Kuhfstein – lehmiä laitumella

Kuhfstein (2023) kutsuu pelaajat kevyeen laitumien rakenteluun kera lehmien. Peli oli Schmidt Spielen uutuus Spiel’23-messuille ja Rita Modlin käsialaa. Rita tunnetaan eritoten muutaman vuoden takaisesta Men at Work (2019) näppäryyspelistään. Kuhfsteinin ensiarviot lokakuisen julkistuksen yhteydessä ovat olleet positiivisia, mutta koska se on – ainakin toistaiseksi – saatavilla ainoastaan saksankielisenä, niin tiettyä hiljaiseloa sen ympärillä on pitänyt.

Toisaalta, koska peli on sääntöjään lukuunottamatta täysin kielivapaa ja säännöistäkin tarjolla jo epävirallinen käännös hyppäsimme etukenossa lehmälaitumille. Kohta tiedät sinäkin kannattaako Kuhfsteinin perään märehtiä!

Laidunpaloja ja tikettejä. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Laattoja, kortteja ja (yleensä) liian vähän lehmiä

Pohjimmiltaan Kuhfstein on tiketintäyttönä tapahtuvaa pisteiden keruuta 65 tavoitepistemäärään. Toki lopussa on salaisten tavoitteiden paljastus ja siten pieniä lisäpisteitä tarjolla, mutta kovin kaukaa takamatkalta kukaan ei voi kiriä toisten ohitse.

Tikettien täyttö vaatii paitsi itse tikettejä, myöskin sopivia laidunalueita ja riittävästi lehmiä. Näiden kolmen elementin tiketit-laitumet-lehmät ympärille rakentuu varsin suoraviivainen peli, jossa alkuun pelaajan hallussa on vain pari salaista tavoitetta ja yksi tiketti. Pelivuorolla tehdään kaksi toimintoa, jotka saa jakaa mielensä mukaisesti toiminnoille: ’rakenna laidunta’, ’ota tiketti’, ’pelaa tiketti’ tai ’palauta lehmäryhmä’.

Laidun pyritään rakentamaan siten, että ne täyttävät tikettien vaatimukset. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Oma laidun rakentuu laatta kerrallaan uusi laatta tarjolla olevista valiten ja lisäten aiempien laattojen jatkeeksi. Kuhfsteinissa eri laattatyyppejä on viittä lajiketta joiden asetteluun ei liity poikkeavia sääntöjä mutta lisäpisteitä saa puiden muodossa jos tulee muodostaneeksi 2×2 ruudun alueen samaa maatyyppiä tai näiden kaikkien ollessa keskenään erilaisia. Vaikka asettelusääntöjä ei olekaan antavat tiketit suuntaa minkälaisiin positioihin mitäkin maatyyppiä rakentaa.

Tiketit, joita pelaajilla on pelin alkaessa yksi mutta joita voi vuorollaan napsia käteen tarjolla olevista kertovat, minkämuotoisia laattarykelmiä muodostaa ja osittain ne määrittelevät myös mitä maatyyppiä missäkin positiossa pitäisi olla. Kun nämä ehdot täyttyvät voi tikettikortin kädestään pelata toimintona. Kortin peluuta seuraa, että omista varannoista asetetaan tiketillä näkyviin maatyyppiä vastaaviin ruutuihin lehmiä ja palkkioksi pelaajan pistepotti kasvaa.

Varastossa riittää vielä just kaksi lehmää kuvan tiketin tekoon. Puu on antanut viisi pistettä neljän erilaisen laatan asemoinnista. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Jos tiketissä kuvatut kohderuudut on blokattu – eli niissä on jo lehmiä – pitää ruudut vapauttaa ennen kuin laidunruutujen uusiokäyttö on mahdollista. Tätä varten on ’vapauta lehmäryhmä’ toiminto joka on tarpeen siksikin, että pelaajilla on hyvin rajallinen määrä lehmiä ylipäätään käytettävissään.

Edellä kuvattua laidunten laajentelua, tikettien keruuta sekä täyttöä ja lehmien palauttelua jatketaan kunnes joku pelaajista rientää pisteradan ympäri. Tämä laukaisee samalla viimeisen kierroksen eli kyseinen kierros pelataan vielä loppuun. Lopuksi paljastetaan toinen salaisista tavoitteista ja niistä saatavat pisteet huomioidaan pelaajan loppupisteisiin. Suurimmalla potilla voittaa.

Suoraviivainen Kuhfstein vie peliaikaa neljälläkin pelaajalla maksimissaan puoli tuntia.

Toimivaa vaan ei uudistavaa

Kuhfstein on äärimmäisen jouheva tapaus. Pelivuorot ovat todella selkeitä ja suoraviivaisia jolloin vuorojen odottelua ei juurikaan ole. Tavoitekortit kertovat mitä ja missä muodossa laidunalueita tarvitaan ja laitumet rakentuvat siten suoraviivaisesti.

Hiukkasen kiharaisempaa on lehmien kanssa puljaaminen eli kuinka ne saa riittämään ja toisaalta lätkimään laudalle sopivasti laumoiksi niiden tehokkaamman vapautuksen mahdollistamiseksi – mutta tämäkään osa peliä ei aikaavievää puuhaa ole.

Näin muodostuu laidunmaisemaa. Oikean laidan kettu kertoo aloittavan pelaajan. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Pelikertoihin saa pientä lisäviritystä pisteradan bonuslaattoja ja -järjestystä muuttamalla. Pisteradalla on siis muutama ruutu, jotka tarjoavat pelaajalle lisälehmän, tietyn tai jopa vapaavalintaisen yhden lisätoiminnon; se mitä mistäkin saa voidaan jopa arpoa pelin alkaessa sääntökirjan tarjoillessa ensipeliin tietyn järjestyksen. En tosin lupaile tällä säätämisella lopulta olevan merkittävää pelillistä eroa, mutta jotain pientä lisävivahdetta kuitenkin.

Näillä eväillä Kuhfstein toisaalta menee kovin tutunoloisia latuja: tee tiettyjä muotoja, täytä tikettejä… ja toista. Samaan kategoriaan pystyy listaamaan koko joukon pelejä joissa on toisaalta monen monta huonompaa mutta myös niitä parempia ehdokkaitakin (vaikkapa Codex Naturalis, Reef). Tässä valossa Kuhfstein on itselleni ”ihan kiva”, mutta ei muuta.

Toisaalta tunnustan Kuhfsteinin todella jouhevaksi ja toimivaksi tapaukseksi, joten yhtään kokemattomammalle porukalle sitä on sittenkin helppo suositella lämpimästi – peli nimittäin tekee asiansa oikein ja toimivasti. Unohtamatta perhepelille tärkeää ”pelissä on riittävästi tuuriakin mukana” -elementtiä.

Kuhfstein, kevyttä laatanasettelua ja tiketintäyttöä. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.