Top-6 Kuumat draftauspelit

Draftaaminen (tai suomalaisittain “värvääminen”, mutta se ei istu oikein omaan suuhuni) on nykypeleissä suosittu ja paljon käytetty mekanismi. Suosio selittynee pitkälti sillä, että kortteja (useimmiten nimenomaan just niitä) pelaajalta toiselle kierrättämällä ja valintoja sitä kautta tehden saadaan korttituurin vaikutusta pienennettyä sen sijaan, että kaikille vain jaettaisiin kortit kierroksen aluksi ja “pelaa nyt sitten näillä”.

Itse olen vähemmän allerginen korttituurille ja siksipä en ole tunnustautunut suuren suureksi korttidraftin ystäväksi. Tämä pääosin siksi, että mekaniikka vaatii oman aikansa ja välillä siihen tuhrautuva aika ei ole oikein sen väärti. Mutta niin vain myös minun pelihyllyni kautta on hiipinyt joukko draftausmekaniikan ympärille rakentuvia pelejä. Ehkäpä siis joudun hivenen tulemaan poterostani vastaan ja tämän jutun myötä myöntämään, että osa draftauspeleistä on hyvinkin mainioita tapauksia.

Esittelen tässä artikkelissa kuusi oivaa draftauksen ympärille rakentuvaa peliä viime vuosilta ja mikä niissä miellyttää unohtamatta miinuksiakaan. Ja ei, 7 Wondersia listalta et tällä kertaa löydä (saati pelin Duel-versiota), sillä sen hienous ei lopulta koskaan minulle avautunut. Mutta ehkä em. paljastuksen tehtyäni osa blogin lukijakunnasta hoksaa antaa draftipeleille toisen tai sen kolmannenkin mahdollisuudeen, vaikka ensikosketus tähän mekaniikkaan ei niin ruusuinen olisikaan? Kaikista draftauspeleistä kun ei tarvitse pitää…

Kuvamaistiainen kuuden pelin draftattavista asioista.

Nyt esiteltävät pelit ovatt alla aakkosjärjestyksessä enkä niitä laita sen enempää keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Kaikki pelit ovat oivallisia ja sopivasti erilaisia ja niillä omat vahvuutensa. Se tarvitseeko lopulta näistä jokainen omistaa, jos draftauspeleistä tykkää, on sitten kysymys jonka jokainen joutuu itseksensä pohtimaan. Vaan huonomminkin voisi varmaan valita?

Bunny Kingdom (2017)

Pupujen valtakunta pulpahtaa ihan ensimmäisenä esiin, kun mainioista draftipeleistä puhutaan. Söpön, tosin ajoitain hiukkasen pikkiriikkisen karkkigrafiikan alta kuoriutuu jouhevasti etenevä ja kierros kierrokselta rakentuva pisteidenmaksimointi viritys, jota pelaa ilolla.

Bunny Kingdomin erinomaisuus kulminoituu yhteiseen pelilautaan, josta kokonaistilanne ja eri pelaajien viritelmät on paljon kätevämpi tarkastella kuin kierrättää katsetta jokaisen pelaajan eteen rakentuviin korttienkeräily-kyhäelmiin. Ja se, että merkittävä osa suunnitelmista ja pisteistä paljastuu aivan lopuksi, on kuin kirsikka korean kakun päällä. Bunny Kingdomia olen hehkuttanut blogissa aiemminkin (lue tarkempi arvostelu täältä) ja se on viime vuodet majaillut hyvinkin korkealla Top-100 -listoillani (viimeisimpään 2020 listaan pääset tästä).

Bunny Kingdom. Draftausta pari kierrosta jo takanapäin, tarjolla (silti) vielä mm. erikoisresurssi, yksi pisteytyskortti ja koordinaattikortteja.
Kiitämme:
Yhteinen pelilauta, josta yleistilanne näppärästi nähtävissä.
Toimii kaikilla pelaajamäärillä 2-4.
Jännittävä loppupisteytys.
Lisäosa laajentaa pelaajamäärää (2-5) ja tuo lisää vaihtelua.
Moitimme:
Graafisesti osittain piperrystä.
Muoviosat halvanoloiset.
Loppupisteytys vaatii erityistä tarkkuutta.

Carnival of Monsters (2019)

Päällepäin hyvinkin perinteiseltä draftauspeliltä vaikuttava Carnival of Monsters piilottaa kuorensa alle useammankin elementin, jolla monsterikarnevaali nousee kiinnostavaksi. Ensinnäkin, jotta pistekortteihin – siis niihin hirviöihin – pääsee käsiksi, pitää olla pohjatyöt tehty eli sopivaa elinympäristöä hirviölle tarjota. Ja koska pelin korttipakka on iso ja kaikkia kortteja ei yksittäisessä pelissä näe, on homma vähän kuin kalastusta: sopiva syötti vesiin elinympäristökorttien muodossa ja sitten odotetaan – välillä nappaa, välillä ei.

Toiseksi jokainen kortti, joka draftataan voidaan säilöä myöhempää käyttöä varten, mutta kortin säilöminen maksaa. Maksaminen pelissä, jossa raha on useimmiten tosi tiukassa on aina enemmän taikka vähemmän kivulias päätös. Edellisistä johtuen “hate-drafting” eli kaverin nenän edestä hyvän kortin vetäminen sivuun, ei ole ihan niin houkuttelevan helppoa kuin yleensä draftauspeleissä.

Kun tähän päälle vielä lisätään sopivat pelaajien väliset kilpailulliset elementit kierrosten aikana, niin Carnival of Monstersia suosittelen kyllä lämpimästi. Todennäköisesti pelin löytää myös seuraavalta Top-100 listaltani, mutta sen aika näyttää. Jos peli alkoi kuumottaa, niin blogista löytyy tarkempi arvostelu täältä.

Carnival of Monsters. Kierroksen käsi näyttää heti lupaavalta: parikin sinistä hirviötä, jotka saanee pienellä vaivalla peliin – etenkin kuin aloitusmaisemista löytyy jo yksi sininen kortti.
Kiitämme:
Toimii kaikilla pelaajamäärillä 3-5 erinomaisesti.
“Tiukka talous”, jossa blokkaaminen maksaa.
Graafisesti komea tapaus.
Korttien viivepelaaminen tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Moitimme:
Ei kaksinpeliä.
Naurettavan iso laatikko.
Täysin turha pelilauta.

Draftosaurus (2019)

Dinosaurusten kierrättäminen kourasta toiseen tulee tutuksi Draftosaurusta pelattaessa – mikä tosin on pääteltävissä jo pelin nimestäkin.

Yksi peli Draftosaurusta sisältää kaksi kuuden dinosaurus-setin draftauskattausta pelaajien hikisistä kourista toiseen. Lopulta pelaajien pelilaudoilla löytyy 12 dinosaurusta, jotka pisteytetään.

Kun edelliseen lisätään se, että noppa rajaa hyvin vahvasti sitä, minnepäin omaa pelilautaa juuri valitun dinosauruksen saa asettaa JA kerrotaan, että eri pisteytystavat ovat hyvin suoraviivaisia, on Draftosauruksen keskeiset tekijät tiivistetty.

On kuitenkin pakko todeta, että paketti on paitsi tiivis myös äärimmäisen toimiva ja ulkonäkö kaikin puolin kunnossa. Niin ja 15 minuutin kestoonsa, mitä pelilaatikko lupailee, ehtii pelaamaan pelilaudan molemmat puolet.

Draftosaurus on blogissa arvosteltu jo aiemmin (linkki) ja löytyypä se myös viimeisimmältä vuoden 2020 Top-100 listaltani (linkki).

Draftosaurus. Minkäs mä näistä nyt sitten valitsen? Peli on tässä vaiheessa tasan puolivälissä.
Kiitämme:
Helposti omaksuttavissa.
Supernopea pelattava.
Puudinot on söpöjä.
Kaksi lisäosaa saatavilla (uusia pelaajalautoja).
Moitimme:
Dinosaurusten pisteytystapoja voisi olla enemmänkin.
Peruspelin laudoilla toistaa itseään.

The Isle of Cats (2019)

Kissasaari yhdistää kovassa huudossa olevaan draftausmekaniikkaan toisen suositun pelimekaniikan: polyomino- eli tuttavallisemmin tetrislaattojen kanssa kikkailun.

Pelin ensivaiheessa draftataan joukko käsikortteja. Kun tämä on tehty, jokainen käy omat käsikorttinsa läpi ja päättää mitkä näistä on varaa pitää. Tätä seuraa korttien siirtoa joko omaan tai yleiseen pisteytyspinoon, kilpailua kissojen pelastamisjärjestyksestä eli siitä, missä järjestyksessä tetrislaattoja otetaan ja näitä sitten sommitellaan sopivasti omaan laivaan odottamaan loppupisteytystä.

The Isle of Cats kestää viisi keskenään samanlaista kierrosta, joiden aikana oma laiva pyritään täyttämään pisteytyskortit (sekä julkiset että privaatit) huomioiden mahdollisimman hyvin.

Pelin yleisilme on nätti, joskin ajoittain epäselvä – etenkin pelaajalautojen “huoneiden” osalta. Niinikään minua tökkii isosti käytetty fontti: 80-luvun tietotekniikkaa huokuva pölkkyfontti ei istu söpöjen kissojen ja vanhojen laivojen teemaan ei sitten mitenkään.

Isle of Catsin tarjoama tetrishaaste ei ole suurensuuri, mutta laattojen pyörittely omalla laudalla on silti leppoisan hauskaa. Draftaus ja polyominot on hyvä yhdistelmä tällä kertaa.

Kun muutoin varsin suoraviivaisessa pelissä olisi vielä korjattu ne muutamat kohdat (korttien hinnat, miten ne käytetään), jossa nyt luotetaan pelkästään siihen, että pelaajat toimivat oikein, niin kokonaisuus olisi vieläkin antoisampi. Vaan hyvä se on tällaisenaankin.

Isle of Cats. Peli tarjoilee draftauksen ohella polyomino-haasteen.
Kiitämme:
Suoraviivainen ja helposti lähestyttävä.
Yhdistää draftauksen oheen omilla laudoilla pelattavan tetrispelin.
Lisäosa laajentaa pelaajamäärän jopa kuuteen (6) ja tuo lisäkortteja.
Mukana myös soolopeli.
Moitimme:
Pelaajalautojen “osastot” voisivat olla selkeämmät.
Korttien ulkoasu tympeä ja käytetty fontti karmea.
Suunnittelussa pieniä outouksia.
Naurettavan iso laatikko.

It’s a Wonderful World (2019)

“Mahottoman ihana maailma” pulttaa draftaamisen kylkeen varsin suoraviivaisen koneistonrakentelun ja lopputulos on muikean maukas. Kun käsikortit on alkuun draftattu ja päätyneet pelaajan eteen, pitäisi kierroksen saaliista tehdä päätös, mitkä otetaan aidosti projektiksi työn alle ja mitkä uhrataan resursseiksi edistämään em. projekteja.

Tätä seuraa tuotantovaihe, jossa ennalta määritetyssä järjestyksessä jo valmiit projektit tuottavat pelaajille lisäkuutioita, joilla voi edistää niinikään keskeneräisiä projekteja ja saattaapa osa tahkoa pelaajalle pisteitäkin.

Nokkela pelaaja pitää It’s a Wonderful World:ssä huolen siitä, että tuotantovaiheessa tulee rakentaneeksi sopivasti ketjutuksia, joissa edeltävä resurssituotanto valmistaa uusia projekteja, jotka ehtivät niinikään tuottaa resursseja vielä samaisen tuotantovaiheen aikana. Kun tämä koneistonrakentelu -osuuskin on lopulta varsin suoraviivainen, niin pelin kesto pysyy reilusti alle tunnissa. Kun se on tuttu, niin puolituntia täydellä pelaajamäärällä pitäisi olla ihan saavutettavissa.

Jos nyt jotain saisi toivoa, niin kaiken suoraviivaisuuden (mikä on siis oikein hyvä asia) päälle olisin toivonut löytäväni sisällöstä pelikannen lupailemaa tasapainoilua kahden erityyppisen maailman välillä. Nyt sellainen lupaus – tai tulkintani siitä – jää jotenkin putkeen ja kädestä toiseen kiertää toistuvasti samannimisiä ja -tyyppisiä kortteja. Vaan mainio peli se on vielä sittenkin ja mainio valinta ‘Vuoden strategiapeliksi 2019’.

It’s a Wonderful World. Monta projektia samaan aikaan tulilla.
Kiitämme:
Toimii kaikilla eri pelaajamäärillä 2-5.
Mukana myös soolopeli muutamalla eri skenaariolla.
Useita lisäosia saatavilla/tulossa, joilla laajentaa pelaajamäärää ja tuoda uusia elementtejä mukaan.
Koneistonrakentelu -mekaniikka pultattu toimivasti kylkeen.
Saatavilla suomeksi (2020).
Moitimme:
Graafisesti geneerisen yhdentekevä.
Peruspelillä korttivalikoima suppea ja toistuva.
Aika-ajoin odottelua, kun pelaajat pähkivät koneistojaan.

Sushi Go! (2013)

Jos korttien draftaaminen ei ole entuudestaan tuttu pelimekaniikka ja pohtii sopivaa peliä sen opettamiseen, niin tuskin on siihen parempaa peliä kuin Sushi Go!. Tämä kompakti korttipeli nimittäin on äärimmäisen suoraviivainen eikä pakkaa draftaamisen ympärille liiaksi muita sääntöjä häiritsemään.

Käsikorteista, joita alkuun jaetaan 7-10 pelaajamäärästä riippuen, kertyy pelaajan eteen kortti kerrallaan sushi ravintolasta tuttuja herkkuja. Näistä koetetaan kerryttää sopivia settejä ennen kuin ne kierrosten välissä pisteytetään ja poistuvat pelistä. Osa korteista, esim. nigirit antavat kukin sellaisenaan pisteitä 1-3, kun taas tempurat pisteytetään pareina jne.

Pelilaatikon lupailema kesto 15 minuuttia on jopa hieman yläkanttiin sillä siinämäärin nopeasti käsikortit on kierrätetty ja kierrosten välissä pisteytetty. Kokeneemmalle pelaajalle Sushi Go! ei tarjoile mitään uutta, mutta toimii nopeana fillerinä isompien pelien väliin.

Sushi Go! Aina mainio wasabikin sieltä vielä kurkistaa – vaan ehtiikö sille saada kaveriksi nigirin?
Kiitämme:
Erittäin helppo oppia.
Nopea pelattava.
Saatavilla suomeksi (2020).
Moitimme:
Nopeasti nähty.
Kortit osin epätasapainossa.
Miksi metallilaatikko (epästandardi)

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.