Skip to main content

Tapahtumaraportti: Spiel’18 (25.-28.10.2018) – osa 2

Tämä on Lunkisti-raportti Spiel’18 -pelimessuista Essenistä. Jos et ole lukenut vielä raportin ykkösosaa, niin se löytyy täältä.

Lauantai 27.10. Muutama tunti messutunnelmaa ja jalkapalloa päälle

Lauantaina ampaistiin kolmen porukalla muutamaksi tunniksi messuille Janin viettäessä aamupäivän muilla ostoksilla. Edellisaamun Solenia -vesiperä ei toistunut, vaan pöytä oli sopivasti tarjolla. Asiantuntevan sääntöjenselityksen lopuksi paikalle ilmaantui saksalainen nuoripari, jotka kysyivät olisiko vielä paikka vapaana. Mikäs siinä, vapaalle jakkaralle (peliin mahtuu siis neljä) istahti nuorimies ja sääntöjenselittäjä veti pikaisen tiivistelmän saksaksi muutamassa minuutissa viimeksi saapuneelle ja saatiin pelit käyntiin.

Solenia. Kompakti ja kivannäköinen paketti!

Solenia on varsin suoraviivainen resursseja pisteiksi -pyöritys, mutta jatkuvasti elävä pelilauta tekee siitä mielenkiintoisen. Pelivuorolla pelataan omasta muutaman kortin kädestä yksi laudalle, joka antaa joko resursseja, pisteitä tai mahdollisuuden suorittaa yksi yhteisesti tarjolla olevista tiketeistä. Kortit pelataan joko laudalla etenevän zeppelinin välittömään läheisyyteen tai omien korttien viereen. Kauemmaksikin kortin saa pelata, mutta sellainen kuluttaa resursseja.

Merkittävä määrä korteista liikuttaa zeppeliniä pykälän verran eteenpäin, jolloin laudan taaimmainen osa siirretään kulkusuunnassa kärkeen ja tässä yhteydessä lauta myös pyöräytetään ympäri. Niinikään siirtyvän laudanosan kortit aktivoituvat nyt vielä uudemman kerran, jolloin niiden omistajat saavat niistä lisähyötyä.

Kun kokonaispalettiin lisätään vielä päivän ja yön vaihtelut, joilla on oma merkityksensä tiketien täytössä, niin Solenian paketti on vakuuttava. Pelin pelaa ensikertalaisetkin neljällä pelaajalla puoleen tuntiin ilman odottelua, niin ei ihmekään että peli jätti hyvät fiilikset. Ja päätyi siten ryhmämme kotituliaisiin. Hyvää työtä Sebastian Dujardinilta – ja kyllähän Vincent Dutrait taitaa graafisen puolen; se nyt ei ole kenellekään uutinen.

Ei voi mitään, mutta nämä meeple-teemaiset astiastot ovat vuodesta toiseen hieno näky!

Mitäpä muuta? Messuilla on jo vuosikausia näkynyt lautapeliaiheista t-paitaa, astioita jne. Hetken ehdin tänäkin vuonna ihastella noita meeple-aiheisia, iloisenvärisiä astioita. Niiden osalta näytti tänä vuonna tarjoama taas laajentuneen ja monipuolistuneen. Harmi, että näitä ei Suomessa ole myynnissä, sillä melkoisella varmuudella omasta valikoimasta löytyisi jo monenmoista. Toisaalta tiedän, että ainakin Lautapelit.fi -näitä jossain vaiheessa koe-erän myyntiin toikin, mutta ongelmia taisi olla saada tavaraa ehjänä perille?

Carcassonne: Safari tuli testattua niinikään aamupäivästä, siitä ei nyt kuvaa ole tarjolla. Se oli… niin, no pimpattua Carcassonnea, mutta sellaisenaan sieltä paremmasta päästä. Osa pelin komponenteista oli vähän pienenoloisia, mutta muuten oikein hyvä ja toimiva paketti.

Yksi kovin monista loppuunmyydyistä peleistä: Profiteers.

Lauantain aikana näkyi enenevässä määrin ‘Sold out’ -lappuja, etenkin pienemmillä osastoilla. Muun muassa La Mame Gamesin osasto möi ‘ei-oota’ eli osasto oli tyhjä, vain Profiteersin ohjekirjaa oli levitettynä tiskille. No, tämä peli oli hankittu jo ensimmäisenä päivänä ja iltasella sitä hotellillakin jo testattaisiin.

Tacticin osastolla nakkelemassa Dosa-kiekkoja.

Tactic oli sekin pelimessuilla paikalla. Mölkkyä mainostettiin isosti, mutta testattavana olivat ainakin Go Go Eskimo ja DOSA, joista jälkimmäistä testattiinkin. DOSA on simppeli heittopeli, jossa “jääkiekkoja” nakellaan pistealustalle tarkoituksena osua isoihin pisteruutuihin. Nopea tarkkuuspeli, johon kaikki voivat osallistua – toimisi esim. pikkujoulujen oheisnumerona. Ja on se hyvä, että Mölkkyä on nyt kenen vaan ostettavissa messuilla – vuonna 2006 se piti erikseen yhdelle saksalaiselle matkalaukussa kiikuttaa. 🙂

Miltäpä kuulostaisi Kickstartattu pelipöytä? Näitä oli messuilla tarjolla useampiakin ja muutenkin pelipöytien tarjooma ja markkinat ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti.

Vielä ennen messuilta lähtöä koukkasimme uusintakierroksen pelipöytiä myyvien osastoilla. Parikin sankaria vakiopeliporukastamme harkitsee pöydän uusimista, joten miksipä ei samantien huomioisi hankinnassa lautapelit huomioivia vaihtoehtoja. Useampikin valmistaja oli polkaisemassa käyntiin omaa Kickstarter-kampanjaansa, joissa toimitukset lupailtiin ensi keväälle. Jännityksellä jään odottamaan, tarttuuko joku nyt katsotuista lähipiirin haaviin?

Viime vuoden tapaan myös tänä vuonna oltiin katsomassa jalkapalloa lauantaina.

…niin, ja messupäivä jäi lauantaina tarkoituksella lyhyemmäksi, koska klo 14:00 oli jalkapalloa tarjolla: Regionliigan peli Rot-Weiss Essen vastassaan Rot-Weiss Oberhausen oli tänäkin vuonna viihdyttävä (tismalleen samat joukkueet ottelivat myös viime vuonna Spielin aikaan ja silloinkin oltiin katsomossa) ja tunnelma oli katossa täälläkin.

Futispelistä matka jatkui ruokailun kautta hotellille iltapeleihin.

Iltapelinä hotellilla Profiteers. Vähän oli kotikutoisennäköinen viritys.tämä.

Ensimmäisenä pöytään Profiteers. Pelin idea on mielenkiintoinen: pelaajat ovat asekauppiaita, jotka myyvät tavaraa Yhdysvaltain sisällissodan molemmille osapuolille. Tarkoitus on päätyä sodan voittavalle puolelle ja tehdä sitä kautta enemmän rahaa kuin kilpakumppanit. Se, kumpi puoli milläkin kierroksella on vahvemmilla jää pelaajien arvioitavaksi (ja varusteltavaksi). Profiteersin idea on hyvä, mutta ensipuraisun perusteella en ole ihan vakuuttunut, toimiiko se. Tämä nähdään lisäpelien myötä. Niin joo: pelin ohjekirja saa erityismaininnan siitä, että sen olisi voinut ehkä tehdä isommalla fontilla… (ks. alla oleva kuva).

Hotellihuoneen valaistus oli kaukana optimaalisesta, mutta lienee jotain käytettävyysongelmaa ohjekirjassakin, jos avuksi oikeasti tarvitaan kännykän taskulamppua ja suurennuslasia?

Hotellipelit jatkuivat korttipelien parissa. Pöytään pääsivät sekä Rock the Bock että nimiviritys Orc-Lympics.

Pari kepeää lyhyttä filleriä: Rock the Bock ja Orc-Lympics.

Rock the Bock oli sokkoviritelmä, jossa pelaajat koettavat mahduttaa omat eläimensä festareille. Kullakin kierroksella on maksimirajat kullekin eläimelle ja pelaajan tarjotessa eläimiä liikaa, ne käännytetään portilta takaisin. Valinnat tehdään yhtä aikaa ja sen jälkeen katsotaan kuinka kävi: liian isoja kortteja tarjonneet blokataan pois, ja kun limitti on sopiva – siihen isoimman pelannut saa isommat pisteet ja kakkonen pienemmät. Vastapelaajien aivoitusten arvaileminen on mekaniikkana usein vähän blääh, mutta Rock the Bock tekee asian kerrankin oikein. Kelpo filleri!

Orc-Lympics on – kuten nimestäkin voi päätellä – peli fantasiateemoitetuista olympialaisista. Oma joukkue kasataan ensin draftaamalla, mutta ennen olympiasoihdun sytytystä oma joukkue karsitaan siten, että se saa koostua enintään kolmen eri rodun edustajista. Tämän jälkeen käydään lajikirjon kimppuun, joissa mitellään joko voimassa, tarkkuudessa tai ketteryydessä. Pelaajat valitsevat kädestään yhden rodun, jota lähtevät pelaamaan kortti kerrallaan. Ne kenellä on lajin vaatimia taitoja eniten tiskissä pääsevät mitaleihin käsiksi. Mitalistien kortit menevät kaniin seuraavaa lajia varten, muut saavat yhden pelaamistaan korteista takaisin. Orc-Lympics on siten kevyttä kädenhallintaa ja muiden pelin lukua. Kevyttä hupaa tämäkin ja pelaan kyllä jatkossakin mielelläni jaon silloin toisen tällöin.

Muutamia pelihankintoja (yhdeltä päivältä) kotiinvietäväksi – tässä ei siis suinkaan ole kaikki.

Näillä eväillä ponnistettiin sitten kohti sunnuntaita.

Sunnuntai 28.10. – jokos se on viimeinen päivä pelimessuja?

Sunnuntaina(kin) olimme messuhallien ovia raapimassa jo tapahtuman ensihetkistä lähtien. Suunnitelmana oli päästä testaamaan Reef ja pöytätilaa olikin heti aamusta vapaana.

Neljästä väristä rakentuu Reef.

Reef osoittautui napakaksi paketiksi. Tässä jos missä on kaikki perhepelin ainekset: simppeli pelin kulku ja miellyttävät komponentit. Vuorot etenevät rivakkaan, kun vaihtoehtoina on’ ota kortti’ tai ‘pelaa kortti asettaen samalla kaksi uutta korallia laudalle ja pisteytä jos pystyt’. Koralleja siis pinotaan 4×4 ruudukkoon ja korttien alaosat kertovat minkälaisia koralliyhdistelmiä koetetaan tavoitella. Suunnittelussa on selkeä idea siitä, että aina kun pääset lisäämään korallien määrää omalle laudalle, niin kortin alaosan pisteytyksessä et pääse vahingossakaan hyödyntämään juuri asettamiasi koralleja. Siispä kortteja koetetaan ketjuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Mainio peli ja päätyi pelin jälkeen hankintaan.

Atlandice – näyttävää noppailua.

Seuraavaksi Atlandice. Tähän saimme sääntöjenselityksen, jollaisista en niin perusta: lähdetään tekemään toimintoja ja sääntöselittäjä opettaa niitä sitä mukaa, kun niitä valitaan. Niinpä ensimmäisellä kierroksella tuli tehtyä yhtä jos toista järjetöntä, mutta minkäpä teet. Kun sitten vauhtiin päästiin ja pelin toiminnot aukesivat, niin mikäpäs siinä – hyvän ulkokuoren alta paljastui toimiva noppailu-resurssointikeräily, jossa haalitaan tavaraa enemmän kuin kavereillä aina pisteytyksiä varten. Se mitä kierroksen lopuksi pisteytetään voi riippua pelaajien toiminnoista tai sitten ei – usein oli liian aikaisin selvää, mistä asioista taistellaan, joten mielenkiinto ja kilpailu ei jatkunut kovinkaan pitkään. Taskulämmin peli, jos mikä.

Matagotin osastolla merirosvoiltiin.

Myös sunnuntaina messuväkeä riitti, mutta pelipöytiin pääsi kyllä paremmin kuin aikaisempinä päivinä. Myös legendaariseen “häkkikauppaan” pääsi lopulta käytännössä jonottamatta, vaikka vielä aamulla sinne olikin kymmenien metrien jonot. Ja lankesi sitä kokenut kehäkettukin yhteen (!) heräteostokseen – kaikki muut messujen hankinnat kun olivat visusti omalta Tabletop Together Tooliin tehdyltä “shorttilistalta”.

Häkkikauppa on houkutuksia täynnä. Mm. 10e hintainen KdJ-voittaja Broom Service ei esimerkiksi olisi pöllömpi hankinta. No, nyt tarttui matkaan englanninkielisinä Deus-lisuri ja kaverille Wallacen peli (pikkukuva) yhteishintaan 10e.

Ostostelun jälkeen jatkoimme Korean osastolle, siellä vapaana oli Eco-Links. Tässä on pitkälti sama idea kuin aiemmin testatussa Brains Family: Burgen & Drachen -pelissä eli nopeuspelinä yritetään yhdistää reitit tiettyihin kohderuutuihin. Onnistumisesta nopeimmat palkitaan ja kun x-määrää kierroksia on pelattu, lasketaan loppupisteet. Eco-Links tekee asiansa verrokkipeliään paremmin ja komponenteiltaankin parempi, mutta onhan näitä vastaavia nähty. Jos taas idea tuntuu uudelta, niin Eco-Linksiä voi kyllä suositella eli tekee asiansa kaikin puolin hyvin.

Eco-Links: reitinrakennusta nopeuspelinä.

Sunnuntaina oli myös perinteinen sotapelien live-huutokauppa. Tätä ihmettä en ollut aiempina vuosina todistamassa, mutta nyt sitä hetken aikaa ihmeteltiin ennen kuin jatkettiin matkaa. Sotapelit eivät niin ole meidän juttu, että näistä olisi mitään pitänyt jäädä kärkkymään.

“Ja kuka tarjoaa 20e?”

Viimeiset silmäykset messujen hottispelien listalle eli Fair Play -listoille ja hiljalleen suunnattiin kohti messujen uloskäyntiä. Tässä vaiheessa kuvan lista oli jo ns. lopullinen eli kuvasta näkee messuyleisön äänestämänä Spiel’18 -kuumimmat pelit.

Spiel’18 messujen lopullinen Fairplay-lista. Nämä pelit saivat siis eniten ääniä messuyleisöltä.

Mutta vielä ennen taksiin kapuamista Lautapelit.fi:n osastolla päästiin testaamaan Hokkaido, kun meno oli heidänkin osastollaan rauhoittumassa.

Lautapelit.fi:n uutuus Hokkaido.

Hokkaido on jatkoa aiemmalle Honshulle ja paljon oli tuttuja elementtejä, mutta myös riittävästi uutta – itse asiassa jokainen muutos vie “sarjaa” parempaan suuntaan. Edelleen pelaajat rakentavat omaa maisemaansa, mutta korttien valintasysteemiä on suoraviivaistettu (nyt se on perusdraftia), kuutioita käytetään osin toisin ja nyt pelaajilla on haasteena maisemaan rakentuva vuorijono. Toimiva paketti ja tätä pelaa kyllä mielellään lisääkin. Hienoa suunnittelua siis tämäkin Kalle Malmiojalta ja kuuleman mukaan peli möikin hyvin Spiel-messuilla.

Tämä Suomi-julkaisu jäi Spiel’18 -messujen viimeiseksi peliksi meidän osaltamme. Oli aika suunnata taksilla Düsseldorfiin ja valmistautua kotimatkalle. Paluulennolla tahkottiin toki pelejä sielläkin, nyt vain mentiin uutuuslinjalla: testattiin sekä Qwantum että Roll to the Top! -noppailut, joista kumpikaan ei päätynyt kuviin asti. Näistä molemmista varmaan myöhemmissä blogiteksteissä sitten lisää.

Loppufiilistelyt

Niin, neljä päivää Spiel-messuja on nyt jo hyvän matkaa takanapäin. Kannattiko? Ehdottomasti – oli taas hauskaa ja pelimessuista tuli nautittua koko rahalla. Lähtisinkö uudelleen? Ihan varmasti, jos/kun seura on noin hyvää kun se meidän porukassa on ollut. Ja olihan tämä jo kahdeksas kerta ylipäätään, joten sekin kertonee jotakin.

Messuosastoilla riittää säpinää.

Neljä päivää hälinässä voi olla raskasta messuturistillekin – tai sitten ei. Meidän porukallamme sinne ei lähdetä “suorittamaan” vaan yhteishengessä kierretään se mitä kierretään ja kun tuntuu siltä, että alkaa päivän tavoite olla täynnä, niin siirrytään takavasemmalle. Hulina on varmasti ihan toista siellä tiskin toisella puolella, mutta itse ainakin olin jo maanantaina virkeänä töissä vaikka kotona sinällään myöhään sunnuntai-iltana vasta olinkin.

Messuilta tarttui tuliaiset kotiin alkuperäissuunnitelman mukaisesti – vain yksi jäi saamatta: Ravensburgerin/Alean Carpe Diem -myytiin loppuun ennen kuin omani ehdin ostaa. Mutta sekin puute on sittemmin korjattu. Ja näillä tuliaisilla riittää viikkopeleihin uutta pelattavaa kuukausitolkulla – näistä tulee raporttia blogiin ja some-kanaviin, joten pysykääpä kuulolla jos kiinnostaa. Ensimmäiset arvostelut on jo työn alla…

Tapahtumaraportti: Spiel’18 (25.-28.10.2018) – osa 1

Vuoden 2018 Spiel-messut ovat jo takanapäin, mutta pelituliaisten pureskelussa menee pitkälle ensi vuoteen. Tämä on Lunkisti-raportti Spiel’18 -messuista; tarkemmin sanottuna sen ensimmäinen osa.

Olimme paikalla kahdeksatta kertaa, joten sikäli Messe-Essenin perusmetkut ovat tulleet jo tutuiksi. Pohjatyöt ja valmistelut oli aloitettu jo elokuussa, joten nyt keskityttäisiin nauttimaan neljä päivää messuturismista tehtyjen etukäteissuunnitelmien pohjalta. Oman kiinnostuslistani olin jakanut jo aiemmassa blogitekstissä: Spiel ’18 tulee – olen tai tulen olemaan valmis.


Kuvassa Spiel’18 valmistelujen lopputulos, joiden pohjalta oli helppo liikkua messuilla: Tabletop Together Tool:ista ulospullautettu kiinnostus-/ostoslista. Tämän listan kaveriksi vielä messukartat, johon on merkitty mitä miltäkin osastolta löytyy. Juuri muuta sitten ei tarvitakaan –  paitsi riittävän paksu lompakko.

Keskiviikko 24.10. – messuosastojen rakentelua ja tankkausta

Kohteeseen lensimme tuttuun tapaan keskiviikon aamulennolla (Helsinki-Düsseldorf). Lentokoneessa pyöräytettiin tutusti jo ensimmäiset pelitkin. Noppapaketista löytyi tälle vuodelle pari vielä itsellekin uutta peliä: Rolling America ja Spiel’18 -uutuus Knapp Daneben! Edelliset sullottuna Qwixxin laatikkoon jo siellä majailleiden muutaman muunnoppapelin kanssa.

Lentokoneessa matkalla Düsseldorfiin pelattiin noppapelejä. Kuinkas muuten?

Düsseldorfin kentältä otettiin kimppataksi Esseniin. Koska olimme jo aamupäivästä Essenissä ja hotellihuoneet saataisiin vasta puolen päivän jälkeen, niin meillä oli hyvää aikaa mennä apukäsiksi Lautapelit.fi:n osaston pystytykseen.

Näitä Spiel’18 mainoskylttejä näki kaikkialla kaupungissa muistuttamassa neljän päivän pelirallista.

Samalla kun purettiin pari eurolavaa lautapelejä Lautapelit.fi:n osastolle luovutettiin heille myös survival-paketti, johon idea tuli edellisvuodelta. Tuolloin puskaradiot viestivät, että messuosastolta oli välillä kynät, milloin muistilaput tai muuten vaan energiatasot alhaalla, joten kannoimme osaltamme kortemme kekoon tällä saralla. Tarina ei kerro, pitikö lasi koskaan rikkoa vai pysyikö loppuun asti ehjänä.

Huumorilahja Lautapelit.fi:n väelle. Viime vuonna vähän väliä kynät, paperit yms. hakusessa, joten porukalla väsäsimme kuvan hätävaralaatikon.

Keskiviikkona kaikilla muillakin osastoilla oli ahkera rakenteluvaihe menossa eli pelejä paitsi purettiin pahvilaatikoista esiin, pöytiä ja tuoleja viriteltiin ja osastoja somistettiin. Käytävillä liikkuivat paitsi ihmiset, myös eurolava poikineen.

Kun Lautapelit.fi:n osasto oli saatu valmiiksi, kierreltiin vähän muitakin osastoja. Days of Wonderilla oltiin sielläkin jo valmiina – vain messuvieraat ja pelit pöydistä puuttuvat.

Pikaisen yleiskierroksen jälkeen kävelimme hotellille ja kun huoneet oli lunastettu oli aika poiketa syömään.

Maassa maan tavalla: aiemmista vuosista tuttu ja hyväksi havaittu Orkiden döner-mesta oli kävelymatkan päässä hotellilta, joten sinne syöksyttiin jo heti keskiviikkona.

Illalla hotellihuoneessa pelattiin lisää noppailua, jonka ohella tehtiin viimeiset suunnitelmat ensimmäisen messupäivän aamuun. Knapp Daneben! osoittautui muutamien pelien perusteella oikein mukiinmeneväksi lisäksi noppailuihin.

Noppapelitarjoomassa oli paitsi tutut Qwixx, Qwinto ja Rolling Japan – niin nyt myös Rolling America ja Knapp Daneben! Kaikki saa sullottua Qwixxin laatikkoon, kun pikkasen näkee lisävaivaa.

Torstai 24.10. – messuja koko rahalla

Messujen ensiminuuttien suunnitelma oli varmistaa oma kappale niistä muutamista peleistä, jotka epäiltiin loppuvan ensimmäisenä. Ei siis heti rynnitty pelipöytiin vaan tehtiin täsmäiskuja osastoille – yhtenä Eggert Spiele ja englanninkielinen versio hypessä liitävästä pelistä Blackout: Hong Kong, josta etukäteen viestittiin jo kertaalleen, että englanninkielinen versio olisi Eggertin osastolla loppuun varattu – no onneksi sitä kuitenkin sai.

Messe-Esseniin oli tänä vuonna kolme sisäänkäyntiä. Ihan sama, mistä pyrit sisälle niin porukkaa riittää.

Itse poikkesin hakemassa Queen Gamesilta Skylandsin, jolla ei toki ollut kiire, mutta sattui muuten reitille sopivasti. Tämän pelin edellistä versiotahan olin etsiskellyt samassa tapahtumassa viime vuonna, joten kiva saada laukkuun mieleistä täytettä. Niin oli naama heti näkkärillä!

Tältä näyttää mies, jonka kantolaukkuun on juuri sujahtanut mieleinen uutuus Queen Gamesin osastolta.

Mutta päästiin sitä nopeasti pelaamisen makuunkin. Messujen ensimmäiset pelit pelattiin Korean osastolla. Kun Marble Bobsleigh -kelkkailut oli varattu, päädyttiin ensin Dig It Up -pöytään, jonka säännöt oli nekin tullut jossain vaiheessa lukaistua. Saatiin toki tähän sääntöopastus kuten asiaan kuuluu, joten ei tarvinnut mitään muistinsyövereistä kaivella.

Dig It Up – kevyttä noppailua ja tikentäyttöä.

Dig It Up osoittautui kevyeksi noppavetoiseksi tiketintäytöksi, joka oli varsin harmiton tapaus. Valitaan kaivettava rivi, heitetään noppaa ja nopan silmäluku kertoo mikä laatta tulee oman setin jatkoksi. Kivat ja toimivat komponentit sekä selkeä yleisilme, mutta näihin raameihin olisi saanut enemmänkin peliä kuin nyt oli tarjolla. Salainen tavoitekortti oli kelpo lisä, toisaalta sattumakorttiviritys pääsääntöisesti turha.

Vaan peli hoiti asiansa sikäli, että noppailupöydästä noustessa oli Marble Bobsleigh -pöytäkin jo vapaana!

Marble Bobsleigh – korealaisten näkemys kelkkailupelistä.

Marble Bobsleigh on kuulapeli, jossa pelaajat vuorotellen vapauttavat kampea kieputtamalla yksittäisen kuulan piilopankistaan ja jos tämän myötä laudalla näkyy samanvärinen pari kuulia, pitää pelaajien kilpaa vapauttaa vastaavanvärisen lipun takana kanissa ollut oma kelkka (joka sekin on kuula). Vapautetulle kelkalle saa puhaltaa lisävauhtia, mutta liian kova puhallus pyöräyttää kuulan pois rännistään. Lisähönkäisylle on sikäli tarvetta, että vain nopeimmin oikean kuulansa maaliin ajattanut palkitaan lisäkuulilla omaan piilopankkiin. Marble Bobsleighin idea on veikeä, mutta käytännön kenttäkoe osoitti, että tällä kertaa jäätiin vain hyvän idean tasolle. Toisaalta onneksi näin – tuon pelin raahaaminen mukana olisi sekin ollut varsin iso työ.

Monstrite – pikkumörköjen kasvatusta oikeiksi hirviöiksi.

Yllätysosastoa edusti Monstrite. Tästä ei ollut etukäteen tiedossa kuin pelin graafinen ilme – sääntöjä ei ollut tarjolla missään. Mutta kun pelipöytä on vapaana, niin ei kun testiin, sitä vartenhan täällä ollaan! Monstrite on tiketintäyttöä, jossa alkuun vedetään pussista pikku-monstereita, joita pelilaudan koneiden avulla muutetaan isommiksi. Vasta isoilla möröillä pystyy pelottelemaan ihmisiä ja täyttämään tarjolla näkyviä tikettejä. Kun pikku-monsut lopulta loppuvat pussista, käydään vielä muutama lopputaisto sokkokaupoilla.

Eipä Monstritesta jäänyt käteen mitään – sellaista perushöttöähän tämä oli. Kun koko komeus on kuorrutettu halvanoloisilla komponenteilla ja tyyriillä hinnalla, niin mörköpelin voi unohtaa. Vähän jäi kyllä kutina, että osa säännöistä olisi mennyt pelin opastaneen piikkiin, mutta vaikea nähdä että tuosta kuoriutuisi esiin mitään nerokasta.

Corne van Moorselin nimmarit Roll to the Top!:iin oston yhteydessä. Tämä(kin) peli myytiin messuilla loppuun.

Pelejä tuli porukalla hankittua ensimmäisen messupäivän aikana sellainen määrä, että pienen harkinnan jälkeen osa päätettiin tuupata pakettitavarana Suomeen. Reilun 20 kilon kevennys kuormassa tiesi paitsi kevyempää kannettavaa iltapäivälle, mutat myös sitä, että paluuta varten pakkaushuolet hävisivät kertarysäyksellä. On se vaan käteväksi tehty noiden pakettien lähettäminen! Ennen se meni niin, että pelit raijattiin hotellille, pakkailtiin siellä ja toimitettiin erikseen postiin. Nyt kaiken voi toimittaa hetkessä poistumatta koko messuilta – ja postittamisen hintakin on ihan säällinen.

Jossain vaiheessa torstaita: ostostilanne näytti jo “siltä miltä pitääkin”.

Ja jotta jaksaa pelata, pitää tankatakin. Galleriasta valikoitui kebabia… kuinkas muuten. Ruokahuollon saralla on menty siinäkin aimoharppauksin eteenpäin – eli on siellä paljon muutakin kuin sitä kebua.

Kun nälkä yllättää, mm. messukebabit saa Galleria-käytävältä.

Vaan lisää pelejä – eihän tämä mikään ruokablogi ole.

Brains-sarjaan kuuluva Burgen & Drachen.

Brains-Familyn uutena tulokkaana on Reiner Knizian käsialaa oleva Burgen & Drachen. Maksimissaan neljä pelaajaa pääsee kilvoittelemaan varsin perinteisessä puzzle-pelissä, jossa omalle pelilaudalle pitää vaihtelevista alkutilanteista rakentaa reitti ritarilta linnoihin. Uutena jujuna mukana on tasoituselementti, jossa aiemman kierroksen voittaneen pitää linnojen ohella yhyttää toinen lohikäärmelaatoista ja jos tästäkin on jo selvinnyt, niin yhdistää lopulta sekä linnat että molemmat lohikäärmeet. Burgen & Drachen oli perushyvä, mutta edes tuo pieni lisätvisti ei tuonut niin paljon lisäpontta, että olisin lompakkoni kaivanut esiin.

Korttipelejä: vasemmalla Karate Tomate, oikealla One to 9.

Pelatuista korttipeleistä nostoina kuvan Karate Tomate ja One to 9, joista ensimainittu on sekin Reiner Knizian käsialaa (mieheltä oli reilut 10 peliä Spielissä). Karate Tomatessa pelataan kortti kerrallaan yhtä maata pöytään ja siinä vaiheessa kuin vain kaksi pelaajaa on enää jäljellä jaetaan pöydällä odottavat pystikortit näiden pelaajien kesken. Pysteillä peli voitetaan, mutta jotta pelin voi lopulta viheltää poikki, pitää pelin lopettajalla olla riittävästi pystikorteissa näkyviä puukkojakin. Kymmenen vuotta sitten Karate Tomate olisi varmaan saanut paremman vastaanoton. Nyt se jäi hyllyyn, osaksi senkin vuoksi, että peliä myytiiin isommassa boksissa kuin Amigon korttipelejä normaalisti.

‘One to 9’ vastaavasti oli ihan mainio suorien rakentelu yhteiselle pelilaudalle, jota voisi hyvinkin pelata vaikkapa omien vanhempien kanssa. Siinä vain harmittavasti tuotantoarvot olivat sellaiset, että se karsi ainakin tämän potentiaalisen ostajan menemästä kassajonoon.

Zochin Trollfjord tarjosi uutena ideana puutornin, josta kilkutellaan värikuutioita ulos.

Trollfjord oli näyttävä viritys – eritoten puutornin ja vasaransa vuoksi. Pelivuorot pelissä menevät aikajanan mukaisesti eli taaimmaisena oleva toimii ennen kuin saavuttaa muun joukon kiinni. Pelilautaa kiertämällä kylvetään ukkoja pelilaudalle, mitä kautta pääsee lopulta nakuttelemaan puutorniakin sen mukaan, montako ukkoa laudan eri positioista löytyy. Puutorni-osuus oli Trollfjordin mielenkiintoisin osa, muu peli taas kaipaisi lisävirkistystä. Tällaisenaan peli uppoaa vähän vaikeaan rakoon: se voi olla hiukkasen liian monimutkainen satunnaisesti pelaavalle, mutta harrastaja taas toivoisi vähän lisää lihaa veikeän perusideansa ympärille.

Amigon Lighthouse Run näytti kiinnostavalta.

Lighthouse Run oli etukäteen kovasti kiinnostava nimike ja sen pariin päästiin heti torstaina. Kyseessä on puolituntinen korttivetoinen kilpapurjehdys, jossa liikkuminen onnistuu vain jos paatit saavat tarvittavaa opastusta lähimmistä majakoista. Vuorolla pelataan kortti, joka paitsi kertoo mihin majakkaan valo pitää siirtää, myös sen miten laivat liikkuvat. Kun alkuun on päästy, mereltä nousee myrsky joka ottaa lopulta purjeveneet kiinni, mutta mitä pidemmälle purjeveneensä saa ajettua sitä enemmän siitä saa pisteitä. Peli oli mainio, mutta pieni lisähaastekin olisi ollut tervetullut. Nyt tuntui siltä, että majakoiden asettamat liikkumisrajoitteet eivät aiheuttaneet ihan siinä määrin vaivaa mitä etukäteen oletin. Pienestä moitteestaan huolimatta Lighthouse Run jäi takaraivoon kutkuttelemaan, joten saapi nähdä…

Kryptovaluuttakauppaa ei-niin-nokkelaasti nimetyssä pelissä: Cryptocurrency.

Messuilla oltiin niiden viime hetkiin asti. Iltaruokailun jälkeen päädyttiin hotellilla silti vielä pelaamaan yksi peli, kun testiin otettiin vastahankittu Cryptocurrency. Kyseessä on valuuttakeinottelua vahvasti push-your-luck -hengessä. Otin tässä niin isosti pataan parin ensimmäisen kriittisen kierroksen aikana, kun ei onni ollut yhtään myötä, että loppupeli meni seuratessa muiden peliä. Alku tuossa on ainakin hyvin kriittinen, jotta siinä olisi pelattavaa.

Illan päätteeksi tehtiin suunnitelmaa perjantaille, mutta mitä sitten sattuikaan – siitä seuraavassa raportin osassa enemmän.

Perjantai 26.10. – hulinat sen kuin jatkuu

Messupäivä oli tarkoitus aloittaa Solenialla, mutta ne muutamat pöydät oli jo varattuna kun syöksähdimme paikalle. Viereisellä osastolla oli Orbis-pöytiä vapaana, joten koska myös se kiinnosti, niin ei kun pelin pariin.

Orbis. Populous-hengessä luodaan maailma?

Orbis on suoraviivainen, mutta sen myötä soljuvasti eteenpäin vyöryvä “maailmanluonti” -peli. Pelivuorolla o(s)tetaan tarjolla olevista maalaatoista yksi ja rakennetaan se itselle alati laajenevan maailman jatkoksi. Jokainen otettu laatta pulauttaa vieressä oleville laatoilla resurssikuution, joita taas tarvitaan pelin edetessä koko ajan kallistuvien laattojen ostoon. Valtakunnasta tulee lopulta pyramidin mallinen, jonka kärkeen pelin tuoksinassa tulee valittua yksi peleittäin vaihtuvista jumala-laatoista. Orbiksen laattojen rakentamissäännöt on simppelit ja peli on täynnä pieniä päätöksiä – sitä kautta lopputuloksena on oikein toimiva perhepeli, joka heti huutaa versiota kotimaan markkinoille. Niin jätti hyvän maun, että pienen harkinnan jälkeen päädyin ostamaan tämän kotiin kannettavaksikin.

VIP-meininkiä messuilla.

Messuilta bongattua tämäkin: miltäpä kuulostaisi päivä VIP:ssä? Sisältää oman pelipöydän ja sääntöjenselitykset läpi päivän? Tällaiseenkin oli mahdollisuus, jos onni osui kohdalle erillisen kilpailun kautta.

Gnomelandin pelaajakohtainen lauta.

Gnomeland oli niinikään peli, josta etukäteen ei sääntöjä ollut luettavissa, joten päädyttiin tämä testaamaan. Peli kestää viisi kierrosta, joiden aluksi heitetään nopat ja asetetaan ne pelaajalaudalle. Noppien kautta saa käyttöönsä rahaa, miekkoja ja manaa, jotka koetetaan muuttaa mahdollisimman tehokkaasti pisteiksi. Gnomeland on ulkonäköään huomattavasti suoraviivaisempi tuotos ja kun hetken pysähtyy miettimään, niin se on puhdas pasianssi – näin siitäkin huolimatta, että pelin opettanut ja sitä seurannut kaveri väistämättä halusi, että teemme toimintomme vuorojärjestyksessä. Simultaanisti pelattuna Gnomelandin pelaisi 20 minuuttiin, millaisena se olisi vielä ihan ok – joskaan silloinkaan se tuo mitään uutta ja ihmeellistä, mutta vuoroja odotellessa se kesti nyt kauemmin.

Varrella virran… The River.

Etukäteen yksi odotetuimmista peleistä oli Days of Wonderin uutuus The River. Peli lupaili työläistenasettelua, resurssien keruuta ja tiketintäyttöä – kaikki tämä puoleen tuntiin ja Days of Wonderin tapauksessa saattoi odottaa viimeisen päälle hiottua kokonaisuutta. Ja olihan se toimivaksi rakennettu: vuorot on nopeita, käytettävyys kunnossa, laatat tulevat peliin sattumanvaraisesti joten vaihtelua piisaa…. mutta jotenkin jäi valju fiilis. Neljällä pelattuna tuli vähän samaa fiilistä kuin Viticulturessa, että paikkoja työläisille oli vähänlaisesti ja tekeminen loppuu siten kesken. Toiseksi peli ei ollut graafisesti kuitenkaan niin kivannäköinen kuin kuvissa. Ei sillä, puolituntiseksi The River on sellainen, että kyllä tämän pariin palaan mielelläni toistekin, mutta tätä kyllä tarvitse omaan hyllyyn hankkia.

Klaskin osastolla riitti tunnelmaa ja bilemeininkiä. Poppi raikasi ja baari oli auki.

Tänäkin vuonna Klask oli isosti esillä, vaikka ei enää uutuus olekaan. Iso messuosasto veti porukkaa hyvin ja pöydissä riitti vilinää. Ja edelleen on itseltäkin kokeilematta pelin nelinpeliversio, joka kovasti kiinnostaa. Niitä oli tarjolla vähänlaisesti ja aina kun osastolta mentiin ohi, niin ei ollut peli vapaana. Ehkäpä sitten joskus…

Takla ja kaltevan tornin haaste.

Klaskin nelinpeliversion sijaan päästiin testaamaan toinen puupeli – etukäteen kiinnostavien listalle merkitty Takla. Steffen-Spiele värkkäilee erilaisia puisia pelejä ja tämän vuoden uutuus vaikutti vinkeälle: kuka rakentaa nopeimmin (tai toisessa pelimuodossa vähimmällä palikkamäärällä) kaltevan rakennelman, joka lopulta koskettaa keskellä olevaa punaista merkkipaalua, jonka senkin korkeutta pystyy säätämään pelikerrasta toiseen.

Varsin veikeä haaste, joka saa lisäpisteitä siitä, että se tarjoaa mahdollisuuden tasoituselementin käyttöön jossa taitavampi aloittaa rakentamisen kauempaa. Kokeilimme molempia pelimuotoja ja palikoiden kanssa näprääminen oli kyllä mukavaa. Hinta (69e) vain hirvittää ja kieltämättä jäätiin pohtimaan sitäkin, että toistuuko lopulta sama rakennustekniikka tuossa liiaksi? Kaikki rakennuspalat ovat nimittäin samanlaisia, joten tietty struktuuri sieltä taustalta varmaan lopulta löytyy jota toistaa pelistä toiseen.

Pelimaailman suunnittelijastaroja. Jätetään nimet mainitsematta, jotta jää jotain pähkäiltäväksi lukijallekin. Pitäisi toki olla molemmat hyvinkin helppoja. 🙂
Käytettyjen pelien kauppiaiden valikoimaa.

Messuosastoja kiertäessä nähtiin useampiakin yo. kuvien kaltaisia käytettyjen pelien kauppiaita. Näiden osalta näppituntuma on, että tarjoama ulkomaisen peliharrastajan silmin ei ole enää ihan yhtä kattava ja mielenkiintoinen kuin silloin joskus, vaan valikoima on suunnattu enemmän täydentämään saksalaisten perheiden valikoimaa. Enää ei siis bongaa samassa määrin vanhempia pelihelmiä, vaikka toki niitäkin vielä yksittäin sieltä täältä löytyy.

Push-your-luck kiipeilyä.

Seinäkiipeily Roll & Wall tupsahti vastaan käytäviä kävellessä ja kun porukasta yksi kiipeilyä harrastava löytyy, niin otettiin sitten tämäkin testiin. Pelin sääntöjen perusteella olin tämän jo “ohitettavien” joukkoon laittanut, mutta mikseipä sitä testaisi kun sellainen mahdollisuus on tarjolla?

Roll & Wall on onnenkoetusta: valitse haluamasi määrä noppia, joilla yrität saada tavoiteruudun vaatiman numeron – yksittäisellä nopalla. Jos onnistut ja on vielä heittämättömiä noppia voit jatkaa. Epäonnistuneesta suorituksesta kiipeilijä tipahtaa alaspäin edeltävälle lepäilytasolle tai maahan. Kullakin kiipeilijällä on lisäksi kertakäyttöapuja ja haasteellisempaa peliä toivovalle tarjolla on vähän lisäsääntöjäkin. Niin tai näin, niin olihan tämä just niin taskulämmin kuin odotinkin. Yllätys oli myös se, että peli myydään ihan ison pelin laatikossa, mikä sekään ei ole oikein hyvä juttu.

Blöde Kuh – simppeli eläinkorttipeli.

Sitten ensimmäinen peli, josta ei ollut etukäteen minulla mitään käryä – edes nimestä: Blöde Kuh. Olikohan pakassa viittä eri eläintä ja tarkoitus oli päästä omasta kädestä eroon. Yksittäisinä pelattuna eläimillä käytettiin niiden erikoiskykyä, jotka olivat tyyliin “seuraava pelaaja nostaa pakasta yhden kortin”, mutta eläinparilla laitettiin vastaava sakkokortti kiertämään pelaajalta toiselle. Kun yhdeltä loppuu kortit, jaetaan kierroksen sakkopisteet ja kun riittävä määrä jakoja on pelattu loppuu pelikin.

Blöde Kuh oli ihan mainio viritys. Sellainen leppoisa sakotuspeli, jota pelaa mielellään jaon silloin, toisen tällöin.

Messuosastoilla riittää säpinää.

Perjantain osalta todettiin, että koska messuyleisöä oli paikalla “riittävästi” ja edellisenä päivänä tuli tötöiltyä paikalla valomerkkiin asti, niin nyt voitaisiin livahtaa pois pari tuntia ennen täyttä aikaa. Siispä syömään ja hotellille tutustumaan hankittuihin peleihin.

Family Trade väittää olevan yhtä, mutta on kyllä ihan toista.

Hotellipelit aloitettiin japanilaisella suunnittelukukkasella Family Trade. Se maalailee kuvausteksteissään olevansa jonkin sortin talouspeli, mutta kattia kanssa: ihan perinteistä settienrakentelua se on klassisten Mahjonggien, rommi- ja Hanafuda-pelien hengessä. Talouspuoli on kytketty kylkeen noppien kautta, joka tuo periaatteessa ihan kivaa pientä lisämaustetta eri kierroksille (minkälaisia settejä kannattaa kerätä), mutta valitettavasti koko paletti kaatuu ala-arvoisiin komponentteihin. Kortit (kuten kuvasta näkyy) on halpaa clipart-tasoa 20 vuoden takaa, nopat suttuiset ja epäselvät ja pelilauta paperinen paske jossa tarvittavat markkerit eivät pysy paikoillaan, koska paperi aaltoilee miten sattuu. Että ei todellakaan näin! Noh, tämä olisi lataistu suoraan roskiin, mutta lahjoitettiin nyt kuitenkin Suomen BGG-reittauskärjelle kun sillä suunnalla tämä peli ei ole tuttu.

Agenttikehveilyä.

Die Rote Kralle oli keveä korttipeli, joka meinasi jäädä pelaamatta kun englanninkielisistä säännöistä ei tahtonut ottaa tolkkua. Nettiin ladatuista videoista saatiin se pelikin lopulta tulkittua ja olihan sitä tässä sitäkin – tosin aika pintapuolisesti. Omalla vuorolla pelataan lappua pöytään, joka kertoo mistä rivistä pitää kortti napata tilalle. Kun rivi loppuu jaetaan sakkoa pelaajille sen mukaan, kenellä kortteja on eniten. Sakotettu saa jatkokierroksille erikoistoimintoja käyttöönsä eli pelissä on tasoituselementti, mutta niiden muistamisessa on oma hommansa – niitä kun tulee joka kierros lisää sitä enemmän mitä pidemmälle pelaaja on edennyt. Toteutus kaipaisi tässäkin viilausta, jotta Die Rote Krallen pariin palaisin uudemman kerran. Myös tämä lahjoitettiin suoriltaan eteenpäin.

Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea.

Illan päättävänä pelinä oli nimihirvitys Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea. En meinaa tuota nimeä enää tässä toistaa enkä myöskään käyttää lyhennettä LMTCFLASFT. Sen sijaan kerron, että peli on kilpajuoksua ruokapöydässä: jokaisella pelaajalla on kaksi monsteria, joilla kullakin on oma erikoisominaisuutensa. Vuorolla nostetaan pakasta lappua tai jos saa vähintään 15 pisteen käden aikaiseksi ne päräytetään pöydälle ja suoritetaan korttien toiminnot pelaajan mieleisessä järjestyksessä. Lopputulos on yleensä niin, että monsteri poikineen sahaa ruudun eteen taikka taakse – usein useammankin. Eli ennen kuin oma vuoro tulee uudestaan, niin tilanne ruokapöydässä on ehtinyt muuttua jo isosti.

Ruoka-monsterit on söpöllä grafiikalla varustettu tekele, jota pelaa kyllä jatkossakin, mutta vähän sen rytmityksessä olisi toivomisen varaa. Usein vuoro menee siihen, että nostat kortin ja seuraava saa jatkaa. Vaan sitten, kun kortteja pöydätään, niin sitten niitä läpikäydäänkin tarvittaessa vähän pidempään, jolloin pelivuorot kestävät.

Vaan tässäpä oli messukokemukset torstain ja perjantain osalta. Loppupuolikas sitten omana osanaan täällä.

Tapahtumaraportti: Spiel ’17 (26.-29.10.2017) – osa 3

Tämä on kolmas ja viimeinen osa Spiel ’17 -tapahtumaraportista. Raportti kattaa messupäivistä lauantain ja sunnuntain. Näiden lisäksi lopussa on jälkilöylyt suunnitelmien onnistumisista ja muutenkin fiilistelyt neljän päivän rupeamasta. Aikaisempien messupäivien raportit löytyvät tästä: torstai ja perjantai.

Lauantaina linnaan ja stadionille

Jos oli ihmisiä paikalla paljon jo torstaina ja perjantaina, niin lauantaina vasta olikin. Ihmismassat näkyivät erityisesti osastoilla, jotka tarjoavat pelejä kaikille (siis Queen Games, Kosmos, Schmidt…). Me suuntasimme aamulla Bezierin osastolle tarkoituksena testata ‘Palace of Mad King Ludwig’ ja tässä onnistuttiin. Pelin säännöt oli illalla tankattu parin henkilön toimesta, mutta tämä tukitoimi osoittautui turhaksi koska osastolta saimme erinomaisen sääntöjenselityksen. Niinikään pitkin peliä oltiin ahkerasti varmistamassa, että onhan kaikki selvää tai onko tullut lisäkysymyksiä. Ja tämä kaikki niin, että ei tullut tunnetta hoputtamisesta, kyttäämisestä tai muustakaan epämiellyttävästä. Aivan ensiluokkaista palvelua!

Palace of Mad King Ludwig (jatkossa ‘PoMKL’) jatkaa ‘Castles of Mad King Ludwig’:n jalanjäljessä. Huonetyypit ovat samat, rakennussäännöt niinikään, mutta hintojen muodostus ja omien linnojen rakentelu loistavat poissaolollaan. Tilalla on pelaajien yhteinen pelialue ja vesielementti pelin lopetusta kirittämässä. Omalla vuorolla on kolme vaihtoehtoa. Näistä ensimmäinen on ostaa laudalta tarjolla oleva huonelaatta, jolla laajennetaan pelialuetta. Rakennettu huone merkitään pelaajan omalla markkerilla, jotta tiedetään kuka minkäkin huoneen omistaa. Huonelaatoissa on oviväritykset ja jos ovet naapuriin ovat samassa värissä, palkitaan molempien huoneiden omistajat vastaavalla joutsenmerkillä. Näitä joutsenmerkkejä tarvitsee mm. laattojen ostossa. Huoneen ostamisen sijaan vuoron voi käyttää ostamalla henkilökohtaisen pistelaatan: tällöin nostetaan kolme pistelaattaa, pidetään näistä yksi ja asetetaan se alassuin pelaajan eteen. Kolmas vaihtoehto on ostaa boostaus-laatta, jolla saa esimerkiksi alennusta tuleviin ostoihin, lisäpisteitä tai muuta mukavaa.

Palace of Mad King Ludwig ja valmistunut, vedellä ympyröity, palatsi.
Palace of Mad King Ludwig ja valmistunut, vedellä ympyröity, palatsi.

PoMKL eroaa edeltäjästään myös pelin lopetuksen mekanismilla. Jokainen valmistuva huone – sen lisäksi, että antaa omistajalleen kertaedun – lisää vesilaattoja palatsin ympärille. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä nopeammin vesilaattoja peliin tulee. Kun linna lopulta on veden ympäröimä siirrytään loppupisteiden laskuun. Pelin aikana vesilaatat toimivat myös blokkailuelementtinä.Loppupisteytyksessä vertaillaan pelaajien paremmuutta versus yleiset pistelaatat, jonka lisäksi pelaajat saavat mahdollisesti omista pistelaatoista lisäpisteitä. Niinikään pelaajan oma lauta, jossa mm. säästetään edellä mainittuja piste- ja bonuslaattoja, käydään läpi ja huomioidaan sieltä saatavat lisäpisteet.

Kokonaisuutena PoMKL on kelpo peli, mutta välitöntä hinkua sen ostamiseksi ei ole. Peli kyllä rullaa hyvin ja vaihteeksi on kiva rakennella yhteistä linnaa omaan napaan katsomisen sijaan, mutta jotain määrittelemätöntä jäin kaipaamaan. Graafisesti jatketaan Bezierin karuhkolla linjalla ja hintakin oli todella suolainen. Jos tästä suomennos saadaan Castles of Mad King Ludwigin tapaan, niin ehkäpä se hintakin tippuu järjelliseksi ja ostoskynnys ylittyy? Tämä jää nähtäväksi. Messuilla peli myytiin loppuun, joskin vasta sunnuntaina iltapäivällä.

Bezierin osastolta suunta eteenpäin. Väkeä näkyi olevan liikkeellä niin paljon, että tehtiin seuraavaksi muutamia valikoituja ostoksia. Matkalla tuli testattua pikaisesti Iellon lastenpeli Sticky Chameleons’. Pelissä heitetään kaksi noppaa, jotka kertovat mikä kohdeötökkä tulee löytää pöydältä ja saalistaa se venyvällä “tahmakädellä”. Tietyllä määrällä napattuja ötököitä voittaa. Kevyttä huvia, jossa epäilyttää lähinnä se tahmakäsien toimivuus pidemmässä juoksussa ja toisaalta kuinka nopeasti pienet pahviosat katoavat. Menee kategoriaan kevyet hönöpelit.

Kameleontin kieli on pitkä ja venyvä.
Kameleontin kieli on pitkä, venyvä ja tahmea.

Koska kaikki kappaleet Sentient-noppailusta sitten kuitenkin päätyivät ennakkotilaajille (pahus), niin lupauduin ostamaan edellispäivänä testatun Bunny Kingdomin. Näin talouspelivastaavallemme jäi budjettiin tilaa ‘The Rühr: A Story of Coal Trade’ -pelille, joka siellä semisti kutkutti. Iellon osastolta pupupelin ostettuani (mukaan sai bonuskortin ja mukin) sain myös arpalipukkeen, joka syötettiin osastolla patsastelevaan “hedelmäpeliin”. Tämä värkki oli tullut tutuksi jo aiemmin, kun Bunny Kingdomin testaamisesta sai samanlaisen lirpakkeen. Aiemmin ei ollut lykästänyt, mutta uusi arpa yllättäen täräytti masiinasta kolmet ‘Ieolla’-merkit ja voitto tuli. Siispä lunastamaan ilmainen ‘Arena: for the Gods’. Näytti olevan jonkinsortin noppapeli, jossa ensin varustellaan taistelijat ja sitten mennään ottamaan miehestä mittaa. Aika näyttää, minkälaisen vastaanoton tuo saa – hinta nyt kuitenkin oli kohdallaan.

Tämä arpa voittaa! Jaa... niin... mitäs mä voitinkaan (pelistä ei mitään hajua)?
Tämä arpa voittaa! Jaa… niin… mitäs mä voitinkaan (pelistä ei mitään hajua)?

Porukalla totesimme tässä kohtaa, että koska sää ulkona on hyvä ja messuhallit täysiä, niin otamme käyttöön suunnitelma B:n. Oli siis jo ennen matkaa ollut puheissa, että futispelikin paikan päältä voisi olla vaihtoehto. Kun kaupungin oma joukkue ‘Rot-Weiss Essen’ pelasi kotipelin lauantai-iltapäivänä, niin siispä sinne. Iltapäivä meni siten Saksan neljännen sarjatason peliä seuraten ja tunnelmasta nauttien. Yleisöä oli paikalla arviolta sellaiset 10 000 ja tunnelma tälläkin sarjatasolla jotain ihan muuta kuin Suomessa on totuttu.

Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasollakin tunnelma on toista kuin Suomessa.
Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasollakin tunnelma on katossa.

Iltapelailua ja pakkailua

Futispelistä lampsimme takaisin hotellin suuntaan. Päädyimme kävelemään sen nelisen kilometria, kun sää oli edelleen syksyisen kaunis. Tarkoitus oli matkalta bongata joku hyvä döner-ruokapaikka, mutta ei lykästänyt ja hätäpäissämme päädyimme hipsteri-ravintolaan, joka oli kävijäarvioissa saanut hyvät palautteet. Ei osunut meidän porukassamme ruokavalinnat kuitenkaan kohdalleen, mutta nälkä sentään lähti. Tästä hotellille ja pelit pöytään.

Aloitettiin pelaaminen “uudenkarhealla” ale-laarilöydöllä nimeltä Meridian. Mikko tämän huumorilla osti eli tarkoitus oli testata peli ja oletettavasti sen jälkeen tempaista roskiin. Lyhyen viestinvaihdon jälkeen muutettiin kuitenkin suunnitelmaa ja päätettiin toimittaa peli seuraavana päivänä Lautapelit.fi:n osastolle ja tarkemmin sanottuna Hessulle. Hessulta kuuleman mukaan kun menee yöunet, jos pelejä heitetään roskiin ei viedä hänelle pelattavaksi. Jotta peli varmasti saavutti Hessun, niin pelin kanteen tehtiin “huomaamattomat” tussimerkinnät ja Lunkisti-terveiset. Harmi vain, että unohdin kiireessä ottaa tuosta taiteilusta kuvan. Pelistä itsessään sentään hoksasin kuvan räpsäistä.

Yksi Colovinin monista abstrakteista. Meridian.
Yksi Colovinin monista abstrakteista, Meridian.

Pelinä tämä huumoriostos oli yllättävänkin ok, vieläpä Leo Colovinin tekeleeksi. Mutta ei siitä sen enempää. Käännetään katse takaisin uudempiin peleihin. Fantasy Realms on kompakti korttipeli, jossa kaikilla pelaajilla on seitsemän kortin käsi. Vuorolla joko otetaan pöydästä yksi sinne tarjolle laitetuista korteista tai nostetaan pakasta uusi. Vuoron päätteeksi yksi kortti laitetaan pöydälle muille pelaajille tarjolle. Tätä jatketaan kunnes pöydässä on 10 kortin tarjooma, jolloin peli päättyy välittömästi. Yksi kierros ei siten pitkään kestä ja uusintapelin perään huutelu alkaa yksintein – näin kävi meilläkin.

Seitsemän kortin superkättä rakentamassa (Fantasy Realms).
Seitsemän kortin superkättä rakentamassa (Fantasy Realms).

Fantasy Realmsin kiehtovuus tulee niistä korteista. Kaikki korteista tuovat pisteitä, mutta kuinka paljon riippuu muista korteista. Korttien alkuarvot vaihtelevat 0-40 välillä, mutta kortteja kombottamalla osasta voi saada todella härskejäkin pisteitä. Pisteidenlasku kestääkin pelissä kohtuutovin, mutta mukana tulevat pistelaput on sentään suunniteltu tätä tarkoitusta varten hyvin. Pelinä varsin hauska ja nopea, mutta tätä ei missään nimessä voi ottaa liian vakavasti.

Illan viimeiseksi peliksi päätyi Guns & Steel, peli parin vuoden takaa, mutta tarttui nyt Jussin haaviin. Kuva olisi kiva, mutta jäi ottamatta. Guns & Steel osoittautui resurssien kanssa puljaamiseksi, jossa aloituskäden perusresursseilla ostetaan teknologiapyramidin alarivin parempia resursseja, joilla taas ostetaan parempia resursseja ja niin edelleen. Ostettavat kortit tuovat myös pisteitä. Toisten pelaajien peliä pystyy myös haittamaan sotakorteilla – onnistunut “hyökkäys” joko pyöräyttää pöydässä olevia käyttöä odottavia resurssikortteja käytetyiksi tai sotimisella voi yrittää varastaa muilta ihmeitä. Ihmeitä taas pelissä saa, kun täyttää tietyt korttiehdot.

Guns & Steel ei osunut meikäläisen pelimakuun. Pelaajamääränä neljä ei ollut optimi, kolme varmaankin olisi se paras. Hiukkasen huolestunut olisin siitäkin, että koska teknologiapyramidiin tulee joka peliin samat kortit, niin miten pitkään peli pysyy tuoreena. Toisaalta tätä minä en ole puhki pelaamassa, joten sikäli se ja sama.

Sunnuntai-ilta päättyi alustavaan pakkailuun, aamulla jatkoimme sen projektin vielä loppuun ja luovutimme huoneemme ennen kuin lähdimme messuille.

Vielä sunnuntainakin messuille – ensimmäistä kertaa koskaan

Seitsemäs kerta toden sanoo eli emme olleet kertaakaan aiemmin olleet Spiel-messuilla sunnuntaina. Huhut männävuosilta kuiskivat mahdollisista alennusmyynneistä jne. joten nyt näkisi mahdollisesti sitten sitäkin puolta. Niin taikka näin, emme olleet heti messujen avautuessa ryntäämässä ovista sisään vaan tulimme omalla aikataulullamme paikalle. Täyteen ahdetut matkalaukut jätettiin messuhallin narikkaan kaniin (2 euroa per laukku), mutta käsimatkatavaroihin mahtuisi vielä yhtä sun toista. Siispä kiertämään neljättä päivää messuhumuun.

Sunnuntai aamuna ei tarvinnut odotella ovien aukeamista, vaan saatettiin marssia suoraan sisään.
Kun tulee myöhemmin messuille ei tarvitse odotella ovien avautumista vaan saa suoraan lampsia sisälle. Nyt on tämäkin koettu!

Ensimmäinen huomio: halleissa oli väljempää kuin lauantaina ja itse asiassa väljempää kuin minään muunakaan päivänä. Suosittuihin pöytiin oli toki edelleen täyttä, mutta testattavaa löysimme silti. Aloitettiin messujen Fairplay -listojen (=messujen kuumimmat pelit) kymppisakissa keikkuneella Memoarrr!:lla.

Memoarrr! on vinkeä variaatio muistipelistä, jossa ennen pelin alkua kukin pelaaja saa katsoa kolme edessään olevaa korttia – pelin kaikissa korteissa on kuvattuna eläin ja jokin väri. Sen jälkeen yksi pelaajista kääntää kortin 5×5 pelialueelta ympäri. Nyt seuraavan pelaajan pitää kääntää joko samaa väriä tai samaa eläintä vastaava kortti. Jos jompikumpi täsmää, niin pelaaja pysyy pelissä mukana ja vuoro siirtyy seuraavalla. Tämän taas tulee kääntää kortti, joka täsmää vastaavasti edelliseen ja näin jatketaan kunnes vain yksi pelaaja on jäljellä. Kierroksen voittaja saa yhden aarrearkku-kortin, jonka jälkeen kaikki kortit käännetään taas ympäri ja homma alkaa alusta.

Mitään pelin korteista ei siis sekoiteta, vaan pelaajille on valmiiksi lisätietoa missä mitäkin majailee – tai ainakin periaatteesa on, eri asia muistaako ja jos muistaa niin mitä? Näin jatketaan kunnes aarrearkut loppuvat. Tällöin lasketaan aarrearkuista löytyvät pisteet ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Joskus yksinkertaiset ideat ovat parhaita. Memoarrr! on raikas tuulahdus muistipelien ystäville.
Joskus yksinkertaiset ideat ovat parhaita. Memoarrr! on raikas tuulahdus muistipelien ystäville.

En ole mikään muistipelien ystävä, mutta pakko nostaa hattua näin toimivalle pelille. Yksi erä Memoarrr!:ia ei pitkin kestä ja pelimekaniikka on hyvä ja ulkoasukin onnistunut. Jos yhtään muistipelien kaltaiset pelit maistuvat, niin tämä kannattaa ehdottomasti hankkia omaan hyllyyn. Niin ja pakko vielä mainita, että otin tässä satanolla turpiin. Kierroksen jälkeen kun kortit käännettiin ympäri, niin hyvä jos muistin yhden tai edes kaksi korttia – ja yleensä niistäkin vain toisen ominaisuuden.

Cover Me herätti kiinnostuksen jo messuille valmistautuessa. Pelin muotitrendit-teema on lautapeliksi harvinainen ja laatikon kansikin erinomainen. Siispä säännöt meni välittömästi lukuun minkä jälkeen en ollut enää ollenkaan varma onko tässä peliä vai ei. Nyt sunnuntaina julkaisijan (Jumping Turtle Games) osastolla oli siinämäärin väljää, että istahdimme tämän pelin pariin. Sääntöjenselittäjäksi ja alkuun neljänneksi pelaajaksi istahti itse pelin suunnittelija Bram Verbiest.

Trendejä etsimässä ja luomassa (Cover Me).
Trendejä etsimässä ja luomassa (Cover Me).

Pelissä pelataan kolme kierrosta pöytään malleja (korttikuvituksessa on oikeita ihmisiä, joista osa jollei peräti kaikki, oikeita malleja). Kukin valitsee käsikorteistaan yhden ja kortit paljastetaan yhtä aikaa. Pelatut kortit käydään läpi ja catwalkilla ja vastaavilla trendimittareilla siirrellään markkereita eteenpäin sen mukaan, minkämittaiset ja -väriset hiukset ja minkäväriset vaatteet & kuosi pelatuilla malleilla oli. Kolmen samanlaisen kierroksen jälkeen on selvillä mikä oli kauden trendi milläkin mittarilla ja katsotaan kenen pelaajan korteissa täyttyvät nämä trendit parhaiten.

Parhaat pelaajat palkitaan pisteillä, epäonnisemmat saavat kortteja tulevista pakoista hivenen aiemmin kuin kierroksella paremmin pärjänneet. Noista uusista pakoista marssitetaan hiljalleen peliin uusia värejä. Kierroksen päätteeksi trendimittarit nollataan ja homma käynnistetään taas alusta. Näin hinkataan kahdeksan (?) kierrosta. Hinkata oli edellä tietoinen sanavalinta, sillä tämä peli toistaa ja toistaa itseään. Uudet värit toki tulevat peliin hiljalleen, mutta ei se peli sittenkään muuksi muutu. Emme pelanneet peliä kuin puoliväliin, joka sai riittää.

Cover Me:stä jäi kotikutoinen vaikutelma. Peli kaipaisi kokeneemman julkaisijan lisäviilausta ja edelleenkehitystä eikä komponenttipuolellakaan tekisi pahaa saada vähän päivitystä. Saatoin antaa itselleni mentaalisen olkaan taputuksen, että Cover Me oli tippunut jo alkujaan omalta kiinnostuslistalta pois, mutta tulipa sekin nyt vielä testillä varmistetuksi.

Boardgamegeekillä on perinteisesti oma osastonsa messuilla, josta he messulähetyksiä edelleen BGG:n sivuille jakoon.
Boardgamegeekillä on perinteisesti oma osastonsa messuilla, josta he lähettävät messulähetyksiä edelleen BGG:n sivuillekin jakoon.

Boardgamegeekin oma osasto tuli sekin messujen aikana useamman kerran ohitettua ja Eric W. Martin käveli yhden jos toisenkin kerran vastaan. Emme morjestaneet eikä vaihdettu nimmareita – ehkä sitten ensi kerralla.

Vaan japanilaisten osastolla pysähdyimme pelaamaan erän Dice Age: The Hunt:ia. Tämä taisi olla Jussilla ollut mietinnässä. Ensi alkuun osastolla oleva kaveri sanoi, että jos sopii niin lukekaa itse säännöt, kun osaston virallinen sääntöjenselittäjä oli poissa, mutta hetken kuluttua kaveri pölähtikin paikalle. Saatiin siis ohjeistus japanilaiselta ja hyvällä englannilla tulikin. Onneksi nyt kuoriutui pinnan alta jotain muuta kuin Yatzy-variantti.

Dice Age: The Hunt on näppärä noppapeli. Valitettavasti hoksasin näemmä ottaa kuvan vasta pisteenlaskusta, joten pahoittelen tylsää (käännettyä) pelilautaa...
Dice Age: The Hunt on näppärä noppapeli. Valitettavasti hoksasin näemmä ottaa kuvan vasta pisteenlaskusta, joten pahoittelen tylsää (käännettyä) pelilautaa. Tässä on oikeasti nätit komponentit, mutta kuvassa niitä näkyy vähänlaisesti.

Dice Age: The Hunt on käytännössä boostattu Las Vegas. Heitetään omat nopat ja valitaan jonkun noppaluvun kuutiot mitkä siirretään yhdelle tarjolla olevista pistekorteista. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro. Kun oma vuoro tulee uudelleen, heitetään jäljellä olevat nopat ja toimitaan samoin. Jos valitsi jonkin jo heittämistään noppaluvuista, niin nämä menevät samalle kortille kuin aiemmat vastaavat. Kun pelaajat ovat näin viljelleet nopat korteille ne jaetaan yksi kerrallaan aina sille, jolla on kortilla paras edustus. Tasatilanteessa viimeisin kortille noppia pelannut voittaa. Kakkoseksi kortilla jäänyt siirtää noppansa vielä “lucky-loser”-kortille, joka jaetaan kierroksen viimeisenä korttina vastaavin menetelmin kuin muutkin kortit.

Näitä kierroksia pelataan neljä, joiden aikana koetetaan kerätä pistekorttien ohella settejä ja enemmistöjä pistekorteista. Peliä on maustettu vielä joukolla erikoiskortteja (joita saa kierrosten väleissä) ja kahdenkokoisilla nopilla, joista kooltaan isompi voittaa pienemmän tasatilanteessa. Dice Age ei ollut yhtään pöllömpi tapaus ja olisi saattanut päätyä ostoon asti, mutta 40 euron hintalappu nyt vaan on liikaa. Tuosta pitäisi viilata puolet pois, jotta kaupat syntyisi. Ynmärrän kyllä, että japanilaisilla tuo kustannuspuoli aiheuttaa omat haasteensa, mutta tässä kohtaa hintalappu käännytti potentiaalisen ostajan.

Ai niin… ja siinä missä sääntöjenselitys Dice Agessa oli oikein onnistunut, niin saatiin pöytäämme vanhempi rouva osastolta seuraamaan “ja helpottamaan” peliä. Eihän hän mitään helpottanut, vaan sääti koko ajan jotakin ja yritti käännellä saatuja kortteja ja noppia milloin mihinkin asentoon tai laittaa pois. Meillä meni pari minuuttia yksinkertaisen “Minulle kuuluu tuo kirkas noppa vielä seuraavallakin kierroksella, vaikka se kertakäyttöinen onkin ja sen kertaalleen käytin. Mutta saan sen siksi, kun kahdella peräkkäisellä kierroksella sain sen erikoiskortin, joka sen nopan käyttöoikeuden antaa.” -tilanteen läpikäyntiin. Siinä siis veivattiin yhtä noppaa ees-taas ja selitettiin miksi asia meni niin kuin meni… lopulta tuo sitten otti ja ymmärsi. No, olisunnuntai-iltapäivä ja itse kullakin varmaan jo turnausväsymystä.

Älä vie sitä mun noppaa – se kuuluu mulle…

Sunnuntaina messuilla pelattiin Carcassonnen MM-kisat. Ville bongattiinkin lopettelemassa omaa urakkaansa. Tällä kertaa viidestä alkusarjan pelistä “Visard” -nimimerkkiä käyttävälle Villelle tuli kaksi voittoa, millä ei irronnut kuitenkaan jakkaraa jatkopeleihin. Taso näissä karkeloissa on tunnetusti aina kova.

Siellä se Suomen toivo Ville alias "Visard" istuu Carcassonnen MM-turnauksessa.
Siellä se Suomen toivo Ville alias “Visard” istuu Carcassonnen MM-turnauksessa.

Messujen viimeseksi peliksi valikoitui Half-Pint Heroes. Siitä oli seisomapöytä tyhjillään, kun paikalle tulimme. Pelasimme ensin yhden neljän pelaajan kierroksen yhdessä sääntöjenselittäjän kanssa ja heti perään uusintapeli, kun mukaan saatiin pari pelaajaa lisää. Peli yhdistää tikkipelin ja pokerikädet minkä lisäksi kukin saa yhden arvata osuuko joku toinen veikkauksessaan omasta tikkimäärästään. Pakka sekoitetaan, kukin pelaaja saa tietyn määrän käsikortteja. Näiden lisäksi pöytään käännetään pari korttia, joita vasten pokerikäsiä voidaan lähteä pelaamaan. Pelataan tikkikierros, jonka aikana saa pelata yhden tai useamman kortin – paras pokerikäsi vie tikin. Näin jatketaan, kunnes kaikki ovat pelanneet korttinsa, jolloin siirrytään pistelaskuun. Tikeistä saa pisteitä, samoin oikein tehdystä veikkauksesta.

Korealla grafiikalla ja olut-rekvisiitalla ryyditetty Half-Pint Heroes -pelipöytä.
Korealla grafiikalla ja olut-rekvisiitalla ryyditetty Half-Pint Heroes -pelipöytä.

Half-Pint Heroesin grafiikka miellytti, peli sitä vastoin jätti osin kylmäksi. Pelaisin kyllä toistekin, mutta esimerkiksi aiemmin pelattu Voodoo Prince miellytti roimasti enemmän.

Tässä kohtaa kello läheni kolmea ja koska kimppakyydeistä lentokentälle oli alustavaa sopimusta tehty neljän korville, niin aloimme tehdä lähtövalmisteluja. Pieniä viime hetken ostoksia, matkalaukkujen lunastusta säilöstä ja ulkoilmaan odottelemaan kyydityksiä. Näin olisi Spiel ’17 koettu!

Messe Essenin eteläsisäänkäynti ja iltapäivän aurinko. Neljä messupäivää takanapäin.
Messe Essenin eteläsisäänkäynti ja iltapäivän aurinko. Neljä messupäivää takanapäin.

Oma aarrekasa ja jälkihöyryt

Messut tulivat ja menivät. Matkalaukku on tyhjennetty ja ostoskasa purettu pelikaapin kätköihin. Näillä eväillä selviää kummasti pimeimmän kauden ylitse ja pitkälle ensi vuoteenkin. Mutta mitä muuta messuista jäi käteen kuin kasa pelejä? Entä yllättikö jokin tällaisen konkarin? Oliko vaivansa arvoinen matka?

Voisin tiivistää koko reissun lauseeseen: “Paras Spiel-reissuni koskaan”. Se kertoo paljon se. Samaa mieltä tuntui olevan muukin vakiporukkamme. En tiedä vaikuttiko kokemukseen olympiadin mittaiseksi venynyt tauko messuista vai kenties se, että saadaan tuttu porukka liikkeelle ilman arjen painolastia? Kenties hotellin keskeinen sijainti, yleinen fiilis itse tapahtumassa, koettu jalkapallopeli vai mikä? Tai ehkäpä nämä kaikki yhdessä?

Hauskaa joka tapauksessa oli ja vaikka messupäivät tällaiselle turistillekin ovat rankkoja, niin kun asiat tekee itselle sopivalla tahdilla ilman tarvetta “suorittamiseen”, niin silloin jää hyvä maku. Tutulla ja samanhenkisellä porukalla reissatessa on myös kovin helppoa nauttia niin messupeleistä kuin muistakin ohjelmanumeroista.

Suhinaa Queen Gamesin osastolla.
Suhinaa Queen Gamesin osastolla.

Mitä julkaistuihin peleihin taas tulee, niin pohjatyöt tuli tehtyä paremmin kuin koskaan. Sillä rintamalla yhtäkään jättiyllätystä ei tullut, näitä pienempiä messuhittejä (esim. Memoarrr!) toki ei saata kaikkia ennakolta edes arvata. Seurattavien ja ostettavien pelien lista piti Karuba-korttipeliä lukuunottamatta kutinsa, mutta lisäksi moni ostamatta jäänyt ja mahdollisesti testattu peli saattaa vielä päätyä hyllyyn jälkijunassa. Sentientin ja Coaster Parkin missaaminen hiukkasen jäi harmittamaan, mutta toivottavasti niiden osaltakin tärppää jossakin vaiheessa.

Messut ovat menneet monella mittarilla eteenpäin sitten vuoden 2005. Ruokatarjonta on monipuolisempaa ja sääntöjenselityksen taso on parantunut huimasti. Niinikään säännöt olivat saatavilla englanniksi joka kerta, kun sellaiselle oli tarvetta. Iso peukku kaikelle tälle. IPad:iä ja sinne ladattuja sääntöjä en siten messuilla tarvinnut kertaakaan, hotellikäytössä sen sijaan värkille oli edelleen käyttöä.

Tulostetut messukartat omilla merkinnöillä osoittautuivat kullanarvoisiksi. Niinikään aakkoslistaus julkaisijat + osasto-osoite -yhdistelmästä oli hyödyllinen. Näillä suunnistaminen ja ylipäätään reitinsuunnittelu oli helppoa. Ja monen monta kertaa joku ventovieras (tai sunnuntaina ei-niin-vieras Cane) kysyi kartat nähdessään apua löytääkseen tietylle osastolle.

Entä oliko tämä kaiken vaivan ja rahan arvoinen? Kyllä. Neljä päivää hurahti nopeasti ja tehdyillä etukäteisvalmisteluilla paitsi helpotti itse messupäiviä, niin helpottaa myös julkaisujen seuraamista lähitulevaisuudessa. Monia noista peleistä kun alkaa tippumaan pikku hiljaa paikallisten pelikauppojen hyllyille, nettikaupoista nyt puhumattakaan. Näiltä osin on siten valmiiksi käryä monista peleistä, kun taustatyönä on kahlattuna kursorisesti jo se 1 000 peliä.

Jos taas puhutaan puhtaasti kustannuksista vs ostetut pelit, niin sillä mittarilla katsottuna ei tietenkään kannata lähteä Spiel-messuille. Huomioiden hotelliyöt, lentoliput yms. niin ne rahat säästämällä ostaa kummasti pelejä sitten kun ne tulevat saataville – osaa toki voi joutua odottelemaan pidemmän tovin. Näin ajateltuna jää kuitenkin se matka ja messut kokematta ja nämä molemmat ovat itselleni tässä kohtaa se ykkösjuttu. Toki onhan se mukava tehtyjä ostoksia seuraavat kuukaudet pelata ja saada suuntaan tai toiseen varmistus pelien hyvyydestä. Toivottavasti ovat niitä hyviä – muuten on peiliin katsomisen paikka.

Nämä eväät mahtuivat matkalaukkuun. Käsimatkatavaroihin jäi kyllä käyttämätöntä tilaa.
Nämä eväät mahtuivat matkalaukkuun. Käsimatkatavaroihin jäi kyllä käyttämätöntä tilaa – IIKS, mikä paljastus!

Miinuspuolelle on listata vähänlaisesti mitään uutta. Kun saman katon alle pakkautuu neljässä päivässä se 180 000 ihmistä (tällainen arvio on vuodelta 2017), niin tietäähän sen, että liikkuminen on hitaampaa, pöydät ovat täysiä jne. – mutta siihen oli jo varautunut. Silti pakko todeta, että yllättävän hyvin pelipöytiin kuitenkin pääsi eli isommat tilat ovat tuoneet tähän jotain apua. Lattialle ei pelaamista missään vaiheessa tarvinnut viedä; sekin on joskus koettu. Oikeastaan ainoana negatiivisena yllätyksenä voi laskea sen, että välillä sai/joutui jonottamaan osastoilla ostoksia tehdäkseen. Neljän vuoden (tai vielä aiemmin) takaa en tällaiseen ole kyllä törmännyt.

Niin… ja että menisinkö uudestaan? Kyllä vaan – ja toivottavasti se kahdeksas reissu sieltä vielä joskus tulee. Se tapahtuuko se ensi vuonna, sitä seuraavana vai ylipäätään koskaan, siitä on vielä liian aikaista luvata mitään.

Nämä pelit olivat erityisesti seurannassa

Spiel-raportin pisteeksi i:n päälle laitan jakoon listan niistä messupeleistä, jotka olivat seurantalistalla (jos se jotakuta kiinnostaa). Tiputan ‘ehkä’ osaston tässä kohtaa kokonaan pois, jotta listasta tulee vähän tiiviimpi paketti. Työkaluna listan tekemisessä oli aiemmin mainostamani Tabletop Together Tool, jonne sai omat merkinnät tehdyksi peli peliltä ja sitä kautta valmiit listat tulostettua, linkin listaan jaettua omalle ydinryhmälle jne. Tämä lista on siis täysin henkilökohtainen ja porukastamme muilla oli omat vastaavat.

Pelit, jotka ostetaan:

  • Favelas (ostettu, Tero)
  • Gold Fever (testattu – ei ostoon messuilta, ehtii jälkeenpäinkin)
  • Perfect Hotel (ostettu, Tero)
  • Star Plus (ostettu, Tero)

Pelit, jotka vakavasti harkinnassa:

  • Bunny Kingdom (ostettu, Tero)
  • Café Fatal (testattu, ei ostoon)
  • Coaster Park (?)
  • Das Fundament der Ewigkeit (?)
  • Ex Libris (ostettu, Tero)
  • Heaven & Ale (ostettu, Jani)
  • Ilôs (ostettu, Jani)
  • Indian Summer (ostettu, Jussi)
  • Iquazu (testattu, harkinnassa)
  • Iunu (testattu, ei ostoon)
  • Keyper (ostettu, Tero)
  • Majesty (ostettu, Tero)
  • Merlin (ostettu, Tero)
  • Mini Rails (ostettu, Jani)
  • Montana (?)
  • Origami (ostettu, Tero)
  • Pioneers (testattu, harkinnassa)
  • Pioneer Days (ostettu, Jani)
  • Reworld (ostettu, Tero)
  • Riverboats (ostettu, Tero)
  • Rocky Road á la Mode (?)
  • Sentient (?)
  • Solaris (?)
  • Star Cartel (ostettu, Tero)
  • Startups (ostettu, Tero)
  • The Palace of Mad King Ludwig (testattu, ei ostoon)
  • Transatlantic (ostettu, Jani)
  • Tribes: Early Civilization (?)
  • Voodoo Prince (ostettu, Mikko)