Skip to main content

Tapahtumaraportti: Spiel’18 (25.-28.10.2018) – osa 2

Tämä on Lunkisti-raportti Spiel’18 -pelimessuista Essenistä. Jos et ole lukenut vielä raportin ykkösosaa, niin se löytyy täältä.

Lauantai 27.10. Muutama tunti messutunnelmaa ja jalkapalloa päälle

Lauantaina ampaistiin kolmen porukalla muutamaksi tunniksi messuille Janin viettäessä aamupäivän muilla ostoksilla. Edellisaamun Solenia -vesiperä ei toistunut, vaan pöytä oli sopivasti tarjolla. Asiantuntevan sääntöjenselityksen lopuksi paikalle ilmaantui saksalainen nuoripari, jotka kysyivät olisiko vielä paikka vapaana. Mikäs siinä, vapaalle jakkaralle (peliin mahtuu siis neljä) istahti nuorimies ja sääntöjenselittäjä veti pikaisen tiivistelmän saksaksi muutamassa minuutissa viimeksi saapuneelle ja saatiin pelit käyntiin.

Solenia. Kompakti ja kivannäköinen paketti!

Solenia on varsin suoraviivainen resursseja pisteiksi -pyöritys, mutta jatkuvasti elävä pelilauta tekee siitä mielenkiintoisen. Pelivuorolla pelataan omasta muutaman kortin kädestä yksi laudalle, joka antaa joko resursseja, pisteitä tai mahdollisuuden suorittaa yksi yhteisesti tarjolla olevista tiketeistä. Kortit pelataan joko laudalla etenevän zeppelinin välittömään läheisyyteen tai omien korttien viereen. Kauemmaksikin kortin saa pelata, mutta sellainen kuluttaa resursseja.

Merkittävä määrä korteista liikuttaa zeppeliniä pykälän verran eteenpäin, jolloin laudan taaimmainen osa siirretään kulkusuunnassa kärkeen ja tässä yhteydessä lauta myös pyöräytetään ympäri. Niinikään siirtyvän laudanosan kortit aktivoituvat nyt vielä uudemman kerran, jolloin niiden omistajat saavat niistä lisähyötyä.

Kun kokonaispalettiin lisätään vielä päivän ja yön vaihtelut, joilla on oma merkityksensä tiketien täytössä, niin Solenian paketti on vakuuttava. Pelin pelaa ensikertalaisetkin neljällä pelaajalla puoleen tuntiin ilman odottelua, niin ei ihmekään että peli jätti hyvät fiilikset. Ja päätyi siten ryhmämme kotituliaisiin. Hyvää työtä Sebastian Dujardinilta – ja kyllähän Vincent Dutrait taitaa graafisen puolen; se nyt ei ole kenellekään uutinen.

Ei voi mitään, mutta nämä meeple-teemaiset astiastot ovat vuodesta toiseen hieno näky!

Mitäpä muuta? Messuilla on jo vuosikausia näkynyt lautapeliaiheista t-paitaa, astioita jne. Hetken ehdin tänäkin vuonna ihastella noita meeple-aiheisia, iloisenvärisiä astioita. Niiden osalta näytti tänä vuonna tarjoama taas laajentuneen ja monipuolistuneen. Harmi, että näitä ei Suomessa ole myynnissä, sillä melkoisella varmuudella omasta valikoimasta löytyisi jo monenmoista. Toisaalta tiedän, että ainakin Lautapelit.fi -näitä jossain vaiheessa koe-erän myyntiin toikin, mutta ongelmia taisi olla saada tavaraa ehjänä perille?

Carcassonne: Safari tuli testattua niinikään aamupäivästä, siitä ei nyt kuvaa ole tarjolla. Se oli… niin, no pimpattua Carcassonnea, mutta sellaisenaan sieltä paremmasta päästä. Osa pelin komponenteista oli vähän pienenoloisia, mutta muuten oikein hyvä ja toimiva paketti.

Yksi kovin monista loppuunmyydyistä peleistä: Profiteers.

Lauantain aikana näkyi enenevässä määrin ‘Sold out’ -lappuja, etenkin pienemmillä osastoilla. Muun muassa La Mame Gamesin osasto möi ‘ei-oota’ eli osasto oli tyhjä, vain Profiteersin ohjekirjaa oli levitettynä tiskille. No, tämä peli oli hankittu jo ensimmäisenä päivänä ja iltasella sitä hotellillakin jo testattaisiin.

Tacticin osastolla nakkelemassa Dosa-kiekkoja.

Tactic oli sekin pelimessuilla paikalla. Mölkkyä mainostettiin isosti, mutta testattavana olivat ainakin Go Go Eskimo ja DOSA, joista jälkimmäistä testattiinkin. DOSA on simppeli heittopeli, jossa “jääkiekkoja” nakellaan pistealustalle tarkoituksena osua isoihin pisteruutuihin. Nopea tarkkuuspeli, johon kaikki voivat osallistua – toimisi esim. pikkujoulujen oheisnumerona. Ja on se hyvä, että Mölkkyä on nyt kenen vaan ostettavissa messuilla – vuonna 2006 se piti erikseen yhdelle saksalaiselle matkalaukussa kiikuttaa. 🙂

Miltäpä kuulostaisi Kickstartattu pelipöytä? Näitä oli messuilla tarjolla useampiakin ja muutenkin pelipöytien tarjooma ja markkinat ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti.

Vielä ennen messuilta lähtöä koukkasimme uusintakierroksen pelipöytiä myyvien osastoilla. Parikin sankaria vakiopeliporukastamme harkitsee pöydän uusimista, joten miksipä ei samantien huomioisi hankinnassa lautapelit huomioivia vaihtoehtoja. Useampikin valmistaja oli polkaisemassa käyntiin omaa Kickstarter-kampanjaansa, joissa toimitukset lupailtiin ensi keväälle. Jännityksellä jään odottamaan, tarttuuko joku nyt katsotuista lähipiirin haaviin?

Viime vuoden tapaan myös tänä vuonna oltiin katsomassa jalkapalloa lauantaina.

…niin, ja messupäivä jäi lauantaina tarkoituksella lyhyemmäksi, koska klo 14:00 oli jalkapalloa tarjolla: Regionliigan peli Rot-Weiss Essen vastassaan Rot-Weiss Oberhausen oli tänäkin vuonna viihdyttävä (tismalleen samat joukkueet ottelivat myös viime vuonna Spielin aikaan ja silloinkin oltiin katsomossa) ja tunnelma oli katossa täälläkin.

Futispelistä matka jatkui ruokailun kautta hotellille iltapeleihin.

Iltapelinä hotellilla Profiteers. Vähän oli kotikutoisennäköinen viritys.tämä.

Ensimmäisenä pöytään Profiteers. Pelin idea on mielenkiintoinen: pelaajat ovat asekauppiaita, jotka myyvät tavaraa Yhdysvaltain sisällissodan molemmille osapuolille. Tarkoitus on päätyä sodan voittavalle puolelle ja tehdä sitä kautta enemmän rahaa kuin kilpakumppanit. Se, kumpi puoli milläkin kierroksella on vahvemmilla jää pelaajien arvioitavaksi (ja varusteltavaksi). Profiteersin idea on hyvä, mutta ensipuraisun perusteella en ole ihan vakuuttunut, toimiiko se. Tämä nähdään lisäpelien myötä. Niin joo: pelin ohjekirja saa erityismaininnan siitä, että sen olisi voinut ehkä tehdä isommalla fontilla… (ks. alla oleva kuva).

Hotellihuoneen valaistus oli kaukana optimaalisesta, mutta lienee jotain käytettävyysongelmaa ohjekirjassakin, jos avuksi oikeasti tarvitaan kännykän taskulamppua ja suurennuslasia?

Hotellipelit jatkuivat korttipelien parissa. Pöytään pääsivät sekä Rock the Bock että nimiviritys Orc-Lympics.

Pari kepeää lyhyttä filleriä: Rock the Bock ja Orc-Lympics.

Rock the Bock oli sokkoviritelmä, jossa pelaajat koettavat mahduttaa omat eläimensä festareille. Kullakin kierroksella on maksimirajat kullekin eläimelle ja pelaajan tarjotessa eläimiä liikaa, ne käännytetään portilta takaisin. Valinnat tehdään yhtä aikaa ja sen jälkeen katsotaan kuinka kävi: liian isoja kortteja tarjonneet blokataan pois, ja kun limitti on sopiva – siihen isoimman pelannut saa isommat pisteet ja kakkonen pienemmät. Vastapelaajien aivoitusten arvaileminen on mekaniikkana usein vähän blääh, mutta Rock the Bock tekee asian kerrankin oikein. Kelpo filleri!

Orc-Lympics on – kuten nimestäkin voi päätellä – peli fantasiateemoitetuista olympialaisista. Oma joukkue kasataan ensin draftaamalla, mutta ennen olympiasoihdun sytytystä oma joukkue karsitaan siten, että se saa koostua enintään kolmen eri rodun edustajista. Tämän jälkeen käydään lajikirjon kimppuun, joissa mitellään joko voimassa, tarkkuudessa tai ketteryydessä. Pelaajat valitsevat kädestään yhden rodun, jota lähtevät pelaamaan kortti kerrallaan. Ne kenellä on lajin vaatimia taitoja eniten tiskissä pääsevät mitaleihin käsiksi. Mitalistien kortit menevät kaniin seuraavaa lajia varten, muut saavat yhden pelaamistaan korteista takaisin. Orc-Lympics on siten kevyttä kädenhallintaa ja muiden pelin lukua. Kevyttä hupaa tämäkin ja pelaan kyllä jatkossakin mielelläni jaon silloin toisen tällöin.

Muutamia pelihankintoja (yhdeltä päivältä) kotiinvietäväksi – tässä ei siis suinkaan ole kaikki.

Näillä eväillä ponnistettiin sitten kohti sunnuntaita.

Sunnuntai 28.10. – jokos se on viimeinen päivä pelimessuja?

Sunnuntaina(kin) olimme messuhallien ovia raapimassa jo tapahtuman ensihetkistä lähtien. Suunnitelmana oli päästä testaamaan Reef ja pöytätilaa olikin heti aamusta vapaana.

Neljästä väristä rakentuu Reef.

Reef osoittautui napakaksi paketiksi. Tässä jos missä on kaikki perhepelin ainekset: simppeli pelin kulku ja miellyttävät komponentit. Vuorot etenevät rivakkaan, kun vaihtoehtoina on’ ota kortti’ tai ‘pelaa kortti asettaen samalla kaksi uutta korallia laudalle ja pisteytä jos pystyt’. Koralleja siis pinotaan 4×4 ruudukkoon ja korttien alaosat kertovat minkälaisia koralliyhdistelmiä koetetaan tavoitella. Suunnittelussa on selkeä idea siitä, että aina kun pääset lisäämään korallien määrää omalle laudalle, niin kortin alaosan pisteytyksessä et pääse vahingossakaan hyödyntämään juuri asettamiasi koralleja. Siispä kortteja koetetaan ketjuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Mainio peli ja päätyi pelin jälkeen hankintaan.

Atlandice – näyttävää noppailua.

Seuraavaksi Atlandice. Tähän saimme sääntöjenselityksen, jollaisista en niin perusta: lähdetään tekemään toimintoja ja sääntöselittäjä opettaa niitä sitä mukaa, kun niitä valitaan. Niinpä ensimmäisellä kierroksella tuli tehtyä yhtä jos toista järjetöntä, mutta minkäpä teet. Kun sitten vauhtiin päästiin ja pelin toiminnot aukesivat, niin mikäpäs siinä – hyvän ulkokuoren alta paljastui toimiva noppailu-resurssointikeräily, jossa haalitaan tavaraa enemmän kuin kavereillä aina pisteytyksiä varten. Se mitä kierroksen lopuksi pisteytetään voi riippua pelaajien toiminnoista tai sitten ei – usein oli liian aikaisin selvää, mistä asioista taistellaan, joten mielenkiinto ja kilpailu ei jatkunut kovinkaan pitkään. Taskulämmin peli, jos mikä.

Matagotin osastolla merirosvoiltiin.

Myös sunnuntaina messuväkeä riitti, mutta pelipöytiin pääsi kyllä paremmin kuin aikaisempinä päivinä. Myös legendaariseen “häkkikauppaan” pääsi lopulta käytännössä jonottamatta, vaikka vielä aamulla sinne olikin kymmenien metrien jonot. Ja lankesi sitä kokenut kehäkettukin yhteen (!) heräteostokseen – kaikki muut messujen hankinnat kun olivat visusti omalta Tabletop Together Tooliin tehdyltä “shorttilistalta”.

Häkkikauppa on houkutuksia täynnä. Mm. 10e hintainen KdJ-voittaja Broom Service ei esimerkiksi olisi pöllömpi hankinta. No, nyt tarttui matkaan englanninkielisinä Deus-lisuri ja kaverille Wallacen peli (pikkukuva) yhteishintaan 10e.

Ostostelun jälkeen jatkoimme Korean osastolle, siellä vapaana oli Eco-Links. Tässä on pitkälti sama idea kuin aiemmin testatussa Brains Family: Burgen & Drachen -pelissä eli nopeuspelinä yritetään yhdistää reitit tiettyihin kohderuutuihin. Onnistumisesta nopeimmat palkitaan ja kun x-määrää kierroksia on pelattu, lasketaan loppupisteet. Eco-Links tekee asiansa verrokkipeliään paremmin ja komponenteiltaankin parempi, mutta onhan näitä vastaavia nähty. Jos taas idea tuntuu uudelta, niin Eco-Linksiä voi kyllä suositella eli tekee asiansa kaikin puolin hyvin.

Eco-Links: reitinrakennusta nopeuspelinä.

Sunnuntaina oli myös perinteinen sotapelien live-huutokauppa. Tätä ihmettä en ollut aiempina vuosina todistamassa, mutta nyt sitä hetken aikaa ihmeteltiin ennen kuin jatkettiin matkaa. Sotapelit eivät niin ole meidän juttu, että näistä olisi mitään pitänyt jäädä kärkkymään.

“Ja kuka tarjoaa 20e?”

Viimeiset silmäykset messujen hottispelien listalle eli Fair Play -listoille ja hiljalleen suunnattiin kohti messujen uloskäyntiä. Tässä vaiheessa kuvan lista oli jo ns. lopullinen eli kuvasta näkee messuyleisön äänestämänä Spiel’18 -kuumimmat pelit.

Spiel’18 messujen lopullinen Fairplay-lista. Nämä pelit saivat siis eniten ääniä messuyleisöltä.

Mutta vielä ennen taksiin kapuamista Lautapelit.fi:n osastolla päästiin testaamaan Hokkaido, kun meno oli heidänkin osastollaan rauhoittumassa.

Lautapelit.fi:n uutuus Hokkaido.

Hokkaido on jatkoa aiemmalle Honshulle ja paljon oli tuttuja elementtejä, mutta myös riittävästi uutta – itse asiassa jokainen muutos vie “sarjaa” parempaan suuntaan. Edelleen pelaajat rakentavat omaa maisemaansa, mutta korttien valintasysteemiä on suoraviivaistettu (nyt se on perusdraftia), kuutioita käytetään osin toisin ja nyt pelaajilla on haasteena maisemaan rakentuva vuorijono. Toimiva paketti ja tätä pelaa kyllä mielellään lisääkin. Hienoa suunnittelua siis tämäkin Kalle Malmiojalta ja kuuleman mukaan peli möikin hyvin Spiel-messuilla.

Tämä Suomi-julkaisu jäi Spiel’18 -messujen viimeiseksi peliksi meidän osaltamme. Oli aika suunnata taksilla Düsseldorfiin ja valmistautua kotimatkalle. Paluulennolla tahkottiin toki pelejä sielläkin, nyt vain mentiin uutuuslinjalla: testattiin sekä Qwantum että Roll to the Top! -noppailut, joista kumpikaan ei päätynyt kuviin asti. Näistä molemmista varmaan myöhemmissä blogiteksteissä sitten lisää.

Loppufiilistelyt

Niin, neljä päivää Spiel-messuja on nyt jo hyvän matkaa takanapäin. Kannattiko? Ehdottomasti – oli taas hauskaa ja pelimessuista tuli nautittua koko rahalla. Lähtisinkö uudelleen? Ihan varmasti, jos/kun seura on noin hyvää kun se meidän porukassa on ollut. Ja olihan tämä jo kahdeksas kerta ylipäätään, joten sekin kertonee jotakin.

Messuosastoilla riittää säpinää.

Neljä päivää hälinässä voi olla raskasta messuturistillekin – tai sitten ei. Meidän porukallamme sinne ei lähdetä “suorittamaan” vaan yhteishengessä kierretään se mitä kierretään ja kun tuntuu siltä, että alkaa päivän tavoite olla täynnä, niin siirrytään takavasemmalle. Hulina on varmasti ihan toista siellä tiskin toisella puolella, mutta itse ainakin olin jo maanantaina virkeänä töissä vaikka kotona sinällään myöhään sunnuntai-iltana vasta olinkin.

Messuilta tarttui tuliaiset kotiin alkuperäissuunnitelman mukaisesti – vain yksi jäi saamatta: Ravensburgerin/Alean Carpe Diem -myytiin loppuun ennen kuin omani ehdin ostaa. Mutta sekin puute on sittemmin korjattu. Ja näillä tuliaisilla riittää viikkopeleihin uutta pelattavaa kuukausitolkulla – näistä tulee raporttia blogiin ja some-kanaviin, joten pysykääpä kuulolla jos kiinnostaa. Ensimmäiset arvostelut on jo työn alla…

Tapahtumaraportti: Spiel’18 (25.-28.10.2018) – osa 1

Vuoden 2018 Spiel-messut ovat jo takanapäin, mutta pelituliaisten pureskelussa menee pitkälle ensi vuoteen. Tämä on Lunkisti-raportti Spiel’18 -messuista; tarkemmin sanottuna sen ensimmäinen osa.

Olimme paikalla kahdeksatta kertaa, joten sikäli Messe-Essenin perusmetkut ovat tulleet jo tutuiksi. Pohjatyöt ja valmistelut oli aloitettu jo elokuussa, joten nyt keskityttäisiin nauttimaan neljä päivää messuturismista tehtyjen etukäteissuunnitelmien pohjalta. Oman kiinnostuslistani olin jakanut jo aiemmassa blogitekstissä: Spiel ’18 tulee – olen tai tulen olemaan valmis.


Kuvassa Spiel’18 valmistelujen lopputulos, joiden pohjalta oli helppo liikkua messuilla: Tabletop Together Tool:ista ulospullautettu kiinnostus-/ostoslista. Tämän listan kaveriksi vielä messukartat, johon on merkitty mitä miltäkin osastolta löytyy. Juuri muuta sitten ei tarvitakaan –  paitsi riittävän paksu lompakko.

Keskiviikko 24.10. – messuosastojen rakentelua ja tankkausta

Kohteeseen lensimme tuttuun tapaan keskiviikon aamulennolla (Helsinki-Düsseldorf). Lentokoneessa pyöräytettiin tutusti jo ensimmäiset pelitkin. Noppapaketista löytyi tälle vuodelle pari vielä itsellekin uutta peliä: Rolling America ja Spiel’18 -uutuus Knapp Daneben! Edelliset sullottuna Qwixxin laatikkoon jo siellä majailleiden muutaman muunnoppapelin kanssa.

Lentokoneessa matkalla Düsseldorfiin pelattiin noppapelejä. Kuinkas muuten?

Düsseldorfin kentältä otettiin kimppataksi Esseniin. Koska olimme jo aamupäivästä Essenissä ja hotellihuoneet saataisiin vasta puolen päivän jälkeen, niin meillä oli hyvää aikaa mennä apukäsiksi Lautapelit.fi:n osaston pystytykseen.

Näitä Spiel’18 mainoskylttejä näki kaikkialla kaupungissa muistuttamassa neljän päivän pelirallista.

Samalla kun purettiin pari eurolavaa lautapelejä Lautapelit.fi:n osastolle luovutettiin heille myös survival-paketti, johon idea tuli edellisvuodelta. Tuolloin puskaradiot viestivät, että messuosastolta oli välillä kynät, milloin muistilaput tai muuten vaan energiatasot alhaalla, joten kannoimme osaltamme kortemme kekoon tällä saralla. Tarina ei kerro, pitikö lasi koskaan rikkoa vai pysyikö loppuun asti ehjänä.

Huumorilahja Lautapelit.fi:n väelle. Viime vuonna vähän väliä kynät, paperit yms. hakusessa, joten porukalla väsäsimme kuvan hätävaralaatikon.

Keskiviikkona kaikilla muillakin osastoilla oli ahkera rakenteluvaihe menossa eli pelejä paitsi purettiin pahvilaatikoista esiin, pöytiä ja tuoleja viriteltiin ja osastoja somistettiin. Käytävillä liikkuivat paitsi ihmiset, myös eurolava poikineen.

Kun Lautapelit.fi:n osasto oli saatu valmiiksi, kierreltiin vähän muitakin osastoja. Days of Wonderilla oltiin sielläkin jo valmiina – vain messuvieraat ja pelit pöydistä puuttuvat.

Pikaisen yleiskierroksen jälkeen kävelimme hotellille ja kun huoneet oli lunastettu oli aika poiketa syömään.

Maassa maan tavalla: aiemmista vuosista tuttu ja hyväksi havaittu Orkiden döner-mesta oli kävelymatkan päässä hotellilta, joten sinne syöksyttiin jo heti keskiviikkona.

Illalla hotellihuoneessa pelattiin lisää noppailua, jonka ohella tehtiin viimeiset suunnitelmat ensimmäisen messupäivän aamuun. Knapp Daneben! osoittautui muutamien pelien perusteella oikein mukiinmeneväksi lisäksi noppailuihin.

Noppapelitarjoomassa oli paitsi tutut Qwixx, Qwinto ja Rolling Japan – niin nyt myös Rolling America ja Knapp Daneben! Kaikki saa sullottua Qwixxin laatikkoon, kun pikkasen näkee lisävaivaa.

Torstai 24.10. – messuja koko rahalla

Messujen ensiminuuttien suunnitelma oli varmistaa oma kappale niistä muutamista peleistä, jotka epäiltiin loppuvan ensimmäisenä. Ei siis heti rynnitty pelipöytiin vaan tehtiin täsmäiskuja osastoille – yhtenä Eggert Spiele ja englanninkielinen versio hypessä liitävästä pelistä Blackout: Hong Kong, josta etukäteen viestittiin jo kertaalleen, että englanninkielinen versio olisi Eggertin osastolla loppuun varattu – no onneksi sitä kuitenkin sai.

Messe-Esseniin oli tänä vuonna kolme sisäänkäyntiä. Ihan sama, mistä pyrit sisälle niin porukkaa riittää.

Itse poikkesin hakemassa Queen Gamesilta Skylandsin, jolla ei toki ollut kiire, mutta sattui muuten reitille sopivasti. Tämän pelin edellistä versiotahan olin etsiskellyt samassa tapahtumassa viime vuonna, joten kiva saada laukkuun mieleistä täytettä. Niin oli naama heti näkkärillä!

Tältä näyttää mies, jonka kantolaukkuun on juuri sujahtanut mieleinen uutuus Queen Gamesin osastolta.

Mutta päästiin sitä nopeasti pelaamisen makuunkin. Messujen ensimmäiset pelit pelattiin Korean osastolla. Kun Marble Bobsleigh -kelkkailut oli varattu, päädyttiin ensin Dig It Up -pöytään, jonka säännöt oli nekin tullut jossain vaiheessa lukaistua. Saatiin toki tähän sääntöopastus kuten asiaan kuuluu, joten ei tarvinnut mitään muistinsyövereistä kaivella.

Dig It Up – kevyttä noppailua ja tikentäyttöä.

Dig It Up osoittautui kevyeksi noppavetoiseksi tiketintäytöksi, joka oli varsin harmiton tapaus. Valitaan kaivettava rivi, heitetään noppaa ja nopan silmäluku kertoo mikä laatta tulee oman setin jatkoksi. Kivat ja toimivat komponentit sekä selkeä yleisilme, mutta näihin raameihin olisi saanut enemmänkin peliä kuin nyt oli tarjolla. Salainen tavoitekortti oli kelpo lisä, toisaalta sattumakorttiviritys pääsääntöisesti turha.

Vaan peli hoiti asiansa sikäli, että noppailupöydästä noustessa oli Marble Bobsleigh -pöytäkin jo vapaana!

Marble Bobsleigh – korealaisten näkemys kelkkailupelistä.

Marble Bobsleigh on kuulapeli, jossa pelaajat vuorotellen vapauttavat kampea kieputtamalla yksittäisen kuulan piilopankistaan ja jos tämän myötä laudalla näkyy samanvärinen pari kuulia, pitää pelaajien kilpaa vapauttaa vastaavanvärisen lipun takana kanissa ollut oma kelkka (joka sekin on kuula). Vapautetulle kelkalle saa puhaltaa lisävauhtia, mutta liian kova puhallus pyöräyttää kuulan pois rännistään. Lisähönkäisylle on sikäli tarvetta, että vain nopeimmin oikean kuulansa maaliin ajattanut palkitaan lisäkuulilla omaan piilopankkiin. Marble Bobsleighin idea on veikeä, mutta käytännön kenttäkoe osoitti, että tällä kertaa jäätiin vain hyvän idean tasolle. Toisaalta onneksi näin – tuon pelin raahaaminen mukana olisi sekin ollut varsin iso työ.

Monstrite – pikkumörköjen kasvatusta oikeiksi hirviöiksi.

Yllätysosastoa edusti Monstrite. Tästä ei ollut etukäteen tiedossa kuin pelin graafinen ilme – sääntöjä ei ollut tarjolla missään. Mutta kun pelipöytä on vapaana, niin ei kun testiin, sitä vartenhan täällä ollaan! Monstrite on tiketintäyttöä, jossa alkuun vedetään pussista pikku-monstereita, joita pelilaudan koneiden avulla muutetaan isommiksi. Vasta isoilla möröillä pystyy pelottelemaan ihmisiä ja täyttämään tarjolla näkyviä tikettejä. Kun pikku-monsut lopulta loppuvat pussista, käydään vielä muutama lopputaisto sokkokaupoilla.

Eipä Monstritesta jäänyt käteen mitään – sellaista perushöttöähän tämä oli. Kun koko komeus on kuorrutettu halvanoloisilla komponenteilla ja tyyriillä hinnalla, niin mörköpelin voi unohtaa. Vähän jäi kyllä kutina, että osa säännöistä olisi mennyt pelin opastaneen piikkiin, mutta vaikea nähdä että tuosta kuoriutuisi esiin mitään nerokasta.

Corne van Moorselin nimmarit Roll to the Top!:iin oston yhteydessä. Tämä(kin) peli myytiin messuilla loppuun.

Pelejä tuli porukalla hankittua ensimmäisen messupäivän aikana sellainen määrä, että pienen harkinnan jälkeen osa päätettiin tuupata pakettitavarana Suomeen. Reilun 20 kilon kevennys kuormassa tiesi paitsi kevyempää kannettavaa iltapäivälle, mutat myös sitä, että paluuta varten pakkaushuolet hävisivät kertarysäyksellä. On se vaan käteväksi tehty noiden pakettien lähettäminen! Ennen se meni niin, että pelit raijattiin hotellille, pakkailtiin siellä ja toimitettiin erikseen postiin. Nyt kaiken voi toimittaa hetkessä poistumatta koko messuilta – ja postittamisen hintakin on ihan säällinen.

Jossain vaiheessa torstaita: ostostilanne näytti jo “siltä miltä pitääkin”.

Ja jotta jaksaa pelata, pitää tankatakin. Galleriasta valikoitui kebabia… kuinkas muuten. Ruokahuollon saralla on menty siinäkin aimoharppauksin eteenpäin – eli on siellä paljon muutakin kuin sitä kebua.

Kun nälkä yllättää, mm. messukebabit saa Galleria-käytävältä.

Vaan lisää pelejä – eihän tämä mikään ruokablogi ole.

Brains-sarjaan kuuluva Burgen & Drachen.

Brains-Familyn uutena tulokkaana on Reiner Knizian käsialaa oleva Burgen & Drachen. Maksimissaan neljä pelaajaa pääsee kilvoittelemaan varsin perinteisessä puzzle-pelissä, jossa omalle pelilaudalle pitää vaihtelevista alkutilanteista rakentaa reitti ritarilta linnoihin. Uutena jujuna mukana on tasoituselementti, jossa aiemman kierroksen voittaneen pitää linnojen ohella yhyttää toinen lohikäärmelaatoista ja jos tästäkin on jo selvinnyt, niin yhdistää lopulta sekä linnat että molemmat lohikäärmeet. Burgen & Drachen oli perushyvä, mutta edes tuo pieni lisätvisti ei tuonut niin paljon lisäpontta, että olisin lompakkoni kaivanut esiin.

Korttipelejä: vasemmalla Karate Tomate, oikealla One to 9.

Pelatuista korttipeleistä nostoina kuvan Karate Tomate ja One to 9, joista ensimainittu on sekin Reiner Knizian käsialaa (mieheltä oli reilut 10 peliä Spielissä). Karate Tomatessa pelataan kortti kerrallaan yhtä maata pöytään ja siinä vaiheessa kuin vain kaksi pelaajaa on enää jäljellä jaetaan pöydällä odottavat pystikortit näiden pelaajien kesken. Pysteillä peli voitetaan, mutta jotta pelin voi lopulta viheltää poikki, pitää pelin lopettajalla olla riittävästi pystikorteissa näkyviä puukkojakin. Kymmenen vuotta sitten Karate Tomate olisi varmaan saanut paremman vastaanoton. Nyt se jäi hyllyyn, osaksi senkin vuoksi, että peliä myytiiin isommassa boksissa kuin Amigon korttipelejä normaalisti.

‘One to 9’ vastaavasti oli ihan mainio suorien rakentelu yhteiselle pelilaudalle, jota voisi hyvinkin pelata vaikkapa omien vanhempien kanssa. Siinä vain harmittavasti tuotantoarvot olivat sellaiset, että se karsi ainakin tämän potentiaalisen ostajan menemästä kassajonoon.

Zochin Trollfjord tarjosi uutena ideana puutornin, josta kilkutellaan värikuutioita ulos.

Trollfjord oli näyttävä viritys – eritoten puutornin ja vasaransa vuoksi. Pelivuorot pelissä menevät aikajanan mukaisesti eli taaimmaisena oleva toimii ennen kuin saavuttaa muun joukon kiinni. Pelilautaa kiertämällä kylvetään ukkoja pelilaudalle, mitä kautta pääsee lopulta nakuttelemaan puutorniakin sen mukaan, montako ukkoa laudan eri positioista löytyy. Puutorni-osuus oli Trollfjordin mielenkiintoisin osa, muu peli taas kaipaisi lisävirkistystä. Tällaisenaan peli uppoaa vähän vaikeaan rakoon: se voi olla hiukkasen liian monimutkainen satunnaisesti pelaavalle, mutta harrastaja taas toivoisi vähän lisää lihaa veikeän perusideansa ympärille.

Amigon Lighthouse Run näytti kiinnostavalta.

Lighthouse Run oli etukäteen kovasti kiinnostava nimike ja sen pariin päästiin heti torstaina. Kyseessä on puolituntinen korttivetoinen kilpapurjehdys, jossa liikkuminen onnistuu vain jos paatit saavat tarvittavaa opastusta lähimmistä majakoista. Vuorolla pelataan kortti, joka paitsi kertoo mihin majakkaan valo pitää siirtää, myös sen miten laivat liikkuvat. Kun alkuun on päästy, mereltä nousee myrsky joka ottaa lopulta purjeveneet kiinni, mutta mitä pidemmälle purjeveneensä saa ajettua sitä enemmän siitä saa pisteitä. Peli oli mainio, mutta pieni lisähaastekin olisi ollut tervetullut. Nyt tuntui siltä, että majakoiden asettamat liikkumisrajoitteet eivät aiheuttaneet ihan siinä määrin vaivaa mitä etukäteen oletin. Pienestä moitteestaan huolimatta Lighthouse Run jäi takaraivoon kutkuttelemaan, joten saapi nähdä…

Kryptovaluuttakauppaa ei-niin-nokkelaasti nimetyssä pelissä: Cryptocurrency.

Messuilla oltiin niiden viime hetkiin asti. Iltaruokailun jälkeen päädyttiin hotellilla silti vielä pelaamaan yksi peli, kun testiin otettiin vastahankittu Cryptocurrency. Kyseessä on valuuttakeinottelua vahvasti push-your-luck -hengessä. Otin tässä niin isosti pataan parin ensimmäisen kriittisen kierroksen aikana, kun ei onni ollut yhtään myötä, että loppupeli meni seuratessa muiden peliä. Alku tuossa on ainakin hyvin kriittinen, jotta siinä olisi pelattavaa.

Illan päätteeksi tehtiin suunnitelmaa perjantaille, mutta mitä sitten sattuikaan – siitä seuraavassa raportin osassa enemmän.

Perjantai 26.10. – hulinat sen kuin jatkuu

Messupäivä oli tarkoitus aloittaa Solenialla, mutta ne muutamat pöydät oli jo varattuna kun syöksähdimme paikalle. Viereisellä osastolla oli Orbis-pöytiä vapaana, joten koska myös se kiinnosti, niin ei kun pelin pariin.

Orbis. Populous-hengessä luodaan maailma?

Orbis on suoraviivainen, mutta sen myötä soljuvasti eteenpäin vyöryvä “maailmanluonti” -peli. Pelivuorolla o(s)tetaan tarjolla olevista maalaatoista yksi ja rakennetaan se itselle alati laajenevan maailman jatkoksi. Jokainen otettu laatta pulauttaa vieressä oleville laatoilla resurssikuution, joita taas tarvitaan pelin edetessä koko ajan kallistuvien laattojen ostoon. Valtakunnasta tulee lopulta pyramidin mallinen, jonka kärkeen pelin tuoksinassa tulee valittua yksi peleittäin vaihtuvista jumala-laatoista. Orbiksen laattojen rakentamissäännöt on simppelit ja peli on täynnä pieniä päätöksiä – sitä kautta lopputuloksena on oikein toimiva perhepeli, joka heti huutaa versiota kotimaan markkinoille. Niin jätti hyvän maun, että pienen harkinnan jälkeen päädyin ostamaan tämän kotiin kannettavaksikin.

VIP-meininkiä messuilla.

Messuilta bongattua tämäkin: miltäpä kuulostaisi päivä VIP:ssä? Sisältää oman pelipöydän ja sääntöjenselitykset läpi päivän? Tällaiseenkin oli mahdollisuus, jos onni osui kohdalle erillisen kilpailun kautta.

Gnomelandin pelaajakohtainen lauta.

Gnomeland oli niinikään peli, josta etukäteen ei sääntöjä ollut luettavissa, joten päädyttiin tämä testaamaan. Peli kestää viisi kierrosta, joiden aluksi heitetään nopat ja asetetaan ne pelaajalaudalle. Noppien kautta saa käyttöönsä rahaa, miekkoja ja manaa, jotka koetetaan muuttaa mahdollisimman tehokkaasti pisteiksi. Gnomeland on ulkonäköään huomattavasti suoraviivaisempi tuotos ja kun hetken pysähtyy miettimään, niin se on puhdas pasianssi – näin siitäkin huolimatta, että pelin opettanut ja sitä seurannut kaveri väistämättä halusi, että teemme toimintomme vuorojärjestyksessä. Simultaanisti pelattuna Gnomelandin pelaisi 20 minuuttiin, millaisena se olisi vielä ihan ok – joskaan silloinkaan se tuo mitään uutta ja ihmeellistä, mutta vuoroja odotellessa se kesti nyt kauemmin.

Varrella virran… The River.

Etukäteen yksi odotetuimmista peleistä oli Days of Wonderin uutuus The River. Peli lupaili työläistenasettelua, resurssien keruuta ja tiketintäyttöä – kaikki tämä puoleen tuntiin ja Days of Wonderin tapauksessa saattoi odottaa viimeisen päälle hiottua kokonaisuutta. Ja olihan se toimivaksi rakennettu: vuorot on nopeita, käytettävyys kunnossa, laatat tulevat peliin sattumanvaraisesti joten vaihtelua piisaa…. mutta jotenkin jäi valju fiilis. Neljällä pelattuna tuli vähän samaa fiilistä kuin Viticulturessa, että paikkoja työläisille oli vähänlaisesti ja tekeminen loppuu siten kesken. Toiseksi peli ei ollut graafisesti kuitenkaan niin kivannäköinen kuin kuvissa. Ei sillä, puolituntiseksi The River on sellainen, että kyllä tämän pariin palaan mielelläni toistekin, mutta tätä kyllä tarvitse omaan hyllyyn hankkia.

Klaskin osastolla riitti tunnelmaa ja bilemeininkiä. Poppi raikasi ja baari oli auki.

Tänäkin vuonna Klask oli isosti esillä, vaikka ei enää uutuus olekaan. Iso messuosasto veti porukkaa hyvin ja pöydissä riitti vilinää. Ja edelleen on itseltäkin kokeilematta pelin nelinpeliversio, joka kovasti kiinnostaa. Niitä oli tarjolla vähänlaisesti ja aina kun osastolta mentiin ohi, niin ei ollut peli vapaana. Ehkäpä sitten joskus…

Takla ja kaltevan tornin haaste.

Klaskin nelinpeliversion sijaan päästiin testaamaan toinen puupeli – etukäteen kiinnostavien listalle merkitty Takla. Steffen-Spiele värkkäilee erilaisia puisia pelejä ja tämän vuoden uutuus vaikutti vinkeälle: kuka rakentaa nopeimmin (tai toisessa pelimuodossa vähimmällä palikkamäärällä) kaltevan rakennelman, joka lopulta koskettaa keskellä olevaa punaista merkkipaalua, jonka senkin korkeutta pystyy säätämään pelikerrasta toiseen.

Varsin veikeä haaste, joka saa lisäpisteitä siitä, että se tarjoaa mahdollisuuden tasoituselementin käyttöön jossa taitavampi aloittaa rakentamisen kauempaa. Kokeilimme molempia pelimuotoja ja palikoiden kanssa näprääminen oli kyllä mukavaa. Hinta (69e) vain hirvittää ja kieltämättä jäätiin pohtimaan sitäkin, että toistuuko lopulta sama rakennustekniikka tuossa liiaksi? Kaikki rakennuspalat ovat nimittäin samanlaisia, joten tietty struktuuri sieltä taustalta varmaan lopulta löytyy jota toistaa pelistä toiseen.

Pelimaailman suunnittelijastaroja. Jätetään nimet mainitsematta, jotta jää jotain pähkäiltäväksi lukijallekin. Pitäisi toki olla molemmat hyvinkin helppoja. 🙂
Käytettyjen pelien kauppiaiden valikoimaa.

Messuosastoja kiertäessä nähtiin useampiakin yo. kuvien kaltaisia käytettyjen pelien kauppiaita. Näiden osalta näppituntuma on, että tarjoama ulkomaisen peliharrastajan silmin ei ole enää ihan yhtä kattava ja mielenkiintoinen kuin silloin joskus, vaan valikoima on suunnattu enemmän täydentämään saksalaisten perheiden valikoimaa. Enää ei siis bongaa samassa määrin vanhempia pelihelmiä, vaikka toki niitäkin vielä yksittäin sieltä täältä löytyy.

Push-your-luck kiipeilyä.

Seinäkiipeily Roll & Wall tupsahti vastaan käytäviä kävellessä ja kun porukasta yksi kiipeilyä harrastava löytyy, niin otettiin sitten tämäkin testiin. Pelin sääntöjen perusteella olin tämän jo “ohitettavien” joukkoon laittanut, mutta mikseipä sitä testaisi kun sellainen mahdollisuus on tarjolla?

Roll & Wall on onnenkoetusta: valitse haluamasi määrä noppia, joilla yrität saada tavoiteruudun vaatiman numeron – yksittäisellä nopalla. Jos onnistut ja on vielä heittämättömiä noppia voit jatkaa. Epäonnistuneesta suorituksesta kiipeilijä tipahtaa alaspäin edeltävälle lepäilytasolle tai maahan. Kullakin kiipeilijällä on lisäksi kertakäyttöapuja ja haasteellisempaa peliä toivovalle tarjolla on vähän lisäsääntöjäkin. Niin tai näin, niin olihan tämä just niin taskulämmin kuin odotinkin. Yllätys oli myös se, että peli myydään ihan ison pelin laatikossa, mikä sekään ei ole oikein hyvä juttu.

Blöde Kuh – simppeli eläinkorttipeli.

Sitten ensimmäinen peli, josta ei ollut etukäteen minulla mitään käryä – edes nimestä: Blöde Kuh. Olikohan pakassa viittä eri eläintä ja tarkoitus oli päästä omasta kädestä eroon. Yksittäisinä pelattuna eläimillä käytettiin niiden erikoiskykyä, jotka olivat tyyliin “seuraava pelaaja nostaa pakasta yhden kortin”, mutta eläinparilla laitettiin vastaava sakkokortti kiertämään pelaajalta toiselle. Kun yhdeltä loppuu kortit, jaetaan kierroksen sakkopisteet ja kun riittävä määrä jakoja on pelattu loppuu pelikin.

Blöde Kuh oli ihan mainio viritys. Sellainen leppoisa sakotuspeli, jota pelaa mielellään jaon silloin, toisen tällöin.

Messuosastoilla riittää säpinää.

Perjantain osalta todettiin, että koska messuyleisöä oli paikalla “riittävästi” ja edellisenä päivänä tuli tötöiltyä paikalla valomerkkiin asti, niin nyt voitaisiin livahtaa pois pari tuntia ennen täyttä aikaa. Siispä syömään ja hotellille tutustumaan hankittuihin peleihin.

Family Trade väittää olevan yhtä, mutta on kyllä ihan toista.

Hotellipelit aloitettiin japanilaisella suunnittelukukkasella Family Trade. Se maalailee kuvausteksteissään olevansa jonkin sortin talouspeli, mutta kattia kanssa: ihan perinteistä settienrakentelua se on klassisten Mahjonggien, rommi- ja Hanafuda-pelien hengessä. Talouspuoli on kytketty kylkeen noppien kautta, joka tuo periaatteessa ihan kivaa pientä lisämaustetta eri kierroksille (minkälaisia settejä kannattaa kerätä), mutta valitettavasti koko paletti kaatuu ala-arvoisiin komponentteihin. Kortit (kuten kuvasta näkyy) on halpaa clipart-tasoa 20 vuoden takaa, nopat suttuiset ja epäselvät ja pelilauta paperinen paske jossa tarvittavat markkerit eivät pysy paikoillaan, koska paperi aaltoilee miten sattuu. Että ei todellakaan näin! Noh, tämä olisi lataistu suoraan roskiin, mutta lahjoitettiin nyt kuitenkin Suomen BGG-reittauskärjelle kun sillä suunnalla tämä peli ei ole tuttu.

Agenttikehveilyä.

Die Rote Kralle oli keveä korttipeli, joka meinasi jäädä pelaamatta kun englanninkielisistä säännöistä ei tahtonut ottaa tolkkua. Nettiin ladatuista videoista saatiin se pelikin lopulta tulkittua ja olihan sitä tässä sitäkin – tosin aika pintapuolisesti. Omalla vuorolla pelataan lappua pöytään, joka kertoo mistä rivistä pitää kortti napata tilalle. Kun rivi loppuu jaetaan sakkoa pelaajille sen mukaan, kenellä kortteja on eniten. Sakotettu saa jatkokierroksille erikoistoimintoja käyttöönsä eli pelissä on tasoituselementti, mutta niiden muistamisessa on oma hommansa – niitä kun tulee joka kierros lisää sitä enemmän mitä pidemmälle pelaaja on edennyt. Toteutus kaipaisi tässäkin viilausta, jotta Die Rote Krallen pariin palaisin uudemman kerran. Myös tämä lahjoitettiin suoriltaan eteenpäin.

Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea.

Illan päättävänä pelinä oli nimihirvitys Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea. En meinaa tuota nimeä enää tässä toistaa enkä myöskään käyttää lyhennettä LMTCFLASFT. Sen sijaan kerron, että peli on kilpajuoksua ruokapöydässä: jokaisella pelaajalla on kaksi monsteria, joilla kullakin on oma erikoisominaisuutensa. Vuorolla nostetaan pakasta lappua tai jos saa vähintään 15 pisteen käden aikaiseksi ne päräytetään pöydälle ja suoritetaan korttien toiminnot pelaajan mieleisessä järjestyksessä. Lopputulos on yleensä niin, että monsteri poikineen sahaa ruudun eteen taikka taakse – usein useammankin. Eli ennen kuin oma vuoro tulee uudestaan, niin tilanne ruokapöydässä on ehtinyt muuttua jo isosti.

Ruoka-monsterit on söpöllä grafiikalla varustettu tekele, jota pelaa kyllä jatkossakin, mutta vähän sen rytmityksessä olisi toivomisen varaa. Usein vuoro menee siihen, että nostat kortin ja seuraava saa jatkaa. Vaan sitten, kun kortteja pöydätään, niin sitten niitä läpikäydäänkin tarvittaessa vähän pidempään, jolloin pelivuorot kestävät.

Vaan tässäpä oli messukokemukset torstain ja perjantain osalta. Loppupuolikas sitten omana osanaan täällä.

Spile'18 -banneri

Spiel ’18 tulee – nämä pelit kiinnostaa!

Tätä kirjoittaessa on vuoden 2018 Spiel-messuihin aikaa enää joitakin päiviä.  Edellisen kerran näissä kekkereissä tuli piipahdettua vuosi takaperin ja kun viimevuotiset valmistelut tuli todettua toimiviksi, niin samanlaisilla etukäteissuunnitteluilla mennään tänäkin vuonna. Omat tärppini onnistuneista messuvalmisteluista löydät aiemmin julkaistusta blogitekstistä: ‘Lautapelaajan neljän päivän joulu – Spiel messut‘.

Mutta missä mennään nyt? Miltä näyttää pelimessujen tarjonta vuonna 2018? Mitkä pelit kiinnostavat? Näistä seuraavassa.

Toistatuhatta peliä kahlattavaksi (ja välinehehkutusta)

Tabletop Together Tool:n kautta katsottuna Spiel-pelien läpikäyntitilanne näyttää tältä 7.10.2018.

Elokuusta alkaen olen Spiel-messujen pelitarjontaa alkanut perkaamaan sitä mukaa, kun niistä on BGG:n tai julkaisijan sivuille tihkunut tietoa. Ja heti kun Tabletop Together Tool:in Spiel’18 lista lyötiin tulille, on omat muistiinpanot tehty sinne. Tuota mainiota välinettä ei voi liiaksi kehua: se paitsi listaa kaikki pelit, jättää myös tilaa omille muistiinpanoille ja ruksiruudutkin löytyvät jos peli on varattu ja/tai maksettu etukäteen. Niinikään omat muistiinpanot voi jakaa nykyisin kaveripiirille, joten erilainen ristiintarkistelu on tehty helpoksi.

Loppusilaus välineeseen kirjatulle listalle tehdään muutama päivä ennen messuja: tällöin pullautetaan kiinnostuslista pihalle, jonka voi sitten paperisena tai sähköisesti kiikuttaa messuilla mukana. Varsin kätevää!

Tällä hetkellä pelien läpikäynnin osalta tilanne Tabletop Together Tool:n kautta katsottuna näkyy oheisessa kuvassa. Tuhatkunta peliä listalta löytyy tällä hetkellä, mutta päivittäin lista vain kasvaa aivan messujen alkuun asti. Listan peleistä vajaa 100 on vielä analysoimatta.

Säännöt olen lukenut noin 100 pelistä ja videoitakin katsottu reilut 60. Aikaa sääntöjen lukuun, videoiden katseluun ja muutenkin listan läpikäyntiin menee, mutta kun sitä tekee pienemmissä osissa ja aloittaa ajoissa, niin se on mielenkiintoista puuhaa eikä tunnu työltä.

Tabletop Together Tool:n kautta pelilistojen läpikäyntiä helpottaa erilaiset suodatusmahdollisuudet: parilla klikkauksella listalta saa ‘ignore’ -osastolle esimerkiksi vain demotuksessa olevat pelit tai vaikkapa pelkästään yksinpelattavat, tai tietyn julkaisijan tai suunnittelijan pelit. Esim. omalla kohdalla en käytä juurikaan aikaa yhteistyöpelien perkaamiseen, sillä pääosin ne eivät kiinnosta.

Nostoja kiinnostavista peleistä (A:sta W:hen)

Architects of the West Kingdom. Työläistenasettelu -mekaniikkaan pohjautuvia pelejä on tänä(kin) vuonna yltäkylläisesti (yli 100), joiden joukosta Architects of the West Kingdom päätyi ostoslistalle. Suunnittelija Shem Phillips (Raiders of the North Sea) on taitonsa todistanut, joten toivottavasti tämä AotWK tekee asiansa hyvin. Sääntöjenluvun ja katsottujen videoiden perusteella odotettavissa on resurssienkeruuta, rakentelua ja spesialistien palkkausta ja tämä kaikki tehdään enemmän tai vähemmän tasapainoillen hyvän ja pahan välillä.

Architects of the West Kingdom (kuva: Shem Phillips).

Arraial. Portugalilaisten perinteisistä katujuhlista teemansa ammentava tuotos on pohjimmiltaan tetris-paloilla pelailua. Suunnittelupuolella häärii paljon raskaammista peleistä tunnettu kaksikko Nuno Bizarro Sentieiro ja Paulo Soledade (mm. Madeira, Nippon, Panamax). Tuo raskaampi trilogia ei ole itselle tuttu, mutta Arraialin tapauksessa ollaan huomattavasti kevyemmällä jalalla liikkeellä ja sääntöjen perusteella tämä vaikuttaa varsin hilpeälle tetristelylle. Tässä on potentiaalia olla jopa paras jatkumo haettaessa Patchwork-henkistä peliä neljälle vaikka samalla linjalle olisi Uwen moninpelituotokset tai Bärenpark.

Arrial (kuva: Fabio Lima).

Azul: Stained Glass of Sintra. Viime vuoden Spiel-messuilla putkahti myyntiin Azul, joka on sen jälkeen marssinut menestyksestä toiseen (pelistä on lunkisti-sivuillakin arvostelu: linkki). Pelin menestysreseptiä koetetaan monistaa myös tämän vuoden Spielissä ‘Azul: Stained Glass of Sintra’ -pelin muodossa. Uutuus lainaa alkuperäisestä laattojen ottomekaniikan, mutta tuo pelivuoroon myös toisen vaihtoehdon: liikuta oma lasimestari alkuruutuunsa. Tuo lasimestari nimittäin höntyilee pelaajan laudalla eteenpäin sen mukaan, minne pelaaja on viimeisemmät ruudut asettanut ja tulee samalla rajanneeksi käypien ruutulaattojen valikoimaa. Myös pisteytys on uusittu. Silti, vaikuttaahan tämä uutuuskin nyt hyvältä, vaikkakin pelin ulkonäkö ei yllä Azulin tasolle.

Azul Stained Glass of Sintra (kuva: Michael Young).

Blackout: Hong Kong. Uusi peli Alexander Pfisteriltä, joka on yksi tämän hetken kuumimmista pelisuunnittelijoista. No tottakai kiinnostaa! Peli vie sähkökatkojen riivaamaan Hong Kongiin, jossa koetetaan saada asioita taas jollekin tolalle. Pelimekaanisesti se tarjoaa Mombasamaisen korttien peluutussysteemin, mutta muuten tässä on pääasiassa ihan omaa tekemisen meininkiä. Riittävästi piilotietoa ja sääntöjen perusteella hyvä vuororytmitys, niin Blackout: Hong Kongilta on lupa odottaa hyvää. Ulkonäkö ei kuvista päätellen (omat johtopäätökset voit tehdä alla olevan kuvan perusteella) ole ihan nappiosuma, mutta toivottavasti se luonnossa toimii. Niin joo, ja hyvä mainita sekin, että sääntökirjasta löytyy myös viiden luvun mittainen kampanjapeli, jossa kunkin skenaarion lähtötilanteet ja voittotavoitteet vaihtelevat. Skenaarion lopuksi voi laskea kyseisestä osasta saamasi pisteet ja lopulta ynnätä yhteen koko kampanjan pistepotin ja verrata suoriutumista sääntökirjan taulukkoon. Veikkaan, että meillä ei tule kampanjapelin pisteenlaskua tarkisteltua vaan rymistellään yksittäisten skenaarioiden varassa, mutta mistäpä sitä koskaan tietää?

Blackout: Hong Kong (kuva: Eggertspiele).

Captain of the Gulf. Astetta pidempikestoinen (parituntinen) kalastusaiheinen talouspeli. Tässä paitsi koetetaan haalia isompaa ja kauniinpaa kalansaalista kuin kilpaveljet- ja siskot, myös viritellään oma kalastuspurkki sopivaan kuosiin. Korttivetoisuus kiehtoo ja sillä saralla mennään monikäyttöisyys edellä: riippuen mille sivulle omaa pelilautaa (laivaa) kortin sujauttaa, niin se toimii eri tavalla. Lisäpisteitä Captain of the Gulf saa mainiosta kuvituksesta. Vahva usko, että tässä on mukavasti peliä.

Captain of the Gulf (kuva: Uli Biennemann).

Carpe Diem. Stefan Feldin uusin Alea-sarjan peli. Tarvitseeko tätä sen enempää perustella? 🙂 Alea-sarjan aiempaa linjaa mukaillen peli on ruma kuin mikä, mutta nuhruisen pinnan alta näyttäisi paljastuvan varsin mielenkiintoinen laattojenasettelu. Omalle laudalle kyhätyt valmiit rakennelmat huomioidaan pisteytyksissä ja sen lisäksi pisteytyksissä pitää valmistautua maksamaan tiettyjä vaadittuja elementtejä. Kuriositeettina Feld teki Carpe Diemiin “liikkumishässäkän” (ks. kuva ja siihen piirretty viivoitus), joka olisi ollut korvattavissa pyöreälläkin ja helpommin hahmotettavalla – minkä myönsi itse suunnittelijankin BGG:ssä, mutta suunniteltu mikä suunniteltu. Niin tai näin, Carpe Diem haiskahtaa huomattavasti mielenkiintoisemmalta kuin saman suunnittelijan Forum Trajanum, joka sekin on Spiel-uutuus.

Carpe Diem (kuva: Timo Grieszat).

Ceylon. Peli teen valmistamisesta Ceylonissa, nykyisessä Sri Lankassa. Elävästä elämästä on napattu idea siitä, että teetä viljellään kolmessa eri korkeudessa, muilta osin ollaankin varmaan otettu erivapauksia suunnittelussa. Pelissä paitsi kilpaillaan sopivista maalänteistä, myös kerätään satoa ja toimitetaan teetä asiakkaille. Pelin suunnittelijakaksikko Chris ja Suzanne Zinsli ei nimenä sano mitään, mutta käsissä on peli, jossa kaikki toimivat joka pelivuorolla: kortin pelannut valitsee toisen kortin päätoiminnoista ja se toinen jää muille pelaajille – mikä kuulostaa ainakin näin paperilla hyvältä. Ja graafisesti peli miellyttää hyvin paljon – nähtäväksi jää, miten lie on komponenttien laadun kanssa.

Ceylon (kuva: David Prieto).

Cosmic Factory. Kullakin pelaajalla on käsissään yhdeksän laatan puzzle, jota ratkotaan nopeuspelinä. Vaihtuvia tavoitteita ja ovela pisteytys nostavat tämän vähintäänkin testattavien listalle, vaikka en nopeuspeleistä niin paljon perusta. Mutta Cosmic Factoryssa on aineksia tehdä asiat monta pykälää Turbo Taxia mielenkiintoisemmin. Toivottavasti tämän pääsee testaamaan ja tekemään vasta sitten ostopäätöksen.

Cosmic Factory (kuva: Ellen M.).

Cryptid. Kuka löytää piiloissa lymyilevän otuksen ennen muita? Äärimmäisen simppeli ja pelkistetty deduktioviritelmä, jossa kukin pelaajista tietää murusen otuksen kätköpaikasta, mutta toisilta kyselemällä pyritään saamaan “palapeli” kasaan ennen muita. Päättelypelien suurena ystävänä tämä kiinnostaa kovasti, sillä tässä on uudenlaista tulokulmaa puhallettu koko genreen. Pelin ulkonäkö on varsin karu ja vakiköörissä on yksi, joka ei tästä varmasti innostu, mutta ehkä tälle silti löytyy oma slottinsa.

Cryptid (kuva: Marc Rey).

Expancity. Hyviä kaupunginrakentelu -pelejä ei ole liiaksi asti ja Expancity vaikuttaa lähdöiltään hyvältä. Pelataan laatta laajentaen yhteistä kaupunkia ja lykätään kartalle uusi rakennus tai jatketaan kesken jääneitä projekteja. Tavoitteena siten jatkuvasti laajentuvalta kartalta napata ne parhaat tontit ja kerätä valmistuvista rakennuksista enemmän pisteitä kuin kilpailijat. Tämä sujahtaa hyvin vahvasti perhepelikategoriaan, joten syvällistä brainburneria kaipaava tulee pettymään. Manhattanmaisten tornien pykääminen näyttää kuitenkin hyvältä ja sääntöjen perusteella Expancity vaikuttaa paria pykälää paremmalta kuin joskus omistettu Big City.

Expancity (kuva: Benjamin Kocher).

Fertility. Erilaiset “laattoja pelilaudalle” -tyyppiset pelit ovat lähellä sydäntäni ja tästä syystä Fertility herätti kiinnostuksen. Omalla pelivuorolla pelataan yksi käsilaatoista yhteiselle laudalle ja kerätään sen tuomat resurssit, jotka pitää vuoron päätteeksi lykätä omalle laudalle tai jos eivät mahdu, niin ne menevät hukkaan. Ennen kuin mitään tarvitsee kipata roskiin on kuitenkin mahdollista ostaa kaupunginosalaatta tarjolla olevista, joka tuo toivottavasti helpotusta tavaran varastointiin. Kuulostaa yksinkertaiselta peliltä ja varmasti onkin sitä, mutta veikkaan että osuu just eikä melkein omaan sweetspottiini. Vähän toki riskikerrointa nostaa pelisuunnittelijan nimi Cyril Leroy, joka ei sano mitään eikä aikaisempia meriittejäkään löydy, mutta ei nämä lähtöasetelmat silti estäneet tekemästä etukäteisvarausta pelistä.

Fertility (kuva: Clément Milker).

Key Flow. Sebastian Bleasdale ja Richard Breese -kaksikko palaa jälleen Keyflowerin pariin (johan he kertaalleen poikkesivat näillä raiteilla Key to the City: Londonin muodossa). Tällä kertaa on tusattu korttipeli samasta aiheesta, mutta ensikommenttien perusteella tässä on omaakin taikaa mukana eikä pelkästään ‘lautapelistä korttipeliksi’ -muunnos. Perinteisesti Key-sarjan pelit on joka vuosi napattu matkaan, joten jatkettaneen samaa rataa tänäkin vuonna.

Key Flow (kuva: Richard Breese).

Lighthouse Run. Tätä peliä on tehty pitkään ja hartaasti ja ilmeisesti vaadittiin kokeneempi julkaisijataho Amigo mukaan, että saatiin jotain lopulta uloskin. Veikeännäköinen kilpapurjehdus, jonka perimmäinen idea on hyvä: Laivat liikkuvat (jos liikkuvat) pelattujen korttien mukaan mikäli lähimajakat niitä vain opastavat ja majakoiden valoja ohjastetaan niillä samaisilla korteilla. Jokea pitkin pyritään mahdollisimman pitkälle ennen kuin mereltä lähestyvä myrsky tavoittaa. Olisikohan tässä pitkästä aikaa hyvä Amigon lautapeli? Amigon osasto on aina ollut messujen isoimpia, joten vahva luotto on siihen, että Lighthouse Runin pääsisi testaamaan ennen ostopäätöksen tekoa.

Lighthouse Run (kuva: Amigo).

Manitoba. Pelin keskiössä on “toteemi”, jonka aktiivinen pelaaja splittaa sen mukaan, minkävärisellä alueella haluaa tehdä varsinaisen toimintonsa. Toiminnot itsessään on ytimekkäitä ‘levittäydytään laudalle ja kerätään resursseja’ tai ‘edetään yksittäisellä näkyradalla’. Aktiivisen pelaajan jälkeen muut saavat tehdä niinikään toisen edellisistä, mutta alue rajautuu splitatun toteemin kautta. Tähän päälle vielä erilaisia pisteytysmausteita pelin aikana ja päätteeksi. Näillä näytöillä ja Lohausenin kuvituksella Manitoba nousee kiinnostavien pelien listalle.

Manitoba (kuva: dlp Games).

Micropolis. Bruno Cathalan nimen tietävät kaikki ja Micropolis on työstetty yhdessä toisen varsin tuotteliaan pelisuunnitteljan Charles Chevallierin kanssa. Nyt pelaajat rakentelevat ympyränmuotoiset muurahaiskeot ja kun keko on valmis, niin pelikin päättyy – tämä siis tapahtuu kaikilla pelaajilla samalla pelikierroksella. Lopputulos tuo mieleen vähän Kingdominon mutta rajatummalla laattojenrakentelulla, jonka kylkeen on pultattu enemmistöpisteytyksiä, erilaista settienkeräilyä ja laattojen ostomekaniikka lainattu Majestystä. Micropoliksen nerokkuus selviää vain testaamalla, mutta vahva arvaus on, että ei tästä kauhean rikkinäistä peliä saa aikaiseksi ja joku tämän vielä nappaa suomennoksen allekin.

Micropolis (kuva: Matagot).

Orbis. 15 kierroksen viritelmä, jossa joka kierros pelaaja ostaa yhden laatan tarjolla olevista ja laatan otto aiheuttaa resurssien kylvön naapurilaatoille. Ostettu laatta asetetaan pelaajan omaan pyramidiin, jossa ylempiin kerroksiin saa asettaa vain sellaisen laatan, jonka alla on vastaavaa laattaa tarjolla. Tähän hyppysellinen laattakohtaisia bonuksia ja peleittäin vaihtuvat jumalalaatat (joista yksi päätyy kullekin pelaajalle), niin Orbiksen resepti on leivottu. Kaikin puolin haiskahtaa ja näyttää hyvältä, mutta onko se lopulta sitä?

Orbis (kuva: Ellen M.).

Reef. Mainionnäköinen korallien latomispeli, jossa vuorotellen joko otat (tai ostat) yhden tarjolla olevista korallikorteista tai pelaat kädestä korallikortin, jonka mukaiset korallit saat pelata omalle laudalle. Jos valitsit jälkimmäisen on pelatusta kortista sauma myös saada pisteitä, jos olet järjestellyt korallit kortin mukaiseen järjestykseen. Haiskahtaa kaikin puolin toimivalle perhepelille ja mennee hankintaan.

Reef (kuva: Seon Gyo Lee).

Roll to the Top! Tämän vuoden Spiel-tarjonnasta ei roll & write -pelejä puutu: näitä simppeleitä “kupongintäyttöpelejä” on ainakin parikymmentä, joista suurin osa ei tarjoa mitään uutta toistaen sitä samaa mitä on jo nähty ihan riittävästi – ja jokunen näistä on ehditty jo testatakin. Roll to the Top! saattanee olla kuitenkin koko köörin mielenkiintoisin ja siksi se on omalla listalla. Corné van Moorsel on ollut mukana tässä kuponkiarpajaisissa, jossa laitetaan numeroa numeron päälle ja mitä ylemmäs mennään, niin numerolitanian pitää kasvaa. Noppasetti kattaa tällä kertaa erikokoisia noppia: 4, 6, 8, 12, 20 ja kuponkipuolellakin on monenmuotoista ja näköistä viritystä tarjolla. Ja jos ei sekään vielä riitä, niin lisäosaakin on heti tarjolla.

Roll to the top! (kuva: Corné van Moorsel).

Skylands. Tämä peli, tai oikeammin sen edeltävä muutaman vuoden takainen versio, The King of Frontiers, oli hakusessa vuosi sitten Spielistä. No, hirveä tuuri olisikin pitänyt olla jos olisi löytynyt, mutta onneksi peli päätyi isomman julkaisijan haaviin ja samalla saatiin uusi nimikin, Skylands. Varsin simppeliä laattojenasettelua, jossa vuorolla teet yhden neljästä eri vaihtoehdosta, jonka jälkeen muutkin saavat toimia jos haluavat. Seuraavalla kierroksella pitää siirtyä tekemään joku muu pelin toiminnoista, joten sikäli omaan peliin pitää löytää hyvä rytmitys. Peli on tasapainoilua laattojen kautta saarien rakentelun, tuotannon ja pisteytysten kanssa. Graafisesti ei mikään kaunistus, mutta olen melkoisen varma, että tämä osuu ja uppoaa. Pelin Kickstarter-kampanjaan osallistuminen oli n-ä-i-n lähellä (yleensä en niitä harrasta), mutta kun peli luvattiin samaan hintaan samoilla lisäosilla Spielistä, niin sieltä sitten hankintaan.

Skylands (kuva: Travis Reynolds).

The Bark Side. Korealaisten käsialaa oleva muunnos ‘Viimeisestä tikistä’. Tikkipelejä on jo vähän liiaksikin asti ja harva niistä aidosti jaksaa kiinnostaa, mutta The Bark Side on Stichelnpakalla varmistettu toimivaksi. Pelissä pelataan yhden kortin tikkejä, kunnes joku ei pysty pelaamaan yhtä isoa tai isompaa numeroa kuin edeltävä pelaaja – tällöin joutuu heittämään pienimmän kortin pois. Samalla avautuu mahdollisuus pelata useamman kortin tikkejä, joka tuo peliin uutta pöhinää. Viimeiseen tikkiin isoimman kortin pelannut saa sakkoa. Juu, ei kuulosta oikein miltään, mutta on toimiva, joten The Bark Side menee ostoon.

The Bark Side (kuva: Arisa Uotani).

The River. Pitkästä aikaa Days of Wonderin peli, joka kiinnostaa. Sääntöjen perusteella odotettavissa on suoraviivainen ja nopea työläistenasettelu, jonka läpiajaa puoleen tuntiin. Sisältö on pitkälti sitä tuttua huttua: kerätään resursseja ja rakennetaan rakennuksia oman joen varteen ja lopuksi katsotaan, kuka tonttinsa hoiti parhaiten? Pientä jujuakin on tarjolla, eli mitä pidemmälle jokea rakennuksia rakentaa, niin käytettävissä olevien työläisten määrä vähenee. Mielellään testiin.

The River (kuva: Days of Wonder).

Valparaiso. Malzin isä-poika kaksikon uusin pitää sisällään toimintojen etukäteisohjelmointia Edon tapaan, mutta Valparaisossa ohjelmoitujen toimintojen järjestystä voi muuttaa lisähintaan. Ja niihin muutoksiin varmasti joutuu, sillä kauppapaikkojen perustamiset ja markkinatoiminnot vaikuttavat toisten pelaajien toimintoihin. Jos porukassanne on liian pitkään pähkäileviä, niin pelissä on mukana myös tiimalasi-variantti, jolla peliin saa tarvittaessa lisää tempoa. Tiimalasille ei omassa porukassamme ole tarvetta, mutta Valparaison cocktail on sellainen, että tämä kyllä kiinnostaa siitäkin huolimatta, että Edo nyt ei mikään täysosuma ollutkaan (ja Rococo on kokeilematta).

Valparaiso (kuva: Stefan Malz).

Wangdo. Kilpajuoksu siitä, kuka saa ensimmäisenä täytettyä oman laudan pelilaudalle alussa arvotuista tietämysmerkeistä. Pelivuorot on ytimekkäitä: ota “kaniin joutuneita” pikkupandoja laudalta 2, jolloin värin pääsee valitsemaan TAI vedä kolme pussista. Toinen vaihtoehto on lykätä panda laudalle aiempien jatkoksi, mutta uusi panda ei saa olla samanväristen vieressä. Näin pandoja ketjuttamalla koetetaan päästä ruutuun, jossa on itseltä puuttuva tietämysmerkki. Merkin ottaminen maksaa lisäpandoja, jotka pelaaja maksaa yleiseen “kaniin”. Kaikki edellä oleva on kaikille näkyvää, joten tässä osa pelaajista analysoi kavereiden lautoja enemmän kuin tarpeeksi. Vaan (onneksi) pelissä on piilotietona sinettikortteja, joita saa pelin edetessä ja joilla saadaan Wangdoon vähän yllätyksellisyyttä. Wango on näppäränoloinen ja näyttävän näköinen peli, jonka pelailee sopivalla porukalla puoleen tuntiin helpostikin.

Wangdo (kuva: Kevin Kim).

Täkyjä vähän erikoisemmista peleistä

Spiel-messut on oiva paikka testata myös vähän erikoisempia pelejä, joiden toimivuudesta ei ole niin takeita ja joita ei sen vuoksi haluaisi suoralta kädeltä ostaa. Viime vuonna tällainen oli mm. Fantastic Gymnastics, joka nyt oli lopulta tosi pöljä eikä oikein pelikään. Toisaalta Coco Loco vuonna 2013 osoittautui sellaiseksi hitiksi, että peli myytiin messuilla loppuun ja oma kappale jäi siten saamatta. Onneksi se sittemmin – hivenen yllättäenkin – suomennettiin ja saatoin täydentää omaan pelikokoelmaankin.

Tämän vuoden osalta testipelejä toivoisin ainakin seuraavista erikoisemmista tekeleistä:

Carreau. Puinen näppäryyspeli. Keinulaudalla nakataan vuoron perään puukuutioita peliareenalle koettaen saada ne mahdollisimman lähelle kohdepalloa. Siis vähän kuin Petankkia pelaisi,mutta kompaktimmin. Carreau näyttää videoiden perusteella “kivalta, mutta jossa peliä on vähän”. Kenttäkokeilun jälkeen tietää enemmän.

Carreau (kuva: Allen O’Connor).

Marble Bobsleigh. No tässäpä vasta idea! Korealaisten kelkkailuteemoitettu kuulapeli, jossa vuorotellen vapautetaan pelaajan “piiloputkesta” kuula ja jos sille löytyy laudalta sopiva vastinpari vapautetaan (nostetaan jarruna oleva lippu, ks. kuva) vastaavan värin oma kuula radalle. Puhaltamalla voi omalle kuulalle antaa lisävauhtia, mutta liian kova puhallus heilauttaa kuulan pois kelkkaurasta. Nopeimmin oikean kuulansa maaliin rullauttanut saa kuulia palkinnoksi, jotka syötetään “piiloputkeen”. Tässä on valtava “tätä täytyy päästä testaamaan” -koukku, mutta paljonko Marble Bobsleigh tarjoaa peliä onkin sitten toinen juttu. Nopea peli kun on, niin tämän pääsee varmastikin testaamaan.

Marble Bobsleigh (kuva: Hyukmoon Kwon).

Takla. Puinen näppäryyspeli, jossa pelaajien tavoiteena on rakentaa kalteva torni, joka lopulta osuu laudan keskellä olevan “juhannussalon” punaiseen palloon. Taklaa voi pelata joko nopeuspelinä, tai vuoropohjaisesti ja mikä hienointa, se tarjoaa myös tasoituselementin, jossa osa pelaajista voi aloittaa rakentamisen lähempänä tuota salkoa. Tässä haiskahtaisi olevan pelikin mukana ja kuvista päätellen komponenttien laatu on enemmän kuin kohdallaan. Laadukkuudesta antaa osvittaa kallis hinta (75 e) ja se, että Takla painaa viisi kiloa. Huomioiden suolainen hinta, niin tämän mielelllään testaisi ennen jatkopäätöksiä. Ja jos tuon sitten lopulta ostaakin, niin ehkäpä kuitenkin vasta jälkitoimituksena?

Takla (kuva: Steffen-Spiele).

Tässä oli meikäläistä kiinnostavien pelien listaa. Vaan nyt kysymys kuuluukin, että mitä tuolta listalta puuttui? Lisätärppejä otetaan mielellään vastaan!

Paluu Spiel’17 hankintojen pariin: hittejä, huteja ja kysymysmerkkejä

Aika tarkkaan puoli vuotta takaperin toteutui 7. reissuni Spiel-messuille. Tapahtumaraportit löytyvät blogissa (linkit: torstai, perjantai, yhdistetty lauantai-sunnuntai), mutta palataan tässä kohtaa reissuun hivenen toisesta näkökulmasta. Tämä on puolivuotiskatsaus siihen, minkälaisen vastaanotot pelimessuilta tehdyt hankinnat (okei, pari näistä vielä hieman messujen jälkeenkin ostettua) ovat saaneet kotipuolessa.

Olen jakanut pelit alla muutamaan eri kastiin: ‘Hitit’, ‘Hyvät’, ‘Taskulämpimät’, ‘Hutit’. Ääripäidensä osalta “tuomio” on jo pitkälti lopullinen, mutta muiden osalta ollaan ehdonalaisella. Etenkin niiden pelien osalta, joita on pelattu vasta kerran taikka pari, se oma lokero hakee vielä paikkaansa.

Tämä jos mikä on hyvinkin henkilökohtainen lista eli se mikä osoittautuu itselleni inhokiksi, on toiselle parasta koskaan – ja toisin päin.

HITIT – nämä kolahtivat ja kovaa

Azul: Tämä yksinkertainen “kaakelinasettelu” – joka ei olekaan niin läpijuostu juttu kuin mitä ensi silmäyksellä saattaisi kuvitella – on osoittautunut erinomaiseksi. Laattojen ottamiseen ja pisteenlaskuun on tehty ne merkittävimmät jujut, joiden vuoksi peli on niin hyvä kuin se on. Koreakin se on, vaikka peli on teematon. Lue erillinen blogiteksti: ‘Azul: Kaakeleita järjestelmässä‘.

Tuomio: Erinomainen peli, jota on luukutettu hyvinkin erilaisissa tilanteissa jo miltei parikymmentä peliä. Eikä minkäänlaisia “kulumisen” merkkejä nähtävissä. Hyvästä vastaanotosta johtuen Azul heilahti omalle Top-100 -listalleni. Mikä hienointa, tämä peli on nyt myös suomenkielisenä saatavissa. Tätä peliä voin lämpimästi suositella kaikille.

Kolme ylintä riviä ovat valmiita ja rivien oikeanlaitimmaiset siirretään samalle riville ja pisteytetään. Tuloksena kolme pistettä, kun huomioidaan miinukset. Keltaiset kaakelit jäävät odottamaan seuraavalle kierrokselle.
Azul.

Bunny Kingdom: Jänöjen valtakunta on edelleen niin hyvä (tai jopa napsun verran parempi) kuin mitä ensitesti Spiel-messuilla lupaili. Peli on kevyttä korttien draftausta, jonka pohjalta pelissä tehdään paljon pieniä päätöksiä ilman, että peli jumittaa. Pisteytys on onnistunut ja laudan kokonaistilanne kaikkien helposti nähtävissä. Toimii erinomaisesti kaikilla eri pelaajamäärillä. Kaksinpeli on vähän kuin eri peli, mutta hämmästyttävän hienosti toimiva sekin. Toistakymmentä pelattua peliä myöhemmin Bunny Kingdom edelleen maistuu.

Tuomio: Loistohankinta, yksi Spiel’17 -messujen parhaista peleistä. Tähän ostaisin lisäosankin jos vaan sellainen tulee – lisäkortteja tähän olisi ainakin helposti lisättävissä. Lue erillisestä blogitekstistä lisää: ‘Bunny Kingdom: Kun pupujussiset saivat vallan‘. Niinikään Bunny Kingdom kiilasi kirkkaasti Top-100 -listalleni.

Pienestä se jänökin ponnistaa. Pinkillä 2 pisteen lääni keskellä: se tuottaa yhden porkkanan ja läänissä on kaksi tornia.
Bunny Kingdom.

HYVÄT – siis nämä oikein positiivisen vastaanoton saaneet

1920 Wall Street: Osakepeli rondelilla. Tykästyin heti ensitestillä messujen aikaan ja odottelen, että tätä pääsee pelaamaan lisää. Ensivaikutelman perusteella 1920 Wall Street menee keskivertoa parempien osakepelien joukkoon.

Tuomio: Alustava fiilis on, että tätä haluaa pelata lisää. Jatko näyttää mihin kategoriaan peli lopulta päätyy.

Hotellilla heti testissä uutuuksista 1920 Wall Street.
1920 Wall Street.

Karuba-korttipeli: vartin kestäväksi pikafilleriksi Karuba-korttipeli on suorastaan erinomainen. Se on miltei moninpelipasianssi, mutta pienellä lisätvistillä se ei ihan sitä olekaan. Pelinä se peittoaa esikuvansa Karuba-lautapelin tai vaikkapa Take It Easyn. Ja mikä parasta, peliin mahtuu jopa kuusi pelaajaa.

Tuomio: Vielä parikymmentä pelattua peliä myöhemminkin Karuba-korttipeli tupsahtaa tiskiin sopivan tilaisuuden tullen. Eihän se itsessään pelinälkää täytä, mutta pikapelinä tai odottelupelinä se ajaa asiansa oikein mainiosti. Hyllypaikka ansaittu! Lue erillisestä blogitekstistä lisää: ‘Karuba-korttipeli – viidakon ihmeet paljastuvat vartissa‘.

Seikkailijat viidakossa, temppeleistä vaan ei tietoakaan.
Karuba-korttipeli.

Merlin: Feld & Rieneck -kaksikon noppakikkailu poikkeaa Feldin perinteisistä pistesalaateista. Tässä on käytännössä kolme pistekategoriaa, joista kahdessa kilpaillaan enemmistöistä muiden kanssa ja se kolmas on henkilökohtaisempi tiketintäyttö -osuus. Päätöspuu rajautuu joka kierros neljän nopan ympärille, mikä pitää pelitemmon nopeana ja vaikka toisten tekemisillä onkin merkitystä ja vaikutusta, niin omien vaihtoehtojen suunnittelu onnistuu silti etukäteen. Vaatii mielestäni sen paketin mukana tulevan lisäosan ja erikseen hankinttavan Queenie 1-lisäosan. Näillä boosteilla Merlin toimii. Kestoltaan kyllä menee pidempien pelien joukkoon eli ei tätä nyt ihan laatikon 75 minuuttiin pelaa.

Tuomio: Hyllypaikka on ansaittu ja tämä pääsee peluuseen myös jatkossa. Toimii 3-4 pelaajalla. Lue erillisestä blogitekstistä lisää: ‘Merlin – Pyöreän pöydän valkoparta vanha pukki‘.

Merlin siirrettynä kartanonrakennus -ruutuun. Graalin maljaa odottaa sekin vielä poimijaansa.
Merlin.

Mini Rails: Se Winsomemainen junailu, joka ei kuitenkaan aito Winsome ole. Yksinkertainen “rakennanko rataa vai otanko osakkeen” -peli, joka toimii hienosti, mutta loppu kaipaisi hieman yllätyksellisyyttä. Niinpä kokeiltaneen seuraavan kerran pientä house-rulea, että pelin alussa lisätään yhdet ylimääräiset namiskat kangaspussiin. Tällaisella pikafiksillä viimeisen kierroksen tilannetta ei pysty laskeskelmaan viimeistä edellisellä kierroksella, kun kaikki namiskat eivät tule peliin. Tällä sääntömuutoksella Mini Rails tullee olemaan napsun verran nautittavampi? Ehkä.

Tuomio: Lisää tätä, jotta näkee onko tämä niin hyvä kuin tällä hetkellä tuntuu.

Taiwanilaisten "Winsome"-peli, joka on kauniimpi kuin ne penseännäköiset aidot Winsomet.
Mini Rails.

Riverboat: Toimintovalintapeli, jossa kaikki tekevät samoja asioita samaan aikaan, mutta toiminnon valinnut toimii ensin ja saa siitä etuja – siis hieman kuin Puerto Ricossa. Riverboat vain on leppoisampi ja jos rahaa on taskunpohjalla, niin monissa paikoissa sitä käyttämällä pystyy joustamaan toiminnoissa ihan älyttömästi. Onneksi sitä rahaa ei kasva puissa. Tässä siis pohjimmiltaan ensin räimitään ukkoja pellolle, kasvatetaan niissä erilaisia syötäviä ja kärrätään niitä lopulta New Orleansiin. Paljon tapahtumia, mutta silti Riverboat on selkeä ja helposti pelattava kokonaisuus. Ei nyt kuitenkaan ihan sitä kirkkainta kärkeä, johtuen tietystä halinallemaisuudestaan, mikä ei itseäni miellytä – vähän saisi peli potkia enemmän vastaankin. Hiekkalaatikkopelien ystävät sen sijaan nauttinevat kaikesta pelin tarjoamasta joustosta.

Riverboatissa kasvatetaan turnipseja ja kärrätään niitä laivalla New Orleansiin.
Riverboat. Turnipsien ynnä muiden kasvatusta ja kärräämistä laivoilla New Orleansiin.

Sentient: Hienoilla komponenteilla varusteltu noppa-puzzle, johon on lisättynä enemmistönahistelua lisäpisteistä. Vähän tässä on samaa nopanpyörittelyä kuin listalta jäljempää löytyvässä pelissä Favelas, mutta Sentient tekee ne keskeiset asiat paremmin: pisteytys on mielenkiintoisempi ja monipuolisempi ja pelaajien välillä on pientä kahnausta. Kestoa on toki lisää, mutta sisältö kantaa kyllä sen 45 minuuttia mitä laatikossa lupaillaan ja jos peli on tuttu, niin puoleen tuntiin tämän saa kirityksi – ainakin kolmella. Kauneusvirheenä pari noppaväriä on liki toisiaan (sen siitä saa, kun pitää tehdä näitä kustomoituja noppia eikä käytetä standardikamaa), mutta onneksi kömmähdys ei ole kokemuksen rikkoja, koska nopat asetetaan kertaalleen oikeille paikoilleen kierroksen aluksi.

Tuomio: Sentientin “tiketintäyttö” mekaniikka on oivaltava ja helppo sisäistettävä ja peli tarjoaa muutenkin mielekästä päätöksentekoa. Oikein mainio peli ja jää siten hyllyyn. Lue erillisestä blogistekstistä lisää: ‘Sentient – Noppia ja robotteja – vaan ei terminaattoreita‘.

Korttimarkkinoiden tarjontaa.
Sentient.

Voodoo Prince: Näppärä tikkipeli, joka yhdistää tikkien laistamisen ja niiden ottamisen. Jokainen haluaa alkuun vältellä tikkien ottamista, mutta samalla haetaan sopivia asetelmia, että saa toiseksi viimeisenä kasaan vaadittavat kolme tikkiä. Nerokas osoitus siitä, että pienillä säädöillä saadaan aikaiseksi ihan uudenoloinen viritys.

Tuomio: Tätä pelaan koska tahansa. Pitkän tauon jälkeen Voodoo Prince tuo tikkipeleihin jotakin uutta.

Niinikään uutuus: Voodoo Prince. Mainio tikkipeli Reiner Knizialta.
Voodoo Prince.

TASKULÄMPIMÄT – eivät siis herätä isoja täpinöitä ja osassa vähän “jo liiaksi nähdyn” tunnetta

Clans of Caledonia: Pelaajakohtaiset klaanien erikoisominaisuudet ovat keskiössä CoC:ssa – siinä mielessä tässä on paljon samaa kuin Terra Mysticassa. Pelinä pidän CoC:ia hitusen parempana, mutta kun en ole tällaisten pelien ystävä, niin samaan kaatoluokkaan menee tämäkin. Minua häiritsee CoC:ssa se, että peliä pitää pelata hyödyntäen klaanin erikoiskykyjä eli ennen peliä jo ohjataan tekemistä tiettyyn muottiin. Pisteitä tämä klaanipeli saa siitä, että tavoitelaatat vaihtelee pelin aikana, joten ihan kaikkea ei voi laskeskella etukäteen, mutta muuten minulla on CoC:n parissa vähän tylsää.

Tuomio: Pelaan toki, mutta aika montaa muuta mieluummin kuin tätä.

Clans of Caledonia
Clans of Caledonia.

Fantasy Realms: Se vähän erilainen korttipeli. Peruslähtökohta ‘Ota kortti, laita kortti pois’ ei ole ihmeellinen, mutta Fantasy Realmsin hilpeys tuleekin niiden korttikombojen rakentamisesta. Tarkoitus on haalia seitsemän kortin käsi, joka antaa mahdollisimman paljon pisteitä. Ja niitä pisteitä tulee paitsi korttien perusarvosta, niin ennen kaikkea korttien keskinäisistä – osin mauttomistakin – komboista.

Tuomio: Hauska idea, nopea pelattava, jota tahkoaa kierroksen silloin ja toisen tällöin, mutta ei tästä kestohitiksi ole. Siksipä se onkin taskulämpimien kategoriassa. Tarjoaa Fantasy Realms silti viihdyttävää vaihtelua ja sen vähän erilaisen elämyksen.

Seitsemän kortin superkättä rakentamassa (Fantasy Realms).
Fantasy Realms.

Fox in the Forest: Kompaktista paketista kuorituu kaksinpelattava tikkipeli. On tässä ihan ideaakin ja ne muutamat erikoiskortit tuovat sopivasti lisäpähkäiltävää. Tikkipelit nyt yleensäkin ovat kuitenkin parempia useammalla ja se kaksinpelattavuus on isoin kynnys ylitettäväksi “kettumetsälläkin”.

Tuomio: Vaikka tämä nyt ei sukkia jaloissa saakaan pyörimään, niin pelaan kyllä Fox in the Forestia jatkossakin.

Fox in the Forest: kahden pelaajan tikkipeli.
Fox in the Forest: kahden pelaajan tikkipeli.

Heaven & Ale: Pelaajien työläiset juoksevat 400 metrin sileää useamman kierroksen, mutta kierroksen päätteeksi jäädään odottelemaan, että muutkin saapuvat maaliin. “Juosta” tässä saa miten pitkälle tahansa, mutta peruuttaa ei ja kohderuudussa odottaa yksi pelin neljästä eri toimintovaihtoehdosta. Kaikella tekemisellä koetetaan hilata oluenpanemisen eri träkkejä mahdollisimman ylös, sillä loppupisteytyksessä se sun alin suoritus on koko sopan heikoin lenkki. Heaven & Ale on melkoinen brainburner ja etenkin neljällä peli tuntuu itse asiassa vähän turhankin pitkältä. Muuten tässä on yllättävän paljon samoja fiiliksiä ja elementtejä kuin Riverboatissa (ks. ylempänä), mutta verrokkipeli on paremmin rytmitetty.

Tuomio: Kyllä Heaven & Alea pelaa jatkossakin, mutta sitä pelatessa pitää varautua vuorojen odotteluun. Tästä syystä yhdistettynä pitkähköön peliaikaan peli päätyy tähän hieman alempaan kastiin. On ehkä lopulta parhaimmillaan kolmella pelattuna?

Ilôs: Kevyt, lyhyt ja helposti lähestyttävä käsikortein pelattava laattojen asettelu ja pisteidenteko –härveli, jonka pyöräyttää alle puolen tunnin. Kuulostaa hyvälle eikä peli huono olekaan. Ulkonäöllisestikin aika napakymppi. Pelillisesti Ilôs tosin tarjoaa kovin vähän uutta ja ihmeellistä, joten en nyt ihan jatkuvasti ole kinuamassa uusinnan perään.

Tuomio: Perushyvä miltei filleri, jota pelataan varmasti jatkossakin. Toisaalta en ihmettele, jos/kun tästä ei laajemminkaan paljoa kirjoitella.

Ilos
Ilôs.

Indian Summer: Patchwork on erinomainen peli, mutta vain kahdelle. Cottage Garden yritti laajentaa tuon elämyksen useammalle, mutta ei osunut maaliin. Bärenpark (Lue lisää: ‘Bärenpark – parasta karhupuistoa rakentamassa‘) yritti seuraavaksi hivenen paremmalla menestyksellä, mutta vähän taskulämpimäksi jätti sekin. Uwe palasi vielä sisuuntuneena ja lohti kansan käpisteltäväksi Indian Summerin. Tämä nyt ei ihan pöllö ole tämäkään, mutta laattojen ottamisessa ei ole sitä toivottua tenhoa ja pisteenlasku on unohdettu kokonaan – nyt voittaa kun on nopeampi kuin muut, mikä on vähän ‘blääh’.

Tuomio: Pelaan kyllä jatkossakin, mutta vielä olisi sille ‘Patchwork for 4’ -versiolle tilaa. “Intiaanikesän” eduksi on toki laskettava se, että yhden pelin pelaa 20 minuuttiin.

Indian Summer
Indian Summer.

Majesty: 12 kortin valtakunta on kaunis paitsi ulkonäöltään, myös komponenteiltaan. Pelin mini-chipit on mainiot. Alkuun pidin tästä enemmän, mutta muutaman lisäpelin jälkeen tuli jo “tämä nyt on nähty” -olo. Siitäkin huolimatta, että tarjolla on ne korttien kääntöpuolen vaihtoehdotkin. Isoin miinus tulee tylsästä loppupisteytyksestä, jolloin etenkin loppukierrokset on vain kaverin korttitilanteen laskeskelua (toki nopeaa sellaista, mutta silti) ja jotenkin se ei istu muuten hyvän flown omaavaan peliin. Muutaman kortin piilokäsi tai jotain tähän olisi kaivattu ja sellainen olisi ollut helppo siihen suunnitella.

Tuomio: Pelaan Majestyä kyllä toisinaan kun se on niin lyhyt ja näpsäkkä, mutta oma kappaleeni sai lähteä kiertoon. Älkääkä nyt herran tähden kyselkö onko tämä parempi/huonompi kuin Splendor? Nämä pelit ovat aivan erilaisia.

Majesty
Majesty.

Perfect Hotel: Pienestä ja kompaktista laatikosta kuoriutuu… niin pieni ja kompakti settienkeräily, jonka pelaa 20 minuuttiin. Perfect Hotel tarjoaa kepeitä päätöksiä koreassa ulkoasussa, mutta eipä oikeastaan juuri muuta. Ei siis mikään ihme, että pelin ympärillä on melkoinen radiohiljaisuus: ei vain ole mitään mistä kouhkata tai keskustella. Graafisesti peli on kivannäköinen.

Tuomio: ok perhepeli, jota läiskii kierroksen silloin, toisen tällöin, mutta pärjään kyllä ilmankin. Eli lähtee jossain vaiheessa varmastikin kiertoon. Lue erillisestä blogistekstistä lisää: ‘Perfect Hotel – Mistä on täydellinen hotelli tehty‘.

Pöydän korttivalikoimaa.
Perfect Hotel. Pöydän korttivalikoimaa.

Shinobi Just: Kuka on pöydän kovin Ninja Warrior? Kullakin pelaajalla on salaiset ninja-identiteetit ja kasa käsikortteja. Joka vuorolla yhdelle pöydässä nököttävälle ninjalle on pelattava kortti, jolla se ottaa iskuja vastaan tai toisinaan saa lisää energiaa. Ensimmäinen juju tulee siitä, että osa korteista pelataan naamapuoli alaspäin ja osa näkyviin. Vielä isompi juju taas siitä, että iskuja halutaan ottaa vastaan sillä tavalla “sopivasti”. Vielä kun kahmaistaan pussin pohjalta koukku, että lopussa kunkin pelaajan pisteet tulevat yhteenlaskettuna oman ninjan voimista ja yhden toisen pelaajan saamista iskuista, niin Shinobi Just on selätetty.

Tuomio: Tällaisia pelejä tulee vain Japanista. Useimmiten ne eivät toimi, mutta kevyeksi outguessing-peliksi Shinobi Just on itse asiassa ihan ok. Hyvin lähellä hönöä, mutta ei voi mitään – kyllä mä tätä silloin tällöin voin pelata.

Shinobi Just on ninjapeli. Turpiin vaan ja onnea!
Shinobi Just on ninjapeli. Turpiin vaan ja onnea!

Startups: Korealaisten pikkunäppärä osakepeli on hiukkasen kiero. Tavoite on pöydätä eri startup-yritysten osakkeita pöytään ja haalia enemmistöosakkuus ja samalla välttää turhien osakkeiden omistusta – niistä sakotetaan lopussa. Kolmen kortin käsilimitti tekee pelaamisesta hankalaa ja riskinottoa on pakko tehdä. Niinikään se, että pelaajalla on pöydässä enemmän tietyn firman osakkeita kuin muilla hankaloittaa lisäkorttien saamisessa ko. firmaan. 

Tuomio: Ensitestin perusteella menee ok-luokkaan, mutta pinnan alla voi kyteä jotain parempaakin. Joka tapauksessa kompakti pikkupeli, jonka pelaa parissa kymmenessä minuutissa. 

HUTIT – pahnanpohjimmaiset, joiden pariin ei ole haluja palata

Cat Lady: Coloretto on vielä vuosien jälkeenkin hyvässä huudossa (edelleen Top-100 -listallani) ja tässä pelissä on samanlaisia elementtejä – ei vaan yhtä onnistuneesti. Peleittäin vaihtuvilla tavoitekorteilla saa pieniä muutoksia, mutta nekin ovat lopulta aika kosmeettisia.

Tuomio: Cat Lady on yhdentekevä etenkin kun vastaavaan slottiin on jo valmiiksi erittäin hyviä pelejä, mutta kissaihmisten nyt ainakin kannattaa ottaa testiin.

Cat Lady
Cat Lady.

Dragon Castle: Tämä on nyt se monien tuntema solitaire-Mahjong, jossa etsitään ja poimitaan mahjong-tiilipareja pelin alussa rakennetusta rakennelmasta. Peliä ovat monet pelanneet yksinpelinä tietokoneella (ja pelaavat vieläkin), myös minä mukaanlukien. Dragon Castle laventaa pelin useammalle pelaajalle ja lisää erityisesti pisteytykseen vähän lisäkikkaa. Mutta kun ei ne lisäkikat riitä, ei edes vaikka käytössä olisi ne lohikäärme- ja henkikortit. Kovasti kaipaisin vielä lisäjippoja mukaan ja eritoten pelaajien omiin lautoihin, josta pisteet lopulta lasketaan. Toinen “vika” liittyy pelin lopetukseen, josta puuttuu jännite.

Tuomio: Jo muutaman pelin jälkeen tuntui, että tämä on nyt nähty. Yhtään asiaa ei tietenkään helpottanut se, että vieressä köllötti ihan samalla tavalla helposti lähestyttävä, mutta kaikilta osin enemmän peliä sisältävä Azul. Siispä Dragon Castle lähti kiertoon.

Dragon Castle
Dragon Castle.

Ex Libris: Mielettömän nätti, mutta käytettävyydeltään osin parannusta kovasti kaipaava työläistenasettelupeli. ExLibriksessä kaikki tekeminen ja valinnat tiivistyvät lopulta siihen, mitä kirjakortteja saat haalituksi ja kuinka asettelet ne mahdollisimman tehokkaasti aakkosjärjestykseen hyllyysi. Peli tuntuu vallan mainiolle kaikkinensa, mutta antikliimaksi tulee äärimmäisen tylsästä pisteytyksestä. Se nimittäin on kaukana jännittävästä ja mielenkiintoisesta. Isosti tulee sellainen “menetetty mahdollisuus” fiilis ja en hinkua tämän perään sen enempää.

Tuomio: Edellisestä ei liene vaikea tehdä johtopäätöstä, että kiertoon lähtee.

Kirjastonhoitoa ExLibriksen malliin.
Kirjastonhoitoa ExLibriksen malliin.

Expanse the Boardgame: Moninpelattava Twilight Struggle/1989 Dawn of Freedom – sellaiseksi tämän pelin voisi tiivistää. Tai jos on Founding Fathers tuttu, niin ollaan vielä lähempänä. Sikäli toteutus eroaa noista em. kaksinpeleistä, että pelattava kortti valitaan yhteisestä poolista eikä käsikorteista, mutta muuten mennään ‘käytätkö pisteitä’ vai ‘teetkö kortin eventin’ -valinnoilla. Lopputuloksena on maksimissaan neljän pelaajan kähinää pelilaudalla enemmistöistä ja pisteytyskortit laukaistaan pöydästä ne erikseen valitsemalla. Kovasti haluaisin tästä tykätä enemmän kuin lopulta pidin. Pahasti Expansessa tökkii se jatkuva korttien toimintojen lukeminen niska väärällä. Kun ne kortit valitaan pöydältä, niin voin kuvitella vähän jokaisen hiljaa mielessään pohtivan “entäpä jos valitsen tämän, niin miten muut pelaajat voivat muilla pöydän korteilla reagoida toimintaani”. Tai jollei pohdi, niin sitten ne vuorot vasta kestävätkin.

Tuomio: Minulle riitti yksi peli Expansea. Tämäntyyppisen nälän sammuttavat nuo alussa mainitut kaksinpelit paremmin ja useammalla pelaajalla pelataan sitten jotain muuta.

Expanse the Board Game
Expanse the Board Game.

Favelas: “Tönöä tönön päälle” -abstraktilta odotin hieman samanlaista sisältöä kuin Rumis/Blokus 3D, joka on oikeinkin nautittava vartin kestävä rakentelu. Favelas saa plussaa paksuista ja isoista laatoistaan ja napakasta kestostaan, mutta  muuten testipelit vähän eri kokoonpanoilla jättivät vilunväreitä. Laattojen pinoaminen ei ole niin mielenkiintoista kuin etukäteen toivoin. Suurin ongelma on kuitenkin pisteytys, joka kaipaisi isoa remonttia – tällaisenaan on puisevan tylsä.

Tuomio: Karmaisevin (oma) hutihankinta Spielistä – toivottavasti tämä oli samalla se pohjakosketus. Kuten arvata saattaa, lähti Favelas pikaisesti kiertoon.

Favelas
Favelas.

Meeple Circus: Tässäpä “hönökki” näppäryyspeli, jossa pieniä (liian pieniä) erimuotoisia ja kokoisia puunappuloita pinotaan toistensa päälle siten, että ne miellyttävät maksavan yleisön muuttuvia toiveita. Ennen kierrosten alkua valitaan tarjolla olevista lapuista vuorojärjestyksessä pari ja sen mukaiset lisäkomponentit pelaaja saa käyttöönsä. Etukäteen elättelin toiveita, että tässä voisi olla peliäkin kun näppäryyspeleistä pääsääntöisesti tykkään, mutta aika köykäisellä sisällöllä ollaan nyt liikkeellä. Pinoamiseen käytettäviä komponentteja on liian vähän ja ne ovat liian pieniä – näillä lähtökohdilla kovin moni muu peli tekee asiat paremmin. Tähän kun lisätään mukahauskat kolmoskierroksen tavoitteet, jossa “pääsee” laulamaan taustamusiikin tahtiin (peliä varten on ladattava puhelimeen sovellus) mukana tai vaikkapa toistamaan “And… Hop” aina kun areenalle asettelee puu-ukkoja, niin jotenkin se on se lopullinen rimanalitus.

Johtopäätös: Pelit ja pelaaminen saa olla hauskaa, mutta Meeple Circus on väkinäisen hauska. Ei näin.

Meeple Circus
Meeple Circus.

Nusfjord: Uwe Rosenbergin uusi viritys mitä näihin työläistenasetteluihin tulee. Nusfjord on hivenen napakampi kuin moni muista Uwen vastaavista, mutta ei tämä mikään genren uudistaja ole. Annan kyllä krediittiä siitä, että on kolme eri pakkaa mitä tulee rakennuksiin ja kun vain yksi pakka on mukana per peli, niin saadaan vähän vaihtelua; Uwehan oikein lähti revittelemään! Mutta kun ei tämän tyyppiset pelit ole oma lajini ja kun muuten uusia koukkuja on mitättömästi, niin ei se kala napannut nytkään.

Tuomio: Tahkottuamme muutamat pelit, oli koko konkkaronkka sitä mieltä, että peli on nähty. Next please!

Nusfjord (kuva: Mariella Barra)
Nusfjord (kuva: Mariella Barra).

Origami: Näyttää hivenen Dale of Merchantsilta ja pelin valmistelutkin – jossa peliin tulevat pakat valitaan isommasta setistä – vahvistaa samankaltaisuuden tunnetta. Pelinä Origami on kuitenkin omanlaisensa. Ja on se lopulta myös paljon helpommin lähestyttävä ja sujuvammin soljuva kuin verrokkinsa. Peli tarjoaa puolituntiseksi kevyttä päätöksentekoa ja mielekkäämmän pistelaskun.

Tuomio: Ei tämä nyt sukkia jaloissa pyöräytä, mutta menee sinne parempien dVGiochi-korttipelien joukkoon.

Origami
Origami.

Otys: Syvänmerensukeltelua – pasianssina. Eri roolien käyttö on kekseliäs, mutta harmillisesti koko peli on käytännössä sitä pasianssia ja kestoa liikaa. Suoritettavat tiketit ovat yhteiset toki joo ja tietyt pelaajien tekemät päätökset muuttavat myös ilmaisten toimintojen järjestystä ja siten saattavat sekoittaa muidenkin pelaajien suunnitelmia. Edelliset “muutokset” tosin tapahtuvat vahingossa eikä tarkoituksella ja aiheuttavat seuraavan pelaajan vuoron mietintää uudelleen mikä tekee fiiliksille vain hallaa. Graafisesti ja komponenteiltaan Otys on todella miellyttävä. Pelaajalaudat kaikkine koloineen ja lokeroineen on todella hienot, mistä syystä onkin harmi, että pahvilevyjen liimaus on vetänyt laudat ikävästi mutkalle (ainakin meidän pelaamassamme versiossa).

Tuomio: Pasianssi + liian pitkä kesto = ei pitäisi olla yllätys, että peli päätyi osaltani pohjamutiin.

Otys
Otys.

Pot de Vin: Tikkipeli, jossa valtti vaihtuu joka tikin jälkeen. Pelissä yhdistyy tietyllä tapaa myös halu laistaa tikkejä tai napsia niitä oikein urakalla, sillä kaikista voitetuista korteista löytyy joku pelin kahdeksasta killasta. Näitä kiltamerkkejä pitää haalia joko vähän tai sitten käytännössä ne kaikki, jotta niistä oma pistepotti kasvaa – puoliväli tietää aina miinuspisteitä. Graafisesti tämä on ihan kiva joskin hiukan epäkäytännöllinen. Pelillinen anti ei tarjoa mitään uutta ja jatkuvasti randomilla vaihtuva valtti tekee Pot de Vinistä melko lailla kaoottisen. Kun pisteytysmallikin on mitä on, niin odotettavissa on melkoisia swingejä pistepotissa ihan yksittäisten tikkien kautta.

Tuomio: Melko yhdentekevä kokemus. Kun otetaan verrokkipeliksi toinen messuilla julkaistu tikkipeli Voodoo Prince, niin Pot de Vinin voi huoletta unohtaa nurkkaan.

Pot de Vin
Pot de Vin.

Reworld: Kramer & Kiesling -kaksikon avaruuspeli, joka yhdistää enemmistöpelin ja tavoitelaattojen tekemisen, jossa palkinto on tarjolla vain nopeimmalle. Kiinnostavinta – ja samalla ennennäkemätöntä – Reworldissä on pelin kaksivaiheisuus: 1. vaiheessa valmistellaan itse planeetan asutusta korttipelin kautta ja 2. vaiheessa tuupataan ykkösvaiheessa kerätyt laatat “käänteisessä” järjestyksessä planeetalle. Tuossa jälkimmäisessä vaiheessa on samalla kilpailua, kuka toteuttaa tietyt asiat nopeammin kuin muut. Lopussa on vielä enemmistötarkastelut tiettyjen suoritusten kohdalla. Periaatteessa kaikki toimii, mutta jättää kyllä minut vähän kylmäksi. Pelin avaruusteemoitus ja ankeahko grafiikka ei sekään isommin houkuta pöydän ääreen – kaikesta paistaa sellainen liika kliinisyys.

Tuomio: Reworld lähtee kiertoradalle sopivassa kohtaa ja tuskinpa tulee palattua pelin ääreen jatkossa.

Reworld (kuva: W. Eric Martin).
Reworld (kuva: W. Eric Martin).

Skull Port: Yatzee-mekaniikkaan pohjautua merkkaripeli. Päällisin puolin kaikki kunnossa, mutta paljon tässä olisi korjattavaa ja viilattavaa.

Tuomio: Nooh… sanotaan nyt näin, että tätä pelattiin kertaalleen hotellilla Essenissä heti tuoreeltaan ja tämän pariin ei itselläni ole mitään tarvetta enää palata. En olisi ihmetellyt, vaikka olisi jäänyt hotellihuoneen roskiin, mutta on tästä pelistä sittemmin tehty näköhavaintoja (pelihyllyssä, ei onneksi pöydällä) Viikin suunnalla.

Skull Port on vaihteeksi yksi Yatzy-henkinen peli, nyt merkkariteemalla.
Skull Port. 

Star Plus: Ajatuksena Star Plussan ostossa oli saada filleriosastolle uusia vaihtoehtoja, kun Amigolta ei viime vuosina oikein osumia ole tullut. Star Plussan perusajatus on paperilla kiva ja yksinkertainen ja muutamat miedot erikoisominaisuudet istuvan peliin hienosti. Vaan liian tuuriarvaksi Star Plus lopulta osoittautui: viimeisten korttien onnistunut pelaaminen on enemmän tuurista kuin taidosta kiinni eli kun kortti ei osu, niin aina joutuu nostopakalle. Toki se pakka ei ole suurin suuri ja siten kierrokset päättyvät pakostakin  nopeasti, mutta silti meno tuntuu liian randomilta.

Tuomio: kyllä tätä suostun pelaamaan, mutta peli siirtyi lähipiirille toivottavasti onnellisempaan kotiin.

Star Plus
Star Plus.

Sweet Honey: Bee Mine!: Huono Geschenkt kuvaa tämän hunajapelin tiiviisti. Kyseessä on bluffipeli, jossa on liian vähän tietoa käytössä, jotta pelin bluffielementti olisi mielekäs. Saat siis eteesi kortin, jonka osalta ei (yleensä) ole mitään tietoa mikä se on ja pitäisi päättää, että otatko sen itsellesi vai kulutatko rahaa ja laitat mahdollisen vahingon kiertämään. Tällaisenaan pakettiin kääräisty päätöksenteko ja päättely ei ole missään määrin hauskaa saati jännittävää.

Tuomio: Ei tarvetta palata tämän ääreen.

Japanilaisten uutuus: Sweet Honey, Bee Mine! perustuu pitkälti bluffaukseen.
Sweet Honey, Bee Mine!

Transatlantic: Tähän peliin on Concordiasta lainattu korttien peluu ja hallinnointi, mutta muilta osin ihan omanlaisensa peli. Odotuksia oli (kun tuo korttihallintamekaniikka on mielenkiintoinen), mutta pettymys jäi. Pelin pisteytyskuvioon kaipaisin kaikkein eniten jännitettä, sillä tällaisenaan se ei ole riittävän kiinnostava ja testipelien perusteella se laivakorttien siirtely satamaan on melkoisen turha lisäkoukero – vaikutus on melko mitätön. Kun ei ole kunnon pelilautaakaan, niin itseäni alkoi jo toisella pelikerralla häiritsemään erityyppisten korttien jatkuva siirtely eli ei tätä nyt kovin elegantiksi voi kehua.

Tuomio: Liikaa korttien kanssa hallinnointia ja jännite puuttuu. Kun kestoakin on liikaa, niin tämä tipahti taskulämpimääkin alemmas ja siten en hinkua tämän ääreen enää. Nyt ei pelasta edes se korttihallintamekaniikka, joka itsessään on edelleen mainio.

TransAtlantic
Transatlantic.

VIELÄ PELAAMATTOMAT eli se “häpeähylly” vuoroaan odottamassa

Seuraavat pelit odottavat vielä pelivuoroaan (9 kpl): Keyper, MercatoreS, Ore-Some, Pioneer Days, Riga, Star Cartel, Wir sind das Volk!: 2+2. 

VAAN MITKÄ OVAT OMAT SUOSIKIT (JA INHOKIT) SPIEL-MESSUJEN PELEISTÄ?

Azul – kaakeleita järjestelemässä

Michael Kiesling on pitkän linjan pelisuunnittelija, mistä konkreettisimpina todisteena on kaksi himoittua Spiel des Jahres -titteliä vuosien takaa: Tikal (1999) ja Torres (2000). Edelleen herra Kiesling jaksaa ja vuosi 2017 oli hyvink tuottelias pelisuunnittelun saralla, sillä pelkästään Spiel’17 -messuilla putkahti markkinoille neljä peliä: Riverboat, Heaven & Ale, Reworld ja nyt tarkastelussa oleva Azul.

Kaakeleiden valintaa

Azul on 2-4 pelaajan kevyehkö abstrakti, jossa pelaajat keräävät muovisia kaakelisettejä.

Pelikierroksen alussa pelin pyöreät ryhmäalustat täytetään pussista sokkona vedettävillä kaakeleilla. Kullekin alustalle laitetaan neljä kaakelia. Tämän jälkeen on pelaajien vuoro toimia.

Kaakelien valinta käynnissä.
Kaakelien valinta käynnissä.

Omalla pelivuorolla on yksi päätös tehtäväksi: ‘Mistä ryhmästä ottaa kaakeleita omalle laudalle?’. Vaihtoehtoina on napata kaikki yhden värin laatat yhdeltä ryhmäalustalta tai sitten keskeltä pelialuetta, jonne laattoja päätyy kierroksen edetessä.

Otetut kaakelit asetetaan pelaajan omalle pelilaudalle yhdelle viidestä rivistä. Näillä riveillä ne kököttävät aina pisteytysvaiheeseen asti.

Mikäli kaakeleita otti ryhmäalustalta, tuupataan sinne yljääneet laatat keskelle pöytää. Näin nämä alustat tyhjenevät yksi toisensa jälkeen.

Pelaajalauta ja viisi riviä, johoon kierroksen aikana otetut kaakelit pitää varastoida.
Pelaajalauta ja viisi riviä, johoon kierroksen aikana otetut kaakelit pitää varastoida.

Kaakeleita voi myös ottaa keskeltä pöytää ja usein kannattaakin, sillä sieltä niitä saa yleensä enemmän. Ensimmäisenä pöydältä kaakeleita ottanut ottaa myös siellä odottavan ‘aloittava pelaaja’ -merkin, jonka pelaaja asettaa miinusruutuun omalla pelilaudalla. Samaiselle miinuslaudalle päätyvät kierroksen aikana myös sellaiset kaakelit, joita pelaaja ei vuoronsa aikana saa mahtumaan “odotusriveille”.

Azulin keskeinen sääntö kun on, että otetut kaakelit pitää laittaa yhteen ja samaan riviin, jolloin mahdolliset ylijäämät päätyvät miinuspisteiksi. Niinikään jos pelaajalla on samaa kaakelityyppiä jo ennestään ja tämä “odotusrivi” ei ole vielä täysi, tulee uusilla kaakeleilla täyttää ensin tuo vajaa rivi.

Toinen "lumihiutaleista" päätyy alalaidan miinuksiin, kun vajaa rivi pitää täyttää aina ensin.
Toinen “lumihiutaleista” päätyy alalaidan miinuksiin kun vajaa rivi pitää täyttää aina ensin.

Pelikierrosten edetessä tulee vielä yksi lisäsääntö huomioitavaksi: mikäli pelaajan pisteytysalueella ko. rivillä on jo tietty kaakelityyppi, ei pelaaja enää loppupelin aikana voi kyseiselle “odotusriville” kerätä tätä kaakelityyppiä.

Kylki kyljessä tuo pisteitä

Pisteytysvaiheeseen siirrytään, kun viimeisetkin kaakelit on otettu. Tässä kohtaa pelaajan täysiltä “odotusriveiltä” oikeanlaitimmaiset kaakelit siirtyvät 5×5 -kokoa olevalle pisteytysalueelle. Kaksipuolisen pelaajalaudan peruspuolella kunkin kaakelityypin paikka on ennalta määritelty, kääntöpuolella pelaajat saavat sijoittelun osalta vapaammat kädet.

Pisteitä sijoittelusta saa yhden per kaakeli jokaisesta laatasta samalla vaaka- ja pystyrivillä, jotka osuvat juuri asetettuun kaakeliin. Siten kaakeleita kannattaa pyrkiä rakentamaan toistensa viereen.

Kolme ylintä riviä ovat valmiita ja rivien oikeanlaitimmaiset siirretään samalle riville ja pisteytetään. Tuloksena kolme pistettä, kun huomioidaan miinukset. Keltaiset kaakelit jäävät odottamaan seuraavalle kierrokselle.
Kolme ylintä riviä ovat valmiita ja rivien oikeanlaitimmaiset siirtyy pisteytettäväksi. Tuloksena kolme pistettä, kun huomioidaan miinukset. Keltaiset kaakelit jäävät odottamaan seuraavalle kierrokselle.

Kun pisteet on merkitty aloitetaan uusi kierros eli kangaspussista kaivellaan laattoja ryhmäalustalle jne. Peli päättyy sillä kierroksella, kun yksi pelaajista onnistuu täyttämään pisteytysalueeltaan yhden vaakarivin. Tämä tarkoittaa käytännössä viittä tai joskus kuutta pelikierrosta. Pelin lopussa täysistä vaakariveistä palkitaan 2 lisäpisteellä ja haastavammasta pystyrivin täytöstä 7 pisteellä. Jos pelaajalla on pisteytysalueelta täytetty kaikki 5 ruutua samasta kaakelityypistä saa siitä 10 lisäpistettä.

Pelin päättyessä lisäpisteitä annetaan täysistä vaaka- (2p) ja pystyriveistä (7p). Lisäksi, jos värin kaikki ruudut on täytetty, ropisee pisteitä mukavast (10p). Kaikki nämä näkyvät pelaajalaudalta.
Pelin päättyessä saatavat lisäbonukset löytyvät pelaajalaudan alakulmasta. Tässä kuvassa pelaajan on jo yhden pystyrivi-bonuksen tienannut.

Yllätys yllätys, eniten pisteitä kerännyt on Azul-mestari.

Kaunis, yksinkertainen ja vetoava

Nyt on asioita tehty oikein. Azul on äärimmäisen kiehtova pieni pulmapeli, johon pelaajien välinen vuorovaikutus on integroitu oikein. Periaatteessa jokainen setvii omaa 5×5 haastettaan, mutta yhteispoolista napattavat ja siten vähä vähältä vähenevät kaakelit yhdistävät pelaajien tekemiset toisiinsa. Pientä kiusaa pystyy tekemään parillakin eri tavalla, mutta vain siihen keskittymällä ei pärjää, siitä kiitos Azulin pisteytysmekaniikan.

2. kierroksen pisteytys. Pelkästään jo ylin keltainen kaakeli antaa neljä pistettä.
2. kierroksen pisteytys. Pelkästään jo yläriviin asetettu keltainen kaakeli antaa mukavat viisi pistettä.

Yhden pelin pelaa helposti puoleen tuntiin, jopa ensikertalaisten kanssa, niin yksinkertaisesta pelistä loppupelistä on kyse. Silti sisältöä ja pähkäiltävää riittää. Olen kyllä kuullut yli tunnin kestäneistä Azul-kauhutarinoistakin eli kaiketi tässäkin pelissä voi jäätää, jos niikseen tulee, mutta ihmettelen tuollaista suoriutumista näin simppelissä pelissä. Minkähänlainen jäätäminen on edessä yhtään monimutkaisemmissa peleissä?

Azulin komponenttipuoli miellyttää myös suunnattomasti. Muovisten kaakeleiden näppituntuma on hyvä ja värivalinnat – vaikka poikkeavat ovatkin – istuvat keskenään hienosti yhteen. Tämän kaikenhan olisi voinut tehdä pahvikomponentein, mutta onneksi nyt on valinta osunut laadukkaampaan ja näyttävämpään materiaaliin. Muoviset kaakelit lisäävät takuuvarmasti mielenkiintoa.

Azulin raikas värimaailma miellyttää silmää.
Azulin raikas värimaailma miellyttää silmää.

En abstrakteista peleistä yleensä perusta, mutta Azul osui ja upposi. Enkä ole ainoa, jolle näin käy, sillä tätä peliä on lähipiirissä tahkottu uudestaan ja yhä uudestaan. Yhden pelatun erän jälkeen niin kovin herkästi pelipöydässä joku toivoo välitöntä uusintaa ja mikäpä on ottaessa, kun pelivalmistelut on tehty hetkessä ja yksi peli pelattu puolessa tunnissa.

Laajemmalti katsottunakin Azulin vastaanotto on ollut erinomainen: Spiel’17 -messuilla peli myi loppuun vaikka kyseessä ei ollut todellakaan mikään pieni myyntierä. Ja tätä tekstiä kirjoittaessani peli on noussut Boardgamegeekissä jo Top-3:een abstraktien pelien saralla ja 20 parhaan joukkoon perhepeleissä.

Loppuun vielä se ilouutinen: peli tulee Pohjoismaisille markkinoille vuoden 2018 alussa, joten pitkään ei tätä herkkua tarvitse odotella suuren yleisön saatavaksi. Tässä on oivallinen peli koko perheelle ja vahva ehdokas vuoden 2018 perhepeliksi Suomessa sikäli mikäli pelin julkaisija pysyy asian tiimoilta hereillä.

Infolaatikko: Azul
Pelaajia: 2-4 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: pelialan liikkeet (suomeksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Tapahtumaraportti: Spiel ’17 (26.-29.10.2017) – osa 3

Tämä on kolmas ja viimeinen osa Spiel ’17 -tapahtumaraportista. Raportti kattaa messupäivistä lauantain ja sunnuntain. Näiden lisäksi lopussa on jälkilöylyt suunnitelmien onnistumisista ja muutenkin fiilistelyt neljän päivän rupeamasta. Aikaisempien messupäivien raportit löytyvät tästä: torstai ja perjantai.

Lauantaina linnaan ja stadionille

Jos oli ihmisiä paikalla paljon jo torstaina ja perjantaina, niin lauantaina vasta olikin. Ihmismassat näkyivät erityisesti osastoilla, jotka tarjoavat pelejä kaikille (siis Queen Games, Kosmos, Schmidt…). Me suuntasimme aamulla Bezierin osastolle tarkoituksena testata ‘Palace of Mad King Ludwig’ ja tässä onnistuttiin. Pelin säännöt oli illalla tankattu parin henkilön toimesta, mutta tämä tukitoimi osoittautui turhaksi koska osastolta saimme erinomaisen sääntöjenselityksen. Niinikään pitkin peliä oltiin ahkerasti varmistamassa, että onhan kaikki selvää tai onko tullut lisäkysymyksiä. Ja tämä kaikki niin, että ei tullut tunnetta hoputtamisesta, kyttäämisestä tai muustakaan epämiellyttävästä. Aivan ensiluokkaista palvelua!

Palace of Mad King Ludwig (jatkossa ‘PoMKL’) jatkaa ‘Castles of Mad King Ludwig’:n jalanjäljessä. Huonetyypit ovat samat, rakennussäännöt niinikään, mutta hintojen muodostus ja omien linnojen rakentelu loistavat poissaolollaan. Tilalla on pelaajien yhteinen pelialue ja vesielementti pelin lopetusta kirittämässä. Omalla vuorolla on kolme vaihtoehtoa. Näistä ensimmäinen on ostaa laudalta tarjolla oleva huonelaatta, jolla laajennetaan pelialuetta. Rakennettu huone merkitään pelaajan omalla markkerilla, jotta tiedetään kuka minkäkin huoneen omistaa. Huonelaatoissa on oviväritykset ja jos ovet naapuriin ovat samassa värissä, palkitaan molempien huoneiden omistajat vastaavalla joutsenmerkillä. Näitä joutsenmerkkejä tarvitsee mm. laattojen ostossa. Huoneen ostamisen sijaan vuoron voi käyttää ostamalla henkilökohtaisen pistelaatan: tällöin nostetaan kolme pistelaattaa, pidetään näistä yksi ja asetetaan se alassuin pelaajan eteen. Kolmas vaihtoehto on ostaa boostaus-laatta, jolla saa esimerkiksi alennusta tuleviin ostoihin, lisäpisteitä tai muuta mukavaa.

Palace of Mad King Ludwig ja valmistunut, vedellä ympyröity, palatsi.
Palace of Mad King Ludwig ja valmistunut, vedellä ympyröity, palatsi.

PoMKL eroaa edeltäjästään myös pelin lopetuksen mekanismilla. Jokainen valmistuva huone – sen lisäksi, että antaa omistajalleen kertaedun – lisää vesilaattoja palatsin ympärille. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä nopeammin vesilaattoja peliin tulee. Kun linna lopulta on veden ympäröimä siirrytään loppupisteiden laskuun. Pelin aikana vesilaatat toimivat myös blokkailuelementtinä.Loppupisteytyksessä vertaillaan pelaajien paremmuutta versus yleiset pistelaatat, jonka lisäksi pelaajat saavat mahdollisesti omista pistelaatoista lisäpisteitä. Niinikään pelaajan oma lauta, jossa mm. säästetään edellä mainittuja piste- ja bonuslaattoja, käydään läpi ja huomioidaan sieltä saatavat lisäpisteet.

Kokonaisuutena PoMKL on kelpo peli, mutta välitöntä hinkua sen ostamiseksi ei ole. Peli kyllä rullaa hyvin ja vaihteeksi on kiva rakennella yhteistä linnaa omaan napaan katsomisen sijaan, mutta jotain määrittelemätöntä jäin kaipaamaan. Graafisesti jatketaan Bezierin karuhkolla linjalla ja hintakin oli todella suolainen. Jos tästä suomennos saadaan Castles of Mad King Ludwigin tapaan, niin ehkäpä se hintakin tippuu järjelliseksi ja ostoskynnys ylittyy? Tämä jää nähtäväksi. Messuilla peli myytiin loppuun, joskin vasta sunnuntaina iltapäivällä.

Bezierin osastolta suunta eteenpäin. Väkeä näkyi olevan liikkeellä niin paljon, että tehtiin seuraavaksi muutamia valikoituja ostoksia. Matkalla tuli testattua pikaisesti Iellon lastenpeli Sticky Chameleons’. Pelissä heitetään kaksi noppaa, jotka kertovat mikä kohdeötökkä tulee löytää pöydältä ja saalistaa se venyvällä “tahmakädellä”. Tietyllä määrällä napattuja ötököitä voittaa. Kevyttä huvia, jossa epäilyttää lähinnä se tahmakäsien toimivuus pidemmässä juoksussa ja toisaalta kuinka nopeasti pienet pahviosat katoavat. Menee kategoriaan kevyet hönöpelit.

Kameleontin kieli on pitkä ja venyvä.
Kameleontin kieli on pitkä, venyvä ja tahmea.

Koska kaikki kappaleet Sentient-noppailusta sitten kuitenkin päätyivät ennakkotilaajille (pahus), niin lupauduin ostamaan edellispäivänä testatun Bunny Kingdomin. Näin talouspelivastaavallemme jäi budjettiin tilaa ‘The Rühr: A Story of Coal Trade’ -pelille, joka siellä semisti kutkutti. Iellon osastolta pupupelin ostettuani (mukaan sai bonuskortin ja mukin) sain myös arpalipukkeen, joka syötettiin osastolla patsastelevaan “hedelmäpeliin”. Tämä värkki oli tullut tutuksi jo aiemmin, kun Bunny Kingdomin testaamisesta sai samanlaisen lirpakkeen. Aiemmin ei ollut lykästänyt, mutta uusi arpa yllättäen täräytti masiinasta kolmet ‘Ieolla’-merkit ja voitto tuli. Siispä lunastamaan ilmainen ‘Arena: for the Gods’. Näytti olevan jonkinsortin noppapeli, jossa ensin varustellaan taistelijat ja sitten mennään ottamaan miehestä mittaa. Aika näyttää, minkälaisen vastaanoton tuo saa – hinta nyt kuitenkin oli kohdallaan.

Tämä arpa voittaa! Jaa... niin... mitäs mä voitinkaan (pelistä ei mitään hajua)?
Tämä arpa voittaa! Jaa… niin… mitäs mä voitinkaan (pelistä ei mitään hajua)?

Porukalla totesimme tässä kohtaa, että koska sää ulkona on hyvä ja messuhallit täysiä, niin otamme käyttöön suunnitelma B:n. Oli siis jo ennen matkaa ollut puheissa, että futispelikin paikan päältä voisi olla vaihtoehto. Kun kaupungin oma joukkue ‘Rot-Weiss Essen’ pelasi kotipelin lauantai-iltapäivänä, niin siispä sinne. Iltapäivä meni siten Saksan neljännen sarjatason peliä seuraten ja tunnelmasta nauttien. Yleisöä oli paikalla arviolta sellaiset 10 000 ja tunnelma tälläkin sarjatasolla jotain ihan muuta kuin Suomessa on totuttu.

Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasollakin tunnelma on toista kuin Suomessa.
Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasollakin tunnelma on katossa.

Iltapelailua ja pakkailua

Futispelistä lampsimme takaisin hotellin suuntaan. Päädyimme kävelemään sen nelisen kilometria, kun sää oli edelleen syksyisen kaunis. Tarkoitus oli matkalta bongata joku hyvä döner-ruokapaikka, mutta ei lykästänyt ja hätäpäissämme päädyimme hipsteri-ravintolaan, joka oli kävijäarvioissa saanut hyvät palautteet. Ei osunut meidän porukassamme ruokavalinnat kuitenkaan kohdalleen, mutta nälkä sentään lähti. Tästä hotellille ja pelit pöytään.

Aloitettiin pelaaminen “uudenkarhealla” ale-laarilöydöllä nimeltä Meridian. Mikko tämän huumorilla osti eli tarkoitus oli testata peli ja oletettavasti sen jälkeen tempaista roskiin. Lyhyen viestinvaihdon jälkeen muutettiin kuitenkin suunnitelmaa ja päätettiin toimittaa peli seuraavana päivänä Lautapelit.fi:n osastolle ja tarkemmin sanottuna Hessulle. Hessulta kuuleman mukaan kun menee yöunet, jos pelejä heitetään roskiin ei viedä hänelle pelattavaksi. Jotta peli varmasti saavutti Hessun, niin pelin kanteen tehtiin “huomaamattomat” tussimerkinnät ja Lunkisti-terveiset. Harmi vain, että unohdin kiireessä ottaa tuosta taiteilusta kuvan. Pelistä itsessään sentään hoksasin kuvan räpsäistä.

Yksi Colovinin monista abstrakteista. Meridian.
Yksi Colovinin monista abstrakteista, Meridian.

Pelinä tämä huumoriostos oli yllättävänkin ok, vieläpä Leo Colovinin tekeleeksi. Mutta ei siitä sen enempää. Käännetään katse takaisin uudempiin peleihin. Fantasy Realms on kompakti korttipeli, jossa kaikilla pelaajilla on seitsemän kortin käsi. Vuorolla joko otetaan pöydästä yksi sinne tarjolle laitetuista korteista tai nostetaan pakasta uusi. Vuoron päätteeksi yksi kortti laitetaan pöydälle muille pelaajille tarjolle. Tätä jatketaan kunnes pöydässä on 10 kortin tarjooma, jolloin peli päättyy välittömästi. Yksi kierros ei siten pitkään kestä ja uusintapelin perään huutelu alkaa yksintein – näin kävi meilläkin.

Seitsemän kortin superkättä rakentamassa (Fantasy Realms).
Seitsemän kortin superkättä rakentamassa (Fantasy Realms).

Fantasy Realmsin kiehtovuus tulee niistä korteista. Kaikki korteista tuovat pisteitä, mutta kuinka paljon riippuu muista korteista. Korttien alkuarvot vaihtelevat 0-40 välillä, mutta kortteja kombottamalla osasta voi saada todella härskejäkin pisteitä. Pisteidenlasku kestääkin pelissä kohtuutovin, mutta mukana tulevat pistelaput on sentään suunniteltu tätä tarkoitusta varten hyvin. Pelinä varsin hauska ja nopea, mutta tätä ei missään nimessä voi ottaa liian vakavasti.

Illan viimeiseksi peliksi päätyi Guns & Steel, peli parin vuoden takaa, mutta tarttui nyt Jussin haaviin. Kuva olisi kiva, mutta jäi ottamatta. Guns & Steel osoittautui resurssien kanssa puljaamiseksi, jossa aloituskäden perusresursseilla ostetaan teknologiapyramidin alarivin parempia resursseja, joilla taas ostetaan parempia resursseja ja niin edelleen. Ostettavat kortit tuovat myös pisteitä. Toisten pelaajien peliä pystyy myös haittamaan sotakorteilla – onnistunut “hyökkäys” joko pyöräyttää pöydässä olevia käyttöä odottavia resurssikortteja käytetyiksi tai sotimisella voi yrittää varastaa muilta ihmeitä. Ihmeitä taas pelissä saa, kun täyttää tietyt korttiehdot.

Guns & Steel ei osunut meikäläisen pelimakuun. Pelaajamääränä neljä ei ollut optimi, kolme varmaankin olisi se paras. Hiukkasen huolestunut olisin siitäkin, että koska teknologiapyramidiin tulee joka peliin samat kortit, niin miten pitkään peli pysyy tuoreena. Toisaalta tätä minä en ole puhki pelaamassa, joten sikäli se ja sama.

Sunnuntai-ilta päättyi alustavaan pakkailuun, aamulla jatkoimme sen projektin vielä loppuun ja luovutimme huoneemme ennen kuin lähdimme messuille.

Vielä sunnuntainakin messuille – ensimmäistä kertaa koskaan

Seitsemäs kerta toden sanoo eli emme olleet kertaakaan aiemmin olleet Spiel-messuilla sunnuntaina. Huhut männävuosilta kuiskivat mahdollisista alennusmyynneistä jne. joten nyt näkisi mahdollisesti sitten sitäkin puolta. Niin taikka näin, emme olleet heti messujen avautuessa ryntäämässä ovista sisään vaan tulimme omalla aikataulullamme paikalle. Täyteen ahdetut matkalaukut jätettiin messuhallin narikkaan kaniin (2 euroa per laukku), mutta käsimatkatavaroihin mahtuisi vielä yhtä sun toista. Siispä kiertämään neljättä päivää messuhumuun.

Sunnuntai aamuna ei tarvinnut odotella ovien aukeamista, vaan saatettiin marssia suoraan sisään.
Kun tulee myöhemmin messuille ei tarvitse odotella ovien avautumista vaan saa suoraan lampsia sisälle. Nyt on tämäkin koettu!

Ensimmäinen huomio: halleissa oli väljempää kuin lauantaina ja itse asiassa väljempää kuin minään muunakaan päivänä. Suosittuihin pöytiin oli toki edelleen täyttä, mutta testattavaa löysimme silti. Aloitettiin messujen Fairplay -listojen (=messujen kuumimmat pelit) kymppisakissa keikkuneella Memoarrr!:lla.

Memoarrr! on vinkeä variaatio muistipelistä, jossa ennen pelin alkua kukin pelaaja saa katsoa kolme edessään olevaa korttia – pelin kaikissa korteissa on kuvattuna eläin ja jokin väri. Sen jälkeen yksi pelaajista kääntää kortin 5×5 pelialueelta ympäri. Nyt seuraavan pelaajan pitää kääntää joko samaa väriä tai samaa eläintä vastaava kortti. Jos jompikumpi täsmää, niin pelaaja pysyy pelissä mukana ja vuoro siirtyy seuraavalla. Tämän taas tulee kääntää kortti, joka täsmää vastaavasti edelliseen ja näin jatketaan kunnes vain yksi pelaaja on jäljellä. Kierroksen voittaja saa yhden aarrearkku-kortin, jonka jälkeen kaikki kortit käännetään taas ympäri ja homma alkaa alusta.

Mitään pelin korteista ei siis sekoiteta, vaan pelaajille on valmiiksi lisätietoa missä mitäkin majailee – tai ainakin periaatteesa on, eri asia muistaako ja jos muistaa niin mitä? Näin jatketaan kunnes aarrearkut loppuvat. Tällöin lasketaan aarrearkuista löytyvät pisteet ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Joskus yksinkertaiset ideat ovat parhaita. Memoarrr! on raikas tuulahdus muistipelien ystäville.
Joskus yksinkertaiset ideat ovat parhaita. Memoarrr! on raikas tuulahdus muistipelien ystäville.

En ole mikään muistipelien ystävä, mutta pakko nostaa hattua näin toimivalle pelille. Yksi erä Memoarrr!:ia ei pitkin kestä ja pelimekaniikka on hyvä ja ulkoasukin onnistunut. Jos yhtään muistipelien kaltaiset pelit maistuvat, niin tämä kannattaa ehdottomasti hankkia omaan hyllyyn. Niin ja pakko vielä mainita, että otin tässä satanolla turpiin. Kierroksen jälkeen kun kortit käännettiin ympäri, niin hyvä jos muistin yhden tai edes kaksi korttia – ja yleensä niistäkin vain toisen ominaisuuden.

Cover Me herätti kiinnostuksen jo messuille valmistautuessa. Pelin muotitrendit-teema on lautapeliksi harvinainen ja laatikon kansikin erinomainen. Siispä säännöt meni välittömästi lukuun minkä jälkeen en ollut enää ollenkaan varma onko tässä peliä vai ei. Nyt sunnuntaina julkaisijan (Jumping Turtle Games) osastolla oli siinämäärin väljää, että istahdimme tämän pelin pariin. Sääntöjenselittäjäksi ja alkuun neljänneksi pelaajaksi istahti itse pelin suunnittelija Bram Verbiest.

Trendejä etsimässä ja luomassa (Cover Me).
Trendejä etsimässä ja luomassa (Cover Me).

Pelissä pelataan kolme kierrosta pöytään malleja (korttikuvituksessa on oikeita ihmisiä, joista osa jollei peräti kaikki, oikeita malleja). Kukin valitsee käsikorteistaan yhden ja kortit paljastetaan yhtä aikaa. Pelatut kortit käydään läpi ja catwalkilla ja vastaavilla trendimittareilla siirrellään markkereita eteenpäin sen mukaan, minkämittaiset ja -väriset hiukset ja minkäväriset vaatteet & kuosi pelatuilla malleilla oli. Kolmen samanlaisen kierroksen jälkeen on selvillä mikä oli kauden trendi milläkin mittarilla ja katsotaan kenen pelaajan korteissa täyttyvät nämä trendit parhaiten.

Parhaat pelaajat palkitaan pisteillä, epäonnisemmat saavat kortteja tulevista pakoista hivenen aiemmin kuin kierroksella paremmin pärjänneet. Noista uusista pakoista marssitetaan hiljalleen peliin uusia värejä. Kierroksen päätteeksi trendimittarit nollataan ja homma käynnistetään taas alusta. Näin hinkataan kahdeksan (?) kierrosta. Hinkata oli edellä tietoinen sanavalinta, sillä tämä peli toistaa ja toistaa itseään. Uudet värit toki tulevat peliin hiljalleen, mutta ei se peli sittenkään muuksi muutu. Emme pelanneet peliä kuin puoliväliin, joka sai riittää.

Cover Me:stä jäi kotikutoinen vaikutelma. Peli kaipaisi kokeneemman julkaisijan lisäviilausta ja edelleenkehitystä eikä komponenttipuolellakaan tekisi pahaa saada vähän päivitystä. Saatoin antaa itselleni mentaalisen olkaan taputuksen, että Cover Me oli tippunut jo alkujaan omalta kiinnostuslistalta pois, mutta tulipa sekin nyt vielä testillä varmistetuksi.

Boardgamegeekillä on perinteisesti oma osastonsa messuilla, josta he messulähetyksiä edelleen BGG:n sivuille jakoon.
Boardgamegeekillä on perinteisesti oma osastonsa messuilla, josta he lähettävät messulähetyksiä edelleen BGG:n sivuillekin jakoon.

Boardgamegeekin oma osasto tuli sekin messujen aikana useamman kerran ohitettua ja Eric W. Martin käveli yhden jos toisenkin kerran vastaan. Emme morjestaneet eikä vaihdettu nimmareita – ehkä sitten ensi kerralla.

Vaan japanilaisten osastolla pysähdyimme pelaamaan erän Dice Age: The Hunt:ia. Tämä taisi olla Jussilla ollut mietinnässä. Ensi alkuun osastolla oleva kaveri sanoi, että jos sopii niin lukekaa itse säännöt, kun osaston virallinen sääntöjenselittäjä oli poissa, mutta hetken kuluttua kaveri pölähtikin paikalle. Saatiin siis ohjeistus japanilaiselta ja hyvällä englannilla tulikin. Onneksi nyt kuoriutui pinnan alta jotain muuta kuin Yatzy-variantti.

Dice Age: The Hunt on näppärä noppapeli. Valitettavasti hoksasin näemmä ottaa kuvan vasta pisteenlaskusta, joten pahoittelen tylsää (käännettyä) pelilautaa...
Dice Age: The Hunt on näppärä noppapeli. Valitettavasti hoksasin näemmä ottaa kuvan vasta pisteenlaskusta, joten pahoittelen tylsää (käännettyä) pelilautaa. Tässä on oikeasti nätit komponentit, mutta kuvassa niitä näkyy vähänlaisesti.

Dice Age: The Hunt on käytännössä boostattu Las Vegas. Heitetään omat nopat ja valitaan jonkun noppaluvun kuutiot mitkä siirretään yhdelle tarjolla olevista pistekorteista. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro. Kun oma vuoro tulee uudelleen, heitetään jäljellä olevat nopat ja toimitaan samoin. Jos valitsi jonkin jo heittämistään noppaluvuista, niin nämä menevät samalle kortille kuin aiemmat vastaavat. Kun pelaajat ovat näin viljelleet nopat korteille ne jaetaan yksi kerrallaan aina sille, jolla on kortilla paras edustus. Tasatilanteessa viimeisin kortille noppia pelannut voittaa. Kakkoseksi kortilla jäänyt siirtää noppansa vielä “lucky-loser”-kortille, joka jaetaan kierroksen viimeisenä korttina vastaavin menetelmin kuin muutkin kortit.

Näitä kierroksia pelataan neljä, joiden aikana koetetaan kerätä pistekorttien ohella settejä ja enemmistöjä pistekorteista. Peliä on maustettu vielä joukolla erikoiskortteja (joita saa kierrosten väleissä) ja kahdenkokoisilla nopilla, joista kooltaan isompi voittaa pienemmän tasatilanteessa. Dice Age ei ollut yhtään pöllömpi tapaus ja olisi saattanut päätyä ostoon asti, mutta 40 euron hintalappu nyt vaan on liikaa. Tuosta pitäisi viilata puolet pois, jotta kaupat syntyisi. Ynmärrän kyllä, että japanilaisilla tuo kustannuspuoli aiheuttaa omat haasteensa, mutta tässä kohtaa hintalappu käännytti potentiaalisen ostajan.

Ai niin… ja siinä missä sääntöjenselitys Dice Agessa oli oikein onnistunut, niin saatiin pöytäämme vanhempi rouva osastolta seuraamaan “ja helpottamaan” peliä. Eihän hän mitään helpottanut, vaan sääti koko ajan jotakin ja yritti käännellä saatuja kortteja ja noppia milloin mihinkin asentoon tai laittaa pois. Meillä meni pari minuuttia yksinkertaisen “Minulle kuuluu tuo kirkas noppa vielä seuraavallakin kierroksella, vaikka se kertakäyttöinen onkin ja sen kertaalleen käytin. Mutta saan sen siksi, kun kahdella peräkkäisellä kierroksella sain sen erikoiskortin, joka sen nopan käyttöoikeuden antaa.” -tilanteen läpikäyntiin. Siinä siis veivattiin yhtä noppaa ees-taas ja selitettiin miksi asia meni niin kuin meni… lopulta tuo sitten otti ja ymmärsi. No, olisunnuntai-iltapäivä ja itse kullakin varmaan jo turnausväsymystä.

Älä vie sitä mun noppaa – se kuuluu mulle…

Sunnuntaina messuilla pelattiin Carcassonnen MM-kisat. Ville bongattiinkin lopettelemassa omaa urakkaansa. Tällä kertaa viidestä alkusarjan pelistä “Visard” -nimimerkkiä käyttävälle Villelle tuli kaksi voittoa, millä ei irronnut kuitenkaan jakkaraa jatkopeleihin. Taso näissä karkeloissa on tunnetusti aina kova.

Siellä se Suomen toivo Ville alias "Visard" istuu Carcassonnen MM-turnauksessa.
Siellä se Suomen toivo Ville alias “Visard” istuu Carcassonnen MM-turnauksessa.

Messujen viimeseksi peliksi valikoitui Half-Pint Heroes. Siitä oli seisomapöytä tyhjillään, kun paikalle tulimme. Pelasimme ensin yhden neljän pelaajan kierroksen yhdessä sääntöjenselittäjän kanssa ja heti perään uusintapeli, kun mukaan saatiin pari pelaajaa lisää. Peli yhdistää tikkipelin ja pokerikädet minkä lisäksi kukin saa yhden arvata osuuko joku toinen veikkauksessaan omasta tikkimäärästään. Pakka sekoitetaan, kukin pelaaja saa tietyn määrän käsikortteja. Näiden lisäksi pöytään käännetään pari korttia, joita vasten pokerikäsiä voidaan lähteä pelaamaan. Pelataan tikkikierros, jonka aikana saa pelata yhden tai useamman kortin – paras pokerikäsi vie tikin. Näin jatketaan, kunnes kaikki ovat pelanneet korttinsa, jolloin siirrytään pistelaskuun. Tikeistä saa pisteitä, samoin oikein tehdystä veikkauksesta.

Korealla grafiikalla ja olut-rekvisiitalla ryyditetty Half-Pint Heroes -pelipöytä.
Korealla grafiikalla ja olut-rekvisiitalla ryyditetty Half-Pint Heroes -pelipöytä.

Half-Pint Heroesin grafiikka miellytti, peli sitä vastoin jätti osin kylmäksi. Pelaisin kyllä toistekin, mutta esimerkiksi aiemmin pelattu Voodoo Prince miellytti roimasti enemmän.

Tässä kohtaa kello läheni kolmea ja koska kimppakyydeistä lentokentälle oli alustavaa sopimusta tehty neljän korville, niin aloimme tehdä lähtövalmisteluja. Pieniä viime hetken ostoksia, matkalaukkujen lunastusta säilöstä ja ulkoilmaan odottelemaan kyydityksiä. Näin olisi Spiel ’17 koettu!

Messe Essenin eteläsisäänkäynti ja iltapäivän aurinko. Neljä messupäivää takanapäin.
Messe Essenin eteläsisäänkäynti ja iltapäivän aurinko. Neljä messupäivää takanapäin.

Oma aarrekasa ja jälkihöyryt

Messut tulivat ja menivät. Matkalaukku on tyhjennetty ja ostoskasa purettu pelikaapin kätköihin. Näillä eväillä selviää kummasti pimeimmän kauden ylitse ja pitkälle ensi vuoteenkin. Mutta mitä muuta messuista jäi käteen kuin kasa pelejä? Entä yllättikö jokin tällaisen konkarin? Oliko vaivansa arvoinen matka?

Voisin tiivistää koko reissun lauseeseen: “Paras Spiel-reissuni koskaan”. Se kertoo paljon se. Samaa mieltä tuntui olevan muukin vakiporukkamme. En tiedä vaikuttiko kokemukseen olympiadin mittaiseksi venynyt tauko messuista vai kenties se, että saadaan tuttu porukka liikkeelle ilman arjen painolastia? Kenties hotellin keskeinen sijainti, yleinen fiilis itse tapahtumassa, koettu jalkapallopeli vai mikä? Tai ehkäpä nämä kaikki yhdessä?

Hauskaa joka tapauksessa oli ja vaikka messupäivät tällaiselle turistillekin ovat rankkoja, niin kun asiat tekee itselle sopivalla tahdilla ilman tarvetta “suorittamiseen”, niin silloin jää hyvä maku. Tutulla ja samanhenkisellä porukalla reissatessa on myös kovin helppoa nauttia niin messupeleistä kuin muistakin ohjelmanumeroista.

Suhinaa Queen Gamesin osastolla.
Suhinaa Queen Gamesin osastolla.

Mitä julkaistuihin peleihin taas tulee, niin pohjatyöt tuli tehtyä paremmin kuin koskaan. Sillä rintamalla yhtäkään jättiyllätystä ei tullut, näitä pienempiä messuhittejä (esim. Memoarrr!) toki ei saata kaikkia ennakolta edes arvata. Seurattavien ja ostettavien pelien lista piti Karuba-korttipeliä lukuunottamatta kutinsa, mutta lisäksi moni ostamatta jäänyt ja mahdollisesti testattu peli saattaa vielä päätyä hyllyyn jälkijunassa. Sentientin ja Coaster Parkin missaaminen hiukkasen jäi harmittamaan, mutta toivottavasti niiden osaltakin tärppää jossakin vaiheessa.

Messut ovat menneet monella mittarilla eteenpäin sitten vuoden 2005. Ruokatarjonta on monipuolisempaa ja sääntöjenselityksen taso on parantunut huimasti. Niinikään säännöt olivat saatavilla englanniksi joka kerta, kun sellaiselle oli tarvetta. Iso peukku kaikelle tälle. IPad:iä ja sinne ladattuja sääntöjä en siten messuilla tarvinnut kertaakaan, hotellikäytössä sen sijaan värkille oli edelleen käyttöä.

Tulostetut messukartat omilla merkinnöillä osoittautuivat kullanarvoisiksi. Niinikään aakkoslistaus julkaisijat + osasto-osoite -yhdistelmästä oli hyödyllinen. Näillä suunnistaminen ja ylipäätään reitinsuunnittelu oli helppoa. Ja monen monta kertaa joku ventovieras (tai sunnuntaina ei-niin-vieras Cane) kysyi kartat nähdessään apua löytääkseen tietylle osastolle.

Entä oliko tämä kaiken vaivan ja rahan arvoinen? Kyllä. Neljä päivää hurahti nopeasti ja tehdyillä etukäteisvalmisteluilla paitsi helpotti itse messupäiviä, niin helpottaa myös julkaisujen seuraamista lähitulevaisuudessa. Monia noista peleistä kun alkaa tippumaan pikku hiljaa paikallisten pelikauppojen hyllyille, nettikaupoista nyt puhumattakaan. Näiltä osin on siten valmiiksi käryä monista peleistä, kun taustatyönä on kahlattuna kursorisesti jo se 1 000 peliä.

Jos taas puhutaan puhtaasti kustannuksista vs ostetut pelit, niin sillä mittarilla katsottuna ei tietenkään kannata lähteä Spiel-messuille. Huomioiden hotelliyöt, lentoliput yms. niin ne rahat säästämällä ostaa kummasti pelejä sitten kun ne tulevat saataville – osaa toki voi joutua odottelemaan pidemmän tovin. Näin ajateltuna jää kuitenkin se matka ja messut kokematta ja nämä molemmat ovat itselleni tässä kohtaa se ykkösjuttu. Toki onhan se mukava tehtyjä ostoksia seuraavat kuukaudet pelata ja saada suuntaan tai toiseen varmistus pelien hyvyydestä. Toivottavasti ovat niitä hyviä – muuten on peiliin katsomisen paikka.

Nämä eväät mahtuivat matkalaukkuun. Käsimatkatavaroihin jäi kyllä käyttämätöntä tilaa.
Nämä eväät mahtuivat matkalaukkuun. Käsimatkatavaroihin jäi kyllä käyttämätöntä tilaa – IIKS, mikä paljastus!

Miinuspuolelle on listata vähänlaisesti mitään uutta. Kun saman katon alle pakkautuu neljässä päivässä se 180 000 ihmistä (tällainen arvio on vuodelta 2017), niin tietäähän sen, että liikkuminen on hitaampaa, pöydät ovat täysiä jne. – mutta siihen oli jo varautunut. Silti pakko todeta, että yllättävän hyvin pelipöytiin kuitenkin pääsi eli isommat tilat ovat tuoneet tähän jotain apua. Lattialle ei pelaamista missään vaiheessa tarvinnut viedä; sekin on joskus koettu. Oikeastaan ainoana negatiivisena yllätyksenä voi laskea sen, että välillä sai/joutui jonottamaan osastoilla ostoksia tehdäkseen. Neljän vuoden (tai vielä aiemmin) takaa en tällaiseen ole kyllä törmännyt.

Niin… ja että menisinkö uudestaan? Kyllä vaan – ja toivottavasti se kahdeksas reissu sieltä vielä joskus tulee. Se tapahtuuko se ensi vuonna, sitä seuraavana vai ylipäätään koskaan, siitä on vielä liian aikaista luvata mitään.

Nämä pelit olivat erityisesti seurannassa

Spiel-raportin pisteeksi i:n päälle laitan jakoon listan niistä messupeleistä, jotka olivat seurantalistalla (jos se jotakuta kiinnostaa). Tiputan ‘ehkä’ osaston tässä kohtaa kokonaan pois, jotta listasta tulee vähän tiiviimpi paketti. Työkaluna listan tekemisessä oli aiemmin mainostamani Tabletop Together Tool, jonne sai omat merkinnät tehdyksi peli peliltä ja sitä kautta valmiit listat tulostettua, linkin listaan jaettua omalle ydinryhmälle jne. Tämä lista on siis täysin henkilökohtainen ja porukastamme muilla oli omat vastaavat.

Pelit, jotka ostetaan:

  • Favelas (ostettu, Tero)
  • Gold Fever (testattu – ei ostoon messuilta, ehtii jälkeenpäinkin)
  • Perfect Hotel (ostettu, Tero)
  • Star Plus (ostettu, Tero)

Pelit, jotka vakavasti harkinnassa:

  • Bunny Kingdom (ostettu, Tero)
  • Café Fatal (testattu, ei ostoon)
  • Coaster Park (?)
  • Das Fundament der Ewigkeit (?)
  • Ex Libris (ostettu, Tero)
  • Heaven & Ale (ostettu, Jani)
  • Ilôs (ostettu, Jani)
  • Indian Summer (ostettu, Jussi)
  • Iquazu (testattu, harkinnassa)
  • Iunu (testattu, ei ostoon)
  • Keyper (ostettu, Tero)
  • Majesty (ostettu, Tero)
  • Merlin (ostettu, Tero)
  • Mini Rails (ostettu, Jani)
  • Montana (?)
  • Origami (ostettu, Tero)
  • Pioneers (testattu, harkinnassa)
  • Pioneer Days (ostettu, Jani)
  • Reworld (ostettu, Tero)
  • Riverboats (ostettu, Tero)
  • Rocky Road á la Mode (?)
  • Sentient (?)
  • Solaris (?)
  • Star Cartel (ostettu, Tero)
  • Startups (ostettu, Tero)
  • The Palace of Mad King Ludwig (testattu, ei ostoon)
  • Transatlantic (ostettu, Jani)
  • Tribes: Early Civilization (?)
  • Voodoo Prince (ostettu, Mikko)

 

Tapahtumaraportti: Spiel ’17 (26.-29.10.2017) – osa 2

Tämä on Spiel ’17 -tapahtumaraportin toinen osa, joka kattaa messupäivistä perjantain. Lue myös raportin ensimmäinen osa: torstai.

Tuhdilla aamiaisella ja sovitulla messuavauksella liikkeelle

Messupäivän hulinat jaksaa, kun on hotelliaamiainen valmiina odottamassa ja niin tahtoessaan skumppaakin tarjolla. Siispä kunnon proteiinitankkaus alle, jotta nälkä tulee aikaisintaan vasta iltapäivällä. Aamiaspöydässä on hyvä hetki vielä hioa messupäivän ensiliikkeet yhteen. Sentään kelloja ei tässä kohtaa tarvinnut synkronoida!

Ruokaympyrä hyvin edustettuna.
Ruokaympyrä “hyvin” edustettuna (ei tosin omani, mutta seurueestamme kuitenkin).

Sovitun suunnitelman mukaisesti Jussi koukkasi messuilla ensimmäiseksi Renegade Gamesin osaston kautta vain todetakseen, että pelit saapuvat paikalle myöhemmin päivällä. Siispä kohtaamispaikkaan 3. halliin ja Bunny Kingdomin pöytään, jota oli sillä silmällä jo edellispäivänä katsottu. Peli oli messuilla pelaamistamme peleistä ainoa, jota ei saanut pelata aivan täyttä peliä sillä lupa oli pelata vain kolme kierrosta neljästä. Tällä julkaisija Ieolla halusi varmistella, että hivenen isompi osa messuyleisöstä pääsi makustelemaan tätä “pupujen valtakuntaa”.

Bunny Kingdom on korttivetoinen alueiden rakentelupeli Richard “Magic: The Gathering” Garfieldiltä. Kierrosten alussa pelaajille jaetaan 10-kortin käsi, josta valitaan kaksi ja loput kortit annetaan seuraavalle. Valitut kortit paljastetaan ja vastaaviin ruutuihin kartalla laitetaan oma pupujussinen ruutua asuttamaan. Tai jos pelattu kortti on resurssi-, linna- tai loppupisteytys-kortti, niin ne asetetaan tässä kohtaa syrjään. Kun kaikki kortit on draftattu, myös sivuun laitettujen korttien toiminnot tehdään lukuunottamatta salaisia pisteytyskortteja. Kierroksen päätteeksi jokaisesta omasta valtakunnasta (=useamman ruudun yhdistämästä alueesta) saa pisteitä sen mukaan montaako eri resurssia valtakunta tuottaa kerrottuna valtakunnassa olevien linnojen tornien määrällä.

Bunny Kingdom on nätti.
Pupujen valtakunta on kaunista katseltavaa (Bunny Kingdom).

Tällaisia vastaavia kierroksia pelataan siis neljä aina päättyen välipisteytyksiin ja pelin lopuksi paljastetaan sivuun kerätyt pistekortit ja haalitaan niistä toivottavasti mahdollisimman mojovat lisäpisteet. Niin yksinkertainen ja soljuva peli, että Bunny Kingdomiin sisäistää heti ensipelistä. Haaste tulee korttien kautta, joita on paljon – mikä taas pitkässä juoksussa on pelkästään hyvä asia. Pelissä ei vallata alueita kavereilta tai muutakin ilkeilyä, vaikka pelin alkuun tällaiseksi saattaisikin mieltää. Alue on siten sinun, kun pupusi laudalle laitat. Paitsi, että on pelissä yksittäisiä kortteja, jotka joustavat pupujen asettelussa, mutta näiden “jokereiden” osalta puput väistävät siinä vaiheessa, kun ruudun oikea kortti pelataan – jos pelataan. Pelaajien välinen vuorovaikutus tulee korttien draftauksen kautta, jolloin pitää hiukan katsoa mitä vasemmanpuoleisella pelaajalla on laudalla.

Graafisesti Bunny Kingdom on todella kaunista katsottavaa ja komponentit ovat hienot, vaikka nappulat muovia ovatkin (näin sanoo puisten komponenttien ystävä). Peli sopii täydellisesti perhepeliksi, joskin monissa pistekorteissa on lause taikka pari englantia, joten sen mukaisesti myös ikäsuositus. Nopeakin tämä pirulainen on pelattavaksi, joten kokonaisfiilis heti ensimmäisen pelin jälkeen oli oikein positiivinen ja heilahti “ehkä” osastolta “tämä ostetaan” -tilaiseksi. Mutta palataan siihen ostosteluun vielä uudemman kerran tuonnempana.

Sisustusniksejä, parrakkaita prinsessoja ja… pelailua (yllätys!)

Aamun ensipelin jälkeen jatkettiin kierrosta halleissa sen mukaan, mitä täytettä ostoskasseihin oli tarkoitus saada. Messuosastoja kiertäessä vastaan tuli myös useampia pelaajaystävällisiä sisustusvinkkejä – vai mitäpä itse sanoisitte seuraavista bongauksista?

Meeple-astioita sateenkaaren väreissä.
Meeple-astioita sateenkaaren väreissä.
Lautapelaajan sohvapöydäksi kelpaisi vaikkapa tämä, eikö?
Lautapelaajan sohvapöytä. Tällä hetkellä meiltä sohvapöytä puuttuu ja hyvin on ilman pärjättykin. Mutta tämän nähtyään heräsi kummasti kiinnostus…

Harvest Dice. Se oli Janilla harkinnassa ja kun osastolla oli seisomapöytä vapaana, niin ei kun peli testiin. Tässä on yhteinen noppapooli kolmessa eri värissä: vihreät edustavat salaattia, punaiset tomaattia ja oranssit porkkanoita. Kun nopat on heitetty, poimitaan niitä vuorolla yksi ja nopan silmäluvun mukaisesti laitetaan ko. tuotekirjain omaan lappuun vastaavaan sarakkeeseen. Seuraava samanlainen tuote pitää asettaa edellisen vastaavan viereen, mikä rajoittaa pelin kuluessa noppien valintaa. Kierroksen viimeinen noppa taasen menee aina kasvattamaan vastaavan tuotteen markkinahintaa.

Harvest Dice ja pelaajien pistelaput.
Harvest Dice ja pelaajien pistelaput.

Jos noppaa ei pysty tai halua laittaa syötetään se possuille, tätä varten pelaajalapuista löytyy possusarakkeet. Possurukseista saa jämäpisteitä, jos niitä on riittävästi ja tietyssä vaiheessa myös kertakäyttöisen värinvaihdon. Peliä jatketaan, kunnes jonkun tuotteen markkinahinta on tapissa tai yksittäisen pelaajan koko viljelysala täytetty. Tämän jälkeen suoritetaan pistelasku, jossa kerrotaan tuotteet niiden markkinahinnoilla. Bonuspisteitäkin on luvassa, jos omasta viljelysalasta on saanut vaakarivejä täytetyksi.

Harvest Dice on nopea, se on kompaktissa paketissa ja käytettävyys on kunnossa. Peli ei kärsi myöskään liiasta odottelusta, kiitos yksi kerrallaan tehtävän noppavalinnan. Mutta joku tässä harasi silti vastaan, minkä vuoksi peli jäi myös ostamatta. Se, että noppaa ei saa laitettua pellolle vaikutti isolta pistemenetykseltä, josta rankaistaan kaksinkertaisesti: ensinnäkin jää saamatta tuotteesta sen markkinahinta, mutta jokainen asettamatta jäänyt tuote kasvattaa todennäköisyyttä, että vaakarivejäkin jää täyttämättä. Vähän jäi Harvest Dicesta sellainen harmiton maku Würfelkönigin tapaan.

Kun Jussilla oli vielä perjantainakin (torstain ohella) pelivaihtoja sovittuna puolille päivin, istahdimme me muut siksi aikaa King’s Road -nimisen pelin ääreen. Tällainen julkaisu oli mennyt aivan kokonaan ohi etukäteisvalmisteluissa. Julkaisijana Grail Games ja suunnittelijana Reiner Knizia. Peli on jonkin sortin uusintajulkaisu yhdestä ‘Neue Spiele im alten Rom’ -pelikokoelman pelistä, mutta koska alkuperäinen ei ole itselle tuttu, niin paha sanoa kuinka paljon sisältö on muuttunut uusintajulkaisun yhteydessä.

King's Road ei ulkoasullaan komeile.
King’s Road ei ulkoasullaan prameile.

King’s Road on korttivetoinen enemmistöpeli, jossa kaikilla pelaajilla on samanlaiset käsikortit. Näistä korteista valitaan kolme ja pelatut kortit paljastetaan yhtä aikaa. Kortteja vastaaville alueille lätkitään oma nappula, jonka jälkeen kuningas liikkuu laudalla ennalta määrättyä reittiä. Alue, johon kuningas pysähtyy pisteytetään niiden pelaajien eduksi, joilla on siellä eniten edustusta paikalla. Pisteytyksen jälkeen kyseinen alue tyhjennetään lukuunottamatta yhtä nappulaa, jonka alueen voittanut sinne saa jättää. Myöhemmissä pisteytyksissä lisäpisteitä saa näistä aiemmista nappuloista, jos niillä on suora kytky pisteytettävään alueeseen.

Näillä säädöillä kuningas liikkuu kartalla ja “ruletti” (kartta on varsin pieni, joten samoja alueita pisteytetään usein) pyörii, kunnes joku saa 40 pistettä kasaan. Peruskonseptia ryyditetään joukolla erikoiskortteja, jotka tuovat peliin sen kaipaamaa lisämaustetta.

Tällaisilla säännöillä peli meille opetettiin ja sellaisena sen myös pelasimme. Toimi se noinkin, mutta peliä lopetellessamme ja sääntökirjaa selatessa tuli kuva, että taisimme saada “vähän sinnepäin” -vedetyn sääntöopastuksen. Vaikea siten sanoa, minkälainen peli paketista lopulta kuoriutuu, mutta tällaisella “variantilla” pelattuna King’s Road oli napakka paketti. Joskaan se ei poikkea edukseen myöskään millään osa-alueella. Graafinen ulkoasu oli kuitenkin valmiiksi ummehtunut ja komponentit perustavaraa. Ei tarvinne olla ennustaja, jos veikkaa ettei pelistä tulevaisuudessa paljon kuulla.

Jussi tuli peliä lopetellessa sopivasti paikalle, joten suunta otettiin kohti Renegade Gamesin kojua. Matkalla bongasimme mm. seuraavan kaunokaisen työnsä ääressä.

Mikään ei messuilla yllätä; ei edes parrakas mies prinsessa-asussa tarjolemassa juomia.
Mikään ei messuilla yllätä; ei edes parrakas mies prinsessa-asussa tarjolemassa juomia.

Renegade Gamesin kojulla olikin sitten täysi tohina päällä. Osaston väki kantoi pahvilaatikkoa toisensa perään tullista saapuneita pelejä ja inventaario oli meneillään. Jäin odottamaan ja jonottamaan myynnin alkamista ja vapautin muun porukan katselemaan muuta messuympäristöä. Jonoa Renegade Gamesin osastolle kertyi odottaessa aika tavalla ja itsekin sain useammalle ohikulkijalle selittää, mikä oli homman nimi. Osaa kiinnosti vielä tarkemmin tietää, ‘mitä’ tai ‘minkälaisia’ pelejä kyseinen putiikki on julkaissut kun tällainen jono saatiin aikaiseksi. Myös Renegaden oma väki kävi jonottajia läpi kyselemässä mitä pelejä kukin odotteli. Tämä syystä, että kaikkia pelejä ei vieläkään oltu saatu ja osassa peleistä oli niin pieni painos tarjolla, että niitä ei riittäisi kuin nopeimmille. Hyvä ajoitus, olin jonossa kuitenkin ensimmäisen 30 joukossa!

Ajoitus Renegaden osastolle oli täydellinen. Peleistä suurin osa on saapunut ja niiden myynti alkamassa. Fox in the Forest myytiin loppuun heti ensiminuuteilla.
Ajoitukseni Renegaden osastolle oli (tuurilla) täydellinen. Peleistä suurin osa on saapunut ja niiden myynti alkamassa. Fox in the Forest myytiin loppuun heti ensiminuuteilla.

Matkaan tarttui ExLibris ja parit kappaleet Fox in the Forestia. Sentient sitä vastoin puuttui edelleen, sen perään piti kysellä vielä seuraavana päivänä ja valitettavasti paikalle saatu erä oli lopulta varattu etukäteen. Kun ostokset Renegaden osastolla oli tehty, otettiin suunta kohti Lautapelit.fi:n osastoa. Mutta koska matkalla oli korealaisten SpaceX -vapaana, niin testattiin sekin lennosta. SpaceX yhdistelee biljardia ja Crokinolea eli tarkoituksena on neppailla lyöntilätkän avulla ensin värillinen puukiekko pussiin ja kun väri on näin “lukittu”, pussittaa loputkin saman värin kiekot. Tämän jälkeen nepataan vielä yksi valkoinen ja lopulta yksi musta kiekko pussiin, jolloin pelin voittaa.

SpaceX näyttää kivalta, mutta käytännössä se on vähän tylsä. Perinteinen Korona on parempi jostakin Crocinolesta nyt puhumattakaan.
SpaceX näyttää kivalta, mutta mielenkiinto ei pysy yllä Crokinolen tapaan.

SpaceX näytti aavistuksen paremmalta kuin mitä se käytännössä oli. Vähän liian helppo, pelilauta liian pieni ja kokonaisuus vähän “tekemällä tehty”. En saanut siitä mitään kiksejä, mutta rima onkin valmiiksi jo korkealla, kun kotoa löytyy niin Crokinole kuin Le Passe-Trappekin. Siispä kohti Lautapelit.fi:tä. Heidän osastonsa ohi oli jo edellisenä päivänä kuljettu, mutta tuolloin oli täyttä emmekä jääneet odottelemaan. Nyt ao. kurkistusluukustakin katsottuna meillä kävi parempi tuuri ja oli aika testata yksi messu-uutuuksista: Gold Fever.

Lautapelit.fi:n pään sisällä - onkos siellä vapaita pöytiä?
Lautapelit.fi:n pään sisällä – onkos siellä vapaita pöytiä?

Gold Fever on push-your-luck -peli, joka sopii kaikille. Pelaajat saavat kangaspussukat, jossa on arvottomia kiviä kolmessa eri värissä sekä kultahippuja. Vuorolla pussista nyitään kiviä yksi kerrallaan tarkoituksena kaivaa esiin kultaa, jolla peli voitetaan. Kivien nykimisen voi lopettaa koska tahansa, jolloin pöydällä olevat arvottomat kivet saa pudottaa toisen pelaajan säkkiin – kulta siirretään tässä kohtaa sivuun. Jos taas pelivuoroa jatkaa niin pitkään, että pussista nousee kaksi samanväristä arvotonta murkulaa, menee koko vuoro hukkaan. Tällöin kaikki sillä kierroksella säkistä nostetut murkulat kulta mukaan lukien palautetaan takaisin pussiin.

Ja tässä koko peli. Kuulostaa äärimmäisen yksinkertaiselta, onkin sitä, mutta peli on hauska filleri ja sopii vaikkapa illanistujaisiin. Paketin mukana tulee kaksi lisäosaa, joista toisessa kunkin pelaajan säkkiin lisätään vihreä kivi. Sen nostaessaan pelaajan on pakko nostaa vielä kaksi kiveä lisää. Toisessa lisäosassa säkkeihin nakataan vielä punainen kivi, jonka noustessa kaikki pelaajat nostelevat kiviä kilvan pusseistaan, kunnes joku nostaa sieltä kullan. Molemmat lisäosista sopivat peliin hyvin ja tuovat lisäväriä. Mainio peli, jolle tiedän jo sopivaa kohdeyleisöä – näin se kultakuume leviää…

Gold Feverin komponenttipuoli on kunnossa - pelikin on kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta hyvä ja sopii kaikille.
Gold Feverin komponenttipuoli on kunnossa – pelikin on kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta hyvä ja sopii kaikille.

Lautapelit.fi:n välittömässä läheisyydessä oli Queen Gamesin kaksi osastoa, jossa jo edellispäivänä poikkesimme. Tullessamme osastolta vapautui Pioneers-pöytä, jonka ääreen haikailimme jo aiemmin. Siispä peli testiin – säännöt tuli palauteltua jo edellisiltana mieleen, joten ei ollut tarvetta odottaa sääntöjenselitys-apuakaan.

Pioneers näyttää ja tuntuu Queen Gamesin peliltä. Reittien rakentelu yhteisesti ajettavilla vankkureilla on mielenkiintoinen haaste.
Pioneers näyttää ja tuntuu Queen Gamesin peliltä. Reittien rakentelu yhteisesti ajettavilla vankkureilla on pelin mielenkiintoisin mekaniikka.

Pioneersissa pelaajat asuttavat villiä länttä. Kullakin pelaajalla on aloitusvankkureissaan viisi erilaista asukkia ja pelin aikana näitä on tarkoitus kylvää laudalle niitä vastaaviin ruutuihin. Pelivuoron ensimmäisenä toimintona pelaaja saa rahaa 3-5, seuraavassa vaiheessa rahalla voi ostaa reittivälin taikka kaksi kartalta tai uudet vankkurit (ja siten lisää asukkeja). Vuoron viimeisenä toimintona vankkurit pitää ajaa kartalla ruutuun, johon pystyy jättämään vastaavan asukin omista vankkureista, samalla laukeaa asukin erikoistoiminto. Vankkureiden liikuttelu maksaa sekin, joten rahatalouden kanssa Pioneersissa saa olla tarkkana. Kun vankkurit on liikuttanut ja toiminnon tehnyt, on yhdellä muista pelaajista mahdollisuus laittaa asukki samaan ruutuun, mutta tästä vuorossa ollut pelaaja saa maksun.

Seuraava pelaaja jatkaa sitten vuoroaan tästä. Tarkoituksena on tyhjentää mahdollisimman paljon vankkureita koska siitä palkitaan hyvillä pisteillä ja toisaalta rakentaa kartalle mahdollisimman pitkä ja yhtenäinen vankkurireitti, jonka varrella majailee omia asukkaita. Yhdestä omasta vankkurireitistä saa siitäkin pisteitä pelin lopussa..

Pioneersin keskiössä on kartalla liikkuvat vankkurit, joita pelaajat vuorotellen siirtävät. Vankkurit mieluusti siirtää sellaiselle osalle karttaa, joka edesauttaa omaa peliä, mutta hankaloittaa muita. Marc Andren suunnittelema peli osoittautui odotetun hyväksi, sille lämpeni sitä enemmän mitä pidemmälle peli eteni. Vuorot olivat napakoita ja odottelua oli vähän. Kuuden eri asukastyypin erikoistoiminnot olivat nekin selkeitä ja kullekin löysi hyvin käyttötarkoituksen. Pioneers meni vakavasti ostoharkintaan.

Kuvissa jännittävän näköinen, pelinä harvinaisen tylsä ja yksiulotteinen.
Kuvissa jännittävän näköinen Conex, pelinä tylsä ja yksiulotteinen.

Haban osastolla poikkesimme jo torstaina, mutta tällöin pari kiinnostavaa peliä vältteli meitä eli ei ollut vapaata pöytää. Nyt näytti paremmalta, sillä Conex-pöytä oli valmiiksi vapaana. Tässä pelissä omalla vuorolla pelataan kädestä kortti, jonka asettelun tulee täsmätä joko pelilautaan tai aiemmin pelattuun korttiin – kortit siis pelataan aina osin aiempien päälle. Pelattu kortti kertoo myös minkälaisen pistemäärän suorituksesta saa ja pääseekö heittämään pelissä mukanatulevaa erikoisnoppaa, joka antaa jonkin lisäedun. Vaihtoehtoisesti oman vuoron voi skipata kokonaan, jolloin pakasta saa pari korttia täydennystä. Ja siinäpä se. Conex näytti ihan kivalle, mutta oli pelikokemuksena harmaata massaa väreistään huolimatta. Edes lisänopan toiminnallisuudet eivät pelasta sitä, joten ei jäänyt mitään haluja päästä tämän ääreen uudestaan.

Iquazu sitä vastoin oli kaikkea muuta kuin harmaa. Peli on ensinnäkin todella nätti ja vaikka enemmistöpeli onkin, niin uutta fiilistä tuo “virtaava vesi”, joka siirtää pelialuetta koko ajan kohti loppua. Tämäkin on korttivetoinen eli käsikorteilla pelaajat kylvävät omia timanttejaan laudalle. Vasemmanlaitimmaiseen – eli sarakkeeseen, joka seuraavaksi poistuu pelistä – pelattaessa käsikortteja tarvitsee pelata vain yksi, seuraava sarake vaatii jo kaksi korttia jne. Vaihtoehtoisesti vuoron voi käyttää korttien nostoon. Yhden kierroksen jälkeen vesiputouksesta tippuu pisara niinikään vasemmanlaitimmaiseen sarakkeeseen blokaten yhden timanttipaikan pois. Kun sarake täytyy, jaetaan tarjolla olevat pisteet enemmistöjen mukaan sekä katsotaan kaikki vaakarivien enemmistöt millä perusteella jaetaan lisäetuja tai -pisteitä. Pisteytyksen jälkeen vesi virtaa, jolloin pisteytetty sarake laitetaan piiloon ja oikeasta laidasta paljastuu uusi pelattava sarake.

Haban Iquazu on paitsi kaunis, myös peli, joka maistuu niin perheille kuin harrastajillekin.
Haban Iquazu on paitsi kaunis, myös peli, joka maistuu niin perheille kuin harrastajillekin.

Ja tämähän oli hyvä peli. Se virtaa eteenpäin teemansa mukaisesti ja kevyttä päätöksentekoa on joka kierroksella tehtäväksi. Panostaa voi joko seuraavaksi pisteytettävälle alueelle tai katsoa pisteytystä taikka paria pidemmälle. Iquazu toimii erinomaisesti perhepelinä, mutta toimii harrastajienkin keskuudessa. Tämä on ehtaa Vuoden perhepeli -materiaalia karkkiulkonäöstä lähtien. Veikkaisin, että tullee jossakin vaiheessa päätymään myös omaan hyllyyn, vaikka nyt jätinkin ostamatta. Iquazu oli perjantain viimeinen messupelimme. Kello veisteli taas kutakuinkin viittä, kun suuntasimme hotellille. Aikaisempina iltoina oli nautittu vietnamilaisen ja libanonilaisen keittiön antimista, mutta nyt suunnattiin saksalaisten patojen äärelle. Kunnon Schnizzel, jotta energiaa riittää vielä hotellipelien pelailuun.

Mikäs se on Saksan reissu, jos ei edes yhtä Schnitzel-ateriaa saa?
Mikäs se on Saksan reissu, jos ei edes yhtä Schnitzel-ateriaa saa?

Illan hotellipelit

Vatsa kylläisenä korkattiin hotellilla parit uusista hankinnoista. Ensin edellisen päivän hankinta Mini Rails, joka muuten myytiin messuilla loppuun. Peli on kompakti Winsome-henkinen junapeli, joka kestää kuusi kierrosta. Kunkin kierroksen aikana kukin pelaaja rakentaa kertaalleen yhden firman rataa ja ostaa yhden firman osakkeen. Se kumman toiminnon tekee ensin toista, jää pelaajan itsensä päätettäväksi. Kierroksen alussa pussista vedetään firmojen nattereita laudalle jonoon kaavalla ‘2 x pelaajien määrä +1’. Vuorojärjestyksen mukaan oma nappula korvaa yhden jonossa olevista nattereista ja tehdään päätös, otetaanko natteri osakkeeksi vai tehdäänkö sillä kyseisen firman rataa. Radanrakennus muuttaa firman osakekurssia ylös- tai alaspäin eli jos vastaavan firman osakkeita on pelaajilla jo, niin kaikki tekevät vastaavat “säädöt” pelaajakohtaisilla laudoilla. Jos taas ottaa natterin osakkeeksi, laitetaan se pelaajalaudalla osakeradan 0-kohtaan. Kun kukin pelaaja on kaksi toimintoaan tehnyt, niin se viimeinen jäljelle jäänyt natteri laitetaan apulaudan ‘tämä firma on maksanut veronsa’ -kohtaan.

Taiwanilaisten "Winsome"-peli, joka on kauniimpi kuin ne penseännäköiset aidot Winsomet.
Taiwanilaisten “Winsome”-peli Mini Rails, joka on kauniimpi kuin ne penseännäköiset oikeat Winsomet. Oikealla apulauta vuorojärjestystä ja veroträckiä varten.

Samanlaisia kierroksia pyöräytetään kuusi, jonka jälkeen lasketaan pelaajien firmojen osakkeiden arvot. Tässä kohtaa pussi, josta firmojen nattereita on vedetty, on tyhjä. Ennen pisteidenlaskua pitää vielä huomioida osakkeiden arvojen sulaminen: jos firma ei ole maksanut lainkaan veroja, siitä ei voi saada plussaa. Vastaavasti niistä firmoista ei voi saada miinuksia, jotka ovat veronsa maksaneet. Loput osakkeet kertovat pelaajakohtaiset pisteet.

Mini Rails on nätti paketti, peli-ideakin on hyvä ja tämän pelaa tosi joutuisasti. Meidän porukkaamme jäi vähän tökkimään se, että pussi josta firmojen nattereita vedellään tyhjenee kokonaan eli kaikki tietävät tiettyjen nattereiden tulevan peliin väistämättä. Tekisi ensimmäisenä mieli tuupata säkkiin yhdet ylimääräiset merkit per firma mikä onkin mahdollista (riippuen pelaajamäärästä). Interaktiota pelissä on aika tavalla eli tässä on mahdollista suolata kaverin firmoja ja parannella niitä, mitkä omasta osakesalkusta löytyvät. Niinikään vuorojärjestyksellä kikkailemalla pääsee tekemään pelin kannalta oleellisia päätöksiä siitä, mikä firma maksaa veronsa ja mikä ei. Sen jo ensimmäinen peli joka tapauksessa todisti, että Mini Railsia ei voi ottaa liian vakavasti, vaan pitää hyväksyä tietty määrä “peliliikkeitä”. Seuraavan kerran pelataan varmaankin lisänattereilla, jotta loppu ei mene ihan niin arvattavasti.

Ai niin…messuilla myydyissä Mini Railseissa oli ilmeisesti järjestään sellainen fiba, että paketista löytyi harmaita nattereita yksi liian vähän ja kermanvärisiä taas oli yksi liikaa. Useampi oli tämän huomannut ja käynyt vaihtamassa komponentteja julkaisijan osastolla, kunnes harmaat nappulat loppuivat (varmaankin oilvat korkanneet pelin taikka pari vain vaihtamista varten). Meidän pelaamastamme versiosta löytyi lisäksi yksi natteri, josta ei tiennyt onko se keltainen vai kermanvärinen – niin sopivasti osui sille välille.

Skull Port on vaihteeksi yksi Yatzy-henkinen peli, nyt merkkariteemalla.
Kroatialaista käsialaa oleva Skull Port on vaihteeksi yksi Yatzy-henkinen peli, nyt merkkariteemalla.

Illan päätti Skull Port -noppailu, jonka ääressä saatiin muutamat mojovat naurut. Peli on merirosvoteemainen Yatzy-variantti, jossa on koneistonrakentelua mukana. Tai koneiston ja koneiston: jokainen pelaaja voi ostaa lisäkortteja, jotka paitsi antavat loppupisteitä, niin kaksi niistä voi olla muuten apuna pelin aikana. Pelissä heitellään omalla vuorolla maksimissaan kolme kertaa nopat ja koetetaan täyttää pöydässä olevien laivakorttien ehtoja. Jos onnistaa, niin kortille laitetaan oma vaikutusvalta-merkki (arvovälillä 2-5). Myöhemmin samalle kortille tulevat voivat tuuppia samanarvoisia tai heikompia merkkejä kortilta alaspäin. Kun putoaa kortilta kokonaan pois, siirtyy pudonnut merkkareiden taivaaseen tappelemaan taivaspaikoille päätyvistä loppurahoista. Jos noppaheittelyn lopputulemana ei täyttänyt minkään laivakortin ehtoa, mennään suoraan yhdellä vaikutusvalta-merkillä taivaanporteille.

Tähän saakka kaikki vielä ok, mutta sääntöihin on hiipinyt yksi peliä pahasti rikkova sääntö: kun laivakortille pääsee, niin sen sijaan että heikompia merkkejä siirtelee kortilta alaspäin, niin  merkin voi myös suoraan ampua taivaspaikalle. Tämä yhdistettynä siihen, että rahalla pystyy kääntelemään noppia parempiin asentoihin tarkoittaa sitä, että etenkin viimeisillä kierroksilla kannatti mieluummin ampua kaveri suoraan laudalta kuin tiputtaa vain alemmas. Korteilla pelin lopussa köllöttävistä merkeistä siis saa pisteitä, joten mieluummin poistatti kaverin yhdeksän pisteen ruudusta sen sijaan, että olisi tiputtanut tämän seitsemän pisteen ruutuun.

Merkkarinoppailua pelataan kunnes kaikki pelaajien vaikutusvalta-merkit on käytetty. Pelin lopussa taivaspaikkojen rahat jaettiin sen mukaan, mikä pelaajien vaikutusvalta siellä oli. Ne yhdistettynä pelaajan muuhun omaisuuteen ja koneistokorttien pisteisiin ja laivakortteilla köllöttäviin vaikutusvalta-merkkeihin oli pelaajan loppusaldo. Pisteenlaskussa huomio kiinnittyi väkisinkin siihen, että osalta korteista piti laskea numeroita, osasta pääkalloja mutta ei enää rahoja ja sitten oli vielä erikseen ne rahat. Symboliikkaa olisi voinut vielä hioa. Sitä suurempaa höylää olisi kuitenkin kaivannut sääntökirja, joka oli riemastuttavin miesmuistiin: sääntökirjasta kyllä löytyi kaikki sääntökirjoista yleensä löytyvät otsikot kuten vaikkapa ‘Pelin sisältö ja komponentit’, mutta tuon otsikon alta ei suinkaan löytynyt kuvausta tai tekstiä moisista asioista vaan ihan jotain muuta.

Edellä esitettyjen ongelmien lisäksi Skull Portin pelaamisessa tökki odottelu. Kun yksi heittelee ja muuttelee noppalukuja, niin muilla ei ole mitään tekemistä. Ei näin, ei todellakaan näin. Vaikka illan viimeinen peli oli kökkö, niin hyvillä mielin käänsimme katseet tulevaan messupäivään…

Katso myös raportin kolmas ja viimeinen osa: launtai & sunnuntai.

Tapahtumaraportti: Spiel ’17 (26.-29.10.2017) – osa 1

Vuoden 2017 Spiel-messut olivat itselleni järjestyksessään seitsemännet. Neitsyys tällä saralla tuli menetettyä jo 12 vuotta aiemmin eli vuonna 2005. Kiitos aiempien vuosien kokemusten, oli nytkin etukäteissuunnitteluun selvä sapluuna olemassa. Nämä niksit olen blogissa aiemmin jo jakanutkin.

Vaan minkälaiset fiilikset Spiel ’17 jätti? Oliko yllätyksiä ja jos oli, niin olivatko ne positiivisia vai negatiivisia? Tästä alkaa messuraportti, joka on jaettu kolmeen osaan, sillä jaettavaa on paljon. Jos mielenkiintoa riittää, niin H-hetken fiilikset (päivää ennen Spiel-messujen alkua) kannattaa lukea pohjille.

Majapaikka Essenin ytimessä

Hotellimme oli tällä kertaa ’Essener Hof’, joka sijaitsee aivan Essenin rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Jonkin rankkauksen mukaan tämä oli kaupungin parhaiden hotellien joukossa, mutta aika perushotellilta tuo lopulta vaikutti. Spiel-messut näkyivät aika vähän hotellilla, mikä oli pienoinen pettymys. Sitä kun on näillä reissuilla tottunut näkemään pelailujen levittäytyvän hotellien ravintoloihin ja baareihin, niin Essener Hofissa pelejä näyttäytyi pöydissä vain yksittäisiä. Osin tästä syystä mekin päädyimme iltaisin levittämään pelit omiin huoneisiimme.

Hotelli Essener Hof aivan Essenin rautatieaseman välittömässä läheisyydessä.
Hotelli Essener Hof aivan Essenin rautatieaseman välittömässä läheisyydessä.

Saavuimme Essener Hofiin keskiviikkona jo puolen päivän korvilla. Siten koko loppupäivä oli aikaa tutustua lähitavaratalojen tarjontaa katsellen mahdollisten tuliaisten ja/tai joululahjojen perään. Niin, niitä jouluvaloja keskustaan viriteltiin jo kovaa vauhtia. Teimme niinikään tietysti eväshankintoja tuleville messupäiville.

Tuloiltana, kun vakijoukkiomme neljäskin osapuoli saapui paikalle, pelailtiin hotellilla kätsyjen noppapelien (Qwixx ja Qwinto) lisäksi Hessulta saatuja miniversioita Amigon vanhemmista peleistä. Siis viime hetken herkistelyä toivottavasti vilkkaisiin tuleviin pelipäiviin! Keskiössä oli myös lyödä lukkoon suunnitelma ensimmäiseen messupäivään eli minne kukin ampaisee heti alkuun?

 Torstai on toivoa täynnä (ja ensiminuutit tarkoin suunniteltu)

Se ensimmäinen messupäivä. H-hetkeä eli klo 10:00 ja messujen aukeamista odotellessa olimme mekin ovien takana odottamassa ”muutaman muun kanssa”. Se, että odotusaulat ovat tupaten täynnä ei yllättänyt, näinhän se on ollut aina. Koskaan ei odottelu saati messumassassa liikkuminen ole kuitenkaan mennyt tuuppimiseksi ja tönimiseksi – me lautapelaajat osaamme selvästikin käyttäytyä. 

Messukansa odottamassa messujen alkua.
Messukansa odottamassa ovien avautumista läntisellä sisäänkäynnillä.

Järjestäjät päätyivät avaamaan osastojen ovet lopulta noin vartin etuajassa. Syytä aikaistukseen en tiedä, mutta ainakin läntisen sisäänkäynnin (jossa me olimme) ongelmana oli, että porukkaa oli aulassa niin paljon ettei uusille tulijoille pystytty myymään lippuja lipunmyyntipisteillä. Ai miksikö? No koska jo lippunsa ostaneiden massa ylti lipunmyyntiin saakka ja ylikin. Tästä me emme kärsineet, sillä omat neljän päivän tiketit tuli ostettua netistä jo etukäteen. 

Lunkisti-porukan torstai-aamu oli suunniteltu seuraavasti: Jussi ampaisee WizKidin osastolle hakemaan pelit The Expanse Board Game ja Favelas. Samalla keikalla mukaan lisäosa Snowdoniaan ja koukku Pandasauruksen kojulle, josko olisi ollut Coaster Parkia saatavilla. No se syötti ei tuottanut tulosta, vaan kaikki messuille kärrätyt kappaleet oli jo etukäteen varattu. Taiwanilaisjulkaisijan osastolta Jussi nappasi vielä Mini Railsin ennen kuin lähti yhyttämään muuta sakkia hallista 7.

Kolmen hengen ryhmä aloitti hallista 3. Korealaisten putiikista nappasin Star Plus -korttipelin. Siitä jonottamaan melkein viereiseen kojuun Azulia ilmaislisäosan kera – jota sitten joutuikin jonottamaan kohtuu tovin! Ylipäätään nämä messuaamujen ”ostosjonot” olivat uutta johon ei tässä määrin oltu aiemmin törmätty. Ryhmämme kolmas jäsen Jani kiersi heti startista 3. hallissa isomman ostosreissun. Matkaan tarttuivat niin Cat Lady, Coloretto Duell, Heaven & Ale sekä Riga. Tämä ostostelu kesti sen verran, että ehdimme odottaessa pelaamaan porukan viimeisen jäsenen, Mikon, kanssa ensimmäisen pelin. Se oli korealaisten osastolla esillä ollut Pile-Up Rush.

Pile It Rush nopeuspeli 2-4 pelaajalle.
Pile-Up Rush on palikoiden pinoamis- ja nopeuspeli 2-4 pelaajalle. Tiimalasi antaa tietyn määrän rakennusaikaa, mutta vuoronsa voi päättää jo aiemmin ennen kuin aika loppuu, jolloin tiimalasi käännetään ympäri ja vastapelaajalla on nyt vähemmän rakenteluaikaa. Ihan kelpo näppäryyspeli, mutta onhan näitä toki nähty.

Kun Jani saapui oli tämä ihan peruskiva puupalojen pinoamispeli lopussa ja siirryttiin yhteiseen kohtaamispaikkaan. Ensiostokliimaksi oli selätetty!

Yleisfiilistelyä ja kun tilaisuus tekee varkaan… myös pelailua

Torstain messupäivään ei aamun ensiminuuttien jälkeen ollut erityistä suunnitelmaa. Käytiin kiertämässä hallit läpi, katsottiin osastojen ja kauppojen tarjontaa sekä pelien hintatasoa. Pelipöytään istahdettiin pelipöytään, kun sellainen oli vapaana ja peli itsessään kiinnostava.

Koskisen Antti yhytettiin Klaskia ja Bonk!:ia opettamasta Competon osastolta ensimmäisen kerran jo torstaina aamupäivästä. Hyvin näytti kaverin kunto kestävän myös muina messupäivinä – en tiedä monelleko tuhannelle messukävijälle pääsi pelejä esittelemään. Kuitenkin sunnuntaina käytävillä törmättäessä Anttia piti opastaa 2F:n osastolle eli sen verran “sumussa” mentiin messujen viimeisinä tunteina, kun ei tarvinnut enää niin skarpata.

Antti Koskinen Bonkin sääntöjä opettamassa.
Antti Koskinen Bonkin sääntöjä opettamassa.

Ensimmäinen yhteinen tilaisuus pelin testaukseen tuli Haban osastolta. Karuba-korttipeli kiinnosti, sillä sen lautapeliversio oli jo aiemmin hyväksi todettu. Korttipeliversio tulee kompaktissa paketissa ja osoittautuikin todella toimivaksi. Itse asiassa korttipelissä on mukana elementti, joka tekee siitä jopa paremman kuin alkuperäinen. Jokaisella pelaajalla on sama korttipakka, mutta korteista kädessä on kerrallaan kolme. Näistä kolmesta kaksi paljastetaan yhtä aikaa ja pienimmän summan pelannut menettää toisen juuri pelaamistaan korteista. Muuten peli on tuttua ja turvallista Karubaa, mutta kestoltaan aavistuksen lyhyempi. Tykkäsin ja jäin mutustelemaan kokemusta siinä määrin, että lopulta messujen viimeisenä päivänä ostin omaankin hyllyyn kun ei lautapeliversiota sieltä vielä löytynyt. Toivoa sopii, että tämä peli löytää isoveljensä jalanjäljissä myös Suomen markkinoille. 

Karuban korttipeli onnistui yllättämään - sehän on parempi kuin esikuvansa!
Karuba-korttipeli onnistui yllättämään – sehän on parempi kuin esikuvansa!

Würfelkönig Haban osastolla oli niinikään vapaana, joten se pääsi testiin heti edellisen pelin päätyttyä. Perinteisestä Yatzystä mekanisminsa lainaava ”nopittelu” ei isoja riemunkiljahduksia tarjonnut ja korttien symboliikassakin olisi ollut toivomisen varaa. Omalla vuorolla heitellään noppia maksimissaan kolme kertaa, ja koetetaan täyttää jonkun pöydällä olevan tiketin ehto. Jos tehtävässä onnistuu, saa kyseisen tiketin ja mahdollisesti kortin yläpuolella olevan lisäpistekortin, jos näiden kahden kortin värit osuivat yksiin. Epäonnistuneesta suorituksesta palkitaan miinuskortilla. Kävi kummin tahansa, niin aina rivistä poistuu kortti ja jäljellä olevat siirtyvät pykälän verran eteenpäin. Näin jatketaan, kunnes miinuspakka on jaettu tai yksi pelin lisäpistepakoista loppuu. Ei “noppakunkkua” nyt ihan huonoksikaan voi haukkua, mutta pelkästään jo messuilla pelatuista noppapeleistä tämä päätyy sinne jämäpaikoille.

Haban Würfelkönig pohjautuu vahvasti Yatzyn perusmekaniikkaan.
Haban Würfelkönig pohjautuu vahvasti Yatzyn perusmekaniikkaan.

Queen Gamesin osastolla oli toive päästä useammankin eri pelin pöytään, mutta kun ”ykkösryhmäläisiä” (tästä lisää myöhemmissä raporteissa) ei ollut vapaana, niin testattiin ensin lastenpeli Captain Silver. Siinä pelaajat yhtä aikaa tunnustelevat omassa kangaspussissa olevia esineitä ja koettavat nykiä oikeat esineet mahdollisimman nopeasti tiskiin. Nopea ja harmiton tapaus, mutta epäilen ettei se jaksa kiehtoa muutamaa peliä kauempaa edes lasten keskenään pelatessa – aikuisista puhumattakaan. Captain Silverin jälkeen istahdettiin edellisvuoden julkaisun High Tiden pariin. Dirk Henn on pelisuunnittelijana vanhempaa ja kokeneempaa kaartia, jolta on pelejä tullut jo kauan. Viime vuosina todelliset osumat ovat kiertäneet kaukaa. Miehen CV:stä löytyy kuitenkin kovasti arvostamiani nimikkeitä, kuten Wallenstein, Timbuktu, Speculation tai Alhambra, joten sikälikin kaikille Dirkin uusille tuotoksille pitää antaa mahdollisuus. 

High Tide vie pelaajat biitsille.
Saksalaisena turistina rannalla – High Tide.

High Tidessa pelaajat ovat “saksalaisia turisteja uimarannalla” – näin sääntöjenselittäjä asian meille kauniisti ilmaisi. Tarkoittaa siis sitä, että oma rantatuoli kiikutetaan biitsillä parhaalle paikalle eli mahdollisimman lähelle merta. Tämä on toteutettu pussista noppia nykimällä ja heiton jälkeen siirretään vastaavilla värisarakkeilla olevia omia rantatuoleja lähemmäs merta. Pari kertaa saa nykiä pussista noppia lisää, jos niitä siellä on vielä jäljellä, jolloin aiemmin heitetyt nopat jäävät muille. Lopulta ylijäämäpari nopista kertoo sen, missä sarakkeessa meri tulee lähemmäs. Kierroksen päätteeksi nopat palautellaan pussiin ja hommaa jatketaan, kunnes joku hulahtaa rantatuolinsa kanssa mereen. Lopussa jokaisen sarakkeen parhaat paikat varanneet palkitaan pisteillä ja jämäpisteitä jaetaan myös siitä, jos oma rantatuoli on vielä lähtötelineissä.

Queen Gamesin nykylinjan mukaisesti laatikosta löytyy jo lähtökohtaisesti pari minilisäriä, joilla halutessaan saa lisävivahteita mukaan. Tämä rantapaikkojen valtaaminen osoittautui kelpo viihteeksi, jonka pelaa nopeasti ja päätöksiä on tehtäväksi ihan mukavasti. Pelaisin mieluusti toistekin. Hyvä Dirk! 

Etukäteen ne kovimmat odotukset napakoista noppapeleistä oli asetettu Zochin Café Fatalille. Tässä sirotellaan pienen pelilaudan ruuduille ensin pizza- ja kakkupaloja, jonka jälkeen koetetaan omat nopat levittää niihin siten, että ruudussa on enemmistö toisiin nähden. Vuoron alussa omat nopat heitetään ja valitaan yksi noppaluku jonkamukaiset nopat siirretään laudalle. Seuraavalla kierroksella heitetään jäljellä olevat nopat uudelleen ja levittäydytään aiempien ruutujen viereen TAI jos valitsee jo pelaajan lukitseman noppaluvun, niin nämä päätyvät samaan ruutuun kuin aiemmat vastaavat. Tasatilanteet kierroksen päätteeksi ratkeavat isomman silmäluvun heittäneen eduksi. Cafe Fatalessa noppien asettelu on fiksusti rajattua, mikä tekee pelistä toimivan ja kierrokset rullaavat hyvää tahtia muutenkin. Tykkäsin ja peli oli testatuista noppapeleistä lopulta ehkäpä se messujen paras. Mutta oli porukassamme myös yksi joka oli ihan päinvastaista mieltä – ehkäpä osin siksi tämä jäi ostamatta. Toinen ostoa rajoittanut syy oli lilliputti-kokoa olevat komponentit eli mielellään olisin käsitellyt isompia noppia, paksumpia kakkupaloja jne. Mutta pankaapa nimi mieleen.

Café Fatalin komponentit ovat aina nopista lähtien minikokoa.
Café Fatalin komponentit ovat aina nopista lähtien minikokoa.

Kun Zochin osastolla oltiin, niin testattiin myös Schüttel, tuo täysin hönökki peli, jossa nopat on korvattu miltei yhtä arvaamattomalla ”kaada mukista nappuloita kaukaloon” –tyyppisellä ratkaisulla. Kaatotulos kertoo, minkä pelilaudan ruudun toiminto suoritetaan. Suurin osa ruuduista antaa rahaa tai edes lupauksen siitä, mutta mukana on myös muutamia suoria rahan menetys -ruutuja. Tehdyn toiminnon jälkeen nappulat palautetaan kuppiin ja on seuraavan pelaajan vuoro. Tarkoituksena on tahkota rahaa mahdollisimman paljon ennen pelin loppumista. Olin tämän(kin) säännöt lukenut etukäteen ja todennut että ei tässä peliä paljoakaan ole ja käytännön kenttäkoe osoitti asian todella olevan näin. Komponenttipuoli oli siisti ja kiva, jopa ne paperirahat – harmi vain, että peli puuttuu.

Schüttelissä vuorolla tehtävä toimintonumero määräytyy kupista puunamiskoita astialle tiputtamalla.
Schüttelissä vuorolla tehtävä toiminto määräytyy kupista puunamiskoita astialle kaatamalla.

Ja vielä kertalleen Zochia. Niin, näinhän se usein menee, että samalla osastolla testataan useampi peli, jos mahdollista. Kimono on Hisashi Hayashin (mm. Trains) uudelleenlämmitys pari vuotta aiemmin ilmestyneestä Zooscapesta. Pelin keskiössä on jakomekaniikka, jossa yksi pelaajista jakaa tarjolle käännetyn korttisetin kahteen osaan, jonka jälkeen pelaajat salaa toisiltaan valitsevat kumman seteistä haluavat. Valinnat paljastetaan ja jos vain yksi valitsi tietyn setin, tämä pelaaja saa sen. Jos ottajia on useampia, niin setin aluksi jakanut jakaa sen taas pienempiin osiin ja valinnat tehdään uudelleen. Näin jatketaan, kunnes jokaisella on setti tai jäljellä on enää yksi kortti jolla on useampi ottaja. Tällöin nämä jäljellejääneet pelaajat saavat pakan sivusta Kimono-kortit. Tarkoitus on kerätä pistekorteista settejä niin, että samanlaisia kortteja ei ole tiettyä määrää enempää, sillä rajan ylittyessä ne kääntyvät miinuksiksi. Paperilla peli kuulostaa vielä ihan ok:lta, mutta ei se nyt oikein toiminut. Meillä moni setti meni Kimono-korttien poimimiseen ja se pino lopulta loppuikin. Jos tällaista kevyttä “jakomekaniikkapeliä” haluaa pelata, niin esimerkiksi Noa on huomattavasti toimivampi.

Kimono on päällepäin ihan nätti, mutta settien splittaus ja pelaajien ajatusten arvailu ei vakuuttanut.
Kimono on päällepäin nätti, mutta settien splittaus ja pelaajien ajatusten arvailu ei vakuuttanut.

Jossain välissä ensimmäistä messupäivää tuli käytyä myös Renegade Studiosin kojulla. Tarkoitus oli ostaa omalla ostoslistalla korkealla olevat Sentient, ExLibris ja pari kappaletta Fox in the Forest:ia, mutta Renegaden pelit olivat vielä tullissa. Lupailivat perjantaille saapuvaksi, joten siispä uudemman kerran sitten. Aivan tyhjän panttina Renegaden porukan ei kuitenkaan tarvinnut olla eli heillä oli sentään joitakin pelejä (ei tosin mitään edellisistä) joita peluuttaa osastollaan.  

Väliin piti saada kahvia koneeseen ja lepuuttaa jalkoja. Niin, tähän väliin on hyvä mainita, että aika pitkälle on tultu vuodesta 2005, mitä messujen ruokahuoltoon tulee. Tuolloin tarjolla oli vain yksi (?) isompi ravintola ja joukko pienempiä kärrymyymälöitä siellä täällä. Nykyään valinnanvaraa on huomattavasti enemmän ja virvokkeita saa jokapuolelta. Tämä suuntaus on hyvä!

Välille kaipaa pientä breikkiä - kahvi maistuu Saksassakin.
Välille kaipaa pientä breikkiä ja karttojen tarkastelua – kahvi maistuu Saksassakin.

Yksi messujen vakiokohde on legendaarinen “häkkikauppa” – myymälä, jossa myydään enemmän taikka vähemmän halvalla lautapelejä laidasta laitaan. Jonot tuohon kohteeseen ovat yleensä aina pitkät, niin myös tällä kertaa vaikka kävimme siellä vasta iltapäivällä. Arvata saattaa, että siihen mennessä parhaat yksittäislöydöt on jo tehty (jos niitä ylipäätään edes oli) ja jäljellä oli sekalaista ryönää. Ryönästä ei hittejä tältä kertaa löytynyt.

Ei... tässä ei kuvata Fantasy Flight Gamesin osastoa eikä Star Wars -peliä. Edestä alkaa jono "legendaariseen" häkkikauppaan, josta moni messukävijöistä tekee löytöjä. No, tällä kertaa vedettiin vesiperä mitä löytöihin tulee.
Ei… tässä ei kuvata Fantasy Flight Gamesin osastoa eikä Star Wars -peliä. Edessä keskellä olevat ihmiset jonottavat “häkkikauppaan”.

Toinen, etenkin ensimmäisinä Spiel-vuosina, merkittävä kohde olivat käytettyjen pelien kauppiaat. Näiltä löytää monia sellaisiakin pelejä, joita vielä internet-aikakaudella on muualta vaikea saada. Pari vanhempaa peliä oli itsellänikin hakusessa, mutta niiden osalta ei lykästänyt. Silti, varsin vaikuttava näky nähdä näiden kauppiaiden tarjooma ja hintatasokin tuntui edelleen olevan varsin kohtuullinen. Itse asiassa monia vanhempia esimerkiksi Reiner Knizian hyviä pelejä olisi irronnut 10e hintaan.

Ensimmäisillä kerroilla nämä käytettyjen pelien kauppiaiden hyllyt saavat haukkomaan henkeä: pelejä on tarjolla todella paljon.
Ensimmäisillä kerroilla nähntynä nämä käytettyjen pelien kauppiaiden hyllyt saavat haukkomaan henkeä: pelejä on todella paljon.

Kun ostoskassit vähän jokaisella alkoivat olla varsin täynnä ja vapaiden pelipöytien löytäminen hankalaa, päätimme kellon ollessa noin 17:30 siirtyä hotellin suuntaan. Seuraavaksi syömään kunnolla, sitten tehtyjen ostosten tutkiskelua ja tietenkin pelailua.

Iellon osaston perussäpinää - tässä pelataan Bunny Kingdomsia
Iellon osaston perussäpinää – tässä pelataan Bunny Kingdomia

Hotellipelailua

Kun illan vietnamilais-annos oli puraistu aloitimme hotellipelailut. Baarin puolella oli hiljaista – taisi yhdessä loosissa olla pelisessio menossa ja ravintolakin uinui. Siispä omaan huoneeseen. Uunituoreista ostoskasoista valikoitui pöydälle seuraavat pelit: ‘1920 Wall Street’, ‘Voodoo Prince’ sekä ‘Sweet Honey, Bee Mine!’.

Hotellilla heti testissä uutuuksista 1920 Wall Street.
‘1920 Wall Street’. Espanjalaisten näkemys pörssiromahduksesta.

‘1920 Wall Street’ oli porukan “talouspelivastaavalle” markkinoitu ja tämä tarttuikin matkaan. Käytännössä muuten korttipeli, mutta pienellä apulaudalla seurataan osakemarkkinoiden kehitystä ja toinen apulauta toimii hallinnollisena apulautana. Pelaajat saavat alkuun piilo-osakkeen, mutta muuten osakkeet hankitaan ja niiden hitntaa säädellään yhteisessä korttirondelissa, jossa kierretään myötä- ja vastapäivään. Vuorolla liikutaan x-ruutua kuvan korttirinkiä ja rahalla saa lisäliikkumisia. Kortti johon päätyy, joko ostetaan itselle (jos se on osake) tai sillä muutellaan osakekursseja tai tehdään muu vastaava liike. Tai myydään osake lisälikviditeetin saamiseksi. Pelin tapahtumakortit päätyvät lopulta yhteen kolmesta sivupinosta, joista pelin lopussa laukeaa mahdollisesti yksi lisätoiminto sen mukaan, onko johonkin pinoon päätynyt enemmän dynamiitteja kuin muihiin. Näin peliä jatketaan, kunnes nostopakasta tulee pörssin kaatava kortti vastaan – se on pakan alimmaisten korttien sekaan sekoitettu.

Tämä espanjalaista käsialaa oleva osakepeli on yksinkertainen ja nopea pelattava ja se toimi kivasti. Peliin liian vakavasti suhtautuva voi toki laskeskella sivupinoihin päätyvien korttien dynamiitteja jos haluaa ja siten päätellä mikä lopputoiminto laukeaa, mutta itse en koe moiselle tarvetta eikä se lisätapahtuma (jos edes laukeaa) nyt niin järkyttävästi asioita muuta, että olisi edes vaivan arvoinen. Hyvä peli ja kun kokokin on kompakti, niin odottelen jo tulevia lisäpelejä.

Niinikään uutuus: Voodoo Prince. Mainio tikkipeli Reiner Knizialta.
Voodoo Prince. Tikkiä tvistillä – taas. Reiner Knizian käsialaa – taas.

Tikkipelejä on maailma täynnä ja ilmeisesti niille vaan on loputtomasti tilausta, kun joka vuosi uutta pukkaa. Omaan makuun Stich-Meister -korvaa näistä miltei kaikki (juuri muita en siksi enää omistakaan), mutta etukäteen sääntöjen perusteella Voodoo Prince vaikutti silti pätevälle. Pelissä on kortit viidessä maassa ja pelaajamäärästä riippuen vain osa numeroalueesta käytössä. Pelaajat saavat tietyn määrän kortteja käteensä, mutta jokunen jää yli – tämä on korttipeleissä aina tervetullut merkki (hähää korttien laskijat). Ensimmäisellä kierroksella valtti arvotaan, jatkokierroksilla edellisen kierroksen viimeiseksi jäänyt pelaaja päättää valtin.

Voodoo Prince mukailee sääntöjensä puolesta muuten perinteisiä tikkipelejä, mutta koska se on Reiner Knizian käsialaa, niin muutama koukku on mukana. Ensinnäkin 0 voittaa saman maan isoimman kortin, jos ovat molemmat samassa tikissä. 5- ja 7-korteilla voitetut tikit ovatkin kaksi tikkiä yhden sijaan. Pelin merkittävin sääntö liittyy voitettujen tikkien määrään. Pelaaja nimittäin tippuu kierrokselta pois siinä vaiheessa kun haltuun napsahtaa kolmas (tai neljäs) tikki. Tipahtanut pelaaja saa kierrospisteikseen muiden pelaajien sillä hetkellä olevien tikkien määrän. Paitsi aivan viimeinen pelaaja, joka saakin vain omien tikkiensä mukaiset pisteet. Näillä muutamilla säännöillä on keitetty helposti omaksuttava peli, jossa jokainen pyrkii olemaan kierroksessa mukana mahdollisimman kauan, mutta kuitenkin ulos haluaa päästä toiseksi viimeisenä. Sopivasti kiero ja omanmakuinen peli, jota suosittelen kaikille tikkipelien ystäville.

Japanilaisten uutuus: Sweet Honey, Bee Mine! perustuu pitkälti bluffaukseen.
Japanilaisten uutuus: Sweet Honey, Bee Mine! perustuu pitkälti bluffaukseen.

Illan viimeinen oli japanilaisten mehiläispeli ‘Sweet Honey, Bee Mine!‘. Tämä on käytännössä puhdasta bluffia, jossa koetetaan syöttää kaverille sakkokortti joka tällä jo on, jolloin kyseinen pelaaja tippuu kierrokselta pois. Alussa kukin pelaaja valitsee käsikorteistaan yhden sakoksi eteensä, minkä jälkeen alkaa itse peli. Yksi pelaaja asettaa seuraavan pelaajan eteen kortin ja 1-3 hunajamerkkiä päälle. Tämän pelaajan tulee joko ottaa kortti, jolloin kortti käännetään ympäri ja katsotaan tuliko pari vai ei, tai laittaa kortti kiertoon seuraavalle ja lisätä siihen vastaava määrä hunamerkkejä. Jos kortti kiertää täyden kierroksen ympäri, päätyy kortti sen alun perin lähettäneen sakkokortiksi.

Täysin älyvapaata, ei käytännössä mitään kontrollia. Vajaassa puolessa pakan korteista on selkämyksessä LOW tai HIGH -teksti, jolloin niistä tietää että onko kortti numeroltaan pieni vai iso. Tämän tiedon olisin suonut lisättäväksi kaikkiin kortteihin, jolloin päätöksentekoon saisi edes hitusen apuja. Tällaisenaan ei jatkoon – etenkin kun Geschenkt on keksitty. Se ajaa samaa asiaa ihan riittävän hyvin, vaikka bluffia ei sisälläkään.

Tällaisella rypistyksellä oltiin torstaina liikkeellä. Oma pelikasa näytti tuolloin hyvinkin inhimilliseltä, kun muutamia pakko-ostoksia ei päässyt tekemään vaikka tarkoitus oli. Jatkoa seuraa messuraportin seuraavissa osissa: ks. perjantai sekä yhdistetty lauantai & sunnuntai.

Ensimmäisen messupäivän hankintoja.
Ensimmäisen messupäivän hankintoja.

 

Spiel ’17: H-hetki ovella!

Tätä kirjoittaessani olemme jo onnellisesti Essenissä. Neljä päivää kestävään Spiel-tapahtumaan on enää yksi yö, huomenna homma pärähtää täysillä käyntiin – näin niinkuin kuluttajan silmin. Some-kanavista toki olemme jo pari päivää saaneet nauttia julkaisijoiden ja jälleenmyyjien maistiaisista mitä tulee messuosastojen ulkonäköön ja muihin valmisteluihin. Niinikään “sillä puolella” moni saanee jännittää sitäkin, että näinköhän pelilastit löytävät ajoissa perille ja kaikista tulli- yms. muodollisuuksista selviydytään siististi. Unohtamatta tietenkään sitä jännitystä, että minkälaisen vastaanoton se oma uusi julkaisu saakaan?

Vaan peliharrastajana ei viimeisenä päivänä ole valmistelujen suhteen enää tehtävää. Ne kotiläksyt on pitänyt tehdä aiempina viikkoina ja kuukausina. Tilanne on siten täysin verrattavissa tenttiin valmistautumiseen: yhdessä illassa ei ihmeitä pysty tekemään! Ja valmisteluita, niitä olemme Lunkisti-toimituksessa tehneet.

Tabletop Together Tool on verraton apu Spiel-messujen pelien läpikäyntiin. Kunkin nimikkeen kohdalle voi merkitä oman kiinnostuksen ja muita muistikirjamerkintöjä.
Tabletop Together Tool on verraton apu Spiel-messujen pelien läpikäyntiin. Kunkin nimikkeen kohdalle voi merkitä oman kiinnostuksen ja muitav muistikirjamerkintöjä.

Erityisesti yo. kuvan ‘Tabletop Together Tool’ on ollut kovassa käytössä, kun Spiel-messujen koko pelitarjooma eli reilut tuhat nimikettä on läpikäyty ensin karkeasti ja mielenkiintoisten nimikkeiden osalta tarkemmalla kammalla. On siis tullut katseltua pelivideoita ja -esittelyitä sekä luettu sääntökirjoja ja kirjattu mietteet heti tuoreeltaan muistiin. Ja oman peliporukan kesken on näitä ensifiiliksiä jaettu ja pohdittu onko peleistä mihinkään vai ei. Toimiiko joku idea vaiko eikö?

Tämän tehdyn työstämisen lopputulemana on nyt valmis lista itseä kiinnostavista peleistä, jonka turvin messumassan sekaan on hyvä syöksyä.

Tulostettuna lentoliput, messuliput ja tientenkin pelilistat...
On lentoliput, etukäteen ostetut messuliput ja tietenkin ne pelilistat kera muistiinpanojen.

Niinikään jo koto-Suomessa on työstetty tulostetuille messukartoille kaikki ne itseä kiinnostavat pelit. Tämän pohjakartan avulla saa kätevästi suunniteltua reittejä messupäiville, sillä liikkuminen yli 50 000 ihmisen keskellä ei ole välttämättä kaikkein mukavinta puuhas – tai ainakin itse käytän senkin ajan mielelläni paremmin.on haastavaa. Tärkeää messukarttojen parissa on joka tapauksessa viettää ainakin hetki, sillä jos omien pelien joukossa on pienten painosmäärien pelejä, niin oman kappaleen saamiseksi oikealla osastolla on oltava heti messujen ensiminuuteilla!

Messukartat paperille ja merkinnät itseä kiinnostavista osastoista. Pakollinen apuväline reittien ja päivien suunnitteluun.
Messukartat paperille ja merkinnät itseä kiinnostavista osastoista. Pakollinen apuväline reittien ja päivien suunnitteluun.

Viimeinen esivalmistelu oli tulostella matkaan joukko sääntökirjoja. Tällä siis takaa sen, että pelien ääressä sääntötarkistuksia pystyy tekemään kielellä, jonka itsekin hallitsee. Monissa messupeleissä kun ei juuri sillä hetkellä ole saatavissa kuin saksankieliset säännöt. No, tässä kertaa oikaisin sikäli, että tulostamisen sijaan latasin sääntökirjat vanhalle Ipadille, joka saa kunnian kulkea mukana messuille.

Vanha IPad2 saa toimia pelien sääntökirjapankkina siltä varalta, että demopeleissä ei ole englanninkielistä sääntökirjaa (mikä on yllättävän yleistä).
IPad2-vanhus saa toimia pelien sääntökirjapankkina messuilla.

Kun “isot linjat” ovat hoidossa, voi hyvillä mielin keskittyä viime hetken herkistelyyn – sitähän ne huippu-urheilijatkin tekevät ennen varsinaista suoritusta! Peliharrastajalle tämä tietenkin tarkoittaa kevyttä pelailua esim. lentokoneessa. Siinäpä se meni pari tuntinen lento rattoisasti Helsinki-Düsseldorf -välillä pelaten kompakteja noppapelejä eli Qwixxiä, Qwintoa ja Rolling Japania.

Lentokoneessa noppailua mm. Qwinton parissa.
Lentokoneessa noppailua mm. Qwinton parissa.

Näillä mietteillä kohti seitsemänsiä Spiel-messuja. Pysykääpä kuulolla, messufiiliksiä on varmasti tulossa!

Spile'18 -banneri

Lautapelaajan neljän päivän joulu – Spiel-messut

 

Lautapeliharrastajan joulu on lokakuussa – joka vuonna. Silloin suuntana on Saksan Essen ja Spiel-messut. Kyseessä on maailman suurin kuluttajille suunnattu lautapelialan messutapahtuma, jossa saman katon alle pakkautuu neljän päivän ajaksi yli 1 000 pelien näytteilleasettajaa ympäri maailman ja yli 170 000 peleistä kiinnostunutta messukävijää. Messuosastot levittäytyvät hallista toiseen ja esimerkiksi vuonna 2016 tilaa oli käytössä yli 66 000 neliömetriä. Pelijulkaisijoille Spiel-messut on merkittävä tapahtuma pullauttaa markkinoille peliuutuuksia kaiken kansan töllisteltäväksi.

Yleiskuvaa messuilta.
Yleiskuvaa Spiel-messuilta vuodelta 2006. Niin no, pikainen yleislme on kuin miltä tahansa messuilta.

Mutta mikä vetää lautapelaajan tällaisille pelimessuille? Mitä niistä saa ja mitä siellä tapahtuu? Jokaisella kävijällä on tietenkin omat veturinsa ja syynsä matkata ulkomaille asti, mutta jaan jäljempänä omani. Annan niinikään tärppejä siihen, miten messukokemuksesta saa enemmän irti heti ensimmäisellä kerralla.

Totuus nimittäin on, että ilman minkäänlaista etukäteissuunnittelua Spiel-messut yllättävät sekä koollaan että ihmismäärällään. Jos matkaan lähtee pelkästään uteliaalla asenteella, huomaa kuluttavansa ison osan ajasta päättömästi messukäytäviä tallustaen ja kokemus ei välttämättä ole positiivinen. Ja nimenomaan hauskaahan Spiel-messuille mennään pitämään!

Matkanteko tapahtumapaikalle Esseniin ei ole mikään ongelma ainakaan näin suomalaisittain katsottuna. Parin tunnin lento Düsseldorfiin on hetkessä hujautettu ja lentokentältä on lyhyt juna- tai taksimatka määränpäähän Esseniin. Jos kimpassa matkustaa ja seurueessa on neljäkin ihmistä, niin taksi on tosiaan oiva valinta vieden suoraan hotellille ja hintakin on sama kuin junalla. Mitä taas lentomatkustamiseen tulee, niin muitakin vaihtoehtoja kuin Düsseldorf on -meidän seurueemme on kertaalleen lentänyt esimerkiksi Kölniin, kun tarjolla oli poikkeuksellisen edulliset lentoliput.

Tätä tarjoaa Spiel-messut

Peliharrastajalle Spiel-messujen pääantia on mahdollisuus neljän päivän aikana tutustua uusiin pelijulkaisuihin. Tätä varten messuosastoilla on pelipöytiä, joilla useimmiten pääsee pelaamaan pelin alusta loppuun tai pitkäkestoisten pelien osalta joitakin kierroksia. Testaamisen jälkeen on tuoreeltaan helppo tehdä päätös, ostaako pelin kotiin asti. Pelaamisen alkuun osastoilla pääsee helposti, sillä paikalla on aina henkilökuntaa opastamassa alkuun. Tämän sääntöopastuksen saa nykyisin englanniksi aina, mutta saksankielen taidosta ylipäätään on hyötyä, kun Saksassa ollaan.

Peliopastusta meneillään.
Pelin opastus meneillään. 

Spiel-messuilla on saman katon alla niin pieniä kuin isoja julkaisijoita. Pienten julkaisijoiden läsnöolo takaa sen, että tarjolla on paljon myös sellaisia pelejä, joiden ostaminen muuten on hankalaa tai jopa mahdotonta. Uunituoreiden peliuutuuksien ohella myynnissä on myös aiemmin julkaistuja pelejä, lisäosia, minilisäosia ja muuta oheisrekvisiittaa.

Houkutuksia riittää joka käänteessä, joten jos olet pelkästään matkalaukulla liikkeellä on pää pidettävä kylmänä. Messukeskuksessa on tätä nykyä myös postituspiste, joten osan ostoksista voi tuikata pakettina kotiin – kannattaa tosin varautua jonottamiseen, sillä palvelu on suosittu.

SpieleOffensive on yksi monista pelien jälleenmyyjistä Spiel-messuilla. Näiltä on Lunkisti-toimituskin tilannut pelejä aina 2000-luvun alusta lähtien.
SpieleOffensive on yksi lukuisista pelien jälleenmyyjistä Spiel-messuilla. Tästä firmasta on nettitilauksia Lunkisti-toimituskin tehnyt yli 10 vuoden aikana lukuisia kertoja.

Pelijulkaisijoiden ohella Spiel-messuilla on paikalla pelien jälleenmyyjiä (kauppaketjuja, nettikauppoja jne.) unohtamatta käytettyjen pelien kauppiaita, joilta etsivä löytää sellaisia harvinaisuuksia, joiden hypisteleminen ennen ostoa olisi muuten hankalaa. Aktiiviharrastajalle käytettyjen kauppiaiden tarjooma on huikea mahdollisuus täydentää omaa pelihyllyä hieman vanhemmilla nimikkeillä eli “ottaa harrastamisessa kiinni menetettyä aikaa”. Harva meistä on näitä modernimpia pelejä harrastanut siinä määrin etteikö yksi jos toinenkin kiinnostava nimike olisi mennyt ohi korvien silloin tuoreeltaan.

Pelien ja pelaamisen ohella messuilla on mahdollisuus seurata joitakin luentoja, osallistua kilpailuihin ja bongata tietenkin pelialan “julkimoita” – siis pelisuunnittelijoita, graafikoita, bloggaajia, vloggaajia ja mitä näitä nyt onkaan.

Yksittäisten pelien ympärille kyhättyjen pelikilpailujen (joita on runsaasti, ks. tarkemmin tästä: Messuturnaukset vuonna 2017) ohella on erityisesti mainittava vuosittain Spiel-messuilla järjestettävä lautapelaamisen Euroopan mestaruuskisat (EuropeMasters), joka käydään nelihenkisin joukkuein sekä yksilökisoista Carcassonnen MM-kisat. Näihin arvokisoihin osallistuakseen on oma paikka pitänyt lunastaa maakohtaisista karsinnoista, mikä Suomen kohdalla on tarkoittanut tänä vuonna menestymistä keväällä/kesällä järjestetyissä karsinnoissa (ks. lisää Suomen lautapeliseuran foorumilta).

Mikäli väliin kaipaa fyysisempää toimintaa jatkuvan aivojumpan sijaan, löytyy sivummalla olevista halleista trampoliinihyppelyä, ihmis-fussballia yms. virkistävää aktiviteettia, joka maistuu ainakin nuoremmille osallistujille.

Ylipäätään Spiel-messut tarjoaa lautapeliharrastajalle hienon mahdollisuuden kokea sellaista yhteisöllisyyttä, jossa koko kaupunki hengittää hetken lautapelaamisesta (no joo, sitä jalkapalloakaan toki unohtamatta). Kaikenikäisiä pelaajia on ympärillä niin messuilla kuin messuhallien ulkopuolella. Iltaisin pelit ja pelaaminen levittäytyvät Essenin hotelleihin ja ravintoloihin. Essen on varmaan vieläkin yksi niitä harvoja paikkoja, joissa olet saattanut olla todistamassa Mölkky-peliä baarissa!

..."perinteinen" baari-ilta Spiel-messujen aikaan: Crokinole Companionsin Hansille opetetaan Mölkky-pelin sääntöjä.
…”perinteinen” baari-ilta Spiel-messujen aikaan: Crokinole Companionsin Hansille opetetaan Mölkky-pelin sääntöjä kaiken muun pelaamisen tuoksinassa. Puulattialla pelatusta Mölkystä lähtee muuten paljon ääntä!

Tiivistetysti Spiel on siis seuraavaa:

  • Merkittävimmät peliuutuudet ympäri maailman testattavana ja (useimmiten) heti ostettavana.
  • Pelejä, joita et saa välttämättä mistään muualta – ainakaan ihan hetkeen. Tämä, koska mukana on pienjulkaisijoita joilla on hyvin rajatut painokset eikä uusintapainoksista ole takeita. Myös vähän isompien julkaisijoiden painokset saatetaan myydä jo messuilla loppuun ja uuden painoksen tuloa saa sitten odotella hyvän tovin.
  • Pelien lisäosia ja minilisureita ilmaiseksi tai pikkurahalla. Unohtamatta muutakaan oheissälää.
  • Pelisuunnittelijoiden bongausta ja vaikkapa nimmarit juuri ostettuun uutuuteen.
  • Laaja kirjo käytettyjä pelejä. Paikalla käytettyjen pelien kauppiaita, jotka täyttävät hyllyjä aina seuraavaa päivää varten. Jos jokin harvinaisempi nimike on etsinnässä, niin kannattaa suoraan kysyä kauppiaalta, löytyykö peliä. Kirpparihinnoista ei kannata haaveilla, jos peli on yhtään harvinaisempi tai halutumpi – myyjät kyllä tietävät peliensä arvon. Löytöjä tekee silti aina ja hintataso on kuitenkin hyvä.
  • Messutarjouksia. Kannattaa pitää pää kylmänä ja vertailla eri messuosastojen hintoja ennen ostoa. Messujen päätöspäivänä on usein erinomaisia tarjouksia niistä peleistä, mitä nyt jäljellä ylipäätään on.
  • Mahdollisuus nähdä ja kokea pelikulttuuria, jota et ainakaan Suomessa koe missään koskaan tässä mittakaavassa.
  • Etkot ja jatkot. Ennen messuja on keskiviikkona etkokinkerit, joilla voi ottaa tapahtumaan varaslähdön. Ja messupäivinä pelaaminen ei suinkaan rajoitu pelkästään messuille, vaan iltaisiin pelit levittäytyvät hotellien, baarien ja ravintoloiden pöydille.
Haban osastolla Trüffel Snüffel -testipenkissä. Maija diggaili tästä lastenpelistä siinämäärin, että ostoskoriinhan se lähti.
Vuosi 2005: Haban osastolla Trüffel Schnüffel -testipenkissä. Maija diggaili tästä lastenpelistä siinämäärin, että ostoskoriinhan se lähti. Tätä kaivetaan edelleen ahkerasti esiin, kun kylässä käy vähän nuorempia vieraita…

Näillä vinkeillä parempi Spiel

Olen osallistunut Spiel-messuille seitsemän kertaa ja vuosi 2018 tulee olemaan jo kahdeksas. Ensimmäinen kokemukseni on vuodelta 2005, joten siitä on vierähtänyt jo hyvä tovi. Vuosien kuluessa tapahtuma on kuitenkin muuttunut yllättävän vähän, ainakin näin peliharrastajan silmin katsottuna.

Usean reissun tehneenä omiin valmisteluihin on tullut tietyt kaavat/rutiinit, joista enemmän alla. Toivottavasti niistä saa vinkkejä, jos kokemusta tapahtumasta on vähemmän – jos ollenkaan. Mielellään kuulisin myös lisätipsejä ja niksejä, jos sellaisia on yhteiseen hyvään tarjota.

1. Hyvä ja tuttu porukka. Kolme-neljä päivää reissussa ja tiedossa paljon uusia pelejä & pelaamista. Se kysyy “pelikuntoa” ja kaikilta kärsivällisyyttä. Kun mukana liikkuu valmiiksi tuttu porukka, jolla on samanlainen pelimaku ja seurueen koko on se 3-5, niin lähtökohdat ovat kunnossa. Porukan koko on sikäli tärkeä, että istahdettaessa pelipöytään ei ole tarvetta hakea lisäpelaajia ympäriltä vaan pelaamaan pääsee yksintein. Toki messuille osallistuminen onnistuu pienemmälläkin ryhmällä, mutta tällöin pitää varautua pelaajien haalimiseen ja siihen, että mukaan päätyy “säätäjiä” ja “jäätäjiä”.

Vuoden 2006 uutuus Yspahan Ystarin osastolla testissä.
Vuosi 2006: Ystarin uutuus Yspahan testissä.

2. Tutustu pelitarjontaan etukäteen. Tämä on lopulta se kaikkein tärkein mitä valmisteluihin tulee. Se minkä tästä laistaa, näkyy paikan päällä. Sen lisäksi, että tutustut pelien kuvauksiin ja mahdollisesti sääntöihin, niin kannattaa listata millä osastoilla pelejä pääsee pelaamaan ja ostamaan. Kattava lista Spiel-julkaisuista löytyy, mistäs muualtakaan kuin, Boardgamegeekistä: Spiel ’18 Preview (lista päivittyy aina messujen alkuun asti).

Em. preview-listaan voi merkitä suoraan omat kiinnostuksen kohteet ja koostaa sitten itselle listaa messupäiviä silmällä pitäen.

Toinen erinomainen työkalu koostaa ajatukset ja mielenkiinnon kohteet on käyttää ‘Essen Geek Tool’ tai ‘Tabletop Together Tool’ -välinettä. Näistä jälkimmäinen on ainakin voimissaan ja löytyy täältä: ‘Table Together Tool‘ (tekijä ottaa mielellään vastaan lahjoituksia välineen jatkokehittämiseksi). TTT-välineen kautta pystyy omien listojen tekemisen ohella seuraamaan ylipäätään peliharrastajien etukäteiskiinnostusta uusia julkaisuja kohtaan ja jakamaan omat mielenkiinnon kohteet muille. Käytössä on myös mukava setti erilaisia filttereitä pitkän listan läpikäymiseen vähän nopeammin.

3. Osta ja/tai varaa “pakolliset” pelit jo etukäteen jos mahdollista. Useiden julkaisijoiden kohdalla on mahdollista ostaa ja/tai varata pelejä jo etukäteen. Näin varmistaa sen, että pelin saa varmasti – mikä on merkityksellistä silloin kun kyseessä on pieni julkaisija ja/tai painos muuten hyvin rajallinen. Esimerkiksi japanilaisten julkaisijoiden pelit on saatettu ostaa kaikki jo ennen messujen alkua, jolloin messuosastolla myydään enää pelkkää ei-oota tapahtuman alusta lähtien. Pelien etukäteen maksaminen vähentää myös rahojen puljaamiselta paikan päällä ja osan peleistä voi tilata jopa suoraan kotiin lisähinnalla – tämä taas säästää tilaa matkalaukusta. Preorder-listaus julkaisijoittain löytyy ainakin tästä: Essen 2018 Preorders and Pickups.

4. Pidä messujen pohjakartat saatavilla. Tulosta tai pidä pohjakartat sähköisessä muodossa saatavilla läpi messujen. Tapahtuma on iso ja kartoista on tarve harva se hetki tarkistaa jotakin. Pohjakartat julkaistaan mm. Spiel-messujen virallisella sivulla lähempänä itse tapahtumaa: http://www.merz-verlag-en.com/

5. Suunnittele mitä asioita tehdään minäkin päivänä. Osa asioista/tapahtumista voi olla aikataulukriittisiä. Esimerkiksi torstai-aamuisin messujen ensimmäisenä päivänä on sen ensihetkinä “juoksukilpailu” sellaisten pienjulkaisijoiden kojuille, jotka eivät ota vastaan etukäteisvarauksia ja joilla on rajattu painosmäärä pelejä matkassa. Eli jos et ole heti paikalla, jäät ilman. Etukäteisostot ja pelien noutoajankohdat voivat nekin vaikuttaa omiin aikatauluihin ja sama pätee myös nimikirjoitusten perään halajavien, jolloin joutuu huomioimaan pelisuunnittelijoiden aikataulut eri osastoilla. Mm. edellä mainitut seikat kannattaa siten huomioida kokonaisuutena ja käydä läpi vasten messukarttoja, jotta päivät eivät ole epämääräistä juoksemista eri osastoilla. Pelien minilisäosia (ilmaisia ja/tai pikkurahalla saatavia) metsästäville on oma listansa Boardgamegeekissä: Spiel 2018 specials, freebies, promos and other giveaways.

Mr. Jack -pelin kuvituksesta vastannut Pieró kuvittamassa pelin sisäkansia messukävijöiden iloksi/muistoksi. Näin osa porukasta sai oman erikoispainonksensa pelistä - mikäli vain jaksoi odottaa omaa vuoroaan.
Mr. Jack -pelin kuvituksesta vastannut Pieró kuvittamassa pelin sisäkansia messukävijöiden iloksi/muistoksi. Näin osa porukasta sai oman erikoispainoksensa pelistä – mikäli vain jaksoi odottaa omaa vuoroaan.

6. Paras messupäivä on torstai. Messut tulevat olemaan kaikkina päivinä hektiset ja ruuhkaisat, mutta eritoten lauantaina kannattaa varautua isoihin massoihin, koska viikonloppuna myös paikalliset asukkaat ovat liikkeellä. Torstai on perinteisesti se paras päivä, koska näin arkena väkeä on edes piirun verran vähemmän ja kaikkia pelejä vielä saatavilla. Toisaalta unohtaa ei kannata sunnuntaitakaan, jolloin on mahdollisuus tehdä kauppaa hyvään hintaan ja tarttua parhaisiin tarjouksiin niiden pelien osalta, joiden menekki ei olekaan ollut toivotunlainen.

Tällaiseen näkyyn saa tottua joka ikinen päivä: messuvieraat pakkautuvat oville odottamaan messujen alkua.
Tällaiseen näkyyn saa tottua joka ikinen päivä: messuvieraat pakkautuvat oville odottamaan messujen alkua. Tästä alkaa “kilpajuoksu” vapaisiin pelipöytiin ja peliostosten tekoon.

7. Varustaudu messureissulle oikein. Varaa matkaan iso laukku, johon pakkaat vain välttämättömät “retkut” ja hygieniavarustuksen. Tiivistettynä ohjeistus on, että messuille mennään mahdollisimman tyhjin laukuin ja takaisin tullaan matkalaukut täynnä pelituliaisia ilman, että lentoyhtiön painorajoitukset ylittyvät. Ja jotta kaikki tila tulee maksimikäyttöön, niin iltaisin hotellilla tehdyt ostokset käydään läpi, pelit punchataan ja pelejä pakataan toistensa sisään.

Vasemmalla: lähtiessä matkalaukku toisen sisään ja molemmat miltei tyhjinä. Oikealla: paluumatkalle laukut pakataan mahdollisimman täyteen.
Vasemmalla: lähtiessä matkalaukku toisen sisään ja molemmat miltei tyhjinä. Oikealla: paluumatkalle laukut pakataan mahdollisimman täyteen.

Pakkausvaiheessa turhat insertit (sellaiset, joilla ei aidosti ole lisäarvoa) joutavat roskiin, pelikomponentit pussitetaan asiallisesti jne. Tätä projektia varten kannattaa varata matkaan kuminauhoja, tyhjiä pusseja jne. siltä varalta, että pelinjulkaisija on näissä kitsastellut. Joinain vuonna olemme myös postittaneet pelejä. Tällöin on varauduttu matkaan pakkausteipein ja iltaisin on paketti taikka pari tehty valmiiksi, jotka sitten seuraavana aamuna ennen messujen alkua on kiikutettu postiin. Tällaisella hardcore-varautumisella pelejä saa kotiin just niin paljon kuin haluaa ja mihin matkabudjetti riittää.

Messupäivän ostokset vuodelta 2006. Jos kuvan peleistä pitäisi tehdä jotain jatkopäätelmiä, niin sanoisin että ei ollut erityisen kaksinen vuosi, sillä näistä peleistä ei montaa ole enää peliporukkamme hyllyssä.
Messuostoksia vuodelta 2006. Jos kuvasta pitäisi jotain jatkopäätelmiä tehdä, niin sanoisin ettei ollut erityisen kaksinen vuosi. Näistä ei nimittäin monikaan ole ansainnut pysyvää paikkaa porukkamme pelihyllyissä.

8. Varaa majoitus ajoissa (jos haluat parhaille paikoille). Sijainniltaan parhaat (lähimpänä Messe Essen -messukeskusta) tai muuten vain suositut hotellit buukataan loppuun heti kun niiden varaaminen vain on mahdollista. Tarkoittaa karkeasti sitä, että majoitus suosituimpiin hotelleihin pitää tehdä vuosi etukäteen. Tästä ei kannata säikähtää: myöhemminkin ehtii ja vapaan punkan löytää vielä hyvin lähellä messuajankohtaa, jos on valmis nipistämään hotellin tasosta ja sijainnista.

9. Osta ja maksa messuranneke etukäteen. Pieni juttu, mutta näin saatat säästää ensinnäkin jonkun euron ja paikan päällä on yksi asia vähemmän hoidettavana. Vuonna 2018 liput voit ostaa esimerkiksi täältä: Ticket shop for Spiel.

10. Varaa käteistä messupäiville. Vaikka muoviraha käyttö on tätä päivää, Spiel-messuille on varattava käteistä. Vain aniharvalla osastolla ostoksensa voi maksaa luottokortilla. Siispä käteisnostot kannattaa tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja toki jokunen automaatti löytyy messukeskuksen nurkiltakin (kannattaa taas varautua jonoihin).

11. Turhia pelejä hyllyssä? Myy ne etukäteen ja toimita Essenissä. Aiemman kohdan ohje, että matkaan lähdetään tyhjin matkalaukuin ei välttämättä päde. Jos hyllyssäsi on itselle turhia pelejä, niitä voi kaupata etukäteen Boardgamegeekin kautta ja toimittaa uudelle omistajalle Spiel-messuilla. Mikä oivallinen tapa korjata messubudjetti kohdalleen ja tehdä tilaa omaan pelihyllyyn! Toisaalta kannattaa pitää huoli, että tätä kautta ei tule täyttäneeksi omaa matkalaukkua etukäteen ostopeleillä! BGG:stä löytyy joka vuosi ketju, jossa kauppaa voi käydä (vuoden 2018 ketjussa käy jo kova kuhina – ja mm. vuoden 2017 ketjussa oli lopulta yli 4200 nimikettä): Essen no-shipping auction list

…niin, tapahtuma on kokonaisuutena hieno. Liiaksi en saata Spiel-messuja kehuja ja lautapeleistä pitävien kannattaa edes kerran elämässä se kokea. Minulle Spiel tietää neljää päivää lautapelailua mukavalla porukalla ja uusien “löytöjen” tekemistä. Ja vaikka meidänkin vakisakki ukkoutuu kovaa vauhtia, niin joka syksy tapahtuman lähestyessä odotus kasvaa päivä päivältä. Ja jos joku vuosi ei ollakaan paikalle menossa, niin messujen lähestyessä ja niiden käynnissä ollessa tuntuu siltä, että mitä minä täällä kotona oikein teen – messuillahan sitä pitäisi olla!

Kaikki syyt jättäytyä pois Spiel-messuilta ovat huonoja tekosyitä – siispä Spieliin.

...tuttu näky messuilla: kassikaupalla peliostoksia pelaajien mukana. Ikea-kasseja näkyy kaikkialla.
Tämä on tuttu näky messuilla: kassikaupalla peliostoksia kulkee pelaajien mukana osastolta toiselle. Meilläkin Maijalta on kertaalleen kysytty (hänen odottaessa pelikassien kanssa muun porukan kiertäessä myyntiosastoa): “Eikö teillä ole kotona televisiota?”

Lisätietoa tapahtumasta: