Tällä kertaa arvostelussa on Spiel’22 -ennakkolistoillekin aikoinaan poimimamme (linkki ko. artikkeliin) ja alunperin Gigamicin ja sittemmin Lautapelit.fi:n julkaisema Akropolis (2022). Ennakkotietojen perusteella lupa oli odottaa fillerikestoista napakkaa laatta-asettelua ja sitä saimme. Mutta jaksaako peli kiinnostaa pidemmän päälle vai onko kyse vain parin kerran huvista? Artikkelin lukemalla sekin selviää.
Rakennuksia ja niille kertoimia
Akropoliksen keskiössä ovat kolmen heksan kokoiset laatat joita pelaajat liittävät laatta kerrallaan hieman monimuotoisemman oman aloituslaattansa jatkeeksi tai sopivan tilanteen tullen aiempien laattojen päälle. Tätä kaavaa toistetaan kunnes laattavarannot on ammennettu tyhjiin josta siirrytään itse pisteenlaskuun.
Pelin aloitusvalmisteluiksi riittää, kun pelaajamäärän mukainen setti laattoja sekoitetaan alassuin ja järjestetään sopivankokoisiksi pinoiksi. Kun aloittavan pelaajan arvonnan jälkeen pelaajat saavat vielä vuorojärjestyksen mukaisen määrän kiviä – jotka toimittavat maksuvaluutan virkaa -niin ollaan valmiina laattahaasteeseen.
Uuden kierroksen alkaessa tarjolle käännetään uusia laattoja pelaajien lukumäärä + kaksi. Aloituslätkän omistava pääsee ensin valmitsemaan laattansa ja muut seuraavat perässä. Lopuksi jonosta on jäljellä vielä kaksi laattaa, joista kierroksen aloittanut rakentaa vielä toisen ennen kuin siirrytään uuteen kierrokseen. Tässä kohtaa tarjolla oleva laattasetti täydennetään ja aloittavan pelaajan merkki siirtyy myötäpäivässä seuraavalle.
Kulloinkin tarjolla olevilla laatoilla on jonon sijaintiin liittyvä vakiohintansa: jonon kärjessä oleva laatta on aina ilmainen, seuraava maksaa yhden, sitä seuraava kaksi ja niin edelleen. Jokainen jonosta otettu tai ostettu laatta muuttaa jäljellä olevien hintaa laatan uuden position mukaisesti. Maksut suoritetaan kivillä, joten jos niitä ei ole, niin laatoista rakennetaan jonon kärjessä odottava ilmainen laatta.
Ostettu laatta lisätään samantien omaan kaupunkiin joko aiempien laattojen jatkeeksi tai niiden päälle. Lähtöajatuksena laattojen asetteluun on, että yrität pitää laatoilla olevat rakennukset ja mahdolliset kertoimet näkyvissä ja vain valkoiset kivilouhokset peitetään, koska niiden peittämisestä saa lisää kiveä mikä taas antaa joustoa tulevien laattojen valintaan.
Em. lähtöajatelma vaatii vielä värikohtaista lavennusta, sillä rakennukset huomioidaan itse loppupisteytykseen hivenen eri säännöin. Sinisistä asuinrakennuksista pisteytetään vain suurin yhtenäinen alue – siispä sinisiä laattoja yritetään asettaa toistensa viereen. Keltaiset, eli torit, täytyy pitää erillään toisista toreista. Punaiset ovat vartiotorneja, joiden pitää sijaita kaupungin reunoilla. Violetit temppelit taas on ympäröitävä joka suunnalta rakennuksilla. Puistoille, kaupunkien vihreille keitaille, ei ole minkäänlaisia asemointisääntöjä.
Eriväristen rakennusten pisteytyssäännöt muistaen pelaajat pyrkivät rakentamaan värikkään kaupunkinsa mahdollisimman tehokkaasti. Mutta jotta niitä pisteitä ylipäätään heltiää, pitää olla värille sopivia kertoimiakin. Ne on kuvattu laatoissa tähdillä ja värikoodattuina nekin. Mitä enemmän tietynvärisiä tähtiä pelaajalla on kaupungissaan sitä suuremman kertoimen pelaaja saa kyseisen värisiin rakennuksiin. Tähtien sijainnilla kaupungissa ei ole tässä kohtaa minkäänlaista merkitystä. Ja kun pisteytyksessä huomioidaan vielä laattojen korkeus lopullisessa kaupungissa – eli ylempänä olevista laatoista saa enemmän pisteitä – on Akropoliksen säännöt läpikäyty.
Pelaajien loppupisteet ovat lopulta suoritukset viidessä värissä yhdistettynä jäljelläoleviin kiviin joista niistäkin irtoaa lisäpisteitä. Suurimmalla pistepotilla luonnollisesti voittaa.
Peliaikaa Akropolis ottaa 20-30 minuuttia.
Suoraviivaista hyvyyttä
Mikään erityisen omintakeinen peli Akropolis ei ole: erilaisia ‘ota laatta ja rakenna’ -pelejä erilaisin variaatioin on tehty hurjat määrät, mutta lopulta hyvin pienet asiat ratkaisevat onko lopputulos erinomainen, tuhnu vai kenties jotain siltä väliltä.
Akropolis on hyvinkin suoraviivainen ja helposti lähestyttävä genrensä edustaja, joka yllättää kuitenkin erittäin positiivisesti. Miksikö? Pelivuorot ja päätökset ovat nopeita, laattahaaste silti kokonaisuudessa riittävän mielenkiintoinen. Pelisuunnittelun valossa se, että laattoja valitaan yhdet paitsi aloittavan pitää ottaa lopuksi vielä toinenkin on se osa, joka nostaa muuten keskinkertaisuuteen taipuvan kokonaisuuden parempien kastiin ja kiintoisammaksi. Louhokset ja niiden peittämisestä saatavat valuuttavarannot on riittävän suoraviivaisesti toteutettu ja näin Akropolikseen on saatu toimiva ja ei täysin vapaa laatanotto.
Vaikka itse laattahaaste ei lopulta ylläkään parhaiden joukkoon (katson sinua Cascadia tai vaikkapa Gingerbread House), selviää Akropolis silti kuivin jaloin. Sitä vain on yksinkertaisesti hauska pelata. Ja tosiaan alleviivaan vielä pelin kestoa: kokeneella porukalla varttikaan ei ole mahdoton veto ja silti saat mukavasti peliä, jossa on perhepelimäisesti sopivasti tuuriakin mukana. Kaikkinensa kelpo peli siis!
Mainitaan nyt vielä, että sääntöjen lopusta löytyy myös varianttipisteytys edistyneemmille, mutta enpä tiedä paraneeko peli yhtään niillä – tai ainakaan en välttämättä itse niitä kaipaa. Mutta kannattaa kokeilla, mitä lisäarvoa tuo vaikkapa tuplapisteet riittävän isosta sinisten rakennusten ryppäästä, ylempiin kerroksiin rakennetuista temppeleistä ja niin edelleen.
