Spiel’22 -short-listallemmekin (linkki) päätynyt Powerline (2022) on kokeneen julkaisijan, Dirk Hennin, käsialaa. Peli lupailee nimensä mukaisesti voimalinjojen rakentelua ja kaupunkien sähköistämistä kuin Power Grid (em. linkki johtaa blogin arvosteluun) ikään, mutta tällä kertaa ollaan kevyehkön noppavetoisen täytepelin äärellä eikä tunteja kestävän talouspelin syövereissä.
Powerlinen julkaisijana toimii alan tunnettu toimija Queen Games. Sikäli ollaan kuitenkin uuden äärellä, että Powerline aloittaa Queenillä ‘Green Planet’ -pelisarjan saaden numeron ‘1’ kylkeensä. Pelisarjaan päästäkseen tuotannossa on pitänyt päästä hiilijalanjäljeltään neutraaliin lopputulemaan mikä on saavutettu tehdyillä komponenttivalinnoilla, hyödyntämällä lähituotantoa kaukoidän sijaan ja tekemällä korvaavia puunistutuksia. ‘Green Planet’ -sarjaan on lupailtu jatkoksi ainakin Emanuele Ornellan Future Energy, jonka piti alkujaan putkahtaa pihalle jo viime vuonna, mutta ilmestynee viimeisimmän tiedon mukaan 2023 aikana.
Noppajono ei jousta
Powerline kestää 15 napakkaa kierrosta. Kunkin kierroksen aluksi heitetään pelaajien käytettäväksi kuusi noppaa keskuslaudan varattuihin ja värikoodattuihin ruutuihin. Seuraavaksi kukin pelaajista tekee oman päätöksensä montako näistä nopista hyödyntää kaikkien noppien ollessa kaikkien käytettävissä. Minimisuoritus on käyttää vähintään yksi mutta halutessaan voi käyttää vaikka kaikki jos pystyy.
Valintaa rajoittamassa on joukko asioita: nopat pitää käyttää järjestyksessä vasemmalta oikealla tai oikealta vasemmalle. Yllä olevaa kuvaa esimerkkinä käyttäen siis joko järjestyksessä punainen-5, keltainen-5, sininen-6 ja niin edelleen päättyen lopulta musta-1 tai aloittain viime mainitusta ja edeten vasemmalle. Lisäksi pelaajalaudalta täytyy löytyä käytettyjä noppia vastaava “työläinen”, joita on niitäkin rajallinen määrä.
Eikä ne rajoitteet vielä tähän pääty. Tavoitteena on täyttää pelin kuluessa pelaajalaudan kellertäviä voimalinjoja, mutta kukin voimalinja aloitetaan aina jommasta kummasta päästä ja edetään järjestyksessä kohti toista päätä. Voimalinjoja saa onneksi olla kerralla auki ääretön määrä, mutta yksittäisellä kierroksella käytettyjä noppia vastaavat työläiset saavat levittäytyä maksimissaan kolmelle eri voimalinjatyömaalle. Mitä vähemmän noppia yhdellä kierroksella käyttää, sitä enemmän edellistä sääntöä kutistetaan; pelaajalaudasta riippuen joko löyhemmin tai tiukemmin. Tässä kohtaa on oiva paikka mainita siitäkin, että vaikka päällisin puolin kaikki pelilaudat näyttävät samanlaisilta, niin noppanumeroiden paikat vaihtelevat mikä estää tehokkaasti kopioimasta kanssapelaajien muuveja.
Koska päälaudan nopat ovat pelaajien yhteiset, niin noppien fyysisen sijoittelun sijaan omat suunnitelmat tehdään noppien värien mukaan koodatuilla henkilökohtaisilla työläisillä. Kätevä systeemi, sillä jos lopputulos ei näytäkään hyvältä, niin hahmotteluaan on helppo muuttaa ennen kuin työläisten tilalle lopulta laitetaan pysyvät voimalinjamerkit.
Nopat tarjoavat harvoin täydellistä lopputulemaa, joten apuun tulee “saari” jonne yksittäiset omaan suunnitelmaan kelpaamattomat nopat voi nakata. Saareen päätyneistä nopista tosin ropisee miinuksia mutta lisäksi ne lasketaan osaksi käytettyihin työläisiin, joten liiaksi asti ei tätä oljenkortta kannata hyödyntää.
Voimalinjan valmistuessa ropisee pisteitä: puolivälissä voimalinjaa odottava kaupunki nimittäin sähköistyy jakaen pelaajalle pisteensä. Jos valmistunut voimalinja on viimeinen jonkin kahdeksankulmioisen voimalaitoksen sähkölinjoista, tarjoilee voimalaitos itsessään lisäpisteensä. Molemmista tapauksissa pistepotti on sitä auliimpi, mitä pidempi valmistunut linja oli tai mitä keskeisemmällä paikalla itse voimalaitos sijaitsi.
Kun kaikki pelaajat ovat yksittäisen kierroksen nopat käyttäneet parhaaksi katsomallaan tavalla edetään uudelle kierrokselle mikä tarkoittaa kaikkien noppien heittoa ja uuden tilanteen pähkäilyä. Tätä rytmiä toistetaan kaikkiaan viidentoista kierroksen ajan. Viiden, kymmenen ja viidentoista kierroksen päätteeksi pysähdytään pikaiseen välipisteytykseen joissa palkitaan (yleensä) tiettyjen voimalinjojen ja voimaloiden valmistumisista ja käyttämättömistä jokereista.
Pisteytyksen päätteeksi pelaajat saavat käyttöönsä yhden jokerin, joka toimii noppa-asetteluvaiheessa ei-niin-yllättäen vapaavalintaisena noppanumerona. Toinen tapa jokerin saantiin on kierroksilla, jolloin pelaaja asettaa vain yhden nopan – tämän työläisen alta pelaajalaudasta paljastuu jokerimerkki muistutukseksi, että “jarruttelusta” saa lisäetuna jokerimerkin.
Aivan pelin päätteeksi tulee vielä miinuksia keskeneräisistä voimalinjoista sitä enemmän, mitä useampia linjoja on vaiheessa. Suurimmalla pistepotilla voittaa.
Koska Powerline on puhtaasti moninpelipasianssi peli kestää käytännössä samaiset 30-45 minuuttia riippumatta siitä minkäkokoinen peliporukka (1-6) voimalinjojen äärellä lopulta painii.
Mainio tapaus – mutta toimisi(ko) kupongintäyttönäkin?
Powerline on oivallinen peli genressään. Näitä “kaikki toimivat samaan aikaan samoilla tarveaineilla” olevia moninpelipasiansseja on blogissamme arvosteltu useampia (mm. 0-9, Cartographers, Karuba: The Card Game, Savannah Park, Träxx) ja Powerline heilahtaa heittämällä näiden toimivien pelien joukkoon olemassaoloaan yhtään anteeksi pyytelemättä. Voimalinjojen rakentelu toimii mallikkaasti ja tarjoilee haastetta sopivasti kestoonsa nähden. Ja se kesto asettuu sopivasti puoleen tuntiin viimeistään kertapelaamisen jälkeen, mikä on just eikä melkein sitä mitä pitääkin.
Pelin komponenttiosasto on kunnossa vaikka vähän pienen sorttisen pahvimarkkeriarmeijan suuntaan taipuukin. Mutta ajavat siis asiansa hyvinkin. Väliotsikkoon herättelin kysymyksen siitä, voisiko Powerline olla kuitenkin “vain” kupongintäyttely nykyisten pelaajalautojen ynnä muiden kilkkeiden sijaan? Huomasin artikkelia kirjoittaessani, että samaa on miettinyt joku muukin BGG:ssä ratkaisevaa vastausta kysymykseensä kuitenkaan saamatta (linkki). Eipä sillä, olen sittenkin tehtyyn ratkaisuun tyytyväinen, koska epäilen että meidänkin pelipöydissä olisi (liian) usein kuulunut “eiku sittenkin noin, kenellä olikaan se pyyhekumi?” -lausahdus. Nykyinen puutyöläishahmottelu ja tarvittaessa niiden siirtelyä toisiin kohtiin on nopeampaa ja vähemmän virheherkkää kuin puhdas lyijykynä+paperi -kombo. Mutta joo, kait pelin olisi kompaktimpaan muottiinkin saanut ahdetuksi.
Niin tai näin, erillisen päälaudan Powerline tarvitsee joka tapauksessa ja se, kuten muutkin laudat ovat paksua tavaraa ja siten ilo käsitellä. Kaikki laudat ovat lisäksi kaksipuoleisia tukeakseen sääntövariantteja, joita peli sisältää valmiiksi neljä erilaista vaihtelun takaamiseksi: yksi eri vaikeusasteen pelaajalaudoille, toinen esittelee poikkeavan miinussaari-muunnelman, kaksi muut erilaisia pisteytyskortteja. Toimivia näistä ihan jokainen, joten on makukysymys mitkä niistä ottaa käyttöön pelikerroilla.
Soolopeli löytyy sekin, mutta se solahtaa tylsästi “vertaa loppupisteitäsi pistetaulukon lyhyisiin sanallisiin kuvauksiin ja koeta rikkoa oma piste-ennätyksesi” -kategoriaan, joten yksinpeli on melkovarmasti ontto kokemus. En ole kokeillut, enkä kokeilekaan. Mutta se on pieni kauneusvirhe pelille, joka muutoin taipuu hienosti jopa kuudelle pelaajalle asti. Hieno filleri tai kelpo ehdokki muuten kevyeen pelailuun. Kiitos Dirk!
