‘Murano – Valon mestarit‘ (2021) oli yksi Spiel’21 -messujen uutuuksista, tuolloin englanti-ranska -version julkaisusta nimellä ‘Murano – Light Masters’ vastasi Matagot. Nyt, vain puolisen vuotta myöhemmin, peli saapuu pohjoismaisena laitoksena Lautapelit.fi:n toimesta.
Pelaajat istutetaan lasitaitelijoiden rooliin lasista tunnetuksi tulleelle Muranon saarelle. Tehtävänä on työstää toinen toistaan komeampia lasiesineitä etukäteen tiedossa olevalle asiakaskunnalle. Teemaa nimen lisäksi on tukemassa viitisenkymmentä lasipalaa, jotka toimittavat raaka-aineisten virkaa ja joita sopivasti haalimalla rakentuvat itse lasiveistoksetkin.
Kuoriutuuko korean ulkoasun alta “aitoa Wirkkalaa vai mennäänkö tusinatuotannon puolelle”? Se selviää lukemalla artikkeli loppuun saakka.
Palasia sieltä ja vähän täältäkin
Pelin alkaessa pelaajilla on edessään lasin varastointiin käytettävä tyhjä työpöytä sekä varallisuutta neljän liiran verran. Asiakkaiden perään ei tarvitse stressata, sillä niitä on jaettu pelaajille korttien muodossa viidestä kuuteen vähän pelaajamäärästä riippuen. Siispä suoraan vain hyökkäämään raaka-aineiden kimppuun ja tekemään sitä mistä sinulle lopulta maksetaan!
Pelivuorot alkavat raaka-aineiden keruulla. Markkinoiden virkaa hoidetaan pelilaudan osin pyörivillä kehikoilla ja laudan reunojen “toreilla”. Vuorossa oleva pelaaja pyöräyttää keskustan sinistä valitsinta pykälä myötäpäivään ja napsii valitsimen osoittamat pari lasitavaraa omalle työpöydälle. Seuraavaksi kaupataan yksi laseista jollekin pelin neljästä “torista” ja saadaan vaihdossa 1-3 lasipalaa tilalle, ostetaan kahden liiran kiinteään hintaan yksi toreista tyhjäksi tai myydään itselle turhaa raaka-ainelasia yhdellä liiralla.
Em. raaka-aineveivausten lopputulemana työpöydälle on saatu useimmiten kolme, mutta mahdollisesti jopa viisikin uutta lasipalaa josta työstää veistoksia. Koska yksittäinen lasiveistos vaatii vain neljä tietynväristä lasipalaa on joka pelivuoro periaatteessa mahdollista saada valmista aikaiseksi. Hamstraaminen ei pääsääntöisesti kannata, sillä peli palkitsee, jos oma työpöytä on mahdollisimman tyhjä lasiveistoksen valmistuessa sillä asiakas maksaa sitä enemmän mitä siistimmät työtilat on.
Toinen vaihtoehto on pyrkiä siihen, että kerää työpöydän täyteen lasitarpeita kahden asiakkaan lasiveistoksia varten, sillä tuplamyynnistä saa lisäpalkkion. Ensimmäinen asiakas maksaa toki tuotteestaan vähän vähemmän (koska lasitavaraa on vielä toiseenkin veistokseen), mutta jälkimmäinen täyden hinnan ja bonukset tähän päälle. Kahden projektin yhtäaikainen veivaus on luonnollisesti se hitusen haastavampi, mutta joskus ihan kelpo vaihtoehto sekin.
Em. toimintojen ohella on muutama lisäapu tarjolla, joista osan käyttäminen maksaa. Omia käsikortteja, siis niitä asiakkaita, ei saa kädessä järjestellä ihan miten tahtoo vaan “jonon” ensimmäistä palvellaan ainaensin. Liiran maksamalla saa yksittäisen kortin kuitenkin siirtää toiseen kohtaan jos asiakkaiden tarpeet vs saatavilla oleva raaka-ainesatsi ei muuten tahdo kohdata.
Pelilaudan ulkokehä on sekin pyöriteltävissä, liiralla per pykälä. Tilanteen niin vaatiessa ulkokehän pyörittämisellä on mahdollista kohdistaa kierroksen aikana saatava lasiraaka-aines vastaamaan paremmin tarpeita tai päästä käsiksi vaikkapa kirkkaaseen “jokeri-lasiin”, joka entisestään jouduttaa lasiveistosten valmistusta.
Rahan tuhlaaminen em. toimenpiteisiin on kuitenkin sikäli riskaabelia, että jokainen käytetty ropo on poissa omasta loppuomaisuudesta mikä samalla on se mittari jolla ratkotaan Muranon lasimestari.
Pelaajan viimeinen lisäapu tulee jo valmistettujen lasiveistosten kautta, sillä ne antavat kertakäyttöisen edun myöhemmin hyödynnettäväksi. Edut arvotaan peleittäin ja äkkiseltään ne eivät välttämättä kuulosta merkittäviltä, mutta niillä voi toisinaan olla jopa ratkaiseva merkitys.
‘Murano – Valon mestarit’ päättyy sen kierroksen päätteeksi, kun pelaaja saa toimitettua lasiveistoksen viimeisellekin asiakkaalleen. Se, ken on tehnyt suurimman tilipussin voittaa. Pelikelloa Murano imaisee ensimmäisellä kerralla puolisen tuntia, jatkopelit pyörähtävät huomattavasti nopeamminkin, joten pitkästä pelistä ei ole kyse.
Turvallisilla mutta yllätyksettömillä vesillä
‘Murano – Valon Mestarit’ pyrkii markkinoille, jossa kilpailijoita riittää. Näitä noin puolen tunnin kestäviä “tiketintäyttöpelejä” on julkaistu paljon ja uusia yrittäjiä putkahtelee niitäkin jatkuvasti. Pelkästään jo Lautapelit.fi:n tarjooman uutuuksista löytyy Coatl, joka toistaa paljolti samaa “kerää resurssit, täytä tikettejä” -mantraa. Isommassa kuvassa Murano ei puhalla genreen uusia tuulia, mutta peruskuvio on toimiva ja nopeus tietynlainen pelin valtti vaikkei muutoin mistään täysosumasta voidakaan puhua.
Osittain pyöriä pelilauta ja resurssimarkkinat on tehty oivaltavasti ja laudan käsittely erilaisiin markkinaliikkeisiin on hyvin suunniteltu. Kiinteä asiakaskorttien järjestys tuo pientä lisähaastetta, jota toki rahaa uhraamalla saa järjesteltyä sittenkin turhan helposti. Uusimmissa säännöissä liiralla saa jonon kärkeen minkä tahansa asiakkaista, mikä on huomattava helpotus alkuperäiseen englanninkieliseen versioon, jossa rahalla sai siirrellä vain jonon kärjessä olevaa asiakasta. Pohjoismaisessa painoksessa tuo alkuperäisen version sääntö löytyy vielä englanninkielisestä ohjekirjasta, joten niin halutessaan tuota sääntöä voi kokeilla vaikkapa varianttina jos haastetta haluaa hivenen lisää.
Perhepelinä Murano toimii ja kesto on tosiaan siinä määrin napakka, että nopea loppu saattaa alkuun jopa yllättää. Pienestä vuorojen resurssiveivaamisesta huolimatta peli on suoraviivainen ja selkeä. Kun kanssapelaajiakaan ei voi tarkoituksellisesti kiusata – kiitos piilossa pysyvien asiakaskorttien – niin peliä on helppo tarjota useampaan eri tilanteeseen. Muranon henki on muutenkin sellainen “hoida oma projekti nopeammin ja taloudellisesti kestävämmin maaliin kuin muut” -tyyppinen kilpajuoksu, jossa oma suoritus riittää taikka sitten ei – jos jotain jäi hampaankoloon, niin uusinta on nopeasti otettu. Valmistuneiden lasiveistosten kertaedut ovat tuurielementti, joihin ei voi etukäteen vaikuttaa ja niistä toiset ovat huomattavasti jykevämpiä kuin toiset. Mutta lyhytkestoiseen perhepeliin tämäkin elementti sopii.
Enemmän pelejä nähneelle Murano taipuu silti harmittoman – tai sen kuuluisan “taskulämpimän” – puolella, mitä termiä tuppaan itse viljelemään tietynlaisista peleistä. Pidän itse tiketintäyttöpeleistä valtavasti, mutta osaan pikaisestikin nimetä puolenkymmentä mielenkiintoisempaa nimikettä lasimestarien sijaan. Samalla kuitenkin on tunnustettava, että harvaa niistä (jos yhtään) saa suomeksi toisin kuin nyt käsissä olevaa pakettia.
Pelin ulkoasuun on pakko vielä palata: Murano on nimittäin tyylikäs ilmestys. Pelilaatikosta lähtien edetään valkoinen edellä sähkönsinisillä yksityiskohdilla ryyditettynä. Yleisilmeestä tulee mieleen erään nimeltämainitsemattoman puhelinvalmistajan paketointi. Laadullisesti kaikki toimii pelilaudan kehien pyörittelystä lähtien ja vaikka lasipalat ovat pienemmät kuin etukäteen oletin, niin niitä on miellyttävää käsitellä. Ainoat moitteet käytettävyyden puolella menevät kertaedun toimittavien kortien symboliikalle, joka on äärimmäisen epäselvää. Vielä lukuisten pelien jälkeenkin joudun joka kerran katsomaan peliin arvottujen neljän kortin toiminnot sääntökirjasta ja tankkaamaan niitä kesken pelin uudemmankin kerran. Noh, onneksi tämä on vain pieni, mutta silti rasittava lisä muuten ulkoisesti eheässä kokonaisuudessa.
Kokonaisuutena voidaan tiivistää, että nopeaa ja kevyttä tiketintäyttöpeliä hakevalle ‘Murano – Valon Mestarit’ on vaihtoehto mikä kannattaa katsastaa.
