Vuonna 2004 julkaistu ensimmäinen Ticket to Ride, suomeksi alkujaan nimeä Menolippu kantanut peli oli jättimenestys. Kokeneen pelisuunnittelijan Alan R. Moonin raikas reitinrakennusluomus paitsi ihastutti lautapelaavan maailman, napsi matkallaan kaikki merkittävät pelipalkinnot. Pelkästään alkuperäistä Menolippua on myyty yli miljoona kappaletta. Hittipelistä kasvoi lopulta pelisarja johon on tämän blogitekstin kirjoitushetkellä jo yli 20 erillistä peliä tai lisäosakarttaa.
Tässä artikkelissa esitellään alkuperäisen Ticket to Riden ohella vuotta myöhemmin julkaistu itsenäinen sisarpeli Ticket to Ride: Europe, jonka useimmat arvottavat vielä alkuperäistäkin paremmaksi. Alkuun esitellään peruspelin mekaniikat jonka perään Eurooppa-kartan tuomat lisäkuorrutukset. Kaikki käytetty kuvamateriaali on em. pelien 10v- ja 15v-juhlapainoksista.
Reitinsuunnittelua ja uudelleensuunnittelua
Sarjan kaikkien pelien perimmäinen tavoite on yhdistää pelin alussa (ja aikana) saadut tikettien kaupungit toisiinsa pelaajan omilla junaketjuilla. Valmistuneista reiteistä saa pelin päätteeksi pisteitä, keskeneräisistä miinuksia. Koska tiketit pidetään piilossa kanssapelaajilta peliin loppuun saakka, ei voi kuin arvailla vastapelaajien perimmäisiä tarkoitusperiä kun linkkejä alkaa ilmestymään laudalle.
Ticket to Ridessa alkuun tikettejä jaetaan kolme, joista vähintään kaksi täytyy pitää. Kun alkutiketit ja pelaajien vaunukorttien aloituskäsi on jaettu, päästään pelaamaan. Pelin alkaessa pelilaudan kartta on tyhjä: siinä on ainoastaan kuvattuna joukko kaupunkeja ja eri kaupunkien välillä värikoodattuja linkkejä odottamassa niiden rakentamista.
Pelivuorolla joko nostetaan reitin rakentamiseen tarvittavia vaunukortteja, rakennetaan linkki kahden eri kaupungin välille tai otetaan lisää tikettejä. Korttien nostoon tarjolla on viiden näkyvän kortin tarjooma tai vaihtoehtoisesti kortteja voi nostaa pakasta sokkona. Kortteja otettaessa niitä saa nyhtää kaksi paitsi jos päätyy ottamaan näkyvin jokerin, jolloin toisen oton menettää.
Linkin rakentaminen kahden kaupungin välille vaatii sopivan määrän oikeanvärisiä vaunukortteja. “Sopiva määrä” ja tarvittava väri on kuvattuna pelilaudalle ja osassa linkeistä tarjolla on kaksi eri väristä linkkivaihtoehtoa ja siten tilaa kahden eri pelaajan linkeille. Lyhimmät linkit valmistuvat yksittäisellä vaunukortilla, pisimmät vaativat niitä kuusi. Osa pelilaudan linkeistä on väriltään harmaita jolloin pelaaja saa itse valita minkävärisillä korteilla linkin rakentaa. Kunkin linkin rakentaminen kasvattaa pelaajan pistepottia ja palkinto on sitä suurempi mitä pidemmästä linkistä oli kyse. Linkkien rakentelua saa tehdä minnepäin tahansa karttaa eli uusien yhteyksien ei tarvitse heti (jos koskaan) yhdistyä pelaajan aiempiin linkkeihin joskin useimmiten linkkiketjujen rakentaminen on hyödyllistä.
Se kolmas vuorovaihtoehto on nostaa lisää tikettejä. Tämä valinta on tarjolla riippumatta siitä, onko aiemmat tiketit tehtynä vaiko eikö. Tikettejä nostetaan tikettipakasta kolme ja näistä kolmesta vähintään yksi täytyy pitää, mutta sopivien kohdalle sattuessa voi pitää vaikka kaikki.
Edellä mainittuja toimintovaihtoehtoja tehden pelivuorot siirtyvät pelaajalta toiselle kunnes yhden pelaajan linkkien rakentamiseen käytettävien vaunujen määrä on enää 0-2. Tällöin pelataan vielä yksi kokonainen kierros ennen kuin siirrytään loppupisteiden laskuun.
Pelin päättyessä rakennettujen linkkien pisteisiin lisätään pelaajan valmiiden tikettien pisteet ja tästä vähennetään mahdollisesti kesken jääneistä tiketeistä tulevat miinukset. Pisimmän yhtenäisen linkkiketjun rakentaneelle pelaajalle myönnetään vielä 10 lisäpistettä. Isoimmalla loppupistepotilla voittaa.
‘Ticket to Ride: Europe’ maustaa edellä esiteltyä parilla lisäkierteellä. Niistä ensimmäinen on pelin alun tikettijaon kullekin pelaajalle jaettava yksi pidempi tiketti. Sitä ei ole pakko pitää, mutta se on luonnollisesti pistearvoltaan perustikettejä arvokkaampi ja toki työläämpi toteuttaa.
Pelilaudalla on myös uudenlaisia linkkejä rakennettavaksi. Lauttalinkit vaativat rakennettaessa tietyn määrän jokereita, tunnelit kuluttavat mahdollisesti lisäkortteja. Tunnelia rakennettaessa pakasta käännetään kolme korttia ja mikäli näiden joukossa on pelaajan rakentamiseen käyttämää väriä, pitää näistä maksaa lisähintaa korttien muodossa tai peruuttaa tunnelin rakennusyritys ja yrittää kenties myöhemmin uudelleen.
Eurooppa-versio tarjoilee pelivuorolle neljännenkin toimintovaihtoehdon: aseman rakentamisen. Tätä varten kullakin pelaajalla on kolme juna-asemaa, jotka voi rakentaa kaupunkiin jossa ei asemaa vielä ole. Asemat helpottavat pidempien ketjujen rakentelua sillä aseman läheisyydessä saa yhden linkkivälin jättää rakentamatta ja silti reitti tulkitaan valmiiksi. Juna-aseman rakentaminen vaatii 1-3 korttia sen mukaan monennettako asemaa pelaaja on jo värkkäämässä. Käyttämättömistä juna-asemista saa myös pisteitä pelin päätteeksi, joten huvin vuoksi niitä ei kartalle kannata viljellä.
Viimeinen ero näiden kahden Ticket to Ride -pelin välillä on lopun bonuskortti, joka on Eurooppa-versiossa vaihtunut pisimmästä yhtenäisestä linkkiketjusta eniten valmiiden tikettien tehneen bonukseen.
Timanttinen perhepeli
Väliotsikkokin sen jo paljastaa, että Ticket to Ride -pelit ovat mitä erinomaisimpia perhepelejä. Ja miksi näin? Pelin tavoiteasetanta “yhdistä kaupunki a ja b toisiinsa” on äärimmäisen selkeä ja vuorotoiminnot tavoitteen saavuttamiseksi selkeät. Tarvitaan tietynvärisiä vaunukortteja linkkien rakentamiseksi, rakennetaan ne linkit – “äsh, no nyt toi kaveri rakensi linkin just mun nenän eteen, no ei auta kuin kiertää…” ja/tai otetaan lisää tikettejä. Peliaajien välinen vuorovaikutus on vahvasti läsnä ja linkkejä rakentaessasi et voi koskaan tietää torppaatko ketään vaikka välillä niin saatat mielessäsi kuvitellakin. Kun lopullisen voiton ratkaiseva pisteytys on pelin lopussa ja pelin loppumisen arvioiminen ja pähkiminenkin sopivasti leijailee ilmassa mitä pidemmälle peli etenee, on toimivan keitoksen ainekset kasassa. Tästä on niin helppo pitää.
Moni tituleeraa Ticket to Ride -sarjaa loistaviksi gateway-peleiksi syvällisempien pelien maailmaan. Eli että näillä peleillä on hyvä aloittaa tutustuminen moderneihin lautapeleihin. Allekirjoitan tämän osittain. Pelit todella ovat helposti lähestyttäviä, hyvännäköisiä ja olet niissä nopeasti sisällä. Mutta ei näiden kautta välttämättä ole mikään tarvis suunnata “jonnekin syvemmälle” vaan Ticket to Ridesta voi nauttia hymyssäsuin vielä vuosien jälkeenkin vaikka olisi monenmoista muutakin nähnyt. Puhun tässä ihan omasta kokemuksesta. Minulle etenkin sarjan aloittanut Menolippu on yhä edelleen hyvin mieluinen pelattava – ja pidän sitä yhä pelisarjan parhaana. Se, tai mikä tahansa muu sarjan peleistä voi siis olla hyvinkin nautittava peli myös peliharrastajan silmissä.
Molempiin tässä esiteltyyn peliin on tarjolla pienehköt lisäosat, jotka tarjoilevat vaihtelua tiketteihin. Ticket to Riden tapauksessa lisäosa kantaa nimeä ‘Ticket to Ride: USA 1910’ ja Euroopan kohdalla ‘Ticket to Ride: Europa 1912’. Näille vahva suositus, jos peliä pelaa yhtään enempää. Pienellä rahalla saa kokeneemmallekin reitinrakentajalle piristysruiskeen valmiiksi toimivaan peliin.
Rakkaudesta pelisarjaan ostin aikanaan (näissäkin kuvissa nähtävän) Ticket to Riden 10-vuotisjuhlapainoksen vaikka se nyt ei ulkoisen “bling-blingin” ja astetta isompien junavaunujen ohella sinällään mitään uutta peliin tuokaan – ainakaan jos jo omistaa peruspelin ja edellä suositellun pienen lisäosan. Sama lauselma pätee Eurooppa-version juhlapainokseen. Jos taas juhlapainosten perään himo iski nyt, niin Eurooppa-version kohdalla sen saatavuus on vielä hyvä, koska sen julkaisusta on vasta tovi. Alkuperäisen Ticket to Riden kohdalla juhlapainosta joutuu hakemaan käytettyjen markkinoille ja siellä pyynnit voivat hyvinkin olla 150-200 euroa.
Muita Ticket to Ride -pelisarjan nostoja ja suosituksia
Sananen vielä pelisarjasta muutoin. Jos artikkelin versiot on jo tuttuja ja kaipaa “lisää tuttua, mutta hieman vaihtelua”, niin sitäkin on tarjolla. 2-3 pelaajan peleisiin vahva suositus itsenäiselle pelille Ticket to Ride: Nordic Countries (2007) ja/tai Sveitsin kartalle, joka löytyy karttapaketista Ticket to Ride: Switzerland (2007) tai Ticket to Ride: India & Switzerland (2011). Sveitsin kartta vaatii kaverikseen joko peruspelin tai Eurooppa-version, koska kyseessä on vain karttalisäosa.
Lisää “peliä” kaipaavien kannattaa kääntää katseensa kohti tätä kaksikkoa: Ticket to Ride: Märklin (2006) ja Ticket to Ride: Rails and Sails (2016). Märklin tuo mukanaan matkustajat, joita napsitaan pelilaudalta sitä mukaa, kun pelaaja päättää “ajaa” rakentamiaan linkkilinjoja pitkin. Matkustajat antavat lisäpisteitä ja aiemmin ajelut aloittava kuorii tästä kermat päältä. Märklin-versio ihastuttaa korttikuvituksellaan, sillä korteissa on nimensä mukaisesti – kuvattuna Märklin-pienoisjunien malleja. Ticket to Ride: Rails and Sails, joka on blogissammekin aikanaan arvosteltu (linkki) laajentaa linkkien rakentamisen myös merelle ja tuo siten korttienhallintaan lisää haastetta, kun molemmille kulkuneuvoille on omat korttipakkansa. Lisäksi on satamaa yms. pientä kivaa ja kesto kasvaa aina jopa kahteen tuntiin saakka.
Sisällöltään aivan toinen ääripää on kaupunkipelisarja: Ticket to Ride: New York (2018), Ticket to Ride: London (2019), Ticket to Ride: Amsterdam (2020). Nämä pienen kotelon pelit puristavat pelisarjan keskeiset elementit 15 minuutin kestoon ja maistunevat niille, jotka kaipaavat jotain napakampaa. Myönnän, että en itse ole näiden 15 minuutin pelien fani, niissä kun ei peli ehdi edes alkaa ennen kuin se jo loppuu. Mutta kukin makunsa ja tyylinsä mukaan.
