Tribes of the Wind (2022) oli yksi Spiel’22 -messujen etukäteen odotetuimmista uutuuksista – tämä ihan BGG:n ennakon ja Tabletop Together Toolin mittareilla mitattuna. Peli myös ylsi messujen yhteydessä järjestetyssä Fairplay-äänestyksessä yleisön kakkossuosikiksi yli tuhannen muun uutuuspelin joukosta. Melkoinen saavutus suhteellisen kokemattomalta pelisuunnitteijalta Joachim Thômelta, joskin osaltaan myötätuuleen lienee vaikuttanut graafisesta ilmeestä vastannut pelikuvittaja Vincent Dutrait.
Kun suurin etukäteishype on nyt takana ja tuuletkin tyyntyneet ihmisten odotellessa pelin isompaa julkaisua 2023, on oikein hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan, mistä tämä “tuulen kansat” onkaan tehty. Onko Tribes of the Wind niin hyvä kuin se ensikosketuksella antaa ymmärtää olevansa?
Korttien selkämysten vertailua
“Tuulen heimot” kertoo tarinaa saastuneen maapallon viimeisistä elinkelpoisista keskittymistä. Pelaajien omat laudat kuvaavat kyläyhteisöjä, jotka pyrkivät selviytymään saasteiden keskellä ja kasvamaan riittävän suureksi mahdollistaen (toivottavasti) ihmiskunnan selviämisen myös tulevaisuudessa.
…ja toden totta, alussa pelaajien 3×4 ruudun pelaajalaudat ovat pääsääntöisesti saasteen saartamia, joten ennen kuin heimon elintilaa saa laajennetuksi on noille saasteille tehtävä jotain. Sekä saasteiden siivous, puukaupunkien perustukset kuin kaikki muutkin toiminnot tapahtuvat korttien toimintojen kautta, joita pelaajilla on korttitelineissään kerrallaan viisi käytettävissä.
Korttien käyttöön liittyy Tribes of the Windin omaperäisin idea: suurin osa korteista on sellaisia joiden pelaamiseen tai kortin toiminnon voimakkuuteen linkittyy vahvasti se, mitä kortteja muilta telineistään löytyy tai ei löydy. Kortit ovat neljän klassisen elementin mukaan selkämyksiltään värikoodattuja: keltainen edustaa tuulta, joka mahdollistaa liikkumisen pelilaudalla. Sininen on vesi, jota tarvitaan metsän eli elintilan kasvatukseen. Vihreä on maa, jolla pelaajat laajentavat puustoaan. Ja punainen on tuli, jolla puhdistetaan ilmaa yhdistettynä useimmiten johonkin kolmen muun elementin tarjoamiin toimintoihin.
Jos siis esimerkinomaisesti katsotaan pari kuvaa ylempänä korttitelineessä olevaa vihreää maaelementin korttia, niin se ohjaa tarkastelemaan kaikkien pelaajien vihreiden korttien yhteismäärää. Näitä näyttäisi olevan neljä, jolloin kortin pelaamalla juuri nyt saa kasvatetuksi metsää (eli rakentaa laatan) maksamalla neljä vettä. Mutta jotta laattoja voi laudalle rakentaa, täytyy sopiva ruutu olla siivottuna saasteista.
Laatoille on myöhemmillä pelivuoroilla mahdollista rakentaa puukaupunkeja. Sitä varten paikalle pitää lennättää joukko tuuliratsastajia, laatasta riippuen kahdesta neljään ratsastajaa. Tähän liikkumiseen tulevat keltaiset kortit tarpeeseen.
Käytetyt kortit korvataan vuoron lopuksi uusilla yhteispoolista, jossa tarjolla on viisi korttia. Tarjolla olevista korteista näkee valmiiksi elementin mitä kortti edustaa mutta ei sitä, minkälaisilla ehdoilla kortin voi myöhemmin ajaa saati sitäkään mitä siitä tarkalleen ottaen saa. Osittaista piilotietoa siis… kuinka jännittävää!
Korttitoimintojen sijaan vuoron voi käyttää rakentamiseen. Puukaupungin rakentaminen vaatii sen, että vapaalla laatalla on riittävä määrä tuuliratsastajia. Puukaupungin rakentaminen palauttaa tuuliratsastajat takaisin pääkaupunkiinsa, josta ne pitää lennättää taas uudelleen sopiville uusille apajille oman metsän laajentuessa. Puukaupungin valmistaminen antaa useimmiten pienenä kertaetuna yksittäisen tuuliratsastajan linkoamisen itselle mieleiseen ruutuun tai laskeutumisalustan, jolla tuuliratsastajat liikkuvat laudalla aiempaa joustavammin.
Edellistä merkittävämpää on puukaupunkien kaksi muuta roolia: ne toimivat pelin päättymisen mittarina eli kun joku pelaajista rakentaa viidennen puukaupunkinsa, alkaa loppu olla lähellä. Toisaalta kaupungin perustaminen päästää käsiksi yhteen tarjollaolevista tavoitekortteistä jotka taasen ovat merkittävä voittopistelähde pelin päätteeksi sikäli kun kortin ehdot vain täyttää.
Toinen rakennustyyppi, temppelit, on puukaupunkejakin helpompi rakennettava sillä ne eivät vaadi edes tuuliratsastajien läsnäoloa. Temppeli pykätään laatalle, jossa sellaista ei entuudestaan ole ja se antaa pelaajalle joko vettä, liikkumispisteitä, siivoaa saastetta tai oikeuden rakentaa metsää – temppelistä riippuen jonkin tietyn edellä mainituista. Ainoa “hinta” mikä temppelillä on, on kolmen kortin poisto omasta korttitelineestä. Mutta koska vuoron päätteeksi pelaaja täydentää telineensä kuitenkin takaisin viiteen korttiin käytetään temppelivuoro useimmiten tilanteessa, jossa telineessä on joukko muutenkin hankalasti hyödynnettävissä olevia lappuja.
Vuorotoimintoja, valiten siis korttitoiminto tai jompi kumpi rakennustoiminnoista, pyöritetään kunnes joku pelaajista rakentaa viidennen puukaupunkinsa. Kyseinen kierros pelataan loppuun, jonka jälkeen vielä yksi täysi kierros ennen loppupisteytykseen siirtymistä.
Pelin päättyessä pelaajat saavat pisteitä täyttämistään tavoitekorteista, rakennetuista puukaupungeista ja temppeleistä (jos riittävästi), rakennetuista laatoista (jos riittävästi) ja mahdollisimman saasteettomasta pelilaudasta. Pelin lopetuksen laukaissut pelaaja palkitaan lisäksi viidellä lisäpisteellä.
Pelikelloa Tribes of the Wind vie noin 20 minuuttia pelaajaa kohden eli kokonaisaika pyörii tunnin ja puolentoista tietämissä.
Toimii taikka ei – riippuu nuppiluvusta
Pelin perimmäinen haaste on yhdistää joukko toimintoja tehokkaammin yhteen kuin kilpailijat. Tribes of the Windin tapauksessa hokema kuuluu seuraavasti: “Siivoaa lautaa, jotta voit rakentaa perustukset ja tilaa paikalle talopaketin pystyttäjät, joilla pääset perimmäisiin tavoitteisiin. Toista viisi kertaa – nopeasti. Nämä kaikki operoinnit hoituvat käsikorttien kautta.
Mutta missä se pelin taika tapahtuu – jos tapahtuu – on nimenomaan korttitoimintojen kytkentä useimmiten toisten pelaajien kortteihin. Useasti pelin aikana saa pähkäillä tilanteita tyyliin “Just nyt mulla on enemmän tulikortteja kuin muilla, joten voin ajaa tämän kortin – muuten vaarana on, että Jani poimii pöydästä omalla vuorollaan tulikortin mikä blokkaa tämän kortin pelaamisen ensi kierroksella.” Pienillä asioilla voi olla merkittäviä vaikutuksia riippuen itse kortin ajovaatimuksesta, mutta vain kortin omistaja tietää nämä rajaehdot.
Tämä korttien vertailu on lahja taikka kirous. Kumpaa edellä mainitusta riippuu pitkälti pelaajamäärästä. Kolmella pelaajalla pelattuna mekaniikka toimii: oma teline ja pari muuta on nopeasti katsottu ja silmien ei tarvitse seikkailla siellä täällä ja palata jälleen ihmettelemään oman korttitelineen sisällön ehtoja. Viidellä pelaajalla sama homma alkaa jo rasittaa ja hidastaa peliä liiaksi. Etenkin kun ennen seuraavaa omaa vuoroa muiden korttitelineissä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. En siis tee enää sitä virhettä (enkä suosittele samaa muillekaan), että pelaisin Tribes of the Windiä viidellä pelaajalla. Pelaajamäärän osalta korostuu vieläpä se, että muu peli tapahtuu kunkin pelaajan omalla laudalla ilman muuta pelaajien välistä interaktiota. Hieman pienempi pelaajamäärä on siten kaikilla tavoin win-win. Kaksinpelivarianttikin löytyy mikä kuulostaa paperilla ihan toimivalta: siinä “kolmannen pelaajan” kortit ovat yhtä kuin yhteispoolissa nostoa odottavat viisi korttia. Toiminee, mutten ole kokeillut.
Kolmella pelin keskeisin korttienvertailu-innovaatio siis toimii, kun silmäjumppaa oman ja muiden korttitelineiden välillä on vähemmän, pelivuorot vaihtuvat tiuhempaan ja kokonaispaketti tarjoilee paremmin vastinetta kestoonsa nähden.
Tuuria, sitä Tribes of the Wind sisältää kohtuullisen paljon, sillä vaikka korttien nostossa elementin etukäteen tietääkin, niin siitä ei ole mitään takeita miten helposti juuri nostamansa kortin pystyy toimintona hyödyntämään. Toisaalta omassa pelisuunnitelmassa on huomioitava ennemminkin jo hallussa olevat kortit ja vielä sittenkin kikkalaatikossa on odottamassa temppelin kautta kortinvaihdot, jolla niilläkin oma peli etenee – tuuriaan pystyy siis säätelemäänkin. Toinen pelin tuurielementti liittyy tavoitekortteihin, jotka ovat toki kaikkien nähtävillä, mutta aina kun pöydästä yksi kortti siirtyy uudelle omistajalle voi pakasta kääntyvä uusi kortti tarjota yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista heti miten nopeimmalle – tai olla ihan jokaiselle täysin tavoittamattomissa. Kokonaisuutena tuurilla ja taidolle jää molemmille sittenkin sopivasti tilaa.
Heimokohtaisista erikoisominaisuuksista en ole maininnut vielä halaistua sanaa. Kullakin heimolla on tosiaan neljä uniikkia etua, joista kaksi pystyy aktivoimaan pelin kuluessa täyttämällä tietyt ennalta määrätyt ehdot. Enpä tiedä näiden kykyjen tarpeellisuudesta, sillä peli toimisi ilman niitäkin. Ainakin ihan ensikertalaiselle yksi päälleliimatun oloinen “taso” lisää huomioitavaksi voi tuntua ylimääräiseltä. Toisaalta nämä kyvyt voi nähdä myös yhtenä suunnannäyttäjänä omaan peliin yhdessä pelin alussa jaettavan ensimmäisen tavoitekortin kanssa. Lisäpeleissä toki erikoisominaisuudet on pieni lisä, joka kulkee melko kivuttomasti mukana siinä missä muukin.
Pelin ulkoasu, komponentit ja käytetty symbologia on kaikin puolin kunnossa. Eivät herätä syvää huokailua, mutta eivät toisaalta pitäisi ihoa kananlihallekaan saattaa. Peli on sääntöjä lukuunottamatta täysin kielivapaa, joten Tribes of the Wind taipuu perhepeliksi koululaistenkin kanssa pelattavaksi sikäli kun jaksavat sen vartin verran keskittyä alkuun sääntöihin ja ylittävät pienen aloituskynnyksen mitä korttimekaniikka lisäksi vaatii. Se, että jaksaako nuoriso-osasto koko pelin keston on sitten toinen juttu, mutta käytäntö sen sitten osoittaa.
Kokonaisuutena Tribes of the Wind on mainio. Ytimessä hyrräävä korttimekaniikka toimii mainituin pelaajamäärärajauksin ja jos tämän vääntää noin tuntiin, niin mikäpä on tuuliheimoja pelatessa! Ei nyt silti lopulta lunastanut ihan sitä ennakkohypeä ja etukäteisodotuksia joita itsekin pelille asetin, mutta ihan on pelaamisen arvoinen tapaus silti.
