Vuoden 2000 Alea-sarjan julkaisu Taj Mahal on tuotteliaan pelisuunnittelijan Reiner Knizian käsialaa. Noihin aikoihin Knizia paistatteli pelisuunnittelijana parrasvaloissa miehen suunnitellessa toinen toistaan nerokkaampia mutta helposti lähestyttäviä pelejä, jotka maistuivat myös peliharrastajille. Taj Mahal sai julkaisuvuonnaan ‘Deutcher Spiele Preiss’ -kilpailun voiton vuoden perhe-/aikuistenpelinä, mutta siinä tärkeämmässä kilpailussa, ‘Spiel des Jahres’ -kilpailussa oli tyytyminen vain ehdokkuuteen valinnan osuessa peliin Torres.
Temppeleitä laudalle
Taj Mahalissa pelaajat kiertävät kerran pelilaudan 12 provinssiä läpi. Yksittäisen provinssin sisällä kamppaillaan hallinnon henkilöistä käsikortteja pelaamalla. Enemmistöillä pääsee käsiksi näitä vastaaviin bonuslaattoihin.
Pelin perusidea on se, että kullekin kierrokselle pelaajat joutuvat valitsemaan värin, jota noudattavat koko provinssissa olonsa ajan. Vuorolla pelataan kädestä yksi tai kaksi korttia yhtä ja samaa väriä. Poikkeuksena valkeat jokerikortit, joita voi pelata vuorossa yhden värikortin kaverina.
Kun oma vuoro taas tulee voi aiempiin kortteihin lisätä taas yhden tai kaksi lisäkorttia, tai sitten voi passata. Passatessa omia jo pelattuja kortteja verrataan muiden pöytäkortteihin ja mikäli pelaajalla on edessään useampi samanlainen symboli kuin muilla pelaajilla, hän saa vastaavat bonuslaatat itselleen mikäli sellaiset vain ovat saatavissa (eli kukaan muu ei ollut niitä vielä vienyt passauksensa yhteydessä).
Mikäli pelaaja saa yhdenkin henkilöbonuslaatan saa myös oikeuden rakentaa temppelin tai temppeleitä kyseiseen provinssiin. Temppeleitä pyritään ketjuttamaan provinssista toiseen, sillä temppeliketjuista saa enemmän pisteitä kuin yksittäisestä temppelistä. Yhteen yksittäiseen ruutuun mahtuu pääsääntöisesti vain yksi temppeli, poikkeuksena provinssin suur-mogulilaatan voittanut, jolla saa rakentaa myös kaverin kylkeen. Temppelin rakentamisella on laudalta mahdollisuus saada myös yksittäinen lisäetu (kortti, yksittäinen tuote, pisteitä tms.) – näitä lisäetuja on ripoteltu pääosin syrjäisempiin ruutuihin.
Norsuenemmistön pelannut ei saa temppeliä, mutta sen sijaan tarjolla olleen tuotelaatan, jossa kuvatuista tuotteista saa pisteitä sen mukaan paljonko pelaajalle niitä ehtinyt kertymään.
Passaamisen ja bonuslaattojen keräämisen yhteydessä tarkistetaan onko pelaajalla kaksi samanlaista bonuslaattaa. Jos on, vaihtuu kerätty kaksikko vastaavaan jokerikorttiin. Näin ansaittu jokeri tosin eroaa muista pelin korteista sillä, että kierroksen päätteeksi erikoisjokeri palaa takaisin käteen kaikkien muiden korttien ollessa kertakäyttöisiä.
Vuoron viimeinen vaihe on valita tarjolla olevista korteista kaksi tulevia kierroksia varten. Paitsi että viimeisenä passanneelle ei ole tarjolla enää kuin yksi ainoa kortti.
Tämän jälkeen siirrytään seuraavaan provinssiin ja korttien pelaaminen aloitetaan kokonaan alusta. Kierrosten edetessä pelilauta täyttyy pelaajien temppeleistä ja siten mahdolliset pistepotit kasvavat ja sama pätee myös norsulaatoista saatavilla oleviin pisteisiin. 12 kierroksen jälkeen peli tulee maaliinsa, jolloin vielä käyttämättömistä käsikorteista saa valita yhden värin sekä kaikki jokerit, joista saa pisteen kustakin kortista.
Keskinkertaisten komponenttien alta paljastuu nerokas peli
Otetaan ne Taj Mahalin huonot puolet ensin, niin päästään nopeammin ruotimaan hyviä: Taj Mahal on graafisesti melkoisen ruma ja oli jo uutuuttaan huonolla tavalla vanhahtavan näköinen. Pelin komponentit ovat sekoelma pientä epämääräisen kokoista ja näköistä pahvinatteria ja korttien suunnittelussakin olisi toivomisen varaa. Vaan se poikkeus komponenteistakin löytyy nimittäin muoviset temppelit ovat kauniita vielä tämän päivän mittapuullakin.
Kaikeksi onneksi heikot komponentit eivät lopulta pelaamista juurikaan haittaa ja kuoren alta paljastuu yksi Reiner Knizian parhaista, jollei peräti paras, peli. Taj Mahal on nimittäin kutkuttavan jännittävä peli. Jokainen kierros ja “huutokauppa” on todellinen jännitysnäytelmä. Ja 12 kierrosta kestävän pelin aikana ratkeaa, kuka on pelipöydässä paras oman pelinsä ajoittamisessa.
Hyvin pelaaminen vaatii oman pelin suunnittelua ensimmäisestä kierroksesta lähtien ja sekä pelilautaa että toisten peliä lukemalla on valittava ne kierrokset, jolloin on tärkeä saada jotakin. Omaa strategiaa pitää pystyä myös muovaamaan pelin edetessä, joten reagointia muuttuviin tilanteisiin tarvitaan. Ja totuus on, että kaikilla kierroksilla rahkeet eivät voi riittää kamppailuun jackpotista, mutta niilläkin kierroksilla viisas poimii helpot marjat, kun muut kamppailevat verisesti keskenään isommista kaloista.
Niin, niitä tiukkoja korttikamppailuita Taj Mahalissa riittää. Tilanne muistuttaa monin tavoin perinteistä huutokauppaa, jossa vauhtisokeus vie helposti mennessään eikä pelaaja osaa jättäytyä pois ajoissa vaikka olisi pitänyt. Taj Mahal vain on huutokauppaa raadollisempi: voitit taiston tai et, kaikki pöytään läiskityt kortit menettää. Tässä on samalla yksi pelin ominaisuuksista, joka ei kaikkia miellytä, mutta joka opettaa viimeistään kantapään kautta harkitsemaan omia päätöksiä.
Taj Mahal on vielä yli 15 vuoden jälkeenkin raikas ja omanmakuisensa peli, joka jaksaa viehättää. Se on kestänyt aikaa todella hyvin. Harmillisesti pelistä on viimeisin painos otettu vuonna 2006, joten saatavuus kaupoista on käytännössä olematon. Onneksi esim. Boardgamegeekin Marketplacessa peliä liikkuu mukavasti ja hyväkuntoisen käytetyn version saa muutamalla kympillä. Taj Mahal onkin hyvä muistutus siitä, että välillä kannattaa katsoa peräpeiliin ainaisten ehkä-hyvien Kickstartattujen uutuuksien sijaan, sillä näitä mainioita hieman vanhempiakin pelejä löytyy. Taj Mahal on täyden 10 peli!
Infolaatikko: Taj Mahal | ||
---|---|---|
Pelaajia: 3-5 | Kesto: 75-100 minuuttia | Julkaisuvuosi: 2000 |
Saatavuus: loppuunmyyty | ||
Lisätietoa: Boardgamegeek | ||
Muualla arvosteltuna: Lautapeliopas |
Hieno arvostelu! Kiva lukea näistä vanhoista klassikoista näin Kickstarter-pelihuuman aikana (..tulisipa tästä pelistä joku deluxe-KS julkaisu :D).
Tälläiselle uudestaan lautapeleistä innostuneelle, nämä vanhatkin pelit ovat Löytöjä jotka innostavat uusien lailla. Asiaan liittyen klassikkopelivinkki: Junta
Tutustuin Juntaan tuohon pari vuotta sitten ja viime vuonna siitä tuli uusi painos. Satiirinen huumoripeli joka sopivalla peliporukalla oli oikein haha-hauska, vääntö El Presidentistä El Presidentin paikalle oli parhaimmillaan tiukkaa!
Kiitokset kannustavista kommenteista. Junta on nimenä ja peli-ideanakin tuttu, mutta pelaamaan en ole koskaan päässyt. Tähän suurin jarru ollut se, että olen ymmärtänyt pelin toimivan parhaimmillaan isolla pelaajamäärällä ja omissa ympyröissä tuollaista maksimimäärää tavoitetaan aniharvoin – ja jos ryhmäkoko lopulta onkin riittävän iso, niin kaikki eivät ole valmiita pitkäkestoiseen peliin. Mutta testaisin pelin kyllä ihan mieluusti.
Jep, Junta minimissään vaatii 5 pelaajaa että toimii.
Yhdyn edelliseen puhujaan – oikein mukava lukea tämän ja Macaon kaltaisista klassikoista, kiitos vain! Kumpikin peli on minulla vielä joskus tulevaisuudessa, toivottavasti, edessä.