High Society (1995) putkahti markkinoille ajanjaksona jolloin Reiner Knizian käsistä syntyi toinen toistaan nokkelampia huutokauppamekaniikkaan perustuvia pelejä. Useimmat tässä yhteydessä kiirehtivät ensimmäisenä nimeämään Knizian (epävirallisen) huutokauppatrilogian jäsenet Modern Art (1992), Medici (1995) sekä Ra (1999), mutta nyt tarkastelussa oleva High Society ei kalpene edellisten rinnalla vaikka kaliiberia kevyempi onkin.
Itse asiassa High Society on toimituksemme valinta yhdeksi kautta aikain hienoimmista super-fillereistä: lyhyeen, maksimissaan 20 minuutin kestoon on nimittäin saatu pumpatuksi kelpo määrä jännitystä, riskinottoa ja laskelmointia.
Yhden kortin huutokauppoja kahdella tavalla
Pelin alkaessa kullakin pelaajalla on identtinen 11 rahakortin käsi arvoltaan: 1, 2, 3, 4, 6, 8, 10, 12, 15, 20 ja 25. Lisäksi keskelle pöytää sekoitetaan 16 kortin pakka, joka koostuu kerättävistä luksustuotteista (arvoltaan 1-10) sekä joukko edellisten arvot tuplaavia kortteja sekä muutamia keräilyä haittaavia erikoiskortteja. Alkuvalmistelut on tehty minuutissa.
Korttipakan päällimmäinen kortti paljastetaan ja näkyvästä kortista käydään huutokauppa. Tarjoukset tehdään pelaajien rahakorteilla joita tulee laittaa tiskiin isompi summa kuin sen hetkinen korkein tarjous tai jättäytyä vaihtoehtoisesti kokonaan sivuun.
High Societyn ensimmäinen tvisti tulee siitä, että kerran pöytään tehdyn tarjouksen kortteja ei voi vaihtaa kyseisen huutokaupan aikana vaan jos on tarve korottaa tarjousta niin ainoastaan korttien lisäys on sallittua. Jos siis omaa aiempaa tarjousta on korotettu vaikkapa yhdellä ja kädessä ei ole enää arvoltaan pieniä kortteja niin seuraava korotus voi olla isompi kuin pelaaja oikeasti haluaisi tehdä.
Huutokauppakilvasta takavasemmalle poistuvat pelaajat poimivat tarjoukseen käyttämänsä rahakortit käteensä passauksen yhteydessä. Sen sijaan isoimman tarjouksen tehnyt menettää tarjoukseen käyttämänsä rahakortit, mutta lisää ostetun kortin eteensä kaikkien näkyville.
Huutokaupattavien korttien pakasta paljastuu aika-ajoin myös negatiivisia ominaisuuksia sisältäviä kortteja. Tällöin käydään niin kutsuttu käänteishuutokauppa, jossa rahaa laitetaan tiskiin jotta tarjolla olevaa korttia ei joutuisi ottamaan itselleen. Vaihtoehdot ovat samat kuin normaalissakin huutokaupassa eli tarjouksen korotus tai tarjolla olevan kortin otto. “Maksu” vain toimii sekin käänteisesti: jos pelaaja ottaa vaikkapa tarjolla olleen -5 pisteen kortin hän ei maksa mitään, mutta kaikkien muiden pelaajien pöydässä nököttävät rahakortit sen sijaan poistuvat pelistä.
Huutokauppapakasta löytyy neljä tummataustaista korttia: kolme näistä on loppupisteiden tuplaajia, yksi niiden puolittaja. Kun neljäs näistä korteista paljastuu pakasta, päättyy High Society välittömästi ilman tuon viimeisen kortin huutokauppaa. Nyt siirrytään loppupisteiden laskuun.
Paitsi että ihan ensialkuun pelaajat paljastavat loput käteisvaransa: pelaaja, joka on tuhlannut eniten käteisvarojaan on suora häviäjä riippumatta kerättyjen luksustavaroiden yhteisarvosta. Muiden pelaajien välillä se pelaajista julistetaan voittajaksi, jolla haalittujen luksustuotteiden yhteisarvo – mahdolliset negatiiviset kortit mukaan huomioituna – on suurin.
Yksi peli High Societyä vie tosiaan 15-20 minuuttia ja jos nyt oikein hupaisasti käy että pelin kestoa määrittävät tummat kortit päätyvät huutokauppapakan yläosaan niin toisinaan vielä tätäkin nopeammin.
Jossittelun unelmakudelma
Kuten jo alkuun tulin paljastaneeksi, on High Society erinomaiseksi osoittautunut pikku filleri. Lyhyeen kestoonsa nähden se tarjoilee paljon tapahtumia ja jännitettä. Mitä pakasta nousee tarjolle seuraavaksi ja pitääkö tähän tilaisuuteen nyt tarttua vai voiko vielä odottaa? Entä kuinka paljon rahavarantoja on varaa kuluttaa ettei tule tuhlanneeksi enemmän kuin muut?
Eri korttien arvot muuttuvat myös väistämättä pelin pitkittyessä. Jos vaikkapa luksuskorttien arvojen tuplaajasta on alkuun maksettu 25, niin mitä pidemmälle peli etenee sitä todennäköisempää on, että vastaavien korttien hinta lopulta tippuu vaikka on hetkellisesti saattanut käydä korkeammallakin.
Kaikille korteille on käyttöä, myös niille pieniarvoisille luksuskorteille, kiitos esimerkiksi “heitä yksi luksuskorteistasi pois” -negatiivisen kortin mikä on perin ilkeä tapaus tilanteessa jossa edessäsi on vain yksi kovahintainen luksustuote. Muihinkin kihelmöiviin tilanteisiin High Societyssä törmää ja tämä peli jos mikä herättää savun laskeuduttua paljon jossiteltavaa.
Paljon peliä pelanneena tutulla porukalla korteille tuppaa muodostuneen alkuun tietyt “ovh-hinnat”, mutta koska 16 kortin luksuspakasta tuotteet lopulta tulevat arvaamattomassa järjestyksessä ei peli edes konkariporukalla etene kuin juna raiteillaan vaan vaatii reagointia ja tiukkoja päätöksiä.
Itselleni peli on tuttu eritoten Amigon leikkimielisesti teemoitettuna Einfach tierisch! (2003) versiona, mutta artikkelin kuvissa pääosassa on Osprey Gamesin julkaisema (2019) painos.
Napakkaa ja herkullista filleriä hakevalle High Society on varma valinta – etenkin pelaajamäärän ollessa 4-5. Peli saa meiltä ehdottomasti ‘Lunkisti.fi -suosittelee’ leimat.
