Mac Gerdtsin suunnittelema Concordia julkaistiin vuoden 2013 Spiel-messuilla. Peli oli messujen Fairplay-listan (=messujen kuumimmat pelit) kärkipaikalla aina päätöspäivään saakka, jolloin ohitse meni yksi peli: ‘Russian Railroads’. Positiivista pöhinää Concordian ympärillä on riittänyt vielä pitkälle messujen jälkeenkin mistä on osoituksena paitsi lukuisat lisäosat myös korkea sijoitus Boardgamegeek-sivustolla. Hyvän vastaanoton myötä istahdin minäkin alkujaan pelin pariin siitä huolimatta, että Mac Gerdtsin aikaisemmat tuotokset (mm. Antike, Imperial) eivät kummoisia riemunkiljahduksia herättäneetkään.
Euroopan (tai Italian) -kartalle levittäytymistä Roomasta käsin
Concordia on pohjimmiltaan korttivetoinen pisteidenkeruu-peli 3-5 pelaajalle. Pelin kesto huitelee siellä kahden tunnin korvilla, mutta itse pelin kulun selittäminen ja “säännöt” on selitetty parissa minuutissa.
Vitsi näin tiiviissä säännöissä piilee siinä, että pääosassa on noin kymmenen erilaisen kortin toiminnot, joiden kautta itse pelitapahtumia pyöritetään. Siitäkin huolimatta Concordia on sääntöjensä puolesta hyvin suoraviivainen, mutta hyvin pelaaminen on sitten kimurantimpi juttu.
Pelaajat edustavat Concordiassa Rooman valtakunnan kauppiaita ja tavoitteena on laajentaa omat bisnekset kukoistamaan koko Rooman Imperiumin hallinnoimalle alueelle. Pelin alkaessa pelaajien “verkosto” on olematon: toiminta on keskittynyt Roomaan, mutta varastossa sentään on joitakin tuotteita eikä rahakukkarokaan aivan tyhjä ole.
Concordian pelilauta on kaksipuolinen, mutta riippumatta käytetystä puolesta (Eurooppa vai Italia), aina aloitetaan Roomasta, jossa patsastelee jokaiselle pelaajalle yksi maa- ja yksi merijoukko.
Pelaa kortti, tee sen toiminto – seuraava!
Alkuvaraston ja joukkojen ohella pelaajat saavat identtiset aloituskortit. Omalla vuorolla tästä seitsemän kortin kädestä pelataan yksi pöytään, tehdään kortissa oleva toiminto, jonka jälkeen on seuraavan pelaajan vuoro. Kun taas tulee oma vuoro, pelataan yksi nyt jäljellä olevista korteista ja näin jatketaan, kunnes pelaaja vuorollaan pelaa kortin ‘Tribune’, jonka päätoiminto on nostaa kaikki omat kortit takaisin käteen. ‘Tribune’ -kortti palkitsee lisäksi pelaajaa sitä suuremmalla rahamäärällä, mitä pidempään muita kortteja on pöydännyt.
Aloituskorteista ‘Architect’ – mahdollistaa joukkojen liikuttelun. Mikään sotapeli Concordia ei ole, mutta joukkojen asemoinnilla sekä mahdollistetaan omien tuotantolaitosten perustaminen vieressä oleviin kaupunkeihin että blokataan muita pelaajia pääsemästä juuri samaan kahden kaupungin väliseen linkkiin niin kauan kun oma joukko on siinä läsnä. Tuotantolaitoksen perustaminen kuluttaa sekä raha- että tuotevarantoja, joten etukäteissuunnittelua joutuu tekemään. Edellisen lisäksi huomiota vaatii muiden pelaajien aktiivisuus, sillä ensimmäisenä tuotantolaitoksen kaupunkiin rakentava pääsee rahallisesti halvimmalla, seuraava maksaa jo tuplahinnan, sitä seuraava triplahinnan ja niin edelleen.
‘Prefect’, joita aloituskädessä on kaksi, pyöräyttää tuotantolaitokset käyntiin. Pelaaja valitsee yhden pelin provinsseista, jossa kaikki sen tuotantolaitokset tuottavat yhden resurssin riippumatta siitä kenen laitos on kyseessä. Tuotantolaitosten omistajat saavat siten lisää resursseja mikäli varastoon vaan tavaraa mahtuu ja itse ‘prefect’-kortin laukaissut pelaaja saa vielä yhden lisäresurssin. Provinssia kuvaava laatta käännetään tämän jälkeen ympäri, jotta samaa provinssia ei voi aktivoida kierros kierroksen perään. Uudelleenaktivointi onnistuu vasta kun joku pelaajista käyttää ‘prefect’-kortin rahan keräämiseen provinssin aktivoimisen sijaan.
Varastossa olevien tuotteiden muklaamiseen käytetään ‘Mercator’:ia, jolla saa käydä kauppaa kahdella eri tuotetyypillä. Pelaaja voi siis myydä varastosta vaikkapa tiiliskiviä ja ostaa tilalle kangasta. Tuotteiden yksikköhinnat pysyvät samoina (3-7 sestertiusta) läpi pelin eli mitään hintavaihteluita peliin ei ole mallinnettu.
‘Senator’ on monellakin tapaa pelissä keskiössä. ‘Senator’ mahdollistaa uusien korttien ostamisen korttimarkkinoilta mikä paitsi että kasvattaa käsikorttien eli toimintovaihtoehtojen määrää tuo lisäksi kertoimia loppupisteisiin. Korttien ostaminen maksetaan varastossa olevilla tuotteilla ja hinnat määräytyvät sen mukaan että pisimpään tarjolla olleet kortit ovat halvempia, mutta uudemmat kortit ovat hitusen kalliimpia.
Ostettavien korttien toiminnot ovat tismalleen tai pienin variaatioin samoja kuin pelaajien aloituskorteissa. Siten aloituskortit ovat läpi pelin ihan yhtä lailla arvokkaita toiminnoiltaan kuin pelin tuoksinassa ostetut uudet kortit.
Viimeinen esiteltävä aloituskäden kortti on ‘Diplomat’, joka kopioi jonkin toisen pelaajan viimeisimmän pelatun kortin toiminnon. ‘Diplomat’ on siten kätevä kortti, sillä se joustaa tarpeen mukaan – joskin on sidoksissa siihen, miten muut pelaajat rytmittävät omaa pelaamistaan ja toimintojaan.
Menestys mitataan vasta pelin lopussa
Voittopisteistä ei ole edellä juuri puhuttu. Kaikki Concordiassa tehtävät toiminnot kartuttavat kyllä pelaajan loppupistesaldoa, mutta paljonko pelaaja mistäkin asioista pisteitä saa paljastuu vasta pelin päättyessä. Pelin loppu sen sijaan ei pitäisi tulla kellekään yllätyksenä: takalauta tulee vastaan kun joku pelaajista on rakentanut tuotantolaitokset 15 kaupunkiin tai kun viimeinenkin kortti korttimarkkinoilta on ostettu.
Tämän jälkeen mitataan pelaajien menestys ja vasta tässä kohtaa tulee pelilaudan pisteradalle käyttöä. Ohjekirja itse asiassa vinkkaakin, että niin halutessaan kokemattomampien pelaajien kesken voidaan tehdä kesken pelin välipisteytys, jotta pistesysteemi hahmottuisi vähän paremmin.
Pisteiden keruu kytkeytyy pelaajien käsikortteihin: kukin käsikortti kasvattaa kerrointa yhdessä kategoriassa pelilaudalla ja saapa pisteitä myös rahavarannoistakin, tosin tältä osin vaihtosuhde on kiinteä 10 sestertiusta = 1 voittopiste.
Pelaaja saa lähtökohtaisesti pisteen per provinssi (‘Saturnus’-kortit), jonne on tuotantolaitoksen rakentanut, mutta ‘Saturnus’-kortteja haalimalla tätä kerrointa voi kasvattaa. Vastaavasti eri tuotantolaitostyyppejä rakentamalla saa 2-10 pistettä (‘Mercurius’-kortit) ja taas kertoimilla tätäkin saa boostattua. Ja onpa omat korttinsa (‘Mars’) palkitsemaan myös siitä, että on saanut pelilaudalle mahdollisimman paljon joukkoja. Edelliset vain joitakin esimerkkejä pisteytysmahdolllisuuksista – kaikkiaan kategorioita on kuusi.
Pelaajien haasteeksi Concordiassa jää hahmottaa ja suunnitella oma peli niin, että kertoimia tulee kerryttäneeksi niissä kategorioissa joihin peli luonnostaankin tai tarkoituksella lähtee suuntautumaan. Ja samalla kun keskitytään tiettyihin pisteisiin, on seurattava etteivät muut pelaajat saa vapaasti hääriä jollakin toisella osa-alueella yksin ja kerätä puoli-ilmaisia pisteitä.
Pienin askelin kohti tavoitetta
Concordiassa yksittäiset pelivuorot ovat pääsääntöisesti nopeita ja napakoita korttien toimintojen ollessa suoraviivaisia ja selkeitä. Tästä iso kiitos onnistuneelle pelisuunnittelulle. Viivettä peliin kertyy kuitenkin siitä, että pienistä napakoista toiminnoista kudotaan suurempaa kuvaa ja pelissä menestyäkseen sen suuren kuvan tulisi olla varsin selvä ja kirkas. Siten pelivuorot kaikesta huolimatta välillä kestävät, kun omat suunnitelmat vaativat selkiyttämistä tai tulee tehtyä sivuaskelia pelilaudalla tapahtuvien muutosten tai vaikkapa otollisten korttimarkkinoiden vuoksi. Jos siis pöytäseurueessa on analyysihalvaukseen taipuvainen kaveri, niin Concordiasta saattaa paljastua se pimeämpikin puoli eli peli voi kestää.
Pelaajien välistä interaktiota Concordiaan tulee sekä pelilaudan kaupungin välisten linkkien “varailuissa” ja tuotantolaitosten rakentamishintojen kautta että myöskin korttimarkkinoilla. Kaikki vuorovaikutus kuitenkin on luonteeltaan sellaista, jossa kaikki haluavat kaikkea ja mielellään edullisesti, minkä vuoksi pelaajat osin tahtomattaan astuvat kaverin varpaille. Suorempaa pelaajien välistä vuorovaikutusta kaipaavat toivoisivat varmasti enemmän, mutta ei Concordia onneksi ole ainoastaan omalla hiekkalaatikolla häärimistä. Toisaalta keitos on myös sellainen, että peli maistuu Uwe Rosenbergin hiekkalaatikkopeleihin hurahtaneillekin.
Parhaimman kokemuksen Concordiasta saa 4-5 pelaajalla. Pienemmillä pelaajamäärillä peruspelin kartat tuntuvat vähän turhan suurilta ja siten kilpailu kartalla jää laimeammaksi vaikka peli muuten skaalautuukin ihan mukavasti. Jos Concordia kiinnostaa, mutta peliseurue on yleensä neljää pienempi ei tilanne ole siltikään menetetty: Concordiaan saatavissa lisäosissa on huomioitu paremmin myös pienemmät pelaajamäärät.
Ja kyllä, minäkin viihdyn Concordian parissa. Vuorovaikutusta on riittävästi, jotta peli ei tunnu pasianssilta. Mutta erityisesti Concordia loistaa pisteytyssysteeminsä vuoksi. Sen omaksumiseen mennee osalta se yksi opettelupeli, mutta sen jälkeen homman pitäisi olla kirkas jopa vähemmän pelanneillekin.
Komponentit ovat läpeensä hyvät. Pelilauta on selkeä ja tilaa riittävästi joka paikassa. Graafisesti kokonaisuus on siisti, mitä nyt ehkä ne kortit ovat hiukkasen tylsännäköiset.
Peli on Mac Gerdtsin kirkkaasti paras tuotos. Tosin itselleni tuli arvostelua kirjoittaess silti yllätyksenä, että tämä oikeasti keikkuu noinkin ylhäällä BGG:ssä, sillä mitään niin nerokasta en kaikesta huolimatta Concordiassa näe. Mutta peli näyttää siis maistuvan oikein hyvin pelaajille laidasta laitaan.
Lisäosia tarjolla mukavasti
Concordian pelilauta on kaksipuolinen ja joka peliä varten tuotantolaitosten paikat arvotaan laudalle. Näin vaihtelua pelkällä peruspelilläkin saa mukavasti mikä riittää jo itselleni. Paljon samaa peliä tahkoavat arvostavat kuitenkin lisäkarttoja ja -osia, joita Concordiaankin on tarjolla. Osa lisäosan kartoista huomioi erityisesti pienemmät pelaajamäärät, mutta mukana on myös isoja karttoja, kokonaan uusia tuotteita ja muita lisäsääntöjä. Toistaiseksi julkaistuna on seuraavat lisäosat:
| Infolaatikko: Concordia | ||
|---|---|---|
| Pelaajia: 2-5 | Kesto: 100 minuuttia | Julkaisuvuosi: 2013 |
| Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi). | ||
| Lisätietoa: boardgamegeek | ||
| Muualla arvosteltuna: Lautapeliopas | ||
