Nimalia (2023) on ensikertalaisen, William Liévinin, käsialaa oleva keveä eläinkorttien järjestelypuzzle. Peli oli alkujaan Spiel’22 -julkaisulistoilla, mutta monien muiden kohtalotovereidensa tapaan myöhästyi lopulta h-hetkestä ja putkahti markkinoille puolisen vuotta alkuperäistä tavoiteaikataulua myöhemmin. Spiel-ennakkolistoilta se jäi kuitenkin meille mieliin ja kun peli viimein löysi tiensä kivijalkakauppojen hyllylle päätyi se myös ostoskoriin. Vaan lunastiko Nimalia sille asetetut ennakko-odotukset?
Viisi kierrosta kolmen kortin drafteja
Nimalian keskeinein mekaniikka on korttien draftaus. Pelaajat saavat kierroksen alussa kolmen kortin käden, joista kukin valitsee ja pelaa yhden ja loput kortit kiertävät seuraavalle. Kun käsi on tällä tapaa taputettu tyhjäksi seuraa yksi pelin viidestä pisteytyksestä. Samanlaisia kolmen kortin käsi + pisteytys -yhdistelmiä toistetaan kaikkiaan viisi kierrosta.
Pelin kortit ovat neliön muotoisia ja neljään ruutuun jaettuja; kussakin ruudussa on kuvattuna yksi pelin neljästä maatyypistä ja jokin eläin. Osassa ruuduista saattaa olla jokikin piirrettynä. Valitun kortin pitää pöydättäessä peittää minimissään yhden aiemman kortin yksittäinen ruutu, mutta isompikin peittäminen on sallittua. Se mitä uuden kortin alle jää ei ole korttia asetettaessa sääntöjen kannalta mitään väliä. Näin pelaajan eläintarha laajentuu kierros kierrokselta, tosin missään vaiheessa kudelma ei saa ylittää kuvitteellista 6×6 ruudukon maksimikokoa.
Mutta mihin tällä kaikella rakentelulla pyritään? Tavoitteet löytyvät pisteytyskorteista, joita arvotaan neljä mukaan kutakin pelikertaa varten. Kukin näistä pisteytyskorteista laukeaa kolmessa eri pisteytyksessä mitkä on kuvattuna pisteytyskortin yhteydessä olevalla apukortilla. Alla olevaa kuvaa esimerkkinä käyttäen kuvan pelissä pisteitä irtoaa erillisistä vihreistä alueista (sininen kortti), vaakasuuntaan olevista eläinpareista (vihreä kortti), mahdollisimman vähäisestä määrästä kirahveja (punainen kortti) ja pitkästä joesta (keltainen kortti).
Erillistä loppupisteytystä Nimalia ei tunne vaan viidennen pisteytyksen päätteeksi eli viidentoista pelatun kortin jälkeen eniten pisteitä kerännyt voittaa. Pelikelloa yksi peli kuluttaa noin 20 minuuttia riippumatta pelaajamäärästä (2-4), joten napakasta filleristä on kyse.
Toimivaa, joskin yllätyksetöntä, peruskauraa
Nimalian perustukset on valettu tuttujen mekaniikkojen, korttidraftauksen ja “korttia kortin päälle” -yhdistelmän, päälle. Pelillisesti se on joutuisa pelattava jossa kaikki toimivat yhtä aikaa ja odottelua ei ole nimeksikään koko lyhyen kestonsa aikana. Hyvä näin. Graafinen ilme on Pauline Détrazin käsialaa ja kaikesta selkeydestään huolimatta – tai juuri siksi – iloa silmälle.
Erilaisia pisteytystavoitteita on laatikossa kelpo määrä, joten pelillisiin tavoitteisiin saa kivasti vaihtelua pelikerrasta toiseen. Pelin pisteytysmalli, jossa kukin pisteytyskortti huomioidaan vaihtelevasti eri kohdin peliä palauttaa mieliin mainion Cartographersin, mutta verrokkiin verrattuna muutoin ei samanlaisen nerokkuuden äärellä olla. Nimaliasta nimittäin jää enemmän tutun ja turvallisen vanhan ajan vaniljan jälkimaku kuin mikään uusi ja jännittävä kausimaku. Nimalia siis toimii, mutta ei jätä kuumottavaa “lisää-heti-tätä” -tarvetta.
Se ei siten lunasta ihan niitä odotuksia, joita itse etukäteen pelille olin asettanut. Erinomaisen ja luottofillerin sijaan löysin napakasta laatikosta pelin, joka muistuttaa lukuisia muita, mutta joka ei graafista ilmettä lukuunottamatta erotu joukosta edukseen. Nimalia lipsahtaa siten taskulämpimän pelin puolelle, jota kyllä pelaan mielelläni jos joku sitä ehdottaa, mutta itse valitsisin monenmonta muuta peliä mieluummin kuin Nimalian; vaikkapa Karuba-korttipelin. Mutta tämä siis kokeneen peliharrastajan kriittinen näkemys. Vähemmän pelanneille ja napakkaa täytepeliä hakevalle Nimaliaa voi silti suositella, sillä kuten sanottua: se on kaikkinensa oikein toimiva tapaus.
