Pelivuoden 2021 välitilinpäätös: makeita ja äklöjä yllätyksiä

Lautapelivuosi 2021 taittuu tätä kirjoittaessa viimeisille päivilleen ja on hyvä hetki katsoa hivenen peräpeiliin: miltä mennyt vuosi näytti uudempien lautapelien saralla? Mitkä olivat lopulta ne kaikkein maistuvimmat uutuudet? Entä sujahtiko ohi laadunvalvonnan epämääräisempiä makuja, jotka lupailivat päällepäin paljon mutta jättivät epämiellyttävän suutuntuman?

Koska lopulta positiivisia muistoja vuodesta jäi toki enemmän, niin mennään enemmän posin kautta. Nostan siten seitsemän erinomaista uudehkoa peliä ja pettymysten koriin päätyy kolme. Ja näin joulun aikaan kaivamme käyttöön erehtymättömän konvehtimittarin kuvailemaan pelien erinomaisuutta (tai heikkoutta).

Maan makeat konvehdit – vaan mitkä olivat ne peleistä maistuvimmat?

Rasian rakkaimmat maut – seitsemän makeaa luottopeluria

Cascadia (2021). Laattojen ja eri eläinlajien ryhmittely on varma valinta kaikille meille laattapelien ystäville. Napakat vuorot, jossa oma maisema ja eläimistö kasvaa laatta ja eläin kerrallaan ja kesto asettuu reilusti 45 minuutin alle on yhdistelmä, jonka pariin palaa kerta toisensa jälkeen – eritoten kiitos vaihtuvien pisteytyskorttien.

Cascadia solahtaa myös niin kovin moniin tilanteisiin: se on riittävän simppeli opetettava, jotta sitä pelaa eri-ikäisten ja kokemukseltaan epätasaisemman porukan kanssa heittämällä, mutta sen kahdella eri tasolla tapahtuva haaste on ihan riittävän haastava, jotta se maistuu kokeneemmalle konkarillekin. Cascadia on konvehtirasian varmin valinta ja monien suosikkimaku: Pehmeä toffee. Peli on ollut jo tarkemmassa tarkastelussa blogissamme, joten mikäli kiinnostuit kannattaa tutustua tähän: ‘Cascadia – suunnittelua kahdella tasolla‘.

Cascadia hivelee kaikkien laattapelien ystävien makunystyröitä.

Furnace (2021). Tämän pelin kohdalla ihastutti alkujaan sen suorasukainen yhdistelmä huutokauppaa ja koneistonrakentelua. Eritoten huutokauppa-osuus on kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttava, jossa tärkeässä roolissa ei suinkaan ole voittaa mahdollisimman monta huutokauppaa vaan vain ne tärkeimmät – ja samalla saada maksimaaliset kompensaatiot sopivasti hävityistä huutiksista.

Kunkin kierroksen jälkipuoliskon koneistonajelu on sitten se tarinan suorasukaisempi osa, mutta siihen on tarjolla kaksi tapaa pelata ja molemmat omalla tavalla mielenkiintoisia. Itse suosin enemmän sääntökirjan varianttina esiteltyä, josa korttien paikat lukitaan oston yhteydessä mikä nopeuttaa peliä entisestään. Kaikki tyynni, Furnace on napakan mainio ja turvallinen valinta – siksipä makuna sitä kuvaa perinteinen Fazer-nappi: yhdistelmä maitosuklaata ja tummaa suklaata.

Furnacen yhdistelmä suoraviivaista huutokauppaa ja koneistonrakennusta toimii.

Lost Ruins of Arnak (2020). Arnakin kadonneet rauniot on koreaan ulkoasuun pakattu resurssien konvertointi pisteiksi -optimointi. Perinteisesti en näille lämpene, mutta Arnakin sisuskaluihin on ympätty sopivalla tavalla pakanrakentelua ja laudallakin asioita lurkkii piilossa kunnes niitä tarvitaan. Tahtoo sanoa, että riittävästi piilotietoa pitämään suunnittelun mielekkäänä ja yllättävänä. Temaattisesti ja pisteiden valossa se tärkein eli viidakkoseikkailu temppelille on etukäteen sormella osoitettavissa mitä polku vaatii, mutta siinäkin on edes jonkunsortin kilpajuoksua muita vastaan.

Siinä määrin olen tästä viidakkoseikkailusta tykästynyt, että peli on päätynyt omaankin hyllyyn ja toiveissa on, että vielä testaamatta oleva lisäosa ‘Expedition Leaders’ maustaa peliä vielä lisää ja jaksaa pitää mielenkiinnon yllä. Jo tällaisenaankin Lost Ruins of Arnak on konvehtirasian vahva peruskannattelija, olkoon siis makuna Caramel.

Lost Ruins of Arnak tarjoilee koreassa ulkokuoressa pakanrakennusta ja pisteiden optimointia.

My City (2020) on pikavilkaisulla kovin helppo sivuuttaa harmittomana polyominopelinä, mutta älä tee sitä virhettä. Pelkästään jo nämä kaksi asiaa: ‘Reiner Knizia’ pelin suunnittelijana ja että peli on koko perheen legacy-peli, pitäisi pysäyttää tutkimaan asiaa hivenen tarkemmin. Ja toden totta, 24 skenaarion mittainen, pelikerroittain hivenen muuttuvat ja pelilautaa muuttavat, säännöt ja tavoitteet koukuttavat aukomaan vielä suljettuja kirjekuoria yhä uudestaan ja paljastamaan pelin salat.

Ja kun My City on lopulta kokonaan pelattu, niin vielä jää tarjolle pelilautojen kääntöpuolen “ikuinen peli”, jolla koukuttaa uusia uhreja tämän mainion polyominohaasteen pariin. My City on konvehtirasian Suklaatryffeli, makoisa ja suklaarasiassa kooltaan se astetta isompi muita. Blogissamme peli on ollut tarkemmassa tarkastelussa jo aiemmin: ‘My City – kaupunkitetristelyä‘.

My City haastaa polyominolaattojen rakentelullaan.

Photograph / Wind the Film! (2016) yhdistää näppärästi tuttuja elementtejä aiemmista korttivetoisista peleistä ‘Kadonneet kaupungit’ ja ‘Bohnanza’. Ensimainitusta on lainattu settienrakentelu, jälkimmäisestä käsikorttien järjestyksen -merkittävyys. Vähän siis lainattua, jotain omaa -lopputulos on lopulta enemmän kuin osiensa summa.

Kun ulkoasukin on sopivasti valtavirrasta poikkeava, mutta silti toimiva on Photograph kasvanut korttipelifillereiden kestosuosikiksi. Aikanaan missäsin tämän Spiel-uutuuksista, mutta onneksi uusi painos saatiin tänä vuonna ja siten pelin saatavuuskin on parempi. Yhdistelmä tuttua ja jotain uutta on kuin konvehtirasian Suklaacrisp, joka pirskahtelee mukavasti suussa tarjoten muutakin kuin pelkkää suklaata. Photograph on niinikään ollut tarkemmassa syynissä blogissamme: ‘Remember Out Trip & Photograph – (kuva)muistoja matkoilta‘.

Photograph haastaa järjestelemään käsikortit tosi rajatuin säännöin.

Sagani (2020) on Uwe Rosenbergin jatkotyöstö edellisenä vuonna julkaistulle Nova Lunalle (2019). Taas ollaan rakentamassa henkilökohtaista laattaviidakkoa ja täyttämässä laatoissa kuvattuja tehtäviä, mutta Sagania on hiottu juuri oikeista kohdista: vuorot kiertävät nyt myötäpäivään eli Nova Lunan aikaträkki on heitetty romukoppaan mikä on hyvä päätös. Toiseksi “tehtävät” on helpommin hahmotettavissa Saganissa ja lopetuskaan ei ole äkkikuolema.

Kasarikalsariasu-look on vaihtunut sekin selkeämmäksi värimaailmaksi ja kun pieni lisäboosti tarjotaan pisteissä jälkeenjääneille, niin en voi kuin kehaista Sagania verrattomaksi peliksi. Makumaailma on tutunomaisen turvallinen Kaakaotryffeli, joka ei voi mennä vikaan. Sagani on esitelty yhdessä Nova Lunan kanssa blogissamme artikkelissa: ‘Nova Luna & Sagani – sisko ja sen veli‘.

Sagani ja sen selkeä laattahaaste.

The Castles of Tuscany (2020). Stefan Feldin pelien ystävä kun olen, ihmettelen sittenkin yhä edelleen Castles of Burgundyn suosiota: omistin pelin aikanaan kun se maailmaan putkahti, mutta jo muutaman pelin jälkeen tuli fiilis, että se on sisältöönsä nähden aivan liian pitkä. Tämä aatos ei muuksi ole vuosien jälkeenkään muuttunut, vaikka olen pelille antanut uuden mahdollisuudenkin. En silti kiistä etteikö siinä olisi hyviäkin elementtejä ja pitkään paras versio olikin sen korttipeliversio. Mutta sitten tuli The Castles of Tuscany.

Nopat on nyt hävitetty ja Burgundin linnoista asioita hiottu suoraviivaisemmaksi. Heksalaattojen rakentelu on läsnä (hyvä), mutta kaikki tapahtuu nyt korttivetoisesti. Lopputuos miellyttää suuresti, sillä pelivuorot viuhuvat pelaajalta toiselle ja kesto on saatu lyhennetyksi tuntiin. Kiireen tuntu asioiden valmistamiseksi on myös nyt paremmin läsnä kuin esi-isässään. Kaikki toivottuja parannuksia. Tässä pelissä kättelevät suklaa ja marmeladi mainiosti, joten olet konvehtirasian Vadelmamarmeladi. Nams!

The Castles of Tuscany. Burgundin linnoista edelleen viritetty ja oiottu versio.

Kolme karvasta, jotka syötetään muille – tai jätetään syömättä

Rasian pettymykset, niitäkin valitettavasti löytyi.

Kauniin suklaarasian ikävämmät yllätykset – välttele näitä!

Atheneum: Mystic Library (2020) lupailee päällepäin hyvää: pelimekaniikka, joka keskittyy kortin valintaan ja antaa jotain paitsi kortin valinneelle itselleen, myös kahdelle naapurille. Saaduilla tavaroilla koetetaan täyttää ja järjestellä oma kirjahylly mahdollisimman suotuisasti pisteiden valossa. Kestonkin piti olla näin suoraviivaiseksi peliksi riittävän napakka ja olihan se – ei peli siihen kaatunutkaan.

Mutta hutihankinnaksi Atheneum: Mystic Library silti osoittautui – pitkään aikaan kaikkein selkein sellainen. Pelin tavoitteet ja sisältö olivat sittenkin enemmän puolityhjän puolella ja kun komponenttipuolella oli karmaisevia hutilyöntejä, niin tätä peliä ei jää ikävä. Ne keskeiset elementit eli kirjat ja kirjahyllyt olivat kauniita, mutta korttien kuvitus amatöörimäistä tuhrailua ja ne muutamat muut nappulat kokoluokkaa mikroskooppinen – niin ei voi kuin ihmetellä kuinka tällainen ristiriita on saatu aikaiseksi.

Konvehtimittarilla Atheneum: Mystic Library on konvehtirasian Ananas. Pettymys, jota kerran puraistuaan tietää vältellä tulevaisuudessa.

Atheneum: Mystic Library haastaa kirjojen järjestelyssä hyllyyn. Kirjastonhoitajien suosikkipelejä?

Mariposas (2020) kertoo tarinan monarkkiperhosten jokavuotisesta matkasta Meksikosta Pohjois-Amerikkaan ja sieltä takaisin. Säännöiltään peli on varsin suoraviivainen ja korttivetoisena sitä ei pysty liiaksi analysoimaan, mutta sittenkin kokonaisuus tuntuu ontolta, pelaajien välisillä tekemisillä ei ole merkitystä ja kesto ihan metsässä – ainakin yhtään isommilla pelaajamäärillä. Pelin perustavoite ei ole riittävän kiinnostava ja mukana on joukko elementtejä jotka eivät vain toimi: korttisettien rakentelu ei esimerkiksi maksa vaivaa, vaan pääpaino kannattaa pitää perhosten päivittämisessä paremmaksi ja niiden saamisessa lopulliseen kohteeseensa.

Elizabeth Hargrave oli ensimmäisen täysosumansa, Wingspanin, jälkeen suurennuslasin alla mitä nerokasta sieltä putkahtaa seuraavaksi, mutta Mariposas on aika selkeä huti. Korea ulkoasukaan ei nyt pelasta. Se on konvehtirasian Zabaglione eli ei vaikuta millään mittarilla eikä puraistuaan tiedä edes oikein mitä tuli syöneensä.

Mariposas ja perhosten matka “sinne ja takaisin”. (Kuva: Fredrik Thalberg).

The Red Cathedral (2020) on ollut nyt kahtena peräkkäisenä Spiel-koronavuonna tapetilla: vuonna 2020 se oli uutuus ja sai pöhinää ympärilleen, vuonna 2021 saksankielinen painos takasi “uuden tulemisen”. Pelinä se on perinteisempi “euro”: kohtuullisen kevyttä nopparondelia pyörittäen pelaajat keräävät resursseja voidakseen rakentaa yhteistä katedraalia, jossa lopulta taistellaan enemmistöistä. Kaikin puolin tuttua huttua, jossa uudelleenpeluuarvoa taataan pelikohtaisilla alkuasettelun muutoksilla.

Pyhän Vasilin katedraali saa pisteitä siitä, että pieneen koteloonsa nähden siihen on ympätty fyysistä kokoaan isompi peli. Mutta se peli on niin geneerinen “europeli” kuin europeli voi olla: näitä nyt on nähty vuosien saatossa roppakaupalla ja The Red Cathderalin ongelmana on se ettei se loista oikein millään mittarilla. Grafiikka on geneeristä, komponentit osittain heikohkoja ja kokonaisuus enemmän vähemmän ‘meh’. Konvehtirasia-mittarilla se on kuin Aprikoositryffeli: siinä on paljon tuttua, mutta seassa on jotain epämääräistä mikä saa suupielen aavistuksen irveelle.

The Red Cathedralin noppaympyrä.

Näin paljastin oman konvehtirasiani hitit ja hutit vuodelta 2021. Vaan mites teillä – makuja on yhtä monta kuin on maistajiakin? Maistuuko sittenkin paljon parjattu Ananas sinulle tai jotkin muut maut?

Pelivuoden parhaat ja heikoimmat erehtymättömällä konvehtimittarilla.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota kiinnostavat myös konsoli- ja tietokonepelit. Uusiin peleihin tutustuminen kiinnostaa aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan sedät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

One thought on “Pelivuoden 2021 välitilinpäätös: makeita ja äklöjä yllätyksiä”

  1. Mahtava artikkeli ja selvästi todellisen suklaatuntijan työtä?
    Ei lisättävää muuten kuin että Red Cathedralin kuvitusta puolustan, se on hyvin slaavilaista ja pohjautuukin venäläistaiteilijan tyyliin. Noin muuten peli oli tokalla pelikerralla paljon kiinnostavampi kuin ekalla, joten on jäämässä meillä hyllyyn kyllä. Furnace kiinnostaa mutta kotiyleisölle Wind the Film uponneisi paremmin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.