Triqueta (2023) on peli, jossa pelaajien tavoitteena on neljän kierroksen aikana kerätä eteensä kolmen laatan settejä eri eläimistä. Pelimekaanisesti se muistuttaa hyvin paljon Michael Schachtin mainiota korttipeliä Coloretto (2003) – jopa siinä määrin paljon, että suunnittelijoiden nimet Stefan Dorra ja Ralf zur Linne kannessa ilman Schachtin nimeä tulee yllätyksenä. Triquetan suomenkielisestä versiosta vastaa Lautapelit.fi.
Kolme on hyvästä, enempi pahasta
Colorettoa pelanneille Triquetan peruskuvio on tuttu, mutta jaetaan se tässä varuilta vielä kaikille: pöydän keskelle rakentuu pelaajien lukumäärää (2-5) vastaava määrä eläinlaattojen rivistöjä ja jossain kohtaa kukin tekee päätöksen poistua takavasemmalle yksi rivistö muassaan.
Omalla pelivuorolla siten joko nostetaan yksi laatta lisää osaksi peliä TAI laatan kääntämisen sijaan valitaan yksi eläinlaattojen rivi liitettäväksi omaan kokoelmaan. Laattasetin poiminut pelaaja jää odottelemaan, että kaikki muutkin pelaajat ovat jonkin setin poimineet itselleen, jolloin kaikki rivimerkit palautetaan keskelle ja aloitetaan keräily uudelleen.
Laatan lisäämiseen Triqueta tuo Colorettoon nähden pari uutta vivahdetta. Ensinnäkin yksittäiseen riviin päätyvillä laatoilla ei ole Coloretton tapaan enää ylärajaa. Yksittäiselle kierrokselle ei kuitenkaan ole käytössä 15 laattaa enempää joten loputtomasti tavaraa ei ole riveihin lisättäväksi.
Toiseksi kaksi kertaa pelin aikana pelaaja voi laatan katsottuaan siirtää sen suoraan henkilökohtaiseen pinoon näyttämättä laattaa muille. Tämä jälkimmäinen muutos maustaa peliä mukavasti.
Neljän samanlaisen, ja varsin pikaisen, laattakeruukierroksen päätteeksi mennään pisteytykseen, joka ei millään tapaa muistuta Colorettoa.
Pistelaskun aluksi kukin pelaaja paljastaa mahdollisesti piiloon keräämänsä laatat ja päättää liittääkö ne – tai edes toisen niistä – osaksi settejään vai jätetäänkö laatat käyttämättä. Tämän päätöksen perään itse pistelaskuun, jossa tavoitteena on ollut saada kolmen samanlaisen eläimen täysiä sarjoja, jolloin triosta irtoaa laattoihin painetun nimellisarvon mukainen pistemäärä. Esimerkiksi kolme karhua tietää siten kymmentä pistettä. Mikäli haltuun lipsahti yksikin karhulaatta enemmän saa settipisteille huutaa hyvästit ja jokaisesta kolmen ylittäneestä karhusta rapsahtaakin miinuksia; yhden per laatta. Jos taas setti jää kolmesta vajaaksi antavat tällaiset irtolaatat yhden pisteen per laatta.
Laattojen antamaan pistepottiin lisätään vielä irtopisteet pyöreistä pahvikiekoista joita on kierroksen viimeisen setin ottaneille ollut tarjolla. Tällä pisteytyskaavalla laskettuna isoimman pistepotin voittaa Triquetan.
Pelikelloa Triqueta vie maksimissaan 20 minuuttia, joten pitkään ei nokka pelin äärellä tuhise.
Parempi kuin Coloretto?
Triqueta on toimiva tapaus. Alkuun se erheelliseltä tuoksahtaa herttaisen yhdentekevälle, mutta pienet toimivat asiat pelastavat sen “taskulämpimien tusinatuotteiden” aallokosta reilusti kuivalle maalle. Triquetan pelillinen pelastusrengas löytyy kahden laatan piilokädestä: kaikki tieto ei ole jaettuna muille ja parin laatan omalla kokoelmalla voi yrittää yllättää kanssapelaajat kun settien arvottaminen pelaajien kesken ei olekaan ilmiselvää. Toisaalta sopivassa kohdin omaan pinoon laatan siirto voi myös viivyttää seuraavan pelaajan “setinottohaluja”. Ei peli nyt mitään valtavia strategisia pohdintoja ja elementtejä sisällä, mutta juuri sopivasti.
Coloretton tapaan Triquetassa on vahvasti läsnä kaverin suolaaminen. “Jaa, siinä selkeästi yritetään villisika + peurayhdistelmällä rakentaa oiva setti itselle, mutta kun lisään siihen vielä toisen villisian, niin nytpä sulle tulee niitä liikaa ja villisioista siten miinusta, hah!” -tyyppinen ajattelu kuuluu pelin henkeen. Jos tämä kuulostaa liian ilkeältä, niin silloin kannattaa etsiä muuta pelattavaa. Toisaalta, kaikki Colorettoa pelanneet tietävät täsmälleen pelin hengen.
Triquetan pisteytysmalli rankaisee aika tavalla triojen ylittämisestä, joten sikäli peli on vielä Colorettoakin karumpi. Tämä korostuu etenkin viisinpelissä, missä laattoja ei muutenkaan per nenä tule isoa määrää eli niiden vähäisten settien rakentelussa yksittäinen ylitys ja lipsahtaminen miiinuksille tietää väistämättä voiton lipsumista käsistä. Pienemmillä pelaajamäärillä voi voitosta kamppaillakin vaikka edellä kuvattu epäonni osuisikin kohdalle.
Toinen Triquetan “pelastusrengas” on pelin mainiot komponentit. Coloretton kortit ovat vaihtuneet näyttäviin puisiin eläinpalikoihin joiden käsittely on miellyttävää. Palikoista muodostettavat valmiit kolmikot on nekin mainiosti integroitu mukaan ja tukevat pelin tavoitteita. Laadukkaita eläinpalikoita vasten tuntuu halvalta ne muutamat muut pahvilirpakkeet, mitä pelissä kierrätetään.
Sitten se kysymys siitä onko Triquetalle tarvetta, jos Coloretto on jo entuudestaan tuttu tai peräti hyllyssä? Kysymys on hyvä ja itse pohdiskelen asiaa pitkän linjan Coloretto-veteraanin taustalla ja em. korttipelin omistavanakin.
“Triqueta on yksi kautta aikain parhaista peleistä!”
Lunkisti-Maija
Täysin samaan pelislottiin nämä kaksi peliä asettuvat, mutta juuri tällä hetkellä Triqueta on kahdesta mainiosta pelistä se mieluisampi. Syynä tähän on se parin laatan piilotieto, joka muuttaa peliä aika tavalla ja toiseksi pelin puiset komponentit nyt vaan ovat päheämmät kuin sinällään toiivat pelikortit. Ja vaikka komponenttivalintojen myötä pelilaatikko on korttipeliä kookkaampi ja hintaakin pelillä jonkun verran enemmän, niin tervehdimme ainakin meillä Triquetaa ilolla. Jopa siinä määrin, että taloutemme kauniimpi osapuoli hehkuttaa Triquetaa “parhaaksi uutuudeksi hyvään toviin ja yhdeksi kautta aikain parhaaksi peliksi”. Edellä mainittu lause kertonee paljon se!
