Tämä on kolmas ja viimeinen osa Spiel ’17 -tapahtumaraportista. Raportti kattaa messupäivistä lauantain ja sunnuntain. Näiden lisäksi lopussa on jälkilöylyt suunnitelmien onnistumisista ja muutenkin fiilistelyt neljän päivän rupeamasta. Aikaisempien messupäivien raportit löytyvät tästä: torstai ja perjantai.
Lauantaina linnaan ja stadionille
Jos oli ihmisiä paikalla paljon jo torstaina ja perjantaina, niin lauantaina vasta olikin. Ihmismassat näkyivät erityisesti osastoilla, jotka tarjoavat pelejä kaikille (siis Queen Games, Kosmos, Schmidt…). Me suuntasimme aamulla Bezierin osastolle tarkoituksena testata ‘Palace of Mad King Ludwig’ ja tässä onnistuttiin. Pelin säännöt oli illalla tankattu parin henkilön toimesta, mutta tämä tukitoimi osoittautui turhaksi koska osastolta saimme erinomaisen sääntöjenselityksen. Niinikään pitkin peliä oltiin ahkerasti varmistamassa, että onhan kaikki selvää tai onko tullut lisäkysymyksiä. Ja tämä kaikki niin, että ei tullut tunnetta hoputtamisesta, kyttäämisestä tai muustakaan epämiellyttävästä. Aivan ensiluokkaista palvelua!
Palace of Mad King Ludwig (jatkossa ‘PoMKL’) jatkaa ‘Castles of Mad King Ludwig’:n jalanjäljessä. Huonetyypit ovat samat, rakennussäännöt niinikään, mutta hintojen muodostus ja omien linnojen rakentelu loistavat poissaolollaan. Tilalla on pelaajien yhteinen pelialue ja vesielementti pelin lopetusta kirittämässä. Omalla vuorolla on kolme vaihtoehtoa. Näistä ensimmäinen on ostaa laudalta tarjolla oleva huonelaatta, jolla laajennetaan pelialuetta. Rakennettu huone merkitään pelaajan omalla markkerilla, jotta tiedetään kuka minkäkin huoneen omistaa. Huonelaatoissa on oviväritykset ja jos ovet naapuriin ovat samassa värissä, palkitaan molempien huoneiden omistajat vastaavalla joutsenmerkillä. Näitä joutsenmerkkejä tarvitsee mm. laattojen ostossa. Huoneen ostamisen sijaan vuoron voi käyttää ostamalla henkilökohtaisen pistelaatan: tällöin nostetaan kolme pistelaattaa, pidetään näistä yksi ja asetetaan se alassuin pelaajan eteen. Kolmas vaihtoehto on ostaa boostaus-laatta, jolla saa esimerkiksi alennusta tuleviin ostoihin, lisäpisteitä tai muuta mukavaa.
PoMKL eroaa edeltäjästään myös pelin lopetuksen mekanismilla. Jokainen valmistuva huone – sen lisäksi, että antaa omistajalleen kertaedun – lisää vesilaattoja palatsin ympärille. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä nopeammin vesilaattoja peliin tulee. Kun linna lopulta on veden ympäröimä siirrytään loppupisteiden laskuun. Pelin aikana vesilaatat toimivat myös blokkailuelementtinä.Loppupisteytyksessä vertaillaan pelaajien paremmuutta versus yleiset pistelaatat, jonka lisäksi pelaajat saavat mahdollisesti omista pistelaatoista lisäpisteitä. Niinikään pelaajan oma lauta, jossa mm. säästetään edellä mainittuja piste- ja bonuslaattoja, käydään läpi ja huomioidaan sieltä saatavat lisäpisteet.
Kokonaisuutena PoMKL on kelpo peli, mutta välitöntä hinkua sen ostamiseksi ei ole. Peli kyllä rullaa hyvin ja vaihteeksi on kiva rakennella yhteistä linnaa omaan napaan katsomisen sijaan, mutta jotain määrittelemätöntä jäin kaipaamaan. Graafisesti jatketaan Bezierin karuhkolla linjalla ja hintakin oli todella suolainen. Jos tästä suomennos saadaan Castles of Mad King Ludwigin tapaan, niin ehkäpä se hintakin tippuu järjelliseksi ja ostoskynnys ylittyy? Tämä jää nähtäväksi. Messuilla peli myytiin loppuun, joskin vasta sunnuntaina iltapäivällä.
Bezierin osastolta suunta eteenpäin. Väkeä näkyi olevan liikkeellä niin paljon, että tehtiin seuraavaksi muutamia valikoituja ostoksia. Matkalla tuli testattua pikaisesti Iellon lastenpeli Sticky Chameleons’. Pelissä heitetään kaksi noppaa, jotka kertovat mikä kohdeötökkä tulee löytää pöydältä ja saalistaa se venyvällä “tahmakädellä”. Tietyllä määrällä napattuja ötököitä voittaa. Kevyttä huvia, jossa epäilyttää lähinnä se tahmakäsien toimivuus pidemmässä juoksussa ja toisaalta kuinka nopeasti pienet pahviosat katoavat. Menee kategoriaan kevyet hönöpelit.
Koska kaikki kappaleet Sentient-noppailusta sitten kuitenkin päätyivät ennakkotilaajille (pahus), niin lupauduin ostamaan edellispäivänä testatun Bunny Kingdomin. Näin talouspelivastaavallemme jäi budjettiin tilaa ‘The Rühr: A Story of Coal Trade’ -pelille, joka siellä semisti kutkutti. Iellon osastolta pupupelin ostettuani (mukaan sai bonuskortin ja mukin) sain myös arpalipukkeen, joka syötettiin osastolla patsastelevaan “hedelmäpeliin”. Tämä värkki oli tullut tutuksi jo aiemmin, kun Bunny Kingdomin testaamisesta sai samanlaisen lirpakkeen. Aiemmin ei ollut lykästänyt, mutta uusi arpa yllättäen täräytti masiinasta kolmet ‘Ieolla’-merkit ja voitto tuli. Siispä lunastamaan ilmainen ‘Arena: for the Gods’. Näytti olevan jonkinsortin noppapeli, jossa ensin varustellaan taistelijat ja sitten mennään ottamaan miehestä mittaa. Aika näyttää, minkälaisen vastaanoton tuo saa – hinta nyt kuitenkin oli kohdallaan.
Porukalla totesimme tässä kohtaa, että koska sää ulkona on hyvä ja messuhallit täysiä, niin otamme käyttöön suunnitelma B:n. Oli siis jo ennen matkaa ollut puheissa, että futispelikin paikan päältä voisi olla vaihtoehto. Kun kaupungin oma joukkue ‘Rot-Weiss Essen’ pelasi kotipelin lauantai-iltapäivänä, niin siispä sinne. Iltapäivä meni siten Saksan neljännen sarjatason peliä seuraten ja tunnelmasta nauttien. Yleisöä oli paikalla arviolta sellaiset 10 000 ja tunnelma tälläkin sarjatasolla jotain ihan muuta kuin Suomessa on totuttu.
Iltapelailua ja pakkailua
Futispelistä lampsimme takaisin hotellin suuntaan. Päädyimme kävelemään sen nelisen kilometria, kun sää oli edelleen syksyisen kaunis. Tarkoitus oli matkalta bongata joku hyvä döner-ruokapaikka, mutta ei lykästänyt ja hätäpäissämme päädyimme hipsteri-ravintolaan, joka oli kävijäarvioissa saanut hyvät palautteet. Ei osunut meidän porukassamme ruokavalinnat kuitenkaan kohdalleen, mutta nälkä sentään lähti. Tästä hotellille ja pelit pöytään.
Aloitettiin pelaaminen “uudenkarhealla” ale-laarilöydöllä nimeltä Meridian. Mikko tämän huumorilla osti eli tarkoitus oli testata peli ja oletettavasti sen jälkeen tempaista roskiin. Lyhyen viestinvaihdon jälkeen muutettiin kuitenkin suunnitelmaa ja päätettiin toimittaa peli seuraavana päivänä Lautapelit.fi:n osastolle ja tarkemmin sanottuna Hessulle. Hessulta kuuleman mukaan kun menee yöunet, jos pelejä heitetään roskiin ei viedä hänelle pelattavaksi. Jotta peli varmasti saavutti Hessun, niin pelin kanteen tehtiin “huomaamattomat” tussimerkinnät ja Lunkisti-terveiset. Harmi vain, että unohdin kiireessä ottaa tuosta taiteilusta kuvan. Pelistä itsessään sentään hoksasin kuvan räpsäistä.
Pelinä tämä huumoriostos oli yllättävänkin ok, vieläpä Leo Colovinin tekeleeksi. Mutta ei siitä sen enempää. Käännetään katse takaisin uudempiin peleihin. Fantasy Realms on kompakti korttipeli, jossa kaikilla pelaajilla on seitsemän kortin käsi. Vuorolla joko otetaan pöydästä yksi sinne tarjolle laitetuista korteista tai nostetaan pakasta uusi. Vuoron päätteeksi yksi kortti laitetaan pöydälle muille pelaajille tarjolle. Tätä jatketaan kunnes pöydässä on 10 kortin tarjooma, jolloin peli päättyy välittömästi. Yksi kierros ei siten pitkään kestä ja uusintapelin perään huutelu alkaa yksintein – näin kävi meilläkin.
Fantasy Realmsin kiehtovuus tulee niistä korteista. Kaikki korteista tuovat pisteitä, mutta kuinka paljon riippuu muista korteista. Korttien alkuarvot vaihtelevat 0-40 välillä, mutta kortteja kombottamalla osasta voi saada todella härskejäkin pisteitä. Pisteidenlasku kestääkin pelissä kohtuutovin, mutta mukana tulevat pistelaput on sentään suunniteltu tätä tarkoitusta varten hyvin. Pelinä varsin hauska ja nopea, mutta tätä ei missään nimessä voi ottaa liian vakavasti.
Illan viimeiseksi peliksi päätyi Guns & Steel, peli parin vuoden takaa, mutta tarttui nyt Jussin haaviin. Kuva olisi kiva, mutta jäi ottamatta. Guns & Steel osoittautui resurssien kanssa puljaamiseksi, jossa aloituskäden perusresursseilla ostetaan teknologiapyramidin alarivin parempia resursseja, joilla taas ostetaan parempia resursseja ja niin edelleen. Ostettavat kortit tuovat myös pisteitä. Toisten pelaajien peliä pystyy myös haittamaan sotakorteilla – onnistunut “hyökkäys” joko pyöräyttää pöydässä olevia käyttöä odottavia resurssikortteja käytetyiksi tai sotimisella voi yrittää varastaa muilta ihmeitä. Ihmeitä taas pelissä saa, kun täyttää tietyt korttiehdot.
Guns & Steel ei osunut meikäläisen pelimakuun. Pelaajamääränä neljä ei ollut optimi, kolme varmaankin olisi se paras. Hiukkasen huolestunut olisin siitäkin, että koska teknologiapyramidiin tulee joka peliin samat kortit, niin miten pitkään peli pysyy tuoreena. Toisaalta tätä minä en ole puhki pelaamassa, joten sikäli se ja sama.
Sunnuntai-ilta päättyi alustavaan pakkailuun, aamulla jatkoimme sen projektin vielä loppuun ja luovutimme huoneemme ennen kuin lähdimme messuille.
Vielä sunnuntainakin messuille – ensimmäistä kertaa koskaan
Seitsemäs kerta toden sanoo eli emme olleet kertaakaan aiemmin olleet Spiel-messuilla sunnuntaina. Huhut männävuosilta kuiskivat mahdollisista alennusmyynneistä jne. joten nyt näkisi mahdollisesti sitten sitäkin puolta. Niin taikka näin, emme olleet heti messujen avautuessa ryntäämässä ovista sisään vaan tulimme omalla aikataulullamme paikalle. Täyteen ahdetut matkalaukut jätettiin messuhallin narikkaan kaniin (2 euroa per laukku), mutta käsimatkatavaroihin mahtuisi vielä yhtä sun toista. Siispä kiertämään neljättä päivää messuhumuun.
Ensimmäinen huomio: halleissa oli väljempää kuin lauantaina ja itse asiassa väljempää kuin minään muunakaan päivänä. Suosittuihin pöytiin oli toki edelleen täyttä, mutta testattavaa löysimme silti. Aloitettiin messujen Fairplay -listojen (=messujen kuumimmat pelit) kymppisakissa keikkuneella Memoarrr!:lla.
Memoarrr! on vinkeä variaatio muistipelistä, jossa ennen pelin alkua kukin pelaaja saa katsoa kolme edessään olevaa korttia – pelin kaikissa korteissa on kuvattuna eläin ja jokin väri. Sen jälkeen yksi pelaajista kääntää kortin 5×5 pelialueelta ympäri. Nyt seuraavan pelaajan pitää kääntää joko samaa väriä tai samaa eläintä vastaava kortti. Jos jompikumpi täsmää, niin pelaaja pysyy pelissä mukana ja vuoro siirtyy seuraavalla. Tämän taas tulee kääntää kortti, joka täsmää vastaavasti edelliseen ja näin jatketaan kunnes vain yksi pelaaja on jäljellä. Kierroksen voittaja saa yhden aarrearkku-kortin, jonka jälkeen kaikki kortit käännetään taas ympäri ja homma alkaa alusta.
Mitään pelin korteista ei siis sekoiteta, vaan pelaajille on valmiiksi lisätietoa missä mitäkin majailee – tai ainakin periaatteesa on, eri asia muistaako ja jos muistaa niin mitä? Näin jatketaan kunnes aarrearkut loppuvat. Tällöin lasketaan aarrearkuista löytyvät pisteet ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.
En ole mikään muistipelien ystävä, mutta pakko nostaa hattua näin toimivalle pelille. Yksi erä Memoarrr!:ia ei pitkin kestä ja pelimekaniikka on hyvä ja ulkoasukin onnistunut. Jos yhtään muistipelien kaltaiset pelit maistuvat, niin tämä kannattaa ehdottomasti hankkia omaan hyllyyn. Niin ja pakko vielä mainita, että otin tässä satanolla turpiin. Kierroksen jälkeen kun kortit käännettiin ympäri, niin hyvä jos muistin yhden tai edes kaksi korttia – ja yleensä niistäkin vain toisen ominaisuuden.
Cover Me herätti kiinnostuksen jo messuille valmistautuessa. Pelin muotitrendit-teema on lautapeliksi harvinainen ja laatikon kansikin erinomainen. Siispä säännöt meni välittömästi lukuun minkä jälkeen en ollut enää ollenkaan varma onko tässä peliä vai ei. Nyt sunnuntaina julkaisijan (Jumping Turtle Games) osastolla oli siinämäärin väljää, että istahdimme tämän pelin pariin. Sääntöjenselittäjäksi ja alkuun neljänneksi pelaajaksi istahti itse pelin suunnittelija Bram Verbiest.
Pelissä pelataan kolme kierrosta pöytään malleja (korttikuvituksessa on oikeita ihmisiä, joista osa jollei peräti kaikki, oikeita malleja). Kukin valitsee käsikorteistaan yhden ja kortit paljastetaan yhtä aikaa. Pelatut kortit käydään läpi ja catwalkilla ja vastaavilla trendimittareilla siirrellään markkereita eteenpäin sen mukaan, minkämittaiset ja -väriset hiukset ja minkäväriset vaatteet & kuosi pelatuilla malleilla oli. Kolmen samanlaisen kierroksen jälkeen on selvillä mikä oli kauden trendi milläkin mittarilla ja katsotaan kenen pelaajan korteissa täyttyvät nämä trendit parhaiten.
Parhaat pelaajat palkitaan pisteillä, epäonnisemmat saavat kortteja tulevista pakoista hivenen aiemmin kuin kierroksella paremmin pärjänneet. Noista uusista pakoista marssitetaan hiljalleen peliin uusia värejä. Kierroksen päätteeksi trendimittarit nollataan ja homma käynnistetään taas alusta. Näin hinkataan kahdeksan (?) kierrosta. Hinkata oli edellä tietoinen sanavalinta, sillä tämä peli toistaa ja toistaa itseään. Uudet värit toki tulevat peliin hiljalleen, mutta ei se peli sittenkään muuksi muutu. Emme pelanneet peliä kuin puoliväliin, joka sai riittää.
Cover Me:stä jäi kotikutoinen vaikutelma. Peli kaipaisi kokeneemman julkaisijan lisäviilausta ja edelleenkehitystä eikä komponenttipuolellakaan tekisi pahaa saada vähän päivitystä. Saatoin antaa itselleni mentaalisen olkaan taputuksen, että Cover Me oli tippunut jo alkujaan omalta kiinnostuslistalta pois, mutta tulipa sekin nyt vielä testillä varmistetuksi.
Boardgamegeekin oma osasto tuli sekin messujen aikana useamman kerran ohitettua ja Eric W. Martin käveli yhden jos toisenkin kerran vastaan. Emme morjestaneet eikä vaihdettu nimmareita – ehkä sitten ensi kerralla.
Vaan japanilaisten osastolla pysähdyimme pelaamaan erän Dice Age: The Hunt:ia. Tämä taisi olla Jussilla ollut mietinnässä. Ensi alkuun osastolla oleva kaveri sanoi, että jos sopii niin lukekaa itse säännöt, kun osaston virallinen sääntöjenselittäjä oli poissa, mutta hetken kuluttua kaveri pölähtikin paikalle. Saatiin siis ohjeistus japanilaiselta ja hyvällä englannilla tulikin. Onneksi nyt kuoriutui pinnan alta jotain muuta kuin Yatzy-variantti.
Dice Age: The Hunt on käytännössä boostattu Las Vegas. Heitetään omat nopat ja valitaan jonkun noppaluvun kuutiot mitkä siirretään yhdelle tarjolla olevista pistekorteista. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro. Kun oma vuoro tulee uudelleen, heitetään jäljellä olevat nopat ja toimitaan samoin. Jos valitsi jonkin jo heittämistään noppaluvuista, niin nämä menevät samalle kortille kuin aiemmat vastaavat. Kun pelaajat ovat näin viljelleet nopat korteille ne jaetaan yksi kerrallaan aina sille, jolla on kortilla paras edustus. Tasatilanteessa viimeisin kortille noppia pelannut voittaa. Kakkoseksi kortilla jäänyt siirtää noppansa vielä “lucky-loser”-kortille, joka jaetaan kierroksen viimeisenä korttina vastaavin menetelmin kuin muutkin kortit.
Näitä kierroksia pelataan neljä, joiden aikana koetetaan kerätä pistekorttien ohella settejä ja enemmistöjä pistekorteista. Peliä on maustettu vielä joukolla erikoiskortteja (joita saa kierrosten väleissä) ja kahdenkokoisilla nopilla, joista kooltaan isompi voittaa pienemmän tasatilanteessa. Dice Age ei ollut yhtään pöllömpi tapaus ja olisi saattanut päätyä ostoon asti, mutta 40 euron hintalappu nyt vaan on liikaa. Tuosta pitäisi viilata puolet pois, jotta kaupat syntyisi. Ynmärrän kyllä, että japanilaisilla tuo kustannuspuoli aiheuttaa omat haasteensa, mutta tässä kohtaa hintalappu käännytti potentiaalisen ostajan.
Ai niin… ja siinä missä sääntöjenselitys Dice Agessa oli oikein onnistunut, niin saatiin pöytäämme vanhempi rouva osastolta seuraamaan “ja helpottamaan” peliä. Eihän hän mitään helpottanut, vaan sääti koko ajan jotakin ja yritti käännellä saatuja kortteja ja noppia milloin mihinkin asentoon tai laittaa pois. Meillä meni pari minuuttia yksinkertaisen “Minulle kuuluu tuo kirkas noppa vielä seuraavallakin kierroksella, vaikka se kertakäyttöinen onkin ja sen kertaalleen käytin. Mutta saan sen siksi, kun kahdella peräkkäisellä kierroksella sain sen erikoiskortin, joka sen nopan käyttöoikeuden antaa.” -tilanteen läpikäyntiin. Siinä siis veivattiin yhtä noppaa ees-taas ja selitettiin miksi asia meni niin kuin meni… lopulta tuo sitten otti ja ymmärsi. No, olisunnuntai-iltapäivä ja itse kullakin varmaan jo turnausväsymystä.
Älä vie sitä mun noppaa – se kuuluu mulle…
Sunnuntaina messuilla pelattiin Carcassonnen MM-kisat. Ville bongattiinkin lopettelemassa omaa urakkaansa. Tällä kertaa viidestä alkusarjan pelistä “Visard” -nimimerkkiä käyttävälle Villelle tuli kaksi voittoa, millä ei irronnut kuitenkaan jakkaraa jatkopeleihin. Taso näissä karkeloissa on tunnetusti aina kova.
Messujen viimeseksi peliksi valikoitui Half-Pint Heroes. Siitä oli seisomapöytä tyhjillään, kun paikalle tulimme. Pelasimme ensin yhden neljän pelaajan kierroksen yhdessä sääntöjenselittäjän kanssa ja heti perään uusintapeli, kun mukaan saatiin pari pelaajaa lisää. Peli yhdistää tikkipelin ja pokerikädet minkä lisäksi kukin saa yhden arvata osuuko joku toinen veikkauksessaan omasta tikkimäärästään. Pakka sekoitetaan, kukin pelaaja saa tietyn määrän käsikortteja. Näiden lisäksi pöytään käännetään pari korttia, joita vasten pokerikäsiä voidaan lähteä pelaamaan. Pelataan tikkikierros, jonka aikana saa pelata yhden tai useamman kortin – paras pokerikäsi vie tikin. Näin jatketaan, kunnes kaikki ovat pelanneet korttinsa, jolloin siirrytään pistelaskuun. Tikeistä saa pisteitä, samoin oikein tehdystä veikkauksesta.
Half-Pint Heroesin grafiikka miellytti, peli sitä vastoin jätti osin kylmäksi. Pelaisin kyllä toistekin, mutta esimerkiksi aiemmin pelattu Voodoo Prince miellytti roimasti enemmän.
Tässä kohtaa kello läheni kolmea ja koska kimppakyydeistä lentokentälle oli alustavaa sopimusta tehty neljän korville, niin aloimme tehdä lähtövalmisteluja. Pieniä viime hetken ostoksia, matkalaukkujen lunastusta säilöstä ja ulkoilmaan odottelemaan kyydityksiä. Näin olisi Spiel ’17 koettu!
Oma aarrekasa ja jälkihöyryt
Messut tulivat ja menivät. Matkalaukku on tyhjennetty ja ostoskasa purettu pelikaapin kätköihin. Näillä eväillä selviää kummasti pimeimmän kauden ylitse ja pitkälle ensi vuoteenkin. Mutta mitä muuta messuista jäi käteen kuin kasa pelejä? Entä yllättikö jokin tällaisen konkarin? Oliko vaivansa arvoinen matka?
Voisin tiivistää koko reissun lauseeseen: “Paras Spiel-reissuni koskaan”. Se kertoo paljon se. Samaa mieltä tuntui olevan muukin vakiporukkamme. En tiedä vaikuttiko kokemukseen olympiadin mittaiseksi venynyt tauko messuista vai kenties se, että saadaan tuttu porukka liikkeelle ilman arjen painolastia? Kenties hotellin keskeinen sijainti, yleinen fiilis itse tapahtumassa, koettu jalkapallopeli vai mikä? Tai ehkäpä nämä kaikki yhdessä?
Hauskaa joka tapauksessa oli ja vaikka messupäivät tällaiselle turistillekin ovat rankkoja, niin kun asiat tekee itselle sopivalla tahdilla ilman tarvetta “suorittamiseen”, niin silloin jää hyvä maku. Tutulla ja samanhenkisellä porukalla reissatessa on myös kovin helppoa nauttia niin messupeleistä kuin muistakin ohjelmanumeroista.
Mitä julkaistuihin peleihin taas tulee, niin pohjatyöt tuli tehtyä paremmin kuin koskaan. Sillä rintamalla yhtäkään jättiyllätystä ei tullut, näitä pienempiä messuhittejä (esim. Memoarrr!) toki ei saata kaikkia ennakolta edes arvata. Seurattavien ja ostettavien pelien lista piti Karuba-korttipeliä lukuunottamatta kutinsa, mutta lisäksi moni ostamatta jäänyt ja mahdollisesti testattu peli saattaa vielä päätyä hyllyyn jälkijunassa. Sentientin ja Coaster Parkin missaaminen hiukkasen jäi harmittamaan, mutta toivottavasti niiden osaltakin tärppää jossakin vaiheessa.
Messut ovat menneet monella mittarilla eteenpäin sitten vuoden 2005. Ruokatarjonta on monipuolisempaa ja sääntöjenselityksen taso on parantunut huimasti. Niinikään säännöt olivat saatavilla englanniksi joka kerta, kun sellaiselle oli tarvetta. Iso peukku kaikelle tälle. IPad:iä ja sinne ladattuja sääntöjä en siten messuilla tarvinnut kertaakaan, hotellikäytössä sen sijaan värkille oli edelleen käyttöä.
Tulostetut messukartat omilla merkinnöillä osoittautuivat kullanarvoisiksi. Niinikään aakkoslistaus julkaisijat + osasto-osoite -yhdistelmästä oli hyödyllinen. Näillä suunnistaminen ja ylipäätään reitinsuunnittelu oli helppoa. Ja monen monta kertaa joku ventovieras (tai sunnuntaina ei-niin-vieras Cane) kysyi kartat nähdessään apua löytääkseen tietylle osastolle.
Entä oliko tämä kaiken vaivan ja rahan arvoinen? Kyllä. Neljä päivää hurahti nopeasti ja tehdyillä etukäteisvalmisteluilla paitsi helpotti itse messupäiviä, niin helpottaa myös julkaisujen seuraamista lähitulevaisuudessa. Monia noista peleistä kun alkaa tippumaan pikku hiljaa paikallisten pelikauppojen hyllyille, nettikaupoista nyt puhumattakaan. Näiltä osin on siten valmiiksi käryä monista peleistä, kun taustatyönä on kahlattuna kursorisesti jo se 1 000 peliä.
Jos taas puhutaan puhtaasti kustannuksista vs ostetut pelit, niin sillä mittarilla katsottuna ei tietenkään kannata lähteä Spiel-messuille. Huomioiden hotelliyöt, lentoliput yms. niin ne rahat säästämällä ostaa kummasti pelejä sitten kun ne tulevat saataville – osaa toki voi joutua odottelemaan pidemmän tovin. Näin ajateltuna jää kuitenkin se matka ja messut kokematta ja nämä molemmat ovat itselleni tässä kohtaa se ykkösjuttu. Toki onhan se mukava tehtyjä ostoksia seuraavat kuukaudet pelata ja saada suuntaan tai toiseen varmistus pelien hyvyydestä. Toivottavasti ovat niitä hyviä – muuten on peiliin katsomisen paikka.
Miinuspuolelle on listata vähänlaisesti mitään uutta. Kun saman katon alle pakkautuu neljässä päivässä se 180 000 ihmistä (tällainen arvio on vuodelta 2017), niin tietäähän sen, että liikkuminen on hitaampaa, pöydät ovat täysiä jne. – mutta siihen oli jo varautunut. Silti pakko todeta, että yllättävän hyvin pelipöytiin kuitenkin pääsi eli isommat tilat ovat tuoneet tähän jotain apua. Lattialle ei pelaamista missään vaiheessa tarvinnut viedä; sekin on joskus koettu. Oikeastaan ainoana negatiivisena yllätyksenä voi laskea sen, että välillä sai/joutui jonottamaan osastoilla ostoksia tehdäkseen. Neljän vuoden (tai vielä aiemmin) takaa en tällaiseen ole kyllä törmännyt.
Niin… ja että menisinkö uudestaan? Kyllä vaan – ja toivottavasti se kahdeksas reissu sieltä vielä joskus tulee. Se tapahtuuko se ensi vuonna, sitä seuraavana vai ylipäätään koskaan, siitä on vielä liian aikaista luvata mitään.
Nämä pelit olivat erityisesti seurannassa
Spiel-raportin pisteeksi i:n päälle laitan jakoon listan niistä messupeleistä, jotka olivat seurantalistalla (jos se jotakuta kiinnostaa). Tiputan ‘ehkä’ osaston tässä kohtaa kokonaan pois, jotta listasta tulee vähän tiiviimpi paketti. Työkaluna listan tekemisessä oli aiemmin mainostamani Tabletop Together Tool, jonne sai omat merkinnät tehdyksi peli peliltä ja sitä kautta valmiit listat tulostettua, linkin listaan jaettua omalle ydinryhmälle jne. Tämä lista on siis täysin henkilökohtainen ja porukastamme muilla oli omat vastaavat.
Pelit, jotka ostetaan:
- Favelas (ostettu, Tero)
- Gold Fever (testattu – ei ostoon messuilta, ehtii jälkeenpäinkin)
- Perfect Hotel (ostettu, Tero)
- Star Plus (ostettu, Tero)
Pelit, jotka vakavasti harkinnassa:
- Bunny Kingdom (ostettu, Tero)
Café Fatal (testattu, ei ostoon)- Coaster Park (?)
- Das Fundament der Ewigkeit (?)
- Ex Libris (ostettu, Tero)
- Heaven & Ale (ostettu, Jani)
- Ilôs (ostettu, Jani)
- Indian Summer (ostettu, Jussi)
- Iquazu (testattu, harkinnassa)
Iunu (testattu, ei ostoon)- Keyper (ostettu, Tero)
- Majesty (ostettu, Tero)
- Merlin (ostettu, Tero)
- Mini Rails (ostettu, Jani)
- Montana (?)
- Origami (ostettu, Tero)
- Pioneers (testattu, harkinnassa)
- Pioneer Days (ostettu, Jani)
- Reworld (ostettu, Tero)
- Riverboats (ostettu, Tero)
- Rocky Road á la Mode (?)
- Sentient (?)
- Solaris (?)
- Star Cartel (ostettu, Tero)
- Startups (ostettu, Tero)
The Palace of Mad King Ludwig (testattu, ei ostoon)- Transatlantic (ostettu, Jani)
- Tribes: Early Civilization (?)
- Voodoo Prince (ostettu, Mikko)
