Top-10 huutokauppapelit

Tällä kertaa tarkastelussa parhaat huutokauppapelit joka mekaniikkana jakaa pelaajat usein kahteen ääripäähän: niihin, joiden mielestä se on vain ja ainoastaan hyvästä ja niihin jotka eivät tätä tarjouslaulantaa jaksa sietää.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen oli myös ajanjakso jolloin peliin kuin peliin tunnuttiin ympättävän huutokauppaa mukaan ja monin paikoin ihan turhaan. En itse (edelleenkään) näe järkeä muuten niin mainioksi kehumassani Keythedralissa (2002) kierroksen päätteeksi tapahtuvaa aloittavan pelaajan huutokauppaa vaan soisin siihen rakennetun jotain mielekkäämpää. Tämä vain yhtenä monista tympeämmistä esimerkeistä.

Huutokauppa pelimekaniikkana on pelisuunnittelun näkökulmasta helppo tapa hakea tasapainoa jättämällä tiettyjen pelillisten asioiden arvottaminen pelaajien kontolle. Ehkäpä tästä(kin) syystä sitä kylvettiin jossain kohtaa liiaksikin asti ja mekaniikka kulutti tiettyjen pelaajien sietorajat loppuun. 2020-luvun designissä huutokauppa-mekaniikkaa näkee harvakseltaan eli uudemmille pelaajakasvoille kyseessä voi olla vähän harvinaisempi peleissä nähty juttu.

Tässä top-listassa keskitytään peleihin, jossa huutokauppa pelimekaniikkana on aivan keskiössä. Jätämme siis edellä mainitun Keythedralin tai vaikkapa Power Grid (2004):in -kaltaiset pelit sivuun ja mennään sitä vastoin peleihin jossa kaikki oleellinen tapahtuu tämän mekaniikan ytimessä. Tälläkin rajauksella yrittäjiä on hurjat määrät ja top-10 listalle pääsemiseksi pitää tehädä hartimäärin töitä.

Sija 10. Traumfabrik / Hollywood

Traumfabrik (2000) joka sittemmin uudemman versionsa ja Competon suomennoksen myötä sai meillä nimekseen Hollywood (2009) vie pelaajat elokuvien tekemisen maailmaan. Pelaajat (2-5) haalivat huutokauppojen kautta elokuviinsa näytteilijöitä, ohjaajia, erikoisefektejä, musiikkia ja ties sun mitä.

Kierroksen aluksi pelilaudalle arvotaan tarjolle huutokaupattavaa tavaraa. Nämä myydään ennalta määrätyssä järjestyksessä huutiksissa voittajan sijoittaessa palaset omille elokuvastripeilleen tiettyjen sääntöjen mukaan tavoitteena saada mahdollisimman hyvä (tai joskus jopa huono) leffa aikaiseksi. Kun sitten pelilaudan huutokaupparuudut on ajettu läpi ja leffoja hankituilla tavaroilla laitettu tulille ja toivottavasti myös saatu valmiiksi on kierroksen päätteeksi tarjolla Oscar-pystien muodossa pisteitä eri leffagenren parhaimmistolle.

Kolme kertaa edellinen magia toistaen tuotetaan leffaa valmiiksi sen minkä ehtii ja lopussa on vielä isommat arvo-Oscarit jaettavaksi.

Kuvan alkuperäinen Traumfabrik on graafisesti se paras versio aitoine näyttelijöineen ja elokuvineen tästä leffantekopelistä. (Kuva: Tero Hyötyläinen).

Pelin alkuperäinen saksankielinen versio sisältää aitoja elokuvia, ohjaajia ja näyttelijöitä mutta mm. Hollywood-nimellä kulkeva suomennos pohjaa karrikatyyrihahmoihin ja nimiväännöksiin. Kuka tykkää mistäkin, mutta itselleni alkuperäinen Traumfabrik on se mieluisin.

Versiosta riippumatta tämä on kiinnostava tapaus eritoten suljetun rahamarkkinansa vuoksi. Huutokaupan voittaneen maksama potti siis jaetaan muiden pelaajien kesken tasan eli peliin ei pumpata alkupääoman lisäksi yhtään lisää rahaa koko pelin aikana. Ja onhan tämä kaiken muun hyvän lisäksi varsin näyttävä peli. Pelin eri versioita on kierrossa hyvin eli saatavuus on hyvä, viimeisin englanninkielinen versio nimellä ‘Nightmare Productions’ on vuodelta 2022.

Sija 9. Metropolys

Metropolys (2008) on Ystari Gamesin tuotantoa ja mielestäni firman paras julkaisu. Kyse on hyvinkin abstraktista tonttihuutokaupasta, jossa vuorotellen laitetaan edellistä arvokkaampaa pilvenpiirtäjää pelilaudalle edellisen korkeimman tarjouksen viereiselle tyhjälle tontille. Näin jatketaan kunnes kukaan ei halua tarjoustaan korottaa tai tarjousten jono päätyy umpikujaan jossa vapaata vierusruutua ei ole. Kummin vain käykin vain tuo arvokkain pilvenpiirtäjä jää laudalle flipaten se ympäri ja muut huutikseen käytetyt pilvenpiirtäjät palautetaan omistajilleen.

Tätä yksinkertaista kaavaa toistetaan kunnes joku pelaajista saa laudalle viimeisenkin pilvenpiirtäjänsä jonka jälkeen seuraa vasta pisteenlasku. Pelimuodosta riippuen pisteytysjutuissa on hitusen vaihtelua, mutta aina se on yhdistelmä piilotavoitteita ja yhteisesti tiedossa olevia lisäpisteruutuja.

Metropolyksen tonttikauppaa pilvenpiirtäjillä. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Metropolys on napakka tapaus ja äärimmäisen kutkuttava peli joka tosin vaatii pelaajilta tarkkaavaisuutta jottei tule kaverilla tarjolleeksi ilmaisia tilaisuuksia. Tärkeätä pelissä on paitsi haalia tontteja jotka tukevat omia tavoitekortteja mutta myös nähdä tilaisuudet jossa pystyy yhdellä sopivalla tarjouksella kylvämään haastavat pikkutornit kartalle kun laudalle saa muodostetuksi sopivasti umpikujia.

Pelisuunnittelun kantilta katsottuna Metropolys on erinomainen tapaus. Graafisesti taasen sekavahko ja osin jopa ongelmallinen pilvenpiirtäjien peittäessä muutamia pienempiä ruutuja. Roxley Games on vuonna 2024 julkaissut uusintapainoksen nimellä Skyrise joten ainakin tätä versiota on hyvin saatavilla. Uuden version säännöt on menneet uusiksi eikä välttämättä lainkaan oikeaan suuntaan. Rumakin tuo Skyrise on (etenkin KS-muoviversio), mutta mikä nyt sitten miellyttää ketäkin.

Sija 8. Furnace

Furnace (2020) on napakka yhdistelmä tarjouskierroksia yhdistettynä koneistonrakenteluun. Itse koneistonrakentelun osuus on kovinkin suoraviivaista “tavaraa yhdestä päästä sisään, toista laatua ulos” ja tarkoituksena on saada konvertoiduksi mahdollisimman rahaa neljän kierroksen aikana. Tältä osin peli on ultrakevyt, mutta Furnacen helmi löytyy tarjouskauppavaiheesta minkä vuoksi peli nousi jo tuoreeltaan omalle Top-100 listallekin.

Tarjousvaiheen alkaessa pöydällä nököttää joukko kortteja, joihin vuorotellen tehdään numerolätkällä tarjous. Samaa tarjousta ei saa tehdä kuin on jo tehtynä. Kun kaikki lätkät on aseteltu suurimmalla numerolla napsitaan kortit osaksi omaa koneistoa. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä onkin, mutta Furnacen pihvi tulee kompensaatioiden muodossa: pelaajat jotka hävisivät tarjouskilvan saavat nimittäin korvauksia ja sitä isommissa määrin mitä isommalla numerolla kilvan hävisi.

Kuvassa tarjouskauppa meneillään.
Tarjouskaupan lätkät. Musta saa saamassa kortin, punainen ja keltainen pelaaja häviävillä tarjouksillaan hiilikompensaatiota. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Furnace on herkullinen pieni optimointipakkaus ja kun siitä on höylätty kaikki turha hukka pois on lopputulos napakka. Korttien tarjousvaihe on toisaalta suoraviivainen, mutta pitää sisällään nerokkaan kompensaatiomekaniikan jossa olennaista ei ole voittaa maksimaalisesti kortteja vaan yhtä tärkeää – ja välillä tärkeämpääkin – on saada sopivan isoja resurssi- tai vaihtokompensaatioita itselle kriittisiksi muodostuneista raaka-aineista.

Lisäosakin ‘Furnace: Interbellum‘ (2022) löytyy, mutta siitä ei ole kokemusta. Niin paljon kuin perus-Furnacesta pidänkin, niin lisäosan komponenteista pääosa tuntuu pidentävän pelikokemusta ja se suunta ei kuulosta niin mieleiseltä. Todennäköisesti Interbellumista ottaisin käyttööni vain pelin huutokauppapakkaa kasvattavat kortit ja peliä pidentävät elementit jäisivät keräämään pölyä. Soolopeli löytyy sekin lisäosasta, mutta kun en sooloile niin en sooloile.

Peli on arvosteltu blogissamme: Furnace – rasvattuja koneistoja.

Sija 7. Vegas Showdown

Vegas Showdown (2005) johdattaa pelaajat (3-5) Vegasin kasinoiden rakentelun maailmaan. Kukin varustelee omaa kasinoaan huutokauppojen kautta saatavilla kasinolaajennuksilla jotka sitten istutetaan osaksi rakentuvaa kasinokompleksia. Aina on tarjolla tiettyjä perusosia (peruspelikoneet, aulat, ravintolat jne.), mutta erillisen toimintopakan kautta nousee tarjolle arvokkaampia laajennusosioita samalla kun tulee huomioitavaksi kortin tapahtumakin. Arvokkaammissa laatanosissa voi olla myös vaatimuksia tiettyjen perusosien olemassaolosta joten siinä mielessä pelaajat joutuvat pelaamaan “pitkää peliä”.

Kasinoa laajentamalla haalitaan paitsi voittopisteitä, myös kasvatetaan tulomittareita joista pienempi lopulta kertoo kierrostulot mitä pelaaja saa eli tältä osin Vegas Showdown on myös tasapainoilua eri tuloyksikköjen välillä.

Vegas Showdown ja yksittäisen pelaajan kasino rakentumassa. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Vegas Showdown on mainio tapaus ja pelin ikä näkyy positiivisessa valossa sikäli että se on erittäin suoraviivainen pelattava. Miinuspuolelle sitten osin halvanoloiset (paperilaudat, chippien heikko laatu) komponentit jotka eivät olleet “tätä päivää” edes silloin kun peli oli uusi. Osin halpa ulkoasu ei silti latista kokemusta etenkin jos pöytään saa sen 4-5 pelaajaa. Erinomainen peli.

Ja jos on tämä helmi mennyt aiemmin ohitse niin Renegade Game Studios on ilmeisesti työstämässä uuspainosta pelistä vuoden 2024 aikana joten sitä kautta saatavuus paranee.

Sija 6. For Sale

For Sale (1997) on Stefan Dorran käsialaa oleva super-filleri mitä keveisiin huutokauppapeleihin tulee. Noin vartin kestoonsa se tarjoilee ensivaiheessa perinteistä huutokauppaa jossa alkupääomilla ostetaan kiinteistöjä. Ja kun ohuehko kiinteistöpakka on pelattu siirrytään kakkosvaiheen sokkohuutokauppaan jossa ostetut kiinteistöt myydään uusille omistajlle.

Lopulta isoimman rahasumman kiinteistökaupoille tehnyt voittaa.

For Salen kakkosvaihe menossa, jossa kiinteistöt muutetaan rahaksi (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Edellä kuvattu For Salen yhdistelmä perinteisempää huutokauppaa ja kakkosvaiheen sokkohuutokauppaa edustaa huutokauppafillerien terävintä kärkeä. Ja mikä vielä hienompaa lukuisten eri painosten joukossa on pari suomenkielistäkin versiota: ensin Competon suomentamana 2014 ja sittemmin Iellon toimesta 2020 uusituin grafiikoin.

Tätä peliä on helppo suositella aivan kaikille sillä siinämäärin mainiosti se toimii kaikilla pelaajamäärillään 3-6.

Sija 5. Mogul

Mogul (2002) on alkujaan suunnittelijansa Michael Schachtin oman julkaisufirman ‘Spiel aus Timbuktun’ kautta julkaistu pieni korttipeli osana junapelien trilogiaa. Pelissä pelaajat paitsi haalivat haltuunsa junafirmojen osakkeita myös joutuvat pitämään huolen siitä, että pääsevät myymään hankintansa sopivan tilaisuuden tullen. Peli päättyy aikanaan kaikkien yhtiöiden osakkeiden romahtamiseen joten pelin aikana tehdyt hankinnat pitää ehtiä myymäänkin huutokauppojen tuoksinassa.

Pelin alkaessa pelaajilla on jo yksittäin osake hallussaan sekä pieni määrä rahaa. Pakasta käännetään tarjolle osake, jonka jälkeen alkaa tarjouskauppa paitsi tarjolla olevasta osakkeesta myös tietyn osakesarjan myyntioikeudesta. Vuorotellen pelaajan tulee laittaa yksi raha pottiin tai siirtyä kokonaan takavasemmalle. Poistuva pelaaja vie mennessään sen hetkisen rahapotin sikäli kun rahaa tarjolla on. Huutokaupan voittaja ottaa joko tarjolla olleen osakkeen tai myy tietyn (värikoodattu kortin kehyksiin) osakesarjan osakkeet arvon muodostuessa sen hetkisten ko. firman omistettujen osakkeiden määrästä. Kakkoselle jää se toinen vaihtoehtoista.

Mogul (2002), kompakti osakepeli 3-6 pelaajalle. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Mogul toimii. Se tarjoilee suljetut rahamarkkinat jossa pelaajien vähäiset varat siirtyvät pelaajilta toisille kunkin puristellessa pennosiaan tiukasti hikisessä nyrkissä piilossa katseilta. Rahalla peliä ei voiteta vaan hankittuja osakkeita täytyy päästä myös myymään oikeaan aikaan ennen lopun rysähdystä. Ulkoasu on karu, mutta toimiva – ja peliä saatavilla ainoastaan saksaksi – tosin kielivapain komponentein. Toisaalta pelistä on astetta paisutetumpi lautapeliversio vuodelta 2015, jota on saatavilla myös englanniksi.

Sija 4. Ra / (Razzia!)

Ra (1999) taikka Razzia! (2004) – käytännössä sama peli mutta erilaisessa kuosissa ja teemalla. Kyseessä on huutokauppapelien klassikko jossa pelaajat kiinteäarvoisia huutokauppalätkiä käyttäen keräävät haltuunsa erityyppisesti pisteytettäviä laattasettejä. Pelivuorot etenevät ytimekkäästi kun omalla vuorolla on tehtävä päätös kahden vaihtoehdon väliltä: “kääntääkö yksi laatta lisää odottamaan huutokauppaa VAI käynnistääkö huutis nyt näkyvissä olevasta laattasetistä”.

Huutokaupan voittaja vie tarjolla olevan laattasetin, mutta menettää yhden kolmesta huutokauppalätkästään samalla osaksi seuraavaa huutissettiä. Ostetun laattasetin mukana tuleva huutislätkä taasen käännetään naamapuoli alaspäin ja se resetoituu käytettäväksi vasta kierroksen päättyessä. Näin ollen kukin pelaaja voi lopulta ostaa vain kolme laattasettiä – sikäli kun ehtii. Pelikierros nimittäin voi päättyä yllätyksellisesti huutokauppalaattojen seasta nousevien Ra-laattojen muodossa. Kolmen keskenään identtisen huutokauppakierrosten ja kolmen osin erilaisen pisteytyskierroksen päätteeksi lopullinen voittaja on selvillä.

Ra. Näillä eväillä pelin viimeiseen pisteytykseen. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Ra on säännöiltään hyvin yksinkertainen mutta pelinä mukavan kiharainen: se tarjoilee riskinottoa, jännitettä ja pähkäiltävää paketissa jota ei voi kehaista liiaksi. Edellisistä johtuen se myös keikkuu vuodesta toiseen meidänkin top-100 listoilla ja vieläpä varsin korkealla.

Ja vaikka Ralla on reilusti ikää on siitä otettu vuosien saatossa sen verran monta versiota, että lopulta jonkun painoksen saa varsin pienellä vaivalla käsiinsä.

Pelistä löytyy arvostelunsa blogissamme: Ra – huutokauppaa kiinteäarvoisilla lätkillä.

Sija 3. Medici

Medici (1995) keskittyy yhden kierroksen huutokauppoihin jossa tarjolla on pelaajien päätöksistä riippuen 1-3 tuotekorttia. Pelaajilla (2-6) on laivat joiden ruumaan mahtuu kerrallaan maksimissaan viisi korttia. Vuorotellen kukin pääsee kääntämään nostopakasta tuotteita yksi kerrallaan maksimissaan kolme korttia ja näistä käydään yhden kierroksen huutokauppa. Medici ei tunne rahaa vaan voittaja maksaa tuotteet voittopisteillään ja lastaa tavarat laivaansa. Jos tarjolle käännetään koskaan enempää kortteja kuin pelaajan laivaan lastia mahtuu ei kyseinen pelaaja voi osallistua koko huutokauppaan.

Tavoitteena on keskittyä keräämään tiettyjä tuotteita päästäkseen kyseisessä tuotepyramidissa pidemmälle kuin kilpailijat ja ansaita siten kierrosten väleissä ylimääräisiä voittopisteitä. Toinen kokonaisuus on lastin kokonaisarvo jossa siitäkin palkitaan lisäpistein.

Medici. Pelilaudan keskiosan pyramidit kertovat pelaajien keskinäiset erot eri tuotekategorioissa. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Medici on säännöiltään äärimmäisen yksinkertainen peli, joka kuitenkin vangitsee syleilyynsä ensi metreiltä alkaen. Se on oiva yhdistelmä arvaamattomuutta siitä minkälaista tavaraa tarjolle tulee yhdistettynä laivan lastaamiseen liittyvään taktikointiin unohtamatta onneakaan. Niin, lady Fortunalla on kätensä pelissä silläkin ja toisinaan merkittävässä määrin. Lopputulos on hykerryttävän hyvä etenkin 4-5 pelaajalla. Toimii kuudellakin, mutta tällöin kaikki kortit ovat pelissä minkä vuoksi hitunen yllätyksellisyyttä katoaa kokonaisuudesta.

Pelistä on oma arvostelunsa blogissa: Medici – kiperiä kertatarjouksia.

Sija 2. Taj Mahal

Taj Mahal (2000) on astetta vinkeämpi tapaus, mutta tarjouskilpa löytyy tämänkin taustalta. Pelissä kierretään pelilaudan 12 eri provinssia etukäteen arvotussa järjestyksessä läpi ja kussakin näistä käydään kilpailu tarjolla olevista hallinnon henkilöistä.

Oma tarjous avataan valitsemalla alkuun korttiväri jota kyseisen pelaajan tulee koko loppu tarjouslaulanta noudattaa. Omalla vuorolla siten pelataan joko kortti taikka kaksi tiskiin ja yritetään pöydätä tiettyjä symboleita enemmän kuin kenelläkään muulla – tosin riittää, että on kärkipaikalla seuraavan oman vuoron tullessa: kun on taas oma vuoro voit poistua takavasemmalle ja poimia palkkiot niissä symboleissa joissa juuri nyt olet kärjessä ja joita ei muiden toimesta ole viety.

Palkintona provinsseista on suoria pisteitä ja myöhemmin on mahdollista netota aiemmin haalituista tavaroista vielä lisäpisteitäkin. Tarjouskilpa suoritetaan tosiaan kertakäyttöisin käsikortein ja kilpalaulallan lopuksi käteen saa pari lisäkorttia joten samalla kun tekee mieli yrittää voittaa “lisää kivaa” täytyy huolehtia myös käden hallinnasta.

Aloituskäsi. Kolmea perusväriä ja yksi jokeri (valkoinen). Vain yhtä väriä + jokereita saa pelata kierroksessa. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Taj Mahal on kiero peli, jossa käytännössä jatkuvasti käydään tarjouskauppaa kuudella eri valuutalla. Usein tärkeintä on ottaa pieniä pikavoittoja aina tilaisuuden tullen, mutta yhtä lailla valmistautua niihin kierroksiin jolloin pyritään voittamaan isosti.

Taj Mahal on myös peli, jossa tallotaan kavereiden jaloille oikein urakalla eli parhaimmillaan (tai pahimmillaan) tarjouslaulanta on katkera taisto josta toinen poistuu takavasemmalle tyhjin käsin ilman pienintäkään palkintoa. Se ei siten välttämättä sovi kaikille, mutta interaktion ystäville se on hunajaisen herkullinen pelattava. Ja vaikka ensikertalainen saattaa kuvitella pelin kaoottiseksi niin sitä se ei missään tapauksessa ole.

Peli on arvosteltu blogissamme: Taj Mahal – kamppailua hovin suosiosta.

Sija 1. High Society / Einfach tierisch!

High Society (1995) on Reiner Knizian taidonnäyte napakaksi huutokaupaksi joka lyhyeen kestoonsa nähden pakkaa paljon maistuvia yksityiskohtia. Kaikilla pelaajilla on alkuun samanlainen setti rahakortteja, joita sitten käytetään luksustuotteiden hankintaan. Luksuspakka koostuu numerokorteista 1-10 (isompi parempi), kolmesta korttien arvojen tuplaajasta ja kolmesta haitakkeesta. Tästä pakasta käännetään näkyviin yksi kortti josta aletaan tekemään tarjouksia rahakortteja vuorotellen pöytään latoen.

Ensimmäinen tämän pelin koukuista on se, että jo tarjottuja kortteja ei voi vaihtaa suurempiin eli ainoastaan voi lisätä korttien määrää. Voittaja menettää tarjoukseen käyttämänsä rahakortit joten jos alkuun kuluttaa pikkukortit voittavan tarjouksen saamiseksi niin myöhempi peli tietää melkomoisia tarjoushyppyjä huutiksissa.

Toinen koukku koskettaa haitakekauppoja jolloin tarjouksia lyödään tiskiin jotta ei joudu haitaketta itselleen ottamaan. Toisaalta haitakkeen ottaja ei menetä rahojaan vaan kaikki muut pelaajat menettävät väistelyyn käyttämänsä rahakortit.

Pelin kruunaa ideaduo jossa loppu tulee pakasta kuin leikaten ja se, että lopussa paljastetaan vielä jäljelläolevat rahavarat ja eniten rahojaan kuluttanut on automaattisesti viimeinen.

High Society / Einfach tierisch! – napakka huutokauppapeli 3-5 pelaajalle. (kuva: Tero Hyötyläinen)

Superfillerien parhaimmistoon kuuluva High Society, joka omissa piireissä tunnetaan eläinteemaisena Einfach tierisch! -versiona, on täysin ansaitusti huutokauppapelien top-listan ykkönen. Se on yllättävä, kestoltaan äärimmäisenä napakka ja sisältää koko joukon jännitystä – kaiken tämän koet vartissa. Peli on huikaiseva kokemus vielä kymmenien ja taas kymmenien pelattujen pelien jälkeenkin.

Peli on saanut myös oman arvostelunsa blogissa: High Society – rikkaat vaiko rahattomat.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.