Erinäiset kupongintäyttelypelit, joissa noppa taikka kortti kertoo mitä omaan kuponkiin milloinkin saa piirustaa ei ole mikään uusi idea. Yrittäjiä riittää silti edelleenkin ja vaikka suurin osa tarjoaa ja kopioi tuttua kaavaa alusta loppuun, niin aika-ajoin törmää sopivasti genreä uudistaviin tuotoksiin. Pientä lisämaustetta kuluneeseen ideaan puhaltaa nyt tarkastelussa oleva Cartographers. Se julkaistiin alkujaan englanniksi jo 2019, mutta vuonna 2022 se sai viimein suomenkielisen versionsa.
Cartographers on kerännyt siinä määrin suosiota, että ennen suomennosta peli ehti saamaan jo itsenäisen englanninkielisen sisarpelinsä vuonna 2021. ‘Cartographers Heroes‘ -nimeä kantava nimike kulkee pitkälti samoja polkuja kuin alkuperäinenkin, mutta mukaan on ympätty – nimensä mukaisesti – sankarit. Esittelemme tässä artikkelissä nämä molemmat pelit ja pohdimme sitäkin kannattaako omistaa molemmat vai riittäisikö vain toinen?
Kartoitus kuntoon vuodessa
Cartographersin perusmekaniikka on monista muista kupongintäyttöpeleistä tuttu: käännetään kortti, jossa kuvattu muoto tiettyine maastotyyppeineen raapustetaan omalle karttapohjalle. Kun kaikki pelaajat ovat tästä suoriutuneet käännetään uutta korttia kehiin. Suuri osa korteista tarjoaa pari eri muoto- ja maastotyyppivaihtoehtoa, joten pientä lisäpäätöksentekoa tulee pähkäiltäväksi.
Piirustella saa omalle karttapohjalle minne tahansa, kunhan muoto mahtuu siihen kokonaisuudessaan. Pelin loppupuolella voi käydä niinkin, että annettu muoto ei sovi minnekään – tällöin saa piirtää yksittäisen ruudun mieleiseen paikkaan ja peli senkun jatkuu.
Kukin kortti kuluttaa pelikelloa 0-2 pykälää. Kun käännettyjen korttien summa ylittää ko. vuodenajan kokonaiskeston, seuraa piirustelua pisteytys.
Mutta mihin pelaajat piirusteluillaan pyrkivät? Tavoitteita ohjaamaan arvotaan pelin alussa neljä pisteytyskorttia ja niille keskinäinen järjestys. Pisteytyskortit liittyvät useimmiten eri maatyyppeihin ja mahdollisesti niiden välisiin yhteyksiin. Muutama esimerkki: punaisten asumusten pisteytyskorteista ‘Shieldgate’ antaa pisteitä pelaajan toiseksi isoimmasta kylästä, kaksi pistettä per ruutu. Vihreästä metsäpakasta löytyvä ‘Stoneside Forest’ vastaavasti ohjaa rakentamaan niin isoja metsiä, että ne yhdistyvät kahteen vuoristoon, tällöin pistepotti karttuu kolmella pisteellä per yhdistetty vuori.
Vuodenajan pisteytyksessä pelaajat saavat pisteitä kahdesta ennalta määritellystä pisteytyskortista – vain korttiparit vaihtelevat pelin edetessä. Pelin loppuun mennessä kaikki pisteytyskortit on siten käyty läpi kahteen kertaan. Pisteytyskorttien lisäksi huomioidaan pelin aikana ansaitut rahavarat sekä hirviöistä tulevat miinukset. Näistä jälkimmäisistä enemmän jäljempänä.
“Äitii… Oskari töhri mun paperin!”
Edellä on kuvattu peruskaava, jolla jo sellaisenaan tehnee kelpo pelin. Vaan Cartographersin tapauksessa esittelemättä on vielä muutama olennainen innovaatio, mikä nostaa pelin arvoa entisestään.
Aloitetaan siitä herkullisimmasta – tai ikävimmästä – makukysymyksiähän nämä. Nimittäin hirviöt! Pakkaan sekoitetaan joka vuodenaikaa varten yksi uusi hirviö, siis neljä koko pelin aikana. Jos hirviökortti tupsahtaa näkösälle jatketaan piirtelyä, mutta kyseinen hirviö sutataan vieruskaverin paperiin! Hirviöt eivät tuhoa paperista mitään jo piirrettyä, mutta ne antavat miinuksia pisteytysvaiheessa tyhjistä vieressä olevista ruuduista. Luonnollisestikaan hirviöiden päälle ei myöskään saa piirtää mitään muuta.
Koska hirviöt tuhritaan kaverin karttaa, ne luonnollisesti piirretään mahdollisimman ikävästi rikkomaan joko pisteytyskorttien tavoitteita tai muuten vain hankalasti ympäröitäväksi, jotta niistä räpsähtäisi todennäköisemmin miinuksia. Hirviöiden piirrustelun jälkeen kukin saa oman karttansa takaisin ja peli jatkuu normaalisti.
Pakasta voi paljastua myös rauniokortteja. Ne pakottavat piirtämään seuraavan paljastettavan muodon tiettyihin kohtiin karttaa sikäli kuin omassa kartassa vielä vapaita rauniopaikkoja löytyy.
Kolmas peliä mukavasti maustava yksityiskohta tulee kartalla jo valmiiksi nököttävien vuorien muodossa. Niiden päälle ei saa piirtää, mutta pääilmansuunnista ympäröitynä ne antavat rahan (eli pisteen) kussakin pisteytyksessä.
Uudempi ‘Cartographers Heroes’ on kaikkea tätä mitä edellä on jo kuvattuna poislukien rauniomekaniikka mutta lisättynä sankarikorteilla. Pakasta paljastuva sankari piirretään omalle kartalle ja se tuhoaa ympärillään olevia hirviöitä tai jollei sellaisia juuri sillä hetkellä sopivasti näyttäydy, niin minimissäänkin suojaa tiettyjä ruutuja loppupelin ajan. Muilta osin mennään perinteisen Cartographersin linjoilla, mitä nyt toki on erilaista kaksipuoleista karttapohjaa tarjolla tai mm. hirviöissä vähän lisätvistiä.
Suomenkielinen Cartographers on omaa esikuvaansa nähden astetta paremmin varusteltu, sillä sen mukana tulee jo valmiiksi muutaman kortin ‘Skills’ -lisäosa, jonka voi ottaa peliin halutessaan mukaan. Alkuperäisen englanninkielisen ostaneet joutuvat tämän lisäosan etsimään käsiinsä muuta kautta. Skillsit arvotaan peleittäin ja pelin aikana niitä voi käyttää kertaalleen auttamaan piirustelussa, mutta skillsien käyttö kuluttaa rahavarantoja (eli pisteitä).
Puolituntinen huvitus johon palaa uudestaan ja uudestaan
Meille Cartographers tuli tutuksi jo englanninkielisen julkaisunsa myötä ja siten se on ehtinyt ajan kuluessa osoittaa, miten suuri vaikutus pienillä ideoilla lopulta voikaan olla. Minut paremmin tuntevat tietävät, että kyllästymispiste kupongintäyttelypelien saralla on saavutettu jo aikaa sitten – ihan vain siitä syystä, että vastaan on tullut liiaksi keskinkertaisuuksia ja samaa kaavaa toistavia tekeleitä. Mutta Cartographers ja eritoten sen hirviöidea raikastaa muuten läpeensä kyllästettyä kynäilygenreä nokkelasti. Ei sovi toki unohtaa niitä pieniä muitakaan sivumakuja vuorineen, raunioineen ja vaihtuvine pisteytysideoineen, mutta päällimmäisin koukku itselle on juurikin ne hirviöt. Mikäpä sen mukavampaa kuin päästä aika-ajoin suolaamaan kaverin lomakkeeseen pikkupirulaisia ja samalla pähkäilemaan sitä, miten omalle kartalle ilmaantunet mörököllit saisi parhaiten hoidetuksi. Kun koko setti on paketoitu jämäkästi 30 minuuttiin, niin olen näkemääni ja kokemaani enemmän kuin tyytyväinen.
Peleittäin vaihtuvat pisteytyskortit ja niiden arvottu järjestys tekevät pelikerroista erilaisia ja estävät tehokkaasti piirtelyn uriutumista samojen kaavojen toistamiseen. Se mitä juuri tällä kertaa tavoitellaan ei pädekään enää ensi kerralla. Ensimmäisellä pelikerralla pisteytysten ajoitus saattaa jopa mennä täysin ohi – siinä määrin se poikkeaa perinteisemmistä kupongintäyttelyistä.
“Jaa, niin mun ei tarvitsekaan pohtia noita metsiä enää pelin puolivälin jälkeen lainkaan, vaan katseen voi kääntää jo toisaalle.”meistään uusintapelin yhteydessä.
Pelin komponenttipuoli on pääsääntöisesti kunnossa. Kortit ovat laadukkaat, joskin graafisesti osa pisteytyskorteista voisi olla selkeämpiäkin. Pelaajien karttoihin on tuotu vähän fantasiateemaa mikä on hieno lisä vaikkei peliä muuksi muutakaan. On se silti mukavampi katsoa vähän viriteltyä kuponkia ainaisen “vitivalkoinen toimistoarkki ja mustavalkoruutuja” -yhdistelmän sijaan. Samaan hengenvetoon myönnän, että toki aavistuken vaaleampi tulostusasu ja siellä täällä astetta parempi kontrasti painojäljessä olisi ollut toivottavaa, mutta kyllä vaan mieluummin näinkin kuin sillä “valkoarkilla”.
Pelistä enemmän innostuneet kaivavat esiin värikynät tai -tussit; tällaisia väritettyjä karttoja on some- ja Boardgamegeekin Cartographers-sivut jo täynnä. Cartographers Heroes -pelin Kickstarter-kampanjan yhteydessä ‘Collector Edition‘ -version ostaneille värikynät jopa leivottiin julkaisijan toimesta mukaan. Em. version ostaneet saavat isompaan laatikkoon mahdutettua paitsi alkuperäisen Cartographersin, niin myös pelin uudet karttapaketit Nebblis, Affril ja Undercity -kortteineen päivineen. Se, tarvitseeko kaikkea tätä onkin sitten enemmän omantunnon kysymys.
Kysymyspariin “Kumpi on parempi Cartographers vai Cartographers Heroes – ja onko mitään syytä omistaa molemmat?” -vastaan, että uudempi versio on hitusen parempi (mm. paremmat hirviöt), mutta alkuperäisenpä saa nyt suomeksi. Valitse nyt sitten näistä! Enemmän kartan piirustelemisesta innostuville voi lämpimästi suositella hankkimaan molemmat – yksittäin pelit kun eivät ole edes pahanhintaisia. Molempien pelien omistaminen mahdollistaa komponenttien yhdistelyn keskenään ja näin saa enemmän variaatiota. Jopa eri kieliversioiden sotkeminen keskenään onnistunee, joskin korttien painojäljestä saattaa haukansilmäinen tunnistaa kumman version kortti pakasta seuraavaksi on tulossa. Tarvittaessa tästäkin selviää sitten korttisuojilla.
Niin taikka näin, en saata Cartographersia liiaksi kehua. Se on – ja mitä todennäköisimmin tulee olemaan – meidän Top-100 -listalla vielä monen monta vuotta. Siispä, jos ei peli ole tuttu, niin kipin kapin ostoksille!
Ostin suomenkielisen version vanhemmilleni vietäväksi. Kerran olen sitä tainnut pelata ja jää kyllä omaan käyttöön, voin sen toki matkaan napata.
Minilisäosa on minusta aika turha. Toki se voi tuoda lisämaustetta, kun peliin on tyystin kyllästynyt, mutta ajatustasolla kyllä vähän pilaa pelin ideaa. En tosin ole sitä oikeassa pelissä kokeillut, joten tarkasti en siitä pysty vielä mitään sanomaan.
Puhelinappia on sitten tullut hakattua aika monta iltaa, kun pitäisi käydä nukkumaan. Yksinpelikin on sangen toimiva ainakin sähköisenä. En tiedä jaksaisinko korttien kanssa pelailla.