Skip to main content

Tapahtumaraportti: Spiel’18 (25.-28.10.2018) – osa 1

Vuoden 2018 Spiel-messut ovat jo takanapäin, mutta pelituliaisten pureskelussa menee pitkälle ensi vuoteen. Tämä on Lunkisti-raportti Spiel’18 -messuista; tarkemmin sanottuna sen ensimmäinen osa.

Olimme paikalla kahdeksatta kertaa, joten sikäli Messe-Essenin perusmetkut ovat tulleet jo tutuiksi. Pohjatyöt ja valmistelut oli aloitettu jo elokuussa, joten nyt keskityttäisiin nauttimaan neljä päivää messuturismista tehtyjen etukäteissuunnitelmien pohjalta. Oman kiinnostuslistani olin jakanut jo aiemmassa blogitekstissä: Spiel ’18 tulee – olen tai tulen olemaan valmis.


Kuvassa Spiel’18 valmistelujen lopputulos, joiden pohjalta oli helppo liikkua messuilla: Tabletop Together Tool:ista ulospullautettu kiinnostus-/ostoslista. Tämän listan kaveriksi vielä messukartat, johon on merkitty mitä miltäkin osastolta löytyy. Juuri muuta sitten ei tarvitakaan –  paitsi riittävän paksu lompakko.

Keskiviikko 24.10. – messuosastojen rakentelua ja tankkausta

Kohteeseen lensimme tuttuun tapaan keskiviikon aamulennolla (Helsinki-Düsseldorf). Lentokoneessa pyöräytettiin tutusti jo ensimmäiset pelitkin. Noppapaketista löytyi tälle vuodelle pari vielä itsellekin uutta peliä: Rolling America ja Spiel’18 -uutuus Knapp Daneben! Edelliset sullottuna Qwixxin laatikkoon jo siellä majailleiden muutaman muunnoppapelin kanssa.

Lentokoneessa matkalla Düsseldorfiin pelattiin noppapelejä. Kuinkas muuten?

Düsseldorfin kentältä otettiin kimppataksi Esseniin. Koska olimme jo aamupäivästä Essenissä ja hotellihuoneet saataisiin vasta puolen päivän jälkeen, niin meillä oli hyvää aikaa mennä apukäsiksi Lautapelit.fi:n osaston pystytykseen.

Näitä Spiel’18 mainoskylttejä näki kaikkialla kaupungissa muistuttamassa neljän päivän pelirallista.

Samalla kun purettiin pari eurolavaa lautapelejä Lautapelit.fi:n osastolle luovutettiin heille myös survival-paketti, johon idea tuli edellisvuodelta. Tuolloin puskaradiot viestivät, että messuosastolta oli välillä kynät, milloin muistilaput tai muuten vaan energiatasot alhaalla, joten kannoimme osaltamme kortemme kekoon tällä saralla. Tarina ei kerro, pitikö lasi koskaan rikkoa vai pysyikö loppuun asti ehjänä.

Huumorilahja Lautapelit.fi:n väelle. Viime vuonna vähän väliä kynät, paperit yms. hakusessa, joten porukalla väsäsimme kuvan hätävaralaatikon.

Keskiviikkona kaikilla muillakin osastoilla oli ahkera rakenteluvaihe menossa eli pelejä paitsi purettiin pahvilaatikoista esiin, pöytiä ja tuoleja viriteltiin ja osastoja somistettiin. Käytävillä liikkuivat paitsi ihmiset, myös eurolava poikineen.

Kun Lautapelit.fi:n osasto oli saatu valmiiksi, kierreltiin vähän muitakin osastoja. Days of Wonderilla oltiin sielläkin jo valmiina – vain messuvieraat ja pelit pöydistä puuttuvat.

Pikaisen yleiskierroksen jälkeen kävelimme hotellille ja kun huoneet oli lunastettu oli aika poiketa syömään.

Maassa maan tavalla: aiemmista vuosista tuttu ja hyväksi havaittu Orkiden döner-mesta oli kävelymatkan päässä hotellilta, joten sinne syöksyttiin jo heti keskiviikkona.

Illalla hotellihuoneessa pelattiin lisää noppailua, jonka ohella tehtiin viimeiset suunnitelmat ensimmäisen messupäivän aamuun. Knapp Daneben! osoittautui muutamien pelien perusteella oikein mukiinmeneväksi lisäksi noppailuihin.

Noppapelitarjoomassa oli paitsi tutut Qwixx, Qwinto ja Rolling Japan – niin nyt myös Rolling America ja Knapp Daneben! Kaikki saa sullottua Qwixxin laatikkoon, kun pikkasen näkee lisävaivaa.

Torstai 24.10. – messuja koko rahalla

Messujen ensiminuuttien suunnitelma oli varmistaa oma kappale niistä muutamista peleistä, jotka epäiltiin loppuvan ensimmäisenä. Ei siis heti rynnitty pelipöytiin vaan tehtiin täsmäiskuja osastoille – yhtenä Eggert Spiele ja englanninkielinen versio hypessä liitävästä pelistä Blackout: Hong Kong, josta etukäteen viestittiin jo kertaalleen, että englanninkielinen versio olisi Eggertin osastolla loppuun varattu – no onneksi sitä kuitenkin sai.

Messe-Esseniin oli tänä vuonna kolme sisäänkäyntiä. Ihan sama, mistä pyrit sisälle niin porukkaa riittää.

Itse poikkesin hakemassa Queen Gamesilta Skylandsin, jolla ei toki ollut kiire, mutta sattui muuten reitille sopivasti. Tämän pelin edellistä versiotahan olin etsiskellyt samassa tapahtumassa viime vuonna, joten kiva saada laukkuun mieleistä täytettä. Niin oli naama heti näkkärillä!

Tältä näyttää mies, jonka kantolaukkuun on juuri sujahtanut mieleinen uutuus Queen Gamesin osastolta.

Mutta päästiin sitä nopeasti pelaamisen makuunkin. Messujen ensimmäiset pelit pelattiin Korean osastolla. Kun Marble Bobsleigh -kelkkailut oli varattu, päädyttiin ensin Dig It Up -pöytään, jonka säännöt oli nekin tullut jossain vaiheessa lukaistua. Saatiin toki tähän sääntöopastus kuten asiaan kuuluu, joten ei tarvinnut mitään muistinsyövereistä kaivella.

Dig It Up – kevyttä noppailua ja tikentäyttöä.

Dig It Up osoittautui kevyeksi noppavetoiseksi tiketintäytöksi, joka oli varsin harmiton tapaus. Valitaan kaivettava rivi, heitetään noppaa ja nopan silmäluku kertoo mikä laatta tulee oman setin jatkoksi. Kivat ja toimivat komponentit sekä selkeä yleisilme, mutta näihin raameihin olisi saanut enemmänkin peliä kuin nyt oli tarjolla. Salainen tavoitekortti oli kelpo lisä, toisaalta sattumakorttiviritys pääsääntöisesti turha.

Vaan peli hoiti asiansa sikäli, että noppailupöydästä noustessa oli Marble Bobsleigh -pöytäkin jo vapaana!

Marble Bobsleigh – korealaisten näkemys kelkkailupelistä.

Marble Bobsleigh on kuulapeli, jossa pelaajat vuorotellen vapauttavat kampea kieputtamalla yksittäisen kuulan piilopankistaan ja jos tämän myötä laudalla näkyy samanvärinen pari kuulia, pitää pelaajien kilpaa vapauttaa vastaavanvärisen lipun takana kanissa ollut oma kelkka (joka sekin on kuula). Vapautetulle kelkalle saa puhaltaa lisävauhtia, mutta liian kova puhallus pyöräyttää kuulan pois rännistään. Lisähönkäisylle on sikäli tarvetta, että vain nopeimmin oikean kuulansa maaliin ajattanut palkitaan lisäkuulilla omaan piilopankkiin. Marble Bobsleighin idea on veikeä, mutta käytännön kenttäkoe osoitti, että tällä kertaa jäätiin vain hyvän idean tasolle. Toisaalta onneksi näin – tuon pelin raahaaminen mukana olisi sekin ollut varsin iso työ.

Monstrite – pikkumörköjen kasvatusta oikeiksi hirviöiksi.

Yllätysosastoa edusti Monstrite. Tästä ei ollut etukäteen tiedossa kuin pelin graafinen ilme – sääntöjä ei ollut tarjolla missään. Mutta kun pelipöytä on vapaana, niin ei kun testiin, sitä vartenhan täällä ollaan! Monstrite on tiketintäyttöä, jossa alkuun vedetään pussista pikku-monstereita, joita pelilaudan koneiden avulla muutetaan isommiksi. Vasta isoilla möröillä pystyy pelottelemaan ihmisiä ja täyttämään tarjolla näkyviä tikettejä. Kun pikku-monsut lopulta loppuvat pussista, käydään vielä muutama lopputaisto sokkokaupoilla.

Eipä Monstritesta jäänyt käteen mitään – sellaista perushöttöähän tämä oli. Kun koko komeus on kuorrutettu halvanoloisilla komponenteilla ja tyyriillä hinnalla, niin mörköpelin voi unohtaa. Vähän jäi kyllä kutina, että osa säännöistä olisi mennyt pelin opastaneen piikkiin, mutta vaikea nähdä että tuosta kuoriutuisi esiin mitään nerokasta.

Corne van Moorselin nimmarit Roll to the Top!:iin oston yhteydessä. Tämä(kin) peli myytiin messuilla loppuun.

Pelejä tuli porukalla hankittua ensimmäisen messupäivän aikana sellainen määrä, että pienen harkinnan jälkeen osa päätettiin tuupata pakettitavarana Suomeen. Reilun 20 kilon kevennys kuormassa tiesi paitsi kevyempää kannettavaa iltapäivälle, mutat myös sitä, että paluuta varten pakkaushuolet hävisivät kertarysäyksellä. On se vaan käteväksi tehty noiden pakettien lähettäminen! Ennen se meni niin, että pelit raijattiin hotellille, pakkailtiin siellä ja toimitettiin erikseen postiin. Nyt kaiken voi toimittaa hetkessä poistumatta koko messuilta – ja postittamisen hintakin on ihan säällinen.

Jossain vaiheessa torstaita: ostostilanne näytti jo “siltä miltä pitääkin”.

Ja jotta jaksaa pelata, pitää tankatakin. Galleriasta valikoitui kebabia… kuinkas muuten. Ruokahuollon saralla on menty siinäkin aimoharppauksin eteenpäin – eli on siellä paljon muutakin kuin sitä kebua.

Kun nälkä yllättää, mm. messukebabit saa Galleria-käytävältä.

Vaan lisää pelejä – eihän tämä mikään ruokablogi ole.

Brains-sarjaan kuuluva Burgen & Drachen.

Brains-Familyn uutena tulokkaana on Reiner Knizian käsialaa oleva Burgen & Drachen. Maksimissaan neljä pelaajaa pääsee kilvoittelemaan varsin perinteisessä puzzle-pelissä, jossa omalle pelilaudalle pitää vaihtelevista alkutilanteista rakentaa reitti ritarilta linnoihin. Uutena jujuna mukana on tasoituselementti, jossa aiemman kierroksen voittaneen pitää linnojen ohella yhyttää toinen lohikäärmelaatoista ja jos tästäkin on jo selvinnyt, niin yhdistää lopulta sekä linnat että molemmat lohikäärmeet. Burgen & Drachen oli perushyvä, mutta edes tuo pieni lisätvisti ei tuonut niin paljon lisäpontta, että olisin lompakkoni kaivanut esiin.

Korttipelejä: vasemmalla Karate Tomate, oikealla One to 9.

Pelatuista korttipeleistä nostoina kuvan Karate Tomate ja One to 9, joista ensimainittu on sekin Reiner Knizian käsialaa (mieheltä oli reilut 10 peliä Spielissä). Karate Tomatessa pelataan kortti kerrallaan yhtä maata pöytään ja siinä vaiheessa kuin vain kaksi pelaajaa on enää jäljellä jaetaan pöydällä odottavat pystikortit näiden pelaajien kesken. Pysteillä peli voitetaan, mutta jotta pelin voi lopulta viheltää poikki, pitää pelin lopettajalla olla riittävästi pystikorteissa näkyviä puukkojakin. Kymmenen vuotta sitten Karate Tomate olisi varmaan saanut paremman vastaanoton. Nyt se jäi hyllyyn, osaksi senkin vuoksi, että peliä myytiiin isommassa boksissa kuin Amigon korttipelejä normaalisti.

‘One to 9’ vastaavasti oli ihan mainio suorien rakentelu yhteiselle pelilaudalle, jota voisi hyvinkin pelata vaikkapa omien vanhempien kanssa. Siinä vain harmittavasti tuotantoarvot olivat sellaiset, että se karsi ainakin tämän potentiaalisen ostajan menemästä kassajonoon.

Zochin Trollfjord tarjosi uutena ideana puutornin, josta kilkutellaan värikuutioita ulos.

Trollfjord oli näyttävä viritys – eritoten puutornin ja vasaransa vuoksi. Pelivuorot pelissä menevät aikajanan mukaisesti eli taaimmaisena oleva toimii ennen kuin saavuttaa muun joukon kiinni. Pelilautaa kiertämällä kylvetään ukkoja pelilaudalle, mitä kautta pääsee lopulta nakuttelemaan puutorniakin sen mukaan, montako ukkoa laudan eri positioista löytyy. Puutorni-osuus oli Trollfjordin mielenkiintoisin osa, muu peli taas kaipaisi lisävirkistystä. Tällaisenaan peli uppoaa vähän vaikeaan rakoon: se voi olla hiukkasen liian monimutkainen satunnaisesti pelaavalle, mutta harrastaja taas toivoisi vähän lisää lihaa veikeän perusideansa ympärille.

Amigon Lighthouse Run näytti kiinnostavalta.

Lighthouse Run oli etukäteen kovasti kiinnostava nimike ja sen pariin päästiin heti torstaina. Kyseessä on puolituntinen korttivetoinen kilpapurjehdys, jossa liikkuminen onnistuu vain jos paatit saavat tarvittavaa opastusta lähimmistä majakoista. Vuorolla pelataan kortti, joka paitsi kertoo mihin majakkaan valo pitää siirtää, myös sen miten laivat liikkuvat. Kun alkuun on päästy, mereltä nousee myrsky joka ottaa lopulta purjeveneet kiinni, mutta mitä pidemmälle purjeveneensä saa ajettua sitä enemmän siitä saa pisteitä. Peli oli mainio, mutta pieni lisähaastekin olisi ollut tervetullut. Nyt tuntui siltä, että majakoiden asettamat liikkumisrajoitteet eivät aiheuttaneet ihan siinä määrin vaivaa mitä etukäteen oletin. Pienestä moitteestaan huolimatta Lighthouse Run jäi takaraivoon kutkuttelemaan, joten saapi nähdä…

Kryptovaluuttakauppaa ei-niin-nokkelaasti nimetyssä pelissä: Cryptocurrency.

Messuilla oltiin niiden viime hetkiin asti. Iltaruokailun jälkeen päädyttiin hotellilla silti vielä pelaamaan yksi peli, kun testiin otettiin vastahankittu Cryptocurrency. Kyseessä on valuuttakeinottelua vahvasti push-your-luck -hengessä. Otin tässä niin isosti pataan parin ensimmäisen kriittisen kierroksen aikana, kun ei onni ollut yhtään myötä, että loppupeli meni seuratessa muiden peliä. Alku tuossa on ainakin hyvin kriittinen, jotta siinä olisi pelattavaa.

Illan päätteeksi tehtiin suunnitelmaa perjantaille, mutta mitä sitten sattuikaan – siitä seuraavassa raportin osassa enemmän.

Perjantai 26.10. – hulinat sen kuin jatkuu

Messupäivä oli tarkoitus aloittaa Solenialla, mutta ne muutamat pöydät oli jo varattuna kun syöksähdimme paikalle. Viereisellä osastolla oli Orbis-pöytiä vapaana, joten koska myös se kiinnosti, niin ei kun pelin pariin.

Orbis. Populous-hengessä luodaan maailma?

Orbis on suoraviivainen, mutta sen myötä soljuvasti eteenpäin vyöryvä “maailmanluonti” -peli. Pelivuorolla o(s)tetaan tarjolla olevista maalaatoista yksi ja rakennetaan se itselle alati laajenevan maailman jatkoksi. Jokainen otettu laatta pulauttaa vieressä oleville laatoilla resurssikuution, joita taas tarvitaan pelin edetessä koko ajan kallistuvien laattojen ostoon. Valtakunnasta tulee lopulta pyramidin mallinen, jonka kärkeen pelin tuoksinassa tulee valittua yksi peleittäin vaihtuvista jumala-laatoista. Orbiksen laattojen rakentamissäännöt on simppelit ja peli on täynnä pieniä päätöksiä – sitä kautta lopputuloksena on oikein toimiva perhepeli, joka heti huutaa versiota kotimaan markkinoille. Niin jätti hyvän maun, että pienen harkinnan jälkeen päädyin ostamaan tämän kotiin kannettavaksikin.

VIP-meininkiä messuilla.

Messuilta bongattua tämäkin: miltäpä kuulostaisi päivä VIP:ssä? Sisältää oman pelipöydän ja sääntöjenselitykset läpi päivän? Tällaiseenkin oli mahdollisuus, jos onni osui kohdalle erillisen kilpailun kautta.

Gnomelandin pelaajakohtainen lauta.

Gnomeland oli niinikään peli, josta etukäteen ei sääntöjä ollut luettavissa, joten päädyttiin tämä testaamaan. Peli kestää viisi kierrosta, joiden aluksi heitetään nopat ja asetetaan ne pelaajalaudalle. Noppien kautta saa käyttöönsä rahaa, miekkoja ja manaa, jotka koetetaan muuttaa mahdollisimman tehokkaasti pisteiksi. Gnomeland on ulkonäköään huomattavasti suoraviivaisempi tuotos ja kun hetken pysähtyy miettimään, niin se on puhdas pasianssi – näin siitäkin huolimatta, että pelin opettanut ja sitä seurannut kaveri väistämättä halusi, että teemme toimintomme vuorojärjestyksessä. Simultaanisti pelattuna Gnomelandin pelaisi 20 minuuttiin, millaisena se olisi vielä ihan ok – joskaan silloinkaan se tuo mitään uutta ja ihmeellistä, mutta vuoroja odotellessa se kesti nyt kauemmin.

Varrella virran… The River.

Etukäteen yksi odotetuimmista peleistä oli Days of Wonderin uutuus The River. Peli lupaili työläistenasettelua, resurssien keruuta ja tiketintäyttöä – kaikki tämä puoleen tuntiin ja Days of Wonderin tapauksessa saattoi odottaa viimeisen päälle hiottua kokonaisuutta. Ja olihan se toimivaksi rakennettu: vuorot on nopeita, käytettävyys kunnossa, laatat tulevat peliin sattumanvaraisesti joten vaihtelua piisaa…. mutta jotenkin jäi valju fiilis. Neljällä pelattuna tuli vähän samaa fiilistä kuin Viticulturessa, että paikkoja työläisille oli vähänlaisesti ja tekeminen loppuu siten kesken. Toiseksi peli ei ollut graafisesti kuitenkaan niin kivannäköinen kuin kuvissa. Ei sillä, puolituntiseksi The River on sellainen, että kyllä tämän pariin palaan mielelläni toistekin, mutta tätä kyllä tarvitse omaan hyllyyn hankkia.

Klaskin osastolla riitti tunnelmaa ja bilemeininkiä. Poppi raikasi ja baari oli auki.

Tänäkin vuonna Klask oli isosti esillä, vaikka ei enää uutuus olekaan. Iso messuosasto veti porukkaa hyvin ja pöydissä riitti vilinää. Ja edelleen on itseltäkin kokeilematta pelin nelinpeliversio, joka kovasti kiinnostaa. Niitä oli tarjolla vähänlaisesti ja aina kun osastolta mentiin ohi, niin ei ollut peli vapaana. Ehkäpä sitten joskus…

Takla ja kaltevan tornin haaste.

Klaskin nelinpeliversion sijaan päästiin testaamaan toinen puupeli – etukäteen kiinnostavien listalle merkitty Takla. Steffen-Spiele värkkäilee erilaisia puisia pelejä ja tämän vuoden uutuus vaikutti vinkeälle: kuka rakentaa nopeimmin (tai toisessa pelimuodossa vähimmällä palikkamäärällä) kaltevan rakennelman, joka lopulta koskettaa keskellä olevaa punaista merkkipaalua, jonka senkin korkeutta pystyy säätämään pelikerrasta toiseen.

Varsin veikeä haaste, joka saa lisäpisteitä siitä, että se tarjoaa mahdollisuuden tasoituselementin käyttöön jossa taitavampi aloittaa rakentamisen kauempaa. Kokeilimme molempia pelimuotoja ja palikoiden kanssa näprääminen oli kyllä mukavaa. Hinta (69e) vain hirvittää ja kieltämättä jäätiin pohtimaan sitäkin, että toistuuko lopulta sama rakennustekniikka tuossa liiaksi? Kaikki rakennuspalat ovat nimittäin samanlaisia, joten tietty struktuuri sieltä taustalta varmaan lopulta löytyy jota toistaa pelistä toiseen.

Pelimaailman suunnittelijastaroja. Jätetään nimet mainitsematta, jotta jää jotain pähkäiltäväksi lukijallekin. Pitäisi toki olla molemmat hyvinkin helppoja. 🙂
Käytettyjen pelien kauppiaiden valikoimaa.

Messuosastoja kiertäessä nähtiin useampiakin yo. kuvien kaltaisia käytettyjen pelien kauppiaita. Näiden osalta näppituntuma on, että tarjoama ulkomaisen peliharrastajan silmin ei ole enää ihan yhtä kattava ja mielenkiintoinen kuin silloin joskus, vaan valikoima on suunnattu enemmän täydentämään saksalaisten perheiden valikoimaa. Enää ei siis bongaa samassa määrin vanhempia pelihelmiä, vaikka toki niitäkin vielä yksittäin sieltä täältä löytyy.

Push-your-luck kiipeilyä.

Seinäkiipeily Roll & Wall tupsahti vastaan käytäviä kävellessä ja kun porukasta yksi kiipeilyä harrastava löytyy, niin otettiin sitten tämäkin testiin. Pelin sääntöjen perusteella olin tämän jo “ohitettavien” joukkoon laittanut, mutta mikseipä sitä testaisi kun sellainen mahdollisuus on tarjolla?

Roll & Wall on onnenkoetusta: valitse haluamasi määrä noppia, joilla yrität saada tavoiteruudun vaatiman numeron – yksittäisellä nopalla. Jos onnistut ja on vielä heittämättömiä noppia voit jatkaa. Epäonnistuneesta suorituksesta kiipeilijä tipahtaa alaspäin edeltävälle lepäilytasolle tai maahan. Kullakin kiipeilijällä on lisäksi kertakäyttöapuja ja haasteellisempaa peliä toivovalle tarjolla on vähän lisäsääntöjäkin. Niin tai näin, niin olihan tämä just niin taskulämmin kuin odotinkin. Yllätys oli myös se, että peli myydään ihan ison pelin laatikossa, mikä sekään ei ole oikein hyvä juttu.

Blöde Kuh – simppeli eläinkorttipeli.

Sitten ensimmäinen peli, josta ei ollut etukäteen minulla mitään käryä – edes nimestä: Blöde Kuh. Olikohan pakassa viittä eri eläintä ja tarkoitus oli päästä omasta kädestä eroon. Yksittäisinä pelattuna eläimillä käytettiin niiden erikoiskykyä, jotka olivat tyyliin “seuraava pelaaja nostaa pakasta yhden kortin”, mutta eläinparilla laitettiin vastaava sakkokortti kiertämään pelaajalta toiselle. Kun yhdeltä loppuu kortit, jaetaan kierroksen sakkopisteet ja kun riittävä määrä jakoja on pelattu loppuu pelikin.

Blöde Kuh oli ihan mainio viritys. Sellainen leppoisa sakotuspeli, jota pelaa mielellään jaon silloin, toisen tällöin.

Messuosastoilla riittää säpinää.

Perjantain osalta todettiin, että koska messuyleisöä oli paikalla “riittävästi” ja edellisenä päivänä tuli tötöiltyä paikalla valomerkkiin asti, niin nyt voitaisiin livahtaa pois pari tuntia ennen täyttä aikaa. Siispä syömään ja hotellille tutustumaan hankittuihin peleihin.

Family Trade väittää olevan yhtä, mutta on kyllä ihan toista.

Hotellipelit aloitettiin japanilaisella suunnittelukukkasella Family Trade. Se maalailee kuvausteksteissään olevansa jonkin sortin talouspeli, mutta kattia kanssa: ihan perinteistä settienrakentelua se on klassisten Mahjonggien, rommi- ja Hanafuda-pelien hengessä. Talouspuoli on kytketty kylkeen noppien kautta, joka tuo periaatteessa ihan kivaa pientä lisämaustetta eri kierroksille (minkälaisia settejä kannattaa kerätä), mutta valitettavasti koko paletti kaatuu ala-arvoisiin komponentteihin. Kortit (kuten kuvasta näkyy) on halpaa clipart-tasoa 20 vuoden takaa, nopat suttuiset ja epäselvät ja pelilauta paperinen paske jossa tarvittavat markkerit eivät pysy paikoillaan, koska paperi aaltoilee miten sattuu. Että ei todellakaan näin! Noh, tämä olisi lataistu suoraan roskiin, mutta lahjoitettiin nyt kuitenkin Suomen BGG-reittauskärjelle kun sillä suunnalla tämä peli ei ole tuttu.

Agenttikehveilyä.

Die Rote Kralle oli keveä korttipeli, joka meinasi jäädä pelaamatta kun englanninkielisistä säännöistä ei tahtonut ottaa tolkkua. Nettiin ladatuista videoista saatiin se pelikin lopulta tulkittua ja olihan sitä tässä sitäkin – tosin aika pintapuolisesti. Omalla vuorolla pelataan lappua pöytään, joka kertoo mistä rivistä pitää kortti napata tilalle. Kun rivi loppuu jaetaan sakkoa pelaajille sen mukaan, kenellä kortteja on eniten. Sakotettu saa jatkokierroksille erikoistoimintoja käyttöönsä eli pelissä on tasoituselementti, mutta niiden muistamisessa on oma hommansa – niitä kun tulee joka kierros lisää sitä enemmän mitä pidemmälle pelaaja on edennyt. Toteutus kaipaisi tässäkin viilausta, jotta Die Rote Krallen pariin palaisin uudemman kerran. Myös tämä lahjoitettiin suoriltaan eteenpäin.

Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea.

Illan päättävänä pelinä oli nimihirvitys Little Monster That Came For Lunch And Stayed For Tea. En meinaa tuota nimeä enää tässä toistaa enkä myöskään käyttää lyhennettä LMTCFLASFT. Sen sijaan kerron, että peli on kilpajuoksua ruokapöydässä: jokaisella pelaajalla on kaksi monsteria, joilla kullakin on oma erikoisominaisuutensa. Vuorolla nostetaan pakasta lappua tai jos saa vähintään 15 pisteen käden aikaiseksi ne päräytetään pöydälle ja suoritetaan korttien toiminnot pelaajan mieleisessä järjestyksessä. Lopputulos on yleensä niin, että monsteri poikineen sahaa ruudun eteen taikka taakse – usein useammankin. Eli ennen kuin oma vuoro tulee uudestaan, niin tilanne ruokapöydässä on ehtinyt muuttua jo isosti.

Ruoka-monsterit on söpöllä grafiikalla varustettu tekele, jota pelaa kyllä jatkossakin, mutta vähän sen rytmityksessä olisi toivomisen varaa. Usein vuoro menee siihen, että nostat kortin ja seuraava saa jatkaa. Vaan sitten, kun kortteja pöydätään, niin sitten niitä läpikäydäänkin tarvittaessa vähän pidempään, jolloin pelivuorot kestävät.

Vaan tässäpä oli messukokemukset torstain ja perjantain osalta. Loppupuolikas sitten omana osanaan täällä.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota kiinnostavat myös konsoli- ja tietokonepelit. Uusiin peleihin tutustuminen kiinnostaa aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan sedät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

One thought to “Tapahtumaraportti: Spiel’18 (25.-28.10.2018) – osa 1”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.