Skip to main content

Parasta: “10 hyvää ja kaunista pelivuodessa 2019”

Vuosi 2019 oli ja meni. Mitä lautapeliharrastamiseen tulee, kuului menneeseenkin vuoteen monen monta hienoa peliä – niin uutta kuin vanhaakin. Eivätkä positiiviset muistijäljet jääneet pelkästään yksittäisiin peleihin vaan yleisemmin pelitapahtumiin ja -kulttuuriin niin kotimaassa kuin maan rajojemme ulkopuolellakin.

Seuraavassa oma Top-10 -lista pelivuodesta 2019. Lista on aakkosjärjestyksessä, sillä seuraavia poimintoja on vaikea vertailla keskenään. Tämän listan myötä voi kääntää katseen vuoteen 2020: olkoon se vieläkin parempi kuin oikein mainioksi osoittautunut 2019.

1. Carpe Diem (2019)

Tämä Alea-sarjan uutuus vuodelta 2019 on osoittautunut viimeisen päälle oivalliseksi: se on ruma kuin se kuuluisa ankanpoikanen, mutta sisuksista kuoriutuu suoraviivaisen ylväs laattapelien joutsen, joka haastaa pelaajat ihanan monella rintamalla.

Carpe Diem ja maanläheiset värit.

Carpe Diem toimii kaikilla pelaajamäärillä upeasti ja eritoten se saa kehuja siitä, että lisäpelaajat eivät juuri venytä kestoa. Kiperimpiä päätöksiä peli tarjoilee maksimipelaajamäärällään (=neljä) kun yksikään laatta ei jää käyttämättä.

Olisin suonut Carpe Diemille jonkun pelialan palkinnoista sillä siinä määrin se on tasapainoisen toimiva, mutta nyt se saa valloittaa pelaajien sydämet ilman ylimääräisiä plakaateja laatikon kannessa. Niin tai näin, kiistatta vuoden 2019 parhaita valopilkkuja.

Peli on ehditty arvostella blogissa jo aiemmin: linkki.

2. Cartographers: A Roll Player Tale (2019)

Roll & Write -pelien saralla ei ole hyvään aikaan nähty merkittäviä idealtaan uusia pelinavauksia ja siksipä olen jo genreen melkoisen kyllästynyt. Ei Cartographerskaan tätä osastoa isosti uudista, mutta se että aika-ajoin pääsee töhertämään kaverin lapulle elävöittää peliä juuri sen verran, että olen halunnut palata pelin pariin uudestaan ja uudestaan.

Cartographers ja yksittäisen pelaajan tuherruspaperi. Näkyy sinne jokunen monsterikin ilmestyneen…

Niinikään graafisesta ilmeestään Cartographers saa pisteitä: peli ei todellakaan näytä enää excel-harjoitteelta kuten muut pidemmät ja venytetyt kupongintäyttelyt. Pirtsakkaamman ilmeen myötä joukkoon on lipsahtanut käytettävyyskukkasia koko joukko ja esim. vaihtuvat pisteytyskortit voisivat olla kovasti paljon selkeämpiä, mutta näillä nyt mennään.

Vaikka hiukkasen arveluttaa Cartographersin uudelleenpelattavuus pidemmässä juoksussa, niin näillä eväillä ansaitaan kupongintäyttöpelien kuninkuus toistaiseksi ja siten myös paikka vuoden 2019 helmien joukossa.

Cartographersista Todellisuuspako kirjoitteli aivan hiljan ylistyssanoja, joten jos mielenkiinto peliä kohtaan heräsi, niin täältä lisää Kaitsun mietteitä pelistä – ei puhu mies pehmoisia.

3. Diamonds Club (2008)

Timanttiklubi on kutkuttanut takaraivossa pidemmän aikaan. Muistikuvissa oli, että peli on hyvä ja peliporukastammekin se on löytynyt pelin julkaisusta lähtien. Valitettavasti kyseinen kappale on lojunut vuosikaudet ulkomailla eikä sitä päässyt pelaamaan, mutta sittemmin tilanteeseen tuli parannus. Lokakuussa 2019 Diamonds Club saatiin viimein pöydälle ja oli totuuden aika: onko aika kullannut muiston (kuten varsin monen pelin kohdalla käy) vai vieläkö peli maittaa? Arvuuttelu on tietysti sikäli turhaa, että nyt tarkastellaan viime vuoden parhaita hetkiä…

‘Sparkling Diamonds’ yhtiön omistaman kartanon pihamaa kaunistuu laatta laatalta.

Pitkän linjan pelisuunnitteluvelho Rüdiger Dorn tarjoilee Diamonds Clubissa resurssien keruuta ja tiketintäyttöä kehikossa, jossa pelaajan mieli lepää: kutkuttavia, nopeasti tehtäviä pieniä päätöksiä, joita ei voi millään tavalla laskea loppuun sillä nyt ei olla yksin omalla hiekkalaatikolla. Ja viime kädessä kaikki johtaa kilpajuoksuun yhteisten tavoitelaattojen täyttämisessä unohtamatta pelin lopetustakaan, jonka suhteen pitää olla tarkkana.

Diamonds Club on hieno peli, jonka ulkoasu on toki jo hiukkasen retro, mutta ajaa silti asiansa.

4. Gingerbread House (2018)

Pidän valtavasti tiketintäyttöpeleistä ja Gingerbread House on sitä ihan omimmillaan. Mutta tämän lisäksi se tarjoilee pelaajakohtaiset laattojenasettelu-pulmat mikä sekin maistuu. Kaikki tämä on leivottu kompaktiksi kokonaisuudeksi kera kiinteän kierrosmäärän, jolloin kesto on just eikä melkein passeli.

Gingerbread House ja pelaajan oma piparitorni.

Peli on Phil Walker-Hardingia parhaimmillaan: pelivuorot ovat napakoita, mutta tarjoavat silti mukavasti kombojen rakentelua. Tavoitekorttien tekemiseen (=satuhahmojen vangitseminen) liittyy sopivasti tuurielementtiä ja kun peli tarjoilee kilpajuoksua mm. loppupistekorttien muodossa, ei voi keskittyä pelkästään omaan napaan.

Gingerbread House teki toisesta, hivenen samantyyppisestä pelistä lopulta täysin turhan. Reef sai väistyä tämän siirappihuuruisen unelman tieltä.

Myös Gingerbread House on ehditty arvostella blogissa jo aiemmin: linkki.

5. Indonesia (2005)

Säännöiltään yllättävän napakka Indonesia on niiden harvojen Splotter-pelien joukossa, joista pidän. Kesto on saatu kuristettua muottiin, jossa tämän talouspelien terävimpään kärkeen kuuluvan pelin vääntää arki-iltana siinä missä jotain muutakin lihaisampaa.

Peli loistaa 4-5 pelaajalla ja tarjoilee läpi pelin toinen toistaan mielenkiintoisempia tilanteita, joista läpiluoviminen menestyksekkäästi ei ole ihan niitä helpoimpia tehtäviä. Se on alusta loppuun kutkuttavaa kärkkymistä siitä, milloin ajoittaa fuusiot liikkeelle ja tarjoilee arvuuttelua siitä riittävätkö omat rahavarat tarvittaviin peliliikkeisiin.

Indonesia on talouspelien aatelia.

Ulkoasu on utuisen nättiä, mutta seitinohuen viivoituksen myötä ei ihan kaikkein selkeintä. Pelistä selviää silti kuivin jaloin, kunhan pelaajat hitusen skarppaavat kartan kanssa. Indonesian sijoitus tällä listalla kielii siitä, että pelin äärellä on vietetty taas mieluisia hetkiä.

Indonesia on kuningasluokan peli, joka on riemastuttanut jo miltei 15 vuotta, alkaen Helcon 2005 (Lautapelaamaan edeltäjä) -tapahtumassa pelatun ensipelin.

6. Lautapelaamaan 2019, Helsinki

Edellä Indonesia tarjoili sopivasti aasinsillan Lautapelaamaan-tapahtumaan. Tämän Suomen suurimman ja kauneimman lautapelitapahtuman sijainti (edeltäjä Helconit huomioiden) on vaihdellut Suomen lähetysseuran tiloista päätyen lopulta useammaksi vuodeksi Kaapelitehtaalle ja viimein vuonna 2019 kauppakeskus Rediin.

En ole yhden yhtä Lautapelaamaan-tapahtumaa jättänyt välistä ja näillä kilometreilla täytyy sanoa, että vuoden 2019 sijainti, tilat ja järjestelyt olivat kautta aikain parhaimmat. Pelien lainaus oli eriytetty varsinaisesta pelialueesta mallikkaasti omaan osastoonsa ja pelikirjasto oli kaiken kansa saatavilla ilman “välikäsiä”. Niinikään (ainakin näin vierailijan silmin) sponsoreiden sijoitus omiin osastoihin oli toimiva ratkaisu, joissa niissäkin pääsi paitsi pelaamaan, myös tekemään ostoksia.

Kauppakeskus Redi ja Lautapelaamaan 2019 pelitila.

Kaiken kruunasi luonnollisesti se, että Rediin on erinomaiset julkiset kulkuyhteydet ja kauppakeskuksessa monipuolinen valikoima ruokapaikkoja nälkäisille pelureille.

Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa Redissä tai muussa yhtä hyvässä lokaatiossa. Vuoden 2019 järjestelyistä joka tapauksessa täydet pisteet.

7. Pictures (2019)

Spiel-messujen ainoa “listojen-osto-ohi” Pictures on lukuisien lisäpelien myötä osoittautunut kuuluvansa partypelien parhaimmistoon. Väkisinkin hieman epämääräisten vinkkien rakentelu kovin karkeilla tarveaineilla yhtäaikaa muiden pelaajien kanssa ja noiden erinäköisten tuotosten arvuuttelu on ihastuttanut aivan jokaisessa pelipöydässä, johon peliä on tarjonnut.

Pictures ja viisi eri vihjettä: löydätkö vastinparit valokuvien joukosta?

Picturesia on pelattu paljon ja hyvin erilaisilla porukoilla. Ja mikäpä on pelatessa, kun se on niin tavattoman napakka, sopii kaikenikäisille ja on säännöiltään hyvin simppeli. Näillä eväillä se murtautuu kiistatta 2019 vuoden parhaiden pelielämysten listalle.

Näin oivallinen peli on tietenkin ehditty myös arvostella blogissa: linkki.

8. Reef Encounter (2004)

Richard Breese tunnetaan eritoten Key-pelisarjastaan, mutta mies on suunnitellut aikoinaan myös jotain muutakin nerokasta. Reef Encounter tarjoilee täysin uniikin pelikokemuksen ihan riippumatta siitä mitä tai miten paljon eri pelejä on muuten pelannut.

Reef Encounter ja koralleja popsivat katkaravut. (kuva: Matthew Marquand)

Korallielämä kera toisten pelaajien katkarapujen ei ole todellakaan laakereilla makailua vaan elintila pitää ansaita ja omia koralleja puolustaa.

Reef Encounter tuli tutuksi jo vuonna 2006 pelin uuden painoksen myötä, mutta tällä pelillä on ollut samanlainen “pitkä tauko” kuin edellä Diamonds Clubilla. Vuonna 2019 pääsin pelin äärelle uudemman kerran ja voi pojat, että peli maistui! Ei epäilystäkään etteikö sen paikka olisi tällä listalla. Ja kun peli majailee jälleen lähellä, niin pidän kyllä taatusti huolen ettei samanlaista vuosikausien mittaista pelaamatonta kuilua pääse Reef Encounterin kohdalla tapahtumaan.

9. Spiel’19 -messut, Essen

Vuoden 2019 kohokohtiin kuului ehdottomasti myös neljän päivän Spiel’19 pelimessuhulabaloo Saksassa, Essenissä. Näillä maailman suurimmilla kuluttajille suunnatuilla pelimessuilla on koluttu monia kertoja aiemminkin, mutta ilokseni voin todeta vuoden 2019 tapahtuman olleen järjestelyiltään parhaat: messualue oli pinta-alaltaan taas suurin koskaan, mutta myös kävijämäärissä paukkui aiemmat ennätykset. Sittenkin tilaa oli liikkua paikasta toiseen aiempia vuosia enemmän.

Spiel’19 ja yksi sen lukuisista messuhalleista.

Tässä vaiheessa vuotta 2020 on jo selvää, että matkamme suuntaa myös tänä vuonna Esseniin. Lentoliput ja majoitus on jo hoidettu – on siis jotakin mitä odottaa.

Spiel’19 -messuista on oma kolmiosainen raporttinsa: linkki.

10. Suomennettujen laatupelien kirjo vuonna 2019

Listan täydentää oiva havainto: vuosi 2019 oli nimittäin erittäin hyvä pelivuosi, jos sitä tutkailee suomennettujen pelien kantilta. Tuutista tuli ulos monipuolinen kattaus pelejä eri tarpeisiin ja moneen makuun. Toivottavasti nämä suomennokset löysivät tiensä heti tuoreeltaan pukinkontteihin ja jäävät muutenkin ihmisten mieliin myös tulevina vuosina.

Pelaajien Valinta ja osa esikarsintalistalaisista.

Laatupelien kirjo tuli konkreettisesti todistettua myös Pelaajien Valinta -raatilaisena. Esikarsintaa parhaimpien löytämiseksi saatiin käydä alkuvuosi ja lopulta meillä oli käsissämme oikein mainiot finalistit: perhepelisarjassa Copenhagen, Pearls, Planet, The Mind ja Welcome to… harrastajasarjassa taas Amul, Azul: Stained Glass of Sintra (arvostelu), Dawn of Peacemakers (eng), Decrypto ja Terraforming Mars (arvostelu).

Ja vaikka Decrypton lipsahtaminen “väärään kastiin” Pelaajien Valinnassa vähän kismittääkin (meillä oli tästä tiukka äänestys), niin täytyy myöntää, ettei Copenhagenin voitto perhepelisarjassa ollut lainkaan huono valinta. Harrastajasarjassa titteli meni yksimielisesti Terraforming Marsille ja ihan ansaitusti.

Pelaajien valinta 2018 – voittajat ja omat mietteet finalisteista

Pelaajien valinta 2018 -voittajat julkistettiin maanantaina 5.11.2018. Perhepelisarjan voittajaksi isolla marginaalilla seuraaviin kurotti Azul, kun taas harrastajapuolella kamppailu oli huomattavasti tiukempi voiton mennessä lopulta ‘1918: Veli veljeä vastaan‘ -pelille. Tarkemmin asiasta on uutisoitu palkinnon kotisivuilla: www.pelaajienvalinta.fi.

Lunkisti.fi oli tänäkin vuonna mukana kahdeksan henkisessä lautapelibloggaajista koostuvassa valintaraadissa. Tässä blogitekstissä avaan omat mietteeni finalisteissa ja paljastan oman äänestyslistani.

Perhepelisarja

Perhepelien finalistit olivat Azul, Blue Lagoon, Gemblo ja Majesty. Voiton sarjassa vei siis Azul. Kaikki finalistit on pelattavissa kouluikäisten kanssa, ne on helppo oppia ja niissä on tarjolla mielekästä päätöksentekoa. Koko finaalinelikko on siten sellainen, että niitä voi lämpimästi suositella perheeseen kuin perheeseen.

Itse asetin pelit seuraavaan järjestykseen:

1. Azul (Enigma). Voittajan valinta oli helppo, sillä Azul tekee asiansa just eikä melkein oikein. Kaakeleiden valinta ja asettelu omalle laudalle on toteutettu mielenkiintoisesti, vuorojärjestyksellä on väliä (ja sen kanssa voi pelata tuevia kierroksia silmällä pitäen) ja kierrosten välillä tehtäviin valmisteluihin sisältyy sopiva ripaus myös onnea. Oivallinen pisteytys kruunaa koko komeuden. Azul oli huikea kokemus heti uutuuttaan ja kymmenien pelien jälkeenkin sen pariin on aina ilo palata (lue peliarvostelu vuoden takaa tästä).

Azul ja kaakeleiden lumo.

2. Gemblo (Lautapelit.fi). Tämä istahti omasta järjestelyssäni vahvasti kakkospaikalle ja jollei Azulin kaltainen loistokkuus olisi ollut tarjolla, niin ykköspaikka olisi voinut olla mahdollinen. Pelinä se on kuin viritetty Blokus (tai Blokus Trigon), jossa siis vuorotellen ladotaan omia paloja laudalle tarkoituksena päästä niistä mahdollisimman pitkälti eroon. Gemblon heksalauta skaalaa pelaajamäärän aina kuuteen asti, mistä iso plussa. Heksamuoto tuo mukanaan erikoisemmat palamuodot mikä takaa miellyttävän hahmotushaasteen myös peliä enemmän pelanneelle. Oiva peli, jolle uskallan luvata pitkää ikää sillä se on itselleni tuttu yli kymmenen vuoden takaa. Hienoa, että peli on vihdoin saatavilla suomeksi, sillä siinä määrin vuosien saatossa peliä peluutettuani olen saanut vastailla kysymyksiin, että mistä peliä saa?

Gemblon laattahaaste. (Kuva: Itiswon).

3. Majesty (Enigma). Miellyttävän nopea, mutta silti mukavasti päätöksentekoa sisältävä Majesty ansaitsi sijoituksen kolme. Pelimekaanisesti siinä on hyvin vähän parantamisen varaa, sillä siinä määrin soljuva kokonaisuus se on ja päätöksenteossa vaikutukset kantavat muihin pelaajiin asti. Ulkonäöllisesti Majesty ansaitsee pelkkää suitsutusta, sillä se on kaunis katseltava ja erityismaininnan peli saa mainioista minichipeistään. Se missä peli hiukkasen kyykkää on loppupisteytys, joka on vähän liiaksi tapetilla ja siten “epäsopiva” muuten niin suorasukaiselle pelille. Viimeiset siirrot voi siis laskeskella, että mitä pitää tehdä päästäkseen enemmistöpisteissä jaolle, mikä tiputtaa pelin osakkeita rahtusen. Tällaisenaankin silti oikein viihdyttävä pelattava, jossa pelikertoihin saa pientä vaihtelua kaksipuolisten korttien kautta.

Majestyn ulkoasu on pirtsakka.

4. Blue Lagoon (Amo). Sijalle neljä jäävä Blue Lagoon on sekin verraton pelattava – kilpakumppaneiden taso vain on tänä vuonna kovempi. Blue Lagoonissa miellyttää pelin nopea tempo, sillä vuorot ‘aseta asukki tai mökki’ eivät kauaa kestä. Kierrosten välillä tehtävä nollaus on sekin raikas ja vähänkäytetty oivallus, joka muuttaa sopivasti jälkimmäistä kierrosta. Pelin ulkonäkö on hyvä ja selkeä. Se missä Blue Lagoon häviää kilpailijoilleen eniten on pisteytys, joka on monimutkaisempi kuin itse peli. Tai no, monimutkainen on väärä sana, oikeammin kyse on siitä, että Blue Lagoonissa vähän kaikesta saa pisteitä: on saarienemmistöjä ja eri saarilla läsnäoloa, erilaisia settien rakenteluja ja niin edelleen. Lopputulos on pisteytyksen osalta pieni sekametelisoppa, jossa moniin asioihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kuin haluaisi huomioiden pelin muu keveys. Tällä kertaa vähän vähempi olisi parempi. Silti, hyvä peli tämäkin ja finaalipaikkansa ansainnut.

Blue Lagoon – paluu siniselle laguunille.

Harrastajasarja

Harrastajasarjan finalistien kirjo oli monipuolinen: 1918: Veli veljeä vastaan, Exit-pakohuonepelit, Photosynthesis, Santorini ja Space Freaks. Voiton sarjassa vei siis ‘1918 :Veli veljeä vastaan’. Koska joukossa on niin kaksin- kuin moninpelattavaakin sotailua, abstraktia pääkopan rassaajaa ja kertakäyttö-puzzleja, on ennen suoraa ostokehotusta syytä tarkemmin harkita minkälaisista peleistä pitää ja minkälaisiin tilanteisiin pelattavaa hakee.

Itse asetin pelit seuraavaan järjestykseen:

  1. Photosynthesis (Lautapelit.fi). Tämä puiden istutus- ja kaatopeli on petollinen siinä mielessä, että se näyttää nätiltä ja keveämmältä kuin lopulta on. Photosynthesis on tiukkaa valon ja varjojen kanssa pelaamista – ja juuri tämä osio pelistä on toteutettu esimerkillisen selvästi ja helposti ymmärrettävästi. Itse pelissä elintila on vähissä hyvin nopeasti ja kaverin juurakoille astellaan heti kierroksesta yksi alkaen – ja mitä enemmän pelaajia on, sitä enemmän kilvoitellaan auringonvalosta. Photosynthesis toimiii hienosti kaikilla eri eri pelaajamäärillä 2-4, mistä syystä se oli lopulta ykkösvalintani tähän kategoriaan. Pieni varoituksen sanakin on paikallaan: analyyttisten pelaajien kesken pelattuna peli saattaa kestää, sillä vuoroja ja mahdollisia siirtoja voi yrittää laskeskella eteenpäin, kun piilotietoa ei ole.

Tässä metsässä olisi tilaa Ponssen metsäkoneelle.

2. 1918: Veli veljeä vastaan (Linden Lake Games). 1918 on kaksinpelattava sotapeli, joka lainaa monikäyttöisten korttien ideansa isoveljiltään ‘Twilight Struggle‘ ja/tai ‘1989: Dawn of Freedom‘, mutta silottelee muuten oppimiskynnyksen matalemmalle. Ja hyvin silotteleekin: joukkoyksiköitä ei ole kuin muutamia erilaisia ja sotapeleistä kovin tutut poikkeuksen poikkeuksetkin loistavat liki poissaolollaan. 1918 on hyvin tehty kokonaisuus aiheesta, joka on pala suomalaista historiaa. Lisäpisteitä peli saa onnistuneesta korttikuvituksesta ja siitä, että peliä voi pelata suomennetuilla korteilla. Kärkipaikka jää saamatta kahdesta syystä: ensimmäinen syy on se, että se on puhdas kaksinpeli. Toiseksi se menee enemmän taikka vähemmän samoja latuja pelistä toiseen johtuen siitä, että kartta ja korttitapahtumat noudattelevat historian tapahtumia. Muutama lisäskenaario tai eri tavalla rakennetut linkit kartalla mahdollistaisivat tapahtumien siirtymisen eri paikkoihin.

Sihvo & muut strategit organisoimassa puolustusta.

3. Santorini (Maki A/S). Petollisen kevyen näköinen Santorini on ihan muuta maata kuin ulkonäkö antaa olettaa – sikäli tähän pätee samat sanat kuin edellä Photosynthesikseen. Santorini on täysiverinen abstrakti ja istutettavissa samaan kategoriaan kuin vaikkapa GIPF-sarjan pelit tai monet Gigamicin puupelit. Se on peli, jossa koetetaan kivuta kolmoskerrokseen ennen vastustajaa tai vaihtoehtoisesti voitetaan motittamalla kaveri niin, että hän ei pääse enää liikkumaan. Vuorot ovat napakoita ‘liiku ja rakenna’ -tyyppisiä. Santorini tuo mieleen lapsuuden Isola-pelin, mutta pienellä kerrosboostilla ja peleittäin vaihtuvilla jumalakorteilla. Niin, onneksi pelistä tosiaan löytyy pakka jumalakortteja, jotka tuovat kullekin pelaajalle pienen poikkeussäännön pelaamiseen, sillä niiden kautta peli pysyy freesimpänä pidempään. Peli häviää kuitenkin nerokkuudessaan Photosynthesikselle eikä skaalaudukaan samalla tavalla, sillä vaikka laatikon kyljessä lukee 2-4 pelaajaa, niin nelinpeli on venytetty paripeli. Santorini on oikeasti 2-3 pelaajan peli.

Kaverin motitusta Santorinin tahtiin.

4. Exit-sarja (Lautapelit.fi). Pakohuonepelien valikoima on tänä päivänä varsin laaja ja niistä Exit-sarja murtautui harrastajasarjan finalistiksi. Suomennettuina on toistaiseksi kolme sarjan peliä, mutta kaikkiaan julkaistuja on kymmenkunta. Exiteissä komponenttien osalta edetään korttivetoisesti, mutta hivenen lisävälineitäkin on käytössä – vähän pelistä riippuen. Vähäisestä komponenttivalikoimasta riippumatta pulmat ovat mukavan monipuolisia ja jos pakohuonepeleistä muutenkin pitää, niin kyllä Exitin tarjoamien pikkupulmien kanssakin viihtyy. Tutkittavaa ja pelaajien keskeen jaettavaa on kuitenkin vähemmän kuin vaikkapa Escape the Room -sarjassa ja siten peli tuntuu enemmän irtopulmilta kuin eheältä kokonaisuudelta. Pelin kertakäyttöisyys on sekin vähän ikävä puoli: kertakäyttöisyys ei siis rajoitu itse läpipeluuseen vaan peliä pelatessa tärvellään osa komponenteista (jollei pysähdy ottamaan kännykällä kuvia ja/tai kopioita osasta komponenteista).

Exit-pelisarjaa riittää. (Kuva: Punchboard media).

5. Space Freaks (Lautapelit.fi). Tämä on ensivaikutelmaansa suoraviivaisempi taistelupeli. Ja toisin kuin moni saman genren peli Space Freaksissä ei ole aikaa rakennella omaa tukikohtaa ja hinkata puolustusta viimeisen päälle, vaan hyökkäys on paras puolustus. Peli on pikavoittojen metsästystä, jossa on luotettava siihen että omat tehtävät ja kortit komboutuvat yhteen paremmin kuin vastapelaajien ja hyväksyä se, että osa friikeistä päätyy samalla tykinruoaksi. Peli-idealtaan ja toteutukseltaan Space Freaks on vahvasti retrohenkinen – hyvällä tavalla. Pelin alkuun tehtävä oman hahmon luonti on hyvä lisä, mutta jää muuten irralliseksi osaksi: kun se on kerran rakennettu, niin siihen ei enää palata. Pelin miinukseksi on laskettava se, että toimiakseen hyvin peli vaatii käytännössä neljä pelaajaa. Kestonsa osalta soisin Space Freaksin olevan myös hivenen lyhyempi.

…vaan tälläpä friikillä on raketinheitin!

Vuoden peliteko ja Kunniamaininta

Varsinaisten pelipalkittujen lisäksi raati jakoi ‘Vuoden peliteko‘ ja ‘Kunniamaininta‘ -palkinnot.

Vuoden peliteko‘ meni Helmet kirjastojen runsaalle lautapelikokoelmalle. Pk-seudun kirjastot ovat tehneet lautapeleihin tutustumisesta helppoa ja osaltaan kannustaneet uusia ihmisiä tämän sosiaalisen harrastuksen pariin. Helmetin ohella myös muualla Suomessa on aktivoiduttu Helmet-kirjastojen esimerkkiä ja palkinnon myöntämisellä ‘Pelaajien valinta’ -raati toivoo tämän kehityksen jatkuvan.

Kunniamaininta-myönnettiin Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle alkuvuodesta tehdystä ulostulosta, jossa hän kertoi pelaavansa aktiivisesti Huutopussia. Lautapelaaminen jos mikä sopii kaikille ja em. kommentti on mitä hienoin muistutus aiheesta.

—–

Tällaisilla ajatuksilla oltiin vuoden 2018 pelivalinnoissa liikkeellä. Raadissa oli tänäkin vuonna hienoa olla mukana, mistä iso kiitos kuuluu kanssaveljille ja -sisarille, joiden kanssa valintaprosessi pyöräytettiin hyvässä hengessä läpi. Kiitokset siis Noppapotin Miira, Pelikaappimuistion Antti-Ville, Korttikuninkaan Timo, Lautapelioppaan Mikko, Todellisuuspaon Annika ja Kai, sekä raadin puheenjohtajan tonttia hoitanut Puutyöläis-Joonas.

Näistä tunnelmista on kiva ponnistaa aikanaan ensi vuoden tarjooman kimppuun.

‘Pelaajien valinta’ 2017 -voittajat: Flamme Rouge, Agricola, Taverna

Lautapeliharrastajien raati on ‘Pelaajien valinta’ -voittajat valinnut ja tulokset ovat seuraavat:

PV_FlammeRouge

Vuoden perhepeli: Flamme Rouge (Lautapelit.fi).

Pyöräilypeli Flamme Rouge sijoittuu pyöräilykisan kiivaaseen viimeiseen kilometriin. Pelaajien kahden pyöräilijän joukkueiden on tehtävä hyvää yhteistyötä, jotta oma pyöräilijä saadaan ensimmäisenä maaliviivan yli. Pyöräilijät etenevät kortteja pelaamalla, maastonmuodot, peesaaminen ja vetovuorossa väsyminen huomioiden.

Ehdolla tässä sarjassa olivat myös: Codenames, Honshu, Karuba ja Kingdomino.

 

 

PV_AgricolaVuoden strategiapeli: Agricola (Lautapelit.fi).

Agricola heittää pelaajat historiallisiksi pientilallisiksi viljelemään maata, kasvattamaan eläimiä ja huolehtimaan perheestään. Perhe pitäisi saada kasvamaan, maa tuottamaan satoa ja eläimet lisääntymään, mutta kaikesta on pulaa ja perhe pitää ruokkia säännöllisesti, muuten käy huonosti. Työläistenasettelupelien klassikko on monipuolinen, haastava peli.

Ehdolla tässä sarjassa olivat myös: 7 Wonders Duel, Castles of Mad King Ludwig, Dale of Merchants 2, Patchwork – Tilkkutäkki.

 

 

Vuoden peliteko: Lautapelikahvila Taverna.

Ehdolla tässä sarjassa olivat myös Helmet-kirjastot ja Renni Honkanen (lautapelien tuominen kirjastoihin), Sami Laakso (ensiluokkainen tee-se-itse-menestys), Kalle Malmioja (suomalaisen pelisuunnittelun näkyvyys ulkomailla).


 

Lunkisti-toimitus onnittelee voittajia sekä kaikki ehdokkuuden saaneita. Lisätiedot osoitteessa: www.pelaajienvalinta.fi.

Ja nyt kun viralliset tulokset on julkistettu, niin voin raottaa myös omia suosikkejani kussakin kategoriassa. Vaihtoehtotodellisuudessa, jossa Lunkisti-toimitus olisi päättänyt voittajat, olisi valinnat kohdistuneet seuraavasti:

 

PV_KingdominoPerhepeli: Kingdomino

Niin mainio kuin Flamme Rouge onkin, niin oma valintani perhepeliksi olisi ollut karkkigrafiikalla kuorrutettu Kingdomino. Kingdomino on osoittautunut kymmenien pelien jälkeenkin kestomenestyjäksi, jonka parissa 20 minuuttia menee kuin siivillä. Pelin tarjoama päätöksenteko on kevyehköä, mutta sitä on riittävästi ja pelin vuorojärjestysmekaniikka on yksinkertaisen nerokas. Graafisesti peli on nätti ja komponentit ensiluokkaiset.

Voittajaksi valikoitunut Flamme Rouge ei ole huono valinta sekään. Peli mallintaa yksinkertaisilla säännöillään pyöräilykilpailun hienosti ja peli on helposti lähestyttävä. Mahdollisuus rakentaa erilaisia etappeja ylä- ja alamäkineen takaa sen, että pelikerroista tulee erilaisia. Jos tämäkään ei vielä riitä, niin hiljattain julkaistu lisäosa ‘Flamme Rouge: Peloton’ laajentaa pelin jopa kuudelle ja tuo muutamia muitakin jujuja mukanaan. Monipuolisesta pelistä saa siten vieläkin monipuolisemman. Flamme Rouge on nätti, mutta komponenttien puolelta olisin toivonut, että kunkin pelaajan pyöräilijät erottaisi paremmin toisistaan.

PV_CastlesOfMadKingLudwigStrategiapeli: Castles of Mad King Ludwig

Strategiapeli-sarjan palkinto meni Agricolalle. Valinta ei ole millään mittarilla yllätys – Agricola on kuitenkin ollut jo vuosia  peliharrastajien suosikkipelejä. Lautapelit.fi:ltä oli kulttuuriteko tuoda markkinoille viimein pelin suomenkielinen laitos. Agricola tekee kiistämättä asiansa hyvin omassa “hiekkalaatikko”-pelien genressään. Siis pelityypissä, jossa enemmän pelataan ja ihastellaan oman pelilaudan rakentumista kuin kilpaillaan yhteisistä tavoitteista. Tämä pelityyppi ei maistu kaikille ja kun huomioidaan vielä iso kynnys pelin opettelussa (jopa harrastajapeliksi), niin oma valintani oli jotakin muuta.

Voittajaksi olisin valinnut Castles of Mad King Ludwigin. Kyllä, tässäkin rakennellaan omaa, mutta pelin keskiössä on kuitenkin kiinnostavasti toteutettu huoneiden hinnoittelusysteemi ja yhteiset tavoitteet, joista kilpaillaan pelaajien välillä. Graafisesti peli ei ole sieltä hienoimmasta päästä, mutta pinnan alta se on timanttia.

Vuoden peliteko: Lautapelikahvila Taverna

Tälle palkinnolle oli yksi osoite, jota ei tarvinnut pitkään miettiä: Lautapelikahvila Taverna. Mitään Helmet-kirjastoilta ja Renni Honkasen arvokkaalta työltä poisottamatta, puhumattakaan Kalle Malmiojan tai Sami Laakson peliprojekteilta ja menestykseltä, niin harrastajan silmin pelikahvilan pystyttäminen ja onnistunut pyörittäminen on rohkea veto. Mikä tätäkin tärkeämpää, niin ilmeisesti asiakaskuntaakin löytyy ja bisnes pyörii.

Harvasta asiasta tällaisen pääkaupunkilaisen tarvitsee olla Tampereelle kateellinen, mutta tässä kohtaa on tunnustettava, että kyllä – kelpaisi meillekin. Kaikkea hyvää toivotan Tavernalle jatkossakin ja toivottavasti pääsen jossakin vaiheessa poikkeamaan Suomen ensimmäisessä lautapelikahvilassa – niin ja toivottavasti muutkin uskaltavat ottaa Tavernasta mallia.

Pelaajien valinta -voittajat

‘Pelaajien valinta’ -finalistit 2017

Suomalainen lautapeliskene saa vuonna 2017 uuden vuosittain jaettavan pelipalkinnon. Palkinto kantaa nimeä ‘Pelaajien valinta’, mikä jo nimensä puolesta kertoo, millä tulokulmalla ollaan liikkeellä: äänessä ovat lautapelejä aktiiviset harrastavat bloggaajat ja/tai vloggaajat.

Vaikka meillä on jo vuosia ollut Suomen Leluyhdistyksen jakama Vuoden peli -palkinto eri alakategorioineen, niin peliharrastajan silmin tilaa on harrastajien näkemyksellekin. Tästä on vuosien saatossa peliharrastajien kesken puhuttukin, mutta nyt viimein on päästy sanoista tekoihin. Loppukesän 2017 aikana kymmenkunta aktiivista peleistä bloggaavaa ja vloggaavaa tahoa järjestäytyivät – Lunkisti-blogi yhtenä näistä. Raati on esikarsintansa suorittanut ja finalistit kolmessa eri kategoriassa ovat seuraavat:

  • Vuoden perhepeli -finalistit: Codenames, Flamme Rouge, Honshu, Karuba, Kingdomino.
  • Vuoden harrastajapeli -finalistit: 7 Wonders Duel, Agricola, Castles of Mad King Ludwig, Dale of Merchants 2, Patchwork – Tilkkutäkki.
  • Vuoden peliteko -finalistit: Helmet-kirjastot ja Renni Honkanen (lautapelien tuominen kirjastoihin), Lautapelikahvila Taverna (lautapelikahvilakulttuurin tuominen Suomeen), Sami Laakso (ensiluokkainen tee-se-itse menestys), Kalle Malmioja (suomalaisen pelisuunnittelun näkyvyys ulkomailla).

Pelaajien valinta -finalistit

Ennen tulosjulkistusta on hyvä mahdollisuus tutustua finalisteihin, sillä ‘Peliharrastajien valinta’ -voittajat julkistetaan 6.11.2017. Lue finalistipeleistä ja ‘Pelaajien valinta’ -palkinnosta lisää pelipalkinnon virallisilta sivuilta www.pelaajienvalinta.fi.

Niinikään raatiin kuuluvien blogit taustoittavat asiaa lisää: