Skip to main content

Top 10 – timanttiset Amigo-korttipelit

Pieneen laatikkoon pakattu korttipeli on siitä kätevä, että se mahtuu mukaan aina. Eikä kompakti koko välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi tyytyä yksinkertaisiin ja aina samantyyppisiin peleihin. Oman lautapeliharrastukseni alusta alkaen myös kompaktit korttipelit ovat olleet kiinnostuksen kohteena ja niinpä hyvin nopeasti törmäsin Amigon korttipeleihin. Tokihan Amigo julkaisee paljon muutakin kuin korttipelejä, mutta eritoten niistä se on hyvin tunnettu sillä niitä on julkaistu paljon ja joka vuosi tulee lisää.

Omista pelihyllyistä kuvaan asti päätyi varsin mukava edustus Amigon korttipelejä.

Blogitekstin otsikon mukaisesti tarkoituksena on jakaa oma näkemys parhaista Amigon kompakteista korttipeleistä. Ja nimenomaan puhutaan nyt näistä ns. “kaksi pakkaa” sisäänmahduttavista peleistä eli rajataan yhtään isommat boksit ulos. Otsikossa lukee Top-10, mutta listan perällä on myös muutamalla sanalla “bubling under” -osastoa eli pelejä jotka olivat lähimpänä murtautua parhaimmistoon. Ja referenssiksi myös lista muista Amigon korttipeleistä, jotka ovat vuosien saatossa tulleet tutuksi.

Vaan pidemmittä puheitta listan kärjestä alkaen…

1. Einfach tierisch! (2003)

‘Einfach tierisch!’ on hullunkuristen eläinten huutokauppaa, jossa tarjoukset tehdään käsikorttien avulla ja rahanvaihtoa ei tunneta. Kun jokaisella pelaajalla on pelin alkaessa samanlainen rahajakauma käytössään ja luonnostaan ne pikkurahat tuppaavat hupenemaan nopeasti, niin loppua kohden järkevien tarjousten tekeminen käy haastavaksi.

Kun soppaan on sekoitettu vielä käänteistä huutokauppaa sanktiokorteista, ennalta-arvaamaton lopetus ja kirsikkana kakun päällä Knizia-erikoisuus “eniten rahaa käyttänyt pelaaja häviää suoraan”, niin käsissä on superluokan filleri.

Koko paketin tahkoaa maaliin 15-20 minuuttiin, joten käsissä on mitä hykerryttävin peli. Minulle peli on nimenomaan ‘Einfach tierisch!’:inä tuttu, mutta useimmille High Society -nimenä sanoo varmaankin enemmän – sillä nimellä peli on alkujaan julkaistukin. Sama peli kaikki tyynni, teema vain vaihtelee.

‘Einfach tierisch!’ kuuluu kautta aikain parhaiden pelien joukkoon ja se on siten korkealla myös Top-100 listallani.

2. Pingu-Party (2008)

Reiner Knizian äärimmäisen simppeli korttipeli, joka pohjautuu vuotta aiemmin julkaistuun, ei-niin-kaksiseen, näppäryyspeliin Penguin. Pingu-Partyssä(kin) pelaajat rakentavat yhteistä pyramidia, mutta nyt siis korteilla. Kortti kerrallaan alhaalta ylöspäin pyramidi valmistuu tai sitten ei – eli peliä jatketaan kunnes kukaan ei pysty enää pelaamaan korttiakaan. Kortteja pelataan vierekkäin tai kahden kortin päälle, jolloin ylemmän kortin pitää vastata jompaa kumpaa allaolevista. Kierroksen päätteeksi jokaisesta pelaamattomasta kortista saa sakkoa.

Tästä ei peli ylipäätään paljoa yksinkertaisemmaksi voi muuttua. Omat käsikortit näet kierroksen alussa, joista nopeasti muodostaa jonkunnäköisen suunnitelman siitä, millä kortilla on ehkä kiireempi kuin toisella, mutta muiden pelaajien tekemiset vaikuttavat isosti peliin.

Tuuria on reilusti, mutta ei peli kaaokseksi asti mene. Pingu-Party on sillä tavalla “sopivasti häijy olematta kuitenkaan liian ilkeä” eli pelaajat tekevät torppausliikkeitä tietämättä keneen ne kohdistuvat.

Pingu-Partyä voi pelata kenen kanssa tahansa, minkä vuoksi se on yksi eniten pelaamistani fillereistä ja niinikään myös Top-100 -listalla.

3. Poison (2008)

Listan kolmonen on sekin Kniziaa. Poison on kolmen eri keitoksen tekoa yhteisesti, mutta kuka on se rähmäkäpälä jonka lisäämän kortin myötä litku läikkyy yli ja siten ansaitsee sanktiot?

Poisonissa on äärisimppelit säännöt: kolmea maata pelataan kolmeen eri maapinoon ja jokereita mihin tahansa edellisistä – yhteenlaskutaitoa vaaditaan 13 asti. Silti tässä on peliä reilusti ja nokkela pisteenlasku, minkä vuoksi se heilahti heti uutukaisuuttaan korttipelien eliittiin ja on siellä pysynyt jo 10 vuotta.

Pelasin peliä alkujaan 2005 Playroomin isolla versiolla ja manasin, että tämä menisi välittömästi ostoon, jos se vain julkaistaisiin kompaktissa paketissa. Pari vuotta eteenpäin ja Amigo teki mitä pitikin. Poison on muuten yksi omista varmoista “pikkutuliaisista” kun haluaa laittaa hyvän kiertämään.

Ja sanomattakin pitäisi olla selvää, että myös Poison ansaitsee paikan Top-100 listaltani.

4. Bohnanza (1997)

Bohnanza on pavunviljelyä hilpeällä graafikalla ja nokkelalla ‘älä muuta käsikorttien järjestystä’ mekaniikalla. En ole luonteeltani kauppamies – kaukana siitä – mutta Bohnanza saa minussakin heräämään pienen torikauppiaan. “Minulta saa yrjöpavun ja nyrkkeilijän, jos annat tuon soijan” -ja muut vastaavat lausekummajaiset ovat arkea Bohnanzaa pelattaessa.

Tuntuu (vähän turhaan, myönnän) hieman fuskulta ujuttaa Bohnanza tälle listalle, mutta niin vain se on alkujaan pienessä laatikossa julkaistu. Itselleni, kuten varmaan suurimmalle osalle suomalaisista, tutumpi pelin versio on se hivenen isompi boksi, jossa on mukana ensimmäisen lisäosan kahvi- ja kaakaopavut valmiiksi mukana.

Ja papupeli on niin hyvä, että vielä tämäkin mahtuu Top-100 -listalle.

5. Stich-Meister (2010)

Friedemann Friese palasi vuonna 2010 tikkipelien äärelle äärimmäisen mielenkiintoisella idealla: yhdistetään samaan pakettiin kaikki maailman tikkipelit! Lopputulos on peli, jota on hauska pelata, mutta se vaatii myös tarkkuutta pelaajilta. Lisäksi osa kierroksista voi olla pisteenlaskun kannalta huomattavasti toisia merkittävämpiä.

Pelin perustana on 60 kortin pakka neljässä maassa ja perinteiset tikkipelin säännöt: ajettua maata on tunnustettava jos pystyy ja voitettujen tikkien perusarvo on 1.

Lisäksi on 60 kortin sääntöpakka, joista on jaettu kaikille pelaajille muutama kortti. Näistä sääntökorteista jokainen pelaa yhden joita sitten noudatetaan kyseisen jaon ajan. Sääntökortit määrittävät paitsi valtit (jos on), myös sen saako osasta korteista lisäpisteitä tai miinusta, onko muita poikkeuksia tai virityksiä jne.

Tikkipelejä yhtään enemmän pelaavalle tutustuminen Stich-Meisteriin on enemmän kuin suotavaa ja tutustumisen jälkeen voi käydä kuin minulle: iso osa muista tikkipeleistä menettää merkityksensä, koska tässähän on käytännössä kaikki tarpeellinen. Tutustumisintoa Stich-Meisteriin saattaa toki hidastaa se, että peliä ei ole käännetty englanniksi, mutta tarvittavat apulaput englanniksi löytyy BGG:stä ja pienellä vaivalla sääntökortit suomentaa vaikka itse (kuten itse tein).

Tottahan meno on Stich-Meisterin tapauksessa välillä vähän villiä, mutta pääasiassa tämän pelin parissa vietetty aika on puhdasta laatuaikaa.

6. Texas Showdown (2018)

Texas Showdown on säännöiltään simppeli laisto-tikkipeli, mutta tähänkin on pientä koukkua tarjolla mikä nostaa sen massasta esiin. Ajettua maata pitää tunnustaa, mutta jos siihen ei pysty ja tikkiin päätyy useampaa maata, niin seuraavat pelaajat saavat pelata mitä tahansa pöydästä jo löytyvää maata.

Kierroksen päätteeksi tikki päätyy pelaajalle, jolla on isoin kortti pelattuna siitä maasta mitä pöydässä on eniten! Joko menit sekaisin? Lue tarkemmin blogiteksti arvioineen täältä: Texas Showdown – kierompaa laistotikkiä.

Tämä länkkäriteemainen tikkipeli on uusin top-10 -listamurtautuja, sillä se on paitsi äärimmäisen mielenkiintoinen ja selkeä hanskattava, myös loistava peli eritoten isommilla (5-6) pelaajamäärillä. Neljälläkin se vielä toimii, mutta tällöin on parempaakin tarjolla (esim. edellä mainittu Stich-Meister).

7. Land Unter (2002)

Tämä on se “lampaiden hukutuspeli”. Teema on on erikoinen, mutta poikkeaa se pelikin totutusta. Joka kierros tarjolla on kaksi vedenkorkeus -korttia. Tämän jälkeen pelaajat valitsevat kädestään kortit, jotka paljastetaan yhtä aikaa. Isoimman kortin pelannut ottaa tarjolla olevista vedenkorkeus -korteista pienemmän, toiseksi jääneelle tulee se toinen.

Nyt katsotaan kenellä pelaajista on vesi korkeimmalla ja tämä pelaaja menettää yhden pelastusrenkaan. Näin jatketaan, kunnes kaikki kortit on pelattu, jolloin säästyneistä pelastusrenkaista saa pisteitä.

Land Unterissa pelaajille pelin alussa jaetut kortit ovat useasti hyvinkin epätasapainossa, mutta sitä kompensoidaan pelastusrenkaiden määrällä. Juju tulee siitä, että jokainen pelaaja joutuu pelaamaan kertaalleen kullakin pakalla ja sillä huonolla setillä hyvin pärjätessä palkintokin on isompi pistepotti.

Land Unter on varsin kiero viritys ja hyvin tuuripitoinen. Viihdyttävänä ja valtavirrasta poikkeavana se on ansainnut kuitenkin paikkansa tällä listalla.

8. The City (2011)

The City on turboahdettu kilpajuoksu 50 voittopisteeseen. Viiden kortin aloituskädestä lähdetään “rakentamaan” omaa kaupunkia pöydälle kortti kerrallaan. Pöydätty kortti maksetaan muilla käsikorteilla, jonka jälkeen pöydätyistä korteista pelaaja voi laskea kuinka paljon niillä saa paitsi lisäkortteja myös pisteitä. Sopivien korttien yhdistelmät ovat pelin A ja O, mutta yhdistelmän rakentamiseen ei ole liiaksi aikaa: yksi peli on ohi jo 7-9 kierroksen jälkeen.

En yleensä perusta perusta moninpelipasiansseista mikä The City on, mutta peli saa sen anteeksi sillä 10-15 minuutin keston vastineeksi saa riittävästi viihdykettä ja aivopähkinää. Eikä peliä parane liian vakavasti ottaa, sillä korttituurilla on lopulta varsin iso merkitys. Vaan koska peli on niinkin nopea, niin useimmiten kun se kaivetaan esiin, niin tulee kerralla pelattua ainakin se pari peliä.

Outoa kyllä The City:n englanninkielinen versio on antanut odotuttaa itseään, mutta ilmeisesti se nyt viimein tulee Eagle Gamesin toimesta. Tähän päivään asti on pitänyt valita joko saksankielisestä tai kotikutois-käännösversioista TAI sitten tarttua vuonna 2017 julkaistuun avaruusteemoitettuun Jump Driveen, joka pohjautuu The City:yn.

9. Sticheln (1993)

Yksi varhaisimmista Amigo-tuttavuuksistani on tikkipeli Sticheln. Ennen ensimmäistä tikkiä jokainen pelaaja valitsee käsikorteistaan yhden – ns. “kipuvärin”, jonka väriset kortit tuovat pelaajalle miinuksia. Muuten edetään kuin missä tahansa tikkipelissä, paitsi että Stichelnissä ei ole pakko tunnustaa ajettua maata vaan aina voi pelata minkä tahansa kortin. Kaikki muut kuin ajettua maata olevat kortit ovat pelissä kuitenkin valtteja. Kierroksen päätteeksi kaikki pelaajan saamat kortit antavat yhden pisteen paitsi kipuvärin korteista saa niiden arvon verran miinuksia.

Sticheln on varsin häijy peli tikkipeliksi ja vaatii jaon taikka pari, jotta pääsee sisään minkälaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Edelleen se on hyvin mielenkiintoinen peli, joskin ei lajityyppinsä ihan kirkkainta kärkeä.

Ja vaikka Stichelnistä ei lopulta niin perustaisikaan, niin pakan omistaminen kannattaa sen monikäyttöisyyden vuoksi: näillä korteilla pystyy testaamaan kymmeniä (?) muita kaupallisia korttipelejä mahdollisen ostopäätöksen tueksi. Kätevää.

10. 23 (2011)

Top-10:n viimeisen paikan valloittaa ytimekkäästi ja tylsästi nimetty ’23’. Tässä pelaajien kesken jaetaan kortit, joissa toistuvat numerot 1-23 useampaan kertaan. Kukin pelaaja nakkaa korteistaan muutaman sivuun, jonka jälkeen 1.:n omistajasta alkaen pelataan pöytään joko samaa tai numeroa isompaa kuin mitä siellä on. Isommankin hyppäyksen saa tehdä, mutta siitä tulee sanktiota.

Passaaminen on sallittua ja samoin voi pakottaa seuraavan pelaajan pelaamaan, mutta näistä manöövereistä tulee sanktiota. Viimeisenä oljenkortena pelaajilla on vielä erillisiä markkereita, jotka mahdollistivat +5/-5 hypyt. Kierrokselta voi tiputtautua ulos koska tahansa, käsikorteista saa miinusta.

23 on monella tapaa oivallinen esimerkki Amigon korttipeleistä: taas on hyvin simppelit ja selkeät säännöt, joten pelaamaan pääsee nopeasti. Se sisältää pieniä päätöksiä läpi pelin ja pelin flow toimii. Tämä on pitkälti korvannut omalla kohdallani tarpeen pelata Geschenktiä, joka tuntuu jotenkin loppuunkalutulta.

23 on julkaistu ainoastaan saksaksi, mutta kun se on sääntöjä lukuunottamatta kielivapaa, niin sen seikan ei kannata antaa jarruttaa ostopäätöstä. Kelpo peli!


Seuraavat pelit olivat vahvasti ehdolla Top-10 -listalle:

  • Geschenkt / No Thanks! (2004)
  • Wizard (1984)
  • R-Öko (2009)
  • Byzanz (2008)
  • Circus Flohcati (2004)
  • 11 Nimmt! (2010)
  • Big Five (2012)

Lähimmistä Top-10 ehdokkaista löytyy paljon peliaikaa aikanaan saanut Geschenkt, joka on etenkin alkuun tosi mainio settienrakennus -peli, mutta kärsii vähän “autopilotti” moodista etenkin samoilla porukoilla pelattaessa. Tänä päivänä se tahtoo mennä liiaksi tutuilla urilla pelasi sitten sääntövariantilla tai ei. Geschenktin sijaan tulee tartuttua mieluummin vaikkapa 23:een, jossa on vähän samaa kuin jo loppuunkalutussa Geschenktissä.

Wizard pohjautuu pitkälti standardi-korttipakan tikkipeliin ‘Lupaus’. Korttien jakamisen jälkeen pitää päättää, montako tikkiä lupaa ottaa ja jos tässä osuu oikeaan, niin siitä palkitaan lisäpisteillä tikkipisteiden lisäksi. ‘Lupaus’ kaikkine variaatioineen on kautta aikain eniten pelaamani korttipeli. Wizardia olen pelannut verrattain vähän syystä, että sen peliin tuomat “lisät” ja sääntövariaatiot eivät ole itselleni mieluisimmasta päästä, joten siksi se ei myöskään murtaudu Top-10:een.

Edellisten lisäksi, ehdolla olivat myös ’11 Nimmt!’, mikä on korttipeli-Nimmt:stä itselleni se mieluisin, Circus Flochati mikä on omissa piireissäni vakiotavaraa mitä tulee näihin push-your-luck settienkeräilyihin. Myös Byzanz kevyine harmittomine huutokauppoineen, R-Öko ja roskien kimppakierrätys sekä Big Five, joka hoitaa Qwirklen virkaa paremmin ovat kaikki sitä selkeästi parempaa Amigoa.

Kompaktia laatua pöydällä.

…ja näillä listalle ei ollut mitään mahdollisuutta:

Pelien karsintaa tehdessäni löytyi pitkä lista pelejä, jotka saatoin jättää heti alkuun “ynnä muut” -osastolle tietäen ettei niillä ole asiaa kärkikahinoihin. Toki tällekin listalle mahtuu vielä monia ihan ok-virityksiä (mm. Fettnapf, 6 Nimmt!), mutta on täällä paljon selkeitä hutejakin. Ja aika monia mitäänsanomattomia tikkipelejä – en esim. koskaan ole pitänyt “Steven Seagal” -nimeäkin kantavasta pelistä Wizard Extreme/Sieben Siegel, vaikka se tietynlainen ‘Lupaus’ -variantti onkin.

Niinikään listalta löytyy parin ihan mainion lautapelin (Zatre, Cafe International) korttipeliversiot, jotka nyt eivät vain lähde lentoon samalla tavalla kuin esikuvansa. Tämä ynnä muut -osasto on alla listattuna julkaisuvuoden mukaan.

  • Rage (1983)
  • Solo (1993)
  • 6 Nimmt! (1994)
  • Hattrick (1995)
  • Absacker (1998)
  • Take 5! (1998)
  • YoYo (1998)
  • Nicht die Bohne (1999)
  • Plumpsack (1999)
  • Porca Miseria (1999)
  • Cafe International: Das Kartenspiel (2001)
  • Gargon (2001)
  • Limits (2001)
  • Schattendieb (2001)
  • The Gnumies (2001)
  • Fettnapf… in Sicht (2005)
  • Bohnkick (2006)
  • Diabolo (2006)
  • Null & Nichtig (2006)
  • Zatre: Das Kartenspiel (2006)
  • Bungee (2007)
  • Tenakee (2007)
  • Ziegen Kriegen (2007)
  • Wizard Extreme (2008)
  • Nur die Ziege zählt (2009)
  • Friesematenten (2010)
  • Monsta (2011)
  • Solomino (2015)

Lunkisti-Teron Top-100: sijat 1-50

Tämä on jatkoa TOP-100 -listan julkaisulle. Jos aiempi blogiteksti sijoista 51-100 on vielä lukematta, suosittelen aloittamaan lukemisen siitä; tuossa ensimmäisessä osassa on pureskeltu taustoja auki tarkemmin. Nyt hyppäämme suoraan ytimeen ilman pidempiä jaaritteluja.


(Kuva: Seon Gyo Lee)
(Kuva: Seon Gyo Lee)

50. Pioneers (2017); BGG ranking 2961

Reitin rakentelua, pelaajien yhteisesti siirtämää (jokainen vuorollaan) hevosvankkureita ja laattojen keräilyä – sitä kaikkea tarjoaa Pioneers. Rehellisesti sanottuna pelissä ei oikeastaan ole mitään mullistavaa uutta, mutta se on onnistunut yhdistelmä edellisiä ja jätti ensi testillä Spiel’17 -messuilta (raportti) hyvinkin positiiviset fiilikset. Pelkästään tällä päästiin Top-100:n paremmalle puoliskolle.

Katsotaan johtaako tämä “kutittelu” vielä tästä pelin hankintaan ja siten tarkempaan syynäilyyn vai haihtuuko Pioneers hiljalleen tulevilta listoilta…

 

 

 


(Kuva: Nuno Bizarro Sentieiro)
(Kuva: Nuno Bizarro Sentieiro)

49. Extrablatt (1991); BGG ranking 3124

Sanomalehden taittamisesta saa mainion pelin, siitä Extrablatt on oiva todiste. Pohjimmiltaan tässä taistellaan pelaajien kesken eri uutislajien (urheilu, juorut jne.) palstatilaenemmistöistä, mutta siihen on tuotu kevyesti lehden taittamisajatustakin.

Omistamani vanha Mosquiton painos pelistä ei ole järin kaunis, mutta uudempi Valley Gamesin versio korjaa ulkoasupuolen – jos se nyt häiritsee. Peli suorastaan huutaa oikeiden lehtiartikkelien perään (nyt siinä on ainoastaan hupaisat otsikot), mutta saa nähdä saanko koskaan aikaiseksi? Yhdessä vaiheessa sellainenkin projekti oli käynnissä, mutta se suunnitelma jäi viemättä maaliin asti.

Extrablattia pitäisi vaan saada enemmän pöydälle, jotta sen todellinen paikka listalla tarkentuisi. Nyt noustiin vanhoilla “höyryillä” näinkin ylös mikä siis tarkoittaa sitä, että vaarana on kovakin pudotus alaspäin.

 


(Kuva: Sergio Rasal)
(Kuva: Sergio Rasal)

48.Reef Encounter (2004); BGG ranking 474

Kuka olisi osannut arvata, että lautapeli koralliriutan elämästä olisi näin mielenkiintoinen?

Reef Encounter on hyvin omintakeinen peli, jossa eriväristen korallien popsiminen on jotain ihan muuta kuin mitä Richard Breeseltä on yleensä totuttu näkemään. Kun jälki on näin hienoa, niin saisi mies rohkeasti yrittää jatkossakin näillä poikkeavilla teemoilla.

Pelin tarjoama interaktion määrä kylmää hiekkalaatikko-pelien ystäviä, mutta mitenkään kaoottiseksi peliksi Reef Encounteria ei pääse haukkumaan.

Pisteitä Reef Encounter saa siitä, että se toimii erityisen hyvin kolmella ja neljällä pelaajalla.

 

 


(Kuva: What's Eric playing?)
(Kuva: What’s Eric playing?)

47. Factory Funner (2016); BGG ranking 2142

“Vieläkin hauskempi tehdas” on edeltäjänsä Factory Fun -pelin tapaan yhdistelmä nopeuspeliä ja oman tehtaan rakentelua. Eli taas tehdään hätäisiä päätöksiä, minkä masiinan tarjolla olevista valitsee omaan tehtaaseen asennettavaksi. Kun laite on näin hankittu, pitäisi se valjastaa vielä töihin. Haastetta ja hauskuutta on lisätty samalla kun on siirrytty neliölaatoista heksalaattoihin.

Hyvin pitkälti Factory Funner on (edelleen) yksinpeli-puzzle vaikka masiinalaatat yhteispoolista otetaankin “nopeat syövät hitaat” periaateella. Silti tämä on hyvä tai oikeastaan jopa erinomainen pulmapähkinä. Kun se kestonsa puolestakin on napakka, niin soolomaisuuden antaa anteeksi. Puzzlepelien parhaita, ei mulla muuta ole lisättävää.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Scott Henshaw)
(Kuva: Scott Henshaw)

46. Mogul (2002); BGG ranking 2927

Yksinkertainen korttivetoinen osakepeli ja suljetut rahamarkkinat: yhdistelmä toimii hienosti Mogulissa. Joka vuoro tarjolle käännetään osake ja pysyäksesi huutokaupassa mukana on kortille laitettava raha, passaaja taas nappaa kortille siihen mennessä kertyneet “pätäkät”. Lopulta voittaja ja kakkonen saavat osakkeen otto – ja myyntitoiminnot, eniten tarjonnut valitsee kumman noista toiminnoista haluaa. Myyntitoiminto sallii vain tietyn osaketyypin myynnin ja samalla tulee romauttaneeksi osakkeen hinnan.

Kun lisätään vielä loppu, jonka ihan tarkka ajankohta ei ole selvillä, niin kakku on valmis. Mogul on nerokas peli ja junatrilogiansa ainoa onnistunut peli, ne muutamat muut on osastoa “karmeaa ryönää”.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Carsten Wesel)
(Kuva: Carsten Wesel)

45. Gemblo (2005); BGG ranking 1456

Suomessa laajemmin tunnettu Blokus on oletettavasti toiminut innoittajana aina kuudelle pelaajalle asti skaalautuvaan Gembloon. Idea näillä peleillä on sama: pyrkimys on saada omat palat laudalle ja samalla pitää huoli, että muut eivät siinä onnistu. Gemblon tapauksessa Blokuksen Tetrikestä tutuille laattamuodoille on sanottu hei-hei ja tilalla ovat heksamuotoiset palat. Pidän molemmista peleistä aika tavalla, mutta Gemblo on käytännössä korvannut tarpeen tarttua enää lainkaan Blokukseen, vaikka sekin pelikaapista löytyy. Siksipä ‘G’ on listalla ja ‘B’ ei.

Niin ja siihen tunnettuvuuteen: Gemblo julkaistiin 2018 suomeksi, joten sekin asia saatiin viimein kuosiin. Suomenkielisen pelin mittasuhteista en tiedä, mutta ainakin oma 2005 vuodelta oleva ensipainos on mukavan iso laattoja myöten ja ne loksahtavat kivasti pelilaudalle. Silmäkin lopputuloksesta pitää.

 

 


(Kuva: Łukasz Segiet)
(Kuva: Łukasz Segiet)

44. Tichu (2004); BGG ranking 112

Tichu on äärimmäisen hieno korttipeli – toistaiseksi se paras paripelattava korttipeli jonka tiedän.

Tichun “ongelma” on siinä, että se vaatii tutun porukan ja riittävästi pelikertoja, jotta sen kaikki nyanssit tulevat esiin ja pääsevät arvoonsa. Ei se nyt satunnaisemmallakaan sakilla pöllömpi peli ole muttei vaan niin hyvä.

Ja jos Gang of Four on näistä kiipeämispeleistä tuttu ja maistuu, niin Tichun pariin kannattaa ehdottomasti hakeutua, se kun on kuitenkin ihan omaa luokkaansa.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

43. Deus (2014); BGG ranking 298

Ensinäkemältä lähtötilanne muistuttaa klassikkoa Catan, mutta siihen se sitten jääkin. Deus on yhdistelmä kädenhallintaa ja sitä kautta koneiston rakentelua, mutta uutta on, että se sun koneistosi hyytyy jo muutaman pinotun kortin jälkeen. Tämä on mahtava idea!

Pelin pisteytys on hyvin suunniteltu. Se on yhdistelmä omaa pitkän tähtäimen suunnittelua temppelikorttien kautta ja toisaalta pelilaudalta pisteitä ropisee pienemmillä siirroilla.

Lisäksi pelilaudan toimet tuovat mukavasti interaktiota ja blokkailumahdollisuuksia. Kyllä kiitos, maistuu Deus jatkossakin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


(Kuva: Reno Delft)
(Kuva: Reno Delft)

42. Strike (2012); BGG ranking 1665

Strike on äärimmäisen simppeli ja nopea noppapeli, jossa on normaaleista noppapeleistä poikkeava mekaniikka. Sen myötä top-50 sijoitus napsahti, että heilahti! “Areenalla” olevia noppia saa Strike:ssa kilkata uusiin asentoihin ja tätäkin manööveriä hyödyntäen koetetaan olla viimeinen jolla noppia ylipäätään on käytettävissä.

Strike sopii kaikille ja vaikka ei kaikkein kompaktein noppapeli kooltaan olekaan, niin kulkeutuu riittävän vaivattomasti eri tilanteisiin. En ihmettele, että eri kieliset painokset on näin hyvin loppuunmyyty. Ranskasta tätä saa… vielä.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Ender Wiggins)
(Kuva: Ender Wiggins)

41. Galaxy Trucker (2007); BGG ranking 122

Galaxy Trucker on yhdistelmä puzzle-peliä ja avaruusseikkailua. Ja peli toimii, vaikka onkin Vlaada Chvatilin käsialaa. Tämä tsekkiläinen pelisuunnittelija ampuu omaan makuuni enemmän huteja kuin osumia, mutta tästä minä kyllä tykkään. Ohjekirja on jälleen Vlaada-maiseen tapaan muka hauska ja asioiden löytäminen sieltä on siten tehty vähän vaikeaksi, mutta onneksi Galaxy Trucker on loppujen lopuksi varsin simppeli peli ja säännöt intuitiiviset.

Avaruusaluksen rakentelu on kivaa puuhaa ja kun perään sillä omalla kyhäelmällä pitäisi selvitä avaruuden haasteista, niin hauskuus nousee uusiin sfääreihin.

Paljon on Galaxy Truckeria pelattu ja kyllästymisestä ei ole tietoakaan. Tästä osakiitos ensimmäiselle lisäosalle, joka tuo riittävästi lisävaihtoehtoja ja -vaihtelua peliin ja on siten välttämätön niille, jotka tätä pelaavat yhtään enempää.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.


Top100_2017_Trains40. Trains (2013) / Trains: Rising Sun (2014); BGG ranking 365

Dominionia on turha etsiä listalta, mutta Trains – kiitos pelilautansa – nousee listoille kirkkaasti. Pakan ja junaradan -rakentelu mielekkäämmällä teemalla on siinä määrin hilpeää puuhaa, että Trainsin parissa on vietetty peli jos toinenkin ja näin tapahtuu jatkossakin.

Trains: Rising Sun vie pelisarjaa vielä askeleen parempaan suuntaan, joten jos ei näihin molempiin halua investoida, niin suosittelen “nousevaa aurinkoa” – kiitos sen mielenkiintoisempien korttien.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja Todellisuuspako diggailee tätä ihan kympillä.

 

 


Top100_2017_Bohnanza39. Bohnanza (1997); BGG ranking 365

Uwe Rosenberg on minulle edelleen “papu-Uwe” kaikkien Agricolan ja sen variaatioiden jälkeenkin. Agricola ja “nämä muut”  eivät TOP-100:een edes yltäneet, mutta Bohnanza täältä löytyy. Sen tiesin jo etukäteen, mutta sijoituksesta vain ei ollut mitään hajua.

Papujen viljely tiukasti rajatun kädenhallinnan kautta on pelisuunnittelultaan timanttinen ja söpö ulkoasu viimeistelee toimivan paketin.

Bohnanza taitaa lopulta olla se ensimmäinen “moderni” lautapeli, johon tutustuin silloin kun se oli uutuus ja peli vei heti mennessään. En ole luonteeltani torikauppias, mutta tässä pelissä sekin uinuva puoli herää jostakin. Papukauppaa on meillä tahkottu hurjat pelimäärät – jopa siinä määrin, että välillä piti pitää taukoakin, mutta nyt se taas maistuu.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.


(Kuva: Reinaldo Guazzelli)
(Kuva: Reinaldo Guazzelli)

38. Timbuktu (2005); BGG ranking 1387

Niitä harvoja pelejä, joiden kohdalla olen pelin oston jälkeen hyökännyt Spiel-messuilla suunnittelijan hihaan (Dirk Henn) kinuamaan nimmarit. On noita nimmaroituja muutama muukin ollut, mutta tämä on edelleen pelikaapissa ja visusti pysyykin kokoelmassa.

Tehtävänä Timbuktussa on salakuljettaa tavaraa ohi varasjoukkioiden. Varasjoukkioiden sijainnista vain on etukäteen kovin vähän tieto, mutta se tietomäärä kasvaa kierroksen edetessä. Pelissä on pieni muistielementti mukana, mikä siihen istuu erittäin hyvin: saat aina yhden “varasryhmän sijainti+tuotteet” -yhdistelmän tietoon ja kun on uuden yhdistelmän aika, pitää vanha tieto pitää muistissa – kortit kun kiertävät pelaajalta toiselle.

Mitä mainioin peli ja jälleen uniikkia ideaa sisältävä. Lisäpisteitä peli saa siitä, että peli tuli yhden vakijäsenemme uniin heti seuraavana yönä kun sitä oli pelattu. Sehän on hyvän pelin merkki se!

Tästä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

37. The Palaces of Carrara (2012); BGG ranking 523

Carraran palatsit on Kramer & Kiesling –tehokaksikon tuotos. Vain parin toimintovaihtoehdon ympärille kyhätty viritys, jossa joko kerätään resursseja itse rakentelua varten tai rakennetaan. Raha ja pisteet ovat tiukassa ja pisteytystavoitteet vaihtelevat pelikohtaisesti.

K&K –kaksikolle ominaisesti käsissä on äärimmäisen hiottu kokonaisuus, jonka pariin istahtaa mieluusti ja pelaamaan pääsee nopeasti vaikka et olisi peliä aiemmin pelannutkaan.

Peli on todella hyvä, mutta osin väärinymmärretty: aikanaan Spiel-messuilla vastaanotto oli nyrpeä mistä ”kiitos” basic-pelimuodon ja liian helppojen tavoitteiden. Tätä pitää ehdottomasti pelata Advanced-säännöillä ja niiden kautta jokainen peli on myös vähän erilainen. Paljon pelaavakin välttyy siis uriutumiselta, koska omaa peliä pitää säätää kulloistenkin tavoitteiden mukaisesti.

Palaces of Carraraa pelaa aina hymyssä suin. Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.


(Kuva: Evgeni Liakhovich)
(Kuva: Evgeni Liakhovich)

36. Luna (2010); BGG ranking 387

Yksi Stefan Feldin monista pistesalaateista, mutta sieltä paremmasta päästä. Graafisesti peli on todella nätti.

Lunaa olen pelannut vain kerran, joten tarkempaa tutkintaa pitäisi tehdä,  jotta sen hyvyydestä saisi paremmin selkoa. Pelissä on kuitenkin monta pientä jujua, minkä vuoksi se jäi kutkuttamaan takaraivoon.

Yksi pelikerta tarkoittaa kuitenkin sitä, että peli on minulle edelleen pieni kysymysmerkki, eli sijoitus voi hilautua yhtä hyvin ylös- kuin alaspäin.

 

 

 

 


(Kuva: Hannu Sinisalo)
(Kuva: Hannu Sinisalo)

35. The World Cup Game (2006); BGG ranking 1719

Jalkapallosta on värkätty monenmoista lautapeliä, mutta vain The World Cup Game mahtuu omaan Top-100 -listaan. Pelin lähestymiskulma aiheeseen on myös muista pelaamistani futispeleistä poikkeava: Nyt pelataan kerralla koko MM- tai EM-kisat ja pelaajat ohjastavat useampaa maata läpi ottelukaavion.

Peli on kuin tosi karkea ylätason esitys Football Managerista, jossa ei edes joukkueen rosteriin pääse käsiksi. Kaikkien pelien tuloksia lähdetään purkamaan auki kortti kerrallaan pelaamalla ja pelata saa kortteja mihin otteluun tahansa – oli niissä omat joukkueet mukana taikka ei.

The World Cup Game on vahvasti sosiaalinen peli, joka toimiakseen vaatii paljon pelaajia. Mutta kun tuo jalkapalloa fanittava kööri on kasassa, niin sitten tämä rokkaa ja rokkaakin kovaa. Pelisuunnittelun saralla täytyy antaa iso plussa siitä, että lisäosiensa kautta on mahdollista pelata eri vuosien MM-kisoja mukaillen kulloisenkin vuoden kisamenestyjiä.

Harmi, että pelin korttipeliversio on vain hiljainen kuiskaus tämän lautapelin tenhosta.


(Kuva: Andreas H.)
(Kuva: Andreas H.)

34. Voodoo Prince (2017); BGG ranking 6448

Voodoo Prince on kiero ja yksinkertainen tikkipeli. Periaatteessa se on laistotikkiä, jossa kuitenkin haluat olla toiseksi viimeinen, joka saa kasaan vaaditut kolme tikkiä.

Tikkipelit ovat pääosin enemmän taikka vähemmän nähtyjä ja uudet tulokkaat saavat olla tosi kovia herättääkseen kiinnostuksen. Voodoo Prince iski kuitenkin tosi kovaa eli se jätti ensipelissä todella positiiviset fiilikset – tulevaisuus näyttää oliko kyse vain ensihuumasta vai onko tässä pysyvä hitti. Reiner Knizian nimi kannessa enteilee kuitenkin hyvää…

 

 

 


Top100_2017_AtlanticStar33. Atlantic Star (2001) / Show Manager (1996); BGG ranking 1111

Unelmien risteilyreitin rakentaminen tai päräyttävän shown järjestäminen – teemasta viis, mutta peli on hyvä. Tässä siis rakennetaan käteen reittisettejä neljässä eri värissä ja kun aika on, setti pöydätään ja aloitetaan toisen värisetin rakentaminen. Nopsaan rullaavat kierrokset yhdistettynä tiukasti rajattuun korttilimitin ja rahavarantojen kanssa kärvistelyyn sekä kilpailuun kussakin “kategoriassa” nostaa Atlantic Starin osakkeita. Kun kylkeen on pultattu lainanottokin, niin tämä nostaa Atlantic Starin eittämättä Dirk Hennin kautta aikain parhaimpien pelien joukkoon.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Mark Hamburg)
(Kuva: Mark Hamburg)

32. Mahjong (1850); BGG ranking 604

Settien keräilypelit ovat aina olleet mieleeni ja kun törmäsin Mahjongin yli 20 vuotta sitten, olin myyty. Peliä on tullut pelattua aikanaan paljon ja muutamillakin eri säännöillä.

Mahjong on edelleen kovasti mieleeni, mutta käytännössä se vaatii osaavan ja säännöllisesti pelaavan porukan, jotta peli pääsee loistamaan ja etenee sujuvasti. Jos edelliset ehdot täyttyvät, niin vatsan täydeltä on hyvää tarjolla.

Jos olisin hiljattain päässyt peliä taas myllyttämään, niin Mahjong voisi olla listalla korkeammallakin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Geni Palladin)
(Kuva: Geni Palladin)

31. Holiday AG (1990) / Coup (1975); BGG ranking 6368

Holiday AG on suoraviivainen korttivetoinen “osakepeli”, jonka pisteenlasku nostaa pelin harmaasta massasta parhaiden lautapelien joukkoon. Kierros kierrokselta napsitaan osakkeita yhteisestä poolista, jonka jälkeen on pelattava käsikorteista pari kasvattamaan “firmojen” arvoja – pelin lopussa kunkin firman arvo on sen pisimmän ketjun mitta. Niinpä kriittisiä kortteja pihdataan niiden firmojen osalta, joiden arvo haluaa pitää matalalla, mutta kukin luonnollisesti koettaa peitellä omia lopullisia pyrkimyksiään.

Korttien pihtaamispuoli tuo mieleen klassinen ristiseiskan, mutta tässä kädenhallinta on paljon paremmin toteutettu ja tekeminen ei ole niin tuurista kiinni. Holiday AG on hauska ja nopea pelattava, joka skaalautuu aina kuudelle pelaajalle asti. Se on myös parhaita hankintojani Spiel-messuilta koskaan. Excel-ulkoasua kaipaavat vuoden ’75 painokseen.

 

 


30. Bunny Kingdom (2017); BGG ranking 941

Yhdistelmä korttien draftausta, pelilautaa ja koreita komponentteja. Bunny Kingdom on paitsi söpö, myös äärimmäisen sulava ja mukava pelattava, jossa valintoja tehdään jatkuvasti ja sopivasti annostellen ja päätöksenteon tueksi kokonaistilanne on helposti nähtävissä pelilaudalta.

Pitkästä aikaa Bunny Kingdom on muutenkin peli, johon draftaus-mekanismi istuu todella hyvin. Hieno Spiel’17 -uutuus, mutta tässä taistossa silti vasta kakkonen.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: James Fehr)
(Kuva: James Fehr)

29. Lost Cities: The Boardgame (2008); BGG ranking 916

Varmaan meistä kaikki ovat tahkonneet Kadonneet kaupungit -korttipeliä? Tai ainakin toivottavasti, onhan se melkoisen näppärä helposti lähestyttävä korttipeli. Sitä seurasi vasta 2008 julkaistu Lost Cities: The Boardgame, jonka jälkeen (viimeistään) minulla ei ole ollut tarvetta palata tuohon alkuperäiseen kaksinpelattavaan korttipeliin. Sen sijaan tätä moninpelattavaa versiota on tahkottu… ja paljon. Ja ostettu lahjaksi, muutamaankin eri kotiin.

Suomalaisille enemmän kelloja soittaa Keltis joka on miltei sama peli karmaisevammalla grafiikalla ja ilman useamman kierroksen pelimuotoa, mikä taas on kiinnostava lisä peliin.

 

 

 


(Kuva: Ibrahim Rodríguez)
(Kuva: Ibrahim Rodríguez)

28. Parade (2008); BGG ranking 678

Parade on pieni ja simppeli korttipeli, jonka perimmäinen pelimekaniikka on nokkela. Kortin otto pöydästä on pahasta, mutta väistely loppuun asti ei yleensä toimi jollei nyt ihan valtava korttituuri käy. Kun ottamaan lähdetään, niin koetetaan ottaa “just sillai sopivasti”, jotta muillekin jää kortteja miinuksiksi.

Jollain porukalla pelattuna Parade saattaa kestää eli vähän tämä voi mennä myös sellaiseksi kortin laskemiseksi, mutta pääosin peli rullaa joutuisasti ja tälläisissa olosuhteissa Parade toimii. Pelin pisteytyssysteemi on äärimmäisen nerokas, mutta simppeli minkä vuoksi Parade kiipeää listoillani näin korkealle.

 

 

 


Top100_2017_Wallenstein27. Wallenstein (2002) / Shogun (2006); BGG ranking 323

Wallensteinin toimintojen ohjelmointi ja muiden pelaajien toimien arvuuttelu on jo itsessään jännittävää, mutta kun siihen yhdistetään noppatornin tuoma lisämauste sotien ja kapinoiden ratkomisessa, niin kyllä sen jännityksen aistii ihan pöydän ääressä asti.

Vaan Wallenstein ei ole pelkkää sotimista, sillä yhtä lailla tärkeässä roolissa on ruokahuolta ja verotus. Keitos on kaikkinensa mellevän erilainen verrattuna mihin tahansa muuhun lautapeliin – siitä ropisee pisteitä Dirk Hennin laariin ja oiva sijoitus Top-100 -listalla.

Viimeisen kierroksen mahdollistamasta “läpimurtoyritys ilman, että omissa kolisee” suunnittelulapsuksesta huolimatta Wallenstein on mahtava peli.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitellyt myös Puutyöläinen.


(Kuva: Kevin Landdeck)
(Kuva: Kevin Landdeck)

26. Crokinole (1876); BGG ranking 69

Puisten näppäryyspelien saralla Crokinole on parhaista parhain. Pelissä on helpot säännöt ja nopeasti pääsee alkuun, mutta silti se on mitä suuremmissa määrin taitopeli. Erityisesti nelinpeli 2v2 on säkenöivä kokemus tasaisella porukka – siinäkään kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä, kunhan saadaan tasaiset parit. Aivan parhautta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 

 


Top100_2017_LaCitta25. La Cítta (2000); BGG ranking 536

Kaupunkipeli vailla vertaa. Se täydellinen kaupunginrakentelu-lautapeli antaa edelleen odottaa itseään (ja jos tässä kohtaa huudahdit Suburbia; niin olet pahasti metsässä), mutta La Citta pääsee jo aika lähelle. Oikeammin se jättää sen kaupunginrakentelun vähän vähemmälle, mutta tuo ihmisten muuttovirrat kuvioon tavalla, mikä taas tuo mieleen ne myöhäisemmät Simicityt. Kansa siis katselee aika ajoin ympärilleen ja jos naapurikaupunki on riittävän lähellä ja se tarjoaa tänä vuonna asiat paremmin kuin nykyinen pitäjä, niin ’ei kun kapsäkit kantoon’.

La Citta on kivasti omanlaisensa kokemus ja pelisuunnittelupuolella tässä on monta todella onnistunutta pikkujippoa.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Ender Wiggins)
(Kuva: Ender Wiggins)

24. Pingu-Party (2008); BGG ranking 2654

Äärimmäisen simppeli korttipeli, melkein liiankin. Mutta Pingu-Partyssä on just sopivasti peliäkin mukana, että se jaksaa viihdyttää. Yhteisen pyramidin rakentaminen kavereita “sopivasti” blokaten toimii – mitä ei voi sanoa pelin näppäryysversio Pinguin Party:stä joka on surullisen huono.

Pingu-Party taitaa olla lopulta koko listan “hönöin” peli, mutta tätä on tahkottu satoja jakoja ilolla joten kyllä se on ansaitusti raivannut paikkansa itselleen. Ai niin, jos tätä jostain saisi, niin ostaisin kymmenen pakkaa – ottajia olisi.

 

 

 


Top100_2017_Concordia23. Concordia (2013); BGG ranking 24

Ainoa Mac Gerdtsin peli, joka mahtuu koko listalle. Tällä kertaa, kun se iänikuinen rondel-mekaniikka on unohdettu, niin lopputuloskin miellyttää. Concordian vahvuus on hauska kädenrakentelusysteemi, mutta yhtä lailla isot lisäpisteet ropisee siitä, että pisteytys tapahtuu vasta pelin lopussa – näin peli pitää kaikki pelaajat varpaisillaan. Omassa tärkeässä roolissaan on pelilauta, mikä kasvattaa pelaajien välistä interaktiota.

Pelisuunnittelija hyödynsi samaa kädenrakentelusysteemiä myöhemmin Transatlanticissa, mutta muilta osin se toteutus ei ole yhtä timanttinen.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Pelistä löytyy myös Lautapelioppaan arvostelu ja Todellisuuspaon bloggaajat ovat siihen myös tykästyneet.

 


(Kuva: Juan Carlos Goyes)
(Kuva: Juan Carlos Goyes)

22. Castles of Mad King Ludwig (2014); BGG ranking 72

Niin paljon kuin pelin synkeä ulkoasu yrittääkin pitää minut poissa, niin sisältö imaisee puoleensa. “Hullun kuninkaan linnanrakentelussa” yhdistyy paitsi tarjolla olevien huoneiden hinnoittelu ja hankinta, myös itse linnojen rakentaminen. Lisäksi on sekä pelaajien salaisia pistekortteja että yhteisesti kilvoiteltavia kategorioita, joten ei tämä pelkkää pasianssia ole.

Hienoa, että suomennoskin saatiin, mutta samassa yhteydessä ohjekirjan olisivat voineet kirjoittaa ja taittaa uusiksi. Kaikki tyynni, hyvä peli ja on paikkansa ansainnut tällä listalla. Harmi, että The Palace of Mad King Ludwig ei ihan samalla tavalla osu maaliinsa, vaikka ei sekään ihan pöljä ollut.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 


Top100_2017_Plunder21. Plunder (2013); BGG ranking 8594

Hivenen perinteisempi lähestyminen deduktiopeleihin kantaa listan sijalle 21. Plunder on tiivis paketti, jossa asiat on tehty oikein: maksimissaan 15 kysymykseen ja vastaukseen on saatu peli, jossa kavereiden aarteet tulevat (tai pitäisi tulla) selville.

Kun aarteiden kaivuusysteemikin on nerokas, niin mikäpä on pelatessa. Graafinen ulkoasu on kaukana erinomaisuudesta, mutta siinä on menty nyt käytettävyys edellä. Deduktiopelien ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän, mutta listalla on yksi vieläkin kovempi – ja vähän vaativampi genren edustaja, joten lompakon nyörejä kannatta vielä hetkinen pitää kiinni.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Chris Norwood)
(Kuva: Chris Norwood)

20. Poison (2005); BGG ranking 1401

Näppärille ja helposti mukanakulkeville korttipeleille on aina tilausta ja tässä on yksi erityisen oivallinen sellainen. ”Vältä korttien ottamista, mutta jos otat, niin ota sitten samaa maata eniten” –on oiva lähtökohta peliin kuin peliin ja Poisonin tapauksessa coctail on kohdillaan. Poisonissa lätkitään korttia kolmeen eri värikeitokseen ja pyritään pitämään korttien summa riittävän pienenä, jotta itse ei sieltä mitään tarvitsisi ottaa. Mukana on jokereita, joita saa lätkiä keittoon kuin keittoon, mutta jos niitä päätyy omaan ottopinoon, niin niistä saa miinuspisteitä enemmän.

Poison toimii näppärästi niin neljällä kuin viidellä, pienemmille pelaajamäärille pelataan sitten jotain muuta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Bruno Valerio)
(Kuva: Bruno Valerio)

19. Mombasa (2015); BGG ranking 59

Monenlaista pientä hilavitkunta yhdistelevä Mombasa kolahti heti tuoreeltaan. Nerokas pakanrakennussysteemi ja korttien käyttö yhdistettynä yhteisellä pelilaudalla operointiin ja eri firmojen osakkeiden arvojen kanssa puljailuun toimii. Alexander Pfisterin seuraavan vuoden repäisy Great Western Trail ei ollut omissa silmissäni lainkaan Mombasan kaltainen elämys, joten se päätyi sivuraiteille.

Vaan Mombasan pariin palaan koska tahansa hymyssä suin, vaikka se sääntöjensä puolesta hivenen työläs opeteltava onkin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


Top100_2017_Turmbauer18. Turmbauer (2011); BGG ranking 4154

Yhdistelmä yhteistä tornin rakentamista ja kapuamista tuon rakentuvan tornin huipulle. Pelissä on todella kauniit puuosat ja mikä tärkeintä, Turmbauerissa on toimivat säännötkin mukana. Omintakeinen makeinen, jossa noppa vaikuttaa tarjolla oleviin vaihtoehtoihin, mutta ei ole kuitenkaan ohjurin paikalla vaan päätöksenteko jää pelaajalle.

Jos lompakko antaa myöten, yhdistämällä kaksi peliä saa alkuperäisen Cornerstonen, jolloin pelin näppäryyselementti kasvaa. Olen sitäkin versiota testannut, mutta minulle riittää silti tämä napakampi laitos.

Turmbauer on virkistävän erilainen elämys – tai no, Climbers yritti ihan samaa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Jeff Coon)
(Kuva: Jeff Coon)

17. Age of Steam (2002) / Steam (2009); BGG ranking 105

Mitä tulee yhtään raskaampiin junapeleihin, niin Age of Steamin tarjoama taso riittää minulle: 18xx:t ja muut, älkööt vaivautuko, koetettu on ja tämä toimii itselleni parhaiten.

AoS on yhdistelmä tiukkaa huutokauppaa, ahtaita karttoja ja niukkuutta kuljetusmarkkinoilla. Toimii, joskin toisinaan jään kaipaamaan hieman piilotietoa – mistä syystä eräs toinen “samaan lokeroon” istuva peli on tällä listalla rahtusen ylempänä.

Age of Steam on moderni klassikko karusta ulkonäöstään huolimatta ja erilaisia lisäkarttoja on tarjolla loppuelämän tarpeiksi, jos sellaisille kokee tarvetta (ja kieltämättä, erilaisten karttojen pelaaminen pitää pelin freesinä).

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


Top100_2017_Razzia16. Razzia! (2004) / Ra (1999); BGG ranking 132

Razzia! on yhdistelmä huutokauppaa, settien rakentelua ja epätietoisuutta kierroksen päättymisestä. Reiner Knizian käsiala näkyy tässä Razzia!:ssa niin kovin selkeästi. Peli on hiottu ja hauska kokonaisuus, jonka uniikki lisä on pelaajalta toiselle kiertävät kiinteät ”huutolaput”.

Kun pelin kestokin on napakka, niin käsissä on huutokauppapelien parhaimmistoa oleva tekele.

 

 

 

 


(Kuva: Virginie Roger)
(Kuva: Virginie Roger)

15. Speculation (1992); BGG ranking 2248

Pelin suorasukainen lähestyminen osakekauppaan miellyttää siinä määrin, että mitenkään itseäni yllättämättä se nousee parhaaksi puhtaaksi osakepeliksi tällä listalla. Speculation on vain ja ainoastaan nopeaa osakkeiden ostoa ja myyntiä, jossa omaa pelin suunnittelua ohjaa pieni kahden kortin käsi sekä jo pelatut kortit.

Hieno peli ja toinen kautta historian, josta piti aikanaan tehdä itsetehty versio, kun peliä ei kaupasta saanut mistään. Onneksi tämä asia korjaantui vuoden 2013 painoksen myötä, joka on komponenteiltaan toimivan käytännöllinen. Pelin kickstartanneet pääsevät vieläpä (niin halutessaan) pelaamaan peliä alkuperäisillä Spekulation-säännöillä, kiitos mukana tulleen minilisäosan (kaiketi sitäkin saa erikseen jostakin).

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


Top100_2017_ForSale14. For Sale (1998); BGG ranking 260

Vartin kestävä korttipeli, jossa yhdistyy perinteisempi myötäpäivään kiertävä huutokauppa ja kakkosvaiheessa sokkohuutokauppa, joka istuu pakettiin hienosti.

Kun mukaan ympätään nätti korttigrafiikka ja pelisuunnittelun kulmakivi ”kaikki kortit eivät ole pelissä”, niin onhan tämä kastissaan aivan kirkkainta kärkeä.

“Superfillerien” kategoriassa ainoastaan yksi peli on enää For Salea parempi.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut sekä Tuomo Pekkasen videoarvio.

 

 


Top100_2017_Kingsburg13. Kingsburg (2007); BGG ranking 266

Kingsburg on fantasiateemoitettu noppavetoinen resurssihärveli, jota on ilo pelata. Ja todiste siitä, että italialaisetkin osuvat joskus maaliin. Kingsburgissa noppia käytetään kivasti paitsi resurssien keruuseen myös kaverin jaloille polkemiseen aina kun se vaan mitenkään edistää samalla omaa peliä. Muutaman rakennuskierroksen jälkeen mörököllit iskee kimppuun, joten rakentamisessa koetetaan pitää huoli myös puolustuksesta. Tykkään.

Käytännössä ‘To Forge a Realm’ -lisäosa on pakollinen, sillä ilman sitä peli saattaa urautua liiaksi samoille raiteille pelistä toiseen.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


Top100_2017_Medici12. Medici (1995); BGG ranking 439

Näin korkealle päästään yksinkertaisella once-around –huutokaupalla. Medici on koukuttavan kutkuttava huutokauppailu, jossa isossa roolissa toimii pelaajan ruumakapasiteetti: heti kun viidestä paikasta kolme on täytetty, olet ulkona kaikista kolmen kortin huutokaupoista. Toisaalta huomioitavaa on sekin, että tarjolla olevaa lastia voidaan kipata mereenkin, jos kukaan ei siitä mitään tarjoa, mutta sitä kautta välttämättä kaikkien pelaajien ruumat eivät täyty lastista ennen kuin kierros jo päättyy.

Iso syy ihastuksestani Mediciin selittyy siitä, että huutokaupattavat lastikortit tulevat pakasta, joten olo on kuin “Varaston metsästäjillä”: koskaan ei voi tietää, onko se seuraava setti unelmien setti? Edellisen myötä omaa peliään joutuu säätämään jatkuvasti vallitsevan tilanteen mukaan.

Edes kautta historian rumin ja epäselvin pisterata saati muutenkin kalsea graafinen asu ei tiputa Medicin pisteitä.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.


Azul11. Azul (2017); BGG ranking 115

Azul on toistaiseksi Spiel’17 pelijulkaisuista se, joka on kolahtanut kaikkein kovimmin. Yksinkertaisen peittelemätön teematon “kaakelipeli”, jossa yhdistyy pelaajien oma pulmapelailu ja yhteisesti tarjolla oleva laattasetti. Pelin pisteytys on äärimmäisen onnistunut.

Juuri viimemainitusta johtuen Azul on listalla, mutta esimerkiksi Dragon Castle ei. Azul on myös todiste siitä, että Michael Kiesling osaa pelisuunnittelun myös yksin eli Wolfgang Krameria ei aina tarvita kaveriksi. Yksinkertaisesti jäätävän herkullinen peli.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


Top100_2017_Macao10. Macao (2010); BGG ranking 236

Parasta mitä Stefan Feld on tehnyt. On tässä nopat ja pistesalaattikin tämä mokoma on. Vaan nytpä ei niitä noppia räplätäkään kuten niin monissa muissa Feldeissä ja muutenkin koneistojen rakentelu on tehty nihkeämmäksi. Macaossa on kaikki muu kohdallaan paitsi komponenttien ulkonäkö, joka taas on linjassa perusankean Alea-laadun kanssa. Kortteja Macaossa tulee siinä määrin, että pelistä toiseen vaihtelua riittää mikä on iso plussa.

Suunnittelupuolella on joitakin kämmejä eli tekstejä ja lyhenteitä olisi voitu korvata symboliikalla, mutta menee se näinkin. Macao on rautainen paketti ja listallani paras kolmella pelaajalla pelattava vähän lihaisampi peli.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


Top100_2017_PowerGrid9. Power Grid (2004); BGG ranking 26

Sähköverkkoyhtiönä toimiminen on hauskaa puuhaa. Power Grid yhdistää hienosti taloudenpidon, resurssit ja huutokaupan – unohtamatta (jälleen) sitä satunnaiselementtiä, mikä tulee voimalaitospakan kautta. Juuri se erillinen voimalaitospakka ja sen tuoma yllätyselementti nostaa Power Gridin listalla korkeammalle kuin edellä majaillut Age of Steam. Lisäkartat, uudet voimalapakat ynnä muu sälä varmistaa sen, että myös Power Gridissä riittää pelattavaa loppuelämän tarpeiksi.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on sekä Lautapelioppaan arvostelu että Tuomo Pekkasen videoarvio.

 

 


(Kuva: Gary James)
(Kuva: Gary James)

8. Keythedral (2002); BGG ranking 649

Edelleen Key-sarjan peleistä se rakkain. Keythedral on monilta osin simppelimpi kuin myöhäisemmät sarjan pelit, mutta tässä osaset napsahtavat kohdalleen siinä määrin, että sen pelaaminen on aina nautinto.

Joiltakin osin on myös harvemmin peleissä nähtyjä elementtejä: ennen itse pelin alkua rakennetaan pelilauta ja pohjustetaan omat asemat, jonka jälkeen aletaan vasta keräilemään resursseja ja rakentamaan katedraalia – eli päädytään siis perinteisempään resursseja pisteiksi osuuteen.

Kaikkinensa Keythedral on mainio kokonaisuus, jossa keskiössä on oman pelin ajoittaminen, piilotieto ja myös vuorojärjestyksestä kilvoittelu.

Keythedral on “syypää” siihen, että lähes kaikki sarjan myöhäisemmät pelit on pitänyt koluta läpi; ja sekään ei ole ollut hullumpi seikkailu vaikka ihan tämän tasoisia timantteja ei vastaan olekaan tullut.

 


Top100_2017_EinfachTierisch7. Einfach Tierisch! (2003) / High Society (1995); BGG ranking 849

Pikkusöpö korttipeli ja puhun tässä kohtaa nimenomaan Einfach Tierisch! -versiosta. Kyseessä on lyhyt ja turboahdettu filleri, johon on saatu pakattua paljon peliä. “Mikä on kaupattavan kortin arvo?” “Montako korttia ylipäätään enää tulee tarjolle ennen kuin peli päättyy?”

Ja lopulta se oleellisin: “Paljonko on varaa käyttää rahaa, jotta ylipäätään voin voittaa?” – nimittäin porukan tuhluri on automaattisesti ulkona, kun voittajaa setvitään. Niin paljon kysymyksiä, niin pienessä pelissä. Parhaita fillereitä koskaan ja pelin suunnittelu on suorastaan nerokas.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Rafael Fuentes)
(Kuva: Rafael Fuentes)

6. Indonesia (2005); BGG ranking 187

Indonesia on monella tapaa poikkeus omassa top-100 –listassa. Ensinnäkin tämä on Splotter ja toiseksi peli on varsin pitkä. Kumpikin edellisistä on itselleni enemmän miinus kuin plussa, mutta Indonesia saa nämä molemmat anteeksi. Loppupelistä se on varsin yksinkertainen peli, mutta firmojen kanssa operointi ja fuusioiden rakentelu tarjoaa paljon vaihtoehtoja ja eri toiminnot on (pääosin) toteutettu hienosti.

Peli kärsii jonkun verran käytettävyysongelmista (huomio ainakin näin 1. painoksen omistajana) eli kartan ruutuja olisi voinut osin suurentaa ja viivoja vahventaa, mutta menee se näinkin kun niissä muutamissa paikoin on riittävän tarkkana. Indonesia on talouspelien kirkkainta kärkeä.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Paris est Ludique)
(Kuva: Paris est Ludique)

5. Coal Baron (2013); BGG ranking 473

Tämä Kramer&Kiesling –kaksikon hiilikaivospeli tekee asiat oikein: vain muutama erilainen toiminto, jotka nivoutuvat selkeästi yhteen ja siten kokonaisuus on helposti ymmärrettävissä ja napakasti pelattavissa. Tekemisessä on se tuntu, että aika loppuu kesken eikä millään kaikkea ehdi tekemään ja näin todella onkin. Piilotietoa on sopiva ripaus mukana. Coal Baron vaan osuu just eikä melkein omaan pelimakuuni. Jonkun vuoden myöhemmin ulosputkahtanut Coal Baron: The Card Game ei sekään ole pöljä, mutta sen olisi voinut rohkeasti nimetä ihan omaksi pelikseen – sitä se nimittäin on.

Coal Baron on muuten yksi niistä, jota peluutettuani uusille pelaajille olen kuullut sen klassisen kysymyksen: “Mistäs tätä peliä saa ostettua?”. Näin siis useampaan eri kertaan.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


Top100_2017_TajMahal4. Taj Mahal (2000); BGG ranking 301

Taj Mahalin sijoittuminen näin ylös ei ole millään tapaa yllätys. Pelissä yhdistyy juuri sellaiset asiat, mistä lautapeleissä ja pelaamisessa ylipäätään pidän: sopivasti piilotietoa ja korttituuria, vaaditaan pelin lukua sekä lyhyellä että vähän pidemmällä aikavälillä. Eikä unohdeta sitä pientä riskinottoa! Ja kaikki paketissa, joka kulkee nopalla flowlla ja isommin pelivuoroja odottamatta.

Kun suunnittelusta vastaa Reiner Knizia, niin rosokulmia ei löydy. Ainoa ihmetyksen aihe on se, että missä viipyy tämän pelin uusintapainos?

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


Top100_2017_Menolippu3. Menolippu (2004); BGG ranking 118

1000 pelattua peliä takana ja edelleen maistuu. Pahimmat överit on selätetty ja ihan en puhki pelatuksi saanut tätä klassikkoa. Menolippu on hieno peli osaavassa seurassa ja lisäosan 1912 kanssa on riittävä omaan hyllyyni.

Tämä Perus-Menolippu tekee asiat yksinkertaisesti ja toimivasti ja on omasta mielestäni se paras pelin eri versioista. Sveitsin-kartta kolmelle on vielä edelliseen hyväksyttävä lismyönnytys, mutta muuten lisäosat ja sisarpelit ovat olleet enemmän taikka vähemmän takapakkia – ihan Märklin-versiota myöten.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.

 

 

 


Top100_2017_Code7772. Code 777 / Tricoda (1985); BGG ranking 1316

Deduktiopelien ykkönen ja koko listani kakkonen. Code 777 on hauska ja haastava (vaikeustasoa pystyy itse säätämään), joka tekee asioita hivenen toisin verrattuna moniin muihin päättelypeleihin: pelivuorolla oma peli ei etene, mutta sen sijaan tulet auttaneeksi muita, kun vastaat käännetyn kortin kysymykseen, joka voi olla vaikkapa: “montako vihreää numeroa näet?”. Vuorot etenevät korttipakan kysymyksiin vastaten, kunnes joku pelaajista on sitä mieltä, että pystyy nimeämään mitä laattoja omasta telineestä löytyy.

Myönnän fanittavani tällaisia suunnitteluratkaisuja, joissa pelaajan eteen lykätään jotakin, jota kyseinen pelaaja itse ei tiedä. Suunnittelupuolella Code 777 on siitäkin poikkeava esimerkki deduktiopeliksi, että väärin vastaaminen ei päätä peliä, vaan kaikki pysyvät mukaan pelin loppuun asti. Tämä on täyttä timanttia ja uusin painos pelistä on tosi siisti, vaikkakin pelaajien muistilaput olisi pitäneet olla värilliset mustavalkoisten sijaan.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 


(Kuva: Aaron Hall)
(Kuva: Aaron Hall)

1. Fresh Fish (1997); BGG ranking 1931

Se oli rakkautta jo ensi silmäyksellä ja rakkautta se on vieläkin.

Fresh Fish on yhdistelmä huutokauppaa ja rakentelua tavoitteena turvata lyhyet yhteydet varastoilta omiin myyntikojuihin. Jokainen laudalle putkahtava rakennus voi osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka itse reitit lopulta rakentuvat – se osuus on pelin suola ja nerokkain idea pelisuunnittelun puolella.

Oma painokseni pelistä on vuoden 2003 susiruma, mutta uusin 2014 painos on jo ihan säällinen. Valitettavasti uusimmassa versiossa pelin perussäännöt on vesitetty, mutta sääntökirjan variantti tarjoaa sen aidon elämyksen. Toivottavasti uuden painoksen omistajat ymmärtävät tarttua varianttina esitettyihin sääntöihin, sillä siellä se pelin nerokkuus piilottelee.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on Lautapelioppaan arvostelu.

 


Näin on ensimmäinen Top-100 listani valmis ja julkaistu. Se on tosiaan pyöräytetty Turnamentin kautta tammikuussa 2018, mutta jutun työstö on venyttänyt aikataulua aina maaliskuulle asti. Mitään en mene varmaksi lupaamaan, mutta ajatuksena olisi sama rumba päivittää jossain vaiheessa, jolloin saan ehkä jotakin trendiäkin näkyviin nousijoista ja laskijoista.

Vaan herättikö lista ajatuksia ja jos niin mitä? Kaikenlainen palaute ja kehitystoiveet otetaan mieluusti vastaan.

Lunkisti-Teron TOP-100: sijat 51-100

Sain sitten minäkin aikaiseksi oman TOP-100 -listani. Voisi sanoa “vihdoinkin”, sillä tulen jäljessä tällä aiheella muita lautapelibloggaajia, joilta näitä listoja on nähty – monilta jo useampikin kierros. Katsokaapa vaikkapa seuraavat (mikäli eivät ole tuttuja), joista löytyy monen monta kiinnostavaa pelinimikettä:

Nämä siis vuoden 2017 listauksia ja siihen junaan hyppään minäkin, tosin oma 2017 -listani tulee reilusti 2018 puolella, mutta mitäpä sen on väliä. Tämä projekti kesti pitkään useastakin eri syystä (Spiel’17 näistä isoimpana) ja viimeiset kuukaudet on mennyt muuttotohinoissa. Takaraivossa Top-100 lista on sen sijaan muhinut kuukausitolkulla.

Kuinka listaus tehtiin?

Onneksi tällaisten listojen tekemiseen löytyy loistavia apuvälineitä – näistä Mikko Saaren Turnamentti ilmeisimpänä. Ennen tuon välineen kautta tapahtuvaa kliksuttelua pitää toki se pohjalista vain saada karsituksi riittävän pieneksi. Esikarsintana toimi Boardgamegeekkiin arvostelemani pelit arvoasteikolta 7-10. Raja muodostui puhtaasti siitä syystä, että sillä tavalla lista karsiutui valmiiksi noin 300 nimikkeeseen, josta seuraavassa vaiheessa karsin “tuplaksi” laskettavat pelit. Listalta lähti siten esimerkiksi ‘Wallenstein-Shogun‘ -kaksikosta ja ‘Last Train to Wensleydale-First Train to Nürnberg‘ -kaksikosta toinen pois. Näin mahdollistin hivenen monipuolisemman kattauksen lopulliselle Turnamentti-listalle.

Siitä päästiin itse Turnamentti-myllytykseen, jossa siis ‘1 vs 1’ -periaattella arpoutuu kaksi peliä vastakkain ja pitää valita kumpi näistä voittaa. Kun peli saa riittävästi tappioita niskaansa se tipahtaa pois ja näin alun 300 pelin lista karsiutuu pienemmäksi ja pienemmäksi. Näin siis lopulta oli käsissä Top-100 pelit, joiden “tulosjulkistus” tapahtuu nyt kahdessa osassa. Esirippu aukeaa, ja listasijoitukset 51-100 on tässä blogitekstissä. Kuumin viisikymppinen paljastetaan noin viikon kuluttua.


TOP-100, sijat 51-100.

(Pelin ja julkaisuvuoden perässä on pelin Boardgamegeek-sijoitus tammikuussa 2018)


Top100_2017_LouisXIV100. Louis XIV (2005); BGG ranking 510

Rüdiger Dornin käsialaa oleva Louis XIV on palkintoja kahminut enemmistöpeli, joka aikanaan oli kovassa huudossa minullakin. Vähän on vuosien saatossa sijoitus lähtenyt rapisemaan, mutta pelillä on silti ansionsa minkä vuoksi on mukava nähdä se listan aloittajana. “Pelilaudan” (ei siinä mitään lautaa ole, vaan käänneltäviä laattoja) ympärillä käydään kiivasta kilpailua saatavilla olevista eduista, joita sitten vaihdetaan pistekorteiksi. Muitakin pieniä muuttujia on siroteltu ympärille niin, että pelissä pysyy riittävä jännite. Ja kyllähän Louis XIV:tä edelleen pelaa mielellään – etenkin, kun kesto on ruuvattu himppasen alle tunnin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 

 


99. Vegas Showdown (2005); BGG ranking 396Top100_2017_VegasShowdown

Vegas Showdown yhdistää Amun-Re:stä tutun huutokaupan oman kasinon rakenteluun. Pelin komponenttipuoli on karmeaa kökköä alusta loppuun (puistattaa erityisesti ne pokerichipit), mutta kun niistä pääsee yli, niin peli on näemmä minunkin mielestäni siinä määrin hyvä, että se pääsee parrasvaloihin asti. Vähän siis murtautuminen sadan joukkoon tuli yllätyksenä minullekin, myönnän.

Vaan kyllä tätä kasinon rakentelua meilläkin aika ajoin pelataan, joten kaiketi siinä on jotain tehty oikein?

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan lyhyt arvio.

 

 

 


Top100_2017_Alhambra98. Alhambra (2003); BGG ranking 390

Tämä jo klassikko enemmistöpeli jaksaa nipinapin sekin Top-100 -listaan. Ja onhan Alhambra hyvä, joten miksei jaksaisi? Minulle Alhambra edustaa hyväntuulen korttivetoista laattojen ostostelua ja asettelua, jossa onnella on oma roolinsa ja sen kanssa pitää elää. Siksipä se on myös äärimmäisen hyvä perhepeli.

Tätä (ja pelin eri versioita) on pelattu paljon, mutta kaikista variaatioista huolimatta se on nimenomaan perus-Alhambra, joka näistä selviää voittajaksi. Jotakin pelin lisureista olen joskus testannut, mutta lopulta pelaan peliä mieluiten ihan sellaisenaan.

Tästä pelitä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peli on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 

 


(Kuva: Virginie Roger)

(Kuva: Virginie Roger)

97. Sleuth (1971); BGG ranking 926

Sid Sacksonin Sleuth haastaa pelaajat selvittämään mikä pelin 36 timantista on kadoksissa. Peli on puhdas korttipeli ja viihdyttävä sellainen ja kompaktin kokonsa puolesta kulkee helposti matkassa. Sleuthin vaikeusaste (ja kesto) on täysin riippuvainen siitä, paljonko pelaajia on mukana.

Iästään huolimatta peli on edelleen täysin toimiva paketti ja jos/kun deduktiopelit maistuvat (kuten minulle), niin tähän kannattaa ehdottomasti tutustua. Jos nyt jotain huonoa siitä etsii niin lajin perisynti “vain yksi arvaus ja väärällä arvauksella olet ulkona”, mutta se päteekin miltei kaikkiin deduktiopeleihin. Sleuth on ensimmäinen – mutta ei likimainkaan viimeinen päättelypeli tällä listalla.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan lyhyt arvio.

 

 

 


(Kuva: Francois Haffner)
(Kuva: Francois Haffner)

96. Black Vienna (1987); BGG ranking 2290

Hupaisana yhteensattumana heti perään toinen iäkkäämpi deduktiopeli. Tämä kasari-vakoojapeli olisi maistunut takuulla jo lapsena, mutta hienoa että törmäsin Black Viennaan edes myöhemmällä iällä. Tässä siis selvitetään rikolliskolmikkoa isommasta epäiltyjen joukosta, mutta se mikä Black Viennasta tekee muista poikkeavan on pelin kysely-vastaus mekaniikka: pelaajat asettelevat toistensa eteen kolmen ihmisen joukkioita ja toinen vastaa pelimerkein, montako korttia ko. kolmikosta omistaa.

Unohtakaa Cluedo, Black Vienna tekee samoja asioita kuitenkin haastaen pelaajaa sopivasti rahtusen enemmän. Aidon kopion hankkiminen voi olla hankalaa (itse omistan), mutta moni pelaa itsetehdyillä versioilla – sitä kautta Black Vienna itsellekin alkujaan tuli tutuksi (BGG:stä löytyy tarvittavat tiedostot). Hyvä peli ja ansaitusti napsun verran parempi kuin Sleuth.

 

 

 


(Kuva: Mikko Saari)
(Kuva: Mikko Saari)

95. Bargain Hunter (2006) / Schnäppchen Jagd (1998); BGG ranking 1996

Bargain Hunter on kelpo näyte siitä, että Uwe Rosenberg on monipuolinen pelintekijä. Tämä “alennusten” metsästys on nokkela pieni tikkipeli, jossa voitetuista tikeistä vain tietyt  numerokortit päätyvät suoraan plussapinoon ja loput hulahtavat miinuksiksi. Kierrosten välissä miinuspinosta saa louhia jotakin sentään plussan puolelle, mutta se miinuspinon pitäminen pienenä on pelin merkittävä haaste.

Yksinkertainen, mutta oivaltava kuvaa Bargain Hunterin napakasti. Näillä taikasanoilla varustetut pelit menestyvät listoillani ja siksi myös Bargain Hunter on paikkansa ansainnut. Tämä on alkujaan itselleni tullut tutuksi Schnäppchen Jagd -versiona, mutta sittemmin olen pelannut uudempaakin laitosta – jonka korttien laadussa olisi paljonkin sanomista.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Carly - BoardGeekgirl)
(Kuva: Carly – BoardGeekgirl)

94. Welcome to the Dungeon (2013); BGG ranking 776

Kuinka vähillä varusteilla selviää luolassa väijyvistä mörökölleistä? Sitä kysymystä pohditaan joka pelivuorolla Welcome to the Dungeon -pelissä. Tämä on hilpeä press-your-luck -peli, jossa vuorolla joko kurkataan seuraava monsteri ja laitetaan se luolassa odottavien pahisten joukkoon tai liputetaan monsu sivuun yhdessä sankarin yksittäisen esineen kanssa. Tai jos siltä tuntuu, että kuolo korjaa, voi jättäytyä leikistä ulos sen sijaan että korttipakkaan tartuu.

Oikeassa seurassa aivan parhaita onnenkoetuspelejä ja olenkin tahkonnut tätä peliä määrättömän määrän jakoja.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Rhiannon Lee)
(Kuva: Rhiannon Lee)

93. Ubongo 3D (2009); BGG ranking 1103

Ubongo sai aikanaan ison pöhinän aikaiseksi: yhtä aikaa nopeuspelinä tehtävät pikkupulmat tetris-paloilla tuntuivat maistuvan vähän kaikille. Niinpä ei ollut ihme, että ideaan palattiin uusin aatoksin – useampaankin kertaan. Ubongo Extreme toi nimensä mukaisesti lisähaastetta, kun peruslaatat korvautuivat hankalammilla heksalaatoilla. Lopulta saatiin Ubongo 3D, jossa saatiin lituskapahvilaattojen sijaan pinottavia ja käsituntumaltaan miellyttäviä palasia.

Pelaajien yhtä aikaa suorittama pulmapelin ratkonta 3D-version miellyttävillä paloilla ei sovi kaikille, mutta minä pyörittelen tätä oikein mielelläni. Tässä versiossa pisteytys on napattu Extremen onnistuneesta mallista eli pärjätä voi vaikka ei ihan se porukan paras pulman ratkoja olisikaan. Tämä sopii minulle enemmän kuin hyvin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


(Kuva: Erik Ny)
(Kuva: Erik Ny)

92. Expedition (1996); BGG ranking 1528

Hieman vanhempi Wolfgang Kramerin löytöretkeilypeli ei välttämättä ole mikään kaunistus, mutta pelin idea on siinä määrin hyvä, että peli jaksoi listalle. Expeditionissa ohjastetaan kolmea retkikuntaa kartalla tarkoituksena täyttää omia, pääosin piilossa pidettäviä, tikettejä. Lisäpisteitä saa suorittamalla pöydän yhteisiä avoimia tikettejä, joita putkahtaa peliin sitä mukaa lisää kun vanhoja tulee suoritettua.

Keskeinen juju Expeditionissa on, että tiketin täyttö onnistuu vain omalla vuorolla retkikunnan ollessa kohteessa. Kun tähän lisätään se, että kaikki voivat ohjastaa mitä tahansa retkikuntaa, aiheutuu siitä tarve kikkailla kartalla tämän tästä. Oivallinen perhepeli, josta toivoisin saavani joskus ihan aidon englanninkielisen version käsiini; ne ovat vain vähän kiven alla.

 

 


91. Hazienda (2005); BGG ranking 681Top100_2017_Hazienda

Heti perään toinen Kramerin peli. Hazienda on näistä ehkä se vieläkin perinteisempi Kramer: muutaman yksinkertaisen elementin ympärille rakentuu peli, jossa aika ja raha on tiukassa, mutta silti pitäisi haalia pisteitä vähän sieltä täältä. Pelivuorolla on vain pari toimintoa, jonka jälkeen on muiden vuoro.

Laudalta varataan maata, joilta rakennetaan karjajonoja markkinoille – nämä tapahtumat tehdään korteilla, joita ostetaan joko tarjolla olevista tai nostopakasta sokkona.

Hazienda on myös siitä oivallinen peli, että muiden tekemisiä pitää seurata tarkkaan ja niihin pitää reagoida – muuten yksin häärivä vie muita kuin litran mittaa. Ja jos oli edellinen listan peleistä sopiva perheille, niin tämä sitä vasta onkin. Ja samaan pöytään mahtuu jopa viisi pelaajaa.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 


(Kuva: Nuno Silva)
(Kuva: Nuno Silva)

90. New Haven (2013); BGG ranking 3371

New Havenia ei saata kehua minkään genren uudistajaksi, mutta aina ei tarvitsekaan. Laattoja lätkitään vuorotellen laudalle ja laatan tuomilla resursseilla pykätään rakennuksia omalle laudalle. Mitä saaduista resusseista jää yli on seuraavien pelaajien käytettävissä, joten (kerrankin) ei tarkoitus ole hamstrata älyttömästi kaikkea vaan pikemminkin  mahdollisimman sopivasti.

Näkösuojien taakse kerättävät laatat ja rakennukset tuovat mukavasti piilotietoa ja niinpä peliä ei voi ylianalysoida ja onneakin on tällaiseksi perhepeliksi sopivasti.

Pientä viilausta pelimekaniikkoihin ja mattapintaisemmat laatat, niin New Haven voisi olla korkeammallakin. Vaan pikkuvioistaankin huolimatta tykkään New Havenin flowsta.

 

 


Top100_2017_Completto89. Completto (2015); BGG ranking 4265

Tämä napsahtaa tasan tarkkaan Rummikub-hermoon, vaikka mitään settejä ei rakennellakaan. Completto on samalla tapaa äärimmäisen helposti omaksuttavissa, komponenteiltaan miellyttävä, mutta päätöksenteoltaan huomattavasti nopeampi – silti niitä pieniä valintoja on tehtäväksi.

Edellisistä johtuen Completto on mitä oivallisin filleri silloin tällöin pelattavaksi.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 

 


(Kuva: Toshiyuki Hashitani)
(Kuva: Toshiyuki Hashitani)

88. Die Händler (1999) / Merchants of the Middle Ages (2010); BGG ranking 1457

Yksi isoimmista yllätyksistä listaa tehdessäni. Tämä on ‘Die Händler’ -nimellä itselleni tutuksi tullut ja sen version olen omistanutkin. Ja jälleen Wolfgang Kramer on ollut peliä kynäilemässä.

Peli on yhdistelmä neuvottelua, tavaran kuljettelua laudalla (hienoilla kärryillä) ja pelaajakohtaisia erikoisominaisuuksia. Monella tapaa ilkeä peli, sillä se tarjoaa paljon “peliliikkeitä” tehtäväksi, jossa herkkähipiäisempi vetää herneen nenään. Iso osa peliä on myös ennen peliä huutokaupalla jaetut erikoisominaisuudet.

Kesto on lopulta se, mikä Die Händlerissä eniten itseäni häiritsee eli vaikka sisältö on monipuolinen, niin jotenkin homma ei ole kestonsa väärti? Josko pelin uudemmissa versioissa peliä olisi virtaviivaistettu?

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

87. Träxx (2015); BGG ranking 2875

Träxx on kevyt tussifilleri, jossa yhdistetään numeroruutuja laudalta – ja mielellään nopeammin kuin mitä muut pelaajat. Ei kuitenkaan mikään nopeuspeli vaan pakasta käännetty kortti kertoo minkävärisiin (ja moneenko) ruutuun saa tällä kierroksella levittäytyä.

Tätä markkinoin aikanaan “Nokian matopelin lautapeliversioksi” ja sitä se käytännössä onkin. Vartin pikkufilleri, jollaiselle on aikansa ja paikkansa. Varsin oivallinen matkapelikin eli sen sijaan, että jokainen näpyttelee älypuhelinta tai tablettia, niin tätä voi tussailla automatkoillakin – kokeiltu on!

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 

 


Top100_2017_MrJackinNewYork86. Mr Jack in New York (2009); BGG ranking 584

Puhtaat kaksinpelit ovat harvassa omalla listalla, mutta Mr Jack in New York on yksi poikkeuksista. Peli etenee vahvasti edeltäjänsä Mr Jack:in jalanjäljissä, mutta roolien erikoisominaisuuksia on viilattu paremmaksi ja siten mahdollistettu paremmat “peliliikkeet”.

Peli on kekseliäs kahden pelaajan deduktiopeli, jossa molemmat pelaajat pääsevät siirtelemään kaikkia pelilaudan hahmoja, mutta toisen pelaajan tehtävänä on pitää Mr Jackin todellinen henkilöllisyys piilossa ja toisen taas paljastaa ja sen jälkeen vangita Mr Jack.

Tavallisuudesta poikkeava peli yhdistettynä kovasti pitämääni päättelyelementtiin ja tuloksena sijoitus listalla. Hauska peli kaikkinensa.

 

 

 


(Kuva: Ann Th.)
(Kuva: Ann Th.)

85. AquaSphere (2014); BGG ranking 336

Aqua Sphere on Stefan Feldin yksi monista pistesalaateista. Edellinen ei ole mikään moite, vaan ihan on kehuksi tarkoitettu. Teema on AquaSpheressä harvinaisen pökkelö, mutta kun sen antaa anteeksi ja pääsee kiinni pelin keskiössä olevien  toimintojen ja niiden keskinäisen järjestyksen aiheuttaman haasteen kanssa pähkäilyyn, niin onhan tämä hyvä. Erityisesti kolmella pelaajalla.

AquaSphere menee sinne parempien Stefan Feldin tuotosten joukkoon pessen mm. sellaiset kuin Bora Bora, Trajan, Castles of Burgundy. Toisaalta ihan kirkkain timantti se ei ole tämäkään – näistä lisää listalla.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Cayden Catelyn)
(Kuva: Cayden Catelyn)

84. Carcassonne (2001); BGG ranking 136

Kaikki tämän laattapelien klassikon tuntevat ja niin se pitää ollakin. Perhepelien timanttia. Carcassonne tekee sen minkä tekee hienosti ja vanhemman painoksen graafinen ilmekin miellyttää – uusi ei niinkään. Toimiakseen Carcassonne vaatii sen ensimmäisen lisäosan (Kirkot ja kievarit), mutta muut ovatkin sitten ylimääräistä ryönää. Okei, en ole ihan kaikki lisäosia edes koettanut, mutta lukuisia kuitenkin ja on ne… painolastia.

Tästä pelistä löytyy arvosteluja (Lautapeliopas) ja muuta tarinointia niin paljon, että parempi antaa suunvuoro peliä ja pelisarjaa enemmän avanneille, katso mm. Puutyöläinen, Tuomo Pekkasen videoesittelyt minilisäosista tai vaikkapa Todellisuuspaon viiden suora eri Carcassonneista.

 

 

 

 


(Kuva: Toshiyuki Hashitani)
(Kuva: Toshiyuki Hashitani)

83. Greyhounds (1985); BGG ranking 6401

Vinttikoirakisoja en ole elävässä elämässä koskaan ollut todistamassa, mutta se estä nauttimasta tästä oivallisesta, hivenen vanhemmasta lautapelistä. Greyhounds-pelissä yhdistyy paitsi tavoite tehdä rahaa erilaisilla voittajavedoilla, myös rahapalkinnot ovat tarjolla parhaiten menestyneiden koirien omistajille.

Greyhounds on yksinkertainen ja hauska pelattava ja parasta genressään vielä tänäkin päivänä. Pelin graafinen ilme ansaitsee erityiskiitoksen.

 

 

 

 

 


Top100_2017_CosmicEidex82. Cosmic Eidex (1998); BGG ranking 2490

Tismalleen kolmen pelaajan vinkeä tikkipeli, jossa perusasiat on lainattu perinteisemmästä korttipelistä Jass. Tuohon pohjaan on tuotu mukaan pelaajille jaettavat erikoisvoimat ja maukas keitos nimeltä Cosmic Eidex on valmis.

Lopputulos lähentelee nerokkuutta ja siksipä se onkin listoilla. Cosmic Eidex on siitäkin harvinainen tapaus, että tätä myllytettiin yhdessä vaiheessa yhtenään peli-illoissa. Nyt edellisestä pelikerrasta on jo tovi aikaa, mutta vanhoilla höyryilläänkin sijoitus kasikympin korville.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


Top100_2017_Uptown81. Uptown (2007) / Blockers! (2011); BGG ranking 1340

Mikä oivallinen perhepeli. Uptownin kantava idea “muodosta mahdollisimman vähän eri alueita” on niin yksinkertainen, että sen istuttaminen vähemmän pelaavan päähänkin on helppoa, mutta käytännön toteuttamisen osalta peli haastaa myös enemmän pelanneita. Tämä puhtaasti siksi, että pelaajan laattavalikoimasta laatat nousevat satunnaisesti, mikä tekee omien suunnitelmien toteuttamisesta haastavaa ja hauskaa.

Uptownin eri versioita (Blockers! -versio löytyy sekin lähipiiristä) on tahkottu paljon ja peli on osoittanut kestävän kulutusta niin, että listasijoitus on taatusti ansaittu.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


Top100_2017_CastlesofBurgundyCardgame80. Castles of Burgundy: The Card Game (2016); BGG ranking 543

Isoveljensä Castles of Burgundy -lautapelin korkea BGG-sijoitus on itselleni edelleen suuri mysteeri: olen sen aikanaan omistanut, mutta muutamien pelikertojen jälkeen oli selvää, että se joutaa kiertoon. Pelin sisältö versus kesto ei vain kohdannut riittävässä määrin. ‘CoB: The Card Game’ oikoo asioita oikeista kohdin ja kesto on saatu puolitettua. Karsittuja oksia en ole jäänyt kaipaamaan ja noppien korvaaminen monikäyttöisillä korteilla on näppärä ratkaisu.

Settien rakentelu on aina ollut kiinnostava mekaniikka ja tässä sitä on kivasti mukana. Erilaisten korttien levittely pitkin pöytää nyt vähän häiritsee (kun ei ole sitä lautaa), mutta on tämä silti hyvä.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Alex Singh)
(Kuva: Alex Singh)

79. KLASK (2015); BGG ranking 534

Köyhän miehen WeyKick:ltä näyttävä Klask pesee verrokkinsa, kun sille vain sen testimahdollisuuden antaa. Tämä näppäryyspeli on esimerkillisen hyvä silmä-käsi -koordinaatioharjoitus, jota on vaikea pelata vain kerran – revanssin perään kun huudellaan välittömästi.

Klask sopii kaikille, siis ihan kaikille – eikä tämän jälkeen ole enää paluuta Stiga-pöytälätkään.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 

 


(Kuva: Danielle)
(Kuva: Danielle)

78. Codenames (2016); BGG ranking 37

Mikä oivaltava “partypeli”. Kun Codenames aikanaan putkahti ulos, niin pelkän kuvauksen perusteella tiesin, että tästä minä tykkään. Ja tykkäänhän minä!

Yksittäisillä vihjesanoilla pitäisi oma joukkue saada ymmärtämään, mitkä pöydällä olevista koodisanoista pitäisi poimia ja mitkä jättää poimimatta. Saa partypeli oli edellä sitaateissa, koska ei tämän ääressä iloista naurunremakkaa juuri kuule, sillä peli vaatii keskittymistä ja hoksottimien käyttöä. Mutta se ei Codenamesia millään tavalla huononna – pitää vain huomioida miettii millaisissa tilanteissa ja minkälaiselle yleisölle sitä tarjoaa pelattavaksi.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.

 

 


(Kuva: Matt Poole)
(Kuva: Matt Poole)

77. Patchwork (2014); BGG ranking 50

Patchwork on se toiseksi paras peli Uwelta. Erilaisten tetrispalasten mahduttaminen pelilaudalle yhdistettynä äärimmäisen hienosti suunniteltuun vuorojärjestys- ja rahanansainta- mekaniikkaan tekee Patchworkista yhden parhaista kaksinpeleistä.

Kun peli on vielä helposti omaksuttavissa, niin eipä ole ihme että peli keikkuu niinkin ylhäällä BGG:ssä. Patchworkin suurin “synti” on se, että se on vain kaksinpeli, muuten se olisi omallakin listalla hurjasti ylempänä. Menestyksestään johtuen paitsi Rosenberg itse, myös muut ovat koettaneet laventaa ideaa useammalle siinä kuitenkaan täysin onnistumatta – yrittäjinä vaikkapa Cottage Garden, Bärenpark ja Indian Summer.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 


Top100_2017_WebofPower76. Web of Power (2000); BGG ranking 492

Enemmistöpeligenren turboahdettu kuningas. Isossa laatikossa on peli, joka näyttääkin isolta, mutta jonka pelaa 20 minuuttiin osaavissa käsissä. Web of Power on hieno yhdistelmä tuuria, sopivaa pelin ajoittamista ja kaikki rosoreunat on hiottu minimilleen.

Tämän parempaa puhdasta enemmistöpeliä ei olekaan. Siispä kun pelaajia on neljä ja aikaa alle puoli tuntia, niin se tämän Michael Schachtin klassikon aika.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

75. Qwinto (2015); BGG ranking 1267

Nopeita ja pikkunäppäriä kupongintäyttö-noppailuja on viimeisinä vuosina tullut kiihtyvää tahtia. Tästä saanemme kiittää mm. Qwixx:in menestystä. Harmi vain, että pääsääntöisesti kaikki yrittäjistä ovat olleet Qwixx:iä heikompia.

Yksi tekee kuitenkin asioita oikein ja niillä avuilla ollaan tälläkin listalla. Qwinto nimittäin rynnii aina sijalle 75. Ja ihan vain siitä syystä, että sen noppavalinta -systeemi tuo peliin sopivasti lisätaktikointia venyttämättä peliä. Kun pelin pisteytys on esikuvaansa nerokkaampi, niin Qwintoa lätkii mielellään. Ja kymmeniä pelejä sitä on pelattukin.

Tätä kompaktia noppapeliä olemme suositelleet blogissamme jo aikaisemmin ja siitä löytyy myös Lautapelioppaan arvostelu.

 

 


(Kuva: Allen O'Connor)
(Kuva: Allen O’Connor)

74. Mississippi Queen (1997); BGG ranking 1550

Koko listan kovin kilvanajo ei ole puhdas kilvanajo sekään, vaan peliin yhdistyy myös matkustajien nappaaminen lautureilta. Aikanaan Spiel des Jahres -voittajaksi yltänyt Mississippi Queen on hauska pelattava, jossa nopeuden säätely on kimuranttia kun vauhti ei pysähdy (tai kiihdy) ihan samaan tapaan kuin monissa kuivan maan menopeleissä.

Ilonaihetta tuo “radan” eli joen rakentuminen pitkin peliä, mikä tuottaa osaltaan yllätyksiä ja on sopivasti tasoittava elementti takaa-ajajille. Tähän vielä ne pari pakollista “varikkokäyntiä”, jotta ihanat naiset rannalla saadaan kyytiin, niin miellyttävän perhepelin ainekset on kasassa.

Lisäosan (joka kantaa timeä ‘Black Rose‘) matalikot, hiililaiva yms. tuovat paljon pelaaville vaihtelua, mutta eivät ole millään tapaa pakollinen osa, jotta tästä jokikilpailusta saattaa nauttia.

 

 


73. Karuba: The Card Game (2017); BGG ranking 6823Top_100_KarubaCardGame

Moninpelipuzzlepasianssi – onko se yhdyssana? En tiedä, mutta ei juututa siihen. Karuba: The Card Game on kuitenkin sitä itseään, mutta ah, niin kompaktissa muodossa. Olen aikoinaan omat Take It Easy, Don Quixote tai vaikkapa ihan vain Karuba -pelini pelannut, mutta tämän vartin kestävän ihmeen jälkeen ei ole kysymystäkään etteikö tämä olisi siinä vertaillussa se paras.

Kiitosta erityisen napakasta kestostaan, mutta myös siitä pienestä oivalluksesta, joka tekee pelistä muutakin kuin pelkkää pasianssia. Oiva pikku puzzlefilleri lihaisampien pelien väliin.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Tom Reuhl)
(Kuva: Tom Reuhl)

72. Dixit (2009); BGG ranking 177

Partypeli Dixit se vaan jaksaa. Tämän kohdalla muistan olleeni varsin epäileväinen sen hyvyydestä, mutta aina ei ne omat antennit ole valmiiksi kalibroituna kohdalleen. “Kymppitonni” kuvilla on erittäin hauska pelattava ja Dixit toimii todella monissa tilanteissa.

Lisäpakka tai pari on käytännössä pakolliset hankinnat, jotta samoja kuvia ei jatkuvasti tarvitse tuijottaa, mutta muuten tämä (tai Dixit: Odyssey) toimii erinomaisesti. Parhaita partypelejä koskaan ja paketistä löytyy valmiiksi toimiva peli, mitä ei voi sanoa esimerkiksi Concept:sta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitellyt myös Puutyöläinen.

 

 

 

 


(Kuva: Ro Sato)
(Kuva: Ro Sato)

71. Members Only (1996); BGG ranking 3403

Members Only on näppärä, mutta ulkonäöllisesti karuhko (ei näitä “taistoja” korealla ulkokuorella voiteta, toim.huom.) vedonlyöntipeli ajalta ennen Areena: Titaanien taisto -peliä. Reiner Kniziaa siis tämäkin. Se ei sisällä verrokkipelin  korttien erikoisominaisuuksien kanssa puljaamista, minkä vuoksi Members Only on omasta mielestäni parempi.

Se onko se lopulta näin hyvä, onkin vähän isompi kysymysmerkki? Listasijoitus lipsahti joko hyvällä tuurilla vastuspareja arvottaessa ja/tai vanhojen meriittien avulla. Ihan hetkeen ei ole peliä pelattuna, mikä on yksi niitä asioita, mikä pitäisi korjata kuntoon pikimmiten.

 

 

 

 


(Kuva: Marc Majcher)
(Kuva: Marc Majcher)

70. Piratenbillard (1959); BGG ranking 3278

Se täysin omanlaisensa näppäryyspeli. Piratenbillardin pallojen liikuttelu pelilaudan veran alapuolelta pompauttamalla on mielenkiintoinen lähtökohta… ja etenkin ensipeleissä haastavaa. Muutaman pelin jälkeen siihen saa jo siinä määrin tuntumaa, että kiinnostavan ulkokuoren alta löytyy se itse pelikin. Vaatii toimiakseen neljä pelaajaa ja näille saman osaamistason.

Edellisten kriteerien täyttyessä Piratenbillard on helmi, jota harva on pelannut, koska pelin ostohinta ei ole ihan halvimmasta päästä. Rahalle saa kyllä vastinetta, sillä komponentit ovat viimeisen päälle hienot ja toimivat.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


(Kuva: Kapus Katalin & Szabó Tibor)
(Kuva: Kapus Katalin & Szabó Tibor)

69. Le Passe-Trappe Grande (2003); BGG ranking 2741

Le Passe-Trappen ideaa yksinkertaisempaa saa hakea: kumpi saa lauottua kaikki puukiekot portin läpi kaverin puolelle kuminauhalla, voittaa. Kun tuo simppeli idea vielä käytännössä toimii, niin mikäpä on kiekkoja portin läpi ampuessa.

Pelkkää aivotonta räiskintää peli ei ole (vaikka onneakin tietysti tarvitaan), vaan pitkässä juoksussa parempi lopulta on… parempi. Le Passe-Trappe on nautinnollinen nopea lätkittävä, jota on hauska pelata ja yksi peli on nopeasti klaarattu. Tällaisia yksinkertaisia pelejä pitää olla ja tämä on sillä rintamalla ihan kirkkainta kärkeä.

 

 

 

 

 


Top100_2017_EuphratTigris68. Euphrat & Tigris (1997); BGG ranking 64

Mahtuu se tämäkin klassikko-Knizia listalleni ja syystä. Kyseessä on paitsi kaunis (etenkin se 1997 painos) peli, myös peli joka tarjoaa paljon kekseliäitä peliliikkeitä tehtäväksi, kun vaan hoksaisi ne tehdä.

Keskeisenä elementtinä on nerokas ja piilotettu pisteidenkeruu ja kun siihen yhdistetään rajattu laattakäden koko, niin jatkuvasti pitää olla varpaillaan ja näyttää “vahvemmalta” kuin mitä todellisuudessa onkaan.

Euphrat & Tigris on taattua Kniziaa miehen kultaisilta ajoilta ja peli on vielä tänäkin päivänä sellainen, joka rokkaa ihan täysillä.

 

 

 


67. Steam Time (2015); BGG ranking 1151Top100_2017_SteamTime

Iso osa worker placement -peleistä tuntuu varsin puuduttavilta, mutta Steam Time on yksi poikkeus tähän sääntöön. Kokenut pelisuunnittelija Rüdiger Dorn yhdessä Kosmoksen julkaisusta vastaavien tahojen kanssa ovat saaneet puristettua 90 minuuttiin keitoksen, joka kulkee jouhevasti eteenpäin ja sisältää riittävästi vaihtuvia muuttujia pitäen homman mielenkiintoisena alusta loppuun. Steam Timessa miellyttää ovelasti toteutettu ‘vähentyvät vaihtoehdot’ -malli ja se, että osaan valinnoista liittyy epävarmuustekijöitä.

Saatan korvissani kuulla, kuinka moni raskaampien pelien ystävä huutaa “liikaa tuuria ja kaaosta”, mutta minä sanon että lisää höyryä – antaa tulla vaan.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 


Top100_2017_Flowerpower66. Flowerpower (2001); BGG ranking 2349

Flowerpower on kukkameren rakentelua dominolaatoilla kahdelle pelaajalle. Osittain yhteinen pelilauta, osittain omat hiekkalaatikot – mutta niihin hiekkalaatikoihinkin pääsee parit miinat kylvämään. Kun edelliseen lisätään onnistunut pisteytysmalli ja sopiva tuurielementti, niin Flowerpower on pysynyt meillä kestosuosikkina.

Tässä on todellinen pariskuntien hyvän tuulen peli, jota lätkii kierroksen silloin, toisen tällöin tilanteessa, jossa haluaa hiukan pähkäiltävää, mutta ei liiaksi.

 

 

 

 

 


Top100_2017_EinfachGenial65. Einfach Genial / Genial (2004); BGG ranking 320

Nerokas laattojenasettelu, jossa Reiner Knizian käsiala näkyy pisteytyksen myötä: loppupisteesi on niin paljon (tai vähän) kun olet niitä haalinut siinä värissä mitä sinulla on vähiten.

Pelin perusversio “kaikki kaikkia vastaan” peli on vähän nihkeä ja liiaksi tuuristakin kiinni, mutta paripelin erinomaisuuden vuoksi Genial pääsee kirkkaasti tälle listalle.

Niin joo, ja pelin hankintaa mietitte, niin se vanhempi muoviset laatat sisältävä versio on se, johon kannattaa rahansa pistää.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: John Carlton)
(Kuva: John Carlton)

64. Rum & Pirates (2006); BGG ranking 1881

Astetta erikoisempi noppailu Stefan Feldiltä, joka sai aikanaan negatiivistakin porinaa, että kuinka Alea-sarjassa tällainen peli julkaistaan? Rum & Piratesissa siirretään vuorotellen piraattikapteenia pimeillä kujilla ja koetetaan haalia pisteitä eri tavoin. Hyvin poikkeuksellinen Alea-julkaisuksi, koska se on kevyt ja sisältää varsin paljon tuuria. Kauhean kummoista vastaanottoa tämä ei peliharrastajissa ole saanut, mutta minä arvostan pelin vähän erilaista lähestymistä ihan sitä kierroksen päättävää noppanujakkaa myöten.

Tutulla porukalla, kun ei tarvitse sääntöjä olla alusta alkaen selittämässä vaan päästään nopeasti peliin, niin Rum & Pirates toimii.

 

 

 

 


(Kuva: Alexandre Carvalho)
(Kuva: Alexandre Carvalho)

63. Hanabi (2013); BGG ranking 269

Koko listan ainoa yhteistyöpeli on tässä, Hanabi. Minähän en siis yhteistyöpeleistä pidä, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että pelin “voittaminen” aiheuttaa pöydän ympärillä vain hymistelyä. Tästä syystä esimerkiksi Mechs vs Minions, Mysterium tai vaikkapa Pandemia saavat jatkossakin mielihyvin päätyä toisten pelipöytiin. Olen siis mm. noita kaikkia kyllä jokusen pelin pelannut ja saatan joskus kohteliaisuudesta pelata jatkossakin, mutta en niistä koe mitään saavani.

Hanabi nousee listalle syystä, että se tuo mukanaan päättelyelementin tavalla, mikä on kiehtova. Peliä pelatessa tuntuu, että on osa ihmiskoetta, kun koettaa ymmärtää mitä (ja miksi) kaverit antavat sellaisia vihjeitä kun antavat. Pelin vinkityssysteemi on mainio ja omien korttien kanssa pähkäily antoisaa puuhaa. Se on kaikkinensa vähän erilainen yhteistyöpeli.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 


(Kuva: Korea Boardgames)
(Kuva: Korea Boardgames)

62. Coco Loco (2013); BGG ranking 735

Vuoden 2013 Spiel -messujen yllätyslöytö, joka olisi heti testin jälkeen ostettu mukaan, mutta myivät jo ‘ei-oota’. Onneksi Coco Loco löysi pohjoismaisille markkinoille. Pelissä siis ammutaan vuorotellen apinakatapultilla kookoksia muovikuppeihin ja tästä parhaiten suoriutuva voittaa.

Peli näyttää halvalta muovirihkamalelulta, josta on kokeilematta satavarma, että tuo keksintö ei toimi.Onneksi edellisestä vain toinen puoli pitää kutinsa. Peli näyttää kyllä muovirihkamalelulta, mutta kaikeksi onneksi se myös toimii. Paljon on kookoksia apinoilla ammuttu ja paljon tullaan jatkossakin ampumaan. Sopivaa niin lapsille, perheille kuin kevyenä fillerinä peliharrastajallekin.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

61. Kingdomino (2016); BGG ranking 190

Kingdominon hyvyyden saattoi aistia jo pelkkien sääntöjen perusteella ja tällä kertaa tämä esikutina piti paikkansa. Helposti omaksuttavissa oleva, komponenteiltaan erinomainen dominohenkinen peli, jota peluuttaa mielellään uudellekin yleisölle.

Pisteytys on todella toimiva ja kun muutenkin paketti ja kesto on kompakti, niin Spiel des Jahres -palkinto oli enemmän kuin ansaittu.

Harmi, että sisarpeli Queendomino menee sitten ihan toiseen suuntaan toimivan yksinkertaisuuden saralta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Paulo Soledade)
(Kuva: Paulo Soledade)

60. Brass: Lancashire (2007); BGG ranking 31

Brass on kohtuullisen tuhti talouspeli Martin Wallacelta. Siinä rakennetaan teollisuuslaitoksia ja kiikutetaan niissä tuotettua tavaraa satamiin. Kaikki pyörii rahan- ja pisteidenansainnan ympärillä. Taikasana, mikä nostaa sen omalle listalleni on käsikortit eli pitkälti toimintoja tehdään käsikorttivetoisesti, mikä lisää aimo annoksen mielenkiintoa.

Pari vuotta myöhemmin julkaistu Age of Industry koetti oikoa joitain asioita ja lyhentää pelin kestoa, mutta se  ei ihan osunut maaliin. Peli vähän vesittyi enkä ole ihan varma siitä onko se nyt edes yhtään lyhyempikään. Se on siis originaali Brass tai ei mitään – vaikka sitten kestäisikin tovin pidempään.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


59. Piece ‘o Cake (2008) / New York Slice (2017); BGG ranking 1421Top100_2017_AberBitteMitSahne

“Yksi jakaa, muut valitsevat ensiksi” -peli parhaasta päästä. Ja tässä pelissä ei sitten muita mekaniikkoja olekaan. Moni muukin peli osaltaan pohjautuu edellä mainittuun jakomekanismiin, mutta yleensä lopputulos ei jaksa maaliin saakka, koska ko. jakomekanismi lisää peliin kestoa ja odottelua mikä sitten latistaa vähän tunnelmaa.

Kun itse kuitenkin pidän jakomekanismista ja Piece ‘o Caken tapauksessa keskitytään vain ja ainoastaan siihen, niin lopputulos on turboahdettu 15 minuuttinen kakun jakamishaasteen parissa ja siten ansaittu paikka myös tällä listalla.

Hyvä peli, jonka uusin versio New York Slice… no se keskittyy kakkujen sijaan pizzoihin ja mukaan on ängetty hieman muitakin erikoismausteita. En tiedä, mentiinkö sillä parempaan vai huonompaan suuntaan, mutta ainakin peliä on taas saatavilla.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 


(Kuva: Erik Gibbons)
(Kuva: Erik Gibbons)

58. O Zoo le Mio (2003); BGG ranking 1353

O Zoo le Mio yhdistää sokkohuutokaupan ja dominolaatat tavalla, joka yllättäen pelaa. Niin ja teitäkin tässä rakennellaan vähän Carcassonnen malliin. Lopputulos on parasta Corné van Moorselia, mitä minä olen pelannut.

O Zoo le Miossa on hiukan “rikkaat rikastuu” meininkiä, joten siinä mielessä pelissä on jonkun verran oppimiskäyrää, mutta muilta osin tätä voikin sitten pelata ihan minkälaisessa seurassa tahansa.

Sisältöä ei riitä isoksi peliksi, mutta kun yhden pelin pelaa puoleen tuntiin, niin kummasti tästä tykkää enkä yhtään ihmettele listasijoitusta.

 

 

 

 


57. Samurai (1998); BGG ranking 162Top100_2017_Samurai

Peliharrastamisen alkuvuosien suosikki on joutunut antamaan sijoituksen jos toisenkin periksi, mutta on sillä edelleen omat ansionsa. Samuraissa alkuun katseen kiinnittää mielenkiintoinen pelilaudan muoto ja kauniit komponentit, mutta on se pelikin vaan hieno.

Samuraissa yhdistyy tiukasti rajattu laattavalikoima ja siten käden hallinta ja kermana kakussa Reiner Knizian kiero pisteytyssysteemi.  Vielä tänäkin päivänä ihan ensiluokkainen peli etenkin 3-4 pelaajalla ja sijoitus listalla ansaittu vielä nyt ja uskallan luvata, että pysyy vielä pitkään.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


Top100_2017_MysteryRummy56. Mystery Rummy: Jack the Ripper (2003); BGG ranking 768

Listalle murtautui myös paljon pelattu rommipeli, jota meillä tahkotaan erityisesti kaksinpelinä. Mystery Rummy: Jack the Ripperiin on lisätty onnistuneesti pikkukikkoja pisteytykseen vaikka muuten mennäänkin melko tuttuja rommipelien latuja.

Kompaktin kokonsa vuoksi “eukkoa on pistetty lihoiksi” myös matkoilla – tuo lause helähtää ilmoille, kun sarjamurhaaja saa uuden uhrinsa. Tämä on myös ainoa koko Mystery Rummy -sarjassa, joka on pysyvästi saanut paikkansa pelihyllyssämme. Ne muut ovat vain käväisseet ja lähteneet sitten kiertoon.

Tästä pelistä on mainintansa myös blogimme artikkelissa ‘Matkassa kulkevat pelit‘.

 

 

 


55. The Hanging Gardens (2008); BGG ranking 1142Top100_2017_HangingGardens

Korttia osin toisensa päälle asettelu ja temppeleiden kanssa kikkailu on The Hanging Gardens -pelissä tehty miellyttävästi. Kun edelliseen on yhdistetty onnistunut, laattojen haalimisen kautta hoituva pisteytys, niin peli saa toistuvasti peliaikaa. Aivan erinomainen perhepeli!

Paljon samaa The Hanging Gardens tarjoaa kuin Honshu, mutta tässä kohtaa vanhassa vara vanhempi.

Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.

 

 

 

 


(Kuva: Henk Rolleman)
(Kuva: Henk Rolleman)

54. Love Letter (2012); BGG ranking 196

Love Letter on pieni ja toimiva korttipeli, jossa yhdistyy hienolla tavalla bluffaus, valistunut arvaaminen ja onni. Tarkoituksena on tiputtaa kaverit pois pelikierrokselta ennen kuin pakka loppuu tai edes omistaa kierroksen jälkeen isoin kortti, jolla silläkin voittaa. Todella turboahdettu peli.

Meillä Love Letteriä on pelattu paljon – siis satoja jakoja – ja edelleen se vaan maistuu. Myös erilaisia jatkovirittelyjä pelistä on testattu, mutta toistaiseksi ei ole alkuperäisen voittanutta.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Noppapotin arvostelut.

 

 

 

 


(Kuva: Matt Simpson)
(Kuva: Matt Simpson)

53. Key to the City: London (2016); BGG ranking 1403

Se toinen Key-sarjan peli, joka jaksaa omalle sadan listalleni. “Suoraviivaistettu Keyflower” tiivistää tämän pelin osuvasti kahteen sanaan ja kulmia tosiaan on hiottu oikeista kohdista.

Pelin huutokauppa ja laattojen käyttö kolmella eri valuutalla on pelin keskiössä. Ja klassisesti kaikkeen ei vaan ehdi mukaan vaikka kuinka haluaisi.

Key to the City: London loistaa etenkin kolmella, jolloin se on sopivan napakka paketti myös kestonsa puolesta.  Graafisesti pelissä olisi paljonkin toivomisen varaa, mutta onneksi ei sentään käytettävyysongelmia ilmene.

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.

 

 

 


(Kuva: Toshiyuki Hashitani)
(Kuva: Toshiyuki Hashitani)

52. Zoff in Buffalo (1998); BGG ranking 4293

Yksinkertainen voi olla kaunista – tästä Zoff in Buffalo on mainio esimerkki. Peli on karja-aitausten täyttöä lehmillä ja valinnat kullekin kierrokselle tehdään yhtä aikaa – mekaniikka, jota pääsääntöisesti inhoan. Zoff in Buffalossa vain on pari niksiä, minkä vuoksi se rynnii heittämällä listoille.

Karja-aitauksiin ei nimittäin koskaan saa tulla tilannetta, jossa siellä on useammalla pelaajalla sama määrä karjaa ja toisaalta karja-aitauksen täyttyessä jaetaan bonuksia niille pelaajille, jotka aitauksessa ovat positiossa 2., 3. tai 4.

Pelin ikä ei paina millään tavalla ja lehmänamiskat ovat vielä tämän päivän mittapuullakin äärimmäisen söpöjä.

 

 

 

 


51. Coloretto (2003); BGG ranking 477Top100_2017_Coloretto

Eriväristen settien keräily on Coloretton keskiössä. Tässäpä napakka korttipeli, jossa korttisetit rakennetaan yhdessä pöydälle ja ne sieltä myös poimitaan. Tässä jos missä kaverin keittoon koetetaan sekoittaa sellaista mitä sinne ei ”kuulu”, mutta se pitää osata tehdä siten, että pilattu keitos ei kapsahda omalle pöydälle.

Hyvä peli, joka kestää käyttöä. Peli-ideasta lavennettiin myöhemmin Zooloretto mikä ei sekään ole huono, mutta miksi pelata sitä kun korttipeli on parempi?

Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.

 

 

 

 


Tässä oli ensimmäinen puolikas Top-100 listastani. Kärkiviisikymppinen (TOP 100, sijat 1-50) julkaistaan sivuilla hivenen myöhemmin.