Trains vs Trains: Rising Sun – molempi parempi?

Pelisuunnittelija Hisashi Hayashi on eittämättä omat Dominioninsa pelannut. Pelikokemus taisi miellyttää, sillä siinä määrin asioita tuli kopioiduksi omaan tulevaan tuotokseen, peliin joka sai ytimekkään nimen Trains. Tämä vuonna 2012 alkujaan julkaistu peli ei toki ole pelkkä Dominion kopio, vaan Mr. Hayashi leipoi kylkeen mukaan pelilaudan, johon teemaan sopivasti rakennellaan junarataa ja asemia. Pelin englanninkielisen painoksen jakelijan AEG:n kyljessä Tarins sai sai siinä määrin menestystä, että siihen on tullut paitsi muutamia lisäkarttoja, myös täysin itsenäinen sisarpeli Trains: Rising Sun (2014).

Kumpi näistä on lopulta parempi vai kannattaako omistaa peräti molemmat? Vai riittäisikö sittenkin se alkuperäinen Dominion? Näihin kysymyksiin toivottavasti tämän blogitekstin pohjalta saadaan vastauksia.

Dominionista tuttua pakanrakennusta

Trains-pelit ovat pakanrakennuspelejä ja jos Dominion on tuttu, niin pitkälti samalla kaavalla mennään. Pelaajilla on siis alussa identtiset korttipakat, Trainsin tapauksessa 10 kortin setti. Pakasta nostetaan viisi korttia ja omalla vuorolla nämä kortit käytetään eri toimintoihin.

Trainsissa korteilla joko ostetaan uusia kortteja tai niiden avulla rakennetaan laudalle junarataa ja asemia. Vuoron päätteeksi sekä käsikortit että uudet ostetut kortit päätyvät pelaajan henkilökohtaiseen poistopakkaan, josta ne sekoitetaan uudeksi nostopakaksi siinä vaiheessa kun kaikki kortit on kertaalleen käytetty. Näin uusia kortteja putkahtaa käyttöön pelin edetessä.

Ostettavien korttien valikoima arvotaan (tai valitaan) ennen kunkin pelin alkua. Tarjolla on aina tietyt peruskortit, mutta näiden lisäksi mukaan tulee vaihteleva setti muita kortteja. Korttien toimintojen analysointi ja sitä kautta oman pakan rakentuminen on Trainsissa samalla tapaa merkittävässä roolissa kuin Dominionissa.

Dominionista on lainattua myös pistekortit – siis kortit, jotka antavat pelaajalle pelin päätteeksi pisteitä, mutta jotka pelin aikana vain kasvattavat pakkaa. Uutta sen sijaan on pelilautaan kytkettävät toiminnot eli radan ja asemien rakentaminen. Edellisillä elementeillä pelaajat pyrkivät rakentamaan paitsi junarataverkostoa kaupunkien välille myös asemia näihin. Kaupungit eivät itsessään tuota pisteitä, mutta asemien myötä niiden arvo kasvaa.

Aina jos/kun käsikortti antaa mahdollisuuden radan tai aseman rakentamiseen, tulee kylkiäisenä myös jätekortteja. Jätekortit eivät anna mitään, mutta hidastavat oman pakan läpirullausta. Niistä pääsee eroon ainoastaan tietyillä korteilla tai passaamalla koko pelivuoro kokonaan. Molemmissa tapauksissa puhutaan silti ainoastaan vain niistä jätekorteista, joita pelaajalla juuri samaisella vuorolla on kädessään.

Pelin päättää yksi kolmesta lopetusehdosta: yksi pelaajista on rakentanut kaikki junaratansa, kaikki asemat on lykätty laudalle TAI kolme ostopakkaa on kokonaan tyhjentynyt. Useimmiten näistä pelin lopettaa toinen rakennusehdoista.

Trains, uudempi Rising Sun vai kenties sittenkin “vain” Domppa?

Pelilauta tuo Trainsiin uudenlaista interaktiota ja tässä kohtaa tulee myös suurin ero Dominioniin. Radan rakentaminen ja sitä kautta junaverkoston yhyttäminen asemia pullollaan oleviin kaupunkeihin on erittäin merkittävä pistepotin lähde Trainsissä. Tätä pistepottia täydennetään erikseen ostettavilla pistekorteilla.

Pelilaudan tapahtumat kiinnostavat kaikkia ja pelaajat pyrkivät tekemään radan rakentamisesta muille mahdollisimman kallista. Eli vaikka peillautaa ei pysty toisilta kokonaan blokkaamaan, niin radan rakentaminen on sitä kalliimpaa mitä useampi pelaaja tietyssä ruudussa on läsnä – ja omaan pakkaan päätyy jätettäkin enenevässä määrin. Tämä on veikeä suunnittelun yksityiskohta, josta täytyy antaa kiitosta.

Sekä Trains että Trains: Rising Sun ovat ostohinnaltaan samaa tasoa. Tämä ei mitenkään yllätä, sillä laatikkojen sisältökin täsmää. Ostamalla molemmat saa niin laajan korttivalikoiman, että peliä enemmänkin tahkoava saa peleille takuuvarmasti vaihtelua. Mutta mikäli vain toinen näistä pitäisi valita, niin kallistuisin Rising Sunin puoleen. Tämä hivenen uudempi tulokas tuo paitsi muutenkin mielenkiintoisia kortteja, niin osa näistä kasvattaa rahtusen myös pelaajien välistä interaktiota. Ei siellä mitään dramaattisia “lyömäkortteja” ole, mutta edes pientä lisämaustetta.

Trains: Rising Sunin eduksi on laskettava myös reittikortit, joita pelilaudalle arvotaan pelaajamäärän mukaan. Nämä tarjoavat hivenen vaihtoehtoja oman pelin alkusuunnitteluun, mutta sisältävät myös pienen riskin: vain nopein nimittäin saa pienen lisäpistepotin valmistuneesta reitistä (niin ja laimean kertakäyttöedun, joka tahtoo unohtua käyttää). Se, lähteekö ylipäätään reittejä rakentamaan ei ole mikään itseisarvo, mutta yksi pieni harkittava elementti lisää tuomatta kuitenkaan yhtään enempää monimutkaisuutta peliin.

Lopulta, jos Trains-pelit maistuvat ja lompakko joustaa, on molempi-parempi. Vaikka yhdellä laatikollakin pötkii jo ainakin puolimatkaan, niin kahdella pääsee varmasti perille. Näin saa valmiiksi jo useampia karttavaihtoehtojakin ja aina voi sijoittaa erikseen ostettaviin lisäkarttoihinkin, jos välttämättä haluaa. Ja molempien pelien kortit, ne mahtuvat yhteen ja samaan pelilaatikkoon ainakin jos korttisetit jättää suojamuovittamatta. Molempien pelien mukana tulee vieläpä kätevät korttierottimet, joilla iso kasa kortteja pysyy hyvässä järjestyksessä ja niiden avulla pelin saattaminen aloituskuntoon nopeutuu.

Dominionin suurkuluttajat saavat Trainsista vähintäänkin vaihtelua – siis vahva suositus vähintäänkin kokeiluun. Kartta on aidosti kiva lisäelementti ja parannus pelkkään pakanrakentamiseen kyllästyneille. Junateema voi olla toinen etu – tai sitten haitta – mistä nyt sitten sattuu tykkäämään. Jos Dominionin mekaniikka ei sytytä lainkaan, niin siinä tapauksessa Trains tuskin tarjoaa mitään uutta tai parempaa. Sen sijaan niille, jotka jäivät toivomaan Dompan ympärille jotakin lisää, voi Trains olla juuri se juttu. Näin kävi minullekin: siinä missä Dominionin ja sen lukuisien lisäosien perään ei ole kaipuuta, niin Trains pääsee tasaiseen tahtiin edelleen pöytään. Pelilauta pienine lisävirikkeineen oli itselleni siis jo riittävä piristysruiske!

Ei tämä Hisashi Hayashin versio pakanrakentelusta mikään täydellinen viritys ole, mutta suunta on hyvä. Korttien kuvitus on nättiä, pelilaudan ulkonäkö voisi olla toki siistimpikin. Nyt kartat keskittyvät selkeyteen ja onnistuvatkin siinä. Teemaa tukemassa olisi kiva, että junarata olisi muutakin kuin vain puiset pienet kuutiot – niin ja ne asemia kuvaavat heksapuupötkylätkin ovat vähän niin ja näin. Selkeitä kyllä molemmat, mutta enemmänkin saa toivoa.