkoreunojen kautta, mutta nämä reitit maksavat ekstraa). Näiden lisäkiemuroiden myötä häviää kuitenkin myös tietty tilanahtauden tuntu, mikä on yksi olennainen osa Fresh Fishiä.

Tiestön rakentumisen isompi sääntömuutos on tehty helpottamaan siihen liittyvää visuaalista haastetta – nyt kaikki tietävät satavarmasti mihin tietä kuuluu missäkin tilanteessa laittaa. Samalla on kuitenkin kadotettu osa alkuperäisen pelin viehätyksestä ja laudasta ei tule ehyttä vaan enemmänkin tilkkutäkki. Omakohtaista kokemusta itselläni ei tästä muutoksesta ole, mutta moni molempia versioita pelannut kehottaa pelaamaan uudesta sääntökirjasta löytyvällä variantilla, joka siis on se originelli Fresh Fish. Kaikeksi onneksi julkaisija on tämän tosiaan mahdollistanut ja pelilaudan osasten kääntöpuoli on tätä varten ”neutraali”. Mutta moniko älyää tarttua siihen paremmin toimivaan versioon variantin kautta onkin toinen juttu? Toivottavasti tämän blogitekstin perusteella edes jokunen enemmän…

Lisäosalaatat tarkastelussa.
Vanhemman painoksen lisälaatat tarkastelussa.

Viimeinen ero painosten välillä on vanhemmista painoksista löytyvät hidaste- ja rakennustyömaa –laatat, jotka peliin voi halutessaan lisätä. Hidastelaatat lasketaan tielaatoiksi, jotka reittejä laskettaessa ovat kolmen pisteen laattoja. Rakennustyömaa-laatat voidaan rakentaa laudalla olevan neutraalin rakennuksen päälle, jonka jälkeen rakennustyömaan päälle voi rakentaa uudelleen. Kummatkaan laattatyypeistä eivät peliä isosti muuta eli ne toimivat kyllä tarvittaessa kivana pienenä lisänä, mutta jos näistä jää paitsi, niin sen tähden ei kannata yöuniaan menettää.

Infolaatikko: Fresh Fish
Pelaajia: 2-5 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 1997
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek (Fresh Fish 2014)
Lisätietoa: Boardgamegeek (Fresh Fish 1997)
Muualla arvosteltuna: Lautapeliopas

Azul – kaakeleita järjestelemässä

Michael Kiesling on pitkän linjan pelisuunnittelija, mistä konkreettisimpina todisteena on kaksi himoittua Spiel des Jahres -titteliä vuosien takaa: Tikal (1999) ja Torres (2000). Edelleen herra Kiesling jaksaa ja vuosi 2017 oli hyvink tuottelias pelisuunnittelun saralla, sillä pelkästään Spiel’17 -messuilla putkahti markkinoille neljä peliä: Riverboat, Heaven & Ale, Reworld ja nyt tarkastelussa oleva Azul.

Kaakeleiden valintaa

Azul on 2-4 pelaajan kevyehkö abstrakti, jossa pelaajat keräävät muovisia kaakelisettejä.

Pelikierroksen alussa pelin pyöreät ryhmäalustat täytetään pussista sokkona vedettävillä kaakeleilla. Kullekin alustalle laitetaan neljä kaakelia. Tämän jälkeen on pelaajien vuoro toimia.

Kaakelien valinta käynnissä.
Kaakelien valinta käynnissä.

Omalla pelivuorolla on yksi päätös tehtäväksi: ‘Mistä ryhmästä ottaa kaakeleita omalle laudalle?’. Vaihtoehtoina on napata kaikki yhden värin laatat yhdeltä ryhmäalustalta tai sitten keskeltä pelialuetta, jonne laattoja päätyy kierroksen edetessä.

Otetut kaakelit asetetaan pelaajan omalle pelilaudalle yhdelle viidestä rivistä. Näillä riveillä ne kököttävät aina pisteytysvaiheeseen asti.

Mikäli kaakeleita otti ryhmäalustalta, tuupataan sinne yljääneet laatat keskelle pöytää. Näin nämä alustat tyhjenevät yksi toisensa jälkeen.

Pelaajalauta ja viisi riviä, johoon kierroksen aikana otetut kaakelit pitää varastoida.
Pelaajalauta ja viisi riviä, johoon kierroksen aikana otetut kaakelit pitää varastoida.

Kaakeleita voi myös ottaa keskeltä pöytää ja usein kannattaakin, sillä sieltä niitä saa yleensä enemmän. Ensimmäisenä pöydältä kaakeleita ottanut ottaa myös siellä odottavan ‘aloittava pelaaja’ -merkin, jonka pelaaja asettaa miinusruutuun omalla pelilaudalla. Samaiselle miinuslaudalle päätyvät kierroksen aikana myös sellaiset kaakelit, joita pelaaja ei vuoronsa aikana saa mahtumaan “odotusriveille”.

Azulin keskeinen sääntö kun on, että otetut kaakelit pitää laittaa yhteen ja samaan riviin, jolloin mahdolliset ylijäämät päätyvät miinuspisteiksi. Niinikään jos pelaajalla on samaa kaakelityyppiä jo ennestään ja tämä “odotusrivi” ei ole vielä täysi, tulee uusilla kaakeleilla täyttää ensin tuo vajaa rivi.

Toinen "lumihiutaleista" päätyy alalaidan miinuksiin, kun vajaa rivi pitää täyttää aina ensin.
Toinen “lumihiutaleista” päätyy alalaidan miinuksiin kun vajaa rivi pitää täyttää aina ensin.

Pelikierrosten edetessä tulee vielä yksi lisäsääntö huomioitavaksi: mikäli pelaajan pisteytysalueella ko. rivillä on jo tietty kaakelityyppi, ei pelaaja enää loppupelin aikana voi kyseiselle “odotusriville” kerätä tätä kaakelityyppiä.

Kylki kyljessä tuo pisteitä

Pisteytysvaiheeseen siirrytään, kun viimeisetkin kaakelit on otettu. Tässä kohtaa pelaajan täysiltä “odotusriveiltä” oikeanlaitimmaiset kaakelit siirtyvät 5×5 -kokoa olevalle pisteytysalueelle. Kaksipuolisen pelaajalaudan peruspuolella kunkin kaakelityypin paikka on ennalta määritelty, kääntöpuolella pelaajat saavat sijoittelun osalta vapaammat kädet.

Pisteitä sijoittelusta saa yhden per kaakeli jokaisesta laatasta samalla vaaka- ja pystyrivillä, jotka osuvat juuri asetettuun kaakeliin. Siten kaakeleita kannattaa pyrkiä rakentamaan toistensa viereen.

Kolme ylintä riviä ovat valmiita ja rivien oikeanlaitimmaiset siirretään samalle riville ja pisteytetään. Tuloksena kolme pistettä, kun huomioidaan miinukset. Keltaiset kaakelit jäävät odottamaan seuraavalle kierrokselle.
Kolme ylintä riviä ovat valmiita ja rivien oikeanlaitimmaiset siirtyy pisteytettäväksi. Tuloksena kolme pistettä, kun huomioidaan miinukset. Keltaiset kaakelit jäävät odottamaan seuraavalle kierrokselle.

Kun pisteet on merkitty aloitetaan uusi kierros eli kangaspussista kaivellaan laattoja ryhmäalustalle jne. Peli päättyy sillä kierroksella, kun yksi pelaajista onnistuu täyttämään pisteytysalueeltaan yhden vaakarivin. Tämä tarkoittaa käytännössä viittä tai joskus kuutta pelikierrosta. Pelin lopussa täysistä vaakariveistä palkitaan 2 lisäpisteellä ja haastavammasta pystyrivin täytöstä 7 pisteellä. Jos pelaajalla on pisteytysalueelta täytetty kaikki 5 ruutua samasta kaakelityypistä saa siitä 10 lisäpistettä.

Pelin päättyessä lisäpisteitä annetaan täysistä vaaka- (2p) ja pystyriveistä (7p). Lisäksi, jos värin kaikki ruudut on täytetty, ropisee pisteitä mukavast (10p). Kaikki nämä näkyvät pelaajalaudalta.
Pelin päättyessä saatavat lisäbonukset löytyvät pelaajalaudan alakulmasta. Tässä kuvassa pelaajan on jo yhden pystyrivi-bonuksen tienannut.

Yllätys yllätys, eniten pisteitä kerännyt on Azul-mestari.

Kaunis, yksinkertainen ja vetoava

Nyt on asioita tehty oikein. Azul on äärimmäisen kiehtova pieni pulmapeli, johon pelaajien välinen vuorovaikutus on integroitu oikein. Periaatteessa jokainen setvii omaa 5×5 haastettaan, mutta yhteispoolista napattavat ja siten vähä vähältä vähenevät kaakelit yhdistävät pelaajien tekemiset toisiinsa. Pientä kiusaa pystyy tekemään parillakin eri tavalla, mutta vain siihen keskittymällä ei pärjää, siitä kiitos Azulin pisteytysmekaniikan.

2. kierroksen pisteytys. Pelkästään jo ylin keltainen kaakeli antaa neljä pistettä.
2. kierroksen pisteytys. Pelkästään jo yläriviin asetettu keltainen kaakeli antaa mukavat viisi pistettä.

Yhden pelin pelaa helposti puoleen tuntiin, jopa ensikertalaisten kanssa, niin yksinkertaisesta pelistä loppupelistä on kyse. Silti sisältöä ja pähkäiltävää riittää. Olen kyllä kuullut yli tunnin kestäneistä Azul-kauhutarinoistakin eli kaiketi tässäkin pelissä voi jäätää, jos niikseen tulee, mutta ihmettelen tuollaista suoriutumista näin simppelissä pelissä. Minkähänlainen jäätäminen on edessä yhtään monimutkaisemmissa peleissä?

Azulin komponenttipuoli miellyttää myös suunnattomasti. Muovisten kaakeleiden näppituntuma on hyvä ja värivalinnat – vaikka poikkeavat ovatkin – istuvat keskenään hienosti yhteen. Tämän kaikenhan olisi voinut tehdä pahvikomponentein, mutta onneksi nyt on valinta osunut laadukkaampaan ja näyttävämpään materiaaliin. Muoviset kaakelit lisäävät takuuvarmasti mielenkiintoa.

Azulin raikas värimaailma miellyttää silmää.
Azulin raikas värimaailma miellyttää silmää.

En abstrakteista peleistä yleensä perusta, mutta Azul osui ja upposi. Enkä ole ainoa, jolle näin käy, sillä tätä peliä on lähipiirissä tahkottu uudestaan ja yhä uudestaan. Yhden pelatun erän jälkeen niin kovin herkästi pelipöydässä joku toivoo välitöntä uusintaa ja mikäpä on ottaessa, kun pelivalmistelut on tehty hetkessä ja yksi peli pelattu puolessa tunnissa.

Laajemmalti katsottunakin Azulin vastaanotto on ollut erinomainen: Spiel’17 -messuilla peli myi loppuun vaikka kyseessä ei ollut todellakaan mikään pieni myyntierä. Ja tätä tekstiä kirjoittaessani peli on noussut Boardgamegeekissä jo Top-3:een abstraktien pelien saralla ja 20 parhaan joukkoon perhepeleissä.

Loppuun vielä se ilouutinen: peli tulee Pohjoismaisille markkinoille vuoden 2018 alussa, joten pitkään ei tätä herkkua tarvitse odotella suuren yleisön saatavaksi. Tässä on oivallinen peli koko perheelle ja vahva ehdokas vuoden 2018 perhepeliksi Suomessa sikäli mikäli pelin julkaisija pysyy asian tiimoilta hereillä.

Infolaatikko: Azul
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: pelialan liikkeet (suomeksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Trains vs Trains: Rising Sun – molempi parempi?

Pelisuunnittelija Hisashi Hayashi on eittämättä omat Dominioninsa pelannut. Pelikokemus taisi miellyttää, sillä siinä määrin asioita tuli kopioiduksi omaan tulevaan tuotokseen, peliin joka sai ytimekkään nimen Trains. Tämä vuonna 2012 alkujaan julkaistu peli ei toki ole pelkkä Dominion kopio, vaan Mr. Hayashi leipoi kylkeen mukaan pelilaudan, johon teemaan sopivasti rakennellaan junarataa ja asemia. Pelin englanninkielisen painoksen jakelijan AEG:n kyljessä Tarins sai sai siinä määrin menestystä, että siihen on tullut paitsi muutamia lisäkarttoja, myös täysin itsenäinen sisarpeli Trains: Rising Sun (2014).

Kumpi näistä on lopulta parempi vai kannattaako omistaa peräti molemmat? Vai riittäisikö sittenkin se alkuperäinen Dominion? Näihin kysymyksiin toivottavasti tämän blogitekstin pohjalta saadaan vastauksia.

Dominionista tuttua pakanrakennusta

Trains-pelit ovat pakanrakennuspelejä ja jos Dominion on tuttu, niin pitkälti samalla kaavalla mennään. Pelaajilla on siis alussa identtiset korttipakat, Trainsin tapauksessa 10 kortin setti. Pakasta nostetaan viisi korttia ja omalla vuorolla nämä kortit käytetään eri toimintoihin.

Aloituskäsi: neljä rahaa (mustat numerot yhteenlaskettuna) ja yksi radanrakennus. Punaisella pohjalla on kortin ostohinta.
Aloituskäsi: neljä rahaa (mustat numerot yhteenlaskettuna) ja yksi radanrakennus. Punaisella pohjalla on kortin ostohinta.

Trainsissa korteilla joko ostetaan uusia kortteja tai niiden avulla rakennetaan laudalle junarataa ja asemia. Vuoron päätteeksi sekä käsikortit että uudet ostetut kortit päätyvät pelaajan henkilökohtaiseen poistopakkaan, josta ne sekoitetaan uudeksi nostopakaksi siinä vaiheessa kun kaikki kortit on kertaalleen käytetty. Näin uusia kortteja putkahtaa käyttöön pelin edetessä.

Pelivuoron lopputuloksena ostettu pikajuna ja jätekortti, kiitos suoritetun radanrakennuksen.
Pelivuoron “ostokset”: rahakkaampi pikajuna tulevia hankintoja silmällä pitäen ja jätekortti. No se jätekortti tuli radanrakennuksen kylkiäisenä.

Ostettavien korttien valikoima arvotaan (tai valitaan) ennen kunkin pelin alkua. Tarjolla on aina tietyt peruskortit, mutta näiden lisäksi mukaan tulee vaihteleva setti muita kortteja. Korttien toimintojen analysointi ja sitä kautta oman pakan rakentuminen on Trainsissa samalla tapaa merkittävässä roolissa kuin Dominionissa.

Trainsin ostokorttivalikoimaa.
Trainsin ostokorttivalikoimaa.

Dominionista on lainattua myös pistekortit – siis kortit, jotka antavat pelaajalle pelin päätteeksi pisteitä, mutta jotka pelin aikana vain kasvattavat pakkaa. Uutta sen sijaan on pelilautaan kytkettävät toiminnot eli radan ja asemien rakentaminen. Edellisillä elementeillä pelaajat pyrkivät rakentamaan paitsi junarataverkostoa kaupunkien välille myös asemia näihin. Kaupungit eivät itsessään tuota pisteitä, mutta asemien myötä niiden arvo kasvaa.

Punainen ja vihreä pelaaja radanrakennustalkoissa pelilaudan kulmassa. Valkeat kartiot kuvaavat juna-asemia.
Punainen ja vihreä pelaaja radanrakennustalkoissa pelilaudan kulmassa. Valkeat kartiot kuvaavat juna-asemia.

Aina jos/kun käsikortti antaa mahdollisuuden radan tai aseman rakentamiseen, tulee kylkiäisenä myös jätekortteja. Jätekortit eivät anna mitään, mutta hidastavat oman pakan läpirullausta. Niistä pääsee eroon ainoastaan tietyillä korteilla tai passaamalla koko pelivuoro kokonaan. Molemmissa tapauksissa puhutaan silti ainoastaan vain niistä jätekorteista, joita pelaajalla juuri samaisella vuorolla on kädessään.

Nostopakasta alkaa nousemaan aiemmin sinne hankittuja kortteja. Valitettavasti myös jätekortit täyttävät kättä.
Nostopakasta alkaa nousemaan aiemmin sinne hankittuja kortteja. Valitettavasti myös jätekortit täyttävät kättä.

Pelin päättää yksi kolmesta lopetusehdosta: yksi pelaajista on rakentanut kaikki junaratansa, kaikki asemat on lykätty laudalle TAI kolme ostopakkaa on kokonaan tyhjentynyt. Useimmiten näistä pelin lopettaa toinen rakennusehdoista.

Trains, uudempi Rising Sun vai kenties sittenkin “vain” Domppa?

Pelilauta tuo Trainsiin uudenlaista interaktiota ja tässä kohtaa tulee myös suurin ero Dominioniin. Radan rakentaminen ja sitä kautta junaverkoston yhyttäminen asemia pullollaan oleviin kaupunkeihin on erittäin merkittävä pistepotin lähde Trainsissä. Tätä pistepottia täydennetään erikseen ostettavilla pistekorteilla.

Trains: Rising Sun -pelin pistekortteja. Stadion antaa 6 pistettä, mutta hinta on järkyttävän suolaiset 11 rahaa.
Trains: Rising Sun -pelin keltaisia pistekortteja. Stadion antaa muhkeat 6 pistettä, mutta hinta on suolaiset 11 rahaa.

Pelilaudan tapahtumat kiinnostavat kaikkia ja pelaajat pyrkivät tekemään radan rakentamisesta muille mahdollisimman kallista. Eli vaikka peillautaa ei pysty toisilta kokonaan blokkaamaan, niin radan rakentaminen on sitä kalliimpaa mitä useampi pelaaja tietyssä ruudussa on läsnä – ja omaan pakkaan päätyy jätettäkin enenevässä määrin. Tämä on veikeä suunnittelun yksityiskohta, josta täytyy antaa kiitosta.

Sekä Trains että Trains: Rising Sun ovat ostohinnaltaan samaa tasoa. Tämä ei mitenkään yllätä, sillä laatikkojen sisältökin täsmää. Ostamalla molemmat saa niin laajan korttivalikoiman, että peliä enemmänkin tahkoava saa peleille takuuvarmasti vaihtelua. Mutta mikäli vain toinen näistä pitäisi valita, niin kallistuisin Rising Sunin puoleen. Tämä hivenen uudempi tulokas tuo paitsi muutenkin mielenkiintoisia kortteja, niin osa näistä kasvattaa rahtusen myös pelaajien välistä interaktiota. Ei siellä mitään dramaattisia “lyömäkortteja” ole, mutta edes pientä lisämaustetta.

Esimerkki Trains: Rising Sunin kiusakortista: muiden pelaajien jätekortit kädessä aihettavat pientä lisäharmia.
Esimerkki Trains: Rising Sunin kiusakortista: muiden pelaajien jätekortit kädessä aihettavat pientä lisäharmia.

Trains: Rising Sunin eduksi on laskettava myös reittikortit, joita pelilaudalle arvotaan pelaajamäärän mukaan. Nämä tarjoavat hivenen vaihtoehtoja oman pelin alkusuunnitteluun, mutta sisältävät myös pienen riskin: vain nopein nimittäin saa pienen lisäpistepotin valmistuneesta reitistä (niin ja laimean kertakäyttöedun, joka tahtoo unohtua käyttää). Se, lähteekö ylipäätään reittejä rakentamaan ei ole mikään itseisarvo, mutta yksi pieni harkittava elementti lisää tuomatta kuitenkaan yhtään enempää monimutkaisuutta peliin.

Trains: Rising Sun -pelin reittikortit.
Trains: Rising Sun -pelin reittikortteja.

Lopulta, jos Trains-pelit maistuvat ja lompakko joustaa, on molempi-parempi. Vaikka yhdellä laatikollakin pötkii jo ainakin puolimatkaan, niin kahdella pääsee varmasti perille. Näin saa valmiiksi jo useampia karttavaihtoehtojakin ja aina voi sijoittaa erikseen ostettaviin lisäkarttoihinkin, jos välttämättä haluaa. Ja molempien pelien kortit, ne mahtuvat yhteen ja samaan pelilaatikkoon ainakin jos korttisetit jättää suojamuovittamatta. Molempien pelien mukana tulee vieläpä kätevät korttierottimet, joilla iso kasa kortteja pysyy hyvässä järjestyksessä ja niiden avulla pelin saattaminen aloituskuntoon nopeutuu.

Pelilaatikon organisointikortit on loistava idea!
Pelilaatikon organisointikortit on loistava idea!

Dominionin suurkuluttajat saavat Trainsista vähintäänkin vaihtelua – siis vahva suositus vähintäänkin kokeiluun. Kartta on aidosti kiva lisäelementti ja parannus pelkkään pakanrakentamiseen kyllästyneille. Junateema voi olla toinen etu – tai sitten haitta – mistä nyt sitten sattuu tykkäämään. Jos Dominionin mekaniikka ei sytytä lainkaan, niin siinä tapauksessa Trains tuskin tarjoaa mitään uutta tai parempaa. Sen sijaan niille, jotka jäivät toivomaan Dompan ympärille jotakin lisää, voi Trains olla juuri se juttu. Näin kävi minullekin: siinä missä Dominionin ja sen lukuisien lisäosien perään ei ole kaipuuta, niin Trains pääsee tasaiseen tahtiin edelleen pöytään. Pelilauta pienine lisävirikkeineen oli itselleni siis jo riittävä piristysruiske!

Punainen pelaaja saanut toistaiseksi rakennella omaa rataansa rauhassa.
Punainen pelaaja onsaanut toistaiseksi rakennella omaa rataansa rauhassa vasemmalla.

Ei tämä Hisashi Hayashin versio pakanrakentelusta mikään täydellinen viritys ole, mutta suunta on hyvä. Korttien kuvitus on nättiä, pelilaudan ulkonäkö voisi olla toki siistimpikin. Nyt kartat keskittyvät selkeyteen ja onnistuvatkin siinä. Teemaa tukemassa olisi kiva, että junarata olisi muutakin kuin vain puiset pienet kuutiot – niin ja ne asemia kuvaavat heksapuupötkylätkin ovat vähän niin ja näin. Selkeitä kyllä molemmat, mutta enemmänkin saa toivoa.

Trains ja Trains: Rising Sun.
Trains ja Trains: Rising Sun.
Infolaatikko: Trains / Trains: Rising Sun
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2012 (Trains); 2014 (Trains: Rising Sun)
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek (Trains); Boardgamegeek (Trains: Rising Sun)
Muualla arvosteltuna: Lautapeliopas