Skip to main content

Pelimuseoita ja museopelejä

Tällä kertaa otamme tarkasteluun joukon museoaiheisia pelejä sekä jalkaudumme pariin peliaiheeseen museoon. Kumpi vie voiton: niin sanotusti “aito asia” vai aiheeseen pureutuva peli?

Aloitamme tämän leikkimielisen vertailun varsinaisista museoista, joten museokortti esiin ja menoksi.

Museokortti – kelpaa myös Suomen pelimuseoon!

Nopista bitteihin -näyttely (Helsinki)

Paikka: Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki
Näyttelyaika: 8.2.-20.12.2019
Näyttely on ilmainen ja avoinna kirjaston aukioloaikojen puitteissa.

Helsingissä Kansalliskirjaston yhteydessä esitellään sekä lauta- että digitaalista pelaamista näyttelyssä ‘Nopista bitteihin – 200 vuotta suomalaista pelaamista’. Näyttely lupailee, että täällä vieras pääsee tutustumaan pelaamisen kehitykseen viimeisimpien vuosisatojen aikana.

‘Nopista bitteihin’ -museon sisäänkäynti.

Esillä on eritoten vanhoja lautapelejä sekä 80-luvun alun tietokone- ja konsolilaitteita sekä pelejä. Pelaamaan näillä värkeillä ei valitettavasti pääse yksittäistä ‘Uuno Turhapuro’ -viritystä lukuunottamatta, joka sekin pyörii jonkin sortin emulaattorilla. Oma osansa on varattu myös pelien striimaamisen esittelyyn.

Vanhoja lautapelejä on näytillä vitriineissä. Kansitaide ja usein pelilaudatkin ovat todella näyttäviä, mutta muuten komponenttien laatu ei niinkään.

Koko näyttely on puristettu muutamaan huoneeseen, joten nähtävää ei ole liiaksi asti. ‘Nopista bitteihin’ -näyttelystä jääkin sellainen “pintaraapaisu vähän kaikkea” -fiilis, kun yksittäisten aihekokonaisuuksien tarkempaan esittelyyn ei ole tilaa, vaan se seuraava vitriini esittelee jo jotain ihan muuta.

Silti, tällaisenaankin näyttely on ehdottomasti käymisen arvoinen välipala, johon kannattaa tulla, jos on mitään asiaa Helsingin keskustan suuntaan.

Vitriinistä löytyy uudemmista lautapeleistä Eclipse ja Suomen lautapeliseuran jäsenkortti sekä Saaren Mikon pelimerkintävihko.

Kiitämme:

  • Kilpailukykyinen hinnoittelu (ilmainen).
  • Kompakti paketti: täällä ei ainakaan mene koko päivää – sopinee siten lapsiperheillekin.
  • Mahdollisuudesta verestää lapsuusajan muistoja Commodore-64 -pelin muodossa.
  • Legendaarinen käsigranaatti-peliohjain esillä (muistan, että tätä kuolattiin ja ihasteltiin pelilehtien mainoksissa).
  • Erityisesti 60-70 -lukujen pelejä mukavasti esillä.
  • Näyttelyn keskeistä sijaintia.

Moitimme:

  • Näyttely ohittaa miltei kokonaan 2000-luvun lautapelit.
  • Turboahdettua hyppelyä aiheesta toiseen.
  • Pelikulttuurin ja lautapelaamisen kehittymisestä ei juuri viitteitä.

‘Nopista bitteihin’ -näyttely saa yleisarvosanakseen:

Suomen pelimuseo (Tampere)

Paikka: Vapriikki, Alaverstaanraitti 5, Tampere
Näyttelyaika: pysyvä näyttely vuodesta 2017 lähtien.
Näyttelylipun hinnat: aikuiset 13 €, lapset 6 €. Lipun hinnalla pääsee myös kaikkiin muihin Vapriikin näyttelyihin.

Suomen pelimuseo esittelee paitsi suomalaista pelikulttuuria myös digitaalista pelaamista ja pelejä – unohtamatta lautapelejäkään. Vapriikissa sijaitseva museo tarjoaa tilaa myös erilaisten peliaiheisten tapahtumien järjestämiselle.

Suomen pelimuseon sisäänkäynti.

Se suurempi ja kauniimpi Pelimuseo löytyy Tampereelta. Vapriikin kompleksi pitää sisällään useammankin museon ja tämä Suomen Pelimuseon -nimeä kantava paikka lupaiee sisäänkäynnillä paljon: on tilaa ja potentiaalia!

Ihmisiä on liikkeellä mukavasti ja miltei sisäänkäynnin kyljessä oleva pieni pelihalli on paikan magneetti. Tarjolla on koko joukko vanhoja kolikkopelejä, joiden kautta pääsee verestämään nuoruusmuistoja ilman, että laitteisiin tarvitsee mättää kolikon kolikkoa. Testasin itsekin yhtä lapsuuden (PC-peli)suosikeistani, Ivan “Ironman” Stewart’s Super Offroad’:sia ja vanhat taidot olivat edelleen tallella.

Täälläkin Eclipse on vitriinissä esillä. Noin muuten modernimmat pelit ovat yllättävän vähän saaneet tilaa – enemmän mennään retrot edellä.

Pelihallin äänikakofoniasta muuhun näyttelyantiin siirryttäessä löytyy mm. muutamia tuoreempia lautapelejä vitriineistä, mutta ei täälläkään oikeastaan sen enempää asiaa lautapelien kehittymisestä saati viitteitä pelaamisen suosiosta.

Vanhoja tietokoneita ja pelikonsoleita on sen sijaan kerätty seinä täyteen ja joitakin näistä pääsee pääsee testaamaankin – jos vain laitteet sattuvat toimimaan.

Niin, valitettavasti aika moni pelihalliin ulkopuolisista aparaateista ei ollut käyntipäivänämme toimintakunnossa, mikä söi vähän fiilistä. Maija esimerkiksi bongasi 80-luvun olohuoneeksi lavastetusta tilasta pelilaitteen, joka heillä oli aikanaan kotona. Sen piti olla pelattavissa, vaan eipä ollut – museon henkilökuntakin sitä koetti säätää, mutta ei laitetta saatu pelikuntoon meidän käyntimme aikana. Samansuuntaista statusta oli siellä täällä muuallakin, mikä oli sääli.

Suomen pelimuseo sijaitsee vanhassa tehdashallissa ja se näkyy (ja kuuluukin). Vasemmalla teemoitettuja “huoneita” – hieno idea!

Pelimuseoon rakennetuista teemahuoneista sen sijaan tulee plussaa. Niiden avulla ajassa taaksepäin hyppääminen tapahtuu kuin itsestään. Myös pieni lavastettu pelikauppa yhdessä nurkassa on suorastaan oivallinen.

Lautapelejäkin näyttelyssä pääsee pelaamaan eli pelkästään muutaman vitriinin töllistelemiseen ei tarvitse tyytyä. Tarjonta vain oli aikamoista höttöä ja häviää usean peruspubin valikoimallekin.

Kokonaisuutena Suomen pelimuseo ei aivan täytä sille asetettuja etukäteisodotuksia: tilaa ja potentiaalia on, mutta tilankäytössä olisi vielä toivomisen varaa. Hälinääkin on yllättävän paljon, mikä pitkälti johtuu avonaisesta tehdashallitilasta, jossa ääniä kantautuu paitsi kerroksen sisällä itsessään myös kerrosten välillä. Lautapelien osalta odotin enemmän, pelikoneiden epäkuntoisuus yllätti. Erillinen, vaikkakin pieni, pelihalli oli selkeästi koko alueen vetonaula.

Kiitämme:

  • Pelihallista, jossa pääsee pelaamaan vanhoja kolikkkopelejä ilman lisämaksua.
  • Teemahuoneet loistava idea.
  • Täälläkin ‘Uuno Turhapuro muuttaa maalle’ pelattavana.
  • Kattava setti vanhoja pelikonsoleita ja tietokoneita esillä.
  • Keskeinen sijainti Tampereella.
  • Monta näyttelyä samalla hinnalla.

Moitimme:

  • Lautapelejä siellä täällä harvakseltaan esillä ja pelattavien valikoima suorastaan köyhä (tai ei ainakaan Pelimuseon arvolle sopivasti).
  • Paljon laitteita, jotka eivät toimintakuntoisia.
  • Meluisa tila.
  • Osittain hukattua potentiaalia.

Suomen pelimuseo saa yleisarvosanakseen:


Vaan nyt kun on tossuja kulutettu muutamassa aidossa museossa, niin tarkastellaanpa minkälaisen museokokemuksen tarjoavat seuraavat kortti- ja lautapelit: Musée, Pergamon, Museum.

Pieni otanta museoaiheisia lautapelejä: Pergamon (2011), Musée (2014), Museum (2019).

Korttipeli: Musée

Pelaajia: 2-4
Kesto: 20 minuuttia
Julkaisuvuosi: 2014
Saatavilla ainoastaan englanniksi, tosin sääntöjä lukuunottamatta peli on komponenteiltaan kielivapaa.

Musée on kepeä korttipeli muutaman vuoden takaa. Pelissä kukin pelaaja rakentaa kortti kerrallaan oman museonsa tavoitteena asettaa 18 korttia 3×6 ruudukkoon siten, että saman tyylisuunnan (=värin) taulut tulevat vierekkäin.

Musée. Kevyt korttipeli nojaa visuaalisuudessaan oikeisiin tauluihin.

Vuorot ovat ytimekkäitä ‘pelaa kortti, ota kortti’. Kortin asettamiseen omaan museoon ei ole muita rajoituksia, kuin että samassa kerroksessa (rivissä) korttien numeroarvojen tulee kasvaa vasemmalta oikealle. Ja tässä tulee pelin juju: saman tyylisuunnan taulut ovat pakassa numeroiltaan viiden välein, joten samalla kun niitä asettaa vierekkäin (ja saa pisteitä), tulee hyppineeksi koko joukon muuten sopivien korttien ylitse.

Musée on muuten moninpelipasianssi, mutta pelaajat kilpailevat eri rivien täyttämisestä, sillä siitä palkitaan nopeimpia lisäpisteillä.

Graafista silmäkarkkia (aidot tauluaiheet) lukuunottamatta Musée on melko hajuton ja väritön. Näin etenkin 2-3 pelaajalla, mutta nelinpeli tuo siihen tarvittavan ripauksen lisäväriä: se pelataan paripelinä, jossa omalle parille ei saa puhua mutta jossa tiiminä rakennetaan yhteistä museota. Nelinpelin pelimuoto tuo muassaan kyttäystä/arvailua, olisiko omalla parilla tiettyihin kohtiin parempi kortti tarjolla kuin itsellä.

Kummoista museoelämystä Musée ei tarjoa ja teemankin voisi helposti vaihtaa ihan muuksi, mutta kevyttä korttipeliä hakevalle se on silti oiva valinta.

Musée saa poikkeuksellisesti kaksi arvosanaa:

2-3 pelaajan pelinä.
4 pelaajan parinapelinä.

Lautapeli: Pergamon

Pelaajia: 2-4
Kesto: 45 minuuttia
Julkaisuvuosi: 2011
Saatavilla ainoastaan englanniksi/saksaksi/ranskaksi, tosin sääntöjä lukuunottamatta peli on komponenteiltaan kielivapaa.

Pergamon on hivenen vanhempaa tuotantoa ja sen suunnittelusta vastaa pitkän linjan pelisuunnittelija Stefan Dorra. Monella tapaa se on myös hyvin “dorramainen”: sääntökuormaltaan simppeli ja suoraviivainen, mutta pieniä kiharaisia päätöksiä on tehtäväksi joka kierros.

Ennen kuin Pergamonissa tavara saadaan museoon asti, se pitää kaivaa maan uumenista. Mitä syvemmälle mennään, sitä kallimmaksi kaivuu käy, joten rahaakin tarvitaan.

Taideaarteet kaivetaan ensin esiin maan uumenista ennen esillepanoa.

Kierroksen aluksi pelaajat vuorotellen valitsevat järjestyksen kaivuulupa- ja näyttelyesittely -vaiheeseen. Alkupään vuoro-oikeudella tulee tehneeksi kompromissin lisärahan tai kaivuulupien osalta, loppupäässä ollaan avokätisempiä näissä molemmissa, mutta samalla riskeeraa sen että parhaat paikat on muuten viety.

Kaivuuvaiheessa raijataan taideaarteiden osia esiin syvyyksistä: niitä löytyy viideltä eri korkeudelta ja alempana ne ovat aina vanhempia. Taideaarteiden osalta Pergamon tarjoaa mini-puzzlen: löydettyjä paloja naitetaan yhteen ja vasta kaksi keskenään sopivaa palaa takaa yhden ehjän esineen ja tämä yhdistelmä määrittää myös kyseisen esineen iän.

Jos omaan esineistöönsä on tyytyväinen sen voi asettaa esille museoon, jossa se takoo pelaajalle pisteitä kunnes tippuu mahdollisesti museolaudalta joskus pois. Aika-ajoin seuraa pisteytyksiä, jonka yhteydessä yleisön kiinnostus nykyisiin näyttelyihin laskee. Toinen mikä olemassaolevien näyttelyiden arvoa laskee on mahdolliset uudet näyttelyt. Onnistuneella ajoituksella yksi ja sama näyttely nakuttaa pisteitä pelaajalle uudestaan ja uudestaan, vaikkakin joka kerran vähemmän, mutta tällaista ajoituspeliä Pergamon pelaajille tarjoaa.

Graafisesti peli on perustasoa, mutta osa komponenteista voisi olla näyttävämpiäkin. Pelillisesti se sen sijaan on hyvä soveltuen sekä perheille että peliharrastajille. Sen tarjoama museonäyttelyn rakentelun haaste on mielenkiintoinen ja erityisesti valtavirrasta erottuva pisteytys saa kunniamaininnan. Pergamonin pariin palaa kummasti uudelleen ja uudelleen – samaa ei voi sanoa perinteisestä kotiseutumuseosta.

Pergamon saa yleisarvosanakseen:

Lautapeli: Museum

Pelaajia: 2-4
Kesto: 75 minuuttia
Julkaisuvuosi: 2019
Saatavilla ainoastaan englanniksi/saksaksi/ranskaksi. Komponenteissa on tekstiä (tosin suurimmalta osin teemaa tukevaa), joten valitulla kielipainoksellakin on väliä.

Pelikolmikon näyttävin tapaus on ehdottomasti Museum. Alkujaan Kickstarter-kanavaa pitkin julkaistu peli läväyttää pelaajien eteen isohkot museolaudat ja vielä on erillinen päälautakin. Korttejakin on kolmea eri kokoa ja kaiken on kuvittanut kovasti kädenjäljestään pidetty Vincent Dutrait.

Sokerikuorrutteisin ulkoasun ja kaiken tilpehöörin takaa paljastuu varsin perinteistä ja suoraviivaista korttisettien rakentelua. Kortit ovat kaksikäyttöisiä: ne toimivat paitsi valuuttana, myös taideaarteina itse museossa. Jos siis haluan vitosen arvoisen afrikkalaisen naamion museooni, voin maksaa sen esimerkiksi kakkosen ja kolmosen korteilla, jotka päätyvät eteeni pöydälle. Myöhemmin voin nekin toki laittaa esille museoon maksamalla niistä muilla käsikorteilla, mutta tämä mahdollisuus tarjotaan myös kanssakilpailijoille eli kaverin valuuttana käyttämiin kortteihin on mahdollista päästä käsiksi, jos sieltä löytyy jotain mieleistä.

Pariisin museoni näyttelykokoelma alkaa jo hahmottua.

Tätä korttien pöytäysrallia maustetaan kierroksittain vaihtuvilla pienillä sattumakorteilla ja eksperteillä, mutta peli on pitkälti siinä. Tarkoituksena on lopulta kasata laaja näyttely yhdestä ja samasta sivilisaatiosta tai laaja kattaus joka käsittää yhtä tiettyä alaa.

Museum on nätti kuin mikä ja oikeassa porukassa sen pelaa joutuisasti, jolloin peli kantaa loppuun asti. Väärässä porukassa se voi kestää liiaksi mikä verottaa kokemusta.

Väitän myös, että Museumista huokuu läpi pelin joukkokampanja-tausta: se on vähän rosoinen tuotos, josta kokeneempi julkaisija olisi nuo rosot saanut hiotuksi pois ja lopputulos olisi vieläkin parempi.

Museum saa yleisarvosanakseen:


“Vertailun” voittajaako vielä hait? Pergamon vei viisikon kärkipaikan niukasti, mutta todellisuudessa näille kaikille on oma aikansa ja paikkansa. Viihtykää siis sekä pelien että museoiden parissa hyvällä omalla tunnolla ja hyvässä seurassa!

Tapahtumaraportti: Lautapelaamaan 11.-13.11.2016 (Helsinki, Kaapelitehdas)

On yksi täydellinen suora, josta olen erityisen ylpeä ja iloinen lautapelaajana: minulla on ollut ilo osallistua joka ikiseen Lautapelaamaan-tapahtumaan, joita koskaan on järjestetty ja vielä tätä tapahtumaa edeltäneisiin Helcon-pelitapahtumiinkin. Ja tuo ensimmäinen Helcon on pidetty siis vuonna 2002. Olen siten päässyt aitiopaikalta todistamaan alkuperäisen pienen porukan viikonloppu-pelitapahtuman laajentumista aikaa myöten isompaan ja julkisempaan tilaan ja samalla kävijämäärässä tapahtunutta kasvua ja toisaalta muutosta. Kaapelitehtaalle siirtymisen myötä  Suomen lautapeliseuran yhteiskumppaneita on voitu tuoda aiempaa paremmin esiin, mikä on erityisen hieno asia.

Vaikka petrattavaa järjestelyjen puolesta varmasti olisi paljonkin, niin hämmästyttävän hyvä tapahtuma saatiin tällekin vuodelle aikaiseksi – taustalla kuitenkin on varsin pieni aktiiviporukka. Takavuosina olin itsekin muutamana vuonna tapahtuman järjestelyjä hoitamassa ja mm. jakelemassa mainoksia eri kouluihin ympäri Helsinkiä, joten järjestelypuolikin on tullut tutuksi.

Viimeiset vuodet tämä on kuitenkin ollut itselleni puhtaasti pelitapahtuma, jonne koetamme saada edes yhdeksi viikonlopuksi vanhan köörin kasaan – köörin, joka aikanaan muodostui juurikin Helconissa – olisikohan vuosi ollut 2004; noh, kaikkea ei voi muistaa.

Vakioporukan saaminen kasaan yhdeksi viikonlopuksi ei tänä päivänä ole enää ihan niin sanottua, onhan tällä ukkoutuvalla sakilla useammalla jo perhettä ja onpa yksi sankareista pysyvästi muuttanut Andorraan.

Mutta niin vain tuttu jengi oli Kaapelitehtaalla tänäkin vuonna – osa piipahtaen, osa koko viikonlopun. Tapahtumaa edeltävänä päivänä Andorran asukki saapui pääkaupunkiseudun leveysasteille ja torstai-ilta lämmiteltiinkin Kivistössä pelaten pienemmällä porukalla Steam Time, Completto ja The Hanging Gardens – kaikki oikein mainioita pelejä. Lautapelaamaan-tapahtumassa toivottavasti sitten saataisiin maistiaisia Spiel-uutuuksista.

Perjantai 11.11.

Kaapelitehtaalle pöräytimme heti tapahtuman alkuun viideksi kolmen hengen voimalla ja olipas yllättävän paljon porukkaa paikalla jo heti ensihetkistä alkaen. Seuran pelikirjaston puoleisessa salissa oli kohtuullisesti vilinää jo perjantaina, mutta me jäimme pääsalin puolelle koko illaksi tutustumaan yhteistyökumppaneiden pelitarjoomaan.

Lautapelaamaan sisäänkäynti.
Lautapelaamaan sisäänkäynti.Tapahtuman alkuhetkillä ja ylipäätään aamutuimaan on vielä hiljaista, mutta päivän edetessä vilinää riittää.

Dokmus (Lautapelit.fi). Tämä abstrakti ‘tönöjä laudalle arvoruutuihin’ -kylvämispeli tuo paljolti mieleen Kingdom Builderin, mutta siinä missä verrokkipelissä ‘kylväminen’ tapahtuu saadun kortin rajoittamana, Dokmuksessa aiemmat mökit rajoittavat siirtoja. Dokmuksen hienoin elementti on jatkuvasti elävä pelilauta, se kun koostuu yhdeksästä siirrettävästä osasta. Muilta osin peli on kuitenkin turhan kuivakka omaan makuun ja kun Kingdom Builderkin tuntuu jo loppuunkalutulta, niin vielä vähemmän jään haikailemaan Dokmuksen perään.

Dokmus ja "telttojen" marssitusta pelilaudalle.
Dokmus ja “telttojen” marssitusta pelilaudalle.

Nooa (Lautapelit.fi). Tämä oli kevyt eläinsettien keruupeli, jossa pelaajat joko jakavat pöydässä olevia eläinlaattoja pienempiin setteihin tai ottavat yhden setin maksaen siitä tietyn hinnan. Pisteytys pelastaa tässä paljon, minkä vuoksi Nooassa on ideaakin. Heilahti itselläni kategoriaan “yllättävän hyvä” ja pelinä sopii hyvin eri-ikäisille, joten jos kevyt perhepeli on hakusessa niin laittakaapa nimi mieleen.

Nooa - eläinsettien tekoa.
Nooa – eläinsettien tekoa.

Imhotep (Lautapelit.fi). Saksan vuoden peli -finaaliehdokkaaksikin päässyt peli tuli hivenen yllättäen myös suomeksi. Omia kuutioita koetetaan kuskata pelaajien yhteisellä laivoilla rakennuspaikoille. Aikanaan jo englanninkielisen julkaisun yhteydessä tavasin säännöt ja sen perusteella totesin, että tämä ei ole minulle. Nyt suoritettu käytännön kenttäkoe todisti olettamuksen oikeaksi. Tylsä peli, jonka parasta antia on miellyttävä ulkonäkö ja komponentit.

Imhotep ja abstraktien rakennustyömaiden haaste.
Imhotep ja abstraktien rakennustyömaiden haaste.

Tadaa! (Lautapelit.fi) Nopeuspeli, jossa pinotaan erikokoisia ja muotoisia esineitä pinoksi tehtäväksiantokortin mukaisesti. Pelipöydässämme oli yksi jäätävän nopea peluri, joten jäi ratkaisut itseltä tekemättä, mutta kivaa oli silti. Nopeuspelien saralla vain on hurjan kova kilpailu ja Tadaa! jää hetken huviksi. Pidempikestoista hupia tarjoavat vaikkapa tämä aiemmin arvostelemani Dr. Eureka, joka sekin on nyt suomenkielisenä julkaistu joulumarkkinoille.

Tadaa!:n pelaajakohtaiset komponentit.
Tadaa!:n pelaajakohtaiset komponentit.

Otrio (Competo). Voi itku… Vuoden perhepeli 2016 on klassinen ristinolla pienellä variantilla. Nopeasti opittavia ja pelattavia pelejä toki tarvitaan, mutta en ymmärrä miten tästä on voitu leipoa vuoden peli? Karmea kokemus, jonka paras anti oli, että saatiin koko viikonlopun läpi kestänyt lentävä lausahdus “nyt tuli Otrio!”. Ei jatkoon.

Otrio pelikokemuksena aiheutti vilunväreitä vaikka näyttääkin ihan vinkeältä.
Otrio pelikokemuksena aiheutti vilunväreitä vaikka näyttääkin ihan vinkeältä.

Maze Race (Competo). Tätä magneetti-labyrinttiä tuli edellinen viikonloppu jo peluutettua GamExpossa Helsingin Messukeskuksessa ja siellä se osoittautui hitiksi etenkin nuorempien pelaajien keskuudessa. Nyt kun sauma oli, niin tuli esiteltyä se myös muille peliporukassamme. Alla pari aloittelijan labyrintti-suoristusta.

Maze Race ja pelaajien tekemät labyrintit.
Maze Race ja pelaajien tekemät labyrintit.

Dungeon Rush (Lautapelit.fi). Tämäkin oli tuttu GamExposta, mutta sama kuin edellä niin omalla peliporukalla tätä oli mukavaa testata. Kelpo nopeuspeli vähän aikuisempaankin makuun vaikka ei tämä ihan se minun juttuni olekaan. Tällaisille kompakteille korttipeleille kuitenkin aina on kysyntää, joten säilynee pelikokoelmassa pelkästään senkin tähden, että Maijaa kiinnostaa.

Flamme Rouge (Lautapelit.fi). Spiel-messuilla tämän englanninkielinen painos myytiin nopeasti loppuun, joten peli on saanut hyvän vastaanoton ja omatkin odotukset olivat korkealla. Ja onhan tämä pyöräkilpailupeli hyvä. Joka pelikertaa varten on mahdollista rakentaa uusi kilparata ja korttivetoisena tässä on riittävästi tuuria taitoakaan unohtamatta. Flamme Rouge on kuin yksinkertaistettu Um Reifenbreite – no, vähän huumoria mukana, mutta silti hauska pelattava. Flamme Rouge nousi heittämällä omaan top-3:een mitä pyöräilypeleihin tulee – ja tämän genren pelejä on kuitenkin tullut kohtuusetti pelattua sillä vakiseurueessa on yksi pyöräilypelejä erityisesti harrastava. Peli oli itse asiassa siinä määrin hyvä, että suosittelin sitä joulun uutuuspeleistä perhepeli-kategoriassa yhdelle lehtitoimittajallekin tällä viikolla, kun minulta kyseltiin suosituksia joulun hittipeleiksi.

Ice Cool (Lautapelit.fi). Näppäryysneppailu hippa-aiheesta. Yllättävän hyvä, kun huomioidaan lähtökohdat jossa koko komeus on ympätty pieneen pelilaatikkoon. Kompaktista pelilaatikon koosta tosiaan kuoriutuu kookas pelialue, jolloin neppailemisestakin tulee mielekästä. Ei nyt ehkä juuri minulle tehty, mutta edullista näppäryyspeliä hakevien kannatta kyllä tutustua.

Noppahippailua Ice Coolin tapaan.
Noppahippailua Ice Coolin tapaan.

Tässä kohtaa ilta alkoikin olla siinä vaiheessa, että käytiin kurkkaamassa seuran pelihyllyjä seuraavaa päivää silmällä pitäen, että voidaan tarvittaessa illan viimeiset tunnit kuluttaa sääntöjen lukuun. Näin säästyisi aikaa seuraavana päivänä, kun ei ihan tyhjästä tarvitse sääntöjentavausta polkaista pystyyn. Harmillisesti hyllyillä ei näyttänyt lainkaan olevan Days of Wonderin Quadropolista, jota olisin mielelläni testannut.

Lauantai 12.11.

Sankokunkku (Lautapelit.fi). Aamupäivä alkoi viisinpeleillä Sankokunkun ollessa ensimmäinen testipenkkiin päässyt. Alkuperäinen Bucket King oli entuudestaan jo tuttu (olen sen aikanaan omistanut) ja tämä on melkein sama peli – nyt vain sangot ovat fyysisiä pahvisten lätkien sijaan. 3D-elementti ei tuo kuitenkaan peliin mitään uutta ja alkuperäisestä hivenen viilatut säännöt vievät peliä huonompaan suuntaan. Mikään ei kuitenkaan estä pelaamasta originellin säännöillä, joten jos ja kun Sankokunkkuun tutustuu, niin suosittelen kaivamaan BGG:stä myös alkuperäisen pelin säännöt. Pelinähän tämä on oikein oivallinen kevyt korttipeli maksimissaan viidelle pelaajalle.

Sankokunkkua 3D:nä. 3D-elementti jää vähän turhaksi, mutta se ei tee pelistä millään tapaa huonoa.
Sankokunkku. Pelin 3D-elementti jää vähän turhaksi, mutta se ei tee pelistä millään tapaa huonoa.

Dice Devils. Entuudestaan tuntemattomia viisinpelejä tuntui löytyvän nihkeästi, joten tämä Kosmoksen noppapelikin päätyi testattavaksi. Eipä ollut ihmeellinen tämäkään. Kevyttä ja helppoa settien keräilyä, jonka unohtaa muutamassa viikossa. Ei ihme, että Dice Devils on jäänyt unholaan.

Dice Devilsin pirulliset noppakupit.
Dice Devils ja pirulliset noppakupit.

Loony Quest (Lautapelit.fi). Tämä erityisesti lapsille suunnattu piirustelupeli oli pääosin muulle porukalle uusi tuttavuus, joten pyöräytettiin yksi peli tätäkin. Loony Questin idea on vaihtuvissa “tasoissa”, joiden pohjalta jokainen yrittää piirtää läpinäkyvälle kalvolle tussilla reitin, joka suorittaa annetun tason mahdollisimman hyvin. Yleensä siis piirretään viivareitti ja kerätään bonuksia ja pisteitä tasosta samalla välttäen seiniä ja vihollisia. Piirtovaihteen jälkeen kalvo asetetaan tason päälle ja katsotaan miten annetusta tehtävästä suoriutui. Helppoa ja hauskaa, mutta peliä pitää pelata harvakseltaan, jotta se pysyy tuoreena ja kiinnostavana.

Loony Quest:issa tussataan tasoja läpi läpinäkyville kalvoille.
Loony Quest:issa tussataan tasoja läpi läpinäkyville kalvoille.

Quartermaster General: 1914. Essen-uutuudet olivat vähissä, mutta kiitos Petrin saimme pelattavaksemme Quartermaster General: 1914 -pelin. Alkuperäinen Quartermaster General ei ollut kenellekään meistä tuttu, joten sikäli oltiin syvissä vesissä. Onneksi Petrillä oli Agricolan SM-kisapelien välissä sopivasti aikaa opettaa peli meille, joten aloitus oli sikäli helpompaa. Joitakin asioita jäi silti tulkittavaksi eikä sääntökirjakaan avannut asioita siinä määrin kuin olisi toivonut, mutta yhteisymmärrykseen pelipöydässä pääsimme ja toivottavasti pelasimme pelin kohtuu oikein. QG:1914 on varsin virtaviivainen korttivetoinen sotapeli, jossa kolmen pelaajan johtama liittouma (Englanti+Yhdysvallat, Ranska+Italia, Venäjä) sotivat kahden pelaajan liittoumaa (Saksa, Itävalta-Unkari+Turkki) vastaan. Pelasimme sikäli testipelin “pimennossa”, että emme käyneet etukäteen kunkin maan korttipakkoja läpi (kortit ovat pelaamisen keskiössä) – niinpä erityisesti korttien mahdolliset erikoistoiminnallisuudet tulivat kaikille yllätyksenä. Siitä huolimatta, tai ehkä sen vuoksi, Quartermaster General: 1914 piti mielenkiinnon yllä pelin loppuun asti. Totesimme nimittäin muuten jo pelin aikana, että ehkä tämä ei kuitenkaan ollut se meidän juttu, mutta puursimme pelin loppuun asti. Peli päättyi lopulta parin pisteen erolla Saksan ja Itävalta-Unkari-Turkki liittouman tappioon. Tietääpä nyt mistä porukka kouhkaa, mutta tuskin tulee itse tämän sarjan peleihin enää palattua. Kevyttä eurotyylistä sotapeliä kaipaavien kannattaa kyllä tähänkin tutustua.

Quartermaster General: 1901 - viiden pelaajan kevyt sotapeli.
Quartermaster General: 1914 – viiden pelaajan kevyt eurosotapeli.

La Granja. Seuran pelikirjastosta löytyi saksankielinen La Granja, jota otettiin testipenkkiin neljällä pelaajalla. Saksankielentaitoisiahan meistä ei ole yksikään, mutta älypuhelinten avulla kortit kortit kääntyivät englanniksi ja pelaaminen oli mahdollista. Ei tämä nyt sukkia pyöräyttänyt ihan ympäri, mutta ei La Granjaa huonoksikaan voi moittia. Vielä tuosta saisi silti hioa nurkkia pyöreämmiksi jolloin pelikin pyörähtäisi läpi joutuisammin.

Mömmen. Osallistuin ennen Lautapelaamaan-tapahtumaa lautapelien ketjuvaihtoon ensimmäistä kertaa koskaan. Sitä kautta sain mm. 10 pelin “kaatissäkin”, joista oikeasti halusin vain kaksi peliä loppujen kahdeksan joutaessa samantien kiertoon (tai roskiin). Mömmen oli yksi näistä kahdeksasta ei-ehkä-niin-kaksisesta-korttipelistä, mutta testattiin se tapahtumassa ennen kuin luovutin ilmaiseksi eteenpäin. Mömmen osoittautui kevyeksi settientekopeliksi, jossa oikeastaan ainoa söötti elementti olivat lammasteemaiset pelikortit.

Illusio. Toinen kaatissäkin peleistä, joka pelattiin ennen kuin jouti kiertoon (tai eihän se nyt kiertoon olisi päätynyt, jos olisi ollut hyvä, mutta kun ei ollut). Illusio on taikuriteemoitettu tiketintäyttöpeli, joka sekin oli kaunista ulkonäköä lukuunottamatta kovasti yhdentekevä. Illusion kohtalo on päätyä tarveaineiksi muille pelinrakentelu-projekteille.

Illusion on kevyt tiketinteko-peli - ei valitettavasti sieltä parhaasta päästä.
Illusion on kevyt tiketinteko-peli – ei valitettavasti sieltä parhaasta päästä.

Great Western Trail. Lauantai-ilta päätettiin “kevyesti” Great Western Trail:in parissa. Kyseessä on Alexander Pfisterin uutuus tälle vuodelle. Kyseessä on sikäli kiinnostava nimike, että pidin saman pelisuunnittelijan edellisen vuoden Essen-uutuutta Mombasaa kenties ko. messujen aikaan julkaistuista peleistä parhaana. Kun etukäteen olin kuullut hyvää myös tästä, niin oli tiettyjä etukäteisodotuksia. Laatikosta kuoriutuikin varsin raskas europeli, jonka opettelu vaatii samanlaisen opettelujumpan kuin Mombasakin, mutta itse pelaaminen on silti joutuisaa ja suoraviivaista – kuten Mombasankin. Great Western Trail muistuttaa tietyssä määrin mm. Caylusta, näissä molemmissa kun rakennetaan laudalle pelin edetessä yhä enemmän ja enemmän rakennuksia kaikkien käytettäväksi. Lisäksi on pakanrakentelua lehmäsettien muodossa ynnä muita pisteitä tuovia elementtejä. Kokonaisuutena Great Western Trail ei kuitenkaan tunnu yhtä eheältä kokonaisuudelta kuin Mombasa eli samanlaista paloa päästä pelata peliä heti uudelleen ei tullut. Siltikin, pelaisin tätä kyllä mielelläni uudemmankin kerran, mutta tällä haavaa Mombasa vie siis pidemmän korren.

Vähän raskaampaa euroa: Great Western Trail, jossa sälää ja rompetta riittää.
Vähän raskaampaa euroa: Great Western Trail, jossa sälää ja rompetta riittää.

Sunnuntai 13.11.

X-Tiles (Tactic). Nätinnäköinen abstrakti osoittautui klassista Dominoa huonommaksi. Ennen peliä (ja sääntöjä) sanoin kanssapelaajille, että tämän voisin hyvinkin kuvitella ostavani omille vanhemmilleni, jos peli on hyvä, mutta nyt siis ostolle ei ole tarvetta. Näistä vaihtoehto-dominoista Chromino ajaa saman asian paremmin.

X-Tiles näyttää mielenkiintoiselta, mutta peli jää puuttumaan.
X-Tiles näyttää mielenkiintoiselta, mutta peliä siinä on vähänlaisesti.

Baobab. Näppäryyskorttipeli, jossa tavoitteena tyhjentää oma pakka nopeammin yhteiseen “puuhun” kuin muut. Peliä pelataan kuitenkin pelivuoroissa eli nopeuspelistä ei ole kyse. Kukin kortti kertoo säännöt, miten kortit tulee puuhun asettaa useimpien vaatiessa vähintään yhden kortin kulman olevan ilmassa eli näin puun kasvusto leviää koko ajan ulospäin. Osaa korteista ei aseteta vaan ne joko heitetään puuhun tai tiputetaan ilmasta. Tämä jos mikä oli sitä kuuluisaa kategoriaa “helppoa ja hauskaa”.

Näin kasvaa Baobab-puu.
Näin kasvaa Baobab-puu.

Mit Mist und Tücke. Hönökki lastenpeli, jossa vieritetään muovisia kuulia pelilaudalle tarkoituksena saada ne pysähtymään pelilaudan reikiin. Ei aikuisille, mutta en tiedä onko tämä oikein lapsillekaan riittävän hauska?

Mit Mist und Tucke: kevyttä kuularallattelua, ei muuta.
Mit Mist und Tücke: kevyttä kuularallattelua, vähänlaisesti mitään muuta.

Multiuniversum. Spiel-uutuus on kompakti tiketintäyttöpeli. Käyttöliittymältään peli on hivenen epäselvä (tarkoitan värien epäselvyyttä), muilta osin oikein näppärä lyhyt peli. Pelattiin variantilla, joka helpottaa liikkumista – alkuperäissäännöillä tämä kun on kuulemma turhan tuskainen kokemus. Multiuniversum oli yllättävän hyvä. Ei ehkä se kaikkein omaperäisen peli, mutta pelaisin mieluusti uudemmankin kerran.

Flying Kung-Fu Frogs. Perinteiseen “sammakkopeliin” on tuotu muovinen puu, jossa kohdeoksat sammakoille ja koko komeus toimii ja pyörii paristoilla – jos vain olisi ne paristot. Seuran omistamassa pelissä ei siis ollut paristoja eikä sellaisia löytynyt kysymälläkään. Testattiin tämä silti, kun odoteltiin seuraavan pelin vapautuvan. Ei silti yllättäne kun tiivistän pelin sanomalla: kiitos, mutta ei kiitos.

Flying Kungfu Frogs: kevyttä muovihuttua näyttävässä puussa.
Flying Kungfu Frogs: kevyttä muovihuttua näyttävässä puussa.

Cottage Garden. Uwe “papu” Rosenbergin Spiel-uutuus kierrättää saman herran Patchwork-ideaa. Kyseessä siis erilaisten tetris-palasten täyttöä, nyt kasvimaalla aiemman tilkkutäkki-teeman sijaan. Cottage Garden laajentaa pelaajamäärän maksimissaan neljään ja vaikka ulkonäöllisesti ja sisältöntä puolesta peli ei ehkä yllä ihan Patchworkin hiotulle tasolle, oli tämä silti miellyttävä pelattava. Saattaakin olla, että Cottage Garden päätyy lopulta ostolistalle juurikin monipuolisemman pelaajamääränsä vuoksi. Ja jos tämän sitten ostankin, niin samalla Patchwork päätyy myyntiin – molempia kun ei ole mitään mieltä omistaa.

Keekee the Rocking Monkey. Näppäryys ja tasapainoilupelit kiinnostavat aina ja Rocking Monkey oli kiinnostavan näköinen. Harmi, että hyvyys jäi ainoastaan kiinnostavan ulkoasun tasolle, sillä itse peli osoittautui vähemmän hyväksi. Ja onhan tämä tasapainoilun varaan laskevien pelien kategoria kuitenkin jäätävän kova siellä kärkipäässä: harva nimittäin vetää Hamsterrollea tai vaikkapa Riff Raffia paremmaksi.

Keekee the Rocking Monkey näyttää paremmalta kuin mitä käytännössä on.
Keekee the Rocking Monkey näyttää paremmalta kuin mitä käytännössä on.

Targets. Kompakti noppaneppailu, jossa noppia ammutaan”noppatornista” kohdekorteille ja tarkin laukoja saa kohdekortin itselleen. Helppo oppia ja ihan hauskaakin, mutta tässäkin vähän sitä samaa ongelmaa kuin Keekee the Rocking Monkeyn kohdalla, että pitää olla jäätävän kova, päätyäkseen ostoslistalle. No, Targets oli hyvä, mutta ei riittävän hyvä.

First Class. Tällä Hans im Glückin Spiel-uutuudella oli ehkä ne kaikkein kovimmat etukäteisodotukset. Peli on lopulta pistesalaattijahti, jossa haalitaan voittopisteitä niin junaa laajentamalla kuin tikettien keruun muodossakin. Pohjimmiltaan korttipeli eli varsinaista pelilautaa ei ole. First Classissa on paljon hyvää – erityisesti miellyttää se, että odotteluaikaa on vähänlaisesti ja peli on riittävän suoraviivainen. Pisteytys tosin on sitten ainakin ensifiiliksillä liian häsmäinen ja vähän tulee muutenkin tunne, että asioita olisi muutenkin kannattanut vielä suoraviivaistaa TAI sitten tuoda mukaan pelilauta ja tehdä “isompi” peli. No, aika näyttää lämpeänkö pelille enemmän, nyt ensituntemus on sellainen varovaisen optimistinen.

First Class. Lupaava peli.
First Class. Hans im Glückilta on yleensä tae odottaa jotain hyvää.

Out Balance. Tapahtuman viimeiseksi peliksi valikoitui kaksinpelattava tasapaino-viritys, joka näyttää hauskemmalta kuin mitä lopulta onkaan. Vähän peliä, enempi ajantappoa -luokkaa.

Out Balance -puuhäkkyrä hieman ennen kuin koko komeus sortuu...
Out Balance -puuhäkkyrä hieman ennen kuin koko komeus sortuu…

Iltakuudelta oltiinkin sitten jo kotosalla ja Andorran vieras kyseli vielä kaksinpelien perään, joten illan aikana pelattiin mm. aiemmin tässä jutussa mainittu Patchwork sekä sen lisäksi Fungi ja Musée.

Kokonaisuutena Lautapelaamaan 2016 oli tällaisen vakikävijän silmin onnistunut tapahtuma, vaikka Spiel-uutuuksia ei tavanomaista määrää ollutkaan tarjolla. Ensi vuonna asiaan saadaan ainakin sikäli pieni ryhtiliike, että oman porukan osalta on hotellit jo Esseniin varattu ja maksettu, joten täältä tullaan Spiel… jo seitsemännen kerran muuten sinnekin!