Maya – hiottua laatanasettelua

Vuonna 2019 julkaistu Maya on mitä konstailemattomin europeli: Maya-teeman huomaa jo ensivilkaisulla täysin päälleliimatuksi, mutta onpahan nyt joku syy miksi pelaajat kovasti koettavat saartaa kartalle putkahtelevia pyramideja ruokalaatoilla koska syödäkin pitää! En silti valita, sillä mieluummin peliä tällaisena katsoo kuin vaikkapa pelkillä väripalloilla koristeltuna. Mutta itse peli, se on hyvä… ja siinä on jotain hyvin kniziamaista vaikkei Reiner Knizian peli olekaan. Mayan suunnittelijaniminä häärivät Trevor Benjamin & Brett j. Gilbert.

Laattaa telineeseen tai pöytään

Pelin alkaessa pelaajien edessä nököttää miltei tyhjä pelilauta: vain mayojen pääkaupunki Tikal on saanut laudalle oman temppelinsä. Kullakin pelaajalla on identtinen laattasettinsä, joka on sekoitettu ja telineisiin on nostettu viisi laattaa käytettäväksi ja muiden katseilta piiloon.

Jokunen pottu, kurpitsaa ja ripaus chiliä – mayojen aamupala-ainekset.

Pelivuorolla joko pelataan laattoja tai nostetaan niitä lisää mutta ei siis molempia. Jos laattoja pelaa, niitä saa pelata niin monta kuin omasta telineestä löytyy kunhan pelatut laatat ovat samaa lajiketta. Yllä olevan kuvan esimerkissä voisin siis pelata kaksi pottulaattaa, yhden kurpitsan tai chilin.

Pelatut laatat asetetaan aiemmin pelattujen laattojen viereen. Se miten laatat haluat pelata on yrittää asettaa uusimmat laatat omien samanlajikkeisten kylkeen. Pelatuista laatoista napsahtaa pisteet samantien ja jos saman lajikkeen laattoja on entuudestaan jatkamassa niiden ryhmää, ropisee näistä jo aiemmin pisteitä herunneista laatoista pisteet uudemman kerran. Kätsää!

Muutama kierros pelattuna. Etualan kaupunki ‘Piedras Negras’ on vielä “perustamatta”, mutta lähellä ollaan.

Jos laatoista heruukin pisteitä jo heti ne pelattaessa, niin pidemmällä tähtäimellä kilpaillaan kaupunkien suosiosta. Siispä haluat kaupunkien viereen osoittaaksesi välittäväsi asukkaiden ruokahuollosta. Kaupunkeja putkahtaa laudalle sitä mukaa, kun pelaajien laatat leviävät laudalla kaupungeille varattujen ruutujen viereen. Kaupungit pisteytetään, kun ne on täysin ympäröity pelaajien laatoilla. Mitä isompi kaupunki sitä isommat pisteet, mutta vain kahdelle eniten vaikutusvaltaa kaupungin kyljessä omistavalle taholle. “Vaikutusvalta” määrittyy laatoissa kuvattujen kasvisten lukumäärillä, joka laatasta riippuen on aina 1-2. Kaupunkien pisteytyksessä itse kasvilajilla ei ole mitään merkitystä.

Kuvan keskellä on neljän laatan kokoinen ympäröity kaupunki. Tästä pisteet (20+10) jaetaan sinisen ja vihreän pelaajan kesken, joilla molemmilla on vaikutusvaltaa seitsemän edestä, punaisella ainoastaan kaksi.

Koska laattojen pelaaminen kuvapuoli näkyvissä ei oikeuta uusien laattojen nostoon, on osa pelivuoroista käytettävä laattojen nostoon. Lisälaattoja saa, kun yhden omista laatoistaan “uhraa” alassuin pelattuna laajentamaan yhtä jo pelilaudalla olevista kaupungeista. Tällöin omaan telineeseen saa nostaa kolme uutta laattaa, mutta muutoin oma peli ei etene – mitä nyt kaupungin laajentamisella tuli nostaneeksi yksittäisen kaupungin arvoa ja tehden siitä astetta houkuttelevamman.

Ja tottahan laattojen hamstraamisella telineeseen on ylärajansa: telineeseen saa enimmillään seitsemän (7) laattaa – mikä itse asiassa vaatii jo niiden osittaista limittäin asettelua telineessä.

Mayan loppu tulee yhdellä iskulla ilman tasoitusvuoroja tai muuta mahdollisuutta reagointiin. Peli päättyy heti kun yksi pelaajista on pelannut pelilaudalle viimeisenkin laattansa. Mayassa ei ole minkäänlaista loppupisteytystä eli kaikki pisteytymättömät kaupungit ja huolella rakennellut tilanteet ovat hukkaa. Eniten pisteitä pelin aikana kerännyt voittaa.

Yksittäinen maissilaattakin voi antaa mojovat pisteet, kun sen pääsee asettamaan aiempien maissien yhteyteen.

Konstailematonta hyvyyttä

Maya on – kuten edeltä voinee päätellä – erittäin suoraviivainen ja helposti lähestyttävä peli. Ottaako laattoja vai pelatako niitä on tasapainoilua, jota pelissä tehdään alusta aivan loppuun saakka. Useimmiten päätös on helppoa tehdä katsomalla pelkästään omaa laattatelinettään, mutta osa vuoroista menee enemmän taikka vähemmän reagointiin pelilaudan muuttuviin tilanteisiin, vaikka etukäteen oli suunnitellut tekevänsä muuta.

Ja tässä on yksi Mayan vahvuuksista: pelissä on runsas määrä vuorovaikutusta pelaajien välillä ilman, että se on liiaksi “sormella osoittelua” tai kaverin nilkoille potkimista vaikka samoista kaupungeista kilpailua käydäänkin. Pelissä menestymisen kannalta on jopa suotavaa saada useampi pelaaja saman kaupungin apajille, jotta sen ympäröinti tapahtuu nopeammin. Samalla kuitenkin täytyy pitää huoli, että on itse kahden kärjessä kun kaupunki aikanaan on saarrettu ja siitä jaetaan pisteet.

Vastapelaajien laattatelineen sisällön arvuuttelu on sekin oma metapelinsä, mikä pitää tietyn jännitteen yllä: “Jos pelaan kaupungin viereen laattani näin, jää siihen kolme ruutua muiden täytettäväksi – onko kenenkään telineessa sopivat laatat kiriä oman suoritukseni ohi?” -tyyppistä pohdintaa Maya tarjoilee kohta ensimetreiltä aina loppuun saakka. Ja vaikka peli vihelletään aikanaan kerrasta poikki, niin viimeisten vuorojen hetket näkyvät kyllä kaikille vaikka tarkkaa katkoa ei ennustamaan pystykään. Oiva piirre tämäkin!

Yleisilme oi välttämättä ole kaunis, mutta se on erittäin selkeä.

Peli skaalautuu varsin hyvin eri pelaajamäärille kiitos pelaajamäärän mukaan rajautuvan pelilaudan. Vaikka millään pelaajamäärällä pelilauta ei täyteenahdetuksi tulekaan, niin sopivaa tilanahtautta on oli sitten pelaajia kaksi taikka neljä. Mayan pisteytysmalli tosin suosii useampaa pelaajaa, joten tästä syystä meillä sitä pelataan vain 3-4 pelaajalla. Mikä pelaajamäärä lopulta onkin, niin kestoa yksi peli ei vie puolta tuntia eteenpäin.

Itse olin Mayan osalta “myyty” jo ennen Spiel-messuja 2019; jopa siinä määrin, että olin menossa ostamaan sitä White Goblin Gamesin osastolta ennen pelin testaamista. Peliseurue osoitti kuitenkin, että tuossa olisi pöytä vapaana testaamista varten, joten hypättiin testaamaan se. Ja mitenkä kävi? Noh, ostin sen sitten testipelin jälkeen. Mayan mainiosta haasteesta on siten nautittu meillä jo useampi vuosi aika-ajoin ja tullaan nauttimaan tulevaisuudessakin. Se ei todellakaan ole pelikaapin korein ilmestys, ei retostele uniikeilla ideoillakaan, mutta kaikki se mitä siinä on, toimii yhteen mutkattomasti ja lopputulos on puolituntinen nautinto.

Loppuun on syytä mainita, että Maya saa yllättäen jatkoa. Eikä ainoastaan yhtä vaan peräti kaksi erillistä lisäosaa, jotka julkaistaan vuoden 2022 aikana. Maya: Palaces of Tikal sekä Maya: Priests of Palenque pitävät molemmat sisällään uudet pelilaudat sekä muutaman erillisen lisämoduulin, jotka voi ottaa pelin mukaan. Tarkemmin näitä lisämausteita ei ole vielä avattu. Vaan niin paljon kuin edellä Mayaa kehuinkin, en ole lainkaan vakuuttunut lisäosien tarpeellisuudesta. Nykyisellään pelissä kiehtoo juurikin sen sääntöjen yksinkertaisuus yhdistettynä toimiviin mekaniikkoihin. Niinpä lisäosien osalta en ole ensimmäisenä “I buy it” -asenteella kukkaroani avaamassa, vaan odottelen suosiolla lisätietoa ennen (osto)päätöksen tekoa.

Maya, hiottu ja aloittelijaystävällinen kokonaisuus.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.