Skip to main content

Potion Explosion – Candy Crush lautapelinä

Potion Explosion lainaa keskeisen pelimekaniikkansa Candy Crush -tyyppisistä peleistä: tavoitteena on törmäyttää samanvärisiä komponentteja keskenään, jolloin ne poistetaan pelilaudalta pelaajan omaan käyttöön. Tätä pelimekaniikka varten Potion Explosioniin on suunniteltu aivan erityinen ‘ainesosakone’ paksusta pahvista. Kuulat tuodaan pelin aparaatin takaosan kaltevan kannen kautta, josta ne valuvat sattumanvaraisessa järjestyksessä koneen etuosan uomiin poimittavaksi.

Ainesosakone lähitarkastelussa. Käytetyt kuulat "kierrätetään" yläosan kannen kautta, josta ne valuvat takaosan rei'istä takaisin alaosaan käytettäväksi. Toimiva systeemi.
Ainesosakone lähitarkastelussa. Käytetyt kuulat “kierrätetään” yläosan kannen kautta, josta ne valuvat takaosan rei’istä etuosaan käytettäväksi. Idealtaan simppeli, toimiva ja helppokäyttöinen systeemi. Kaikkea ne pelisuunnittelijat keksivätkin…

Ainesosakoneen ja kuulien ohella pelilaatikosta löytyy iso nippu rei’itettyjä juomapulloja, joissa toistuvat kuulista tutuiksi tulleet värit. Ei tarvitse olla Sherlock Holmes hoksatakseen, että kuulat ja pullot liittyvät läheisesti toisiinsa. Edellisten lisäksi on vielä läjä pahvisia pistemerkkejä sekä kullekin pelaajalle oma “työpöytä”, jossa on pieni rei’itetty tislausastia ja paikat kahdelle juomapullolle.

Kaiken kaikkiaan käsissä on erittäin mielenkiintoiset komponentit, jotka herättävät kiinnostuksen kokeilemaan. Mutta kuoriutuuko pinnan alta pelikin vai onko Potion Explosion pelkkää silmäkarkkia?

Tarvitsisin kaksi keltaista, kolme punaista ja yhden mustan

Ennen pelin aloitusta kukin pelaaja saa vuorollaan valita kaksi juomapulloa, jotka asetetaan niille varatuille paikoille omalla työpöydällä. Loput pullot jaetaan viiteen pinoon pöydälle. Näin on alkuvalmistelut tehty ja ei kun peli käyntiin.

Kolmen pelaajan peli aloitettu, ensimmäinen pelaaja on vuoronsa pelannut.
Kolmen pelaajan peli aloitettu, ensimmäinen kierros meneillään.

Pelivuorot ovat varsin napakoita. Katse käännetään ainesosakoneeseen, josta vuorossa oleva pelaaja ottaa yhden kuulan mistä tahansa. Poistetun kuulan yläpuolella olevat kuulavat valuvat näin alaspäin ja jos samanväriset kuulat näin törmäävät, saa pelaaja myös kaikki nämä samanväriset kuulat jotka ovat nyt kytköksissä toisiinsa. Ja taas, jos kuulien poiston jälkeen samanväriset kuulat törmäävät saa pelaaja vielä lisää kuulia. Ketjureaktiot, ne ovat Potion Explosionissa kovasti toivottuja.

Esimerkki kuinka peli toimii: Jos pelaaja ottaa sormen osoittaman punaisen kuulan, törmää punaisen yläpuolella oleva musta kuula toiseen mustaan kuulaan. Näin ollen pelaaja saa myös kaksi mustaa kuulaa. Ja ottaessaan nämä, törmäävät siniset kuulat ja sen jälkeen vielä keltaiset kuulat. Lopputulos: 1 punainen, 2 mustaa, 2 sinistä ja 2 keltaista. Kuulostaa (ja onkin) varsin jytäkältä, mutta...
Esimerkki kuinka peli toimii: Jos pelaaja ottaa sormen osoittaman punaisen kuulan, törmää punaisen yläpuolella oleva musta kuula toiseen mustaan kuulaan. Näin ollen pelaaja saa myös kaksi mustaa kuulaa. Ja ottaessaan nämä, törmäävät siniset kuulat ja sen jälkeen vielä keltaiset kuulat. Lopputulos: 1 punainen, 2 mustaa, 2 sinistä ja 2 keltaista. Kuulostaa varsin jytäkältä, mutta…

Edellä kerätyt kuulat ovat nyt pelaajan kädessä, josta ne asetetaan omalla työpöydällä odottaviin juomapulloihin. Asetettavan kuulan voi luonnollisesti asettaa pulloon vain, jos kuulan väri vastaa pullossa olevaa tyhjää paikkaa. Tavoitteena on näin täyttää pullon kaikki reiät, jolloin juoma valmistuu ja tuottaa pelin lopussa pisteitä.

...kun edessä könöttää tällaiset juomat, niin ei välttämättä silti se paras siirto, sillä tarve olisi ollut isommalle määrälle punaisia ja keltaisia kuulia.
(jatkoa edelliseen kuvaan) …kun edessä könöttää tällaiset juomat, niin ei välttämättä silti se paras siirto, sillä tarve olisi ollut isommalle määrälle punaisia ja keltaisia kuulia.

Ainesosakoneesta tulee miltei joka vuoro ylimääräisiä kuulia, jolle pelaaja ei löydä paikkaa. Tätä varten on työpöydän tislausastia, jonne voi jemmata kolme ylijäämäkuulaa odottamaan myöhempää käyttöä. Jos/Kun vielä tämän jälkeenkin on liikaa kuulia, nakataan ne ainesosakoneen kannelle, josta ne palautuvat taas käyttöön.

Kuulanpoimimisen ja mahdollisten ketjureaktioiden kautta saatujen kuulien ohella pelaaja saa halutessaan ottaa vielä yhden vapaavalintaisen kuulan, mutta tästä rokotetaan -2 pisteen lätkällä. Yksittäisen lisäkuulan tarve kannattaa siten tarkkaan punnita, mutta toisinaan tähän optioonkin kannattaa tarttua.

Settien keräilyä ja erikoisvoimien käyttöä

Pelivuoroon viimeinen vaihe on siirtää täyttyneet pullot pistepinoon kääntäen pullo samalla ympäri – näin ne eivät pääse sekoittumaan vahingossakaan keskeneräisiin tekeleisiin. Kuulat valmistuneista pulloista palautetaan tässä vaiheessa ainesosakoneeseen. Sitten pelaaja valitsee uuden pullon viidestä tarjolla olevasta ja näin työpöydällä on taas kaksi pulloa valmistettavaksi.

Uuden pullon valinnassa ohjenuorana on pyrkiä keräämään kolme samanlaista tai viisi erilaista juomapulloa, sillä tällaisista seteistä palkitaan ylimääräisellä 4-pisteen sinetillä. Samaisilla sineteillä seurataan myös pelin loppumista eli kun x-määrää (määrä riippuu montako pelaajaa on) sinettejä on jaettu, on viimeinen kierros menossa.

Pelaajan valmistuneet juomat. Vihreällä juomista saatavat pisteet. Kolmen samanlaisen tai viiden erilaisen juoman valmistamisesta palkitaan neljällä bonuspisteellä (=sinetti). Huomaa myös -2 pisteen lätkä, jonka saa, jos ottaa pelivuorolla yhden ylimääräisen ainesosa-kuulan. Miinus kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa käyttää aika-ajoin.
Pelaajan valmistuneet juomat. Numero pullon kaulassa kertoo siitä saatavat pisteet. Huomaa myös kolmen violetin juoman päällä muistutuksena oleva 4-pisteen sinetti valmiista setistä. Niinikään -2 pisteen lätkä on “ansaittu” ylimääräisen kuulan otosta. Miinus kuulostaa äkkiseltään isolta, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa käyttää aika-ajoin.

Viimeinen ja Potion Explosioniin lisäväriä tuova elementti on valmistuneiden juomapullojen antamat kertakäyttöiset erikoisvoimat, joita voi hyödyntää pelivuoron aikana. Erikoisvoimat ovat luokkaa ‘ota yksi kuula ainesosalaitteeesta’, ‘ota alarivistä kuula jokaista tarjolla olevaa väriä’ aina vuorovaikutusta lisääviin ‘ota kuulia vastapelaajan tislausastiasta’ -tyylisiin. Erikoisvoimat ovat mukava lisä muuten varsin suoraviivaiseen peliin ja näiden voimien oikea-aikainen hyödyntäminen on pisteidenkeruun kannalta tärkeässä roolissa. Juoman käyttö merkitään kääntämällä pullo alassuin… tietysti. Erilaisia juomia ja siten erikoiskykyjä on Potion Explosionissa kaikkiaan kahdeksaa lajia, joista yhdessä pelissä käytetään kuutta. Jos siis jokin erikoiskyky ei miellytä, niin inhokin voi jättää pelistä toiseen pois tai arpoa vaikka joka peliin erilaisen cocktailin tarjolle.

Ainoa puute, mikä muuten niin laadukkaasti tuotetusta pelistä puuttuu on muistilaput mitä mikin juomapullo tekee. No, eihän noita erilaisia erikoisvoimia ole kuin kahdeksaa lajia ja siten opittavissa nopeastikin, mutta pieni kauneusvirhe se on silti. Kuvissakin näkyvät apulaput on pitänyt tehdä siten itse.

Ainoa miinus, mitä pelikomponentteihin tulee (ja mikä pitää fiksata tarvittaessa itse): muistilaput siitä mikä minkäkin valmistuneen juoman kertakäyttöinen efekti on.
Ainoa miinus, mitä pelikomponentteihin tulee (ja mikä pitää fiksata tarvittaessa itse): muistilaput siitä mikä minkäkin valmistuneen juoman kertakäyttöinen efekti on.

Siisti toteutus, kepeä pelattava koko perheelle

Potion Explosion on kevyt perhepeli, joka erityisesti komponenttiensa puolesta on aivan parasta A-luokkaa. Niinikään pelilaatikon suunnittelusta täytyy antaa täydet pisteet: se nimittäin imaisee ensimmäisellä kerralla koottavan ainesosakoneenkin ilman, että yhtäkään osaa tarvitsee purkaa. Ja vielä on tilaa muillekin komponenteille niin, että halutessaan pelilaatikkoa voi säilöä vaikka pystyasennossa ilman että osat ovat sikin sokin seuraavalla pelikerralla.

Ennen ensimmäistä pelikertaa edessä on ainesosalaitteen kasaaminen. Pelilaatikko on onneksi suunniteltu sikäli fiksusti, että valmis aparaatti ja muut osat mahtuvat juuri mukavasti laatikkoon ilman, että mitään pitää purkaa. Ja vieläpä niin, että pelilaatikkoakin voi säilyttää halutessan pystyasennossa ilman, että sisältö on tuhannen sekaisin laatikkoa avattaessa. Erinomaista suunnittelua!
Pelilaatikon suunnittelussa on huomioitu pelin komponentit erinomaisesti.

Pelinä Potion Explosion on helposti lähestyttävä. Se tarjoaa kevyttä pähkäiltävää, jossa pelivuorojaan ei voi miettiä juuri käsillä olevaa pidemmälle. Omaan vuoroon pystyy silti valmistautumaan katsomalla mitä kuulia erityisesti tarvitsee ja onko käyttämättömiä erikoisvoimia, joista voisi olla kohta apua. Näin valmistautuen pelivuorotkin menevät sujuvasti, jolloin valmista tulee jopa puolessa tunnissa, mutta hitaammallakin porukalla kolme varttia lienee yläraja.

Syvällisempiä strategioita hakevalle tai pelivuorojaan viimeiseen asti optimoivalle Potion Explosion on joka tapauksessa väärä valinta. Sen sijaan Candy Crushia mielekseen naksuttelevan kannattaa panna nimi mieleen, sillä näistä molemmista löytyy paljon yhtäläisyyksiä joskin myös riittävästi eroja.

Pelin saatavuus arvostelun kirjoitushetkellä on kohtuullinen. Ensimmäinen painos vuodelta 2015 myytiin aikanaan jo pelimessuilla loppuun, mutta kakkospainosta (vuodelta 2016) on paremmin saatavilla ja myös lisäosaa pukkaa. Jos tilaaminen ulkomailta ei houkuta, niin vinkkaamalla lautapelien erikoisliikkeisiin, niin asia varmaan korjaantuu myös täällä Pohjolassa.

Infolaatikko: Potion Explosion
Pelaajia: 2-4 Kesto: 45 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Piece ’o Cake – kakkupalojen uusjako

Piece ’o Cake –pelin teema ei jää epäselväksi nimen ja kansikuvan jälkeen – nyt todella ollaan kakkujen kanssa tekemisissä. Ja peli-idea, sekin on se kaikkein perinteisin mitä minkä tahansa herkun jakamiseen liittyy: kuinka jakaa kakku mahdollisimman tasaisesti siten, että kaikilla on hyvä mieli? Tosielämässä tilanne ratkaistaan siten, että se joka jakaa kakun saa oman palansa vasta viimeisenä. Tähän tiivistyy myös Piece ’o Cake pelin juoni, sillä peli on mitä puhtain esimerkki ”minä jaan, sinä valitset” -pelimekaniikasta.

Erinomainen insertti muutenkin kompaktille pelille.
Erinomainen insertti muutenkin kompaktille pelille.

Kompaktista neliönmallisesta pelilaatikosta löytyy vajaat 60 kakkusiivua sekä lyhyet ohjeet. Alkuvalmisteluiksi riittää kakkulaattojen sekoittaminen. Järjestyksen ystävä voi halutessaan tehdä vielä 11 laatan valmiit pinot ja laittaa ylijääneet laatat katsomatta sivuun, mutta tämä ei ole pakollista, jos vaan pelipöydälle mahtuu tuo epämääräinen laattaröykkiö.

Viisi kierrosta, viisi kakkua jaettavaksi

Yksi pelaajista on vuorollaan kakuntekijä ja -jakaja. Hän kääntää kakkulaattoja näkyville yksi kerrallaan asettaen uusimman aina edellisen viereen. Näin toimien kakuntekijä ei pääse taktikoimaan minkälainen kakku valmistuu. Valmista tulee 11 palan jälkeen, jolloin edessä on valmis kokonainen kakku.

Peli alkamassa. Ensimmäinen valmis kakku odottamassa jakoa sekä neljä pinoa seuraavia kierroksia odottamassa.
Peli alkamassa. Ensimmäinen kakku odottamassa jakoa sekä neljä pinoa seuraaville kierroksille.

Seuraavaksi kakuntekijä jakaa edessään olevan kakun yhtä moneen osaan kuin on pelaajiakin. Tavoite tässä kohtaa tietysti on tehdä mahdollisimman tasaiset osuudet, koska tämän jälkeen kukin pelaaja ottaa vuorollaan yhden osuuden ja se viimeinen osuus jää jakajalle. Kakunjakajan ensimmäinen havainto tässä kohtaa on, että identtisen kokoisiin osiin jakaminen on mahdotonta, koska kakku koostuu 11 pienemmästä palasesta. Toinen kakun jakamiseen liittyvä haaste on, että yksittäiset palaset ovat keskenään eriarvoisia, mutta siitä tarkemmin alempana.

Viiden pelaajan peli ja jako tehty.
Viiden pelaajan peli menossa ja ositus tehtynä.

Kun pelaaja pääsee valitsemaan minkä osuuden kakusta itselleen ottaa, pitää samalla tehdä päätös kullekin yksittäiselle palalle, että syökö sen heti (=takuuvarmoja pisteitä, mutta vähemmän) vai säästääkö sen loppupisteytystä varten (=epävarmoja pisteitä, mutta enemmän). Jos palan syö, se käännetään alassuin pelaajan eteen, säästettävät palat taas jäävät kuvapuoli ylöspäin. Kun yksi pelaaja on osuutensa valinnut ja syöntipäätökset tehnyt, siirrytään seuraavaan pelaajaan ja niin edelleen kunnes lopulta myös kakunjakaja on osansa saanut ja vastaavat päätökset tehnyt.

Kun yksi kakku on jaettu, siirtyy kakuntekijän rooli myötäpäivään seuraavalle, mutta muutoin kierrokset etenevät keskenään samalla tavalla.

Neljäs kierros menossa. Kierroksen kakku on jaettu, nyt pelaajat pääsevät valitsemaan osansa. Ympärillä pelaajien aiempien kierrosten saaliit.
Neljäs kierros alkamassa. Kierroksen kakku keskellä ositettuna ja pelaajat pääsevät valitsemaan omat osuutensa. Ympärillä pelaajien aiempien kierrosten saaliit.

Viiden kierroksen ja viimeisten siivujen syönnin jälkeen homma on paketissa ja katsotaan kuka on porukan herkkusuu. Pelikello on tässä kohtaa raksuttanut vartin verran eteenpäin, joten täytekakku… tai siis täytepeli Piece o’ Cake todellakin on.

Kakkusiivujen lyhyt oppimäärä

Pelissä on yhdeksää (9) erilaisia kakkulajia. Kakkusiivuissa näkyvä numero kertoo sen, montako tämän lajin kakkusiivua pelistä löytyy ja mikä on kyseisen kakkulajin arvo pelin lopussa, jos pelaajalla on niitä edessään eniten.

Pelaajan kakkupalat tässä vaiheessa. Kolme syötyä kakkupalaa (alassuin) ja loppuun säästetyt kakut.
Pelaajan kakkupalat. Kolme “syötyä” kakkusiivua (alassuin) ja loppupisteytykseen säästetyt siivut.

Kakkusiivuissa on lisäksi pursottimella tehtyjä kermanökäreitä (1-3 per siivu). Kermanökäreet huomioidaan loppupisteissä niiden kakkusiivujen osalta, jotka pelaaja on päättänyt ”syödä” heti siivun saatuaan.

Edellä mainitulla laattajakaumalla on päästy siihen, että pelin arvokkaimmat 11 pisteen siivut ovat myös ne, joita pelissä on eniten, joten niiden enemmistöstä taistellaan myös verisimmin. Pienempiarvioisten siivujen osalta enemmistön saanti on luonnollisesti helpompaa, mutta saadut pisteetkin pienemmät.

Makeaa ja vähäkalorista vartiksi

Piece o’ Cake on mitä mainioin vartin filleri, joka sopii koko perheelle. Pelin idea on kaikille tuttu elävästä elämästä ja kun mekaniikan ”minä jaan, sinä valitset” ympärillä ei ole muuta opeteltavaa kuin pisteytys – joka sekin on varsin suoraviivaista – päästään pelaamaan nopeasti. Vielä kun kakun jaettavat osuudet koostuvat ainoastaan 2-4 siivusta (riippuen pelaajamäärästä), niin itse jakoprosessi etenee joutuisasti. Näin tulee taklatuksi pelimekaniikkaan “minä jaan, sinä valitset” usein yhdistetty ongelma siitä, että yhden pähkäillessä ositusta muut joutuvat odottamaan määrättömän ajan. Piece ‘o Cakessa näin ei siis onneksi ole.

Pelissä pärjätäkseen pelaajat joutuvat aktiivisesti tekemään päätöksiä siitä, mitkä kakkusiivut syödä heti ja mitä jemmataan lopun enemmistöpisteytykseen. Ja homma ei suinkaan mene yksioikoisesti autopilotilla niin, että jos tulit säästäneeksi alkukierroksilta esim. 10-pisteen arvoiset mansikkakakut, niin säästät myös koko loppupelin ajan kaikki mansikkakakkusiivut. Ei todellakaan näin, vaan jokaisen mansikkakakkupalan kohdalla pitää tehdä lyhyt riskikartoitus siitä, mikä on tilanne muilla pelaajilla ko. kakkulajissa ja voisinko osan näistäkin siivuista syödä heti riskeeraamatta mansikkakakkuenemmistöäni pelin lopussa. Onnistunut optimointi tuo loppupisteissä silloin sekä ne enemmistöpisteet että myöskin heti syödyistä ylimääräisistä paloista tärkeitä lisäpisteitä. Em. päätöksenteko ei vie pelaajilta paljoa aikaa, mutta pitää pelin mielenkiintoisena loppuun asti.

Jos taas ylipäätään ei pelin keskiössä olevasta jakomekaniikasta tykkää, niin ei tykkää myöskään Piece o’ Cakesta. (Liian) vakavasti peleihin suhtautuvaa saattaa tökkiä sekin, että käytännössä peli antaa yhtäläiset lähtöasetelmat voittoon ainoastaan viidellä pelaajalla, jolloin kukin joutuu kakunjakajan rooliin kerran, se kun on se haastavin pelaajapositio. Toisaalta silloinkin viimeisenä kakunjakajaksi joutuva on hivenen huonommassa positiossa, kun on jo nähtävissä kuka on mitäkin kakkusiivuja loppupisteytykseen säästänyt. Minua ei kumpikaan edellisistä “ongelmista” haittaa, vaan osaan nauttia ja arvostaa Piece ’o Cakea sellaisena kuin se on: hauskana vartin rykäisynä, jossa on harvemmin käytetty pelimekaniikka parrasvaloissa.

Infolaatikko: Piece o’ Cake
Pelaajia: 2-5 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2008
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Dr. Eureka – työelämään tutustumisjakso laboranttina

 Edessäni seisoo kolme omilla jaloillaan pönöttävää koeputkea. Koeputkien sisällä on kaksi keskenään samanväristä palloa, mutta kunkin putken sisältö erivärinen. Huomaan, että kollegoillani on sama tilanne. Pöydällä odottaa pino asiakkaiden tehtäväksiantoja, päällimmäinen kortti paljastetaan – ja sitten onkin jo kiire… tulenpalava kiire.

…sillä Dr. Eureka on nopeuspeli. Nopeuspeli ihan sieltä kirkkaimmasta päästä.

Ensimmäisen pelikierroksen lähtöasetelma on kaikille pelaajille sama. Tästä se lähtee!
Ensimmäisen pelikierroksen lähtöasetelma on kaikille pelaajille sama. Tästä se lähtee!

Pelaajien tehtävänä on koeputkesta toiseen kuulia vierittämällä järjestää putkien sisältö oikein ja asettaa lopulta koeputket pöydälle samaan järjestykseen kuin mitä tehtäväksiantokortissa on kuvattuna. Ja tämän pelaajat tekevät yhtä aikaa. Nopeimmin tehtävästä suoriutuva hihkaisee ’Eureka’, ja mikäli suoritus vastaa annettua tehtävää, hän saa palkinnoksi kyseisen kortin. Kierroksen voi voittaa myös mikäli muut pelaajat epäonnistuvat suorittaessaan tehtävä. Kierrokselta nimittäin tippuu jos huutaa ’Eureka’ ja oma ratkaisu on väärä TAI jos koskettaa siirreltäviin kuuliin käsin tai tiputtaa kuulan koeputkesta pöydälle.

Tehtäväksiantokortti on käännetty: ja hupsista - olenkin vain muutaman siirron päässä valmiista.
Tehtäväksiantokortti on käännetty: ja hupsista – olenkin vain muutaman siirron päässä valmiista.

Seuraava kierros aloitetaan niistä lähtökohdista mihin jäätiin edellisen kierroksen päättyessä – pelaajilla voi siten pallot olla eri järjestyksessä ja eri putkissa. Tästä seuraa se, että osa pelaajista voi olla lähempänä ratkaisua uusi tehtäväksiantokortti käännettäessä kuin toiset, mutta se ei ole mikään show stopper. Kenelläkään ei ole aikaa katsoa muiden tilannetta ja kaikilla on kiire, jolloin virheitäkin sattuu. Ja toisaalta kun kierroksen väleissä tilannetta ei nollata, niin pelikin etenee nopeammin.

Dr. Eurekaa pelataan kunnes yhdellä pelaajista on viisi suoritettua tehtäväksiantokorttia. Pelin päättyessä pelikello näyttää 10-15 minuuttia riippuen vähän pelaajamäärästä ja siitä kuinka ristiin voitot menevät.

Parhaita ellei peräti paras usean pelaajan nopeuspeli

Nopeuspelejä maailmalla riittää ja uusia yrittäjiäkin pukkaa miltei joka vuosi. Itsekin olen tämän genren pelejä pelannut kymmeniä erilaisia ja jos rajataan ulos kaksinpelattavat nopeuspelit, niin monenpelaajan nopeuspeliksi Dr. Eureka on pelaamistani parhaita tai peräti paras. Ja se on aika paljon sanottu se. Dr. Eureka siis pesee esimerkiksi sellaiset pikaisesti mieleen tulevat nimikkeet kuin Halli Galli (1990), Blitz (2010), Rings Up! (2015), Jungle Speed! (1997), Pick-a-Pig/Dog (2012), Speed Cups(2013).

Ja miksikä näin? Edellä luetelluista useat perustuvat siihen, että yhteisestä poolista otetaan nopeasti jotain tai läpsäistään käsi keskelle pöytää merkiksi siitä, että tietty tavoite täyttyy. Näistä seuraa aina enemmän tai vähemmän epäselviä tilanteita kun kohdekortti/-esine liukuu käsien alta pois ja/tai pelaajat tulevat vahingossa ”kynsineeksi” kanssapelaajiaan. Myös ”varaslähtö” on tällaisten pelien ongelma.

Edellä mainitsemistani verrokeista Speed Cups ja Rings Up! eivät kärsi tästä ongelmasta ollen siten Dr. Eurekan kanssa samalla viivalla. Dr. Eureka vetää silti pidemmän korren kiinnostavammilla komponenteillaan ja mekaniikallaan: kuulien järjestely putkesta toiseen siirtelemällä hermopaineen alla nyt vain on hauskempaa ja jännittävämpää kuin kippojen pikainen pinoaminen tai rinkuloiden järjestely sormissa.

Diasarja kuulien siirtelystä putkesta toiseen. Näyttää helpolta eikä kovin hankalaa olekaan, mutta kun on kiire, niin myös virheiden mahdollisuus kasvaa.
Diasarja kuulien siirtelystä putkesta toiseen. Näyttää helpolta eikä kovin hankalaa olekaan, mutta kun on kiire, niin myös virheiden mahdollisuus kasvaa.

Entäpä sitten pelaajien väliset taitotasoerot? Hahmotus-, nopeus- ja näppäryyspeleissä toiset ovat jo lähtökohtaisesti parempia kuin toiset ja tähän ei Dr. Eurekassakaan ole viisastenkiveä. Havaintojeni mukaan taitotasoero ei näy silti ihan yhtä räikeästi kuin monissa muissa nopeuspeleissä, kiitos tuon kuulien siirtomekanismin jossa itse kukin tekee virheitä vielä kymmenienkin pelien jälkeen. Meillä on siis hyvinkin voitu pelata turnauksia alkukarsintakierroksineen päivineen isommalla joukkiolla, jossa ikähaitari on ollut välillä 10-70 vuotta ja jossa kaikilla on ollut hauskaa ja turnauksen voittajatkin ovat vaihdelleet.

Niin, ja pelin laadukkaita komponentteja on pakko vielä kehaista erikseen. Muovisten koeputkien käsittely on todella miellyttävää ja suunnitteluratkaisut aina pelilaatikon inserttiä myöten ovat kunnossa, niin eipä ihme että Dr. Eurekan pariin jaksaa palata vielä usean pelikerran jälkeen.

Pelilaatikon insertti on erinomainen:  jokaiselle koeputkelle on omat lokeronsa, samoin tehtäväksiantokorteille.
Pelilaatikon insertti on erinomaisen suunnittelun taidonnäyte: jokaiselle koeputkelle on omat lokeronsa, samoin tehtäväksiantokorteille. Komponentit pysyvät hyvin paikoillaan, mutta ne ovat myös helposti otettavissa käyttöön.

Viime kädessä totuus toki kaikissa nopeuspeleissä on, että ei näitä määräänsä enempää jaksa pelata yhteen putkeen tai lyhyessäkään aikaikkunassa, mutta Dr. Eureka on jo meidän taloudessamme ollut jo pidemmän aikaa ja osoittanut ihan erilaista kestävyyttä ja pysyvyyttä kuin monet muut nopeuspelit, jotka ensihuuman jälkeen ovat jääneet keräämään pölyä. Ja tosiaan… se on myös mitä hilpein turnauspeli, kun paikalla on isompi kaveri- tai sukulaissakki.

Pelilaatikon kansi onnistuu kytkemään sekä peli-idean että pelin hektisyyden esimerkillisen hyvin. Niinikään tilaa on vielä "kurkistusluukulle", josta näkee peliä avaamatta minkälaisilla komponenteilla pelaajat operoivat.
Pelilaatikon kansi onnistuu kytkemään sekä peli-idean että pelin hektisyyden esimerkillisen hyvin. Niinikään tilaa on vielä “kurkistusluukulle”, josta näkee peliä avaamatta minkälaisilla komponenteilla pelaajat operoivat.
Infolaatikko: Dr. Eureka
Pelaajia: 1-4 Kesto: 15 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: marketit ja pelialan liikkeet (suomeksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Oceanos – sukellus meren syvyyksiin

Oceanos vie pelaajat tutkimusmatkalle vedenpinnan alapuolelle. Pelin teema välittyy jo pelkästään värikkäästä ja graafisesti upeasta pelilaatikon kannesta, joka on ainakin näin lautapelipuolella hivenen tuoreemman tapauksen – Jérémie Fleuryn käsialaa. Fleuryn kädenjälki näkyy muutoinkin pelin komponenttien graafisessa ilmeessä, mikä on leikkisä ja sarjakuvamainen. Pelin suunnittelusta vastaa sen sijaan huomattavasti tunnetumpi ja kokeneempi Antoine Bauza, jonka ansioiksi voidaan laskea mm. 7 Wonders, Tokaido, Hanabi.

Pelilaatikkoa ensimmäistä kertaa käsiteltäessä huomio kiinnittyy grafiikasta kuitenkin hyvin nopeasti sisältöön, sillä Oceanos painaa enemmän kuin mitä tämän kokoluokan peliltä yleensä on tottunut odottamaan. Paino tulee paksuista sukellusvene-paloista, joita riittää arkkitolkulla eli ennen ensimmäistä pelikertaa saa viettää jonkun tovin komponenttien irrottamisesta pahvikehikoistaan. Sukellusvene-paloja on viidelle eri pelaajalle ja pelaajaa kohden kutakin yksittäistä osaa on vieläpä kolme kappaletta: perustaso 1, päivitetty 2. taso ja järein 3. taso. Sukellusvene-palojen lisäksi kullekin pelaajalle on kolme sukeltaja- ja polttoaine- merkkiä sekä kaksipuolinen pisteytyksestä muistuttava apulaatta. Kun edellä listatut komponentit pussittaa pelaajakohtaisesti pelilaatikosta löytyviin minigrippeihin (joita on enemmän kuin riittävästi), niin pelaamisen aloittaminen pelistä toiseen nopeutuu huomattavasti.

Keltaisen pelaajan komponentit. Vasemmalla sukellusvene pelin alussa, oikealla päivityskomponentit: on parempaa peräsintä, isompaa moottorihuonetta tai eläinvarastoa sekä sukeltajatilaa, unohtamatta useampaa periskooppia parempaa näkyvyyttä takaamaan.
Keltaisen pelaajan komponentit. Vasemmalla tason 1 sukellusvene asianmukaisin varustein, oikealla päivityskomponentit: on parempaa propellia, isompaa moottorihuonetta tai eläinvarastoa sekä sukelluskelloa, unohtamatta myöskään useampaa periskooppia parempaa näkyvyyttä takaamaan.

Pelaajakohtaisten komponenttien lisäksi mukana on vielä kangaspussi, jonne sujahtavat neliönmalliset aarrearkkulaatat, sekä kolme pakallista kortteja pelin kolmelle eri kierrokselle, kolmenkokoiset merihirviölaatat sekä pisteenlaskuvihko.

Komponenttien kirjo huokuu laadukkuutta ja pelaajien sukellusveneet, jotka ovat kuin pieniä palapelejä itsessään, ovat erittäin näyttäviä. Ulkoisesti pelistä on siten tehty houkutteleva ja kiinnostava, vaan miten on sisällön laita?

Valintoja muutaman kortin käsi kerrallaan

Alkuvalmistelut on nopeasti tehty: kukin pelaaja rakentaa oman sukellusveneensä viidestä tason 1. osasta. Vaikka sukellusveneet graafisesti eroavatkin toisistaan, ei niissä toiminnallisuuksien osalta ole eroja. Pelaajan aloitussukellusveneeseen mahtuu yksi sukeltaja ja yksi polttoaine, näille molemmille on sukellusveneessä omat paikkansa. Kun vielä kukin pelin kolmesta korttipakasta sekoitetaan ja sama tehdään merihirviölaatoille, on esileikit tehty.

Kolme eri pakkaa kortteja ja kolme hirviölaattapinoa pelin kolmelle pelikierrokselle. Lisäksi pussillinen aarrelaattoja ja pistelaskuvihko.
Kolme eri pakkaa kortteja ja kolme hirviölaattapinoa pelin kolmelle pelikierrokselle. Lisäksi pussillinen aarrelaattoja ja pistelaskuvihko.

Peliä pelataan kolme toistensa kanssa identtistä kierrosta yhden kierroksen koostuessa viidestä vuorosta. Ensimmäisen kierroksen aikana tutkitaan lähimpänä pintaa oleva meri, kakkoskierroksella sukelletaan hivenen syvemmälle ja viimeisellä kierroksella ollaan meren pimeimmissä osissa. Korteista rakentuu lopulta hieno merellinen maisema oman sukellusveneen alapuolelle.

Pelaajat joutuvat (taikka pääsevät) vuorollaan kapteenin rooliin. Kapteenin tehtävänä on jakaa kortteja muille pelaajille, mutta hän ei korttien jakovaiheessa itse saa kortteja lainkaan. Pelaajat saavat kortteja pakasta periskooppiensa määrän +1 verran. Se tarkoittaa käytännössä pelin alussa kahta korttia, sillä tason 1 ohjaamossa periskooppeja on vain yksi, mutta päivitysosien myötä periskooppien määrä voi kasvaa kahteen tai kolmeenkin. Saamistaan korteista pelaajat valitsevat yhden ja valitut kortit pelataan yhtä aikaa oman sukellusveneen alapuolelle vasemmalta oikealle täyttäen. Useammankin kortin saa pelata, jos on käyttämättömiä polttoaineita (pelin alussa kaikilla on yksi, joka palautuu kierrosten välissä uudelleen käytettäväksi). Polttoainetankin kasvattaminen on yksi sukellusveneen päivitettävissä olevista osista ja esim. tasolla 3 se mahdollistaa kolmen ylimääräisen kortin pelaamisen kierroksessa.

Pelaajan ylijäämäkortit palautetaan kapteenille, joka valitsee jäljelle jääneistä korteista mieleisensä ja pelaa sen nyt samaan tapaan kuin muut pelaajat. Kapteenin rooli on siten sekä huono että hyvä: huono sikäli, että hänelle palautuvat muilta pelaajilta ylijääneet ja siten kenties hivenen heikommat kortit, mutta toisaalta hyvä sillä kapteeni näkee mitä muut ovat pelanneet.

Kun kaikki ovat korttinsa pelanneet, siirtyy kapteenin vuoro myötäpäivään seuraavalle. Edellä kuvatun kaltaisia – varsin nopeita – vuoroja pelataan viisi, jonka jälkeen seuraa pisteenlasku ennen kuin siirrytään kierrokselle kaksi ja aikanaan kierrokselle kolme. Tätä pelirytmiä rikkovat ainoastaan pelaajien sukellusvenepäivitykset, joista lisää hivenen alempana, mutta ennen sitä tutustutaan merenalaisen maailman ihmeisiin tarkemmin… korttien muodossa.

Violetin pelaajan sukellusseikkailu kahden kierroksen jälkeen. Sukellusveneen varustelussa peräsin, moottoritila ja eläinvarasto on saanut jo parannuksia. Myös suurin koralliriutta on mukiinmenevää kokoa (=5, vasemmassa laidassa) ja sukeltajakin on hamuamassa kolme aarrearkkua. Mutta tällä kaikella on ollut myös hintansa: pelaajalle osui kierrokselta kaksi merihirviön hyökkäys ja ikävästä se oli kovinta mahdollista (-3) luokkaa.
Violetin pelaajan sukellusseikkailu kahden kierroksen jälkeen. Sukellusveneen varustelussa propelli, moottori ja eläinvarasto on saanut jo parannuksia. Myös pelaajan suurin koralliriutta on mukiinmenevää kokoa (=5, vasemmassa laidassa) ja sukeltajakin kahmii kolme aarrearkkua (toinen sarake vasemmalta). Mutta vaikka eteenpäin on menty, on tällä kaikella ollut myös hintansa: eniten hirviövaara-merkkejä ja sitä kautta -3 pistettä. Auts!

Mereneläviä, aarteita, kristalleja ja merihirviöitä

Oceanoksen korteista on kuvattuna koralleja, eläimiä, aarrearkkuja, kristalleja, päivitysmoduuleita sekä merihirviön vaaraa kuvaavia symboleita. Korallien osalta pelaajien tavoitteena on tehdä mahdollisimman iso kortilta toiselle jatkuva koralliriutta, sillä pelin lopussa jokainen pelaaja saa pisteitä suurimman koralliriuttansa mukaisesti. Eläinten osalta keskitytään keräämään erilaisia eläimiä samalle riville, sillä niistä saa kierroksen päätteeksi 2 pistettä per erilainen eläin. Eläinten keruuseen liittyy yksi sukellusveneen päivitysosista, eläinvarasto, joka rajoittaa eläimistä saatavia pisteitä. Tason 1 eläinvarastoon mahtuu ainoastaan kolme eri eläintä, tasolla 2 jo viisi eläintä ja jytäkimmällä 3-tasolla peräti 8 eläintä.

Aarrearkkujen osalta tavoitteena on asemoida niitä keskenään pystysuuntaisesti, sillä aina aarrearkkukortin pelattuaan pelaaja voi asettaa juuri pelaamalleen kortille sukeltajan, joka pelin lopussa poimii pystysuuntaan samassa linjassa olevilta korteilta niin monta aarretta kuin korteissa on kuvattuna aarrearkkuja. Kerran asetettua sukeltajaa ei voi myöhemmin enää siirtää, joten jos haluaa useamman sukeltajan peliin, pitää vastaavaa sukelluskello-osa päivittää omassa sukellusveneessä. Sukeltajien hamuamat aarteet poimitaan pelin lopussa erillisestä kangaspussista ja kukin laatta on arvoltaan 2-4 pistettä.

Suoran pisteiden keruun ohella pelin korteista löytyy kristalleja ja päivitysmoduuleita, joita sopivasti yhdistelemällä pelaaja pääsee päivittämään sukellusvenettään. Kristalleja on kahta eri väriä ja jo yhden kristallin pelaaminen pöytään ennen kuin samaan riviin pelaa kortin jossa on kuvattuna päivitysmoduuli, antaa oikeuden yhteen päivitykseen tasolta 1 tasolle 2. Buustaus tasolta 2 tasolle 3 vaatii kaksi eriväristä kristallia (ja päivitysmoduulin). Päivitysmoduuli ”nollaa” aina kaikki edellä olevat kristallisymbolit, mutta pelaamalla taas uusia kristalleja ja päivitysmoduuleita pääsee päivityksiä tekemään kierroksessa useamman. Peli vieläpä auttaa pelaajia sukellusveneen päivittämisessä, sillä kierroksen päättävässä pisteytyskortissa on aina päivitysmoduuli-symboli, jolloin mahdollisesti vielä käyttämättä jääneet kristallit saa hyödynnettyä.

Sukellusveneen päivittäminen on keskeinen osa Oceanosta, sillä päivitysrumbaan pääsee vähintään sen puolenkymmentä kertaa vaikkei siihen erityisesti keskittyisikään. Panostamalla kristallien keruuseen päivittämään pääsee tietysti useamminkin, mutta koko sukelluveneen päivittäminen jytäkimmälle tasolle ei käytännössä onnistu – eikä ole oikeastaan edes järkevää, sillä samalla on varmasti unohtunut pisteidenkeruu. Siispä pelaajan päätettäväksi jää mitä päivittää ja miten nopeasti?

Viimeinen korteista mahdollisesti löytyvä symboli on punainen merihirviö-vaara. Näitä voi olla nollasta kahteen per kortti ja pelin suunnittelija on tässä ei-niinkään-yllättäen kylvänyt vaara-merkkejä paremmille korteille. Kierroksen päätteeksi se tai ne pelaajat, joilla merihirviö-vaara -merkkejä on eniten joutuvat merihirviön hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäävä lonkero-ölliäinen vähentää pelaajan kierrospisteitä 0-4, tämä arvotaan tarjolla olevista merihirviölaatoista, mutta ei tee sen ihmeellisempää. Hirviövaara-merkkien kertymisen osalta kapteenin roolissa toimimisesta saa sen edun, että näkee mikä on kanssapelaajien saldo ennen oman kortin pelaamista.

Edellä muiden toimintojen ja korttisymbolien yhteydessä tuli kerrotuksi yhtä vailla kaikki oman sukellusveneen päivitysosat. Se puuttumaan jäänyt päivityskohde on sukellusveneen potkuri, joka tasolla 1 ei tee/anna mitään, mutta tason 2 potkuri on kahden pisteen arvoinen kierroksen päätteeksi ja tasolla 3 pistearvo kasvaa viiteen pisteeseen. Voi kuulostaa vaatimattomalta, mutta jos potkuri on päivitetty parhaalle tasolle jo ensimmäisen kierroksen päätteeksi, on siitä koko pelin aikana saadut 15 pistettä ”ilman että tekee mitään” hyvinkin merkittävä saalis pelissä, jossa loppupisteet huitelevat siellä 60 hujakoilla.

Kolmen samankaltaisen kierroksen jälkeen on enää loppupisteiden laskemisen aika. Pisteenlasku on joka kierroksella muutoin samanlainen, mutta lopussa kukin pelaaja katsoo vielä isoimman koralliriuttansa arvon ja noukkii aarrelaattoja kangaspussista sen mukaan, miten ahkeria omat sukeltajat olivat. Suurimman pistesaaliin kerännyt merentutkija julistetaan voittajaksi.

Pelin loppu voi näyttää vaikkapa tältä: kukin pelaaja on maalannut oman merellisen maisemansa.
Pelin loppuessa kukin pelaaja on “maalannut” oman merellisen maisemansa.

Kevyttä pistekeräilyä mukavilla pienillä lisämausteilla

Oceanos on helposti sisäistettävä peli. Komponenttien paljous saattaa hämätä, mutta jo parin pelatun vuoron jälkeen ensikertalainenkin on pelissä sisällä, joten sikälikin jo Oceanos sopii koko perheelle. Pelin sarjakuvamainen ulkoasukin houkuttaa varmasti nuorempia mukaan ja kun tuuriakin on mukana sopiva annos, niin pelistä voivat nauttia kaikenikäiset. Hardcore-osaston pelaajille tai syvällistä päätöksentekoa kaipaavalle Oceanos on sen sijaan väärä valinta.

Ilman päätöksiä ei Oceanoskaan silti ole: korallien, eläinten ja aarteiden erilaiset tavoitteet ja korttien välinen asemointi pisteytyksiä ajatellen muodostavat mielenkiintoisen yhtälön. Pitkän tähtäimen suunnittelu ei silti ole mahdollista – korteista kun tulee mitä tulee – mutta pelaajalle jää jo alusta alkaen vastuu siitä miten paljon korttien armoilla pelaa ja mistä keskittyy pisteensä hankkimaan.

Jeremie Fleuryn käsialaa oleva pelin grafiikka aina kansikuvaa myöten on todella hienoa.
Jérémie Fleuryn kädenjälki on todella upeaa aina pelikotelosta alkaen. Fleury käyttää värejä vahvasti ja taidokkaasti, mikä miellyttää ainakin allekirjoittaneen silmää.

Ulkoasua ja komponentteja ei voi liiaksi kehua: pelin lopussa edessä näkyvä merellinen korteista muodostunut maisema on hieno. Käytetty symboliikka on selkeää ja näkyy riittävässä määrin myös kanssapelaajille. Vaikka suoraa blokkailua ja kilpailua elintilasta ei ole, pitää muiden peliä seurata sikäli, että omat ylijäämäkorttinsa joutuu luovuttamaan vuorossaolevalle kapteenille. Siinä valossa muiden pelaajien yleistilanne pitää nähdä, jotta ilmaisia pisteitä ei tule antaneeksi. Käytettävyyden osalta ainoa miinus tulee siitä, että sukellusveneen osat kiinnittyvät toisiinsa palapeleistä tutulla menetelmällä. Tässä kohtaa suorakaiteenmuotoiset palat olisivat olleet parempi ratkaisu, sillä osien vaihtaminen sujuisi helpommin ja nopeammin. Palapeli-kiinnityksellä sukellusvene toki pysyy nyt paremmin koossa, mutta koska sitä ei ole tarvetta liikutella minnekään, niin nykyinen ratkaisu ei tuo lisäarvoa.

Kokonaisuutena Oceanos on virkistävä ja selkeästi omanlaisensa uutuus, joka toivon mukaan löytää tiensä perheiden pelipöytään tai täytepeliksi aikuisten kesken pelattavaksi. Ja vaikka kyseessä ei olekaan aallonharjalla kiitävä hitti 7 Wondersin tapaan, välttää Oceanos kirkkaasti myöskään vajoamasta meren pohjamutiin.

Infolaatikko: Oceanos
Pelaajia: 2-5 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2016
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi).
Lisätietoa: boardgamegeek

Rondo – laatupeli koko perheelle

Rondo on kovastikin tuotteliaan pelisuunnittelijan, Reiner Knizian, käsialaa vuodelta 2012. Peli oli ehdolla useammassakin maassa vuoden peliksi heti julkaisunsa jälkeen. Mutta koska itse voittoa ei osunut kohdalle, jäi Rondo maailmalla aika tavalla paitsioon. Ja aivan syyttä, pinnan alla on nimittäin mitä oivallisin koko perheelle soveltuva peli.

Viimeisen päälle laadukkaat komponentit

Pelilaatikosta kuoriutuu iso kaksipuolinen pelilauta, mikä tuo pikaisesti katsottuna asemoinniltaan mieleen Trivial Pursuitin. Pelilaudan lisäksi on neljä telinettä, yksi kullekin pelaajalle, sekä iso kangaspussi täynnä pyöreitä lätkiä viidessä värissä. Ja löytyyhän sieltä vielä varsin huomaamattomat neljä pistekirjanpitoon käytettävää puunappiakin.

Pelitilannekuvaa...
Pelilaudan sininen puoli. Kääntöpuolen punainen puoli noudattelee pitkälti samaa kuviointia, mutta pisteitä sillä puolella on tarjolla avokätisemmin.

Lauta on sitä perinteistä hyvää laatua, mitä nykypeleiltä sopiikin odottaa. Kiitosta saavat erityisesti laadukkaat telineet ja pelissä käytettävät lätkät. Pyöreät lätkät ovat materiaaliltaan jonkinsorttista muovia joiden selkämys on tasainen mutta väripuoli on uurrettu. Lätkien käsittely on samalla tapaa miellyttävää kuin vaikkapa pokerichippien vaikka Rondon tapauksessa käytetyt lätkät huomattavasti pienempiä ovatkin.

Rondon lätkätelineet ansaitsee vielä itse lätkiäkin enemmän kehuja. Ensinnäkin telineessä on omat lokoset viidelle eri lätkälle ja noissa lokosissa lätkät pysyvät hyvin paikallaan ilman kaatumisen ja siten paljastumisen vaaraa. Toiseksi lätkät asettuvat telineeseen siten, että ne kertovat väriään paljastamatta kanssapelaajille sen, montako lätkää pelaajalla juuri sillä hetkellä on. Tämä lukumäärätieto on Rondossa ensiarvoisen tärkeä tieto ja siten toteutusratkaisu on pelaamisen kannalta todella onnistunut.

Pelaajien telineet on todella hienosti suunniteltu.
Pelaajien telineet ansaitsevat kiitosta. Hyvillä välineillä on ilo pelata.

Lätkiä laudalle sopivasti passaillen

Pelin alkuvalmistelut on nopeasti tehty. Kukin pelaaja saa oman telineen ja kangaspussista kaksi lätkää. Aloittajan päättämisen/arpomisen jälkeen vuorot etenevät myötäpäivään. Pelivuorot ovat nopean napakoita sillä omalla vuorolla edessä on kaksi vaihtoehtoa joista valita: joko passaat, jolloin saa nostaa 1-2 uutta lätkää pussista TAI pelaat lätkiä laudalle tavoitteena kerätä niillä mahdollisimman paljon pisteitä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa vuoro päättyy yhden uuden lätkän nostamiseen pussista.

Lätkien pelaaminen aloitetaan pelilaudan keskusalueen tai aiemmin pelattujen lätkien vierestä. Pelivuorolla laitettavien lätkien pitää muodostaa yhtenäinen jono, joka ei laattojen asetteluhetkellä saa haarautua. Laudalle asetettaessa lätkä jätetään ruutuun oikeinpäin, jos sen väri vastaa pelilaudan ruudussa olevan numeron väriä. Näin laitetuista lätkistä saa numeron verran pisteitä. Vääränvärisiin ruutuihinkin saa pelata, mutta tällöin pistesaldo ei kartu ja lätkä pyöräytetään laudalle nurinpäin. Viimeinen olennainen lätkien laudalle latomiseen liittyvä sääntö on, että lätkiä saa pelata tyhjään ruutuun useamman samaa väriä, jolloin jokaisesta laitetusta lätkästä saa ruudussa mainitut pisteet.

Nippu punaisia lätkiä oli juuri sopivasti tarjolla!
Tässä on päästy tavallista arvokkaammalle punaiselle ruudulle juuri kun telineessä on ollut odottamassa nippu punaisia lätkiä.

Pelin kannalta olennaista on siten tavoitella pääsyä arvoruutuihin mahdollisimman helposti ja juuri silloin, kun oma teline on tankattu täyteen useammasta samanvärisestä lätkästä. Ja samalla kun pelaat omaa peliä, on seurattava ettei tule jättäneeksi liian otollista tilannetta kanssapelaajille.

Yksi peli Rondoa vie noin 20 minuuttia. Peli päättyy, kun pelilaudan ruuduista viimeinenkin tummemman harmaa ruutu saa oman lätkänsä, jolloin kyseinen kierros pelataan loppuun, jonka jälkeen katsotaan kuka veikään voiton pisteissä.

Pienillä yksityiskohdilla riittävästi peliä – Knizian käsiala näkyy

Rondoon pääsee nopeasti sisään ja jo viimeistään toisesta pelistä alkaen pelaajat ovat hyvinkin samalla viivalla: syvälliseksi ja moniulotteiseksi peliksi Rondoa ei voi kehua, mutta menestymisen kannalta olennaista on seurata minkälainen tilanne muilla on. Onko odotettavissa, että tulee ”purskahdus”, jossa pelaaja pääsee useamman laatan pelaamalla arvopisteisiin kiinni vai onko telineet juuri pelattu tyhjäksi ja siten voi kenties itsekin vielä tankata lätkiä ja toivoa pelitilanteen parantuvan vieläkin edullisemmaksi. Vai pelatako sittenkin itse muutama laatta nyt, kun niillä pääsee ihan mukiinmeneviin pisteisiin? Tällaista kevyttä pohdintaa Rondo tarjoaa läpi pelin vuorojen silti viuhuessa nopeasti pelaajalta toiselle.

Pitkän tähtäimen suunnittelu on joka tapauksessa mahdotonta, koska pussista nousee mitä sieltä nousee. Sikäli pelissä on paljon pimennossa olevaa tietoa mukana, jota joku voisi tuuriksikin haukkua. Mutta pelilaudan tilanteet vaihtelevat ja kaikille väreille on silti suhteellisen tasaisesti käyttöä, joten pelkäksi tuurilotoksi Rondo ei mene, vaan enemmän kyse on oman pelin oikeanlaisesta ajoittamisesta.

Hyvän pelin merkki on yleensä se, että revanssia ollaan pelin päätteeksi heti vaatimassa – ja tämä pätee Rondonkin tapauksessa. Ja mikäpä on ottaa uusintamatsi tilanteessa, jossa pelattu peli on nopeasti nollattu ja erä ei vie sitä pariakymmentä minuuttia kauempaa.

Rondo on näitä “hiljaisia helmiä”, joista harva pukahtaa ja vielä harvempi on edes kuullut. Pelin saatavuus on Suomessa käytannössä olematon, mutta ulkomailta tätä löytyy eikä hintakaan päätä huomaa. Hyvää perhepeliä hakevan kannattaa Rondon nimi kuitenkin laittaa mieleen. Ja epävirallisen sääntösuomennoksen perään halajavien kannattaa olla yhteydessä lunkisti-toimitukseen.

Infolaatikko: Rondo
Pelaajia: 2-4 Kesto: 20 minuuttia Julkaisuvuosi: 2012
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat.
Lisätietoa: boardgamegeek

Completto – yksinkertaisen addiktoiva numeropeli

Aika-ajoin sitä löytää(*) pelejä, jotka pystyy pelkän kuvauksen lukemisen perusteella – ilman minkäänlaista suurempaa pöhinää tai kenenkään suosituksia – päättelemään hyväksi peliksi. Completto on tästä oivallinen esimerkki.

Completton pelilaatikosta paljastuu 100 hyvälaatuista neliömuotoista puupalikkaa, joissa on palikan toiselle puolelle painettu numerot väliltä 1-100. Tai no, ainakin periaatteessa näin, sillä osan laatoista pystyy ja eritoten saa kääntää pelin aikana myös ylösalaisin, jolloin numero onkin jotain muuta – eli esim. 18 onkin ylösalaisin käännettynä 81.

Tavoite: numerot järjestykseen ensimmäisenä

Pelin tavoite on perin yksinkertainen: saada ensimmäisenä rakennetuksi itselle 22 laatan rivi, jossa numerolaatat ovat vasemmalta oikealle nousevassa järjestyksessä. Sillä ei ole mitään merkitystä ovatko vierekkäiset laatat peräkkäisiä numeroita vai jääkö välistä useampia numeroita, joskin peräkkäisistä numerolaatoista saa tiettyä etua.

Alkuvalmisteluissa kaikki laatat sekoitetaan numeropuoli alassuin ja jokainen pelaaja tekee 17 laatan jonon itsensä eteen laattojen ollessa edelleen väärinpäin. Tämän jälkeen kukin pelaaja ottaa vielä viisi laattaa, jotka yksitellen numeropuoli ylöspäin asetetaan aiemman rivistön joukkoon siten, että pienet numerolaatat jonon alkupäähän ja isoimmat loppupäähän.

Completto_aloitus_1024x768

Kun nämä alkuvalmistelut on tehty, alkaa itse peli. Vuorot etenevät myötäpäivään ja omalla vuorolla on kaksi vaihtoehtoa:

  • Numerolaatan ottaminen keskeltä. Otettu laatta käännetään numeropuoli näkyviin (jos se on vielä piilossa) ja asetetaan pelaajan omaan rivistöön korvaten yhden vielä väärinpäin olevan laatan. Uuden laatan tulee edelleen täyttää se sääntö, että ko. laatan vasemmalta puolelta löytyy pienempiä ja oikealta puolelta isompia numeroita. Mikäli pelaaja ei tätä sääntöä pysty noudattamaan nostettu laatta palautetaan keskelle, mutta se jätetään numeropuoli näkyviin eli se on seuraavien pelaajien helpompi poimia täydentämään omia rivistöjään. Laattojen asettamiseen sisältyy bonus uudesta pelivuoron muodossa, mikäli numerolaatan saa asetettua rivistössä paikkaan, jossa ko. laatan vieressä on numeroa pienempi tai isompi laatta.
  • Omassa rivistössä vielä alassuin olevan laatan siirtäminen uuteen kohtaan rivistössä. Alkukierroksilla rivistön järjestelyyn ei ole vielä tarvetta, mutta heti kun numerolaattoja on yhtään enempää asetettuna, joutuvat pelaajat ennemmin tai myöhemmin järjestelemään tilaa sopiviin kohtiin tulevia laattoja varten.

Ja näin vuoroja jatketaan, kunnes yksi pelaajista lopulta saa rivistönsä valmiiksi. Eli hyvin yksinkertaista ja varsin helppoa. Yksi kierros Complettoa kestää oikeasti noin 15 minuuttia ja siten pelilaatikon kylkeen merkitty 30 minuuttia alittuu selvästi.

Completto_komponentit_1024x768

Mielipide: Nerokasta… mutta miksei kukaan ollut keksinyt tätä aikaisemmin? 

Completto on oivallinen esimerkki pelistä, joka on nopea opettaa, on päällepäin yksinkertainen ja helppo pelattava, mutta joka ei ainoastaan tuurilottoa vaan jättää juuri sopivasti tilaa myös taitopelaamiselle.

Tässä on peli, jota pelaa välipelinä mielellään peliharrastajien kesken, mutta yhtä kaikki se sopii erinomaisesti vaikka koko perheelle ja/tai vähemmän pelaaville. Completton soisikin pääsevän isompaan jakeluun, sillä näen pelissä paljon potentiaalia jopa ihan ’Vuoden perhepeli’ –voittajaksi asti.

*Completto tarttui allekirjoittaneen verkkokalvoille käydessäni läpi Nürnbergin messujen lautapelisatoa Boardgamegeekistä.

Infolaatikko: Completto
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2015
Saatavuus: ulkomaiset nettikaupat (englanniksi).
boardgamegeek