Kautta aikain tuotteliaimman pelisuunnittelijatutkaparin Wolfgang Kramer & Michael Kiesling vuoden 2021 yhteistuotos kulkee nimellä Savannah Park. K&K -kaksikon pelit ovat harvemmin erityisen raskaita ja monimutkaisia, mutta Savannah Park on tällä asteikolla jopa huomiotaherättävän kevyt ja helposti lähestyttävä. Mutta sehän ei välttämättä ole huono juttu ollenkaan!?
Kertasiirrolla lopulliseen lokaatioon
Savannah Parkissa tavoitteena on ryhmitellä pelin viisi eri eläinlajia omiin mahdollisimman suurin laumoihinsa siten, että lauma saa myös vettä juodakseen. Alkuvalmisteluina kukin pelaaja asettelee omat laattansa sattumanvaraisesti pelilaudalle. Tässä puuhassa ei pitkään nokka tuhise ja sama pätee sääntöihinkin, joten nopeasti päästään pelaamisen pariin.
Itse pelaaminen noudattelee kaavaa, jossa vuorotellen pelaajat päättävät mikä vielä siirtämättömistä laatoista siirretään laudalla uuteen paikkaan. Jos siis pelaaja ilmoittaa “antilooppi ja kirahvi”, etsii kukin pelaajista pelilaudaltaan juuri tuon nimenomaisen laatan ja siirtää sen toiseen vapaaseen lokaatioon. Siirron yhteydessä laatta pyöräytetään ympäri paljastaen laatan tummempi sävy esiin. Näin tiedetään mitkä laatoista on jo siirretty ja mitkä vielä siirtämättä.
Pelilautoihin on painettu neljä ruutua, joihin eläinlaattoja ei saa koskaan asettaa. Näitä ovat keskuskallio sekä kolme ruohikkopaloruutua. Niinikään siirrettävää laattaa ei saa koskaan “kääntää vain ympäri” eli palauttaa alkuperäiselle paikalleen. Tämä sääntö voi toisinaan unohtua minkä vuoksi kullakin pelaajalla on puinen mangusti, jolla merkitä hetkellisesti ruutu josta laatan juuri nosti pois. Alkuun mangusti kuulostaa täysin turhalta, mutta useamman kerran sille on ollut käyttöä.
Blokattujen ruutujen ohella pelilautoihin on painettu puu- ja ruohikkoruutuja, joiden päälle laattojen siirtely on sallittua mutta jotka mielellään pitäisi näkyvissä, sillä pelin päätteeksi näistä irtoaa lisäpisteitä.
Kun lopulta viimeisetkin laatat on kertaalleen liikutettu siirrytään pisteiden laskuun.
Ruohikkopalot verottavat varomattomia
Alkuun tarkistellaan, selviävätkö kaikki eläimet pisteytykseen asti. Pelaajien laudalla riehuu kolme paloa, joista yksi poistaa ympäriltä laatat joissa on vain yksi eläin, toinen kahden eläimen laatat ja kolmas kolmen eläimen laatat. Koska nämä “sakkoruudut” on jo etukäteen tiedossa, niin niiden väistelykin onnistuu, mutta tulipalojen olemassaolon tarkoitusperä onkin antaa lisähaastetta isojen eläinlaumojen rakentamisessa kun lopulta kaikkia laattoja ei voikaan latoa minne tykkää.
Kun ruohikkopalojen mahdolliset poistot on tarkistettu, siirrytään pisteisiin. Laudalla näkyvät ruohotupsut antavat pisteen, ne harvat näkyvät puut kolme pistettä kukin. Tämän jälkeen pääpistepotit: eläinlaji kerrallaan pelaajat etsivät suurimman laumansa ja kertovat lauman koon juomapisteillä, joihin kyseinen lauma yltää. Maksimisuoritus per eläinlaji on kolme juomapaikkaa kerrottuna 11 eläimellä eli 33 pistettä.
Ja kuinka ollakaan, lopulta eniten pisteitä haalinut voittaa.
Leppoisaa pelattavaa
Savannah Park on varsin rento laattasiirtely, jota pelaa kouluikäisten tai tätä vanhempien kanssa heittämällä. Pelin perushaaste on riittävän selkeä nuoremmillekin, mutta voittoisan pistepotin kerääminen haastaa vielä useamman pelin jälkeenkin. Perimmäinen juoni on saada useamman eläinlajin yhteiset juomalaatat siten, että ne palvelevat kaikki näitä laumoja, mutta tämän lausuminen ääneen on huomattavasti helpommin tehty kuin käytännön toteutus: samaan aikaan on yritettävä raivata tilaa sopiville laatoille ja toisaalla sijoittaa jokainen siirrettävä laatta kertalaakista siten, että niistä ropisee pisteitä.
Eri pelaajamäärät eivät pelin yleisvirettä muutoin muuksi muuta, mutta mitä useampi nuppi Savannah Parkin ääressä häärii, sitä harvemmin tulee se astetta mieleisempi “oma vuoro”, jolloin pääsee valitsemaan mitä laattaa seuraavaksi siirretään.
Nuoremman väen kanssa pelattuna tarjolla on myös yksinkertaisemmat säännöt, joissa unohdetaan metsäpalot ja eläinten juottovaatimukset. Tätä pelimuotoa (sekä vaihtoehtoisia aloitussetuppeja kokeneemmille) varten pelilaudat ovat kaksipuoleiset. Ja jos taas peruspeliä haluaa vielä lisämaustaa, voidaan mukaan ottaa leijonat, jotka antavat irtopisteitä läpi pelin jos laatat pelaa leijonan kulloiseenkin lokaatioon.
Nykytrendien mukaisesti soolopelaajiakaan ei ole kokonaan unohdettu, mutta se puoli ei toisaalta tarjoile kuin pistetaulukon johon verrata omia loppupisteitä. Yksinpelaajille tarjoaisin siten jotain muuta, Savannah Park on kimpassa pelattavaksi tehty – ja sellaisena oikein oivallinen valinta jos haluaa ei-niin-kilpailullista pelattavaa.
Komponenttipuoli on alusta loppuun toimivaa, joskin graafisesti peli on tasapaksu. Plussaa sen sijaan kätevistä pelaajakohtaisista bokseista, jotka imaisevat paitsi kunkin pelaajan kilkkeet, sitovat kaikki Savannah Parkin komponentit yhteen ilman että tarvitsee pelätä laatikon avaamisen yhteydessä “silmille räjähtävää” sekamelskaa.
Meillä tälle savannille on päädytty tasaiseen tahtiin, joten jotain on maagisesti tehty taas kerran oikein.
Savannah Parkin pelimekaaniset sukulaiset
Näitä “kaikki asettavat nyt laatan x” -pelejä tulee vastaan tasaisin väliajoin, Savannah Park on sarjassaan kuitenkin sieltä kiinnostavimmasta päästä. Kurkataan silti muutamaa muutakin tutuksi tullutta viritelmää.
Varhaisimpia tuttavuuksia on Take It Easy! (1994), jossa tavoitteena on rakentaa pelilaudan läpi halkovia samannumeroisia viivoja. Peli on häpeilemättömän abstrakti ja ulkoisesti luotaantyötävä, mutta plussaa se saa siitä että peliä pystyi pelaamaan jopa kahdeksalla pelaajalla. Niin ja tämä on lisäksi suomennettu.
Don Quixote (2010) muistuttaa pikavilkaisulla Carcassonnea, sillä pelaajien laatoista rakentuu teitä, linnoja ja mm. tuulimyllyjä. Jokainen pelaa tässäkin oman pelinsä tavoitteena asetella omat 24 laattaa mahdollisimman pisteantoisasti. Kokonaisuus on nopea ja harmiton pelattava, jonka ulkoasu on kunnossa, mutta sisällöltä jää toivomaan jotain lisää.
Karuba (2015) on suhteellisen tuore julkaisu, joka on myös julkaistu suomeksi Haban toimesta. Pelaajat heitetään viidakon kätköihin tavoitteena rakentaa polkuja läpi tiheän kasvuston edessä häämöttäviin temppeleihin. Genren “vastaisesti” tähän on saatu koukku, jossa muiden tekemisiäkin on syytä seurata: nopeimmille temppelin löytäneille on isompi pistepotti tarjolla, joten tietynlainen kilpajuoksu on leivottu mukaan. Karuba on mainio, sen vähemmän tunnettu korttipeliversio vielä tätäkin parempi (ks. blogiteksti Karuba-korttipelistä), mutta sepä onkin ihan toinen tarina jo se.
