Vuoden 2023 Pelaajien valinta -finalistit julkistettiin lokakuun alussa ja sarjojen voittajien tulosjulkistus tapahtuu marraskuun alkupäivinä. Mikä on vuoden 2023 paras perhepeli, entä harrastajapeli? Tähän kysymykseen suomalaiset lautapelibloggaajat ja -vloggaajat ovat etsineet vastausta pitkin vuotta ja nyt on meneillään vuoden kiihkein hetki kun kukin tahollaan asettaa finalisteja mieleiseensä järjestykseen. On Pelaajien valinta -raadin aika!
Lunkisti.fi on ollut mukana Pelaajien valinta -raadissa koko palkinnon olemassaolon ajan eli vuodesta 2017 lähtien. Tänä vuonna saimme kunnian toimia raadin puheenjohtajana. Ja mikäpä on toimiessa sillä vuoden 2023 pelitarjooma on suorastaan erinomaisen herkullinen – kiitos siitä kaikille lautapelialan toimijoille!
Pääosa raatilaisista kokoontui perinteisen tapaan esikarsintatilaisuuteen Helsingissä päiväksi pelailemaan potentiaalisia finalistiehdokkaita. Tämä “PVCon” -nimeä kantava pieni tapahtuma on jotain erityistä: kaikilla raatilaisilla on samanlainen “rakkaudesta lajiin” asenne lautapeleihin ja on edes kerran vuodessa muutenkin kiva nähdä kohtalotovereita jotka noin muutoin ovat hajasijoittuneet pitkin poikin Suomea.
Seuraavassa esittelemme molempien pelisarjojen finalistit sarjoittain ja aakkosjärjestyksessä sekä päällimmäiset mietteet peleistä. En paljasta tässä kohtaa omia suosikkejani enkä lähde arvailemaan potentiaalisia voittajiakaan. Sen sijaan tyydyn toteamaan ja toistamaan kiitokseni valveutuneille lautapelialan toimijoille siitä huikeasta kattauksesta mitä tänne pohjolan perukoille on taas tuotu ja julkaistu. Vuosikerran laadukkuudesta todisteena jo sekin, että finalistien ulkopuolelle jäivät mm. seuraavat upeat tuotokset joille olisin mielelläni paikan shorttilistalla suonut – toki yhtäkään nykyisistä finalisteistakaan sieltä pois tiputtamatta:
- Poison (Amo), monilla eri listauksillamme listattu luottopeli.
- Pyramido (Serotonin Games), lue arvostelu tästä.
- Seas of Strife (Lautapelit.fi), lue arvostelu tästä.
Perhepelisarjan finalistit
80 Days (Toyrock). Lontoosta lähtien ja maapallo kiertäen palaten lopulta takaisin Lontooseen – klassinen tarina siis. Matkaa taitetaan junalla, laivalla ja kuumailmapalloin tai sitten vuoro käytetään hankkimalla matkalaukkuun tavaraa tiketintäyttö silmälläpitäen. Mitä vain teetkin kipuavat toimintojen hinnat koko ajan kalliimmiksi joten kilpajuoksu juuri itselle tärkeiden toimintojen äärelle on läsnä niin shoppaillessa kuin kartalla liikkuessakin. Nopea eteneminen Lontooseen antaa suorien lisäpisteiden lisäksi mahdollisuuden loppupelin ostostikettien täyttöön eli haalia vielä lisää pisteitä, joten kiireen tuntu takanatulijoilla on läsnä pelin loppuun saakka.
‘Maailman ympäri 80 päivässä’ -tarinaan törmää lautapeleissä säännöllisellä syklillä ja mikäpäs siinä sillä määrin pelit ovat jo 80-luvulta lähtien olleet oikein viihdyttäviä 80 Days:in jatkaessa ansiokkaasti tätä linjaa. Säännöiltään ja mekaniikoiltaan simppeli peli tarjoaa mukavasti pähkittävää ja kilpailua, jossa toisten tekemisillä on vaikutusta ja merkitystä. Peleittäin vaihtuvat kierroskohtaiset tapahtumat ja avustajat erikoisominaisuuksineen pitävät pelin raikkaana ja kiinnostavana pelikerrasta toiseen. Nuoremman väen kanssa pelattavaksi tarjolla on myös aavistuksen suoraviivaisempi pelimuoto. Mainio tapaus ja arvostelukin blogistamme löytyy: ’80 Days – Lontoosta Lontooseen‘.
Akropolis (Lautapelit.fi). Tässä suoraviivaisessa laattojenasettelupelissä pelaajat rakentavat laatta kerrallaan omaa laajentuvaa kaupunkiaan. Rakentaa saa – ja harkiten kannattaakin – myös aiemmin pelattujen laattojen päälle sillä mitä ylempänä laatta on sitä isompi on laatan pistepotentiaali. Louhosten päälle rakentaminen on myös ainoa tapa saada lisää valuuttaa jolla hyppiä vähemmän kiinnostavien laattojen yli. Eri väreillä on omat erityyppiset pisteyttämissääntönsä ja osa pisteytyksen haasteesta tulee myös siitä, että värillisten rakennusten lisäksi pitää haalia värikohtaisia kertoimia.
Akropolis on napakka ja nopea pelattava jo ensipelistä miksi se onkin mitä oivallisin valinta moniin tilanteisiin. Käytännössä pikaisan fillerin kestoon saa astetta enemmän peliä mihin harva peli pystyy. Hyvä. Peli toimii myös kaikilla eri pelaajamäärillään erinomaisesti. Akropolis ei ehkä ole se kaikkein omintakeisin tuotos mitä laattapeleihin tulee mutta kummasti sitä pelaa kerrasta toiseen hymyissäsuin. Mainio perhepeli ja arvosteltukin blogissamme jo aiemmin: ‘Akropolis – pikaista kaupunkilaatoitusta‘.
Cascadia (Asmodee Nordics). Cascadiassa rakennetaan samaan aikaa laatoilla omaa maisemaa ja asetetaan siihen samaa tahtia eläimiä erimuotoisiin ryhmiin. Tämä tapahtuu laatta+eläin -pari kerrallaan vuorotellen rajatusta valikoimasta pareja poimien. Tavoitteena on rakentaa suuria saman maatyypiin alueita ja ryhmitellä eläimet maisemaan peliin arvottujen tavoitekorttien mukaisesti.
Cascadian “kahdella tasolla” etenevä haaste on mielenkiintoinen ja vie mennessään heti ensipelistä. Tilaa eläimille on rajatusti, tavoitekortit ohjaavat keskittymään johonkin tiettyyn eläintyyppiin isompien pisteiden toivossa ja vyyhti on saatu muokatuksi muutaman simppelin säännön ympärille; kerrassaan oivallista. Ja jotta homma ei ole pelkästään tuurista kiinni, kävyt luovat lisämahdollisuuksia hädän hetkellä. Cascadia on hienoa peli, johon on äärettömän helppo ihastua. Tässä valossa ei ole myöskään ihme, että peli on Spiel des Jahres -voitonkin napannut. Blogissamme peli on arvosteltu aiemmin: ‘Cascadia – suunnittelua kahdella tasolla‘.
Triqueta (Lautapelit.fi). Pelimekaniikkoja hyvin paljon mainiosta Coloretto-korttipelistä lainaava Triqueta keskittyy eläinsettien rakenteluun. Neljän kierroksen aikana tavoitteena on saada kasaan eläintrioja eri eläimistä ja tasan tämä määrä: yksikin yli kolmen ja mukava plussapotti katoaa taivaan tuuliin vaihtuen pieniksi miinuksiksi. Jos taas jäät alle irtoaa vain pisteiden murusia. Triqueta etenee vuoroissa joko laatta kääntäen ja asettaen se yhteen riviin odottamaan nappausta tai sitten laatan lisäämisen sijaan kahmaistaan yhden rivin laatat itselle jääden samalla odottamaan, että kaikki muutkin ovat rivinsä kaapaisseet. Pari pientä lisämuuttujaa tähän päälle ja ollaan kiintoisan fillerin äärellä.
Triqueta on onnistunut edelleenviritys Coloretto-keräilystä. Säännöiltään peli on edelleen äärimmäisen simppeli, mutta lisänä ulkoasu on saanut melkoisen kasvojenkohotuksen: eläinlaatat ovat erittäin kaunista katseltavaa ja mukavia käsitellä. Lisäksi se, että pari kertaa pelissä laatan saa katsoa ja laittaa itselle jemmaan näyttämättä sitä muille tuo pienen annoksen lisätaktikointia. Lopputulos on viihdyttävä “vieläkö uskaltaa kääntää lisää, saanko mieleisen rivin vai vetääkö joku välistä” pohdiskelua, joka toimii hyvin – joskin vähän eri henkisesti – kaikilla pelaajamäärillään. Triqueta on arvosteltu blogissamme aiemmin: ‘Triqueta – eläintriojen keräilyä‘.
Harrastajasarjan finalistit
Ark Nova (Lautapelit.fi). Vain viiden eri toiminnon päälle rakentuvassa Ark Novassa pelaajat pääsevät rakentamaan omaa eläintarhaansa. Talous ja eläintarhan maine on tiukassa kun solmitaan yhteistyötä yliopistojen ja sponsoreiden kanssa, pyritään rahoittamaan aitaukset ja hankkimaan omiin tarpeisiin mieluisat eläimet ja vielä järjestötoimintaankin pitäisi löytyä aikaa. Vaikka pelin ulkoasu alkuun viestiikin ihan muuta on heti alkuun syytä ymmärtää, että Ark Nova on lopulta kilpajuoksu pisteradalla joten fokus ja jonkunnäköinen suunnitelma on hyvä luoda jo alussa ja pitää se tiukasti mielessä.
Ark Nova on vahvasti peliharrastajan peli: sen säännöt eivät ole lopulta monimutkaiset, mutta ensimmäisellä kerralla niihin menee aikaa silti. Samalla pitää ottaa haltuun ikonimäärä joka on sekin selkeä mutta kieltämättä sitä on aika tavalla. Pelinä Ark Nova ei ole moninpelipasianssi, mutta vahvasti pelaajat silti omaa palapeliään rakentavat ja kestoakin piisaa.
Edellisistä johtuen Ark Nova loistaa kirkkaimmin pienellä pelaajamäärällä kolmen ollessa minulle se ehdoton maksimi. Pienistä vioistaankin huolimatta – tai oikeammin ne huomioiden – Ark Novaa on helppo suositella raskaampaa peliä hakevalle. Blogista löytyy tästäkin jo arvostelu: ‘Ark Nova – eläintarhailijan arkea‘.
Flamecraft (Toyrock). Valtavirrasta poikkeavalla ulkoasulla ja hiirimattomaisella pelilaudalla varustetussa Flamecraftissa pelaajien lohikäärmeet kiertävät myymälästä toiseen keräten resursseja tikettien täyttämistä silmällä pitäen. Ulkoasu hämää luulemaan Flamecraftia lastenpeliksi, mutta pinnan alla kuplii toimintojen ja erilaisten ominaisuuksien kudelma, joka maistuu harrastajallekin.
Flamecraft on päällepäin näyttävä tapaus. Pelimekaanisesti se toistaa valtavirrasta tuttua “kerää resursseja ja täytä tikettejä saadaksesi voittopisteitä” -kaavaa sujuvasti ja soljuvasti. Tarjolla olevien toimintoruutujen kirjo kasvaa alun muutamasta merkittävästi loppua kohden mikä tuo muassaan myös ongelmia: korteissa ja pelilaudalla valtaosa tilasta on käytetty teemaa (ja merkityksettömiä grafiikoita) korostamaan ja pelin kannalta oleellisille toiminnoille ja symboleille on jätetty liian vähän tilaa. Tästä “ulkonäkö edellä” ratkaisusta kärsii käytettävyys eli vaihtoehtojen ja tilanteen hahmottamiseksi kannattaa varautua kurkotteluun ja erinomaiseen valaistukseen. Kun nämä hoitaa tilanteen tarvitsemalle tasolle, on pinnan alla oikein kelpo työläistenasettelu.
Heat (Asmodee Nordics). Kuka kiertää pikirataa nopeimmin vaadittavat kierrosmäärät? Heat antaa tähän vastauksen yllättävän kompaktilla määrällä sääntöjä luoden silti aidonoloisen formulatunnelman. Käsikorteista vaihteita vastaava määrä kortteja valiten ja sitten sen hetkisen kisasijoitusten mukaisessa järjestyksessä eteneminen suorittaen painellaan riivattuna radalla. Pukkasiko kädestä stressiä – oman pinon päällimmäinen kortti kertoo kuinka stressisi näyttäytyy radalla. Revittelitkö liikaa mutkiin? Moottorisi kuumenee! Ja muista hyödyntää edessäajavan höyrypään imuttelun mahdollisuus. Muista Heat – ja selvitä kaveripiirisi 2020-luvun Keke Rosberg!
Suomalaiset ovat autourheilukansaa ja ‘Heat: Pedal to the Metal’ on tähän lääke: se tarjoilee astetta retrompaa F1-makustelua mainiossa paketissa. Pelaajamäärä venyy aina kuudelle saakka ja tekeekin sen hienosti. Pienemmillä määrillä rataa voi ottaa mukaan kiertämään “legendat”, jotka antavat nekin oman paineensa vaikkei ihmishahmon valintoja korvaakaan. Flamme Rougen tekijöiden Heat on napsu taikka pari pyöräilypeliä onnistuneempi mistä isoin kiitos onnistuneiden riskinotto- ja moottorin kuumenemiskuvion ja imuetukin on pultattu mukavaan aiempaa maittavammin.
Ja jos lisämausteita haluaa, niitäkin on tarjolla auliisti: on auton kehittämistä, mestaruussarjaa, sääoloja, vaihtelevia ratoja ja niin edelleen siinä määrin että paatuneemmallekin formulafanille riittää tutkittavaa ja pelattavaa.
Lands of Galzyr (Snowdale Design). Vahvaa tarinaa tarjoileva Lands of Galzyr on (käytännössä) yhteistyöpeli, jossa pelaajan päätettäväksi jätetään oikeastaan kaikki: peli alkaa tilanteesta jossa pelilaudalla on joukko tehtäviä odottamassa tekijäänsä, mutta haluaako juuri niihin tarttua vai odottaako jotain muuta jää täysin pelaavan joukon päätettäväksi. Avoimen maailman tapahtumat joihin pelaajat törmäävät ratkotaan noppaa heittäen: tehdään ns. kykytarkistus, jonka lopputulos vaikuttaa siihen kuinka tilanne ja tarina jatkuu. Lands of Galzyrin taustatarinaa ohjaa elektroninen tarinakirja, joka on puhelimille ladattavissa oleva applikaatio tai tätäkin nopeammin käytettävissä oleva nettisivusto. Pelin taustatarina ja kortit ovat englanniksi.
Lands of Galzyr on – kun pelin sisään pääsee – äärimmäisen helppo ja suoraviivainen pelattava. Pelaajat liikkuvat kartalla ja liikkeen jälkeen tehdään kohderuutuun sopiva toiminto tai vähintäänkin tapahtuu jokin yllättävä tapahtuma. Vallitsevaa tilannetta verrataan oman hahmon taitoihin, tehdään kenties päätös mihin suuntaan tilannetta pyritään ratkomaan ja noppa kertoo kuinka käy tuloksen avatessa tarinasta jälleen yhden kerroksen.
Kaltaiseni wanha roolipelaajaa erehtyy hetkellisesti olettamaan, että peli tarjoilee myös hahmon kehitystä ja osin Lands of Galzyr sitä tarjoaakin: kun keskityt hiomaan jotain osa-aluetta paremmaksi pitää samalla luopua jostakin muusta. Pelillisesti Lands of Galzyr on kevyt, omaan makuuni ehkä jopa liiaksikin. Sittenkin, vahvasti tarinavetoisten pelien ystävälle tätä suomalaista käsialaa olevaa peliä suosittelee sittenkin lämpimästi.
