Tämä on jatkoa TOP-100 -listan julkaisulle. Jos aiempi blogiteksti sijoista 51-100 on vielä lukematta, suosittelen aloittamaan lukemisen siitä; tuossa ensimmäisessä osassa on pureskeltu taustoja auki tarkemmin. Nyt hyppäämme suoraan ytimeen ilman pidempiä jaaritteluja.
50. Pioneers (2017); BGG ranking 2961
Reitin rakentelua, pelaajien yhteisesti siirtämää (jokainen vuorollaan) hevosvankkureita ja laattojen keräilyä – sitä kaikkea tarjoaa Pioneers. Rehellisesti sanottuna pelissä ei oikeastaan ole mitään mullistavaa uutta, mutta se on onnistunut yhdistelmä edellisiä ja jätti ensi testillä Spiel’17 -messuilta (raportti) hyvinkin positiiviset fiilikset. Pelkästään tällä päästiin Top-100:n paremmalle puoliskolle.
Katsotaan johtaako tämä “kutittelu” vielä tästä pelin hankintaan ja siten tarkempaan syynäilyyn vai haihtuuko Pioneers hiljalleen tulevilta listoilta.
49. Extrablatt (1991); BGG ranking 3124
Sanomalehden taittamisesta saa mainion pelin, siitä Extrablatt on oiva todiste. Pohjimmiltaan tässä taistellaan pelaajien kesken eri uutislajien (urheilu, juorut jne.) palstatilaenemmistöistä, mutta siihen on tuotu kevyesti lehden taittamisajatustakin.
Omistamani vanha Mosquiton painos pelistä ei ole järin kaunis, mutta uudempi Valley Gamesin versio korjaa ulkoasupuolen – jos se nyt häiritsee. Peli suorastaan huutaa oikeiden lehtiartikkelien perään (nyt siinä on ainoastaan hupaisat otsikot), mutta saa nähdä saanko koskaan aikaiseksi? Yhdessä vaiheessa sellainenkin projekti oli käynnissä, mutta se suunnitelma jäi viemättä maaliin asti.
Extrablattia pitäisi vaan saada enemmän pöydälle, jotta sen todellinen paikka listalla tarkentuisi. Nyt noustiin vanhoilla “höyryillä” näinkin ylös mikä siis tarkoittaa sitä, että vaarana on kovakin pudotus alaspäin.
48.Reef Encounter (2004); BGG ranking 474
Kuka olisi osannut arvata, että lautapeli koralliriutan elämästä olisi näin mielenkiintoinen?
Reef Encounter on hyvin omintakeinen peli, jossa eriväristen korallien popsiminen on jotain ihan muuta kuin mitä Richard Breeseltä on yleensä totuttu näkemään. Kun jälki on näin hienoa, niin saisi mies rohkeasti yrittää jatkossakin näillä poikkeavilla teemoilla.
Pelin tarjoama interaktion määrä kylmää hiekkalaatikko-pelien ystäviä, mutta mitenkään kaoottiseksi peliksi Reef Encounteria ei pääse haukkumaan.
Pisteitä Reef Encounter saa siitä, että se toimii erityisen hyvin kolmella ja neljällä pelaajalla.
47. Factory Funner (2016); BGG ranking 2142
“Vieläkin hauskempi tehdas” on edeltäjänsä Factory Fun -pelin tapaan yhdistelmä nopeuspeliä ja oman tehtaan rakentelua. Eli taas tehdään hätäisiä päätöksiä, minkä masiinan tarjolla olevista valitsee omaan tehtaaseen asennettavaksi. Kun laite on näin hankittu, pitäisi se valjastaa vielä töihin. Haastetta ja hauskuutta on lisätty samalla kun on siirrytty neliölaatoista heksalaattoihin.
Hyvin pitkälti Factory Funner on (edelleen) yksinpeli-puzzle vaikka masiinalaatat yhteispoolista otetaankin “nopeat syövät hitaat” periaateella. Silti tämä on hyvä tai oikeastaan jopa erinomainen pulmapähkinä. Kun se kestonsa puolestakin on napakka, niin soolomaisuuden antaa anteeksi. Puzzlepelien parhaita, ei mulla muuta ole lisättävää.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
46. Mogul (2002); BGG ranking 2927
Yksinkertainen korttivetoinen osakepeli ja suljetut rahamarkkinat: yhdistelmä toimii hienosti Mogulissa. Joka vuoro tarjolle käännetään osake ja pysyäksesi huutokaupassa mukana on kortille laitettava raha, passaaja taas nappaa kortille siihen mennessä kertyneet “pätäkät”. Lopulta voittaja ja kakkonen saavat osakkeen otto – ja myyntitoiminnot, eniten tarjonnut valitsee kumman noista toiminnoista haluaa. Myyntitoiminto sallii vain tietyn osaketyypin myynnin ja samalla tulee romauttaneeksi osakkeen hinnan.
Kun lisätään vielä loppu, jonka ihan tarkka ajankohta ei ole selvillä, niin kakku on valmis. Mogul on nerokas peli ja junatrilogiansa ainoa onnistunut peli, ne muutamat muut on osastoa “karmeaa ryönää”.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
45. Gemblo (2005); BGG ranking 1456
Suomessa laajemmin tunnettu Blokus on oletettavasti toiminut innoittajana aina kuudelle pelaajalle asti skaalautuvaan Gembloon. Idea näillä peleillä on sama: pyrkimys on saada omat palat laudalle ja samalla pitää huoli, että muut eivät siinä onnistu. Gemblon tapauksessa Blokuksen Tetriksestä tutuille laattamuodoille on sanottu hei-hei ja tilalla ovat heksamuotoiset palat. Pidän molemmista peleistä aika tavalla, mutta Gemblo on käytännössä korvannut tarpeen tarttua enää lainkaan Blokukseen, vaikka sekin pelikaapista löytyy. Siksipä ‘G’ on listalla ja ‘B’ ei.
Niin ja siihen tunnettuvuuteen: Gemblo julkaistiin 2018 suomeksi, joten sekin asia saatiin viimein kuosiin. Suomenkielisen pelin mittasuhteista en tiedä, mutta ainakin oma 2005 vuodelta oleva ensipainos on mukavan iso laattoja myöten ja ne loksahtavat kivasti pelilaudalle. Silmäkin lopputuloksesta pitää.
44. Tichu (2004); BGG ranking 112
Tichu on äärimmäisen hieno korttipeli – toistaiseksi se paras paripelattava korttipeli jonka tiedän.
Tichun “ongelma” on siinä, että se vaatii tutun porukan ja riittävästi pelikertoja, jotta sen kaikki nyanssit tulevat esiin ja pääsevät arvoonsa. Ei se nyt satunnaisemmallakaan sakilla pöllömpi peli ole muttei vaan niin hyvä.
Ja jos Gang of Four on näistä kiipeämispeleistä tuttu ja maistuu, niin Tichun pariin kannattaa ehdottomasti hakeutua, se kun on kuitenkin ihan omaa luokkaansa.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
43. Deus (2014); BGG ranking 298
Ensinäkemältä lähtötilanne muistuttaa klassikkoa Catan, mutta siihen se sitten jääkin. Deus on yhdistelmä kädenhallintaa ja sitä kautta koneiston rakentelua, mutta uutta on, että se sun koneistosi hyytyy jo muutaman pinotun kortin jälkeen. Tämä on mahtava idea!
Pelin pisteytys on hyvin suunniteltu. Se on yhdistelmä omaa pitkän tähtäimen suunnittelua temppelikorttien kautta ja toisaalta pelilaudalta pisteitä ropisee pienemmillä siirroilla.
Lisäksi pelilaudan toimet tuovat mukavasti interaktiota ja blokkailumahdollisuuksia. Kyllä kiitos, maistuu Deus jatkossakin.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
42. Strike (2012); BGG ranking 1665
Strike on äärimmäisen simppeli ja nopea noppapeli, jossa on normaaleista noppapeleistä poikkeava mekaniikka. Sen myötä top-50 sijoitus napsahti, että heilahti! “Areenalla” olevia noppia saa Strike:ssa kilkata uusiin asentoihin ja tätäkin manööveriä hyödyntäen koetetaan olla viimeinen jolla noppia ylipäätään on käytettävissä.
Strike sopii kaikille ja vaikka ei kaikkein kompaktein noppapeli kooltaan olekaan, niin kulkeutuu riittävän vaivattomasti eri tilanteisiin. En ihmettele, että eri kieliset painokset on näin hyvin loppuunmyyty. Ranskasta tätä saa… vielä.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
41. Galaxy Trucker (2007); BGG ranking 122
Galaxy Trucker on yhdistelmä puzzle-peliä ja avaruusseikkailua. Ja peli toimii, vaikka onkin Vlaada Chvatilin käsialaa. Tämä tsekkiläinen pelisuunnittelija ampuu omaan makuuni enemmän huteja kuin osumia, mutta tästä minä kyllä tykkään. Ohjekirja on jälleen Vlaada-maiseen tapaan muka hauska ja asioiden löytäminen sieltä on siten tehty vähän vaikeaksi, mutta onneksi Galaxy Trucker on loppujen lopuksi varsin simppeli peli ja säännöt intuitiiviset.
Avaruusaluksen rakentelu on kivaa puuhaa ja kun perään sillä omalla kyhäelmällä pitäisi selvitä avaruuden haasteista, niin hauskuus nousee uusiin sfääreihin.
Paljon on Galaxy Truckeria pelattu ja kyllästymisestä ei ole tietoakaan. Tästä osakiitos ensimmäiselle lisäosalle, joka tuo riittävästi lisävaihtoehtoja ja -vaihtelua peliin ja on siten välttämätön niille, jotka tätä pelaavat yhtään enempää.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
40. Trains (2013) / Trains: Rising Sun (2014); BGG ranking 365
Dominionia on turha etsiä listalta, mutta Trains – kiitos pelilautansa – nousee listoille kirkkaasti. Pakan ja junaradan -rakentelu mielekkäämmällä teemalla on siinä määrin hilpeää puuhaa, että Trainsin parissa on vietetty peli jos toinenkin ja näin tapahtuu jatkossakin.
Trains: Rising Sun vie pelisarjaa vielä askeleen parempaan suuntaan, joten jos ei näihin molempiin halua investoida, niin suosittelen “nousevaa aurinkoa” – kiitos sen mielenkiintoisempien korttien.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja Todellisuuspako diggailee tätä ihan kympillä.
39. Bohnanza (1997); BGG ranking 365
Uwe Rosenberg on minulle edelleen “papu-Uwe” kaikkien Agricolan ja sen variaatioiden jälkeenkin. Agricola ja “nämä muut” eivät TOP-100:een edes yltäneet, mutta Bohnanza täältä löytyy. Sen tiesin jo etukäteen, mutta sijoituksesta vain ei ollut mitään hajua.
Papujen viljely tiukasti rajatun kädenhallinnan kautta on pelisuunnittelultaan timanttinen ja söpö ulkoasu viimeistelee toimivan paketin.
Bohnanza taitaa lopulta olla se ensimmäinen “moderni” lautapeli, johon tutustuin silloin kun se oli uutuus ja peli vei heti mennessään. En ole luonteeltani torikauppias, mutta tässä pelissä sekin uinuva puoli herää jostakin. Papukauppaa on meillä tahkottu hurjat pelimäärät – jopa siinä määrin, että välillä piti pitää taukoakin, mutta nyt se taas maistuu.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.
38. Timbuktu (2005); BGG ranking 1387
Niitä harvoja pelejä, joiden kohdalla olen pelin oston jälkeen hyökännyt Spiel-messuilla suunnittelijan hihaan (Dirk Henn) kinuamaan nimmarit. On noita nimmaroituja muutama muukin ollut, mutta tämä on edelleen pelikaapissa ja visusti pysyykin kokoelmassa.
Tehtävänä Timbuktussa on salakuljettaa tavaraa ohi varasjoukkioiden. Varasjoukkioiden sijainnista vain on etukäteen kovin vähän tieto, mutta se tietomäärä kasvaa kierroksen edetessä. Pelissä on pieni muistielementti mukana, mikä siihen istuu erittäin hyvin: saat aina yhden “varasryhmän sijainti+tuotteet” -yhdistelmän tietoon ja kun on uuden yhdistelmän aika, pitää vanha tieto pitää muistissa – kortit kun kiertävät pelaajalta toiselle.
Mitä mainioin peli ja jälleen uniikkia ideaa sisältävä. Lisäpisteitä peli saa siitä, että peli tuli yhden vakijäsenemme uniin heti seuraavana yönä kun sitä oli pelattu. Sehän on hyvän pelin merkki se!
Tästä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
37. The Palaces of Carrara (2012); BGG ranking 523
Carraran palatsit on Kramer & Kiesling –tehokaksikon tuotos. Vain parin toimintovaihtoehdon ympärille kyhätty viritys, jossa joko kerätään resursseja itse rakentelua varten tai rakennetaan. Raha ja pisteet ovat tiukassa ja pisteytystavoitteet vaihtelevat pelikohtaisesti.
K&K –kaksikolle ominaisesti käsissä on äärimmäisen hiottu kokonaisuus, jonka pariin istahtaa mieluusti ja pelaamaan pääsee nopeasti vaikka et olisi peliä aiemmin pelannutkaan.
Peli on todella hyvä, mutta osin väärinymmärretty: aikanaan Spiel-messuilla vastaanotto oli nyrpeä mistä ”kiitos” basic-pelimuodon ja liian helppojen tavoitteiden. Tätä pitää ehdottomasti pelata Advanced-säännöillä ja niiden kautta jokainen peli on myös vähän erilainen. Paljon pelaavakin välttyy siis uriutumiselta, koska omaa peliä pitää säätää kulloistenkin tavoitteiden mukaisesti.
Palaces of Carraraa pelaa aina hymyssä suin. Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
36. Luna (2010); BGG ranking 387
Yksi Stefan Feldin monista pistesalaateista, mutta sieltä paremmasta päästä. Graafisesti peli on todella nätti.
Lunaa olen pelannut vain kerran, joten tarkempaa tutkintaa pitäisi tehdä, jotta sen hyvyydestä saisi paremmin selkoa. Pelissä on kuitenkin monta pientä jujua, minkä vuoksi se jäi kutkuttamaan takaraivoon.
Yksi pelikerta tarkoittaa kuitenkin sitä, että peli on minulle edelleen pieni kysymysmerkki, eli sijoitus voi hilautua yhtä hyvin ylös- kuin alaspäin.
35. The World Cup Game (2006); BGG ranking 1719
Jalkapallosta on värkätty monenmoista lautapeliä, mutta vain The World Cup Game mahtuu omaan Top-100 -listaan. Pelin lähestymiskulma aiheeseen on myös muista pelaamistani futispeleistä poikkeava: Nyt pelataan kerralla koko MM- tai EM-kisat ja pelaajat ohjastavat useampaa maata läpi ottelukaavion.
Peli on kuin tosi karkea ylätason esitys Football Managerista, jossa ei edes joukkueen rosteriin pääse käsiksi. Kaikkien pelien tuloksia lähdetään purkamaan auki kortti kerrallaan pelaamalla ja pelata saa kortteja mihin otteluun tahansa – oli niissä omat joukkueet mukana taikka ei.
The World Cup Game on vahvasti sosiaalinen peli, joka toimiakseen vaatii paljon pelaajia. Mutta kun tuo jalkapalloa fanittava kööri on kasassa, niin sitten tämä rokkaa ja rokkaakin kovaa. Pelisuunnittelun saralla täytyy antaa iso plussa siitä, että lisäosiensa kautta on mahdollista pelata eri vuosien MM-kisoja mukaillen kulloisenkin vuoden kisamenestyjiä.
Harmi, että pelin korttipeliversio on vain hiljainen kuiskaus tämän lautapelin tenhosta.
34. Voodoo Prince (2017); BGG ranking 6448
Voodoo Prince on kiero ja yksinkertainen tikkipeli. Periaatteessa se on laistotikkiä, jossa kuitenkin haluat olla toiseksi viimeinen, joka saa kasaan vaaditut kolme tikkiä.
Tikkipelit ovat pääosin enemmän taikka vähemmän nähtyjä ja uudet tulokkaat saavat olla tosi kovia herättääkseen kiinnostuksen. Voodoo Prince iski kuitenkin tosi kovaa eli se jätti ensipelissä todella positiiviset fiilikset – tulevaisuus näyttää oliko kyse vain ensihuumasta vai onko tässä pysyvä hitti. Reiner Knizian nimi kannessa enteilee kuitenkin hyvää…
33. Atlantic Star (2001) / Show Manager (1996); BGG ranking 1111
Unelmien risteilyreitin rakentaminen tai päräyttävän shown järjestäminen – teemasta viis, mutta peli on hyvä. Tässä siis rakennetaan käteen reittisettejä neljässä eri värissä ja kun aika on, setti pöydätään ja aloitetaan toisen värisetin rakentaminen. Nopsaan rullaavat kierrokset yhdistettynä tiukasti rajattuun korttilimitin ja rahavarantojen kanssa kärvistelyyn sekä kilpailuun kussakin “kategoriassa” nostaa Atlantic Starin osakkeita. Kun kylkeen on pultattu lainanottokin, niin tämä nostaa Atlantic Starin eittämättä Dirk Hennin kautta aikain parhaimpien pelien joukkoon.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
32. Mahjong (1850); BGG ranking 604
Settien keräilypelit ovat aina olleet mieleeni ja kun törmäsin Mahjongin yli 20 vuotta sitten, olin myyty. Peliä on tullut pelattua aikanaan paljon ja muutamillakin eri säännöillä.
Mahjong on edelleen kovasti mieleeni, mutta käytännössä se vaatii osaavan ja säännöllisesti pelaavan porukan, jotta peli pääsee loistamaan ja etenee sujuvasti. Jos edelliset ehdot täyttyvät, niin vatsan täydeltä on hyvää tarjolla.
Jos olisin hiljattain päässyt peliä taas myllyttämään, niin Mahjong voisi olla listalla korkeammallakin.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
31. Holiday AG (1990) / Coup (1975); BGG ranking 6368
Holiday AG on suoraviivainen korttivetoinen “osakepeli”, jonka pisteenlasku nostaa pelin harmaasta massasta parhaiden lautapelien joukkoon. Kierros kierrokselta napsitaan osakkeita yhteisestä poolista, jonka jälkeen on pelattava käsikorteista pari kasvattamaan “firmojen” arvoja – pelin lopussa kunkin firman arvo on sen pisimmän ketjun mitta. Niinpä kriittisiä kortteja pihdataan niiden firmojen osalta, joiden arvo haluaa pitää matalalla, mutta kukin luonnollisesti koettaa peitellä omia lopullisia pyrkimyksiään.
Korttien pihtaamispuoli tuo mieleen klassinen ristiseiskan, mutta tässä kädenhallinta on paljon paremmin toteutettu ja tekeminen ei ole niin tuurista kiinni. Holiday AG on hauska ja nopea pelattava, joka skaalautuu aina kuudelle pelaajalle asti. Se on myös parhaita hankintojani Spiel-messuilta koskaan. Excel-ulkoasua kaipaavat vuoden ’75 painokseen.
30. Bunny Kingdom (2017); BGG ranking 941
Yhdistelmä korttien draftausta, pelilautaa ja koreita komponentteja. Bunny Kingdom on paitsi söpö, myös äärimmäisen sulava ja mukava pelattava, jossa valintoja tehdään jatkuvasti ja sopivasti annostellen ja päätöksenteon tueksi kokonaistilanne on helposti nähtävissä pelilaudalta.
Pitkästä aikaa Bunny Kingdom on muutenkin peli, johon draftaus-mekanismi istuu todella hyvin. Hieno Spiel’17 -uutuus, mutta tässä taistossa silti vasta kakkonen.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
29. Lost Cities: The Boardgame (2008); BGG ranking 916
Varmaan meistä kaikki ovat tahkonneet Kadonneet kaupungit -korttipeliä? Tai ainakin toivottavasti, onhan se melkoisen näppärä helposti lähestyttävä korttipeli. Sitä seurasi vasta 2008 julkaistu Lost Cities: The Boardgame, jonka jälkeen (viimeistään) minulla ei ole ollut tarvetta palata tuohon alkuperäiseen kaksinpelattavaan korttipeliin. Sen sijaan tätä moninpelattavaa versiota on tahkottu… ja paljon. Ja ostettu lahjaksi, muutamaankin eri kotiin.
Suomalaisille enemmän kelloja soittaa Keltis joka on miltei sama peli karmaisevammalla grafiikalla ja ilman useamman kierroksen pelimuotoa, mikä taas on kiinnostava lisä peliin.
28. Parade (2008); BGG ranking 678
Parade on pieni ja simppeli korttipeli, jonka perimmäinen pelimekaniikka on nokkela. Kortin otto pöydästä on pahasta, mutta väistely loppuun asti ei yleensä toimi jollei nyt ihan valtava korttituuri käy. Kun ottamaan lähdetään, niin koetetaan ottaa “just sillai sopivasti”, jotta muillekin jää kortteja miinuksiksi.
Jollain porukalla pelattuna Parade saattaa kestää eli vähän tämä voi mennä myös sellaiseksi kortin laskemiseksi, mutta pääosin peli rullaa joutuisasti ja tälläisissa olosuhteissa Parade toimii. Pelin pisteytyssysteemi on äärimmäisen nerokas, mutta simppeli minkä vuoksi Parade kiipeää listoillani näin korkealle.
27. Wallenstein (2002) / Shogun (2006); BGG ranking 323
Wallensteinin toimintojen ohjelmointi ja muiden pelaajien toimien arvuuttelu on jo itsessään jännittävää, mutta kun siihen yhdistetään noppatornin tuoma lisämauste sotien ja kapinoiden ratkomisessa, niin kyllä sen jännityksen aistii ihan pöydän ääressä asti.
Vaan Wallenstein ei ole pelkkää sotimista, sillä yhtä lailla tärkeässä roolissa on ruokahuolta ja verotus. Keitos on kaikkinensa mellevän erilainen verrattuna mihin tahansa muuhun lautapeliin – siitä ropisee pisteitä Dirk Hennin laariin ja oiva sijoitus Top-100 -listalla.
Viimeisen kierroksen mahdollistamasta “läpimurtoyritys ilman, että omissa kolisee” suunnittelulapsuksesta huolimatta Wallenstein on mahtava peli.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitellyt myös Puutyöläinen.
26. Crokinole (1876); BGG ranking 69
Puisten näppäryyspelien saralla Crokinole on parhaista parhain. Pelissä on helpot säännöt ja nopeasti pääsee alkuun, mutta silti se on mitä suuremmissa määrin taitopeli. Erityisesti nelinpeli 2v2 on säkenöivä kokemus tasaisella porukka – siinäkään kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä, kunhan saadaan tasaiset parit. Aivan parhautta.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
25. La Cítta (2000); BGG ranking 536
Kaupunkipeli vailla vertaa. Se täydellinen kaupunginrakentelu-lautapeli antaa edelleen odottaa itseään (ja jos tässä kohtaa huudahdit Suburbia; niin olet pahasti metsässä), mutta La Citta pääsee jo aika lähelle. Oikeammin se jättää sen kaupunginrakentelun vähän vähemmälle, mutta tuo ihmisten muuttovirrat kuvioon tavalla, mikä taas tuo mieleen ne myöhäisemmät Simicityt. Kansa siis katselee aika ajoin ympärilleen ja jos naapurikaupunki on riittävän lähellä ja se tarjoaa tänä vuonna asiat paremmin kuin nykyinen pitäjä, niin ’ei kun kapsäkit kantoon’.
La Citta on kivasti omanlaisensa kokemus ja pelisuunnittelupuolella tässä on monta todella onnistunutta pikkujippoa.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
24. Pingu-Party (2008); BGG ranking 2654
Äärimmäisen simppeli korttipeli, melkein liiankin. Mutta Pingu-Partyssä on just sopivasti peliäkin mukana, että se jaksaa viihdyttää. Yhteisen pyramidin rakentaminen kavereita “sopivasti” blokaten toimii – mitä ei voi sanoa pelin näppäryysversio Pinguin Party:stä joka on surullisen huono.
Pingu-Party taitaa olla lopulta koko listan “hönöin” peli, mutta tätä on tahkottu satoja jakoja ilolla joten kyllä se on ansaitusti raivannut paikkansa itselleen. Ai niin, jos tätä jostain saisi, niin ostaisin kymmenen pakkaa – ottajia olisi.
23. Concordia (2013); BGG ranking 24
Ainoa Mac Gerdtsin peli, joka mahtuu koko listalle. Tällä kertaa, kun se iänikuinen rondel-mekaniikka on unohdettu, niin lopputuloskin miellyttää. Concordian vahvuus on hauska kädenrakentelusysteemi, mutta yhtä lailla isot lisäpisteet ropisee siitä, että pisteytys tapahtuu vasta pelin lopussa – näin peli pitää kaikki pelaajat varpaisillaan. Omassa tärkeässä roolissaan on pelilauta, mikä kasvattaa pelaajien välistä interaktiota.
Pelisuunnittelija hyödynsi samaa kädenrakentelusysteemiä myöhemmin Transatlanticissa, mutta muilta osin se toteutus ei ole yhtä timanttinen.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Pelistä löytyy myös Lautapelioppaan arvostelu ja Todellisuuspaon bloggaajat ovat siihen myös tykästyneet.
22. Castles of Mad King Ludwig (2014); BGG ranking 72
Niin paljon kuin pelin synkeä ulkoasu yrittääkin pitää minut poissa, niin sisältö imaisee puoleensa. “Hullun kuninkaan linnanrakentelussa” yhdistyy paitsi tarjolla olevien huoneiden hinnoittelu ja hankinta, myös itse linnojen rakentaminen. Lisäksi on sekä pelaajien salaisia pistekortteja että yhteisesti kilvoiteltavia kategorioita, joten ei tämä pelkkää pasianssia ole.
Hienoa, että suomennoskin saatiin, mutta samassa yhteydessä ohjekirjan olisivat voineet kirjoittaa ja taittaa uusiksi. Kaikki tyynni, hyvä peli ja on paikkansa ansainnut tällä listalla. Harmi, että The Palace of Mad King Ludwig ei ihan samalla tavalla osu maaliinsa, vaikka ei sekään ihan pöljä ollut.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu ja peliä on käsitelty myös Puutyöläisen blogissa.
21. Plunder (2013); BGG ranking 8594
Hivenen perinteisempi lähestyminen deduktiopeleihin kantaa listan sijalle 21. Plunder on tiivis paketti, jossa asiat on tehty oikein: maksimissaan 15 kysymykseen ja vastaukseen on saatu peli, jossa kavereiden aarteet tulevat (tai pitäisi tulla) selville.
Kun aarteiden kaivuusysteemikin on nerokas, niin mikäpä on pelatessa. Graafinen ulkoasu on kaukana erinomaisuudesta, mutta siinä on menty nyt käytettävyys edellä. Deduktiopelien ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän, mutta listalla on yksi vieläkin kovempi – ja vähän vaativampi genren edustaja, joten lompakon nyörejä kannatta vielä hetkinen pitää kiinni.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
20. Poison (2005); BGG ranking 1401
Näppärille ja helposti mukanakulkeville korttipeleille on aina tilausta ja tässä on yksi erityisen oivallinen sellainen. ”Vältä korttien ottamista, mutta jos otat, niin ota sitten samaa maata eniten” –on oiva lähtökohta peliin kuin peliin ja Poisonin tapauksessa coctail on kohdillaan. Poisonissa lätkitään korttia kolmeen eri värikeitokseen ja pyritään pitämään korttien summa riittävän pienenä, jotta itse ei sieltä mitään tarvitsisi ottaa. Mukana on jokereita, joita saa lätkiä keittoon kuin keittoon, mutta jos niitä päätyy omaan ottopinoon, niin niistä saa miinuspisteitä enemmän.
Poison toimii näppärästi niin neljällä kuin viidellä, pienemmille pelaajamäärille pelataan sitten jotain muuta.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
19. Mombasa (2015); BGG ranking 59
Monenlaista pientä hilavitkunta yhdistelevä Mombasa kolahti heti tuoreeltaan. Nerokas pakanrakennussysteemi ja korttien käyttö yhdistettynä yhteisellä pelilaudalla operointiin ja eri firmojen osakkeiden arvojen kanssa puljailuun toimii. Alexander Pfisterin seuraavan vuoden repäisy Great Western Trail ei ollut omissa silmissäni lainkaan Mombasan kaltainen elämys, joten se päätyi sivuraiteille.
Vaan Mombasan pariin palaan koska tahansa hymyssä suin, vaikka se sääntöjensä puolesta hivenen työläs opeteltava onkin.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
18. Turmbauer (2011); BGG ranking 4154
Yhdistelmä yhteistä tornin rakentamista ja kapuamista tuon rakentuvan tornin huipulle. Pelissä on todella kauniit puuosat ja mikä tärkeintä, Turmbauerissa on toimivat säännötkin mukana. Omintakeinen makeinen, jossa noppa vaikuttaa tarjolla oleviin vaihtoehtoihin, mutta ei ole kuitenkaan ohjurin paikalla vaan päätöksenteko jää pelaajalle.
Jos lompakko antaa myöten, yhdistämällä kaksi peliä saa alkuperäisen Cornerstonen, jolloin pelin näppäryyselementti kasvaa. Olen sitäkin versiota testannut, mutta minulle riittää silti tämä napakampi laitos.
Turmbauer on virkistävän erilainen elämys – tai no, Climbers yritti ihan samaa siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
17. Age of Steam (2002) / Steam (2009); BGG ranking 105
Mitä tulee yhtään raskaampiin junapeleihin, niin Age of Steamin tarjoama taso riittää minulle: 18xx:t ja muut, älkööt vaivautuko, koetettu on ja tämä toimii itselleni parhaiten.
AoS on yhdistelmä tiukkaa huutokauppaa, ahtaita karttoja ja niukkuutta kuljetusmarkkinoilla. Toimii, joskin toisinaan jään kaipaamaan hieman piilotietoa – mistä syystä eräs toinen “samaan lokeroon” istuva peli on tällä listalla rahtusen ylempänä.
Age of Steam on moderni klassikko karusta ulkonäöstään huolimatta ja erilaisia lisäkarttoja on tarjolla loppuelämän tarpeiksi, jos sellaisille kokee tarvetta (ja kieltämättä, erilaisten karttojen pelaaminen pitää pelin freesinä).
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
16. Razzia! (2004) / Ra (1999); BGG ranking 132
Razzia! on yhdistelmä huutokauppaa, settien rakentelua ja epätietoisuutta kierroksen päättymisestä. Reiner Knizian käsiala näkyy tässä Razzia!:ssa niin kovin selkeästi. Peli on hiottu ja hauska kokonaisuus, jonka uniikki lisä on pelaajalta toiselle kiertävät kiinteät ”huutolaput”.
Kun pelin kestokin on napakka, niin käsissä on huutokauppapelien parhaimmistoa oleva tekele.
15. Speculation (1992); BGG ranking 2248
Pelin suorasukainen lähestyminen osakekauppaan miellyttää siinä määrin, että mitenkään itseäni yllättämättä se nousee parhaaksi puhtaaksi osakepeliksi tällä listalla. Speculation on vain ja ainoastaan nopeaa osakkeiden ostoa ja myyntiä, jossa omaa pelin suunnittelua ohjaa pieni kahden kortin käsi sekä jo pelatut kortit.
Hieno peli ja toinen kautta historian, josta piti aikanaan tehdä itsetehty versio, kun peliä ei kaupasta saanut mistään. Onneksi tämä asia korjaantui vuoden 2013 painoksen myötä, joka on komponenteiltaan toimivan käytännöllinen. Pelin kickstartanneet pääsevät vieläpä (niin halutessaan) pelaamaan peliä alkuperäisillä Spekulation-säännöillä, kiitos mukana tulleen minilisäosan (kaiketi sitäkin saa erikseen jostakin).
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
14. For Sale (1998); BGG ranking 260
Vartin kestävä korttipeli, jossa yhdistyy perinteisempi myötäpäivään kiertävä huutokauppa ja kakkosvaiheessa sokkohuutokauppa, joka istuu pakettiin hienosti.
Kun mukaan ympätään nätti korttigrafiikka ja pelisuunnittelun kulmakivi ”kaikki kortit eivät ole pelissä”, niin onhan tämä kastissaan aivan kirkkainta kärkeä.
“Superfillerien” kategoriassa ainoastaan yksi peli on enää For Salea parempi.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut sekä Tuomo Pekkasen videoarvio.
13. Kingsburg (2007); BGG ranking 266
Kingsburg on fantasiateemoitettu noppavetoinen resurssihärveli, jota on ilo pelata. Ja todiste siitä, että italialaisetkin osuvat joskus maaliin. Kingsburgissa noppia käytetään kivasti paitsi resurssien keruuseen myös kaverin jaloille polkemiseen aina kun se vaan mitenkään edistää samalla omaa peliä. Muutaman rakennuskierroksen jälkeen mörököllit iskee kimppuun, joten rakentamisessa koetetaan pitää huoli myös puolustuksesta. Tykkään.
Käytännössä ‘To Forge a Realm’ -lisäosa on pakollinen, sillä ilman sitä peli saattaa urautua liiaksi samoille raiteille pelistä toiseen.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
12. Medici (1995); BGG ranking 439
Näin korkealle päästään yksinkertaisella once-around –huutokaupalla. Medici on koukuttavan kutkuttava huutokauppailu, jossa isossa roolissa toimii pelaajan ruumakapasiteetti: heti kun viidestä paikasta kolme on täytetty, olet ulkona kaikista kolmen kortin huutokaupoista. Toisaalta huomioitavaa on sekin, että tarjolla olevaa lastia voidaan kipata mereenkin, jos kukaan ei siitä mitään tarjoa, mutta sitä kautta välttämättä kaikkien pelaajien ruumat eivät täyty lastista ennen kuin kierros jo päättyy.
Iso syy ihastuksestani Mediciin selittyy siitä, että huutokaupattavat lastikortit tulevat pakasta, joten olo on kuin “Varaston metsästäjillä”: koskaan ei voi tietää, onko se seuraava setti unelmien setti? Edellisen myötä omaa peliään joutuu säätämään jatkuvasti vallitsevan tilanteen mukaan.
Edes kautta historian rumin ja epäselvin pisterata saati muutenkin kalsea graafinen asu ei tiputa Medicin pisteitä.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
11. Azul (2017); BGG ranking 115
Azul on toistaiseksi Spiel’17 pelijulkaisuista se, joka on kolahtanut kaikkein kovimmin. Yksinkertaisen peittelemätön teematon “kaakelipeli”, jossa yhdistyy pelaajien oma pulmapelailu ja yhteisesti tarjolla oleva laattasetti. Pelin pisteytys on äärimmäisen onnistunut.
Juuri viimemainitusta johtuen Azul on listalla, mutta esimerkiksi Dragon Castle ei. Azul on myös todiste siitä, että Michael Kiesling osaa pelisuunnittelun myös yksin eli Wolfgang Krameria ei aina tarvita kaveriksi. Yksinkertaisesti jäätävän herkullinen peli.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
10. Macao (2010); BGG ranking 236
Parasta mitä Stefan Feld on tehnyt. On tässä nopat ja pistesalaattikin tämä mokoma on. Vaan nytpä ei niitä noppia räplätäkään kuten niin monissa muissa Feldeissä ja muutenkin koneistojen rakentelu on tehty nihkeämmäksi. Macaossa on kaikki muu kohdallaan paitsi komponenttien ulkonäkö, joka taas on linjassa perusankean Alea-laadun kanssa. Kortteja Macaossa tulee siinä määrin, että pelistä toiseen vaihtelua riittää mikä on iso plussa.
Suunnittelupuolella on joitakin kämmejä eli tekstejä ja lyhenteitä olisi voitu korvata symboliikalla, mutta menee se näinkin. Macao on rautainen paketti ja listallani paras kolmella pelaajalla pelattava vähän lihaisampi peli.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
9. Power Grid (2004); BGG ranking 26
Sähköverkkoyhtiönä toimiminen on hauskaa puuhaa. Power Grid yhdistää hienosti taloudenpidon, resurssit ja huutokaupan – unohtamatta (jälleen) sitä satunnaiselementtiä, mikä tulee voimalaitospakan kautta. Juuri se erillinen voimalaitospakka ja sen tuoma yllätyselementti nostaa Power Gridin listalla korkeammalle kuin edellä majaillut Age of Steam. Lisäkartat, uudet voimalapakat ynnä muu sälä varmistaa sen, että myös Power Gridissä riittää pelattavaa loppuelämän tarpeiksi.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on sekä Lautapelioppaan arvostelu että Tuomo Pekkasen videoarvio.
8. Keythedral (2002); BGG ranking 649
Edelleen Key-sarjan peleistä se rakkain. Keythedral on monilta osin simppelimpi kuin myöhäisemmät sarjan pelit, mutta tässä osaset napsahtavat kohdalleen siinä määrin, että sen pelaaminen on aina nautinto.
Joiltakin osin on myös harvemmin peleissä nähtyjä elementtejä: ennen itse pelin alkua rakennetaan pelilauta ja pohjustetaan omat asemat, jonka jälkeen aletaan vasta keräilemään resursseja ja rakentamaan katedraalia – eli päädytään siis perinteisempään resursseja pisteiksi osuuteen.
Kaikkinensa Keythedral on mainio kokonaisuus, jossa keskiössä on oman pelin ajoittaminen, piilotieto ja myös vuorojärjestyksestä kilvoittelu.
Keythedral on “syypää” siihen, että lähes kaikki sarjan myöhäisemmät pelit on pitänyt koluta läpi; ja sekään ei ole ollut hullumpi seikkailu vaikka ihan tämän tasoisia timantteja ei vastaan olekaan tullut.
7. Einfach Tierisch! (2003) / High Society (1995); BGG ranking 849
Pikkusöpö korttipeli ja puhun tässä kohtaa nimenomaan Einfach Tierisch! -versiosta. Kyseessä on lyhyt ja turboahdettu filleri, johon on saatu pakattua paljon peliä. “Mikä on kaupattavan kortin arvo?” “Montako korttia ylipäätään enää tulee tarjolle ennen kuin peli päättyy?”
Ja lopulta se oleellisin: “Paljonko on varaa käyttää rahaa, jotta ylipäätään voin voittaa?” – nimittäin porukan tuhluri on automaattisesti ulkona, kun voittajaa setvitään. Niin paljon kysymyksiä, niin pienessä pelissä. Parhaita fillereitä koskaan ja pelin suunnittelu on suorastaan nerokas.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
6. Indonesia (2005); BGG ranking 187
Indonesia on monella tapaa poikkeus omassa top-100 –listassa. Ensinnäkin tämä on Splotter ja toiseksi peli on varsin pitkä. Kumpikin edellisistä on itselleni enemmän miinus kuin plussa, mutta Indonesia saa nämä molemmat anteeksi. Loppupelistä se on varsin yksinkertainen peli, mutta firmojen kanssa operointi ja fuusioiden rakentelu tarjoaa paljon vaihtoehtoja ja eri toiminnot on (pääosin) toteutettu hienosti.
Peli kärsii jonkun verran käytettävyysongelmista (huomio ainakin näin 1. painoksen omistajana) eli kartan ruutuja olisi voinut osin suurentaa ja viivoja vahventaa, mutta menee se näinkin kun niissä muutamissa paikoin on riittävän tarkkana. Indonesia on talouspelien kirkkainta kärkeä.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
5. Coal Baron (2013); BGG ranking 473
Tämä Kramer&Kiesling –kaksikon hiilikaivospeli tekee asiat oikein: vain muutama erilainen toiminto, jotka nivoutuvat selkeästi yhteen ja siten kokonaisuus on helposti ymmärrettävissä ja napakasti pelattavissa. Tekemisessä on se tuntu, että aika loppuu kesken eikä millään kaikkea ehdi tekemään ja näin todella onkin. Piilotietoa on sopiva ripaus mukana. Coal Baron vaan osuu just eikä melkein omaan pelimakuuni. Jonkun vuoden myöhemmin ulosputkahtanut Coal Baron: The Card Game ei sekään ole pöljä, mutta sen olisi voinut rohkeasti nimetä ihan omaksi pelikseen – sitä se nimittäin on.
Coal Baron on muuten yksi niistä, jota peluutettuani uusille pelaajille olen kuullut sen klassisen kysymyksen: “Mistäs tätä peliä saa ostettua?”. Näin siis useampaan eri kertaan.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan arvostelu.
4. Taj Mahal (2000); BGG ranking 301
Taj Mahalin sijoittuminen näin ylös ei ole millään tapaa yllätys. Pelissä yhdistyy juuri sellaiset asiat, mistä lautapeleissä ja pelaamisessa ylipäätään pidän: sopivasti piilotietoa ja korttituuria, vaaditaan pelin lukua sekä lyhyellä että vähän pidemmällä aikavälillä. Eikä unohdeta sitä pientä riskinottoa! Ja kaikki paketissa, joka kulkee nopalla flowlla ja isommin pelivuoroja odottamatta.
Kun suunnittelusta vastaa Reiner Knizia, niin rosokulmia ei löydy. Ainoa ihmetyksen aihe on se, että missä viipyy tämän pelin uusintapainos?
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on Lautapelioppaan arvostelu.
3. Menolippu (2004); BGG ranking 118
1000 pelattua peliä takana ja edelleen maistuu. Pahimmat överit on selätetty ja ihan en puhki pelatuksi saanut tätä klassikkoa. Menolippu on hieno peli osaavassa seurassa ja lisäosan 1912 kanssa on riittävä omaan hyllyyni.
Tämä Perus-Menolippu tekee asiat yksinkertaisesti ja toimivasti ja on omasta mielestäni se paras pelin eri versioista. Sveitsin-kartta kolmelle on vielä edelliseen hyväksyttävä lismyönnytys, mutta muuten lisäosat ja sisarpelit ovat olleet enemmän taikka vähemmän takapakkia – ihan Märklin-versiota myöten.
Tästä pelistä löytyy Lautapelioppaan ja Pöydällä-blogin arvostelut.
2. Code 777 / Tricoda (1985); BGG ranking 1316
Deduktiopelien ykkönen ja koko listani kakkonen. Code 777 on hauska ja haastava (vaikeustasoa pystyy itse säätämään), joka tekee asioita hivenen toisin verrattuna moniin muihin päättelypeleihin: pelivuorolla oma peli ei etene, mutta sen sijaan tulet auttaneeksi muita, kun vastaat käännetyn kortin kysymykseen, joka voi olla vaikkapa: “montako vihreää numeroa näet?”. Vuorot etenevät korttipakan kysymyksiin vastaten, kunnes joku pelaajista on sitä mieltä, että pystyy nimeämään mitä laattoja omasta telineestä löytyy.
Myönnän fanittavani tällaisia suunnitteluratkaisuja, joissa pelaajan eteen lykätään jotakin, jota kyseinen pelaaja itse ei tiedä. Suunnittelupuolella Code 777 on siitäkin poikkeava esimerkki deduktiopeliksi, että väärin vastaaminen ei päätä peliä, vaan kaikki pysyvät mukaan pelin loppuun asti. Tämä on täyttä timanttia ja uusin painos pelistä on tosi siisti, vaikkakin pelaajien muistilaput olisi pitäneet olla värilliset mustavalkoisten sijaan.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän.
1. Fresh Fish (1997); BGG ranking 1931
Se oli rakkautta jo ensi silmäyksellä ja rakkautta se on vieläkin.
Fresh Fish on yhdistelmä huutokauppaa ja rakentelua tavoitteena turvata lyhyet yhteydet varastoilta omiin myyntikojuihin. Jokainen laudalle putkahtava rakennus voi osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka itse reitit lopulta rakentuvat – se osuus on pelin suola ja nerokkain idea pelisuunnittelun puolella.
Oma painokseni pelistä on vuoden 2003 susiruma, mutta uusin 2014 painos on jo ihan säällinen. Valitettavasti uusimmassa versiossa pelin perussäännöt on vesitetty, mutta sääntökirjan variantti tarjoaa sen aidon elämyksen. Toivottavasti uuden painoksen omistajat ymmärtävät tarttua varianttina esitettyihin sääntöihin, sillä siellä se pelin nerokkuus piilottelee.
Tästä pelistä on blogissamme kirjoitettu enemmän. Niinikään tarjolla on Lautapelioppaan arvostelu.
Näin on ensimmäinen Top-100 listani valmis ja julkaistu. Se on tosiaan pyöräytetty Turnamentin kautta tammikuussa 2018, mutta jutun työstö on venyttänyt aikataulua aina maaliskuulle asti. Mitään en mene varmaksi lupaamaan, mutta ajatuksena olisi sama rumba päivittää jossain vaiheessa, jolloin saan ehkä jotakin trendiäkin näkyviin nousijoista ja laskijoista.
Vaan herättikö lista ajatuksia ja jos niin mitä? Kaikenlainen palaute ja kehitystoiveet otetaan mieluusti vastaan.
