Pelaajien valinta 2018 – voittajat ja omat mietteet finalisteista

Pelaajien valinta 2018 -voittajat julkistettiin maanantaina 5.11.2018. Perhepelisarjan voittajaksi isolla marginaalilla seuraaviin kurotti Azul, kun taas harrastajapuolella kamppailu oli huomattavasti tiukempi voiton mennessä lopulta ‘1918: Veli veljeä vastaan‘ -pelille. Tarkemmin asiasta on uutisoitu palkinnon kotisivuilla: www.pelaajienvalinta.fi.

Lunkisti.fi oli tänäkin vuonna mukana kahdeksan henkisessä lautapelibloggaajista koostuvassa valintaraadissa. Tässä blogitekstissä avaan omat mietteeni finalisteissa ja paljastan oman äänestyslistani.

Perhepelisarja

Perhepelien finalistit olivat Azul, Blue Lagoon, Gemblo ja Majesty. Voiton sarjassa vei siis Azul. Kaikki finalistit on pelattavissa kouluikäisten kanssa, ne on helppo oppia ja niissä on tarjolla mielekästä päätöksentekoa. Koko finaalinelikko on siten sellainen, että niitä voi lämpimästi suositella perheeseen kuin perheeseen.

Itse asetin pelit seuraavaan järjestykseen:

1. Azul (Enigma). Voittajan valinta oli helppo, sillä Azul tekee asiansa just eikä melkein oikein. Kaakeleiden valinta ja asettelu omalle laudalle on toteutettu mielenkiintoisesti, vuorojärjestyksellä on väliä (ja sen kanssa voi pelata tuevia kierroksia silmällä pitäen) ja kierrosten välillä tehtäviin valmisteluihin sisältyy sopiva ripaus myös onnea. Oivallinen pisteytys kruunaa koko komeuden. Azul oli huikea kokemus heti uutuuttaan ja kymmenien pelien jälkeenkin sen pariin on aina ilo palata (lue peliarvostelu vuoden takaa tästä).

Azul ja kaakeleiden lumo.

2. Gemblo (Lautapelit.fi). Tämä istahti omasta järjestelyssäni vahvasti kakkospaikalle ja jollei Azulin kaltainen loistokkuus olisi ollut tarjolla, niin ykköspaikka olisi voinut olla mahdollinen. Pelinä se on kuin viritetty Blokus (tai Blokus Trigon), jossa siis vuorotellen ladotaan omia paloja laudalle tarkoituksena päästä niistä mahdollisimman pitkälti eroon. Gemblon heksalauta skaalaa pelaajamäärän aina kuuteen asti, mistä iso plussa. Heksamuoto tuo mukanaan erikoisemmat palamuodot mikä takaa miellyttävän hahmotushaasteen myös peliä enemmän pelanneelle. Oiva peli, jolle uskallan luvata pitkää ikää sillä se on itselleni tuttu yli kymmenen vuoden takaa. Hienoa, että peli on vihdoin saatavilla suomeksi, sillä siinä määrin vuosien saatossa peliä peluutettuani olen saanut vastailla kysymyksiin, että mistä peliä saa?

Gemblon laattahaaste. (Kuva: Itiswon).

3. Majesty (Enigma). Miellyttävän nopea, mutta silti mukavasti päätöksentekoa sisältävä Majesty ansaitsi sijoituksen kolme. Pelimekaanisesti siinä on hyvin vähän parantamisen varaa, sillä siinä määrin soljuva kokonaisuus se on ja päätöksenteossa vaikutukset kantavat muihin pelaajiin asti. Ulkonäöllisesti Majesty ansaitsee pelkkää suitsutusta, sillä se on kaunis katseltava ja erityismaininnan peli saa mainioista minichipeistään. Se missä peli hiukkasen kyykkää on loppupisteytys, joka on vähän liiaksi tapetilla ja siten “epäsopiva” muuten niin suorasukaiselle pelille. Viimeiset siirrot voi siis laskeskella, että mitä pitää tehdä päästäkseen enemmistöpisteissä jaolle, mikä tiputtaa pelin osakkeita rahtusen. Tällaisenaankin silti oikein viihdyttävä pelattava, jossa pelikertoihin saa pientä vaihtelua kaksipuolisten korttien kautta.

Majestyn ulkoasu on pirtsakka.

4. Blue Lagoon (Amo). Sijalle neljä jäävä Blue Lagoon on sekin verraton pelattava – kilpakumppaneiden taso vain on tänä vuonna kovempi. Blue Lagoonissa miellyttää pelin nopea tempo, sillä vuorot ‘aseta asukki tai mökki’ eivät kauaa kestä. Kierrosten välillä tehtävä nollaus on sekin raikas ja vähänkäytetty oivallus, joka muuttaa sopivasti jälkimmäistä kierrosta. Pelin ulkonäkö on hyvä ja selkeä. Se missä Blue Lagoon häviää kilpailijoilleen eniten on pisteytys, joka on monimutkaisempi kuin itse peli. Tai no, monimutkainen on väärä sana, oikeammin kyse on siitä, että Blue Lagoonissa vähän kaikesta saa pisteitä: on saarienemmistöjä ja eri saarilla läsnäoloa, erilaisia settien rakenteluja ja niin edelleen. Lopputulos on pisteytyksen osalta pieni sekametelisoppa, jossa moniin asioihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kuin haluaisi huomioiden pelin muu keveys. Tällä kertaa vähän vähempi olisi parempi. Silti, hyvä peli tämäkin ja finaalipaikkansa ansainnut.

Blue Lagoon – paluu siniselle laguunille.

Harrastajasarja

Harrastajasarjan finalistien kirjo oli monipuolinen: 1918: Veli veljeä vastaan, Exit-pakohuonepelit, Photosynthesis, Santorini ja Space Freaks. Voiton sarjassa vei siis ‘1918 :Veli veljeä vastaan’. Koska joukossa on niin kaksin- kuin moninpelattavaakin sotailua, abstraktia pääkopan rassaajaa ja kertakäyttö-puzzleja, on ennen suoraa ostokehotusta syytä tarkemmin harkita minkälaisista peleistä pitää ja minkälaisiin tilanteisiin pelattavaa hakee.

Itse asetin pelit seuraavaan järjestykseen:

  1. Photosynthesis (Lautapelit.fi). Tämä puiden istutus- ja kaatopeli on petollinen siinä mielessä, että se näyttää nätiltä ja keveämmältä kuin lopulta on. Photosynthesis on tiukkaa valon ja varjojen kanssa pelaamista – ja juuri tämä osio pelistä on toteutettu esimerkillisen selvästi ja helposti ymmärrettävästi. Itse pelissä elintila on vähissä hyvin nopeasti ja kaverin juurakoille astellaan heti kierroksesta yksi alkaen – ja mitä enemmän pelaajia on, sitä enemmän kilvoitellaan auringonvalosta. Photosynthesis toimiii hienosti kaikilla eri eri pelaajamäärillä 2-4, mistä syystä se oli lopulta ykkösvalintani tähän kategoriaan. Pieni varoituksen sanakin on paikallaan: analyyttisten pelaajien kesken pelattuna peli saattaa kestää, sillä vuoroja ja mahdollisia siirtoja voi yrittää laskeskella eteenpäin, kun piilotietoa ei ole.
Tässä metsässä olisi tilaa Ponssen metsäkoneelle.

2. 1918: Veli veljeä vastaan (Linden Lake Games). 1918 on kaksinpelattava sotapeli, joka lainaa monikäyttöisten korttien ideansa isoveljiltään ‘Twilight Struggle‘ ja/tai ‘1989: Dawn of Freedom‘, mutta silottelee muuten oppimiskynnyksen matalemmalle. Ja hyvin silotteleekin: joukkoyksiköitä ei ole kuin muutamia erilaisia ja sotapeleistä kovin tutut poikkeuksen poikkeuksetkin loistavat liki poissaolollaan. 1918 on hyvin tehty kokonaisuus aiheesta, joka on pala suomalaista historiaa. Lisäpisteitä peli saa onnistuneesta korttikuvituksesta ja siitä, että peliä voi pelata suomennetuilla korteilla. Kärkipaikka jää saamatta kahdesta syystä: ensimmäinen syy on se, että se on puhdas kaksinpeli. Toiseksi se menee enemmän taikka vähemmän samoja latuja pelistä toiseen johtuen siitä, että kartta ja korttitapahtumat noudattelevat historian tapahtumia. Muutama lisäskenaario tai eri tavalla rakennetut linkit kartalla mahdollistaisivat tapahtumien siirtymisen eri paikkoihin.

Sihvo & muut strategit organisoimassa puolustusta.

3. Santorini (Maki A/S). Petollisen kevyen näköinen Santorini on ihan muuta maata kuin ulkonäkö antaa olettaa – sikäli tähän pätee samat sanat kuin edellä Photosynthesikseen. Santorini on täysiverinen abstrakti ja istutettavissa samaan kategoriaan kuin vaikkapa GIPF-sarjan pelit tai monet Gigamicin puupelit. Se on peli, jossa koetetaan kivuta kolmoskerrokseen ennen vastustajaa tai vaihtoehtoisesti voitetaan motittamalla kaveri niin, että hän ei pääse enää liikkumaan. Vuorot ovat napakoita ‘liiku ja rakenna’ -tyyppisiä. Santorini tuo mieleen lapsuuden Isola-pelin, mutta pienellä kerrosboostilla ja peleittäin vaihtuvilla jumalakorteilla. Niin, onneksi pelistä tosiaan löytyy pakka jumalakortteja, jotka tuovat kullekin pelaajalle pienen poikkeussäännön pelaamiseen, sillä niiden kautta peli pysyy freesimpänä pidempään. Peli häviää kuitenkin nerokkuudessaan Photosynthesikselle eikä skaalaudukaan samalla tavalla, sillä vaikka laatikon kyljessä lukee 2-4 pelaajaa, niin nelinpeli on venytetty paripeli. Santorini on oikeasti 2-3 pelaajan peli.

Kaverin motitusta Santorinin tahtiin.

4. Exit-sarja (Lautapelit.fi). Pakohuonepelien valikoima on tänä päivänä varsin laaja ja niistä Exit-sarja murtautui harrastajasarjan finalistiksi. Suomennettuina on toistaiseksi kolme sarjan peliä, mutta kaikkiaan julkaistuja on kymmenkunta. Exiteissä komponenttien osalta edetään korttivetoisesti, mutta hivenen lisävälineitäkin on käytössä – vähän pelistä riippuen. Vähäisestä komponenttivalikoimasta riippumatta pulmat ovat mukavan monipuolisia ja jos pakohuonepeleistä muutenkin pitää, niin kyllä Exitin tarjoamien pikkupulmien kanssakin viihtyy. Tutkittavaa ja pelaajien keskeen jaettavaa on kuitenkin vähemmän kuin vaikkapa Escape the Room -sarjassa ja siten peli tuntuu enemmän irtopulmilta kuin eheältä kokonaisuudelta. Pelin kertakäyttöisyys on sekin vähän ikävä puoli: kertakäyttöisyys ei siis rajoitu itse läpipeluuseen vaan peliä pelatessa tärvellään osa komponenteista (jollei pysähdy ottamaan kännykällä kuvia ja/tai kopioita osasta komponenteista).

Exit-pelisarjaa riittää. (Kuva: Punchboard media).

5. Space Freaks (Lautapelit.fi). Tämä on ensivaikutelmaansa suoraviivaisempi taistelupeli. Ja toisin kuin moni saman genren peli Space Freaksissä ei ole aikaa rakennella omaa tukikohtaa ja hinkata puolustusta viimeisen päälle, vaan hyökkäys on paras puolustus. Peli on pikavoittojen metsästystä, jossa on luotettava siihen että omat tehtävät ja kortit komboutuvat yhteen paremmin kuin vastapelaajien ja hyväksyä se, että osa friikeistä päätyy samalla tykinruoaksi. Peli-idealtaan ja toteutukseltaan Space Freaks on vahvasti retrohenkinen – hyvällä tavalla. Pelin alkuun tehtävä oman hahmon luonti on hyvä lisä, mutta jää muuten irralliseksi osaksi: kun se on kerran rakennettu, niin siihen ei enää palata. Pelin miinukseksi on laskettava se, että toimiakseen hyvin peli vaatii käytännössä neljä pelaajaa. Kestonsa osalta soisin Space Freaksin olevan myös hivenen lyhyempi.

…vaan tälläpä friikillä on raketinheitin!

Vuoden peliteko ja Kunniamaininta

Varsinaisten pelipalkittujen lisäksi raati jakoi ‘Vuoden peliteko‘ ja ‘Kunniamaininta‘ -palkinnot.

Vuoden peliteko‘ meni Helmet kirjastojen runsaalle lautapelikokoelmalle. Pk-seudun kirjastot ovat tehneet lautapeleihin tutustumisesta helppoa ja osaltaan kannustaneet uusia ihmisiä tämän sosiaalisen harrastuksen pariin. Helmetin ohella myös muualla Suomessa on aktivoiduttu Helmet-kirjastojen esimerkkiä ja palkinnon myöntämisellä ‘Pelaajien valinta’ -raati toivoo tämän kehityksen jatkuvan.

Kunniamaininta-myönnettiin Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle alkuvuodesta tehdystä ulostulosta, jossa hän kertoi pelaavansa aktiivisesti Huutopussia. Lautapelaaminen jos mikä sopii kaikille ja em. kommentti on mitä hienoin muistutus aiheesta.

—–

Tällaisilla ajatuksilla oltiin vuoden 2018 pelivalinnoissa liikkeellä. Raadissa oli tänäkin vuonna hienoa olla mukana, mistä iso kiitos kuuluu kanssaveljille ja -sisarille, joiden kanssa valintaprosessi pyöräytettiin hyvässä hengessä läpi. Kiitokset siis Noppapotin Miira, Pelikaappimuistion Antti-Ville, Korttikuninkaan Timo, Lautapelioppaan Mikko, Todellisuuspaon Annika ja Kai, sekä raadin puheenjohtajan tonttia hoitanut Puutyöläis-Joonas.

Näistä tunnelmista on kiva ponnistaa aikanaan ensi vuoden tarjooman kimppuun.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.