Ulm – hiottuja kULMia, sopivia pULMia

Günter Burkhardt ei välttämättä pelisuunnittelija -nimenä monelle sano mitään. Mies on kuitenkin tehnyt varsin paljon perhepelikategoriaan istuvia eli sellaisia helposti lähestyttäviä pelejä (Glastonbury, Seeland, Potatoman). Ja on siellä repertuaarissa ainakin yksi suomennettukin – Bock Rock.

Samaan perhepelilinjaan istuu myös Ulm, joka kuitenkin jaksaa viihdyttää myös peliharrastajaa – kiitos yksinkertaisen ulkokuoren alta paljastuvien pelimekaanisten oivallusten.

Ulmin keskiössä on pelaajien valintojen kautta elävä toimintoruudukko ja toisaalta pelaajien laivat, joita liikutetaan joella hitaasti eteenpäin. Toimintoruudukosta pelivuorolla saa käyttöönsä kolme toimintoa, mutta mitkä kolme, riippuu pelaajasta. Pelivuoron aluksi toimintoruudukkoon nimittäin nmittäin työnnetään yksi uusi laatta ja laattarivin toisesta päästä yksi siten ”tippuu” pois. Vähän niinkuin ‘Muuttuva labyrintti’ hengessä.

Uusin ruudukkoon työnnetty laatta yhdessä kahden muun samassa rivissä olevan laatan kanssa muodostaa ne toiminnot jotka pelaaja tällä vuorolla saa käyttöönsä.

Eri toimintovaihtoehtoja Ulmissa on vain viisi:

• liikuta omaa laivaa joella seuraavaan vapaaseen ruutuun
• ota raha
• maksa kaksi rahaa ja tee toiminto alueella, missä laivasi tällä hetkellä sijaitsee
• kerää toimintoruudukon yhdeltä sivulta kaikki tippuneet laatat itsellesi
• osta kortti (hinta kaksi laattaa) tai pelaa yksi ylimääräinen kortti

Kaikki toimintovaihtoehdot ovat ytimekkäitä, minkä johdosta pelivuorot etenevät hyvää tahtia. Näin siitäkin huolimatta, että omaa vuoroaan ei pysty täydellisesti etukäteen suunnittelemaan ennen vuoron alkua, koska vasta silloin näkee kuinka laatat ovat asettuneet toimintoruudukossa.

Rahaa pelissä tarvitsee päästäkseen kylvämään pelilaudalle omia nappuloita. Nämä nappulat tuovat – vähän alueesta riippuen – joko suoria pisteitä, lisälaattoja, rahaa tai kortteja. Ja alueet, johon nappuloita pääsee kylvämään riippuvat taas siitä, missä se oma laiva kulloinkin sijaitsee.

Laivan sijainti ja liikuttelu kartalla on olennaisessa osassa peliä ja se pirulainen kun ei liiku edes taaksepäin! Toki viimekädessä sen haluaakin mahdollisimman pitkälle, sillä pelin loppuessa siitä saa lisäpisteitä jos se on edennyt tarpeeksi – tai miinuksia, mikäli laivaa on liikutellut liian laiskasti.

Aina kun pelaaja saa kortteja, niitä nostetaan pakasta joko 1 tai 2, jälkimmäisen tapauksessa vain toisen näkemistään saa pitää. Yhden kortin vuorossa saa pelata ilmaiseksi, jos lisäkortteja haluaa pelata pitää tähän uhrata toimintoruudukosta haalittuja ‘osta kortti’ -toimintoja.

Kortit voivat antaa joko kertakäyttöisen edun tai pisteitä. Pisteitä tuovista korteista pääosa on sellaisia, joissa yritetään rakentaa kolmen kortin settejä pöytään ennen pelin loppua, sillä seteistä palkitaan lisäpisteillä.

Sen verran tiivis paketti Ulm on, että yhden pelin – joka kestää 10 kierrosta – pelaa tuntiin. Näennäisen yksinkertaisuuden alla piilee peliä mukavasti, mistä kiitos korttien tuoman lisämausteen ja laivan kanssa pelilaudalla kikkailun.

Graafisesti vähän ummehtunut?

Ulkonäkökysymykset jos mitkä ovat makukysymyksiä. Ulmin pelilaudan ruskean ja harmaan sävyjen sekamelskaa en kauniiksi pysty kehumaan. Lisäksi kädenjälki pelilaudassa on jotenkin suttuisa. Onneksi laudalla ja korteissa käytetyssä symboliikassa ei ole juuri lapsuksia tehty (pari tarkkuutta vaativaa juttua sielläkin), joten pelaamista pelilaudan yleisilme ei haittaa. Ulkonäöllisesti pelin kaunein komponentti on pelilaatikon kansi, jossa on ripaus muutakin kuin ruskeaa ja harmaata.

Laatu on muilta osin kunnossa, joten kun pelaamaan päästään unohtuu karu ulkoasu. Tai sitten se unohtuu siksi, kun yrittää keksiä mitä käyttöä laudalle asetettavalla Ulmin katedraalilla on? Sääntökirja toki kertoo, että pelissä rakennetaan tätä katedraalia, mutta kun se käytännössä töröttää jo valmiina, niin häviää se viimeinenkin syy-yhteys. No, turhake tai ei, rakennus ei sentään blokkaa mitään oleellista tietoa pelilaudalta.

Sääntökirjoista käy kaikki sääntökysymykset ilmi, mitä mieleen voi juolahtaa. Ja tosiaan, sääntökirjoja on kaksi: varsinaiset säännöt sisältävä sekä erillinen lisäopus, joka purkaa pelin kortit ja laudan yksityiskohdat paremmin auki. Varsinainen pelin sääntökirja voisi olla tiiviimpi (harvinaista!). Se sisältää paljon mm. esimerkkejä, jotka aukeavat täysin jo säännön selittävästä osasta eli esimerkit toistavat vain samaa asiaa antamatta lisäarvoa. Erillinen lisäopus yksityiskohdille kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta käytännössä jako on vähän epäselvä eli osan lisäopuksen asioista olisin toivonut löytävänä perussääntöjen puolelta.

Nautinnollinen ”perhepeli”

Ulmin pelillinen anti käytettyine pelimekaniikkoineen lyövät iloisesti kättä yhteen ja kokonaisuus on hyvä. Ulm on itse asiassa niin miellyttävä, että pelatun pelin jälkeen iskee välittömästi halu päästä uudelleen sen tarjoamien pikkupulmien ääreen siinä toivossa, että hommasta suoriutuisi seuraavalla kerralla paremmin.

Toisten pelaajien korttisettien rakenteluun ja muutamaan muuhun yksityiskohtaan ei pääse merkittävästi vaikuttamaan. Muuten pelilaudan tapahtumat ja ”laivojen keskinäinen kilpajuoksu joella” ovat sellaisia, jotka pelaajat jakavat keskenään ja omilla toiminnoillaan voi vaikuttaa siihen, pysyykö tässä kilpajuoksussa mukana vai ei – ja haluaako edes pysyä?

Eri pelikertoihin vaihtelua tulee siitä, että pelin alkussa laudalle arvotaan isommasta poolista muutama henkilöhahmolaatta pelaajien ostettavaksi. Jos tämäkään ei riitä, voi käyttöön ottaa lisäksi kierroskohtaiset lisäsäännöt, jotka on kuvattu kierroslaskurin virkaa hoitavassa laattapinossa. Molemmat ideat ovat hyviä eivätkä monimutkaista peliä käytännössä lainkaan.

Kokonaisuutena on myönnettävä, että minkään peligenren uudistaja Ulm ei ole, mutta ompahan silti nautittava keitos. Kiitos, tätä minulle lisää. Enkä panisi ollenkaan pahakseni, jos tämän tyyppisiä pelejä käännettäisiin enemmän myös suomeksi.