Azul: Queen’s Garden – puutarhaunelmia

Azul-pelisarja sai neljännen osansa vuonna 2021, kun Azul: Queen’s Garden julkaistiin ja kiitos Asmodee Nordicsin suomennoskin saatiin heti seuraavana vuonna. Pelin pohjoismainen painos eteni myös Pelaajien Valinta -sarjan finalistiksi harrastajasarjassa vuonna 2022. Uusin tulokas muuttaa Azul-sarjan luonnetta aika tavalla, mutta ovatko muutokset onnistuneita?

Avataanpa alkuun pelin uusia mekaniikkoja ja palataan lopuksi siihen, onko kyseessä hitti vai huti.

Symbolien ja värien haasteita

Pelin alkaessa pelaajalla on edessään puisto, jossa on tilaa vain kuudelle heksalaatalle. Niin, tällä kertaa operoidaan kuusikulmioiden kanssa neliö- tai salmiakkimuotojen sijaan. Koska lähtötilassa puisto on pieni pitää laattojen keruun ja pelaamisen ohella pitää huolta siitä, että puistolaajennuksia tarttuu matkaan pelin edetessä.

Laajennustilaa merkittävämpi uudistus ihan koko pelisarja huomioiden liittyy kuitenkin “tarjottimiin” ja laattojen valintaan: kierroksen alkaessa ei nimittäin tarjoilla tutusti isoa määrää “tarjottimia”, josta laattansa valita. Ei, nyt pöydässä nököttää ainoastaan puistolaajennuspino ja pinon päällä neljä laattaa. Valitse nyt näistä!

Ottamalla nämä “nelosen neilikat”…

Seuraava huomio kiinnittyy itse laattoihin joilla puisto rakentuu: niitä on nyt kuudessa värissä ja kaikissa väreissä esiintyy kuutta eri symbolia. Tässä kohtaa Qwirkle (2006) flashbackin saaneet voivat onnitella itseään, sillä kyseisen pelin asettelusääntötuntemus auttaa pelissä. Mutta eipä kiiruhdeta asioiden edelle vaan palataan vielä hetkeksi laattojenottoon.

Kun pöydästä poimii laattoja tai puistolaajennuksia, tulee pelaajan valita väri tai symboli ja poimia tehdyn valinnan mukaiset laatat ja puistolaajennukset itselleen. Jos tismalleen sama symboli+väri -komboja on useita, näistä identtisistä poimitaan mukaan vain yksi. Mikäli poiminta kohdistui miltään osin tarjotinpinon päällä oleviin laattoihin kasvaa tarjooma seuraavalle pelaajalle: pinon päällimmäinen puistolaajennus ja sillä vielä olevat laatat siirretään erilliseksi tarjottimeksi pöydälle ja jäljellä olevan pinon päällimmäiselle laatalle nostetaan kangaspussista uusia.

…seuraavalle pelaajalle tupsahti tarjolle lisää tavaraa.

Näin ollen laattatarjoama, mikä kierroksen alkaessa oli vain neljä, kasvaa ja sama toistuu uudelleen ja uudelleen aina kun joku pelaajista koskee puistolaajennuspinon päällimmäiseen laattoihin. Vasta kun koko tarjotinpino on louhittu erilleen alkaa laattavalikoima supistua radikaalisti.

Itse puistolaajennukset pyörähtävät ympäri sitä mukaa kun niiden päältä katoavat viimeisetkin laatat. Tässä kohtaa niistäkin paljastuu samoja värejä ja symboleita kuin laatoissa ja niitä poimitaan samoin säännöin siinä missä laattojakin.

Poimitut laatat ja puistolaajennukset pitää mahduttaa pelaajan varastolaudalle ennen varsinaista rakentamista. Varasto vetää kaksitoista laattaa ja kaksi laajennusosaa, joten pitkään ei tavaran hamstraaminen ole mahdollista. Kun varastossa majailee pelin alkaessa kolme jokeriakin, niin varsin nopeasti on siirryttävä vuorotoiminnoissa välillä rakentamiseen, jotta voi taas hamstrata tavaraa varastoon.

Varastossa alkaa olla ahdasta.

Laattojen ja puistolaajennusten rakentaminen noudattelee Azul: Summer Pavilionin linjaa eli kukin pöytäys maksaa 1-6 tuotetta. Symbolit on etukäteen hinnoiteltu arvonsa mukaisesti: puun arvo on yksi, jolloin se maksaa itse itsensä, kolme perhosta on kolmen arvoinen maksaen yhteensä kolme laattaa ja niin edelleen. Maksu suoritetaan joko samassa värissä kuin pelattava laatta/puistolaajennus tai samalla symbolilla.

Siinä missä puun törkkääminen laudalle on helppoa niin samaa ei voi sanoa kutosen arvoisesti kissankellosta: hallussa pitäisi olla kaikki muut kissankellovärit tai muut samanväriset laatat mutta eri symbolein. Pöytäyksessä avuksi tulevat harmaat jokeriti, joita ei itsessään koskaan puistoihin rakenneta.

Vitosen kukkapuistolaajennus maksetaan kädessä olevilla kilkkeillä.

Rakentaminen siis maksaa vaihtelevan summan, mutta ei suoraan anna pisteen pistettä. Neljässä eri välipisteytyksessä käydään eri laattavärit ja symbolit tietyssä järjestyksessä läpi ja irtopisteitä saa kaikesta rakennetusta tuolloin, mutta pääpaino tulee pelin päätteeksi saatavista settipisteistä. ‘Setiksi’ lasketaan minimissään kolmen kokoiset laattaryhmät samassa värissä tai samassa symbolissa. Koskaan samassa setissä ei saa olla kahta identtistä symboli+väri -yhdistelmää (tämä ns. Qwirkle-sääntö) eikä koskaan tällaista identtistä laattaa voi käyttää maksuna toisen samanlaisen pöytäämiseksi.

Neljännes peliä on pelattu, kun kukaan pelaajista ei enää halua (tai pysty) ottamaan tai rakentamaan pelivuorollaan. Ensimmäisenä passannut on seuraavan kierroksen aloittaja ja häntä sakotetaan varhaisimman passaajan miinuspisteellä. Kierroksen päättyessä seuraa lyhyt välipisteytys, jossa pelaajat saavat pisteitä tietyistä ennaltamäärätyistä laattaväreistä ja symboleista sekä puistolaajennuslaatoista.

Ensimmäisen neljänneksen päätteeksi irtopisteitä saa tumman vihreistä, vaalean sinisistä sekä puusymboleista.

Pisteytyksen päätteeksi pistelaudan rondeli pyörähtää kolme pykälää myötäpäivään osoittamaan seuraavaa väri+symboli -kolmikkoa jotka ovat siten seuraavan välipisteytyksen kohteena. Puistolaajennuspino täydennetään ja pinon päälle kaivetaan kangaspussista neljä laattaa. Tätä toistetaan kaikkiaan neljä kierrosta ennen loppupisteytystä.

Kun edellä olevaan kokonaisuuteen lisätään vielä kesäpaviljonki-Azulista tuttu puistoesineiden ympyröinnistä saatavat edut – jotka tässä uusimmassa Azulissa tulevat jokerilaattojen muodossa – on kuningattaren puutarhan keskeisimmät koukerot tulleet esitellyksi.

Kesäisestä paviljongista tuttu ruutujen ympäröinti on tarjolla tässäkin: puistopenkki antaa palkkioksi kaksi jokeria.

Pelin päättyessä varastolaudalla mahdollisesti lymyävistä laatoista ja puistolaajennuksista ropisee miinuksia niiden arvon mukaan ja käyttämättömistä jokereista vastaavasti saa plussaa. Lopuksi käydään vähintään kolmen laatat setit puistoista läpi sekä väreittäin että symboleittain ja näistä seteistä saa pisteitä laattojen arvon mukaisesti. Täysistä kuuden seteistä napsahtaa kuusi lisäpistettä. Luonnollisesti isoimmalla pistepotilla voittaa.

Pelikelloa Azul: Queen’s Garden kuluttaa kolmesta vartista aina reiluun tuntiin. Yläkestoa saa tiputettua kokemuksen karttuessa ja pelaajamäärästä karsimalla.

Se “henkilökohtaisin” Azul

Aloitetaanpa pelin ruotiminen väliotsikon selittämisellä. Nimittäin kuningattaren puutarha tuntuu henkilökohtaisemmalta haasteelta kaikki Azulit huomioiden. Tällä tarkoitan sitä, että pelin tarjoama pulma jossa yhdistellään värejä- symboleita – ja näiden yhdistelmiä käytetään sekä ottoon että pelaamiseen on kiperä pähkinä yksittäiselle pelaajalle.

“Voinko – ja kannattaako ottaa vaaleansiniset laatat vai keksinkö tuolle kutosen laatalle mitään käyttöä? Jos en, täytynee poimia jotain muuta…” -tyyppistä pohdintaa käy itse kukin päänsisäisen kaappikellon raksuttaessa mitä tarvitsee, mihin rakentaa ja onko toimintoihin varaa.

Omien suunnitelmien ja tavoitteiden kirkastaminen ja hahmottelu on siinä määrin työlästä, että toisten pelaajien laudan ja tilanteen seuranta jää helposti taka-alalle. Eikä yleistilanne muutenkaan ole aiempien sarjan pelien tapaan selkeä kun nyt pelkän värin sijaan pitäisi huomioida myös symbolit. Ainakin meillä tämä johtaa siihen, että kaverin blokkaaminen on enempi vahinko kuin tarkoitusperä – siinä missä vaikkapa alkuperäisessä se nimenomaan oli tuota jälkimmäistä.

Täysi vaaleanvihreiden setti ja keltaiset sekä puut niinikään pisteytyskelpoisia.

“Henkilökohtaisuus” ei ole pelkästään pahasta, sillä tarjoiltu haaste on mielenkiintoinen ja sopii kaikille, jotka vähän omammasta hiekkalaatikosta pitävät. Parin eri muuttujan myötä kokonaisuus ei silti ole samalla tapaa hilpeä ja nopea pelattava kuin sarjan aiemmat pelit.

Itse pidän kuningattaren puutarhasta ja juuri nyt sijoittaisin sen Azulien sijaisessa rankingissa sijalle kaksi – kärkipaikan pysyessä vankasti sarjan esikoisella. Queen’s Garden ei ole samanlainen “all-around peli”, jonka opettaa hetkessä ja jossa pelivuorot viuhuvat hyvää tahtia pelaajalta toiselle, mutta pohdiskelevampiin hetkiin 2-3 pelaajan kesken se on oikein antoisa valinta.

Ulkoasu näyttää kuvissa hyvältä, mutta komponenttien laatu heittelee ja etenkin värivalinnat ovat ongelmalliset. Muoviset laatat, kangaspussi ja pahvitötterö maksuina käytettyjen laattojen keräämiseen – nämä ovat sarjalle ominaisia elementtejä ja etenkin kaksi ensimainittua hyvinkin laadukkaita. Puistolaajennukset ajavat nekin asiansa, ne ovat tukevaa pahvia. Hampaiden kiristely alkaa pelilaudoista, jotka ovat kaikki nyt ohuita pahvilipareita. Mutta-listan kärkipaikoille päätyvät jokerit: miten ne onkin päädytty tekemään halvoiksi harmaiksi keveiksi muovikikkareiksi kun mikään ei olisi estänyt käyttämästä materiaalina sitä samaa muovilaatua kuin varsinaisissa laatoissakin? Keskuslaudan pisteytysrondeli tuntuu sekin melkoiselta turhuudelta.

Komponenttiosasto on sekametelisoppa, joka tuntuu jotenkin siltä kuin vastuu toteutuksesta olisi jakautunut n-kappalelle ihmisiä, joilla oli yhteisbudjetti jota ei saa ylittää. “Hei, mä käytin näihin siisteihin laattoihin 7 euroa, joten lopuille kilkkeille jää 5 euroa” -tyyppinen lipsahdusko on tapahtunut? Lopputulos on nyt kaikenkirjava ja silmiinpistävä.

Ja kirjavuudesta puheenollen… nillittää pitää värivalinnoistakin. Kaikki maailman värit tarjolla ja on päädytty kahteen vihreän ja violetin sävyyn ja päälle (lisäksi keltainen ja vaalea sininen). Kun pahvin painojälkikin poikkeaa hivenen muovien väristä, niin erehtymisen vaara on olemassa. Azul: Queen’s Gardenia ei todellakaan pelata värisokeiden kanssa tahi huonossa keinovalossa.

Päätetään arvostelu silti positiiviseen, sillä sekalaisesta komponenttikirjosta huolimatta pelinä Azul: Queen’s Garden on hieno ja reippaasti erilainen Azul-kokemus. Valittu suunta ei varmasti miellytä kaikkia, mutta henkilökohtaisemman puzzlehaasteen ystäville peli on aikalailla nappivalinta – siitä ei pääse mihinkään.

Azul: Queen’s Garden on pelisarjan raskaimmasta päästä.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.