Italopelien ystäville Simone Lucianin ja Daniele Tascinin uutuudet tuppaavat kutittelemaan just oikeista paikoista. Myönnän alkuun, että em. maestrojen kädenjälki tuppaa olemaan liiaksi himmeliä ja pääosin skippailenkin kaksikon yhdessä tai erikseen työstämät tekeleet. Spiel’22 uutuus Tiletum (2022) ahtautui kuitenkin suojauksieni läpi (ks. Spiel ’22 tarkkailuluokka) syystä, että paketti näyttäytyy astetta suoraviivaisemmalta ja ulkonäkökin miellyttää silmää. Nyt kun Tiletum on pyörähtänyt useamman kerran pöydällä on aika kakaista totuus: tekikö ensivaikutelma tepposet vai onko Tiletumilla jatkuvuutta?
Resursseja ja toimintopisteitä seitsemän edestä
Alkuvalmistelut, joita on muuten varsin runsaasti tehtäväksi, paljastavat jo pitkälti mitä tuleman pitää. Tiletum on häpeilemätön pistesalaatti, joka tulee palkitsemaan pelaajia vähän kaikesta. Päälauta sekä pelaajien omat laudat vilisevät pistemahdollisuuksia ihan sama mitä osaa missäkin kohtaa edistää.
Alkuun pelaajilla on pääomana hieman rahaa ja raaka-aineita sekä kauppapaikka Tiletumin kaupungissa, joka tunnetaan nykyisin nimellä Tielt. Samassa lokaatiossa majailevat pelaajien omat apuritkin: kauppias itse ja arkkitehdin renttu. Näistä ensimainitun vastuulle jää laajentaa kauppaverkostoa ja jälkimmäinen hoitaa oman osuutensa Euroopan kaupunkien katedraaliprojekteihin osallistumisesta.
Pelivuorolla toiminnot valitaan pelilaudan nopparondelista, jonne uuden neljänneksen alkaessa heitetään kasa noppia – jokunen enempi kuin mitä pelaajat kolmen kierroksen tarpeiksi tarvitsevat. Valittu noppa kertoo mitä resurssia ja kuinka paljon pelaaja saa käyttöönsä ja montako toimintopistettä jää käytettäväksi itse toimintoihin. Paljon resursseja tarkoittaa vähän toimintoja ja toisinpäin – yhtälön lopputulos kun on aina seitsemän “hyvää”: vaikkapa viisi kangasta tarkoittaa, että itse toimintoihin jää kaksi pistettä.
Toimintojakaan ei saa tehdä mitä tahansa, vaan ne on jaettu sektoreittain kuten nopatkin. Eri sektoreista löytyy omat toimintonsa niin kauppiaalle, arkkitehdille, sopimuksille, yhteistoimintaan aatelisten kanssa kuin kuninkaan voiteluunkin. Se kuudes sektori on jokeri, jolla valitaan yksi muista edellä mainituista sektoreista. Kuhunkin sektoriin on arvottu lisäksi bonuslaatta, jonka pelaaja saa ottaa ilmaiseksi noppavalintansa yhteydessä sikäli kun sellainen on vielä tarjolla. Kun muistetaan vielä mainita, että rahalla saa noppia pyöräytellä eri numeroiksi (ja ne siten siirtyvät sektorilta toiselle), niin pelin keskiössä oleva nopparondeli-mekaniikka on auki purettu ja voidaan mennä itse toimintoihin.
Kauppias-toiminnolla siirrellään omaa kauppiasta päälaudalla, perustetaan uusia kauppapaikkoja ja keräillään päälaudalle pelin alussa ripoteltuja bonuslaattoja sikäli kun sellaisia vastaan tulee. Kaikki nämä maksavat yhden toimintopisteen per tehty toiminto. Kauppiaan ja kauppapaikkojen sijoittelulla on sikäli merkitystä, että jokainen pelin neljännes päättyy suurmarkkinoihin joista pääsee osalliseksi vain ne pelaajat joiden kauppias on kyseisessä kaupungissa läsnä tai sinne on aiemmin ehtinyt perustaa kauppapaikan. Ja koska kauppapaikkojen määrää per kaupunki on tiukasti rajoitettu, on useimpien pelaajien pidettävä huoli, että itse kauppias on h-hetkellä paikalla päiväysvanhoja limppujaan myymässä.
Arkkitehti-toiminto tarjoilee samat vaihtoehdot kuin kauppiaskin erotuksella, että kauppapaikkojen sijaan arkkitehti kylvää laudalle pylväitä kaupunkeihin. Pylväs antaa oikeuden osallistua kyseisen kaupungin katedraalin rakennusprojektiin, josta palkitaan tuhdilla pistemäärällä – ja pistepotti on sitä isompi mitä aiemmin sellaiseen ehtii osallistua. Itse katedraalin rakentaminen on yksi pelin “vapaista toiminnoista” ja vaatii kiviresursseja vaihtelevan määrän.
Sopimus-toiminto antaa mahdollisuuden paitsi vaihtaa resursseja toisiin myös ottaa toimitussopimuksia täytettäväksi. Päälaudalla on kerrallaan tarjolla viisi sopimusta joista valita ja ne maksavat 1-3 toimintopistettä sijainnistaan riippuen. Sopimusten täyttäminen itsessään on “vapaa toiminto” ja se kuluttaa vaihtelevan määrän resursseja, mutta antaa voittopisteitä ja vapauttaa pylväitä arkkitehdin käytettäväksi.
‘Suhdetoimintaa aatelisten kanssa’ keskittyy minipeliin, jossa pelaajat käyttävät toimintopisteitä aatelisten keräämisen päälaudalta ja niiden edelleenpelaamiseen omasta varastosta pelaajalaudan viiteen eri rakennukseen. Yksittäiseen rakennukseen asutetaan vain saman naamataulun omaavia sankareita ja jokainen onnistunut majoitus antaa pientä “kertahyvää” pelaajan käyttöön. Kun rakennuksen saa täytetyksi vapautuu yksittäinen kauppapaikka kauppiaan kylvettäväksi päälaudalle. “Vapaalla toiminnolla” rakennuksiin voi asettaa sukuvaakunan jos sellaisia on pelin tuoksinassa ehtinyt laudalta keräämään. Vaakunan asettaminen maksaa ruokaa, mutta antaa yksittäisenä kertaetuna pisteitä, resursseja tai vaikkapa siirtää oma kauppias/arkkitehti minne tahansa pelilaudalla tai rakentaa näiden laudalle kylvämiä pytinkejä kertaalleen ilmaiseksi. Ja vielä parempaa: kun yksittäinen aatelisrakennus on täynnä ja vaakunakin siihen asetettu saa pelaaja pysyviä lisätoimintoja tiettyyn nopparondelin toimintoon.
‘Kuninkaan suosio’ -toiminto on pelin suoraviivaisin vuorotoiminto. Tällöin pelaaja etenee korruptiojanalla yhtä monta ruutua eteenpäin kuin oli toimintopisteitä käytettäväksi. Korruptiojana määrää uudelle pelin neljännekselle siirryttäessä vuorojärjestyksen, mutta lisäksi pisteytyksissä pelaajat saavat tai menettävät voittopisteitä sen mukaan, missä kohtaa oma nappula janalla on. Jos kuninkaan kanssa ei harrasta suhdetoimintaa missään välissä valuu pelaajan nappula pelivuoro kerrallaan miinukselle arvalla käännetyn korruptiomerkin mukaisesti mikä välipisteytykseen tultaessa tarkoittaa pahimmillaan -10 voittopistettä. Välipisteytyksen jälkeen tilanne miinusosastolle valahtaneiden osalta sentään nollataan, mutta positiivisella puolella sinnitelleet pitävät paikkansa. Parhaat suhteet kuninkaan kanssa pitävä pääsee paitsi aloittamaan saa myös ilmaiseksi sinne arvotun bonuslaatan.
Kolmen kokonaisen kierroksen jälkeen nopparondeliin jää enää kaksi käyttämätöntä noppaa ja on markkinahumun aika. Pelin ensimmäiset markkinat ovat Tiletumissa, muut kolme markkinakaupunkia arvotaan pelin alkaessa. Tiletumin markkinoihin pääsevät automaattisesti osallisiksi kaikki, koska jo pelin alkaessa kaikilla on siellä pysyvät kauppapaikat, mutta muihin kohdekaupunkeihin pelaajien pitää joko perustaa kauppapaikka pelin edetessä tai ajattaa kauppias kohteeseen hoitamaan bisnekset.
Markkinat on välipisteytys, jossa pelaajat keräävät pisteitä suorituksensa mukaisesti. Se mistä pisteitä heltiää milloinkin arvotaan pelin alkaessa. Toisinaan palkitaan vaikkapa katedraalien rakentamisesta, välillä kauppapaikoista, vaakunoista tai edellisten yhdistelmistä. Koska variaatioita löytyy sekä itse pisteytyksiin että pisteytysten kannalta keskeisten markkinapaikkojen sijainteihin laudalla tarkoittaa se sitä, että joka pelikerralla pitää keskittyä eri asioiden edistämiseen.
Neljännen ja viimeisen markkinapisteytyksen päätteeksi seuraa vielä loppupisteytys. Siinä kukin pelaaja saa pisteitä kauppiaan ja arkkitehtien pelilaudalle kylvämien pytinkien muodossa kun kauppapaikat kerrotaan pylväiden määrällä. Lisäksi mitä useampi aatelisasumus on omalle pelaajalaudalle täyteen asutettu ja vaakunalla varustettu, sitä isompi pistepotti irtoaa. Lopuksi ylijäämäresursseista napsuu vielä irtopisteitä. Isoimman pistepotin näin kerännyt julistetaan aikansa arvostetuimmaksi kauppiaaksi.
Viihdyttävää puuhastelua olemattomalla teemalla
Sääntökirjan alku maalailee taustatarinaa renesanssiajan kauppiaista, jotka sukkuloivat pitkin Keski-Eurooppaa tavaroiden perässä ja toimituksia tehden. Siinä ohessa hääritään vähän kirkon asialla, luodaan suhteita aatelisiin ja muuta pinnallista diipadaapaa. Taustatarinaa on niin pintapuolisesti, että kenellekään ei tulle yllätyksenä kun sanon, että teema on vain kaunis ulkokuori joka ei kokonaisuutta kannattele. Mutta se on huono syy jättää Tiletum pelaamatta – pelin mekaniikoista nimittäin rakentuu kudelma, joka on perin mielenkiintoinen.
Jokainen peli Tiletumia on tyystin erilainen. Peliin arvotut tavoitteet ja markkinakaupungit ripottelevat tavoitteet sinne tänne, kangaspussista nousevat nopat ja niiden silmäluvut rajoittavat tarjolla olevia vaihtoehtoja vielä vähän lisää. Mitä näistä lähtökuopista lähteä tavoittelemaan ja mihin pyrkiä? Panostaako siihen, että on markkinapaikoilla ensimmäisenä kauppapaikkoineen vai jättääkö se ikkuna muille ja rakentaa oma peli tarvittaessa siten, että kauppias on sitten h-hetkellä siellä missä pitääkin? Ja miten muiden tekemät valinnat muuttivat tilannetta kun se oma seuraava pelivuoro tulee?
Tiletum ei ole moninpelipasianssi, kiitos ahtaahkon kartan, joka tiivistyy kilpajuoksuun kauppapaikoista, katedraalien rakentamisesta ja alati hupenevista bonuslaatoista. Mutta samalla pelin tarjoilema pulma on myös hyvin henkilökohtainen: monia asioita suunnitellaan ja toteutetaan omalla pelaajalaudalla, johon muut eivät voi suoranaisesti vaikuttaa. Yhtälö on hykerryttävän toimiva ja mielenkiintoinen.
Mikään koneistonrakentelu Tiletum ei ole. Pelin aikana kerätyille resursseillekin on selkeät kohteensa: kivet käytetään katedraaleihin, ruokaa tarvitaan aatelisten vaakunoihin, alasimilla ja langoilla täytetään sopimuksia. Raha tuo joustoa muiden resurssien akuuttiin puutteeseen ja noppien siirtelyyn tarpeellisempiin sektoreihin. Tämä suoraviivaisuus tuo kaivattua selkeyttä muutoin moneen suuntaan levittyvässä “mahdollisuuksien pelissä”.
Nopparondeli on mainiosti toteutettu ja selkeä. Tarjollla on aina “seitsemän herkkua”, jossa resursseille olisi aina käyttöä, mutta kun niitä toimintopisteitäkin tarvitsisi. Kaikelle ja kaikkeen aika ei riitä vaan pelinsä täytyy keskittää sopivasti siten, että pisteradalla matka taittuu lopulta joutuisammin kuin kanssapelaajilla. Niin, ja niitä kanssapelaajia Tiletum kaipaa, mutta ei todellakaan täyttä pelaajamäärää: kaksin- tai kolminpeli tarjoilee parhaan kokemuksen, se neljäs pelaaja tuo vain lisää kestoa jo muutenkin pitkähköön peliin. Soolopeli löytyy, sitä varten on oma paksu sääntökirjansa, joka opastaa kädestä pitäen miten “tietokone” pelivuoronsa pelaa, mutta en ole sitä pelimuotoa kokeillut ja tuskin kokeilenkaan – yksinpelit jätän tässä kohtaa muille.
Pistesalaattipelien ystäville Tiletum tarjoilee hyvyyttä koreassa ja selkeässä ulkoasussa. Pelilauta värimaailmoineen on täyden kympin suoritus ja käytetty symboliikka on selkeää. Yksittäiset komponentit – joita riittää – ovat toimivia. Ainoa, mistä ropisee moitteita on resurssinoppien ja komponenttien väritys: kun on “kaikki maailman värit käytössä”, niin miten onkin viiden eri resurssin väreihin eksynyt hailakka sininen, vaalea ja astetta tummempi harmaa? Keinovalossa ja/tai heikomman värierottelun omaavalle nämä kolme väriä menevät yllättävän helposti sekaisin. Meille muille ne näyttäytyvät toki jo kuvissakin kauniilta, mutta valitettavaa tällainen pieni kömmähdys. Toinen kömmähdys on unohtaa pelaaja-apulaput eri toiminnoille ja mitä tapahtuu kierrosten väleissä – tähän helppo korjaus löytyy mistäpä muualtakaan kuin BGG:stä: linkki mainioon player aid:iin.
Kokonaisuutena Tiletum on mainio ja menee omassa arvoasteikossani Luciani ja/tai Tascini -kaverusten parhaaksi peliksi. Se välttää “vartin päästä on seuraava oma pelivuoro Grand Hotel Austrian (2015) -ongelmat” eikä ole yhtä laskelmoitavan pirulainen kuin vaikkapa Barrage (2019) tai yhtä työläs himmeli kuin Teotihuacan: City of Gods (2018). Ei, vaan just mun makuinen astetta napakampi ja sopivasti vuorovaikutteisempi euroelämys.
